Olen hieman huvittuneena seurannut erään nuoren naisen pitämää blogia. Tämä Sakinaksi itseään kutsuva tyttönen on entinen kristitty hihhuli joka on nyttemmin vaihtanut hihhulointinsa toiseen kirjaan perustuvaksi.
Olen käsitellyt aikaisemmin täällä ja täällä erään miehen-jota-kutsuttiin-ennen-ristoksi luotsaaman arabilarppiyhdistyksen missiota muuttaa Suomi islamilaiseksi yhteiskunnaksi.
Sharia-lakeineen, huiveineen ja kaikkine muine asiaan kuuluvine rekvisiittoineen.
Nyt huomasin kysymyksiini vastatun. Sakina kertoo meille sivistymättömille miksi islamin pitää olla erityisasemassa – erityisesti täällä Suomessa.
Lainataanpa Sakinaa:
Suomalaisilla alkavat jo islamin perusteet olla hyvin hallussa, mutta on paljon asioita, joita he eivät tiedä. Islamhan on kokonainen elämäntapa, sen opiskeluun menee syntyperäiseltäkin muslimilta koko elämä. Kuinka siis suomalaiset päättäjät voisivat tietää, että mikä on muslimille kiellettyä ja mikä ei? Ja vaikka he tietäisivätkin, miksi he lähtisivät ajamaan pienen ryhmän asiaa oman maineensa uhalla? Siksi tarvitaan muslimipäättäjiä, jotka tekevät aloitteita ja osaavat myös perustella, miksi k.o. asia on niin tärkeä.
Jaha?
Nyt vaikuttaa siltä, että Sakina-tytteliltä on suomalaisen demokratian ja oman yhteiskuntamme pelisäännöt hieman karanneet näpeistä. Vai sanoisimmeko karannut kuin mopedi lähetyssaarnaajan käsistä?
Suomi on parlamentarismiin perustuva demokratia. Päätökset valmistellaan laajasti ja ne tehdään enemmistödemokratian periaatteita noudattaen. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että vähemmistö – eli tässä tapauksessa Sakina hihhulikavereineen – alistuu enemmistön tahtoon. Toisaalta enemmistö huomioi vähemmistön oikeudet tarvittavassa laajuudessa.
Vastaavalla perustella osan päättäjistä pitäisi olla homoseksuaaleja, pedofiilejä, skitsofreenikkoja, muumeja, hattivatteja, lestadiolaisia, moottoripyöräjengiläisiä, virtasia tai kuumailmapallopilotteja.
Se kun nyt ei vaan toimi noin. Kiintiöt ja pakko-osuudet eivät ole demokratiaa vaan vähemmistöjen sanelemaa totalitarismia.
Johtopäätös: Sakinan perustelujen mukaan hän ei halua demokratiaa vaan totalitarismia.
Yhdenvertaisuusperiaatetta unohtamatta.
Jatketaanpa vuodatuksen tutkimista:
Esimerkiksi sairaanhoitohenkilökunta ja opettajat saavat jo paljon opetusta islamista, mutta aina korostetaan sitä, kuinka mikään sääntö ei ole ehdoton. Niin, säännöt ja rajoitukset eivät siinä mielessä ole ehdottomia, ettei yksikään muslimi niistä joustaisi. Mutta yksilön kohdalla rajoitukset voivat hyvinkin olla ehdottomia. Kun työntekijä ei ymmärrä eikä edes halua ymmärtää muslimiasiakasta, vaan vetoaa siihen, mitä hänelle on opetettu (kahden tunnin luento muslimiasiakkaan kohtaamisesta), syntyy ristiriitoja. Siksi tarvittaisiin selkeät säännöt, jotka koskisivat koko sosiaali- ja terveysalaa.
Öhöm… Sellaiset säännöt on muuten jo kirjattu. Sitä kutsutaan suomalaiseksi lainsäädännöksi – ei shariaksi.
Yhdenvertaisuusperiaatetta unohtamatta.
Halal-ruoka: pakkausmerkintöjä koskevia sääntöjä tulisi tiukentaa – tällä hetkellä kun on lähes mahdotonta tietää, onko elintarvikkeessa sikaperäisiä (tai yleensäkin eläinperäisiä) ainesosiai. Usein paketin kyljessä lukee ”liivate”, jolloin on tuote hylättävä, sillä liivatteen alkuperästä ei ole hajuakaan. Emulgointiaineet on merkitty, mutta usein ei edes kerrota, onko kyseinen aine eläin- vai kasviperäistä. Suomalainen ei tule edes ajatelleeksi, kuinka monessa paikassa sikaperäisiä aineita onkaan: makeisissa, jugurteissa, leivissä, kekseissä, sulatejuustoissa ja broileripyöryköissä. Jokaisen tuotteen tarkan koostumuksen selvittäminen on käytännössä mahdotonta, eikä jokaisen leipäpaketin sisältöä voi muistaakaan.
Höpö, höpö…
Nykyinen merkintäjärjestelmä on tarpeeksi tarkka. Kukaan normaalijärkinen ei voi vaatia erillisä erillismerkintöjä häviävän pienen vähemmistön mielipiteen vuoksi. Sellainen olisi mielipideterroria ja enemmistön alistamista vähemmistön tahtoon.
Ei käy.
Eikä elintarvikkeissa muuten ole myöskään merkintöjä siitä sopivatko ne juutalaisille, kristityille, hinduille tai ateisteille.
Yhdenvertaisuusperiaatetta unohtamatta.
Koulujen musiikki-, kuvaamataito- ja liikuntatunnit. Aika harva suomalainen tietää, että osa muslimeista pitää musiikkia (tarkalleen ottaen suurinta osaa soittimista) kiellettyinä. Samoin eläimen, saatika ihmisen, piirtäminen on kiellettyä. Jotkut muslimit toki uskovat, ettei näissä asioissa ole mitään pahaa, toiset (kuten minä) ovat sitä mieltä, etteivät säännöt ole niin ehdottomia ja koskevat tiettyjä tapauksia. On kuitenkin myös niitä muslimeita, joille säännöt ovat tarkat: niistä ei voi joustaa. Miksi siis muslimilapsi joutuu piirtämään kuvistunnilla kuvan perheestään, vaikka toisaalla lestadiolaislapsen ei tarvitse katsoa koulussa tv:tä? Samasta asiastahan on kyse.
Eiköhän kyse ole myös siitä miten asia esitetään. Jos vaatii ja huutaa saa harvemmin kaikkea sitä kivaa mitä saa neuvottelemalla, perustelemalla ja pyytämällä.
Kuvaamataidon ja TV:n rinnastaminen on vähän kaukaa haettu esimerkki. Tässä tapauksessa kuvaamataidon tunnilla lapsen tekemät työt ovat taidekasvatusta sekä motoristen taitojen ja luovuuden kehittämistä.
TV on opetuksessa apuväline. Kuten liitutaulu.
Yhdenvertaisuusperiaatetta unohtamatta.
Muslimien rukous- ja pyhäpäivien järjestäminen työpaikoilla: tällä hetkellä käytännöt vaihtelevat työpaikan ja työnantajan mukaan: joissain paikoissa joustonvaraa löytyy, kun taas toisissa paikoissa pienimpiäkin erityisjärjestelyjä vastusteaan. Olisikin hyvä, jos asiaan saataisiin joku selkeys ja yleinen käytäntö.
Kyllä. Esimerkiksi työnantajan kanssa sovittu palkaton vapaa.
Yhdenvertaisuusperiaatetta unohtamatta.
Politiikka on yhteisten asioiden ajamista. Tällä hetkellä muslimien tarpeita ei käsitellä tarpeeksi, joten tarvitaan niitä, jotka ottavat härkää sarvista ja alkavat ajaa meidän asioita. Sitä eivät mielestäni voi tehdä muut kuin muslimit itse – eikä se oikeastaan kuulukaan muille.
Taas Sakina on unohtanut miten suomalainen yhteiskunta toimii.
Yhdenvertaisuusperiaatetta unohtamatta.
Toivon vain, että uuden puolueen jäsenet muistavat lähteä maltillisesti liikkeelle ja aloittaa pienistä asioista. Abdullah Tammen kommentit (vaikka olivatkin todennäköisesti vain huumoria) sharian saattamisesta voimaan Suomessa eivät ole omian lisäämään avoimuutta ja valtaväestön myönteisyyttä muslimeja kohtaan. Keskustelupalstoilla oli jo eilen illalla huomattavissa, kuinka ajatukset demokratiaa vihaavista, maan valloittavista moralisti-äärimuslimeista ovat kytemässä.
Mitä enemmän näitä kommentteja – niin Riston kuin Sakinankin – lukee, sitä enemmän niistä välittyy humoristinen kuva.
Se tosin taitaa olla tahatonta…
Sakina on kirjoittanut mielipiteitään myös Pravdan keskustelusivuille:
Sharia on Allahin lähettämä laki ihmisille, joka koskee kaikkia elämän osa-alueita: työn tekoa, matkustamista, rikoksia, sotia, perintöä, avioliittoja ja -eroa, peseytymistä ja pukeutumista, näin esimerkkejä mainitakseni. Sharia on annettu suojelemaan yksilöä ja yhteisöä, ja se on paras laki, mitä voi olla.
Miten allah on muuten antanut sen?
Miten sellainen laki jonka rangaistukset perustuvat väkivaltaan ja alistamiseen voi olla tarkoitettu yksilön suojelemiseksi?
Henkilökohtaisesti pidän kyllä nykyistä suomalaista lainsäädäntöä parempana kuin shariaa. Mutta tämähän on mielipidekysymys – vai kuinka?
Jumalan laki ei ole sama, mitä ihmiset Pakistanissa tai Sudanissa noudattavat. Esimerkiksi raiskatun naisen kivittäminen ei ole sharian mukaista. Sharian mukaan raiskaaja tuomitaan ruoskaniskuihin ja kivittäjät maksamaan veriraha viattoman ihmishengen surmaamisesta.
Sopiiko sitten ruoskiminen suomalaiseen yhteiskuntaan ja ihmisoikeuskäsitykseemme?
Henkilökohtaisesti erotan ns. puhtaan sharian ihmisten tulkinnoista, ”maallisesta shariasta”. Muslimit lukevat Koraania ja opiskelevat Profeetan sunnaa ja tulkitsevat näitä. Tälle tulkinnalle sharia sitten perustuu. On siis muistettava, että ”maallinen sharia” on todellakin vain tulkintaa – siksi Suomalainen sharia voisi olla oleellisesti erilainen kuin Saudi-Arabiassa sovellettava.
Onko se siis tarpeen mukaan muokattavissa?
Ja jos nyt ihan tarkkoja ollaan, niin maailmassa ei ole yhtään maata, jonka laki pohjautuisi täysin Koraaniin ja sunnaan. Useissa muslimimaissa perhelaki on sharian mukainen, mutta siihen se jääkin. Saudi-Arabiassa shariaa taidetaan noudattaa tarkimmin, mutta siellä kyse onkin Koraanin ja sunnan wahabbilaisesta – eli äärimmäisen vanhoillisesta – tulkinnasta.
Vanha kysymys, mutta olkoon. Miksi ne ihmiset jotka haluavat sharia-lakia, eivät muuta sellaiseen maahan jossa sharia tai sen johdannainen voimassa?
Luulisi olevan ikävää asua Suomen kaltaisessa maassa. Sellaisessa jonka lainsäädäntö on yhtä kaukana shariasta kuin päivä yöstä.
Toivoisin, että lukijat ymmärtävät, ettei uuden puolueen tarkoitus ole tehdä Suomesta islamilaista valtiota, vaan ajaa muslimien asiaa. Meillä on paljon tarpeita, joiden täyttäminen ei ole valtaväestöltä mitenkään pois.
Näiden kommenttien perusteella – ainakin omasta näkökulmastani – nämä tarpeet ovat nimen omaan valtaväestöltä pois. Yhdenvertaisuusperiaatteen vastaista vähemmistön sanelemaa enemmistön pakottamista sen tahtoon.
Islamia väkivaltaisena tai barbaarisena uskontona pitäviä suosittelen tutustumaan suomalaisiin muslimeihin, jotta ymmärtäisitte enemmän islamia ja sen perussanomaa – joka ei ole naisten alistaminen tai itsensä räjäyttely.
Tässä olen samaa mieltä. Jos tarkoitamme nimittäin molemmat suomalaista tataarivähemmistöä. Siinä on muuten erinomainen esimerkki integroituneesta vähemmistöstä.
Tutustumisen voisitte aloittaa vaikkapa blogistani sakina.vuodatus.net
Kiva. HS on ainakin huomannut islamin erikoisaseman. Sakina on omien havaintojeni mukaan ensimmäinen kirjoittelija joka saa mainostaa mielipideblogiaan Hyysärin keskusteluissa.
Ehkä se siitä aukeaa. Se islamin erikoisasema Suomessa nimittäin.
Tai sitten käy kuten 1970-luvun taistolaisöyhötykselle. Nykyään sitä hävetään ja puhutaan siihen omakohtaisesta osallistumisesta kovin pienin kirjaimin.
Lähde: Sakinan vuodatusblogi
14.09.2007 at 12:54 am
Minusta tuntuu että ainoa paikka maailmasta mistä löytyy aitoa islamia on sakin.vuodatus.net. Siihen se sitten tyssääkin. On aika suuret luulot itsestä, jos kuvittelee pystyvänsä tuosta noin sen oikean islamin pieraisemaan, etenkin kun sakinan tukema islamilainen puoluekin hakee oppinsa saudi-arabiasta.
Olen tovin miettinyt jonkin sortin merkintää näistä muslimilarppaajista, mutta en ole vain saanut kirjoitettua.
Tämä kohta on erittäin huolestuttava.
Sharia on annettu suojelemaan yksilöä ja yhteisöä, ja se on paras laki, mitä voi olla.
14.09.2007 at 5:56 am
Mä en kyllä jaksa ymmärtää tällasta pakko tuputusta, minkä takia tänne pitäisi ottaa päättävään asemaan muslimeja kun ei muidenkaan maiden kansalaisia otetata muslimi maihin. Tasapuolisuus ennen kaikkea kyllä niitä myönnytyksiä pitäisi tulla sieltäkin suunnilta, Ja kuten ennenkin olen sanonut jos täällä suomessa on niin vaikeaa olla niin kyllä sinne kotipuoleenkin voi lähteä.
14.09.2007 at 8:03 am
Mihin rajaan saakka pitää yhteiskunnassa ottaa huomioon vähemmistöjen erityistarpeita? Hölmömpikin sen tajuaa, että jos vaatii liikaa ja liian äänekkäästi erityiskohtelua saattaa saada hiukan nuivaa kohtelua osakseen, ilman että mistään rasismista tai vastaavasta olisi kyse. Kuitenkin ns. Pariisin mallin livempi malli on valmiina, vedotaan syrjintään ja rasismiin tms. median edessä, jos kaiken maailman järjettömiä tai kohtuuttomia vaatimuksia ei hyväksytä, joka taas aktivoi punavirheä-hyysärikuoron tukemaan vähemmistöä, joka aktivoi oikeutetusti katkeruuden ja epäluulon kierteen enemmistön puolelta.
Tataariyhteisö on onnistuneemmasta päästä islamilaisen kulttuurin ja uskonnon integroitumisesta massamme.
Maassa maan tavalla tai maasta pois. Sehän ei maailmanvalloitushaluisille tietenkään käy.
14.09.2007 at 8:54 am
http://sanomat24.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=6914&Itemid=162
14.09.2007 at 8:41 pm
Mun mielestä noilla ’sakinoilla’ on lähinnä viihdearvo, noita erilaisia hihhuleita on aina ollut ja tulee aina olemaan. En myöskään kykene pitämään noita oikein minkäälainen turvallisuusuhkanakaan, noiden suomimuslimien kyvyt riittäisivät lähinnä sosiaalitoimiston vessan töhrimiseen omilla ulosteilla tms. terroria. Tai no jaa, ehkä ähly voi pistää patjansa kantamaan pommia tai jotain.. hmm, parempi olisi ehkä sittenkin jonkinlainen leiri niitä varten..
15.09.2007 at 7:47 pm
Jännä miten eri ihmiset ymmärtävät asiat eri tavalla. Itse en ymmärrä Sakinan kirjoituksia niin ehdottomina kuin sinä, mutta ymmärrän että ne voi myös niin ymmärtää. Omaa ymmärrystäni helpottaa se että tunnen Sakinan lapsuudesta asti ja olen seurannut hänen islamiinpaluuta/kääntymistä erittäin läheltä.
Henkilö joka ehdotti suomalaisille muslimeille poistumista maasta, niin tulisiko tosi rakkaus odottaa-likken kannattajien muuttaa Yhdysvaltoihin , koska ovat sitä mieltä että seksi valistus on koulussa turhaa? Niin puhun siis Suomessa syntyneistä ja kasvaneista ihmisistä.
Itse en ihan hirveen helpolla olisi valmis lähtemään vaan yrittäisin muuttaa tilannetta itselleni paremmksi politiikan avulla, siis juuri niin kuin islamilainen puolue tietääkseni pyrkii. Eikös tämä ole sitä edustuksellista demokratiaa?
15.09.2007 at 8:15 pm
Terhi:
Se, että käytät termiä ”islamiinpaluu” kertoo jo oikeastaan kaiken tarvittavan.
”vaan yrittäisin muuttaa tilannetta itselleni paremmksi politiikan avulla, siis juuri niin kuin islamilainen puolue tietääkseni pyrkii.”
Ilmeisesti painotus on juuri tuossa ”itselleni paremmaksi”.
Kullervo
15.09.2007 at 9:26 pm
siipaluu on islamilaisten termi itse mielummin käytän termiä kääntyä, mutta onkko sillä mitään väliä. Toisekseen etkö itsekkin äänestäessäsi yleensä tee itse päätöksesi eli teen niin kuin sinun mielestä on parasta eli itsellesi paremmaksi.
15.09.2007 at 11:29 pm
Terhi:
Itsekkyys näyttää valtaavan alaa. Yhteisöllinen yhteiskunnan jäsen osaa laittaa oman etunsa ja yhteisön edut oikeaan järjestykseen.
Enempää asiaa kaivamatta, veronmaksu voisi olla hyvä esimerkki tästä. Kitinä ja natina kuulu asiaan, mutta kaikki yhteisön jäsenet hoitavat silti velvollisuutensa yhteisöä kohtaan.
Kullervo
17.09.2007 at 9:17 am
On ihan hyvä että tämmöiset hihhulit julistavat islamia. Kaikki meille vieras ja vastenmielinen näkyy hyvin läpi.
30.09.2007 at 3:09 pm
Kullervo Kalervonpoika on tainnut nyt lukea hieman juttuni ohi. Taitaa poikasella (ja tätä sanamuotoa saanen käyttää, sillä sinäkin kutsut minua tytteliksi?) olla sisälukutaito hukassa ja hän täydentää lukemaansa omilla mielikuvillaan?
En MISSÄÄN ole vaatinut muslimikiintiöitä, sillä kuten Kullervo-poikanen sanoo, sellainen peli ei vetele. Kiintiöt eivät edes toimisi. Kirjoituksellani tarkoitin, että on hyvä, jos muslimit PYRKIVÄT sellaisiin asemiin, joissa he voivat ajaa oman yhteisönsä asiaa. Muslimit pääsevät vaikuttamaan VAIN, jos he saavat tarpeeksi äänestäjiä. Tästähän demokratiassa on kyse? On siis täysin aiheetonta syyttää minua totalitarismista, sillä siitä tässä ei ole lainkaan kyse.
Minulle on henkilökohtaisesti sama myydäänkö kaupassa kaljaa vai ei. Kirjoituksellani yritin perustella, miksi muslimit kaipaavat sitä kovasti kauhisteltua omaa puoluettaan, sillä asia on ollut pinnalla ja ihmetyttää tavallisia suomalaisia. Yritin – ilmeisesti siinä epäonnistuen – tuoda esille muslimien näkökulman mahdollisimman selkeästi ja niin, ettei sanojani väänneltäisi.
Mielestäni on hyvien tapojen vastaista pistää sanoja toisen suuhun, esimerkiksi ”Sakina kertoo meille miksi islamin pitää olla erityisasemassa.” Kertooko todella? Missä kohtaa hän mielestäsi sanoaa näin? Toivon, että olet vain pahan kerran erehtynyt ja tulkinnut kirjoitukseni väärin.
Lopuksi esittäisin toiveen: seuraavan kerran kun mainitset minusta kirjoituksissasi – etenkin kun käsittelet näin seikkaperäisesti kirjoituksiani ja kutsut minua alentavasti tytteliksi, vaikket edes tunne minua – ole ystävällinen ja ilmoita siitä minullekin. Tuntuu ikävältä jälkikäteen kuulla, että puheitani vääristellään. Pakko sinun ei tietenkään tätä ole tehdä, mutta se osoittaisi, missä sinun selkärankasi oikein on.
30.09.2007 at 3:59 pm
Sakina:
Enköhän ole ymmärtänyt aika oikein kirjoituksesi ja sen sisällön.
Olen joskus aikaisemminkin todennut, että provosointi on eräs tehokkaimmista keinoista saada asioiden todellinen laita selville – kuten tässäkin tapauksessa… 😉
Se koira älähtää ja niin edelleen…
Muslimit ovat Suomessa marginaalivähemmistö ja islamilainen kulttuuri sopii demokratiaan mielestäni äärimmäisen huonosti.
Perinteisin muslimivähemmistömme – tataarit – on sopeutunut erinomaisesti suomalaiseen yhteiskuntaan. Heistä käännynnäisten ja maahantunkeutujien kannattaisi ottaa mallia.
Muistan edelleen varsin hyvin 1970-luvulla ennen lukiota poikakoulussa käymäni keskikoululuokat.
Sinä et tainnut muuten olla vielä silloin edes syntynyt…
No – luokallani oli kaksi juutalaista ja yksi muslimi – tataari. Nämä kävivät muun luokan kanssa koulun jumalanpalveluksissa ilman turhia rutinoita, itkuja ja traumoja.
Olen nähnyt luokkakavereitani myöhemmin ja he pitävät nykyistä vähemmistö-ennen-enemmistöä villitystä naurettavana ja typeränä.
Kuten minäkin.
Kun kaiken maailman vähemmistöt itkevät ja vaativat oikeuksiaan – ja etenkin ”oikeuksiaan” – ollaan väärällä tiellä.
Ja siitä tyttelistä. Olen Sinua huomattavasti vanhempi -voisin olla isäsi. Olen vanhan kansan ihmisiä ja tottunut siihen, että minua vanhemmat ihmiset pojuttelevat minua. Niin minäkin tyttelöin ja pojuttelen itseäni nuorempia ihmisiä.
Näin suomalaiskansalliseen tapaan…
En tunne blogisi teknistä rakennetta. Omani – ja useimmat muutkin – kertovat sen kuka on linkittänyt blogiin. Näin tein kommentoidessani kirjoitustasi.
Voin toki ilmoittaa suoraan Sinulle seuraavan kerran kun kommentoin juttujasi – jos nyt ylipäätään kommentoin niitä enää.
Kullervo
01.10.2007 at 8:32 am
”Ilmeisesti painotus on juuri tuossa “itselleni paremmaksi”.”
Niin. Kuten yleensä kaikki demokratiassa. Käytännössähän demokratia perustuu siihen, että on joukko eturyhmiä, jotka yrittävät saada revittyä itselleen mahdollisimman paljon etuja. Koska jokainen tahtoo niitä, joudutaan yleensä tekemään kompromisseja ja luopumaan jostain, jotta kaikki saisivat jotain. Tietysti vain kyllin vahvat saavat.
Mutta kun muslimit astuvat kuvaan ja haluavat etuja itselleen, se onkin sitten tuomittavaa? Muiden omien etujen ajaminen taas ei ole?
Täytyy kyllä olla Sakinan kanssa aika samaa mieltä. Tytöttely on halventavaa; se asettaa sanojan kohteen yläpuolelle ja antaa ymmärtää, että kohde on ei-vakavasti otettava lapsi. Joihinkin tilanteisiin se voi sopia, mutta ei minun mielestäni asiakeskusteluihin.
Näyttää jotenkin siltä, että sinusta muslimit eivät saisi yrittää mitenkään päin ajaa asiaansa. Jos yrittävät, se on heti pyrkimystä totalitarismiin.
”Se koira älähtää ja niin edelleen…”
Tämä on minusta yksi pahimmista vyön alle lyönneistä, joita nettikeskusteluissa harrastetaan. Se vie kohteelta kaiken oikeuden puolustautua, sillä JOS kohde puolustautuu, sehän merkitsee vain sitä, että sanoja oli oikeassa! Ja jos ei puolustaudu, sekin merkitsee sitä, että sanoja oli oikeassa.
01.10.2007 at 12:29 pm
Arawn:
Takerrut samaan asiaan kuin Sakinakin.
Ei se mene noin.
Kyse on siitä, kuinka paljon enemmistön pitää hyväksyä vähemmistön erivapauksia.
Ja kun kyse on totalitarismiin pyrkivästä joukosta – kuten tässä islamilaisen puolueen tapauksessa – on syytä suhtaututua epäluuloisesti kaikkiin niihin vaatimuksiin millä militantti vähemmistö pyrkii kaventamaan enemmistön oikeuksia ja asemaa.
Tästä on kyse – puhtaasta valtapolitiikasta.
Olisitko muuten valmis hyväksymään pedofiilipuolueen vaatimukset Suomessa? Ihan noin uteliaisuudesta.
Kuten totesin vetäkää tosiaankin niitä keilapalloja sieraimiinne niin paljon kuin haluatte, tämä on minun blogini ja täällä ei harrasteta nettikeskustelua sen perinteisessä mielessä.
Tämän blogin tarkoitus on välittää minun mielipiteitäni, ei toimia minkäänlaisena demokrattisena marttakerhona.
Kuten olen aikaisemmin todennut, minä en käy häiriköimässä muiden palstoilla.
Tosin kuten tämäkin osoittaa, olen valmis päästämään aika paljon kritiikkiä ja tyhjäpäisiä kommentteja sensuurini läpi. Varsinaiset tappouhkaukset jääkööt kuitenkin edelleenkin filtteriin…
Ja kuten sanoin: se koira älähtää ja niin edelleen. 😉
Kullervo
01.10.2007 at 12:46 pm
Kullervo: ”Ja kuten sanoin: se koira älähtää ja niin edelleen.”
Tämä on hyvin sanottu. Varsinkin minulle, joka en ole muslimi enkä erityisemmin pidä islamista. Mutta koska noin sanot, täytyihän sen kalahtaa.
Kiitän myös kommenttien kutsumisesta tyhjäpäisiksi. Se kertoo paljon siitä, kuinka paljon arvostat blogisi kommentointia.
01.10.2007 at 2:01 pm
Arawn:
Kiitos kommenteistasi – jatka ihmeessä kommentointiasi jos Sinusta tuntuu siltä.
Aina ei kuitenkaan kannata provosoitua vaikka provosoidaankin. Ja kaikki ei välttämättä koske aina henkilökohtaisesti jotain – vaikka se itse kustakin siltä vaikuttaisikin.
Kullervo
Agent Provocateur?
01.10.2007 at 5:00 pm
Kullervo: Kyse ei ole niinkään siitä, että ottaisin henkilökohtaisesti vaan että tietyt kommentit kertovat sanojastaan sellaista, mikä ei houkuta minua keskustelemaan hänen kanssaan.
Ei sinänsä, olen kyllä tunnettu taipumuksestani ottaa asioita henk. koht. ja loukkaantua, mutta tämä ei ole sellainen tilanne.
En toki edellytä, että kukaan minun mielikseni modifoi keskustelutyyliään. Näin älköön ymmärrettäkö.
01.10.2007 at 5:25 pm
Arawn:
Minä olen tällainen jalka toisessa haudassa oleva kärttyinen ja huumorintajuton äijänreuhka.
Höperö huru-ukko… 😉
Älä ota niin vakavasti aivan kaikkea mitä tänne sepustan. Tässä iässä kun ei aina itsekään muista missä kohtaa piti nauraa ja missä itkeä. Vai oliko se toisin päin? Paha sanoa…
Kullervo
Pahanlaatuinen öykkärikirjoittaja
05.10.2007 at 5:07 pm
Arawn:
Kenen hommissa sä muuten olet? H,aisee islamistille ja pahasti. Tää juttuhan voi olla toisaalta niinkin että sä oot stupido joka ei ymmärtänyt Kullervon kirjoitusta.
Eikö sua yhtään hävetä puolustella muslimihihhulia ja haukku anationalistia?
Ihme Arawn. Keskity sä vaan omaan blogiis ja kikkuroihis.
05.10.2007 at 6:40 pm
Tosi kummastuneelle:
Käy vilkaisemassa huviksesi Halla-ahon vieraskirjaa. Totuus paljastuu hiljakseen.