Viime viikonloppu toi mukanaan jälleen ikäviä uutisia – peilaten samalla yhteiskuntamme nykyistä tilaa.
Jokelalla on jatkonsa.
Karua kertomaa kehyskunnista
Poliisin mukaan Keravan lauantai-iltaisesta koulutytön surmasta epäilty nuorukainen saattoi etsi satunnaista uhria veriteolleen useamman tunnin ajan. Teon tunnustanut 18-vuotias mies on kertonut poliisille liikkuneensa polkupyörällä yhdestä kahteen hehtaarin kokoisella puistoalueella, surmapaikalla ja Keravan keskustassa jo kello 18:sta lähtien eli kolme tuntia ennen veritekoa.
Poliisin käsityksen mukaan epäilty oli aikonut surmata jonkun, mutta valitsi 14-vuotiaan koripalloa pelanneen tytön uhriksi sattumalta. Uhri ei tuntenut hyökkääjää.
Poliisin tiedottaminen ontui samalla tavalla kuin Jokelan tragedian aikoihin. Maanantaina poliisi ilmoitti, että epäilty on kertonut poliisikuulustelussa surmalle jonkinlaisen motiivin, jota voi pitää osittain yhteiskunnallisena. Poliisi ei suostunut maanantaina paljastamaan tätä motiivia ja ilmoitti samaan hengenvetoon, että se ei ollut radikaali tai mitenkään Pekka-Eric Auvisen Jokela-motiiviin rinnastettava.
Mikä oli motiivi?
Seuraavana päivänä poliisi kertoi surman motiiviksi teosta epäillyn henkilön halun päästä mielenterveyshoitoon.
Tämä voi olla näkemysero, mutta minun mielestäni tässä Savion tragediassa on kuitenkin sama asia takana – ainakin osittain – kuin Jokelan tragediassakin. Nimittäin mielenterveyshuollon tehottomuus – etenkin kasvavissa kehyskunnissa.
Jokelan asiaa on puitu paljon julkisuudessa ja eräs Auvisen surulliseen tarinaan liittyvä epäilys oli alusta alkaen juuri mielenterveyshuollossa tehdyt virheet. Virheitä oli kertynyt paljon ja seurauksena voisi väittää olleen suoranainen potilaan heiteillejättö. Tämän asian myös Pekka Ericin isä vahvisti taannoin.
Ja samaan aikaan – samassa maassa – ollaan valmiita jakamaan yhteiskuntamme ulkopuolelta valuville sosiaalituristeille ja onnenonkijoille yhteiskunnallisia tukia.
Unohdettu alkuperäisväestö
Kotimaista alkuperäisväestöä edustavien mielenterveyspotilaiden, nuorison, pitkäaikaissairaiden, köyhien, syrjäytyneiden ja asunnottomien pärjääminen ja elämä on jätetty sattuman varaan. Suomeksi sanoen – ja Suomessa edelleen ollen – heidät on hylätty oman onnensa nojaan.
Kaikella on syynsä
Tämä kehityskulku ei kuitenkaan ole vahinko – ei. KMS on vain jäävuoren huippu siitä mitä yhteiskuntamme kulisseissa tapahtuu.
Koska teollisuusyhteiskuntamme ja osaamisemme on myyty – ympäristöstä, luonnosta ja ihmisistä välittämättä -halvalla kolmanteen maailmaan (Kiina, Intia), Suomi kulkee vääjäämättömästi kohti ns. palveluyhteiskuntaa. Kun näiden palvelujen tuottaminen on liian kallista alkuperäisväestöllä, sen korvaamiseksi (tai alistamiseksi uusien sääntöjen alle) tarvitaan uusi ulkomailta tuotu puoliorjaluokka.
Idealistiset multikultit ja vihervasemmistolaiset eivät ymmärrä tekevänsä itselleen – ja tavallisille normivirtasille – peruuttamattoman karhunpalveluksen – ja pelaavansa samaan aikaan kasvottoman globaalin kapitalismin pussiin. Tästä voikin jatkaa pohdinta suomalaisen monikulttuurivouhotuksen tehotätiin – Astrid Thorsiin.
Mikä on Astridin motiivi?
Astridilla on missio – Suomen muuttaminen monikulttuuriseksi ja pääkieleltään ruotsinkieliseksi yhteiskunnaksi. Ja hän on onnistunut tuossa touhussaan pelottavan hyvin kun miettii miten pienellä äänimäärällä hän pääsi eduskuntaan – ja sen jälkeen RKP:n kiintiöministeriksi.
Astridin viime eduskuntavaaleissa saama äänimäärä oli vaatimattomat 5 938 ääntä. Tätä vähemmistötotuutta vasten on vielä pelottavampaa ajatella mihin kaikkeen tarpeeksi määrätietoinen poliitikko pystyy – onhan tämä nähty ennenkin. Muistatteko vielä Urho Kekkosen?
Ei Astrid ole tyhmä – eikä dementoitunut, kuten eräällä toisella palstalla väitettiin. Huono suomen kielen osaaminen ei tee hänestä vielä dementikkoa eikä typerystä. Astrid ajaa varsin määrätietoisesti omaa agendaansa.
Ainoa todella suuri kysymysmerkki – ainakin minulle – joka on jäänyt epäselväksi, on kysymys siitä onko Astrid idealisti vai pääoman juoksutyttö. Hänen selvityksensä taloudellisista vastuista ja kytköksistä eivät vakuuta.
Kas kun – sen lisäksi, että Astrid edustaa varsin huonosti suomalaisten asioita, hän kusee myös vaalipiirinsä äänestäjien niskaan.
Näennäisesti helsinkiläinen (sipoolainen? sipoolaisen rahan juoksutyttö?) kansanedustaja Astrid Thors on todennut blogissaan myös näin:
Helsingin ongelmia ei ratkaista niin että epädemokraattisella ja laittomalla tavalla otetaan maita Sipoosta – ja pyritään pientalorakentamiseen. Onneksi enemmistö Helsinkiläisistä on samalla kannalla – mutteivät Helsingin valtapuolueet.
Eli tämän viikon miljoonan ruplan kysymys kuuluu näin : Kenen lauluja laulat Astrid? Olisiko Sinun syytä kertoa sidosryhmistäsi hieman nykyistä avoimemmin. Puheesi ja antamasi selvitys eivät vakuuta – päin vastoin, ne herättävät epäilyksiä…
Quo Vadis?
Ehkä hieman pitkähkön aasinsillan kautta – mutta kuitenkin- kysyn Sinulta tässä – ja tähän aiheeseen liittyen – Reetta Räty, että tällaisia tapauksiako ajoit takaa, kun kirjoitit näin?
On kysyttävä: miten Suomi muuttuu, kun esimerkiksi viidennes väestöstä on taustaltaan muita kuin suomalaisia. Ihan kivutta se ei tapahdu.
Tunnen henkilökohtaisesti varsin syvää inhoa ja vastenmielisyyttä sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka avoimesti haikailevat konflikteja ja väkivaltaa. Usein he – kuten tämä Pahkis-Reettakin – ovat suljetussa ja suojatussa ympäristössä kasvaneita, todellisuudentajultaan kehittymättömiä ja väkivallan syvintä olemusta ymmärtämättömiä haihattelijoita.
Kun tähän yhdistyy ymmärtämättömyys siitä miten ja kenelle yhteiskunta on rakennettu, miten se toimii ja kuka sen tuottamat palvelut maksaa, päästään hyvään alkuun matkalla helvettiin.
Mieleni tekevi… kysyä sitä mistä Reetta kuvittelee ne yhteiskunnallisiin palveluihin tarvittavat rahat otettavaksi tuollaisessa tulevaisuudessa? Kun huoltosuhde on romahtanut ja viimeisetkin veronmaksajat juoksevat karkuun monikulttuurisesta helvetistä?
Pankkiautomaatista kortilla?
Lähteet: STT, HS
Kullervo Kalervonpoika 