Suomen Kuvalehden Viikon Valopääksi tänään nimittämä Anni Sinnemäki ansaitsee (jälleen kerran) myös valtamedian ulkopuolelta tulevaa huomiota.

Puuttumatta tässä ja nyt siihen metakeskusteluun maan tavasta, jonka Sinnemäki käynnisti SK:n huomioimassa eipäs-juupas-kommentissaan viime viikonloppuna, on hyvä huomata myös se, kuinka tarmokkaasti  Sinnemäki pyrkii lisäämään työttömyyttä  työministerin ominaisuudessa.

Tavallaan vähemmän yllättäen viherkaihista kärsivät (ja silti julkisin varoin tuotetut)  Ylen Uutiset alistuivat eilen työministeri Anni Sinnemäen propagandakanavaksi.

Myös Anni on käyttänyt julkisia rahoja ja tehnyt pienen tripin jänskään keväiseen Lappiin. Huvittelun lisäksi työministerillämme on ollut aikaa rustata lisää työttömyyttä aiheuttavia lausuntoja matkansa aikana.

Sinnemäen mukaan Kainuun Talvivaaran kaivoksen uraania ei voida ryhtyä jatkojalostamaan ilman erityistä lupaprosessia. Hän ei myöskään pidä uraanin jalostusluvan saamista läpihuutojuttuna. Itä-Lapissa vieraillut Sinnemäki katsoo myös, että kaivoshankkeita markkinoidaan tarkoituksellisesti yliampuvilla työllisyysvaikutuksilla.

Kotimaisissa mittasuhteissa kunnioitettavaa uskaltamista, yrittäjähenkisyyttä ja laajakatseisuutta osoittanut Talvivaaran kaivosyhtiö julkisti kuukausi sitten, että sillä on mittavat varannot uraanimalmia, jota se voisi ryhtyä jatkojalostamaan. Vielä kaivoksen lupavaiheessa ei uraanista ollut mitään mainintaa.Sinnemäen mukaan uraanin louhinnalla on kaikkialla maailmassa erittäin rajut ympäristövaikutukset. Hän näkeekin että on parempi kehittää uusiutuvia energiamuotoja kuin louhia uraania ydinvoimalaa varten.

Uraanin louhiminen kaivoksessa vaatii oman lupansa. Se ei onnistu niin, että ensin perustetaan kaivos ja sitten ryhdytään siinä sivussa hyödyntämään uraania. Tämä louhinta ja jalostus vaatii vielä oman oikeudellisen harkintansa.

Tämän kommentin takaa paistaa paljas ja typerä usko oman idealismin oikeutukseen sekä aito halveksinta toisten ihmisten mielipiteitä ja maailmankatsomusta kohtaan.

Jokainen meistä tietää  ilmeisesti sen, että päästöttömyydestään ja turvallisuudestaan huolimatta fissioreaktiolla tuotettu ydinvoima on vihreiden keppihevonen numero yksi. Vihreiden kanssa voi keskustella järkitasolla ydinvoimasta suurin piirtein samoin tuloksin kuin minkä tahansa uskovaisen kanssa tämän uskosta.

Uraani liittyy nimittäin tähän uskoon yhtä kiinteästi kuin demonit katolilaisuuteen.

Todellisuudessa (Sinnemäen lausunnostakin huolimatta) Talvivaaran tapauksessa ei kyse ei ole louhinnasta – kyse on päätoiminnan sivutuotteena tulevan luonnonvaran jatkojalostamisesta. Joku muu (kuin vihreitä edustava työministeri) taho, näkisi paremmaksi vaihtoehdoksi kerätä tuo radioaktiivinen aine pois ympäristöstä ja jalostaa se jälkikäyttöä varten.

Vai olisiko Annin mielestä kenties  parempi vaihtoehto jättää se maastoon ja päästää monikansalliset (ja etenkin ranskalaiset yhtiöt) valtaamaan ihmisten maat, kodit ja mannut sekä kaivamaan aidoista uusista kaivoksista uraania, toimittamaan se jatkojalostettavaksi Ranskaan – ja lopulta myydä vanhaan kunnon kolonialismin henkeen jalostettu materiaali raaka-aineen toimittaneeseen valtioon?

Ydinvoima nimittäin on todellinen energialähde Suomessa – nyt ja tulevaisuudessa. Se on realiteetti, jonka vihreätkin joutuvat hyväksymään.

Sinnemäki unohtaa tässä yhteydessä myös (iloisen tarkoitushakuisesti) uusiutuvien ja ns.vaihtoehtoisten energiamuotojen haitat.

Jos joku nyt aidosti uskoo vielä ilmastonmuutospropagandaan, niin hänen kannattaa miettiä sitä, miten tärkein kotimainen uusiutuva luonnonvara – eli puu – sopii hänen uskontoonsa ja tähän Sinnemäen esittelemään kokonaiskuvaan – tästä ei ole nimittäin kovinkaan kauan sitä, kun suomalaisten puusaunojen kiukaat asetettiin pannaan ja julkiseen häväistykseen.

Vesivoima on valjastettu nykyisen vesivarannon edellyttämässä laajuudessa (aikoinaan kovinkaan paljon ympäristövaikutuksia ja esimerkiksi kalastusta miettimättä). Vesivoiman lisärakentaminen vaatisi uuden (tai uusien) tekoaltaiden rakentamista vesivarastoiksi. Tämäkään ei ole vailla ympäristövaikutuksia – eikä tämä vaihtoehto ole muuten edes kelvannut tähän mennessä vihreille. Näin ollen vesivoimasta vouhkaaminen vihreiden asemasta käsin, näyttää lähinnä typerältä ja kaksinaismoralistiselta huuhaalta.

Aurinkovoima kansallisena energiareservinä on lähinnä vitsi Suomen kaltaisessa pohjoisessa maassa, eikä tuulivoimakaan ole ongelmatonta. Tuulivoima on edelleen marginaalinen energialähde ja sen käyttö laajemmassa mittakaavassa muuttaisi Suomen luonnon propellihelvetiksi – jos joku ei usko tätä, suosittelen hotelliyötä esimerkiksi Kielissä tuulivoimapuiston viereisessä hotellissa. Meteli on infernaalinen ja jotenkin tuntuu siltä, ettei tuollainen tuulivoimapuisto (vihreiden haikailusta huolimatta) oikein kuulu esimerkiksi herkkään saaristo- tai tunturiluontoon.

Tällainen tarkoituksellinen harhaan johtaminen ja sen jälkeinen  hallinnollisen valitusmenettelyn käyttäminen viivytysaseena (vaikka tappio on jo tiedossa), on niin kovin tuttua vihreiden poliittisena työskentely- ja painostusmetodina.

Edellinen tällainen mieleen tuleva (kansantaloudellisesti suurta haittaa aiheuttanut) vihreiden masinoima valitusprosessi liittyi Vuosaaren satamahankkeeseen. Jälkipolvet pääsevät vielä ihmettelemään vihreän politiikan kustannuksia ja tuhoja tulevaisuudessa.

Sama alkuvaiheen taktiikan mukainen sumutus jatkuu nyt Pohjois-Suomessa. Itä-Lapissa vierailleen ja Soklin kaivoshankkeeseen tutustuneen Sinnemäen mukaan kaivoksia markkinoidaan tarkoitushakuisesti liian suurilla työllisyysvaikutuksilla. Tällä halutaan häivyttämään kaivosten aikaansaamat poikkeuksellisen suuret ympäristövaikutukset.

Paikoin kaivoksia on markkinoitu liian suurilla odotuksilla. Se saattaa liittyä siihen, että kaivokset ovat ympäristön kannalta hirvittävän rajuja ja raskaita, jolloin silloin markkinointivaiheessa halutaan korostaa niitä myönteisiä puolia, mitä kiistämättä työpaikat ovat.

Sinnemäen mukaan viranomaisten on selvitettävä kaivosten todelliset vaikutukset. Tämän jälkeen vasta voidaan luoda oikea arvio siitä, mitä kaivos merkitsee vaikutusalueelleen.

Tietysti näitä hankkeita pitää katsoa realistisesti ja pyrkiä löytämään sieltä ne todelliset faktat ja todelliset työpaikkavaikutukset.

Sinnemäki jättää kertomatta sen, että kun selvitykset on tehty, vihreät tulevat todennäköisesti (ja varsin perinteisesti) käynnistämään sen kuuluisan valituskierroksensa – paikallisten ihmisten mielipiteistä ja todellisuudesta pätkääkään välittämättä.

Vihreä politiikka ei ole perinteisesti kunnioittanut (ei missään eikä koskaan) paikallisten ihmisten itsemääräämisoikeutta. Paikalliset kelpaavat ainoastaan keppihevosiksi vihreille näiden omien päämäärien ajamiseksi.

Kuten tässäkin tapauksessa poromiehet.

Sinnemäki muistaa mainita Soklin kodalla myös  poronomistajat ja virkistyskalastuksen harrastajat ja  asettuu tukemaan poronhoitajien aseman turvaamista.

Poronhoidolla on lainsäädännön kautta oma erityinen asemansa ja suojansa. On itsestään selvää, että poronhoidon toiveet ja toimintamahdollisuudet tulee ottaa huomioon erityisellä tavalla.

Kaunis ajatus, josta pitää tosiaan pitää kiinni. Toisaalta kaivostoiminta ja poronhoito eivät ole elinkeinona (etenkään Itä-Lapissa) välttämättä toisiaan korville lyöviä elinkeinoja – sanoo Sinnemäki nyt sitten taas mitä tahansa.

Hassuinta tietysti koko jutussa on se, että vihreille ja heidän hangaroundeilleen etnisesti suomalaiset poromiehet kelpaavat (tällä kerralla ja  tässä Soklin tilanteessa) astaloksi – toisin kuin tässä tilanteessa.

Sinnemäki heittäytyy myös suureksi ajattelijaksi – ilman tarvittavaa tietoa ja kokemuspohjaa näistä asioista ja paikallisista olosuhteista Hän ei jättäisi Itä-Lapin tulevaisuutta Soklin kaivoshankkeen varaan. Hän luottaa enemmän matkailuun, joka jo nyt tuo Itä-Lappiin satoja työpaikkoja.

Tällä kommentillaan Sinnemäki osoittaa sen, että hän edustaa pahinta mahdollista stereotypiaa ns. Helsingin herrasta. Pienellä vaivalla hän olisi voinut kysyä matkailutyöpaikkojen todellisuudesta paikallisilta.

Totuus nimittäin on se, että nuo matkailuelinkeinon parista löytyvät  sadat työpaikat ovat (kuten tuhannet koko Pohjois-Suomen alueella) ovat pääasiassa sesonkiluonteisia ja kattavat vuodesta muutaman kuukauden. Hyvin harva saa niistä itselleen ympärivuotisen elinkeinon.

Lisäksi on hyvä muistaa, että matkailualalla ihmiseltä vaaditaan aivan toisenlaisia ominaisuuksia kuin esimerkiksi metsurilta tai kaivosmieheltä – kaikista ihmisistä ei ole asiakaspalveluun. Näin ei ole mikään ihme, että tuo sesonkityövoima koostuu pääasiassa Etelä-Suomesta sesongin ajaksi Lappiin suuntaavista asiakaspalvelun ammattilaisista – ei paikallisista asukkaista.

Jos tätä ongelmaa ei ole saatu paikallisen eikä ulkopuolisin voimin korjattua kohta neljässäkymmenessä vuodessa, miten helsinkiläinen ministeri kuvittelee sen ratkaisevansa?

Toisin kuin matkailu, kaivostoiminta luo aitoja työpaikkoja ja se on kehittyvä ala. Nykyisen lainsäädännön puitteissa ympäristönäkökohtien huomioiminen ei ole kovinkaan vaikea rasti – muille kuin luonnosta ja ympäristöstä vieraantuneille cityvihreille. Suomessa on tällä hetkellä 47 kaivosta ja uusia kaivoksia valmistellaan nopealla tahdilla.

No mikä on sitten kupletin juoni? Juoni on se, että Sinnemäki on – ilmeisestä älykkyydestään huolimatta – niin kiinni ideologiansa ismeissä, että hän ei kerta kaikkiaan pysty näkemään mitään silmälappujensa ulkopuolelta.

Kaikki hänen tekemänsä ehdotukset ja toimenpiteet työministerinä ovat olleet lähinnä työpaikkoja poistavia ja työttömyyttä lisääviä. Jotenkin tuntuu, että Sinnemäen nimitys työministeriksi oli Grande Finale nykyisen hallituksemme mahalaskun tehneessä politiikassa.

Sinnemäkeä – ja vihreitä yleensäkin – on helpompi ymmärtää kun muistaa, mitä he ovat sisimmältään. Nimimerkki Valkea kiteytti olennaisen Vasarahammerin blogin keskustelussa näin:

Vihreitä perustettaessa puolet sen jäsenistä oli entisiä taistolaisia eli stalinisteja, nykyään heitä on jonkin verran alle kolmasosa. Siten kulttuurimarxismi on olennainen osa vihreiden poliittisia menetelmiä.

Lähteet: SK, STT, VL, HS, Talvivaaran kaivos, MEK, Eduskunta

Site Meter
Advertisement

Jatkona edelliselle – hieman pituudeltaan karanneelle kirjoitukselleni – jatkan sairausluokituksissa punapöhöstä suoraan viherkaihiin.

Tuohon samaan punapöhötykseen liittyen, haluaisin kommentoida hieman Tapio Laakson pakkotoistoa aiheesta. Tämä vesimelonia väriltään – päältä vihreä ja sisältä punainen – tosiduunarimmehan paiskii otsa hiessä töitä . Siis oman ilmoituksensa mukaisesti päivätöissä kansanedustajan avustajana sekä vihreän politiikan parissa.

Tässä meillä todellinen raaka duunari – varsinainen stahanovilainen työn sankari.

Hän toteaa – punapöhön oireisiin liittyen – blogissaan seuraavaa:

Pyhä Marski

Raimo Ilaskivi vaatii uusisuomi.fissä Mannerheimin häpäisijöiden päätä pölkylle.

Se on selvää, että kaiken maailman radikaalit ovat aina piiloutumassa taiteen vapauden taakse. He myös mielellään puhuvat sensuurista, jos johonkin ”taiteeseen” halutaan puuttua.

Marski, Suomen oman Muhammed?

Aivan selvää viherkaihia.

Nimittäin juttu menee näin. Muhammed on muslimien mukaan profeetta ja pyhä mies. Mannerheim on taas maallinen sotapäällikkö ja valtiomies. Ei kai heitä voi rinnastaa keskenään?

Juttua sivusta seuranneena minusta tuntuu, että tällaisen kommentin lausuminen on omiaan aiheuttamaan vähintään mielenosoituksen eduskuntatalon portailla – jos ei jotain vielä vakavampaakin.

Eikö nyt olisi syytä pyytää anteeksi tuota lausuntoa? Matti Vanhasen esimerkkiä noudattaen.

Tapio osoittautuu myös huumorimieheksi.

Joku irvileuka oli käynyt lisäämässä tuon kirjoituksen kommenttiosiolle nimimerkki P:n Jussi Halla-ahon vieraskirjassa esittämän performanssi-ideansa Tämän kyseisen idean on muuten Lotta Roti pelastanut blogiinsa kokonaisuudessaan.

Tapio jaksaa nähdä kommentissaan kuolleiden ihmisten kunniassa seuraavaa:

Varmaan ihan ok tuohon Uffeen asti, sen jälkeen saattaa mennä kunnianloukkauksen puolelle. Siis kun tulee elossa olevia henkiöitä kehiin.

Eli Tapion mielestä kuolleiden kunniaa saa loukata? Mielenkiintoinen näkemys.

Kuten tämäkin:

Enimmäkseen tuo vaikuttaa vain kehnolta taiteelta.

Eli P:n käsikirjoitus vaikutti enimmäkseen kehnolta taiteelta – näkemättä esitystä?

Ja

Marski-pätkän taidearvoa en lähde vielä arvioimaan. On parempi nähdä teos ennen kuin alkaa kriitikoksi.

Tämä taas arvioidaan vasta näkemisen jälkeen?

Selvää viherkaihia – sanoisin ilman lääkärin koulutusta.

No – toisaalta on ymmärrettävä, että Tapio on vahvan vaikutuksen alla lapsuutensa kasvanut, eikä voi sille mitään.

Isäpappa Jakesta löytyy myös mielenkiintoisia asioita.

Ilkka Kylävaara kirjoittaa kirjassaan Taistolaisuuden musta kirja, Jaken kanssa käymästään – varsin mielenkiintoisesta – puhelinkeskustelusta seuraavasti:

– Laakso.
– No. Kylävaara moi. Oletko pahassa paikassa?
– Odotan tässä autoa, mutta kerro.
– Tuli sellainen tieto että 8.2.2003 olit Iltalehdessä sanonut, että olit eräänlainen KGB:n konsultti, joka valitsi
kotiryssille kontaktin ja päinvastoin.
– Niinhän siellä taisi olla.
– Oletko luovuttanut rekistereitä suomalaisista henkilöistä?
– Siis tuo ikivanha juttu, jonka Supo on tutkinut!
– Epäiltiinkö Sinua maanpetoksellisesta toiminnasta?
– No siinähän saakeli pengotte!
– Kekkonen kuulemma pelasti sinut.
– No jotain hyvää se Kekkonenkin.
– Me historiantutkijat …
– Historiantutkijat!
– Me historiantutkijat haluamme tietää totuuden.
– Kuule mulla on nyt kiire. Että terve!

… että terve…

Samasta aiheesta kirjoittaa muuten hieman laajemmin Erkki Aho blogissaan.

Isäpappa Laaksolla on moneen muuhunkin asiaan mukaan tempautuneena myös toinen varsin mielenkiintoinen episodi henkilökohtaisessa historiassaan. Otetaan hieman taustaa asioille.

Kun Neuvostoliitto oli kulkenut tiensä päähän elokuussa 1991, yrittivät vanhoilliset kommunistit vielä kerran saada otetta kaappaamalla varapresidentti Gennadi Janajevin johtaman juntan voimin vallan tuolloiselta valtionpäämieheltä Mihail Gorbatshovilta.

Kaappaushanke kuivui kasaan – koska se oli humalassa suunniteltu, humalassa toteutettu ja krapulassa päätetty.

Se päätti Neuvostoliiton tarun ja ns. Glasnostin ajan. Tuolloinen Venäjän federaation presidentti Boris Jeltsin nousi vastustamaan vanhoillisia kaappaajia ja pyrki ottamaan käsiinsä vallan Venäjän alueella vetoamalla väestöön.

Ryhmä puoluemiehiä menneisyyden pimeästä ryhtyi kääntämään kehityksen kulkua taaksepäin kohti yksinvaltaa ja terroria, vaikka neuvostokansalaisten ja erikseen venäläisten suuri enemmistö on kääntänyt selkänsä kaappaajien edustamalle asialle.

Käytännössä kaappaajat pyrkivät vain pitämään kaiken vallan omissa käsissään, heillä ei ollut konkurssiin ajautuneen kansantalouden elvytykseen tai yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen minkäänlaisia lääkkeitä. Heidän metodinsa ovat vieneet kommunismin – ja sen mukana sen lippulaivan – vararikkoon, eikä uusi kierros sortoa ja kärsimystä voinut enää muuttaa ryysyköyhälistöä hyvinvoivaksi kansakunnaksi.

Varapresidentti Gennadi Janajevin johtama kaappaus oli kuitenkin – toteutuksestaan huolimatta – pitkän tähtäyksen suunnitelma. Kommunistipuolueen vanhoillista siipeä, asevoimia ja salaista poliisia KGB:tä edustavat sisäpiirit alkoivat vuosi ennen H-hetkeä vyöryttää Gorbatshovin ympärille kokoontuneiden uudistusmielisten asemia. Vanhoilliset täyttivät avainaseman toisensa jälkeen. Heillä ei ollut kiirettä syrjäyttää Gorbatshovia, koska he pystyivät manipuloimaan häntä. Kiire heräsi lopulta vallankumousyritystä edeltäneenä viikonloppuna. Näin siksi, koska tiistaina oli määrä aloittaa Neuvostoliittoa perusteellisesti muuttavan uuden liittosopimuksen allekirjoittaminen.

Uusi liittosopimus olisi siirtänyt – vanhan järjestelmän puitteissa – suuren osan valtaa keskukselta tasavalloille ja merkinnyt kommunistipuolueen vallan katoamista lopullisesti. Liittosopimuksen estävä vallankaappaus tähtäsi siten ennen kaikkea Venäjän demokraattisia valtaelimiä ja sen presidenttiä Boris Jeltsiniä vastaan. Asevoimat, salainen poliisi ja puolue pelkäsivät, etteivät ne pysty manipuloimaan Jeltsiniä.

Ja mikä onkaan mielenkiintoisinta koko asiassa – näin suomalaisittain?

Jaakko Laakso ja Esko-Juhani Tennilä marssivat kiltisti Tehtaankadun suurlähetystöön saamaan ohjeita vallankumousjuntalta – ennen sen kaatumista.

Noin yleisesti ottaen – vanha kansanviisaus sanoo , että hedelmät harvoin putoavat kauas puustaan – etenkään vesimelonit.

Suosittelen silti käyntiä optikolla – tai ainakin sävylasien pois ottamista.

Lähteet: HS, STT, Tapio Laakson blogi, Wikipedia, Erkki Ahon blogi, Ilkka Kylävaara; Taistolaisuuden musta kirja