Koska julkaisen viikon mokutuksia ja sarjaa kirjoituksia typeyyden tynnyreistä on ehkä aihetta myös nostaa hyviä kirjoituksia ylös.
Tämän uuden aihealueen aloittajan kunnian saa eläkkeelle jäävä Puolustusvoimien komentaja amiraali Juhani Kaskeala. Amiraali Kaskeala on todennut erittäin osuvasti eräässä varuskuntien lakkauttamiseen liittyvässä uutisessa näin:
Jos halutaan säilyttää laatu, silloin satsataan asevelvollisuuteen. Puolustusvoimien ammattimaistaminen lähtee entistä paremmasta reserviläisten siviilitaitojen hyödyntämisestä
Kullervo Kalervonpoika 
29.06.2009 at 12:14 pm
Näinhän se on. Kumma juttu etteivät NATO-vouhottajat ymmärrä turvan ja turvallisuusuhkan eroa.
29.06.2009 at 12:15 pm
Nato-jäsenyys – varma tie sotilaallisiin konflikteihin
Äskeiset mielenosoitukset USA:n organisoimaa Irakiin kohdistuvaa hyökkäystä vastaan osoittivat, että niin suomalaiset kuin muutkaan eurooppalaiset eivät kannata Irakin vastaista anastussotaa. Yhtä selkeäsanaisesti suomalaiset hylkäävät Nato- jäsenyyden. Päättäjillä on kova pähkinä purtavaksi, jota ei haluta lausua ääneen: suurten kapitalistien ehdoilla tapahtuva talouden “yhdentyminen” vaatii yhdentymisen myös sotilaallisella sektorilla ja ilman suoraa Nato- jäsenyyttä tämä tavoite uhkaa jäädä torsoksi.
Käytännössähän Suomi on kuitenkin melkein Naton jäsen. Lipposen 1. hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta teki keväällä 1998 kaikessa hiljaisuudessa päätöksen, jonka mukaan Suomi voidaan viedä niin lähelle Natoa, kuin se vain on mahdollista ilman, että hyväksytään Nato- perussopimuksen 5. artikla. Sen mukaan Nato- maat antavat toisilleen turvatakuut siitä, että jos yhteen maahan hyökätään, niin muut maat tulevat apuun. Konfliktin sattuessa tämä artikla kytkee kaikki Nato- maat sotaan. Sama artikla löytyy myös EU:n sotilaallisen järjestön WEU:n peruskirjasta. Koska WEU:n jäsenet ovat myös Naton jäseniä, niin mikään maa ei voi olla WEU:n jäsen, olematta samalla Naton täysjäsen.
Suomea on tehty koko ajan Nato- yhteensopivaksi. EU:n Amsterdamin kokouksen perusteella puhuttiin yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Naton 50- vuotisjuhlakokouksessa kriisinhallinta nostettiin Naton keskeisimpien tehtävien joukkoon. Kölnin kokouksessa päätettiin vahvistaa EU:n puolustuksen teollista ja teknologista perustaa, sekä alettiin puhua “yhteisestä puolustus- ja turvallisuuspolitiikasta”. Helsingin kokouksessa perustettiin EU:n 60000 sotilaan armeija. Suomen armeijan varustaminen Hornet- hävittäjillä, osallistuminen Naton sotaharjoituksiin ja suunnitelmat helikopteriaseistuksen hankinnasta puhuvat selvää kieltä siitä, mihin maamme päättäjät ovat matkalla.
Mihin tämä johtaa ei ole päättäjillemme selvä asia. Tätä osoittaa äsken Naton piirissä puhjennut sotilasliiton historian vakavin kriisi, joka koskee suhtautumista USA:n suunnittelemaan Irakin vastaiseen valloitus- ja anastussotaan. EU ja USA ovat talousblokkeja, jotka kilpailevat maailman taloudellisten resurssien jaosta. Jugoslavian sota oli esimerkki siitä miten mm. Saksan ja USA:n intressit kävivät ristiin Balkanilla. Euroopan keskeisten valtioiden, Ranskan ja Saksan asettuminen vastustamaan USA:n valloitussotaa osoittaa vain sen, että suuret monopolit eivät ole päässeet yksimielisyyteen Irakin öljyn jakamisesta. Ensimmäinen ja toinen maailmansota osoittivat, että tällainen ristiriita suurten kapitalistiblokkien välillä johtaa viimekädessä aseelliseen konfliktiin. Maamme sitoutuminen osaksi maailman jaosta kilpailevia talous- ja sotilasblokkeja vie myös meidät mukaan tuleviin konflikteihin. Tätä eivät maamme päättäjät selvästikään ymmärrä.
Ranska ja Saksa haluavat näistä syistä suuntautua mieluimmin EU:n oman armeijan kehittämiseen EU on kuitenkin sotilaallisesti niin heikko, ettei se kykene yksin selvittämään uuden imperialistisen kehityksen tuomia, myös eurooppalaisen suurpääoman vaikutuspiirissä olevia konflikteja kapitalistien etujen mukaisella tavalla. Siksi EU on toistaiseksi sidottu Natoon, vaikka se ei kaikkia pääomapiirejä miellytäkään.
EU:n jäsenvaltioiden erilaiset näkemykset suhtautumisessa uuteen Persianlahden sotaan osoittavat sen, että kansalliset edut tahtovat vaikeissa tilanteissa ajaa EU-kurin ylitse. EU ei todellisuudessa ole vahva rakennelma, vaan edustaa vain suurimpien ylikansallisten kapitalistien etuja. Naton sisäistä kriisiä on kärjistänyt Turkin pyrkimys hyötyä uudesta Persianlahden sodasta sotilaallisesti ja taloudellisesti. On ennakoitavissa, että Turkin sotilaallinen vahvistaminen lisää ristiriitoja Turkin ja Kreikan-, sekä Turkin ja kurdikansan välillä. Tuen ostaminen amerikkalaisten “liittolaisilta” kasaa ristiriitoja tulevaisuuteen. Tilanteen kriisiherkkyyttä osoittaa se miten Ranska uhkaa asettua vastustamaan EU:n itäeurooppalaisten jäsenehdokkaiden jäsenyyttä, mikäli nämä asettuvat tukemaan USA:n sotatoimia.
Nato- jäsenyys on todella yksi vaalien keskeisin teema. Suuret pääomapiirit tarvitsevat Natoa suojaamaan rikkauksiaan. Ei pidä uskoa Lipposen ja kumppaneiden vakuutteluja siitä, että tuleva eduskunta ei ratkaise Nato- jäsenyyttä. Halonen otti äskettäin Naton pääsihteeri Robertsonin liian hyvin vastaan. Meillä on esimerkkejä EU- ja EMU- jäsenyyden käsittelyssä siitä miten nämä asiat “ratkaistaan ylläköllä”, vastoin aiempia lupauksia. Meidän tulee olla valppaina ja varautua suuriin Nato- jäsenyyden vastaisiin mielenilmaisuihin ja kansalaistoimintaan.
29.06.2009 at 12:26 pm
Ulkoministerimme ei ymmärrä todellisuutta:
Itse olen kannattanut Suomen Nato-jäsenyyttä 1990-luvun alusta asti. Näkemykseni mukaan Nato-jäsenyys olisi luonteva osa Suomen integroitumista Eurooppaan. Samalla kannalla on Kokoomus puolueenakin. Vuoden 2005 puoluekokous linjasi, että Nato–jäsenyys selkiyttäisi ja parantaisi Suomen asemaa, antaisi nykyistä paremman mahdollisuuden vaikuttaa maamme kannalta keskeisiin turvallisuuspoliittisiin päätöksiin sekä entisestään vahvistaisi Suomen lähialueiden turvallisuutta. Ulkoministeri ei näissäkään kysymyksissä sooloile.
http://www.alexstubb.com/fi/work/133/