Lakialoiteoikeuden anastajat

Me kaikki ilmeisesti muistamme jokin aika sitten oikeusministeri Tuija Braxin asettaman demlalaisista juristeista muodostetun työryhmän tai (yllätys, yllätys…) saman henkilön Kauhajoen surullista – päättäjien välinpitämättömyydestä johtunutta – surkeiden sattumusten sarjaa ja siitä aiheutuneen mielenterveyden surkeuden merkkipaalua tutkineen lautakunnan?

Samaa kehityspolkua edustaa tänään uutisvuosta rannalle uinut ajopuu. Tuossa uutisessa kerrotaan, että sisäministeriössä identiteetin suojaamista pohtinut työryhmä pitää toisen ihmisen nimellä toimimista merkittävänä ongelmana. Uutisen mukaan tuo  työryhmä ei suoraan ehdota tällaisen identiteettivarkauden kriminalisointia, vaan asia siirtyy oikeusministeriön harkittavaksi.

Henkilökohtaisesti en pidä toisen nimellä esiintymistä asiallisena, toisaalta en pidä asiallisena tai järkevänä jokaisen yhteiskunnallisen  epäkohdan kriminalisointiakaan. Huonolla ja harkitsemattomalla lainsäädännöllä saadaan enemmän vahinkoa kuin hyötyä aikaan.

Minua on jo hetken kummastuttanut eräs huomattavasti tärkeämpi lainsäädäntövaltaan liittyvä asia. Nämä uutiset, joissa   joku poliittisesti kasattu tutkintalautakunta/oikeusministerin kasaama työryhmä/sisäministeriön työryhmä esittää lakialoitetta.

Näin silti – vaikka ja kun – lainsäädäntömme mukaan tuo lainsäädännöllinen aloiteoikeus eli oikeus ehdottaa lain säätämistä, muuttamista, selittämistä tai kumoamista on Suomessa kansanedustajilla, tasavallan presidentillä, Ahvenanmaan maakuntapäivillä ja kirkolliskokouksella.

Kunnallinen aloiteoikeus tosin on jokaisella kuntalaisella oman kuntansa toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen kunnanvaltuuston toimivaltaan kuuluvassa asiassa voi tehdä vähintään kaksi prosenttia kunnan äänioikeutetuista asukkaista. Valtuuston on käsiteltävä asia viimeistään kuuden kuukauden kuluttua asian vireilletulosta.

Mutta tässä ei ole siis kyseessä lainsäädännöllinen aloiteoikeus, vaan paikallisdemokratiaan kuuluva aloiteoikeus.

Lainsäädännöllisen aloiteoikeuden kohdalla kyse näyttäisi olevan siitä, että lakeja valmistelevat instanssit ovat hiljalleen ottaneet myös lainsäätäjän roolin itselleen. Kun tähän ynnätään nykyisen oikeusministerimme  ja hänen sidosryhmiensä (Demla ja vihreät) ideologisin perustein asettamat Kauhajoen onnettomuutta tutkinut yksisilmäinen tutkintalautakunta ja perusoikeuksiamme kaventamaan pyrkivä demlalainen työryhmä, on aika vaikea nähdä asiassa muuta kuin Braxin vallanhimo ja vaalikauden lopun häämöttäminen.

Toivon vakavasti jokaista vihreitä äänestävää (tai sitä harkitsevaa) miettimään millaisessa maailmassa he haluavat itse elää tulevaisuudessa – vapaassa kansanvaltaisessa maassa vai vihreässä pakko- ja holhoustyranniassa?

Toinen asia mitä aidosti toivon on se, että ns.porvaripuolueet ottaisivat laput silmiltään, vetäisivät jonkin rajan näihin lehmänkauppoihin ja puolustaisivat kansalaisten oikeuksia ja vapautta Suomessa.

Tässä hommassa nimittäin käy muuten loppupeleissä aivan samalla tavalla, kuin siellä mistä vihreät oppinsa, keinonsa ja ideologiansa raamit ovat hakeneet.

Ja eduskunnan olisi noin muutenkin syytä keskittyä omaan työhönsä välillä –  on näköjään taitanut pitää kiireitä lahjuksia ja henkilökohtaisia etuuksia jahdatessa ja sen varsinainen työ on jäänyt hoitamatta?

Silloin ei oikeastaan pidä ihmetellä miksi lakialoitteisiin liittyvä valta on karannut eduskunnan käsistä – valtatyhjiöillä kun on taipumus täyttyä varsin pikaisesti.

Lähteet: OM, VN, HS, IL, STT, YLE, Finlex

Advertisement

 

Kuka on syyllinen Sellon tapahtumiin?

Edes lomaileva suomalainen ei ole voinut välttyä vuodenvaihteen ikäviltä uutisilta.  Suomessa oleskellut kosovolainen albaani Ibrahim Shkupolli tappoi Espoossa viisi suomalaista, jonka jälkeen hän riisti hengen itseltään.

Surmatyöt hän aloitti kiduttaen viiltelemällä entisen naisystävänä hengiltä tämän asunnossa Leppävaarassa. Hän jatkoi verityötään tappamalla luvattomalla 9 mm:n pistoolilla naisen neljä työtoveria Prisman myymälässä, Sellon kauppakeskuksessa. Tämän jälkeen hän ajoi kotiinsa Suvelaan, jossa hän pakeni maallista tuomiota itsemurhan kautta.

Kullervoblogin toimitus välittää syvimmän osanottonsa kaikille niille, joita tämä tragedia on koskenut. Samaan hengenvetoon täytyy myö todeta, että tämän kirjoituksen julkaiseminen on ollut vaikeimpia asioita Jokelan ja Kauhajoen lisäksi koko blogin historian aikana.

Lopputulos pitkän harkinnan jälkeen oli kuitenkin se, että vaikka tapauksesta on kirjoitettu paljon, jotain on jäänyt vielä kommentoimatta.

Asiasta on uutisoitu laajasti, joten lienee turha toistaa muualla kerrottuja faktoja muuten kuin lyhyesti lainaten.

Tässä kirjoituksessa ei kaivata Lahtista ja konekivääriä, vaan syyllisiä Sellon tapahtumiin.

Ibrahim Shkupolli on  pääsyyllinen näihin tapahtumiin – täysin ja henkilökohtaisesti, tietenkin.  Hän tappoi yhden ihmisen erityistä julmuutta osoittaen ja tämän tekonsa jälkeen hän murhasi kylmäverisesti neljä muuta ihmistä.

Shkupollilla oli hyvin viranomaisten tuntema aikaisempi rikostausta.

Hänet oli tuomittu 1990-luvulla Mikkelin käräjäoikeudessa  ampuma-aserikoksesta ja pahoinpitelystä. Tämän lisäksi Shkupolli oli samaisella 1990-luvulla useita kertoja tekemisessä poliisin kanssa.

Tuomiot jatkuivat 2000-luvulle tultaessa.

* Espoo 2003, käräjäoikeuden tuomio ampuma-aserikoksesta
* Espoo 2004, käräjäoikeuden tuomio pahoinpitelystä
* Vantaa 2006, käräjäoikeuden tuomio asuntoyhtiön oven lukon murtamisesta
* Helsinki 2007, käräjäoikeuden tuomio ampuma-aserikoksesta ja pahoinpitelystä
* 2008 Poliisin antama lähestymiskielto
* Huhtikuu 2009 Laajennettu lähestymiskielto Selloon ja Prismaan.
* Syksy 2009 Lähestymiskiellon rikkominen useita kertoja.

Kuollessaan Shkupollia epäiltiin myös uudemmista rikoksista
* Espoossa syyteharkinnassa kaksi eri petosta
* Espoossa syyteharkinnassa laiton uhkaus
* Espoossa syyteharkinnassa laitoman maahantulon järjestäminen.

Viimeisestä käytetään myös nimeä ihmiskauppa.

Näistäkään tapahtumista huolimatta Shkupollia ei saatu karkoitettua Suomesta – tosin hänelle ei myöskään annettu Suomen kansalaisuutta. Se tästä vielä oikeudenmukaisuuden irvikuvasta olisikin puuttunut

Maahanmuuttoviraston mukaan poliisi ei missään vaiheessa esittänyt Shkupollia karkotettavaksi. Viraston mukaan tämä olisi tosin ollut turhaa, koska oleskeluluvalla Suomessa asunutta miestä ei olisi voitu hänen tekemiensä aiempien pikkurikosten perusteella karkottaa. Maastakarkotus onnistuu maahanmuuttoviraston näkemyksen mukaan vasta törkeiden rikosten perusteella.

Suomen lainsäädännön ja voimassaolevan tuomioistuinkäytännön mukaan karkottamisen edellytykset tuskin olisivat täyttyneet

Kyseisen viraston maahanmuuttoyksikön johtaja Heikki Taskinen kertoo ja jatkaa:

Karkottamiseen joutuu törkeisiin rikoksiin syyllistyneitä henkilöitä, joilla on ehdottomia vankeusrangaistuksia

Taskinen kertoo, että mikäli ulkomaalainen henkilö syyllistyy vakaviin rikoksiin Suomessa, tekee poliisi karkottamisesityksen maahanmuuttovirastolle. Tämän jälkeen maahanmuuttovirasto arvioi karkotetaanko henkilö vai ei.

Poliisi puolestaan sanoo, että se ei halua tehdä (resurssipulaansa vedoten) turhaa työtä. Poliisin mukaan kyseinen maahanmuuttovirasto hylkää 90 % poliisin tekemistä karkotusesityksistä.

Suomessa asuu tällä hetkellä noin 150 000 ulkomaalaista ja maasta karkoitetaan alle sata ulkomaalaista vuodessa.

Mitä laki siten sanoo? Millainen on sitten se kuuluisa törkeä rikos, jonka jälkeen maahanmuuttoviraston mielestä rikollinen maassaoleskelija voidaan karkottaa Suomesta?

Ulkomaalaislaki (jota tässäkin tapauksessa olisi pitänyt käyttää virantoimituksen pohjana ja perusteena) kertoo asiasta näin:

149 §

Maasta karkottamisen perusteet

Maasta voidaan karkottaa oleskeluluvalla oleskellut ulkomaalainen:

1) joka oleskelee Suomessa ilman vaadittavaa oleskelulupaa;

2) jonka on todettu syyllistyneen rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta, taikka jonka on todettu syyllistyneen toistuvasti rikoksiin;

3) joka on käyttäytymisellään osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle; taikka

4) joka on ryhtynyt taikka jonka voidaan aikaisemman toimintansa perusteella tai muutoin perustellusta syystä epäillä ryhtyvän Suomessa kansallista turvallisuutta tai Suomen suhteita vieraaseen valtioon vaarantavaan toimintaan.

Maasta voidaan 1 momentin 2 kohdassa säädetyllä perusteella karkottaa myös ulkomaalainen, joka on jätetty syyntakeettomana rangaistukseen tuomitsematta rikoslain 3 luvun 4 §:n nojalla.

Pakolaisen saa karkottaa 1 momentin 2―4 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa. Pakolaista ei saa karkottaa kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa, johon nähden hän on edelleen kansainvälisen suojelun tarpeessa. Pakolaisen saa karkottaa vain valtioon, joka suostuu ottamaan hänet vastaan.

Eli – ulkomaalainen,  jonka on todettu syyllistyneen rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta, taikka jonka on todettu syyllistyneen toistuvasti rikoksiin, voidaan karkottaa Suomesta.

Kun katsoo Shkupollin rikossaldoa, niin ensimmäinen johtopäätös on se, että hän oli syyllistynyt toistuvasti rikoksiin.

Täten karkottamisen edellytykset olisivat täyttyneet – vastoin Taskisen kantaa – varsin selvästi hänen kohdallaan.

Kannattaa huomata myös sellainen seikka, että ulkomaalaislain 36 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan henkilö lakkaa olemasta pakolainen, jos hän ei ilmeisesti enää ole suojelun tarpeessa, koska olosuhteet, joiden vallitessa hänestä tuli pakolainen, ovat lakanneet olemasta.

Käytännössä tämä tarkoittaa Shkupollin kohdalla sitä, että Kosovon itsenäistyessä vuonna 2008, viranhaltijoilla olisi viimeistään ollut (virkavelvollisuuden lisäksi) mahdollisuus lähettää Shkupolli takaisin Kosovoon.

Tätä kaikkea vasten tarkasteltaessa on aika selvää, että maahanmuuttovirasto (ja etenkin sen ajama edesvastuuton maahanmuutto- ja ulkomaalaispolitiikka) on yksi tärkeimmistä osasyyllisistä näihin tapahtumiin.

Eikä oikeusministeri Tuija Braxin johtama tuomioistuinlaitoskaan ole täysin syytön.

Vaikka oikeudessa tulee epäselvissä asioissa tulkita vastaajan edun mukaisesti, niin Shkupollin kohdalla ei voida puhua mistään epäselvästä tapauksesta.

Ovatko oikeuslaitos ja maahanmuuttovirasto syyllistyneet virkavelvollisuuden rikkomiseen vai on kyseessä työtapaturma, lienee makuasia. Tässä (ja ilmeisesti monessa muussakin tapauksessa) lakia on mitä todennäköisimmin tulkittu väärin – tuhoisin seurauksin.

Shkupollin tapauksessa hänen pitkäaikainen oleskelunsa ja henkilökohtaiset siteet Suomeen olisivat maahanmuuttoviraston mielestä painaneet kupissa.

Tärkeimpänä siteenä maahanmuuttovirasto on pitänyt Shkupollin murhaamaa tyttöystävää. Toisena siteenä kyseinen virasto on pitänyt Shkupolin Kosovosta Suomeen tuomaa alistettua vaimoa ja perhettä.

(Löytääkö kukaan tästä minkäänlaista logiikkaa?)

Eräs Kainuun Sanomien haastattelema kajaanilaisnainen muistaa Shkupollin röyhkeänä. Koska mies osasi ruotsia, hänen ajatuksensa eivät jääneet epäselviksi.

Hänen vaimonsa oli alistettu, ja hän oli usein täysin rahaton. Autoin häntä ja lapsia, joilla ei ollut ruokaa.

Shkupollin vaimo odotti Kajaanissa kolmatta lastaan.Hän ei osannut lukea eikä kirjoittaa millään kielellä. Mies jätti Kajaanissa suomen kielen kurssin kesken ja ilmoitti lähtevänsä Kosovon vapautusarmeijaan.

Nämäkö sitten ovat kiinteitä siteitä Suomeen. Sellaisia siteitä, joiden vuoksi Shkupollia ei olisi voitu karkottaa Suomesta?

Seuraavaksi epäiltyjen listalla tuleekin sitten eräs toinen viranomainen. Tämän viranomaisen ylipäällikkö syyllistyi rikokseen aikaisemman uransa aikana ja silti hänet potkittiin yhteiskunnan lainvalvonta- ja väkivaltakoneiston johtoon.

Kun katsoo seuraavaa videota ja tietää, että (sinänsä asiallista) moraalisaarnaa nuorisolle pitävä poliisiylijohtaja on itsekin tuomittu liikenteen vaarantamisesta, niin tulee sellainen tunne, ettei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa – etenkin tämän Sellon tragediaan liittyvän  uutisen yhteydessä:

Suurin ongelma poliisia koskevassa asiassa on (suomalaisen hallintoalamaisen kannalta katsoen) se, että toki kansalainen voi valittaa hallintoviranomaisen päätöksestä hallinto-oikeuteen, mutta poliisi on luonut itsestään varsin varsin itsenäisen ja vallastaan pöhöttyneen mastodontin. Tämä taas on eräänä osasyynä viime aikojen ikäviin ampuma-aseisiin liittyviin ikäviin uutisiin.

Poliisi juoksee nyt (itsensä jälleen kerran täysin munattuaan) poliitikkojen helmoihin ja hakee apua sieltä. Normaalissa kansanvaltaisessa yhteisössä ei tulisi kuuloonkaan, että poliisi kaataa omat virheensä erittäin suuren lainkuuliaisen kansanosan niskaan.

Eli suomeksi – poliisin tekemät käsittämättömät lupa- ja operaatiovirheet yritetään hukuttaa laillisten aseenomistajien syyksi – ja samaan aikaan poliisi ihmettelee sitä, että sen  toimet tuottivatkin täysin halutusta poikkeavan lopputuloksen.

Jotenkin enemmän tai vähemmän skitsofreenista ajattelua edustaa poliisin (ja sisäministeriön) näkemys siitä, että laittomat aseet vähentyisivät kieltämällä laillinen aseenomistus. Ja se,että tämä tapaus liittyisi jotenkin lailliseen aseenomistukseen ja laillseen aseharrastukseen.

Todellisuudessa tuollaisessa tilanteessa kävisi niin, ettän huomattava määrä aseita katoaisi – ja muuttuisi samalla laittomiksi. On typerää kuvitella aseiden kuitenkaan todellisuudessa katoavan Suomen kaltaisesta maasta hallitsijan mahtikäskyllä – se ei ole onnistunut aikaisemminkaan eikä se onnistu nyt eikä tulevaisuudessakaan.

Samoin poliisin huolena oleva salametsästys saattaisi laajentua nykyisestä huomattavasti. Kun ase on laiton, niin voiko silloin metsästää enää laillisesti?

Kun luodaan yleistä oikeustajua vastaan olevaa lainsäädäntöä, pudotetaan myös lainrikkomiskynnystä.

(Toisaalta kun tietää, että yksityisaseiden holhoukseensaattaminen tai sosialisointi on eräs vasemmistön keppihevosista, niin ihmetyttää suuresti etteikö porvarienemmistöinen eduskunta saa näitä pula-ajan sosialisteja kuriin? Kaikki omaisuus on kuitenkin varmimmin hoidossa ja tallessa yksityisomistuksessa.)

Palataanpa kuitenkin takaisin  poliisiin – ja sen paniikkireaktioon. Poliisin komentoketju kaikissa viimeisten vuosikymmenten aikana sattuneissa kriiseissä (alkaen Mikkelin panttivankidraamasta 1986)on kerta kerran jälkeen osoittautunut heikoksi, olemattomaksi ja jopa täysin vastuuttomaksi.

Jokelan ja Kauhajoen verilöylyissä käsiaseen hallusapitoon oikeuttavan luvan (vastoin ohjeita tai varoituksia) myöntäneet poliisit eivät ole mitenkään (ainakaan moraalisesti) syyttömiä noihin tapahtumiin. Myös selkeät sekoilut toiminnassa, vastuuhenkilöiden puuttuminen ja rinnakkaisten järjestelmien (jotka hidastivat toimintaa, lamautuivat tai tekivät ristiriitaisia päätöksiä) keskinäinen toiminta eivät olleet varsinainen kukkanen poliisiorganisaation ja sen luotettavuuden hattuun.

Sellon verilöylyssä poliisi ei pystynyt eristämään aluetta, suorittamaan evakuointia, tiedottamaan asiallisesti, estämään kahta jälkimmäistä murhaa (Shkupolli pääsi ilman esteitä uudestaan Prismaan poistuttuaan sieltä jo kerran) eikä estämään tekijän liikkumista Suvelaan ja tämän itsemurhaa.

Jos miettii tämän vastuunpakoilun lisäksi myös poliisihallinnon tapaa syödä budjettiin kirjatut määrärahat jo vuoden kolmannella kvartaalilla loppuun – ja kerjätä sen jälkeen lisärahaa eduskunnalta – tuota tapaa liike-elämässä käyttäen johto saattaisi olla alle aikayksikön epäiltynä petoksesta.

Ongelman yksinkertaisin ratkaisu olisi se, että poliisin toimia tutkisi aidosti poliisin  ulkopuolinen (poliisivaltuuksin varustettu) erillinen viranomainen – sellainen jolla olisi munaa myös viedä poliisi käräjille saakka tarvittaessa.

Yksi ratkaisu olisi myös se, että tärkeimmät paikalliset (ja valtakunnalliset) siviiliviranhaltijanimitykset (poliisikin on siviili) alistettaisiin hakijoiden  koulutus- ja soveltuvuus- ja taustaselvityksen  jälkeen sitovan kansanäänestyksen alaisiksi ja näistä viroista tehtäisiin määräaikaisia.

Mutta epäiltyjen listalta löytyy vielä virkamiehiäkin suuremmista munauksista epäiltyjä tahoja. Virkamiehet noudattavat (tai heidän piäisi noudatta) lakeja ja asetuksia – tosin nykyään tulee vahva tunne siitä, että poliittinen ohjauskaan ei ole täysin olematonta.

Syyttävä sormi osoittaa myös poliitikkoja – yksin ja kokonaisena oligarkkisena ryhmänä. Poliitikot esittävät aloitteita lainsäädäntöön ja säätävät lakeja. Osa heistä johtaa ministereinä lakien toteuttamista – jokaisen meistä näkemin tuloksin.

Kun tämä monikulttuurihulluus aikanaan laantuu ja krapula iskee, siinä vaiheessa olisi syytä perustaa Suomeen totuuskomissio. Syyttömiä eivät ole nykyinen hallitus ja eduskunta eivätkä niiden edeltäjätkään.

Astrid Thors, Matti Vanhanen, Paavo Lipponen, Jyrki Katainen, Anne Holmlund, Erkki Tuomioja, Sinikka Mönkäre, Liisa Hyssälä, Jan-Erik Enestam – ja monet muut. Suomen kansalla olisi oikeus kuulla puolueettoman tutkinnan jälkeen, ovatko poliitikkomme (ja poliittiset vrkamiehet)  hoitaneet yhteisiä asioitamme parhaalla mahdollisella tavalla.

Unohtamatta demokratian ylikävellyttä Tarja Halosta ja hänen nimittämäänsä Ritva Viljasta.

Jokaisen itsenäiseen ajatteluun pystyvän kansalaisen nähtävissä on se, että maamme on matkalla kohti (monikulttuurista) helvettiä, jos poliittinen kulttuuri ei muutu pikaisesti eikä saalistajien konsensukseen perustuvalle jakopolitikalle ja poliittiselle sekoilulle  saada loppua aikaiseksi.

Aika suuret kertoimet voi kukin asettaa sille, että vaikka kaikki lailliset aseet maassa takavarikoitaisiin, tulemme sitä suuremmalla todennäköisyydellä näkemään tämän (laittomalla aseella) tehdyn verityön jatkumoita ja uusintoja.

Tämä nykyinen poliittinen johtomme ei pysty takaamaan yhteiskuntarauhaa eikä kansalaisten turvallisuutta. Kohta se ei pysty takaamaan enää edes hyvinvointivaltion rippeitäkään – eikä maksamaan koko ajan kasvavaa valtionvelkaa.

Lähteet: Valtioneuvosto, Eduskunta, HS, TS, KS, KSML, SS, IL, IS, MTV3, YLE, HBL, Finlex, Edilex, YouTube, poliisi

 

Johanna Suurpää asettui lainsäätäjän yläpuolelle

Tässä blogissa (ja muuallakin) on aikaisemminkin kummasteltu vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpään avoimen rasistisia ja kansanvaltaa halventavia kannanottoja sekä suoranaisia teon tasolla osoitettuja lainsäädännön pilkkaamisia.

Kun lukee hänen viimeisintä julkisuuteen putkahtanutta kommenttiaan, niin tulee mieleen, että oman kansan häpäisemisemisen ja herjaamisen jälkeen vähemmistövaltuutettumme on lähtenyt suoranaiseen kristittyjen vainon ja lainsäädännössä suojattujen valtionkirkkojen aseman murskaamisen tielle

Luterilaisen kirkon  tiedotuskeskuksen julkaiseman uutisen mukaan Suurpää vaatii, että Yleisradion tulisi kohdella hartausohjelmissaan uskontoja tasapuolisesti. Nykyisin Yleisradio lähettää ainoastaan kristillisten kirkkojen hartauksia. Suurpäästä tilannetta on vaikea ymmärtää:

On selvää, että silloin kuin 80 prosenttia suomalaisista kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon, niin valtaosa hartauksista on luterilaisen kirkon järjestämiä

YLEn pitäisi (Suurpään käsityksen mukaan)  joko luopua hartausohjelmien lähettämisestä kokonaan tai antaa myös muiden uskontojen edustajille ohjelma-aikaa. Vähemmistövaltuutettu uskoo, että hartauksilla olisi myönteisiä vaikutuksia myös maahanmuuttajien kotoutumisen kannalta.

Toisin kuin vähemmistövaltuutettu uskoo, tällaisilla (enemmistöperiaatetta ja kansanvaltaa halveksivilla) pakkotoimilla, jotka on suunnattu suoraan maan omista kansalaisista muodostuvaa yli 80:n prosentin enemmistöä (lainsäädännössä suojattujen valtionkirkkojen osuus väestöstä) vastaan, saadaan vähemmistöä (demokraattisesti tarkasteltuna) tärkeämmässä  enemmistössä aikaan  lähinnä katkeruutta, inhoa ja vihaa.

Suurpään ajama (ja muissakin hänen toimissaan nähty) enemmistön pakottaminen vähemmistön tahtoon, on kansanvallan vastaista ja omiaan synnyttämään muukalaisvihamielisyyttä, ksenofobiaa ja suoranaista rasismia.

Lisäksi tällaisella ohjelmatarjonnalla edesautetaan ghettoutumista ja sitä, että maahanmuuttajien ei tarvitse integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan –  he voivat muodostaa vähemmistövaltuutetun tuella  etnisesti, kielellisesti, kulttuurillisesti ja uskonnollisesti suomalaisuudesta täysin ulkopuolella olevia pieniä yhteisöjään – joiden kulut maksaa alistettu suomalainen (kristitty) enemmistö.

Pitkässä (tai keskipitkässä) juoksussa olemme tulevaisuudessa Suurpään ja hänen hengenheimolaistensa ajaman politiikan tuloksena keskellä rotulevottomuuksia ja mahdollisesti varsin todennäköisesti omilla puolillamme täysin avoimessa sisällissodassa.

Vielä tätä ymmärtämättömyydestä, huonosta itsetunnosta ja omaa kansaansa kohtaan selvästikin tuntemasta inhostakin ikävämpää on se, että yksi ainoa virkamies, katsoo oikeudekseen asettua lainsäätäjän yläpuolelle.

Suurpään henkilökohtaisen näkemyksen mukaan uskonnollisten yhteisöjen koko ei riitä perusteeksi ohjelma-ajan epäämiseen muiden uskontojen edustajilta.

En oikein usko, että tämä on lapsus. Sellainen joka olisi vahingossa lipsahtanut juristin suusta. Tämä liittyy oman näkemykseni mukaan kiinteästi Suurpään aikaisempiin (voimassaolevan laisäädännön ja enemmistödemokratian vastaisiin) puheenvuoroihin.

Uskonnon- ja omantunnonvapaus on Suomessa turvattu perusoikeutena perustuslain 11 §:ssä. Tarkemmin uskonnonvapauden käyttämisestä säädetään uskonnonvapauslaissa (453/2003).

Uskonnollisia yhdyskuntia ovat uskonnonvapauslain mukaan evankelis-luterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkkokunta sekä rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat. Evankelis-luterilaisella kirkolla ja ortodoksisella kirkkokunnalla on erityinen julkisoikeudellinen asema.

Mainitut kirkot ja niiden seurakunnat ovat julkisyhteisöjä, joiden asema ja järjestysmuoto perustuvat niitä koskevaan erilliseen lainsäädäntöön. Rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat ovat yksityisoikeudellisia yhteisöjä, joiden rekisteröinnistä säädetään uskonnonvapauslaissa. Suomalaisista noin 84 prosenttia kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon, 1,1 prosenttia ortodoksiseen kirkkoon ja yhteensä noin 1,1 prosenttia muihin uskonnollisiin yhdyskuntiin.

Kun Suurpää puhuu uskonnollisten yhteisöjen koosta syynä, hän ei puhu totta. Totuus asiassa perustuu luterilaisen ja ortodoksisen kirkon julkisyhteisölliseen asemaan valtionkirkkoina.

Vielä käsittämättömämpää tässä (virkavelvollisuuden alaisena lausuntojaan antavan) Suurpään  mentaalisessa oksennuksessa oli se, että hän ei pysy muutenkaan totuudessa ja (jostain syystä) hän haluaa vääristellä myös mittasuhteita.

YLEn hartauksiin osallistuviin kirkkoihin ja yhteisöihin kuuluu vähimmillään muutama sata ihmistä, kun pelkästään islamilaisia on Kirkon tutkimuskeskuksen arvion mukaan Suomessa 40 000- 45 000.

Tämä on täysin todellisuudesta irrallaan oleva lausunto. YLe:n lähettämät uskonolliset hartaudet tulevat pääasiassa kirkoista – joissa sattaa olla seurakuntaa kohden muutama sata ihmistä. Kuitenkin he edustavat yli 4 000 000 suomalaista edustavaa uskonnollistavaltionkirkkoa.

Tuo luku on yli satakertainen siihen määrään mitä muslimeita on Suomessa, eli noin 20 000 – 25 000 – joita tuskin saadaan samaan lähetykseen yhtä aikaa…

Mitenkään suurena yllätyksenä ei tule myöskään se, että (marginaalista uskonnollista ryhmää edustavan) Suomen islamilaisen neuvoston varapuheenjohtaja Anas Hajjar on vähemmistövaltuutetun kanssa samoilla linjoilla. Tosin hän ei näe vaihtoehtona hartausohjelmien lopettamista.

Kaikille uskonnollisille ryhmille sama mahdollisuus mieluummin kuin niin, ettei kenellekään

Tässä Hajjarinkin tulee muistaa se, että luterilainen ja ortodoksinen kirkko ovat  Suomessa (edelleen) valtionkirkkoja, joten Hajjarin vaatimus on aivan yhtä tuulesta repäisty kuin Suurpäänkin.

(Toisaalta kiinnostaisi oikeastaan tietää se, että  mitenköhän Haijjar suhtautuisi siihen, että myös Vapaa-ajattelijat ja saatananpalvojat saisivat yhtä lailla tilaa kuin muslimistkin…)

Yleisradio ei strategiansa mukaan aio muuttaa nykyistä käytäntöä vaan sallii hartausohjelmat jatkossakin yksinomaan kristillisille kirkoille. Yleisradion pääjohtajan Mikael Jungnerin mukaan strategia lähinnä toteaa nykyisen asiantilan.

YLE on hartausohjelmistosssa ulkopuolinen taltioja eikä aloiteellinen sisällöntuottaja. YLEllä ei ole uskonnollisten ohjelmien tuottamisen ammattiosaamista eikä halua lähteä arvioimaan ohjelmien sisältöä. Vastuu on ekumeenisella neuvostolla ja hartausohjelmien valvontaelimellä.

Yleisradio lähettää hartausohjelmia televisiossa ja radiossa suomeksi, ruotsiksi ja saameksi. Hartausohjelmiin kuuluvat jumalanpalvelukset sekä aamu- ja iltahartaudet. Luterilaisen, ortodoksisen ja katolisen kirkon lisäksi hartausohjelmissa on mukana myös vapaiden suuntien kristillisiä yhteisöjä.

Yleisradioyhtiöt Ruotsissa ja Britanniassa antavat (kuten uutinen hieman harhaanjohtavasti kertoo) hartausohjelmissaan tilaa myös muille uskonnoille.

Tälle on selvä syy – noissa maissa kirkko on erillään valtiosta.

Haluaisin lähettää tässä samalla viestin myös kaikille niille, jotka vaativat äänekkäästi kirkkoa ja valtiota erotettavaksi toisistaan – miettikää ihan pitkään, vakavasti ja hartaasti sitä, parantaisiko vai huonontaisiko se ero (tällaisten vaatimusten yhä pontevammin esille tullessa) nykyistä tilannetta ?

Poistamalla kirkon muodostaman tulpan kansallisvaltion tuhoamisessa, saattaa ajattelematon poistaja aiheuttaa sellaisen tulvan, ettei pysty sitä enää hallitsemaan.

Kirkko kun ei ole ainoastaan Seppo Simola, irakilaisten turvapaikka tai kukkahattukirkkoherra. Kirkko on jäsentensä muodostama summa – seurakunta.

Sen asioista pääsee muuten aika helposti mukaan päättäämään ehdokkuuden ja  kirkollisvaalien kautta. Äänikynnys on matala ja valta on todellista. Unohtamatta tietysti sitä, että sitä valtaa käyttävät ainoastaan kirkon jäsenet.

Lähteet: STT, Pod.fi, Finlex, Wikipedia

 

Suora pormestarivaali – askel kohti todellista kansanvaltaa?

STT:n tänään julkaiseman uutisen mukaan kuntademokratiaa pohtiva työryhmä kokeilisi kunnissa suoraa pormestarivaalia

Tämä työryhmä tarjoaisi kunnille mahdollisuuden kokeilla pormestarivetoista johtamismallia. Kuntalaiset valitsisivat kokeilukunnissa pormestarin äänestämällä ja pormestari toimisi samalla esimerkiksi kunnanvaltuuston puheenjohtajana.

Työryhmän mielestä pormestarin toimikausi voisi olla 5–7 vuotta eli valtuustokautta pidempi. Pormestarimallin uskottaisiin lisäävän kuntalaisten äänestysintoa.

Samalla sen toivotaan selkeyttävän vastuunjakoa kunnan poliittisessa johtamisessa. Työryhmä ehdottaa, että kunnat voisivat vapaaehtoisesti kokeilla pormestarimallin toimivuutta.

Tämä on erittäin kannatettava ajatus – etenkin todellisen kansanvallan kannalta katsoen. Tätä ajatusta voitaisiin hyvinkin kokeilla – mutta sitä voitaisiin samalla kerralla jalostaa kunnallisdemokratiassa pari askelta pidemmällekin.

Vallan perusolemus on kuitenkin sellainen, että se turmelee – etenkin sellainen valta, joka on keskitetty yhdelle tai muutamalle ihmiselle tai joka perustuu poliittiisiin (edustuksellisen demokratian akilleen kantapäänä tunnettuihin) kaurapuurokompromisseihin.

Mitä jos ajatusta kehitettäisiin näin kunnallistasolla niin, että vaalikelpoisella kuntalaisella olisi oikeus vaatia itsään koskevassa kunnallisessa asiassa myös kunnallista kansanäänestystä? Näin kansalaiset voisivat vaikuttaa itseään koskeviin asioihin huomattavasti nykyistä tehokkaammin ja näin saataisiin myös läpinäkyvyyttä ja avoimmuutta kunnalliseen päätöksentekoon. Nykyinen edustuksellinen ns. demokratia ei ole kansanvaltaa – se on demokratian kaapuun puettua harvainvaltaa ja altis epädemokraattisuutensa lisäksi myös korruptiolle ja väärinkäytöksille.

Jos yksityisen kansalaisen oikeus ehdottaa ja saada aikaan sitova kansanäänestys tuntuu muutoksena jonkun oligarkin mielestä liian rajulta, lievempi versio voisi olla tällä muutoskierroksella kirjata kuntalakiin velvoite järjestää (sitova) kunnallinen kansanäänestys, kun kuntalaisista riittävä määrä sitä vaatii.

Kuntataso yhden kunnan kohdalla on myös kooltaan sellainen, että sähköistä äänestysmenettelyä voitaisiin turvallisesti kehitellä toimivammaksi, luotettavammaksi ja turvallisemmaksi, kuin esimerkiksi viime keväinen Tuija Braxin aikaansaama fiasko oli.

Tämä olisi oiva ensiaskel kehitykselle, jossa yhteiskuntamme siirtyisi nykyisestä harvainvallasta askelittain suoraan kansanvaltaan.

Lähde: STT

 

Eurooppalainen kansalaisyhteiskunta?

Viime aikojen uutiset ovat vahvistaneet entisestään kuvaani siitä  mikä on suomalaisen (ja yleisemminkin eurooppalaisen) kansalaisyhteiskunnan tila ja vointi.

Potilas (eli kansanvalta) voi huonosti – EU:n liittovaltiokehitykseen saumattomasti kuuluvana osana – kansanvaltaisina pidetyissä yhteiskunnissa.  Suomessa se alkaa olla jo henkihievereissään.

Vai mitä mieltä olette siitä, että eräässä kansainvälisessä vertailussa Suomi on jaetulla 45. sijalla samoilla pisteillä kuin Honduras, Mongolia ja Filippiinit?

Keskeneräisistä asioista ei ole soveliasta keskustella?

Tähän saavutukseen kansalaisyhteiskunta Suomi yltää YK:n vertailussa. Tässä tuoreessa vertailussa mitataan valtioiden tapaa käyttää ict-teknologiaa kansalaisten mielipiteen kuulemiseen. Ruotsi ja Tanska ovat kärkisijoilla kaikissa tähän asiaan liittyvissä selvityksissä, muista ongelmistaan huolimatta.

Kansalaisten lähes kokonaan puuttuvat mahdollisuudet vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin  eivät kuitenkaan herätä keskustelua  nykyisessä nomenklatuuran pyörittämässä valtiodiktatuurissamme.  Siinä tekopyhässä teeskentelyssä,  jossa kansalaisvaikuttamisen ainoa muoto on äänioikeus (äänestyspakkoa odotellessa…). Tai puhumattakaan siitä, että kukaan vallan kahvaan kiinni päässyt poliitikko ottaisi asiakseen muuttaa nykyistä järjestelmäämme yhtään nykyistä enemmän kansanvaltaiseksi.

Monet – Suomea vähemmän kansanvaltaisina pidetyt – valtiot ovat jo huomanneet sen,  että internet on hyödyllinen keino  kansalaisten mielipiteiden kuuntelemiseen.  Suomessa  valtioneuvoston, vähemmistövaltuutetun, nykyisen apulaisoikeuskanslerin ja erään valtionsyyttäjän muodostama inkvisitiolautakunta pyrkii puolestaan  sensuroimaan internetiä ja rajoittamaan kansalaisten sananvapautta – jopa rankaisemaan kansalaisia ns.vääristä mielipiteistä

Demokraattisessa maassa hallitusta ja sen harjoittamaa politiikkaa tulee voida arvostella voimakkaastikin ja ulkomaalaispolitiikka on yksi sen osa. Jos siihen sisältyy samalla ulkomaalaisten arvostelu, sekin on hyväksyttävä, jos sitä ei ääneen lausuta.

Mika Illman

Suomessa tätä asiaa pyrittiin maskeeraamaan surkuhupaisalla tavalla – muistatte varmaan oikeusministeri Tuija Braxin masteroiman  sähköisen äänestyksen farssin viime vaaleissa? Vaikka sähköinen äänestys saataisiinkin toimimaan, niin kyse on siitä, että kansaa tarvitaan antamaan äänensä vallanpitäjille – ei käyttämään valtaa ja kertomaan oma mielipiteensä asioista (vaikka perustuslaki alkaakin sanoilla Suomessa valta kuuluu kansalle…).

Useimmissa demokraattisina pidetyissä  maissa näiden kansalaisia autetaan (ja suorastaan yllytetään)  kertomaan näkemyksensä valmisteltavista asioista.  Suomessa sen sijaan ministeritason päättäjät  – ja muutamat virkamiehet, eli kansan palvelijat – ovat toinen  toisensa ja kerta kerran  jälkeen todenneet, että keskeneräisistä asioista ei ole soveliasta keskustella.

Näin ei tapahdu kuitenkaan Suomessa.

Aika jännä juttu – eikö?

Kansalaiskeskustelu takaisi paremmin valmistellut päätökset

Suomessa on kuljettu iso askel kohti latinalaista hallintokulttuuria – ja korruptiota. Nykyään suomalaiset päättäjät nimittäin uskovat,  että (päättäjien keskinäiseen)  konsensukseen perustuva mahdollisimman  nopea ja salamyhkäinen toiminta ilman kansalaiskeskustelua on yhteiskunnallisesti taloudellisinta ja tarkoituksenmukaisinta (muualla  on jo tosin  alettu ajatella siten, että valtio palvelee paremmin kansalaisia, jos valtio tuntee kansalaisten tarpeet ja odotukset).

Aidossa kansalaisyhteiskunnassa  säästetään kuluissa ja tehdään vähemmän virhepäätöksiä silloin , kun asioista keskustellaan avoimesti  ennen päätöksiä. Tätä voisi pitää jopa liiketaloudellisesti tehokkaana toimintana.

Tuossa YK:n tekemässä vertailussa (kuten aikaisemmissa perusopetuksen tasoa koskevissa tutkimuksissakin) Suomen tärkein vahvuus on todistetusti  voimavara nimeltään maailman parhaiten koulutetut kansalaiset.

Poliittista nomenklaturaamme ei kuitenkaan kiinnosta se mitä kansalaiset ajattelevat. Inhimilliset resurssit jäävät todellisuudessa muutaman keskinkertaisen pyrkyrin keskenään tekemien päätösten jalkoihin – näin silti, vaikka samat poliittiset apinat jankuttavat kaikkialla – ulkoa opitun kuuloista – mantraa Suomen elämisestä huippuosaamisen kautta.  Kuten joku muukin on jo todennut, huippuyliopistojen perustaminen Suomeen on todennäköisesti  – vain ja ainoastaan –  rahan tuhlaamista maassa, jossa ihmisten ajattelukykyyn ei kuitenkaan luoteta.

Suurten ikäluokkien aiheuttama (kahdenkymmenen vuoden mittainen) tilastollinen työvoimapulakupla näkyy yhteiskunnassamme jo ensi vuodesta alkaen. Vaikka työttömyys kuristaa koko yhteiskuntaamme, niin julkisella sektorilla on entistä vähemmän työntekijöitä ja enemmän tekemistä. Tätä ei aukkoa ei pystytä täyttämään kieli- ja ammattitaidottomalla – ja vastoin kansan enemmistön tahtoa ja ilman mitään järkevää suunnitelmaa – maahantuodulla halpatyövoimalla.  Tehokkuutta on lisättävä näissä talkoissa ja nykyinen  tietotekniikka on tässä asiassa avainsana.

Suomen hallitus (suuressa viisaudessaan) on juossut näissäkin asioissa perse edellä puuhun (ja päänsä siihen kuuluisaan Karjalan mäntyyn). Väkisin tehty TV-kanavien digitalisointi (ja syrjäseuduilla asuvan kansanosan  hylkääminen samalla kerralla, analogisista palveluista järjenvastaisesti luopumalla). Itseään Suomen uudeksi diktaattoriksi nostavan Matti Vanhasen luotsaama hallitus ilmoittikin muutama viikko sitten, että valtio investoi nyt laajakaistaan ja uusiin sähköisiin palveluihin. Tämänkin on joku muu todennut jo ennen minua, mutta totuushan on se, että mitä helvetin hyötyä on satsata uusiin järjestelmiin, jos päättäjien omaksumat toimintamallit pysyvät samoina?

Totuus lienee kuitenkin se (ai prkkl kuinka inhoankaan tuota kielikuvaa…), että päättäjät näkevät laajakaistateknologian keinona alistaa kansa tiukemmin poliittiseen kontrolliin ja helpottaa kurinpidollisia toimenpiteiden kohdistamista ns. toisinajattelijoihin. Luuletteko ihan aikuisten oikeasti, että Braxin sähköinen äänestyskokeilu ei jättäisi takaportteja kansalaisten valvontaan?

(Hyödyllisempää olisi varmaankin taata kotimaisella polttoaineella palava tulisija jokaiseen suomalaiseen asuntoon – niin huoltovarmuuden kuin hallituksen salliman viestinnän tasonkin kautta – savumerkit kun eivät taida olla vielä uhka nomenklaturalle?)

Noin summa summarum – henkilökohtaisesti olisin valmis tukemaan ketä tahansa poliitikkoa, joka avoimesti (ja tarpeeksi vilpittömästi)  ilmoitta ajavansa todellista kansalaisyhteiskuntaa – sveitsiläistyyppistä demokratiaa.

Sananvapauden ihmemaa?

Demokratiana pitämämme Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta (EIT) enemmän langettavia sananvapaustuomioita kuin mikään muu muista Euroopan neuvoston maista tai esimerkiksi muut Pohjoismaat.

Kymmenessä vuodessa Suomi on saanut seitsemän tuomiota, joissa on todettu ihmisoikeussopimuksen sananvapausartiklan rikkomus.

Lähelle Suomea rikkomusten määrässä pääsee Pohjoismaista Norja, joka on vuodesta 1999 lähtien tuomittu viisi kertaa sananvapauden rikkomisesta. Tapaukset ovat koskeneet lähinnä lehdistöä. Ruotsi on saanut samassa ajassa kahdet rapsut, Tanska ja Islanti eivät yhtään.

Ihmisoikeussopimuksen ratifioineista 47 maasta on Suomea enemmän langettavia sananvapaustuomioita saanut seitsemän maata. Vain Turkki (jota oma poliittinen nomeklaturamme kuolaa ja hinkuu EU:n jäsenmaaksi) pyörii näissä rikkomuksissa aivan omassa luokassaan  169 tuomiollaan.

Lehdistöä koskevissa tapauksissa EIT ottaa huomioon (kategorisesti ja ihmisoikeussopimusten mukaisesti)  myös yleisön oikeuden saada tietoa. Poliittisessa  Suomessa kiistat  ajatellaan  lehtikirjoituksen tekijän ja kirjoituksen kohteen välisiksi – ilman yhteiskunnallista merkitystä ( keskeneräisistä asioista ei ole soveliasta keskustella).

Suomi ei ole saanut sananvapausjutuista yhtään vapauttavaa tuomiota.

Tämän maan valtaapitävät eivät tunnu edelleenkään ymmärtävän sitä , että:

Sananvapaus ei kata pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin

Niinpä niin…

Eikä kuuntele myöskään EU

Tuore uutinen kertoo näin, että vasemmistoryhmien europarlamentaarikot ovat huolissaan mahdollisuudesta,
että ranskalainen äärioikeistolaispoliitikko Jean-Marie Le Pen saisi johtaa uuden EU-parlamentin avausistuntoa heinäkuun puolivälissä.

Tätä avausistuntoa on perinteisesti johtanut parlamentin vanhin meppi, ja on todennäköistä, että kesäkuussa 81 vuotta täyttävä Le Pen on kesäkuussa valittavan uuden parlamentin ikäpresidentti.

EU-parlamentin sosiaalidemokraattista ryhmää johtavan saksalaisen Martin Schulzin mielestä on sietämätön ajatus, että avausistuntoa johtaisi poliitikko, joka kiistää holokaustin eli juutalaisten joukkotuhoamisen tapahtuneen toisen
maailmansodan aikana. Schulz haluaakin muuttaa parlamentin sääntöjä tältä osin.

EU-parlamentin vihreiden johtaja, saksalainen (oikeasti ranskalainen, maansa rikoksen takia hylännyt) Daniel Cohn-Bendit pitää koko ikäpresidenttikäytäntöä vanhentuneena.

Meidän mielestämme avausistunnon puheenjohtajana pitäisi olla parlamentinnuorin edustaja. Ei Le Penin vuoksi, vaan siksi, että nuorin edustaja edustaatulevaisuutta

Eli suomeksi:

Nykyinen nomenklatura muuttaa härskisti sääntöjä – etenkin silloin kun säännöt eivät sovi sen tavoitteisiin. Tähän kun ynnätään vielä natsi/fasisti-kortin heiluttelu, vähemmistöjen nostaminen enemmistöjen yläpuolelle ja ehdottomuus vihervasemmiston ja seteliselkärankaisten oman asian suhteen, pääsemme tilanteeseen, että jäykkävasemmistolais-globaalikapitalistinen vuosi 1984 ei ole kovinkaan kaukana.

(Punaiseen Danyyn pitää suhtautua (kaikesta huolimatta) kaikella vakavuudella. Tämä virheiden nykyinen MEP on todellinen anarkomarkojen esi-isä.)

Tämä on – kaiken muun tuoreen uutistulvan sisällä – taas kerran osoitus siitä, että virheet ja sen ympärillä pyörivä loiskiehunta on kansanvallan pahin vastustaja koko Euroopassa.

Johdonmukainen jatko

Johdonmukaisena jatkona soraäänien hiljentämiselle ja oman valtansa pönkittämiselleen, ikioma nomenklaturamme on tullut siihen johtotulokseen, että tuomaria ei jatkossakaan voida panna viralta sen vuoksi, että hän on yksityiselämässään syyllistynyt vain sakolla rangaistavaan tekoon. Eduskunta on hylkäämässä hallituksen lainmuutosesityksen tältä osin.

Hallitus oli esittänyt, että tuomari voitaisiin panna viralta, jos hän on syyllistynyt tahalliseen rikokseen, josta rangaistus on ollut vähintään 60 päiväsakkoa. Eduskunnan lakivaliokunta ehdottaa, että tätä ei hyväksytä.

Tällä hetkellä tuomareiden viraltapanoa koskevat samat säännökset kuin muitakin virkamiehiä. Viraltapano on ehdoton, jos virkamies tuomitaan elinkautiseen. Pääsääntö se on silloin, kun tuomio on vähintään kaksi vuotta vankeutta.

Harkinnanvaraiseksi viraltapano muuttuu sitten, kun tuomio tahallisesta rikoksesta on alle kaksi vuotta vankeutta.

Hallituksen mielestä tuomarin syyllistyminen tahalliseen rikokseen yksityiselämässään voi osoittaa, että hän on sopimaton toimimaan tuomarina, vaikka rangaistus teosta olisikin lievä. Tästä tuli ehdotus 60 päiväsakon rajasta.

Ehdotukselle vastusti aiemmin eduskunnan perustuslakivaliokunta. Sen mielestä hallituksen perustelut eivät olleet riittävät. Myös ehdotettu 60 päiväsakon raja vaikutti sattumanvaraiselta.

Vai niin?

Minusta taas näyttää siltä, että hallitus on kiinnostunut lähinnä siitä, että tuomarit toimivat sen sylikoirina ja jakavat ns.oikeita tuomioita –  virkakelpoisuudesta ja virkamiehen nuhteettomuudesta paskaakaan välittämättä.  Sopivuus – ja etenkin poliittinen sellainen – saattaa olla oikeudenkäyttäjien mittari entistä enemmän tulevaisuudessa.

(Puhu tässä nyt sitten kansalaisyhteiskunnasta…)

Lainaan tähän loppuun veli Valkean muualle hyvin muotoilemaa tekstiä:

Valtion viehtymys tunnustuksiin, pahoitteluihin, anteeksipyyntöihin, selontekoihin, jne. voidaan selittää sillä, että valtio haluaa olla kaikkinäkevä ja kaikkitietävä.

Anteeksipyyntö ja/tai pahoittelu on valtiolle, vaikkakaan ei aukoton, ennuste tulevasta käyttäytymisestä, ja sopeutumisesta ja alistumisesta valtion valtaan.

Rangaistusten lieventyminen 1790-1810 välillä  ei johtunut humaanisuuden lisääntymisestä valistusajan seurauksena kuten väitetään, vaan tehokkaampien, erityisesti armeijasta opittujen johtamis- ja hallitsemismetodien soveltamisesta siviilielämään, sekä hiukan myöhemmin lisääntyneestä kansaan (populaatioon = numeroiksi ja tilastoiksi muuttunut kansa) kohdistuvasta tiedonkeruusta ja valvonnasta, sen käyttäytymisen tarkemmasta ymmärtämisestä ja erilaisten metodien aiheuttamista vaikutuksista siihen, jne. Lisäksi talousrakenteiden kehittyminen vaati aiempaa suurempaa kansalaisten toimintavapautta ja vallan täytyi siksi toimia toisella tavalla, kuin monimutkainen yhteistoimintakoneisto.

Aiemmin rankaiseminen oli ollut hallitsijan kosto, monessa suhteessa tuntemattoman ja arvaamattomasti käyttäytyvän kansan kovaotteista kurissapitämistä, nyt siitä on tullut tarkoin tunnetun populaation tarkoin säädeltyä ohjailemista haluttuihin suuntiin. Ennen kovimmat rangaistukset olivat mahdollisimman julkisia ja ne oli tarkoitettu saamaan aikaan voimakas psykologinen efekti, esim. kuolemanrangaistus kiduttamalla. Ne olivat monessa suhteessa tärkeimpiä rangaistuksia, hallitsijan osoitus hänen kyvystään päättää kansalaisten elämästä ja kuolemasta.

Nyt tärkeimpiä rangaistuksia ovat pienet ja pienehköt rangaistukset, joita on paljon. Ne on tarkoitettu ohjaamaan kansan enemmistöä, sen lainkuuliaisinta, tuottoisinta ja tärkeintä osaa tarkoin lasketuilla keskimääräisillä efekteillä. Vähemmän tärkeät kovimmat rangaistukset on jätetty kovimmille rikollisille, joilta ei voi odottaa tuottoa, jotka eivät pidä yhteiskuntaa pystyssä (päinvastoin), ja jotka eivät useimmiten muuta käytöstään, ainakaan ennen kohtuullista ikääntymistä. Heidät pyritään eristämään määräajoiksi muusta yhteiskunnasta, jotta heistä aiheutuva haitta minimoituu.

Kommunismi ja kansallissosialismi olivat suoraa seurausta yhteiskuntien humanisoitumisesta; kansojen muuttamisesta abstrakteiksi numeroiksi, populaatioiksi, dehumanisoiduiksi laskennallisiksi yksiköiksi; yhteiskuntien toiminnan muuttamisesta teollista koneistoa muistuttavaksi; ideasta ”ihmisosien” lähes täydellisestä korvattavuudesta ja vaihdettavuudesta (tabula rasa, kansainvälisyys/ universaalisuus, kosmopolitanismi, jne.); kaikkialle ulottuvasta valvonnasta ja ohjaamisesta; jne. Nykyisen ”humaanin” suomalaisen yhteiskunnan muuttuminen diktatuuriksi on luonnollinen ja mahdollinen kehityskulku, koska tämän muutoksen tarvitsemat elementit on sisäänrakennettu yhteiskuntaamme, ja nimenomaan sellaisiin käsitteisiin kuin ihmisoikeudet ja suvaitsevaisuus. Sanojen julkisen, retorisen ja tunnesisällön sijaan kannattaa tarkastella sanojen teknistä sisältöä, jotta näkee yhteiskunnan sellaisena kuin se on. (Lähde: Michel Foucault, eri vuosia)

– Men have dreamed of liberating machines. But there are no machines of freedom, by definition – Michel Foucault

Hyvää yötä kansalaisyhteiskunta…

Lähteet: Taloussanomat, KL, IL, HS, IS, STT,EIT, Valkea

 

Astrid Thors – unohtuiko jotain?

Maahanmuuttoministeri Astrid Thors vastasi kansalaisten kysymyksiin joulu-marraskuun vaihteessa. Foorumina kansalaispalautteelle toimi vahvasti mediaan mukaan tullut verkkolehti Uusi Suomi.

Thorsille esitettiin lukuisia kysymyksiä. Näistä osaan hän vastasi, suurimman osan kysymyksistä hän jätti vaille huomiota ja vastausta.

Nimimerkki onslow kysyi seuraavaa:

Vastausta pyydetään
3.12.2008 16:37 onSlow
30.11.2008 14:11 onslow

Arvoisa ministeri,
Onko nykyisellä maahanmuuttopolitiikalla mielestänne enemmistön kannatus?
Jos on, miten se on mitattu?
Jollei ole, eikö demokratiassa pitäisi ottaa enemmistön mielipide huomioon?
Onko valmistelussa uutta lainsäädäntöä maahanmuuttoon liittyvissä asioissa?

Tähän kysymykseen Thors vastasi:

3.12.2008 17:04 Astrid Thors

Nykyinen maahanmuuttopolitiikka perustuu hallitusohjelmaan, ja hallituksella on enemmistö eduskunnassa.

Ensi vuonna lähtee käyntiin ns. kotouttamislain uudistus, jolla pyrimme muun muassa tehostamaan maahanmuuttajien kieltenopetusta. Samassa yhteydessä on selvitettävä, mitä muuta on tehtävissä, että tiettyjen ryhmien syrjäytyminen voidaan ehkäistä.

Unohtiko Thors kokonaan valmistelemansa uuden ulkomaalaislain?

Oli kyse tahattomasta tai tahallisesta teosta, ministerin pitää pystyä kertomaan totuus omaan hallintoalaansa kuuluvissa kysymyksissä – etenkin häneltä suoraan kysyttäessä. Tämä alkaa olla kaiken muun ertyneen saldon jälkeen niin suuri debiitti Thorsin vaakakupissa, että hänen olisi syytä erota tehtävistää valtioneuvoston jäsenenä.

Muistattehan Ilkka Kanervan? Naisista tunnetusti pitävä veteraanipoliitikko joutui eroamaan – erinomaisesti hoitamastaan – ulkoministerin virasta siksi, että hän lähetti tekstiviestejä stripparille.
(Totuus erottamisen ja ajojahdin syistä on kuitenkin se, että Kanerva veti liian suomalaista linjaa ulkopolitiikassa. Hänet korvattiinkin tahdottomalla ja isänmaattomalla Brysselin sätkynukella – Alexander Stubbilla.

Salaliittoteoriat sikseen, mutta tämä tapaus on (kiireellisine lain valmisteluineen) salailuineen kuin ikävä muistikuva YYA-sopimuksen ja suomettumisen ajalta.

Tässä herää vakava kysymys – kuinka tyhmänä poliitikot kansalaisia oikein pitävät?

Lähde: US

Jk. Myös kokoomusnuoret ovat uskaltaneet – jälkijunassa ja muiden vanavedessä – ottaa kantaa Astrid Thorsin toimiin maahanmuuttoministerinä.

 

Viikon mokutus 46/08

Jaan poliisiylijohtajan näkemyksen siitä, että ihmisten turvallisuuden edistämiseksi tietosuojan on väistyttävä ainakin jonkin verran.

Sisäministeri Anne Holmlundin mielestä viranomaisten tietojensaantioikeuksia tulisi nostaa, vaikka yksilön tietosuoja kärsisikin, Uusi Suomi 10.11.2008.

Puuttumatta siihen, miten syylliset jäävät rankaisematta ja uhrien oikeuksia poljetaan entisestäänkin, tulee mieleen näissäkin keskusteluissa nähty Benjamin Franklinin toteamus, Any society that would give up a little liberty to gain a little security will deserve neither and lose both.

Eli vapaasti suomennettuna, mikä tahansa yhteiskunta, joka on valmis luopumaan edes pienestä osasta vapauksistaan turvallisuuden vuoksi, ei ansaitse kumpaakaan ja menettää ne molemmat.

 

Episodi apteekissa

Helsinkiläisessä apteekissa eilen nähty episodi:

O: Minä tarvii nittä lääkeitä sata.
M: Tämä resepti on kylläkin kirjoitettu kolmellekymmenelle kappaleelle. En voi myydä Teille sataa kappaletta.
O: Lääkäri kirjotta väärin. Lääkäri teke virhe. Korjaa!
M: En minä voi muuttaa lääkärin määräämää reseptiä. Teidän pitää ottaa yhteyttä tähän reseptin kirjoittaneeseen lääkäriin.
O: Sinä ei muutta?
M: En minä saa muuttaa reseptiä.
O: Minä näki kun sä muutti tän vanha naisen respeti ennen mua. Muuta mun resepti kanssa.
M: En minä muuttanut reseptiä. Toimitin edelliselle asiakkaalle vain osan hänelle määrätyistä lääkkeistä.
O: Mut jos mä muuta tää resepti ulkopuolella sata, sä myy sit Okei?
M: En minä voi myydä kuin sen määrän, jonka lääkäri on reseptissä määrännyt.
O: Vitu rasistihuara!

Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö peräänkuuluttaa maahanmuuttajien valistamisen tehostamista koskien suomalaisen oikeusjärjestelmän perusteita, olisi ehkä hyvä opettaa myös suomalaista tapakulttuuria ja hallintomenettelyä.

Epäonnistunut integraatio

KHO:n 90-vuotisjuhlassa puhunut Niinistö muistutti, että 10 prosenttia KHO:n ratkaisuista koskee ulkomaalaisasioita. Maahanmuuttajien valistaminen Suomen oikeusjärjestyksestä on eduskunnan puhemiehen Niinistön mielestä äärimmäisen tärkeä asia.

Ulkomaalaisväestön käsitys oikeasta ja väärästä voi olla erilainen kuin suomalaisten, koska he tulevat hyvin erilaisista kulttuureista. Samoin kuin luottamus oikeusjärjestelmäämme. Alkuperäisväestö eli suomalaiset luottavat tuomioistuimiin kolmanneksi eniten EU-kansalaisista.

Maahanmuuttajien tulisi ymmärtää suomalaisen yhteiskunnan arvot, jotta he sopeutuisivat paremmin. Täkäläisen oikeusjärjestyksen ymmärtäminen on siinä äärimmäisen tärkeä asia. Kun he ymmärtävät niin se auttaa heitä hyväksymään oikeusjärjestyksen perusteet.

Oikeuslaitos vallanpitäjien kassarana?

Niinistö pohti juhlatilaisuudessa myös tuomarivallan kehitystä. Erityisesti 1980-luvulla tuomarien uskottiin käyttävän hallinto-oikeusvaltaa tavalla, joka suosi poliittista päätöksentekoa.

Tämä ei sinänsä ole mikään uutinen, kansalaisen kannalta on kuitenkin lohduttavaa, että asian toteaa juridisen koulutuksen saanut eduskunnan ykkösmies.

Urho Kekkosen hallintokauden aikana se oli tosin paljon läpinäkyvämpää ja härskimpää. Mauno Koiviston ajan konsensuksesta saakka poliittista peliä – myös tuomio- ja hallintovallan käyttöä – on sijoitettu enemmän politiikan kulisseihin, eikä se ole enää niin läpinäkyvää.

Uutena piirteenä tässä kehitykseen on ilmestynyt median työntämästä huuhaasta energiansa saava maskirovka.

Tuomarivallan tulevaisuus

Yhteiskunnalliset paineet kiirehtivät säätämään erilaisia lakeja. Lainsäätäjän on kuitenkin katsottava peiliin ja mietittävä, onko osa vallan siirtymästä sen omaa aikaansaannosta,

Tällä Niinistö viittasi Natura-, autovero- ja velkasaneerauslakeihin.

Tuomarivalta tulee Niinistön mukaan jatkumaan, koska kiihkeä lakien säätäminen jatkuu. Koko EY:n oikeudenala tulee herättämään tämänkaltaista keskustelua.

Meilläkin siihen törmätään lähivuosina viimeistään silloin, kun eteen tulee tiukka tulkintatilanne koskien Suomen perustuslakia ja EY-lakia. Toivon, että lainsäätäjä antaa eri valtioelinten toimivaltaa koskevassa työssä merkitystä kansalliselle mielipiteelle.

Punnittua tekstiä, mutta ei ilman sorasävyä.

Varsin toisin kuin normivirtanen asian näkee, Niinistön mielestä median näkyvä vaikutus oikeusasioissa ei ole kovin syvällistä. Kun jotakin oikeusjuttua koskeva kansalaisgallup iltapäivälehdessä menee äänissä tasan, niin tulos on hyvin tulkinnanvarainen.

Todellisuudessa oikeuslaitos on hallitsijoista, lainsäätäjistä ja kansan mielipiteestä irti oleva itsenäinen laitos. Toisaalta sen tulee edustaa kansaa ja yleistä oikeustajua. Kun tätä rajaa tietoisesti hämärretään tai pyritään vaikuttamaan roskajournalismin keinoin yleiseen mielipiteeseen, ollaan tiellä jonka päämäärä on selvä, mutta se kuka sinne pääsee, jää savuverhon peittoon.

Kun media muuttaa itse asemansa – poliitikkojen suostumuksella ja myötätoimilla – vallan vahtikoirasta vallankäyttäjäksi, ollaan kaukana oikeudenmukaisuuden ja kansanvallan periaatteista.

Ajan henki näyttää edelleenkin olevan Panem et Circus. Valitettavasti.

Lähde: TS

 

Erkki I Vapaamielinen

Erkki Tuomioja on pitkän ajan kuluessa pyrkinyt esiintymään liberaalina ja suvaitsevaisena henkilönä.

SDP:n puoluekokouksen ja kiihkeän puoluejohtajakisan tiimoilta, kannattaa tutustua myös Ekin todellisiin ajatuksiin ja arvoihin. Hän itse ne – kai kuitenkin – uskottavimmin osaa kertoa. Erkki Tuomiojan blogista blogattua:

Hyviä uutisia

Tamperelainen sarjasolvaaja on lopultakin saanut kahden vuoden ehdottoman vankeustuomion pitkään jatketusta halventavien ja loukkaavien kirjoitusten julkaisemisesta netissä. Kunnianloukkausten lisäksi tuomio tuli myös kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta.

Tuomio on ensimmäinen kunnon muistutus siitä, että samat säännöt ja lait kuin muussakin julkistamisessa ja käyttäytymisessä pätevät myös silloin kun tekopaikkana on netti. Kauan tätä puuttumista onkin saanut odottaa, sekä yleensä että nyt tuomitun miehen tekojen osalta erikseen. Mieleen hiipiikin epäilys, että pitkään presidenttiä, ministereitä ja kansanedustajia solvannut kirjoittaja teki ratkaisevan virheen vasta, kun solvaukset kohdistuivat myös käräjätuomariin, syyttäjiin ja rikoskomisarioon.

Kaunis näyttäisi olevan suvaitsevaisen mieli – suvaitsevaisuudesta tässä puhumattakaan. Muistattehan mitä minä kirjoitin camp-huumorista.

Jos oikein jaksan dementoitunutta mieltäni ja muistiani pöyhiä, saattaisin löytää jostain myös Tuomiojan eduskunta-avustajan, Esa Suomisen, mielipiteen. Sellaisen, jossa hän pistää kuriin kysyvän äänestäjän. Sellaisen äänestäjän, joka uskaltaa ajatella vastoin sosialidemokraattista totuutta. Sellaiselle äänestäjälle voi vastata sähköpostissa; kunhan kasvat, keskenkasvuinen, natsi ja ymmärrystä vailla.

Sosialidemokraatit näyttäisivät löytäneen lääkkeen myös mielenterveysongelmiin – toisinaan ajattelijat voi toki lyödä nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä myös samaan nippuun. Vankeusrangaistus näyttäisi tässä ratkaisevan ongelman – toisin kuin nykyisen sosialidemokraattisen kriminaalipolitiikan kohdalla ryöstäjien, väkivaltarikollisten ja raiskaajien kohdalla.

Heidäthän tämä nykysysteemi haluaa päästää pois ehdollistamisesta ja jakaa ainoastaan avohoitotuomioita.

Hullut ja toisinajattelijat vankilaan – atari-rikolliset kadulle.

Näinhän tehtiin myös Neuvostoliitossa, siellä missä vallankahvassa olleen nomenklaturan arvostelu oli pakkoleirituomiolla tai mielisairaalapassituksella kriminalisoitua.

Kyllä sosialistinen humanisti osaa ….

Kannattaisikohan kaivaa arkistoja? Vielä tässä vaiheessa, ennen kuin Puolueen poliisi takavarikoi vehkeet? Ennen sitä, kun valtaapitävien arvostelu on oikeasti rangaistavaa tässä maassa.

Minun mielestäni, me emme ole kovin kaukana siitä…

Koska – nykyisen systeemin mukaan – valtaapitävän arvostelu on raskaampi rikos kuin rivikansalaisen herjaaminen. Tai ainakin siitä saa suuremmat korvaukset.

Mitä luulette?

Lähde: tuomioja.org

 

Vallananastajat

Pravdasta löytyi vaihteeksi mielenkiintoinen kirjoitus. Kirjoituksessa valtio-opin emeritusprofessori Tuomo Martikainen tekee muutamia johtopäätöksiä siitä, kenelle – kansalle kuuluva – valta on Suomessa siirtynyt. Martikaisen mukaan puolueiden puheenjohtajille on yhtäkkiä keskittynyt hirveästi valtaa.

Valtaa on siirtynyt puolueille, ja puolueessa ylivoimaisessa asemassa on puoluejohtaja. Puolueet tuskin ovat kansanvaltaisesti hallittuja elimiä.

Vaikka juhlapuheissa ja julkisuudessa puhutaan ja paasataan parlamentarismin vahvistumisesta, uuden perustuslain myötä onkin käynyt toisin.

Vaikuttaa siltä kuin eduskunta olisi vastuullinen hallitukselle, eikä päinvastoin.

Hallituksen asema suhteessa eduskuntaan on vahvistunut, ja kun hallituksen jäsenistä – pääministeristä ja ministereistä – päättävät puolueet tai puolueiden puheenjohtajat, hämmästyttävä vallan siirtymä puolueiden voitoksi on tapahtunut.

Martikaisen mukaan samasta epätoivotusta ilmiöstä oli kyse myös silloin, kun ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok) erotettiin.

Oikeastaan (kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri) Jyrki Katainen erotti Kanervan, vaikka Kanerva oli hallituksen jäsen.

Martikainen sanoo, että vastaavanlainen muutos on nähty Britanniassa, jossa parlamentin rooli suhteessa hallitukseen on heikentynyt.

Henkilökohtaisesti näen tämän – epätoivotun – kehityksen isänä Paavo Lipposen. Lipposen härski ja ylimielinen tapa hallita Suomea ja suomalaisia sai erinomaisen uuden poliittisen kulttuurin perintöprinssin Matti Vanhasesta.

Vanhasen aikana politiikka on viihteellistynyt ja valta on keskittynyt kansanvallan vastaisesti ja varsin ikävällä tavalla muutamiin – kuten Martikainenkin toteaa – puolueita johtaviin käsiin. Vanhanen on osoittautunut vallanhimoiseksi ja pikkusieluiseksi valtapoliitikoksi – pohjaltaan ja tavoiltaan varsin samanlaiseksi kuin edeltäjänsä Lipponenkin. Eikä valtapoliitikoista Kataisenkaan omena kauas tästä puusta putoa – puhumattakaan uusstalinistisesta hörhölaumasta, Virheet De Dorkasta tai … no, antaa olla… Tajusitte varmaan mitä tarkoitan?

Pahemmaksi näyttäisi päivä päivältä menevän.

Päivänpolitiikan ulkopuolella – ns. harmaaksi amanuenssiksi suomalaisten kiusaksi jääneen – vaikuttavan Paavo Lipposen viimeaikaiset vaatimukset ns. pitkistä listoista ovat avokas kansanvallan korvalle ja pippurikaasusuihke suomalaisen äänestäjän kasvoille. Tällaisessa järjestelmässä puolue (eli viime kädessä puolueen puheenjohtaja ) päättää kenet se asettaa Sinun äänelläsi eduskuntaan. Äänestäjä ei valitse tässä järjestelmässä – vastoin suomalaiseen yhteiskuntaan juurtunutta kansanvallan perinnettä – edustajaa vaan puolueen.

Puolue tietää Sinua paremmin.

Tämä Lipposelle – ja muillekin vallananastajille – sopiva järjestelmä on käytössä esimerkiksi kansanvallan irvikuvaksi muuttuneessa pakkososialidemokratiavaltiossa nimeltään Ruotsi. Ja Lipposen nykyinen – eräs asemaansa reittä pitkin kiivennyt vallananastaja – vaimo pelottelee kansalaisia olemattomilla kummituksilla ja pyrkii rajoittamaan (perinteiseen vasemmistolaiseen tyyliin) omasta mielipiteestään eroavien mielipiteiden ilmaisun.

Toisaalla Vanhasen käytös Susanna Kurosen oikeustapauksessa osoittaa Matin olevan sekä herkkähipiäinen että henkisesti pienimunainen. Se osoittaa myös sydämetöntä suhtautumista vastapuoleen ja häikäilemätöntä valta-aseman hyväksikäyttöä. Sekä – jälleen kerran – vallassa olevan henkilön pyrkimystä rajoittaa sanan- ja mielipiteenvapautta.

Kun pääministerin asemassa oleva ihminen hyökkää lakimiesarmeijan kanssa yksinhuoltaja-yksityisyrittäjää vastaan, se on – sanalla sanoen – kuvottavaa. Etenkin kun sama Matti on avannut aikaisemmin kotinsa ja suhteensa juorulehdille.

Ja samaan aikaan kansan suoraan valitsema arvojohtaja on kiinnostunut lähinnä virka-asemansa käyttämisestä henkilökohtaiseen elämysmatkailuun ja kansan enemmistön halveksimisesta. Pyrkien myös rajoittamaan sanan- ja mielipiteen vapautta.

Olemme varmaan kaikki huomanneet tähän asiaan liittyvän viimeisen ns. jäit-kiinni-housut-kintuissa-ilmiön. Tämä vaalirahoitussotku on varsin mielenkiintoista myös tätä aihetta vasten tarkasteltuna.

Jos – ja kun – poliitikko toimii jonkun tai jonkin tahon marionettina samaan aikaan, kun hän kahmii enemmän ja enemmän valtaa itselleen, ollaan matkalla kauas kansanvallasta. Hyvä tuore esimerkki on liikemies Toivo Sukarin pyrkimys murtaa edustuksellista tietä pitkin valmisteltu ja päätetty yleiskaava – omien liiketoimintaan liittyvien henkilökohtaisten intressiensä vuoksi. Palaan asiaan…

Näinä aikoina demokratian vahtikoira – media – juoksee pääsääntöisesti näiden vallanpitäjien touhuissa täysin kritiikittömästi. Helsingin Sanomat ja sen nykyinen toimituspolitiikka on – yleisesti, eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta – varsin hyvä merkki kansanvallan ja sananvapauden alemmuustilasta Suomessa vuonna 2008.

Vuonna 1991 maailma ja tulevaisuus näyttivät suomalaisestakin näkökulmalta – lamasta huolimatta – lupaavilta ja valoisilta. Neuvostoliiton romahtaminen loi uskoa tulevaan.

Se oli kuitenkin harhakuva.

YYA-sopimuksen jälkeinen aika muutti poliittisen – ja koko kansakunnankin – moraalin. Yhteisöllisyyden, yhteisen rakentamisen ja muista välittämisen tilalle nousivat egosentrisyys, ahneus ja kaiken maailman huuhaa-liikkeet.

Nykyisistä prekariaatti- ja anarkistipuuhailuista mieleeni nousee vääjäämättä mielikuva Länsi-Saksassa 1970-luvulla toimineista ääriliikkeistä ja kommuuneista. Näitä tuettiin hiljaisesti – mutta vahvasti – taloudellisin keinoin DDR:n toimesta. Kuinkahan moni näistäkin hippaheikeistä ja sen ajan anarkisteista lopultakin ymmärsi mitä heille olisi tapahtunut ns.sosialismissa? Kansandemokratiat eivät sulattaneet dekadenssia.

Olin muuten toisaalta aikanaan tavattoman hämmästynyt miten uuden vaurauden ja ahneuden aikana päättäjät pystyivät ajamaan kansalaisoikeuksiamme rajusti kaventaneet poliisi- ja pakkokeinolakien muutokset. Ja kuten huomaamme – sama linja jatkuu. Uusi valmiuslaki ja sen valmistelu jatkaa samaa hiljaisen hyväksynnän perinnettä.

Thaimaan lomat, uusi auto, uudet keittiökoneet ja tanssit tähtien kanssa ovat korvanneet osan kansalaisoikeuksista hiljalleen. Halpa on ollut hinta vallan siirtämiselle muutamiin käsiin ja sen pönkittäminen kansanvallan pelisääntöjen vastaisesti.

Katsokaa nyt hyvät ihmiset ympärillenne ja miettikää tarkkaan tätä; mitä Te haluatte tulevaisuudeltanne. Kohta tahtonne voi olla kokonaan jonkun muun taskussa.

Lähde: HS