Päivän Hyysäri uutisoi työvoimapolitiikkaan liittyen, että nykyisistä työttömistä jopa puolet uhkaa jäädä pysyvästi työttömiksi.

Alkusyksyllä uutisoitu työttömyyden aleneminen on erilaisen tilastokikkailun ja lomautusten vähenemisen ansiota. Muu työttömyys kasvaa edelleen. Myös pitkäaikaistyöttömyys on kasvussa, eli yhä suurempi joukko on ajautumassa lopullisesti työmarkkinoiden ulkopuolelle.

Yli puolet Suomen työttömistä eli peräti 150 000 ihmistä kiertää työttömyyden ja erilaisten työllistämistoimenpiteiden kehää. Ministeriön tilaaman tutkimuksen mukaan he eivät välttämättä enää palaa työelämään.

Ja samaan aikaan eräät tahot hehkuttavat työvoimapulaa ja ajavat kiihkeästi työperäistä maahanmuuttoa. Kokoomuksen, keskustan ja RKP:n kohdalla motiivi on selvä ja peittelemätön; halu lisätä tuottoa ja katetta halvemman työvoiman kautta.

Vasemmistoliiton ja vihreiden kohdalla syy on ideologinen; internationalistien mielestä maailmassa ei ole rajoja ja kaikki on yhteistä (paitsi tietysti oma omaisuus johon toimitus palaa vielä).

Tämän kaiken keskellä valtapuolueet ovat unohtaneet kokonaan suomalaisen ihmisen.  Erityisesti työministeri Anni Sinnemäki on pitänyt loistavasti huolta todellisen työttömyyden lisääntymisestä ja keskittynyt virkansa hoitamisen kannalta ilmeisen tärkeisiin asioihin.

Jotenkin aikaan sopivana anekdoottina voisi nähdä kaiken tämän homohysterian, maahanmuuttopakon ja itsekeskeisen sekoilun aikana esimerkiksi sen, miten hoitokulttuuri saattaa muuttua varsin radikaalisti ulkomaisen hoitohenkilökunnan saapuessa massoittain paikkaamaan tätä työvoimapulaa.

Päivän kysymykset kuuluvatkin  seuraavasti:

Lähteet: HS, IS, Meidän Mökki, US

Site Meter

Jos Hyysäriin on enää yhtään nykyään luottamista, olemme saaneet uuden vierastyöläisiin liittyvän –  etukäteen ennustetun, aika kalliin ja varsin vakavan – ongelman.

Aamun HS kertoo, että sadat ulkomaalaiset työttömät ovat pudonneet toimeentulotuen hakijoiksi Pohjois- ja Itä-Helsingissä.Toimeentulotuki on perusturva, jota maksetaan vain välttämättömiin menoihin kuukausi kerrallaan.

Valtaosa näistä avun tarvitsijoista on virolaisia rakennusmiehiä, siivoojia ja kotipalvelutyöntekijöitä. He tulivat Suomeen muutama vuosi sitten, saivat töitä ja hankkivat asunnon.

”He ovat 99-prosenttisesti Virosta. He ovat työperustaisesti Suomessa olevia EU-kansalaisia”,

Näin kertoo Helsingin kaupungin sosiaaliviraston sosiaalisen ja taloudellisen tuen päällikkö Leila Palviainen (joka saattaa lukijoille olla tuttu aikaisemmin lähinnä Harri Eerikäisen tapauksen yhteydestä).

”Mutta miten kauan Helsinki maksaa heille toimeentulotukea, kun työttömyys pitkittyy?”

Palviainen kysyy- nyt tällä kerralla varsin asiallisesti.

Nykyisessä iloisessa paneurooppalaisessa para(siit)tissa, kaikki europroletaarit EU-maiden kansalaiset voivat vapaasti tulla Suomeen töihin, jos heillä on työsopimus ja he pystyvät elättämään itsensä. Kuitenkin tilanne on todellisuudessa se, että lama koskee myös alipalkattuja vierastyöläisiä ja  hyvin harvalla EU-työläisellä on olemassaolevaa ansiosidonnaista työttömyysturvaa, joten he päätyvät lähes suoraan suomalaisen yhteiskunnan tukiluukulle.

Lainsäädäntö ja ohjeistus ovat Palviaisen mukaan niin ympäripyöreitä, että sosiaalivirasto kaipaisi ohjeistusta täysin uuden asiakasryhmän takia.

Sosiaali- ja terveysministeriöstä ei ole pyynnöstä huolimatta saatu ohjetta, kuinka kauan Suomen sosiaaliturva voi kannatella EU-tulijoita.

”Olemme nyt yksin sen tulkinnan etsimisessä, koska Helsinki joutuu tietenkin ensin tällaisen ilmiön eteen”


Sosiaali- ja terveysministeriön ylitarkastaja Jaakko Ellisaari on ottanut jotain kantaa tähän kysymykseen. Häneltä on kysytty, kuinka kauan kaupungin pitäisi maksaa toimeentulotukea työttömäksi jääneelle EU-kansalaiselle.

Palviainen ei saanut ratkaisua ongelmaan, Ellisaari vastasi kysyttäessä kuitenkin näin:

Miksi te ette ole reagoinut avunpyyntöön?

”Me ei yleensä palvella yhtä kuntaa. Jos kunnalla on vaikeuksia toimeentulotuen kanssa, kyllä se lääninhallituksen kanssa asioi ensin.”

Onko Helsinki ensimmäinen kunta, joka joutuu tällaiseen tilanteeseen?

”Eikä ole. Hallinto-oikeuksissa ei vain ole vielä kunnolla päätöksiä niistä.”

Onko tämä uusi toimeentulotukijärjestelmää koetteleva asia, johon ei ole lakia tai ohjeistusta?

”On meidän toimeentulotukioppaassa ohjeita siitä.”

Eli mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä?

”Toimeentulotukioppaassa on tämä käsitelty, 2007/11 STM-julkaisu. Voit etsiä sen osoitteesta http://www.stm.fi.”

Jos tähän on selkeä ohjeistus, voit kertoa sen minulle.

[Lukee tekstiä äänettä.] ”Lähtisin siitä, ettei STM:n tai sosiaalityöntekijän ensisijainen ongelma ole, onko henkilö luvallisesti Suomessa vai ei, se on poliisin asioita.”

Miten vastaus liittyy siihen, että työluvalla Suomessa oleva EU-kansalainen jää työttömäksi ja joutuu toimeentulotukiasiakkaaksi?

”Tässä käy kuin Romanian romaneille: jos poliisi havaitsee, että hän muodostaa kohtuuttoman rasituksen sosiaalihuollolle, he karkottavat.”

Onko tämä ainoa vastaus?

”Kallistahan se on kunnalle. En ihmettele, että kunta alkaa miettiä, lähetetäänkö ihminen Eestiin vai mitä. Toimeentulotuesta päättää kunta: ensisijaisesti sosiaalityöntekijä ja toissijaisesti sosiaalilautakunta.”

Minusta on aika ihmeellistä (tosin varsin hyvin nykykäytäntöä noudattelevaa) se, että lainsäädäntö on kirjattu niin epäselväksi, että nykyään jokaisen asian kohdalla tarvitaan poliisin tulkinta, syyttäjän päätös, alemman oikeusasteen käsittely ja lopulta ylemmän oikeusasteen muodostama ennakkopäätös.

Tiedän toki, että Napoleon Bonaparte totesi aikoinaan, että hyvä (perustus)laki on lyhyt ja epäselvä. Jos tämä on nykyisen 2000-luvun lainsäätäjän ohjenuora, niin lainsäätäjä ei ole ajan,paikan eikä tilanteen tasalla.

Yksinvaltiuden periaatteet soveltuvat erittäin huonosti kansanvaltaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan. Jokainen yleisen oikeustajun vastainen (tai tarpeeksi epäselvä) laki tai asetus, on omiaan murentamaan  lainkunnioitusta ja laskemaan lainrikkomiskynnystä alemmalle tasolle.

Helsingin kaupungin sosiaalityöntekijät ovat myöntäneet muutamia kuukausia toimeentulotukea tapaus kerrallaan, mutta EU-tulijat ovat pisimmillään olleet asiakkaina jo lähes vuoden.

Helsingin talousarvioon varattiin toimeentulotukeen 92,7 miljoonaa euroa vuoden 2009 tarvetta varten. Nyt (lokakuussa) tiedetään jo varmaksi se, että tämä budjetti ylittyy (ainakin) noin 125 miljoonaan euroon.

Kuluva talvi tulee näyttämään miten tämä ongelma kehittyy. Ainakin kaupungin sosiaalivirasto suhtautuu asioihin varsin sinisilmäisesti.

Se lähtee tilanteesta, jossa  työttömyydessä ei tule uutta isoa piikkiä. Tämän ruusunpunaisen tulevaisuudennäkymän perusteella  sosiaalivirasto arvioi 125 miljoonan euron riittävän toimeentulotukeen myös ensi vuonna.

Eräs tähän asiaan liittyvä mielenkiintoinen juttu on se, että edellisen laman aikana erittäin monet vaikeuksiin joutuneet perheet joutuivat eroamaan tai myymään (esimerkiksi konkurssiin osattoman vaimon omistaman) asunnon – päästäkseen toimeentulotuen piiriin ja pysyäkseen hengissä.

Ennen oli ennen ja nykyään mennään (miten mennään) sitten näköjään tässä todellisuudessa eteenpäin tässä hyvinvointivaltiossa nimeltään Suomi:

”Ihmiset tulivat olettaen, että työtä riittää. Nyt heidät on irtisanottu, eivätkä asumistuet ja perustyöttömyysturva riitä asuntolainojen maksuun”,

Näin nykyistä tilannetta kuvaa pohjoishelsinkiläisen Malmin toimipisteen johtava sosiaalityöntekijä Eija Huovila.

Nyt on siis sellainen tilanne, että näköjään fatta maksaa omistusasuntojenkin lyhennykset. Minusta tämä – etenkin kun tämä tulonsiirto kohdistuu väliaikaisesti maassa oleskeleviin siirtotyöläisiin – ei ole mitenkään oikein.

Eli Valde maksaa sitten loppupelissä työttömän virolaisen Suomeen hommaaman omistusasunnonkin?

Eräs lukija on lähestynyt asian tiimoilta sähköisen viestin muodossa blogin ylläpitoa.

Lukija oli lukenut kyseisen jutun ja lukee myös tätä palstaa. Lukijan mukaan kantasuomalainen joutuu edelleen (jonkun tietyn ajanjakson sisällä) myymään asuntonsa, jos hän haluaa jatkaa toimeentulotuen asiakkaana.

Hän väitti myös, että suomalaiset joutuvat heti kättelyssä myymään autonsa pois, koska auto ei kuulu niihin ns. välttämättömiin asioihin. Ulkomaalaisen ei tarvitse (yleensä) tätä tehdä, koska heidän autonsa ovat (yleensä) rekisteröityjä ulkomaille.

Lukija kertoo olleensa rakennuksilla töissä ja olevansa nyt työtön. Hän väittää, että osalla näistä vierastyöläisistä on kiinteää omaisuutta Suomen rajojen ulkopuolella. Suomeen rakennetut asunnot ovat lähinnä sijoituskohteita.

Tässäkin tapauksessa (ja etenkin tässä) pitäisi puhua suomalaisen veronmaksajan kustantamasta sosiaaliturismista. Tämä tapahtuu samaan aikaan kun itse asiassa noin 10000 kantasuomalaista on asunnottomina. Minusta tämä on paheneva kansallinen häpeäpilkku, etenkin tämän uutisen luomassa valossa.

Lähde:HS

Site Meter

Tilastokeskus on julkaissut arvion Suomen väestökehityksestä. Olen jo aikaisemmin kertonut kantani  tähän – esimerkiksi  YLEn tänään julkaisemaan uutiseen – vai sanoisimmeko Tilastokeskuksen haitariorkesterin esittämään Huoltosuhdehumppaan ? Näin ollen, en näe  siinä edelleenkään mitään sellaista mikä edes teoriassa veisi omilta väitteiltäni pohjaa.

Päin vastoin tällaiset (automaattisesti toteutuvina) esitetyt väitteet esimerkiksi siitä, että Suomessa on vuonna 2042 jo yli kuusi miljoonaa asukasta, lisäävät esittämäni (ja aika monen muunkin tahon esittämän) arvion painoarvoa.

Siis sen, että kasvava maahanmuutto on kasvava uhka ja se on sitä periaatteessa kahdella eri tavalla.

Humanitaarinen – tai sosiaalinen – maahanmuutto on luonteeltaan sellaista, että se on omiaan vääristämään jo nykyisinkin hieman kallellaan olevaa yhteiskunnallista huoltosuhdettamme.

Jokainen humanitaarisen maahanmuuton kautta Suomeen tuleva henkilö (riippumatta siitä saako hän jäädä maahan vai ei) vie resursseja suomalaiselta vähäosaiselta.  Kun yhteiskunnan varat ovat rajalliset, niitä joudutaan jakamaan näiden rajojen puitteissa.

Tämä taas merkitsee sitä, että jokainen uusi nälkäinen suu vie jotain pois niiltä maahan syntyneiltä ja kasvaneilta köyhiltä, sairailta, vanhoilta, epäonnistuneilta, syrjäytyneiltä tai muuten vaan vähäosaisilta – etenkin nykyisen taloudellisen taantuman aikana, mutta tällä kehityksellä myös tulevaisuuden noususuhdanteessa.

Kun joku tulee taas jossain vaiheessa heittelemään lähimmäisenrakkaudella, on syytä muistaa muutama perusasia ja kysymys lähimmäisistä välittämisestä kannattaa suhteuttaa oikeisiin mittasuhteisiin.

1. Jokainen yhteiskunta on rakennettu sen omia jäseniä varten.
2. Koko maailmasta huolehtiminen on sekä sinisilmäistä itsepetosta, että niin kovin turhaa työtä.
3. Hyväksikäyttöä ei pidä suvaita.
4. Nykymuotoinen kehitysapu(kin) on väärää ja saa aikaan vain tuhoa.
5. Ihmisluonteeseen kuuluu – kuten minkä tahansa eläimen luonteeseen – tutusta ja turvallisesta välittäminen ja vieraan hylkiminen.

Kansakunnan henkisen tason mittaa se, miten se pitää huolta omista  heikoista ja vähäosaisisaan – siis ennen kaikkea kunkin kansakunnan omista jäsenistä.

Otetaanko esimerkki tästä aiheesta? Helsingin kaupunki on ilmoittanut eilen, että se siivoaa tilastoja siirtämällä toistatuhatta pitkäaikaissairasta terveiden kirjoihin ja sosiaaliviraston hoiviin. Vaikka tässä näyttäisi ensisilmäyksellä siltä, että apulaiskaupunginjohtaja Paula Kokkosella (Monikansallinen Hajaannus) olisi perin messiaaninen kosketus sairaisiin, kyse taitaa olla jostain muusta – vai kuvitteleeko kukaan aikuinen tosissaan, että sairaat parantuvat apulaiskaupunginjohtajan hallinnollisella päätöksellä ja hoidot poistamalla?

Miksi tähän tilanteeseen on sitten ajauduttu? Yleisen taantuman ja säästökuurin lisäksi pitää muistaa, että Helsinkiin on avattu juuri muutama uusi vastaanottokeskus – joiden kustannuksista vastaa Helsingin Kaupunki – ja että humanitaarisella perusteella (islaminuskoisista maista saapuneet) maahanmuuttajat valuvat ja slummiutuvat pääkaupunkiseudulle (vieden selvien toimeentuloeurojen lisäksi myös mahdollisuuden asuntoon monilta tuhansilta syntyperäisiltä syrjäytyneiltä).

Tämä koskettaa muuten muitakin kuin vähäosaisia ja köyhiä. Se koskettaa  jokaista keskituloista helsinkiläistä lapsiperhettäkin.

Monissa maahanmuuttajavaltaisissa kaupunginosissa on lasten koulunkäyntiin liittyen olemassa suora ja selvä riskitekijä – lapsi saattaa joutua luokalle, jossa on tositakymmentä kielitaidotonta maahanmuuttajalasta, jotka vievät kaikki resusrssit opetuksesta. Ikävimmillään luokalla on pari-kolme iältään muutaman vuoden vanhempaa maahanmuuttajapoikaa – jotka ovat kiinnostuneet opiimisen sijasta lähinnä pienempien oppilaiden terrorisoinnista.

Lisäksi haluaisin tavata sen ihmisen, joka Lastenklinikan jonoissa aikaansa sairaan lapsensa kanssa viettäneenä,  väittää nauttineensa eräiden kulttuureiden tarjoamasta päivystyssirkuksesta.

Koko suku kun on mukana silloinkin,  kun pikkualilla ei esimerkiksi suoli toimi. Sillä ei tietenkään ole mitään väliä, että tilassa on oikeasti sairaita lapisa. Nämä eräät ryhmät ovat tottuneet vaatimaan, huutamaan  ja kuormitamaan muutenkin ylikierroksilla käyvää systeemiä kohtuuttomilla vaatimuksillaan tai asioilla, jotka voitaisiin hoitaa virastoaikanakin.

Kun siihen härdelliin  otetaan mukaan koko suku – toisen lapsen kädestä hedelmän varastavan pikku hellandudeliksen, huutavien setien ja enojen plus sokerina pohjalla kärttyisän (ja kielitaidottoman) isoäidin suomalaista sairaalakulttuuriakin rikastava joukko, niin en yhtään ihmettele, että ihmiset eivät halua viedä sairasta lastaan terveyskeskuspäivystykseen, vaan odottavat iltakymmeneen, että pääsevät suoraan poliklinikalle.

Se toinen maahanmuuttajien ryhmä, ns. työperäiset. Kuten jo totesin, nämäkään eivät ole suomalaisten kannalta alkuunkaan harmittomia.

Eräät ns.hapankaalivyöhykkeeltä peräisin olevat maahanmuuttajat (ja varsinaiset siirtotyöläiset) ovat vallaneet esimerkiksi rakennusalan suoritustason työpaikat. Tekemällä työnteettäjälle halvemmalla (toisen EU-maan verotuksen kautta) aliurakointia, nämä ovat vallaneet lamassa kuihtuvan suomalaisen rakennusalan työpaikat – ja työntäneet samalla monen suomalaisen duunarin työttymyyskassan jäseneksi.

Tässä ryhmässä on nähty paljon myös suoranaista talousrikollisuutta ja  harmaata taloutta, sellaista johon puuttumiseen tai sen ehkäisemiseen suomalaisilla ei ole hirveästi työkaluja – on syytä muistaa esimerkiksi (koko ajan myöhässä oleva) Olkiluodon ydinvoimalatyömaa ja sieltä paljastunut harmaa talous.

Uusin ilmiö mikä tässä ns. työperäisten maahanmuuttajien ryhmässä on havaittavissa, ei oikeastaan yllätä ainakaan minua. Viime aikoina tämä ryhmä on pyrkinyt tuomaan suomalaisen sosiaaliturvan piiriin myös maamme ulkopuolella koko elämänsä asuneet (ja pätkääkään työtä suomalaisen yhteiskunnan eteen tekemättömät) sukulaisvanhuksensa.

(Tuleeko joku väittämään, että tällainen ilmiö ei vie resursseja Hilman ja Hilkan hoidosta?)

En jaksa uskoa myöskään siihen, että suomalainen diplomi-insinööri näkee positiivisena ja mukavana sellaisen kehityksen, joka alkaa hänen monikansallisessa (alkujaan suomalaisessa) yrityksessä tapahtuvasta henkilökehityksestä. Ensin hän saa Euroopan ulkopuolelta saapuva esimiehen – ja huomaa osastonsa henkilöstön muuttuvan varsin nopeassa tahdissa uuden pomon kanssa samaa etnisyyttä edustavaksi (samaan aikaan omia potkuja odotellessaan).

Jos nyt joku väittää, että maahanmuuttajataustaiset yrittäjät rikastavat suomalaista kaupunkikuvaa, ovat yleishyödyllisiä eivätkä kilpaile suomalaisten kanssa, niin ensimmäinen väite voi pitää paikkaansa (kuka nyt sitten haluaa niitä rinnakkaisseurauksia tämän rikastumisen sivuvaikutuksina?),  mutta kaksi muuta ovat puhdasta puutaheinää.

Yleishyödyllisyys on sama tasoa kuin maahanmuuttajataustaisen tulkin kohdalla  – molemmat palvelevat maahanmuuttajia ja vievät alkuperäisväestöltä resursseja.

Kun maahanmuuttaja pystyy useamman kerran (kerta kerran jälkeen) saamaan starttirahan ja käyttämään sukulaisiaan ilmaisena työvoimana, hän vääristää kilpailua, polkee hintoja ja lopulta ajaa alkuperäisväestöä edustavan yritäjän joko selvitystilaan tai muuten pakkoon lopettaa liiketoiminta.

Tältä pohjalta, toivoisin itse kunkin miettivän sitä, kuinka hyödyllistä tämä kasvava  maahanmuutto meille sitten todellisuudessa  on ja onko se uhka meille ja kulttuurillemme?

Lähteet: Tilastokeskus, HS, YLE, STT, US, IL

Site Meter

Olen tässä jonkin aikaa seurannut ns. suvaitsevaiston ja etenkin vihervasemmiston paasausta työvoimapulan vääjäämättömyydestä- Ja etenkin sitä informaatiotulvaa, että sellainen vitsaus pitää hoitaa Suomessa (jossa on ainakin 200 000 erilaista työtöntä ja suuret ikäluokat ovat tilastollinen kupla) maahanmuuttajista koostuvan, kieli- ja ammattitaidottoman, suomalaista kulttuuria ymmärtämättömän, (toistaiseksi)vähään tyytyvän ja etenkin kustannuksiltaan halvan työvoima-armeijan voimin.

Tämä herättää taas uusia kysymyksiä kaltaisessani omassa parastaan ymmärtämättömässä hallintoalamaisessa.

Mitä kaikkia kieliä vanhustenkodissa makaavien Hiljan ja Helmin pitää osata, pystyäkseen kommunikoimaan hoitohenkilökunnan kanssa? Esimerkiksi kertomaan näille, että

* minulla on jano.
* minulla ei ole jano. Ei en halua yhtään enemmän juomaa (tukehdun siihen).
* minulla on nälkä.
* minulla ei ole nälkä. Ei en halua yhtään enemmän ruokaa (tukehdun siihen)
* vaippani on märkä (voitko vaihtaa)
* haluan huikan konjakkipullostani (sopiiko se uskontoosi/onko joku varastanut sen?)

Tai ihan vain kommunikoinnin ja höpinän vuoksi.

Toinen kysymys kuuluu – miten aioitte hoitaa tämän kielenopetuksen?

Kolmas kysymys kuuluu sitten näin. Osaan – nyt ja tässä – noin kymmentä kieltä, voitteko ystävällisesti kertoa riittävätkö ne tulevaisuuden Suomessa, vai joudunko opettelemaan vielä lisää?

Tuskin kukaan suomalainen on voinut välttyä havaitsemasta sitä, että terveydenhuoltoala vaatii rajuja tasokorotuksia palkkoihinsa.

Tehy vaatii 20%:n yleiskorotusta oman alansa palkkoihin ja uhkaa joukkoirtisanomisilla jos sen vaatimuksiin ei suostuta. Aihetta on käsitelty muualla jo hyvinkin laveasti. Jätän taustan valottamisen tällä erää sikseen.

Haluan kuitenkin kiinnittää huomionne pariin asiaan liittyvään seikkaan.

STT julkaisi tänään – yleisesti erittäin luotettaviksi tunnettuihin – gallup-kyselyihin perustuvan uutisen. Uutinen kertoo meille, että joka toinen suomalainen pitää Tehyn vaatimuksia liian kovina.

Tämän uutisen mukaan puolet suomalaisista pitää sairaanhoitajien palkkavaatimuksia liian kovina. Kysely on luotettavuudestaan myöskin tunnetun Erkkomediaan kuuluvan Nelosen uutisten teettämä. Tehyläisten palkkavaatimuksia pitää sopivina 39 prosenttia suomalaisista, kun taas kaksi prosenttia on sitä mieltä, että vaatimukset ovat liian alhaisia.

Kielteisimmin suhtautuvat johtavassa asemassa olevat sekä yli 60-vuotiaat. Myönteisimmin suhtautuvat pienituloiset.

Kyselyyn vastasi lokakuun puolivälissä vajaat 1 300 suomalaista. Kyselyn virhemarginaali on 2,7 prosenttiyksikköä.

Eli: otos normaali – l. kapea – , alueellisesti määrittelemätön mutta suhteellisen tuore.

Mitä tästä voi sitten päätellä?

No ainakin sen, että pienituloisilla kansalaisilla on vääristynyt kuva kansantaloudesta.

Tämän kokoiset yhteen ryhmään kohdistuvat palkan tasokorotukset ovat omiaan lisäämään korotuspaineita muuallakin.

Ja kun palkkoja korotetaan ja markkinoille juoksee nopeasti lisää rahaa, se aiheuttaa myös hinnankorotuspaineita.

Tästä saattaa seurata – hieman paradoksaalisesti – ilmiö nimeltään inflaatio.

Tässä tilanteessa rahan ostovoima alenee ja rahamääräiset säästöt menettävät arvoaan. Jotta tilanne korjaantuisi, joudutaan – noin yleisesti – korottamaan palkkoja (sic!). Jollei palkkoja koroteta, reaalitulo alenee inflaation myötä.

Tämä mahdollinen inflaatio vaikuttaa siis kaikkein voimakkaimmin pienipalkkaisten ja tulonsiirtojen varassa elävien ihmisten taloudelliseen tilanteeseen ja ostovoimaan.

Juuri niiden, jotka vaativat kiivaimmin näitä palkankorotuksia.

Tämä olisi eräs niistä asioista, jotka pitäisi takoa ns. apinametodilla nykyisessä peruskoulussa kaikkien kansanosien päähän. Se helpottaisi kansankokonaisuuden ylläpitämistä ja eri yhteiskunnallisten piirien keskinäistä yhteistyötä ja rinnakkaineloa.

Korkeita ja nopeasti käsistä riistäytyviä palkankorotuksia vakaampi ratkaisu olisi pitkäjänteinen palkankorotuspolitiikka ja ansioverotuksen todellinen keventäminen. Hallitusti – ei kertarykäyksellä.

Muuttamalla ansioveroporrastusta siten, että veroa perittäisiin alimmissa tuloluokissa portaittain vain tietyn minimisumman ylittymisen jälkeen. Summa voisi olla esimerkiksi 700 euroa /kk. Tämä toisi lisää ostovoimaa juuri näihin alempiin tuloluokkiin, mutta ei kuitenkaan käynnistäisi 1980-luvun lopun kaltaisia kulutusjuhlia.

Tämä on eräs ajatus asiasta.

Toisaalta tässä on kyseessä varsin selvä yhteiskunnallinen arvostuskysymys.

Kyse on siitä, kuinka paljon yhteiskuntamme arvostaa suomalaista terveydenhoitoa. Olemmeko valmiita satsaamaan siihen, että terveydenhoitohenkilöstö puhuu ymmärrettävästi samaa kieltä potilaidensa kanssa? Puhumattakaan siitä, että molemmat jakavat saman kulttuurin ja yhteiset arvot.

Tämän touhun eräitä haittavaikutuksia saattaa olla se, että hoitohenkilökunta monikulttuurisoituu ja hoidot muuttuvat kommunikointiongelmien vuoksi vielä nykyistäkin eksoottisimmiksi.

Ehkä yhteiskuntamme päättäjät ovat valmistautuneet opettamaan vanhuksille serbokroatiaa, arabiaa, somaliaa ja puolaa… Sekin on eräs tapa lisätä työllisyyttä ja ratkaista kyseinen ongelma.

Ikävin skenaario on tietysti yhteiskuntarakenteemme muuttuminen maahanmuuton kautta. Tämä prosessi saattaa sujua verrattain nopeasti ja suuren yleisön reagoimatta. Etenkin kun aivan toisen kulttuurin ja uskonnon sisältä tulevat classes dangereuses sekoittuvat alkuperäisväestön muodostamien classes laborieusesin kanssa

Olen aikaisemminkin todennut, että työvoimapula on suurta huuhaata. Ikääntymistä ja huoltosuhdetta kannattaa katsella myös pitkällä aikavälillä. Hyvä kuvaus siitä löytyy esimerkiksi täältä.

Ongelma kuolee suurten ikäluokkien mukana. Kuten myös nykyinen liikaväestömme.

Nykyinen viiden miljoonan asukkaan Suomi on sotien jälkeisen syntyvyysbuumin aiheuttama tilastoharha. Siitä selvitään yhteistyöllä – ei lisäämällä holtitonta maahanmuuttoa. Kun suuret ikäluokat kuolevat väestömäärämme putoaa normaaliin noin neljään miljoonaan suomalaiseen.

Emme me tarvitse monen sadan vuoden monikulttuuriongelmaa parinkymmenen vuoden ongelman purkamiseen.

Olen aikaisemminkin sanonut, että jos isänmaa tarvitsee apua, silloin koko ikäluokka on kutsuttava palvelukseen. Nykyisen varusmiespalvelun rinnalla olevaa siviilipalvelujärjestelmää tulee laajentaa siten, että myös tytöt joutuvat suorittamaan kanslaisvelvollisuutensa – joko ase- tai yhteiskuntapalveluksessa. Kun nykyisiä massiivilaitoksia puretaan ja hoito siirretään pienempiin yksiköihin, oppivat kansalaispalveluksessa olevat nuoret kansalaiset myös yleishyödyllisiä kotitalouden pyörittämiseen liittyviä taitoja.

Tämä on tasa-arvoa – vai kuinka?

Entä ne muut?

Hoitohenkilökunnan lisäksi maassa on eräitä muitakin erittäin tärkeitä ammattiryhmiä. Nämä ovat kansalaisten yleisesti korkealle arvostamia mutta varsin huonosti palkattuja.

Kun mietimme hoitohenkilökunnan palkkauksen tarkistamista, meidän on syytä miettiä myös poliisien ja palomiesten palkkausta. Minusta yhteiskunnallemme on häpeäksi se, että pystyäkseen takaamaan siedettävän elintason poliisin ja palomiehen – ja myös ammattisotilaan – on monesti tehtävä sivutöitä.

Se ei voi olla pitkällä aikajänteellä olla vaikuttamatta myös kyseisen viranhaltijan varsinaiseen työhön.

Vai onko nyt kuitenkin koko kupletin juonena aikamme – pahalle haiseva – henki?

Kaikki mulle ja heti…

Miettikää näitä.

Lähde: STT, Wikipedia