Homokapiaisista

 

 

 Kuva:Poliittisen Korrektiuden Parhaat

Viime viikonloppuna Helsingin kaduilla näkyneen Helsinki Pride-tapahtuman tiimoilta eräs asia on noussut julkiseen keskusteluun kaikkea muuta voimakkaammaksi aiheeksi.

Muuan asemaansa ja virkapuvun käyttöä ymmärtämätön ylikersantti Juho Pylvänäinen nimittäin osallistui tähän homomarssiin merivoimien M36 kavaijipuvussa.

Tämän puvun käytöstä on mainittu virkapukuohjesäännössä ja se on asemaltaan ns. vierailupuku. Puvun kantaminen palveluksen ulkopuolella on sallittu ainoastaan perhejuhlissa ja hautajaisissa. Siinä pukeutuneena esiintyminen poliittisissa kokouksissa tai mielenosoituksissa on erikseen kielletty. Samoin kuin ammattisotilaan kuuluminen poliittiseen puolueeseen tai järjestöön on kriminalisoitu erikseen rikoslaissa.

Politiikastahan Helsinki Pride-kulkueessa on kyse. Yrittää nyt vihervasemmiston ja oikeistoliberalistien kastraattikuoro sitten veisata ihan mitä tahansa ”Kyseessä oli juhlakulkue”-värssyä. Sitä se nimittäin kaikkein vähiten oli.

Eräissä vihervasemmistolaisissa piireissä on kuolattu homospektaakkelin perään täydellisessä henkisessä erektiossa. Muuankin kovaääninen vihervasemmistolainen joutomies ehti jo vaatimaan puolustusvoimia osallistuman virallisesti homoparaatiin lausua loihien näin:

PV ei saisi kuulemma osallistua Prideen. Siis tapahtumaan, jossa juhlitaan tasa-arvoa ja tasavertaisuutta.

Missä PV:n sitten kuuluisi olla? Siis muualla kuin kunnioittamassa omia sekä yhteiskunnan arvoja?

 

Tämä jääköön aikakirjoihin kertomaan kalmean totuuden nykyisestä ajasta ja  siitä, kuinka vihervasemmisto haluaa vääntämällä vääntää kaiken nurinperin, muodottomaksi, sairaaksi ja omituiseksi.

PV:n ei kuulu missään tilanteessa ottaa minkäänlaista kantaa politiikkaan. Koko kansan muodostamaan reserviin perustuva kaaderiarmeija on tarkoitettu suomalaisen yhteiskunnan puolustamiseen ulkoapäin tulevia uhkia vastaan, se ei voi asettua kenenkään kannalle sisäpoliittisissa kysymyksissä.

Jos joku vähemmistö vaatii (kuten juuri nyt) puolustusvoimia asettumaan jonkin vähemmistön, kansanryhmän tai poliittisen ryhmittymän puolelle, ollaan tilanteessa joka johtaa sisäiseen terroriin tai sisällissotaan. Kun tällaisia asioita vaaditaan ns.suvaitsevaisten ihmisten puolelta se pitäisi herättää huolestumista kaikissa rehellisesti politiikkaan osallistuvissa kansalaisissa.

Kyse on kulttuurimarxilaisesta tavasta tehdä V.I.Leninin aikoinaan muokkaama vasemmistovähemmistön vallankumous ja vähemmistödiktatuuri.

Jos tällainen nykymuotoinen vasemmistolainen vallankumous onnistuu sen välitön seuraus on se, että ei-vasemmistolaiset toisinajattelijat katoavat terrorin yöhön sekä ns.hyödyllisinä idiootteina toimineet  kaikki seksuaaliset & etniset vähemmistöt lentävät roskakoriin, kansojen sulatusuunin ja pakkotyöleireille

Vastauksena tuon nettiin päivittäin verbaaliulostetta työntävän työttömän automaatioteknikon kysymykseen ”Missä PV:n sitten kuuluisi olla? ” lyhyesti ja ytimekkäästi:

Turvaamassa Suomen alueellista koskemattomuutta. Piste.

Virkapuvun käyttäminen poliittisessa yleisötilaisuudessa ja yleisön jäsenenä on siis vastoin lakia ja sitä soveltavia ohjeita. Se edustaa tässä tapauksessa sotilaalle sopimatonta käyttäytymistä ja Pylvänäisen esimiehen tulisi rangaista häntä tästä,  ennen kuin tulee itse virkavirheestä rangaistuksi.

Jokainen voi miettiä mitä tapahtuisi poliisin osallistuessa virkapuvussaan tuollaiseen kulkueeseen ja kulkueen keskeytyessä (syystä tai toisesta) sattuvaan järjestyshäiriöön.

Yleisön olisi mahdoton päätellä se, kuka poliiseista on mukana mielenilmauksessa ja kuka valvomassa järjestystä. Sama totuus koskee myös valtion muita väkivaltaelimiä, puolustusvoimia, rajavartiolaitosta ja tullia.

Se koskee myös pelastusviranomaisia. Ihmisten turvallisuuden kannalta olisi fataalia, jos näiden  mielenilmaisijoiden joukossa olisi virkapukuun pukeutuneita sairaankuljettajia ja palomiehiä. Pahimmassa tapauksessa hoidon sijaan eri tavalla ajatteleva saisi puukon kylkeen hellän anarkistihoiturin kädestä.

Virkapuvut ja viranomaiset eivät kuulu polittisiin tilasuuksiin ja mielenilmaisuihin muuta kuin virkatehtävissä ja virkavastuulla.

Tom Of Finland eli Touko Laaksonen on eräs suomalaisen homokulttuurin ikoneista. Homokulttuurissa hänessä muistetaan aina kertoa myös se, että hän oli sotaan osallistunut reserviupseeri. Tämä pitää paikkansa, mutta kolikolla on myös kääntöpuoli.

Laaksonen soti sotansa IT-upseerina etulinjan takana – varsin itsenäisesti toimien. Kun hänellä oli varsin voimakas libido ja hän oli homoseksuaali, Laaksonen pääsi alaistensa kannalta varsin painajaismaiseen tilanteeseen. Laaksonen oli esimiesasemassa linjaorganisaatiossa – sota-aikana.

Kun Laaksonen ehdotti sukupuolista kanssakäymistä alaisilleen, näiden oli kuolemantuomion uhalla syytä alistua Laaksosen seksuaaliselle hyväksikäytölle ja tyydyttää perverssin esimiehensä perverssit himot.

Osana sotaväkeä ja sen organisaatiota.

Laaksonen on itse kertonut näistä sessioista avoimesti myöhemmin asuessaan Yhdysvalloissa. Hän kuvannut myös näitä homoseksuaalisia raiskauksia kuvissaan.

Juuri uniformujen vuoksi sotaväki on aina vetänyt puoleensa tietyn määrän hinttareita. Yleensä ottaen nämä ovat pystyneet pysymään kuosissaan, mutta kuten Laaksosen esimerkki kertoo, eivät aina.

1980-luvulla puolustusvoimissa löydettiin sattumalta erään va-kersantin tekemän itsemurhan jälkeen useamman vanhemman yksikköupseereina toimineen opistoupseerin muodostama hyväksikäyttörinki.

Nämä ylivääpelit ja sotilasmestarit toimivat ns.kesäkessujen esimiehinä ja vaativat seksuaalisia palveluita virkasuhteen jatkumiseksi sopiviksi katsomiltaan nuorilta miehiltä.

Sanomattakin on selvää minkälainen tällaisen nuoren kessun asema on ollut tuonaikaisessa sotaväen komentoketjussa. Eräs nuori mies ei kestänyt alistamista ja häpeää, teki itsemurhan ja jätti kirjeen jälkeensä.

Tästä tilanne alkoi purkautumaan ja lähikuukausina kyseisen ringin jäsenet hävisivät kaikessa hiljaisuudessa viroistaan. Hieman ennen eläkeiän täyttymistä.

Tää korutont´on kertomaa.

Tätäkö me haluamme? Tällaiseksiko haluamme puolustusvoimien muuttuvan?

Tuskin. Mutta meidän tulee enemmistönä myös vahtia sitä, ettei vähemmistö pääse painamaan parrua meidän peräämme.

HP

Advertisement

 

Väärä maa ja väärä paikka?

Hyysärin  itseään, kansaansa ja kulttuuriaan vihaava toimittajantaimi Vesa Mäkinen on päästänyt meihin alkuperäisasukkaisiin (ainakin epäilyksen tasolla)   halveksuen, vaatimuksia esittäen ja julkirasistisesti suhtautuvan Percy Mashairen julistamaan vihapropagandaansa suomalaisia kohtaan valtakunnan suurimman päivälehden sivuilla.

Juttu alkaa suomalaisia halventavalla otsikolla, Perisuomalainen pahe ryypiskely vaikeuttaa islaminuskoisten maahanmuuttajien harrastuksia Suomessa.

Eikä siinä vielä kaikki – ei tietenkään. Koko propagandateksti  on kirjoitettu ns.puukottaminen kännissä on suomalaisten geneettinen ominaisuus tyyliin.

Mäkinen kirjoittaa

suomalaiset kuluttavat alkoholia konserteissa, näyttelyissä, teatterissa ja jalkapallo-otteluiden jälkeen. Suurin osa muslimeista kaihtaa alkoholia, ja monet heistä kokevat suomalaisten kanssa harrastamisen vieraaksi.

Muun tärkeämmän toiminnan puutteessa, Helsingin kaupungin tietokeskus selvitti maahanmuuttajien vapaa-ajanviettoa. Viinaongelma nousi tämän (jonkun mielestä ilmeisesti yhteiskuntamme kannalta elintärkeän)tutkimuksen perusteella esille yhtenä olennaisena syynä, minkä vuoksi maahanmuuttajat harrastavat viihdettä ja kulttuuria paljolti omissa joukoissaan.

Hyysärin toimituksessa on (hassua kyllä) huomattu myös sellainen seikka, että  maahanmuuttajien oma kulttuuri jarruttaa tutkimuksen mukaan joitain harrasteita. 18-vuotias Suleqo Yussuf on yksi harvoja somalialaistaustaisia naisjalkapalloilijoita. Somalialaiseen kulttuuriin tyttöjen futis ei kuulu.

Yussufin joukkue  Puistolan urheilijat pelaa naisten kolmannessa divisioonassa.

Näin siis kuitenkin on –  kaikesta suomalaisesta viinanjuonnista huolimatta. Toisaalta onhan Suomessa raittiusyhdistyksiä, helluntalaisseurakuntia ja rauhanyhdistyksiä – näiden piirissä ei tosiaan viinan kanssa läträtä.

Näille alkoholinkäytön mörkönä näkeville muslimeille toivotan, että uskallusta mukaan ja rohkeasti ensi kesän suviseuroille . Ehkä sieltä löytyy jotain sellaista, mistä on heillekin hyötyä Suomessa  – ja mikä on taatusti Jumalaa rakastavaa ja raitista.

Tässä vaiheessa tulee mieleen varsin nopeasti kysymys, että ovatko nämä Suomeen hyvää hyvyyttämme päästämämme  ihmiset ihan oikeassa maassa ja paikassa? Miten on mahdollista, että toistasataa vuotta Suomesssa olleella tataarivähemmistöllä ei ole tällaisia ongelmia elämisessään kultturissamme?

Yleinen oletus on se, että vieraat kunnioittavat maan tapoja ja sopeutuvat niihin. Jos näin ei tapahdu, vieraan on syytä poistua isäntäväen nurkista – ja vauhdilla. Tämän totuuden ymmärtämisestä on tosin viime aikoina ollut entistä enemmän viiteitä.

En sitten tiedä onko tässä kyse pelkästään monikulttuurin edessä rähmälläänolevien perseennuolijoiden päiväunista vai aito maahanmuuttajan pyrkimys muuttaa suomalainen yhteiskunta omanlaisekseen.

Percy Mashairen tapauksessa tuollainen (mahdollinen) halu on varsin pelottava tulevaisuudennäkymä rauhallisessa hyvinvointiyhteiskunnassamme *).

Johtuisiko   näiden tuoretta verta edustavien islaminuskoisten maahanmuuttajien (ainakin tämän äänekkään osan) ongelma siitä, että he eivät kenties halua kunniottaa sitä valtakulttuuria, jonka suvaitsevaisuudesta ja armosta he yleensä saavat Suomessa olla?

He eivät ole ehkä sisäistäneet (tai edes halunneet sisäistää) enemmistödemokratiaan kuuluvaa ajatusta siitä, että enemmistö sanelee (vähemmistön oikeuksia kunnioittaen) sen mitä missäkin yhteisössä tapahtuu ja mikä on sopivaa. Tässä tapauksessa myös käsite maassa maan tavalla näyttäisi olevan täysin tuntematon.

Olisiko myös kyse siitä, että ainakin osa  nykyisin Suomeen tulevista maahanmuuttajista ymmärtää  täydellisesti sen, että suomalainen järjestelmä on pystytetty tasa-arvon perustalle, mutta he  ovatkin päättäneet, ettei tämä järjestelmä sovi erityisen hyvin heille?

Lähde: HS

*)Asiaan jotenkin liittyen.  P.Mashaire on ymmärtänyt aikaisemmin varsin syväällisesti Zimbabven Rhodesian diktaattorin Robert Mugaben hirmuhallintoa ja kyseisen maan kivikaudelle palauttamista.

Tämä kirjoitus on julkaistu Hyysärissä 28.5.2000.

Valkoisten isien synnit vainoavat lapsia

Läntiset tiedotusvälineet saivat herkkupalan, kun Zimbabwen mustat alkoivat vallata valkoisten maatiloja, kirjoittaa Suomessa asuva zimbabwelainen toimittaja Percy Mashaire.

J uuri nyt ei ole helppo olla zimbabwelainen Suomessa. Suomalaisten kanssa käy useimmiten näin: kun ensin on vastannut vakiokysymykseen ”Mistä olet kotoisin?”, saa aina kuulla saman analyysin: ”Ai, siitä maasta, jossa valkoiset tapetaan ja heiltä riistetään maat. Eikö olekin kamalaa!”

Suomessa asuvat afrikkalaiset puolestaan kysyvät, miksi valkoiset ylipäänsä omistavat maata Zimbabwessa. Suurin osa on valmis kuuntelemaan ja keskustelemaan asiasta, mutta eivät kaikki. Radikaalien mielestä asia on yksinkertainen: zimbabwelaisten pitää ottaa omat maansa takaisin.

Yritin kerran selittää eräälle radikaalille afrikkalaiselle, että se olisi tappoisku Zimbabwen maataloudesta riippuvaiselle taloudelle.

”Ei haittaa, pääasia on saada maat takaisin!” kaveri rähisi.

Olen huomannut, että ulkomailla asuvat afrikkalaiset ovat jyrkempiä kuin Zimbabwessa asuvat. Se johtuu siitä, että Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin siirtyneet afrikkalaiset kohtaavat arkielämässään niin paljon rasismia, että heidän on hyvin vaikea hyväksyä valkoisia siirtolaisia mustien omalla mantereella. Turisteja tai ulkomaisia työntekijöitä voidaan kyllä sietää, mutta ei maata omistavia siirtolaisia.

Zimbabwessa tilanne on toisin päin. Maanomistus on mielipidemittauksien mukaan maan tärkein asia juuri nyt vain joka kymmenennelle zimbabwelaiselle. Kansalle tärkeintä olisi saada maan sairas talous kuntoon.

Sekä inflaatio että työttömyys ovat yli 50 prosenttia. Suhteellisen rikkaassa maassa on pulaa polttoaineesta ja sähköstä. Terveydenhuolto on romahtanut.

Kansa ei ymmärrä, miksi Zimbabwen pitäisi lähettää yli 10000 sotilasta taistelemaan Kongon kansantasavallan presidentin Laurent Kabilan rinnalla ja kuluttaa sotaan noin viisi miljoonaa markkaa päivässä samaan aikaan, kun sairaaloista puuttuu tavallisia kipulääkkeitä. Z imbabwelaisille on päivänselvää, kuka on syypää maan yhteiskunnalliseen sekasortoon: 20 vuotta vallassa ollut presidentti Robert Mugabe ja hänen Zanu-PF -puolueensa. Kansa on pettynyt ja haluaa korruptoituneen puolueen ja hallituskoneiston pois vallasta. Mutta Mugabe uskoo olevansa korvaamaton.

Mugaben valttikortti ovat olleet valkoisten omistamat farmit. Hän on mobilisoinut työttömiä ja niin sanottuja sotaveteraaneja valtaamaan muutamien valkoisten maat, jotka hän väittää brittisiirtolaisten ryöstäneen zimbabwelaisilta. Tämä kylmän machiavelliläinen strategia on tuonut hänelle poliittisen voiton.

Varsinkin länsimaiset tiedotusvälineet ovat brittien BBC:n johdolla dramatisoineet maatilojen valtauksia. Kysehän on länsimaisten tiedotusvälineiden ikuisesta lempiaiheesta: valkoinen mies suuressa seikkailussa Afrikan viidakossa. David Livingstonesta Tarzaniin.

Mediakohu huipentui, kun kaksi valkoista miestä murhattiin maatilojen valtauksissa ja kolmas myöhemmin. Puhuttiin sisällissodasta ja kerrottiin , että EU valmisteli omien maidensa kansalaistensa evakuointia Zimbabwesta.

Saimme tietää senkin, että Zimbabwessa asuu 55 suomalaista. Tähän mennessä yksikään suomalainen ei ole lähtenyt maasta.

Etiopian nälänhätä ja mantereen muut, miljoonien ihmisten kohtaloihin vaikuttavat selkkaukset unohtuivat, kun media ryntäsi Zimbabween.

Yhdessä yössä Mugabe nostettiin keskitason afrikkalaisesta johtajasta kansainväliseksi voimamieheksi Saddam Husseinin ja Muammar Gaddafin rinnalle. Mugabe onkin jo alkanut puhua kuin Robert Suuri, sankari joka ottaa mittaa koko maailmasta.

Zimbabwen entinen siirtomaavalta Britannia on ollut suurin tekijä tässä älyttömässä poliittisessa teatterissa. Hyökkäämällä Mugabea vastaan britit ovat ainostaan kiillottaneet hänen kilpeään ja auttaneet häntä siirtämään huomion pois Zimbabwen taloudellisista ja sosiaalisista ongelmista. Häviäjiä ovat unohdetut ja kärsivät tavalliset zimbabwelaiset. L änsimaisessa mediassa viidakkoveitsiä ja kirveitä kantavat mustat barbaarit terrorisoivat viattomia valkoisia. Harva kysyy, miten valkoiset saivat maatiloja Zimbabwessa. On unohdettu, miten 1800-luvun lopussa brittiläisestä imperiumista Afrikassa haaveillut Cecil John Rhodes huijasi kuningas Lobengulaa luovuttamaan maansa.

Kun Lobengula vuonna 1893 oivalsi petoksen, syttyi sota, jonka britit voittivat. Muutaman vuoden jälkeen seurasi toinen sota, jossa kaksi isoa etnistä ryhmää, ndebelet ja shonat, yhdistivät voimansa ja yrittivät ajaa britit pois maasta. Mutta modernein asein varustetut britit voittivat jälleen.

Voittajan julmuus oli suunnaton. Vuorille paenneita mustia jahdattiin, ja heidän piilopaikkansa luolissa räjäytettiin dynamiitilla.

”Poltimme kaikki majat ja monta nekrua. Ne, jotka eivät tulleet ulos, paloivat kuoliaiksi, ja se oli oikein heille. Kuulimme heidän huutonsa”, eräs brittisotilas kuvasi tuhoa.

Verilöylystä hengissä selvinneet häädettiin pois maatiloiltaan ja sijoitettiin kuiviin ja hedelmättömiin reservaatteihin, joissa he joutuivat maksamaan valkoisille veroja. Jos ei maksanut veroja, vietiin pakkotöihin valkoisten kaivoksiin tai maatiloille.

Häikäilemättömän Cecil John Rhodesin mukaan Rhodesiaksi kutsuttua maata hallittiin rasistisen apartheid-järjestelmän avulla. Rhodesiassa mustat olivat täysin sorrettu ja halveksittu kansa.

Tilanne vain paheni, kun kovaotteinen pääministeri Ian Smith julisti maan itsenäiseksi Britanniasta vuonna 1965.

Smith oli oivaltanut, että emomaa aikoi siirtää vallan mustille, niin kuin oli tapahtunut muualla Afrikassa. Britannia ei pystynyt kukistamaan kapinaa, koska sen olisi pitänyt lähettää sotilaita taistelemaan valkoisia vastaan mustien puolella.

Rhodesiassa mustat nationalistit kamppailivat itsenäisyyden puolesta. Smith vastasi siihen kovalla kädellä. Itsenäisyysaktivisteja murhattiin, karkotettiin ja vangittiin.

Smith vannoi, ettei musta valta toteudu hänen elinikänään. ”Ei tuhannessa vuodessa”, hän julisti. ’T uhat vuotta” kului nopeasti. Vuonna 1980 Rhodesia lakkasi olemasta ja tilalle tuli mustan enemmistön hallitsema Zimbabwe.

Mustat sissit kukistivat Smithin armeijan raa’assa sodassa marxilaisen Robert Mugaben ja veteraanipoliitikko Joshua Nkomon johdolla. Kun sota loppui, valkoiset alkoivat pakata matkalaukkujaan koston pelossa. Se oli turhaa. Pääministeriksi valittu Robert Mugabe kehotti kuuluisassa televisiopuheessaan mustia ja valkoisia unohtamaan menneet ja rakentamaan uutta maata yhdessä.

Mugabe oli käytännön mies. Hän oli nähnyt, mitä oli tapahtunut Mosambikissa, kun maa oli itsenäistynyt Portugalista vuonna 1975. Portugalilaiset olivat lähteneet ja kostoksi sabotoineet Mosambikin talouselämää. Siitä Mosambik ei ole toipunut vieläkään. Mugabe ymmärsi, että valkoisilla oli taitoja ja kokemusta, joita Zimbabwe tarvitsi.

Mugaben sovintopolitiikan hinta oli se, että valkoisten etuoikeudet säilyivät. Poliittinen valta siirtyi mustille, mutta talous pysyi valkoisten käsissä. Ratkaisematta jäi muun muassa maanomistus, joka oli ollut yksi tärkeimpiä vapaussodan syitä.

Rauhanneuvottelut Lontoossa olivat kaatua maakiistaan, sillä sissijohtajat eivät suostuneet allekirjoittamaan aseleposopimusta ilman selviä takuita asian ratkaisemisesta. Silloin Britannia ja Yhdysvallat lupasivat rahoittaa maareformin eli korvata valkoisille viljelijöille maiden menetyksiä. Aseleposopimus allekirjoitettiin, mutta luvattua rahaa ei kuulunut.

Aluksi se ei juurikaan vaikuttanut Zimbabwen talouselämään. Kansainväliset pakotteet oli purettu, ja maan talous kasvoi. Vanhat asenteet elävät kuitenkin sitkeässä. Niin rasismikin. Jouduin itsekin 1980-luvun puolivälissä väkivallan kohteeksi, koska seurustelin valkoisen naisen kanssa. Mustat eivät Zimbabwessa edelleenkään yleensä pääse valkoisten hallitsemien urheiluseurojen ja klubien tiloihin. Suurin osa Zimbabwen krikettimaajoukkueen pelaajista on valkoisia – valkoisten osuus väestöstä on alle prosentin.

Eniten raakaa rasismia ja ennakkoluuloja esiintyy valkoisten maatiloilla. Toisilla tiloilla eletään kuin Yhdysvaltojen syvässä etelässä orjuuden aikana. Isäntä asuu isossa hienossa talossa, mutta ryysyinen, paljasjalkainen ja lukutaidoton työntekijä viruu rähjäisessä majassa.

Kun isäntä kutsuu, täytyy vastata ”sir” tai ”madam”. Maanteillä näkee usein, kuinka valkoinen isäntä ajaa avolavapakettiautolla, jossa koira istuu penkillä isännän vieressä mutta musta työläinen lavalla takana. Viime vuoden lopulla nousi kova kohu, kun erään maatilan valkoinen isäntä virtsasi nukkuvan työntekijänsä päälle.

Nämä ovat yksittäisiä tapauksia, eivätkä kaikki Zimbabwessa asuvat valkoiset ole rasisteja. Mutta vähintäänkin yksisilmäinen on myös se länsimaisten tiedotusvälineiden välittämä kuva, jossa mustat vainoavat viattomia valkoisia.

Raamatussa sanotaan, että isien synnit vainoavat lapsia. Zimbabwessa tehtiin syntiä sata vuotta sitten. Britannia ei ole kyennyt tai halunnut pyyhkiä näitä syntejä pois, ja nyt ne vainoavat sen lapsia. Ulkomaille muuttaneiden afrikkalaisten asenteet ovat jyrkimpiä: heidän on vaikea hyväksyä valkoisia siirtolaisia Afrikassa. Tavallisille zimbabwelaisille maanomistusoloja tärkeämpää olisi saada maan pahasti sairas talous kuntoon

 

Suomalaisvihaaja Umayya Abu-Hanna vallankumouksen tiellä

Siirtolaisväestö on otettava mukaan päätöksentekoon ja yhteiskunnan ytimeen, vaatii monikulttuurisuusasiantuntija Umayya Abu-Hanna.

”Vallan, rahan ja tilan uudelleen jakaminen on seuraava vaiheemme”, hän sanoo – vaikka epäilee, ettei Suomen älymystö ole siihen valmis.

”Epämääräistä kipuilua on hyvä hoitaa mahdollisemman pian, ja siihen me siirtolaiset olemme parhaat asiantuntijat.”

Huonosti käyttäytyvä suomalaisen yhteiskunnan vieras Umayya Abu-Hanna Hyysärin mukaan 8.10.2008.

Toivon vilpittömästi, että Abu-Hannan suhteellisuudentaju palautuisi – ainakin ennen tekoihin ryhtymistä. Hänen kannattaa ihan itsensä – ja suomalaisen yhteiskuntarauhan vuoksi – tutustua Suomen historiaan ja etenkin vuosien 1917-18 tapahtumiin.

Tuolloinkin minun (ei siis Abu-Hannan) isänmaassani oli huonosti käyttäytyviä vieraiden kulttuurien edustajia sekä joukko omia ihmisiä, jotka halusivat jakaa vallan, rahan ja tilan uudelleen.

Seurauksena oli se, että vieraat päsmärit heitettiin Suomesta ulos, mutta he ehtivät saada aikaan sisällissodan oman vasemmistomme edesvastuuttomien kellokkaiden hyvällä myötäilyllä. Tuon ajan Abu-Hannat saivat aikaan mittaamatonta vahinkoa ja inhimillistä kärsimystä suomalaisten keskuudessa.

Sama tapahtui uudestaan vuosien 1939-45 välillä – tuolloin tosin suurin osa omasta väestämme ymmärsi jo heti kättelyssä, että nuo tuolloiset vieraat toivat tullessaan pelkkää pahaa.

Abu-Hanna asenteineen on aivan yhtä epätoivottu valloittaja ja kulttuuri-imperialisti kuin kaikki muutkin aikaisemmat ei-toivotut tunkeutujat Suomessa.

Se mikä tässä huonosti käyttäytyvässä vieraassa ihmetyttää eniten, on läpinäkyvyys siinä, että hän jostain syystä haluaa muuttaa Suomen samanlaiseksi uskontojen ja kulttuurien taistelukentäksi, kuin hänen oma kotimaansa on.

Se, että vihreää maailmankuvaa edustava ihminen on jäänyt henkisesti kiinni kommunismiin on jotenkin ymmärrettävää henkistä kypsymättömyyttä ja realismista iloisesti irrallaan olevaa ajattelua – ja omalla retardilla tavalla siten jotenkin ymmärrettävää.

Se mikä on pahinta Abu-Hannan tapauksessa on hänen asenteensa isäntiään kohtaan. Hän halveksii avoimen rasistisesti suomalaisia ja suomalaista kulttuuria. Hän pilkkaa yhteiskuntajärjestelmäämme ja siihen kiinteästi liittyvää enemmistödemokratiaa – ja kuten on nyt havaittu-  Abu-Hanna pyrkii muuttamaan sen vähemmistödiktatuuriksi – vaikka sitten väkisin.

Minulla on erinomainen ehdotus Abu-Hannalle – suksi kuuseen Suomesta. Sinä olet osoittanut kaikin mahdollisin tavoin sen, että et kuulu suomalaiseen yhteiskuntaan etkä Suomeen. Sinulla on ollut jo 1980-luvulta aikaa yrittää sopeutua ja sulautua (integroitua) suomalaiseen yhteiskuntaan – jostain syystä (joko halustasi tai kyvyistäsi, tai molemmista johtuen) se ei ole onnistunut Sinulta alkuunkaan.

Sinä et ole muuten mikään veronmaksajakaan – elät yhteiskunnan subventoimilla avustuksilla suojatyöpaikkasi kautta. Sinä ole myöskään mikään taitelija – Miina Äkkijyrkällekin olisi järkevämpää antaa veronmaksajien yhteisestä pussista rahaa kuin Sinulle.

Niitä avustuksia Sinä käytät niiden maksajien – suomalaisten enemmistön – häpäisyyn ja pilkkaamiseen – puret ruokkivaa kättä, etkä ymmärrä edes hävetä.

Abu-Hanna on tarttunut henkisesti  miekkaan – hänen pitäisi kristittynä tietää, mitä niille tapahtuu, jotka miekkaan tarttuvat.

Jos hän jatkaa puuhiaan ja suomalaisen yhteiskunnan muutokseen pyrkivää kansanvallan vastaista touhuaan vielä astetta pidemmälle, kyse on tuolloin yhteiskunnallisesti varsin ei-toivotusta puuhailusta – sellaisesta joka on määritelty aika vakavaksi rikokseksi rikolaissamme.

Vuoden 1918 miekkaan tarttuneiden surkea  kohtalo tulee todennäköisesti olemaan myös seuraavien mahdollisten väkivallan ja vallankumouksen lietsojien osa.

Eversti Matti Laurilan sanoin, ”meiltä voi kyllä vaatia, mutta meiltä voi olla paha tulla mitään ottamahan.”

Lähde:HS, Kuva:Hiidenlintu/Homma

Päivitys 111009 1411: Unohdin erään jutun tästä kirjoituksestani. Käykää katsomassa täällä, kuinka ns. yleisesti luotettavia Abu-Hannan kertomukset ovat aikaisemmin olleet.

 

Tutkimus: Helsingissä pelätään maahanmuuttajia

Hieman yllättäen, päivän Hyysärissä on julkaistu sekä maahanmuuttoon että helsinkiläisten turvallisuudentunteeseen liittyvä uutinen. Tuon uutisen mukaan puolet helsinkiläisistä kokee kaupungin turvallisuuden heikentyneen.

Tarkemmin ottaen, noin puolet helsinkiläisistä on sitä mieltä, että kaupungin turvallisuustilanne on huonontunut viimeisimpien kolmen vuoden aikana.

Vähemmän yllättäen, kyselytyöryhmä itse yllättyi tuloksista, joiden mukaan helsinkiläiset pelkäävät maahanmuuttajia.

Turvallisuuskyselyn tuloksia kansalaistilaisuuksissa

Helsingin kaupungin turvallisuus- ja valmiusosasto on toteuttanut välillä 1.12.2008 – 31.1.2009 turvallisuuskyselyn, jossa kartoitettiin Helsingissä asuvien ja täällä kävijöiden näkemyksiä siitä, mihin seikkoihin tulisi kiinnittää huomiota uuden turvallisuusohjelman laadinnassa. Kyselyyn vastasi 765 helsinkiläistä tai vierailijaa. Tämän kyselyn otos on siis kapeudestaan huolimatta varsin tuore. Viimeksi tätä samaa asiaa on selvitetty perusteellisesti vuonna 2006.

Helsingin kaupungin turvallisuusohjelman valmistelua sekä vuoden vaihteessa toteutetun turvallisuuskyselyn tuloksia esitellään kansalaistilaisuuksissa tiistaina 24.2. kaupunkisuunnitteluviraston auditoriossa, keskiviikkona 25.2. Kanneltalossa ja torstaina 26.2. Näkövammaisten keskusliiton toimitalo Iiriksessä. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy.

Turvallisuusohjelman valmistelussa ovat mukana eri hallintokuntien, Helsingin poliisilaitoksen, seurakuntien, elinkeinoelämän sekä asukasyhdistysten ja muiden kolmannen sektorin toimijoiden edustajat. Tilaisuuksissa käsitellään kansalaiskyselyn keskeisiä vastauksia ja ohjelmatyöskentelyn painopistealueita. Turvallisuusohjelma antaa suuntaviivat sille työlle, jolla Helsingin turvallisuutta ja viihtyisyyttä lähivuosina parannetaan.

Mitä kaupunkilaiset sitten vastasivat?

Vastaukset esimerkiksi julkisten liikennevälineiden turvallisuudesta olivat melko samansuuntaisia kuin 2006. Sen sijaan uutta oli kaupunkilaisten mielipide maahanmuuttajien vaikutuksesta Helsingin turvallisuuteen.

Turvallisuustilanteen huonontuneeksi kokeneista vastaajista 70 prosenttia nimesi maahanmuuttajat syyksi heikentyneeseen tilanteeseen, vaikka sellaista vastausvaihtoehtoa ei edes annettu kyselylomakkeessa.

Vastaajat olivat huolissaan maahanmuuttajien kasvaneesta määrästä. Maahanmuuttajiin yhdistettiin usein myös rikollisuus ja häiriökäyttäytyminen. Kaupunkilaisten keskeisiksi huolenaiheiksi nousivat maahanmuuttajien lisäksi syrjäytyminen, välinpitämättömyys, yhteisöllisyyden puute, katuväkivalta ja sen uhka, joukkoliikenteen turvallisuus ja liikenneturvallisuus.

Helsingin kaupungin turvallisuus- ja valmiusosaston projektipäällikkö Johanna Seppälä kertoo tulosten yllättäneen kyselytyöryhmän.

Oli syy mikä tahansa, tämä on nyt niin vahva signaali kaupunkilaisten mielipiteestä, että asian eteen tullaan tekemään paljon töitä. Jos mahdollisiin ongelmakohtiin ei puututa nyt, tilanne saattaa olla muutaman vuoden päästä erittäin paha.

Seppälän mielestä olisi erittäin tärkeää välttää alueiden eriarvoistumista.

Emmehän halua Helsinkiin ongelmalähiöitä, joihin kukaan ei uskalla mennä.

Niin, emme me helsinkiläiset varmaankaan sitä halua, mutta nyt näyttää siltä, että eräät Helsingin ulkopuolelta tulevat poliitikot sitä haluavat.

Mikä tai kuka on tämä kuuluisa maahanmuuttaja?

Eräs asia, joka minua näissä uutisoinneissa tökkii on sellainen pieni seikka, että kaikki maahanmuuttajat niputetaan samaan nippuun.

Minun mielestäni nämäkin ongelmat, joista kaupunkilaisten pelko johtuu, ovat muutaman – tässä nimeltä mainitsemattoman – yhteiskuntaan sopeutumattoman maahanmuutajavähemmistön sekä kotimaisten ongelmaryhmien – ja niiden joukossa olevien vieläkin pienempien vähemmistöjen – aikaansaamia.

Jotenkin hullulta tuntuu niputtaa samaan uutiseen helsinkiläistynyt nokiainsinööri Mats Svensson ja kieli- ja ammattitaidoton, toiselta puolelta maailmaa Suomeen saapunut pakolainen tai turvapaikanhakija – puhumattakaan sitten eräistä syrjäytyneistä – tässä väestöryhmää edelleenkään nimeltä sanomatta – toisen polven maahanmuutajista.

(Tällaisen yleistämisen luulisi olevan sellainen asia, josta Johanna Suurpää tai Mika Illman saisivat kipinän tutkimuksilleen sen suhteen, onko joku nyt kiihottanut tai kiihottunut – siis siellä Hyysärin toimituksessa ja kaupungintalolla…)

Rasismin syntymekanismi

Olen todennut tämän saman asian aikaisemminkin, mutta otetaan asiayhteyden vuoksi se jälleen kerran pöydälle.

Kun alkuperäisväestö joutuu sietämään eriarvoista kohtelua suhteessa (lähinnä) sosiaalisilla subventioilla eläviin maahanmuutajiin nähden, ollaan varsin lähellä sitä pistettä jossa rasismi syntyy. Kun siihen lisätään ns. positiivinen syrjintä (kammottava ja inha sanahirviö ja etenkin ajatus) ja pakolla tapahtuva omista tavoista luopuminen keinotekoisen monikulttuurin alttarille, olemme rasismin todellisessa leimahtamispisteessä.

Rasismi syntyy kulttuurien ja kansojen kohtaamisesta, eikä se ole mitenkään valkoisen heteromiehen yksinoikeus. – sitä harjoitetaan kaikkialla. Espoon hiippakunnan piispa Mikko Heikka – käytti eilisessä Hyysärin puheenvuorossa (usein itsenikin lainaamaa) Aristotelesta. Aristoteles filosofioi, että ihminen luonnostaan rakastaa samanlaista ihmistä ja vierastaa toisenlaista. Tämä piirre palvelee yhteisön muodostamista mutta se palvelee myös minuuden kehittymistä yhteisön jäsenenä.

Todellisuus lyö monikulttuuritavoitteita korvalle

Yksinkertaistaen kyse on siitä, että päättäjät ovat luisuneet varsin kauas kansan edustamista mielipiteistä.

Jos tällaiselle työryhmälle on yllätys sellainen asia, mitä jokainen kaupungissa asuva normivirtanen pitää valitettavana itsestäänselvyytenä, niin minulle puolestani olisi yllätys, jos joku tämän työryhmän jäsenistä sattuisi mahdollisesti asumaan Helsingissä.

Asioiden – etenkin ongelmien – hyssyttely ja monikulttuurin väkisinvääntäminen (vastoin enemmistön tahtoa) on edesvastuutonta ja ikävillä seurauksilla lastattua edesvastuutonta peräsimenpitämistä.

Tämä tutkimus on omiaan osoittamaan sen, että vakavan maahanmuuttokeskustelun käymiseksi olemme jo siinä kuuluisassa yhdennessätoista hetkessä – jos kansa on aivan jotain muuta mieltä kuin päättäjät kansanvaltaisessa tasavallassa, olisko syytä vaihtaa päättäjät. Tämä nykyinen vanhastelu ja thorssaus eivät nimittäin osoita demokratian alkeidenkaan sisäistämistä.

Jos tarkkoja ollaan, Suomen muuttaminen yksikulttuurisesta kansallisvaltiosta monikulttuuriseksi yhteiskunnaksi saattaisi täyttää rikoslainsäädännössä määritellyn valtiopetoksen ja vallananastamisen tunnusmerkistön.

Ihmettelen sitä, mikä mies tämä Matti Vanhanenkin oikein on? Hyvän karjalaissuvun ja arvostetun tutkijan poika, joka puhuu vakavissaan pääministerin virasta käsin omasta Suomen diktaattoriksi ryhtymisestään ja Suomen rajojen avaamisesta kaikille.

Kansanvallan vastaisuutensa lisäksi nämä puheet ovat kylmä isku märällä rätillä vasten veteraanisukupolven kasvoja.

Luuletteko, että sodissamme annetut uhrit annettiin siksi, että nämä vanhaset saisivat jakaa toisten rakentaman hyvinvoinnin kenelle tahansa ja mistä tahansa Suomeen sosiaalituristille?

Tällainen toiminta on antautumista vastarinnatta valloittajan armeijoiden edessä – nykyaikaistettu Carl von Clausewitzin käsitys verettömästä valloituksesta.

Rikoslaki on valtiopetoksen ja vallankaappauksen osalta siis voimassa olevaa lainsäädäntöä – sellaista joka päättäjien olisi syytä huomata ja kunnioittaa sitä (sekä kansan tahtoa) – ennen kuin tuulen suunta muuttuu todella rajusti.

Teitä on varoitettu – ken tuuleen kylvää, se myrskyn niittää…

Lähteet: Helsingin kaupunki, HS

 

Mielipiteenmuuttokysely

Hyysäri julkaisi eilen seuraavan uutisen:

Kysely: Seksuaali- vähemmistöt hyväksytään Lapissa

JYVÄSKYLÄ. Enemmistö suomalaisista hyväksyy lehden päätoimittajaksi lesbon tai homon.

Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen teettämästä gallupista selviää, että erityisen suvaitsevasti päätoimittajan homoseksuaalisuuteen suhtaudutaan Lapissa.

Lapin läänissä julkihomon päätoimittajan hyväksyisi 93 prosenttia vastaajista. Koko maan hyväksymislukema jää 85 prosenttiin.

Myöskään lääkärin, opettajan, poliisin, papin, presidentin, upseerin ja pop-tähden homous ei ole enemmistölle ongelma.

Huonoimmin koko maassa hyväksytään papin tai presidentin homous. Homopresidentin hyväksyisi 64 prosenttia, homopapin puolestaan 69 prosenttia vastaajista.

Taloustutkimus haastatteli kyselyä varten yli tuhatta 15–79-vuotiasta suomalaista kuluneen viikon aikana.

STT

Kun tätä kirjoitusta tarkastelee hieman tarkemmin, muutama asia pistää silmään:

* Otos noin tuhat suomalaista ja kyselyalueena koko Suomi.

Tämän perusteella kirjoittaja heittää seuraavat väitteet:
* enemmistö suomalaisista.
* Lapin läänissä julkihomon päätoimittajan hyväksyisi 93 prosenttia vastaajista. Koko maan hyväksymislukema jää 85 prosenttiin.

… ja jatkaa – komean aasinsillan kautta oikaisten – seuraavaan yleistykseen:

* Myöskään lääkärin, opettajan, poliisin, papin, presidentin, upseerin ja pop-tähden homous ei ole enemmistölle ongelma.

Rohkeita heittoja valtakunnan ykköslehdeltä – otantana (ilmeisesti mielipiteensä mukaan valitut) tuhat suomalaista.

Tässä ei ole kyse mielipidekyselystä, kyse on mielipiteenmuokkauskyselystä. Se viemäri, jonne HS:n edustama ja toteuttama journalismi on sukeltanut, haisee ja vahvasti.

Lähde: HS

Jk. Hieman samanlaista (ja aivan yhtä uskottavaa) propagandaa edustaa erään moniottelijan ja erään miekkailijan käynnistämä (helposti manipoluitava) addressi käsisaeiden kieltämiseksi tunnepohjalta.

Tuon addressin luotettavuudesta saa parhaimman kuvan kun katselee addressissa olevia allekirjoituksia. Hyvänä esimerkkinä Sepe Susi, Ankkalinna. Tuosta listasta löytyy myös erään lähisukulaiseni ja parin tuttavani nimet – vaikka he eivät ole itse niitä sinne laittaneet eivätkä kyseistä addressia allekirjoittaneet.

Se siitä ja senkin uskottavuudesta.