Onko Suojelupoliisi poliittisten helppoheikkien marionetti?

Erkko-konserniin kuuluva TV-yhtiö Nelonen julkaisi tänään varsin mielenkiintoisen puhelinnauhoituksen ja siihen liittyvän uutisen. Tämä valtamediasta ulos tullut tiedonjyvä oli omiaan vahvistamaan täällä suunnassa syntynyttä käsitystä siitä, että Supo on joko luopunut (tai joutunut luopumaan) roolistaan Suomen valtiollista turvallisuutta puolustavana elimenä ja myöskin sen, että kyseisestä virastosta on tullut valtaapitävien täydellinen naruista vedettävä käsinukke.

Nelosen taustat tietäen, sille täytyy  (ehkä) nostaa hattua. Tuo aiemmin lähinnä vallan sylikoirana profiloitunut  teki pitkästä aikaa uutisteon julkistamalla taustoja poliittiselle vallankäytölle tässä maassa. Toisaalta saattaa olla myöskin niin, että tässä on kyseessä aito keskustan likaisten temppujen osaston masinoima huomion vaalirahakohusta pahimpaan kilpailijaan kohdistuva siirto-operaatio.

Tuon uutisen mukaan kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen hyökkäsi kovin sanoin suojelupoliisin kimppuun Nato-asiassa viisi vuotta sitten.Katainen oli tuohtunut lausunnoista, jotka vähättelivät Naton roolia terrorismin torjunnassa.

Nelosen uutisten hankkimasta aineistosta käy ilmi, että kokoomusjohtaja syytti sekä Supon silloista päällikköä Seppo Nevalaa sekä (nimeltä mainitsematonta) Supon virkamiestä yrityksestä suistaa hänet puoluejohtajan tehtävästä. Tämän Kataisen (lähinnä ns.myllypuheluksi luokiteltavan)  yhteydenoton jälkeen Nevala kielsi alaiseltaan kaikki poliittiset lausunnot.

Uutinen liittyy kiinteästi siihen, että vuonna 2004 kokoomuksen puheenjohtajaksi noussut Katainen on vaatinut (yleisestä mielipiteestä ja Suomen todellisista eduista viisveisaten)  Suomen liittymistä pikaisesti Natoon. Heinäkuussa 2005 Katainen väitti kotiseutunsa ykkösämyrin, Savon Sanomien, tekemässä tilaushaastattelussa , että terrorismin uhka on synnyttänyt Suomeenkin turvavajeen, jonka Nato täyttäisi.

Suojelupoliisin silloinen päällikkö (nyttemmin jo  edesmennyt)   Nevala torjui väitteen tietovajeesta heti tuoreeltaan. Vain runsas kuukausi myöhemmin Supon terrorismin torjunnan asiantuntija oli sisäministerin kutsumassa tilaisuudessa Nevalan kanssa samoilla linjoilla. Katainen närkästyi lausunnosta ja oli heti yhteydessä Nevalaan.

Kataisen (joka oli siis tuolloin oppositiojohtaja) yhteydenoton jälkeen Nevala käyttäytyi harvinaisen tylysti alaistaan kohtaan ja sanoi (ilmeisesti alaisen 6.9.2005 nauhoittamassa puhelinkeskustelussa) :

”Tämä alkaa jo olla liian paksua, että sinä menet ottamaan kantaa tulenpalaviin poliittisiin kysymyksiin. Tähän on reagoitu korkealta poliittiselta tasolta, että suojelupoliisin pikkuvirkamies on ottanut tällaisen kannan”

”Sinä et ota mitään kantaa Naton ja terrorismin torjunnan suhteisiin koska se ei sinulle kuulu. Se on viraston päällikön ja ehkä sitäkin yläpuolella olevien henkilöitten asia. Jos tämä lausunto leviää tämmöisenä niin kuin on levinnyt, sinähän olet munannut raskaimman jälkeen”

Keskustelun aikana ulkomailla oleva Nevala mainitsee nauhalla useasti Kataisen nimen ja kertoo tämän kovasta syytöksestä.

”Minuun on otettu yhteyttä ja tiedät kuka henkilö on kyseessä. Ei mikä tahansa henkilö, vaan oppositiopuolueen puheenjohtaja, joka syyttää nyt minua että .. on minun asiallani pantu suistamaan hänet puheenjohtajan tehtävästä.”

”Jos sinä olet tämän sanonut niin tuota sinähän toivottavasti pystyt nyt tajuamaan viimeistään minkälaiseen rakoon sinä olet saattanut viraston päällikön”

Nauhalta paljastuu myös sellainen yksityiskohta, että Nevala luottaa poliitikkona toimivan  Kataisen sanaan enemmän kuin virkavelvollisuuden velvoittaman alaisensa sanaan.

”En mä nyt usko että kokoomuksen puheenjohtaja lähtee ihan semmoisella tiedolla liikkeelle joka ei pidä paikkaansa, vaan tällä hetkellä minä uskon .. valitettavasti enemmän Kataista kuin sinua.”

”Onhan se aivan ennenkuulumatonta että pikkuvirkamies, joka sinä kuitenkin olet ja me kaikki olemme sitä jossakin määrin niin sinä menet ottamaan kantaa Naton ja terrorismin väliseen suhteeseen. Jos et sinä ymmärrä, että se on tulenarka poliittinen kysymys Suomessa niin kuten sanottu, joudun totemaan, että sinä olet väärällä paikalla”

Nevala kielsi tässä yhteydessä alaisenaan toimineelta virkamieheltä kaikki lausunnot. Nelosen uutisten mukaan Katainen lähestyi omaa sydäntänsä ja agendaansa  lähellä olleessa Nato-asiassa henkilökohtaisesti myös ryöpytyksen kohteeksi joutunutta virkamiestä – unohtaen asemansa poliitikkona ja suomalaiseen virantoimitukseen kuuluvan virkatien.

Tänään Brysseliin Ecofin-kokoukseen lentänyt Katainen oli (vähemmän yllättäen) täysin haluton kommentoimaan käymiään Nato-keskusteluja.

Tämä  on oikeastaan vain looginen jatko viime aikoina vähän sieltä jos täältä hiljalleen tihkuneille tiedoille suomalaisen yhteiskunnan päättäjien korruptoituneisuudesta ja tiettyjen virastojen ja virkamiesten lammasmaisesta alistumisesta poliittisen vääryyden ja tarkoituksenmukaisuuden vankkurien vetojuhdiksi.

Kun valtakunnan turvallisuudesta vastaavan keskusviraston päällikkö kyseenalaistaa ammattilaiseksi katsottavan (ja virkavelvollisuuden sitoman) alaisensa näkemykset ja  nostaa jonkun puoluejohtajaksi päässeen poliitikon poliittiset ambitiot niiden yli, ollaan kaukana kansanvaltaisesta ja rehellisestä hallintokulttuurista.

Kansanvaltaisessa yhteiskunnassa lähtökohdan tulisi olla  se, että kansalainen saa luotettavaa ja puolueetonta informaatiota kaikkien virkamiesten taholta. Ei se, että jokin poliittinen ryhmä käyttää valtion salaista poliisia omien tavoitteidensa ajamiseen.

Tällä toiminnalla Katainen on astunut ulos kansanvaltaisuudesta ja on näköjään  matkalla kohti tyranniaa. Samaan aikaan valtion salainen poliisi on kastroinut itsensä ja ripustautunut ihan itse kulloisenkin poliittisen eturyhmän marionetiksi.

Tästä kehityskulusta on olemassa riittävä määrä varoittavia esimerkkejä pitkin aikoja ja maailmaa . Viimeisin tuollaisen toiminnan kulminaatio kuopattiin virallisesti 1991, mutta sen perilliset ovat hyvinkin voimissaan samassa Venäjän maassa – väittää Katainen sitten ihan mitä tahansa.

Tämä uutinen asettaa myös täysin uuteen valoon Supon (keskustalaista) Alpo Rusia vastaan käynnistämän maanpetostutkinnan ja sen jälkimainingit.  Se herättää paljon uusia kysymyksiä.

Tuliko Rusista poliittinen valapatto jo silloin, kun hän asettui (SDP:n ehdokkaana valitun) presidentti Martti Ahtisaaren avustajaksi?

Vaikuttiko tähän tutkinnan käynnistymiseen SDP:n putoaminen oppositioon?

Pystyikö kokoomus vaikuttamaan asioihin vahvemmin oppositiosta, kuin SDP ja keskusta hallitusvastuusta käsin?

Eikö keskustalainen poliittinen eliitti halunnut enää suojella Rusia?

Tuliko Rusista sopiva uhrilammas?

Mikä on todellisuus virallisen informaation takana?

Kuinka paljon valtapuolueet nokittelevat näennäisesti toisiaan,mutta sopivat saaliinjaosta kabineteissa?

… ja niin edelleen…

Ehkä huolestuttavimpana  herää kuitenkin kysymys siitä, kuinka vahva on Kataisen todellinen  asema vallan kulisseissa ja mitä hän saattaakaan saada aikaiseksi mahdollisena seuraavan hallituksen pääministerinä?

Se  (unohtamatta koko nykyistä parlamentarismiin kuin home kasvanutta poliittista korruptiotamme) on todella huolestuttavaa. Sekä yksityisen kansalaisen, että koko yhteiskuntamme kannalta katseltuna.

Lähteet: HS, Nelonen, SS, YLE

Advertisement

 

Kuka on syyllinen Sellon tapahtumiin?

Edes lomaileva suomalainen ei ole voinut välttyä vuodenvaihteen ikäviltä uutisilta.  Suomessa oleskellut kosovolainen albaani Ibrahim Shkupolli tappoi Espoossa viisi suomalaista, jonka jälkeen hän riisti hengen itseltään.

Surmatyöt hän aloitti kiduttaen viiltelemällä entisen naisystävänä hengiltä tämän asunnossa Leppävaarassa. Hän jatkoi verityötään tappamalla luvattomalla 9 mm:n pistoolilla naisen neljä työtoveria Prisman myymälässä, Sellon kauppakeskuksessa. Tämän jälkeen hän ajoi kotiinsa Suvelaan, jossa hän pakeni maallista tuomiota itsemurhan kautta.

Kullervoblogin toimitus välittää syvimmän osanottonsa kaikille niille, joita tämä tragedia on koskenut. Samaan hengenvetoon täytyy myö todeta, että tämän kirjoituksen julkaiseminen on ollut vaikeimpia asioita Jokelan ja Kauhajoen lisäksi koko blogin historian aikana.

Lopputulos pitkän harkinnan jälkeen oli kuitenkin se, että vaikka tapauksesta on kirjoitettu paljon, jotain on jäänyt vielä kommentoimatta.

Asiasta on uutisoitu laajasti, joten lienee turha toistaa muualla kerrottuja faktoja muuten kuin lyhyesti lainaten.

Tässä kirjoituksessa ei kaivata Lahtista ja konekivääriä, vaan syyllisiä Sellon tapahtumiin.

Ibrahim Shkupolli on  pääsyyllinen näihin tapahtumiin – täysin ja henkilökohtaisesti, tietenkin.  Hän tappoi yhden ihmisen erityistä julmuutta osoittaen ja tämän tekonsa jälkeen hän murhasi kylmäverisesti neljä muuta ihmistä.

Shkupollilla oli hyvin viranomaisten tuntema aikaisempi rikostausta.

Hänet oli tuomittu 1990-luvulla Mikkelin käräjäoikeudessa  ampuma-aserikoksesta ja pahoinpitelystä. Tämän lisäksi Shkupolli oli samaisella 1990-luvulla useita kertoja tekemisessä poliisin kanssa.

Tuomiot jatkuivat 2000-luvulle tultaessa.

* Espoo 2003, käräjäoikeuden tuomio ampuma-aserikoksesta
* Espoo 2004, käräjäoikeuden tuomio pahoinpitelystä
* Vantaa 2006, käräjäoikeuden tuomio asuntoyhtiön oven lukon murtamisesta
* Helsinki 2007, käräjäoikeuden tuomio ampuma-aserikoksesta ja pahoinpitelystä
* 2008 Poliisin antama lähestymiskielto
* Huhtikuu 2009 Laajennettu lähestymiskielto Selloon ja Prismaan.
* Syksy 2009 Lähestymiskiellon rikkominen useita kertoja.

Kuollessaan Shkupollia epäiltiin myös uudemmista rikoksista
* Espoossa syyteharkinnassa kaksi eri petosta
* Espoossa syyteharkinnassa laiton uhkaus
* Espoossa syyteharkinnassa laitoman maahantulon järjestäminen.

Viimeisestä käytetään myös nimeä ihmiskauppa.

Näistäkään tapahtumista huolimatta Shkupollia ei saatu karkoitettua Suomesta – tosin hänelle ei myöskään annettu Suomen kansalaisuutta. Se tästä vielä oikeudenmukaisuuden irvikuvasta olisikin puuttunut

Maahanmuuttoviraston mukaan poliisi ei missään vaiheessa esittänyt Shkupollia karkotettavaksi. Viraston mukaan tämä olisi tosin ollut turhaa, koska oleskeluluvalla Suomessa asunutta miestä ei olisi voitu hänen tekemiensä aiempien pikkurikosten perusteella karkottaa. Maastakarkotus onnistuu maahanmuuttoviraston näkemyksen mukaan vasta törkeiden rikosten perusteella.

Suomen lainsäädännön ja voimassaolevan tuomioistuinkäytännön mukaan karkottamisen edellytykset tuskin olisivat täyttyneet

Kyseisen viraston maahanmuuttoyksikön johtaja Heikki Taskinen kertoo ja jatkaa:

Karkottamiseen joutuu törkeisiin rikoksiin syyllistyneitä henkilöitä, joilla on ehdottomia vankeusrangaistuksia

Taskinen kertoo, että mikäli ulkomaalainen henkilö syyllistyy vakaviin rikoksiin Suomessa, tekee poliisi karkottamisesityksen maahanmuuttovirastolle. Tämän jälkeen maahanmuuttovirasto arvioi karkotetaanko henkilö vai ei.

Poliisi puolestaan sanoo, että se ei halua tehdä (resurssipulaansa vedoten) turhaa työtä. Poliisin mukaan kyseinen maahanmuuttovirasto hylkää 90 % poliisin tekemistä karkotusesityksistä.

Suomessa asuu tällä hetkellä noin 150 000 ulkomaalaista ja maasta karkoitetaan alle sata ulkomaalaista vuodessa.

Mitä laki siten sanoo? Millainen on sitten se kuuluisa törkeä rikos, jonka jälkeen maahanmuuttoviraston mielestä rikollinen maassaoleskelija voidaan karkottaa Suomesta?

Ulkomaalaislaki (jota tässäkin tapauksessa olisi pitänyt käyttää virantoimituksen pohjana ja perusteena) kertoo asiasta näin:

149 §

Maasta karkottamisen perusteet

Maasta voidaan karkottaa oleskeluluvalla oleskellut ulkomaalainen:

1) joka oleskelee Suomessa ilman vaadittavaa oleskelulupaa;

2) jonka on todettu syyllistyneen rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta, taikka jonka on todettu syyllistyneen toistuvasti rikoksiin;

3) joka on käyttäytymisellään osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle; taikka

4) joka on ryhtynyt taikka jonka voidaan aikaisemman toimintansa perusteella tai muutoin perustellusta syystä epäillä ryhtyvän Suomessa kansallista turvallisuutta tai Suomen suhteita vieraaseen valtioon vaarantavaan toimintaan.

Maasta voidaan 1 momentin 2 kohdassa säädetyllä perusteella karkottaa myös ulkomaalainen, joka on jätetty syyntakeettomana rangaistukseen tuomitsematta rikoslain 3 luvun 4 §:n nojalla.

Pakolaisen saa karkottaa 1 momentin 2―4 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa. Pakolaista ei saa karkottaa kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa, johon nähden hän on edelleen kansainvälisen suojelun tarpeessa. Pakolaisen saa karkottaa vain valtioon, joka suostuu ottamaan hänet vastaan.

Eli – ulkomaalainen,  jonka on todettu syyllistyneen rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta, taikka jonka on todettu syyllistyneen toistuvasti rikoksiin, voidaan karkottaa Suomesta.

Kun katsoo Shkupollin rikossaldoa, niin ensimmäinen johtopäätös on se, että hän oli syyllistynyt toistuvasti rikoksiin.

Täten karkottamisen edellytykset olisivat täyttyneet – vastoin Taskisen kantaa – varsin selvästi hänen kohdallaan.

Kannattaa huomata myös sellainen seikka, että ulkomaalaislain 36 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan henkilö lakkaa olemasta pakolainen, jos hän ei ilmeisesti enää ole suojelun tarpeessa, koska olosuhteet, joiden vallitessa hänestä tuli pakolainen, ovat lakanneet olemasta.

Käytännössä tämä tarkoittaa Shkupollin kohdalla sitä, että Kosovon itsenäistyessä vuonna 2008, viranhaltijoilla olisi viimeistään ollut (virkavelvollisuuden lisäksi) mahdollisuus lähettää Shkupolli takaisin Kosovoon.

Tätä kaikkea vasten tarkasteltaessa on aika selvää, että maahanmuuttovirasto (ja etenkin sen ajama edesvastuuton maahanmuutto- ja ulkomaalaispolitiikka) on yksi tärkeimmistä osasyyllisistä näihin tapahtumiin.

Eikä oikeusministeri Tuija Braxin johtama tuomioistuinlaitoskaan ole täysin syytön.

Vaikka oikeudessa tulee epäselvissä asioissa tulkita vastaajan edun mukaisesti, niin Shkupollin kohdalla ei voida puhua mistään epäselvästä tapauksesta.

Ovatko oikeuslaitos ja maahanmuuttovirasto syyllistyneet virkavelvollisuuden rikkomiseen vai on kyseessä työtapaturma, lienee makuasia. Tässä (ja ilmeisesti monessa muussakin tapauksessa) lakia on mitä todennäköisimmin tulkittu väärin – tuhoisin seurauksin.

Shkupollin tapauksessa hänen pitkäaikainen oleskelunsa ja henkilökohtaiset siteet Suomeen olisivat maahanmuuttoviraston mielestä painaneet kupissa.

Tärkeimpänä siteenä maahanmuuttovirasto on pitänyt Shkupollin murhaamaa tyttöystävää. Toisena siteenä kyseinen virasto on pitänyt Shkupolin Kosovosta Suomeen tuomaa alistettua vaimoa ja perhettä.

(Löytääkö kukaan tästä minkäänlaista logiikkaa?)

Eräs Kainuun Sanomien haastattelema kajaanilaisnainen muistaa Shkupollin röyhkeänä. Koska mies osasi ruotsia, hänen ajatuksensa eivät jääneet epäselviksi.

Hänen vaimonsa oli alistettu, ja hän oli usein täysin rahaton. Autoin häntä ja lapsia, joilla ei ollut ruokaa.

Shkupollin vaimo odotti Kajaanissa kolmatta lastaan.Hän ei osannut lukea eikä kirjoittaa millään kielellä. Mies jätti Kajaanissa suomen kielen kurssin kesken ja ilmoitti lähtevänsä Kosovon vapautusarmeijaan.

Nämäkö sitten ovat kiinteitä siteitä Suomeen. Sellaisia siteitä, joiden vuoksi Shkupollia ei olisi voitu karkottaa Suomesta?

Seuraavaksi epäiltyjen listalla tuleekin sitten eräs toinen viranomainen. Tämän viranomaisen ylipäällikkö syyllistyi rikokseen aikaisemman uransa aikana ja silti hänet potkittiin yhteiskunnan lainvalvonta- ja väkivaltakoneiston johtoon.

Kun katsoo seuraavaa videota ja tietää, että (sinänsä asiallista) moraalisaarnaa nuorisolle pitävä poliisiylijohtaja on itsekin tuomittu liikenteen vaarantamisesta, niin tulee sellainen tunne, ettei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa – etenkin tämän Sellon tragediaan liittyvän  uutisen yhteydessä:

Suurin ongelma poliisia koskevassa asiassa on (suomalaisen hallintoalamaisen kannalta katsoen) se, että toki kansalainen voi valittaa hallintoviranomaisen päätöksestä hallinto-oikeuteen, mutta poliisi on luonut itsestään varsin varsin itsenäisen ja vallastaan pöhöttyneen mastodontin. Tämä taas on eräänä osasyynä viime aikojen ikäviin ampuma-aseisiin liittyviin ikäviin uutisiin.

Poliisi juoksee nyt (itsensä jälleen kerran täysin munattuaan) poliitikkojen helmoihin ja hakee apua sieltä. Normaalissa kansanvaltaisessa yhteisössä ei tulisi kuuloonkaan, että poliisi kaataa omat virheensä erittäin suuren lainkuuliaisen kansanosan niskaan.

Eli suomeksi – poliisin tekemät käsittämättömät lupa- ja operaatiovirheet yritetään hukuttaa laillisten aseenomistajien syyksi – ja samaan aikaan poliisi ihmettelee sitä, että sen  toimet tuottivatkin täysin halutusta poikkeavan lopputuloksen.

Jotenkin enemmän tai vähemmän skitsofreenista ajattelua edustaa poliisin (ja sisäministeriön) näkemys siitä, että laittomat aseet vähentyisivät kieltämällä laillinen aseenomistus. Ja se,että tämä tapaus liittyisi jotenkin lailliseen aseenomistukseen ja laillseen aseharrastukseen.

Todellisuudessa tuollaisessa tilanteessa kävisi niin, ettän huomattava määrä aseita katoaisi – ja muuttuisi samalla laittomiksi. On typerää kuvitella aseiden kuitenkaan todellisuudessa katoavan Suomen kaltaisesta maasta hallitsijan mahtikäskyllä – se ei ole onnistunut aikaisemminkaan eikä se onnistu nyt eikä tulevaisuudessakaan.

Samoin poliisin huolena oleva salametsästys saattaisi laajentua nykyisestä huomattavasti. Kun ase on laiton, niin voiko silloin metsästää enää laillisesti?

Kun luodaan yleistä oikeustajua vastaan olevaa lainsäädäntöä, pudotetaan myös lainrikkomiskynnystä.

(Toisaalta kun tietää, että yksityisaseiden holhoukseensaattaminen tai sosialisointi on eräs vasemmistön keppihevosista, niin ihmetyttää suuresti etteikö porvarienemmistöinen eduskunta saa näitä pula-ajan sosialisteja kuriin? Kaikki omaisuus on kuitenkin varmimmin hoidossa ja tallessa yksityisomistuksessa.)

Palataanpa kuitenkin takaisin  poliisiin – ja sen paniikkireaktioon. Poliisin komentoketju kaikissa viimeisten vuosikymmenten aikana sattuneissa kriiseissä (alkaen Mikkelin panttivankidraamasta 1986)on kerta kerran jälkeen osoittautunut heikoksi, olemattomaksi ja jopa täysin vastuuttomaksi.

Jokelan ja Kauhajoen verilöylyissä käsiaseen hallusapitoon oikeuttavan luvan (vastoin ohjeita tai varoituksia) myöntäneet poliisit eivät ole mitenkään (ainakaan moraalisesti) syyttömiä noihin tapahtumiin. Myös selkeät sekoilut toiminnassa, vastuuhenkilöiden puuttuminen ja rinnakkaisten järjestelmien (jotka hidastivat toimintaa, lamautuivat tai tekivät ristiriitaisia päätöksiä) keskinäinen toiminta eivät olleet varsinainen kukkanen poliisiorganisaation ja sen luotettavuuden hattuun.

Sellon verilöylyssä poliisi ei pystynyt eristämään aluetta, suorittamaan evakuointia, tiedottamaan asiallisesti, estämään kahta jälkimmäistä murhaa (Shkupolli pääsi ilman esteitä uudestaan Prismaan poistuttuaan sieltä jo kerran) eikä estämään tekijän liikkumista Suvelaan ja tämän itsemurhaa.

Jos miettii tämän vastuunpakoilun lisäksi myös poliisihallinnon tapaa syödä budjettiin kirjatut määrärahat jo vuoden kolmannella kvartaalilla loppuun – ja kerjätä sen jälkeen lisärahaa eduskunnalta – tuota tapaa liike-elämässä käyttäen johto saattaisi olla alle aikayksikön epäiltynä petoksesta.

Ongelman yksinkertaisin ratkaisu olisi se, että poliisin toimia tutkisi aidosti poliisin  ulkopuolinen (poliisivaltuuksin varustettu) erillinen viranomainen – sellainen jolla olisi munaa myös viedä poliisi käräjille saakka tarvittaessa.

Yksi ratkaisu olisi myös se, että tärkeimmät paikalliset (ja valtakunnalliset) siviiliviranhaltijanimitykset (poliisikin on siviili) alistettaisiin hakijoiden  koulutus- ja soveltuvuus- ja taustaselvityksen  jälkeen sitovan kansanäänestyksen alaisiksi ja näistä viroista tehtäisiin määräaikaisia.

Mutta epäiltyjen listalta löytyy vielä virkamiehiäkin suuremmista munauksista epäiltyjä tahoja. Virkamiehet noudattavat (tai heidän piäisi noudatta) lakeja ja asetuksia – tosin nykyään tulee vahva tunne siitä, että poliittinen ohjauskaan ei ole täysin olematonta.

Syyttävä sormi osoittaa myös poliitikkoja – yksin ja kokonaisena oligarkkisena ryhmänä. Poliitikot esittävät aloitteita lainsäädäntöön ja säätävät lakeja. Osa heistä johtaa ministereinä lakien toteuttamista – jokaisen meistä näkemin tuloksin.

Kun tämä monikulttuurihulluus aikanaan laantuu ja krapula iskee, siinä vaiheessa olisi syytä perustaa Suomeen totuuskomissio. Syyttömiä eivät ole nykyinen hallitus ja eduskunta eivätkä niiden edeltäjätkään.

Astrid Thors, Matti Vanhanen, Paavo Lipponen, Jyrki Katainen, Anne Holmlund, Erkki Tuomioja, Sinikka Mönkäre, Liisa Hyssälä, Jan-Erik Enestam – ja monet muut. Suomen kansalla olisi oikeus kuulla puolueettoman tutkinnan jälkeen, ovatko poliitikkomme (ja poliittiset vrkamiehet)  hoitaneet yhteisiä asioitamme parhaalla mahdollisella tavalla.

Unohtamatta demokratian ylikävellyttä Tarja Halosta ja hänen nimittämäänsä Ritva Viljasta.

Jokaisen itsenäiseen ajatteluun pystyvän kansalaisen nähtävissä on se, että maamme on matkalla kohti (monikulttuurista) helvettiä, jos poliittinen kulttuuri ei muutu pikaisesti eikä saalistajien konsensukseen perustuvalle jakopolitikalle ja poliittiselle sekoilulle  saada loppua aikaiseksi.

Aika suuret kertoimet voi kukin asettaa sille, että vaikka kaikki lailliset aseet maassa takavarikoitaisiin, tulemme sitä suuremmalla todennäköisyydellä näkemään tämän (laittomalla aseella) tehdyn verityön jatkumoita ja uusintoja.

Tämä nykyinen poliittinen johtomme ei pysty takaamaan yhteiskuntarauhaa eikä kansalaisten turvallisuutta. Kohta se ei pysty takaamaan enää edes hyvinvointivaltion rippeitäkään – eikä maksamaan koko ajan kasvavaa valtionvelkaa.

Lähteet: Valtioneuvosto, Eduskunta, HS, TS, KS, KSML, SS, IL, IS, MTV3, YLE, HBL, Finlex, Edilex, YouTube, poliisi

 

Thors sai sapiskaa – koska on Suurpään vuoro?

STT:n eilen julkaiseman uutisen mukaan maahanmuuttoasioista hallituksessa vastaavan ministerin Astrid Thorsin (r.) luottamus on koetuksella hallituksen sisällä.

Kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok.) kertoi eduskunnan keskustelussa keskiviikkona, että muut voimat hallituksen piirissä ovat ottaneet aktiivisemman roolin Thorsille kuuluvassa turvapaikkapolitiikassa.

Tällä kommentillaan Zyskowicz viittasi hallituksen helmikuussa päättämiin linjauksiin. Hallitus muun muassa asetti tavoitteeksi vähentää perusteettomasti turvapaikkaa hakevien määrää.

Odotan, että ministeri Thors toimisi entistä pontevammin tämän hallituksen tavoitteen toteuttamiseksi,

Zyskowicz oudoksui myös sellaisia puheita, että turvapaikanhakijoiden määrät eivät Suomessa ole suuria verrattuna muihin Pohjoismaihin.

Eivätkö ministeri ja hänen virkamiehensä ymmärrä, että nimenomaan emme halua Suomeen niitä ongelmia, joita naapurimaissa on nähty, kun turvapaikkapolitiikka on lähtenyt käsistä?

Zyskowicz totesi hyvin suoraan myös sen asian, joka on ollut maahanmuuttokriittisissä piireissä jo pitkään pöydällä – Thorsilla ja tämän lähimmillä virkamiehillä on vahva asenneongelma viranhoidossa. Tämä ongelma näkyy etenkin silloin, kun pitäisi ottaa kantaa perusteettomiin turvapaikkahakemuksiin ja hakemusten käsittelyn nopeuttamiseen.

Edellisen hallituksen maahanmuuttoasioista vastannut Kari Rajamäki (sd.) sanoi, että hallitus ei hänen mielestään ole pystynyt hillitsemään perusteettomien turvapaikanhakijoiden vyöryä.

Väärien signaalien ja myös päätöksenteon heikkouden takia tilanne on riistäytynyt siihen, että meillä on lähes neljä tuhatta turvapaikanhakijaa haastattelematta.

Rajamäki ihmetteli myös sitä, miksi Suomessa ei ole ryhdytty toimiin ikätestien mahdollistamiseksi. Alaikäisten ja alaikäisinä esiintyvien turvapaikanhakijoiden määrä on kasvanut merkittävästi.

On pelkkää vetkuttelua ministeri Thorsin ja hallituksen taholta, ettei näitä asioita panna pikaisesti kuntoon.

Thors ilmeisesti jänisti tilannetta, eikä ollut paikalla kuulemassa ripitystä. Virallisesti hän istui samaan aikaan hallituksen neuvottelussa. RKP:n ryhmäjohtaja Ulla-Maj Wideroos (r.) sanoi, että hakemusten käsittelyn nopeuttamiseen tarvitaan lisää rahaa ja siihen RKP:n eduskuntaryhmä on kyllä valmis.

Olisikohan RKP:n eduskuntaryhmä myös valmis pistämään Thorsin ministeriuran poikki?

Thors on ollut lyhyessä ajassa ehdottomasti itsenäisyytemme ajan tuhoisimpia ministereitä eivätkä hänen toimensa (laajastikaan tarkastellen) ole oikein mahtuneet ministerivastuun piiriin.

Thorsilla – ja näillä häntä lähellä olevilla virkamiehillä – on ollut kumma tapa kävellä sekä Eduskunnan, hallituksen että kansan enemmistön tahdon yli. Olikin aika ottaa tähän asiaa hallituksen sisältäkin kantaa.

Toivottavasti Thorsin lähtölaskenta on alkanut – ja etenkin, toivottavasti hallitus seuraa sisäministeriön kansliapäällikön toimia hieman tarkemmin tulevaisuudessa.

* * *

Mutta palataanpa koko maan erikoisimpaan julkisen viran haltijaan – Johanna Suurpäähän.

Vähemmistövaltuutettu on kaiken muun laillisuuden rajoilla nähdyn puuhastelunsa jälkeen antanut lausunnon marjanpoiminnasta. Näennäisestä huvittavuudestaan huolimatta asia on jälleen kerran harvinaisen vakava.

Luin tuon vähemmistövaltuutetun tiedotteen ja täytyy todeta, että sielläkin on opittu viime aikoina kirjoittamaan asioita kryptisesti – enää ei mennä ns. perse edellä puuhun ja kerrota kansalle sitä mikä onkaan lopullinen tarkoitus.

Minulle heräsi ihan vakava kysymys, että kumpaakohan Suurpää tarkoittaa tällä muotoilullaan, kutsun esittänyttä yritystä vai suomalaista yhteiskuntaa?

Vaikka luonnonmarjojen poimijat eivät välttämättä työskentele työsuhteessa kutsujana toimineeseen yritykseen, tulee yksilön oikeuksien toteutuminen oleskelustatuksesta riippumatta pyrkiä toteuttamaan. Vähintäänkin toiminnasta syntyneiden tappioiden kattaminen olisi aiheellista taata.

Kummassakin tapauksessa Suurpää pyrkii juridisesti asettamaan sitten jo turistinkin suomalaisen alkuperäisasukkaan kanssa samalle viivalle sosiaalisten tukien ja hyvinvoinnin jakamisessa (ja vähemmistön edustajana jopa ohi).

Marjojenpoiminta on eräs ns. ikimuistoisista nautintaoikeuksista – sitä ei katsota työksi, joten siitä ei tarvitse maksaa myös veroakaan – toistaiseksi. Suurpää on näin ollen astunut askeleen täysin uudelle (ja hänelle) kuulumattomalle lainsäädännön ja sen tulkinnan alueelle.

Ikävimmillään Suurpään puuhastelun seurauksena syrjäseutujen ihmisiltä viedään viimeinen vapaa toimeentulon lähde ja avataan uusi luukku Suomeen suuntautuvalle sosiaaliturismille.

Varsin ikävää on tässä myös se, että Suurpää katsoo oikeudekseen tulkita lakia lähinnä lainsäädännöllisestä näkökulmasta – minusta on aika uskomatonta, että joku virkamies kuvittelee todellakin 2000-luvun Suomessa, että hänellä on oikeus puuttua lainsäätämiseen ja komennella lainsäätäjää.

Kuten olen aikaisemminkin todennut, Suurpää on henkilönä eräs suurimpia ongelmia suomalaisen hyvinvointi- ja kansallisvaltion tulevaisuuden kannalta tarkasteltuna.

1. Kuten olen todeksi osoittanut ja toteennäyttänyt, Suurpää on eräs tärkeimpiä tekijöitä somalitaustaisen vähemmistön syntymisessä (lakia väljästi tuolloin tulkiten ja jopa sitä loukaten) Suomeen.

2. Hän on leimannut itsensä selkeästi subjektiiviseksi koko asian ja näin myös virkansa) suhteen.

3. Miten voi olla mahdollista, että Suomen kaltaisessa vakiintuneessa demokratiassa annetaan korkea oikeudellinen valvontavirka sellaiselle ihmiselle, joka on koko työuransa aikana osoittanut yksisilmäisyyttä ja suoranaista fanaattisuutta siinä?

Suurpään kohdalla voidaan nimittäin jo aivan vakavasti todeta, että hän ei täytä niitä objektiivisuusvaatimuksia (historiansa, julkisen leimautumisensa ja virkatoimiensa vuoksi) joita odotetaan julkisen viran haltijalta.

Suurpään (ja myös Illmanin) asettaminen oikeudelliseen vastuuseen ja hänen erottamisprosessinsa – olisivat oman näkemykseni mukaan – tällä hetkellä eräitä ensiarvoisen tärkeitä toimia monikulttuurisoimisprosessin hidastamiseksi, torjumiseksi ja pysäyttämiseksi.

Ja ehkä vielä tärkeämpää – ne olisivat osoitus siitä, että Suomi on kuitenkin kansanvaltainen oikeusvaltio.

Lähteet: Vähemmistövaltuutettu, STT, AL

 

Eurooppalainen kansalaisyhteiskunta?

Viime aikojen uutiset ovat vahvistaneet entisestään kuvaani siitä  mikä on suomalaisen (ja yleisemminkin eurooppalaisen) kansalaisyhteiskunnan tila ja vointi.

Potilas (eli kansanvalta) voi huonosti – EU:n liittovaltiokehitykseen saumattomasti kuuluvana osana – kansanvaltaisina pidetyissä yhteiskunnissa.  Suomessa se alkaa olla jo henkihievereissään.

Vai mitä mieltä olette siitä, että eräässä kansainvälisessä vertailussa Suomi on jaetulla 45. sijalla samoilla pisteillä kuin Honduras, Mongolia ja Filippiinit?

Keskeneräisistä asioista ei ole soveliasta keskustella?

Tähän saavutukseen kansalaisyhteiskunta Suomi yltää YK:n vertailussa. Tässä tuoreessa vertailussa mitataan valtioiden tapaa käyttää ict-teknologiaa kansalaisten mielipiteen kuulemiseen. Ruotsi ja Tanska ovat kärkisijoilla kaikissa tähän asiaan liittyvissä selvityksissä, muista ongelmistaan huolimatta.

Kansalaisten lähes kokonaan puuttuvat mahdollisuudet vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin  eivät kuitenkaan herätä keskustelua  nykyisessä nomenklatuuran pyörittämässä valtiodiktatuurissamme.  Siinä tekopyhässä teeskentelyssä,  jossa kansalaisvaikuttamisen ainoa muoto on äänioikeus (äänestyspakkoa odotellessa…). Tai puhumattakaan siitä, että kukaan vallan kahvaan kiinni päässyt poliitikko ottaisi asiakseen muuttaa nykyistä järjestelmäämme yhtään nykyistä enemmän kansanvaltaiseksi.

Monet – Suomea vähemmän kansanvaltaisina pidetyt – valtiot ovat jo huomanneet sen,  että internet on hyödyllinen keino  kansalaisten mielipiteiden kuuntelemiseen.  Suomessa  valtioneuvoston, vähemmistövaltuutetun, nykyisen apulaisoikeuskanslerin ja erään valtionsyyttäjän muodostama inkvisitiolautakunta pyrkii puolestaan  sensuroimaan internetiä ja rajoittamaan kansalaisten sananvapautta – jopa rankaisemaan kansalaisia ns.vääristä mielipiteistä

Demokraattisessa maassa hallitusta ja sen harjoittamaa politiikkaa tulee voida arvostella voimakkaastikin ja ulkomaalaispolitiikka on yksi sen osa. Jos siihen sisältyy samalla ulkomaalaisten arvostelu, sekin on hyväksyttävä, jos sitä ei ääneen lausuta.

Mika Illman

Suomessa tätä asiaa pyrittiin maskeeraamaan surkuhupaisalla tavalla – muistatte varmaan oikeusministeri Tuija Braxin masteroiman  sähköisen äänestyksen farssin viime vaaleissa? Vaikka sähköinen äänestys saataisiinkin toimimaan, niin kyse on siitä, että kansaa tarvitaan antamaan äänensä vallanpitäjille – ei käyttämään valtaa ja kertomaan oma mielipiteensä asioista (vaikka perustuslaki alkaakin sanoilla Suomessa valta kuuluu kansalle…).

Useimmissa demokraattisina pidetyissä  maissa näiden kansalaisia autetaan (ja suorastaan yllytetään)  kertomaan näkemyksensä valmisteltavista asioista.  Suomessa sen sijaan ministeritason päättäjät  – ja muutamat virkamiehet, eli kansan palvelijat – ovat toinen  toisensa ja kerta kerran  jälkeen todenneet, että keskeneräisistä asioista ei ole soveliasta keskustella.

Näin ei tapahdu kuitenkaan Suomessa.

Aika jännä juttu – eikö?

Kansalaiskeskustelu takaisi paremmin valmistellut päätökset

Suomessa on kuljettu iso askel kohti latinalaista hallintokulttuuria – ja korruptiota. Nykyään suomalaiset päättäjät nimittäin uskovat,  että (päättäjien keskinäiseen)  konsensukseen perustuva mahdollisimman  nopea ja salamyhkäinen toiminta ilman kansalaiskeskustelua on yhteiskunnallisesti taloudellisinta ja tarkoituksenmukaisinta (muualla  on jo tosin  alettu ajatella siten, että valtio palvelee paremmin kansalaisia, jos valtio tuntee kansalaisten tarpeet ja odotukset).

Aidossa kansalaisyhteiskunnassa  säästetään kuluissa ja tehdään vähemmän virhepäätöksiä silloin , kun asioista keskustellaan avoimesti  ennen päätöksiä. Tätä voisi pitää jopa liiketaloudellisesti tehokkaana toimintana.

Tuossa YK:n tekemässä vertailussa (kuten aikaisemmissa perusopetuksen tasoa koskevissa tutkimuksissakin) Suomen tärkein vahvuus on todistetusti  voimavara nimeltään maailman parhaiten koulutetut kansalaiset.

Poliittista nomenklaturaamme ei kuitenkaan kiinnosta se mitä kansalaiset ajattelevat. Inhimilliset resurssit jäävät todellisuudessa muutaman keskinkertaisen pyrkyrin keskenään tekemien päätösten jalkoihin – näin silti, vaikka samat poliittiset apinat jankuttavat kaikkialla – ulkoa opitun kuuloista – mantraa Suomen elämisestä huippuosaamisen kautta.  Kuten joku muukin on jo todennut, huippuyliopistojen perustaminen Suomeen on todennäköisesti  – vain ja ainoastaan –  rahan tuhlaamista maassa, jossa ihmisten ajattelukykyyn ei kuitenkaan luoteta.

Suurten ikäluokkien aiheuttama (kahdenkymmenen vuoden mittainen) tilastollinen työvoimapulakupla näkyy yhteiskunnassamme jo ensi vuodesta alkaen. Vaikka työttömyys kuristaa koko yhteiskuntaamme, niin julkisella sektorilla on entistä vähemmän työntekijöitä ja enemmän tekemistä. Tätä ei aukkoa ei pystytä täyttämään kieli- ja ammattitaidottomalla – ja vastoin kansan enemmistön tahtoa ja ilman mitään järkevää suunnitelmaa – maahantuodulla halpatyövoimalla.  Tehokkuutta on lisättävä näissä talkoissa ja nykyinen  tietotekniikka on tässä asiassa avainsana.

Suomen hallitus (suuressa viisaudessaan) on juossut näissäkin asioissa perse edellä puuhun (ja päänsä siihen kuuluisaan Karjalan mäntyyn). Väkisin tehty TV-kanavien digitalisointi (ja syrjäseuduilla asuvan kansanosan  hylkääminen samalla kerralla, analogisista palveluista järjenvastaisesti luopumalla). Itseään Suomen uudeksi diktaattoriksi nostavan Matti Vanhasen luotsaama hallitus ilmoittikin muutama viikko sitten, että valtio investoi nyt laajakaistaan ja uusiin sähköisiin palveluihin. Tämänkin on joku muu todennut jo ennen minua, mutta totuushan on se, että mitä helvetin hyötyä on satsata uusiin järjestelmiin, jos päättäjien omaksumat toimintamallit pysyvät samoina?

Totuus lienee kuitenkin se (ai prkkl kuinka inhoankaan tuota kielikuvaa…), että päättäjät näkevät laajakaistateknologian keinona alistaa kansa tiukemmin poliittiseen kontrolliin ja helpottaa kurinpidollisia toimenpiteiden kohdistamista ns. toisinajattelijoihin. Luuletteko ihan aikuisten oikeasti, että Braxin sähköinen äänestyskokeilu ei jättäisi takaportteja kansalaisten valvontaan?

(Hyödyllisempää olisi varmaankin taata kotimaisella polttoaineella palava tulisija jokaiseen suomalaiseen asuntoon – niin huoltovarmuuden kuin hallituksen salliman viestinnän tasonkin kautta – savumerkit kun eivät taida olla vielä uhka nomenklaturalle?)

Noin summa summarum – henkilökohtaisesti olisin valmis tukemaan ketä tahansa poliitikkoa, joka avoimesti (ja tarpeeksi vilpittömästi)  ilmoitta ajavansa todellista kansalaisyhteiskuntaa – sveitsiläistyyppistä demokratiaa.

Sananvapauden ihmemaa?

Demokratiana pitämämme Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta (EIT) enemmän langettavia sananvapaustuomioita kuin mikään muu muista Euroopan neuvoston maista tai esimerkiksi muut Pohjoismaat.

Kymmenessä vuodessa Suomi on saanut seitsemän tuomiota, joissa on todettu ihmisoikeussopimuksen sananvapausartiklan rikkomus.

Lähelle Suomea rikkomusten määrässä pääsee Pohjoismaista Norja, joka on vuodesta 1999 lähtien tuomittu viisi kertaa sananvapauden rikkomisesta. Tapaukset ovat koskeneet lähinnä lehdistöä. Ruotsi on saanut samassa ajassa kahdet rapsut, Tanska ja Islanti eivät yhtään.

Ihmisoikeussopimuksen ratifioineista 47 maasta on Suomea enemmän langettavia sananvapaustuomioita saanut seitsemän maata. Vain Turkki (jota oma poliittinen nomeklaturamme kuolaa ja hinkuu EU:n jäsenmaaksi) pyörii näissä rikkomuksissa aivan omassa luokassaan  169 tuomiollaan.

Lehdistöä koskevissa tapauksissa EIT ottaa huomioon (kategorisesti ja ihmisoikeussopimusten mukaisesti)  myös yleisön oikeuden saada tietoa. Poliittisessa  Suomessa kiistat  ajatellaan  lehtikirjoituksen tekijän ja kirjoituksen kohteen välisiksi – ilman yhteiskunnallista merkitystä ( keskeneräisistä asioista ei ole soveliasta keskustella).

Suomi ei ole saanut sananvapausjutuista yhtään vapauttavaa tuomiota.

Tämän maan valtaapitävät eivät tunnu edelleenkään ymmärtävän sitä , että:

Sananvapaus ei kata pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin

Niinpä niin…

Eikä kuuntele myöskään EU

Tuore uutinen kertoo näin, että vasemmistoryhmien europarlamentaarikot ovat huolissaan mahdollisuudesta,
että ranskalainen äärioikeistolaispoliitikko Jean-Marie Le Pen saisi johtaa uuden EU-parlamentin avausistuntoa heinäkuun puolivälissä.

Tätä avausistuntoa on perinteisesti johtanut parlamentin vanhin meppi, ja on todennäköistä, että kesäkuussa 81 vuotta täyttävä Le Pen on kesäkuussa valittavan uuden parlamentin ikäpresidentti.

EU-parlamentin sosiaalidemokraattista ryhmää johtavan saksalaisen Martin Schulzin mielestä on sietämätön ajatus, että avausistuntoa johtaisi poliitikko, joka kiistää holokaustin eli juutalaisten joukkotuhoamisen tapahtuneen toisen
maailmansodan aikana. Schulz haluaakin muuttaa parlamentin sääntöjä tältä osin.

EU-parlamentin vihreiden johtaja, saksalainen (oikeasti ranskalainen, maansa rikoksen takia hylännyt) Daniel Cohn-Bendit pitää koko ikäpresidenttikäytäntöä vanhentuneena.

Meidän mielestämme avausistunnon puheenjohtajana pitäisi olla parlamentinnuorin edustaja. Ei Le Penin vuoksi, vaan siksi, että nuorin edustaja edustaatulevaisuutta

Eli suomeksi:

Nykyinen nomenklatura muuttaa härskisti sääntöjä – etenkin silloin kun säännöt eivät sovi sen tavoitteisiin. Tähän kun ynnätään vielä natsi/fasisti-kortin heiluttelu, vähemmistöjen nostaminen enemmistöjen yläpuolelle ja ehdottomuus vihervasemmiston ja seteliselkärankaisten oman asian suhteen, pääsemme tilanteeseen, että jäykkävasemmistolais-globaalikapitalistinen vuosi 1984 ei ole kovinkaan kaukana.

(Punaiseen Danyyn pitää suhtautua (kaikesta huolimatta) kaikella vakavuudella. Tämä virheiden nykyinen MEP on todellinen anarkomarkojen esi-isä.)

Tämä on – kaiken muun tuoreen uutistulvan sisällä – taas kerran osoitus siitä, että virheet ja sen ympärillä pyörivä loiskiehunta on kansanvallan pahin vastustaja koko Euroopassa.

Johdonmukainen jatko

Johdonmukaisena jatkona soraäänien hiljentämiselle ja oman valtansa pönkittämiselleen, ikioma nomenklaturamme on tullut siihen johtotulokseen, että tuomaria ei jatkossakaan voida panna viralta sen vuoksi, että hän on yksityiselämässään syyllistynyt vain sakolla rangaistavaan tekoon. Eduskunta on hylkäämässä hallituksen lainmuutosesityksen tältä osin.

Hallitus oli esittänyt, että tuomari voitaisiin panna viralta, jos hän on syyllistynyt tahalliseen rikokseen, josta rangaistus on ollut vähintään 60 päiväsakkoa. Eduskunnan lakivaliokunta ehdottaa, että tätä ei hyväksytä.

Tällä hetkellä tuomareiden viraltapanoa koskevat samat säännökset kuin muitakin virkamiehiä. Viraltapano on ehdoton, jos virkamies tuomitaan elinkautiseen. Pääsääntö se on silloin, kun tuomio on vähintään kaksi vuotta vankeutta.

Harkinnanvaraiseksi viraltapano muuttuu sitten, kun tuomio tahallisesta rikoksesta on alle kaksi vuotta vankeutta.

Hallituksen mielestä tuomarin syyllistyminen tahalliseen rikokseen yksityiselämässään voi osoittaa, että hän on sopimaton toimimaan tuomarina, vaikka rangaistus teosta olisikin lievä. Tästä tuli ehdotus 60 päiväsakon rajasta.

Ehdotukselle vastusti aiemmin eduskunnan perustuslakivaliokunta. Sen mielestä hallituksen perustelut eivät olleet riittävät. Myös ehdotettu 60 päiväsakon raja vaikutti sattumanvaraiselta.

Vai niin?

Minusta taas näyttää siltä, että hallitus on kiinnostunut lähinnä siitä, että tuomarit toimivat sen sylikoirina ja jakavat ns.oikeita tuomioita –  virkakelpoisuudesta ja virkamiehen nuhteettomuudesta paskaakaan välittämättä.  Sopivuus – ja etenkin poliittinen sellainen – saattaa olla oikeudenkäyttäjien mittari entistä enemmän tulevaisuudessa.

(Puhu tässä nyt sitten kansalaisyhteiskunnasta…)

Lainaan tähän loppuun veli Valkean muualle hyvin muotoilemaa tekstiä:

Valtion viehtymys tunnustuksiin, pahoitteluihin, anteeksipyyntöihin, selontekoihin, jne. voidaan selittää sillä, että valtio haluaa olla kaikkinäkevä ja kaikkitietävä.

Anteeksipyyntö ja/tai pahoittelu on valtiolle, vaikkakaan ei aukoton, ennuste tulevasta käyttäytymisestä, ja sopeutumisesta ja alistumisesta valtion valtaan.

Rangaistusten lieventyminen 1790-1810 välillä  ei johtunut humaanisuuden lisääntymisestä valistusajan seurauksena kuten väitetään, vaan tehokkaampien, erityisesti armeijasta opittujen johtamis- ja hallitsemismetodien soveltamisesta siviilielämään, sekä hiukan myöhemmin lisääntyneestä kansaan (populaatioon = numeroiksi ja tilastoiksi muuttunut kansa) kohdistuvasta tiedonkeruusta ja valvonnasta, sen käyttäytymisen tarkemmasta ymmärtämisestä ja erilaisten metodien aiheuttamista vaikutuksista siihen, jne. Lisäksi talousrakenteiden kehittyminen vaati aiempaa suurempaa kansalaisten toimintavapautta ja vallan täytyi siksi toimia toisella tavalla, kuin monimutkainen yhteistoimintakoneisto.

Aiemmin rankaiseminen oli ollut hallitsijan kosto, monessa suhteessa tuntemattoman ja arvaamattomasti käyttäytyvän kansan kovaotteista kurissapitämistä, nyt siitä on tullut tarkoin tunnetun populaation tarkoin säädeltyä ohjailemista haluttuihin suuntiin. Ennen kovimmat rangaistukset olivat mahdollisimman julkisia ja ne oli tarkoitettu saamaan aikaan voimakas psykologinen efekti, esim. kuolemanrangaistus kiduttamalla. Ne olivat monessa suhteessa tärkeimpiä rangaistuksia, hallitsijan osoitus hänen kyvystään päättää kansalaisten elämästä ja kuolemasta.

Nyt tärkeimpiä rangaistuksia ovat pienet ja pienehköt rangaistukset, joita on paljon. Ne on tarkoitettu ohjaamaan kansan enemmistöä, sen lainkuuliaisinta, tuottoisinta ja tärkeintä osaa tarkoin lasketuilla keskimääräisillä efekteillä. Vähemmän tärkeät kovimmat rangaistukset on jätetty kovimmille rikollisille, joilta ei voi odottaa tuottoa, jotka eivät pidä yhteiskuntaa pystyssä (päinvastoin), ja jotka eivät useimmiten muuta käytöstään, ainakaan ennen kohtuullista ikääntymistä. Heidät pyritään eristämään määräajoiksi muusta yhteiskunnasta, jotta heistä aiheutuva haitta minimoituu.

Kommunismi ja kansallissosialismi olivat suoraa seurausta yhteiskuntien humanisoitumisesta; kansojen muuttamisesta abstrakteiksi numeroiksi, populaatioiksi, dehumanisoiduiksi laskennallisiksi yksiköiksi; yhteiskuntien toiminnan muuttamisesta teollista koneistoa muistuttavaksi; ideasta ”ihmisosien” lähes täydellisestä korvattavuudesta ja vaihdettavuudesta (tabula rasa, kansainvälisyys/ universaalisuus, kosmopolitanismi, jne.); kaikkialle ulottuvasta valvonnasta ja ohjaamisesta; jne. Nykyisen ”humaanin” suomalaisen yhteiskunnan muuttuminen diktatuuriksi on luonnollinen ja mahdollinen kehityskulku, koska tämän muutoksen tarvitsemat elementit on sisäänrakennettu yhteiskuntaamme, ja nimenomaan sellaisiin käsitteisiin kuin ihmisoikeudet ja suvaitsevaisuus. Sanojen julkisen, retorisen ja tunnesisällön sijaan kannattaa tarkastella sanojen teknistä sisältöä, jotta näkee yhteiskunnan sellaisena kuin se on. (Lähde: Michel Foucault, eri vuosia)

– Men have dreamed of liberating machines. But there are no machines of freedom, by definition – Michel Foucault

Hyvää yötä kansalaisyhteiskunta…

Lähteet: Taloussanomat, KL, IL, HS, IS, STT,EIT, Valkea

 

Onko ääni muuttunut vähemmistövaltuutetun kellossa?

Uutisvuo kertoo meille, että vähemmistövaltuutettu on saanut viime päivinä useita yhteydenottoja verkkoyhteisö Facebookin rasistisiksi epäillyistä yhteisöistä.

Eniten yhteydenottoja on tullut ryhmästä, jonka tavoitteena on lähettää maahanmuuttajia takaisin kotimaahansa. Kyseiseen ryhmään on liittynyt jo yli 14 500 Facebookin käyttäjää.

Vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpään mukaan nyt selvitetään, syyllistyykö ryhmä kiihotukseen kansanryhmää vastaan.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsinki Times -lehti.

Öh?

Nimenomaan juuri Helsinki Times? Eipä yllätä…

Tämä(kään) julkaisu on tuskin kovin tunnettu korkeasta journalistisesta etiikasta – se on eräs tärkeimpiä estottoman monikulttuurisuuden äänitorvia koko Suomessa.

Toisaalta, pari muuta (tärkeämpää) asiaa kiinnitti huomioni. Jossu totesi, notta:

Meillähän on jonkin verran niitä tapauksia, missä vedetään rajaa siihen, mikä on ja mikä ei ole kiihottamista kansanryhmää vastaan. Oikeuskäytännön valossa se kynnys on korkealla, että todella voitaisiin puhua kiihotuksesta.

Ja tämä:

Vähemmistövaltuutetun mukaan tällaiset tapaukset ilmoitetaan yleensä poliisille.

– Viime aikoina meillä on myös muutettu hieman toimintakulttuuria näissä tapauksissa, koska yhteydenottoja on tullut niin paljon. Lähinnä me olemme tehneet tietynlaisia koonteja ja pistäneet niitä eteenpäin poliisille, joille varsinaisesti kuuluu näiden asioiden selvittäminen.

Ehkä tästä blogeissa osoitetussa aktivismissa ja laillisuuden puolustamisessa on sitten saatu jotain aikaiseksikin?

Ehkä ne muutamat virkamiehetkin alkavat hiljalleen ymmärtämään ja tunnustamaan tosiasioita. Ne muutamat virkamiehet, joiden toimesta on Suomessa harjoitettu ristiretkeä sananvapautta vastaan. Ristiretkeä joka on kansainvälisen (Suomenkin ratifioiman) ihmisoikeus- ja sananvapausregulaation ja sitä säätelevän koodeksin vastainen.

Ja ehkä Jossun putkakin alkaa hieman ymmärtämään todellisen tehtävänsä? Ehkä myös työnantajaansa ja toimeenkuvaansa liittyviä realiteetteja?

Olisiko kenties jokin muu – hyvin hiljattain tapahtunut asia – myös osasyynä tähän (ilmeisesti vastentahtoisesti, lakia noudattaen ja hampaat irvessä) tehtyyn pieneen kurssinmuutokseen?

Sinänsä koko Facebookilla voi puolestani heittää poliittisessa elämässä vesilintua – näissä kuvioissa se on turha ja tarpeeton (jopa haitallinen) sanan varsinaisessa merkityksessä.

Tämä on oma mielipiteeni. Jos sananvapautta halutaan puolustaa, pitää muistaa että, se on aivan yhtä arvokas kuin mikä tahansa muukin mielipide.

Kuten esimerkiksi jokin Facebookissa julkaistu poliittisesti epäkorrekti kannanotto.

Lähde

 

Sisäministeriö rahoittaa epämääräisiä liiketoimia

Eräs eilisestä uutisvuosta silmään pistäneistä uutisista koskee Salon Suomusjärvellä, Syväjärven entisen motellin tiloissa toimivaa turvapaikanhakijoiden tilapäismajoitustilaa.

Tuossa motellissa asuu tällä hetkellä 50 turvapaikanhakijaa ja Ylen uutisten mukaan he eivät ole tyytyväisiä.

Kiittämättömän kitinää

Nämä turvapaikanhakijat tuotiin tilapäismajoitukseen Helsingin alueelta, jossa he saivat päivisin liikkua vapaasti kaupungilla. Erityisesti mielipahaa näille poloisille aiheuttaa ruoka. Somalialaisille perinneruokien valmistus on tärkeää. He kaipaavat takaisin Helsingin vastaanottokeskuksiin, jossa heillä oli mahdollisuus ostaa ruokatarvikkeita kaupungilta ja valmistaa ruokansa itse.

Olemme eristyksissä kaupungeista ja ostospaikoista. Jos haluamme ostaa jotakin, meidän pitää matkustaa 20 kilometriä, eikä täällä ole säännöllisiä kulkuyhteyksiä

kertoo Abdulgadir Hassan.

Höpö, höpö…

Kyllä Suomusjärveltä pääsee aivan säännöllisesti bussilla Saloon – ja vähän muuallekin – takaisin. Tähän samaan ratkaisuun joutuu melko suuri joukko alkuperäisväestöä edustavia ja taajaman ulkopuolella asuvia ihmisiä turvautumaan varsin säännöllisesti (ja jos virheistä asia olisi kiinni, niin loputkin yksittyisautot kerättäisiin maaseudulta pois).

Toinen asia mikä aiheuttaa tyytymättömyyttä on TV:n puuttuminen:

Meillä ei ole huoneissamme televisioita tai muuta viihdettä, eikä paikkoja joihin mennä. Emme saa päättää mistään itse

sanoo Abdi Mohamed Abdi.

Noin yleensä ottaen…

… luulisi sellaisen ihmisen, joka on joutunut lähtemään kotimaastaan pakoon sotaa tai muita kauhuja ja pääseen sisään Suomen kaltaiseen turvalliseen paikkaan – ja Syväjärven kaltaiseen lintukotoon – olevan kiitollinen ja tyytyväinen suojasta, turvasta, rauhasta ja huolenpidosta? Luulisi tällaisella ihmisellä olevan suurempiakin huolia kuin mahdollisuus pyöriä vapaasti – nimen omaan – Helsingin kaduilla odottaessaan päätöstä turvapaikasta tai siitä , että turvapaikassa ei ole televisiota.

Näin ei kuitenkaan sitten ilmeisesti asian laita ole, koska tyytymättömyys ja kiittämättömyys näyttävät kukoistavan. Näitä mielipiteitä lukiessani, mieleeni tulevat näistä kahdesta nimenomaisesta yksilöstä ja heidän kommenteistaan sellaiset sanat kuin elintasopakolainen ja sosiaalituristi…

Tällaiset vaatimukset heikentävät kaikkien todellisten turvapaikanhakijoiden asemaa ja statusta tässä maassa. Kannattaa myös muistaa se, että tuhansiin ihmisiin nouseva joukko alkuperäisväestön surkeimpia syrjäytymistapauksia, elää vuodesta toiseen ilman kotia Suomen ilmasto-olosuhteissa.

Tätä totuutta vasten koko uutinen maistuu lähinnä irvokkaalta ja makaaberilta.

Eikä tässä vielä kaikki, tänään on nimittäin paljastunut aivan uusia ulottuvuuksia koko asiaan.

Sisäministeriö rahoittaa epämääräisiä liiketoimia.

Salon Seudun Sanomat on nimittäin julkaissut asiaan liittyvän uutisen. Uutisen mukaan pakolaiskeksuksen takana olevat tahot eivät ehkä olekaan luotettavuudeltaan sitä tasoa, jota veronmaksajan on lupa odottaa julksta rahoista maksettaessa.

Sisäasiainministeriö ostaa Suomusjärven tilapäismajoituspalvelut Family Dream– nimiseltä yritykseltä. Family Dreamiä tällä hetkellä pyörittävä irakilaistaustainene yrittäjä Hasan al-Wattar ei ole maksanut kiinteistön loppusummaa sovitusti vuoden 2008 loppuun mennessä, joten kauppa on nyt purkautunut. Näin toteaa motellin al-Wattarille hyvässä uskossa myyneen Primanova Oy:n omistaja Pauli Metsäranta

Itse asiassa noin puolen miljoonan euron kauppasummasta ei ole maksettu euroakaan, joten sopimus ei ole enää voimassa ja kohde on meidän

, Metsäranta sanoo.

Vuoden 2007 lopulla motellin al-Wattarille myynyt Metsäranta sanoo ryhtyvänsä toimiin välittömästi – al-Wattaria odottaa häätö ja ainakin kymmenien tuhansien eurojen suuruinen sopimussakko.

Suomusjärvellä sijaitsevaa motellia on kunnostettu pitkin viime vuotta. Metsärannan mukaan suurin osa kunnostustöistä on tehty Primanova Oy:n rahoilla. Metsäranta kertoo arvanneensa jo viime keväänä, ettei ostaja saa kauppasummaa maksettua määräaikaan mennessä.

Silti sitä ajatteli, että jos sitä rahaa kuitenkin siunaantuisi ostajalle jostain. Kauppakirjan ehtojen takia toimiin ei kuitenkaan voitu ryhtyä aikaisemmin.

Motelliin majoitetuista pakolaisista Metsäranta sai tietää vasta keskiviikkona kolmannelta osapuolelta.

al-Wattar mainitsi minulle asiasta jossain sivulauseessa, mutta periaatteessa tieto tuli minulle täytenä yllätyksenä. Oikein pelottaa, mitä motellista jälleen paljastuu

, Metsäranta huokaa.

Metsäranta ei ole vielä tehnyt lopullisia päätöksiä motellin tulevaisuuden suhteen. Joulukuusta asti myynnissä olleelle kiinteistölle on jo ilmaantunut ostajaehdokas.

Mitään ei kuitenkaan ole vielä lyöty lukkoon, joten on hyvin mahdollista, että turvapaikanhakijat saavat majoittua jatkossakin Suomusjärvelle

, Metsäranta sanoo.

Kymmenen vuotta motellin omistanut Metsäranta kertoo katuvansa sitä päivää, jona hän osti kiinteistön.

Se oli täydellinen vikaostos. Motellista ei ole ollut muuta kuin harmia

, myöntää Metsäranta.

Ja harmit näkyvät jatkuvan. Myötätuntoni on Metsärannan puolella.

Kuka on vastuussa?

Kuka on vastuussa, kas siinäpä kysymys. Tässä tapauksessa virkamiesvastuu on sisäministeriön kansliapäälliköllä Ritva Viljasella ja poliittinen vastuu sisäministeri Anne Holmlundilla.

Oma kantani on se, että asiassa tulee suorittaa esitutkinta ja Viljanen tulee siirtää tutkinnan ajaksi palkattomalle virkavapaalle ja päättää mahdollisesta virkasuhteen jatkamisesta tai päättämisestä vasta tutkinnan ja mahdollisen oikeudenkäynnin jälkeen.

Holmlundin kohdalla tämä on vain yksi kivi lisää erehdysten ja virheiden sarjassa. Hänen pitäisi tehdä suomalaisittain erikoinen teko ja kantaa poliittinen vastuu tästä – ja erota itse.

Ehdotin tuossa aikaisemmin sveitsiläistyyppistä kansanvaltaa otettavaksi käyttöön myös Suomessa. Nyt olen sitä mieltä, että sitovien kansanäänestysten ja kansalaisten lakialoiteoikeuden lisäksi tuohon pitäisi liittää myös kansalaisten oikeus erottaa epäpätevät poliitikot ja virkamiehet äänestyksellä.

Tällaiset uutiset eivät ole omiaan kasvattamaan kansalaisissa – jo entisestäänkin varsin vaatimattomana ilmenevää – luottamusta nykyiseen maahanmuuttopolitiikkaan, hallitukseen eikä etenkään eräisiin epädemokraattisesti nimitettyihin virkamiehiin tai heidän nimittäjiinsä.

Lähteet: YLE, SSS via Tapio Arjo (kiitos)

Päivitys 270109 1418: Myös Octavius on kirjoittanut samaa aihetta sivuten aikaisemmin.