Nazifascistinen yhteiskuntamme on taas kohdellut kaltoin ja väärin ymmärtäen näitä pikku anarkistirassukoita.

Iltalehti

9. syyskuuta 2006 järjestetyn Smash Asem-mellakan jäljiltä varsin moni – lähes kaiken maailmasta ja elämästä väärinymmärtänyt ja vapaastikasvanut – hörhöpössyttelijä on nyt tuomittu. Uutisvuo kertoilee meille, että kyseisen kapinoinnin ja mellakoinnin seurauksena oikeus tuomitsi ehdollista vankeutta 16 henkilölle ja 42 sai sakkoja.

Pisin tuomittu vankeusrangaistus on kuusi kuukautta. Ehdollista vankeutta saaneet syyllistyivät oikeuden mukaan muun muassa väkivaltaiseen mellakkaan ja virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen.

Oikeus katsoi, että väkivaltaista mellakointia oli esimerkiksi pullojen heittely päin poliisia. Väkivaltaisesta mellakasta tuomittiin kaikkiaan 22, mutta osa heistä – eli tapahtumahetkellä alaikäiset – selvisi sakkorangaistuksella.

Oikeus määräsi sakkoja kaikkiaan 42 mielenosoittajalle. Sakot tulivat haitanteosta virkamiehille ja niskoittelusta poliisia vastaan. Oikeus hylkäsi 14 vastaajan syytteet. Lisäksi kaksi vastaajaa oikeus totesi syyllisiksi, mutta jätti heidät rankaisematta. Toinen heistä oli valokuvaaja, joka syyllistyi oikeuden mielestä niskoitteluun poliisia vastaan, kun hän ei poistunut poliisin saartorenkaasta.

Alun perin tässä – poikkeuksellisen suuressa – oikeusjutussa oli syytettynä peräti 86 mielenosoittajaa. Oikeudenkäynnin aikana syyttäjä kuitenkin luopui kansanedustaja Paavo Arhinmäen ja kahden muun syyttämisestä. Yhdeksää syytettyä ei saatu haastettua oikeuteen lainkaan.

Näistä yhdeksässä vastuuntuntoisessa kansalaisessa tulemme – kotimaiseen omiin housuihin kusemisperinteen jatkumona – näkemään tukevaisuuden kansanedustajia ja ministereitä. Uskokaa pois.

Edellisen hallituksen ulkoministerinä häärännyt – ja siinä sivussa Yhdysvallat suututtanut sekä veronmaksajien rahoilla Afrikassa matkustellut – Erkki Tuomiojakin oli nuoruudessaan aikansa tunnetuimpia vasurihäiriköitä. Hänen isoäitinsä Hella Wuolijoki oli maanpetturi.

Wuolijoki oli rikas kartanonemäntä joka leikki sosialistia. Hellalla oli runsaasti kytköksiä Neuvostoliiton tiedustelutoimintaan – joka oli suomalaisesta katsantokulmasta nähtynä vakoilua ja maanpetoksellista toimintaa. Hänen toimintansa liittyi Salme Pekkalan (os. Murrik) vakoiluverkostoon Lontoossa, Pariisissa ja Brysselissä 1920–1930-luvuilla.

Jatkosodan aikana – kun muut puolustivat maata ja ihmiset kuolivat karmeissa olosuhteissa puolustaessaan omaansa oikeudetonta hyökkäystä vastaan – Hella toimi vihollisen tuholaistoiminnan yhteyshenkilönä ja puukotti omaa kansaansa selkään. Hänet vangittiin hänen autettuaan neuvostoliittolaista desanttia Kerttu Nuortevaa ja tuomittiin jatketusta maanpetoksesta. Virallinen selitys kuuluu, että Wuolijoelle vaadittiin kenttäoikeudessa kuolemantuomiota, mutta sotaylioikeus päätyi äänestyksen jälkeen langettamaan elinkautisen kuritushuonetuomion.

Todellisuudessa Väinö Tannerin hyväsydämisyys pelasti Wuolijoen teloitukselta.

Jos Wuolijoki olisi asunut Neuvostoliitossa ja toiminut Suomen hyväksi hänen kohtalonsa olisi ollut varsin selvä: Smiert Spionem!

Palataan takaisin menneisyydestä ja tulevaisuudennäkymistä tämänpäiväiseen.

Käräjäoikeus jätti ilman rangaistusta Suomen Kuvalehden valokuvaajan Markus Pentikäisen. Hänen katsottiin syyllistyneen niskoitteluun poliisia vastaan, mutta käräjäoikeuden mielestä rikosta voidaan erityisistä syistä pitää anteeksiannettavaan tekoon rinnastettavana.

Pentikäinen joutui oikeuden mielestä tilanteessa sopeuttamaan käyttäytymisensä toisaalta poliisin ja toisaalta hänen ammattinsa ja työnantajansa keskenään ristiriitaisiin odotuksiin.

Yleishäiriön kotimaan uutistoimitus kertoo myös seuraavaa:

Oikeuden arvioitavaksi menee myös poliisin toiminta. Kaksi poliisia saa syytteen virka-aseman väärinkäytöstä ja pahoinpitelystä. Epäillyt rikokset sattuivat kiinniottotilanteessa Lasipalatsin edustalla.

Pari viikkoa sitten poliisi sai moitteet eduskunnan apulaisoikeusasiamieheltä perusteettomista kiinniotoista ja kiinniotettujen kohtelusta. Poliisin toiminnasta tehtiin yli 60 kantelua.

Aika lailla sama määrä kuin mellakoinnista tuomittuja. Mistähän sekin sitten johtunee? 😉

On se vaan ihquu leikkiä työmarkkinatukivallankumouksellista. Ei käy – kuiteskaaaa ja iha oikeeeesti – niin kuin niille oikeille vallankumouksellisille.

Teloitus kapinallisena tai sitten omien toimesta. Leikkivallankumous toisten rahoilla turvattuna on jotenkin kuitenkin turvallisempaa – eix jeh?

Ihan vinkki Teille pikku anarkistipalleroiset; Pyyhkikää räkä pois nenän alta ja menkää töihin. Se on paljon kannattavampaa pidemmän päälle.

Lähteet: HS, YLE, Iltalehti, Wikipedia

Jk. Lisää hullunhauskaa anarkismia täällä.(Tahattomat) humoristit vauhdissa myös täällä.