Hyvää päivää, täällä jälleen Radio Jore Vaan, Absurdistan.

Ehdottoman stalinistisen luotettava lähteenne –  joka yleensä vastaa kysymyksillä ja aniharvoin  vastaa kysymyksiinne, mutta siirtää aina ja ehdottomasti vastuun kaikesta (jopa Bodomjärven murhista) kuulijalle.

Kysykää meiltä mitä te haluatte, me vastaamme teille mitä me haluamme.

Meiltä kysytään; Miksi Tuija Brax haluaa muuttaa Supon Valpoksi?

Me vastaamme; siksi, että muu osa poliisista on saatu jo ulostettua vallan kolmijako-opista suoraan kulloisenkin hallinnon sylikoiriksi. Suojelupoliisin muuttamisella valtiolliseksi rakkauspoliisiksi, saadaan nykyisin käynnissä oleva  äärioikeiston kuriinsaattaminen sekä vallan, omaisuuden ja tilan uudelleenjakaminen vietyä loppuun nopeammin. Lisäksi  kaikki hassut toisinajattelijat saavat yhteiskunnallisesti tärkeää tehtävää uudelleenkoulutusleireillä. Vihreät tietävät paremmin, mikä on Sinulle hyvää, sopivaa ja parasta. Pakko on tässä tapauksessa aitoa demokratiaa.

Radio Jore Vaan vaikenee tältä illalta – hyvää ötyä, muistakaa kansalaiset, että kansanvalta on pötyä…

Site Meter

”Siirtolaiset pitää saada (Suomessa) työhön ja päättäjiksi vaikka kiintiöillä.”

”Monikulttuuri ei ole mikään lelu. Se on samanlainen asia kuin demokratia. Yhtä vaikea, mutta sen on pakko toteutua”

”Käsitys demokratiasta pitää laajentaa etnisyyteen”

”Innovaatio on automaattista, kun ympäristö on moninainen.”

Julkinen suomalaisvihaaja Umayya Abu-Hanna Talouselämä lehdessä1.4.2010 . Juttu on luettavissa täältä ja täältä.

Lähde: Talouselämä, kiitos nimimerkki matti/Homma

Site Meter

Hyysärin  itseään, kansaansa ja kulttuuriaan vihaava toimittajantaimi Vesa Mäkinen on päästänyt meihin alkuperäisasukkaisiin (ainakin epäilyksen tasolla)   halveksuen, vaatimuksia esittäen ja julkirasistisesti suhtautuvan Percy Mashairen julistamaan vihapropagandaansa suomalaisia kohtaan valtakunnan suurimman päivälehden sivuilla.

    Kuva:HS

Juttu alkaa suomalaisia halventavalla otsikolla, Perisuomalainen pahe ryypiskely vaikeuttaa islaminuskoisten maahanmuuttajien harrastuksia Suomessa.

Eikä siinä vielä kaikki – ei tietenkään. Koko propagandateksti  on kirjoitettu ns.puukottaminen kännissä on suomalaisten geneettinen ominaisuus tyyliin.

Mäkinen kirjoittaa

suomalaiset kuluttavat alkoholia konserteissa, näyttelyissä, teatterissa ja jalkapallo-otteluiden jälkeen. Suurin osa muslimeista kaihtaa alkoholia, ja monet heistä kokevat suomalaisten kanssa harrastamisen vieraaksi.

Muun tärkeämmän toiminnan puutteessa, Helsingin kaupungin tietokeskus selvitti maahanmuuttajien vapaa-ajanviettoa. Viinaongelma nousi tämän (jonkun mielestä ilmeisesti yhteiskuntamme kannalta elintärkeän)tutkimuksen perusteella esille yhtenä olennaisena syynä, minkä vuoksi maahanmuuttajat harrastavat viihdettä ja kulttuuria paljolti omissa joukoissaan.

Hyysärin toimituksessa on (hassua kyllä) huomattu myös sellainen seikka, että  maahanmuuttajien oma kulttuuri jarruttaa tutkimuksen mukaan joitain harrasteita. 18-vuotias Suleqo Yussuf on yksi harvoja somalialaistaustaisia naisjalkapalloilijoita. Somalialaiseen kulttuuriin tyttöjen futis ei kuulu.

Yussufin joukkue  Puistolan urheilijat pelaa naisten kolmannessa divisioonassa.

Näin siis kuitenkin on –  kaikesta suomalaisesta viinanjuonnista huolimatta. Toisaalta onhan Suomessa raittiusyhdistyksiä, helluntalaisseurakuntia ja rauhanyhdistyksiä – näiden piirissä ei tosiaan viinan kanssa läträtä.

Näille alkoholinkäytön mörkönä näkeville muslimeille toivotan, että uskallusta mukaan ja rohkeasti ensi kesän suviseuroille . Ehkä sieltä löytyy jotain sellaista, mistä on heillekin hyötyä Suomessa  – ja mikä on taatusti Jumalaa rakastavaa ja raitista.

Tässä vaiheessa tulee mieleen varsin nopeasti kysymys, että ovatko nämä Suomeen hyvää hyvyyttämme päästämämme  ihmiset ihan oikeassa maassa ja paikassa? Miten on mahdollista, että toistasataa vuotta Suomesssa olleella tataarivähemmistöllä ei ole tällaisia ongelmia elämisessään kultturissamme?

Yleinen oletus on se, että vieraat kunnioittavat maan tapoja ja sopeutuvat niihin. Jos näin ei tapahdu, vieraan on syytä poistua isäntäväen nurkista – ja vauhdilla. Tämän totuuden ymmärtämisestä on tosin viime aikoina ollut entistä enemmän viiteitä.

En sitten tiedä onko tässä kyse pelkästään monikulttuurin edessä rähmälläänolevien perseennuolijoiden päiväunista vai aito maahanmuuttajan pyrkimys muuttaa suomalainen yhteiskunta omanlaisekseen.

Percy Mashairen tapauksessa tuollainen (mahdollinen) halu on varsin pelottava tulevaisuudennäkymä rauhallisessa hyvinvointiyhteiskunnassamme *).

Johtuisiko   näiden tuoretta verta edustavien islaminuskoisten maahanmuuttajien (ainakin tämän äänekkään osan) ongelma siitä, että he eivät kenties halua kunniottaa sitä valtakulttuuria, jonka suvaitsevaisuudesta ja armosta he yleensä saavat Suomessa olla?

He eivät ole ehkä sisäistäneet (tai edes halunneet sisäistää) enemmistödemokratiaan kuuluvaa ajatusta siitä, että enemmistö sanelee (vähemmistön oikeuksia kunnioittaen) sen mitä missäkin yhteisössä tapahtuu ja mikä on sopivaa. Tässä tapauksessa myös käsite maassa maan tavalla näyttäisi olevan täysin tuntematon.

Olisiko myös kyse siitä, että ainakin osa  nykyisin Suomeen tulevista maahanmuuttajista ymmärtää  täydellisesti sen, että suomalainen järjestelmä on pystytetty tasa-arvon perustalle, mutta he  ovatkin päättäneet, ettei tämä järjestelmä sovi erityisen hyvin heille?

Lähde: HS

Site Meter

*)Asiaan jotenkin liittyen.  P.Mashaire on ymmärtänyt aikaisemmin varsin syväällisesti Zimbabven Rhodesian diktaattorin Robert Mugaben hirmuhallintoa ja kyseisen maan kivikaudelle palauttamista.

Tämä kirjoitus on julkaistu Hyysärissä 28.5.2000.

Valkoisten isien synnit vainoavat lapsia

Läntiset tiedotusvälineet saivat herkkupalan, kun Zimbabwen mustat alkoivat vallata valkoisten maatiloja, kirjoittaa Suomessa asuva zimbabwelainen toimittaja Percy Mashaire.

J uuri nyt ei ole helppo olla zimbabwelainen Suomessa. Suomalaisten kanssa käy useimmiten näin: kun ensin on vastannut vakiokysymykseen ”Mistä olet kotoisin?”, saa aina kuulla saman analyysin: ”Ai, siitä maasta, jossa valkoiset tapetaan ja heiltä riistetään maat. Eikö olekin kamalaa!”

Suomessa asuvat afrikkalaiset puolestaan kysyvät, miksi valkoiset ylipäänsä omistavat maata Zimbabwessa. Suurin osa on valmis kuuntelemaan ja keskustelemaan asiasta, mutta eivät kaikki. Radikaalien mielestä asia on yksinkertainen: zimbabwelaisten pitää ottaa omat maansa takaisin.

Yritin kerran selittää eräälle radikaalille afrikkalaiselle, että se olisi tappoisku Zimbabwen maataloudesta riippuvaiselle taloudelle.

”Ei haittaa, pääasia on saada maat takaisin!” kaveri rähisi.

Olen huomannut, että ulkomailla asuvat afrikkalaiset ovat jyrkempiä kuin Zimbabwessa asuvat. Se johtuu siitä, että Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin siirtyneet afrikkalaiset kohtaavat arkielämässään niin paljon rasismia, että heidän on hyvin vaikea hyväksyä valkoisia siirtolaisia mustien omalla mantereella. Turisteja tai ulkomaisia työntekijöitä voidaan kyllä sietää, mutta ei maata omistavia siirtolaisia.

Zimbabwessa tilanne on toisin päin. Maanomistus on mielipidemittauksien mukaan maan tärkein asia juuri nyt vain joka kymmenennelle zimbabwelaiselle. Kansalle tärkeintä olisi saada maan sairas talous kuntoon.

Sekä inflaatio että työttömyys ovat yli 50 prosenttia. Suhteellisen rikkaassa maassa on pulaa polttoaineesta ja sähköstä. Terveydenhuolto on romahtanut.

Kansa ei ymmärrä, miksi Zimbabwen pitäisi lähettää yli 10000 sotilasta taistelemaan Kongon kansantasavallan presidentin Laurent Kabilan rinnalla ja kuluttaa sotaan noin viisi miljoonaa markkaa päivässä samaan aikaan, kun sairaaloista puuttuu tavallisia kipulääkkeitä. Z imbabwelaisille on päivänselvää, kuka on syypää maan yhteiskunnalliseen sekasortoon: 20 vuotta vallassa ollut presidentti Robert Mugabe ja hänen Zanu-PF -puolueensa. Kansa on pettynyt ja haluaa korruptoituneen puolueen ja hallituskoneiston pois vallasta. Mutta Mugabe uskoo olevansa korvaamaton.

Mugaben valttikortti ovat olleet valkoisten omistamat farmit. Hän on mobilisoinut työttömiä ja niin sanottuja sotaveteraaneja valtaamaan muutamien valkoisten maat, jotka hän väittää brittisiirtolaisten ryöstäneen zimbabwelaisilta. Tämä kylmän machiavelliläinen strategia on tuonut hänelle poliittisen voiton.

Varsinkin länsimaiset tiedotusvälineet ovat brittien BBC:n johdolla dramatisoineet maatilojen valtauksia. Kysehän on länsimaisten tiedotusvälineiden ikuisesta lempiaiheesta: valkoinen mies suuressa seikkailussa Afrikan viidakossa. David Livingstonesta Tarzaniin.

Mediakohu huipentui, kun kaksi valkoista miestä murhattiin maatilojen valtauksissa ja kolmas myöhemmin. Puhuttiin sisällissodasta ja kerrottiin , että EU valmisteli omien maidensa kansalaistensa evakuointia Zimbabwesta.

Saimme tietää senkin, että Zimbabwessa asuu 55 suomalaista. Tähän mennessä yksikään suomalainen ei ole lähtenyt maasta.

Etiopian nälänhätä ja mantereen muut, miljoonien ihmisten kohtaloihin vaikuttavat selkkaukset unohtuivat, kun media ryntäsi Zimbabween.

Yhdessä yössä Mugabe nostettiin keskitason afrikkalaisesta johtajasta kansainväliseksi voimamieheksi Saddam Husseinin ja Muammar Gaddafin rinnalle. Mugabe onkin jo alkanut puhua kuin Robert Suuri, sankari joka ottaa mittaa koko maailmasta.

Zimbabwen entinen siirtomaavalta Britannia on ollut suurin tekijä tässä älyttömässä poliittisessa teatterissa. Hyökkäämällä Mugabea vastaan britit ovat ainostaan kiillottaneet hänen kilpeään ja auttaneet häntä siirtämään huomion pois Zimbabwen taloudellisista ja sosiaalisista ongelmista. Häviäjiä ovat unohdetut ja kärsivät tavalliset zimbabwelaiset. L änsimaisessa mediassa viidakkoveitsiä ja kirveitä kantavat mustat barbaarit terrorisoivat viattomia valkoisia. Harva kysyy, miten valkoiset saivat maatiloja Zimbabwessa. On unohdettu, miten 1800-luvun lopussa brittiläisestä imperiumista Afrikassa haaveillut Cecil John Rhodes huijasi kuningas Lobengulaa luovuttamaan maansa.

Kun Lobengula vuonna 1893 oivalsi petoksen, syttyi sota, jonka britit voittivat. Muutaman vuoden jälkeen seurasi toinen sota, jossa kaksi isoa etnistä ryhmää, ndebelet ja shonat, yhdistivät voimansa ja yrittivät ajaa britit pois maasta. Mutta modernein asein varustetut britit voittivat jälleen.

Voittajan julmuus oli suunnaton. Vuorille paenneita mustia jahdattiin, ja heidän piilopaikkansa luolissa räjäytettiin dynamiitilla.

”Poltimme kaikki majat ja monta nekrua. Ne, jotka eivät tulleet ulos, paloivat kuoliaiksi, ja se oli oikein heille. Kuulimme heidän huutonsa”, eräs brittisotilas kuvasi tuhoa.

Verilöylystä hengissä selvinneet häädettiin pois maatiloiltaan ja sijoitettiin kuiviin ja hedelmättömiin reservaatteihin, joissa he joutuivat maksamaan valkoisille veroja. Jos ei maksanut veroja, vietiin pakkotöihin valkoisten kaivoksiin tai maatiloille.

Häikäilemättömän Cecil John Rhodesin mukaan Rhodesiaksi kutsuttua maata hallittiin rasistisen apartheid-järjestelmän avulla. Rhodesiassa mustat olivat täysin sorrettu ja halveksittu kansa.

Tilanne vain paheni, kun kovaotteinen pääministeri Ian Smith julisti maan itsenäiseksi Britanniasta vuonna 1965.

Smith oli oivaltanut, että emomaa aikoi siirtää vallan mustille, niin kuin oli tapahtunut muualla Afrikassa. Britannia ei pystynyt kukistamaan kapinaa, koska sen olisi pitänyt lähettää sotilaita taistelemaan valkoisia vastaan mustien puolella.

Rhodesiassa mustat nationalistit kamppailivat itsenäisyyden puolesta. Smith vastasi siihen kovalla kädellä. Itsenäisyysaktivisteja murhattiin, karkotettiin ja vangittiin.

Smith vannoi, ettei musta valta toteudu hänen elinikänään. ”Ei tuhannessa vuodessa”, hän julisti. ’T uhat vuotta” kului nopeasti. Vuonna 1980 Rhodesia lakkasi olemasta ja tilalle tuli mustan enemmistön hallitsema Zimbabwe.

Mustat sissit kukistivat Smithin armeijan raa’assa sodassa marxilaisen Robert Mugaben ja veteraanipoliitikko Joshua Nkomon johdolla. Kun sota loppui, valkoiset alkoivat pakata matkalaukkujaan koston pelossa. Se oli turhaa. Pääministeriksi valittu Robert Mugabe kehotti kuuluisassa televisiopuheessaan mustia ja valkoisia unohtamaan menneet ja rakentamaan uutta maata yhdessä.

Mugabe oli käytännön mies. Hän oli nähnyt, mitä oli tapahtunut Mosambikissa, kun maa oli itsenäistynyt Portugalista vuonna 1975. Portugalilaiset olivat lähteneet ja kostoksi sabotoineet Mosambikin talouselämää. Siitä Mosambik ei ole toipunut vieläkään. Mugabe ymmärsi, että valkoisilla oli taitoja ja kokemusta, joita Zimbabwe tarvitsi.

Mugaben sovintopolitiikan hinta oli se, että valkoisten etuoikeudet säilyivät. Poliittinen valta siirtyi mustille, mutta talous pysyi valkoisten käsissä. Ratkaisematta jäi muun muassa maanomistus, joka oli ollut yksi tärkeimpiä vapaussodan syitä.

Rauhanneuvottelut Lontoossa olivat kaatua maakiistaan, sillä sissijohtajat eivät suostuneet allekirjoittamaan aseleposopimusta ilman selviä takuita asian ratkaisemisesta. Silloin Britannia ja Yhdysvallat lupasivat rahoittaa maareformin eli korvata valkoisille viljelijöille maiden menetyksiä. Aseleposopimus allekirjoitettiin, mutta luvattua rahaa ei kuulunut.

Aluksi se ei juurikaan vaikuttanut Zimbabwen talouselämään. Kansainväliset pakotteet oli purettu, ja maan talous kasvoi. Vanhat asenteet elävät kuitenkin sitkeässä. Niin rasismikin. Jouduin itsekin 1980-luvun puolivälissä väkivallan kohteeksi, koska seurustelin valkoisen naisen kanssa. Mustat eivät Zimbabwessa edelleenkään yleensä pääse valkoisten hallitsemien urheiluseurojen ja klubien tiloihin. Suurin osa Zimbabwen krikettimaajoukkueen pelaajista on valkoisia – valkoisten osuus väestöstä on alle prosentin.

Eniten raakaa rasismia ja ennakkoluuloja esiintyy valkoisten maatiloilla. Toisilla tiloilla eletään kuin Yhdysvaltojen syvässä etelässä orjuuden aikana. Isäntä asuu isossa hienossa talossa, mutta ryysyinen, paljasjalkainen ja lukutaidoton työntekijä viruu rähjäisessä majassa.

Kun isäntä kutsuu, täytyy vastata ”sir” tai ”madam”. Maanteillä näkee usein, kuinka valkoinen isäntä ajaa avolavapakettiautolla, jossa koira istuu penkillä isännän vieressä mutta musta työläinen lavalla takana. Viime vuoden lopulla nousi kova kohu, kun erään maatilan valkoinen isäntä virtsasi nukkuvan työntekijänsä päälle.

Nämä ovat yksittäisiä tapauksia, eivätkä kaikki Zimbabwessa asuvat valkoiset ole rasisteja. Mutta vähintäänkin yksisilmäinen on myös se länsimaisten tiedotusvälineiden välittämä kuva, jossa mustat vainoavat viattomia valkoisia.

Raamatussa sanotaan, että isien synnit vainoavat lapsia. Zimbabwessa tehtiin syntiä sata vuotta sitten. Britannia ei ole kyennyt tai halunnut pyyhkiä näitä syntejä pois, ja nyt ne vainoavat sen lapsia. Ulkomaille muuttaneiden afrikkalaisten asenteet ovat jyrkimpiä: heidän on vaikea hyväksyä valkoisia siirtolaisia Afrikassa. Tavallisille zimbabwelaisille maanomistusoloja tärkeämpää olisi saada maan pahasti sairas talous kuntoon

    Kuva:Hiidenlintu/Homma

Siirtolaisväestö on otettava mukaan päätöksentekoon ja yhteiskunnan ytimeen, vaatii monikulttuurisuusasiantuntija Umayya Abu-Hanna.

”Vallan, rahan ja tilan uudelleen jakaminen on seuraava vaiheemme”, hän sanoo – vaikka epäilee, ettei Suomen älymystö ole siihen valmis.

”Epämääräistä kipuilua on hyvä hoitaa mahdollisemman pian, ja siihen me siirtolaiset olemme parhaat asiantuntijat.”

Huonosti käyttäytyvä suomalaisen yhteiskunnan vieras Umayya Abu-Hanna Hyysärin mukaan 8.10.2008.

Toivon vilpittömästi, että Abu-Hannan suhteellisuudentaju palautuisi – ainakin ennen tekoihin ryhtymistä. Hänen kannattaa ihan itsensä – ja suomalaisen yhteiskuntarauhan vuoksi – tutustua Suomen historiaan ja etenkin vuosien 1917-18 tapahtumiin.

Tuolloinkin minun (ei siis Abu-Hannan) isänmaassani oli huonosti käyttäytyviä vieraiden kulttuurien edustajia sekä joukko omia ihmisiä, jotka halusivat jakaa vallan, rahan ja tilan uudelleen.

Seurauksena oli se, että vieraat päsmärit heitettiin Suomesta ulos, mutta he ehtivät saada aikaan sisällissodan oman vasemmistomme edesvastuuttomien kellokkaiden hyvällä myötäilyllä. Tuon ajan Abu-Hannat saivat aikaan mittaamatonta vahinkoa ja inhimillistä kärsimystä suomalaisten keskuudessa.

Sama tapahtui uudestaan vuosien 1939-45 välillä – tuolloin tosin suurin osa omasta väestämme ymmärsi jo heti kättelyssä, että nuo tuolloiset vieraat toivat tullessaan pelkkää pahaa.

Abu-Hanna asenteineen on aivan yhtä epätoivottu valloittaja ja kulttuuri-imperialisti kuin kaikki muutkin aikaisemmat ei-toivotut tunkeutujat Suomessa.

Se mikä tässä huonosti käyttäytyvässä vieraassa ihmetyttää eniten, on läpinäkyvyys siinä, että hän jostain syystä haluaa muuttaa Suomen samanlaiseksi uskontojen ja kulttuurien taistelukentäksi, kuin hänen oma kotimaansa on.

Se, että vihreää maailmankuvaa edustava ihminen on jäänyt henkisesti kiinni kommunismiin on jotenkin ymmärrettävää henkistä kypsymättömyyttä ja realismista iloisesti irrallaan olevaa ajattelua – ja omalla retardilla tavalla siten jotenkin ymmärrettävää.

Se mikä on pahinta Abu-Hannan tapauksessa on hänen asenteensa isäntiään kohtaan. Hän halveksii avoimen rasistisesti suomalaisia ja suomalaista kulttuuria. Hän pilkkaa yhteiskuntajärjestelmäämme ja siihen kiinteästi liittyvää enemmistödemokratiaa – ja kuten on nyt havaittu-  Abu-Hanna pyrkii muuttamaan sen vähemmistödiktatuuriksi – vaikka sitten väkisin.

Minulla on erinomainen ehdotus Abu-Hannalle – suksi kuuseen Suomesta. Sinä olet osoittanut kaikin mahdollisin tavoin sen, että et kuulu suomalaiseen yhteiskuntaan etkä Suomeen. Sinulla on ollut jo 1980-luvulta aikaa yrittää sopeutua ja sulautua (integroitua) suomalaiseen yhteiskuntaan – jostain syystä (joko halustasi tai kyvyistäsi, tai molemmista johtuen) se ei ole onnistunut Sinulta alkuunkaan.

Sinä et ole muuten mikään veronmaksajakaan – elät yhteiskunnan subventoimilla avustuksilla suojatyöpaikkasi kautta. Sinä ole myöskään mikään taitelija – Miina Äkkijyrkällekin olisi järkevämpää antaa veronmaksajien yhteisestä pussista rahaa kuin Sinulle.

Niitä avustuksia Sinä käytät niiden maksajien – suomalaisten enemmistön – häpäisyyn ja pilkkaamiseen – puret ruokkivaa kättä, etkä ymmärrä edes hävetä.

Abu-Hanna on tarttunut henkisesti  miekkaan – hänen pitäisi kristittynä tietää, mitä niille tapahtuu, jotka miekkaan tarttuvat.

Jos hän jatkaa puuhiaan ja suomalaisen yhteiskunnan muutokseen pyrkivää kansanvallan vastaista touhuaan vielä astetta pidemmälle, kyse on tuolloin yhteiskunnallisesti varsin ei-toivotusta puuhailusta – sellaisesta joka on määritelty aika vakavaksi rikokseksi rikolaissamme.

Vuoden 1918 miekkaan tarttuneiden surkea  kohtalo tulee todennäköisesti olemaan myös seuraavien mahdollisten väkivallan ja vallankumouksen lietsojien osa.

Eversti Matti Laurilan sanoin, ”meiltä voi kyllä vaatia, mutta meiltä voi olla paha tulla mitään ottamahan.”

Lähde:HS, Kuva:Hiidenlintu/Homma

Site Meter

Päivitys 111009 1411: Unohdin erään jutun tästä kirjoituksestani. Käykää katsomassa täällä, kuinka ns. yleisesti luotettavia Abu-Hannan kertomukset ovat aikaisemmin olleet.

Mätäkuu on tänä kesänä saapunut hieman tavallista aikaisemmin.

Helteiden lisäksi epämiellyttävyyttä lisää virheiden ympäriltä nouseva mätänevän hurskastelun ja tekopyhyyden katku. EU-vaalien vaalimenestyksen sokaisema vihreään kaapuun kätkeytynyt totalitaristinen ja näennäissuvaitsevainen stalinistisakkimme haluaisi nyt hyödyntää näennäistä menestystään – malttamatta odotella vaaleihin saakka.

Tällainen kansanvallan vastainen painostus- ja kiristystoiminta ei sinänsä yllätä – koko puolue ja sen toimnta perustuvat kansalaistottelemattomuudeksi vihreiden itse kutsumalle lainsäädännön, sopimusten ja moraalin rikkomiselle.

Eräs virheiden vakioteemoista on näennäissuvaitsevainen moraalinen paheksunta ja suoranainen vaino maahanmuuttokriittisiä mielipiteitä esittäviä kanssakansalaisia vastaan. Vihreän filosofiaan näyttäisi (tuon ihan itsemääritellyn lainkunnioituksen lisäksi) liittyvän saumattomasti sokea ihailu pakkovaltaa ja totalitaarisia metodeja kohtaan.

Tätä ei pidä nähdä paradoksina, koska kyse on puhtaasta retoriikasta. Vihreän liikkeen kovin ydin on omaksunut vahvasti uusstalinistisen toimintamallin ja ns.syväkielen ajattelunsa pohjalla olevasta taistolaisuudesta. Tällainen vihreä saattaa vaatia sananvapautta ja ihmisoikeuksia, mutta hän vaatii niitä ainoastaan samalla tavalla itsensä kanssa ajatteleville (tai selaisiksi luulemilleen) tahoille.

Tästä luulottelusta on ollut sekä hupaisia että surullisia esimerkkejä. Huvittaviin kuuluvat ehdottomasti ne taloudellisesti aktiiviset ja omaa etuan tavoittelevat maahanmuuttajat jotka eivät olekaan taipuneet vihreiden luomaan pikkulapsen ja tulevan vihervasemmistolaisen muottiin. Surullisimpia ovat sitten puolestaan Ville Komsin puukotuksen tapaiset tapahtumaketjut – joista ainakaan Komsi ei ole oppinut sitten yhtään mitään.

Jussi Halla-aho on jo pitkään ollut kansallismielisiin ja maahanmuuttokriittisiin piireihin kohdistuvan loanheittokampanjan päämaali ja näin myös ensisijainen uhri.

Näin vihreän mätäkuun saapuessa peli on saanut entistä härskimpiä ja normaalia ihmistä kuvottavia muotoja. Suomalaisia vihaava ja Libanonista maahamme pesiytynyt Umayya Abu-Hanna meni Radio Rockin ikioman Beavis & Butthead-kaksikon – Jussi Heikelän ja Aki Linnanahteen – tukemana suorassa valehtelussaan niin pitkälle, että Halla-aho (aivan aiheesta) joutui korjaamaan asian todellista luonnetta blogissaan.

Samaisen Abu-Hannan tärkeimpiä saavutuksia on se, että hän on kaikesta huolimatta jaksanut oleskella Suomessa melkein kolmekymmentä vuotta – siitä huolimatta, että hän vihaa Suomea, suomalaisia, kulttuuriamme ja yhteiskuntaamme – hyvinvointivaltion palveluilla on näköjään varsin ihmeitä tekevä vaikutus.

Myös eräs marginaalikirjailijana (mahdollisesti joissain piireissä) tunnettu Jarkko Tontti on ylittänyt itsensä Halla-aho vihassaan. Tämä pasifistiksi RUK:ista saamiensa potkujen jälkeen kääntynyt ja herttaisen naiiveja tekstejä pusaileva vihapropagandisti on matkannut aimo askeleen kohti kirjarovioita.

Tontin itku-potku-raivarin kohteeksi on joutunut J.R.R Tolkienin tuotanto. Näin siksi, että Jussi Halla-aho (sekä myös Sampo Terho) sattuvat pitämään niistä. Hellandudelis pikku Jarkkoa….

Saamme nähdä missä vaiheessa Tontti siirtyy ajatuksissaan eteenpäin – luulisi tohtorismihen muistavan sellaisen vanhan viisauden kuin, että siellä missä poltetaan ensiksi kirjoja, poltetaan seuraavaksi ihmisiä.

Mutta – kuten jo totesin – eipä yllätä vesimelonin halkeaminen pudotessaan. Vihreä pinnan alta paljastuu tuolloin tulipunainen sisus.

Pienenä – lähes merkityksettömänä – yksityiskohtana voisi mainita myös vihreän sananvapauden kaventamisen puolesta ristiretkeä käyvän Joni Pelkosen. Tämä surullisen hahmon ritari (vai sanoisimmeko vihreä sammakkoprinssimme) ei pysty enää vihassaan aloittamaan yhtään kommenttia hyökkäämättä maahanmuttokriittisten ihmisten mielipiteiden kimppuun – vaatien omasta mielipiteestään poikkeavien mielipiteiden sensurointia.

Kuuluuhan vihreään mätäkuuhun toki jotain suomalaisen normivirtasen kannalta hyvääkin. Se, että avoimesti uustalinistinen Anni Sinnemäki valittiin virheiden puheenjohtajaksi tullee hieman pidemmällä aikajaksolla aiheuttamaan virheiden kannatuksen romahtamisen ja koko poppoon marginalisoitumisen.

Tätä tavoitetta tukee Sinnemäen nimittäminen työministeriksi – ikävää tämä tosin on lamssa rämpivän suomalaisen työttömän kannalta, mutta toivotaan, että virheiden toimenpiteistä huolimatta, lama osoittautuu lyhytaikaisemmaksi kuin edellinen.

Vaikka maailma on muuttunut, niin Sinnemäki on edelleen uskollinen ympäristöä todellisuudessa kuormittavalle ja järkevää kehitystä rajoittavalle mahtipontiselle menneen ajan tyylilleen.

Ilmastonmuutoksen torjunta ja taantuman torjunta on kytkettävä yhteen. Vihreä energia tarjoaa paljon mahdollisuuksia pienille ja keskisuurille yrityksille.Sähkön syöttötariffi on ulotettava koskemaan kaikkea uusiutuvaa energiaa, esimerkiksi sahoille tämä olisi tärkeä asia. Samalla on pidettävä huolta siitä, ettei pienten toimijoiden pääsyä sähkömarkkinoille rajoiteta,

Tämä kommentti osoittaa sen, miten kaukana todellisuudesta virheiden tuore työministeri ja puheenjohtaja on – onnea suomalaiset, sitä nimittäin näiden virheiden ja heidän ideoidensa kanssa me tarvitsemme.

Virheiden tavoitteet ovat keskenään ristiriitaisia ja mahdottomia toteuttaa. Vapaa kansainvaellus kasvattaa entisestään maailman väestönräjähdystä ja tuhoaa lopulta kahlitsemattomana koko maailman. Ilmastomuutospölhöily vähentää Suomestakin työpaikkoja ja teollisuutta samaan aikaan kun Kiina, Venäjä, Intia ja USA työntävät päästöjä yhteiseen ympäristöömme – mitenkään niitä rajoittamatta ja mihinkään ilmastosopimuksiin sitoutumatta.

Tuoreimpana episodina homeenvihreässä mätäkuussa on europarlamentaarikko Satu Hassin halu (vaalirahasotkuun tekosyynä vedoten) hajottaa eduskunta. Hän katsoo (europarlamentaarikon ominaisuudessa) asiakseen ja tehtäväkseen komennella eduskunnan puhemiestä Sauli Niinistöä.

Perjantaina Niinistön toimisto palautti Hassin maanpinnalle muistuttamalla siitä, että perustuslain mukaan puhemies ei kuitenkaan voi näin toimia. Lain mukaan tasavallan presidentti voi pääministerin perustellusta aloitteesta ja eduskuntaryhmiä kuultuaan määrätä ennenaikaiset kansanedustajain vaalit toimitettaviksi.

Tästäkin (siis voimassaolevasta lainsäädännöstä) huolimatta Hassin mielestä Niinistön täytyisi ryhtyä edes joihinkin toimiin.

Hän on ottanut tyylin, että ottaa kantaa moniin asioihin. Mielipidejohtajana hänen pitäisi toimia niin tässäkin asiassa,

Hmmmm… herää kysymys missä koko kansan presidentti ja itse itsensä arvojohtajaksi julistanut Tarja Halonen luuraa? Olisiko käynyt niin, että Halosella olisi mahdollisesti kaapissaan SAK:lainen vaalirahaluuranko?

(Veikkaan muuten , että seuraavaksi virheet vetävät taas (omista läpinäkyvistä syistään) äänestysiän alentamisvaatimuksensa.)

Mielenkiintoiseksi tämän asian tekee myös se, että Hassin punavihreä puoluetoveri (ja myös euroeliitiä edustava MEP) Heidi Hautala on asiassa samoilla linjoilla. Hänen mukaansa nyt on paljastumassa vähä vähältä yksi Suomen kaikkien aikojen poliittisen järjestelmän konkursseja.

Hautalan mielestä vaalirahakohu osoittaa poliittisen järjestelmän moraalin rappiota ja rikoslain lahjontapykälien jälkeenjääneisyyttä.

Puolueet ovat kekseliäästi tehneet tukiyhdistyksiä, joiden tarkoitus on ollut häivyttää vastaanotetun rahan alkuperää. Moraalisesti ne lähentelevät rahanpesulaitoksia.

Tästä asiasta olen kyllä nyt samaa mieltä Hautalan kanssa. Sillä erolla, että kun tutkinta on nyt känynistetty, siihen pitää liitää myös vihervasemmiston liepeillä pyörivät rikolliset ja laittomat puolivillaiset liikkeet ja kaikki muukin toiminta. Vihreä liike perustuu lainrikkomiseen oman henkilökohtaisen moraalin pohjalta – eli anarkiahakuisuuteen.

Minä en nimittäin usko siihen, että virheet olisivat säilyneet tässä korruptiokeitoksessa yhtään sen lahjomattomampina kuin muutkaan instituutionaaliset puolueet. Merikukka Forsius ja hänelle Vanhasen junailema summa saattaa olla vain raapaisu mätänevän vesimelonin pinnasta.

* * *

Olisi minulla tähän ongelmaan ratkaisukin.

Päin vastoin kuin virheet, minä kannatan aidosti (en syväkielellä) suoraa demokratiaa. Nykyisen parlamentarismin ja kansanedustuslaitoksen korvaaminen suoralla kansanvallalla ja ammattilainsäätäjillä.

Korruptio ja mätä katoaisivat tuossa tapauksessa veikkaukseni mukaan varsin huomattavasti – samoin kuin tuo homeenvihreä näennäisympäristöystävällinen ja totalitaristinen puoluehirvityskin – homeentuoksuinen ja ummehtunut tuulahdus taistolaisvihreiden kulta-ajalta, 1970-luvulta.

Lähteet: Vihreä Lanka, tekstissä mainitut blogit, STT, HS, IS, IL


Site Meter

Olen lisännyt uuden aihealueen. Aihealueen nimi on Suomalaisuuden häpäisy. Aloitan tällä kirjoituksellani sarjan. Sarjassa pyrin esittelemään Teille nykyisen kehityksen syyt ja seuraukset.

Enää ei tarvitse olla edes vainoharhainen uskoakseen siihen, että osa päättäjistä on tietoisesti romuttamassa kansallisvaltion lisäksi myös suomalaista identiteettiä ja kulttuuria. Hyvänä apuna heillä on joukko Suomeen rantautuneita monikulttuurifanaatikkoja.

Ihmisiä, joiden ainoa ansio on ollut saapua maahamme – noin yleensä ottaen – turvapaikanhakijoina. Saatuaan turvapaikan, oleskeluluvan tai kansalaisuuden, nämä samat ihmiset ovat kunnostautuneet – käyttämällä suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan palveluja jalansijanaan – suomalaisiin kohdistuvan ivan, pilkan, halveksunnan levittämisessä.

Hyysärissä oli tänään Kulttuuriosion avauksena otsikolla Suomalaisuuden temppeli kaipaa uudistusta varsin raflaava juttu Kansallismuseosta. Jostain minulle käsittämättömästä syystä suomalaisuuden ja kansallismuseomme kommentoinnista vastasi muun muassa vanha tuttumme – somalialaisen korkeakulttuurin kasvatti – Zahra Abdulla.

Lähde:HS

Jatkan tämän museojutun ja sen kokonaisuuden arviointia kirjoitussarjani seuraavassa osassa – ennen sitä kuitenkin muutama makupala siitä millaisena Zahra näkee suomalaisen historian ja kulttuurin:

Helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu ja maahanmuuttaja Zahra Abdulla sanoo, että museossa on vain harvoja esineitä joihin hän voi samaistua.

Ensimmäinen vaikutelma 18 vuotta Suomessa asuneella kätilöllä on hämmennys. Sitten kivikauden osastolla seuraa ystävällinen huvittuneisuus.

”Tämä on saviosasto, ehkä”, Abdulla arvelee.

Tekstit ovat pieniä ja rikkinäisiä kippoja on paljon. Kun kyse ei ole ihan faaraoiden aarteista, ensivaikutelma ei ole se ylevyyden kokemus, mitä näyttelyssä lienee haettu.

Katolisen kirkon vaikutusta esittelevällä osastolla Abdulla katselee kummissaan ympärilleen.

”Täällä on kaikenlaisia herroja, joita minä en tunne.”

Varsinainen ilo syntyy 1800-luvun kaappikellojen edustalla.

”Tässä kohtaa historiaa suomalaiset aloittivat kellon perässä juoksemisen.”

Vahvan suomalaisuuteen ja suomalaisiin kohdistuvan mustamaalauksen lisäksi tuo juttu piti sisällään jopa propagandaa, historian vääristelyä sekäsuoraa rasismia. Näistä kommenteista vastasi mr. Derek Fewster.

Tämä on suomalaisuuden temppeli, sellaiseksi rakennettu.

Museo on valtavan isänmaallinen, ja isänmaallisuutta ei kommentoida mitenkään

Harvoilla museoihmisillä on aatehistorian tuntemusta. He usein vain toistavat valkoisen Suomen myyttiä.

Hän näkee esineissä paljon sellaista, jota esittelytekstit eivät selitä.
Ensimmäisenä Fewster innostuu rautakautisesta miekasta, joka näyttää, no, rautakautiselta. Sitä se onkin, mutta maailmansodan aikaan sitä oltiin lahjoittamassa innokkaalle keräilijälle, natsijohtaja Hermann Göringille.

Toinen innostuksen aihe on muinaispukua kantava nukke. Se on alkuperältään 1920-lukulainen, ja naisen keho noudattaa aikakauden rotuoppeja.

Museossa esiteltävää jalkajousta ei Fewsterin mukaan ole oikeasti paljoakaan käytetty.
”Silti sitä on pidetty olennaisena osana suomalaisuutta.”

Jep – ja Fewsterin lehmät lentävät… mutta eivät kuitenkaan lähellekään niin hyvin niin kuin Brewster…

Tällainen hyökkäys suomalaisia ja suomalaista kulttuuria vastaan on aika häkellyttävää – etenkin sen tullessa silmille silloin, kun juo sunnuntaiaamuna aamukahvia oman kotirauhansa turvassa. Tämä Hyysärin tänään julkaisema museojuttu on kuitenkin vain jatkoa aikaisemmin alkaneelle kehitykselle.

Muistatteko tämän?

Suomen kansallistaidetta toisin silmin

Valtion taidemuseon uusi kulttuurivähemmistökoordinaattori Umayya Abu-Hanna näkee Väinämöisessä irstaan saudiäijän

Julkaistu: 5.11.2005 00:00
Saska Snellman

Lähde: HS
”Minua todella ahdisti, mikseivät ihmiset järkyttyneet taulusta, jossa vanhus yrittää raiskata teinitytön”, Umayya Abu-Hanna toteaa ja osoittaa Väinämöistä, joka ahdistelee Akseli Gallen-Kallelan triptyykissä järveen juoksevaa Aino-neitoa.

”Tämän kuvan kohdalla moni ulkomaalainen hämmentyy. Miksi nuo ihmiset istuvat alasti ja hakkaavat toisiaan raipalla? Ja miten tuolla miehellä on kaksi vaimoa, eikö se olekaan Suomessa kiellettyä?”

Umayya Abu-Hanna on pysähtynyt kierroksellaan Ateneumin taidemuseossa Heikki Tuomelan teoksen Kuumat löylyt eteen. Vuonna 1985 maalatussa taulussa mies ja kaksi naista kököttävät saunassa vakavan näköisinä.

Suomalainen voi nähdä kuvassa idyllisen rauhan hetken, mutta miten maalauksen näkee ihminen, joka ei ole koskaan käynyt saunassa, ei tunne pohjoismaista suhtautumista alastomuuteen eikä ymmärrä naisten ja miesten suhteita Suomessa?

Sellaisten asioiden miettiminen kuuluu valtion taidemuseon uuden kulttuurivähemmistökoordinaattorin Umayya Abu-Hannan toimenkuvaan. Hän katselee museoiden tarjontaa toisin silmin ja pohtii, millaisilla kriteereillä valtion taidemuseoihin hankitaan taidetta ja rakennetaan näyttelyitä – ja olisiko vanhoissa itsestäänselvyyksissä tuuletettavaa.

Kaksivuotisen projektin tarkoituksena on madaltaa uusien kävijöiden kynnystä tulla museoon. Pitää muistuttaa, ettei museossa ole mitään pelättävää – se ei ole kirkko, armeija eikä sauna. Ideat alkavat jo hahmottua Abu-Hannan muistivihkossa.

”Helsingissä asuu jo 30 000 ulkomaalaista. Jouluna monet heistä ihmettelevät, mitä tehdä, kun suomalaiset perinteet ovat vieraita ja kaikki paikat ovat kiinni. Miksemme voisi vaikka kuskata heitä busseilla Itäkeskuksesta keskustaan nauttimaan museoista?”

Kysymys on kuitenkin paljon enemmästä kuin markkinointityöstä. Museoiden avaaminen muualta tulleille merkitsee myös museoiden muuttumista.

Suomessa on museoita henkeä kohti enemmän kuin missään muussa maassa. Suurin osa niistä on Abu-Hannan mukaan kuitenkin aika perinteisiä: on rakennus, on näyttely, on hiljaista.

”Pitäisi miettiä, mikä museo on: rakennus, mainosbrändi vai taiteen poliittinen ja elävä tila? Minä kannatan jälkimmäistä vaihtoehtoa.”

Taideteos aukeaa eri ihmisille eri tavoin. Kun Abu-Hanna kiersi taidenäyttelyä pakolaiskeskuksen asukkaiden kanssa, joukko pysähtyi alastonta suomalaismiestä esittävän teoksen eteen.

”Suomalaisilla on pienet pippelit, meillä isot”, miehet riemuitsivat.

Ulkomaalainen saattaa joskus olla kiinnostunut muistakin hyvin käytännöllisistä asioista, kuten tauluissa näkyvistä linnuista, maatalousvälineistä tai kotien sisustuksesta.

Yleensä ihmiset etsivät jotain tuttua, johon samastua. Kun Abu-Hanna kiersi Eremitaašia afrikkalaisen zulumiehen kanssa, mies yritti löytää maalauksista yhdenkin mustan ihmisen. ”Lopulta hän löysikin, mutta ihmetteli kovasti, miksi miehellä oli vuohenjalat. Jouduin kertomaan, että musta mies esitti paholaista.”

Eipä mustia tai edes kovin tummia ihmisiä juuri löydä Ateneuminkaan seiniltä. Vieraskin voi silti löytää jotain tuttua.

Tuo valkopartainen, mekkopukuinen mies oli minusta ensi näkemältä kuin joku irstas saudiäijä”, Abu-Hanna osoittaa Väinämöistä, joka ahdistelee Akseli Gallen-Kallelan triptyykissä järveen juoksevaa Aino-neitoa.

”Minua todella ahdisti, mikseivät ihmiset järkyttyneet taulusta, jossa vanhus yrittää raiskata teinitytön. Nyt olen oppinut näkemään taulun suomalaisin silmin: ihailen sinisiä värejä, kesäisen järven tunnelmaa ja alanurkan upeasti kuvattuja ahvenia.”

Abu-Hanna huomauttaa, että niin Gallen-Kallela kuin monet muutkin suomalaistaiteilijat ovat kuvanneet komeasti maan alkuperäistä, esikristillistä kulttuuria. Sen sijaan kristillisyys on ainakin taiteen näkökulmasta kovin ohut kerros suomalaisessa historiassa.

”Äitini ihmetteli, miten kylmässä maassa asuva ylpeä kansa saatiin hyväksymään autiomaan paimentolaisten uskonto. Vein hänet Seurasaareen katsomaan jalkapuuta kirkon edessä. ’Voi, suomalaisetkin ovat kolonialismin uhreja’, äitini säälitteli.”

Taide on aina sopimus, Abu-Hanna muistuttaa. Musta neliö on vain musta neliö, ellet tunne taidehistoriaa ja tiedä, mitä Kasimir Malevitš halusi sillä sanoa.

Hehkuvan auringon alla kasvanut saattaa kokea värit ihan eri tavalla kuin pohjoisen kalpeaan valoon tottunut.

”Suomessahan vahvaa väriä kuvataan usein sanalla ’räikeä’, joka tarkoittaa suunnilleen samaa kuin mauton tai lapsellinen. Arabian kielessä ei ole sellaista sanaa, sillä arabit eivät ymmärrä, miksi vahvoissa väreissä olisi jotain pahaa.”

Pohjoinen taidekäsitys vaatii muutenkin tulkkaamista muualta tulleille. Abu-Hannan mukaan suomalaiset arvostavat kuvataiteessa yli kaiken älyllisyyttä ja kontrollia. Toisin silmin katsottuna suomalainen taide voi olla vähän tylsää.

”Ellet ole ollut pohjoismaissa etkä tunne täkäläistä historiaa ja taidetta, esimerkiksi täkäläinen maisemamaalaus voi näyttää laimealta kuin vettynyt sanomalehti.”

Eurooppansa äidinmaidossa imeneistä museoiden seinillä komeilevat muotokuvat näyttävät mahtavilta kuninkailta, mutta Abu-Hannalle moni eurooppalaisten taidemuseoiden vanhoista muotokuvista tuo mieleen turhamaisen transseksuaalin.

Kysymys on myös siitä, mikä kaikki kelpuutetaan taiteen piiriin. Abu-Hanna muistuttaa, että afrikkalaiselle taidetta voi olla pukeutuminen, ranskalaiselle ruoanlaitto ja suomalaiselle oudon muotoinen maljakko.

”Pitää miettiä, mitä on taiteen laatu. Perinteisten kriteerien mukaanhan kehitysmaiden taide on toistavaa, epäyksilöllistä ja epä-älyllistä käsityötä, siis traditiota.”

Abu-Hanna tunnustaa ettei itsekään pääse aina pakoon rasistisia ajatuskaavoja. ”Jos minulle esitellään vaikkapa kongolainen uskonnollinen naamio, alan heti ajatella jotain hottentottien taikakalua, kun taas Neitsyt Marian kuva on tietysti upea kristillinen symboli ja taideteos.”

Ateneumin suuren salin seinältä löytyy yksi Abu-Hannan suosikeista, Eero Järnefeltin Raatajat rahanalaiset, jossa miehet ja naiset sammuttavat rinta rinnan savuavaa kaskea.

Lähde:HS

Abu-Hanna pitää nokisen tytön uhmakkaasta katseesta vaikka arvelee kuvan voivan muistuttaa Balkanin pakolaisia poltetusta kotikylästä. Abu-Hannaa maalaus muistuttaa myös suomen kielen kokeesta.

”Kokeessa kysyttiin kaskeamisessa tarvittavaa välinettä. Siinä piti olla risukarhi, mutta kyllä opettaja hyväksyi minun ’riisikarhuni'”.

Viereisen seinän Albert Edelfeltin Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä taas tuo huivipääeukoillaan Abu-Hannan mieleen nykypäivän islamiin kääntyneet suomalaisnaiset.

Lähde:HS

Abu-Hannan mielestä vähemmistökoordinaattorin viran perustaminen osoittaa, että Suomesta löytyy valmiutta lähestyä kriittisesti omaa kulttuuria. Se on hänestä merkki vahvuudesta ja itseluottamuksesta.

Monessa muussa maassa museoiden ja taidekokoelmien poliittisuuteen on tosin havahduttu jo aiemmin, pakon edessä. Britanniassa on jouduttu selittelemään kolonialismin kaudella ryöstettyjä taideaarteita, tunnetuimpana tapauksena Ateenan Parthenonin marmoripatsaat. Saksan museoista taas on etsitty juutalaisilta varastettuja taideteoksia.

”Olen iloinen, ettei Suomella ole tällaista historiaa, vaikka sen vuoksi tällainen tarkastelu alkaakin täällä vähän myöhemmin”, Abu-Hanna sanoo.

Lopuksi vielä Abu-Hannan rakkain maalaus: Gallen-Kallelan Démasquée. Taulussa tumma nainen nojaa rennosti taaksepäin divaanilla ja katsoo suoraan kohti katsojaa, mitään häpeämättä.

Lähde:HS

”Tuo nainen on niin rento, niin sinut itsensä kanssa, niin onnellinen. Varmaan minun olisi vaikeampi samastua naiseen, jos se olisi sinisilmäinen blondi, mutta katso nyt, häpykarvatkin ovat ihan pikimustat.”

Niinpä niin…

Lähde: HS