Osa meistä muistaa edelleen hyvin 1990-luvun alussa maatamme vaivanneen taloudellisen lamakauden. Tuolloin poliitikkojen edesvastuuttomuuden ja pankkien moraalittoman ahneuden vuoksi kansamme ajautui kuilun reunalle.
Kymmenet tuhannet terveet yritykset ajettiin selvitystilaan, valuuttalainoja ottaneet ihmiset joutuivat pakkoluovuttamaan kotinsa, kymmenet tuhannet – jopa sadat tuhannet – suomalaiset joutuivat maksamaan toisilleen takaamia velkoja. Perheet hajosivat, ihmiset joutuivat ahdinkoon ja osa teki jopa itsemurhan.
Yhtenä syynä oli lisäksi se edesvastuuton tuhlauspolitiikka, mitä Suomessa 1980-luvun loppupuolella harrastettiin. Julkiset menot paisuivat älyttömiin mittapuihin ja päättäjät jakoivat rahaa mitä älyttömimpiin projekteihin – eläen kuin pellossa, pätkääkään välittämättä tulevan taantuman merkeistä.
Tulos oli hirvittävin suomalaista yhteiskuntaa kohdellut kurimus sotien jälkeisenä aikana – ja todellisuudessa hirvittävin tuho 1800-luvun nälkävuosien ja vuoden 1918 tapahtumien jälkeen.
Osa kansastamme ei ole edelleenkään noussut siitä suosta, johon he vajosivat tuolloin – eivätkä varmaan tule koskaan nykyisen egosentrisen ja ahneen ilmapiirin aikana nousemaankaan. Yrittäjyydestä ja takauksien kautta velkavankeuteen – ja sitä kautta elämän loppumiseen – päätyneitä ihmisiä on edelleen sankoin laumoin joukossamme. Pitkäaikaissairaat, mielenterveyspotilaat ja pitkäaikaistyöttömyyden loukkuun pudonneet yli 50 mutta alle 65 vuotiaat kituuttelevat pienen yhteiskunnallisen subvention ja leipäjonoista heruvan hyväntekeväisyyden varassa.
Samaan aikaan maahan raahataan sellaisia maahanmuuttajia, jotka eivät osaa maamme kieltä, eivät tunne tapojamme ja kulttuuriamme ja heidän työllistymisensä on varsin epätodennäköistä. Heille varataan samanlainen – jopa parempi maahanmuutto-osan sisältävä – tuki kuin alkuperäisväestölle (sille kuka on rakentanut tätä maata itselleen ja toisille samanlaisille). He saavat automaattisesti kalustetun asunnon ja suomalaisen sosiaaliturvan – tekemättä asian eteen yhtään mitään.
Samaan aikaan osa omasta kansasta on jätetty täysin oman onnensa ja lähimmäisten hyväntahtoisuuden varaan.
Samaan aikaan monikulttuurisuuden bakkanaaleihin on lähtenyt riemusta hihkuen myös kansankirkkomme. Lähimmäisen määritelmä näyttää muuttuneen siten, että mahdollisimman kaukainen ihminen on nykykirkolle ja – ainakin osalle – sen työntekijöistä lähellä kärsivää lähimmäistä läheisempi.
Samaan aikaan Helsingin Sanomat – ja etenkin toimittaja Kimmo Oksanen – propagoivat täysin tuulesta temmatun ja käsittämättömän väitteen (Suomi ja suomalainen hyvinvointi kuuluvat ihan kaikille) puolesta – ymmärtämättä, että hyvinvointi perustuu työntekoon ja veronmaksuun. Jos veronmaksajat korvataan sosiaalituristeilla, myös hyvinvointi romahtaa.
Samaan aikaan Tasavallan presidentti kääntää selkänsä omalle kansalleen ja järjestää kuudennen Presidenttifoorumin lempiaiheistaan monikulttuurisuudesta ja suvaitsevaisuudesta.
Samaan aikaan RKP näyttää todelliset rasistiset kasvonsa ja pyrkii korvaamaan suomenkielisyyttä englannilla ja toivoo saavansa maahanmuuttajista uusia ruotsinkielisiä täyttämään kuolevaan kansalliskieleen perustuvaa etuoikeutettua asemaansa.
Samaan aikaan Helsingin Uutiset kertoo meille, että edellisen laman pankkikriisin sontakeosta löytyy vielä uusia salaisuuksia. Suomalaiset pankit olisivat saattaneet 1990-luvun alussa kaatua verorästeihin, kertoo Antti-Pekka Pietilän tänään torstaina julkaistava, pankkikriisistä kertova kirja. Tieto perustuu pankkikriisin aikana valtiovarainministerinä toimineen Iiro Viinasen (kok) päiväkirjoihin.
Vuonna 1993 verohallituksesta tuli tieto, jonka mukaan kaikki pankit olivat systemaattisesti kiertäneet sijoitustodistusten leimaveroja. Maksamattomien verojen potti arvioitiin noin kymmeneksi miljardiksi markaksi. Verovelat annettiin anteeksi lailla kesällä 1993, lehti kirjoittaa.
Nyt tulee miljoonan taalan kysymys:
Miksi näiden – rikolliseen liiketoimintaan perustuneiden – pankkien ei annettu kaatua konkurssiin tuolloin? Miksi veronmaksajien piti maksaa niille tukia?
Siksi, että rikolliset pääsivät kuin koira veräjästä ja veronmaksajat lahjoittivat veroina ruotsalaisille ja tanskalaisille pankeille pankkijärjestelmämme.
Nyt näyttää taas siltä, että mitään ei ole opittu – ymmärrätte, kun katsotte mitä ympärillänne tapahtuu.
Kullervo Kalervonpoika 