Silmiini osui hieman vanhempi Isra Lehtisen kirjoittama artikkeli (Kiitokset Ibn Ghulille. 😉 ). Tämä kirjoitus on julkaistu Työministeriön (Miniluv) Monitori-lehdessä 3/2003. Isra Lehtisen artikkelin on otsikoitu: Muslimilapset suomalaisessa koulussa. Tämä artikkeli löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Lehtinen kirjoittaa, että viimeisten kymmenen vuoden aikana suomalainen peruskoulu on muuttunut monikulttuuriseksi ja moniuskontoiseksi. Minusta Lehtisen näkemys on kovin Helsinki-keskeinen ja siinä on perspektiivivirhe. Suomi on paljon, paljon muutakin kuin pelkkä Helsinki – tai pääkaupunkiseutu.

Lisäksi on hyvä muistaa, että suurin osa maahanmuuttajista muuttaa tilastojen mukaan mahdollisimman nopeasti maaseudulta kasvukeskuksiin ja suuriin kaupunkeihin. Tätä tilastojen esittämää väitettä vasten tulee mieleen, etteivät nämä muuttajat edes välttämättä halua asua maaseudulla. Korjatkaa ihmeessä jos olen väärässä. Tämä on täysin henkilökohtainen näkemykseni.

Tämä Lehtisen väite, että koulua jossa lasten erilaiset taustat eivät olisi tulleet esiin, ei ainakaan Helsingistä löydy, ei pidä välttämättä paikkaansa. Helsingissä on yksi juutalainen sekä useampia kristittyjä kouluja. Islamilaista koulua ei ole. Huomionarvoista on myös se, että näiden koulujen oppilaat edustavat pääsääntöisesti muita kuin maahanmuuttajia ja käännynnäisiä. Tosin nämä koulut ovat homogeenisia, mutta niissä tulee ns. keskivertoväestöstä poikkeavia painotuksia ainakin uskonnon suhteen. Oletan, että muilta osin noudatetaan voimassaolevaa suomalaista lainsäädäntöä.

Lehtisen mielestä Kulttuurien kirjo näkyy toisissa kouluissa suomalaista vaaleutta värikkäämpänä. Onko Lehtisen mielestä suomalaisessa vaaleudessa jotain väärää tai sopimatonta? Minä kysyn tätä ihan uteliaisuudesta.

Lehtinen väittää vuonna 2003, että virallisesti politiikkamme tähtää monikulttuuriseen Suomeen. Voisiko joku vastata minulle, missä ja koska on päätetty että virallisesti politiikkamme tähtää monikulttuuriseen Suomeen. Minulta ei ole ainakaan kysytty mielipidettä tuohon asiaan. Olen muuten aivan päinvastaista mieltä asiasta. Jos Suomeen muutetaan ulkomailta pysyvästi, näiden ihmisten tulee integroitua mahdollisimman nopeasti suomalaiseen yhteiskuntaan.

Monikulttuurinen yhteiskunta on mielestäni mahdottomuus. Sellainen yhteisö, jolla ei ole samaa arvopohjaa, ei voi toimia tasapuolisesti jäseniään kohtaan eikä ole kestävä. Kestävät yhteiskunnat syntyvät yhteisen arvopohjan varaan. Kun tarkastelemme Helsingin juutalais- ja tataariyhteisöjä, näemme sen miten integroinnin tulee tapahtua. Kun taas tarkastelemme… Sorry, Mikko was here!

Monikulttuurisessa yhteiskunnassa on minun näkemykseni mukaan jatkuvaa sisäistä etujen valvontaa ja kissanhännänvetoa. Kun yhteiskunta kinastelee keskenään, sen on vaikea olla yhtenäinen.

Lehtinen hämmästelee sitä, miten koulun arjessa kristillinen kulttuuripohja tulee esiin yllättävän monessa yhteydessä. Kyllä hänen pitäisi tietää – etnisesti suomalaisena henkilönä – että Suomi on vahvaan yksikulttuurisuuteen ja yhtenäiskulttuuriin perustuva demokraattinen tasavalta. Kun arvomaailma – niin kristityn, tataarin kuin ateistinkin – perustuu luterilaiseen kulttuuriin, on aivan selvä, että se näkyy kaikessa arkipäiväisessä elämässä. Myös ja etenkin koulussa.

Lehtinen kysyy, miten tämän arvopohjan yhteensovittaminen toisten, kuten muslimien, vakaumusta loukkaamatta onnistuu?

Minulla on tähän ehdotus. Nyt minun täytyy kysyä, että haluaako Lehtinen muuttaa tuon nykyisen arvopohjan kenties ateistiseksi? Se ei ainakaan loukkaa kenenkään kulttuuria – eikä uskontoa. On erinomaisen naiivia ajatella, että tämä poistaisi luterilaisuuteen perustuvan arvomaailman suomalaisesta peruskoulusta. Tai yhteiskunnasta.

Vanha viisaus – maassa maan tavalla, tai maasta pois. Demokratiassa on ollut tapana, että vähemmistö sopeutuu enemmistön päätöksiin ja tahtoon. Ei päin vastoin. Ja niin taitaa olla tässäkin asiassa. Toisaalta enemmistön tulee kunnioittaa myös vähemmistöjen oikeuksia. Demokratiassa.

Miksi muuten suomalaisen koulujärjestelmä loukkaa suomalaisen islamiin kääntyneen ihmisen (Lehtisen) vakaumusta – mutta se ei loukkaa islamiin syntyneen – tataarin uskontoa? Tässä on varsin mielenkiintoinen kysymys. Siihenkin haluaisin saada vastauksen.

Lehtinen väittää, että on kouluja, joissa tiukimmankin islamin tulkinnan omaksuneen perheen vesa voi käydä koulua ilman että perhe joustaa. Näissä tilanteissa on kuitenkin ongelmallista se, että lapsi saattaa jäädä ilman peruskoulun päättötodistusta. Toivottavasti tällaisia kouluja ei enää ole. Ei ole kenenkään edun mukaista, että lapsi ei käy opetussuunnitelman mukaisesti koulua ja jää ilman päättötodistusta. Tässä asiassa yhdenvertaisuus menee kaiken muun yli.

Kauhuskenaariona näen tilanteen, jossa koulu on joustanut opetussuunnitelmasta juuri tuolla seurauksella, että islaminuskoinen oppilas on jäänyt ilman päättötodistusta. Kun tällainen asia vedetään Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, olemme häpeällisessä tilanteessa kansakuntana. Sellaisena joka loistaa PISA-tutkimusten kärjessä. Totta kai me annamme kaikille saman koulutuksen – vanhempien uskonnollisesta tai poliittisesta kannasta huolimatta!

Lehtinen kertoo meille, että ristiriidat koulun ja muslimien välillä nousevat käytännön tilanteista. Perheiden luottamus kouluun lapsista kokonaisvaltaisesti huolehtivana asiantuntijana on kärsinyt tapahtumista, joissa perheen ja koulun välinen sopimus ei olekaan pitänyt.

Hetkinen… perheen ja koulun välinen sopimus ei olekaan pitänyt?
Onko tämä nyt ymmärrettävä nii, että joissain kouluissa on tehty erillisiä sopimuksia joidenkin perheiden kanssa? Tämä saattaa olla vakavaa. Onko joissain kouluissa ollut sellaisia virkamiehiä jotka ovat rikkoneet Suomen perustuslakia (11.6.1999/731), perusopetuslakia (21.8.1998/628) sekä tuolloin voimassa ollutta hallintomenettelylakiä (598/1982) Yhdenvertaisuuslakia (20.1.2004/21) ja uutta hallintolakia (6.6.2003/434) en voi tässä mainita, koska ne ovat tulleet voimaan vasta Lehtisen kirjoituksen jälkeen. Onko siis seurauksena ollut se, että joku oppilas on tämän vuoksi jäänyt ilman päättötodistusta?

Jos näin on tapahtunut – se on huolestuttavaa. Kun Lehtinen kertoo näin vakuuttavasti näistä asioista, haluan kysyä häneltä nimiä, kouluja ja päivämääriä.

Lehtinen ei pidä siitä, että suomalaisen yhteiskunnan nykyisen tasa-arvoajattelun heijastumisesta kouluun. Hän ei pidä siitä, että opettaja on enemmän kaveri kuin auktoriteetti. Tämä on monen muslimilapsen kannalta hämmentävä tilanne. Koti saattaa lisäksi kokea, että koulu edustaa viranomaisvaltaa eikä vanhempien kasvatusvastuuta ja valtaa kunnioiteta.

Herää kysymys; onkohan Lehtisen käsitys väärä tai jotenkin muuten outo? Onko se suomalaiseen yhteiskuntaan sopimaton? Tasa-arvoajattelu on yksi yhteiskuntamme kulmakiviä. Toki vanhemmilla pitää olla perusvastuu lastensa kasvatuksesta. Vanhempien velvollisuus on kasvattaa suomalaisen yhteiskunnan arvoja ja lainsäädäntöä kunnioittavia kansalaisia.

Lehtinen kertoo, että muslimit eivät halua lasten osallistuvan uskonnollisiin tapahtumiin, jotka ovat kristillisiä tai muuten ei-islamilaisia. Näitä ovat joulun ja pääsiäisen vietto tai niiden valmistelu. Se, että muslimilapsen ei haluta osallistuvan joulun valmisteluun, ei merkitse kielteistä asennetta kristittyihin yleensä. Halu olla osallistumatta johonkin ei tarkoita, että muilta pyritään ottamaan mitään pois.

Hyvä. Koska olen nähnyt myös kirjoituksia missä joulujuhla ja kevätjuhlan suvivirsi on pyritty vähemmistön taholta kieltämään myös enemmistöltä. Näin on hyvä. Jos joku enemmistön traditio ei tunnu vähemmistöstä miellyttävältä juhlatilaisuuksissa, annettakoon vähemmistön olla niistä pois. Se ei ole kuitenkaan perusopetusta sen syvimmässä tarkoituksessaan. Se on oikeus ja kohtuus.

Lehtinen on sitä mieltä, että koulun arjessa esille tulevia eriyttämistä vaativia opetusjärjestelyjä tulee esiin eniten musiikissa, liikunnassa ja kuvaamataidossa. Musiikkikysymys on islamin sisällä monitulkintainen. On olemassa yksi yleinen, kaikkia yhdistävä periaate: sellainen musiikki, joka ei ole rokkia tai diskoa ja jonka sanoituksessa ei ole islamin vastaisia asioita, on sallittua. Tällaisia ovat muun muassa perinteiset lastenlaulut. Tiukempikin tulkinta on saanut kannattajia.

Minä olen tästä asiasta eri mieltä Lehtisen kanssa. Perusopetuksen tulee olla yhtäläistä ja samanarvoista kaikille. Sen tehtävänä on antaa samat valmiudet ja tiedot kaikille suomalaisille – ja suomalaisessa järjestelmässä oleville. Tämä on taas henkilökohtainen mielipiteeni. Islamin vastaisuus ei tietenkään tule yhdenvertaisuuteen perustuvassa järjestelmässä kuuloonkaan – tämän asian luulen olevan hyvin selvä opetushenkilökunnalle.

Muslimien kielteinen asenne ns. hömppä-juttuihin eli ketsuppi- ja muihin tanssi- ja musiikkivillityksiin ja jotka ovat Lehtisen mielestä valitettavasti ovat levinneet koulunkin arkeen , lähtee Lehtisen mielestä paitsi uskonnosta myös yleisestä asenteesta lapsuuteen. Lapsuutta tulisi suojella – mikä ei tarkoita ylisuojelua – mahdollisimman pitkään. Lapsuus on ainutkertainen vaihe ihmisen elämässä, joka luo pohjaa tulevalle tasapainoiselle elämälle. Nykymaailma on liian monimutkainen, että lapsi siihen vielä olisi valmis tai kykenisi siitä selviytymään.

Kun olen nähnyt – ja kuullut – muslimi-isän pahoinpitelevän lapsiaan Suomessa, toivon tuon olevan todellakin totta. Toivon – ja uskon – syvästi, että kyseinen mies oli yksittäinen tapaus – ei uskontonsa edustaja. Kun olen kuullut muslimi-äidin uhkailevan helsinkiläisellä pihalla lapsiaan väkivallalla – toivon edelleen samaa. Olen Lehtisen kanssa siitä samaa mieltä siitä, että vanhempien ja yhteiskunnan tulee suojella kehittymätöntä mieltä raadollisuudelta ja pahalta – kaikelta siltä mitä kyseinen käsitys pitääkään sisällään.

Lehtisen mukaan liikuntatunneilla muslimilapsi tarvitsee mahdollisuuden vaatteidenvaihtoon ja peseytymiseen erillään muista. Muslimit eivät esiinny muiden edessä alastomana, eivätkä halua nähdä muita alastomina, eivät myöskään lapset. Jotkut muslimivanhemmat eivät halua päästää lasta uimaan ollenkaan, sillä siellä on vaikea välttää alastomuuden kohtaamista.

Tämä on periaatteessa vaikea kysymys. Tosin suomalainen koulujärjestelmä pystyy erottamaan tytöt ja pojatkin näissä asioissa toisistaan. Eiköhän asiaan löydy rationaalinen ratkaisu. Tosin lapset ovat raadollisia – kaikkea vierasta ja poikkeavaa kartetaan ja siitä saatetaan tehdä jopa pilkkaa. Alkuperäisväestönkin kohdalla on usein kysymys siitä mikä on ns. pienimmän riesan tie. En käy neuvomaan, kun en ole tässä asiassa ammattilainen.

Lehtinen näkee, että kuvaamataito on monitulkintainen kysymys. Yleinen periaate on kuitenkin, että patsaita ja muotokuvia ei tehdä.

Luovuudella on oma arvonsa opetusjärjestelmässämme ja kulttuurissamme. Minä arvostan siihen kouluttamista.

Lehtisen mielestä kouluihin on tullut paljon muoti-ilmioitä ja muuta muslimeille sopimatonta. Keskitien islamin tulkintaa, joka ei toisaalta ole kaiken kieltävää, mutta ei myöskään kaiken sallivaa, noudattava perhekin saa harva se viikko antaa koululle viestiä, että tähän heidän lapsensa ei voi osallistua. Herää kysymys, eikö koulu voi keskittyä enemmän opetukseen ja vähemmän viihteelliseen puoleen?

Toki. Niin pitkään kuin se on – edelleen mielestäni – varsinaisen perusopetuksen ulkopuolella. Ihmettelen kovasti sitä, että kulttuurikeskus Caisan kaltaiset – useasti vuodessa tapahtuvat – pakkovierailut ja monikulttuuripropaganda näyttävät tulleen pysyviksi ilmiöiksi ainakin helsinkiläiseen peruskouluun. Omista lapsistani tiedän, että he ovat inhonneet tuota pakkopullaa ja läpinäkyvää propagandaa sydämestään. Eikö lapsille olisi parempi näyttää tietä ja antaa heidän oivaltaa itse?

Kun Lehtinen arvostelee sitä, että ensimmäiseltä luokalta asti kouluissa on jos jonkinlaista rusettiluistelua, muotitansseja, diskoiltoja ja kaikkea muuta, minä olen lähinnä häkeltynyt.

Minun mielestäni näissä asioissa ei ole mitään pahaa. Ne ovat positiivisia asioita, jotka kuuluvat suomalaiseen yhteiskuntaan. Tutustumalla näihin asioihin lapset kasvavat osaksi yhteiskuntaa. Nyt alkaa jo vahvasti tuntua siltä, että Lehtinen haluaa muuttaa suomalaisen yhteiskunnan joksikin aivan muuksi.

Lehtinen toteaa, että elokuvissa ja teattereissa käydään kouluaikana. Lehtinen ei taida tuntea vähävaraisen suomalaisen perheen arkea. Kaikilla perheillä ei ole yhteiskunnan tukiverkostoa ympärillään ja sellaiselle suomalaiselle normiperheelle jossa on monta pientä lasta, elokuvateatteri on ainoastaan ylellisyys tai haave. On erittäin hyvä asia, että nämä lapset pääsevät edes koulun kanssa leffaan. Todellisuus; kas kun se on tarua ihmeellisempää suomalaisten pätkätyöläisten perheissä. Aikuisten oikeasti.

Tavallaan huvittaa Lehtisen näkemys siitä, että Peppi Pitkätossu kelpaa kyllä muslimiperheille myös elokuvana. Minä taas olen suomalaisena tottunut pitämään Peppiä aika anarkistisena ja kovin feministisenä. 😉

Lehtinen narisee myös siitä, että leirikoulutkin alkavat jo ensimmäiseltä luokalta, yökoulut kolmannelta. Useimmat muslimiperheet eivät halua lapsensa olevan yötä poissa kotoa olosuhteissa, joissa asioiden toteutuminen islamilaisittain hyväksyttävästi ei ole taattua.

Näissä leirikouluissa on mukana opettajien apuna aina vanhempien edustajia. Mikä sitten estäisi muslimi-isää tai -äitiä lähtemään mukaan ja katsomaan mitä siellä tapahtuu? Monet kokemukset ovat tajuntaa avartavia ja laajentavia, niin myös tämä. Suosittelen tuota kaikille Teille joilla on mahdollisuus siihen.

Tarina jatkuu siten, että Lehtinen kertoo muslimilapsen arjen koulussa olevan jatkuvaa ryhmästä erillään oloa tai hän eri asioiden tekemistä kuin muut, vaikka hän kaikkiin pakollisiin aineisiin osallistuisikin.

Kyse on yksilön valinnasta ja yhteisön resursseista. Kun haluaa erikoiskohtelua – sen yleensä saa. Pitää miettiä tarkkaan mitä haluaa – se saattaa toteutua.

Lehtisen mielestä aidosti monikulttuurinen koulu rakentaisi päivänavauksensa yhteiseltä eettiseltä pohjalta. Se voisi pitää uskontopäiviä ja -näyttelyitä, joissa jokainen voisi esitellä omaa uskontoaan ryhmänsä kanssa. Yhteisiin päivänavauksiin juhlasalissa voisivat maahanmuuttajavanhemmat tulla kertomaan kotimaastaan tai uskonnollisista tai kulttuurisista juhlistaan.

Nyt tilanne on se, että joko siirrytään kokonaan ateistiseen koululaitokseen tai eletään enemmistön tahdon ja kulttuurin mukaan. Niin kuin on eletty ennenkin. Koulu ei voi toimia minkäänlaisena yhteiskunnallisia arvoja romuttavana eri ryhmien kiihotus- ja propagointipaikkana. Ei.

Vähemmistön oletetaan sopeutuvan enemmistön tekemiin päätöksiin ja enemmistön vähemmistön kunnioitukseen. Ainakin demokratioissa.

Lehtisen logiikka alkaa vaikuttaa enemmän ja enemmän omituiselta. Lainaan koko kappaleen tähän:

Integraation kannalta moni näkee, että muslimien tulisi olla samassa koulussa muiden lasten kanssa. Kuitenkin vähemmistössä olo ja ne jatkuvat ongelmat, joihin lapset ja perheet kouluissa edelleen törmäävät, tuovat väistämättä eteen vaihtoehdon kaipuun. Ruotsissa on esimerkkejä, kuinka islamilainen koulu pystyy toteuttamaan integraatiota. Siellä tehdään sitä, mitä muissakin kouluissa tehdään, mutta ei sitä, mikä ei muslimille sovi. Toisin sanoen, kaikki pakolliset oppiaineet toteutetaan

Hetkinen, hetkinen… Kun segregoidaan osa lapsista ulos yhteiskunnasta, siitä seuraa integraatio? Ehei – ei näin. Siitä seuraa segregaatio ja yhteiskunnan kannalta ei-toivottujen ilmiöiden lisääntyminen. Ei se näin toimi. Ei missään. Lehtisen logiikka heittää persvolttia.

Ja samalla ”logiikalla” jatketaan. Lehtisen todelliset tarkoitusperät tulevat hyvin esiin siinä, kun hän haluaa perustaa Suomeen islamilaisia kouluja: Lehtinen on jopa sitä mieltä, että Suomessa islamilainen koulu voisi toimia mallina yleiselle peruskoululle siitä, millaisia muslimeja tyydyttäviä ratkaisuja lainsäädännön puitteissa voidaan tehdä. Eikö enemmistö kuitenkin ole se, joka päättää demokratiassa? Huomioiden vähemmistön oikeudet.

Jos Suomeen tulee islamilainen koulu, se ei voi olla mallina peruskoulujärjestelmällemme. Peruaskoulujärjestelmämme tulee tulevaisuudessakin perustua suomalaiseen yhteiskuntaan – ei minkään vähemmistön edustamaan uskomukseen, uskontoon tai filosofiaan.

Lehtinen muuten jätti vastaamatta siihen kysymykseen, miksi Suomeen ei ole toistaiseksi perustettu islamilaista koulua? Vastaus löytyy opetusministeriöstä. En kommentoi.

Lehtisen juttu on hieman iäkäs, mutta peruskysymykset eivät ole vanhentuneet – päinvastoin.

Nyt jään seuraamaan mielenkiinnolla onko Lehtisellä oikeus vaatia – näkemykseni mukaan – perusopetuslain ja suomalaisen laillisuusperiaatteen rikkomista ja onko minulla toisaalta oikeus kritisoida tätä epäilemääni rikkomista. Asia on mielenkiintoinen. Mitä sanoo tähän vähemmistövaltuutettu?