Viisaita sanoja


Vähäosaisten kateus parempiosaisia kohtaan on jotenkin käsiteltävissä, mutta hyväosaisten kateus kaikkein köyhimpiä kohtaan vetää sanattomaksi.

Nimimerkki turkulaine Hommafoorumilla 5.4.2011.


Site Meter

Tässä on mielestäni hyvä esimerkki kielen merkityksestä ajattelulle. Minun suomalaiset aivoni eivät tule koskaan ymmärtämään miksi käytetään sanaa kotouttaminen, mielestäni saman pitäisi olla sopeuttaa suomalaiseen kulttuuriin.

Kotouttaminen näkyy olevan ideologia, joka sanoo maahanmuuttajalle, olkaan kuin kotonanne, älkää vain muuttuko suomalaisiksi!

Hyvä esimerkki tästä olivat Ruotsin eduskuntavaalit. Miksi äänestysohjeet oli painettu liki neljällekymmenelle kielelle? Jos Ruotsin valtiollisissa vaalissa äänioikeutettu tarvitsee äänestysohjeet vieraalla kielellä, niin millä oikeudella hänelle annetaan oikeus päättää Ruotsin asioista?

Mika Lako US Puheenvuorossa vastauksessaan Ana María Gutiérrez Soraiselle.

Jos olet huolestunut nykyisen näennäisdemokratian tilasta, Kullervoblogin toimitus suosittelee tutustumista suoran kansanvallan perusteokseen. Kirja on tietenkin  Nadja Braunin, Rolf Büchin ja  Bruno Kaufmannin Opas suoraan demokratiaan. (jos et halua ostaa tätä kirjaa itsellesi, voit ladata sen myös PDF-tiedostona).

Sivuilla 142-143 on kuvattu varsin selkokielisesti se, mistä suorassa kansanvallassa on kyse:

Edustuksellinen demokratia sopii hyvin yhteen käsitykseen demokratiasta hallitusmuotona. Suomalainen kansanvalta on demokratia, jossa ”eliitit” hallitsevat ”kansan” puolesta. Eliitit näkevät itsessään kaikki ne ominaisuudet ja kyvyt, joita tarvitaan valtion ohjaamiseen.

He katsovat asioita hallitsijan näkökulmasta ja pitävät ”tavallisia kansalaisia” poliittisesti epäpätevinä. Tämä demokratiakäsitys on jatkoa vanhan autoritaarisen alamaiskulttuurin tavalle, että hallinto päättää asiat ihmisten puolesta, ei ihmisten kanssa. Perusteluna esitetään edelleen ns. tavallisen kansan ”tyhmyys” eli uskomus, että ainoastaan pienellä eliitillä on johtamiseen tarvittava kyky ja äly.

Osallistavan demokratian perustana täytyy olla toisenlainen käsitys: demokratia on enemmän kuin pelkkä hallitusmuoto, se on elämäntapa.

Asioita katsotaan pikemmin alhaalta kuin ylhäältä päin. Poliitikot ja kansalaiset hallitsevat yhdessä ja kummallakin on omaa päätösvaltaa. Näin nähtynä,demokratian perustana on usko ihmisten mahdollisuuksiin, ”usko inhimilliseen älykkyyteen sekä yhteiseen ja yhdistettyyn kokemuksen voimaan. Kyse ei ole siitä, että nämä asiat olisivat täydellisiä vaan siitä, että jos niille annetaan mahdollisuus, ne voisivat vähitellen tuottaa sellaista tietoa ja viisautta, joita tarvitaankollektiivisen toiminnan ohjaamiseksi” (John Dewey, 1937).

Siirtyessä edustuksellisesta demokratiasta osallistavaan demokratiaan eli demokratiasta hallitusmuotona demokratiaan elämäntapana kaikkein vaikeinta on juuri tämä: oppia luottamaan ihmisiin ja heidän mahdollisuuksiinsa, vallan jakaminen, täydestä kontrollista luopuminen. Erityisen vaikea tämä askel on vallanpitäjille ja heidän tukijoille (vrt. Elisan kommentit tässä ketjussa, Kullervon huomio).

Tämä tulee hyvin näkyviin, kun politiikoilta vaaditaan, että he jakavat valtansa kansalaisten kanssa. Kansalaisdemokratia on alistettu edustukselliseen päätöksentekoon nähden neuvoa-antavaan asemaan. Luutuneet asenteet ja ajattelutavat, jotka näkevät edustuksellisen ja suoran demokratian vastakkaisina, ovat edelleen vahvasti esillä valtamedioissa ja myös tutkijoiden ja tietysti poliitikkojen keskuudessa.

Mutta 1990-luvulta lähtien on ollut nousemassa vaihtoehtoinen näkemys, jonka mukaan välitöntä kansalaisvaikuttamista tarvitaan täydentämään edustuksellista demokratiaa. Tämä näkemys ei ole suinkaan uusi, vaan yhtä vanha kuin moderni demokratia; sen merkitys näyttää lisääntyvän samassa tahdissa kuin kansallisvaltiollisen ja edustuksellisen demokratiamme vaikeudet syvenevät.

Poliittisen järjestelmän uskottavuuden menetykset (esim. vaaliosallistumisen väheneminen, vuoden 2008 vaalirahasotkut) luovat tilaa ajatella pitkään torjuttua suoraa demokratiaa ja sen käyttöönottoa tosimielessä.

Site Meter

Suomalaista menettelyä on vaieta totuudesta ja olla auttamatta köyhää samaan oikeutta.

Jaakko Laurinpoika Teitti joka toimi Ruotsin kuninkaan Kustaa Vaasan sihteerinä ja kirjoitti virassa ollessaan vuosien 1555–1557 välillä virallisen valitusluettelon aatelin väärinkäytöksistä.

Teitti oli oikeassa. Tuo valitusluettelo julkaistiin vasta vuonna 1894.

Lähde: Kansallisarkisto

Site Meter

Kannatan moniäänistä yhteiskuntaa. Suomi, ja kaikki länsimaistuneet valtiot, ovat jo nyt hyvin moniäänisiä. Suomi ei ole tälläkään hetkellä mikään monotoninen junttila, vaikka näin monasti väitetään. Tällaisen kehityksen ovat taanneet valistunut maailmankuva, ihmisoikeuksien myöntäminen kansalaisille ja yhdenvertaisuus lain edessä. Moniäänisen yhteiskunnan pitää kasassa kaikille yhteinen sääntökirja (tässä tapauksessa Suomen laki) ja yleisempi kulttuurinen viitekehys, jonka mukaan kaikki osapuolet joutuvat pelaamaan.

En kannata monikulttuurista yhteiskuntaa. Monikulttuurinen yhteiskunta on toki moniääninen, mutta tällaisessa yhteiskunnassa eri osapuolet katsotaan oikeutetuiksi pelaamaan eriävillä säännöillä kulttuuriensa viitekehyksissään. Tällaisia oikeuksia jaettaessa voitolle päätynee eniten vaativa ja kovimpia keinoja käyttävä ryhmä. Monikulttuurisuus siis aiheuttaa jännitteitä yhteiskunnan sisällä, koska se laittaa yhteiskunnan eri osapuolet kamppailemaan toisiaan vastaan jaossa olevista erioikeuksista.

Minä en ole valmis tinkimään pisaraakaan länsimaisille elämäntavoille rakentuvasta yksikulttuurisesta valtiojärjestyksestämme, koska vain sellaisella voidaan taataa kestävästi yhteiskuntamme pysyminen jatkossakin moniäänisenä ja kaikille osapuolille yhtä mukavana (ts. yhtä kusipäisenä). Minulla ei myöskään mitään syytä pyytää sivistynyttä maailmankuvaani anteeksi tai tulla haukutuksi rasistiseksi perunanenäksi tuomitessani mielestäni barbaarisia tapoja muista kulttuureista.

Jos jotakuta tällaisessa yhteiskunnassa asuvaa tai tänne muuttamista suunnittelevaa muumittaa julmetusti hänelle nykyisessä valtiojärjestyksessä taatut ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen linjassa olevat oikeudet, suosittelisin häntä muuttamaan valtioon, joka tyydyttäisi hänen näkemyksensä toivottavasta monokulttuurisesta valtiojärjestyksestä.

Nimimerkki Requiem Homma-foorumilla 23.2.2010.

Lähde

Site Meter

Kuopion kaupungin uimahalleista vastaavan hallipäällikkö Hannu Pöllän mukaan monikulttuurisuus ei voi maksaa kohtuuttomia.

Suihkuverhon kaltaisia varustemuutoksia voimme tehdä, mutta jos erityiskohtelu vaatii rakentamista, silloin menee överiksi.

Samassa kaupungissa toimivan kristillisen järjestön, Setlementti Puijolan maahanmuuttajien kotouttamisesta vastaava koordinaattori Laura Rajaniemi korostaa, että maahanmuuttajat pitää kotouttaa suomalaisiin tapoihin.

Kaikille ei kannata järjestää omia ryhmiä mutta hienovaraisuuttakin tarvitaan. Maahanmuuttajat ovat tulleet vapaaehtoisesti ja kyllä maassa on opittava elämään myös maan tavalla.

Aivan oikein. Savossa näköjään terve järki on edelleen voimissaan – myös maahanmuuttajien kanssa työtä tekevien viranomaisten ja järjestöjen piirissä.

Sen verran tuohon tosin haluan todeta, että monikultturisuus ei voi olla kuitenkaan tavoiteena väestösltään yli 90 %sesti yksikulttuurisessa kansallisvaltiossa.

Etenkään silloin, kun se on vastoin enemmistön tahtoa. Maassa – edelleen – maan tavalla tai maasta pois.

Lähde: Kuopion kaupunkilehti

Site Meter

    Kuva:HS/Vesa Oja
Professori Timo Vihavaisen mukaan Suomessa hyssytellään kriittistä keskustelua esimerkiksi maahanmuutosta.

Hyysäri on yllättäen kirjoittanut professori Timo Vihavaisesta aika laajan (ja yllättävän positiivisen) artikkelin:

Quote:
Kansakunta taas rähmällään

Professori Timo Vihavaisen mukaan suomalainen älymystö vaikenee maahanmuuton ongelmista. Keskustelu vaiennetaan ja kriitikot leimataan aivan kuten 1970-luvulla.

Tuskin tarvitsee olla ennustaja arvatakseen, että suuri osa niistä maahanmuuttajista, joita oma älymystömme niin innokkaasti on maahan haalimassa, tulee muodostamaan tulevien slummiemme kantaväestön.

Tällaiseen tekstiin saattaisi törmätä ”maahanmuuttokriittisellä” nettisivulla, mutta harvemmin professorin esseekokoelmassa.

Katkelma on Timo Vihavaisen tuoreesta kirjasta Länsimaiden tuho (Otava). Vihavainen on Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professori, joka hätkähdytti suomalaisia viimeksi 1991 ilmestyneellä kirjallaan Kansakunta rähmällään, suomettumisen lyhyt historia. Neuvostoliiton kuolinkamppailun aikaan ilmestynyt teos käynnisti keskustelun Suomen lähihistorian kipupisteestä. Vihavainen kuvasi tragikoomisten esimerkkien kautta kulttuuria, jossa itsesensuuri kukoisti ja pisteitä kerättiin mielistelemällä itänaapurin totalitaristista systeemiä.

Viime vuosina Vihavainen on julkaissut pääasiassa Venäjää koskevia teoksia. Kanava-lehden kolumneissaan hän on purkanut havaintojaan kulttuurin rappiosta, joka on hänestä aiheena muuttunut täydellisen epämuodikkaaksi. Arvot ovat muuttuneet niin täydellisesti, ettei kukaan kiinnitä asiaan mitään huomiota.

Kolumneista kasvoi Länsimaiden tuho, jossa Vihavainen maalaa aatehistorian suuria linjoja leveällä pensselillä. Läntisten klassikoiden lisäksi tekstissä vilisevät venäläiset ajattelijat ja kirjailijat.

Vihavaisen ydinteesin mukaan kulttuuri – pyrkimys totuuteen, hyvyyteen ja kauneuteen – on korvattu kyltymättömällä kuluttamisella. Uusi ihminen, narsistinen öykkäri, on omaksunut nihilistisen opin, jossa kaikki määritellään mielihyvän kautta. Länsimainen kulttuuri on kaivanut oman hautansa hukkaamalla perusarvonsa.

Ja kansakunta on taas rähmällään, etenkin älymystö.

”On tyypillinen älymystön tarina, että mennään halpaan. Suomalaisälymystö hairahti aikanaan stalinismiin, mutta se ei ole oppinut mitään”,

Vihavainen sanoo.

Moniarvoisuuttaan korostava postmoderni älymystö pitää kaikkea yhtä arvokkaana ja hyssyttelee kriittistä keskustelua poliittisen korrektiuden nimissä. Ennen vaiettiin Neuvostoliitosta. Nyt vaietaan esimerkiksi feminismistä ja maahanmuutosta.

”Feminismi on ilman muuta tabu. Se on hyvin samanlainen kuin aikanaan sosialismi. Kaikki sanoivat, että olen minä jonkin sortin sosialisti, koska sosialismi tarkoitti kaikkea hyvää, mitä maailmassa oli keksitty”,

Vihavainen sanoo.

Hänestä feminismi ja naistutkimus ovat immuuneja kritiikille. ”Se on kuin aikoinaan kommunistinen ideologia, joka todisti itsensä oikeaksi ja teki kritiikin mahdottomaksi, koska systeemin ulkopuolelta sitä ei voinut kritisoida.”

Sitten päästään vielä polttavampaan aiheeseen, maahanmuuttoon. Vihavainen kutsuu kirjassaan maahanmuuttoa ”länsimaisen kulttuurin itsemurhaksi”. Hänestä maahanmuutto on kuin hulluuden riemumarssi, jonka turmiollisuus tiedetään ennakolta. Silti siihen mennään mukaan, koska totuutta ei haluta katsoa silmiin.

Kyseessä on niin suuri tabu, ettei vaihtoehdoista keskustella. Vihavainen väittää, että vallitsevan opin mukaan on väärin ja syrjivää olettaa, että muuttoliikkeestä voisi koitua pysyviä ei-toivottuja tuloksia Suomelle. Hänestä totuus on se, että vaikeudet ovat alkaneet jokaisessa Euroopan maassa, jossa maahanmuuttajien määrä on kasvanut tietyn rajan yli.

”Meillä on hurskaasti kuviteltu, että maahanmuuttajat tulevat hoitamaan vanhuksia, tekemään muita pienipalkkaisia töitä ja palvelemaan kulutusyhteiskuntaa itse pahemmin kuluttelematta.”

Ellei maahanmuuttaja opi kunnolla kieltä, hän jää toisen luokan kansalaiseksi ja katkeroituu. Seurauksena voi olla lähiömellakoita Ranskan tai Ruotsin tyyliin.

Suurin osa ongelmista johtuu Vihavaisen mukaan islamista.

”Islamin perussanoma on hyvin aggressiivinen. Islam on elävä uskonto, joka otetaan hyvin vakavasti tietyissä piireissä. Ihmiset, jotka tulevat maailman primitiivisimmistä maista – Somaliahan on ollut aina häntäpäässä mittareiden mukaan –, ovat kulttuurisesti hirvittävän kaukana läntisestä maailmasta. Kulttuurisokki on valtava”,

Vihavainen sanoo.

Hän ennustaa, että Suomessa eletään pian yhä enemmän islamismin ehdoilla.

”Kaikkein aktiivisin porukka sanelee ehtonsa muillekin. Meillä on vastaavasta kokemusta taistolaisuuden ajalta.”

Tanskalaispilakuvien aiheuttamat reaktiot ovat hyvä esimerkki.

”Se oli pöyristyttävää, kun ajattelee, miten pyhä asia sananvapaus meille on. On herättänyt valtavasti myötäjuoksemista, että eihän meillä saa loukata maahanmuuttajien uskonnollisia tunteita.”

Islamin pitäisi Vihavaisen mukaan uudessa ympäristössään eurooppalaistua, ettei Eurooppa islamisoituisi. Esimerkiksi sikhit tai hindut tuskin aiheuttaisivat ongelmia. Saati kiinalaiset.

”Kiinalaiset sopeutuvat hirveän hyvin ja nopeasti. Yleisemmin missään maissa ei ole ollut ongelmia kiinalaisten kanssa, paitsi että he pärjäävät paremmin kuin kantaväestö.”

Vihavainen suhtautuu nihkeästi jopa turvapaikanhakijoihin.

”Poliittinen turvapaikka on vanhastaan vainottujen ihmisten oikeus. Samoin kuin tietysti heidän velvollisuutensa on lähteä takaisin, kun turvapaikkaa ei enää tarvita.”

Venäläiset olisivat Vihavaisesta Suomeen sopivin maahanmuuttajaryhmä, koska he ovat kulttuurisesti meitä lähellä. Ongelma olisi se, että Venäjän johto käyttäisi todennäköisesti venäläisvähemmistöä politiikan välineenä.

Venäläiset maahanmuuttajat saattaisivat Vihavaisen mukaan sopeutua Suomeen jo yhdessä sukupolvessa. Venäläisyydellä olisi suomalaisuudelle paljon annettavaa.

”Venäjällä pidetään arvoja kunniassa. Kukaan ei esimerkiksi epäile, ettei korkeakulttuuri olisi parempaa kuin matalakulttuuri.”

”Siellä keskustellaan ilman tabuja oikeastaan mistä tahansa. Siinä mielessä suomalainen kulttuuri on paljon ahdistavampi. Meillä on valtavasti asioita, joista ei voi puhua ilman kuonokoppaa. Eikä niitä voi näköjään edes ajatella.”

Vihavaisen mukaan suomalaisten käsitys, jonka mukaan Venäjällä ei ole mielipiteen tai ilmaisun vapautta, on täysin väärä. Vapaampi mielipideilmasto ei tosin koske Kremlin arvostelua.

Hän on välillä huolissaan naapurimaan suunnasta.

”Venäjän ’suvereeni demokratia’ ei tarkoita muuta kuin sitä, ettei kansainvälisistä normeista välitetä.”

Siirtolaisuuden seurauksista ja vaihtoehtojen hinnasta keskustelun avaava henkilö on Vihavaisen mukaan suuressa vaarassa profiloitua rotusortajaksi ja joutua sylkykupiksi. Tabut ovat immuuneja kritiikille kuten suomettumisen aikana, jolloin äärioikeistolaisleima oli herkässä ja lyötiin aivan järjenvastaisesti niihin, jotka itse asiassa vaativat normaalia demokratiaa.

Mitä hän mahtaa ajatella Jussi Halla-ahosta?

Vihavainen pitää Halla-ahon uskonrauhan rikkomisesta saamaa sakkotuomiota ”pöyristyttävänä”.

”Hän on totuuden puhuja, joka ei saa yösijaa. Mutta siitä huolimatta hän ei malta olla puhumatta.”

Vihavainen rinnastaa Halla-ahon Tuure Junnilaan, joka leimattiin Kekkosen Suomessa äärioikeistolaiseksi, vaikka hän edusti pohjoismaista demokratiaa.

Haluaako poliittisesti hyvin epäkorrekteja mielipiteitä luukuttava 62-vuotias professori Vihavainen itse kansakunnan sylkykupiksi? Hän on ensimmäinen raskaan sarjan akateeminen vaikuttaja, joka kritisoi näin suorasukaisesti Suomen maahanmuuttopolitiikkaa.

”Tässä iässä ei kannata enää pelätä. En ole enää mihinkään pyrkimässä. Minullahan on jo eläke odottamassa, jos haluan lähteä.”

Suosittelen kaikkia niitä lukijoitani, jotka suhtautuvat nykyiseen menoon edes hieman kriittisesti, tutustumaan henkilökohtaisesti Timo Vihavaisen tähän Otavan kustantamaan uuteen kirjaan  Länsimaiden tuho.

    Kuva:Otava

Vihavainen kirjoittaa tässä juuri ilmestyneessä teoksessaan siitä, kuinka länsimaat (sellaisena kuin me ne tunnemme ja ymmärrämme) kulkevat kohti perikatoa. Kehitys ei ole enää pysäytettävissä.

Vihavainen perustelee näkemyksenä laajassa ja analyyttisessä teoksessaan muun muassa demografialla, siirtolaisuudella, maapallon lämpenemisellä ja taloudellisen painopisteen siirtymisellä Aasiaan. Kulttuurillamme on runsaasti sekä sisäisiä että ulkoisia uhkia.

Lännen 1800-luvun puolivälissä alkanut kukoistus päättyi 1900-luvun jälkipuoliskolle. Vahvan talouden, innovatiivisuuden ja hyvinvoinnin surkastuessa vain kuluttaminen kukoistaa. Koko läntinen elämäntapa on alisteinen konsumerismille. Vihavainen ei näe perustetta Francis Fukuyaman optimismille vaan päinvastoin ihmettelee, miksi lännen tuhosta on lakattu puhumasta nyt, kun se tapahtuu kiihtyvällä vauhdilla.

Vihavainen on kirjassaan tarkastellut 2000-luvun ilmiöitä kulttuurin muutoksen ja kriisiytymisen perspektiivistä pohtien Euroopan ja Amerikan kehitystrendejä ja niiden heijastumista Suomeen. Osansa saa myös kulttuurisesti omaleimainen Venäjä, jonka kehitystie on poikennut länsimaiden valtavirrasta.

Vihavainen on Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professori. Hän on julkaissut useita Venäjää käsitteleviä tutkimuksia. Kansakunta rähmällään – suomettumisen lyhyt historia (Otava, 1991) herätti aikanaan kiivaan keskustelun. Myös vuonna 2007 ilmestyneestä Opas venäläisyyteen -teoksesta (Otava) on otettu useita painoksia.

Lähteet: Otava, HS/Digilehti (Lyhyempi versio löytyy maksutta täältä)

Site Meter

Jk. Ihan tiedoksi Hyysärin toimittajaneroille, tämä blogi ei ole maahanmuuttokriittinen.

Seuraava sivu »