Fokloristina tunnettu veli Rutja on pohtinut yhteiskunnan henkistä rappiota. Ohessa lainauksena koko – varsin mielenkiintoinen – kyseistä asiaa koskeva teksti.

YHTEISKUNNAN HENKINEN RAPPIO

Terminä rappio merkitsee jonkin luodun ja ylläpidetyn asian huonontumista ja heikentymistä, kun se jää hoitamattomaan tilaan. Se merkitsee rakenteiden palautumista järjestyksestä kohti kaaosta ja sekasortoa. Kaikki, mikä maailmassamme on ihmisen luomaa, vaatii myös ylläpitoa. Tämä sääntö koskee niin konkreettisia, materiaalisia asioita, kuin kulttuurisia ja abstrakteja rakenteita, ja mikäli tämä unohdetaan, on seurauksena kehityksen kääntyminen kohti sitä alkutilaa, josta ihminen on asioita luonut. Mikäli yhteiskunnassa ei pidetä huolta kiinteistöistä, ne homehtuvat ja lahoavat, mikäli puistoja ei hoideta, ne rehevöityvät ja villiintyvät ja mikäli laillista yhteiskuntaa ei pidetä yllä asialle omistautunein viranomaisin, seuraa anarkia ja totalitarismi. Samoin on kyse myös kulttuurisissa asioissa, sillä jos hyvää makua ja asiantuntemusta ei arvosteta, tapahtuu kulttuurin rappeutuminen. Näistä yksinkertaistetuista määritelmistä pyrin tarkastelemaan sitä rappiokehitystä, joka yhteiskunnassamme nähdäkseni tänään vallitsee ja kuinka poliittinen eliittimme käyttää sitä sumeilematta hyödykseen.

Kulttuuri ihmisen elämänmuotona

Kulttuuri merkitsee ihmisten tapaa toteuttaa omia tarpeitaan ja halujaan suhteessa muihin ihmisiin ja ympäristöönsä. Se on tapa toimia yhteiskunnan osana ja se seuraa läpi koko ihmiselämän kirjon tieteestä, taiteesta, kirjallisuudesta ja pukeutumisesta kieleen, käytöstapoihin, elämänarvoihin ja maailmankuvaan. Inhimillisessä toiminnassa ei ole mitään sellaista, mihin kulttuuri ei olisi vastavuoroisessa vaikutussuhteessa. Kulttuuri on merkitysjärjestelmä, joka antaa mielen ymmärtää asioita ja ilmiöitä kulloisessakin kontekstissaan ja tämä merkitsee sitä, että osaamme tulkita muiden ihmisten käyttäytymistä, sekä ennustaa heidän reaktioitaan suhteessa omaan toimintaamme.

Länsimainen kulttuuri on kulkenut vuosituhansia pitkän tien ollakseen sitä, mitä kulttuuri on silloin, kun se on kehittynyt ja muokkautunut pitkään monien vaiheiden lävitse. Lääkinnässä luonnosta löytyneistä rohdoista alkanut hoito on kehittynyt moderniksi lääketieteeksi, musiikki on kehittynyt satunnaisten käteen sattuneiden esineiden tuottamasta äänestä sinfoniamusiikiksi ja käsitykset ympäröivästä maailmasta ovat muovautuneet taikauskosta tieteelliseen maailmanselitykseen. Ihminen sinänsä on tämän matkan aikana muuttunut kuitenkin hyvin vähän. Mikäli moderni ihminen syntyisi 10 000 vuotta sitten vallinneeseen kulttuurin, niin tuskin eroa muihin tämän kulttuurin yksilöihin huomaisi. Koko yhteiskunnan kehitys on siis pohjimmiltaan abstraktien käsitteiden, ajatusten, tiedon, teorioiden ja arvojen jalostumista. Toki tekniikka ja infrastruktuuri ovat materiaalisia, mutta näiden olemassaololle on ensisijaisen tärkeää, että on ensin olemassa ideat ja tietotaito näiden toteuttamiseksi – kerrostaloa ei voi rakentaa, ellei ymmärrä matematiikkaa ja rakennusoppia. Mikäli tämä sivistys katoaa, sitä ei kehitetä ja ylläpidetä, taantuu myös yhteiskunta takaisin kohti primitiivisiä kulttuureja. Toisaalta tekniikka ja infrastruktuuri saattavat säilyä korkeina rappeutuneessakin kulttuurissa, mutta tekniikan ja infrastruktuurin tarjoamia mahdollisuuksia käytetään yhä enemmän vain yksinkertaisimpien tarpeiden ja halujen toteuttamiseen.

Kuinka rappio ilmenee?

Kulttuurinen rappeutuminen koskee kaikkia elämän alueita. Se näkyy taiteessa, filosofiassa, politiikassa, viihteessä ja ennen kaikkea ihmisten arvoissa. Rappiokehitys on itseään ruokkivaa ja eksponentiaalista, sillä mitä vähemmän yhteiskunnan vanhoja, hidastavia arvoja asettautuu vasten tätä kehitystä rappion niitä syödessä, sitä nopeammaksi dekadenssi käy.

Taiteessa rappio ilmenee kaiken ylevään, sopusuhtaisuuteen ja luonnolliseen estetiikkaan pyrkivien suuntauksien hylkäämisenä. Tämä kehitys on leimallista ennen kaikkea toisen maailmansodan jälkeiseen taidemaailmaan, jolloin taiteilijapiirit täyttyivät laajalti sosialisteista, joiden agendaan kuului kaiken sen romuttaminen ja mitätöiminen, mikä on perinteistä, ylevää, romanttista, kansallista ja klassisen estetiikan ihanteita noudattaa. Tilalle astuvat shokeeraavuus, groteskius, sekä muut rajojen ja hyvän maun rikkomukset. Luonnollisesti hyvä maku on sidonnainen kulttuuriin, mutta hyvän maun määritelmäksi sovittakoon tässä yhteydessä se, mikä ei vakavasti riko kansan perusarvoja. Sinänsä hyvän maun vastaisen taiteen tuottaminen ei ole tuomittavaa siinä mielessä, että sellainen tulisi suoranaisesti kieltää, mutta on kyseenalaista, että kansan tuottamia verorahoja käytetään tällaisen taiteen edistämiseen.

Filosofian rappio näkyy aatteellisena dekonstruktiivisuutena ja löysänä relativismina, joka mahdollistaa älyllisen perustelun moraaliselle selkärangattomuudelle. Tässä ajattelussa hylätään perusarvojen ja etiikan oikeutus vain keinotekoisina rakenteina, eikä niillä katsota olevan elämää määrittäviä arvoja. Pitkälti filosofisen rappeutumisen taustalla ovat samat poliittiset ja yhteiskunnalliset voimat, kuin jotka taiteenkin kehityksen taustalta ovat esiin nostettavissa. Olkoot arvot ja kulttuuri kuinka keinotekoisia tahansa, ovat ne perustana koko ihmisyhteisön toiminnalle. Sitoutuminen ihanteisiin merkitsee elämäntavoitteiden asettamista tiettyyn ideaaliin ja mikäli tämä ideaali hylätään turhana, ei ihmiselle jää enää tavoiteltavaa ja elämä menettää sisältönsä.

Poliittisessa rapautumisessa kyse on ennen kaikkea siitä, että poliitikon tehtävänä ei enää ole toteuttaa kansan tahtoa ja parasta vaan hankkia mahdollisimman paljon ääniä turvatakseen seuraavan valtakautensa. Tämä johtaa huonolla tavalla populistiseen politiikkaan, valehteluun, sananvapauden rajoituksiin ja korruptioon. Kaikki edellä mainitut ilmiöt ovat näkyvissä myös Suomen poliittisella kentällä, kun äänestäjiä pyritään kosiskelemaan pintapuolisella retoriikalla, ministerit valehtelevat aikomuksistaan ja sananvapautta pyritään rajoittamaan hiljentämällä toisinajattelijat sakoin ja leimakirvein. Vaikka Suomen peruslaki alkaakin toteamuksella, että maassamme valta kuuluu kansalle, ei tämä periaate nykyisessä poliittisessa ilmastossa toteudu. Poliittisen eliittimme yli puoluerajojen läpi kulkeva asenne on se, että yhteiskunnallista kansalaiskeskustelua ei arvosteta. Ovatpa eräät pitkän linjan poliitikkomme tuoneet esille kannanottojaan, että jotkin asiat eivät kuulu vaalikeskusteluihin, vaan niistä puhutaan ja päätetään vasta vaalien jälkeen. Tämä on totaalisen halveksuva asenne kansaan ja kansanvaltaan.

Vakavin rappiokehitys, jolle kaikki edellä mainittu on pohjana, on kuitenkin kansan arvojen murentuminen. Tämä merkitsee individualistista ja vaatimuslähtöistä elämänasennetta, jossa yksilöillä ja ryhmillä katsotaan olevan yhä enemmän toteutumattomia oikeuksia, mutta ei lainkaan velvollisuuksia. Tämä ilmenee muun muassa suhtautumisena vanhempaan väestöön, että tuleviin sukupolviin. Vanhuksien olot ovat monille hyvin toissijaisia ja merkityksettömiä – samoin on laita tulevien sukupolvien suhteen, joille ei ainakaan toteutetun toiminnan valossa haluta jättää oikeutta terveeseen elämään, puhtaaseen luontoon, kulttuuriin ja riittäviin luonnonvaroihin. Yleinen välinpitämättömyys ja lyhytkatseisuus yhteiskunnallista asioissa mahdollistaa puolueiden voitokkaan ratsastamisen julkkisehdokkailla, ympäripyöreällä poliittisella keskustelulla, populismilla ja kaunopuheisilla, kaikkia hiukan kosiskevilla maailmanparannusvisiolla – vailla selkeää, konkreettista ohjelmaa. Lyhyesti sanottuna, ottamalla kantaa kaiken kivan puolesta kaikesta ikävästä irtisanoutuen. Näin valtaan nousevat ne, jotka propagandistisesti puhuvat hyvinvointivaltiosta tai uusliberaalien tapauksessa mahdollisimman matalasta yhteiskunnallisesta, taloudellista ja sosiaalisesta vastuusta. Tämä ei kuitenkaan ole kestävää politiikkaa, vaan mitä enemmän poliitikkojen toiminta keskittyy ongelmien siirtämiseen vain oman vaalikauden yli, sitä nopeammin ja varmemmin järjestelmä kulkee kohti romahtamistaan.

Vapautuminen

Mikäli lukijana tunnistat edellä kuvattuja ilmiöitä yhteiskunnassamme, tullee seuraavaksi mieleesi, kuinka tässä itseään ruokkivassa kurimuksessa voisi toimia. Millä keinoin taistella tällaista surkuhupaisaa kehitystä vastaan?

Ensimmäiseksi on herättävä siihen, että kukaan ei ole tästä muutoksesta vapaa. Perinteisten ihanteiden mukaisia arvoja on yksiselitteisen raskasta noudattaa, mikäli ympäröivä yhteiskunta rohkaisee monilla tavoin päinvastaiseen toimintaan. Raastavinta on havaita yhteiskunnan ja kulttuurin rappio itsessään ja omassa toiminnassaan, mutta se on lähtökohtana mille tahansa positiiviselle kehitykselle. Itsensä kieltäminen ja valheellinen kohottaminen muiden yläpuolelle tukahduttavat toiminnan minkään paremman puolesta. Riittämättömyyden tunne itsessään on se armottomin piiskuri, joka saa ihmisen toimimaan paremmin. Kaikessa toiminnassa elämässä tulisi lähteä siitä, että itseään lähellä olevat asiat ovat kunnossa ennen, kuin pyrit vaikuttamaan oman elinpiirisi ulkopuolisiin asioihin. Silloin, kun omat elämäntavat, perhe ja työ ovat ihanteidesi mukaisia, on helpompaa ja rehellisempää pyrkiä vaikuttamaan muiden toimintaan.

Kun oma pesä on siivottu, on syytä pyrkiä vaikuttamaan omaan lähipiirinsä keskustelemalla ja kysyen millaisena he haluaisivat nähdä esimerkiksi Suomen 50 vuoden kuluttua. Useimmat ihmiset ovat siinä määrin takapihakonservatiiveja, etteivät he toivoisi mitään suuria ja mullistavia muutoksia tapahtuvan vaan, että tuolloin ihmisillä olisi samat mahdollisuudet, oikeudet ja velvollisuudet, kuin tänäänkin. Yleensä tämän mielipiteen tiedostaminen johtaa siihen, että alkaa vastustaa ja halveksua monia rappiokehitykseen liittyviä ilmiöitä.

Pidemmällä ajanjaksolla on toiminta kohdistettava siihen, että poliittinen ympäristö on kokonaan uudelleenmuodostettava, reformoitava. Tämä on välttämätöntä, sillä nykypoliittinen kansanvallan halveksunta on alku itseään ruokkivalle ja eksponentiaalisesti kiihtyvälle kehitykselle, jossa hallitsevan politiikan vastaisista kannanotoista ja toiminnasta tulee asia kerrallaan kriminalisoitua. Siksi nykyinen ilmapiiri kannustaa välinpitämättömyyteen ja keskinkertaisuuteen, sillä tällainen asenne ei ole koskaan uhkana vallassa oleville poliitikoille.

”Rutja” 2009


Site Meter

Erään yliopiston stalinismin politiikan laitoksen kasvatti James O´Connor näyttää saaneen lisää ongelmia.

Hänen aikaisempi julkisuuteen tullut ongelmansa liittyi PerusSuomalaisten vaalivoittoon. Hänelle tuntui olevan täysin mahdotonta hyväksyä se, että demokratiassa nimeltään Suomi, äänioikeutetut kansalaiset äänestivät hänen mielestään väärin.

Tämän vuoksi hän kiukutteli – ehkä hieman harkitsemattomasti omalla nimellään – myös Hyysärin Lukijain leperryksiä-osastolla. Kommentoin tuota vihakirjoitusta tuoreltaan täällä.

Kommenttini näyttää sitten aiheuttaneen uuden kiukunpuuskan. Tämän kevyen henkäyksensä kohteeksi O´Connor on tällä kerralla valinnut anonymiteettini ja tuossa kirjoituksessani esiin nostamat kaksi asiaa – asiayhteydestään (sic!) irti revittyinä.

Vihervasemmiston omaksuman tavan mukaan, hyökkäys kohdistuu tässä tapauksessa Teemu Lahtiseen eikä minuun. Aivan samoin tapahtui ViNa:n hyökkäyksessä Jussi Halla-ahoa vastaan – se kohdistettiin Timo Soiniin.

Aika veijareita nämä vihervasemmistolaiset…

Oikeus anonymiteettiin

Anonyyminä kirjoittaminen on samanlainen asia kuin äänestäminen ja vaalisalaisuus – demokratiassa ne ovat lainsäädännöllä suojattuja ja turvattuja oikeuksia. Aina kun joku tai jokin vaatii anonymiteetin tai vaalisalaisuuden murtamista, esittää sananvapautta kaventamaan pyrkiviä ehdotuksia tai väittää kansan äänestäneen väärin, demokratian suojelukoneistojen on syytä herkistyä ja tutkia minkälainen totalitaristi löytyy noiden vaatimusten takaa?

Anonymiteetti takaa sananvapauden myös niille, jotka eivät virkansa, työnsä tai yhteiskunnallisen asemansa vuoksi pysty julkisuudessa kertomaan omaa mielipidettään, koska se poikkeaa kyseisen ihmisen ns. viran puolesta pakotettuna esittämästä mielipiteestä.

Anonymiteetin eräitä puolia on myös se, ettei tarvitse menettää julkisesti kasvojaan – esimerkiksi tilanteessa, jossa kirjoittaa samanlaista kiihkoilevaa puutaheinää, kuin mitä O´Connor kirjoitteli taannoisessa lukijan leperryksessään Hyysärin yleisönosastolla.

Ja kuten jo totesin, anonymiteettikirjoittelu on loistava keino etsiä ihmisiä, jotka eivät ole oikein sisäistäneet kansanvallan syvintä olemusta. Ihmisiä, jotka haluavat pakottaa kanssakansalaisensa ajattelemaan samoin kuin he itse.

Valloitussodan jatke

O´Connoria tuntuu häiritsevän toteamukseni siitä, että – clausewitziläisittäin – näen ns.uussuomalaisten aktiivisen osallistumisen politiikkaan olevan – kansallismielisesti ja isänmaallisesti katsoen – eräänlainen valloitussodan jatke.

Kuten tässäkin tapauksessa.

Valtio-opillisesti tarkastellen sota on politiikan jatke ja päin vastoin. Kumpikaan toimi ei ole irrallaan toisesta. Jokainen valloittaja haluaa alistaa valtaamansa maan (tehdä puolustuskyvyttömäksi) ilman väkivaltaa ja omia tappioita. Tuoreimpina esimerkkeinä onnistuneista tällaisista toimista kanntaat muistella A.Hitlerin Itävallan ja Sudeettialueiden kaappauksia. Tai aidan toiselta puolelta Baltian maiden sovjetisointi ja etniset puhdistukset vuonna 1940.

Toisaalta sodassa ja diplomatiassa on myös sattumatekijä. Tämän vuoksi sekä NL:n harjoittama diplomaattinen painostuspolitiikka, että sitä seurannut ekspansiivinen hyökkäyssota, kärsivät tappion Suomen kohdalla.

Suomi ei taipunut eikä taittunut.

Tätä historiaa ja sitä totuutta vasten tarkasteltuna, että Suomi on kulttuurisesti eräs homogeenisimpiä eurooppalaisia kansallisvaltioita, O´Connorin, vihervasemmiston ja ns.uussuomalaisten ajama Suomen monikulturisointi on vain valloitussodan jatke. Jatke, jossa pyritään politiikan keinoin ja suomalaisten joukossa olevaa ns.viidettä kolonnaa hyödyntäen vaihtamaan kansallisvaltio monikulttuuriseen valtioon.

Ne maahanmuuttajat, jotka ovat integroituneet yhteiskuntaamme ja haluavat vaikuttaa suomalaisina Suomessa ovat mitä tervetullein osa päättämään yhteisistä asioistamme. He eivät tosin käytä itsestään nimeä uussuomalainen vaan maahanmuuttajataustainen suomalainen.

Ongelma ei kuitenkaan ole maahanmuuttaja tai uussuomalaisuus. Ongelma on kotimainen vihervasemmisto, joka käyttää maahanmuuttajia keppihevosenaan ajaessaan omia tavoitteitaan.

Minusta on ollut jotenkin huvittavaa seuratta kukkahattutätien ja -setien reaktioita silloin, kun maahanmuuttaja ei käyttäydy vihervasemmiston haluamalla tavalla ja osoittautuukin aivan toisenlaiseksi kuin nämä hyysärit kuvittelevat.

Voi sitä itkua ja valitusta. Näistä idealisminsa sokaisemista huuhaailijoista välittyy kuva siitä, millainen todellinen siirtomaaisäntä oli aikoinaan.

Eivät maahanmuuttajat ole mikään homogeeninen joukko vasemmistolaisia, vihreitä, halpaa työvoimaa, suomenruotsalaistettavia tai pieniä tahdottomia lapsia. He ovat hyvin kirjava ja monikulttuurinen joukko.

Sanan varsinaisessa merkityksessä.

Isäntäväki ja vieraat

Jostain syystä O´Connor ei pitänyt myöskään tästä kirjoituksestani:

Kun O´Connor jatkaa, että ulkomaalaispelolla ratsastavien tulisi lopettaa monologinsa samaa mieltä olevien piireissä , niin minulla nousevat niskakarvat pystyyn. Millä oikeudella vieras kertoo miten isännän on elettävä? Lisäksi O´Connor tuntuu unohtaneen, että Suomi on yhdenvertaisuuteen kansalaistensa kesken perustuva kansalaisyhteiskunta.

O´Connor ei ilmeisesti hyväksy sitä, että suomalaiset saavat itse päättää – oman demokratiansa – sisällä omista asioistaan? Hän ei ilmeisesti hyväksy myöskään sitä, että Suomi on yhdenvertaisuuteen kansalaistensa kesken perustuva kansalaisyhteiskunta?

Varsin mielenkiintoista…

Kuten sekin, että viimeisellä oksennuksellaan O´Connor todisti sekä Lahtisen ja minun olleen tässä asiassa oikeassa. Se on paljon, koska olemme Lahtisen kanssa aika monesta asiasta eri mieltä. Isänmaallisuus ja maahanmuuttopolitiikka ovat niitä aiheita, joista olemme suurin piirtein samaa mieltä.

Me kansallismieliset olemme yksilöitä – emme homogeeninen ja aivopesty joukko jonkun tai jonkin opetuslapsia. Emme ole myöskään pelkästään poliittisesti perussuomalaisia. Yhtä kaikki – kuten aikaisemmassa kirjoituksessani totesin – meitä yhdistävä kansallismielisyys on perustaltaan arvokonservatismia.

Sellaista, joka pyrkii säilyttämään turvallisen ja vakaan kansallisvaltioon perustuvan hyvinvointiyhteiskunnan myös jälkipolville. Syy miksi maahanmuuttokysymys nousee pintaan, lienee suurimmalle osalle suomalaisista hyvin selvä. Laajeneva ja voimistuva – hillitsemätön – maahanmuutto ja sen mukanaan saapuvat monikulttuurisuusvaatimukset ovat akuutein näköpiirissä oleva uhka kansallisvaltiolle ja sen yhtenäisyydelle.

Kansallismielisyys ei – edelleenkään – perustu ulkomaalaisvastaisuuteen. Se perustuu oman kulttuurin ja kansan rakastamiseen. Käsite ulkomaalaisvastainen on vääristelyä ja leimakirveen heiluttamista sellaisten ihmisten suuntaan, jotka haluavat elää rauhassa oman kultuurinsa piirissä.

Syy miksi O´Connor kiukuttelee anonymiteettikirjoittelua vastaan saattaa olla myös se, että hän itse joutuu kirjoittamaan omalla nimellään. Näin siksi, että hän pystyy tekemään näitä suomalaisen yhteiskunnan kannalta – varmaankin? – elintärkeitä tutkimuksiaan erilaisten apurahojen turvin.

Tällä apuraha-metodilla ei tarvitse miettiä ja huolehtia sitä miten hoitaa oikea ja todellista virkaa tai tekee oikeita ja todellisia töitä – omien elinkustannustensa kattamiseksi ja valtion yhteisen kassan kartuttamiseksi.

Sen kassan, josta maksetaan myös kaiken maailman höpö-höpötutkimukset ja yhteiskuntamme sisäisen kaaoksen valmistelu ja suunnittelu.

Eli veronmaksajat rahoittavat näinkin eräänlaista valloitusodan jatketta

Lähde: HS

Eilisen Hyysärin yleisönosastolla julkaistiin James O´Connorin monikulttuurista uhoa puhkunut kirjoitus.

Jos kyseinen kirjoitus on HS:n nykyiseen toimituspolitiikkaan kuuluva ja mittatilaustyönä tilattu poliittisen tutkimuksen parissa puuhastelevalta O´Connorilta, en ole yhtään yllättynyt. Jos kyseessä on O´Connorin spontaani kirjoitus, olen lähinnä huolestunut nykyisen kehityksen vauhdista.

Jotta minua ei syytettäisi kontekstista irti olevien asioiden repostelemisesta, liitän eilen julkaistun O´Connorin kirjoituksen tähän kokonaisuudessaan:

Populistipoliitikot unohtavat yhteiskunnan monimutkaisuuden

Perussuomalaisten läpimurron jälkeen kuntavaaleissa on tullut yleiseen tietoon, että puolueen virallisen ohjelman ohella jotkut puolueen jäsenet, kuten Suomen Sisu -järjestön Teemu Lahtinen ja sitoutumaton Jussi Halla-aho valittiin omalla, maahanmuuttokriittisyyteen perustuvalla ohjelmalla.

Muukalaispelko, kovemmissa muodoissaan muukalaisviha ja rasismi, liittyvät olennaisesti yksioikoiseen ja yksinkertaistuneeseen maailmankuvaan. En väitä, että perussuomalaisten puoluejohtaja Timo Soini edustasi tällaista maailmankuvaa.

Vaikka perussuomalaiset ovat viime aikoina saaneet paljon julkisuutta, tietääkseni kukaan ei ole kommentoinut puoleen nimeä. Puolueen itsestänsä käyttämä kömpelöhkö ruotsinkielinen käännös on Sannfinländarna ja englanninkielinen True Finns. Käännökset eivät kuitenkaan vastaa puolueen alkuperäistä nimeä: missä vaiheessa perussuomalaiset muuttuivat Aidoiksi Suomalaisiksi? (Sekä englannin- että ruotsinkieliset sivut ja nimet poistettiin Perussuomalaiset.fi-sivustolta jostain syystä jonkin aikaa sitten.)

Perussuomalaiset ruotsiksi olisi Grund- tai Basfinländarna ja englanniksi Basic Finns. Jälkimmäinen herättäisi ulkomailla varmasti hilpeyttä, sillä tietyissä asiayhteyksissä ”basic” tarkoittaa yksinkertainen. Puolueen nimeksi tulisi siis Yksinkertaiset suomalaiset.

Joidenkin arvostelijoiden mielestä se kuvaisi puolueen linjaa hyvin.

Mielestäni sopivampi nimi olisi Yksinkertaistavat suomalaiset. Populistiksi julistautunut Soini on sanonut, että ”kansan ääni on Jumalan sanaa”. Käytännössä tämä näyttää tarkoittavan, ettei hänen itse tarvitse kehittää rakentavaa poliittista linjaa konkreettiselta pohjalta. Voi vain kuunnella tätä ”jumalaa” ja lähteä mukaan vennamolaisilla heitoilla ja epämääräisillä lupauksilla.

Ongelmana on, että jos kuunnellaan riittävän tarkasti, ei voida olla huomaamatta, että kansa puhuu varsin moniäänisesti ja monesta asiasta.

Nykypäivän monimutkaisuus tekee poliittisesta urasta haastavan erityisesti niille, joille moniarvoisuuden ylläpito on itseisarvo.

Populistit näkevät nyky-yhteiskuntien mutkikkuudessa loistavan mahdollisuuden rakentaa poliittista uraa vastustamalla todellisuuden monimutkaisuutta. Eritaustaiset, etenkin ei-länsimaiset kansallisuudet kelpaavat syntipukin rooliin mitä mainioimmin. He ovat hyvin heikosti edustettuja suomalaisessa politiikassa ja heillä yleensä ottaen on kantaväestöä pienemmät mahdollisuudet työllistyä.

Näin ollen ei ole yllättävää, että esimerkiksi Suomen Sisu -järjestö on saanut ylläpitää yksipuolista kritiikkiä monikulttuurisuutta kohtaan useita vuosia ilman laajaa julkista huomiota.

Blogissaan Halla-aho on tehnyt samaa yli viisi vuotta. Haastattelussa (Ristin Killan Cross Section -lehdessä 2007) Halla-aho on sanonut, että islam on täysimittaisessa sodassa länsimaailmaa vastaan. Halla-ahon omin sanoin: ”Vaihtoehtomme ovat sota ja tuhoutuminen. Meille ei ole annettu mahdollisuutta valita rauhaa.”

Halla-aho on muun muassa vaatinut anteeksipyyntöä Yleltä vedoten rasististen ”väitteiden suuhun panemiseen” A-talk-ohjelmassa. Halla-ahon mukaan tämä vaarantaa hänen turvallisuutensa (HS.fi 31. 10.). Jotkin hänen omista lausahduksistaan – myös silloin, kun ne luetaan asiayhteyksissään – saattavat vaarantaa monien ulkomaalaisten turvallisuuden.

Siirtolaisuus ja maahanmuutto ovat maailmanlaajuisia ilmiöitä, joiden edessä yksinkertaistava, usein nostalgisoiva ja katkeroitunut kansallismielinen politiikka on täysin voimaton.

Jotta Suomen maahanmuutto-, kotouttamis- ja monikulttuurisuuspolitiikka kehittyisi rakentavampaan suuntaan, tarvitaan nähdäkseni asennemuutosta.

Ensinnäkin, maltillisten politiikkojen tulee lopettaa monikulttuurisuuteen liittyvistä ongelmista vaikeneminen.

Toiseksi, uussuomalaisten kannattaisi osallistua entistä aktiivisemmin suomalaiseen politiikkaan. Tämä edellyttää paneutumista asioihin yhdessä.

Kolmanneksi, ulkomaalaispelolla ratsastavien tulisi lopettaa monologinsa samaa mieltä olevien piireissä. On sopeuduttava siihen tosiasiaan, että moniääninen, moniulotteinen maailma tuli Suomeen jäädäkseen jo ajat sitten.

JAMES O’CONNOR
Helsinki

Puskat kahisevat

Ihan aluksi on varmaan todettava, että O´Connor on syvällä pusikossa jo perustavan mielipiteensä kanssa.

Kansallismielisyys ei perustu ulkomaalaisvastaisuuteen – se perustuu oman kulttuurin ja kansan rakastamiseen. Käsite ulkomaalaisvastainen on vääristelyä ja leimakirveen heiluttamista sellaisten ihmisten suuntaan, jotka haluavat elää rauhassa oman kultuurinsa piirissä.

Lisäksi O´Connor näyttäisi olevan täysin sokea sille tosiasialle, että myös hän edustaa kirjoituksineen populismia – vasemmisto- tai monikulttuuripopulismia, ihan kuten haluatte.

Puuttumatta siihen totuuden paljastumisen pelkoon, joka paistaa läpi Suomen Sisun ja Perussuomalaisten repostelemisen takaa, minusta on erittäin ala-arvoista väittää, että muukalaispelko, kovemmissa muodoissaan muukalaisviha ja rasismi, liittyvät olennaisesti yksioikoiseen ja yksinkertaistuneeseen maailmankuvaan. ja viiata sillä kansallismieliseen ajatteluun.

Kansallismielisyys on perustaltaan arvokonservatismia. Sellaista, joka pyrkii säilyttämään turvallisen ja vakaan kansallisvaltioon perustuvan hyvinvointiyhteiskunnan myös jälkipolville. Syy miksi maahanmuuttokysymys nousee pintaan, lienee suurimmalle osalle suomalaisista hyvin selvä.

Laajeneva ja voimistuva – hillitsemätön – maahanmuutto ja sen mukanaan saapuvat monikulltturisuusvaatimukset ovat akuutein näköpiirissä oleva uhka kansallisvaltiolle ja sen yhtenäisyydelle.

O´Connorin harjoittama Jussi Halla-ahon, Perussuomalaisten ja Suomen Sisun demonisointi kaatuu todenäköisesti itseään vastaan – kuten se on jo muualla tehnytkin.

Kunnallisvaalit olivat mainio esimerkki siitä, että vaikka kansan jokapäiväinen elämä on arjen huolia ja ongelmia täynnä, monikulttuuripropaganda uppoaa entistä huonommin suomalaisiin. Kun elävän elämän ja poliittisten puheiden välillä on selvästi näkyvä kuilu, se ei katoa mihinkään rasismipelotteluilla ja kansallismielisten panettelulla.

Päin vastoin.

Vaihtoehto kansainvaellukselle

Kansainvaellus sekä kontrolloimaton ja laiton maahanmuutto ovat maailmanlaajuisia ilmiöitä, joiden edessä ainoastaan yhtenäinen, oman viiteryhmän (muiden kansallisvaltioiden) kesken harjoitettu ja tarpeeksi tiukka kansallismielinen politiikka on paras suoja suojaamaan tuntemaamme hyvinvointiyhteiskuntaa, ympäristöä ja koko maapalloa.

Suurin osa Länsi-Euroopasta sekä Skandinavia alkavat olla menetettyjä. Oikea viiteryhmämme (myös tässä tapauksessa Venäjän) suuntaan saattaisi olla ns. hapankaalivyöhyke – eli entiset Varsovan liiton maat. Asiaa kannattaa ainakin tutkia.

Kansainvaellus paremman elintason ja kattavan sosiaaliturvan piiriin ei ole ratkaisu yhteisiin globaaleihin ongelmiimme. Ratkaisuja pitäisi etsiä kehitysmaissa itsessään – kaivettu vesi ei kaivossa pysy. Eräänä esimerkkinä voisi heittää ilmaan ajatuksen siirtää lännelle avoimesti vihamieliseksi muuttuvaan Kiinaan suunnatut teollisuuden investoinnit esimerkiksi Etelä-Amerikkaan, Afrikkaan ja muualle Aasiaan.

Näin pystyttäisiin luomaan kehitysmaihin aitoja työpaikkoja ja aitoa hyvinvointia. Eläketurva ja naistenlukutaito – oikean ja todellisen työ kautta – on tehokkain tapa alentaa syntyvyttää kehitysmaissa.

Miksi minä vastustan monikulttuurisuutta – etenkin Suomessa?

Niin – minä vastustan henkilökohtaisesti monikulttuurisuutta sen vuoksi, että haluan puhua kotimaassani äidinkieltäni aivan jokaisessa tilanteessa. Haluan elää omassa kulttuuripiirissäni kokematta kovinkaan eksoottisia värinöitä naapureitteni tavoista ja kulttuurista johtuen ja etenkin siksi, että katson meidän nyky-suomalaisten olevan sen verran velkaa edellisille sukupolville, että pyrimme edes huolehtimaan heidän meille jättämästä yhteisestä isänmaastamme, hyvinvointiyhteiskunnastamme sekä niiden saamiseen liittyvien uhrausten kunnioittamisesta.

Kun O´Connor kehottaa esimerkiksi ns. uussuomalaisia osallistumaan entistä aktiivisemmin suomalaiseen politiikkaan, kyseessä on – kansallismielisesti ja isänmaallisesti katsoen – eräänlainen valloitussodan jatke. Tuossa puheenvuorossa on unohdettu se, että kansallisvaltio Suomi on rakennettu suurvaltojen imperialismin kahleista irtautumisen ja kansallisen orjuuden perinnön pohjalle..

Olen edelleen sitä mieltä, että tämä maa ja hyvinvointiyhteiskuntamme on rakennettu ensisijaisesti omalle väelle. Kutsutut vieraat sopivat toki hyvin tämän kartanon nurkkiin, kunhan muistavat asemansa ja käytöstavat. Myös todellisessa hädässä olevat saavat akuuttia apua hätäänsä.

Kun O´Connor jatkaa, että ulkomaalaispelolla ratsastavien tulisi lopettaa monologinsa samaa mieltä olevien piireissä , niin minulla nousevat niskakarvat pystyyn. Millä oikeudella vieras kertoo miten isännän on elettävä? Lisäksi O´Connor tuntuu unohtaneen, että Suomi on yhdenvertaisuuteen kansalaistensa kesken perustuva kansalaisyhteiskunta. Jokaisella meillä kansalaisista on mielipiteen- ja sananvapaus.

On aivan itsestämme kiinni, haluammeko sopeutua siihen, että haluammeko Suomen muuttuvan moniääniseksi ja monikulttuuriseksi yhteiskunnaksi.

Viime aikojen äänestystuloset ovat näyttäneet aika vahvasti sen, että me emme halua kansallisvaltiomme muuttuvan monikulttuuriseksi.

Näin se vain on, sanoo O´Connor taustajoukkoineen sitten ihan mitä tahansa.

Suomi kuuluu ensisijaisesti suomalaisille

Paradoksaalisinta nykyisessä asemassa on se, että vallankumoukseen ja yhteiskunnan muuttamiseen pyrkivät moku-piirit syyttelevät laillista yhteiskuntaa suojelemaan pyrkiviä piirejä kiihkoilusta ja ääri-ilmiöistä – totuus on kuitenkin täysin päinvastainen.

Tässä o´connoreiden ja vihervasemmiston esittämässä kontekstissa minun on erittäin helppo – ikävä kyllä – nähdä tietynlainen maahanmuutto Suomeen naapureiden kohdistaman imperialismin ja maanvalloituspolitiikan nykyaikaisena muotona ja suoranaisena jatkeena.

Jokaisella kansalla on oikeus jo YK:n peruskirjankin mukaan suvereeniteettiin ja omaan kulttuuri-identitettiin. Nämä ovat ne asiat, joita kansallismieliset ihmiset puolustavat.

Ja siinä sivussa paljon, paljon muutakin suomalaiseen elämänmenoon, ympäristöön ja perusoikeuksiimme kuuluvaa.

Suomi kuuluu ensisijaisesti suomalaisille, vaikka monikulttuuristit asiasta olisivatkin jotain toista mieltä.

Christopher Caldwellia mukaillen voisi todeta, että monikulttuuristit ymmärtävät kyllä täydellisesti sen, että suomalainen järjestelmä on pystytetty tasa-arvon perustalle, mutta he ovatkin päättäneet, ettei tämä järjestelmä sovi erityisen hyvin heille.

Lähde: HS

Päivitys 101108 1440: Asiaan ovat ottaneet kantaa myös o´connorismin kohteeksi joutunut Teemu Lahtinen sekä IDA.

Kuluneen kunnallisvaalikampanjan suurin kiitos kuuluu mielestäni Uusi Suomi-nettilehdelle. Lehti on julkaissut ansiokasta – ja lähes sensuroimatonta – vaaliblogosfääriään. Siellä julkaistuissa ehdokkaiden henkilökohtaisissa blogeissa puhaltaa railakas sananvapauden ja avoimuuden henki.

Monet blogistit ovat tosin olleet varsin hämmentyneitä joutuessaan vastaamaan äänestäjien kysymyksiin suoraan. Kiertely, huiputtaminen ja välttely kun eivät toimi internetin ihmeellisessä keskustelumaailmassa. Ne ehdokkaat jotka ovat näihin perinteisiin poliittisiin keinoihin turvautuneet, ovat paljastaneet todelliset kasvonsa ja menettäneet ainakin osan uskottavuudestaan.

Myös eräät keskustelijat ovat hermostuessaan paljastaneet todelliset kasvonsa ja tarkoitusperänsä.

Nimimerkki Ihmettelijä on kunnostautunut omalta osaltaan tällä sananvapauden ja totuuden torveilun saralla. Ohessa eräitä hänen kirjoittamiaan kommentteja, erään demariehdokkaan blogista:

Tässä keskusteltiin paljon uinti paikoista, mutta vaikka selitetään miljoonaa kertaa miksi ei voida uida julkisessa paikassa, kukaan, joka ei halua ymmärtää ei ymmärrä. Julkisessa uimahallissa käyvillä länsimaalaisilla on liian vähän vaatteita, jota voitaisiin sanoa melkein alastomaksi. Jos on syntynyt länsimaissa se voisi olla normaalia, mutta jos ei ole nähnyt tällaista aikaisemmin, niin voisi ajatella että ollaan alastomia kun puetaan uimapuku.

Teistä homojen teloittaminen on väärin kun taas ainakin minusta se on ok ( sanon tämän suoraan). MINÄ HYVÄKSYN HOMOJEN TELOITTAMISEN! Mitä siitä? Se on mun oma mielipiteeni ettekä te TK ja Hannu voi sille mitään. Suomi on vapaa maa ja voi uskoa mihin vaan. Niin hallitkaa itsenne! Jos te ootte homoja ja pelkäätte että teitä teloitetaan, niin älkää huolko, koska Suomi on ei-muslimi maa.

Länsimaissa naisten vartaloa mainostetaan ja heitä kehotetaan pukeutumaan paljastaviin vaatteihin. Ei ihme että heitä raiskataan eniten ja kun heitä raiskataan ei sille paljonkaan tehdä ja joissakin maissa jopa sanotaan että oli naisen vika jos häntä raiskataan. Mikä vapaus sitten tämä on?

Islam ei alista naisia vaan se antaa heille arvoa. Miettikääpäs vähäsen (jos teillä on siihen kykyä) miksi raiskataan enemmän ei musliminaisia kuin musliminaisia? Minäpä vastaan teille: Koska ei-musliminaisten vartaloa mainostetaan. Ja miksi ihmeessä? Määrääkö kristinusko heitä mainostamaan vartaloaan koska muuten he eivät pääse paratiisiin? Ja kuka nauttii siitä että alastomien naisten kuvia on kaikkialla? Tietenkin miehet. Ja kuka kärsii sen takia? Naiset! Miksikö? Koska heitä raiskataan ja sitten ei rangaisteta kunnolla raiskaajat. Miksi ihmeessä? Koska täällä miehet määrää. Puhutaan vaikka palkasta. Jos mies ja nainen on samassa paikassa töissä ja tekevät yhtä paljon työtä, kuka saa enemmän palkkaa? No taas miehet! Ai muka Islam alistaa naisia? Yrittäkää lukea enemmän ja puhua vähemmän.

Minä taas Ihmettelevä ihmettelin ja satoja miehiä hyökkäsi. No, ainakin tiedän että teitä, jotka ovat yksinäisiä/työttömiä on satoja. Mutta kun hyökkääjiä on vain miehiä, taas päättelen että teitä häiritsee ettette pysty näkemään musliminaisten vartaloa. Tämä on mielipiteeni.

Tk, me ei lähdetä Suomesta, koska meillä on tekemistä täällä ja vaikka et usko tällä hetkellä, joskus tulee aika kun sinä ymmärrät miten tärkeä Islamin uskonto on. Ehkä joskus vielä ajoissa (kun sä oot elossa) tai myöhemmin kun et oo enää elossa.

Ja kyllä, minä yritän käännyttää ihmiset Islamiin.

Ihmettelijä todistaa ainakin sen, että sananvapaus on kansalaisyhteiskunnan tärkein perusoikeus. Eikä ainoastaan sen vuoksi, että se takaa jokaiselle mielipiteenvapauden.

Se mahdollistaa myös totuuden näkymisen päivänvalossa. Vaikka se ei ilmeisesti ole kuitenkaan ihan kaikkien ihmettelijöiden todellinen tarkoitus…

Lähde: US

Odotettavissa suvaitsevaisuusrintamalta

Sotaveteraaneistamme on aika jättämässä. Olisiko syytä pistää hyvään ja rauhanomaiseen uusiotarkoitukseen kansan karttuisasta kädestä kerätty omaisuus.

Tässäpä idea:

Kun veteraanejamme on enää muutama hengissä, pitäisikö heidät eutanoida ja kärrätä Ämmässuolle?

Näin saisimme heidän käytössään olevaa militaristista varallisuutta siirrettyä nykymaailman kannalta tärkeämpiin kohteisiin.

Esimerkiksi Afganistanista peräisin olevien Taleban-sissien ja Al Quaidan terroritöissä vammautuneiden taistelijoiden hoitamiseen.

Unohtamatta sotaisien evankelis-luterilaisten pappien korvaamista kyseisistä maista – ja Iranista – peräisin tuotavilla imaameilla.

Ideaa voidaan laajentaa myös Puolustusvoimien toimintaan.

Tattis vaan…