Vasemmistomilitantit puuhaavat Helsinkiin patsasta historian karmeimman poliittisen aatteen airuena ja joukkomurhaajana varsin hyvin tunnetulle Vladimir Iljitsh Leninille (Влади́мир Ильи́ч Ле́нин).

Kymmenet tunnetut vasemmistolaiset ovat allekirjoittaneet aloitteen Lenin-patsaan hankkimisesta Helsinkiin. Aloitteessa esitetään punagraniittisen patsaan sijoittamista Lenininpuistoon Alppilaan.

Aloite toimitettiin keskiviikkona Helsingin kaupunginjohtajalle Jussi Pajuselle.

Edellisen kerran Leninin patsasta puuhattiin Helsinkiin vuonna 2000, mutta hanke kaatui kansalaisten vastustukseen.

Niille nassukoille – jotka eivät tunne Lenin-sedän saavutuksia – voisi lyhyesti kertoa, että tämä vähemmän ihmisrakas ja humaani setä oli etulinjassa perustamassa Neuvostoliittoa. Neuvostoliitto oli taas kommunismiin perustuva yhteiskunnallinen epäonnistunut kokeilu, joka kaatui omaan mahdottomuuteensa vuonna 1991.

Kommunismi on puolestaan rikos ihmisyyttä ja ihmiskuntaa vastaan. Se perustuu kateuteen ja rikokseen. Sen kantavin ajatus on kateuden kautta oikeudetonta oikeutta hakeva periaate, että se kuka ei kykene luomaan omaisuutta olisi jotenkin oikeutettu varastamaan siltä joka kykenee. Lisäksi kyseinen aate pyrkii oikeuttamaan rikoksen uhrien syyllistämisen, orjuuttamisen ja murhaamisen.

Kommunismi on aate, jossa ihminen on pienen eliitin – nomenklaturan – johtaman yhteiskunnan osanen. Toisin kuin Suomessa omaksutussa demokraattisessa järjestelmässä, kommunismissa ihminen on luotu yhteiskuntaa varten. Ei siis niin, että yhteiskunta olisi luotu ihmisiä varten.

Kun arvioi Lenin-setää, kannattaa muistaa esimerkiksi sellainen teos kuin Kommunismin musta kirja.

Kommunismin musta kirja on ranskalaisen Stéphane Courtoisin toimittama useiden eri alojen tutkijoiden kirjoittama kommunistivaltioiden ja kommunistien rikoksia raportoiva 863-sivuinen kirja. Kirja on julkaistu alkuperäiskielellä vuonna 1997 ja suomenkielinen käännös on julkaistu vuonna 2001.

Courtois toteaa esipuheessa:

Yksittäisiin ihmisiin kohdistuneiden rikosten ja erillisissä kohteissa toimeenpantujen summittaisten joukkomurhien lisäksi kommunistiset vallanpitäjät pystyttivät valtansa tueksi hallitusjärjestelmän, jonka varsinaisena toimintatapana on ollut joukkotuhonta.

Vähimmäisarvio kommunismin uhreista on seuraavaa suuruusluokkaa:

* Neuvostoliitto: 20 miljoonaa kuollutta,
* Kiina: 65 miljoonaa kuollutta,
* Vietnam: miljoona kuollutta,
* Pohjois-Korea: 2 miljoonaa kuollutta,
* Kambodža: 2 miljoonaa kuollutta,
* Itä-Eurooppa: miljoona kuollutta,
* Latinalainen Amerikka: 150 000 kuollutta,
* Afrikka: 1,7 miljoonaa kuollutta,
* Afganistan: 1,5 miljoonaa kuollutta,
* kansainvälinen kommunistinen liike ja kommunistipuolueet, jotka eivät ole olleet vallassa: noin
10 000 kuollutta.

Kirjassa kerrotaan yksityiskohtaisesti myös kommunistien tekemistä kansanmurhistaa, etnisistä puhdistuksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan eri maissa.

Satojentuhansien tai jopa miljoonien ihmisten kuolemaan johtaneita nälänhätiä on vuoden 1918 jälkeen koettu ainoastaan kommunistisissa maissa. Näistä tuoreimpina esimerkkeinä Etiopia ja Mosambik 1980-luvulla sekä nykyinen Pohjois-Korean tilanne, joka on jatkunut jo pitkään rautaesiripun takana.

Kirja sisältää arvokkaita kuvauksia kommunismin raakuudesta sekä kommunistijohtajien – juurikin kyseisen Leninin – piittaamattomuudesta inhimillistä kärsimystä kohtaan.

Tällaiselle synkälle hahmolle ollaan siis puuhaamassa vasemmistovoimin – ja veronmaksajien kustannuksella – patsasta Helsinkiin.

Tämän vastenmielisen projektin tukilistalta löytyy monta – surullisen – tuttua nimeä:

Aarnio Pekka, muusikko
Aarnio Anna-Leena, kuvaamataidon opettaja
Ahonen Jouko, Paperiliiton puheenjohtaja
Alapuro Risto, professori
Bergholm Timo, ohjaaja
Chydenius Kaj, säveltäjä
Eliasson Anja, kuvataiteilija, pilapiirtäjä
Halkola Kristiina, näyttelijä
Harjuniemi Matti, Rakennusliiton puheenjohtaja
Harzell Raimo, elokuvaaja
Hazard Kaarina, akateeminen sekatyöläinen
Hautala Matti, SAK:n hallituksen puheenjohtaja
Immonen Maija, akateeminen eläkeläinen
Kajanoja Jouko, yhteiskuntatutkimuksen päällikkö
Kallinen Timo, teatteritaiteen tohtori
Kalmakurki Reijo, eläkeläinen
Kamu Monna, muusikko
Kangaspuro Markku, historiantutkija
Kaurismäki Mika, elokuvaohjaaja
Klemetti Veli-Heikki, tv-uutiskuvaaja
Kolbe Laura, professori, kaupunkikulttuuritutkija
Komulainen Marjut, näyttelijäohjaaja
Korhonen Kaisa, professori
Kukko Sakari, muusikko
Kulhia Timo, hallintotieteiden maisteri
Lindroos Elmo, puistotaistelija, eläkkeellä
Lindström Kari, taidegraafikko
Linkola Pentti, kalastaja, kansankiihottaja
Mikkola Marja-Liisa, kirjailija
Milonoff Pekka, teatteriohjaaja
Minkkinen Aimo, Lenin-museon johtaja
Neuvonen Kiti, muusikko
Oittinen Vesa, filosofian tohtori
Peltola Sulevi, näyttelijä
Raittinen Jussi, muusikko
Rantala Raija-Sinikka, teatteriohjaaja
Rantanen Tuomas, kustannuspäällikkö
Rossi Matti, kirjailija, ilmiantaja
Ruikka Mirja, arkkitehti
Rumbin Mark, lähihoitajaopiskelija
Ryöppy Katariina, kuvataiteilija
Saaritsa Pentti, runoilija, kääntäjä
Sauli Anneli, näyttelijä
Siren Lasse, akateeminen työtön
Sokka Sinikka, näyttelijä
Suhonen Tiina, tanssinopettaja
Suonperä Arjo, varatuomari
Taanila Hannu, journalisti
Tulkki Esa, lääkäri
Turkka Jouko, ohjaajakirjailija
Vierikko Vesa, näyttelijä
Vuorenmaa Erkki, Metalliliiton puheenjohtaja

Päällisin puolin tarkasteltuna on varsin selvästi huomattavissa myös se, että näiden allekirjoittajien ammateista koostuva lista suorastaan huutaa tyhjyyttään yhteiskunnallisesti tärkeiden ammattikuntien edustajista. Tämä sakki edustaa pääasiassa yhteiskunnan tuilla eläviä – eli muiden ihmisten työnteolla loisivia – arrogantteja vasemmistokiihkoilijoita.

Näitä, jotka ovat nostaneet itsensä muiden ihmisten yläpuolelle ja katsovat oikeudekseen vaatia patsaan pystyttämistä eräälle kaikkien aikojen suurimmista kansanmurhaajista, varkaista ja rikollisista.

Minusta tämä hanke kertoo paljon näiden puuhaihmisten humanismista sekä suhtautumisesta muihin ihmisiin ja rikolliseen aatteen pohjalta syntyneeseen rikolliseen järjestelmään – kommunismiin.

Olen itse nähnyt 1970-luvulla tuolloisessa Leningradissa ensimmäiset vankivaunut ja pakkotöissä olleet kahlevangit. Näin myös samalla sellaisen ihmeen, että opettajamme kertoi meidän nähneen väärin. Terveisiä vaan sinne Pirkon suuntaan. Kas, kun nimesi ei ollut tässä listassa – oletko kenties luopunut uskostasi?

Pidän tosin arvokkaana kokemuksena sitä, että olen nähnyt kommunismia toteutettavan käytännössä. Se on antanut läpi elämän kestävän immuniteetin sekä kommunismia että sen sivuseurauksia vastaan.

No mitä mieltä minä sitten olen tästä patsasprojektista?

Minun mielestäni jo ajatuksenakin tällainen Leninin patsaan pystyttäminen Helsinkiin on samaa luokkaa, kuin ajatus Adolf Hitlerin patsaan pystyttämisestä Tel Aviviin.

Toivottavasti enemmistöllä on keinot edelleen torjua tällainen kaikkea ihmisyyttä loukkaava patsashanke – lopullisesti.

Lähteet: STT, IS, Wikipedia, Kommunismin musta kirja

Lisäys: Myös – ainakin – Jussi Halla-aho kirjoittaa aiheesta.