Matti Vanhanen on jäänyt (taas kerran) ns. rysän päältä kiinni.

    Lähde: MTV3

Nyt on selvinnyt, että Masa on ollut taas erään yksinhuoltajaäidin kimpussa. Tällä kerralla paikka ei kuitenkaan ole ollut ns. Ikea – eli Suomi24:n (joka tunnetaan paremmin Kansakunnan Vessanseinänä) Treffipalsta.

Kyse oli tällä kerralla Keskustan internetissä tehdystä vaalityöstä.

Leena ja 69 – vaalityötä?

Matti on tutustunut ”Leenaan” Keskustan vaalityön ohessa. Vanhanen kertoo tavanneensa naisen kahdesti kunnallisvaalien merkeissä. Ensin keskustan kampanja-avauksessa ja myöhemmin toisessa vaalitilaisuudessa. Jälkimmäisen tilaisuuden jälkeen Vanhanen kertoo lähettäneensä naiselle viestin, jossa kiittää häntä ehdokkaaksi ryhtymisestä.

Pääministeri Matti Vanhanen myöntää tavanneensa ”Leenan” ja vaihtaneensa tämän kanssa viestejä. Vanhanen ei pidä viestejä erityisen sopimattomina, vaikka niissä Vanhasen ehdokasnumerosta (69) vitsailtiinkin.

Vanhanen kertoo keskustelun jatkuneen saman illan aikana joillakin viesteillä.

Ja siinä tuli vitsailua myös tästä ehdokasnumerostani, josta sain kuulla vitsejä koko syksyn ajan. Siinä ei ollut mitään erityisen sopimatonta

Vanhanen sanoo myös, että hänen puolestaan koko viestiketjun saa julkaista.

Vaikka se on yksityistä viestintää, niin ehkä se olisi paras, että se julkistettaisiin.

Tyypillisen keskustapoliitikon tapaan julkistamisehdotuksestaan huolimatta Matti Vanhanen on sitä mieltä, että paperille painettuna viestien vitsailu saattaisi näyttää erikoiselta. Vanhasella ei viestejä ole tallessa ja viestinvaihtoiltana hän oli ehdottanut niiden tuhoamista myös viestiketjun toiselle osapuolelle.

Huoh…

Kolme, kaksi, yksi, nolla…

Matti Vanhanen on erinomaisen surkea esimerkki siitä, miten suomalaisessa oligarkiassa – kaikenlaisen keskinkertaisuudenkin alle jäävä – lähes täydellinen kyvyttömyys voi päästä valtaan kiinni – ja roikkua siinä monta vuotta, aiheuttaen samalla mitaltaan ainoastaan tulevaisuudessa arvioitavissa olevaa tuhoa.

Historia tulee todennäköisesti muistamaan Matin peräkammarinpoikana joka sekoili naisten kanssa sekä sinä suomalaisena pääministerinä, joka tuhosi kansallisvaltion ja suomalaisuuden.

Pääministeriltä odotetaan tiettyä käytökseen liittyvää arvostelukykyä – vaikka ymmärrys poliittisten asioiden hoitamisessa olisikin vähäistä. Matti Vanhanen on jäänyt nyt niin monta kertaa tämän samaan aiheen yhteydessä kiinni asioista jotka eivät toki ole laittomia, mutta ehdottomasti pääministerille sopimattomia.

Kun ulkoministeri Ilkka Kanerva joutui eroamaan muutaman tekstiviesti vuoksi, olisi syytä potkia myös Matti pihalle – sekä puolueensa puheenjohtajan virasta – mutta ennen kaikkea Suomen tasavallan pääministerin virasta.

Ongelma taitaa kuitenkin olla siinä, ettei Keskustalla ole asettaa ketään Matin tilalle. Tilanne taitaa korjaantua kuitenkin seuraavien eduskuntavaalien jälkeen.

Keskusta saattaa nimittäin pudota niin pieneksi puolueeksi, ettei niissä piireissä tarvitse enää miettiä kuka valitaan munaamaan puolue pääministerinä ja tuhoamaan loputkin suomalaisuudesta ja etenkin sananvapaudesta.

Valtiomies Matti ja Citypuolue Keskusta – my ass…

Miten muuten on?

Lähde: MTV3


Site Meter

Advertisement

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) on jäänyt – jälleen kerran – ns. rysän päältä kiinni.

MTV3:n uutiset kertoivat tänään, että palkitun Puhdistus-kirjan tekijä Sofi Oksanen sanoneen pettyneensä ankarasti suomalaispoliitikkojen tukeen Viron vapautusliikkeelle 80-luvun puolivälissä.

Tukholmassa puhunut kirjailija nostaa esiin eritysesti nykyisen pääministerin Matti Vanhasen kommentit.

Oksanen viittasi vuonna 1985 Suomenmaassa julkaistuun kolumniin, jossa Vanhanen pitää Baltian maiden vapaustaistelua tukevaa mielenosoitusta provokatoorisena.

Pääministeri Matti Vanhanen ei muista tuon aikaista kommentointiaan ja vetoaa siihen, ettei ollut silloin kansanedustaja vaan toimittaja.

Jos Matti ei muista, kansan pitää epäillä Matin joko valehtelevan tai hänen dementoituneen – joka tapauksessa tällainen ei sovi edes itse itsensä valtiomiehen jalustalle nostaneelle poliitikolle.

Mutta eipä hätää Matti – apu löytyy lähempää kuin luulitkaan.

Kas, tässä Matti oma tekstisi – ihan muistin virkistykseksi.

Tuntuuko tutulta – Matti?

–  –  –

Annetaan Matin jatkaa tässä päivässä:

Silloin tietysti usemmat meistä ajattelivat, että Neuvostoliitto on sellainen, ettei se tule koskaan lakkaamaan. En ollut mikään neuvostoliiton erityinen ihailija, mutta ehkä tällainen reaalipoliitikko

Se, että Vanhanen toimi tuolloin toimittajana ei pese hänen käsiään – päin vastoin Keskustalaisina toimittajina YYA-ajan Suomessa toimineet ihmiset ovat ehkä kaikkein syyllisimpiä koko rähmälläolon ja suomettumisen syvyyteen.

Jos suomettuminen olisi jäänyt vasemmiston harteille, niin asian voisi ymmärtää jotenkin ideologiselta kannalta. Mutta  sehän ei jäänyt. Matti Vanhasen kaltaiset omaa etuaan ajaneet poliittiset pyrkyrit häpäisivät itsensä, perheensä, kansansa ja poliittisen viiteryhmänsä tuolla käytöksellään (ja totuuskomissiosta ei ole vielä puhettakaan).

Sofi Oksanen korostaa muuten samaa asiaa. Hän vaatii meiltä suomalaisilta vihdoin avointa keskustelua suomettumisen ajasta.

Aika monen vastaus on, että se oli ajan henki ja ilmapiiri. Jos se kerran oli niin normaali ajan henki, niin miksi siitä ei voisi puhua nyt avoimesti?

Ehkä sen vuoksi, että se aika on tulossa uudelleen takaisin monikulttuurina vähemmistövaltuutetun muodossa olevine ajatuspoliiseineen. Tai ehkä sen vuoksi, että nämä suomettumisen ajan irvokkaimmat poliittiset fossiilit pitävät kynsin ja tekohampain vallastaan kiinni.

Ikävää tässä on se, että mitä kauemmin tämä sakki roikkuu itselleen omimassaan vallassa kiinni, sitä kauemmaksi he kulkevat kansanvallasta.

Kuten Vanhanen.

Postiivista tässä on se, että mitä kauemmin tämä selittely, vitkuttelu, muistamattomuus, omaneduntavoittelu, kansanvallan halveksunta ja valehtelu jatkuu, sitä naurettavimmiksi nämä YYA-ajan poliittiset jätökset tekevät itsensä.

Ehkä meillä on sitten tämän mahalaskun jälkeen aito mahdollisuus muutokseen.
Lähde: MTV3


Site Meter