Lähi-idässä on harjoitettu jo pitkään lähinnä Georg Orwellin dystopiaan 1984 pohjautuvaa imperialistista  rauhanpolitiikka (”Sota on rauhaa”)

. Edellisen kerran tästä rakkaudenosoituksesta pääsi nauttimaan kymmenisen vuotta sitten, koko kansan voimin ja täysin rinnoin, Irak.

 Tuolloin eräs rauhanvaltio (hännystelijöidensä kera) aloitti hyökkäyssodan Irakia vastaan, väittäen, että sen hallussa on kumoattomia todisteita Saddam Husseinin kemiallisista aseista.

Ennen tuota rakkaudenosoitusta (l. laitonta hyökkäys-, anastus- ja tuhoamissotaa)  Irak oli varsin kehittynyt ja vauras arabinationalistinen valtio.

Vaikka sen hallitsija käytti (kulttuurisidonnaisesti) suuria summia itsensä ja perheensä hyvinvointiin, hän käytti öljytulojen valtaosan yhteiskunnan rakentamiseen ja kansan hyväksi.

Vaikka sen hallitsija käytti (kulttuurisidonnaisesti) kovaa kättä toisinajattelijoiden, rikollisten ja terroristien kurinpitämiseen, hän käytti myös selkeää kättä yhteiskunnan järjestyksessä pitämiseen.

Ennen Yhdysvaltojen sotarikosta irakilaiset lapset elivät turvassa kotonaan – heillä oli koti, perhe, ruokaa, vettä, suojaa ja jopa hyvinvoinnin mukana tulleita kulutusyhteiskunnan tuotteita ja palveluita.

Heillä oli myös julkinen infrastruktuuri käytettävissän samoin kuin yhteiskunnan tuottamat muut palvelut. Irakilaiset lapset saivat terveyden- ja sairaanhoitoa, he kävivät koulua ja heillä oli tulevaisuudenkuvia ja unelmia.

Sitten tuli hyökkääjä.

Hyökkäyksensä lomassa Yhdysvallat testaili aseitaan (eläviin ja tunteviin ihmisiin) , käytti vanhentuneita aseitaan pois ja (sai sodan lisäämien määrärahojen vuoksi) tilattua lisää aseita (ja kansainvälinen aseteollisuustaputti karvaisia käsiään yhteen).

Sodan seurauksena Irakin infrastruktuuri, luonto ja yhteiskunta tuhottiin. Pakolaiset valuivat pääasiassa lopulta EU:n alueelle ja Yhdysvallat muisti EUa muutenkin.

Kun kaikki oli pistetty paskaksi, Yhdysvallat ojensi rupisen kouransa kohti Eurooppaa ja vaati rahaa Irakin jälleenrakennukseen.

Nämä rahat valuivat Yhdysvaltojen hallintoa lähelle olleille liikemiehille, urakat jäivät pääasiallisesti viemättä loppuun ja Yhdysvallat vetäytyi sotilaalisesti Irakista. Jätten raunioituneen maan savuavat rauniot jälkeensä – unohtamatta kuitenkaan varastaa maan kansallis- ja luonnonaarteita.

Kemialliset aseet olivat siis syy tälle sotilaalliselle interventiolle. Jostain syystä näitä kumoattomia todisteita Saddam Husseinin kemiallisista aseista ei esitelty silloin, ei sodan jälkeen, ei nyt eikä ilmeisesti koskaan.

Miksi?

Siksi, että niitä ei ole.

Miljoonan ruplan kysymys kuuluukin, että arvaako kukaan, missä tullaan näkemään sama kehitysketju seuraavaksi?

HP

Site Meter

Suomeen Yhdysvalloista akkreditoitu Yhdysvaltain suurlähettiläs Bruce Oreck on palauttanut maan pinnalle (ärkoopeeläisten tuella) kaikki kuvitelmat YK:n peruskirjasta maailman oppinuorana  – toivottavasti myös maailmaa ruusunpunaisten lasien läpi katsovien hyödyllisten idioottienkin silmiltä ja haaveista.

Oreckin kommentti on kuin suoraan kultaiselta 1970-luvulta, suurvallan suurlähettiläs puuttuu demokraattisen asemamaansa sisäisiin asioihin ja arvostelee laillista vaalitulosta.

Suomen eduskunnasta on tulossa jälleen maailman suurin teatteri – kuiskaajankoppi on tosin siirtynyt Moskovasta Washingtoniin. Eikä nykyään ole pelkoa siitä, että tasavallan presidentti passittaisi sopimattomia puhuvan (ja asemamaansa sisäisiin asioihin puuttumista harjoittavan) suurlähettilän takaisin kotimaahansa.

Kekkonen sentään teki niin.

Visiot alkavat toteutua; olemme rähmällämme kuin YYA-aikana. Nykyisen sopimuksen nimi tosin on EU:n peruskirja, Varsovan liiton roolin on ottanut Nato ja sosialisoinnin talouspoliittinen kassara on muuttunut SEV:ista EU:ksi.

Ja suurvalta uhkailee meitä – jälleen kerran.

Lähteet: Hbl, IL

Site Meter

Toppuuttelun vaihe on sitten, jos joudumme tukeutumaan puhtaasti vain maajoukkoihin

Ulkoministeri Alexander Stubb (Belgian kokoomus) YLE:n mukaan.

Mitä helvettiä?

Kuka ihmeen Me? Missä vaiheessa Suomi on liittynyt YK:n lipun alla toteutettavaan laittomaan hyökkäyssotaan Libyaa vastaan? Kuka on julistanut Suomessa sodan Libyalle? Koska Suomi on liittoutunut?

Vastauksia odotellessa (ja tuskin hengitystä pidättäen).

Site Meter

Uutisvuo on täyttynyt parin viimeisen päivän ajan  Libyaa koskevista uutisista.  Tämän hetkinen tilanne on se, että Yhdysvallat ja osa sen liittolaisista on ryhtynyt sotatoimiin Libyan (joka on myös YK:n jäsenvaltio)  laillista hallitusta vastaan – YK:n peruskirjan vastaisesti ja YK:n turvallisuusneuvoston siunauksella.

YK on  näin ollen valtuuttanut sotilasliiton puuttumaan jäsenvaltionsa Libyan sisäisiin asioihin ihmishenkien turvaamisen vuoksi – suomeksi asian voi muotoilla selväkielisesti niin, että YK on valtuuttanut Ranskan ottamaan haltuunsa Libyan luonnonvarat (öljyn) ja tukee näin suoraan ja varauksettomasti uutta eurooppalaista kolonialismia – nimitettäköön sitä sitten vaikka uuskolonialismiksi tai eurokolonialismiksi.

Tässä ei sinänsä ole mitään uutta. Sama järjestö myi periaatteensa edellisen kerran Yhdysvaltojen  (ja sen arabiliittolaisten) edulle jo Kosovon sodan (1999-2006) aikana. Tuolloin otettiin kiertoilmaisu rauhaanpakottaminen laajempaan poliittiseen arsenaaliin ja sillä pyhitettiin hyökkäyssota ja jäsenvaltion pilkkominen ensimmäistä kertaa YK:n historian aikana (meidän on suomalaisina syytä muistaa, että olimme itsekin puolueettomana valtiona mukana tässä interventiossa, eikä presidentti Martti Ahtisaaren ja sir Harri Holkerin roolit Serbian pilkkojina olleet mitenkään vähäpätöisiä).

Lännen tuolloin tukema ja varustama Kosovon vapautusarmeija (UÇK) perustettiin aikoinaan Sveitsissä olevien albaanien toimesta jo vuonna 1982. UÇK organisoitiin (vasemmistolaisen)  IRA:n tavoin, joten puhtaan terrorin käyttö on ollut liikkeen päätoimintamalli jo sen perustamisesta alkaen. Liikkeen alkuperäisinä tavoitteina oli luoda itsenäinen albaanialue sosialistiseen Jugoslaviaan ja liittää se  sen jälkeen Albaniaan – osaksi tulevaisuuden Suur-Albaniaa. Huomattavaa on se, että Kosovon kriisin alussa koko  UÇK:n olemassaoloa epäiltiin. Esimerkiksi  maltillinen albaanijohtaja Ibrahim Rugova piti UÇK:ta lähinnä  serbien provokaattoreina.

UÇK tuli ulos kaapistaan  helmikuussa 1996 serbipoliiseja ja viranomaisia vastaan tehdyn suuren tehdyn iskusarjan jälkeen. UÇK sai tukea luultavasti todennäköisesti  heti alusta asti  Yhdysvaltain, Ison-Britannian ja Saksan tiedustelupalveluilta. UÇK:n perustajista on syytä mainita ainakin  Zahir Pajaziti ja Adem Jashari.

Kun tarkastelemme Libyan nykyistä tilannetta,  sitä on syytä peilata myös Kosovon kautta. Kosovossa länsimaiden valtamedia julisti  NATO:n toimien olleen humanitäärinen interventio, jossa länsimaat olivat hyvää hyvyyttään pelastaneet albaanit.

Minkäänlaisia todellisia ratkaisuja ei kuitenkaan etsitty eikä sotaa edes pyritty välttämään. Näin siksi, että sota ja serbien nöyryyttäminen  se palveli  Yhdysvaltojen (ja sen arabiliittolaisten)  geopoliittisia ja  etuja.  Nato oli osallisena  kriisissä ja sen osallisuudelle haettiin edes jotain  oikeutusta.

Serbeiltä vaadittiin Rambouillet’n konferenssissa käytännössä koko Serbian miehitykselle alistumista. Presidentti Mauno Koiviston mukaan serbeille ennen sotaa esitetyt vaatimukset oli mahdotonta hyväksyä  edes maan omien lakien puitteissa. Koiviston mielestä sodassa saavutettu sopimus olisi voitu saavuttaa ilman väkivaltaa kärsivällisemmällä diplomatialla  Neuvottelujen sisältöä serbeille tehtyjen vaatimusten suhteen ei päästetty julkisuuteen ja asiakirjat julkistettiin tärkeimmiltä osiltaan vasta kuukausien päästä.

Pekka Visuri julkaisi tuoreeltaan aiheesta  kirjan Kosovon Sota. Visurin teos kyseenalaistaa valtamedian kuvaa sodasta, kuten teki myös  brittiläisen kirjeenvaihtaja Robert Fisk. Hän arvioi, että Rambouillet’n konferenssissa esitettiin tarkoituksella niin kovia ehtoja, että hänestä neuvotteluiden syy vaikutti olevan enemmän rauhan estäminen kuin sen tuominen. Myös norjalainen rauhan- ja konfliktitutkija Johan Galtung esitti samansuuntaista kritiikkiä.

Libyan nykyinen johtaja Muammar Gaddafi on de facto diktaattori. Se ei kuitenkaan muuta sitä tilannetta, että hänen hallituksensa on laillinen, kansainvälisesti laajasti tunnustettu sekä YK:ssa maataan edustava.

Kun Yhdysvaltojen kaltainen demokratian irvikuva lähtee tukemaan EU:n tiukassa ytimessä olevan entisen siirtomaavaltion harjoittamaa uuskolonialismia, sana demokraattinen on näissä kuvioissa lähinnä sen paperin arvoinen, jolle se kulloinkin on painettu. Yhdysvaltojen edustama good country vs. criminal country -ajattelu on laajentunut ja yleistynyt suurvaltapoliittisena julkisivun pesumenetelmänä, yksinkertaistuksen astalona ja asioiden sakrifioimiskeinona.

Yhdysvallat on Libyassa lähtenyt tukemaan avoimesti eurokolonialismia. Syyt ovat päivänselviä.

Yhdysvallat osallistuu tähän operaatioon kiittääkseen EU:ta tuesta Irakissa ja Afganistanissa ja sitoakseen EU:n tulevana liittovaltiona itseensä ja maailmanpolitiikkaansa.  Lisäksi Yhdysvallat sotii Kiinan vaikutusvaltaa vastaan epäsuorasti Afrikassa – käyttäen liittolaisiaan julistamattomassa sodassa suurinta rahoittajaansa Kiinaa vastaan (YK on muuten tukevasti mukana kulissina EU;n ja Kiinan välisessä siirtomaasodassa Afrikan sydämessä jo nyt).

Se mitä Yhdysvallat ei näytä oppineen vieläkään  on islamilaisen maailman (ja sen lisääntyvän väestön ja hengellisyyden) ymmärtäminen. Edes Irakista ja Afganistanista saadut kokemukset eivät näytä siirtyneen mukaan suurvallan selviytymisstrategiaan.

Kaatamalla maallistuneen diktaattorin tiukan hallinnon  islamilaisessa maassa, Yhdysvallat luo valta- ja arvotyhjiön. Tällainen tyhjiö on omiaan (etenkin nykyisin) täyttymään varsin nopeasti fundamentalistisen islamin kannattajien ja mullahien toimesta.

* * *

Näennäisesti humanitäärisin syin toteutetun intervention moraali ja oikeutus on tämän kirjoituksen aihe. Sen ymmärtämiseksi lukija voi halutessaan tutustua esimerkiksi Noam Chomskyn teokseen  Uusi sotilaallinen humanismi: Kosovon opetukset

Chomsky syyttää  teoksessaan erityisesti länsimaiden intellektuelleja tapahtumien järjestyksen nurinpäin kääntämisestä Kosovon sodan aikana, kun he kirjoittavat pommitusten olleen vastaus albaanien joukkokarkotuksiin (jotka todellisuudessa alkoivat vasta NATO:n  pommitusten käynnistyttyä). Chomskyn mukaan useat NATO:n kenraalit varoittivat siitä, että pommitukset voivat johtaa joukkokarkotuksiin.Hän asettaa Kosovon tapahtumat laajempaan poliittiseen kontekstiin muistuttamalla samana vuonna tapahtuneista Turkin kurdeihin NATO-maan kohdistamasta aseellisesta repressiosta sekä Itä-Timorin (kristittyyn)väestöön kohdistuneista (muslimien organisoimista) väkivaltaisuuksista.

Chomskyn näkemys on se, että länsimaat ovat olleet viimeisissä konflikteissa  tukemassa sortavaa osapuolta.  Tällä näkemyksellään hän arvostelee sellaista  ajatusta, että länsimaat toimisivat nykyään humanitäärisesti.

Tämän artikkelin kirjoittaja allekirjoittaa Chomskyn  kritiikin yllämainituilta osin eikä halua henkilökohtaisesti – eikä kansallisvaltio Suomen  kansalaisena –  olla missään tekemisissä tämän kehityksen ja sen ns.hedelmien kanssa.

Lähteet: YLE, HS, YK, Wiki,  Pekka Visuri,: Kosovon sota, Noam Chomsky; Uusi sotilaallinen humanismi: Kosovon opetukset

Site Meter

Tässä blogissa otettiin kantaa tuoreeltaan (vuonna 2007) kahteen eri otteeseen aikeista aseistaa Afganistania Suomen puolustusvoimien hylkäämillä kiinalaisvalmisteisilla rynnäkkökivääreillä (ja muullakin materiaalilla).  Kirjoitukset löytyvät täältä ja täältä.

Asian suhteen Kullervoblogin kanta ei ole muuttunut. Toimitus näkee asian edelleen niin, että Suomen osallistuminen Naton Afganistan-operaatioon on kyseenalaista ja alkaa viimeistään eilisten uutisten valossa näyttää suuren luokan poliittiselta typeryydeltä.

Nykyinen Nato-yhteistyö kannattaa toki ottaa hyötymisen ja oppimisen kannalta, mutta Nato-jäsenyys (ja tällaisiin operaatioihin osallistuminen)  on meille haitallista – jopa vaarallista tulevaisuudessa. Lisäksi näihin  Naton rauhaanpakottamisoperaatioihin (l. USA:n uuskolonialismin pönkittämisoperaatioihin) osallistuminen on muuttanut maailmalla olevaa käsitystä Suomesta rauhanturvaamisen suurvaltana – haitalliseen suuntaan.

Säilyttääksemme uskottavuutemme puolueettomina ja luotettavina rauhanturvaamisen expertteinä, meidän pitäisi osallistua ainoastaan YK:n lipun alla tapahtuviin perinteisiin rauhanturvaamisoperaatioihin. Tietotaitomme ja luotettavuutemme sillä saralla on todellisuudessakin maailman huipputasoa. Maineesta ja kunniasta puhumattakaan. Sitä ei kannata uhrata lyhytnäköisen Nato-politiikan alttarille.

Se mikä on muuttunut, on tiedon määrä tässä asiassa. Wikileaks-vuotojen mukana on julkisuuteen tullut lisää tietoa tästä(kin) kähminnästä.

Julkistettujen raporttien mukaan Yhdysvallat taivutteli erittäin sitkeästi Suomea lahjoittamaan ylijäämäaseita Afganistaniin. Jostain syystä Yhdysvallat päätteli myöhemmin, että hankkeesta oli tullut Suomessa ”poliittista myrkkyä”.

Hankeaseiden luovuttamisesta Afganistaniin hylättiin presidentin ja hallituksen kesken ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa vuonna 2006 ja uudelleen 2007. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun kokoomus oli  noussut hallitukseen demareiden tilalle.

Hylkäämistä perusteltiin sillä, että aseiden vieminen konfliktialueelle olisi laitonta. Suomi oli kuitenkin saanut jo hankkeen alkuvaiheissa pyytämänsä vakuudet, että aseet menisivät Afganistanin poliiseille eikä armeijalle tai puolisotilaallisille järjestöille. Yhdysvaltain lähetystö Kabulissa viestitti kesäkuussa 2006, että Suomen suurlähettiläs Antti Koistinen oli saanut afgaanien turvallisuusjoukkojen koulutuksesta vastaavalta komentajalta lupauksen ”palomuurista”, jolla aseiden siirtyminen poliiseilta armeijalle estettäisiin.

Hanketta perusteltiin puhtaasti Suomen esittämällä toiveella. Siihen ei kuitenkaan (jostain ihmeellisestä syystä johtuen) otettu kantaa, että aseiden väärinkäyttö Afganistanissa oli huomattavasti todennäköisempää poliisien kuin sotilaiden käsissä. Poliisien aseita päätyy jatkuvasti kapinallisille.

Yhdysvaltain lähetystö totesi kuitenkin myöhemmissä sähkeissä, että hanketta vastustivat erityisen tiukasti alussa ulkoministerinä ollut Erkki Tuomioja (sd) ja hallituksen vaihdoksen jälkeen edelleen presidentti Tarja Halonen.

Valtiomme ulkopoliittinen johto varoitti Suomessa syyskuussa 2007 vierailutta  Yhdysvaltain virkamiestä varoitettiin,  että ”tästä asiasta on tullut poliittista myrkkyä, ja se uhkaa kaataa hankkeitamme saada Suomi tekemään Afganistanissa enemmän muilla alueilla”.

Ilmeisen selvää sotahulluutta (ja täydellistä sodankäynnistä ymmärtämättömyyttä) edustavat kokoomusministerit toivoivat viestien mukaan, että luopumalla asehankkeesta hallitus saataisiin sopimaan lisäjoukkojen lähettämisestä Afganistaniin ja komentovastuun ottamista yhteisessä osastossa Ruotsin kanssa 2009. Joukkoja lisättiin, mutta komentovastuuta ei otettu.

Niin mitä tästä voimme oppia? Ainakin sen, että yhteiskunnan tulevaisuus ja puolustautumisesta päättäminen ovat aivan liian vakavia asioita annettavaksi poliitikkojen päätettäviksi.

Vastoin julkisuuteen annettuja tietoja, juuri kokoomus on pyrkinyt aktiivisesti ajamaan Suomen väkisin väännettyä (ja kansan enemmistön tahdonvastaista) Nato-jäsenyyttä ja edesvastuutonta osallistumista johtovastuussa laittomiin sotatoimiin vieraassa maassa.

Tällaisten asioiden ehkäisemiseksi kenenkään suomalaisen ei pitäisi äänestää tätä mätää poliittista kulttuuria edustavia poliitikkoja. Vieläkin varmempi turva tällaista rehottavaa mädännäisyyttä (ja suoraa hulluutta) vastaan olisi sitovien kansanäänestysten käyttöön ottaminen  – ainakin tämän mittaluokan kansallisissa päätöksissä.

Nato ei ole Suomelle turva – se on riski, joka aktivoituessaan saattaa ajaa koko maamme ja kansamme perikatoon. Kansainvälisiin sotilasoperaatioihin osallistuminen heikentää asemaamme suvereenina kansallisvaltiona ja madaltaa terrori-iskun kynnystä suuntautua Suomeen.

Kun tarkastelee etenkin kokoomusta edustavien ministerien toimintaa (tässä nimenomaisessa tapauksessa), ensimmäinen mielikuva on se, että ministerien toiminta (ministerivastuulla) on ollut kansakunnan ja kansalaisten etujen vastaista ja Suomen turvallisuutta vaarantavaa.

Tosin, ministerivalalla ei tunnu olevan mitään merkitystä. Kyseisen hallituksen ex-pääministerikin näyttää kävelevän oman vaalikampanjansa julkisista varoista tapahtuneesta touhusta ilman valtakunnanoikeutta tai edes rangaistusta.

Toivottavasti maan tapa muuttuu seuraavien vaalien myötä.

*   *   *

Ai niin… jotain oli unohtua. Toimituksen sivuhuomautuksena; lisäksi tästä uutisesta voi lukea rivien välistä (hyvällä tahdolla), että kansalaisjournalismi ja asioiden esille tuominen täällä avoimessa mediassa on aidosti sellaista toimintaa jolla on vaikutusta asioihin ja päätöksiin – kansalaismielipiteen kautta.

Lähteet: HS, Puolustusvoimat, STT, Wikileaks

Site Meter

Minun on pitänyt jo pitkään kirjoittaa eräästä rauhanturvaoperaatioihin liittyvästä ongelmasta. Asia on unohtunut ja aina jotenkin siirtynyt, mutta nyt saattaa olla oikea hetki tällekin.

Nykyinen monimutkainen ja kompleksoitunut maailma pitää sisällään entistä enemmän erilaisia kansainvälisiä kriisejä ja kansainvälisiä ponnistuksia niiden ratkaisemiseksi.

Olemme olleet kansana  pitkään mukana rauhanturvaamisessa. Meitä luonnehditaan omien rajojemmekin ulkopuolella rauhanturvaamisen suurvallaksi. Mutta tähänkin asiaan liittyy myös ei-toivottuja elementtejä. Jätän tällä kerralla ulko- ja EU-politiikan kirjoituksen ulkopuolelle ja keskityn asiaan liittyvään kansalliseen ja sotilaalliseen ongelmaan.

Henkilökohtaisesti (ihmisenä)  vastustan kaikkia muita, kuin YK:n lipun alla tehtyjä rauhanturvaoperaatiota. Ammatillisesti vastustan ihan  kaikkia rauhanturvaoperaatiota – tai ainakin suomalaisten osallistumista niihin.

Yhdysvaltalainen eversti  Harry Summers (joka oli Vietnamin sodan veteraani) esitti näiden ”rauhanoperaatioiden” sotilaalliset ongelmat ensimmäisenä.

Hän korosti sitä  perusasiaa, että asevoimien ainoa tehtävä oli valmistautua käymään taisteluja sodassa ja käydä niitä tarvittaessa. Humanitaarisia operaatioita voidaan kyllä avustaa logistisesti, mutta taistelujoukkojen käyttöä niissä pitäisi välttää.

Tällaiset matalan intesiteetin operaatiot ja rauhanturvatehtävät kuluttavat asevoimien moraalia ja opettavat joukoille menettelytapoja, jotka heikentävät kykyä taisteluun tosipaikan tullen. Tällainen taistelujoukko on menettänyt arvonsa ennaltaehkäisevänä pelotteena.

Tuntemattoman Sotilaan majuri Karjulaa siteeraten, te olette sotilaita, ette mitään apusisaria.

Olen itse nähnyt tällaisten operaatioiden vaikutuksen suomalaisiin reserviläisiin ja se on monesti ollut negatiivinen.

Sen lisäksi, että sotaan koulutetuilta ja erinomaisen motivoituneilta miehiltä viedään koulutuksen tarkoitus ja heistä tehdään eräänlaisia poliiseja, he myöskin usein tylsistyvät rutiineihin ja vapaa-aika kuluu voittopuolisesti nestemäisten virvokkeiden parissa.

Kun nämä kaverit palaavat kotimaahan, otteen saaminen normaalista elämästä voi olla tuskallisen vaikeaa ja surukseni olen huomannut aika monen hyvän miehen elämän  menneen ulkopuolisuuden ja alkoholismin kautta turmiolle.

Tavallaan (ammatillisesti) vieläkin pahempaa on ollut seurata sitä, miten tällaiset operaatiot vaikuttavat ammattiarmeijoiden värvättyyn miehistöön ja heidän moraalinsa.

Kun tiedämme myös sen, että ns.rauhaanpakottamisoperaatiot (tai EU/YK-operaatio Darfur) ja esimerkiksi Yhdysvaltojen johtamat operaatiot ovat yleensä vain kaapu uuskolonialismille ja tämän vuosituhannen siirtomaasodille, mielestäni meidän olisi syytä saadaan aikaan laaja ja avoin kansalaiskeskustelu tästä aiheesta.

Siitä, että mikä on roolimme tällaisessa toiminnassa, haluammeko me olla siinä mukana, mitkä ovat saavuttamamme todelliset hyödyt ja mitkä ovat toiminnan todelliset riskit?

Tämä on niin vakava koko kansaa koskeva asia, että se pitää ottaa pois presidentti Tarja Halosen yksityislautaselta ja poliitikkojen saunaseuroista.

Lähteet: Puolustusvoimat, Harry G. Summers, The New World Strategy: A Military Policy for America’s Future, Simon & Schuster, 1995,

Site Meter

Jk. Unohtamatta tätäkään.

Presidentti Tarja Halosen mielestä rauhanturvaajien kotiuttamisesta Afganistanista päättäneet tahot sivuuttivat omin päin valtiojohdon päätökset.

Yle Uutisten tiistaina haastattelema Halonen ei maininnut nimiä, mutta arvostelun kärki kohdistui pääesikuntaan ja puolustusministeriöön.

Olennaista kuitenkin lienee se, että joku otti vastuun ja toimi Halosen reissatessa pitkin maailmaa veronmaksajien piikkiin. Nyt kädet kyynärpäitä myöten ristiin – olemme korviamme myöten kusessa, jos Suomi joutuu mukaan yhtään Afganistania lähempänä olevaan kriisiin tällaisen ylipäällikön komennossa.

Se mitä todellisuudessa tapahtui – Halosen kiukuttelusta huolimatta – selviää täältä.

Lähde: YLE

Site Meter

Kirjoitin eilen demareiden hysteriaksi muuttuneesta Afganistanin rauhanturvajoukkoja koskevasta julkisuuspelleilystä. Farssi jatkuu ja loppua ei taida olla näkyvissä tälle ilmaiselle kansanhuville.

SDP:n puheenjohtaja Jutta ”Urpå” Urpilainen vaatii hallitukselta selvitystä Afganistanin vaaleja turvaamaan lähetetyn rauhanturvajoukon kotiutuksesta.

Urpilainen haluaa eduskunnan arvioivan sitä, onko puolustusministeri Jyri Häkämies ylittänyt toimivaltuutensa, kun on jättänyt kertomatta maan johdolle joukkojen kotiuttamisaikataulusta.

Tiedättekö mistä oikeasti on kyse? Kyse on kuuluisasta sä-et-vaan-osaa-ilmiöstä. Nämä tiedot, joita Urpilainen väittää Häkämiehen pimittäneen ovat olleet (kuten jo eilen totesin) eduskunnan (eli myös kansanedustaja Urpilaisen tiedossa) jo pitkän aikaa. Herää kysymys onko Urpilainen laiska, tyhmä vai valehteleeko hän tietoisesti?

Näin eduskunta sai todellisuudessa tietää asiasta (vastoin demareiden väitteitä):

9. tammikuuta 2009

Hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta (utva) keskustelee presidentin kanssa Suomen saamasta pyynnöstä avustaa Afganistanissa järjestettäviä presidentinvaaleja.

6. maaliskuuta

Eduskunta hyväksyy vaalioperaatiota käsittelevän selonteon. Toiminta-ajaksi määritellään yhteensä noin 4–5 kuukautta. Väliaikaisten tukijoukkojen vahvuus ja käytön aikataulu täsmentyvät kevään 2009 aikana.

13. maaliskuuta

Presidentti päättää, että Suomi osallistuu presidentinvaalien turvaamiseen. Lähetettävän joukon kooksi rajataan ”noin sata” ja toiminta-ajaksi ”neljästä viiteen kuukautta”. Lähtökohta on, että mahdollinen vaalien toinen kierros pidetään kuukausi ensimmäisen kierroksen jälkeen eli syyskuussa. Joukolle varataan tämän lisäksi ylimääräinen kuukausi vaaliaikatauluun liittyvien epävarmuustekijöiden ja mahdollisten vaaleja seuraavien levottomuuksien takia.

16. kesäkuuta

Ulkoministeriö lähettää eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle (UAV) eduskunnan vaatiman lisäselvityksen Afganistanin vaalioperaatiosta. Siinä todetaan, että lähetettävän joukon operatiivinen toimintavalmius päättyy 25. lokakuuta ja että Suomen lähettämän osaston tehtävä on väliaikainen eikä osaston läsnäoloa jatketa.

3. syyskuuta

Ulkoministeriö lähettää eduskunnan ulkoasianvaliokunnalle selvityksen, jossa joukon toiminta-aika määritellään niin, että vaalitukijoukko kotiutetaan loka–marraskuun aikana riippuen presidentinvaalien mahdollisen toisen kierroksen aikataulusta.

22. lokakuuta

Puolustusministeri Jyri Häkämies ja kenraalimajuri Arto Räty käyvät ulkoasianvaliokunnassa selvittämässä operaation vaihetta. Pääesikunnan muistiossa kerrotaan, että Suomi ei voi toimia alueella vain kansalliseen päätökseen nojaten, ja että Suomen joukkojen kotiutumisaikataulu on ollut Ruotsilla tiedossa. Suomalaisten käytössä olevat tilat majoitus- ja toimitilat tulevat ruotsalaisten käyttöön.

Urpilaisen puheet on punnittu –  ja kevyeksi todettu. Demareiden puheenjohtaja on tehnyt itsensä entistäkin  naurettavammaksi ja epäuskottavammaksi.

Samoin kuin Tarja Halosen naurettavat selitykset. STT:n mukaan presidentti Tarja Halosen mielestä suomalaisen Afganistan-joukon kotiutuksesta syntyneessä sekaannuksessa on kyse muustakin kuin tiedonkatkoksesta.

Jep, saako tässä heittää villin veikkauksen  – presidentin täydellisestä inkompetenssista?

Lähteet: HS,US, STT

Jk. On muuten aika vastenmielistä seurata myös sitä kuinka Päivi Lipponen lobbaa täysin estoitta miehensä Paavo Lipposen työnantajan laskuun. Tähän korruptioon on ilmeisesti viimeinkin tulossa muutos.

Site Meter

Suomalaisten Afganistanissa  presidentinvaaleja turvanneiden  lisäjoukkojen (jo kauan sitten tiedossa ollut) paluu  lokakuun lopussa, on aiheuttanut täällä kotimaassa poliittisen farssin.

Tieto  Afganistanin presidentinvaaleja valvoneiden 86 suomalaissotilaan kotiuttamisesta aiheuttivat hälyn eduskunnassa torstaina. Kyselytunnilla hämmästeltiin, miksi sotilaat tulevat kotiin ennen kuin työt on tehty.

Suomi lähetti sotilaat Afganistaniin heinäkuussa valvomaan elokuussa pidettyjen vaalien turvallisuutta. Vasta viime viikonloppuna selvisi, että vaalien toinen kierros on vasta 7. marraskuuta, jolloin lisäjoukkojen palvelussopimus on jo päättynyt. Sopimus päättyy 28. lokakuuta.

Suurin osa valtiojohtoa presidenttiä myöten on ollut siinä (hyvässä)  uskossa, että sotilaat pysyvät Afganistanissa myös toisen kierroksen yli.

Presidentti Tarja Halonen kiukustui (tapansa mukaan) kuullessaan joukkojen sopimusten ja aikataulun mukaisesta vetäytymisestä Afganistanista.  Tiistaina Halonen arvioi  joukkojen pysyvän Afganistanissa myös presidentinvaalien toisen kierroksen yli.  Joukot ovat kuitenkin palaamassa aikataulun mukaan tämän kuun lopussa eli ennen marraskuisia vaaleja.

Meidän sotilaamme ovat hoitaneet tehtävänsä aivan erinomaisesti. Ei voida olettaa, että nyt heiltä edellytettäisiin vielä jotain jatkositoumusta. Lähdemme siitä, että job well done ja nyt kotiin. Näin kovan ja vaativan tehtävän jälkeen heidän on aika palata kotiin ja huilata,

kommentoi maavoimien operaatiopäällikkö, prikaatikenraali Veli-Pekka Parkatti maavoimien esikunnasta.

Jostain syystä rauhanpuolustajana aikaisemmin tunnettu Halonen halusi siis (sopimuksista huolimatta) pitää suomalaisia miehiä maalitauluina NATO:n ja Yhdysvaltojen Afganistanissa käymässä sodassa.

Eräs asia mikä vahvistui tämän sekoilun yhteydessä on se, että presidentti-instituutio on taipaleensa lopussa. Kun tuohon virkaan pääsee Halosen kaltaisia ihmisiä, voimme vain kuvitella kuinka suurta vahinkoa seuraa ja kuinka monta turhaan menetettyä suomalaista ihmishenkeä on saldona Halosen johtamisesta todellisessa kriisissä.

Pääministeri  Matti Vanhanen sekoili tapansa mukaan ja pesi vastuun Pontius Pilatuksen tavoin käsistään.Matti kertoi pääministerin saaneen tiedon asiasta vasta TV-uutisista. Yrittäessään työntää vastuuta muualle, Vanhanen osoitti (jälleen kerran) sen, kuinka huonosti hän pystyy hoitamaan virkaansa ja on perillä yleensä ottaen yhtään mistään.

Hän lupasi kuitenkin  eduskunnalle  selvityttää, miksi suurin osa valtiojohdosta oli pimeänä sen suhteen, mikä on Afganistanissa olevien suomalaissotilaiden kotiinpaluupäivä. Asiaa käsitellään seuraavassa hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan kokouksessa.

Rauhanpuolustajana, Yhdysvaltojen vihaajana ja NATO:n vastustajana profiloitunut Erkki Tuomioja kommentoi hieman yllättävästi. Hän ja – SDP:n vaalitappion alustaja tunnettu – Eero Heinäluoma katsovat, että päätökset joukkojen kotiuttamisesta on tehty väärässä järjestyksessä: sotilaat ovat marssineet poliittisen johdon yli.

”Nämä asiat kuuluisivat ulkoministeriön esiteltäviksi. Tasavallan presidentti on viimekätinen päätöksentekijä, kun joukkoja lähetetään ja otetaan pois. Puolustusministeriö on ottanut tässä muiden tehtäviä, eikä siitä ole kerrottu kaikille hallituksen jäsenille”

Tästä lausunnosta saa sen kuvan, että rauhanpulustajana tunnettu Tuomioja on valmis tapattamaan suomalaisia sotilaitaNATO:n ja Yhdysvaltojen turvallisuusintressien vuoksi ja että samaan on valmis myös vanha ay-jyrä Heinäluoma – joka on valmis myös rikkomaan vapaaehtoisten sotilaiden kanssa tehtyjä sopimuksia ja pakottamaan nämä toimimaan Afganistanissa.

Näin silti, vaikka aiemmin torstaina puolustusministeri Jyri Häkämies kävi kenraalimajuri Arto Rädyn kanssa selvittämässä sotkua eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle.

Häkämies selitti valiokunnalle, että työnantaja ei voi yksipuolisesti muuttaa vapaaehtoisten sotilaiden työsopimuksia. Kenraali Räty korosti joukkojen ”haluttomuutta” jatkaa Afganistanissa, jossa olot ovat muuttuneet sotilaille hyvin vaikeiksi.

Tästä huolimatta demarit haluaisivat pitää nämä suomalaiset meille kuulumattomassa sodassa elävinä maalitauluina.

Reilukerhosta päivää?

Lähteet: US, HS, STT

Site Meter

Tuomiojan mukaan Suomen pitää olla mukana sellaisissa operaatioissa, joissa sillä on annettavaa, riippumatta siitä kuka pyytää.

Erkki Tuomioja (SDP, Stjälar Dina Pengar) Hyysärin mukaan Porin teatterin lavalla Suomi Areena -keskustelutapahtumassa.


Site Meter

Tämä muutaman viikon loma ja aivan tietoisesti tehty irtiotto maailmasta ja sen todellisuudesta alkaa ilmeisesti tuottamaan tuloksia.

Kun katselin tänään Hyysärin uutisia, niin käsitykseni siitä, että Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen tapahtunut kiehunta ja muutos maailmassa ei ole vielä saavuttanut kliimaksiaan – muutos kehittyy edelleen.

Otan tässä muutaman esimerkin.

Kahdessa eri uutisessa kerrottiin radikalismin jatkavan kulkuaan – vaikka sen olisi pitänyt loppua äärivasemmiston kohdalta jo tuohon kuuluisaan kommunismin konkurssiin – ja äärioikeiston kohdalla Nurnbergin oikeudenkäyntiin ja sitä seuranneeseen amerikaanisaatioon.

Jostain syystä – kivuliaassa maanosassamme – sekä äärivasemmisto että äärioikeisto on päässyt jälleen kerran yli uutiskynnyksen. Uutiset kertovat äärivasemmiston aloittaneen mellakat Italiassa G8-kokouksen vastustamisen tiimoilta ja samaan aikaan poliisi on joutunut taiteluun äärioikeistoa edustavien ryhmien kanssa Unkarissa.

Kun samalla uutissivulla – ja samaan aikaan – paheksutaan sitä, että Formula 1:n ehdottoman itsevaltiaan – Bernie Eccklestonen – kehuneen Adolf Hitlerin kykyä ”saada asiat hoidetuiksi”.

Asia muuttuukin tässä uutisvuossa – nykymaailman kaikkien pinnalla olevien ilmiöiden tavoin – varsin paradoksaaliseksi.

Eccklestone ylistää samassa haastattelussa vahvoja johtajia ja moittii nykyisiä poliitikkoja heikoiksi. Ecclestone kehuu Hitlerin kykyä johtaa suuria ihmisjoukkoja. Samalla hän sanoo kallistuvansa enemmän totalitarismiin demokratian sijaan.

Ecclestone puhuu haastattelussa myös esimerkiksi Saddam Husseinista.

Teimme pahan virheen, kun kannatimme ajatusta päästä Saddam Husseinista eroon. Hän oli ainut, joka pystyi kontrolloimaan tuota maata [Irakia]

Tämä samainen Ecclestone on herättänyt hämmennystä kommenteillaan myös aiemmin. Viime kuussa hän sanoi F1-sarjan tarvitsevan tummaihoisen juutalaisnaisen, joka voittaisi muutaman kisan.

Mistä sitten on kyse?

Vaikka kaiken tämän sekavuuden keskellä näyttäisi siltä, että äijä on menettänyt järkensä, niin kyse ei ole siitä. Kyse on siitä, että vaikka Eccklestonekin vaalii lompakkoaan ja omaisuuttaan, hän hakee myös muutosta nykyiseen järjestelmään. Hän on nimittäin lukenut läksynsä, ymmärtää muutosta ja tietää myös sen, että se kenellä on todellista valtaa (mammonaa ja suhteita), pärjäilee sekä äärioikeistolaisten että äärivasemmistolaisten kanssa.

Kuten Kruppin suku pärjäsi kansallissosialistien tai Fordin suku kommunistien kanssa – loistavasti jo pelkästään rahallisesti.

Kyse on kuitenkin siitä miten valjastetaan ideologioita rahan ja kansainvälisen kapitalismin vankkureita vetämään.

Vaikka juuri ja nyt näyttäisi siltä, että äärioikeisto saattaisi viedä pidemmän korren, todellisuus voi olla jotain aivan muuta. Äärivasemmisto kansainvälisyyteen ja valtiottomuuteen perustuvine ideologioineen on juuri sitä mitä globaali kapitalismi tarvitsee.

Nimittäin kaikkien orjien näennäiseen yhdenvertaisuuteen perustuvan ja ahkerien työläismuurahaisten muodostaman paariakastin. Siinä ei ihmisen ihonvärillä, uskonnolla tai mielipiteellä ole mitään merkitystä.

Samaan aikaan nationalistien ajattettelemattomin osa haluaa lähteä mukaan pelkän Formula 1 kilpailuissa soitettavan kansallishymnin tai – pahimmassa tapauksessa – sokean markkinataloususkonnon vuoksi.

Circus et panem – sanoisivat roomalaiset.

Tai kuten Joseph Göbbels sanoi, tulemme pääsemään valtaan laillisin keinoin, miten me valtaa sen jälkeen käytämme on oma asiamme.

Tai kuten Vladimir Iljitsh Lenin sanoi, vallankumous tarvitsee hyödyllisiä idiootteja.

Häviäjiä tässä kilpailussa ovat kaikki kansat, kulttuurit, diversiteetti – ja loppupelissä orjiksi viihteen ehdoilla antautuvat yksilöt.


Ultrakapitalismi takaa sinulle paikan katuojassa. Ultrakommunismi takaa Sinulle paikan pakkotyöleirissä. Onneksi on kolmaskin tie.

Valinta on Sinun – on muutoksen aika, halusit tai et.

Halusit tai et.

Lähde: HS


Site Meter

Vastaanottokeskus merkitsee meille paljon. Se merkitsee työpaikkoja, yksityisen palvelukysynnän vahvistumista, valtionosuuksia mahdollisiin kustannuksiin.

Arja Alho (SDP, Siuntio) US blogissaan.

Tässä humaanin elvytyksen logiikassa on jotain samaa kuin Indianan osavaltion kongressin 1897 säätämässä laissa Yhdysvalloissa.

Siellä hyväksyttiin tuolloin laki, jonka mukaan piin arvo ei vastaisuudessa olisi 3,14. Yksinkertaisuuden vuoksi sen arvo muutettiin tasaluvuksi 4.

Nk. todellisuus pakotti varsin nopeasti Indianan ennakkoluulottomat ja avarakatseiset päättäjät kuitenkin palaamaan entiseen käytäntöön.

Yksikään tuolla piin arvolla rakennettu silta ei olisi kantanut kuormia ja tuolloin varsin tavallinen heilurikello olisi jätättänyt varttitunnin jokaista tuntia kohden.

Todellisuus tässä asiassa on jotain sellaista mitä toimittaja Perttu Kauppinen laskeskeli artikkelissaan Hyysärissä 24.3.2009:

Humanitaarisen elvytyksen mielekkyyttä voi pohtia vertaamalla sen kustannuksia kuntalaisten maksamiin valtion veroihin. Esimerkiksi Pudasjärvelle Pohjois-Pohjanmaalle perustettiin viime syksynä 40 alaikäiselle tarkoitettu vastaanottokeskus. Alaikäisen vastaanottokeskuspaikka maksaa 42 600 euroa, joten koko keskuksen kustannukset ovat 1,7 miljoonaa euroa vuodessa.

9 000 asukkaan kunta riemuitsee keskuksen tuoneen 19 työpaikkaa. Ne tulevat siksi kalliiksi, että vastaanotto vie vajaan kolmanneksen pudasjärvisten valtiolle maksamista veroista. Kunnasta kun tilitetään ansio- ja pääomaveroja vain 5,9 miljoonaa euroa vuodessa.

Suunnitelmien mukaan Pudasjärven keskus voidaan kasvattaa yli satapaikkaiseksi. Silloin sen pyörittäminen vie kaikki kuntalaisten maksamat valtion verot.

Minua ei ihmetytä se, miksi talous, yhteiskunta ja kansalaisoikeudet Suomessa ovat retuperällä. Ihme olisi jos asiat olisivat toisin nykyisen päättäjäjoukon jäljiltä.

Lähteet: HS, US


Site Meter

Kuten olemme varmaan kaikki jo huomanneet, (monikulttuurinen) maailmanmahti nimeltään Yhdysvallat on rämpinyt taloudellisen taantuman suossa jo yli vuoden. Tämä taantuma on levinnyt myös muualle – Eurooppaan ja jopa pieneen Suomeen.

Asuntorakentamisen kuplasta paljastunut kansallinen likviditeetin vaje (tai sen olemattomuus) heiluttaa jo hyvin voimakkaasti maailman ainoaa supervaltiota ja sen kautta koko globaalia taloudellista järjestelmää.

Missä Yhdysvallat seisoo?

Yhdysvaltain suurissa talousongelmissa on taustalla on myös muita näkymättömämpiä ongelmia. George Bush nuoremman hallintokausi osoittautui sellaiseksi, joka oli valmis työntämään kansallista varallisuutta epämääräisiin sotiin – unohtaen samalla oman kansansa ja sen jokapäiväiset vaikeudet. Se, että alempi keskituloinen väestö on joutunut jo vuosia tekemään kahta tai kolme työtä pitääkseen kiinni amerikkalaisesta unelmasta, ei ole myöskään mikään uutinen. Myöskään se, että sotaa käydään ulkomaita vastaan ei ole uutinen – se on iät ajat ollut hallitsijoiden keino siirtää mielenkiinto pois sisäisistä ongelmista.

Tämä tuore uutinen – ainakaan kaltaiselleni paatuneelle macchiavellistille – ei ole yllätys. Siis se, että paljon puhuttu muutos ja uusi hallinto jatkavat pitkälti samoilla linjoilla edeltäjiensä kanssa.

Tosin on syytä muistaa, että heidän (siis uusien vallanpitäjien) vaihtoehdot ovat kovin vähissä kuuluisan 9/11 jälkeen aloitetun – sekavan – ristiretken jälkeen.

Missä mennään?

Sekä Afganistanissa että Irakissa käydyt – ja pitkittyneet – sodat ovat vieneet Yhdysvallat vararikon partaalle. Samaan aikaan Kiina ja Intia voimistuvat, mutta Venäjä on joutunut taantumaan (palaan tähän).

Nato-joukkojen (käytännössä Yhdysvaltain intressien) Afganistanin ja Irakin sotilaskomentaja vaati eilen Brysselissä Yhdysvaltain eurooppalaisia liittolaisia pistämään käden syvemmälle taskuun AfPak-operaation onnistumisen vuoksi. Yhdysvaltain keskisen komentoalueen johtaja, Irakin ja Afganistanin sodista vastaava kenraali David ”Catepillar” Petraeus sanoi, että Afganistan on Yhdysvaltain suurin sotilaallinen haaste tällä hetkellä.

(Tässä kannattaa miettiä sitä, ovatko Yhdysvaltain edut ja haasteet myös eurooppalaisesta näkökulmasta samanlaisia?)

Lauantaina puhuneen varapresidentti Joseph Bidenin hengessä Petraeus kehotti liittolaismaita pohtimaan tarkoin, millä tavoin ne voisivat lisätä ponnistuksiaan Afganistanissa.

(Jep…)

Myös Yhdysvaltain presidenin, Barack Obaman, erityislähettiläs Richard Holbrook totesi sunnuntaina Münchenin turvallisuuskokouksessa, että, Afganistan tulee olemaan pitkä ja vaikea kamppailu.

Guantamo olikin siis pelkkä taloudellinen rasite – ei poliittinen kysymys? Ja sen seuraukset työnnetään tunkiöoon nimeltään Eurooppa?

Ei – eipä juu – mitään uutta länsirintamalta…

Taloudelliset ja poliittiset vaihtoehdot

Eli siis – tilanne tänään on se, että Yhdysvallat – valtiona ja keskenään – on eilen päässyt yhteisymmärrykseen valtavasta ja kansallisesta tukipaketista. Tuon paketin suuruus on 800 miljardia dollaria. Ja tämä valtava rahasumma on sellainen, jonka Obaman hallinto joutuu hakemaan markkinoilta velkarahana.

Yhdysvaltain vaihtoehdot ovat vähissä (Eurooppa nimittäin alkaa muodostua jo kilpailijaksi sille):

1. Lisätä Kiinan omistusta liittovaltiosta – ja luovuttaa sen mukana herruus jossain vaiheessa.
2. Liittoutua Venäjän kanssa – ja jakaa sen mukana herruus jossain vaiheessa.
3. Harrastaa vanhan mallin mukaan isoloitumista (periaatteena se, että sisämarkkinat riittävät)
4. Lähteä mukaan härskiin uuskolonialismiin.

Viimeinen vaihtoehto näyttää todennäköisemmältä.

Yhdysvallat ajaa edelleen monarkististen Arabimaissa sijaitsevien öljyvaltioiden hallitsijoiden etuja (nitistämällä islamistit ja arabisosialistit) – ja nämä puolestaan tukevat Yhdysvaltoja.

Se nimittäin on tunnettuna ja selvänä ilmiönä niille pienempi paha kuin Putinin Venäjä – puhumattakaan Kiinasta.

Miten tämä sitten koskettaa suomalaista?

No – oman näkemykseni mukaan (ainakin) kolmella eri tavalla.

1. Ankkurilapset
Jo nyt olemme nähneet maahanmuuttorysäyksen kohdistuvan ns. ankkurilapsiin. Vuonna 2007 maahamme tuli 98 alle 18-vuotiasta turvapaikanhakijaa ilman yhtä tai kumpaakin vanhempaa.

Näiden ns. ankkurilasten lukumäärä kasvoi vuonna 2008 kuusi ja puolikertaiseksi edellisen vuoteen nähtynä. Vuonna 2008 näiden ankkurilasten määrä oli 647 – siis 647 ihmistä.

Näistä turvapaikanhakijoista 10 % oli kotoisin Afganistanista ja 30 % Irakista – siis juuri niistä maista, joissa Yhdysvallat käy järjetöntä ja määrittelemätöntä sotaansa ns. kansainvälistä terrorismia vastaan – ja vain joka kuudes näistä lapsista on tyttö.

Lyhyelläkin matematiikan oppimäärällä voi siis nähdä Yhdysvaltojen sodankäynnin ja näiden turvapaikanhakijoiden moninkertaistumisen yhteyden. Meidän etumme on noiden valtioiden kansallistuminen ja stabilisointi sen kautta.


Summa summarum:
Yhdysvallat käy sotaa varjoja vastaan eurooppalaisen (l. suomalaisenkin) veronmaksajan kukkarolla.

2. Suomen Nato-jäsenyys

Tässä vaiheessa, fundamentalistemmankin Nato-jäsenyyden kannattajan toivoisi miettivän sitä hintaa, mitä Suomi tulee tuon jäsenyyden lisäkustannuksina maksamaan – sinkkiarkuissa ja suorana varojen siirtoina Pentagonin kassaan?

Nato (nykyisin) on – vain ja ainoastaan- Yhdysvaltain kassara oman imperialisminsa tukemiseksi – ei mikään vapaiden demokratioiden liitto. Jos mikään muu ei soita hälytyskelloja, viimeistään sen pitäisi soittaa, että Ranska ja Saksa (perinteiset eurooppalaiset kolonialistiset kisailijat) ovat yhtä kylmäkiskoisia Yhdysvaltojen ulkomaanpolitiikkaa kohtaan.

3. Uuskolonialismi

Siitä sitten ihan omana lukunaan, nimittäin…

Eurooppalainen uuskolonialismi

EU osallistuu tällä hetkellä kahteen sotilaspoeraatioon talousliittona – Darfruriin YK:n kanssa ja Somalian merirosvojen tukistamisoperaatioon.

Varsin – poliittisesti – epäkanonisesti väitän, että kummankin operaation perimmäisenä tarkoituksena on lisätä valtioliitto EU:n potentiaalista – ja uuskolonialistista – valtaa kyseisillä alueilla.

Tässä tilanteessa suomalaiselle on ehkä selvintä lukea se, mitä Kuninkaanporttiin on Suomenlinnassa kirjoitettu:

… and USA can kiss my hairy Finnish ass – with or without this new regime…

Lähteet: YLE, HS, STT, Wikicommons


Site Meter