Aloitan kaksiosaisen kirjoitussarjan teemalla, kuinka nykyinen hallintomme vaarantaa suomalaisen yhteiskuntarauhan. Tässä ensimäisessä osassa keskitytään muutamiin yleisluontoisiin havaintoihin ja toisessa osassa esitetään esimerkkejä siitä, miten rappeutunut ja kansanvallasta vieraantunut nykyinen hallintomme on.

Nykyinen hallintomme on itsepäisyydessään ja ylimielisyydessään suurin uhka suomalaiselle yhteiskuntarauhalle. Sen yleisestä mielipiteestä ja kansanvallasta lähes piittaamaton politiikka saattaa aiheuttaa keskinäiseen sopimukseen perustuvan kansalaisyhteiskuntamme muuttumisen eri ryhmien välisiksi kilpailu- ja taistelutantereiksi – hyvinkin nopeasti näkyvissä olevissa lähitulevaisuudessa.

Tässä nykyhallinnon puuhastelussa näkyy kaksi kaikesta muusta toilailusta erikseen selvästi erottuvaa piirrettä.

Ensimmäinen on nöyristely EU:n suuntaan – asiassa kuin asiassa. Muut EU:n jäsenvaltiot toteuttavat kansallisen edun ja harkinnan kautta unionin määräämiä direktiivejä – tai jättävät noudattamatta niitä. Meidän hallintomme puolestaan pyrkii mallioppilaan tavoin viemään (vaikka väkivallan ja toisinajattelijoiden vankilaan sulkemisen uhalla) kaikkein päättömimmätkin euroeliitin läpijyräämät ideat ja pakot läpi Suomessa.

Suomalaisella kansanvallalla ja kansan mielipiteellä ei ole mitään merkitystä silloin, kun poliitikkomme etsivät vihreämpää oksaa ja osa korkeista virkamiehistämme käyttää tilannetta härskisti hyväkseen ajaessaan Suomessa vallankumouksen kaltaista muutosta.

Tämä juontaa virkamiehistön kohdalla juurensa sellaiseen paradoksiin, että vaikka kommunismi ja Neuvostoliitto luhistuivat, niin ne piirit (lähinnä Demla ry:n ympärille linnoittautuneet vallankumoukselliset) onnistuivat jostain syystä soluttautumaan läpi koko korkeimman valtionhallinnon ja pääsivät näistä asemista jatkamaan yhteiskuntamme murentamis- ja vallankaappauspyrkimyksiään.

Sosialismi, proletariaatti ja kansojen välinen veljeys tosin korvattiin uddella propagandatermillä – monikulttuurisuudella.

Monikulttuurisuuden taakse piiloteltu nöyristely (kaikkien jalkansa Suomeen pistävien) ulkomaalaisten ja vähemmistöjen edessä on toinen näistä erityisesti näkyvissä olevista ikävistä erityispiirteistä.

Nykyinen hallinto on unohtanut täysin sen, kenen palveluksessa ja renkinä sen pitäisi olla – nimittäin suomalaisten kansaa edustavan enemmistön. Nyt tilanne on kuitenkin kulkenut siihen suuntaan, että suomalaiseen yhteiskuntaan on syntynyt kaksoisstandardi. Tässä apatheidpolitiikassa syrjittyjä ovat enemmistön edustajat  ja etuoikeutettuja kaikkien vähemmistöjen edustajat.

Tätä syrjintää  jopa) kutsutaan nimellä positiivinen syrjintä. Positiivista tai ei, kaikki syrjintä on syrjintää ja kaikki kiintiöt ovat nyrkinisku lahjakkuuden ja kyvykkyden kasvoihin.

Koko hallintoamme koskeva ikävä ongelma kulminoituu siihen, että lähestulkoon kaikki mitä nykyinen hallinto esittää, ehdottaa ja toteuttaa, on vastoin kansan enemmistön näkemyksiä ja varsin usein ns. yleistä oikeustajua loukkaavaa.

Kun siihen yhdistetään kansanvallan halveksunta, ollaankin siinä pisteessä, jossa sisäministeri Anne Holmlund päästää yhtään edes häpeämättä suustaan tällaisia lausuntoja:

”Järjestöjen kuuleminen on suoritettu aivan normaalin käytännön mukaisesti. Toinen kysymys tietysti on se, että silloin, jos ne poikkeavat täysin hallituksen yksimielisestä pääministeri Matti Vanhasen johdolla tehdystä iltakoululinjauksesta, niitä voidaan ottaa huomioon erittäin rajallisesti.”

Se miten hyvää hallintotapaa, lainvalmistelua tai suhdetta kansanedustuslaitokseen ja kansalaisiin Holmlund kannanottoineen edustaa, jääköön jokaisen itsensä pohdittavaksi.

Perustuslain 14 § toteaa muuten asiasta näin:

”Julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon.”

Jos hallinto ei kunnioita kansaa, ennemmin tai myöhemmin tulee myös se tilanne jossa kansa ei kunnioita enää hallintoa.

Ja silloin tulee – kaikkien historiallistenkin esimerkkien valossa katsoen – suuria ongelmia.

Kun lainsäädäntö on huonosti valmisteltua ja kansan oikeustajun vastaista, se on omiaan alentamaan lainrikkomiskynnystä. Ja kun se lairikkomiskynnys alentuu jossain, sillä on tapana alentua muuallakin – se mikä ei ole oikeus, ei voi olla myöskään laki.

Kun virkamiehet keskittyvät pilkkuvirheiden etsimiseen ja vastaansanojien hiljentämiseen, ollaan kaukana kansanvallasta ja kansanvaltaisesta kansalaisyhteiskunnasta. Olemme lähestyneet vuoden 1995 jälkeen askel askeleelta byrokraattien pyörittämää tyranniaa.

Teitä on varoitettu – päättäjät ja virkamiehet.

(Sarja jatkuu osalla numero 2)

Site Meter

Uutisvuo kertoo meille, että vähemmistövaltuutettu on saanut viime päivinä useita yhteydenottoja verkkoyhteisö Facebookin rasistisiksi epäillyistä yhteisöistä.

Eniten yhteydenottoja on tullut ryhmästä, jonka tavoitteena on lähettää maahanmuuttajia takaisin kotimaahansa. Kyseiseen ryhmään on liittynyt jo yli 14 500 Facebookin käyttäjää.

Vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpään mukaan nyt selvitetään, syyllistyykö ryhmä kiihotukseen kansanryhmää vastaan.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsinki Times -lehti.

Öh?

Nimenomaan juuri Helsinki Times? Eipä yllätä…

Tämä(kään) julkaisu on tuskin kovin tunnettu korkeasta journalistisesta etiikasta – se on eräs tärkeimpiä estottoman monikulttuurisuuden äänitorvia koko Suomessa.

Toisaalta, pari muuta (tärkeämpää) asiaa kiinnitti huomioni. Jossu totesi, notta:

Meillähän on jonkin verran niitä tapauksia, missä vedetään rajaa siihen, mikä on ja mikä ei ole kiihottamista kansanryhmää vastaan. Oikeuskäytännön valossa se kynnys on korkealla, että todella voitaisiin puhua kiihotuksesta.

Ja tämä:

Vähemmistövaltuutetun mukaan tällaiset tapaukset ilmoitetaan yleensä poliisille.

– Viime aikoina meillä on myös muutettu hieman toimintakulttuuria näissä tapauksissa, koska yhteydenottoja on tullut niin paljon. Lähinnä me olemme tehneet tietynlaisia koonteja ja pistäneet niitä eteenpäin poliisille, joille varsinaisesti kuuluu näiden asioiden selvittäminen.

Ehkä tästä blogeissa osoitetussa aktivismissa ja laillisuuden puolustamisessa on sitten saatu jotain aikaiseksikin?

Ehkä ne muutamat virkamiehetkin alkavat hiljalleen ymmärtämään ja tunnustamaan tosiasioita. Ne muutamat virkamiehet, joiden toimesta on Suomessa harjoitettu ristiretkeä sananvapautta vastaan. Ristiretkeä joka on kansainvälisen (Suomenkin ratifioiman) ihmisoikeus- ja sananvapausregulaation ja sitä säätelevän koodeksin vastainen.

Ja ehkä Jossun putkakin alkaa hieman ymmärtämään todellisen tehtävänsä? Ehkä myös työnantajaansa ja toimeenkuvaansa liittyviä realiteetteja?

Olisiko kenties jokin muu – hyvin hiljattain tapahtunut asia – myös osasyynä tähän (ilmeisesti vastentahtoisesti, lakia noudattaen ja hampaat irvessä) tehtyyn pieneen kurssinmuutokseen?

Sinänsä koko Facebookilla voi puolestani heittää poliittisessa elämässä vesilintua – näissä kuvioissa se on turha ja tarpeeton (jopa haitallinen) sanan varsinaisessa merkityksessä.

Tämä on oma mielipiteeni. Jos sananvapautta halutaan puolustaa, pitää muistaa että, se on aivan yhtä arvokas kuin mikä tahansa muukin mielipide.

Kuten esimerkiksi jokin Facebookissa julkaistu poliittisesti epäkorrekti kannanotto.

Lähde


Site Meter

Koko ajan omituisemmaksi käyvä Tuija Braxin (virheet) hoitelema oikeusministeriön luotsaaminen on saanut tänään uuden virstanpylvään.

Tuskin viimeiset kunnallisvaalit olivat ohi, kun Brax jo puuhasteli – PerusSuomalaisten vaalivoiton pelästyttämänä – sensuurin ja väärin äänestettyjen kunnanvaltuutettujen kontrolloinnin parissa. Sittemmin hän joutui selittelemään agendaansa tämän kansanvaltaa halveksivan ehdotuksen vuoksi:

Oikeusministeriö alkaa kouluttaa kunnanvaltuustojen puheenjohtajia mahdollisten vihaa lietsovien puheiden varalta. Yhtenä syynä koulutustarpeeseen on perussuomalaisten rynnistys valtuustoihin.

Ja tuskin savu tuosta episodista on hälventynyt, kun Braxin luotsaaman oikeusministeriön väkisin läpi runttaama sähköinen äänestys. Tämän sähköisen äänestyksen kokeilu ajettiin läpi lukuisista asiantuntijoiden kielteisistä kommenteista huolimatta. Seurauksena oli se, että kaikkien äänestäneiden äänet eivät kirjautuneet. Sähköisesti annettuja ääniä katosi Kauniaisissa, Vihdissä ja Karkkilassa kaikkiaan 232 kappaletta.

Päivän Uusi Suomi kertoo, että oikeusministeriö myöntää virheensä kunnallisvaaleissa kokeillun sähköisen äänestyksen suhteen.

Ministeriö paljastaa, että jo testausvaiheessa huomattiin, että äänestäjälle saattaa jäädä virheellinen käsitys äänestyksen onnistumisesta, mikäli äänestyskortin poistaa laitteesta liian aikaisin. Asialle ei kuitenkaan tehty mitään.

Ministeriön sisäisen tarkastuksen päällikkö Riitta Laitinen selitti tiedotustilaisuudessa, että syynä ongeman unohtamiseen oli testaustulosten tavanomaista epämuodollisempi käsittelytapa.

Tässä alkaa syntymään sellainen kuva, että koko oikeusministeriötä johdetaan nykyisin – ei niinkään lakeihin ja asetuksiin perustuen – enemmänkin tavanomaista epämuodollisemmalla käsittelytavalla.

Kun virheet peräänkuuluttavat eurooppalaisia arvoja, avoimuutta, poliittista vastuuta ja eurooppalaista parlamentarismia, niin Braxille on avautunut historiallinen paikka kantaa poliittinen vastuu – ja erota.

Se – jos mikä – edustaisi parlamentarismin ja uskottavuuden kannalta toivottua – ja normaalista suomalaisesta poliittisesta käytännöstä edukseen poikkeavaa – tavanomaista epämuodollisempaa käsittelytapaa.

Lähteet: YLE, US

Olen oppinut erään totuuden virkamiehistä jo kovin kauan sitten. Se on niitä harvoja totuuksia, jotka pysyvät – hallintomallista riippumatta.

Nimittäin sen, että virkamieskunta voidaan jakaa neljään päätyyppiin. Perinteiseen arvosteluasteikkoon asetettuna nämä tyypit menevät toivotusta vähiten toivottuun seuraavasti:

1. Älykäs ja ahkera
2. Älykäs ja laiska
3. Tyhmä ja laiska
4. Tyhmä ja ahkera

Tämä ihan taustaksi muutamille kirjoituksilleni kontemporaarista suomalaisesta virkamieskunnasta.