Greenpeace likaa lapsesi mielen ja ympäristönsuojelun.

Luonnonsuojelu on ehdottoman tärkeä asia ja ympäristönsuojelu on eräs aikamme suurista haasteista. Kumpikin näistä asioista on kuitenkin niin vakava, ettei niitä pidä jättää näitä keppihevosenaan käyttävän terrori-, kiristys- ja veronkiertojärjestön vastuulle. Myös kasvottoman kapitalismin ja suurien kansainvälisten yritysten vastustaminen on samanlainen asia.

Ihan hetki sitten julkisuuteen tulleen ja näihin liittyvän asian keskipisteessä on jälleen kyseenalaisella moraalilla ja rikollisilla toimintatavoilla toimiva Greenpeace. Tällä kerralla kohteena on myös luovuutta edistäviä leikkikaluja innovoiva ja tuottava tanskalainen Lego. Tuoreen kampanjan yhteydet Tanskan hallinnoimaan Grönlantiin ja (ainakin pohjoismaissa kriminalisoituun) lapsiin kohdistuvaan markkinointiin ovat vesiselvät.

Tässä vaiheessa on hyvä muistuttaa siitä, ettei Greenpeace  ole siis kansalaisjärjestö. Toimittaja Juhana Rossi kirjoitti Greenpeacen Neste Oiliin kohdistuneen painostuskampanjan aikana  näin:

Greenpeace ei ole kansalaisjärjestö

Ympäristöjärjestö Greenpeace ja öljynjalostusyhtiö Neste Oil käyvät ankaraa tiedotussotaa.

Panokset ovat kovat, sillä Neste Oil kärsisi kirvelevän iskun, jos suomalaiset kuluttajat tai polttoaineiden jakeluyhtiöt kieltäytyisivät ostamasta palmuöljystä valmistettua dieseliä.

Neste Oil on voittoa tavoitteleva liikeyritys. Neste Oilissa viime kädessä asioista päättää Suomen valtio, joka omistaa yhtiöstä 50,1 prosenttia.

Greenpeacessa vallankäyttö on suljetumpaa Neste Oiliin verrattuna. Greenpeace ei ole avoin kansalaisjärjestö kuten esimerkiksi Suomen Punainen Risti.

Tavallinen suomalainen ei voi liittyä Suomen Greenpeacen jäseneksi ja vaikuttaa yhdistyksen toimintaan ja päätöksentekoon paikallisosastojen, piirijärjestöjen ja viime kädessä yhdistyksen yleiskokousten kautta.

Greenpeace ei siis ole demokraattinen järjestö, eikä sillä ole demokraattisen järjestön moraalista voimaa.

Suomen Greenpeace on osa Greenpeace Nordenia, jossa yhdistyksen toiminnasta päättää 20 äänestävää jäsentä. Tämä 20 hengen joukko täydentää itse itseään.

Greenpeacella on kyllä Suomessa 24 000 maksav:n häiritsemättä.aa tukijaa. He rahoittavat Suomen Greenpeacen toimintaa, mutta he eivät voi yhdistyksen päätöksiin tai yhdistyksen toiminnan sisältöön vaikuttaa.

Tämä ”kampanja” päättyi kaikessa hiljaisuudessa. Toimituksen saamien tietojen mukaan kampanja päättyi siihen, että Neste Oil oli lopulta valmis maksamaan siltä vaaditut kiristysrahat.

Seuraavana leikistä luopui BP. Sekin maksoi ilmeisesti kiristäjien vaatiman summan rahaa ja saa nykyään jatkaa rauhassa öljynporausta ihan missä tahansa puolella maapalloa.

Greenpeacen suurin taistelutappio tapahtui viime vuonna Venäjällä. Sini Saarela ja Venäjän valtion tylyt toimet ympäristöterroria kohtaan lienevät sen verran tutut, ettei niistä tarvinne tässä mainita.

Niistä suurista öljy-yhtiöistä, jotka vielä harjoittavat öljynetsintää ja omaa poraustoimintaa, jäljelle on jäänyt lukematon joukko venäläisiä ja kiinalaisia yhtiöitä (joiden kimppuun GP ei uskalla tässä vaiheessa hyökätä) sekä länsimainen Shell.  Nämä kiinalaiset ja venäläiset  myllertävät ja sotkevat ympäristöä kenenkään siihen puuttumatta – varsin  perinteiseen kolonialistiseen tyyliin.  Shell on sensijaan  länsimaihin rekisteröity (ja ainakin) teoriassa länsimaiden lainsäädännöllä kontrolloitavissa.

Greenpeace on nyttemmin  aloittanut varsin näkyvästi infantiilin – ja näin myös lähinnä lapsiin vetoavan – kampanjan sekä Shelliä, että Legoa vastaan. Näin silti, että lapsiin suunnattu markkinointi on tuossa muodossa kiellettyä  länsimaissa.

Se (kuten muukaan lainsäädäntö) ei kiinnosta Greenpeacea. Jos jostain laista nyt ei ole suoranaisesti pelkää hyötyä tälle mafiaa muistuttavalle järjestölle.

Kampanjan keskiössä on tekijänoikeuksiakin törkeästi loukkaava plagiaatti Legon mainoksista. Jokainen löytää sen halutessaan internetistä, me emme halua moista roskaa levittää.

Tämä hyökkäys nostaa myös hyvin esiin vasemmiston moraalin (tai sen puutteen) – he (tai itse asiassa heidän muutaman jäsenen  politbyroonsa) päättävät meidän puolestamme mikä meille sopii ja mikä ei sovi – samoin kuin sen, että he päättävät sen mitä he saavat tehdä (meille muille se toki on kiellettyä).

Olennaista tässä kampanjassa on se, että se kohdistuu suoraan lapsiin ja sillä kerätään rikollisella tavalla (kiristämällä) rahaa Sini Saarelan kaltaisten (omasta parastaan ymmärtämättömien) ihmisten lähettämiseen terrorisoimaan suojelurahojen toiveessa seuraavaa kohdetta. Greenpeace edustaa pahinta mahdollista mielenmuokkausta ja aivopesua ja se hallitsee myös valtamediaa.

Kuka ottaa sitten vastuun, kun jotain todella vakavaa (esimerkiksi ydinvoimalassa, johon nämä tunkeutuvat) sattuu?

Rahoittajako? Se jolta kerätään kiristysrahoja (kuten Lego tässä tapauksessa vai se hölmö joka rahoittaa palkastaan tai eläkkeestään tätä rikollisjärjestöä  feissareiden kautta?

Lukekaa ihmiset tarkkaan, mitä Greenpeacen maapäällikkö Sini Harkki sanoi eilen;

 

Meille ei tullut yllätyksenä se, että aktivisimia kohtaan ollaan kriittisiä Suomessa. Meidän käyttämät kampanjointikeinot eivät ole kovinkaan tuttuja suomalaisessa yhteiskunnassa.

 

Lisää aivopesua ja propagandaa terrorin puolesta?

KK

 

JK. Olemme aikaisemminkin kirjoittaneet tästä järjestöksi naamioidusta mafiamaisesta liiketoiminnasta.  Näistä aikaisemmista tapauksista voit lukea esimerkiksi täältä, täältä, täältä,  täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä.

Advertisement

 

Yhdysvaltain rauhanpolitiikasta

Lähi-idässä on harjoitettu jo pitkään lähinnä Georg Orwellin dystopiaan 1984 pohjautuvaa imperialistista  rauhanpolitiikka (”Sota on rauhaa”)

. Edellisen kerran tästä rakkaudenosoituksesta pääsi nauttimaan kymmenisen vuotta sitten, koko kansan voimin ja täysin rinnoin, Irak.

 Tuolloin eräs rauhanvaltio (hännystelijöidensä kera) aloitti hyökkäyssodan Irakia vastaan, väittäen, että sen hallussa on kumoattomia todisteita Saddam Husseinin kemiallisista aseista.

Ennen tuota rakkaudenosoitusta (l. laitonta hyökkäys-, anastus- ja tuhoamissotaa)  Irak oli varsin kehittynyt ja vauras arabinationalistinen valtio.

Vaikka sen hallitsija käytti (kulttuurisidonnaisesti) suuria summia itsensä ja perheensä hyvinvointiin, hän käytti öljytulojen valtaosan yhteiskunnan rakentamiseen ja kansan hyväksi.

Vaikka sen hallitsija käytti (kulttuurisidonnaisesti) kovaa kättä toisinajattelijoiden, rikollisten ja terroristien kurinpitämiseen, hän käytti myös selkeää kättä yhteiskunnan järjestyksessä pitämiseen.

Ennen Yhdysvaltojen sotarikosta irakilaiset lapset elivät turvassa kotonaan – heillä oli koti, perhe, ruokaa, vettä, suojaa ja jopa hyvinvoinnin mukana tulleita kulutusyhteiskunnan tuotteita ja palveluita.

Heillä oli myös julkinen infrastruktuuri käytettävissän samoin kuin yhteiskunnan tuottamat muut palvelut. Irakilaiset lapset saivat terveyden- ja sairaanhoitoa, he kävivät koulua ja heillä oli tulevaisuudenkuvia ja unelmia.

Sitten tuli hyökkääjä.

Hyökkäyksensä lomassa Yhdysvallat testaili aseitaan (eläviin ja tunteviin ihmisiin) , käytti vanhentuneita aseitaan pois ja (sai sodan lisäämien määrärahojen vuoksi) tilattua lisää aseita (ja kansainvälinen aseteollisuustaputti karvaisia käsiään yhteen).

Sodan seurauksena Irakin infrastruktuuri, luonto ja yhteiskunta tuhottiin. Pakolaiset valuivat pääasiassa lopulta EU:n alueelle ja Yhdysvallat muisti EUa muutenkin.

Kun kaikki oli pistetty paskaksi, Yhdysvallat ojensi rupisen kouransa kohti Eurooppaa ja vaati rahaa Irakin jälleenrakennukseen.

Nämä rahat valuivat Yhdysvaltojen hallintoa lähelle olleille liikemiehille, urakat jäivät pääasiallisesti viemättä loppuun ja Yhdysvallat vetäytyi sotilaalisesti Irakista. Jätten raunioituneen maan savuavat rauniot jälkeensä – unohtamatta kuitenkaan varastaa maan kansallis- ja luonnonaarteita.

Kemialliset aseet olivat siis syy tälle sotilaalliselle interventiolle. Jostain syystä näitä kumoattomia todisteita Saddam Husseinin kemiallisista aseista ei esitelty silloin, ei sodan jälkeen, ei nyt eikä ilmeisesti koskaan.

Miksi?

Siksi, että niitä ei ole.

Miljoonan ruplan kysymys kuuluukin, että arvaako kukaan, missä tullaan näkemään sama kehitysketju seuraavaksi?

HP

 

Lyhyt havainto suomalaisista ja Venäjästä – helmikuu 2013

Eräs mielenkiintoinen asia on herättänyt Kullervoblogin toimituksen mielenkiinnon. Tämä havainto perustuuympäristön tarkkailuun ja kanssakansalaisten kuunteluun ja se liittyy suomalaisten suhtautumiseen Venäjään.

Nyt nimittäin näyttää täältä katsoessa siltä, että suhtautuminen Venäjään on murroksessa.

Kun Suomi liittyi parikymmentä vuotta sitten Euroopan Unioniin, mielipidekyselyiden mukaan ”Kyllä”-kanta sai enemmistön neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä siksi, että suomalaisten enemmistö halusi EU:n turvaavan Suomen itsenäisyyden ja koskemattomuuden Venäjän toimenpiteiltä.

Nyt tilanne näyttäisi kääntyneen päälaelleen.

Yhä kasvava osa suomalaisista alkaa ilmeisesti olemaan sitä mieltä, että ehkä Venäjä pystyy suojaamaan Suomea ja suomalaisia EU:n liittovaltiokehitykseltä, laillisin keinoin tapahtuvalta vallankaappaukselta, omaisuuden varastamiselta, kansan vaihtamiselta, oligarkialta ja jopa suoralta sisäiseen turvallisuuteen kohdistuvalta sotilaalliselta uhkalta.

Palaamme asiaan.

 

Radio Jore Vaan: Jan Vapaavuori ja kansanedustajan rikostuomio

Hyvää päivää, täällä jälleen Radio Jore Vaan, Absurdistan.

Ehdottoman stalinistisen luotettava lähteenne –  joka yleensä vastaa kysymyksillä ja aniharvoin  vastaa kysymyksiinne, mutta siirtää aina ja ehdottomasti vastuun kaikesta (jopa Bodomjärven murhista) kuulijalle.

Kysykää meiltä mitä te haluatte, me vastaamme teille mitä me haluamme.

Meiltä kysytään;  Miksi juuri Jan Vapaavuori on ensimmäisenä heittelemässä kiviä Halla-ahon sakkotuomion vuoksi, vaikka hänellä on itsellään takana kolme tuomiota sekä omaisuus-, väkivalta- että rattijuopumusrikoksista?

Me vastaamme; Duoda, duoda… (kuten Nikke Pärmi sanoisi) – juuri  ammattilaistahan tällaisessa hommassa tarvitaankin.

Radio Jore Vaan vaikenee tältä illalta – hyvää ötyä, muistakaa kansalaiset, että kansanvalta on pötyä…

 

Kokoomus kiinnittää huomion tapaus Halla-ahoon – ja kusettaa kansaa

Täälläkin kommentoitu Jussi Halla-ahon oikeusmurha alkaa saamaan entistä omituisempia piirteitä. Tai eivät ne oikeastaan omituisia ole, niitä käytetään hallituksen naamiointina, jolla peitellään Espanjan tilannetta ja Suomen konkurssiin ajavan hallituksen toimillaan vielä aikaansaamaa   EVM-fiaskoa.

Samalla saadaan lakaistua maton alle esimerkiksi nuorison pahoinvointi, köyhtyminen, terveydenhuollon täydellinen toimimattomuus, poliittinen korruptio ja vaikkapa kiusalliseksi viime aikoina käynyt puolustusvoimien alasajo ja sen mukana pöydälle purjehtinut Nato-kysymys.

Tärkein yhteiskunnallinen ongelma juuri tällä hetkellä näyttäisi olevan Jussi Halla-ahon sakkotuomio. Siitä muuan kokoomuslainen poliitikko, Jan Vapaavuori, muokkaa hyvää vauhtia soihtua, jolla pääsee sytyttämään Halla-aholle varatun noitarovion.

Vapaavuori melskaa julkisuudessa, että hän  pitävää Halla-ahon eilisistä kommenteista (joissa Halla-aho ilmoitti tyytymättömyytensä tuomioon) syntynyttä tilannetta vakavana. Hänestä vastuu on nyt ensi sijassa perussuomalaisilla. Hän vetosi vahvasti perussuomalaisiin, että he ymmärtäisivät ison asian olevan kyseessä. Vapaavuori totesi, että kyseessä on nyt Suomen ja eduskunnan arvovalta.

Vapaavuori on siis sitä mieltä, että 400 euron sakkotuomion saaneen henkilön, jonka tuomion pohjana oleva (tahallaan väärin ymmärretty) teksti, joka on kirjoitettu  ennen kuin tätä on edes valittu Helsingin kaupunginvaltuustoon vuonna 2008, tulisi erottaa hallintovaliokunnasta tämän kyseenalaisen sakkotuomion takia?

Ilmeisesti Vapaavuoren mielestä kirjoitetusta lauseesta annettu 400 euron sakkotuomio on  niin raskas, että sen kirjoittajan tulee erota?

Jostain syystä Vapaavuori jättää mainitsematta sen, että hänen omassa poliittisessa viiteryhmässään toimii eduskuntaryhmän puheenjohtajana (ja edellisen hallituksen ministerinä) muuan väkivalta- ja omaisuusrikoksista kolmeen otteeseen  tuomittu henkilö.

Sieltä löytyy myös (esimerkiksi)  toinen kokoomuspoliitikko Tämä ajoi  viattoman ihmisen autoaan välineenä käyttäen hengiltä  ja istuu silti  Halla-ahonkin (sic!) tapauksessa (kyseenalaisen ja ristiriitaisen) lainsäädännön ja tuomioiden perustuslain kanssa yhteensopivuutta valvovan perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana.

Arvatkaapa huviksenne keitä nämä kaksi suurta herraa ovat? Aivan oikein herra numero yksi on Vapaavuori itse ja herra numero kaksi on Kimmo Sasi.

Kun tuollainen häiskä on tuollaisen taustansa kanssa ja tuossa asemassa,  on aika surullisenhupaisaa, että  juuri hän on heittämässä ensimmäistä kiveä.

No toisaalta, eipä tuo juuri sinänsä yllätäkään.  Hänellähän on tunnettu tausta väkivaltarikokseen aikaisemmin syyllistyneenä ja tuomittuna henkilönä.

* * *

Lisää poliittista sosiaalipornoa löytyy täältä. Sieltä löytyy aika kattava lista niistä kansanedustajista, jotka on tuomittu rikoksesta. Luulisi Erkki Tuomiojan ja SDP:nkin pitävän hieman pienempää mölinää…

Lähteet: HS, IL, IS, UM, US, YLE, VM

Jk. Tällaista kommunistia minä kunnioitan.

KK

 

Kenraali Makarov ja kotimaiset kohisijat

Venäjän asevoimien yleisesikunnan päällikön , kenraali Nikolai Makarovin, tiistaina Helsingissä   Maanpuolustuskurssiyhdistykselle pitämä esitelmä aiheutti normaalista taustakohinasta hieman erottuvaa kohinaa.

Ensimmäisenä herää kysymys siitä, että yllättikö tuo varsin selvä ja suora kommentointi oikeastaan ketään asioista jollain lailla perillä olevaa?

Ei olisi ainakaan pitänyt.

Makarov puhui varsin selvästi ja suoraan (kuten aikaisemminkin) omaan virka-asemaansa perustuvista  lähtökohdista käsin sellaisessa tilaisuudessa, joka oli erinomaisen hyvä tällaisen viestin esittämiselle. Tällä kerralla olennaisinta ei ollutkaan se, mitä jätetiin sanomatta, vaan juuri se mitä Makarov sanoi.

Hän ilmoitti hyvin suorasanaisesti Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden olevan uhka Venäjälle ja aiheuttavan toimenpiteitä Venäjällä. Se mitä suomalaisessa keskustelussa ei haluta myöntää (tai ei kyetä edes ymmärtämään) Nato-puolueen puolelta, että viimeistään tämän kommentin jälkeen Suomen Nato-jäsenyys on virallisesti muuttunut suoraksi turvallisuusuhaksi maallemme.

Lisäksi kaikkien  natokiihkoilijoiden olisi syytä tutustua sodankäynnin, strategian ja historian perusasioihin – ennen mölyämistä reikiä päähänsä ekonomin tai merkonomin koulutukseen perustuvalla sodankäyntitaidollaan.

Kuten Makarov totesi, Suomi on harmaata aluetta Venäjän etupiirissä. Tämä on poliittinen, sotilaallinen ja maantieteellinen totuus. Tästä totuudesta  miehensä pahoittaminen osoittaa lähinnä sen, että mielensä pahoittanut henkilö  ei elä todellisuudessa.

Vain typerys tai sokea kiihkoilija ei pysty näkemään sitä, että Suomen kohtalo Naton jäsenenä olisi olla osa hapankaalivyöhykettä. Tehtävänämme olisi toimia Baltian ja muun Itä-Euroopan tapaan viivytystaistelualueena. Me suojaisimme Ruotsia ja Norjaa, hapankaalivyöhyke Länsi-Eurooppaa.

Mahdollisen sodan jälkeen olisimme kauppatavaraa rauhaa sovittaessa. Erinomaisen huono vaihtoehto ja tulevaisuus, vai kuinka?

Eduskunnan puolustusasianvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö kommentoi asiaa tuoreeltaan. Hän totesi varsin viisaasti, että:

Se kuitenkin jokaisen suomalaisen on syytä ymmärtää, kuten pääsin aamulla MTV3:n Huomenta Suomen uutisissa toteamaan, ettei kenraali Makarov Suomeen omiaan tule lämpimikseen puhumaan. Kyllä hänen viestinsä heijastavat Venäjän armeijan tuntoja ja jossain määrin myös Venäjän poliittisen johdon. Venäjä haluaa osoittaa, että se on suurvalta. Linja on tiukentumassa Putinin palattua presidentiksi.

Mielestäni Makarovin puheista ei kuitenkaan kannata pelästyä vaan terästyä. Tämä ulostulo antaa aihetta suomalaisille pohtia puolustusratkaisuamme. Toimikoon se herätyksenä! Nimittäin ongelmamme ei ole kenraali Makarov, vaan pääministeri Katainen.

Kokoomusvetoinen hallituksemme on ajamassa Suomea eräänlaiseen puolustukselliseen välitilaan. Kansallista puolustusjärjestelmäämme kuihdutetaan, mikä on vastuutonta politiikkaa. Puolustusvoimistamme leikataan käsittämättömän paljon, ja samaan aikaan ollaan valmiita menemään mukaan Nato-maan Islannin ilmavalvontaan.

Tämän tien päässä häämöttää Naton pakkojäsenyys, kuten puolustusvoimauudistuksesta käydyssä välikysymyskeskustelussa sanoin ja kuten myös tänään Ylen uutisille ja Ilta-Sanomissa (printtiversiossa) totesin.

Tuohon tämän artikkelin kirjoittajalla ei ole mitään lisäämistä.

Sen sijaan on syytä kiinnittää huomio muutamaan toiminnallaan  yhteiskunnallisesti lähinnä epätoivottuja asioita edistävään ja haittaa yleensä aiheuttavaan henkilöön

Ensimmäisenä tässä  joukossa loistaa tietenkin (jostain syystä vieläkin) ulkoministerinä toheloiva Erkki Tuomioja. Jos joskus suomalaisten miesten veri vielä virtaa maan joutuessa sotaan,  maanpuolustustamme sisältä käsin jo vuosikymmeniä tuhonnut (maanpetturin lapsenlapsi) Tuomioja on yksi tärkeimmistä tämän  yhteiskunnallisen painajaisemme arkkitehdeista.

Tuomioja  sanoo, ettei Suomen ja sotilasliitto Naton yhteistyö uhkaa kenenkään turvallisuutta. Hän sanoo myös, ettei Venäjäkään ole uhkaamassa tällä suunnalla kenenkään turvallisuutta.

Tuomioja toteaa, ettei Venäjän asevoimien komentajan lausuntoja ole tullut mistään muualta Venäjän kantoina, eikä niitä pidä ottaa vakavasti.

Tällaista kantaa edusti Tuomiojan edeltäjä ulkoministerinä, Eljas Erkko, joka jääräpäisyydellään ja kansainvälisen politiikan ymmärtämättömyydellään suurin kotimainen syypää ns. Jartsev-neuvottelujen kaatumiseen ennen talvisotaa ja sen jälkeiseen tilanteen ajautumiseen kohti sotaa. Hän oli myös osasyyllinen Suomen puolustusvoimien surkeaan tilaan ennen talvisotaa – kuten Tuomioja nykyään.

*  *  *

Ai niin, melkein unohtui.

Päivän toisen diledanttipalkinnon saa ylioppilas Larvanto

… ei kun, MEP Petri Sarvamaa.

Sarvamaan  US-blogissaan ulospäästämä ”Höpö höpö” kruunaa kaikki muutkin ylimieliset typeryydet, joita kyseinen kokoomuslainen itsensäedustaja on vuosien varrella partatupsunsa yläpuolelta ulos päästänyt.

Lisää tällaisia poliitikkoja, niin Suomi ei mitään ulkopuolista vihollista tarvitsekaan.

Lähteet; YLE, HS, IS, IL, US, STT

KK

 

Integrointia?

Aamun Hyysäri ei (jälleen kerran) yllätä. Viimeaikaisen White Flightiin liittyvän keskustelun (ja sen mukanaan tuoman pienen toivonkipinän) jälkeen toimittaja Teppo Moisio vetäisee maton jälleen kerran järkevän kansalaiskeskustelun alta.

Hän on kirjoittanut otsikolla ”Oppilaiden etnistä taustaa lakkaa ajattelemasta” söpön propagandakirjoituksen – kukkahattu päässään ja ruusunpunaisten monikultuuristen lasien läpi maailmaansa tarkastellen.

Sen kummemmin tätä uutisten joukkoon työnnettyä tekelettä tässä repostelematta, haluan kuitenkin ottaa erään kohdan esille.

Sen rajoitetun maahanmuuttokeskustelun piirissä – jota Suomessa on lupa käydä – on toisteltu integraatiota lähes mantrana. Kaikki osapuolet tuntuvat olevan (ainakin teoriassa) herttaisen yksimielisiä siitä, että maahantulevien siirtolaisten pitäisi integroitua mahdollisimman nopeasti suomalaiseen yhteiskuntaan.

Moisio lainaa Vesalan yläasteen opettajaa Petri Rytkölää:

Kun puhutaan Neuvostoliiton edesottamuksista, tuntuu maahanmuuttajataustaisten määrä toisinaan. Esimerkiksi toisen maailmansodan tulkinnassa on eroja suomalaisen ja venäläisen tulkinnan välillä.

”Joskus katsottiin Parikan Talvisotaa, ja tunnelma oli kuin lätkämatsissa”, Rytkölä kertoo. Yhdet hurrasivat, kun neuvostoliittolaisia kuoli, toiset suomalaisten kaatuessa.

Näin siis Vesalan yläasteella integroidaan. Antamalla maahanmuuttajalasten sympatoida avoimesti hirveintä diktatuuria mitä ihminen on maan päälle luonut.

Neuvostoliitto on tuomittu Venäjän Federaatiossa rikolliseksi valtioksi ja kommunistien toiminta on kielletty. Silti suomalaisella yläasteella ollaan perse pystyssä keskenkasvuisten maahanmuuttajalasten edessä ja annetaan näiden levittää kommunistista propagandaa oppitunnilla.

Parikan elokuvan käsittelemä talvisota alkoi kommunistisen tyrannian Neuvostoliiton laittomasta hyökkäyksestä rauhanomaisen ja itseään huomattavasti pienemmän naapurivaltion kimppuun.

Tätä asiaa on suomalaisilta pyydetty anteeksi jo 1990-luvun alussa Venäjän federaation taholta, sen presidentin Boris Jeltsinin suulla.

Tätä vasten tuntuu käsittämättömältä, että suomalainen koulu antaa tilaa ja mahdollisuuden rikollisen valtion ja yhteiskuntajärjestelmän ylistämiseen, eikä pyri edes opettamaan näille lapsille sitä, että kyse ei ole tulkintaeroista vaan eksaktista (molemmin puolin yhtenevästä) historiantutkimuksesta.

Näille maahanmuuttajalapsille tulisi myös kertoa siitä , että ilman näitä heidän pilkkaamiaan suomalaisia sotaveteraaneja, täällä Suomessa ei olisi nykyisen kaltaista hyvinvointivaltiota vaan Suomi olisi samassa tilassa kuin se maa, josta he ovat Suomeen saapuneet. Tätä olisi hyvä painottaa etenkin nyt, kun talvisotaan johtaneesta suurvallan imperialistisesta agressiosta tulee kuluneeksi 70 vuotta.

Jos opetuslaitoksemme ei tähän pysty, sekä opettajilta että Suomea ja suomalaisuutta pilkkaavilta maahanmuuttajilta pitäisi kysyä se sama kysymys, joka kysyttiin jokaiselta neuvostoliittolaiselta sotavangilta talvisodan aikana:

Что вы будете делать в Финляндии?

Mitä te teette Suomessa?

Lähde: HS

 

Kansanvallan loppu – Lissabonin sopimus

Irlanti on hyväksynyt pitkän vastarinnan jälkeen EU:n oligarkkien hallitsemaksi liittovaltioksi lähitulevaisuudessa muuttavan  ns. Lissabonin sopimuksen. Dublinin linnassa tänään illansuussa julistettu tulos kertoi, että peräti 67,1 prosenttia irlantilaisista äänesti sopimuksen puolesta – väsytyksen, uhkailun, kiristyksen ja painostuksen jälkeen.

Meiltä suomalaisilta ei edes kysytty asiaa, vaan hallitus väänsi asian haluamaansa muotoon eduskunnassa – vastoin Suomen perustuslakia ja kansan enemmistön tahtoa.

Juuri tuon tiedossa olleen enemmistön kannan vuoksi, omat oligarkkimme eivät uskaltaneet järjestää edes neuvoa-antavaa kansanäänestystä.

”Tämä on hyvä päivä Irlannille ja Euroopalle”, Irlannin pääministeri Brian Cowen julisti  neuvoa-antavaa kansanäänestystäijo iltapäivällä

– ja jätti sanomatta, että tämä on todellisuudessa hirveä päivä irlantilaisille ja eurooppalaisille – puhumattakaan eurooppalaisesta kansanvallasta.

Myös  nykyisen EU:n puheenjohtajamaan Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt jatkoi samaa ennalta sovittua poliittista jargonia luonnehtimalla Irlannin äänestystulosta ”tärkeäksi voitoksi Irlannille – ja Euroopalle.”

– ja jätti myös sanomatta sen, että tämä on todellisuudessa hirveä päivä irlantilaisille ja eurooppalaisille – puhumattakaan eurooppalaisesta kansanvallasta.

”On enää lyhyen ajan kysymys, kun voimme lopultakin saada entistä paremman eurooppalaisen yhteistyön”

Bildt sanoi myös.

Bildtin lausumaa on syytä tarkastella lähemmin. Hänen tarkoittamansa parempi eurooppalainen yhteistyö tarkoittaa kansanvaltaisuudesta luopumista, paikallisen päätöksenteon alistamista keskushallinnolle, pienen oligarkkien joukon valtaan päästämistä, kansallisesta päätöksenteko-oikeudesta luopumista ja kaiken demokratian pyhimpien arvojen lokaan vetämistä.

EU:n komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso selitti omasta puolestaan, että Irlannin selvä äänestystulos kertoo  siitä, että eurooppalainen projekti saa kansalaisten tuen, jos sitä vain jaksetaan selittää.

Tämä tarkoittaa selkokielellä sitä, että jos kansa ei suostu alistumaan päättäjien tahtoon, se joko väsytetään tai sen mielipide ohitetaan täydellisesti (kuten Suomessa on tapahtunut).

Nämä nykyiset liittovaltio-oligarkit ovat suora ja selvä Neuvostoliitossa vallinneen tyrannian henkinen perillinen – eivät ehkä vielä tässä vaiheessa (tai milloinkaan) aivan yhtä suora ja brutaali terrorissaan kuin NL oli KGB:n ja Vankileirien saariston muodossa, mutta nykyaikaisella tavalla varmasti vielä huomattavasti edeltäjiään ja esikuviaan tehokkaampi  – esimerkiksi tietotekniikkaa hallitusti käyttävä – todellinen tulevaisuuden orwellilainen isoveli.

Lissabonin sopimus on nyt hyväksytty kaikissa EU-maissa joko parlamentissa tai kansanäänestyksessä. Tämä kertoo myös omaa karua kieltään parlamentarismin eurooppalaisesta konkurssista.

Suomalaisen ei tarvitse kuin katsoa sanaa ”Karto” ja miettiä sitä kuinka monta adressia, surunvalittelua ja onnentoivotusta hän onkaan vilpittömässä mielessä  lähettänyt – ja tukenut samalla keskustalaista korruptiota.

Eikä keskusta ole ainoa, koko parlamentaarinen järjestelmämme on vaalirahoituksen jälkeen sotkenut ihan itsensä mustavetiseen suomalaiseen aapasuohon.

Jos EU:ssa (tai edes Suomessa) noudatettaisiin todellista kansanvaltaa – eli suoraa demokratiaa – tällaista valtiosopimusta ei olisi koskaan tehty- ratifioinnista puhumattakaan.

Paneurooppalainen hyvinvointi, vapaa markkinatalous ja turvallisuus on näyttänyt tässä sopimuksessa todelliset januksenkasvonsa – kaiken tuon hintana on kansanvallasta luopuminen ja askel askeleelta siirtyminen pienen poliittisen yläluokan hallitsemaan (muitakin ihmisoikeuksia kuin sananvapautta polkevaan) tyranniaan.

Eurooppalaisilla on vielä kaksi teoreettista mahdollisuutta kaataa tämä hirvittävin vuonna 1939 solmitun Molotov-Ribbentrop-sopimuksen jälkeen tehty valtiosopimus (Lissabonin sopimuksen lisäpöytäkirjaa ei ole vielä julkaitu). Ne mahdollisuudet ovat siinä, että tämän sopimuksen ratifiointiprosessi on kesken vielä Puolassa ja Tsekissä.

Käytännössä sopimuksen voimaantulon esteenä on enää Tsekki, jonka EU-skeptinen presidentti Vaclav Klaus on viivytellyt allekirjoitustaan. Tsekissä sopimusta syynää myös perustuslaillinen tuomioistuin.

Tällä Lissabonin sopimuksella saattaa olla tulevaisuudessa suurempiakin ja laajempiakin vaikutuksia. Kun kansalaisilta viedään mahdollisuus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin, vaihtoehtoja on kolme; alistuminen vallanpitäjien tahtoon, passiivinen vastarinta tai aktiivinen vastarinat.

Otetaan esimerkiksi vaikka Baltian maat – ja etenkin Viro. Kuvitteellisessa skenaariossa saattaa käydä niin, että EU pakottaa virolaisia (myös lätteja ja liettualaisia) polkemaan omien kansalaistensa oikeuksia ja etuja – ainoastaan Venäjän maakaasuun liittyvien (ranskalaisten ja saksalaisten) kauppapoliittisten etujen vuoksi.

Tällainen tilanne tullee historian kokemusten perusteella nostattamaan paikallisissa vastustusta ja pahimmillaan (kuten on jo nähty) etnistä väkivaltaa.

Tilanne saattaa jatkua siten, että Brysselistä käsin toimiva EU:n komissio määrää Suomen rauhoittelemaan kyseistä tilannetta voimakeinoin – eli kukistamaan alkuperäisväestön vastalauseet ja vastarinnan.

Todellisempaa tosin on se, että parin vuoden sisään huomaamme olevamme Darfurissa myös – nykyisen YK:n  peiteoperaation lisäksi – Ranskan ja Saksan johtaman Eurostoliiton käsikassarana – valvomassa Ranskan ja saksan uuskolonialistisia etuja Kiinaa vastaan.

Se tietää myös sinkkiarkkujen ja suomalaisten uhrien tasaista virtaa – hintana Uudesta Uljaasta Eurostoliitosta.

Jokaisen täysijärkisen, joka on tarkastellut parlamentarismin syvään juurtunutta kansanvallanvastaisuutta, hyväveli-kerhotoimintaa, omien etujen härskiä ajamista ja suoraa mädännäistä korruptiota, pitäisi ymmärtää, että jos nykyiset 5 miljoonan ihmisen 200 edustajaa ovat vetäneet kansanvallan näin syvälle lokaan, miten hän voi edes kukaan kuvitella, että hieman toistakymmentä edustajaa pystyisi ajamaan 500 jäsenen EU-parlamentissa suomalaisten asioita (edes sitä halutessaan)?

Edelliset sukupolvet antoivat raskaan uhrin Suomen itsenäisyyden puolesta ja rakensivat suurin ponnistuksin kansallisen hyvinvointivaltiomme.

Nyt mattivanhaset ja alexstubbit tulevat ja antavat sen ilmaiseksi pois. Siksikö nämä uhraukset on tehty aikoinaan?

Tuskin.

Katsokaa – vaikka huviksenne ja ihan yleissivistyksen vuoksi – tämä puheenvuoro:

Itse asiassa kuultuna – A.F. Airo

Lähteet:STT, HS

 

Matts Dumell, Jaakko Laakso ja KGB

Vuonna 1983 maanpetoksesta vankeuteen tuomittu toimittaja Matts Dumell avautuu päivän Hyysärin Sunnuntaisivuilla ja kertoo joutuneensa sijaiskärsijäksi ja syyttää Suojelupoliisia turmeltuneeksi ja poliittisesti korruptoituneeksi  ’poliisiksi’, jota halveksittiin poliisin sisälläkin.

Se oli heille näytön paikka

Dumellin mukaan Supon miehiä ei pidetty edes poliisin sisällä poliisin terävimpänä huippuna.  Dumellin mukaan

Sinne oli kerääntynyt aika paljon vanhempia oikeistolaisia etsiviä. Vaikka sota oli loppunut 1944, he elivät vielä sotaa.

Vai niin?

Dumellilla on tietysti oikeus omaan näkemykseensä.  Dumell tuomittiin Helsingin hovioikeudessa kahdeksaksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen maanpetoksesta 27. tammikuuta 1983. Maaliskuussa 1984 korkein oikeus muutti rangaistuksen kahdeksan kuukauden ehdottomaksi vankeudeksi. Vaikka hän korostaa sitä, ettei ole katkeroitunut, minusta on kuitenkin syytä tarkastella aihetta ja Dumellin näkemyksiä hieman toisestakin näkökulmasta.

Mutta ennen kuin palaan tämän asian yksityiskohtiin, on syytä tehdä muutama asia ja käsite pohjiaan myöten selviksi – ilman sitä asiasta jää aika yksipuolinen kuva.

Kun puhutaan tuosta ajasta, pitää muistaa myös se, että elimme tuolloin valtiona, yhteiskuntajärjestelmänä ja kansakuntana poliittisesti varsin lähelläkoko  olemassaolomme kuilun reunaa.

Tuolloisen kylmän sodan aikaan Suomi kuului henkisesti länteen, mutta oli pakotettu olemaan (de facto) Neuvostoliiton sotilaallisessa etupiirissä ja YYA-sopimuksen (de jure) kautta sen tosiasiallinen sotilaallinen liittolainen. Neuvostoliitto ehdotti useampaan otteesseen jopa yhteisiä sotaharjoituksia. Nämä aloiteett saatiin kuitenkin torjuttua (lähinnä) tuolloisen presidenttimme Urho Kekkosen toimesta.

Neuvostoliitto harjoitti Suomessa laajaa ja aggressiivista tiedustelua ja pyrki ajoittain jopa muuttamaan markkinatalouteen perustuvan yhteiskuntajärjestelmämme omaansa – sosialismia – vastaavaksi. Viimeisin tällainen vakavampi tapahtunut yritys käynnistää – yleislakon kautta – vasemmoistolainen vallankumous tapahtui vuonna 1970. Tuolloin taistolaisliikkeenkin kulta-aikana Kekkonen piti linjansa ja soitti Kremliin, että NL: suurlähettiläs Aleksei Beljakov (joka puuhasi vallankumousta Suomessa) on vaihdettava.

Ja näin sitten tapahtuikin – rauhanomaisen rinnakkaiselon merkeissä…

Näihin yhteiskuntaamme kohdistuviin vihamielisiin pyrkimyksiinsä (ja niiden toteuttamiseen) Neuvostoliitto tarvitsi – kyseisen diktatuurin luojan  V.I. Leninin määritelmän mukaisia – ns. hyödyllisiä idiootteja.

Ja näitähän riitti – Dumell on harvoja julkisuuteen päässeitä ja hieman ankaramman tuomion saaneita vieraan vallan avuliaita kätyreitäja oman maansa myyneitä maanpettureita.

Tämän todellisuuden pohjalta katsoen on todettava – vastoin Dumellin näkemystä – että Suomi oli vuonna 1983 edelleen sodassa Neuvostoliittoa vastaan vielä vuoden 1944 jälkeenkin.Keinot ja sodankäynti olivat muuttuneet hiljaisiksi ja salaisiksi – mutta yhtä kaikki – edelleen päämäärältään  Suomen laillisen valtiojärjestelmän kaatamiseen pyrkiviksi.

Suojelupoliisi oli luotu vuonna 1949 korvaamaan pahoin (äärivasemmistolaisesti) korruptoitunut ja useisiin laittomuuksiin syyllistynyt Valtiollinen poliisi (eli Valpo).

Suojelupoliisi valvoi tuolloin ainoaa mahdllista yhteiskunnaliseen kumoukseen pyrkinyttä liikettä – äärivasemmistolaisuutta. Puheet poliisin oikeistolaisuudesta voidaan nähdä  Dumellin kohdalla poliittisesti tunnustautuneen ja maanpetoksesta tuomitun vallankumouksellisen henkilökohtaisiksi poliittiksi  näkemyksiksi.

Jo ennen hiljattain julkaistua Suojelupoliisin 60-vuotishistoriikkiakin, kaikki historialliset lähteet ovat antaneet kuvaa siitä, että Suojelupoliisi pysyi hankalasta poliittisesta tilanteesta huolimatta koko suomettuneisuuden ajan tilanteen tasalla ja pystyi hoitamaan tehtävänsä – Suomen suojelemisen.

On vaikea nähdä korruptiota ja turmelusta noin hyvin onnistuneen pitkäaikaisen viranhoidon perusteella. Päinvastoin – Suojelupoliisi on onnistunut työssään tuolloin erinomaisen hyvin.

Suojelupoliisi esti vasemmiston vallankumouksellisen toiminnan ja KGB:n vapaan toiminnan – suomettumisenkin aikana.

Mitä sitten Dumellin tapauksessa todellisuudessa tapahtui? Tämä tunnustuksellinen vasemmistolainen lähti Tammisaaressa ja Kirkkonummella vietetyn nuoruutensa jälkeen Helsinkiin opiskelemaan poliittista historiaa. Opinnot sujuivat ja niiden ohessa  Dumell ehti mukaan sosialistiseen opiskelijaliikkeeseen.

Tuon ajan useimpien akateemisten sosialistien kotitausta oli akateeminen ja porvarillinen – näin  Dumellinkin tapuksessa.  Akatemisissa lukupiireissä tankattiin marxismi-leninismiä ja välillä vallattiin opiskelijajärjestöjä.

Taistolaisten takapiruna hääri terävä kaveri, jolla oli tuohon aatemaailmaan ja aikaan täydellisen katu-uskottava tausta.  Jaakko Laakso oli kasvanut vasemmistolaisessa työläiskodissa, ja hänen molemmat vanhempansa olivat punaorpoja. Laaksolla oli suora linja Skp:n vähemmistön johtoon ja Neuvostoliiton lähetystöön.

Dumell tutustui Laaksoon ja asiat lähtivät kehittymään kohti Dumellin maanpetosta. Dumell  kutsui sekä Laakson että tämän suositteleman ”ystävän” Viktor Taratunkinin (KGB) vuokraamalleen mökille Bromarviin ” joskus huhtikuussa 1975-76″. Dumellin mukaan mökillä pidettiin hauskaa ja juteltiin.

Nyt pitää muistaa se, että aloite tapaamiseen oli Dumellin. Tämän tapaamisen jälkeen Dumelliin tarttuivat myös kaksi muuta KGB: Helsigin osaston edustajaa – Ernst Russak ja Aleksei Savin (joka Supon mukaan värväsi Dumellin virallisesti mukaan  KGB:n toimintaan).

Dumellista  oli tullut lyhyessä hetkessä  Helsingissä KGB:n Kiinan asioiden vakoilija,  ns. postilaatikko, henkilötietojen välittäjä KGB:n illegaalisiivelle sekä henkilötietojen ja -arviointien antaja ja tekijä. Hän ei  siis ollut KGB:n Helsingin kuvioissa mikään pikku tekijä missään mielessä.

Kun Supo otti yhteyttä Dumelliin 8.9.1981, koko juttu alkoi purkautua ja johti lopulta Dumellin saamaan 8 kuukauden ehdottomaan vankeustuomioon maanpetoksesta.

Jaakko Laakso pääsi – tässäkin tapauksessa kuin koira veräjästä ja jatkoi toimintaansa KGB:n ja Neuvostoliiton hyväksi.

Dumellin kohdalla nämä hänen  omaa toimintaansa puolustavat puheet ovat inhimillisesti katsoen aivan ymmärrettäviä. Minustakin Dumell on tietyllä tavalla ollut esimerkkitapaus – mutta se ei vähennä hänen aktiivisuuttaan tekemässään rikoksessa eikä sitä että hänet on tuomittu maanpetoksesta. Presidentti Mauno Koivisto kieltäytyi armahtamasta Dumellia ja julkisti jopa osan tuomiosta.

Se mitä henkilökohtaisesti ihmettelen, on Jaakko Laakson rooli neuvostovakoilussa ja myyräntyössä. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että Laakso olisi pitänyt raahata leivättömän pöydän ääreen vimeistään sen jälkeen, kun Gennadi Janajevin kommunistijuntta ja sen tekemä vallankumousyritys kaatuivat Boris Jeltsinin vastatoimiin ja juntan kännäämiseen.

KGB:n auliit ja iloiset asiamiehet Laakso ja Esko-Juhani Tennilä nimittäin vierailivat Tehtaankadulla saamassa ohjeita juntalta hieman ennen juntan kaatumista.

Laakson touhuissa riittää suomalaiselle totuuskommisiolle aivan riittävästi työsarkaa ja mielestäni  Jaakko Laakson   Suomea vastaan ja  vieraan valtion hyväksi suunnatut toimet pitäisi saada päivänvaloon ja (ainakin moraalisen) tuomioistuimen arvioitaviksi –  näiden hyväuskoisten höppänöiden vetistelyjen sijaan.

Erikoiseksi asian tekee myös  se, että tätä loanheittokampanjaa ja historian vääristelyä ajamaan on valjastettu Helsingin Sanomat. Kun puolueettomaksi valtakunnalliseksi päivälehdeksjulistautuva media lähtee mukaan äärivasemmistolaiseen lokauskampanjaan, olisi jossain syytä olla vakavasti huolissaan.

Ei, en tarkoita virkakoneistoa – tarkoitan Hyysärin tilaajia ja lukijoita. Kun luette näitä selkeän asenteellisia mutta uutisiksi naamioituja kirjoituksia, miettikää myös niiden kirjoittajan (ja julkaiijan) tarkoitusperiä.

Mielen kersantit ovat ihan nykyistäkin arkipäiväämme – Sinua manipuloidaan.

Lähteet: HS, STT, Kimmo Rentola; Vallankumouksen aave, Jukka Seppinen; Neuvostotiedustelu Suomessa – strategia ja toiminta 1917-1991.

 

Typeryyden tynnyreistä 230309

Tiedotustilaisuuden järjestäjät korostivat kutsuneensa vieraat Suomeen, koska Suomi ja suomalaiset poliitikot ovat vastuussa Viron kansalaispolitiikan kehityksestä.

Petri Krohn Putin Jugendin tiedotustilaisuudessa Helsingissä.

 

Yhdysvaltain kapeat vaihtoehdot

Kuten olemme varmaan kaikki jo huomanneet, (monikulttuurinen) maailmanmahti nimeltään Yhdysvallat on rämpinyt taloudellisen taantuman suossa jo yli vuoden. Tämä taantuma on levinnyt myös muualle – Eurooppaan ja jopa pieneen Suomeen.

Asuntorakentamisen kuplasta paljastunut kansallinen likviditeetin vaje (tai sen olemattomuus) heiluttaa jo hyvin voimakkaasti maailman ainoaa supervaltiota ja sen kautta koko globaalia taloudellista järjestelmää.

Missä Yhdysvallat seisoo?

Yhdysvaltain suurissa talousongelmissa on taustalla on myös muita näkymättömämpiä ongelmia. George Bush nuoremman hallintokausi osoittautui sellaiseksi, joka oli valmis työntämään kansallista varallisuutta epämääräisiin sotiin – unohtaen samalla oman kansansa ja sen jokapäiväiset vaikeudet. Se, että alempi keskituloinen väestö on joutunut jo vuosia tekemään kahta tai kolme työtä pitääkseen kiinni amerikkalaisesta unelmasta, ei ole myöskään mikään uutinen. Myöskään se, että sotaa käydään ulkomaita vastaan ei ole uutinen – se on iät ajat ollut hallitsijoiden keino siirtää mielenkiinto pois sisäisistä ongelmista.

Tämä tuore uutinen – ainakaan kaltaiselleni paatuneelle macchiavellistille – ei ole yllätys. Siis se, että paljon puhuttu muutos ja uusi hallinto jatkavat pitkälti samoilla linjoilla edeltäjiensä kanssa.

Tosin on syytä muistaa, että heidän (siis uusien vallanpitäjien) vaihtoehdot ovat kovin vähissä kuuluisan 9/11 jälkeen aloitetun – sekavan – ristiretken jälkeen.

Missä mennään?

Sekä Afganistanissa että Irakissa käydyt – ja pitkittyneet – sodat ovat vieneet Yhdysvallat vararikon partaalle. Samaan aikaan Kiina ja Intia voimistuvat, mutta Venäjä on joutunut taantumaan (palaan tähän).

Nato-joukkojen (käytännössä Yhdysvaltain intressien) Afganistanin ja Irakin sotilaskomentaja vaati eilen Brysselissä Yhdysvaltain eurooppalaisia liittolaisia pistämään käden syvemmälle taskuun AfPak-operaation onnistumisen vuoksi. Yhdysvaltain keskisen komentoalueen johtaja, Irakin ja Afganistanin sodista vastaava kenraali David ”Catepillar” Petraeus sanoi, että Afganistan on Yhdysvaltain suurin sotilaallinen haaste tällä hetkellä.

(Tässä kannattaa miettiä sitä, ovatko Yhdysvaltain edut ja haasteet myös eurooppalaisesta näkökulmasta samanlaisia?)

Lauantaina puhuneen varapresidentti Joseph Bidenin hengessä Petraeus kehotti liittolaismaita pohtimaan tarkoin, millä tavoin ne voisivat lisätä ponnistuksiaan Afganistanissa.

(Jep…)

Myös Yhdysvaltain presidenin, Barack Obaman, erityislähettiläs Richard Holbrook totesi sunnuntaina Münchenin turvallisuuskokouksessa, että, Afganistan tulee olemaan pitkä ja vaikea kamppailu.

Guantamo olikin siis pelkkä taloudellinen rasite – ei poliittinen kysymys? Ja sen seuraukset työnnetään tunkiöoon nimeltään Eurooppa?

Ei – eipä juu – mitään uutta länsirintamalta…

Taloudelliset ja poliittiset vaihtoehdot

Eli siis – tilanne tänään on se, että Yhdysvallat – valtiona ja keskenään – on eilen päässyt yhteisymmärrykseen valtavasta ja kansallisesta tukipaketista. Tuon paketin suuruus on 800 miljardia dollaria. Ja tämä valtava rahasumma on sellainen, jonka Obaman hallinto joutuu hakemaan markkinoilta velkarahana.

Yhdysvaltain vaihtoehdot ovat vähissä (Eurooppa nimittäin alkaa muodostua jo kilpailijaksi sille):

1. Lisätä Kiinan omistusta liittovaltiosta – ja luovuttaa sen mukana herruus jossain vaiheessa.
2. Liittoutua Venäjän kanssa – ja jakaa sen mukana herruus jossain vaiheessa.
3. Harrastaa vanhan mallin mukaan isoloitumista (periaatteena se, että sisämarkkinat riittävät)
4. Lähteä mukaan härskiin uuskolonialismiin.

Viimeinen vaihtoehto näyttää todennäköisemmältä.

Yhdysvallat ajaa edelleen monarkististen Arabimaissa sijaitsevien öljyvaltioiden hallitsijoiden etuja (nitistämällä islamistit ja arabisosialistit) – ja nämä puolestaan tukevat Yhdysvaltoja.

Se nimittäin on tunnettuna ja selvänä ilmiönä niille pienempi paha kuin Putinin Venäjä – puhumattakaan Kiinasta.

Miten tämä sitten koskettaa suomalaista?

No – oman näkemykseni mukaan (ainakin) kolmella eri tavalla.

1. Ankkurilapset
Jo nyt olemme nähneet maahanmuuttorysäyksen kohdistuvan ns. ankkurilapsiin. Vuonna 2007 maahamme tuli 98 alle 18-vuotiasta turvapaikanhakijaa ilman yhtä tai kumpaakin vanhempaa.

Näiden ns. ankkurilasten lukumäärä kasvoi vuonna 2008 kuusi ja puolikertaiseksi edellisen vuoteen nähtynä. Vuonna 2008 näiden ankkurilasten määrä oli 647 – siis 647 ihmistä.

Näistä turvapaikanhakijoista 10 % oli kotoisin Afganistanista ja 30 % Irakista – siis juuri niistä maista, joissa Yhdysvallat käy järjetöntä ja määrittelemätöntä sotaansa ns. kansainvälistä terrorismia vastaan – ja vain joka kuudes näistä lapsista on tyttö.

Lyhyelläkin matematiikan oppimäärällä voi siis nähdä Yhdysvaltojen sodankäynnin ja näiden turvapaikanhakijoiden moninkertaistumisen yhteyden. Meidän etumme on noiden valtioiden kansallistuminen ja stabilisointi sen kautta.

Summa summarum: Yhdysvallat käy sotaa varjoja vastaan eurooppalaisen (l. suomalaisenkin) veronmaksajan kukkarolla.

2. Suomen Nato-jäsenyys

Tässä vaiheessa, fundamentalistemmankin Nato-jäsenyyden kannattajan toivoisi miettivän sitä hintaa, mitä Suomi tulee tuon jäsenyyden lisäkustannuksina maksamaan – sinkkiarkuissa ja suorana varojen siirtoina Pentagonin kassaan?

Nato (nykyisin) on – vain ja ainoastaan- Yhdysvaltain kassara oman imperialisminsa tukemiseksi – ei mikään vapaiden demokratioiden liitto. Jos mikään muu ei soita hälytyskelloja, viimeistään sen pitäisi soittaa, että Ranska ja Saksa (perinteiset eurooppalaiset kolonialistiset kisailijat) ovat yhtä kylmäkiskoisia Yhdysvaltojen ulkomaanpolitiikkaa kohtaan.

3. Uuskolonialismi

Siitä sitten ihan omana lukunaan, nimittäin…

Eurooppalainen uuskolonialismi

EU osallistuu tällä hetkellä kahteen sotilaspoeraatioon talousliittona – Darfruriin YK:n kanssa ja Somalian merirosvojen tukistamisoperaatioon.

Varsin – poliittisesti – epäkanonisesti väitän, että kummankin operaation perimmäisenä tarkoituksena on lisätä valtioliitto EU:n potentiaalista – ja uuskolonialistista – valtaa kyseisillä alueilla.

Tässä tilanteessa suomalaiselle on ehkä selvintä lukea se, mitä Kuninkaanporttiin on Suomenlinnassa kirjoitettu:

… and USA can kiss my hairy Finnish ass – with or without this new regime…

Lähteet: YLE, HS, STT, Wikicommons

 

Valheita Virosta

Aikamme muistuttaa yhä enemmän 1970-luvun alkupuolen todellisuudesta irronnutta Kekkosslovakiaa. Uusin episodi punavalheiden levittämisessä on julkaistu painotuotteena. Kiitos vinkistä mesisudelle sekä Oopperan kummitukselle – joka muuten kirjoittaa samasta aiheesta.

Leena Hietanen, joka ei ole aikaisemmankaan toimittajanuransa aikana ollut erityisen tunnettu korkeasta journalistisesta etiikasta, on kirjoittanut Viron kylmä sota -pamfletin., jossa hän arvostelee – >Hietasen ilmaus; Viron miehitysmyyttejä

Nyt on kulunut vuosi Tallinnan kristalliyöksi kutsutusta venäläisten ääriainesten järjestämästä mellakoinnista. Siitä Venäjältä masinoidusta näytöksestä, joka sai alkunsa Viron hallituksen päätöksestä siirtää pronssisoturina tunnettu kaatuneiden neuvostosotilaiden muistomerkki – jota paikalliset kutsuvat myös tuntemattoman raiskaajan patsaaksi – Tallinnan keskustasta syrjäisemmälle hautausmaalle.

Muistattehan mitä tuolloin kirjoitin? Noita tekstejä löytyy esimerkiksi täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä.

Toistakymmentä vuotta Virosta vasemmistopropagandaansa, puolitotuuksiaan ja väärää tietoa suoltanut Hietanen väittää pamfletissaan Viron hallituksen toimineen harkitusti, koska se suhtautuu suureen venäläisvähemmistöönsä kuten Israel palestiinalaisiinsa tai Etelä-Afrikan edellinen hallinto mustiin afrikkalaisiin.

Vaikka Hietanen väittää mitä väittää, totuus on se, että Neuvostoliitto oli miehittäjä Virossa ja Virossa oleskelevat venäläiset ovat miehittäjän suorittaman etnisen puhdistuksen tuote.

He eivät ole alkuperäisväestöä vaan totalitarismia toteuttaneen valloittajan paikalle asuttama ryhmä, jolla on pyritty korvaamaan alkuperäisväestö.

Hietanen käyttää -tyylilleen uskollisena – sanaa apartheid maalaillessaan 116 000 venäläistaustaisen Viroon valloittajan asuttaman ihmisen tilannetta.

Ja Pravda beesaa:

Hietasen mukaan etnisen enemmistön yksin johtamassa Virossa on tästä syystä demokratiaan vielä matkaa, vaikka se onkin hyväksytty EU:n ja Naton jäseneksi ja sen menestystarinaa on pidetty esimerkillisenä, myös – ja etenkin – Suomessa.

Hietasen käsitys demokratiasta on väärä – kansandemokraattinen irvikuva kansanvallasta.

Enemmistödemokratia perustuu siihen, että enemmistö päättää – ja huomioi tarvittavasti vähemmistön oikeudet. Vähemmistön asettaminen samalle tasolle enemmistön kanssa ei ole demokratiaa. Eikä siitä ole kovin pitkä matka vähemmistödiktatuuriin – joka on ilmeisesti Hietasen unelman täyttymys.

Tämä venäläisvähemmistön ongelma ei ratkea Hietasen propagandalla, Venäjän uhkailulla eikä sillä, että vähemmistö nostetaan enemmistön yläpuolelle – etenkään valloittajasta ja kansanmurhasta muistuttava sellainen. Venäläisvähemmistöä koskeva ongelma – jos sitä onkaan muuten kuin hyvin marginaalisena – on omien empiiristen kokemusteni mukaan lähes olematon. Suurin osa venäläisistä on integroitunut Viroon. He osaavat paikallisen kielen, käyvät töissä eikä heidän oma kulttuurinsa ole omien kokemusteni mukaan mitenkään unohdettu. Venäjän kieli kaikuu turuilla & toreilla ja venäläiseen kulttuuriin liittyviä asioita on nähtävissä lähes kaikkialla.

Hietanen ei kerro totuutta.

Myös alkuperäisväestöllä on kansainvälisin sopimuksin suojattuja oikeuksia. Asiaa on syytä tarkastella edelleenkin Venäjän edeltäjän Neuvostoliiton harjoittaman rikollisen aggressiopolitiikan tuloksena.

Toinen valheellinen ja raflaava sana mitä Hietanen viljelee kirjallisessa tekeleessään on miehitysmyytti.

Ja Komsomolskaja Gazeta jatkaa disinformaation levittämistä:

Miehitysmyytti elää erityisesti Viroon palanneiden maanpakolaisten ja heidän jälkeläistensä ansiosta.

Minusta tämä on – sanalla sanoen – aivan uskomatonta paskaa.

Jos Neuvostoliitto ei muka miehittänyt Baltian maita uhkailupolittiikkansa seurauksena, niin miten voi olla mahdollista, että Virossa on Viroon palanneita maanpakolaisia ja heidän jälkeläisiään?

Juuri neuvostodiktatuuria nämä ihmiset pakenivat – jättäen omaisuuteensa ja kotinsa varkaiden ja ryöstäjien armoille. Useiden ihmisten perheet ja suvut hajosivat ja synkkä sortovalta peitti Viron.

Toisen maailmansodan alkaessa Viro tahtoi pysytellä puolueettomana, mutta Neuvostoliitto pakottisen tekemään kanssaan yhteistyö- ja tukikohtasopimuksen 28.9.1939. Viroon saapui 25 000 Puna-armeijan sotilasta, jotka sijoitettiin 18.10.1939 alkaen virolaisilta suljettuihin tukikohtiin. Viron puolustusvoimien rauhanaikainen vahvuus oli tuolloin 15 000 sotilasta. Talvisodan aikana Neuvostoliitto käytti Virolta saamiaan lentotukikohtia suomalaisiin siviilikohteisiin sotarikoksena tehtyjen terroripommitusten suorittamiseen. Suomi jätti Virolle asian johdosta nootin.

Kesäkuussa 1940 Neuvostoliiton ulkoasiankomissaari Vjatšeslav Molotov esitti Virolle uhkavaatimuksen. Ultimaatumissa syytettiin Viroa yhteistyösopimuksen rikkomisesta ja vaadittiin saada tuoda lisäjoukkoja maahan. Viron hallitus piti vastarintaa toivottomana, minkä vuoksi vaatimus hyväksyttiin. 17.6.–21.6.1940 maahan tuotiin noin 90 000 neuvostosotilasta lisää, jolloin Virossa olevien venäläisten joukkojen määrä oli yli 100 000 sotilasta.

Elokuussa 1940 Virosta tuli falskin naamiointioperaation avulla yksi neuvostotasavalloista. Presidentti Konstantin Päts vangittiin. Hän menehtyi myöhemmin mielisairaalassa Venäjällä. Toisinajattelijoiden sulkeminen mielisairaaloihin oli NL:n loppuun saakka eräs yleisimmistä sananvapauden rajoittamiseen liittyvistä käytännön toimista – pakkotyöllä tapahtuneen – orjuuttamisen ja nöyryyttämisen kautta – murhaamisen lisäksi.

Vuoden 1940 pidätykset koskivat noin 10 000 virolaista. Kyyditysten kliimaksi koettiin 4. kesäkuuta 1941. Tuona yönä pidätysaalto tavoitti noin 10 000 virolaista, jotka kuljetettiin junilla Siperiaan. Noin 3 500 kyyditetystä miehestä oli keväällä 1942 hengissä enää alle 100 – takaisin Viroon heistä palasi ainoastaan parikymmentä.

Bolshevisointi keskeytyi kolmeksi vuodeksi Saksan vallattua jälleen Baltian kesällä 1941.

Työläisten ja talonpoikien puna-armeija miehitti Viron haltuunsa uudelleen syyskuussa 1944

Neuvostojärjestelmä vakiinnutettiin väkivallalla toisen maailmansodan jälkeen 1940-luvun lopulla. Kymmeniä tuhansia virolaisia karkotettiin Siperiaan ja maatilat muutettiin kollektiiveiksi. Karkoitetun alkuperäisväestön tilalle tuotiin venäläistä siirtoväkeä. Vielä 1980-luvulla Moskovan keskushallinto pyrki venäläistämään neuvostotasavaltaa voimakkaasti.

Professori Ants Oras on kirjoittanut (osittain omiin kokemuksiinsa perustuvan) kirjan Viron kohtalonvuodet.

Todistaja kertoo seuraavaa:

Yhä useammat venäläiset sijoittuivat näkyviin asemiin valtion virkakoneis­tossa ja puolue-elimissä.

Oma kirjallisuutemme oli lamautettu ja uudet kirjat, sikäli kuin sellaisia oli, olivat suurimmaksi osaksi venäjänkielisiä. Ve­näläinen työvoima otti haltuunsa eräitä tehtaita, mm. Narvan tekstiilitehtaat. Venäläistäminen oli noussut näköpiiriin. Mutta näköpiiriin oli noussut myös likvidointi. Ihmisiä alkoi kadota suurin joukoin.

NKVD:n toiminta vilkastui yliopistossa aivan samoin kuin muuallakin. Alustava asiakirjapinojen seulominen näytti lähestyvän loppuaan. Akateemisia tuttaviani alkoi siellä täällä hävitä. Eräs kotonamme usein nähty vieras, kansantaloustieteen ylioppilas, kotimme lähellä sijaitsevan puiston takana olevan suuren panimon pääkirjanpitäjän poika, pidätettiin eräänä yönä. Eräs uusien kielten osaston lahjakkaimpia nuoria tutkijoita, jonka jopa Kurekin oli hyväksynyt kelvolliseksi yliopistonopettajan uralle, vietiin niinikään Peplerin kadun varrella sijaitsevaan taloon. Kure yritti vedota hänen puolestaan, mutta häntä käskettiin huolehtimaan omista asioistaan. Tapasin nuoren miehen morsiamen melkein joka päivä tiedekunnan kirjastossa. Hänen ei ollut sallittu lähettää miehelle ainoatakaan ruokapakettia. Me tiesimme jo tällöin, mitä tämä merkitsi.

Liberaaliemme johtajan Jaan Tõnissonin luo, joka vielä äskettäin oli ollut osuustoimintaopin professori ja jota tähän asti oli hänen nauttimansa suunnattoman kansansuosion vuoksi säästetty, saapui eräänä iltana poliisi ja kehotti häntä lähtemään mukaan. Hän puki parhaat vaatteensa ylleen ja lähti, pitkänä, suoraselkäisenä ja ryhdikkäänä – kansallisen liikkeemme Grand Old Man viimeiseen saakka. Meille hän oli jo vertauskuvaksi muodostunut hahmo, jossa liberaalinen demokratiamme ruumiillistui.

Presidentti, ylipäällikkö, useimmat viimeiset ministerimme ja heidän perheensä sekä sosiaalidemokraattiset johtajat olivat joutuneet lähtemään jo kauan ennen häntä. Yhdelläkään heistä ei ollut täysin samaa arvovaltaa epäitsekkäänä vapaustaistelijana kuin hänellä. Ainoankaan toisen hahmon menettäminen ei voinut aiheuttaa meissä yhtä syvää järkytystä.

Mitä tavallisille ihmisille sitten tapahtui Hietasen paratiisissa?

Oras kertoo myös siitä:

”Vain vähän tiedettiin siitä, mitä tapahtui sen jälkeen kun teidät ehkä oli pidätetty.

Tiesitte joitakin ihmisiä, jotka oli päästetty vapaalle jalalle päivän tai kahden kuluttua, usein ruhjottuina ja sairaina ja aina haavanarpia täynnä – niitä oli liian paljon, jotta asianomainen olisi halunnut kertoa teille mitään. Olitte kuulleet kuulusteluista, jotka kestivät täyden vuorokauden tai kauemminkin, iskujen jakelusta ja pahemmistakin kidutusmuodoista. Ettekä koskaan voineet olla varmoja, etteikö teidän vuoronne tulisi juuri seuraavana yönä.

Vasta paljon myöhemmin, venäläisten jo peräännyttyä Virosta, paljastuivat tosiasiat. Heti venäläisten lähdettyä olivat ihmiset alkaneet epätoivoisesti etsiä kadonneita sukulaisiaan ja ystäviään ja tutkia jokaista paikkaa, jota NKVD:n tiedettiin käyttäneen tarkoituksiinsa. Lukuisia ruumiita, jotka usein oli ruhjottu vastenmielisyyttä herättävällä tavalla, löydettiin NKVD:n kellareista tai jopa yksityisiltä alueiltakin.

Aikoinaan pankkiiri Klaus Scheelille Kosella Tallinnan lähistöllä kuulunut huvila oli tällainen paikka. 75 ruumista, joista yksi naisen, kaivettiin sieltä esiin. Kaikkien kädet oli sidottu selän taakse, jokaiselle pantu suukapula ja kaikki sen jälkeen heitetty toinen toisensa päälle, mutta ilman että haavoja olisi löytynyt mistään: heidät oli kaikesta päätellen joko myrkytetty tai haudattu elävältä. Scheelin autovajan alta löytyi vielä 9 ruumista. Eräästä vajasta löydettiin lähes kolmen metrin syvyyteen haudattuna 16 ruumista. Vajan toisessa päässä maa oli peitetty sementillä. Sen alta löydettiin paljon myöhemmin vielä 38 ruumista. Eräältä oli kallo murskattu ja toiselta leukapielet väännetty kokonaan sijoiltaan. Näiden kuolleiden joukossa oli poliiseja, upseereita, eräitä tavallisia työläisiä ja muutama venäläinen emigrantti.

Samanlaisia joukkohautoja löydettiin monissa osissa maata. Kaiken kaikkiaan kaivettiin maasta esiin 2000 ruumista, mutta monia jäi epäilemättä löytämättä. Tällainen oli matkan päätepiste, ellei se ollut karkottaminen johonkin tuntemattomaan paikkaan itään. Mutta viimeisen vaiheen valmistelut olivat pitkät ja tuskalliset. Kuulustelut alkoivat aina yöllä, jolloin ihmisen vastustuskyky on heikoimmillaan, ja ne kestivät usein vuorokausimääriä. Niitä oli vaikea kestää, etenkin jos teidät estettiin tyydyttämästä alkeellisimpia ruumiillisia tarpeitanne. Kuulustelijat vaihtuivat aika ajoin samaan aikaan kun te ehkä vääntelehditte tuskankouristuksissanne. Jos satuitte torkahtamaan, jota välistä tapahtui kahdentoista tunnin kyselyihin vastaamisen ja pitkien ideologisten saarnojen kuuntelemisen jälkeen, vartijanne pitivät teidät hereillä iskemällä teitä tai aivan silmienne edessä pitämällään voimakkaalla sähkövalolla. Välistä, jos kuulustelija raivostui itsepäisyydestänne, hän iski teitä nyrkillä kasvoihin tai (kuten eräs heistä mieluiten teki) suoraan päälaellenne tai teitä lyötiin nahkahihnalla tai kumipatukalla. Välistä teitä voitiin potkia tai lyödä päätänne vasten lattiaa tai suunnata revolveri teihin, jotta allekirjoittaisitte väitetyn rikoksenne tunnustuksen.

Eräissä tapauksissa (näin kävi eräälle ystävälleni, joka pääsi myöhemmin pakenemaan ja on nykyisin turvassa eräässä aikoinaan puolueettomassa maassa) järjestettiin näennäinen teloitus. Seisoitte kasvot seinää vasten revolverin suu painettuna niskaanne. Kun odotitte, että teidät ammuttaisiin, teidät iskettiin tainnoksiin ja kannettiin tiedottomana pois. Niin ikään sattui, että vangille näytettiin todellista teloitusta tai surmatun vangin ruumista.

Teidän ei sallittu nukkua kopissanne päiväsaikaan, ja vankilan pesuhuone oli ainoa paikka, jossa saatoitte torkahtaa muutaman hetken. Itsepäisyytenne murtamiseksi kiduttajanne saattoivat sijoittaa teidät rangaistuskoppiin, jossa tunsitte pian tukehtuvanne hapen puutteesta, (eräs tavallisimpia kidutustapoja) tai sietämättömän kuumaan höyrykaappiin, jossa saitte olla kunnes pyörryitte. Ihonne saatettiin ehkä nylkeä osittain, sähkövirta suunnata teihin tai panna vesi tippumaan päänne päälle vanhaan kiinalaiseen tapaan. Ja nämä kidutukset saattoivat kestää viikkoja ja kuukausia.

Kaikkia tällaisia menettelytapoja käytettiin alkuvalmisteluna teloitukselle tai pakkotyölle NKVD:n kuolemanleireillä. Niistä kertoivat ihmiset, jotka pääsivät pakenemaan – heidän joukossaan kokonainen laivanlastillinen kuolemaantuomittuja. Saksalaiset koneet olivat pommittaneet heidän laivaansa Jaan Teäriä, joka ajautui Viron rannikolle syksyllä 1941 sen jälkeen kun venäläiset olivat poistuneet Tallinnasta.

Vankien kuolemantuomiot löydettiin laivalta.

Vuoden 1941 kyydityksistä Oras kertoo:

Se, minkä todistajiksi olimme joutuneet, ei ollut enempää eikä vähempää kuin yritys panna alulle Viron kansan tuhoaminen. Se oli vain ensimmäinen toimenpide, joka tuon yhden vuorokauden kuluessa koski noin 10 000 virolaista eli jokaista 112. asukasta. Se ulotettiin pian koskemaan vielä ainakin 40 000 asukasta, mutta suunnitelmana oli, kuten asiakirjoista myöhemmin ilmeni, kuljettaa pois lähes kaksi kolmasosaa väestöstä.

Seuraavat ryhmät oli määrä kuljettaa pois Baltian maista:

1. Kaikki porvarillisten puolueiden sekä järjestöjen jäsenet, kaikki sosiaalidemokraatit, syndikalistit ja trotskilaiset –
2. Edellisen hallintojärjestelmän virkamiehet, tuomarit, upseerit ja poliisivirkailijat.
3. 1918-20 bolsevikkeja vastaan käytyyn sotaan – neuvostoliittolaiselta nimeltään kansalaissota – osallistuneet
4. Entiset kommunistisen puolueen jäsenet (eronneet tai erotetut).
5. Pakolaiset ja muut maahanmuuttajat
6. Ulkomaiden diplomaattisten edustajistojen palveluksessa olleet ja ulkomaalaisten yhtiöiden ja yritysten edustajat.
7. Ulkomaille kirjeenvaihdossa olevat henkilöt( esimerkiksi esperantistit ja filatelistit)
8. Poliittisten pakolaisten sukulaiset;
9. Papisto perheineen sekä uskonnollisten järjestöjen aktiiviset jäsenet.
10. Aristokraatit (näitä ei baltiansaksalaisten poistuttua Virossa juurikaan enää ollut), tilanomistajat, teollisuus- ja liikemiehet, pankkiirit ja ravintolanomistajat.

Näihin ryhmiin kuuluvat oli siirrettävä perheineen syvälle Venäjän sisäosiin ja kauemmaskin – Siperiaan. Perheen päämiehet määrättiin pidätettäviksi, kun taas heidän perheensä kuljetettaviksi. Kyyditykset koskivat myös jokaista, jolla saatettiin epäillä olevan arvosteleva asenne hallitusjärjestelmään nähden tai että hän mahdollisesti levittäisi tyytymättömyyttä tulevaisuudessa.

Tämä on totuus.

Kiihotus kansanryhmää vastaan?

Hietanen syyllistyy tässä – Suomen lainsäädännön mukaan – nähdäkseni myös suoranaiseen kiihotukseen kansanryhmää vastaan. Kun valtionsyyttäjä Mika Illman tutki Mikko Ellilän afrikkalaisia koskevia kirjoituksia ja päätti nostaa syytteen, nyt tasapuolisuudenkin nimissä hänen tulisi nostaa syyte myös Hietasta vastaan.

Raskauttavana lisätekijänä vielä tämä kiihotus sekä suoranainen herjaus, joka löytyy hänen blogistaan:

Virossa ymmärtää, mitä venäläiset tarkoittavat puhuessaan virolaisista ja suomalaisista tsuhnina. Tsuhnan tärkein ominaisuushan on satumainen tyhmyys.

Vai niin?

Jos tämä ei täytä kansanryhmää vastaan kiihottamisen tunnusmerkistöä, niin mikä sitten. Siis Hietasen virolaisista lausumana.

Hietasen touhut ovat olleet – kuten jo totesin – hieman kyseenalaisia aikaisemminkin. Hän kirjoitti kymmenen vuotta Kauppalehteen ja Turun Sanomiin Viron uutisia. Kauppalehdestä tuli potkut, kun Hietanen ei uskonut nollaveroon ja satuili e Venäjän televisiolle Viron pitävän keskitysleiriä. Turun Sanomista tuli potkut vuosi myöhemmin, kun Hietanen levitti vihapropagandaansa ja väitti Suomen laillistavan Viron ja Latvian apartheid-valtioita. Hietanen on ollut myös toimittajana Helsingin Sanomissa – silloin kun se oli vielä luotettavahko laatulehti. Sieltäkin Hietanen sai kenkää. Oman kertomansa mukaan:

…minulla on Helsingin Sanomien toimittajana ansiolistalla teatterikriitikko Jukka Kajavan ohjaaman teatteriesityksen haukkuminen. Päädyin täyttämään kellonaikoja näyttelykalenteriin.

Että sellainen Hietanen…

Jotain tahattoman komiikan piikkiin pistettävääkin tästä hölmöilystä löytyy.

Viron kylmä sota ilmestyi Jouni Tervon ja Harri Nykäsen Pulizer Oy:n tuottaman ja WSOY:n kustantaman Barrikadi-sarjan ensimmäisenä teoksena.

Barrikadi on erinomainen nimivalinta vasemmistolaiselle roskalle.

Lähteet: HS, Ants Oras: ”Viron kohtalonvuodet”, Tundmatu autori silme läbi:”Eesti 1944″, Kurt von Tippelskirch: Toisen maailmasodan historia, Mart Laar: ”Unohdettu sota”, Seppo Myllyniemi: ”Baltian kriisi 1938-1941, Useita kirjoittajia: ”Kommunismin musta kirja”

Päivitys 080508 1318: Unohdin erään asian tästä kirjoituksesta. Käykää katsomassa miten Venäjän federaatio suhtautuu suomalais-ugrilaisiin vähemmistöihinsä.