islam


”Hän oli 31-vuotias Mohamed Lahouaiej-Bouhlel. Henkilöllisyys selvisi autossa olleista papereista.”

Eilen illalla ajettiin Nizzassa ihmisjoukkoon räjähtein ja asein lastatulla kuorma-autolla. Kuolonuhrien määrä on noussut 84:ään,ainakin 50 taistelee hengestään ja loukkaantuneita on yli 100. Joukossa kaiken ikäisiä ranskalaisia, jotka olivat kokoontuneet juhlimaan Ranskan kansallispäivää avoimelle bulevardille.

Tämän vastenmielisen teon tekijänä  oli tunisialainen muslimi (joka sai asua vapaasti Ranskassa valmistellen terroria ranskalaisia vastaan).

Näin olemme jälleen tilanteessa, jossa jälleen on 0 päivää viimeisestä muslimiterrori-iskusta. Ylläpito lähettää syvimmän osanottonsa uhrien omaisille ja uhreille.

Niinpä niin. Tämä ei juuri yllättänyt.

Ranska sai hoidettua jalkapallon EM-mestaruuskisat mallikkaasti, mutta heti sen jälkeen eurooppalaisen suvaitsevaiston erityisessä suojelussa olevat islamistit hyökkäsivät ns.pehmeään kohteeseen, tavallisten

Yllättävää on se, ettei YLE ja/tai muu valtamedia  syyttele iskusta uhreja tai (varsin normaalisti)  ns.äärioikeistoa ja rasismia (sekin tulee vielä, olkaa huoletta).
Vastuullisia tästä ovat todellisuudessa ne, jotka ovat islamilaisen terrorismin päästäneet Ranskaan ja Eurooppaan. Ns. suvaitsevaiset ja liberaalit päättäjät,  poliitikot ja poliittiset virkamiehet.
 
Kun ensimmäinen tällainen teko tapahtuu Suomessa syyllisiä tuskin heti päästään tuomitsemaan, koska he pitävät vallasta kiinni. Mutta he ovat tiedossa. Syyllisiä ovat kaikki ne päättäjät, jotka ovat päästäneet laittoman maahanmuuton seurauksena Suomeen kuulumattomia ihmisiä Suomeen.

Ei saa myöskään unohtaa sitä kovaäänisten jorieskolinien ja sakaritimosten ”suvaitsevaa” laumaa. Sitä todellisuudesta vieraantunutta ja kuolaavaa laumaa, joka levittää vihapuhetta suomalaisia vastaan ja pyrkii propagandallaan tekemään tilaa islamilaiselle ääriajattelulle ja terrorille (tuskin hämmästyttäisi sekään, että nämä puhuvat päät syyttäisivät nationalismia, koska hyökkäys sattui Ranskan kansallispäivänä).

 

Tämän sakin olisi syytä olla hieman huolissaan EU:n hajoamisen alettua. Sellainen päivä saattaa olla lähellä jolloin teot tutkitaan ja perseet tervataan.

0-days-since-last-muslim-terrorist-attack-congrats-european-union-meme-clapping-bravo

KK

5Xo0kkQ0_400x400.jpg

”Sosiaalinen media on valitettavasti yksi keinoista, joita terroristiryhmät käyttävät nuorten värväämiseen ja väkivaltaisen propagandan levittämiseen. Sopimus verkossa esiintyvän vihapuheen poistamisesta on tärkeä askel pyrittäessä varmistamaan, että internet pysyy vapaana ja demokraattisena vaikuttamiskanavana, jossa noudatetaan eurooppalaisia arvoja ja lakeja.”

 
Ei. Tämä ei ollut lainaus tai ote Georg Orwellin dystopiasta 1984. Se on lainaus suoraan EU: n Suomen edustuston kotisivulta ja se koskee kaikkia niitä EU:n hallintoalamaisia, jotka kritisoivat unionissa vallalla olevaa vasemmisto- ja oikeistoliberaalien epäpyhää liittoa.

Sitä allianssia, jossa toinen osapuoli toteuttaa kultturimarxilaista unelmaa monikulttuurista ja alkuperäiskansojen hävittämisestä ja se toinen osapuoli toteuttaa omaa unelmaansa libertalistisesta yhteiskunnasta, jossa rikkaat ovat rikkaita ja köyhät ovat köyhiä.

Yhteiskunnasta, jossa valtaapitävillä on aivan toiset oikeudet kuin hallintoalamaisilla, yhteiskunnasta jossa ainoastaan rahalla ja/tai vallalla saa oikeutta.

Se tosin vaatii kansan alistamisen, hävittämisen  ja vaihtamisen nöyrempään ja sitähän tässä nyt yritetään.

Näköjään oppimatta historiasta yhtään mitään.

Kun vallanpitäjä nimittää hallintoalamaisiaan ”terroristeiksi”, ollaan sillä tiellä joka johtaa vääjämättä  vapaustaisteluun vallanpitäjän tyranniaa vastaan. Näin on aina ollut, näin on ja näin tulee olemaan.

Kun vallanpitäjä on luonut omilla toimillaan tilanteen, joss se on päästänyt todelliset terroristiryhmät vapaasti Eurooppaan ja antaa näiden käyttää nettiä nuorten värväämiseen ja väkivaltaisen propagandan levittämiseen,  ollaan tilanteessa, jossa vallanpitäjä on menettänyt oikeutensa valtaan ja kuuluu syytettyjen penkille.

Kun vallanpitäjä käyttää tätä tekosyynä sananvapauden ja kansalaisoikeuden kaventamiseen demokratiassa , ollaan siinä pisteessä jolloin demokratiaa ei ole olemassa enää muodollisestiukaan.

Kun vallanpitäjä toteaa kaiken tämän jälkeen, että näin  internet pysyy vapaana ja demokraattisena vaikuttamiskanavana, jossa noudatetaan eurooppalaisia arvoja ja lakeja, ollaan jo keskellä Georg Orwellin dystopiaa.

”Sota on rauhaa, vapaus on orjuutta, tietämättömyys on voimaa”

1984-was-not-supposed-to-be-an-instruction-manual2-11.jpg

KK

Jk.Bloggaaja Tuukka Kuru kirjoittaa blogimerkinnässään siitä, kuin EU:n hallitseva eliitti alkaa luopua näennäisdemokratiasta ja on käynnistämässä sodan ”eurooppalaisia arvoja ja lakeja”, sananvapautta, kansalaisoikeuksia, alkuperäisiä eurooppalaisia ja edustamaansa näennäisdemokratiaa vastaan. hallintoalamaisten . Ylläpito suositteleen Kurun blogimerkinnän ja siihen liittyvien linkkien lukemista huolella.

Olemme tänään saaneet pari oppituntia aiheesta ”Edustuksellinen demokratia ja kuinka sillä kansaa kusetetaankaan”.

Ensimmäinen liittyy ns. Yhteiskuntasopimukseen. Palaamme siihen toisessa Juha Sipilää ja hänen Perskeko-hallitustaan koskevassa artikkelissamme.

Toinen liittyy siihen, että niin suomalaiset (ja muutkin eurooppalaiset) nielivät kuukauden käynnissä olleen antirasismikampanjan mukana tukevan koukun.

Koukun, joka vie eurooppalaisen vaalikarjan mukaan kohti  koko ihmiskunnan historian suurinta kansanmurhaa.

Päättäjät ovat jo kauan sitten  päättäneet (kansalta kysymättä) hankkia EU:n alueelle halpatyövoimaa Afrikasta ja Lähi-Idästä. Olemme varoittaneet tästä kehityksestä ja meidän päänmenoksemme tehdyistä kabinettisopimuksista jo vuonna 2011.

Varoitus ja siihen liittyvien artikkeleiden linkit löytyvät täältä.

Lainaus Kullervoblogin toimituksen omasta tekstistä:

Pahimmassa tapauksessa (liitteet sivu I-24) tulevaisuus on sellainen, että  (meitä huomattavasti suuremman ja vauraamman) Saksan ottaessa pakolaisia vastaan vuositasolla 15,776 kappaletta, Britannian kokonaiset 9,147 kappaletta ja Espanjan ottaessa näitä vastaan 25,923 kappaletta, EU työntää Suomeen (meiltä suomalaisilta mitään asiasta kysymättä) tulevaisuudessa 20,054 vekkulia paremman elämän tavoittelijaa vuodessa.

Tämänpäiväisten uutisten mukaan ennustus on toteutumassa. Ja nopeasti

Suomen kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että kansalaisilta kysymättä, meidän päättäjämme ovat päättäneet kaikessa hiljaisuudessa tuoda maahan reilun divisioonan verran  (15000) erilaisia asekuntoisia, seksuaalisesti viriilejä ja länsimaiselle elintasolle ahneita  miehiä aivan toisen kulttuurin alueelta.

Tämä on edustuksellista Demokratiaa, Par Excellence. Isolla Deellä.

Jotenkin kuvainnollista koko touhulle on se, että jokainen tässä tiedotustilaisuuden eturivissä esiintyvä henkilö hyötyy tästä sosiaaliturismista, jota humanitaariseksi maahanmuutoksi myös kutsutaan.

1440042962525
SPR:n kotimaan valmiustoiminnan päällikkö Leena Kämäräinen (vas.), maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jaana Vuorio, turvapaikkatutkinnan poliisitarkastaja Jukka Hertell, rajavartiolaitoksen apulaisosastopäällikkö Matti Sarasmaa ja sisäministeri Petteri Orpo.

SPR ja Petteri Orpo (lähipiireineen) tekevät maahanmuutolla puhdasta (inhimillisestä kärsimyksestä ja verestä voittonsa tahkoavaa) bisnestä ja virkamiehet taustalla hyötyvät välillisesti sekä kasvavasta maahanmuutosta, että sen seurauksena käsiin räjähtävästä rikollisuudesta. Heidän virkapallinsa on turvattu.

Kärsijänä tässä pelissä on suomalainen normivirtanen.

Tämä härski  leikki tulee päätymään joko suomalaisten (ja muidenkin euroopalaisten alkuperäiskansojen) etniseen kansanmurhaan tai kaikkien niiden pogromien (joita Euroopassa on nähty satojen vuosien ajan)  ultimaalliseen päätösjaksoon.

Toistaiseksi on avointa ainoastaan se kuka murhaa ja kuka katoaa.

Joko eurooppalaiset alkuperäiskansat todellakin katoavat historiasta tai Eurooppa tulee näkemään sellaisen keskitysleirien, polttouunien, lyhdynvarsikiikkujen ja lynkkausten aallon, jossa Kommunismin 100 miljoonaa uhria ovat kuin pieru Saharassa.

Ilman kuvaannollisuutta.

Käytännössä.

Kuoleman kautta,  ihan elävässä ja kuolevassa elämässä.

HP

Netistä löytyy mainion terävä  FB-ryhmä, jonka nimi on Poliittisen korrektiuden parhaat. Käykää  tutustumassa ja tykkäämässä

Kyseinen sivusto on julkaissut myös Kullervoryhmän kirjoituksia, mutta se ei ole toimituksen suosittelujen syynä, ei.

Suosittelemme tuota ryhmää, koska se on hyvin ajan tasalla, kiinnostavia artikkeleita jakava ja vielä graafisesti tyylikäskin.

Ja nyt aasinsillan kautta asiaan. Kyseinen ryhmä julkaisi tänään median vaikeneman maahanmuuttajalasten aikaansaamaan episodin viime sunnuntaina vietetyn Kaatuneiden muistopäivän tiimoilta.

Vaikka episodi on ikävä, on erinomaisen mukavaa törmätä siihen, että joku vielä välittää mitä  Suomessa tapahtuu suomalaisille ja Suomelle.

Toistamme tässä aikaisemminkin kertomamme kannan maahanmuuton pelisääntöihin. Jokaisen maassaoleskelevan ulkomaalaistaustaisen on sitouduttava suomalaisen yhteiskunnan sääntöihin henkilökohtaisesti. Oleskeluvaiheessa sitoumus voi olla sopimus, jonka rikkomisesta seuraa välitön poisto maasta.

Kansalaisuuden saamisen ehtona taas tulee vaatia uskollisuudenvalaa Suomelle ja sitoutumista sen kautta suomalaisen yhteiskunnan pelisääntöihin.

Ja tämänkin rikkomisesta seuraa välitön kansalaisuuden poistaminen ja kengänkuva takamukselle.

Lapset ovat vanhempiensa vastuulla. Jos tällaisia episodeja tapahtuu, vanhemmat ovat niistä vastuussa ja rangaistuksena noudatetaan yllämainittuja periaatteita.

Koko episodi on tiivistetty yhteen kuvaan. Olkaa hyvät;

10313042_508939255902337_944466345538915218_n

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Toimitus

Site Meter

Lähi-idässä on harjoitettu jo pitkään lähinnä Georg Orwellin dystopiaan 1984 pohjautuvaa imperialistista  rauhanpolitiikka (”Sota on rauhaa”)

. Edellisen kerran tästä rakkaudenosoituksesta pääsi nauttimaan kymmenisen vuotta sitten, koko kansan voimin ja täysin rinnoin, Irak.

 Tuolloin eräs rauhanvaltio (hännystelijöidensä kera) aloitti hyökkäyssodan Irakia vastaan, väittäen, että sen hallussa on kumoattomia todisteita Saddam Husseinin kemiallisista aseista.

Ennen tuota rakkaudenosoitusta (l. laitonta hyökkäys-, anastus- ja tuhoamissotaa)  Irak oli varsin kehittynyt ja vauras arabinationalistinen valtio.

Vaikka sen hallitsija käytti (kulttuurisidonnaisesti) suuria summia itsensä ja perheensä hyvinvointiin, hän käytti öljytulojen valtaosan yhteiskunnan rakentamiseen ja kansan hyväksi.

Vaikka sen hallitsija käytti (kulttuurisidonnaisesti) kovaa kättä toisinajattelijoiden, rikollisten ja terroristien kurinpitämiseen, hän käytti myös selkeää kättä yhteiskunnan järjestyksessä pitämiseen.

Ennen Yhdysvaltojen sotarikosta irakilaiset lapset elivät turvassa kotonaan – heillä oli koti, perhe, ruokaa, vettä, suojaa ja jopa hyvinvoinnin mukana tulleita kulutusyhteiskunnan tuotteita ja palveluita.

Heillä oli myös julkinen infrastruktuuri käytettävissän samoin kuin yhteiskunnan tuottamat muut palvelut. Irakilaiset lapset saivat terveyden- ja sairaanhoitoa, he kävivät koulua ja heillä oli tulevaisuudenkuvia ja unelmia.

Sitten tuli hyökkääjä.

Hyökkäyksensä lomassa Yhdysvallat testaili aseitaan (eläviin ja tunteviin ihmisiin) , käytti vanhentuneita aseitaan pois ja (sai sodan lisäämien määrärahojen vuoksi) tilattua lisää aseita (ja kansainvälinen aseteollisuustaputti karvaisia käsiään yhteen).

Sodan seurauksena Irakin infrastruktuuri, luonto ja yhteiskunta tuhottiin. Pakolaiset valuivat pääasiassa lopulta EU:n alueelle ja Yhdysvallat muisti EUa muutenkin.

Kun kaikki oli pistetty paskaksi, Yhdysvallat ojensi rupisen kouransa kohti Eurooppaa ja vaati rahaa Irakin jälleenrakennukseen.

Nämä rahat valuivat Yhdysvaltojen hallintoa lähelle olleille liikemiehille, urakat jäivät pääasiallisesti viemättä loppuun ja Yhdysvallat vetäytyi sotilaalisesti Irakista. Jätten raunioituneen maan savuavat rauniot jälkeensä – unohtamatta kuitenkaan varastaa maan kansallis- ja luonnonaarteita.

Kemialliset aseet olivat siis syy tälle sotilaalliselle interventiolle. Jostain syystä näitä kumoattomia todisteita Saddam Husseinin kemiallisista aseista ei esitelty silloin, ei sodan jälkeen, ei nyt eikä ilmeisesti koskaan.

Miksi?

Siksi, että niitä ei ole.

Miljoonan ruplan kysymys kuuluukin, että arvaako kukaan, missä tullaan näkemään sama kehitysketju seuraavaksi?

HP

Site Meter

Täälläkin kommentoitu Jussi Halla-ahon oikeusmurha alkaa saamaan entistä omituisempia piirteitä. Tai eivät ne oikeastaan omituisia ole, niitä käytetään hallituksen naamiointina, jolla peitellään Espanjan tilannetta ja Suomen konkurssiin ajavan hallituksen toimillaan vielä aikaansaamaa   EVM-fiaskoa.

Samalla saadaan lakaistua maton alle esimerkiksi nuorison pahoinvointi, köyhtyminen, terveydenhuollon täydellinen toimimattomuus, poliittinen korruptio ja vaikkapa kiusalliseksi viime aikoina käynyt puolustusvoimien alasajo ja sen mukana pöydälle purjehtinut Nato-kysymys.

Tärkein yhteiskunnallinen ongelma juuri tällä hetkellä näyttäisi olevan Jussi Halla-ahon sakkotuomio. Siitä muuan kokoomuslainen poliitikko, Jan Vapaavuori, muokkaa hyvää vauhtia soihtua, jolla pääsee sytyttämään Halla-aholle varatun noitarovion.

Vapaavuori melskaa julkisuudessa, että hän  pitävää Halla-ahon eilisistä kommenteista (joissa Halla-aho ilmoitti tyytymättömyytensä tuomioon) syntynyttä tilannetta vakavana. Hänestä vastuu on nyt ensi sijassa perussuomalaisilla. Hän vetosi vahvasti perussuomalaisiin, että he ymmärtäisivät ison asian olevan kyseessä. Vapaavuori totesi, että kyseessä on nyt Suomen ja eduskunnan arvovalta.

Vapaavuori on siis sitä mieltä, että 400 euron sakkotuomion saaneen henkilön, jonka tuomion pohjana oleva (tahallaan väärin ymmärretty) teksti, joka on kirjoitettu  ennen kuin tätä on edes valittu Helsingin kaupunginvaltuustoon vuonna 2008, tulisi erottaa hallintovaliokunnasta tämän kyseenalaisen sakkotuomion takia?

Ilmeisesti Vapaavuoren mielestä kirjoitetusta lauseesta annettu 400 euron sakkotuomio on  niin raskas, että sen kirjoittajan tulee erota?

Jostain syystä Vapaavuori jättää mainitsematta sen, että hänen omassa poliittisessa viiteryhmässään toimii eduskuntaryhmän puheenjohtajana (ja edellisen hallituksen ministerinä) muuan väkivalta- ja omaisuusrikoksista kolmeen otteeseen  tuomittu henkilö.

Sieltä löytyy myös (esimerkiksi)  toinen kokoomuspoliitikko Tämä ajoi  viattoman ihmisen autoaan välineenä käyttäen hengiltä  ja istuu silti  Halla-ahonkin (sic!) tapauksessa (kyseenalaisen ja ristiriitaisen) lainsäädännön ja tuomioiden perustuslain kanssa yhteensopivuutta valvovan perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana.

Arvatkaapa huviksenne keitä nämä kaksi suurta herraa ovat? Aivan oikein herra numero yksi on Vapaavuori itse ja herra numero kaksi on Kimmo Sasi.

Kun tuollainen häiskä on tuollaisen taustansa kanssa ja tuossa asemassa,  on aika surullisenhupaisaa, että  juuri hän on heittämässä ensimmäistä kiveä.

No toisaalta, eipä tuo juuri sinänsä yllätäkään.  Hänellähän on tunnettu tausta väkivaltarikokseen aikaisemmin syyllistyneenä ja tuomittuna henkilönä.

* * *

Lisää poliittista sosiaalipornoa löytyy täältä. Sieltä löytyy aika kattava lista niistä kansanedustajista, jotka on tuomittu rikoksesta. Luulisi Erkki Tuomiojan ja SDP:nkin pitävän hieman pienempää mölinää…

Lähteet: HS, IL, IS, UM, US, YLE, VM

Jk. Tällaista kommunistia minä kunnioitan.

Site Meter

KK

Ajattelin nyt ja tässä avautua tästä tärkeämmät yhteiskunnalliset keskusteluaiheet  (Nato, EU, talouskriisi jne) syrjäyttäneestä  Jussi Halla-ahon (poliittisen näytösoikeuden kautta väkisin väännetystä)  oikeudellisesta ennakkotapauksesta .

Koko oikeusfarssiin liittyvä historia lienee kaikille tuttu, joten en ryhdy kaivamaan sitä tähän. Ainoastaan sen verran, että jokainen tuon kuuluisan kirjoituksen lukenut, ymmärtää kirjoituksen olevan puhdasta ja perisuomalaista vittuilua oikeuslaitokselle – ja etenkin sitä varsin puusilmäisesti edustavalle valtionsyyttäjä Mika Illmanille.

Halutessaan jokainen lukija voi hakea itse myös sen, mitä tässä blogissa on kirjoitettu kyseisestä prosekuuttorista, en viitsi linkittää tähän muuta, kuin sen  kuuluisan täällä julkaistun  Seppo Lehdon tuomion – se nimittäin on yksi etappikivi koko tässä farssissa.

Tämän teen senkin uhkan edessä, että tämänkaltainen oikeusjärjestelmä saattaa naulata kirjoittajapoloisen ristille julkisen oikeuden päätöksen julkistamisesta.

Asian avautumiseksi lainaan Matias Turkkilaa, joka kirjoitti erinomaisen osuvasti ja koko prosessin ytimen kiteyttäen FB-seinällään:

Elämän hassuja ja pikkuruisia paradokseja: käräjäoikeus, hovioikeus ja korkein oikeus käyttävät noini neljä vuotta poistattaakseen netistä neljä erään nimeltä mainitsemattoman blogitekstin kappaletta. Näin tehtyään korkein oikeus menee ja julkaisee samat, juuri äsken laittomaksi määrittelemänsä tekstit omilla verkkosivuillaan.

… niinpä niin.

Turkkila viittasi siis tähän päätökseen, josta todellakin löytyy uudelleen (oikeuslaitoksen toimesta) nettiin lisätyt ja sieltä (yhtä kaikki) samaan aikaan poistettavaksi määrätyt kappaleet.


Koko oikeusfarssin tekee erittäin ikäväksi se
, että kaikki pahimmat foliohattuteoriat  ammattiloukkaantuneen virkamiehen (virka-asemastaan käsin)  aikaansaamasta kostosta (yksityistä kansalaista kohtaan) ovat sitten osoittautuneet todeksi.

Hufvudstadsbladet uutisoi aiheesta eilen tuoreeltaan (koko juttu on luettavissa täältä). Jutussa oli haastateltu myös koko prosessin käynnistäjää, valtionsyyttäjä Mika Illmania. Illman loihe lausumaan seuraavasti:

Det är bra att lagtolkarna nu har fått ett prejudikat. Högsta domstolen har dragit en gräns som anger hur långt den som kritiserar makthavare har rätt att provocera och överdriva, säger Illman.

Eli tämä samainen Illman, jolle Halla-ahon kirjoitus esitettiin alunperin täkynä, tulkitsee KKO:n päätöksen suomeksi näin;

On hyvä, että laintulkitsijat ovat saaneet aikaan ennakkopäätöksen. Korkein tuomioistuin on vetänyt rajan sille laajuudelle, kuinka pitkälle vallanpitäjiä kritisoivilla (kansalaisilla) on oikeus provosoida ja yliampua.

(Tuo kirjoitus löytyy muuten alkuperäisenä aika monesta paikasta, esimerkiksi täältä. Sen nykyinen versiokin on lukemisen arvoinen…)

Tuo Illmanin kommentti on erittäin suora tunnustus. Hän antaa ymmärtää käyttäneensä valtiosyyttäjänä koko oikeuskoneistoamme yksityisen kostonsa toteuttamiseen sekä perustuslakiin kirjatun sananvapauden rajoittamiseen – oman poliittisen näkemyksensä, agendansa ja tavoitteidensa pohjalta.

Tällainen ei kuulu oikeusvaltioon. KKO:n tuomiota vastaan taistelu on nykyisessä järjestelmässä (ja tällaisessa poliittisessa näytösoikeudenkäynnissä) aika hankalaa. Illmanin toimet tosin voi kuka tahansa viedä EOA:n pöydälle kanteluna.

Lienee turhaa sanoa, että oma uskoni EIT:n puolueettomuuteen on hyvin huteralla pohjalla nykyisin. Se on aivan samanlainen Euroopan Yhdysvaltojen vallanpitäjien käsikassara, kuin näköjään omakin oikeuslaitoksemme on.

Lisäksi olen kovasti taipuvainen epäilemään sitä, että kansanryhmää vastaan kiihottamista koskeva lainsäädäntö on vahvasti perustuslain (ja jopa ihmisoikeussopimusten) suojaaman sananvapauden vastainen.

Perustuslaissa on selvä esimerkki siitä, ettei perustuslain tasoiseen lakiin voida tehdä mitään poikkeuksia muuten kuin perustuslakiin itseensä kirjattuina.

Sananvapaudesta löytyy yksi perustuslakiin kirjattu poikkeama yleiseen ja yhtäläiseen sananvapauteen ja se kuuluu seuraavasti:

12 §
Sananvapaus ja julkisuus
Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia.

Eli ainoa siihen kuuluisaan perustuslakiin kirjattu poikkeama sananvapaudesta on lause, joka kuuluu; Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia.

Näin olemme päässeet siihen, että KKO rikkoi perustuslakia tuomitessaan Jussi Halla-ahon kansanryhmää vastaan kiihottamisesta ja uskonrauhan rikkomisesta.


Itse asiassa koko ongelman ydin
on siinä, että nykyisin vallanpitäjä ajokoirineen tulkitsee lakia monopoliasemasta käsin. Mitään ulkopuolista valvojaa (Eduskunnan oikeusasiamiestä lukuun ottamatta) ei ole olemassa – jopa poliisi tutkii siihen kohdistuvat rikosepäilyt itse.

Se miten tällaisesta korruptiosta ja vääryydestä päästään eroon on erinomaisen yksinkertaista paperilla.

Suomeen pitää perustaa perustuslakituomioistuin

Käytännössä törmätään kuitenkin siihen ongelmaan, etteivät vallanpitäjät halua luopua vallastaan ja asettaa itseään ulkopuolisen tuomioistuimen tuomiovallan alaisiksi.

Tämä asia (kuten suora kansanvaltakin) ovat asioita, jotka vaativat Jytkyäkin suuremman poliittisen tömähdyksen ja aitoa poliittista tahtoa. Tahtoa ja kykyä muuttaa kurssia sille tielle, jolla kulkee oligarkia nimeltä Suomi.

Kun tarkastelee sananvapauden olemuksen kieroutumista nykyisessä yhteiskunnassamme, näkee hyvin sen kuinka kauas lainsäädäntö on (aika laajasti muutenkin) ajautunut oikeudenmukaisuudesta ja -tajusta.

Sananvapauden tarkoituksena on ollut suojata hallintoalamaista hallitsijan mielivallalta. Se on tuossa oikeassa ja alkuperäisessä muodossaan vertikaalinen ihmisoikeus.

Jossain vaiheessa siitä on kuitenkin muodostunut horisontaalinen. Kun hallitsija ottaa toisen hallintoalamaisen sananvapauden erityissuojeluun ja käyttää sitä poliittisena astalona toisen hallintoalamaisen sananvapautta vastaan, ollaan kaukana kohtuudesta, oikeudesta ja oikeudenmukaisuudesta.

Suomeksi sanoen, hallitsija on raiskannut sananvapauden ja käyttää sitä mielivaltaan alaisiaan vastaan.

* * *

Summa Summarum.

Mika Illman antaa selvästi ymmärtää, että koko casen tavoite on ollut nimenomaisesti rajoittaa sananvapautta, jotta vallanpitäjiin kohdistuva arvostelu voidaan kieltää – ja rangaista siihen syyllistyviä.

Ja jotta tähän prejudikaattiin on päästy, ei tarvittu kuin neljä vuotta kestänyt julkinen poliittinen ajojahti ja Korkeimman oikeuden räikeä perustuslain rikkominen.

Onnea kansalaiset. Miettikää tarkasti, ketä äänestätte seuraavissa vaaleissa.

Koska kohta voi käydä niin, ettette seuraavassa projektin vaiheessa ole oikeutettuja äänestämäänkään.

Lähteet: HBl, Scripta, OM, Finlex, Teemu Lahtinen

Site Meter

KK

Toppuuttelun vaihe on sitten, jos joudumme tukeutumaan puhtaasti vain maajoukkoihin

Ulkoministeri Alexander Stubb (Belgian kokoomus) YLE:n mukaan.

Mitä helvettiä?

Kuka ihmeen Me? Missä vaiheessa Suomi on liittynyt YK:n lipun alla toteutettavaan laittomaan hyökkäyssotaan Libyaa vastaan? Kuka on julistanut Suomessa sodan Libyalle? Koska Suomi on liittoutunut?

Vastauksia odotellessa (ja tuskin hengitystä pidättäen).

Site Meter

Uutisvuo on täyttynyt parin viimeisen päivän ajan  Libyaa koskevista uutisista.  Tämän hetkinen tilanne on se, että Yhdysvallat ja osa sen liittolaisista on ryhtynyt sotatoimiin Libyan (joka on myös YK:n jäsenvaltio)  laillista hallitusta vastaan – YK:n peruskirjan vastaisesti ja YK:n turvallisuusneuvoston siunauksella.

YK on  näin ollen valtuuttanut sotilasliiton puuttumaan jäsenvaltionsa Libyan sisäisiin asioihin ihmishenkien turvaamisen vuoksi – suomeksi asian voi muotoilla selväkielisesti niin, että YK on valtuuttanut Ranskan ottamaan haltuunsa Libyan luonnonvarat (öljyn) ja tukee näin suoraan ja varauksettomasti uutta eurooppalaista kolonialismia – nimitettäköön sitä sitten vaikka uuskolonialismiksi tai eurokolonialismiksi.

Tässä ei sinänsä ole mitään uutta. Sama järjestö myi periaatteensa edellisen kerran Yhdysvaltojen  (ja sen arabiliittolaisten) edulle jo Kosovon sodan (1999-2006) aikana. Tuolloin otettiin kiertoilmaisu rauhaanpakottaminen laajempaan poliittiseen arsenaaliin ja sillä pyhitettiin hyökkäyssota ja jäsenvaltion pilkkominen ensimmäistä kertaa YK:n historian aikana (meidän on suomalaisina syytä muistaa, että olimme itsekin puolueettomana valtiona mukana tässä interventiossa, eikä presidentti Martti Ahtisaaren ja sir Harri Holkerin roolit Serbian pilkkojina olleet mitenkään vähäpätöisiä).

Lännen tuolloin tukema ja varustama Kosovon vapautusarmeija (UÇK) perustettiin aikoinaan Sveitsissä olevien albaanien toimesta jo vuonna 1982. UÇK organisoitiin (vasemmistolaisen)  IRA:n tavoin, joten puhtaan terrorin käyttö on ollut liikkeen päätoimintamalli jo sen perustamisesta alkaen. Liikkeen alkuperäisinä tavoitteina oli luoda itsenäinen albaanialue sosialistiseen Jugoslaviaan ja liittää se  sen jälkeen Albaniaan – osaksi tulevaisuuden Suur-Albaniaa. Huomattavaa on se, että Kosovon kriisin alussa koko  UÇK:n olemassaoloa epäiltiin. Esimerkiksi  maltillinen albaanijohtaja Ibrahim Rugova piti UÇK:ta lähinnä  serbien provokaattoreina.

UÇK tuli ulos kaapistaan  helmikuussa 1996 serbipoliiseja ja viranomaisia vastaan tehdyn suuren tehdyn iskusarjan jälkeen. UÇK sai tukea luultavasti todennäköisesti  heti alusta asti  Yhdysvaltain, Ison-Britannian ja Saksan tiedustelupalveluilta. UÇK:n perustajista on syytä mainita ainakin  Zahir Pajaziti ja Adem Jashari.

Kun tarkastelemme Libyan nykyistä tilannetta,  sitä on syytä peilata myös Kosovon kautta. Kosovossa länsimaiden valtamedia julisti  NATO:n toimien olleen humanitäärinen interventio, jossa länsimaat olivat hyvää hyvyyttään pelastaneet albaanit.

Minkäänlaisia todellisia ratkaisuja ei kuitenkaan etsitty eikä sotaa edes pyritty välttämään. Näin siksi, että sota ja serbien nöyryyttäminen  se palveli  Yhdysvaltojen (ja sen arabiliittolaisten)  geopoliittisia ja  etuja.  Nato oli osallisena  kriisissä ja sen osallisuudelle haettiin edes jotain  oikeutusta.

Serbeiltä vaadittiin Rambouillet’n konferenssissa käytännössä koko Serbian miehitykselle alistumista. Presidentti Mauno Koiviston mukaan serbeille ennen sotaa esitetyt vaatimukset oli mahdotonta hyväksyä  edes maan omien lakien puitteissa. Koiviston mielestä sodassa saavutettu sopimus olisi voitu saavuttaa ilman väkivaltaa kärsivällisemmällä diplomatialla  Neuvottelujen sisältöä serbeille tehtyjen vaatimusten suhteen ei päästetty julkisuuteen ja asiakirjat julkistettiin tärkeimmiltä osiltaan vasta kuukausien päästä.

Pekka Visuri julkaisi tuoreeltaan aiheesta  kirjan Kosovon Sota. Visurin teos kyseenalaistaa valtamedian kuvaa sodasta, kuten teki myös  brittiläisen kirjeenvaihtaja Robert Fisk. Hän arvioi, että Rambouillet’n konferenssissa esitettiin tarkoituksella niin kovia ehtoja, että hänestä neuvotteluiden syy vaikutti olevan enemmän rauhan estäminen kuin sen tuominen. Myös norjalainen rauhan- ja konfliktitutkija Johan Galtung esitti samansuuntaista kritiikkiä.

Libyan nykyinen johtaja Muammar Gaddafi on de facto diktaattori. Se ei kuitenkaan muuta sitä tilannetta, että hänen hallituksensa on laillinen, kansainvälisesti laajasti tunnustettu sekä YK:ssa maataan edustava.

Kun Yhdysvaltojen kaltainen demokratian irvikuva lähtee tukemaan EU:n tiukassa ytimessä olevan entisen siirtomaavaltion harjoittamaa uuskolonialismia, sana demokraattinen on näissä kuvioissa lähinnä sen paperin arvoinen, jolle se kulloinkin on painettu. Yhdysvaltojen edustama good country vs. criminal country -ajattelu on laajentunut ja yleistynyt suurvaltapoliittisena julkisivun pesumenetelmänä, yksinkertaistuksen astalona ja asioiden sakrifioimiskeinona.

Yhdysvallat on Libyassa lähtenyt tukemaan avoimesti eurokolonialismia. Syyt ovat päivänselviä.

Yhdysvallat osallistuu tähän operaatioon kiittääkseen EU:ta tuesta Irakissa ja Afganistanissa ja sitoakseen EU:n tulevana liittovaltiona itseensä ja maailmanpolitiikkaansa.  Lisäksi Yhdysvallat sotii Kiinan vaikutusvaltaa vastaan epäsuorasti Afrikassa – käyttäen liittolaisiaan julistamattomassa sodassa suurinta rahoittajaansa Kiinaa vastaan (YK on muuten tukevasti mukana kulissina EU;n ja Kiinan välisessä siirtomaasodassa Afrikan sydämessä jo nyt).

Se mitä Yhdysvallat ei näytä oppineen vieläkään  on islamilaisen maailman (ja sen lisääntyvän väestön ja hengellisyyden) ymmärtäminen. Edes Irakista ja Afganistanista saadut kokemukset eivät näytä siirtyneen mukaan suurvallan selviytymisstrategiaan.

Kaatamalla maallistuneen diktaattorin tiukan hallinnon  islamilaisessa maassa, Yhdysvallat luo valta- ja arvotyhjiön. Tällainen tyhjiö on omiaan (etenkin nykyisin) täyttymään varsin nopeasti fundamentalistisen islamin kannattajien ja mullahien toimesta.

* * *

Näennäisesti humanitäärisin syin toteutetun intervention moraali ja oikeutus on tämän kirjoituksen aihe. Sen ymmärtämiseksi lukija voi halutessaan tutustua esimerkiksi Noam Chomskyn teokseen  Uusi sotilaallinen humanismi: Kosovon opetukset

Chomsky syyttää  teoksessaan erityisesti länsimaiden intellektuelleja tapahtumien järjestyksen nurinpäin kääntämisestä Kosovon sodan aikana, kun he kirjoittavat pommitusten olleen vastaus albaanien joukkokarkotuksiin (jotka todellisuudessa alkoivat vasta NATO:n  pommitusten käynnistyttyä). Chomskyn mukaan useat NATO:n kenraalit varoittivat siitä, että pommitukset voivat johtaa joukkokarkotuksiin.Hän asettaa Kosovon tapahtumat laajempaan poliittiseen kontekstiin muistuttamalla samana vuonna tapahtuneista Turkin kurdeihin NATO-maan kohdistamasta aseellisesta repressiosta sekä Itä-Timorin (kristittyyn)väestöön kohdistuneista (muslimien organisoimista) väkivaltaisuuksista.

Chomskyn näkemys on se, että länsimaat ovat olleet viimeisissä konflikteissa  tukemassa sortavaa osapuolta.  Tällä näkemyksellään hän arvostelee sellaista  ajatusta, että länsimaat toimisivat nykyään humanitäärisesti.

Tämän artikkelin kirjoittaja allekirjoittaa Chomskyn  kritiikin yllämainituilta osin eikä halua henkilökohtaisesti – eikä kansallisvaltio Suomen  kansalaisena –  olla missään tekemisissä tämän kehityksen ja sen ns.hedelmien kanssa.

Lähteet: YLE, HS, YK, Wiki,  Pekka Visuri,: Kosovon sota, Noam Chomsky; Uusi sotilaallinen humanismi: Kosovon opetukset

Site Meter

Uutisvuo kertoo, että  julkisrahoitteisen (ja näennäisesti tasapuolisen) Yleisradion ohjelmat menestyivät hyvin Bonnierin Suuri journalismipalkinto -kilvassa. Vuoden journalistiseksi teoksi valittiin Ajankohtaisen kakkosen homoilta. Uutisen mukaan, viime lokakuussa järjestetty keskustelu käynnisti laajan keskustelun kirkosta ja homoseksuaalisuudesta.

Palkintoraati perusteli päätöstään näin:

… teemailta nosti esiin yhä tabuina pidettyjä asioita. Se sysäsi liikkeelle vilkkaan keskustelun paitsi seksuaalisten vähemmistöjen asemasta myös kirkkoon liitetyn arvomaailman merkityksestä tämän päivän suomalaisille. Myöhemmin homokeskustelu on laajentunut keskusteluksi arvoliberaalista ja arvokonservatiivisesta Suomesta.

Sieltähän se tuli – totuuskin. Kyse ei siis ollut homojen (eikä  yleensäkään vähemmistöjen)  oikeuksien ajamisesta, vaan kylmästä maailmankatsomuksellisesta propagandasta.

Propagandasta, joka oli tunteisiin vetoavaa ja älykkäästi käsikirjoitettua.  Näistä peruselementeistä, mahdollisuudesta käyttää valtakunnallista mediaa pienen ryhmän etujen ajamiseen sekä hyvästä näyttelijävalinnasta (mukaan lukien hyödylliset idiootit) saatiin rakennettua kaikki ennakko-odotukset pöydältä lyönyt mielipiteenmuokkauspaketti – sellainen josta jopa Joseph Göbbels olisi ollut kateellinen.

Jokainen voi halutessaan käydä ihastelemassa tuolla sitä, kuinka journalistiseksi keskusteluksi naamioitu näytelmä etenee käsikirjoituksen mukaan. Toimittajia voi vielä erikseen onnitella Päivi Räsäsen keksimisestä.

Toimittajia pitää myös onnitella ennen kaikkea siitä ovelasta vedosta, että miten  tämä yksittäinen kiihkoileva maallikko saatiin mukaan ohjelman vetonaulaksi . Se kuinka Räsänen sai suuren yleisön edessä kirkon viralliset kasvot – se jos mikä oli ovela veto. Se osoittaa ohjelman tekijöiltä erinomaista mediamanipuloinnin osaamista ja täydellistä irtautumista kaikesta journalistisesta etiikasta.

Suurelle yleisölle tarjottiin yhden näkyvän persoonan tarjoamaa hihhulointia valtionkirkon virallisena kantana homojen parisuhteenrekisteröintikysymykseen – joka oli jo tuolloin ratkaistu valtiovallan ( ei kirkon) toimesta. Vanhimpien vihaoppien mukaisesti,  kansa saatiin manipuloitua mukaan juoneen ja suuttumaan – näin kaikki pogromit syntyvät.

Homoillan tuottanut toimitus oli tutustunut esikuvansa ajatteluun ja omaksunut tämän edustaman ajattelumallin loistavasti:

”Kun kerrot valheen, kerro iso.”
”Uudelleen ja uudelleen toistetusta valheesta tulee totta.”

Välittömänä seurauksena tästä erinomaisesti toteutetusta spektaakkelista oli kirkon rakenteita murtava (itsenäiseen ajatteluun kykenemättömän ja johdateltavissa olevan)  sopulilauman joukkoeroaminen kirkosta.Tällä on tulevaisuudessa lukemattomia seurauksia – maltillisen valtionkirkon aseman heikentymisen kautta tapahtuvan uskonnollisen tyhjiön syntyminen ja sen täyttyminen toinen toistaan eksoottisimmilla ja fundamentalistisimmilla opeilla ja lahkoilla (vahvistuvaa ja käännytystyötä tekevää islamia mitenkään tässä unohtamatta).

Muita pitkäaikaisempia vaikutuksia ovat kiintiöajattelun (se, jolla lyödään lahjakkuutta päähän ja suositaan tyhmyyttä ja lahjattomuutta) lisääntyminen, vähemmistöjen  etuoikeuksien lisääntyminen enemmistöön nähden ja arvoliberalismin kieroutuneimpien ilmiöiden esiinmarssi.

Ne joita tässä näytelmässä on käytetty hyväksi eivät  kuitenkaan ole uskonnollisia yhteisöjä. Hyväksi käytettyjä ovat Räsänen, homoseksuaaliset vähemmistöt ja se kuuluisa enemmistö – suurine yleisöineen.

Kysymys Sinulle, oi Suvaitsevainen suomalainen; joko Sinusta hiljalleen tuntuu siltä, että aamupuuroosi on kustu?

Lähde: YLE

Site Meter

Maahanmuuttajaperäinen  Husein Muhammed (joka on Helsingin vaalipiirissä vihreiden eduskuntavaaliehdokkaana) ja työskentelee osittain verovaroin subventoidussa järjestötyöpaikassa (joka taas olisi Suomessa täysin tarpeeton puolijulkinen menoerä ilman Huseinia ja hänen kaltaisiaan maahanmuuttajia),  avautuu tänään US-blogissaan otsikolla Epätasa-arvo on epäsuomalaista.

Tuossa sepustuksessaan Husein muistaa tapansa mukaan toitottaa omia näkemyksiään totuutena ja opastaa meitä suomalaisia siitä, kuinka me omat asiamme hoidamme.

Otsikon ja kirjoituksen välinen ristiriitaisuus hyppää silmille heti otsikon jälkeistä pilakuvaa katsellessa:

Tästä kuvasta ei voi saada hyvälläkään tahdolla juuri muuta kuvaa, kuin se mitä siihen on raapustettu.  Nimittäin sen, että Husein pitää itseään kantaväestöä edustavaa Kalle Keskivertoa hyödyllisempänä ja tarpeellisempana asujana Suomessa.

Suomeksi sanottuna, tämä kuva (jos nyt mikään) henkii suoranaista kiihottamista kansanryhmää vastaan. Siis kantasuomalaisia vastaan-

Kuvassa esitetyillä stereotypioilla luodaan kantasuomalaisista ihmisistä mielikuva verovaroin elävinä loisina.  Kuvassa annetaan ymmärtää myös se, että Husein (ja hänen kaltaisensa) ovat hyödyllisempiä ihmisiä, kuin kantasuomalaiset.

Jos tätä Huseinin esittämää ajatusta jatketaan, looginen johtopäätös on se, että Husein haluaa korvata /(verovaroin elävät ja hyödyttömät) kantasuomalaiset kaltaisillaan maahanmuuttajilla.

Se mikä jää epäselväksi on kysymys siitä, mitä Husein sitten tekee meille hyödyttömille kantasuomalaisille sen jälkeen, kun hän on saanut muutettua Suomen kuvassaesitettyjen tavoitteidensa mukaiseksi?

Pogromit, keskitysleirit – vai kenties jokin  ihan uusi vaihtoehto kansanmurhalle lopulliselle ratkaisulle hyödyttömän kantaväestön poistamiseksi ja uuden väestön  Suomeen tuomiseksi?

Lähde: US

Site Meter

Kun tämän artikkelin kirjoittaminen aloitettiin, toimitus katsoi lopputulosta ja totesi, että siitä tuli aivan liian monimutkainen ja pitkä. Siksi olemme päätyneet julkaisemaan erittäin selvän, lyhyen ja kansantajuisen version maahanmuuton uhkista.

Euroopan Unioni livauttelee ajoittain (ilmeisen vahingossa tai huonosti peitellen) todellisiakin tiedonjyviä kansalaisten keskuuteen niistä  kaikkia unionin asukkaita koskettavista sopimuksista, joita päättäjät (parhaita latinalaisen hallintokulttuurin perinteitä noudattaen) tekevät suljetuissa huoneissa ja salakähmäisyyden kabineteissa.

Nyt näyttää siltä,  että (aivan kuten on ounasteltukin) valtiojohtomme on tehnyt eduskunnan ja kansan selän takana ja tietämättä sellaisia sitoumuksia ja lupauksia, jotka eivät ole Suomen etujen mukaisia eivätkä edes lainsäädäntöömme perustuvia. Sinänsä huvittava sivuepisodi oli männä viikolla eduskunnassa nähty kanatytön möläytys, jolla hän  tuli samalla paljastaneeksi sen,kuinka EU:n isot pojat vievät hölmöä maalaista kuin kuoriämpäriä – ja Suomea sen mukana.

Rahapolitiikkaa yhtään väheksymättä (ja siihen kiinteästi liittyen) , maahanmuuton todellisuus on kuitenkin sellainen asia, joka näyttää muodostavan suurimman uhkan Suomella ja suomalaisille.

Euroopan Unioni on siis julkaissut mietinnön, joka paljastaa karulla tavalla sen, että Suomen osaksi Uudessa Uljaassa Eurostoliitossa on suunniteltu luontoreservaatin ja pakolaiskaatopaikan rooli. Tuo mietintö löytyy PDF-muodossa täältä. Toimitus suosittelee sen tallentamista ja siihen tutustumista ajatuksen kanssa.

Kansankielellä ja lyhyesti tiivistettynä tuon asiakirjan hälyttävin sisältö on se, että vastoin Vanhasen/Kiviniemen hallituksen  puheita EU:ssa on sovittu yhteisestä pakolaispolitiikasta (kansaa kuulematta), kansallisten varojen yhteiskäytöstä ja sananvapauden kaventamisesta ja ns. väärien mielipiteiden  kriminalisoinnista . Sivujuonteina tässä ovat  peittelemätön liittovaltiokehitys, avoimen kasvottoman kapitalismin istuttaminen Eurooppaan (vaikka väkisin), siirtyminen keskitetyistä työmarkkinaratkaisuista paikallisempaan sopimiseen, siirtyminen palkkaverotuksesta kulutusverotukseen sekä pyrkimys eläkeiän korottamiseen.

Miten tuo kabinettisopimus (joka on tehty siis kansaa kuulematta) sitten vaikuttaa elämäämme?

Paljonkin .

Yksinkertaistetaan (lupauksen mukaan). Pahimmassa tapauksessa (liitteet sivu I-24) tulevaisuus on sellainen, että  (meitä huomattavasti suuremman ja vauraamman) Saksan ottaessa pakolaisia vastaan vuositasolla 15,776 kappaletta, Britannian kokonaiset 9,147 kappaletta ja Espanjan ottaessa näitä vastaan 25,923 kappaletta, EU työntää Suomeen (meiltä suomalaisilta mitään asiasta kysymättä) tulevaisuudessa 20,054 vekkulia paremman elämän tavoittelijaa vuodessa.

Tältä pohjalta tarkasteltuna, ei ole kovinkaan kummoinen ihme, että se sakki joka tällaisesta on sopinut  (ilman lupaa) haluaa myös siirtää kansallisen päätäntävallan kokonaan EU:lle.

Tällaisille ihmisille on olemassa nimikin – epäisänmaalliset maanpetturit.

Vielä on kuitenkin mahdollisuus pysäyttää kehitys ja kääntää rattaan kulkusuunta päinvastaiseksi. Äänestä oikein ja osallistu seuraaviin vaaleihin. Ne ovat nimittäin Suomen ja suomalaisten tulevaisuuden kannalta elintärkeät.

Lähteet: EU, YLE, HS, US, HF (kiitos Roopelle)

Site Meter

Olemme käsitelleet täälläkin puun takaa tullutta ja pimennetyin valoin ajettua perustuslain muutoshanketta. Uusin vaihe tässä itsenäisyyden ja oman päätösvallan siirtämisessä EU:lle on se, että päättäjille tuli kiire saada tämä lakialoite vielä ennen vaaleja eduskuntaa.

Kiireellä (ja uutispimennossa) valmisteltu veretön vallankaappaus jatkuuu seuraavaksi keskivikkona Eduskunnan täysistunnossa.

Ja niin jatkuu suoranainen valehtelu ja kansan kusettaminenkin

Kun asia pullahti vahingossa julkisuuteen, se on hermostuttanut koko oligarkkisen poliittisen eliittimme. En tiedä kuinka tyhmänä perustuslakivaliokunta Suomen kansaa pitää, mutta täytyy todeta, että viimeisin kommentti loukkaa sekä älykkyyttä että oikeudentajua.

Perustuslakivaliokunta näkee perustuslakiin kirjattavan EU-jäsenyyden siten,  ettei jäsenyyden mainitsemisella kuitenkaan ole suurta merkitystä, ja esimerkiksi unionista eroaminen voisi tapahtua eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä.

Näinhän se ei kuitenkaan voi (laillisesti) olla.

Kun EU-jäsenyys on kirjattu perustuslakiin, sen poistaminen vaatii perustuslain muuttamista – perustuslain säätämisjärjestyksestä valtiosääntö sanoo näin:

73 §
Perustuslain säätämisjärjestys

Ehdotus perustuslain säätämisestä, muuttamisesta tai kumoamisesta taikka perustuslakiin tehtävästä rajatusta poikkeuksesta on toisessa käsittelyssä äänten enemmistöllä hyväksyttävä lepäämään ensimmäisiin eduskuntavaalien jälkeisiin valtiopäiviin. Ehdotus on tuolloin valiokunnan annettua siitä mietintönsä hyväksyttävä asiasisällöltään muuttamattomana täysistunnossa yhden käsittelyn asiana päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä.

Ehdotus voidaan kuitenkin julistaa kiireelliseksi päätöksellä, jota on kannattanut vähintään viisi kuudesosaa annetuista äänistä. Ehdotusta ei tällöin jätetä lepäämään, ja se voidaan hyväksyä vähintään kahden kolmasosan enemmistöllä annetuista äänistä.

Tätä on siis suomalainen politiikan avoimuus ja läpinäkyvyys – valheita valheiden perään.

Päivän kysymys kuuluu:

Päivän toinen  kysymys kuuluu:

Päivän kolmas kysymys kuuluu:

Ja vihoviimeisenä:

Lähteet: US, YLE, Finlex

Site Meter

Kansainvälisesti arvostettu terrorismintutkija Magnus Ranstorp arvioi päivän Hyysärissä, että Suomea ei uhkaa samanlainen jihadistinen terrorismi kuin Ruotsia ja Tanskaa. Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulussa työskentelevä Ranstorp sanoo, että

”Suomi on sitä, mitä Ruotsi oli ennen: rauhaisa poukama myrskyisässä maailmassa”,

Kun katsoo nykyistä monikulttuuripuuhastelua niin vääjäämättä tulee mieleen kysymys siitä, että onko nykyisten päättäjiemme  todellinen tavoite seurata tässäkin asiassa Ruotsia ja tehdä maastamme samanlainen monikulttuurinen helvetti ja islamilaisen terrorin mekka kuin Ruotsi ja Tanska jo ovat?

Lähde: HS

Site Meter

Kuva: nimimerkki Jari

Kuva: Jari

Vuosikymmeniä maahanmuuttajia rajojensa sisäpuolelle  haalinut naapurimaamme Ruotsi on kohdannut ensimmäisen kerran ääri-islamilaista  Jihadia  julistaneen itsemurhapommittajan .

Kuten olemme mediasta saaneet tietää tekijä oli  (luotettavan Ruotsin poliisin mukaan 98-prosenttisen varmasti) muuan Taimur Abdulwahab, joka oli (luotettavien ruotsalaisviestimien mukaan)  28- tai 29-vuotias, irakilaissyntyinen mies.

Hän oli (edelleen ruotsalaismedian mukaan ilmeisesti) syntynyt Bagdadissa vuonna 1981 (tai 1980)  ja hän muutti äitinsä, isänsä ja isosiskonsa kanssa Ruotsiin 1992. Poliisin mukaan epäilty sai (mahdollisesti)  Ruotsin kansalaisuuden samana vuonna.

Aftonbladetin haastattelemien  (Abdulwahabin tunteneiden) ihmisten mukaan, hän sopeutui nopeasti ruotsalaiseen yhteiskuntaan. Hän harrasti koripalloa, seurusteli tyttöjen kanssa ja viihtyi hyvin perheensä kanssa, ystävät kertovat lehdelle. Lukiossa hän sai hyviä arvosanoja.

Lukion jälkeen Abdulwahab  haki ja pääsi Bedfordshiren yliopistoon Lutoniin ja muutti Britanniaan vuonna 2001,jossa hän alkoi kiinnostua radikaalista islamista (al-Qaidan tiedetään värväävän Lutonissa  uusia kannattajia).

Myös Abdulwahabin  vaimo on Lähi-idästä.He menivät naimisiin vuonna 2004, samana vuonna kun epäilty valmistui yliopistosta. Vuonna 2006 pari sai esikoistyttären, kaksi vuotta myöhemmin toisen tyttären ja viime kesänä pojan.

Abdulwahab oli käynyt keskusteluja foorumeilla, joita käyttävät esimerkiksi terroristiverkosto al-Qaida. Sivustoilla hänet tunnettiin ”pyhänä soturina”. Abdulwahabilla oli myös oma sivu Facebookissa. Profiilikuvassa kaksi miestä heiluttaa mustaa lippua, jossa on arabiankielistä kirjoitusta. Facebook-sivulla julkaistiin Expressenin mukaan myös islamistisia marttyyrivideoita. Facebookiin perustettiin (nyttemmin poistettu) Abdulwahabin muistoryhmä, jolla oli maanantaina yli 400 fania.

Neljä viikkoa sitten Abdulwahab palasi Britanniasta Tranåsiin yksin. Lauantaiaamuna hän istui autoon ja ajoi kohti Tukholmaa.

Kiitokseksi saamastaan turvallisuudesta, koulutuksesta ja hyvinvointiyhteiskunnan palveluista Abdulwahab päätti yrittää laajennettua joukkoitsemurhaa hyväntekijöidensä keskuuteen. Ruotsalaisten onneksi Abdulwahab tunaroi pomminsa kanssa niin, että hän itse jäi ainoaksi uhrikseen. Tässä päämäärässään häntä auttoi ennen kaikkea EU ja sen alueella oleva Pyhän Vapaan Liikkuvuuden Doktriini.

Ilman nykyistä Schengenin sopimusta  eri EU-maiden turvallisuusviranomaiset pystyisivät puuttumaan huomattavan paljon tehokkaammin ihmiskauppaan, salakuljetukseen, järjestäytyneeseen rikollisuuteen – ja etenkin tällaiseen fundamentalistisesta islamin uskonnosta juurensa juontavaan terrorismiin.

Tällainen nykyinen EU pysyy pystyssä (internationalismin kuolleeseen ruumiiseen uskovien) tapavasemmistolaisten ja kansainvälisen kapitalismin epäpyhän liiton varassa. Vihervasemmisto luulee pyörittävänsä (ja ennen kaikkea kontrolloivansa) Eurostoliittoa, mutta ei huomaa vieläkään päätyneensä tässä allianssissa kasvottoman kapitalismin juoksutytöksi.

Samaan aikaan kymmenet tuhannet Itä-Euroopasta  (ja muualtakin maailmasta) huijatut ja kaapatut nuoret tytöt joutuvat toimimaan seksiorjina, laittomat siirtolaiset vievät paikallisten työntekijöiden työpaikat, huumekappa leviää ja mafiat muuttuvat koko mantereen ylittäviksi –  ja kaikki tämä tapahtuu  näiden ns.humanistien toiminnan vuoksi.

Puhumattakaan näistä Jihadia keskuudessamme käyvistä terroristeista.

Juuri paneurooppalaisen vapaan liikkuvuuden vuoksi, tämä asia koskee meitä suomalaisia vieläkin enemmän kuin Pohjoismaiden välillä jo 1950-luvulta saakka ollut passivapaussopimus.  Periaatteella eräät-asiat-eivät-koskaan-muutu hoidettu asiasta tiedottaminen viranomaisten taholta  on kuitenkin (perisuomalaiseen tapaan ja jälleen kerran) lähinnä skitsofreenista.

Kun oma kotoinen turvallisuuspoliisimme (Supo) rauhoittelee kansalaisia julkisuudessa, niin  samaan aikaan Koko Kansan Presidenttimme kertoo naama virneessä, että totuttautukaa nyt siihen, kyllä se islamistien pommi räjähtää vielä suomalaistenkin keskuudessa.

Eihän tämä mikään yllätys ollut, mutta tässä herää aito kysymys siitä, että miksi meillä Suomessa on yritetty väen vängällä saada aikaan aivan näitä samoja ongelmia jotka riivaavat Ruotsia? Poliittinen tyhmyys saattaa olla eräs syy, ahneus toinen ja EU:n painostus kolmas. Veikkaan itse, että nämä kaikki kolme yhdessä.

Tästä tapauksesta kannattaa oppia ainakin se olennainen. Vaikka meille jatkuvasti jankutetaan sitä, kuinka toisen ja kolmannen polven syrjäytyneistä maahanmuuttajista tulee tulevaisuuden terroristeja, tämä tapaus osoittaa myös jotain aivan muuta. Tällä kerralla näennäisesti hyvin integroitunut ja elämänsä hallitseva maahanmuuttaja muuttui kiihkeäksi islamin soturiksi opiskellessaan  (islamistien soluttamassa) yliopistossa.

Tämän perusteella voi päätellä ainakin sen, että fundamentalistinen islam puhuttelee myös muitakin kuin syrjäytyneitä (toisen ja kolmannen polven) maahanmuuttajia.

Lisäksi siitä voinee tehdä myös sellaisen johtopäätöksen, että läheskään kaikkien muslimien integraatio eurooppalaisuuteen ja Eurooppaan ei ole todellisuutta.

Haluan kiinnittää tässä kohtaa huomiota New York Timesin  , 5. helmikuuta 2006 julkaisemaan ja Christopher Caldwellin kirjoittamaan Ruotsin maahanmuuttopolitiikkaa valottaneeseen kirjoitukseen. Artikkelin nimi oli Islam on outskirts of Welfare state (artikkeli löytyy kokonaisuudessaan suomeksi käännettynä täältä).

Caldwell kertoo ruotsalaisen yhteiskunnan monikulttuurisen ajanjaksoon johtaneen, sen kehittymisen ja nykyiseen tilanteeseen yleisesti liittyvän historian. Hän tekee myös tarkkoja havaintoja ruotsalaisesta todellisuudesta maahanmuuttajien kanssa:

Ruotsi on yksinkertaisesti nyt liian monimuotoinen pystyäkseen hyötymään massatuotetusta vauraudestaan ja turvallisuudestaan, joka sopi sille niin hyvin melkein vuosisadan ajan. Kapitalismin kriitikot käyttivät Joseph Schumpeteria ja Daniel Bellia osoittaakseen, että vapaa markkinatalous on viime kädessä kaivanut maata oman menestyksensä alta: vauraus jota työn etiikka luo saa ihmiset haluamaan vähemmän työntekoa. Hyvinvointivaltiolla on myöskin omat kulttuurilliset vastaväittäjänsä. Se lepää konsensuksen päällä, joka taas on tapa kertoa toisella tavalla kulttuurillisen variaation puutteesta. Mitä voimakkaampi konsensus on, sitä enemmän hyvinvointivaltiolla on tilaa kasvaa. Mutta kun konsensus vahvistuu, silloin vahvistuu myös yhteiskunnallinen naiiviuskin; uskomus siitä, että omat erikoislaatuiset tavat ovat jotain sellaista joka on myös kaikkia muita vastustamattomasti viettelevää. Ruotsin suurimmat maahanmuutto-ongelmat eivät välttämättä liity ainoastaan rikollisuuteen, työttömyyteen ja ääri-islamilaisuuteen , vaan johonkin muuhun asiaan erillisenä kokonaisuutena.

Siihen, että Ruotsiin tulevat maahanmuuttajat ymmärtävät täydellisesti sen, että ruotsalainen järjestelmä on pystytetty tasa-arvon perustalle, mutta he ovatkin päättäneet, ettei tämä järjestelmä sovi erityisen hyvin heille.

Lähteet: Aftonbladet, SvD, HS,IL, MTV3, US, HS, NYT

Site Meter

Nykyaikaan liittyvä todellisuus alkaa jo peitota älyttömimmätkin fiktiot tässä rakkaassa isänmaassamme.Se alkaa itseasiassa ylittämään jo jopa jo pahimman suomalaisen elokuvan rillumarei-kauden surkuhupaisimmat saavutukset.

Ja se jos mikä on jo todellinen saavutus.

Odotan jo kieli pitkällä tätä nykyaikaista Pekka ja Pätkä-leffojen nykyaikaistettujen versioiden esiinmarssia.Koska en halua olla mitenkään olla uuden ja uljaan kehityksen esteenä, haluan kantaa oman korteni kekoon ja esitellä oman ehdotukseni siitä, miten suomalaisen elokuvan unohdettu aarteisto saataisiin muutettua poliittisseti korrektiksi ja samalla saataisiin sadun keinoin muutettua suomalaisten enemmistö läpisuvaitsevaisiksi.

Elokuvan ohjaajana voisi toimia vaikka anonyymillä nimimerkillä esiintyvä Ali Quu ja tuottajana (samoin vaikka  peitehenkilöllisyydellä esiintyvä)  YLE:n tavat oppinut suomalaisvihaaja Wali Hoo. Kuvaajana voisi toimia esimerkiksi Käkkis Arhinmäki, jolla on asiaan liittyvää kokemuspohjaa ilmeisen riittävästi.

Nyt tarkkana kaikki muutkin uuden polven wannabe-tarantinot ja -coppolat,  tässä teille loistava business-idea  – etenkin kun vanhat rahoituslähteet ovat kuivuneet. Jos tälle projektille ei heru fyrkkaa YLE:stä, kulttuuriarkistosta ja elokuva-arkistosta – niin sitten ei kyllä heru millekään muulekaan produktiolle.

… ja onhan tietysti aina olemassa RAY ja UM…

Tämän uuden elokuvan nimeksi voitaisiin laittaa integroitumisen (sekä vanhan yksikulttuurin muuttamisen monikulttuuriseksi) merkeissä esimerkiksi Pekka ja Pätkä  merirosvojahdissa.

Pekan rooliin sopisi aivan itseoikeutetusti Afrikkaan verovaroin suuntautuneen turismin kuningaskuluttaja Pekka Haavisto ja hänen aisaparikseen Pätkäksi voitaisiin (turhaa castingia tekemättä) ottaa esimerkiksi Osmo Soininvaara. Odella nimittäin  taitaa olla juuri nyt ylimääräistä aikaa, kun hänen ajamansa Päijät-Hämeen slummiuttamissuunnitelma…  hmmmm… sanoisimmeko vaikka, että ajoi karille.

Tai kuten asiaa kuvaili:

Soininvaara epäonnistui minun mielestäni täysin. Tuommoinen ylimielinen stadin kundi tulee maalaisia opettamaan. Se tuli viestinä kaikilta, että selvittäjä pyörii samat kalvot kainalossa ympäri kuntia. Ja sitten kun selvitysmies tuli ulos valmiin pakettinsa kanssa, niin ne oli taas ne samat kalvot.

Osmo saisi tässä elokuvahassuttelussa kerrankin toteuttaa itseään ja jauhaa jargoniaan ”… asiahan ei kuulu mitenkäään minulle, mutta …”

Naispääosaankapteeni Akuliinaksi – sopisi (kuin poliisin nyrkki anarkistin  nenään) työministerinä touhottava Anni Sinnemäki. Annikin saisi kerrankin oikeita töitä, eikä hänen tarvitsisi enää huolehtia työttömyyden lisäämisestä, nuorille ja syrjäytyneillä käytävän ihmiskaupan  laajentamisesta  ja suomalaisen elinkeinoelämän kurjistamisesta.

Jos Haavisto on projektissa mukana, pakollinen homokiintiölin on täytetty, mutta jos hän ei jostain syystä ehdi tai halua osallistua tähän projektiin, tuon kiintiön täyttäminen voitaisiin huoletta uskoa aidon Akuliinan harteille.

Tämän uutta, uljasta ja kaunista uussuomalaista  monikulttuuria edustavan elokuvan synopsis menee suurin piirtein näin:

Kun kaukaa viisas ja täydellinen hallituksemme on komentanut  huonosti Somalian merialueille sopivan   Kaleerilaiva Puuhamaan seikkailuretkelle kapteeni Akuliinan komennossa alkaa käsittämätön hössötys, kaahaus ja sekoilu – kunnon b-farssin tyyliin. Puolustusvoimat palkkaa Kaleerilaiva Puuhamaalle sopivan joukon (noin 50) Suomessa asuvaa somalia  ”yhteyshenkilöiksi ja tulkeiksi”.

Näille annetaan väliaikainen erikoisupseerin vakanssi ja komea uniformu. Hassujen kommeltusten ja kahden upotetun valaanpyyntialauksen jälkeen, kapteeni Akuliinan komentama alus pääsee kuin pääseekin Somalian rannikolle. Kun suomalaiset ottavat ensimmäisen kerran kiinni somalimerirosvoja, todetaankin  yllättäen, että nämä vesselithän kuuluvatkin perheidenyhdistämisohjelman piiriin.

Jokaisessa  kunnon  merirosvotarinassa on aarre – niin myös tässä.  Elokuvan loppukohtauksessa Puuhamaa purjehtii auringonlaskuun kultamunien kanssa.

Lähteet: UM, KU, City, HS

Site Meter

Kysymys kulttuurirelativisteille, jotka olette sitä mieltä, että kaikki ismit ovat samanarvoisia, kuuluu  hyvin yksinkertaisesti näin:

Miten Te suhtaudutte siihen, että joku ismi kieltää toisten ismien olemassaolon?

Esimerkiksi näin

Lähde:YLE

Site Meter

Kun kesä on nyt lopuillaan (ja kaksi  muuta tämän blogin kolmesta muskettisoturista ovat jo ehtineet aukaista sanaisen arkkunsa) on ehkä syytä,  että myös minä palaan valituksen ja perisuomalaisten itkuvirsien pariin.

On aika mennä henkilökohtaisuuksiin, siis omiini. Tämä mielipide koskee ismejä, ei ihmisiä.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että nykyinen länsimaihin suuntautuva kulttuurillinen ja poliittinen islam on syvältä ja poikittain.

Se toki noudattaa Koraanin sanomaa siinä, että se pyrkii käännyttämään ja muokkaamaan ns. yleistä ilmapiiriä itselleen ja omille tarkoitusperilleen sopivaksi. Näissä tavoitteissaan se on kuitenkin länsimaalaiseen yhteisöön täysin sopimaton.

Omaan ympäristöömme tunkeutuva ekspansiivinen (valloittava) islam on häijy ja loppupeleissä ei-toivottu vieras.

Sekä käyttää härskisti hyväkseen omaksumaamme suvaitsevaisuusperiaatetta. Ja pyrkii samaan aikaan murskaamaan sen.

Tällainen valloittaja lukee lainsäädäntömme tarkkaan ja on jokaisessa mahdollisessa tilanteessa valmis kärkkäästi vaatimaan itselleen erioikeuksia. Omaa suvaitsevaisuuttamme apunaan käyttäen.

Se vaatii erityiskohtelua (muka-suvaitsevaisuuden nimissä) ja hakee oikeutta oman oikeudentajumme vastaisille traditioilleen. Se haluaa alistaa naiset,lapset, seksuaaliset vähemmistöt ja kaikki muutkin sen agendasta poikkeavat ajatukset. Se haluaa istuttaa suvaitsevaiseen yhteiskuntaamme ns. kaksoisstandardin kautta oman suvaitsevattomuutensa ja sen feodaalisen lainsäädännön ja moraalin.

Se vaatii äänekkäästi omia oikeuksiaan, haluten samaan aikaan loukata toisella tavalla uskovien (ja etenkin uskonnottomien)  oikeuksia ja moraalikäsityksiä.

Sen lopullinen tavoite on käännyttää valtaväestö islamiin(paluu Ummaan) ja romuttaa kaikki se, mitä me olemme pitäneet tärkeänä.

Hyvästi vapaus, veljeys (ja etenkin sisaruus) sekä tasa-arvo.

Henkilökohtaisesti inhoan jotain muuta vielä fundamentalistista islamiakin enemmän.

Nimittäin kotoista kulttuurirelativismiamme.

Monet näistä kulttuurirelativismiin uskovista (pikku hörhöistä) ovat sitä mieltä, että kaikki aatteet ja ismit ovat yhdenvertaisia. Samaan aikaan nämä hyödylliset idiootit ajavat islamilaisen kulttuuriekspansion lisäksi homoseksuaalien oikeuksia, naisten oikeuksia ja lasten oikeuksia – puhumattakaan niistä sadoista vähemmistöistä,joiden oikeuksia nämä puolustavat samaan hengenvetoon ekspansiivisen islamin (joka tuo tullessaan dragonisen sharia-lainsäädännön ja alkuvaiheessa lainsäädännöllemme vieraan kaksoisstandardin) oikeutta elää yhteiskunnassamme.

Suomeksi sharia koostuu silmä-silmästä periaatteesta- kunniamurhista, verikostoista, kivittämisistä, silpomisista, ei-muslimien oikeuksien halveksimisesta ja alistamisesta  sekä uskonolla pyhitetyistä vaimon- ja lapsenpieksäjäisistä.

Ehkä näillä kulttuurirelativisteilla on joko ns. järki hukassa (löytäjä saa pitää) tai sitten he luulevat todellakin olevansa infideleinä jotenkin toisessa asemassa kuin muut ei-uskovaiset islamin silmissä?

Jos Euroopassa (ja lännessä tai missä muualla tahansa, noin ylipäätään) tullaan näkemään uskonsotia tai pogromeja, nämä kulttuurirelativistit ovat se ainoa ja oikea syypää tällaiseen kehitykseen.

Kun kulttuurirelativismiin kuuluu se kuuluisa oppi siitä, että kaikki ismit ovat samanarvoisia, herää kysymys siitä, miten mahtaa islam suhtautuu esimerkiksi aitoihin pedofiileihin, sodomisteihin, nekrofiileihin, ateisteihin ja homoseksuaaleihin?

Toivottavasti en joudu olemaan henkilökohtaisesti paikalla tuota kulttuurirelativismin  huippuhetkeä todistamassa.

Site Meter

Nyt näyttää siltä, että viimeaikaisten maahanmuuttoon liittyvien  puheenvuorojen kaiuista alkaa nousemaan niin epävireinen häly ja kumina, että on aika avata uusi aihealue – Vieras komentaa isäntäväkeä.

Kunnian tämän aihealueen avaamisesta saa Pakolaisneuvonta ry:n irakilaissyntyinen lakimies Husein Muhammed (vihreät). Tämä vähemmistövaltuutetuksikin hiljattain  hakenut (mutta toiseksi kilpailussa poliittisista syistä jäänyt) viherpoliitikko on ottanut kantaa alkuperäisväestön käymään maassa maan tavalla-keskusteluun.

Muhammed ilmoitti MTV3: Huomenta Suomi-lähetyksessä, että  Suomessa ei ole kuitenkaan mitään yksiselitteistä maan tapaa, jota voisi seurata.

Pidän itsestään selvänä, että Suomen lakia tulee kaikkien noudattaa ja maahanmuuttajien opiskella Suomen kieli. Mutta mielestäni yhteistä maan tapaa, jota pitäisi noudattaa, ei ole olemassakaan.


Suomen kaltaisen kansanvaltaan perustuvan kansalaisyhteiskunnan
eräs tärkeimpiä peruskiviä on sananvapaus. On erittäin tärkeää, että myös tällaiset mielipiteet pääsevät julkisuuteen.

Ne kertovat huomattavasti enemmän esittäjästään – tämän maailmankatsomuksesta ja tavoitteista – kuin mikään analyysi tai poliittisen vastustajan omana näkemyksenään tästä kertoma mielipide.

Ikävää tässä on se, että Muhammed ei pysty ilmeisesti näkemään lausuntonsa negatiivisia vaikutuksia edes lyhyellä – saati sitten keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä.

Muhammed edustaa etniseltä taustaltaan marginaalista maahanmuuttajavähemmistöä maassa, joka on väestöltään yli 90%:sti etnisesti suomalaisista koostuva aito kansallisvaltio. Näin ollen, Muhamed on käytännössä ja arkitodellisuudessa aina vieras – saamastaan Suomen kansalaisuudesta huolimatta.

Muhammed edustaa koulutukseltaan ylempää keskiluokkaa akateemisine loppututkintoineen. Tämä tutkinto on hänen kohdallaan pelkkää tulojensiirtoa – koska hänen vanhempansa ja isovanhempansa eivät olleet mukana puolustamassa Suomea vihan vuosina ja rakentamassa hyvinvointiyhteiskuntaamme  vaaran vuosina.

Poliittisesti ja ammatillisesti Muhammed edustaa demlalaisuuden umpiossa elävää (ja maahanmuutosta yhteiskunnallisten tulojensiirron kautta leipänsä saavaa) yksisilmäistä ja kovaäänistä vihervasemmistolaista laumaa.

Kun tätä taustaa vasten tarkastelee sitä, että Muhammed ilmoittaa totuutena julkisuudessa, että  Suomessa ei ole kuitenkaan mitään yksiselitteistä maan tapaa, jota voisi seurata, ei voi muuta kuin pyöritellä päätänsä.

(… etenkin kun Husein jatkaa, että Maahanmuuttajat kaipaavat keskustelua hyvin arkisista asioista, kuten kielenopiskelusta, tietojen saamisesta tai perehdyttämisestä suomalaiseen kulttuuriin.)

Husein antaa itsestään kuvan pöyhkeilevänä siirtomaaisäntänä, joka ei oikein ymmärrä millaisen väen ja kulttuurin kanssa on tekemisissä. Tällainen valtaväestöä loukkaava komentelu aiheuttaa lyhyellä ajanjaksolla ärtymistä ja keskipitkällä ajanjaksolla se aiheuttaa Huseiniin (ja mahdollisesti hänen edustamaansa viiteryhmään) kohdistuvaa vihaa ja inhoa.

Vaikka tämän kirjoittaja on sitä mieltä, että Eva Biaudetin nimitys vähemmistövaltuutetuksi oli törkeää pelin politiikkaa (joka ei kuulu nykyiseen Suomeen), niin tätä Huseinin möläytystä miettiessä tuli mieleen, että hyvä sinänsä sekin, ettei Husein saanut tuota virkaa.

Biaudetin kyvyillä ja ambitioilla yhteiskunnallinen vahinko voi jäädä huomattavasti vähäisemmäksi, kuin jonkun aktiivisemman viranhaltijan virassa toimiessa.

Tämä on malliesimerkki siitä, mikä on eräs tärkeimmistä rasismin syntymekanismeista. Ottakaa opiksenne.

Lähde: MTV3

Site Meter

Suomessa taas ainoat julkisesti väkivallalla – ja jopa etnisellä puhdistuksella – uhkailleet tulevat ”maahanmuuttokriitikoiden” omista leireistä.

”Toimittaja” Akuliina Saarikoski Uudessa Suomessa 18.3.2009.

Tämä Jyrki Saarikosken tytär alkaa olla ehtymätön typeryyksiä, propagandaa ja epätotuuksia työntävä torvi. Ikävä kyllä Uusi Suomi-nettilehden omistaja  Niklas Herlin on mennyt (ilmeisesti) ajattelemattomuuttaan antamaan tälle YLE:n toimituspäällikön tyttärenä sisään päässeelle käänteisjournalistille (ketä ketä nyt sinänsä oikeasti kiinnostaa suojatyöpaikkalaisten jorinat? )  lisäksi aitoa mediatilaa ja aikaa.

Kunhan Uusi Suomi (ja Herlin) julkaisevat  näitä todellisuuden kahleet journalismista katkaisseita  akuliinailuja riittävän paljon ja pitkään, sen uskottavuus tulee päättymään samalle tasolle Hyysärin kanssa.

On ehkä ihan paikallaan muistuttaa siitä, että Akuliinan muisti pätkii todellisuus on harhautunut nyt aika pahasti (kas, täällä, täällä ja täällä – noista linkeistä löytyy lisää Akuliisan seikkailuja ihmemaassa) siitä miten normivirtanen asian kokee. Kun mietitään, kuka Suomessa uhkailee väkivallalla, on tosiaan syytä muistella, mitä kyseinen ”toimittaja” on itse laukonut julkisuuteen:

Ei ole relevanttia, onko teko laillinen vai laiton, kunhan se on perusteltu.

Murtautuminen ja omaisuuden rikkominen on OK, jos siihen on hyvä syy.

Tarvitaan konfliktia, jotta voidaan neuvotella kysymyksistä.

Ei pidä katsoa sitä mikä on yleisesti hyväksyttyä, vaan sitä mikä on henkilökohtaisesti oikein.

Ihmiset joutuvat elämään yhdenmukaisessa maailmassa. Se tuottaa hirveän määrän väkivaltaa.

(Yhteiskunnan tuottamaa) väkivaltaa on myös se, että joutuu mukautumaan normeihin (noudattamaan yhteisesti sovittuja sääntöjä).

“Vyötärölläni roikkuvat mersun merkit ovat peräisin sun faijas autosta.”

Puhumattakaan niistä Akuliinan heittelemistä ihan suorista väkivallalla uhkailuista:

Jep…

Myös hiljan aikaa sitten uutisvuossa ollut tieto siitä, että ns.eläinaktivistien Turussa vuonna 2008 tekemän yli sata ihmistä hengenvaaraan asettaman tuhopolton tutkinta on edistynyt, liittyy kiinteästi  Akuliinan historiaan.

Akuliina Saarikoski on toiminut Oikeutta Eläimille yhdistyksen tiedottajana,

Oikeutta eläimille-yhdistys on  EVR:n – Eläinten vapautusrintaman – suojakilpi – hieman samoin kuin Sinn Fein oli IRA:n suojakilpi pahimman terroriaallon kiihkeimpinä aikoina. Tämä EVR on irtisanoutunut julkisesti oikeudenkunnioituksesta ja se voidaan varsin selkeästi luokitella yhteiskunnan rakenteita väkivalloin murtamaan pyrkiväksi organisaatioksi – terrorijärjestöksi.

FBI ja ATF ilmoittivat 18. maaliskuuta 2005 Eläinten vapautusrintaman ja Maan vapautusrintaman olevan väkivaltaisia ääri-eläinoikeustaistelijoita ja eko-terroristeja, jotka kohdistavat yhden suurimmista terroristiuhista kansalle.

Akuliina kehaisee myös tunnettua vihafoorumiaHommawatchia. Hän kirjoittaa, että Islamofobia, eli islamin vastustaminen tai sen pelko, on eurooppalaisen syrjinnän uusimpia muotoja. Se, että sitä esiintyy myös Suomessa, on ilmeistä. Hommafoorumin parhaat palat aiheesta löytyvät osoitteesta hommawatch.org.

Mielenkiintoiseksi tuon toteamuksen tekee se, että toisin kuin Akuliina (jälleen kerran) väittää, tuo foorumi on keskittynyt metakeskusteluun Homma-forumista ja aidon yhteiskunnallisen vihapuheen levittämiseen. Se on saanut tukea tälle linjalleen myös valtakunnallisen tason vasemmistopoliitikolta.

Se mitä tuo vihafoorumi pitää todellisuudessa sisällään, liittyy siis aika kevyesti islamofobiaan –  totuus sen sisällöstä noudattelee tätä polkua:

Panu Hglund:

En pidä sinua ihmisenä, vaan osana murhanhimoista vihollista, jonka on kadottava, jotta minä voisin elää.

Panu Hglund:

…Toisin sanoen jos aiot hyvin suunnitelmallisesti antaa vanhalle vihamiehellesi Mauno Munapään-Mulkkuselle (keksitty nimi) opetuksen vetämällä häntä lujasti motoon, etsit hänet käsiisi ja toteutat aikeesi, niin et ole Suomessa murhaaja, jos Mauno liukastuu turpaanvedostasi, kaatuu selälleen, lyö takaraivonsa rotvallin reunaan ja kuolee kallonpohjan murtumaan. Jossain englanninkielisessä maassa luultavasti olisit murhaaja, koska olit tekemässä suunniteltua rikosta häntä vastaan; meillä et ole, koska et suunnitellut tekeväsi murhaa.


Registered User:

Hompansseja kohtaan on osoitettava armotonta kovuutta, kun Mikko Ellilän “katoilta äänestäminen”, Juha Mäki-Ketelän “1918″ tai Palautus.orgin “Operaatio Ulos” alkavat. Laillisen esivallan on iskettävä takaisin kaikilla konsteilla. Siinähän sitä kovuutta on, kun Eiran bunkkeriin pudotetaan täsmäpommi Hornetista ja Hommakerhon seinän läpi ajaa Leopard 2.

Olen ehdottomasti samaa mieltä kovuudesta hompanssien kanssa. Hompanssit kolmannen asteen kuulusteluun! Hompanssit internointileirille! Rypälepommeja! Sähköshokkeja! Napalmia! Ihanaa! Hompanssi don’t surf! Smells like victory!


Panu Hglund (vastauksena edelliseen):


Jos nyt kuitenkin jätät ne rypälepommit ja sen napalmin pois. Ne tulisivat kysymykseen, jos hommalaiset olisivat vetäytyneet maaseudulle käymään sissisotaa.


Kuuma peruna:

Kaikki hompanssit suljettava viipymättä kiven sisään.


Joni Pelkonen:

Pyssyjen kanssa on toki tullut heiluttua enempi vähempi. Jotkut kehuskelevat kuinka raskaalla kaliiperilla ovat ampuneet mutta miun mielestä se on ihan se ja sama oliko S&W malli 27 vai 17.


Panu Hglund:

“Valitse Homma tai elämä” ei ole tappouhkaus.


Kuuma peruna:

Rikoksen suunnittelu ei sen sijaan ole Suomessa rikos.


Registered User:

Vähemmistökriitikkojen mielipiteillä ei ole minkäänlaista merkitystä.


Registered User:

… itse asiassa suurin osa hommalaisista on sosiaaliturvan varassa eläviä ammatti- ja taparikollisia.


Panu Hglund:

Ilmiselvä terroristi siis. Pamppua vaan tuollaisille.

Taha Islam:

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Oulaa on saatava sanoa huoranpenikaksi

Jep…

Kun Saarikoski viittaa tuossa kirjoituksessaan toisaalta islamofobiaan ja toisaalta on vaatimassa maallisen islamin virallisia tunnusmerkkejä – minareetteja – suomalaiseen katukuvaan, niin tällainen asioiden yhdistäminen vaikuttaa lähinnä (Saarikosken maailmankatsomuksen kannalta tarkasteltuna) lähinnä mielipuoliselta ajattelulta.

Saarikoski voisi käydä kysymässä Suomen vanhimmalta islamilaiselta yhteisöltä – tataareilta – miten nämä ovat pystyneet harjoittamaan uskontoaan ilman minareetteja jo toista sataa vuotta Suomessa? Vastaus saattaisi yllättää ja Akuliinalle se tuskin sopisi…

Kun anarkistilesbo vaatii Suomeen maallisen islamin tunnuksia, hän istuu mielestäni hieman hassunkurisessa roolissa.

Tästä Akuliinasta  tulee (päivä päivältä enemmän) mieleeni  jotenkin Liisa ihmemaassa – ja etenkin hänen konfliktinsa Herttakuningattaren kanssa.

Lähde: US

Site Meter

Jk. Myös Pasi Turunen on kirjoitellut samasta asiasta.

”Huivitetut suomalaisnaiset ovat minulle outo asia. Ihmettelen, miksi vapaat naiset vapaassa Suomessa pukeutuvat 1400-vuotta sitten säädetyn lain mukaan. Vai onko heillä liian vahva ulkomaalaistaustainen mies?”

Iranilaistaustainen nainen nimeltään Azaden Seura lehden kuluvan vuoden numerossa 5 (s.8-9).


Site Meter

Tässä blogissa (ja muuallakin) on aikaisemminkin kummasteltu vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpään avoimen rasistisia ja kansanvaltaa halventavia kannanottoja sekä suoranaisia teon tasolla osoitettuja lainsäädännön pilkkaamisia.

Kun lukee hänen viimeisintä julkisuuteen putkahtanutta kommenttiaan, niin tulee mieleen, että oman kansan häpäisemisemisen ja herjaamisen jälkeen vähemmistövaltuutettumme on lähtenyt suoranaiseen kristittyjen vainon ja lainsäädännössä suojattujen valtionkirkkojen aseman murskaamisen tielle

Luterilaisen kirkon  tiedotuskeskuksen julkaiseman uutisen mukaan Suurpää vaatii, että Yleisradion tulisi kohdella hartausohjelmissaan uskontoja tasapuolisesti. Nykyisin Yleisradio lähettää ainoastaan kristillisten kirkkojen hartauksia. Suurpäästä tilannetta on vaikea ymmärtää:

On selvää, että silloin kuin 80 prosenttia suomalaisista kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon, niin valtaosa hartauksista on luterilaisen kirkon järjestämiä

YLEn pitäisi (Suurpään käsityksen mukaan)  joko luopua hartausohjelmien lähettämisestä kokonaan tai antaa myös muiden uskontojen edustajille ohjelma-aikaa. Vähemmistövaltuutettu uskoo, että hartauksilla olisi myönteisiä vaikutuksia myös maahanmuuttajien kotoutumisen kannalta.

Toisin kuin vähemmistövaltuutettu uskoo, tällaisilla (enemmistöperiaatetta ja kansanvaltaa halveksivilla) pakkotoimilla, jotka on suunnattu suoraan maan omista kansalaisista muodostuvaa yli 80:n prosentin enemmistöä (lainsäädännössä suojattujen valtionkirkkojen osuus väestöstä) vastaan, saadaan vähemmistöä (demokraattisesti tarkasteltuna) tärkeämmässä  enemmistössä aikaan  lähinnä katkeruutta, inhoa ja vihaa.

Suurpään ajama (ja muissakin hänen toimissaan nähty) enemmistön pakottaminen vähemmistön tahtoon, on kansanvallan vastaista ja omiaan synnyttämään muukalaisvihamielisyyttä, ksenofobiaa ja suoranaista rasismia.

Lisäksi tällaisella ohjelmatarjonnalla edesautetaan ghettoutumista ja sitä, että maahanmuuttajien ei tarvitse integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan –  he voivat muodostaa vähemmistövaltuutetun tuella  etnisesti, kielellisesti, kulttuurillisesti ja uskonnollisesti suomalaisuudesta täysin ulkopuolella olevia pieniä yhteisöjään – joiden kulut maksaa alistettu suomalainen (kristitty) enemmistö.

Pitkässä (tai keskipitkässä) juoksussa olemme tulevaisuudessa Suurpään ja hänen hengenheimolaistensa ajaman politiikan tuloksena keskellä rotulevottomuuksia ja mahdollisesti varsin todennäköisesti omilla puolillamme täysin avoimessa sisällissodassa.

Vielä tätä ymmärtämättömyydestä, huonosta itsetunnosta ja omaa kansaansa kohtaan selvästikin tuntemasta inhostakin ikävämpää on se, että yksi ainoa virkamies, katsoo oikeudekseen asettua lainsäätäjän yläpuolelle.

Suurpään henkilökohtaisen näkemyksen mukaan uskonnollisten yhteisöjen koko ei riitä perusteeksi ohjelma-ajan epäämiseen muiden uskontojen edustajilta.

En oikein usko, että tämä on lapsus. Sellainen joka olisi vahingossa lipsahtanut juristin suusta. Tämä liittyy oman näkemykseni mukaan kiinteästi Suurpään aikaisempiin (voimassaolevan laisäädännön ja enemmistödemokratian vastaisiin) puheenvuoroihin.

Uskonnon- ja omantunnonvapaus on Suomessa turvattu perusoikeutena perustuslain 11 §:ssä. Tarkemmin uskonnonvapauden käyttämisestä säädetään uskonnonvapauslaissa (453/2003).

Uskonnollisia yhdyskuntia ovat uskonnonvapauslain mukaan evankelis-luterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkkokunta sekä rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat. Evankelis-luterilaisella kirkolla ja ortodoksisella kirkkokunnalla on erityinen julkisoikeudellinen asema.

Mainitut kirkot ja niiden seurakunnat ovat julkisyhteisöjä, joiden asema ja järjestysmuoto perustuvat niitä koskevaan erilliseen lainsäädäntöön. Rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat ovat yksityisoikeudellisia yhteisöjä, joiden rekisteröinnistä säädetään uskonnonvapauslaissa. Suomalaisista noin 84 prosenttia kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon, 1,1 prosenttia ortodoksiseen kirkkoon ja yhteensä noin 1,1 prosenttia muihin uskonnollisiin yhdyskuntiin.

Kun Suurpää puhuu uskonnollisten yhteisöjen koosta syynä, hän ei puhu totta. Totuus asiassa perustuu luterilaisen ja ortodoksisen kirkon julkisyhteisölliseen asemaan valtionkirkkoina.

Vielä käsittämättömämpää tässä (virkavelvollisuuden alaisena lausuntojaan antavan) Suurpään  mentaalisessa oksennuksessa oli se, että hän ei pysy muutenkaan totuudessa ja (jostain syystä) hän haluaa vääristellä myös mittasuhteita.

YLEn hartauksiin osallistuviin kirkkoihin ja yhteisöihin kuuluu vähimmillään muutama sata ihmistä, kun pelkästään islamilaisia on Kirkon tutkimuskeskuksen arvion mukaan Suomessa 40 000- 45 000.

Tämä on täysin todellisuudesta irrallaan oleva lausunto. YLe:n lähettämät uskonolliset hartaudet tulevat pääasiassa kirkoista – joissa sattaa olla seurakuntaa kohden muutama sata ihmistä. Kuitenkin he edustavat yli 4 000 000 suomalaista edustavaa uskonnollistavaltionkirkkoa.

Tuo luku on yli satakertainen siihen määrään mitä muslimeita on Suomessa, eli noin 20 000 – 25 000 – joita tuskin saadaan samaan lähetykseen yhtä aikaa…

Mitenkään suurena yllätyksenä ei tule myöskään se, että (marginaalista uskonnollista ryhmää edustavan) Suomen islamilaisen neuvoston varapuheenjohtaja Anas Hajjar on vähemmistövaltuutetun kanssa samoilla linjoilla. Tosin hän ei näe vaihtoehtona hartausohjelmien lopettamista.

Kaikille uskonnollisille ryhmille sama mahdollisuus mieluummin kuin niin, ettei kenellekään

Tässä Hajjarinkin tulee muistaa se, että luterilainen ja ortodoksinen kirkko ovat  Suomessa (edelleen) valtionkirkkoja, joten Hajjarin vaatimus on aivan yhtä tuulesta repäisty kuin Suurpäänkin.

(Toisaalta kiinnostaisi oikeastaan tietää se, että  mitenköhän Haijjar suhtautuisi siihen, että myös Vapaa-ajattelijat ja saatananpalvojat saisivat yhtä lailla tilaa kuin muslimistkin…)

Yleisradio ei strategiansa mukaan aio muuttaa nykyistä käytäntöä vaan sallii hartausohjelmat jatkossakin yksinomaan kristillisille kirkoille. Yleisradion pääjohtajan Mikael Jungnerin mukaan strategia lähinnä toteaa nykyisen asiantilan.

YLE on hartausohjelmistosssa ulkopuolinen taltioja eikä aloiteellinen sisällöntuottaja. YLEllä ei ole uskonnollisten ohjelmien tuottamisen ammattiosaamista eikä halua lähteä arvioimaan ohjelmien sisältöä. Vastuu on ekumeenisella neuvostolla ja hartausohjelmien valvontaelimellä.

Yleisradio lähettää hartausohjelmia televisiossa ja radiossa suomeksi, ruotsiksi ja saameksi. Hartausohjelmiin kuuluvat jumalanpalvelukset sekä aamu- ja iltahartaudet. Luterilaisen, ortodoksisen ja katolisen kirkon lisäksi hartausohjelmissa on mukana myös vapaiden suuntien kristillisiä yhteisöjä.

Yleisradioyhtiöt Ruotsissa ja Britanniassa antavat (kuten uutinen hieman harhaanjohtavasti kertoo) hartausohjelmissaan tilaa myös muille uskonnoille.

Tälle on selvä syy – noissa maissa kirkko on erillään valtiosta.

Haluaisin lähettää tässä samalla viestin myös kaikille niille, jotka vaativat äänekkäästi kirkkoa ja valtiota erotettavaksi toisistaan – miettikää ihan pitkään, vakavasti ja hartaasti sitä, parantaisiko vai huonontaisiko se ero (tällaisten vaatimusten yhä pontevammin esille tullessa) nykyistä tilannetta ?

Poistamalla kirkon muodostaman tulpan kansallisvaltion tuhoamisessa, saattaa ajattelematon poistaja aiheuttaa sellaisen tulvan, ettei pysty sitä enää hallitsemaan.

Kirkko kun ei ole ainoastaan Seppo Simola, irakilaisten turvapaikka tai kukkahattukirkkoherra. Kirkko on jäsentensä muodostama summa – seurakunta.

Sen asioista pääsee muuten aika helposti mukaan päättäämään ehdokkuuden ja  kirkollisvaalien kautta. Äänikynnys on matala ja valta on todellista. Unohtamatta tietysti sitä, että sitä valtaa käyttävät ainoastaan kirkon jäsenet.

Lähteet: STT, Pod.fi, Finlex, Wikipedia

Site Meter
    Picture:Freephoto.com

Luterilainen kansankirkkomme on tehnyt jälleen kerran uuden ennätyksen islamin nuoleskelussa ja sen edessä  nyöristelyssä.

Helsingin seurakuntayhtymän viikkolehti Kirkko ja Kaupunki julistaa tänään ilmestyneen numeronsa etusivulla suomalaisuuden perusarvot lähellä islamia.

Kyseinen (kohtuullisen luettu ja laajalevikkinen) lehti on julkaissut aukeaman kokoisen islamia ylistävän kirjoituskokonaisuuden sivuilla 4-5.  Vähemmän yllättäen tätä kirjoitusta ei löydy lehden digiversioista. Edellisistä kerroista saatu arvostelu oli ilmeisesti Seppo Simolan luotsaamalle dhimmilehdelle liikaa.

Kirjoituksesta sinänsä ei löydy kiihtyvän ylisuvaitsevaisuuden, oman kulttuurin ja perinteen halveksinnan sekä sokean muslimien ihailun lisäksi oikeastaan mitään uutta.

Lehti lainaa syyrialaistaustaista lääkäri-imaami  Anas Haijaria, joka on sitä mieltä, että jos viinaa ja sianlihaa ei oteta lukuun, Suomessa on helppo elää islamin mukaan.

Ja kuten jo huomasimmekin, toimittaja Jaakko Kaartinen-Koutaniemen näkemyksen mukaan tämä tarkoittaa siis sitä, että suomalaisuuden perusarvot ovat lähellä islamia.

Mitähän tämä mahtaa sitten todellisuudessa tarkoittaa? Jos tarkastellaan tätä läheisyyttä lausunnon antajan – eli Haijarin -ilmoituksen pohjalta, niin kuva muodostuu suurin piirtein seuraavanlaiseksi .

Haijar ilmoittaa edustamansa Suomen islamilaisen yhdyskunnan olevan islamissa ns. keskitien kulkija ja suhtautuvan varoen kaikkeen kovan linjan fundamentalismiinkiin vähänkään viittaavaan.

Eli tältä pohjalta (Haijarin oman ilmoituksen mukaan) Suomen islamilaisen yhdyskunnan perusarvot ovat lähellä suomalaisuutta.

Nyt minun täytyy etnisesti suomalaisena nationalistina ja luterilaisena traditionalistina hieman ihmetellä näitä suomalaisuutta lähellä olevia perusarvoja. Puuttumatta nyt tässä yhtään enempää islamin teoreettiseen olemukseen, niin ei tätä silti pysty ohittamaan olankohautuksella.

Nimittäin Hajarin samaa uskonnollista yhteisöä edustavan virkaveljen näkemyksiä lukiessa muodostuu varsin päinvastainen kuva.

Suomen islamilaisen yhteisön toinen imaami, Khodr Chehab, on valottanut muutamaan otteeseen omia suomalaisuutta lähellä olevia perusarvojaan julkisuudessa.

Lainataan tähän  imaami Khehabia itseään, ja sitä mitä hän on halunnut kertoa suomalaisille toimiessaan Suomen islamilaisen yhdyskunnnan edustajan, puhemiehenä ja imaamina.

Kysymys: Mitä mieltä itse olette, vahingoittaako ympärileikkaaminen tyttöä?

Chehab: No itse asiassa meillä päin Libanonissa mistä mä tulen toi perinne ei löydy ollenkaan ja no en itse ole varma siitä asiasta, mutta mun mielestäni, no lääkärit sanovat, että jos aivan pieni osa otetaan pois se ei vahingoita mutta jos otetaan lisää se kyllä tuo vahinkoa.

Khodr Chehab on asunut Suomessa 20 vuotta. Suomeen hän tuli alkujaan pakolaisena Libanonista.
“Kunnioitan tätä maata, mutta identiteettini on kyllä muualla“, hän totesi.

Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami Khodr Chehab sanoi keskiviikkona, että myös suomalaiset muslimit ovat ryhtyneet boikotoimaan tanskalaisia tuotteita Jyllands-Posten-lehdessä julkaistujen Muhammed-piirrosten vuoksi. “Boikotti on jo käynnissä. Kaikki Suomen muslimit tai ainakin valtaosa heistä boikotoi tanskalaisia tuotteita”, hän sanoi.

Chehabin mielestä Tanskan hallituksen pitäisi pyytää anteeksi piirroskiistaa. “Nyt pitäisi olla riittävän rohkea ja uskaltaa myöntää tehneensä väärin. Pitäisi pyytää anteeksi ja vakuuttaa, että emme tee tällaista uudelleen.”

Kahden eri kulttuuriperinnön yhteensovittaminen näyttää vaikeasti ratkaistavalta, varsinkin jos toivotaan mainittujen odotusten täyttymistä. Niihin näyttäisi viime kädessä kuuluvan myös eräänlaisen maailmanlaajan pax islamican tavoite. Islamhan tuli leviämään ja hallitsemaan, turvaamaan rauhaa ja oikeudenmukaisuutta.

Miksei 13 vuotta voisi olla hyvä avioitumisikä. Täälläkin on lain mukaan silloin sallittua mennä sänkyyn. On parempi mennä naimisiin.

Jep, jep… Jokainen lukija muodostakoon itse kuvan Khodrin lausunnoista – ja siitä, kuinka suomalaisuutta lähellä olevia perusarvoja ne edustavat.

Muistettakoon myösa se, että hän on antanut nämä lausunnot edustamansa  uskonnollisen yhteisön virallisena edustajana.

Eräs havainto tästä ajasta on jäänyt kirjaamatta vielä ylös. Minun mielestäni (ja monen muukin mielestä) näissä omissa edustajissamme, jotka huonossa itsetunnossaan ja väärin ymmärretyssä lähimmäisenrakkaudessaan, ovat valmiit hylkäämään omaa kulttuuria ja etnisyyttä edustavat todelliset lähimmäisensä ja vastavuoroisesti hyysäämään kaikkea ei-omaa, on jotain todella skitsofreenistä.

On varsin groteskia, että etenkin kirkon jäsenet hurraavat Italian krusfiksikiellolle ja kuitenkin vastavuoroisesti itkevät Sveitsin minareettikiellon johdosta.

Eräiden nykyisen kirkon edustajien olisi syytä kääntyä tarkastelemaan itseään peilistä – ja mitä pikimmiten.

Mikä tässä on henkilökohtaisesti (kirkon jäsenenä) minusta äärimmäisen ärsyttävää, on se käsittämätön asenne, millä osa kansankirkkomme virkamiehistä ja toimijoista suhtautuu kristinuskon hävittämiseen ja maailmanlaajuiseen käännyttämiseen sitoutuneeseen kilpailijaansa.

Tuskin Jeesus Kristus tarkoitti kuitenkaan sitä, että kristityn tulee alistua islamin vallan alle  – joko kääntymällä muslimiksi tai alistumalla dhimmiksi. Puhumattakaan itsemurhan tekemisestä.

Jos nyt oikein tarkkoja ollaan, niin Jeesus aikoinaan kiivastui ja hajoitti kaupustelijoiden ja houkuttelijoiden pöydät temppelin eteisestä.

Ehkä meidän nykyisen kirkon jäsenten pitäisi muistaa tämä esimerkki ja hajottaa vieraiden kaupustelijoiden pöydät ja kioskit omista pyhätöistämme.

Kirkko ja Kaupunki olisi hyvä paikka aloittaa – se edustaa nimittäin nykyaikaista kristittyä temppeliä sanan varsinaisessa merkityksessä.

Lähde: Kirkko ja kaupunki


Kuva: EPA / MARCEL BIERI

Tänään uutisvuossa on ollut  kokonainen hyöky uutisia ja kommentteja koskien erästä  nykyajan tuoretta puolustustaistelua – nimittäin eilen Sveitsissä kansanäänestyksen kautta syntynyttä minareettikieltoa.

Lähes 60 prosenttia ( 57,5 prosenttia) sveitsiläisistä kannatti minareettien rakennuskieltoa. Minareettikiellosta tulee maininta Sveitsin perustuslakiin, koska myös 26 kantonista 22 hyväksyi rakennuskiellon. Kansanäänestyksen tulos saattoi häpeään kyselyt, jotka olivat ennustaneet kansalaisten enemmistön torjuvan minareettikiellon.

Jo alkaen Hyysärin  toiveajatteluun perustuvasta uutisoinnista (kyllä se lakialoite kaatuu) paniikkinappulan painamiseen (rasistiset ja äärioikeistolaiset sveitsiläiset) saakka, oletettavissa oli tänään alkanut huonoitsetuntoisten ja näennäissuvaitsevaisten rähmälläänolijoiden monikulttuurinen paheksumisvyöry.

Hyysärin  penaalina kirjoittava Tellervo Yrjämä-Rantinoja itkee lehden painetussa versiossa, että minareettikielto on kova kolaus puolueettomuuttaan varjelevan Sveitsin maineelle.

Päinvastoin – tuo äänestystulos osoittaa todellisuudessa sen, että Sveitsi on aidosti puolueeton maa eikä taivu ulkopuolisen painostuksen edessä, vaan noudattaa omaa lainsäädäntöään ja perinteitään aidon suoran kansanvallan periaatteiden mukaisesti.

Samainen tyhjäntoimittaja itkee myös sen perään, ettei Sveitsi ole  EU:n jäsen eikä kuulu Natoon vieläkään.

Minä en tiedä minkälaisella  koulutaustalla Tellervo on päässyt nykyiseen työhönsä, mutta tällainen kommentointi osoittaa, joko täydellistä ymmärtämättömyyttä tai sitten täydellistä piittaamattomuutta, sittä millainen on itsenäisen valtion suvereeniteetti ja mitä tarkoittaa kansanvalta.

Mutta eipä tämä yllättänyt. Ei.

Myöskään se ei yllättänyt, että ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan minareettikielto loukkaa uskonnonvapautta.

On aika vaikea nähdä miten ihmisten  alistamisen ja islamin maallisen vallan symboleiksi miellettyjen  minareettien kieltäminen perinteiltään kristillisessä (ja sekularisoituneessa) eurooppalaisessa maassa voisi loukata uskonnonvapautta.

Asia on todellisuudessa täysin päinvastainen. Minareettien (ja muessinin kiljunnan salliminen) loukkaa tuollaisessa maassa vapaa-ajattelijoiden ja muiden uskontokuntien oikeuksia.

Minareetti on de facto  islamilaisen poliittisen ja maallisen vallan julkinen tunnus.  Euroopassa se on omia arvojamme polkeva valloituksen symboli.Kun  jonkun vastaanottajakulttuuriin  pyytämättä tulleen ja kulttuuriperältään täysin vieraan  uskonnon ekspansiivinen näkyvyys kielletään yhteiskunnan itsesuojelun vuoksi, kyse on puolustuksesta –  ei kiihottamisesta valtaajakulttuuria ja sen edustajia vastaan eikä todellakaan mistään uskonnonvapauden rajoittamisesta.

Uskonnonvapaus ja sen harjoittaminen sekä ekspansio ovat kaksi eri asiaa. Käykää huviksenne  kysymässä Helsingin tataareilta, miksi he eivät ole tarvinneet minareetteja.

Ehkä se johtuu siitä, että he ovat aidosti intgroituneet suomalaiseen yhteiskuntaan, eivätkä tarvitse maailmanvalloitusta tai sen tunnuksia uskontonsa tunnustamiseen ja harjoittamiseen.

Nyt tullaan muuten siihen tilanteeseen, mihin minä olen valmis vetämään sananvapauden (ja uskonnonvapauden) rajan. Minun mielestäni kenelläkään sellaisella, joka vaatii toisen ihmisen sananvapauden rajoittamista, ei ole oikeutta henkilökohtaiseen sananvapauteen (eikä uskonnonvapauteen) – noiden rajojen piirissä, muuten kyllä.

Paheksujien kuoroon ovat ehtineet mukaan myös muut. Ranskan ulkoministeri Bernard Kouchner tuomitsee päätöksen suvaitsemattomuuden osoituksena ja vaatii sen perumista.

Kouchnerin ruotsalainen kollega  Carl Bildt pitää äänestystulosta ennakkoluuloisuuden ja ehkä myös pelon osoituksena. Bildtin mukaan on selvää, että tämä on kaikin tavoin negatiivinen viesti. Bildt myös kummeksuu, että tällaisesta asiasta päätettiin kansanäänestyksessä.

Itävallan sisäministeri Maria Fekter toteaa, että Itävallassa on uskonnonvapaus ja uskonnonvapauteen kuuluvat myös uskonnolliset rakennukset- unohtaen sen, että minareetit ovat maallisen islamin (sharian) tunnuksia.

Ja unohtaen myös sen, että ne ovat täysin tarpeettomia muuten kuin valloitusmerkkeinä. Sveitsi on nimittäin kieltänyt rukouskutsujen kailottamisen noin muutenkin.

Saksaa tällä hetkellä  hallitsevan kristillisdemokraattisen CDU-puolueen kansanedustaja Wolfgang Bosbach puolestaan katsoo, että äänestystulos on merkki islamin pelosta, jota on myös Saksassa. Berliner Zeitung -lehden lainaaman Bosbachin mukaan tämä pelko on otettava vakavasti. Saksassa tällainen äänestys ei kuitenkaan ole  mahdollinen eikä tarpeen.

Nämä kommentit kertovat omalla karulla tavallaan sen, missä EU:Ssa mennään kansanvallan ja sananvapauden saralla. Kummallakaan ei ole mitään merkitystä silloin, kun kansalaiset äänestävät väärin tai esittävät vääriä mielipiteitä.

(Ainoa mikä on toistaiseksi jäänyt uupumaan, on pääministeri Matti Vanhasen anteeksipyyntö muslimeilta sveitsiläisten puolesta…)

Edelleen varsin vähän yllättäen, muslimiryhmät Sveitsissä ja muissa maissa ovat tuominneet kansanäänestyksen tuloksen uskonnonvapauden ja islamin vastaisena.

Sveitsin islamilaisjärjestöjen liiton johtaja Farhad Afshar sanoo, ettei kivuliainta ole itse minareettien kieltäminen, vaan äänestyksen symbolinen viesti. Muslimit eivät tunne olevansa hyväksyttyjä uskonnollisena yhteisönä.

Tästähän ei ole kysymys. Kysymys on nimenomaan valloittavan ja maallisen islmain torjumisesta sveitsiläisten toiveen mukaan – heidän omassa maassaan.

Indonesian suurimman muslimiryhmän Nahdlatul Ulaman johtaja Maskuri Abdillah sanoo, että päätös osoittaa sveitsiläisten vihaa muslimiyhteisöjä kohtaan. Hän kuitenkin kehottaa muslimeja olemaan kostamatta päätöstä.

Egyptin mufti Ali Gomaa pitää äänestystulosta loukkauksena kaikkia maailman muslimeja kohtaan. Myös muun muassa Britannian ja Itävallan muslimien järjestöt ovat tuominneet päätöksen.

Mitä muuten luulette, suostuisivatko nämä suuret suvaitsevaiset  puolustamaan  katedraalin perustamista Mekkaan, Medinaan, Riadiin ja/tai  Jeddaan tai Hagia Sofian muuttamista alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa?

Aito islam maallista valtaa sharian kautta käyttämään pyrkivänä  (ja aidosti ekspansiivisena uskontona) on kaikesta vähättelystä huolimatta  aito uhka eurooppalaiselle kulttuurille ja elämänmenolle. Suosittelen kaikille tuota uhka vähätteleville tutustumista ainakin tähän videopätkään:

Islamin leviämistäkin suurempi uhka Euroopassa ovat omat ns. hyvätahtoiset idioottimme ja ateismia uskonnollisella kiihkolla levittävät ateistifundamentalistit.

Monilla agnostikoilla ja ateisteilla on lievää pahempi taittoharha siinä, että kieltämällä kristillisyys (sekä siihen kulttuurillisesti ja historiallisesti liittyvät asiat ja ilmiöt)  ja tarkastelemalla Eurooppaan maihinnousua tekevää islamia sekularistisesti, vapaus ja suvaitsevaisuus Euroopassa (muka) lisääntyisivät.

Tuhoamalla kristillinen perintö vapautetaan ainoastaan uskonnollinen tyhjiö. Ja siihen tyhjiöön on helppo islamin kaltaisen (kaiken ja kaikki selittävän) uskonnon tulla ja täyttää se.

Sveitsiläisillä näyttäisi edelleen olevan terve suhde omaan kulttuuriperintöönsä – myös siihen kuuluvan kristinuskon suhteen.

Se mikä tässä tapauksessa oli parasta, oli perusasia siitä, että  kansa sai päättää itse omista asioistaan.

Näin toimii suora kansanvalta – siitäkin huolimatta, että se sotii esimerkiksi kansanvallasta  syvästi närkästyneen oligarkki  Osmo CheGuevaran ajatusmaailmaa vastaan. Odea nimittäin nakertaa tässä asiassa kaikkein syvimmältä se, että kansa äänesti näin hallituksen ja useimpien puolueiden vetoomuksista huolimatta.

Tai lähinnä huumoriin sekä sisältönsä, että tyylinsä puolesta kuuluva nimimerkki pettyneen kiukuttelu Hyysärin keskustelussa:

ei sopiva äänestyksen aihe
pettynyt  |  29.11.2009 15:21
Tämä ei osoita muuta kuin sen, että joukossa tyhmyys tiivistyy. Mihin on kadonnut länsimainen uskonnonvapaus? Se koskee myös muslimeja. Islamin uskon harjoittamisen kieltämisestä seuraa vain katkeruus ja radikaalisten islamilaisten ryhmien suosion kasvu. Kuka vielä muistaa ensimmäiset kristityt? Hekin olivat nykyisiin kirkkokuntien jäseniin verrattuina erittäin ideologista ja näkemyksiltään radikaalia sakkia, koska tulivat uskostaan vainotuiksi. Tällaista kansanäänestystä ei olisi pitänyt lainkaan järjestää, koska tässä länsimaisen yhteiskuntajärjestyksen syvimmät periaatteet muutettiin irvikuvakseen, kun suvaitsematon väkijoukko päästettiin melskaamaan lainsäädännössä. Vain soihdut puuttuvat.

😀

Huono kansa? Vääriä päätöksiä? Ajatusrikos? Väärin äänestetty?

Ei vaan jotain aivan muuta.  Parlamentarismi on (sivistystason noustua tälle tasolle) muuttunut feodalismin kaltaiseksi riippakiveksi ja poliittiseksi muinaisjäänteeksi.

Suora demokratia on tätä päivää ja tulevaisuutta.

Lähteet:  HS, STT,YLE, Reuters

Site Meter

Jotenkin somasti juuri presidentti Tarja Halosen jonnekin muualle tapahtuneen  vierailun ja Matti Vanhasen ”jos meidät löydetään”-hätäselityksen jälkeen,siellä  jossain muualla on joku muu lehti  kirjoittanut kaikki (jotkut muut) ovat tervetulleita Suomeen-artikkelin.

Maailmassa ei ole vanhan viisauden (tai jonkun muun)  mukaan sattumia.

Nyt alkaa olla se tilanne, että joko eduskunnan oikeusasiamiehen, poliisin , oikeuskanslerinviraston (tai jonkun muun)  olisi syytä käynnistää – noin aikuisten oikeasti – rikostutkinta (tai jotain muuta) siitä, ovatko presidentti ja pääministeri (tai joku muu)  syyllistyneet virka-asemansa väärinkäytökseen – tai johonkin muuhun.

Ja jos nuo instanssit ovat liian pelokkaita tai korruptoituneita (tai jotain muuta)asian eteenpäin viemiseen toivon, että edes eduskunnasta (tai jostain muualta) löytyisi yksi suoraselkäinen kansanedustaja – tai joku muu –  joka ottaisi asian eteenpäin vietäväksi.

Täältä katsottuna nimittäin näyttää siltä, että syytä epäillä-klausuuli (tai joku muu) saattaa olla kummankin (tai jonkun muun) kohdalla täyttynyt.

Mitenkään muuten ei tätä koko jonkun muun maan peräkammarinpojille Halosen vierailun ja Vanhasen lipsahduksen jälkeen mediassa  kohdistettua maahanmuuttokehotusta Suomeen voi käsittää.

Mitä muuten luulette – tuon taivaanrantoja maalaavan kirjoituksen jälkeen –  että  mietitäänkö jossain muualla, että olisiko Suomi houkutteleva muuttomaa?

Etenkin kun siellä jossain muualla GDP on per capita on n. 5400 dollaria ja Suomessa saa pelkästään maassa oleskelemalla 367 euroa kuukaudessa. Tämä taas tekee vuositasolla  6 360,49 dollaria.

Jonkun muun omin sanoin:

Like most immigrants, Ahmed and her husband took advantage of the free Finnish language lessons offered by the government, which pays immigrants 8 per day to attend. The government also provides immigrants with a free home, health care for their family and education for their children. In addition, they get a monthly stipend of 367 per adult to cover expenses until they start earning their own living. The government is able to pay for these services due to a progressive tax rate that can exceed fifty percent of a person’s income.

Mitä luulette?

(Juu – ei, en tosiaankaan uskonut tämän kirjoituksen aiheuttavan mitään sen kummempaa. Tuskin mitään muuta tässäkään tapahtuu, kuin syyttömien rankaiseminen ja humanitaarisen maahanmuuton räjähtäminen uusiin sfääreihin  – jos vanhat merkit pitävät paikkansa…)

Site Meter

Astrid Thorsin johtama maanmuuttoelin ja sen käsikassaraksi ajautunut Matkailun edistämiskeskus (MEK) ovat ylittäneet itsensä – ihan millä tahansa mittapuulla tahansa mitattuna.

The Magazine of Egypt – Egypt Today-lehti on julkaissut Astrid-tädin virkamiesten avustuksella artikkelin Suomesta. Eikä ihan minkä tahansa artikkelin. Tuossa Dina Basionyn otsikolla Welcome to Finland kirjoittamassa jutussa kerrotaan, että monessa muussa Euroopan maassa egyptiläiset saattavat kohdata rasismia tai islamkammoa, mutta Suomessa muslimit otetaan avosylin vastaan.

Tuossa kirjoituksessa ylistetään myös  Suomen veronmaksajien maahanmuuttajille tarjoamia sosiaalietuja. Suomi tarjoaa kaikille maahanmuuttajille ilmaiseksi kielikurssit, asumisen, terveydenhuollon perheille ja koulutuksen lapsille. Tämän lisäksi aikuiset saavat 367 euroa käyttörahaa kuukaudessa. Rahan saaminen jatkuu hamaan tulevaisuuteen saakka, aina sinne  kunnes he saavat mahdollisesti  töitä ja alkavat itse tienata. Työnteko ei kuitenkaan ole kyseisen kirjoituksen mukaan mikään kynnyskysymys rahan saamiselle.

Ulkoministeriön ja muun suomalaisen halinnon  kerrotaan  katsovan nämä sosiaalisen statuksen ylöspäin nostoon pyrkivät maahanmuuttajat Suomelle  tarpeellisiksi, ei taakaksi yhteiskunnalle.

Lehdessä kerrotaan myös, että muslimi on Suomessa oikeudellisesti paikallisväestöä paremmassa asemassa ja kristityyssä Suomessa ei saa pilkata islamia eikä muslimeja.

Viitaten Jussi Halla-ahon näytösoikeudenkäyntiin, egyptiläinen ”liikemies” Fathy Khadr kertoo, että suomalainen yleinen syyttäjä haastoi suomalaisen  Halla-ahon oikeuteen, koska hänen kirjoituksensa loukkaavat (syyttäjän tulkinnan mukaan) islamia.

Khadrin mielestä on hämmästyttävää, että Halla-ahoa  ei haastanut haastanut oikeuteen  arabi, muslimi tai lähi-idästä kotoisin oleva henkilö, vaan hänet haastoi oikeuteen suomalainen viranomainen.

25-vuotias kurdinainen Tara Ahmed kertoo, ettei hän ole kohdannut Suomessa asumansa seitsemän vuoden aikana  yhtään ahdistelua tai syrjintää missään tapauksessa tai missään muodossa.

Egypt Today toivottaa tervetulleiksi  kaikki muslimit ja egyptiläiset Suomeen sanoilla ”Tervetuloa Sumomeen!”

Juuri tätähän tässä laman kynsissä kärvistelevä pohjoinen ja etiikaltaan luterilainen kansallisvaltiomme tarvitsee – huoltosuhdetta lisää rasittavia vapaamatkustajia, oman elintasonsa nostamiseen pyrkiviä tulijoita ja suoranaisia sosiaalituristeja.

Ja etenkin juuri liikaväestön kanssa painivista Lähi-Idän islamilaisista maista. Ihmisiä, joita houkutellaan ilmaisen elintason nostolla aivan toisenlaisen kulttuurin, uskonnon ja ilmaston piiriin.  Näin saadaan muuten aikaan todellista rasismia täällä Suomessakin – uskokaa pois.

Kun vastaanottokeskuksiimme alkaa vyöryä kymmeniätuhansia humanitaarisia maahanmuuttajia, niin pääsemme testaamaan myös suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan maksu- ja kantokyvyn.

Me emme muuten tarvitse mihinkään vihollisia –  meillä on nämä nykyiset päättäjämme  tuhoamassa yhteiskuntaamme ihan omin voimin.

Onnea Suomi – Sinä tarvitset sitä!

Lähde: Egypt Today

Site Meter

Jk. Tuossa artikkelissa kirjoitettiin suomalaisista naisista termillä blonde, Barbie-like women?


Pitäisiköhän tässä vastavuoroisesti esitellä arabeille muutama blonde, Barbie-like women?

Päivän Hyysäri on julkaissut Sunnuntai-sivuillaan reportaasin Hakunilasta. Otsikolla Me olimme Hakunila kirjoitettu kokonaisuus on yllättävänkin asiallinen kyseisen lehden viherhomofeministisen toimittajapiirin kirjoittamaksi.

Penaali Tommi Nieminen kirjoittaa, että kun maahanmuuttajat tulevat lähiöön, kantaväestö alkaa muuttaa pois. Tukholman Tenstassa, Malmön Rosengårdissa ja Kööpenhaminan Nörrebrossa maahanmuuttajat ovat jo suuri enemmistö. Nyt sama tapahtuu myös Suomessa. Jukkis Järäinen ja muut Hakunilassa 1970-luvulta asuneet uudisraivaajat kertovat, miltä tuntuu, kun maahanmuuttajat valtaavat kotikadun.

Pääasiallisesti artikkeli onkin – kuten jo todettiin – yllättävän asiallinen. Mutta kuten aina Hyysärin kyseessä ollessa, tekstin joukkoon on pudoteltu myös aimo annos mitä typerintä mokupropagandaa.

Jokainen voi itse miettiä näiden väitteiden todellisuusarvoa:

Hakunilassa on helppo unohtaa, että ulkomaalaisten maahanmuutto on pääsääntöisesti hyvä asia. Ilman sitä Suomi ummehtuisi. Kansa vanhenisi, ja työikäisten osuus pienenisi. Monet innovaatiot, yritykset ja palvelut eivät koskaan syntyisi.

Se mitä Hyysärin toimittaja pitää ummehtuneisuutena, on perusta yhdenvertaisuuteen perustuvalle hyvinvointiyhteiskunnallemme. Tosin tällä menolla toimittaja saa tahtonsa läpi ja pääsemme moisista risteistä eroon Suomessakin.

Kansan vanheneminen on kupla, joka on puhkaistu jo ajat sitten. Nykyiset suuret ikäluokat ovat sodan aiheuttama tilastollinen harha. Tämä harha katoaa suurten ikäluokkien mukana noin parissakymmenessä vuodessa. On järjen köyhyyttä hankkia kieli- ja ammattitaidottomia siirtolaisia tällaisen kuplan vuoksi Suomeen. Aivan yhtä järjetöntä on myös se, että Suomessa olisi tulevaisuudessa esimerkiksi teollisuustyöpaikkoja, joihin tarvitaan työvoimarmeijaa.

Tällainen ns. humanitaarinen maahanmuutto on muuton kohteena olevalle yhteiskunnalle aina yhteiskunnan huoltosuhdetta rasittava tekijä. Lisäksi tuollainen maahanmuutto massiivisena tapahtumana  on myös De Facto valloitukseen ja sotatoimeen rinnastettava vihamielinen kansainvaellus.

Ja näkisi nyt sitten sen ensimmäisenkin sosiaalisin perustein maahanmuuttaneen tekemän suomalaista yhteiskuntaa hyödyttävän innovaation – kebab ja pizza ovat jo keksittyjä.

Eikä siinä vielä kaikki. Seesteisen ja rauhallisen tilastokerronnan päätteeksi  Nieminen tulee hieman takavasemmalta ja täräyttää näin:

Terveisiä metropolipoliitikoille: Se, että maahanmuuttajat asuisivat tasaisesti ympäri pääkaupunkiseutua – Töölöstä Hakunilaan -, olisi kaikkien etu. Maahanmuuttajalähiössä on vaarana, ettei moni koskaan opi suomen kieltä. Se johtaa työttömyyteen ja köyhyyteen, ja samaa putkea katkeroitumiseen.

Tämä liittyy Hyysärissä viikolla julkistettuun vaatimukseen siitä, että heimoperheille pitäisi muka järjestää luksusasuntoja kaupungin parhailta paikoilta. Lisäksi se, että toimittajan mukaan sosiaaliset maahanmuuttajat päättäisivät asuntopolitiikasta ei ole peräisin tästä maailmasta.

Mielestäni jo pelkkä ajatuskin siitä, että kaikkien agraari- ja paimentolaisyhteisöistä (humanitaarisin syin) Suomeen saapuneiden pitäisi asua Suomeen  päästyään  joko pääkaupungissa tai jossain muussa kasvukeskuksessa, on varsin omituinen.

Jos humanitaarisin syin Suomeen päässyt ihminen tällaista vaatii, niin ainakin minusta tuollaisen maahanmuuttajan motivaatio Suomeen tuloon on ollut nimenomaan länsimaiseen urbaaniin ympäristöön pääseminen – siis elintason nostamiseen tähtäävä sosiaaliturismi.

Maassa maan tavalla tai maasta pois. Ehdottomasti kuitenkin paras metodi estää maahanmuuttajaslummien syntyminen, on estää humanitaarinen maahanmuutto Suomeen kokonaan. Oppia päättäjät voivat ottaa esimerkiksi Ruotsin tekemistä virheistä.

Varsin yksinkertaista ja totta.

Hyvinvointivaltiolla on  omat kulttuurilliset vastaväittäjänsä. Se lepää konsensuksen päällä, joka taas on tapa kertoa toisella tavalla kulttuurillisen variaation puutteesta. Mitä voimakkaampi konsensus on, sitä enemmän hyvinvointivaltiolla on tilaa kasvaa. Mutta kun konsensus vahvistuu, silloin vahvistuu myös yhteiskunnallinen naiiviuskin; uskomus siitä, että omat erikoislaatuiset tavat ovat jotain sellaista joka on myös kaikkia muita vastustamattomasti viettelevää. Pohjoismaiden  suurimmat maahanmuutto-ongelmat eivät välttämättä liity ainoastaan rikollisuuteen, työttömyyteen ja ääri-islamilaisuuteen, vaan johonkin muuhun asiaan erillisenä kokonaisuutena.

Siihen, että Pohjoismaihin tulevat maahanmuuttajat ymmärtävät täydellisesti sen, että pohjoismaalainen hyvinvointivaltiojärjestelmä on pystytetty tasa-arvon perustalle, mutta he ovatkin päättäneet, ettei tämä järjestelmä sovi erityisen hyvin heille.

Lähteet: HS, Christopher Caldwell

Site Meter

Päivitys 22112009 1747: Kyseinen reportaasi on kaikkien luettavissa Hyysärin nettisivuilla. Kirjoitus löytyy täältä.

… meillä on laissa aukko kun maahamme on voitu perustaa puolue, joka on perusarvojemme vastainen.

Maahanmuuttoministeri Astrid Thors blogissaan.

Hmmmm….

Koski tämä sitten Abdullah Tammen höyrypääpuoluetta tai mitä tahansa muuta laillisesti rekisteröityä puoluetta, niin kovin oudolta tämä kuitenkin kuullostaa suomalaisen juristin suusta kuultuna.

Kansanvaltaisen yhteiskunnan perusajatukseen kun kuuluu se, että kaikkia – jopa kansanvallan vastaisia – mielipiteitä sopii esittää ja niille kuuluu myös puhevalta. Kansanvallan ja sananvapauden perusteella.

Sellainen demokratia, joka erittelee oikeat ja väärät mielipiteet, ei ole mikään demokratia, se on tyrannia. Kansanvallan tulee pystyä torjumaan sen olemuksen vastaisia mielipiteitä muilla tavoilla kuin itse samalle tasolle alentumalla.

Kiitos kuitenkin Astridille siitä, että hän kertoi oman näkemyksensä kansanvallasta.

Lähde: Astrid Thorsin blogi

Site Meter

Kuopion kaupungin uimahalleista vastaavan hallipäällikkö Hannu Pöllän mukaan monikulttuurisuus ei voi maksaa kohtuuttomia.

Suihkuverhon kaltaisia varustemuutoksia voimme tehdä, mutta jos erityiskohtelu vaatii rakentamista, silloin menee överiksi.

Samassa kaupungissa toimivan kristillisen järjestön, Setlementti Puijolan maahanmuuttajien kotouttamisesta vastaava koordinaattori Laura Rajaniemi korostaa, että maahanmuuttajat pitää kotouttaa suomalaisiin tapoihin.

Kaikille ei kannata järjestää omia ryhmiä mutta hienovaraisuuttakin tarvitaan. Maahanmuuttajat ovat tulleet vapaaehtoisesti ja kyllä maassa on opittava elämään myös maan tavalla.

Aivan oikein. Savossa näköjään terve järki on edelleen voimissaan – myös maahanmuuttajien kanssa työtä tekevien viranomaisten ja järjestöjen piirissä.

Sen verran tuohon tosin haluan todeta, että monikultturisuus ei voi olla kuitenkaan tavoiteena väestösltään yli 90 %sesti yksikulttuurisessa kansallisvaltiossa.

Etenkään silloin, kun se on vastoin enemmistön tahtoa. Maassa – edelleen – maan tavalla tai maasta pois.

Lähde: Kuopion kaupunkilehti

Site Meter

Kuva:Yle

Me voidaan kiukutella, että emme halua maahanmuuttoa, mutta se tulee tapahtumaan.

Julkisrahoitteisen ja kansallisen yleisradioyhtiömme YLEn Aamu-tv:n vieraana 6.11.2009 ollut tutkija Tommi Laitio ajatushautomo Demos Helsingistä pitää faktana, että maahanmuutto lisääntyy ja vuonna 2030 Suomi on nykyistä monimuotoisempi maa.

Tuo lause me voidaan kiukutella, että emme halua maahanmuuttoa, mutta se tulee tapahtumaan, tuo mieleen taistolaisen opettajani 1970-lulta.

Hän sanoi lähes tulkoon samoin äänenkääntein vuonna 1975 meille pikku teineille, että te ja porvarilliset vanhempanne voitte pomppia vaikka tasajalkaa ja kiukutella niin paljon kuin haluatte siitä, että te ette halua sosialismia, mutta se tulee joka tapauksessa tapahtumaan.

Ei sitten kuitenkaan tullut sosialismia – tuli EU ja monikulttuurihulluus…

Lähde: YLE

Site Meter

Pääministeri Matti Vanhanen antoi viikonloppuna meriselitystä muistuttavan  haastattelun. Tämä haastattelu julkaistiin aika laajasti ns. Vli-Suomen keskustavetoisten lehtien lisäksi myös muualla.

Hän alkaa ilmeisesti viimeinkin itsekin ymmärtää, että hän ei ehkä ole ollut mikään onnellinen sattuma Suomelle pääministerinä toimiessaan. Nyt alkaa näköjään Masalle tulla hätä siitä, että ehkä hän saattaakin (vastoin kaikkia odotuksia) päätyä jossain vaiheessa henkilökohtaisesti vastaamaan tekosistaan.

Haastattelussa pääministerimme kertoo pelkäävänsä sitä , että Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden määrä kasvaa rajusti. Vanhasen mukaan  Suomeen saattaa pian pyrkiä yhtä paljon hakijoita kuin muihin Pohjoismaihin.

Ei pitäisi julkisesti sanoa, mutta jos meidät löydetään yhtä laajasti kuin muut Pohjoismaat, hakijoita voi olla jopa 20 000.


Vanhanen jatkaa selitystään määrittelemällä tilanteen sellaiseksi, jolle ei ole mitään tehtävissä:

Osa kansalaisista asennoituu maahanmuuttoon hyvin tunneperäisesti. Heille se on joko-tai-kysymys. Se vaihe on ohi, sillä maahanmuutto on tosiasia.

Vai niin? Eli suomalaisten mielipiteellä ei ole tämän asian suhteen mitään merkitystä? Tällainen ilmoitus pääministerin suusta kuultuna vahvistaa niitä epäilyjä, että EU:ssa on sovittu salaisesti siitä, että Suomi ottaa huomattavasti enemmän turvapaikanhakijoita vastaan – vastoin kansan tahtoa.

Uskallan ennustaa (yleisönosastojen palautetta seuranneena), että Matin kommentilla on päinvastainen vaikutus kuin se mitä Vanhanen haluaa.

Maahanmuutto (etenkin humanitaarinen)  tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä olemaan seuraavien eduskuntavaalien kuumin peruna. Mattikin (tai hänen taustaryhmänsä) on huomannut sen. Matti sanoo nimittäin, että hän siirtäisi painopisteen pakolaisista työperäiseen maahanmuuttoon.

Vanhanen haluaa myös muistuttaa, että maahanmuutolla voi vaikuttaa huoltosuhteeseen vain pieniltä osin. Hän toivoo kuulevansa valtaväestöltä maltillisia mielipiteitä maahanmuutosta.

Minä puolestani toivon Vanhasen hallituksen aiheuttamaa tuhoa siivoamaan joutuvalta seuraavalta hallitukselta tarttumista asioihin Juho Kusti Paasikiven ohjeen mukaisesti ja muistavan sen, että kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen.

Seuraavan hallituksen kannattaa (ihan jo yhteiskuntarauhan ja suomalaisen yhteiskunnan yleisen tulevaisuuden vuoksi) irtisanoutua mahdollisista EU:n ja Suomen välisistä humanitaarista maahanmuuttoa koskevista  uuden ajan ribbentropsopimuksista.

Tässäkin voitaisiin noudattaa jatkotoimien kohdalla Paasikiven näyttämää esimerkkiä. Kun tällaisesta sopimuksesta ja sen solmineesta pääministeristä päästään eroon, niin seuraavassa vaiheessa on syytä istuttaa Matti Vanhanen valtakunnan oikeuteen vastamaan ministerivastuunsa perusteella tekosistaan.

Toisin kuin Risto Rytin kohdalla, tässä ei taida olla kuitenkaan kyse näytösoikeudenkäynnistä eikä valtakunnan ja kansan puolesta uhrautumisesta.

Päivän kysymys kuuluu näin:

Lähde: STT

Site Meter

Olen aikaisemminkin kirjoittanut siitä, että maahanmuuttajien pitäisi vannoa vala tai antaa juhlallinen vakuutus silloin, kun he jäävät pysyvästi maahan tai viimeistään silloin, kun he saavat Suomen kansalaisuuden.

Tuohon vakuutukseen pitää sisällyttää lupaus siitä, että nämä ihmiset noudattavat Suomen lainsäädännön lisäksi suomalaiseen kulttuuriin liittyviä ns.hyviä tapoja ja etenkin se, että he sitoutuvat toimimaan Suomen hyväksi – olosuhteista riippumatta.

Ennen tuohon tilanteeseen pääsemistä, kaikilta Suomeen halajavilta pitää vaatia myös jokin selvitys siitä, että he eivät ole syyllistyneet muualla suomalaisittain katsottuna törkeisiin rikoksiin.

Kuten esimerkiksi tällaiseen:

Somali adulterer stoned to death

Islamists in southern Somalia have stoned a man to death for adultery but spared his pregnant girlfriend until she gives birth.

Abas Hussein Abdirahman, 33, was killed in front of a crowd of some 300 people in the port town of Merka.

An official from the al-Shabab group said the woman would be killed after she has had her baby.

Lähde: BBC

Site Meter

Suomalaisnainen selätti Italian valtion krusifiksikiistassa

Isokokoinen krusifiksi riippuu luokkahuoneen seinällä roomalaisessa koulussa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tiistainen tuomio velvoittaa Italian valtion kouluja poistamaan ristiinnaulitun kuvat luokista.
TONY GENTILE / REUTERS

Ateismi – tai oikeastaan sen fundamentalistisin suuntaus – näyttäisi olevan aivan yhtä suuri uhka eurooppalaiselle kulttuurille kuin fundamentalinen islamismi.

Häpeä kyllä, suomalaissyntyinen Soile Lautsi on tällä kerralla päässyt etusivun otsikoihin saatuaan vähemmistössä olevalla ja maahanmuuttajaperäisellä mielipiteellään kukistettua italialaisen enemmistön mielipiteen – näiden omassa kotimaassaan.

”Tämä on meille juhlapäivä sekä hieno historiallinen hetki Italiassa”

kuvaili Lautsi  tunnelmiaan Abano Termen pikkukaupungissa Koillis-Italiassa. Lautsi voitti juttunsa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa (EIT).

Tässä nimenomaisessa tapauksessa ”Lautsi vastaan Italia” EIT päätti, että koululuokkien seinillä komeilevat krusifiksit rikkovat lasten uskonnonvapautta sekä vanhempien oikeutta kasvattaa lapsensa vakaumustensa mukaisesti.

Tässä herää se kuuluisa miljoonan ruplan kysymys siitä, että pitääkö tämän päätöksen jälkeen kaikki uskontojen tunnusmerkit (myös vapaa-ajattelijoiden), kieltää ja poistaa näkyvistä sen vuoksi, että ne rikkovat lasten uskonnonvapautta sekä vanhempien oikeutta kasvattaa lapsensa vakaumustensa mukaisesti?

Italian valtio aikoo kuitenkin  valittaa päätöksestä. Jos EIT:n suuri jaosto ottaa valituksen vastaan, asia käsitellään vielä kerran.

Italiassa tapaus herätti tiistaina runsaasti huomiota. Vatikaani tuomitsi päätöksen ”järkyttäväksi, vääräksi ja lyhytnäköiseksi”.

Vaikka Vatikaani on mitä on, tällä kerralla sen mielipiteeseen on helppo yhtyä. Kaikki toiminta, joka on demokraattisessa järjestelmässä enemmistön mielipiteen vastaista on – Vatikaanin sanoin – vähintään järkyttävää, väärää ja lyhytnäköistä.

EIT:n kansanvaltaa halveksiva päätös oli Lautsin selätysvoitto Italian valtiosta, oikeudenmukaisuudesta, enemmistödemokratian säännöistä  ja piste seitsemän vuotta kestäneelle oikeustaistelulle italialaisissa tuomioistuimissa.

Lautsi tunnustautuu ateistiksi ja sanoo ateistiseen maailmankatsomukseen pohjautuvien arvojen puolustamisella olevan tärkeä rooli perheessään.

”Vähän schopenhauermaisesti meillä mennään: joko ajattelet tai uskot”

Lautsi sanoo.

Lautsi ei eroa uskonnollisista fundamentalisteista millään tavalla – hän on suorastaan kuin peilikuva kovan linjan islamistista.

Sellaisesta joka tulee esimerkiksi Suomeen ja ymmärtää  täydellisesti sen, että suomalainen järjestelmä on pystytetty tasa-arvon perustalle, mutta hän onkin päättäneet, ettei tämä järjestelmä sovi erityisen hyvin hänelle.

Yli kaksikymmentä vuotta Italiassa asuneen Lautsin nokkapokka Italian valtiota vastaan alkoi vuonna 2002, kun hänen kaksi poikaansa kävivät yläastetta.

Vierailin koulussa ja kiinnitin huomiota joka luokassa aitiopaikalla koreilevaan krusifiksiin. Ei siinä tietenkään mitään uutta ollut, leikkikoulussa niitä oli seinällä kolme. Italiassa katolilaisuus tunkee sisään joka ovesta ja ikkunasta ja joskus on raskasta olla ateisti.

Onkohan Lautsi kuullut koskaan sellaisesta periaatteesta, että maassa maan tavalla tai maasta pois?

Jokainen valtio on rakennettu ensisijaisesti sen omia kansalaisia varten ja sen kansalaisten omaksumille arvoille. On ensinnäkin äärimmäisen moukkamaista ja epäkohteliasta, että vieras neuvoo isäntäväkeä, miten nämä saavat elää omassa maassaan.

Lisäksi asioiden vieminen näin pitkälle ja oikeusistuimen käyttäminen astalona kolonialistisen vääryyden toteuttamiseen on lähinää kuvottavaa.

Lautsi valitti koulun johdolle krusifiksien rikkovan tasavertaisuusperiaatetta ja vetosi italialaisen tuomioistuimen vuonna 2000 tekemään päätökseen krusifiksien poistamisesta äänestyspaikoilta.

Koulu piti kuitenkin krusifiksinsa ja Italian opetusministeriö kehotti kaikkia italialaiskouluja toimimaan samoin.

Lautsi valitti venetsialaiseen tuomioistuimeen, josta valitus siirtyi vuonna 2004 edelleen perustuslakituomioistuimeen. Se kuitenkin palautti valituksen alueoikeuteen.

Vuonna 2005 aluetuomioistuin hylkäsi Lautsin valituksen katsoen, että krusifiksi ei ole vain uskonnollinen tunnus.

Krusifiksi symboloi tuomioistuimen mukaan Italian historiaa ja kulttuuria, jossa korostuvat tasa-arvoisuuden, vapauden ja suvaitsevuuden periaatteet. Italian valtion mukaan krusifiksi on katolisen kirkon ”lippu”, ja katolinen kirkko ainoana perustuslakiin kirjattuna kirkkona on keskeinen osa Italian tasavaltaa.

Lautsi valitti krusifikseista EIT:hen vuonna 2006 ja EIT määritteli koululuokkien krusifiksit tiistain päätöksessään uskonnollisiksi symboleiksi.

”Krusifiksien läsnäolo koululuokissa – jota on mahdotonta olla huomaamatta – voidaan helposti tulkita kaikenikäisten oppilaiden kannalta uskonnolliseksi symboliksi ja siten oppilaat voivat tuntea, että heitä kasvatetaan kyseisen uskonnon leimaamassa ilmapiirissä”

EIT:n tuomiossa sanotaan.

EIT määräsi Italian valtion maksamaan Lautsille 5 000 euron korvauksen.

”Kyse ei tietenkään ole rahasta, vaan nimenomaan moraalista. Italia julistautuu maalliseksi tasavallaksi, jolla ei ole valtion uskontoa, joten sen mukaan sopii sitten toimia.”

Lautsi ei halua kuvaansa lehteen, koska haluaa ”käydä maitokaupassa rauhassa jatkossakin”. Vuosien varrella Lautsin postilaatikkoon on löytänyt tiensä myös jokunen tappouhkaus ja kymmenittäin häirintäviestejä.

Historiallinen hetki tämä  aivan varmasti onkin. Eurooppalainen vetoomustuomioistuin kyykyttää yhden eurooppalaisen maan enemmistöä yhden maahanmuuttajan esittämän mielipiteen vuoksi ja pakottaa katolista  kansallisvaltiota luopumaan omasta kulttuuristaan ja sen tunnuksista.

Se perinteitä ja enemmistödemokratiaa halveksuva meno, jota olemme tottuneet näkemään täällä Suomessa, liittyy hyvin kiinteästi  nykyiseen yleiseurooppalaiseen kehitykseen. Vallan keskittyessä Lissabonin sopimuksen jälkeen yhä harvempiin käsiin ja yhä kauemmas kansasta sekä sen elämästä todellisuudesta, tulemme näkemään jatkossa enemmän ja enemmän yleisen oikeustajun vastaisia päätöksiä ja toimia.

Eurooppa on tällä menolla siirtymässä kiihtyvää tahtia harvainvaltaan.

Taitaa tässä olla myös juhlimisen aihetta -juuri  kaikille niille pikku idiooteille, jotka luulevat, että vähemmistön mielipiteen jyrääminen enemmistön mielipiteen  yli on oikeutta.

Ikävä kyllä, näitä eurooppalaisen kulttuurin tuhoamiseen kiihottavia mielipiteitä ei kuulu pelkästään fundamentalististen maahanmuuttajaryhmien joukosta.

Näitä vaatimuksia esittävät nykyään  entistä useammin ja ponnekkaammin alkuperäisistä eurooppalaisista koostuvat  ateistifundamentalistit.

Nämä rassukat,  jotka eivät ymmärrä sitä, että eurooppalainen oikeusjärjestys perustuu kristilliseen moraaliin ja kymmeneen käskyyn ja sitä, että koko eurooppalainen kulttuuriperintö on ollut viimeisen 2000 vuoden ajan vahvasti sidoksissa kristillisyyteen.

Nämä samat Jussi K. Niemelää messiaanaan pitävät (omasta elämästään vielä epävarmat) ihmispolot, eivät ymmärrä sitä että ilman kristinuskoa ei olisi olemassa nykyistä euroopplaisuutta eikä Eurooppaa.

Ikävä kyllä, nämä ihmiset ovat todellakin peilikuva lähetystyötä tekevästä fundamentalistisesta islamistista.

Niemelänkin kannattaa miettiä sitä, kuka suojaa häntä ateistina, jos kristiusko on hävitetty Euroopasta ja jos imaamit huutavat omaansa?

* * *

Minä häpeän sitä, että jaan Lautsin kaltaisen ihmisen kanssa saman kansallisuuden. Pyydän tässä italialaisilta anteeksi ainakin omastani (ja luulen, että monen muunkin suomalaisen)  puolesta.

Jos minä olisin teidän italialaisten asemassa, miettisin vakavasti lainmuutosta, jolla Lautsille saisi asetettua mononkuvan parsauksiin.

Ihan vinkkinä.

Lähteet: HS,Reuters, STT

Päivitys 06112009: Tästä huomattavan laajaa keskustelua herättäneestä asiasta ovat kirjoittaneet (ainakin) myös Hannes, Ruukinmatruuna ja Vasarahammer .

Site Meter

En tiedä mitä perustavaa vikaa on Suomen Penissä, mutta nyt näyttää (tosin aika suppean otannan perusteella) siltä, että tuon järjestön puheenjohtajuus vaikuttaa ihmisen logiikan ymmärtämiseen negatiivisesti.

Suomen Penin entinen puheenjohtaja Jukka Mallinen on kirjoittanut Vihreän Langan lukijain leperryksiin jalat puoli metriä ilmassa (tukevasti) kirjoitetun epäloogisuuden ylistyksen. Tämä kirjoitus on otsikoitu raflaavasti Islamkritiikki on kotoisin Venäjältä. Mallinen pitää itseään Venäjän asiantuntijana, koska häneltä ilmestyi vuonna 2008 varsin tyhjänpäiväinen Venäjää käsittelevä esseekirja Varastettua ilmaa.

Mallinen oikaisee heti alkuun mutkat suoriksi. Hän väittää (varsin persoonallisesti, että Timo Vihavaisen ja Jussi Halla-ahon islamkritiikki toistaa nykyvenäläistä rasistista ajattelua, joka uhkaa eurooppalaisia perusarvoja.

Mallisen yleistys perustuu ilmeisesti sellaiseen ahaa-elämykseen, että Vihavainen on Venäjän politiikan tutkija ja Halla-aho on slaavilaisten kielten tutkija. Näin ollen heidän ajatusmaailmansa pitää (Mallisen esittämän logiikan mukaan) perustua nykyvenäläiseen rasistiseen mielipideilmastoon.

Eli kaikki johtuu Mallisen mukaan siitä, että kumpikin kirjoittajista on työnsä piirissä tekemisissä Venäjän kanssa? Eikö tätä mallisen logiikkaa (tarpeeksi pitkälle vedettynä) saada väännettyä sellaiseksi, että ihan kaikki sellaiset suomalaiset jotka työskentelevät Venäjän kanssa ovat rasisteja?

Ihan kaikkea Mallisen suoltamaa tarkoitushakuista jätettä en viitsi lainata hygieenisyyssyistäkään johtuen tänne – kommentointi on typeryyden kohdalla joskus tarpeetonta. Lukekaa sieltä Mallisen kirjoituksesta (ja yrittäkää tehdä se hymyilemättä).

Mallinen vääntää logiikkaa kirjoituksessaan päälaelleen ihan tosissaan. Vasemmistolainen änkyrämme mielipidekirjoittajamme saa (suomettuneisuutta todellisuudessa itse edustavana) sorvattua Vihavaisen näkemyksen Euroopasta linnoituksena edustamaan suomettuneisuutta – eli nöyristelemistä kommunistien edessä.

Uskomatonta – mutta näköjään totta. Kaikkea se usko teettääkin ihmisille…

Mallinen avaa hieman motiivejaan (ilmeisesti vahingossa). Hän tunnustautuu vasemmistolaiseksi – ja samaa epäloogisuuttaan noudattaen – väittää (eurooppalaisuudesta), että tällainen vanhaidealistinen kulttuurikonservatismi ja normiuskonto saneli ahtaat rajat suomalaiselle ajattelulle 1930-luvulla, kun koskenniemeläisyys, aitosuomalaisuus ja Saksa-sympatiat olivat nousussa.

Huomaamatta sitä, että sekä Vihavaisen että Halla-ahon kritiikki on kohdistettu islamilaisen vanhaidealistisen kulttuurikonservatismin ja normiuskonnon hyysääjiä ja hyväksyjiä vastaan…

Tänään Mallisen turbaanipäinen dhimmi näyttää anakronismilta, eli se sijoittuu väärään aikakauteen – kuin pakkokäännytetty, entinen kristitty, 1500-luvulta ilmestyisi miekalla huitoen huitoen opettamaan Johanna Suurpäätä.

Suuri ajattelijamme väittää, että historioitsija Vihavainen ja lingvisti Halla-aho paljastuvat hengentieteilijöinä harrastelijoiksi, jotka eivät tunne edes oman kulttuurinsa juuria: antiikin perintö ja herätteet renessanssiin tuotiin keskiajalla Eurooppaan nimenomaan islamilaisesta kulttuurista.

Tämä väite on syytä ampua saman tien alas. Se tosiasia, että osa Aleksandrian kirjastosta jäi muslimien käsiin, ei poista sitä totuutta, että muslimit hävittivät edellisen valtausyrityksensä aikana eurooppalaista kulttuuria ja sivistystä varsin verisesti.

Rooman valtakunnan perintöä (myös kulttuuriperintöä) säilyttänyt Bysantti tuhoutui kulttuureineen muslimien käsissä. Minun mielestäni ihminen, joka vielä nykyään väittää, että antiikin perintö ja herätteet renessanssiin tuotiin keskiajalla Eurooppaan nimenomaan islamilaisesta kulttuurista, ampuu lähinnä itseään jalkaan.

Lähinnä säälittävää.

Mutta hauskuuttakaan ei tästä surkuhupaisasta kirjallisesta oksennuksesta puutu. Mallisen seuraava suuri väite koskee sitä, että kristinusko on paha ja islam on joutunut puolustautumaan sen edessä.

Vapaasti islamin omille alueilleen päästävä nykyinen rauhantahtoinen kristillisyys on samassa asemassa kuin ekspansiotaan jatkava islam. Mallisen väitteen mukaan suvaitsevaisuus–dogmaattisuus- ja sotaisuus–rauhanomaisuus-mittareilla arvioituna islam on kutakuinkin identtinen kristinuskon kanssa.

Mallisen olisi tällaisen väitteen jälkeen ehkä jo oikeasti syytä tutustua uskontoon nimeltä islam – ja etenkin siihen kiinteästi liittyvään Šaria-lainsäädäntöön.

Mallisen väiteeseen siitä, että islamin nykyinen konservatiivinen jälkeenjääneisyys ja islamismin synty selittyvät historiallisilla tilanteilla ja prosesseilla – ei niistä mitään ylimaallista lopullista tarkoitusta löydy, pitäisi kaiketi suhtautua huumorilla- jos kyse ei olis kuolemanvakavasta asiasta.

Islamin tilaan on monia syitä ja Mallisen esittämä väite on raaka yleistys. Sen enemmän historiaa tässä tonkimatta, on syytä muistaa (etenkin ylimaallista tarkoitusta käsiteltäessä)  että islam on käännyttävä uskonto-  eli jo kyseisen uskonnon perustassa on sisäänrakennettuna ylimaallinen tarkoitus.

Islam tarkoittaa alistumista Allahin tahtoon ja jokainen joka tulee Umman (maailmanlaajuisen islamilaisen yhteisön jäseneksi) palaa takaisin (ei siis käänny) islamiin – tämän uskonnon oman käsityksen mukaan.

Vasemmistolaisuus ei jää todellakaan piiloon tässä avautumisessa – se korvaa historialliset tosiasiat ja logiikan ja osoittautuu lähes islamin veroiseksi uskonnoksi Malliselle.

Mallinen kuvaa Vihavaisen kirjaa (ilmeisesti lukematta sitä?) taantumukselliseksi visioksi todellisesta lännestä, joka jää (Mallisen mielestä) utopiaksi.

Mallinen näkee, että Vihavaisen kaipaama porvarillinen menneen maailman Eurooppa ei tänään olisi uusi antiikin Ateena tai renessanssin Firenze, vaan Vladimir Sorokinin Pyhän Venäjän palveluksessa-kirjassa kuvattu painajainen.

Mallinen väittää, että 1920-luvun Italia ja Saksa osoittavat, mitä sulkeutuneisuus tuottaa – kuten Putinin Venäjäkin.

Unohtaen iloisesti oman ideologiansa ja sen hirveyden mitä kommunismi on aiheuttanut ihmiskunnan historiassa.

Tällainen tarkoitushakuinen vääristely paistaa koko Mallisen mielipideräpellyksen läpi sen punaisena lankana toimien.

Vihavaisen kuvailema (kansallisvaltiohin perustuva) malli suojaisi eurooppalaista kulttuuria, perintöämme, kieliämme, arvojamme ja oikeusjärjestelmäämme.

Mallisen ja hänen tovereidensa ajama Eurostoliitto  on erittäin suuri todellinen uhka nykyisessä Euroopassa.

Alkuvaiheessa (kuten on jo nähty ) se vie ihmisiltä mahdollisuuden vaikuttaa omiin asioihinsa. Seuraavassa vaiheessa se aiheuttaa (liian suuren väestömäärän ja llian monen kulttuurin alistamisella) etnisiä levottomuuksia (kuten sekin on jo nähty) ja aitoa rasismia.

Loppuvaiheessa seuraa uskonnollis-kulttuurillinen sisällissota – tuhoa, kärsimystä, vääryyksiä ja kuolemaa.

Ja jos näin käy, syypäitä ovat Mallisen kaltaiset haihattelijat.

Mallinen käy kirjoituksessaan ajoittain – suoraan sanoen – täysin kuutamolla. Hän esittää varsin sinisilmäisen väitteen siitä, että maahanmuuttajien integroiminen vapauksiimme ja hyvinvointiimme pitäisi olla helppoa, tulevathan he tänne kohottaakseen elintasoaan ja elämänlaatuaan sekä lisätäkseen vapauksiaan.

Jostain kumman syystä näin ei kuitenkaan ole tapahtunut siellä, missä maahanmuuttajien määrä on kasvanut suureksi, kuten esimerkiksi Ruotsissa.

Ruotsin suurimmat maahanmuutto-ongelmat eivät välttämättä liity ainoastaan rikollisuuteen, työttömyyteen ja ääri-islamilaisuuteen , vaan johonkin muuhun asiaan erillisenä kokonaisuutena.

Siihen, että Ruotsiin tulevat maahanmuuttajat ymmärtävät täydellisesti sen, että ruotsalainen järjestelmä on pystytetty tasa-arvon perustalle, mutta he ovatkin päättäneet, ettei tämä järjestelmä sovi erityisen hyvin heille.

Minun oli joskus vaikea ymmärtää näiden mallisten logiikkaa.Sen jälkeen kun tunnustin sen tosiasian, että nämä suhtautuvat maailmankuvaansa kuin uskontoon, asioiden ristiriitaisuuden ymmärtäminen muuttui helpommaksi.

Mallien on puuttumassa Vihavaiusen ja Halla-ahon sananvapauteen. Kuitenkin hän vetää sivulauseessa, että Euroopan paras perinne on toisinajattelu, loputon kritiikki ja skepsis. Se on antiikin, renessanssin ja valistuksen yleisinhimillisiä arvoja ja vapauksia: Sokrateen kahleetonta kyselyä, Lutherin omantunnon vapautta ja Strindbergin individualismia.

Vihavainen ja Halla-aho noudattavat noita perinteitä selvemmin ja aidommin kuin Mallinen hengenheimolaisineen. Silti juuri Mallinen käy älyllisen individualismin kimppuun.

Mallisen poskettomin väite kuuluu niin, että Vihavaisen ja Halla-ahon ristiretki uhkaa siis eurooppalaisuuden perusarvoja.

Vai niin (pitäisikö tässä kohtaa itkeä vai nauraa)?

Minun mielestäni sekä Vihavaisen että Halla-ahon esittämä yhteiskuntakritiikki puolustaa juuri niitä eurooppalaisina pitämiämme perusarvoja – yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa, sananvapautta, mielipiteenvapautta, ilmaisunvapautta, uskonnonvapautta, kokoontumisvapautta, yksilön oikeutta omaan ruumiiseensa, yhteiskunnallista vallan kolmijakoa, puolueetonta tuomioistuinlaitosta, uskonnonvapauden, äänioikeutta sekä (islamin kohdalla erikseen) yksilön oikeutta päättää omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan.

Kun Mallinen ei siis hyväksy näitä Vihavaisen ja Halla-ahon puolustamia arvoja oman arvomaailmansa pohjaksi, niin pitäisikö tässä heittäytyä yhtä hurjaksi kuin Mallinenkin.

Pitäisikö minun puolestani esittää villi arvaus niistä arvoista, joille tämä Mallisen islamin puolustuspuhe perustuu?

Veikkaan (ihan leikilläni ja huvin vuoksi) Mallisen kohdalla näin, että hänen kirjoituksensa ja asenteensa perustuvat joko-ja-tai:

  • täydelliseen ymmärtämättömyyteen islamilaisen kulttuurin ja uskonnon olemuksesta.
  • ruusunpunaiseen näkemykseen ihmisluonnosta.
  • omaa kulttuuria kohtaan tunnettuun häpeään.
  • alemmuudentunteeseen.
  • rahapalkkioon.
  • UFOihin.

Tai ihan yksinkertaisesti siihen, että kenties Mallinen pitää esimerkiksi häntä europpalaisten arvojen ja ihmisoikeuksien puolustajana?

Lähde:  Vihreä Lanka

Site Meter

Hyysärin  itseään, kansaansa ja kulttuuriaan vihaava toimittajantaimi Vesa Mäkinen on päästänyt meihin alkuperäisasukkaisiin (ainakin epäilyksen tasolla)   halveksuen, vaatimuksia esittäen ja julkirasistisesti suhtautuvan Percy Mashairen julistamaan vihapropagandaansa suomalaisia kohtaan valtakunnan suurimman päivälehden sivuilla.

    Kuva:HS

Juttu alkaa suomalaisia halventavalla otsikolla, Perisuomalainen pahe ryypiskely vaikeuttaa islaminuskoisten maahanmuuttajien harrastuksia Suomessa.

Eikä siinä vielä kaikki – ei tietenkään. Koko propagandateksti  on kirjoitettu ns.puukottaminen kännissä on suomalaisten geneettinen ominaisuus tyyliin.

Mäkinen kirjoittaa

suomalaiset kuluttavat alkoholia konserteissa, näyttelyissä, teatterissa ja jalkapallo-otteluiden jälkeen. Suurin osa muslimeista kaihtaa alkoholia, ja monet heistä kokevat suomalaisten kanssa harrastamisen vieraaksi.

Muun tärkeämmän toiminnan puutteessa, Helsingin kaupungin tietokeskus selvitti maahanmuuttajien vapaa-ajanviettoa. Viinaongelma nousi tämän (jonkun mielestä ilmeisesti yhteiskuntamme kannalta elintärkeän)tutkimuksen perusteella esille yhtenä olennaisena syynä, minkä vuoksi maahanmuuttajat harrastavat viihdettä ja kulttuuria paljolti omissa joukoissaan.

Hyysärin toimituksessa on (hassua kyllä) huomattu myös sellainen seikka, että  maahanmuuttajien oma kulttuuri jarruttaa tutkimuksen mukaan joitain harrasteita. 18-vuotias Suleqo Yussuf on yksi harvoja somalialaistaustaisia naisjalkapalloilijoita. Somalialaiseen kulttuuriin tyttöjen futis ei kuulu.

Yussufin joukkue  Puistolan urheilijat pelaa naisten kolmannessa divisioonassa.

Näin siis kuitenkin on –  kaikesta suomalaisesta viinanjuonnista huolimatta. Toisaalta onhan Suomessa raittiusyhdistyksiä, helluntalaisseurakuntia ja rauhanyhdistyksiä – näiden piirissä ei tosiaan viinan kanssa läträtä.

Näille alkoholinkäytön mörkönä näkeville muslimeille toivotan, että uskallusta mukaan ja rohkeasti ensi kesän suviseuroille . Ehkä sieltä löytyy jotain sellaista, mistä on heillekin hyötyä Suomessa  – ja mikä on taatusti Jumalaa rakastavaa ja raitista.

Tässä vaiheessa tulee mieleen varsin nopeasti kysymys, että ovatko nämä Suomeen hyvää hyvyyttämme päästämämme  ihmiset ihan oikeassa maassa ja paikassa? Miten on mahdollista, että toistasataa vuotta Suomesssa olleella tataarivähemmistöllä ei ole tällaisia ongelmia elämisessään kultturissamme?

Yleinen oletus on se, että vieraat kunnioittavat maan tapoja ja sopeutuvat niihin. Jos näin ei tapahdu, vieraan on syytä poistua isäntäväen nurkista – ja vauhdilla. Tämän totuuden ymmärtämisestä on tosin viime aikoina ollut entistä enemmän viiteitä.

En sitten tiedä onko tässä kyse pelkästään monikulttuurin edessä rähmälläänolevien perseennuolijoiden päiväunista vai aito maahanmuuttajan pyrkimys muuttaa suomalainen yhteiskunta omanlaisekseen.

Percy Mashairen tapauksessa tuollainen (mahdollinen) halu on varsin pelottava tulevaisuudennäkymä rauhallisessa hyvinvointiyhteiskunnassamme *).

Johtuisiko   näiden tuoretta verta edustavien islaminuskoisten maahanmuuttajien (ainakin tämän äänekkään osan) ongelma siitä, että he eivät kenties halua kunniottaa sitä valtakulttuuria, jonka suvaitsevaisuudesta ja armosta he yleensä saavat Suomessa olla?

He eivät ole ehkä sisäistäneet (tai edes halunneet sisäistää) enemmistödemokratiaan kuuluvaa ajatusta siitä, että enemmistö sanelee (vähemmistön oikeuksia kunnioittaen) sen mitä missäkin yhteisössä tapahtuu ja mikä on sopivaa. Tässä tapauksessa myös käsite maassa maan tavalla näyttäisi olevan täysin tuntematon.

Olisiko myös kyse siitä, että ainakin osa  nykyisin Suomeen tulevista maahanmuuttajista ymmärtää  täydellisesti sen, että suomalainen järjestelmä on pystytetty tasa-arvon perustalle, mutta he  ovatkin päättäneet, ettei tämä järjestelmä sovi erityisen hyvin heille?

Lähde: HS

Site Meter

*)Asiaan jotenkin liittyen.  P.Mashaire on ymmärtänyt aikaisemmin varsin syväällisesti Zimbabven Rhodesian diktaattorin Robert Mugaben hirmuhallintoa ja kyseisen maan kivikaudelle palauttamista.

Tämä kirjoitus on julkaistu Hyysärissä 28.5.2000.

Valkoisten isien synnit vainoavat lapsia

Läntiset tiedotusvälineet saivat herkkupalan, kun Zimbabwen mustat alkoivat vallata valkoisten maatiloja, kirjoittaa Suomessa asuva zimbabwelainen toimittaja Percy Mashaire.

J uuri nyt ei ole helppo olla zimbabwelainen Suomessa. Suomalaisten kanssa käy useimmiten näin: kun ensin on vastannut vakiokysymykseen ”Mistä olet kotoisin?”, saa aina kuulla saman analyysin: ”Ai, siitä maasta, jossa valkoiset tapetaan ja heiltä riistetään maat. Eikö olekin kamalaa!”

Suomessa asuvat afrikkalaiset puolestaan kysyvät, miksi valkoiset ylipäänsä omistavat maata Zimbabwessa. Suurin osa on valmis kuuntelemaan ja keskustelemaan asiasta, mutta eivät kaikki. Radikaalien mielestä asia on yksinkertainen: zimbabwelaisten pitää ottaa omat maansa takaisin.

Yritin kerran selittää eräälle radikaalille afrikkalaiselle, että se olisi tappoisku Zimbabwen maataloudesta riippuvaiselle taloudelle.

”Ei haittaa, pääasia on saada maat takaisin!” kaveri rähisi.

Olen huomannut, että ulkomailla asuvat afrikkalaiset ovat jyrkempiä kuin Zimbabwessa asuvat. Se johtuu siitä, että Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin siirtyneet afrikkalaiset kohtaavat arkielämässään niin paljon rasismia, että heidän on hyvin vaikea hyväksyä valkoisia siirtolaisia mustien omalla mantereella. Turisteja tai ulkomaisia työntekijöitä voidaan kyllä sietää, mutta ei maata omistavia siirtolaisia.

Zimbabwessa tilanne on toisin päin. Maanomistus on mielipidemittauksien mukaan maan tärkein asia juuri nyt vain joka kymmenennelle zimbabwelaiselle. Kansalle tärkeintä olisi saada maan sairas talous kuntoon.

Sekä inflaatio että työttömyys ovat yli 50 prosenttia. Suhteellisen rikkaassa maassa on pulaa polttoaineesta ja sähköstä. Terveydenhuolto on romahtanut.

Kansa ei ymmärrä, miksi Zimbabwen pitäisi lähettää yli 10000 sotilasta taistelemaan Kongon kansantasavallan presidentin Laurent Kabilan rinnalla ja kuluttaa sotaan noin viisi miljoonaa markkaa päivässä samaan aikaan, kun sairaaloista puuttuu tavallisia kipulääkkeitä. Z imbabwelaisille on päivänselvää, kuka on syypää maan yhteiskunnalliseen sekasortoon: 20 vuotta vallassa ollut presidentti Robert Mugabe ja hänen Zanu-PF -puolueensa. Kansa on pettynyt ja haluaa korruptoituneen puolueen ja hallituskoneiston pois vallasta. Mutta Mugabe uskoo olevansa korvaamaton.

Mugaben valttikortti ovat olleet valkoisten omistamat farmit. Hän on mobilisoinut työttömiä ja niin sanottuja sotaveteraaneja valtaamaan muutamien valkoisten maat, jotka hän väittää brittisiirtolaisten ryöstäneen zimbabwelaisilta. Tämä kylmän machiavelliläinen strategia on tuonut hänelle poliittisen voiton.

Varsinkin länsimaiset tiedotusvälineet ovat brittien BBC:n johdolla dramatisoineet maatilojen valtauksia. Kysehän on länsimaisten tiedotusvälineiden ikuisesta lempiaiheesta: valkoinen mies suuressa seikkailussa Afrikan viidakossa. David Livingstonesta Tarzaniin.

Mediakohu huipentui, kun kaksi valkoista miestä murhattiin maatilojen valtauksissa ja kolmas myöhemmin. Puhuttiin sisällissodasta ja kerrottiin , että EU valmisteli omien maidensa kansalaistensa evakuointia Zimbabwesta.

Saimme tietää senkin, että Zimbabwessa asuu 55 suomalaista. Tähän mennessä yksikään suomalainen ei ole lähtenyt maasta.

Etiopian nälänhätä ja mantereen muut, miljoonien ihmisten kohtaloihin vaikuttavat selkkaukset unohtuivat, kun media ryntäsi Zimbabween.

Yhdessä yössä Mugabe nostettiin keskitason afrikkalaisesta johtajasta kansainväliseksi voimamieheksi Saddam Husseinin ja Muammar Gaddafin rinnalle. Mugabe onkin jo alkanut puhua kuin Robert Suuri, sankari joka ottaa mittaa koko maailmasta.

Zimbabwen entinen siirtomaavalta Britannia on ollut suurin tekijä tässä älyttömässä poliittisessa teatterissa. Hyökkäämällä Mugabea vastaan britit ovat ainostaan kiillottaneet hänen kilpeään ja auttaneet häntä siirtämään huomion pois Zimbabwen taloudellisista ja sosiaalisista ongelmista. Häviäjiä ovat unohdetut ja kärsivät tavalliset zimbabwelaiset. L änsimaisessa mediassa viidakkoveitsiä ja kirveitä kantavat mustat barbaarit terrorisoivat viattomia valkoisia. Harva kysyy, miten valkoiset saivat maatiloja Zimbabwessa. On unohdettu, miten 1800-luvun lopussa brittiläisestä imperiumista Afrikassa haaveillut Cecil John Rhodes huijasi kuningas Lobengulaa luovuttamaan maansa.

Kun Lobengula vuonna 1893 oivalsi petoksen, syttyi sota, jonka britit voittivat. Muutaman vuoden jälkeen seurasi toinen sota, jossa kaksi isoa etnistä ryhmää, ndebelet ja shonat, yhdistivät voimansa ja yrittivät ajaa britit pois maasta. Mutta modernein asein varustetut britit voittivat jälleen.

Voittajan julmuus oli suunnaton. Vuorille paenneita mustia jahdattiin, ja heidän piilopaikkansa luolissa räjäytettiin dynamiitilla.

”Poltimme kaikki majat ja monta nekrua. Ne, jotka eivät tulleet ulos, paloivat kuoliaiksi, ja se oli oikein heille. Kuulimme heidän huutonsa”, eräs brittisotilas kuvasi tuhoa.

Verilöylystä hengissä selvinneet häädettiin pois maatiloiltaan ja sijoitettiin kuiviin ja hedelmättömiin reservaatteihin, joissa he joutuivat maksamaan valkoisille veroja. Jos ei maksanut veroja, vietiin pakkotöihin valkoisten kaivoksiin tai maatiloille.

Häikäilemättömän Cecil John Rhodesin mukaan Rhodesiaksi kutsuttua maata hallittiin rasistisen apartheid-järjestelmän avulla. Rhodesiassa mustat olivat täysin sorrettu ja halveksittu kansa.

Tilanne vain paheni, kun kovaotteinen pääministeri Ian Smith julisti maan itsenäiseksi Britanniasta vuonna 1965.

Smith oli oivaltanut, että emomaa aikoi siirtää vallan mustille, niin kuin oli tapahtunut muualla Afrikassa. Britannia ei pystynyt kukistamaan kapinaa, koska sen olisi pitänyt lähettää sotilaita taistelemaan valkoisia vastaan mustien puolella.

Rhodesiassa mustat nationalistit kamppailivat itsenäisyyden puolesta. Smith vastasi siihen kovalla kädellä. Itsenäisyysaktivisteja murhattiin, karkotettiin ja vangittiin.

Smith vannoi, ettei musta valta toteudu hänen elinikänään. ”Ei tuhannessa vuodessa”, hän julisti. ’T uhat vuotta” kului nopeasti. Vuonna 1980 Rhodesia lakkasi olemasta ja tilalle tuli mustan enemmistön hallitsema Zimbabwe.

Mustat sissit kukistivat Smithin armeijan raa’assa sodassa marxilaisen Robert Mugaben ja veteraanipoliitikko Joshua Nkomon johdolla. Kun sota loppui, valkoiset alkoivat pakata matkalaukkujaan koston pelossa. Se oli turhaa. Pääministeriksi valittu Robert Mugabe kehotti kuuluisassa televisiopuheessaan mustia ja valkoisia unohtamaan menneet ja rakentamaan uutta maata yhdessä.

Mugabe oli käytännön mies. Hän oli nähnyt, mitä oli tapahtunut Mosambikissa, kun maa oli itsenäistynyt Portugalista vuonna 1975. Portugalilaiset olivat lähteneet ja kostoksi sabotoineet Mosambikin talouselämää. Siitä Mosambik ei ole toipunut vieläkään. Mugabe ymmärsi, että valkoisilla oli taitoja ja kokemusta, joita Zimbabwe tarvitsi.

Mugaben sovintopolitiikan hinta oli se, että valkoisten etuoikeudet säilyivät. Poliittinen valta siirtyi mustille, mutta talous pysyi valkoisten käsissä. Ratkaisematta jäi muun muassa maanomistus, joka oli ollut yksi tärkeimpiä vapaussodan syitä.

Rauhanneuvottelut Lontoossa olivat kaatua maakiistaan, sillä sissijohtajat eivät suostuneet allekirjoittamaan aseleposopimusta ilman selviä takuita asian ratkaisemisesta. Silloin Britannia ja Yhdysvallat lupasivat rahoittaa maareformin eli korvata valkoisille viljelijöille maiden menetyksiä. Aseleposopimus allekirjoitettiin, mutta luvattua rahaa ei kuulunut.

Aluksi se ei juurikaan vaikuttanut Zimbabwen talouselämään. Kansainväliset pakotteet oli purettu, ja maan talous kasvoi. Vanhat asenteet elävät kuitenkin sitkeässä. Niin rasismikin. Jouduin itsekin 1980-luvun puolivälissä väkivallan kohteeksi, koska seurustelin valkoisen naisen kanssa. Mustat eivät Zimbabwessa edelleenkään yleensä pääse valkoisten hallitsemien urheiluseurojen ja klubien tiloihin. Suurin osa Zimbabwen krikettimaajoukkueen pelaajista on valkoisia – valkoisten osuus väestöstä on alle prosentin.

Eniten raakaa rasismia ja ennakkoluuloja esiintyy valkoisten maatiloilla. Toisilla tiloilla eletään kuin Yhdysvaltojen syvässä etelässä orjuuden aikana. Isäntä asuu isossa hienossa talossa, mutta ryysyinen, paljasjalkainen ja lukutaidoton työntekijä viruu rähjäisessä majassa.

Kun isäntä kutsuu, täytyy vastata ”sir” tai ”madam”. Maanteillä näkee usein, kuinka valkoinen isäntä ajaa avolavapakettiautolla, jossa koira istuu penkillä isännän vieressä mutta musta työläinen lavalla takana. Viime vuoden lopulla nousi kova kohu, kun erään maatilan valkoinen isäntä virtsasi nukkuvan työntekijänsä päälle.

Nämä ovat yksittäisiä tapauksia, eivätkä kaikki Zimbabwessa asuvat valkoiset ole rasisteja. Mutta vähintäänkin yksisilmäinen on myös se länsimaisten tiedotusvälineiden välittämä kuva, jossa mustat vainoavat viattomia valkoisia.

Raamatussa sanotaan, että isien synnit vainoavat lapsia. Zimbabwessa tehtiin syntiä sata vuotta sitten. Britannia ei ole kyennyt tai halunnut pyyhkiä näitä syntejä pois, ja nyt ne vainoavat sen lapsia. Ulkomaille muuttaneiden afrikkalaisten asenteet ovat jyrkimpiä: heidän on vaikea hyväksyä valkoisia siirtolaisia Afrikassa. Tavallisille zimbabwelaisille maanomistusoloja tärkeämpää olisi saada maan pahasti sairas talous kuntoon

Jos jotain pitäisi ottaa opiksi, niin naapureiden virheistä ainakin. Olen seurannut jo hetken aikaa varsin huolestuneena sitä, mitä Suomen naapurimaissa tapahtuu.

Ruotsin ja Norjan lisäksi katseeni (ja huoleni) on jonkin aikaa kohdistunut Tanskaan, jossa on käyty lähes avointa sisällisotaa maahanmuuttajien ja paikallisväestön kesken.

Kööpenhaminassa sijaitseva Nørrebron kaupunginosa, joka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä Strøgetin turistikadulta, on muodostunut erääksi päätaistelukentäksi sodassa, jossa ainakin kolme on kuollut ja kymmenkunta haavoittunut.

    Kuva:Kalle Koponen

Blågårds Plads aukion ympärillä asuu ja oleskelee rikollinen maahanmuuttajajengi – jonka johtajia (tietoyhteiskunnaksi luokiteltavan) Tanskan poliisi ei jostain syystä tunne. Sillä on vastassaan etnisten tanskalaisten (poliisin mukaan ammattirikollisten) muodostama ryhmittymä AK81. Poliisin ilmoituksen mukaan AK81 tekee likaisen työn Helvetin Enkeleille.

25-vuotias Mustafa Hsownay oli tilanteessa, jossa häntä ammuttiin 27. helmikuuta lukuisia kertoja selkään tavalla, jota poliisi luonnehtii teloitukseksi.

Seuraavana yönä polkupyörillä liikkuneet hyökkääjät ampuivat toista maahanmuuttajaa pysäköidyssä autoonsa Nørrebrossa. 32-vuotias jäi eloon.

Vuorokautta myöhemmin tuli vastaus. Muutaman kilometrin päässä Amagerissa, lähellä Helvetin Enkeleiden kerhotilaa kaksi nuorta aseistettua maahanmuuttajaa pakottivat kahvilan edessä seisoneen miehen polvilleen.

Miehet tiukkasivat, oliko uhri AK81:n jäsen ja oliko muita jäseniä sisällä kahvilassa. Toinen miehistä ampui kymmenkunta kertaa kahvilaan. Yksi sivullinen kuoli, kolme haavoittui.

Lopuksi miehet ampuivat kadulle polvistunutta jalkaan ja selkään.

    Picture:hyscience.com

Minun näkemykseni mukaan on kyse etnisestä sisällissodasta – sellaisesta, jota ei ole totuttu näkemään pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan sisällä.

Tanskassa liiallisen humanitaarisen maahanmuuton kasvu tuottaa tulosta – yhteiskunnallisten normien luhistuminen ja koston kierre on käynnistynyt.

Hallitus on antanut poliisille lisää määrärahoja, jotta ylityötunnit saadaan maksettua – miettimättä kuitenkaan sitä, mistä nämä tapahtumat ovat saaneet alkunsa ja mistä ne johtuvat.

Kun Tanskan hallitus ja Kööpenhaminan kaupunki ovat tukkanuottasilla  ja syyttelevät kilvan toisiaan sosiaalityön epäonnistumisesta, oikeusministeri Brian Mikkelsen vaatii kovempia rangaistuksia ja ulkomaalaisten jengiläisten karkottamista.

”Muutama vuosi sitten leikattiin sosiaalimenoja. Nyt maksamme siitä laskua”

”Poliisille syydetään miljoonia, mutta sosiaalityötä supistetaan.”

Blågårds Pladsin kulttuuritalon puhemies Carsten Bo.

Tässä arkkitehtuuriltaan Helsingin Kallion kaltaisessa kaupunginosassa asuu 72 000 ihmistä, joista 20–30 prosenttia on maahanmuuttajia. Ongelmat eivät ole syntyneet itsestään – ne ovat selkeän kehityskulun summa.

Lisääntyvä maahanmuuttajavähemmistö, White Flight, työttömyys, segregoituminen, syrjäytyminen, kasvava rikollisuus – siinä vai osa tämän keiton mausteista. Pelkästään työttömyys ja joutilaisuus tuovat tullessaan huonosti luterilaiseen työmoraaliin (ja sen perustalle rakennettuun yhteiskuntaan) varsin huonosti soveltuvia lieveilmiöitä ja aktiviteetteja.

Picture:Scrapetv.com

Tämäkin sota- kuten kaikki muutkin –  on saanut absurdeja piirteitä. Keväällä sosiaalitoimen vanhuspalvelu oli  joutunut useita kertoja tuomaan vanhuksille ruokaa poliisisaattueessa.

Huhujen mukaan (jollekin ns.tuntemattomalle miehelle) kävi ilmi, että yksi vanhuspalvelun käyttämän yrityksen autonkuljettajista oli AK81:n jäsen. Lisäksi yhtiön logossa oli ympyrä ja siivet, mikä sattumalta alkoi (näissä nopeasti kasvavissa urbaanilegendoissa) muistuttaa Helvetin Enkelien käyttämää siivekästä pääkalloa.

Helsingin Sanomien mukaan:

AK81-gangsteri vei mummoille ruokaa luotiliiviin pukeutuneena ja autossaan ladattu pistooli. Maahanmuuttajat luulivat, että koko firma on Helvetin enkelien peiteyritys, ja poliisi pelkäsi iskua ruokapalveluun.

Poliisi sanoo – poliitikkoja sormella osoittaen – olevansa voimaton perussyiden suhteen. Flemming Munchin sanoin:

”AK81 on syvällisesti ammattirikollista porukkaa. Maahanmuuttajien osalta kysymys on sosiaalisesta ongelmasta, epäonnistumisesta toisen polven maahanmuuttajien integroimisessa yhteiskuntaan. Vuosia television ääressä lojuneet työttömät isät eivät saa nuoria poikiaan kuriin, ja jengimaailma houkuttaa näitä”

Samaan aikaan maahanmuuttajataustaiset jengit (joiden johtajia Tanskan poliisi ei tiedä)  alkoivat suojella omia alueitaan vapaaehtoisilla partioilla, jotka pysäyttelevät ajoneuvoja estääkseen vihollisten pääsyn omalle alueelleen.

    Image:southafrica.to

Mistä sitten on kyse pähkinänkuoressa? Kyse on yksinkertaisesti siitä, kenelle yhteiskunta kuuluu?

Niille ihmisille, jotka sen ovat rakentaneet ja heidän jälkeläisilleen, vai kaikkialta maailmasta saapuville sosiaalituristeille ja ongenonkijoille?

Ihmisille, jotka haluavat elää rauhassa omassa yhteiskunnassaan vai niille, jotka haluavat tulla sinne, kerätä hedelmät ja lopuksi muuttaa tuon yhteiskunnan omanlaisekseen.

Kuten NYT:in (ei Hyysärin Njetin vaan New York Timesin, pösilöt) toimittaja Christopher Caldwell asian tiivisti:

… suurimmat maahanmuutto-ongelmat eivät välttämättä liity ainoastaan rikollisuuteen, työttömyyteen ja ääri-islamilaisuuteen , vaan johonkin muuhun asiaan erillisenä kokonaisuutena.

Siihen, että Ruotsiin tulevat maahanmuuttajat ymmärtävät täydellisesti sen, että ruotsalainen järjestelmä on pystytetty tasa-arvon perustalle, mutta he ovatkin päättäneet, ettei tämä järjestelmä sovi erityisen hyvin heille.

Tämä kehitysketju on nähty ennenkin – päättäjät loittonevat tavallisesta kansasta ja (viimeistään tässä vaiheessa) syntyy yhteiskunnan perustaa murtava osapuolijako.

Osapuolten tavoitteet erkaantuvat toisistaan ja muuttuvat jossain vaiheessa päinvastaisiksi. Tässä vaiheessa päättäjät tekevät kansan enemmistön tarpeiden ja tahdon vastaisia päätöksiä – ja käyttävät yhteiskunnan väkivaltakoneistoja (poliisia, syyttäjänlaitosta ja oikeuslaitosta) tavoitteidensa väkisin jyräämiseen.

Kansa alkaa luottaa enemmän tässä vaiheessa omista riveistään nouseviin (rikollisiinkin) turvallisuusorganisaatioihin. Tässä tapauksessa on kyse moottoripyöräjengeistä – joilla kuten tunnettua, on vankka proletaarinen pohja.

Näin luodaan pohjaa järjestäytyneen yhteiskunnan murtumisprosessille – järjestäytyneen rikollisuuden esiinmarssille, etnisille väkivaltaisuuksille ja lopulta yhteiskunnan hajoamiselle.

Nämä ovat muuten ne kolme askelta joita anarkistien haluama yhteiskunnallinen kehitys pitää historiallisesti joka kerran sisällään.

Ainoa mikä tuosta puuttuu on se, että anarkialla on taipumus muuttua varsin nopeaksi feodalismiksi – sellaiseksi mitä vahvimmat hallitsevat ja jossa heikommat palvelevat vahvempia orjina.

Se ei kuitenkaan ollut ilmeisesti pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan alkuperäinen tarkoitus?

    Picture:moonbattery.com

Lähteet: US,HS, STT, Daily News

Site Meter

Osmo Soininvaara (vihreät) osallistui maahanmuuttokeskusteluun kuluneella viikolla blogissaan.

Hän peräänkuulutti avointa keskustelua maahanmuutosta ja valitti sitä, että keskustelu  maahanmuutosta on kovin tuskallista ja polarisoitunutta.

Samaan hengenvetoon hän nimitteli maahanmuuttoon kriittisesti tai kielteisesti suhtautuvia alkuperäisväestön edustajia varsin suoraan rasisteiksi. Hän totesi myös, että

Ongelma on fundamentalismissa. Kaikki uskonnollinen fundamentalismi on uskonnosta riippumatta pahasta, mutta olisi tosiasioiden kieltämistä olla havaitsematta, että islamin keskuudessa fundamentalismin osuus on muita uskontoja korkeampi ja nousussa kaikkialla maailmassa.

Eli Soininvaara myöntää myös islamilaisen fundamentalismin olevan ongelma.

Hyvä näin (keskusteluun liittyvään polarisaatioon palaan myöhemmin).

Kun Soininvaaralta sitten kyseltiin keskustelussa tarkempaa määrittelyä siihen väitteseen että, miten hän kokee muun (tähän keskusteluun liittyvän) uskonnollisen fundamentalismin ongelmalliseksi, Soininvaara vastasi näin:

  1. Osmo Soininvaara kirjoitti 9.10.2009 kello 8:20

    Uskonnon nimissä myös krit6illiset tekevät murhia tai yllyttävät niihin. Aborttilääkäreitä Yhdysvalloissa esimerkiksi. Joku kristillistä rakkauden sanomaa julkistava televisiosaarnaaja myös kehotti julkisesti Yhdysvaltoja murhaamaan Venetsuelan presidentin. Moni krititty ylistää Israelin armeijan ei niin kovin humaaneja otteita palestiinalaissiviilejä kohtaan. Vähän rajatapaus ovat Pohjois-Irlannin uskonnolliset johtajat, mutta politiikasta islamistien väkivaltaisuudessakin on kyse.
    En kuitenkaan laita rajaa tappamiseen vaan myös yhteisön jäsenten elämän rajuun rajoittamiseen ja siihen, että uskonto sumentaa järjen. Esimerkiksi Latinalaisessa Amerikassa helluntailaisuutta muistuttava uskonnollisuus syrjäyttää katolista kirkkoa. Samaan joukkoon liitän yritykset estää biologian opetuksen kouluissa. Olen aika huolestunut tämänkaltaisen fundamentalismin noususta.
    Yksi raja fundamentalismissa on siinä, keskittyykö uskonkilvoittelussa omaan elämäänsä vai onko kovin kiinnostunut toisten moraalista. Jos vastustaa homoseksuaalisuutta, voisi tyytyä vastustamaan sitä vain omassa elämässään ja antaa toisten noudattaa omaa arvojärjestystään.

No niin…

Suomalaisista uskonnollista fundamentalisteista – kuten  lestadiolaisista –  tuskin saadaan millään työkaluilla ja mittalaitteilla tehtyä tuossa mielessä uskonnollisen kiihkon sateenvarjoa ja joukkojen kiihottajaa.

Lestadiolaisuus  – jonka kattojärjestönä toimii Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys ry. – on tunnetusti tiukka omia jäseniään kohtaan, mutta pyrkii elämään  niin, ettei juurikaan puutu muiden elämään. Tällainen suomalainen uskonnollinen fundamentalismi saattaa olla uhka jäsentensä ihmisoikeuksille tai vapaudelle, mutta sellainen väite (jota et ilmeisesti esittänytkään), että se olisi uhka maahanmuuttajille on todellisuudesta irti.

Ja muita fundamentalisteja Suomessa löytyy ainoastaan marginaaliryhmien tasolta.

Olen itse pitänyt  – Suomeen liittyvässä – maahanmuuttokeskustelussa tiukkaa rajaa siihen, että käytän muualla esiintyvää islamilaista fundamentalismia esimerkkinä hyvin varoen.

En halua vaikuttaa mitenkään besserwisseriltä, mutta haluan ihan vakavasti tietää, että miten Sinä Osmo saat tehtyä muualla maailmassa kristilliseen fundamentalismiin liittyvistä (kiistämättömistä) ongelmista osan suomalaista maahanmuuttokeskustelua?

Kuten itsekin totesit, on myös kristillisyyden suuntauksia, jotka asettavat jäsenilleen rankkoja määräyksiä, mutta niistä pääsee eroon, kun eroaa uskonnollisesta yhteisöstä.

Minusta tuo väitteesi ei liity avoimeen ja polarisoituneeseen maahanmuuttokeskusteluun. Itse asiassa, jos olisin hieman herkkänahkaisempi, saattaisin ottaa tuon kiihotuksena edustamaani kansanryhmää vastaan – meitä traditionaalisia lainkuuliaisia luterilaisia vastaan.  Minunkin uskonnollinen ryhmäni määrittelee sen, miten sen jäsenten tulee toimia. Vastaus siihen löytyy Uudesta Testamentista.

Eräs muu asia mikä minua häiritsee, on väitteesi siitä,  että rasismi hallitsee suomalaista maahanmuuttokeskustelua.

Toisaalta maahanmuuttokriittiset ovat liittäneet kritiikkiinsä tiiviisti rasistiset argumentit – tai eivät ole ainakaan sanoutuneet rasistisista tukijoistaan eroon – jolloin jokaisen itseään kunnioittavan on pidettävä etäisyyttä kaikkiin muihinkin heidän ajatuksiinsa.

Tuohon väitän, että väitteesi ei pidä paikkaansa.

Edustan kannaltasi katsoen ilmeisesti juuri näitä ns. maahanmuuttokriittisiä (vaikka idealistisena nationalistina toki vastustan kaikkea maahanmuuttoa periaatetasolla).

Minusta Teillä – siellä vihreissä – on eräs paljon pelottavampi luuranko kaapissanne.

Vihreillä jos kenellä, olisi huomattavasti suurempi syy irtisanoutua todellisesta tyranniasta, joka roikkuu puolueessanne kiinni.

Vihreät ovat pullollaan entisiä ja nykyisiä stalinisteja. Sellaisia iloisia hasseja ja pässejä, jotka tanssivat ilmastomuutosvalheen polskaa soitellen kommunismin uhrien haudoilla ja polttorovioilla.

Vihreillä olisi todellakin syytä julkiseen itsetutkiskeluun, häpeään, synnintunnustukseen ja irtisanoutumiseen kommunismin rikoksista.

Sen haluan vielä sanoa Sinulle, Osmo, että Sinun ei ole todellakaan pakko vastata kaltaiseni anonyyminä kirjoittavan paskahousun kirjoitukseen.

Mutta kun kerran peräänkuulutit kiihkotonta keskustelua, yritän vastata pyyntöösi –  pienestä ja vaatimattomasta nimimerkin takana seisovasta – asemastani.

Anonyyminä kirjoittaminen on samanlainen asia kuin äänestäminen ja vaalisalaisuus – demokratiassa ne ovat lainsäädännöllä suojattuja ja turvattuja oikeuksia

Ne suojaavat – perinteisellä horisontaalisesti tarkastellulla tavalla –  hallintoalamaista valtaapitävien mielivallalta ja jopa suoranaiselta tyrannialta. Termi habeas corpus (ad subjiciendum) lienee Sinullekin tuttu?

Minäkin nimittäin  haluan käydä julkista keskustelua – mutta sillä tavalla, ettei siitä aiheudu vaaraa tai vahinkoa itselleni tai läheisilleni.

Ai niin – siitä polarisoitumattomuudesta. Historia opettaa (ainakin minulle), että ilman minkäänlaista polarisoitumista (ja sen jälkeistä konsensuksen tietoista hakemista),  mikään asia ei kehity tässä maailmassa eteenpäin.

Jokaisella on oma puolensa, ja jos ei omansa puolta pidä , sen menettää.

Toisaalta Hyvä Yhteiskunta perustuu erilaisten (tuon yhteisön sisältä käsin) esitettyjen  mielipiteiden sietämiseen – ainakin  aivan yhtä suuressa määrin kuin yhteiseen hiileenkin puhaltamiseen.

Vieras ei ole aina hyvästä – kuten esimerkiksi  syöpäkudos  corpuksessa.

Tältä pohjalta (jos Sinulle sopii), voimme jatkaa avointa keskustelua esimerkiksi täällä.

Tervetuloa.

Site Meter

    Kuva:Hiidenlintu/Homma

Siirtolaisväestö on otettava mukaan päätöksentekoon ja yhteiskunnan ytimeen, vaatii monikulttuurisuusasiantuntija Umayya Abu-Hanna.

”Vallan, rahan ja tilan uudelleen jakaminen on seuraava vaiheemme”, hän sanoo – vaikka epäilee, ettei Suomen älymystö ole siihen valmis.

”Epämääräistä kipuilua on hyvä hoitaa mahdollisemman pian, ja siihen me siirtolaiset olemme parhaat asiantuntijat.”

Huonosti käyttäytyvä suomalaisen yhteiskunnan vieras Umayya Abu-Hanna Hyysärin mukaan 8.10.2008.

Toivon vilpittömästi, että Abu-Hannan suhteellisuudentaju palautuisi – ainakin ennen tekoihin ryhtymistä. Hänen kannattaa ihan itsensä – ja suomalaisen yhteiskuntarauhan vuoksi – tutustua Suomen historiaan ja etenkin vuosien 1917-18 tapahtumiin.

Tuolloinkin minun (ei siis Abu-Hannan) isänmaassani oli huonosti käyttäytyviä vieraiden kulttuurien edustajia sekä joukko omia ihmisiä, jotka halusivat jakaa vallan, rahan ja tilan uudelleen.

Seurauksena oli se, että vieraat päsmärit heitettiin Suomesta ulos, mutta he ehtivät saada aikaan sisällissodan oman vasemmistomme edesvastuuttomien kellokkaiden hyvällä myötäilyllä. Tuon ajan Abu-Hannat saivat aikaan mittaamatonta vahinkoa ja inhimillistä kärsimystä suomalaisten keskuudessa.

Sama tapahtui uudestaan vuosien 1939-45 välillä – tuolloin tosin suurin osa omasta väestämme ymmärsi jo heti kättelyssä, että nuo tuolloiset vieraat toivat tullessaan pelkkää pahaa.

Abu-Hanna asenteineen on aivan yhtä epätoivottu valloittaja ja kulttuuri-imperialisti kuin kaikki muutkin aikaisemmat ei-toivotut tunkeutujat Suomessa.

Se mikä tässä huonosti käyttäytyvässä vieraassa ihmetyttää eniten, on läpinäkyvyys siinä, että hän jostain syystä haluaa muuttaa Suomen samanlaiseksi uskontojen ja kulttuurien taistelukentäksi, kuin hänen oma kotimaansa on.

Se, että vihreää maailmankuvaa edustava ihminen on jäänyt henkisesti kiinni kommunismiin on jotenkin ymmärrettävää henkistä kypsymättömyyttä ja realismista iloisesti irrallaan olevaa ajattelua – ja omalla retardilla tavalla siten jotenkin ymmärrettävää.

Se mikä on pahinta Abu-Hannan tapauksessa on hänen asenteensa isäntiään kohtaan. Hän halveksii avoimen rasistisesti suomalaisia ja suomalaista kulttuuria. Hän pilkkaa yhteiskuntajärjestelmäämme ja siihen kiinteästi liittyvää enemmistödemokratiaa – ja kuten on nyt havaittu-  Abu-Hanna pyrkii muuttamaan sen vähemmistödiktatuuriksi – vaikka sitten väkisin.

Minulla on erinomainen ehdotus Abu-Hannalle – suksi kuuseen Suomesta. Sinä olet osoittanut kaikin mahdollisin tavoin sen, että et kuulu suomalaiseen yhteiskuntaan etkä Suomeen. Sinulla on ollut jo 1980-luvulta aikaa yrittää sopeutua ja sulautua (integroitua) suomalaiseen yhteiskuntaan – jostain syystä (joko halustasi tai kyvyistäsi, tai molemmista johtuen) se ei ole onnistunut Sinulta alkuunkaan.

Sinä et ole muuten mikään veronmaksajakaan – elät yhteiskunnan subventoimilla avustuksilla suojatyöpaikkasi kautta. Sinä ole myöskään mikään taitelija – Miina Äkkijyrkällekin olisi järkevämpää antaa veronmaksajien yhteisestä pussista rahaa kuin Sinulle.

Niitä avustuksia Sinä käytät niiden maksajien – suomalaisten enemmistön – häpäisyyn ja pilkkaamiseen – puret ruokkivaa kättä, etkä ymmärrä edes hävetä.

Abu-Hanna on tarttunut henkisesti  miekkaan – hänen pitäisi kristittynä tietää, mitä niille tapahtuu, jotka miekkaan tarttuvat.

Jos hän jatkaa puuhiaan ja suomalaisen yhteiskunnan muutokseen pyrkivää kansanvallan vastaista touhuaan vielä astetta pidemmälle, kyse on tuolloin yhteiskunnallisesti varsin ei-toivotusta puuhailusta – sellaisesta joka on määritelty aika vakavaksi rikokseksi rikolaissamme.

Vuoden 1918 miekkaan tarttuneiden surkea  kohtalo tulee todennäköisesti olemaan myös seuraavien mahdollisten väkivallan ja vallankumouksen lietsojien osa.

Eversti Matti Laurilan sanoin, ”meiltä voi kyllä vaatia, mutta meiltä voi olla paha tulla mitään ottamahan.”

Lähde:HS, Kuva:Hiidenlintu/Homma

Site Meter

Päivitys 111009 1411: Unohdin erään jutun tästä kirjoituksestani. Käykää katsomassa täällä, kuinka ns. yleisesti luotettavia Abu-Hannan kertomukset ovat aikaisemmin olleet.

Helsingin Sanomat – eli Hyysäri – julkaisee mielipidesivuillaan kansalaisten mielipidekirjoituksia ja ohjeistaa kirjoittajia varsin selvästi.

Mielipidesivustollaan kyseinen lehti kertoo, että Helsingin Sanomien mielipidesivu on kaikille avoin keskustelufoorumi.  Kirjoittajaa ohjeistetaan kirjoittamaan napakasti. Ohjeissa lukee myös, että ota kantaa, mutta älä herjaa tai loukkaa ketään. Kirjoitusten on oltava lakien ja hyvien tapojen mukaisia.

Nimimerkillä kirjoittamisen Hyysäri ilmoittaa hyväksyvänsä vain poikkeustapauksissa. Hyväksyttäviä syitä ovat kyseisen mielipideaviisin mukaan esimerkiksi omaan terveyteen, taloudelliseen asemaan tai muihin arkaluonteisiin aiheisiin liittyvät asiat.

Ilmeisesti suomalaisvihan lietsominen ja suomalaisten halventaminen riittää myös siihen, että HS julkaisee mielipidekirjoituksen nimimerkillä.  Minkäänlaista muuta johtopäätöstä ei voi tehdä tästä lehden omaksumasta linjasta, kun lukee tänään nimimerkillä julkaistun ehdan rasistisen roiskauksen tuolta mielipidesivulta.

Muslimimies päihittää suomalaismiehen mennen tullen
Kahdessa peräkkäisessä sunnuntain Hesarissa on ollut kirjoitus koskien islamia ja maahanmuuttajia. Molemmat ovat olleet hyvin mustavalkoisia, mutta jokaisellahan on oikeus mielipiteeseensä.

En ole kuitenkaan nähnyt vielä missään suoraa puhetta siitä, miksi suomalainen nainen ottaa mielellään miehekseen muslimin.

Yksi tärkeimmistä syistä on alkoholi. Muslimimies kun ei kumarra pyhälle perjantaipullolle ja seuraavana päivänä konttaa kankkusessa. Henki ei haise, ja seksi luistaa. Henkilökohtainen hygienia on myös aivan toista luokkaa kuin keskiverto suomalaismiehellä.

Tämän lisäksi perhearvot ovat kunniassa. Palkka tuodaan kotiin, ja vaimo päättää, mihin se käytetään. Vaimolle ei puhuta rumasti, ei haukuta eikä lyödä ja ruuasta kiitetään kauniisti.

Koskaan ei ole suomalainen mies arvostanut minua niin kuin muslimi.

Kaikki maahanmuuttajat, olkaa tervetulleita, käykää suomen kielen kurssi ja menkää töihin. Vaimo odottaa ilolla illalla!

ONNELLINEN ISLAMISTA
Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.

Kun tämä kansanryhmää vastaan kiihottaminen on viime aikoina ollut kovasti tapetilla – esimerkiksi Jussi Halla-ahon oikeudenkäynnin yhteydessä, teen tässä ja nyt anonyymin tutkintapyynnön poliisille.

Pyydän poliisia tutkimaan ovatko kyseisen kirjoituksen kirjoittaja kirjoittajana ja Helsingin Sanomat joukkotiedotusvälineenä, syyllistyneet erikseen tai yhdessä kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.

Täyttääkö tämä teksti tunnusmerkistön sellaissen tekoon, joka määritellään rikoslaissa, että joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, rodullista, etnistä tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi?

Minun mielestäni se täyttää. Mitä mieltä sitten lukijat ovat?

Lähteet: Finlex, HS

Site Meter

Eräs Alexis Kouroksen kirjoittamana mielenkiintoiseksi osoittautunut kirjoitus on julkaistu Hyysärin  Sunnuntaidebatti-sarjassa tänään 4.10.2009.

Kirjoittaja on tunnettu lähinnä siitä, että hänen vaimonsa on Ihmisoikeusliitossa työskentelevä äänekäs kukkahattutäti Kristiina Kouros.

Toissijaisesti Alexis Kouros tunnetaan joissain piireissä siitä, että hän on iranilaissyntyinen lääkäri, kirjailija ja elokuvantekijä. Nykyään hän on perustamiensa (ja ajoittain aika paksua suomalaisvihaa suoltavien) monikulttuuripropagandaa julistavien  englanninkielisten SixDegrees ja Helsinki Times -lehtien kustantaja ja päätoimittaja. Kouros on asunut Suomessa vuodesta 1990. Hän ei ole pakolaistaustainen maahanmuuttaja.

Mielestäni Kouros on osunut havainnoissaan ainakin osittain  oikeaan. Näiden havaintojen suurin arvo tosin on se, että niiden esittäjä on hyvin selvästi muuttanut kurssiaan eräiden maahanmuuttoon liittyvien perusasioiden suhteen.

Kouros toteaa näin:

Tein vuosina 2001–2005 yhteensä viisi dokumenttielokuvaa Suomeen otetuista kiintiöpakolaisista. Olin mukana, kun suomalainen viranomaisdelegaatio kävi vuonna 2001 Iranissa. Työministeriön, suojelupoliisin ja Ulkomaalaisviraston edustajat olivat valitsemassa 200 Iraniin asettunutta afgaanipakolaista uudelleensijoitettavaksi Suomeen.

Seurasin valintahaastatteluun päässeiden afgaanien elämää Iranissa, valintaprosessin kiemuroita, suomalaiseen yhteiskuntaan valmentavaa kurssia ja lopulta pakolaisten elämää Suomessa. Kokemani ja näkemäni perusteella minulle syntyi käsitys, ettei kiintiöpakolaisten ottamisessa ole paljonkaan järkeä.

Kiintiöpakolaisiksi eivät yleensä pääse eniten avun tarpeessa olevat, koska valintajärjestelmä suosii pakolaisten koulutetuinta ja sopeutuvaisinta osaa. Päästäkseen kohdemaiden edustajien haastatteluun pakolaisten on ensin vakuutettava paikalliset YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n edustajat siitä, että he täyttävät uudelleensijoittamiselle asetetut kriteerit. Pakolaisten tulee itse ottaa selvää tästä mahdollisuudesta ja hakemusten täyttämisestä.

UNHCR ei aktiivisesti etsi eniten apua tarvitsevia. Teheranissa haastattelemani uudelleensijoitusosaston italialainen johtaja ei halunnut paljastaa uudelleensijoittumishaastatteluun valituksi tulemisen kriteerejä, sillä muuten he ”saisivat valtavasti oikein täytettyjä hakemuksia”.

Prosessi on siten arvoitus, jonka ratkaisijalle myönnetään palkinnoksi matka tuntemattomaan paratiisiin. Listalle päätyminen on sattumanvaraista, eivätkä heikoimmassa asemassa olevat välttämättä pääse edes ehdokkaaksi.

Kun ajatellaan Suomea pakolaisuuden (mahdollisena) kohdemaana, kaikille pitäisi olla  varsin selvää, että ihmisten maahantuonti – Kouroksen kuvaamalla Lottovoitto-menetelmällä – maapallon toiselta puolelta ja aivan toisenlaisen kulttuurin ja ympäristön piiristä on huonointa mahdollista pakolaispolitiikkaa.

Pakolaisuuden pitäisi perustua henkilökohtaiseen tilanteeseen ja sen pitäisi olla aina kestoltaan väliaikaista. Timo Vihavainen on pukenut tämän erinomaiseen muotoon hetki sitten:

”Poliittinen turvapaikka on vanhastaan vainottujen ihmisten oikeus. Samoin kuin tietysti heidän velvollisuutensa on lähteä takaisin, kun turvapaikkaa ei enää tarvita.”

Pakolaisuusasema on laajennettunakin  luonteeltaan eräänlainen suojaväistö. Sillä pyritään suojaamaan yksilöä (ja hänen perhettään) joltain uhkalta (sota, poliittinen vaino, luonnonkatastrofi jne.).  Suojaväistön tulee UNHCR: (itsensä näköjään hylkäämien) perusperiaatteiden mukaisesti suuntautua mahdollisimman lähelle pakolaisen kotiseutua ja olla kestoltaan väliaikaista.

Kiintiöpakolaisuus on aivan samanlainen kiintiöön perustuva asia kuin kaikki muukin kiintiöinti (sukupuolikiintiöistä alkaen). Kiintiöinti on itse asiassa tietynlaista erottelua jonkin ominaisuuden perusteella ja se on omiaan heikentämään kyvykkäimmän tai suurimmassa tarpeessa olevan asemaa – kyvyttömyyden ja tarpeettomuuden hyväksi.

Viime vuosien aikana on näyttänyt siltä, että kiintiöpakolaisuudesta on tullut samanlainen sosiaalisen väestönsiirron mekanismi kuin USA:ssa myönnettävä Green Card on ollut jo hieman pidempään.

Kouros toteaa, varsin maanläheisesti:

Jokaiseen kiintiöpakolaiseen kulutettu raha voisi pelastaa satoja taakse jätettyjä pakolaisia kurjuudesta.

Tässä on varsin suuri viisaus – kiteytettynä yhteen lauseeseen.

Pakolaispolitiikan pitäisi perustua ihmisten hädänalaisen tilanteen helpottamiseen ja heidän auttamiseensa – ei sosiaalisilla tai humanitaarislla syillä perusteltuun kansainvaellukseen.

Eikä myöskään  humanitaaristen resurssien (koulutettujen ja kielitaitoisten ihmisten) kahmimiseen kehitysmaista kehittyneiden maiden halpatyövoimaksi.

Kun valintoja tehdään, hakijan eduksi lasketaan sopeutuminen toisessa maassa. Sitä pidetään merkkinä siitä, että pakolainen pärjäisi myös uudelleensijoitusmaassa. Näin kiintiöpakolaisiksi päätyvät useimmiten hyvin koulutetut tai itsensä työllistävät henkilöt. Juuri he, joita tarvittaisiin pakolaisten kotimaissa.

Tämä on sellainen asia, jota on itsekin pyrkinyt pitämään esillä . Minusta on ollut jotenkin käsittämätöntä, että tietyt vihervasemmistoa edustavat naiset – kuten Heidi Hautala, Tuija Brax, Satu Hassi ja Anne Sinnemäki – ovat tieten tahtoen ajaneet tällaista politiikkaa – ja sen myötä maailman väestönräjähdyksen pahentumista ja kehitysmaiden olojen kurjistumista.

(Ehkä tässäkin on kyse lopultakin vain vihreyteen ja humaanisuuteen kätketystä vallasta ja sen himosta?)

Kouros on pukenut sanoiksi myös erään erittäin tärkeän asiaan liittyvän (totuuteen pohjautuvan) havaintonsa:

Valitut pakolaiset kutsutaan muutaman päivän kestävään kulttuuriorientaatioon, jossa kerrotaan suomalaisesta yhteiskunnasta, ilmastosta, kielestä ja käytännön asioista. Pakolaisille jaettavan ja heidän äidinkielellään painetun esitteen otsikkona on ytimekkäästi ”Tervetuloa Suomeen”.

Tietoiskussa ei kuitenkaan kerrota selkeästi, että merkittävä osa suomalaisista ei toivota heitä tervetulleiksi. Jos tämä kerrottaisiin, kuinka moni haluaisi tulla Suomeen?

Asian ytimeen – tämä pitäisi ehdottomasti kertoa myös niille ihmisille, joille annetaan valheellinen ja ruusuinen kuva Suomi-nimiseen paratiisiin pääsemisestä muutaman päivän kestävän kulttuuriorientaation jälkeen.

Tässä kusetetaan sekä alkuperäisväestöä että toivorikkaita maahansaapujia. Kun maahanmuuttajien määrä kasvaa kriittisen pisteen yli, olemme samassa tilanteessa kuin monet muut eurooppalaiset valtiot – keskellä etnistä ja uskonnollista sisällissotaa.

Kenen etuja tällainen kansojen ja kulttuureiden sekottaminen keskenään sitten ajaa, onkin se päivän tuhannen taalan kysymys.

Macchiavelliläisittäin nykyistä Eurooppaa tarkastelevan skeptikon näkökulmasta tämä ajaa (macchiavelliläisittäin toimivien) oligarkkien (l. muutaman vallanpitäjän) todellisia etuja.

Jo muinaiset roomalaiset nimittäin tiesivät sen, että Divide et Impera toimii parhaimmin useiden erilaisten kansojen hallinta- ja alistuspyrkimyksien työkaluna.

Lähde: HS

Site Meter

    Kuva:HS/Vesa Oja
Professori Timo Vihavaisen mukaan Suomessa hyssytellään kriittistä keskustelua esimerkiksi maahanmuutosta.

Hyysäri on yllättäen kirjoittanut professori Timo Vihavaisesta aika laajan (ja yllättävän positiivisen) artikkelin:

Quote:
Kansakunta taas rähmällään

Professori Timo Vihavaisen mukaan suomalainen älymystö vaikenee maahanmuuton ongelmista. Keskustelu vaiennetaan ja kriitikot leimataan aivan kuten 1970-luvulla.

Tuskin tarvitsee olla ennustaja arvatakseen, että suuri osa niistä maahanmuuttajista, joita oma älymystömme niin innokkaasti on maahan haalimassa, tulee muodostamaan tulevien slummiemme kantaväestön.

Tällaiseen tekstiin saattaisi törmätä ”maahanmuuttokriittisellä” nettisivulla, mutta harvemmin professorin esseekokoelmassa.

Katkelma on Timo Vihavaisen tuoreesta kirjasta Länsimaiden tuho (Otava). Vihavainen on Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professori, joka hätkähdytti suomalaisia viimeksi 1991 ilmestyneellä kirjallaan Kansakunta rähmällään, suomettumisen lyhyt historia. Neuvostoliiton kuolinkamppailun aikaan ilmestynyt teos käynnisti keskustelun Suomen lähihistorian kipupisteestä. Vihavainen kuvasi tragikoomisten esimerkkien kautta kulttuuria, jossa itsesensuuri kukoisti ja pisteitä kerättiin mielistelemällä itänaapurin totalitaristista systeemiä.

Viime vuosina Vihavainen on julkaissut pääasiassa Venäjää koskevia teoksia. Kanava-lehden kolumneissaan hän on purkanut havaintojaan kulttuurin rappiosta, joka on hänestä aiheena muuttunut täydellisen epämuodikkaaksi. Arvot ovat muuttuneet niin täydellisesti, ettei kukaan kiinnitä asiaan mitään huomiota.

Kolumneista kasvoi Länsimaiden tuho, jossa Vihavainen maalaa aatehistorian suuria linjoja leveällä pensselillä. Läntisten klassikoiden lisäksi tekstissä vilisevät venäläiset ajattelijat ja kirjailijat.

Vihavaisen ydinteesin mukaan kulttuuri – pyrkimys totuuteen, hyvyyteen ja kauneuteen – on korvattu kyltymättömällä kuluttamisella. Uusi ihminen, narsistinen öykkäri, on omaksunut nihilistisen opin, jossa kaikki määritellään mielihyvän kautta. Länsimainen kulttuuri on kaivanut oman hautansa hukkaamalla perusarvonsa.

Ja kansakunta on taas rähmällään, etenkin älymystö.

”On tyypillinen älymystön tarina, että mennään halpaan. Suomalaisälymystö hairahti aikanaan stalinismiin, mutta se ei ole oppinut mitään”,

Vihavainen sanoo.

Moniarvoisuuttaan korostava postmoderni älymystö pitää kaikkea yhtä arvokkaana ja hyssyttelee kriittistä keskustelua poliittisen korrektiuden nimissä. Ennen vaiettiin Neuvostoliitosta. Nyt vaietaan esimerkiksi feminismistä ja maahanmuutosta.

”Feminismi on ilman muuta tabu. Se on hyvin samanlainen kuin aikanaan sosialismi. Kaikki sanoivat, että olen minä jonkin sortin sosialisti, koska sosialismi tarkoitti kaikkea hyvää, mitä maailmassa oli keksitty”,

Vihavainen sanoo.

Hänestä feminismi ja naistutkimus ovat immuuneja kritiikille. ”Se on kuin aikoinaan kommunistinen ideologia, joka todisti itsensä oikeaksi ja teki kritiikin mahdottomaksi, koska systeemin ulkopuolelta sitä ei voinut kritisoida.”

Sitten päästään vielä polttavampaan aiheeseen, maahanmuuttoon. Vihavainen kutsuu kirjassaan maahanmuuttoa ”länsimaisen kulttuurin itsemurhaksi”. Hänestä maahanmuutto on kuin hulluuden riemumarssi, jonka turmiollisuus tiedetään ennakolta. Silti siihen mennään mukaan, koska totuutta ei haluta katsoa silmiin.

Kyseessä on niin suuri tabu, ettei vaihtoehdoista keskustella. Vihavainen väittää, että vallitsevan opin mukaan on väärin ja syrjivää olettaa, että muuttoliikkeestä voisi koitua pysyviä ei-toivottuja tuloksia Suomelle. Hänestä totuus on se, että vaikeudet ovat alkaneet jokaisessa Euroopan maassa, jossa maahanmuuttajien määrä on kasvanut tietyn rajan yli.

”Meillä on hurskaasti kuviteltu, että maahanmuuttajat tulevat hoitamaan vanhuksia, tekemään muita pienipalkkaisia töitä ja palvelemaan kulutusyhteiskuntaa itse pahemmin kuluttelematta.”

Ellei maahanmuuttaja opi kunnolla kieltä, hän jää toisen luokan kansalaiseksi ja katkeroituu. Seurauksena voi olla lähiömellakoita Ranskan tai Ruotsin tyyliin.

Suurin osa ongelmista johtuu Vihavaisen mukaan islamista.

”Islamin perussanoma on hyvin aggressiivinen. Islam on elävä uskonto, joka otetaan hyvin vakavasti tietyissä piireissä. Ihmiset, jotka tulevat maailman primitiivisimmistä maista – Somaliahan on ollut aina häntäpäässä mittareiden mukaan –, ovat kulttuurisesti hirvittävän kaukana läntisestä maailmasta. Kulttuurisokki on valtava”,

Vihavainen sanoo.

Hän ennustaa, että Suomessa eletään pian yhä enemmän islamismin ehdoilla.

”Kaikkein aktiivisin porukka sanelee ehtonsa muillekin. Meillä on vastaavasta kokemusta taistolaisuuden ajalta.”

Tanskalaispilakuvien aiheuttamat reaktiot ovat hyvä esimerkki.

”Se oli pöyristyttävää, kun ajattelee, miten pyhä asia sananvapaus meille on. On herättänyt valtavasti myötäjuoksemista, että eihän meillä saa loukata maahanmuuttajien uskonnollisia tunteita.”

Islamin pitäisi Vihavaisen mukaan uudessa ympäristössään eurooppalaistua, ettei Eurooppa islamisoituisi. Esimerkiksi sikhit tai hindut tuskin aiheuttaisivat ongelmia. Saati kiinalaiset.

”Kiinalaiset sopeutuvat hirveän hyvin ja nopeasti. Yleisemmin missään maissa ei ole ollut ongelmia kiinalaisten kanssa, paitsi että he pärjäävät paremmin kuin kantaväestö.”

Vihavainen suhtautuu nihkeästi jopa turvapaikanhakijoihin.

”Poliittinen turvapaikka on vanhastaan vainottujen ihmisten oikeus. Samoin kuin tietysti heidän velvollisuutensa on lähteä takaisin, kun turvapaikkaa ei enää tarvita.”

Venäläiset olisivat Vihavaisesta Suomeen sopivin maahanmuuttajaryhmä, koska he ovat kulttuurisesti meitä lähellä. Ongelma olisi se, että Venäjän johto käyttäisi todennäköisesti venäläisvähemmistöä politiikan välineenä.

Venäläiset maahanmuuttajat saattaisivat Vihavaisen mukaan sopeutua Suomeen jo yhdessä sukupolvessa. Venäläisyydellä olisi suomalaisuudelle paljon annettavaa.

”Venäjällä pidetään arvoja kunniassa. Kukaan ei esimerkiksi epäile, ettei korkeakulttuuri olisi parempaa kuin matalakulttuuri.”

”Siellä keskustellaan ilman tabuja oikeastaan mistä tahansa. Siinä mielessä suomalainen kulttuuri on paljon ahdistavampi. Meillä on valtavasti asioita, joista ei voi puhua ilman kuonokoppaa. Eikä niitä voi näköjään edes ajatella.”

Vihavaisen mukaan suomalaisten käsitys, jonka mukaan Venäjällä ei ole mielipiteen tai ilmaisun vapautta, on täysin väärä. Vapaampi mielipideilmasto ei tosin koske Kremlin arvostelua.

Hän on välillä huolissaan naapurimaan suunnasta.

”Venäjän ’suvereeni demokratia’ ei tarkoita muuta kuin sitä, ettei kansainvälisistä normeista välitetä.”

Siirtolaisuuden seurauksista ja vaihtoehtojen hinnasta keskustelun avaava henkilö on Vihavaisen mukaan suuressa vaarassa profiloitua rotusortajaksi ja joutua sylkykupiksi. Tabut ovat immuuneja kritiikille kuten suomettumisen aikana, jolloin äärioikeistolaisleima oli herkässä ja lyötiin aivan järjenvastaisesti niihin, jotka itse asiassa vaativat normaalia demokratiaa.

Mitä hän mahtaa ajatella Jussi Halla-ahosta?

Vihavainen pitää Halla-ahon uskonrauhan rikkomisesta saamaa sakkotuomiota ”pöyristyttävänä”.

”Hän on totuuden puhuja, joka ei saa yösijaa. Mutta siitä huolimatta hän ei malta olla puhumatta.”

Vihavainen rinnastaa Halla-ahon Tuure Junnilaan, joka leimattiin Kekkosen Suomessa äärioikeistolaiseksi, vaikka hän edusti pohjoismaista demokratiaa.

Haluaako poliittisesti hyvin epäkorrekteja mielipiteitä luukuttava 62-vuotias professori Vihavainen itse kansakunnan sylkykupiksi? Hän on ensimmäinen raskaan sarjan akateeminen vaikuttaja, joka kritisoi näin suorasukaisesti Suomen maahanmuuttopolitiikkaa.

”Tässä iässä ei kannata enää pelätä. En ole enää mihinkään pyrkimässä. Minullahan on jo eläke odottamassa, jos haluan lähteä.”

Suosittelen kaikkia niitä lukijoitani, jotka suhtautuvat nykyiseen menoon edes hieman kriittisesti, tutustumaan henkilökohtaisesti Timo Vihavaisen tähän Otavan kustantamaan uuteen kirjaan  Länsimaiden tuho.

    Kuva:Otava

Vihavainen kirjoittaa tässä juuri ilmestyneessä teoksessaan siitä, kuinka länsimaat (sellaisena kuin me ne tunnemme ja ymmärrämme) kulkevat kohti perikatoa. Kehitys ei ole enää pysäytettävissä.

Vihavainen perustelee näkemyksenä laajassa ja analyyttisessä teoksessaan muun muassa demografialla, siirtolaisuudella, maapallon lämpenemisellä ja taloudellisen painopisteen siirtymisellä Aasiaan. Kulttuurillamme on runsaasti sekä sisäisiä että ulkoisia uhkia.

Lännen 1800-luvun puolivälissä alkanut kukoistus päättyi 1900-luvun jälkipuoliskolle. Vahvan talouden, innovatiivisuuden ja hyvinvoinnin surkastuessa vain kuluttaminen kukoistaa. Koko läntinen elämäntapa on alisteinen konsumerismille. Vihavainen ei näe perustetta Francis Fukuyaman optimismille vaan päinvastoin ihmettelee, miksi lännen tuhosta on lakattu puhumasta nyt, kun se tapahtuu kiihtyvällä vauhdilla.

Vihavainen on kirjassaan tarkastellut 2000-luvun ilmiöitä kulttuurin muutoksen ja kriisiytymisen perspektiivistä pohtien Euroopan ja Amerikan kehitystrendejä ja niiden heijastumista Suomeen. Osansa saa myös kulttuurisesti omaleimainen Venäjä, jonka kehitystie on poikennut länsimaiden valtavirrasta.

Vihavainen on Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professori. Hän on julkaissut useita Venäjää käsitteleviä tutkimuksia. Kansakunta rähmällään – suomettumisen lyhyt historia (Otava, 1991) herätti aikanaan kiivaan keskustelun. Myös vuonna 2007 ilmestyneestä Opas venäläisyyteen -teoksesta (Otava) on otettu useita painoksia.

Lähteet: Otava, HS/Digilehti (Lyhyempi versio löytyy maksutta täältä)

Site Meter

Jk. Ihan tiedoksi Hyysärin toimittajaneroille, tämä blogi ei ole maahanmuuttokriittinen.

    Kuva: HS/Pekka Elomaa
Abdi Shakuur (vas.), Nasir Abdullahi ja Aidarus Abdirahim viettivät aikaa Kontulan ostoskeskuksessa sunnuntaina.

Hyysäri jatkaa tänään – ainakin digilehdessään – eilen aloittamaansa kampanjaa eriarvoisuuden, kaksoisstandardin ja levottomuuksien lietsomiseksi Suomessa.

Otsikolla sunnuntainen Kontula on rauhaisa maahanmuuttajalähiö nimetyssä monikulttuuria julistavassa uskonkappaleessaan mielipidelehti HS kertoo, että Kontulan Ostarin nuorten maahanmuuttajataustaisten miesten mielestä maahanmuuttajien keskittyminen tiettyihin lähiöihin ei ole iso ongelma.

Tämä ei sinänsä ollut mikään yllätys, ei se ei ole tietenkään heille mikään ongelma – sehän on juuri se mitä osa maahanmuuttajista (ja Hyysäri) hakeekin.

Kantaväestön poismuuttoa tietyiltä alueilta, näiden alueiden slummiutumista ja erityisten ulkomaalaisghettojen syntyä suomalaisen yhteiskunnan sisään.

    Source

Hyysärin propagandistina  tällä kertaa toimiva loistava journalisti mielipidekirjoittaja Ville Seuri kuvailee hyväuskoisille lukijoille, kuinka

Rasvainen pitsantuoksu täyttää tyhjät kujat Kontulan ostoskeskuksessa. Joitakuita yksinäisiä kulkijoita, metroon juoksijoita ja bussinodottajia lukuun ottamatta ihmisiä ei juuri näy.

On sunnuntai-iltapäivä, eikä Kontula näytä rajulta maahanmuuttajalähiöltä. Kuitenkin se kuuluu Mellunkylän peruspiiriin, jossa maahanmuuttajien osuus asukkaista on suurempi kuin muualla Helsingissä. 17 prosenttia asukkaista puhuu äidinkielenään jotain muuta kuin suomea tai ruotsia.

Seurille on ilmeisesti tapahtunut kuitenkin lipsahdus. Hän nimittäin on päästänyt kirjoitukseensa myös paikallisen esittämän kommentin:

”Te olette täällä väärään aikaan. Tulkaa perjantai- tai lauantaiyönä, niin saatte ongelmat selville kysymättä”

Näin neuvoo toimittajaa ja tämän kuvaajaa metroaseman sisäänkäyntiä vastapäätä sijaitsevan diskon ovimies Jake. Sukunimeään mies ei lehteen halua – ihan ymmärrettävistä syistä.

Kontula on eräs niitä Helsingin kaupunginosia, joihin viitataan silloin, kun puhutaan alueista, joille keskittyy liiaksi maahanmuuttajia – ja joista alkuperäisväestö pakenee kiihtyvällä vauhdilla (esimerkiksi) riittämättömien palveluiden kehyskuntiin. Heillä kun ei (toisin kuin näillä kaupunginosia valtaavilla tulijoilla) ole mahdollisuutta muuhun.

Lähempänä Helsingin keskustaa on olemassa myös kunnallisia vuokra-asuntoja. Nämä  ovat taas nouseet vuokriltaan niin korkeiksi, ettei normivirtasen kannata niitä vuokria maksaa – samalla rahalla kun saa kauempaa omakotitalonkin.

Kun näihin asuntoihin ei saada enää omalla työllään vuokransa maksavia vuokralaisia, muuttuu myös väestörakenne. Jo nyt on havaittavissa, että näilläkin alueilla alkaa maahanmuuttotaustaisen väestön osuus kasvaa riittävän suureksi. Näin nämä samat laitakaupungin lähiöissä todetut ongelmat siirtyvät myös näille ns. paremmille alueille – kuten Vallilaan, Pikku-Huopalahteen ja Ruoholahteen.

Esimerkkinä tästä Ruoholahdessa tapahtuneesta kehityksestä on kirjoittanut aikaisemmin esimerkiksi Jussi Halla-aho.

”Ruoholahdessa, kuten monessa muussakin paikassa, näemme eurooppalaisen slummiutumiskehityksen anatomian. Jonkin meille käsittämättömän vimman pakottamana maahanmuuttajanuorukaiset kiusaavat kantaväestön edustajia ja paikallisia yrittäjiä niin kauan, että nämä lähtevät muualle. Tämän jälkeen he ryhtyvät kivittämään paikalle saapuvia poliiseja, palomiehiä, ambulansseja ja jätehuoltotyöntekijöitä. Lopulta alueella asuu pelkkiä rutiköyhiä ja työttömiä maahanmuuttajia, palvelut ovat kaikonneet, paikat peittyvät jätteisiin ja infrastruktuuri alkaa hajota, koska ne, jotka ylläpitävät infrastruktuuria, eivät enää uskalla tai viitsi käydä. Ja sitten alkaa rutina siitä, että maahanmuuttajien asuinalueesta ei piitata. Ja että maahanmuuttajien ongelmat johtuvat siitä, että heidät on asutettu ”ongelma-alueelle”.”

Pahin skenaario on se, että hiljalleen tilanne muuttuu sellaiseksi, että myös nämä ns. paremmat alueet muuttuvat slummeiksi ja alueelta joutuvat muuttamaan pois myös ne alkuperäisväestöä edustavat asukkaat, jotka omistavat oman asuntonsa.

Kansainvälisten esimerkkien mukaan näissä tapauksissa asuntojen arvo romahtaa ja lopulta saattaa jonkun epäonnisen kansalaisen edessä olla se tilanne, johon kuuluu  kylmä omalla rahalla aikaansaadun  omaisuuden hylkääminen pakkotilanteessa.

    Source: themotorlesscity.com
    Source:White-history.com

Seuri haastattele myös muita sunnuntaisessa Kontulassa notkuvia. Hän löytää (ihan yllättäen) ostoskeskuksen keskusaukiolta kolmen (maahanmuuttajataustaisen) nuoren miehen porukka. 17-vuotias Nasir Abdullahi ja 20-vuotias Aidarus Abdirahim ovat syntyperäisiä kontulalaisia. 20-vuotias Abdi Shakuur muutti lähiöön kaksivuotiaana.

”Minä ainakin haluan, että naapurini ovat maahanmuuttajia”

sanoo Shakuur.

”He ovat niin paljon sosiaalisempia kuin suomalaiset: he moikkaavat käytävässä ja heidän kanssaan voi jutella.”

Mitähän Mika Illman tähän sanoo? Miten tuollainen lausunto suhtautuu Illmanin (ihan itse väitöskirjassaan) määrittelemään oikeudentulkintaan, että kansallisuuksien vertailu ei ole sopivaa?

Entä mitä mieltä ovat alkuperäisasukkaat –  ne vanhat kontulalaiset, jotka eivät ovimies Jaken tapaan joudu katselemaan viikonlopun menoa ostarilla? Seuri kysyy, että

onko hyvä, että maahanmuuttajat keskittyvät tiettyihin lähiöihin?

Ravintola Helmi Grillin edessä keski-ikäinen pariskunta tutkii ruokalistaa.

”Ei se ole hyvä asia. Enempää emme ota kantaa”

sanoo nainen (vähemmän yllättäen)  paljastamatta nimeään.

Jos tämä kehitys päästetään tarpeeksi pitkälle, olemme kohta (ennen kuin huomaammekaan) samanlaisessa tilanteessa kuin (esimerkiksi) Ruotsissa – etenkin Göteborgissa ja Malmössä. Joudumme tilanteeseen, jossa huomaamme edellisten sukupolvien veriuhrein ja raskain sotakorvauksin puolustaamaan ja rakentamaan isänmaahamme syntyneen alueita, joille meillä maana alkuperäisasukkailla ei ole mitään asiaa ja joissa ei noudateta kaikkein pahimmassa skenaariossa edes lainsäädäntöämme.

    Source:BNP

Erilaiset etniset mafiat hallitsevat näitä alueita ja ulottavat terrorinsa myös alkuperäisväestön keskuuteen näistä turvasatamistaan. Edes palokunnalla eikä sairaankuljetuksella ole asiaa näille alueille (poliisista nyt puhumattakaan).

    Source:europnews.dk

Kuka siten tällaista haluaa Suomeen? Tällä näkymällä on helppo osoittaa syyttävällä sormella koko vihervasemmistoa – unohtamatta muutama porvariston joukoissa keekoilevaa kukkahattutätiä, kuten Laura Rätyä ja tämän käsittämätöntä ajatusmaailmaa.

Miksi sitten juuri Helsingin Sanomat on lähtenyt ajamaan tätä asiaa? Siksi, että HS:n omistaa –  ja sitä hallitsee –Aatos Erkko. Siitä saakka kun hän sai (yhtenä tärkeimmistä lobbajista ja propagandisteista) ajettua läpi Suomen kansallisvaltion alasajon ja EU:n jäsenyyden, hän on määrätietoisesti pyrkinyt myös luomaan Suomesta monikulttuurista yhteiskuntaa – meistä suomalaisista ja maksamastamme hinnasta pätkääkään välittämättä.

Jos joku tulee nyt höpöttämään minulle salaliittoteorioista, niin pyydän tutustumaan tämän nuoren polven HS-toimittajien taustoihin.

Suurin osa heistä on lapsuutensa ja nuoruutensa varsin turvatussa ja (omasta mielestään tylsässä) yksikulttuurisessa (omasta mielestään rajoittuneessa) maaseutuympäristössä viettäneitä ja kasvaneita parempien perheiden lapsia.

Samanlaista kukoistavaa peltoa agitaattoreille, kuin heitä edeltänyt taistolaissukupolvikin.

Toisaalta mitä muuta voi odottaa ihmisiltä, jotka eivät ole kärsineet vääryyttä, nähneet nälkää tai vilua, joutuneet puolustamaan todellisuudessa omia etujaan tai edes nähneet ehtaa spussea muualla kuin ensimmäistä kertaa Helsingissä käydessään?

Minusta näiden reettarätyjen, villeseurien ja marjasalmeloiden olisi syytä tehdä sellainen muutaman vuoden seikkailu Suomen rajojen ulkopuolelle – ja kauas lännestä. Ehkä he oppisivat tuolloin arvostamaan tätä tylsää ja turvallista suomalaisuuttakin.

Ja jos eivät sitä opi arvostamaan, he voivat puolestani jäädä sinne matkalleen ja etsiä jostain sieltä huitsintuutista sen oman monikulttuurisen paratiisiinsa.

Mutta ihan ystävällisenä pyyntönä – jättäkää meidät tavalliset rauhaa ja turvallisuutta rakastavat suomalaiset (normivirtaset) rauhaan – me pärjäämme ihan itseksemme täällä tylsässä, yhdenvertaisuuteen perustuvassa ja sisäsiittoisessa kansallisvaltiossamme.

Lähteet: STT, HS, Scripta

Site Meter

Hyysäri julkaisi tänään neljän kirjoituksen kokonaisuuden (HS:n oman painotuksen perusteella lähinnä islamilaisista maista Suomeen suuntautuvasta) maahanmuutosta ja sen luomista ongelmista – ja vieritti samalla syyn kaikesta jälleen kerran kantaväestön ja suomalaisen hallinnon niskoille.

On syytä huomata, että nämä kirjoitukset eivät koske todellista Suomeen suuntautuvaa työperäistä maahanmuuttoa (jota rummutettiin työvoimakuplan avulla vielä hetki sitten), vaan nämä kirjoitukset käsittelivät hyvin rajoitetusti ainostaan humanitaarista maahanmuuttoa ja suoranaista sosiaaliturismia.

Lisäksi näitä kirjoituksia lukiessaan, lukijan pitää muistaa, että nämä jutut kirjoittanut Marja Salmela on hurahtanut monikulttuurin, eikä hän pysty pitämään mielipiteitään journalisminsa ulkopuolella.

Otsikolla Pitkä matka moskeijaan nimetty kirjoitus väittää, että
muslimit toivovat palvelualuetta radan varteen. Jos tässä mennään vahvasti  liiottelun ja harhaanjohtamisen tielle.

Kun juttua lukee, niin huomaa, että tällainen kaikki muslimit yleistävä käsite pitää sisällää vain yhden ihmisen. Kyse on suomalaisen käännynäisen Leila Kalliomaan hyvin henkilökohtaisista näkemyksistä. Tämä Kalliomaa kääntyi muslimiksi 20 vuotta sitten avioiduttuaan ghanalaisen miehen kanssa.

    Kuva: HS/Jenniinna Nummela
    Kuva: HS/Jenniinna Nummela

Islaminuskoon kääntynyt Kalliomaa muutti ghanalaisen miehensä kanssa Paavolan kaupunginosaan 20 vuotta sitten. Pakolaisena Suomeen tullut aviomies sai tuolloin (1980-luvun lopun nousukauden aikana)  työpaikan suuresta leipomosta Hyvinkäältä.

Paavola oli slummi. Sen vuokra-asuntoihin ajautuivat kaikki maahanmuuttajat somaleista irakilaisiin, indonesialaisista vietnamilaisiin. Joukossa oli alkoholisoituneita ja syrjäytyneitä suomalaisia huumeporukoista saatanan palvojiin.

Yksikään ’suomalainen’ naapuri romaneita lukuun ottamatta ei poikennut kysymään kuulumisia.

Kalliomaa on itse tehnyt tietoisen valintansa. Kun heittäytyy yhteiskunnan marginaaliin, niin joutuu myös siellä marginaalissa elmään. Erikoisuudentavoittelusta täytyy maksa hinta kaikissa yhteisöissä – suomalaisessa yhteisössä se hinta on kuitenkin pienempi kuin esimerkiksi jossain paimentolaiskulttuurissa.

On Kalliomaalla muitakin vaatimuksia.

Yksi huone lisää olisi tarpeen. Kun tulee vieraita, miehet ja naiset voisivat seurustella rauhassa eri huoneissa.

Ihan kiva.

Mitä jos menisit töihin ja keräisit tarpeeksi rahaa voidaksesi ostaa tarpeeksi suuren asunnon? Vapauttaisit samalla sen KVT-asuntosi todelliseen tarpeeseen –  jollekin niistä lähes kymmenestätuhannesta alkuperäisväestöön kkuluvasta asunnottomasta.

Toinenkin harras toive hänellä on: moskeija pitäisi saada parempien kulkuyhteyksien päähän. Nyt perhe matkaa moskeijaan Munkkiniemeen, jonne on matkaa yli 55 kilometriä. Rukoushetkessä käynti vie tuntikausia.

Juttu on nyt sitten sillä tavalla, että kaikki uskonnolliset yhteisöt rakentavat itse omat tilansa. Piste.

Niin ovat tehneet myös tataarit (jostain syystä näitä käännynäisiä ja maahanmuuttajia ei kuiytenkaan haluta tataarien tiloihin). Tataarit ovat muuten luoneet varallisuutensa itse ja integroituneet täydellisesti suomalaiseen yhteiskuntaan – toisin kuin esimerkiksi eräät käännynnäiset, jotka siirtyvät kauemmaksi jakauemmaksi suomalisesta yhteiskunnasta.

Eivätkä Kalliomaan vaatimukset vielä tähänkään lopu:

”Jos vain saisimme junayhteyksien viereen moskeija-alueen, jossa olisi kokouspaikka, ravintola, meidän omien lääkäreidemme vastaanotto, kampaamo, kirjasto ja kauppoja, joista voisi ostaa halal-lihaa”

”Ja pieni hotelli. Monen maahanmuuttajan luona vierailee sukulaisia kotimaasta.”

No niin, ei kun tuumasta toimeen – varallisuutta luomaan ja veroja maksamaan lisää yhteiskunnalle sitäö kautta.

Mikä teitä estää sijoittamasta omia rahojanne noihin hankkeisiin? Yhteiskunnalle ja yhteiskunnallisen rahoituksen piiriin ne eivät kuulu – eivät edes saudi-arabialaiselle sellaisen täällä Suomessa.

Toisessa jutussa väitetään, että maahanmuuttajat unohtuvat uusien asuinalueiden suunnittelussa – unohtaen samalla sen, että kenelle tämä maa kuuluu.

Tämän aika harhaanjohtavan otsikon jälkeen kyllä sitten kysytään asiallisesti, että voiko Helsinkiin, Espooseen tai Vantaalle syntyä samantapaisia maahanmuuttajalähiöitä kuin Tukholman Rinkeby ja Tensta, joissa asukkaista 80 prosenttia on ulkomaalaistaustaisia?

”Aihe on tabu, vaikka maahanmuuttajista iso osa asuu pääkaupunkiseudulla ja heitä tulee jatkuvasti lisää. Edessä on iso muutos”,

Näin vastaa sitten (aika läpinäkyvästi)  yhdyskuntasuunnittelun professori Kimmo Lapintie Aalto-yliopistosta.

Aihe on tabu sen vuoksi, että muun muassa valtionsyyttäjä Mika Illman on ottanut sellaisen (perustuslain vastaisen) kannan, että aiheesta saa keskustella, kunhan siitä ei keskustella ääneen eikä julkisuudessa.

Lisäksi Lapintien kommentista saa sellaisen kuvan, että 98 prosenttisesti suomalaisten asuttamassa ja täysin  suomalaisessa kansallisvaltiossa olisi tapahtumassa sellainen monikulttuurisuuteen liittyvä muutos, joka on väistämätön ja jota ei voida pysäyttää.

Lapintien väite on sataprosenttista roskaa – demokratiassa voidaan muuttaa aina politiikan suuntaa ja lainsäädäntöä enemmistön sitä halutessa (toinen kysymys, johon saamme opian vastauksen on se, onko Suomi sitten demokratia).

Se mikä on oikeasti huolestuttavaa on se, että väestötilastot paljastavat jo nyt,  että pääkaupunkiseudulle on pikku hiljaa alkanut syntyä maahanmuuttajien keskittymiä. Esimerkiksi muslimienemmistöisistä maista muuttanutta väkeä on kerääntynyt etupäässä itäiseen Helsinkiin, Espoossa kolmeen kaupunginosaan ja Vantaalla pariin, kolmeen paikkaan.

”Uhka eriytymiseen on olemassa, koska kaupunkisuunnittelussa ei oteta huomioon heidän kulttuuriaan, tarpeitaan ja toiveitaan”,

Lapintie sanoo.

Taas väärin. Maahanmuuttaja sopeutuu muuttomaahansa – tai häipyy jonekin muualle. Tällainen ajattelu mitä Lapintie edustaa on kuvottavaa oman pesän, kulttuurin ja perimän lokaamista. Ilman Lapintien halveksimaa suomalaista kulttuuria ja sen saavutuksia, näitä maahanmuuttajia tuskin olisi koskaan tullut ed tänne kylmään ja pimeään Pohjolaan.

Olen joskus käyttänyt ruokapöytää tämän asian metaforana. Tuo metaforan sisältö kuuluu kaikessa  lyhykäisydessään näin:

1. Jokaisella on ensisijainen oikeus omalla työllään ansaittuun tai perittyyn ruokapöytään ja sen sisältöön.
2. Jos joku haluaa tarjota omasta ruokapöydästään, hän ei voi vaatia toista samassa tilanteessa olevaa jakamaan omastaan vastoin tämän tahtoa.
3. Vieraat käyttäytykööt talon tavoilla.

Ongelman eräs ydin on mielestäni myös  se, että jos jollekin maahanmuuttajalle (tai yhteiskunnan marginaalin omasta tahdostaan heittäytyvälle kantaväestön edustajalle)  tiettyjen suomalaiseen elämänmenoon kuuluvien perusasioiden – kuten ihmis- tai eläinoikeuksien – kunnioittaminen ja hyväksyminen on liian vaikeaa, niin hänen pitää silloin muuttaa kokonaan ja pysyvästi pois Suomesta? Tämä maa ja sen kulttuuri eivät tuolloin mitä todennäköisimmin sovi hänen maailmankuvaansa ja moraaliinsa.

Maahanmuuttajien kerääntyminen samoille asuinalueille pystyttäisiin Lapintien mielestä estämään, jos ongelmista ja ratkaisuista ryhdyttäisiin keskustelemaan avoimesti. Lapintie viittaa maankäyttö- ja rakennuslakiin, joka vaatii kaupunkisuunnittelussa ottamaan huomioon heikot ryhmät kuten lapset, vanhukset ja vammaiset.

”Laissa ei ole mainintaa eri kulttuureista ja uskontokunnista tulevista ihmisistä. Siksi heille ei järjestetä mahdollisuutta osallistua vuorovaikutusprosesseihin”.

Pääkaupunkiseudulle rakennetaan lähitulevaisuudessa valtavia uusia asuinalueita. Ja silloin keskelle nousee aina luterilainen kirkko, eikä moskeijasta edes keskustella.

Ja taas väärin. Kirkko rakennetaan luterilaisen seurakunnan omilla varoilla – ei yhteiskunnan avustuksilla (kuten jo tuolla aikaisemmin totesin).

Ja miksi ihmeessä pitäisi rakentaa moskeijoita juuri niille alueille, joihin tämä slummiutuminen ja maahanmuuttajien kokoontuminen keskittyy?

Tämähän nimen omaan kiihdyttää näidenkin kirjoitusten aiheena olevaa epätoivottua yhteiskunnallista ilmiötä – eriytymistä ja etnoghettojen syntymistä. Tämä  havaittavissa oleva eriytyminen merkitsee monelle maahanmuuttajalle sitä, että he eivät koskaan opi suomea, mikä puolestaan vaikeuttaa  integroitumista ja työllistymistä.

Tässä uutisen muotoon verhoillussa propagandakirjoituksessa on haastateltu myös kahta maahanmuuttajataustaista tutkijaa. Näistä tansanialainen Humphrey Kalanje valmistelee väitöskirjaansa ja egyptiläinen Hossam Hewidy diplomityötään.

Kumpikin näistä ei-alkuperäisväestöä edustavista tutkijosta on liittynyt myös siihen kuoroon, että veronmaksajien pitäisi maksaa islamilaisen (maahanmuuttajataustaisen) marginaalivähemmistön rukoushuoneet – ja vähän muutakin.

”Koska moskeijoita on harvassa, perheet tulevat usein autolla kaukaakin. Ja sen takia tarvitaan normaalia enemmän pysäköintipaikkoja”

Hänen mukaansa moskeijoiden kylkeen tarvittaisiin vanhainkoteja ja muita yhteisiä palvelutiloja.

Työllistymistä tutkijat pitävät äärimmäisen tärkeänä. Heidän kulttuurissaan on tapana hankkia elanto usein pikkukauppiaana, kahvilan tai ravintolan pitäjänä.

”Joillekin alueille olisi hyvä saada katutason liiketiloja. Suomessa sääolot ovat kovat, joten pikkukatuja voisi kattaa niin kuin basaareissa”

”Basaarista voisi tulla nähtävyys, joka saattaisi houkutella turistejakin”

Vai niin? Olen aika eri mieltä asiasta. Minä uskon edelleen siihen, että rehellinen (suomalaisuutta ja luterilaista työmoraalia kunnioittava) uurastus on se ainoa väylä, millä unelmat toteutuvat.

Jotenkin nyt on muodostumassa sellainen kuva, että joillain ihmisillä on sellainen kuva, että suomalainen yhteiskunta on maksuautomaatti – ja vielä selainen, joka maksaa myös itseensä kohdistuvat muutospyrkimykset. Tämähän on tietenkin väärä kuvitelm ja sellaisenaan se olisi syytä kitkeä pikaisesti irti – ennen kuin se ehtii juurtua Suomeen.

Kaikki nämä vaatimukset muslimien  omista parkkipaikoista, vanhainkodeista, lääkäreistä ja basaareista ovat omiaan ehkäisemään sopeutumista ja ovat Suomen kkaltaisessa yksikulttuurisessa kansallisvaltiossa hävytön ja härski ele enemmistöä kohtaan.

Ja mitä yhtään tunnen turisteja, jotka käyvät Suomessa, niin nämä etsivät Suomesta rauhaa – eivät basaarihulinaa.

Toisaalta nämä basaarit ovat myös varsin ei-suomalaisia ilmestyksiä jo sillä tavalla, että ne mahdollistavat hämärän bisneksen ja harmaan talouden.

Tällaistako me haluamme ? Tuskinpa vain.

Hyysäri käsittelee kolmannessa jutussaan ilmiötä nimeltä White Flight. Jo nyt on huolestuttavaa se, että (kuten muuallakin siellä missä kehitys on ollut epätoivottua) kantaväestö muuttaa pikkuhiljaa pois.

Esimerkiksi Itä-Helsingin tietyillä  asuinalueilla on käynnissä nuopeutuva, mutta vielä varsin  huomaamaton ilmiö. Suomalaiset perheet muuttavat pois ja vaihtavat vuokra-asunnon omistusasuntoon tai siirtyvät lähemmäksi työpaikkaa.

Kun vuokra-asuntoja vapautuu, niihin muuttaa usein maahanmuuttajia. Ilmiö tunnetaan kaikkialla monikulttuurin raiskaamassa lännessä – myöskin Ruotsissa.

Suomessa sitä on kartoittanut ensimmäisenä Helsingin yliopiston maantieteen laitoksella Katja Vilkama, joka valmistelee aiheesta väitöskirjaa.

Hänen mukaansa ilmiön taustalla on muun muassa se, että maahanmuuttajilla on erilainen asumisura kuin kantaväestöllä. Helsinkiläisistä puolella on omistusasunto, länsimaista tulleilla 34 prosentilla, venäläisillä 17 prosentilla, mutta Afrikasta tulleilla vain parilla prosentilla.

”On erittäin tärkeää, että maahanmuuttajat työllistyvät ja vaurastuvat, jotta hekin pääsisivät asumisurallaan eteenpäin.”

Poismuuttoa voidaan  torjua peruskorjaamalla vuokrataloja ja pitämällä ympäristö viihtyisänä. Myös täydennysrakentamisella voidaan tasapainottaa asukasrakennetta. Lähiöihin pitäisi rakentaa lisää houkuttelevia omistusasuntoja.

Ajatuksena oikea – mutta täysin mahdoton. Etenkin jos sosiaalinen maahanmuutto kasvaa nykyisestään.

Eräs tärkeä havainto Hyysärin jutussa on lehden tekemä vertailu pääkaupunkiseudun pahimmista työttömyysalueista ja niistä alueista joilla asuu eniten sellaisista maista tulleita  maahanmuuttajia, joissa islam on valtauskonto (HS:n sananvalinta).

Minusta on typerää itkeä ja valittaa sellaista kehitystä, johon pystyttäisiin helposti puuttumaan (kerron ehdotukseni tuossa kirjoitukseni viimeisessä kappaleessa).  Vielä typerämpää on vaatia sellaisia toimia (julkisen vallan rakentamia ja rahoittamia  moskeijoita, basaareja , islamilaisia lääkäripalveluita etc.) jotka de facto lisäävät segregaatiota ja suomalaisen yhteiskunnan sirpaloitumista.

Tässäkin asiassa on syytä myös muistaa suomalaiseen yhteiskuntaan perinteisesti kuuluva vakaus ja rauhallisuus. Monikulttuurisuus tuo väistämättä tullessaan myös eri etnisten ryhmien välistä kitkaa ja konflikteja  – jopa suoranaista vihaa ja väkivaltaa. Voimistuva maahanmuutto saattaa tulevaisuudessa aiheuttaa yleisen lainkunnioituksen rappeutumisen ja sopimusyhteiskuntamme purkautumisen.

Samassa lehdessä Suojelupoliisin tilannekuvayksikön johtajan,  Matti Saarelaisen,  mielestä Suomen maahanmuuttopolitiikalta on puuttunut pitkän aikavälin strategia.

”Usein ajatellaan, että monikulttuurisuus on vain värien runsautta, etnisiä ravintoloita ja vilinää katukuvassa”

Kulttuurien törmäys voi olla myös hänen mielestään  vastakkainasettelua, syrjäytymistä ja ongelmia.

”Suomella on kyllä ollut aikaa tarkkailla ja ottaa muiden maiden virheistä oppia. Ongelmat saattavat kuitenkin tulla Suomeenkin, pienellä viipeellä”

Saarelainen kaipaa maahanmuutosta ”viileitä tutkimuksia”, ei huutamista.

Minulla on eräs erittäin helppo ja yksinkertainen ratkaisu tähänkin ongelmaan. Eduskunnan olisi syytä ottaa vakavaan harkintaan nykyisen täysin epäonnistuneen (ja onnenonkijoita houkuttelevan) ulkomaalaislain pikainen kumoaminen ja sen korvaaminen uudella lainsäädännöllä.

Nyrkkisääntönä voisi pitää sellaista periaatetta, että jos maahanmuuttajalla ei ole osoittaa edellytyksiä sille, että hän pystyy elättämään itsensä Suomessa, häntä ei pitäisi päästää myös maahankaan. Lisäksi niiltä maahanmuuttajilta joille annetaan Suomen kansalaisuus,  pitäisi edellyttää todellisuuteen perustuvan kielikokeen suorittamista sekä valan tai juhlallisen vakuutuksen kautta sitoutumista suomalaisessa yhteiskunnassa yleisesti hyväksyttyihin arvoihin.

Ns. humanitaarinen maahanmuutto pitäisi puolestaan perustua aina tiukkaan harkintaan. Sen pitäisi olla luonteeltaan aina ehdottoman väliaikaista väistötoimintaa (jonka päämääränä on tällaisen maahansaapujan mahdollisimman nopea palautuminen kotiseudulleen) ja se saisi tapahtua ainoastaan lähialueilta – ei maapallon toiselta puolelta,  täysin erilaisen ilmaston, uskonnon ja kulttuurin parista.

Nykyinen politiikka ei ole edes maahanmuuttajien edun mukaista – puhumattakaan sitten niistä kenelle tämä maa on rakennettu.

Siis meistä alkuperäisväestöön kuuluvista kantasuomalaisista, joiden perheet ja suvut ovat rakentaneet tätä maata ja vuodattaneet myös verta sen eteen.

Lähde: HS

Jk. Kokonaisuuden neljäs osa käsitteli somaleja. Siinä ei ollut mielestäni mitään sellaista, mitä pitäisi uudestaan käsitellä – vanhaa kauraa.

Site Meter

Jussi Halla-ahon saama tuomio uskonrauhan rikkomisesta on todellisuudessa oikeuden päätöksellä  toteutettu islamin uskonnon nostaminen kaiken arvostelun yläpuolelle Suomessa.

Samalla kun islam on nostettu pyhäksi, suomalainen tuomioistuin on kieltänyt kirjoittamasta islamin ja pedofilian suhteesta rangaistuksen uhkalla yhtään mitään. Tämä ei voi olla – eikä se olekaan –  suomalaisen kansalaisyhteiskunnan pelisääntöjen mukaista.

Helsingin käräjäoikeuden päätöksen mukaan islamilaisen oikeuden (sharian) mukainen tulkinta siitä, että seksi on sallittua ainoastaan avioliitossa mutta suojaikärajaa ei kuitenkaan ole, sai näin (de facto)  lainvoiman myös Suomessa – vastoin omaa lainsäädäntöämme ja ratifioimiamme ihmisoikeussopimuksia.

Eräs tämän kehityksen tärkeimmistä ylipapeista on Suomessa vaikuttava libanonilainen  imaami Chehab Khodr, joka on ilmoittanut identiteettinsä (kuten lapsensakin) olevan jossain muualla kuin Suomessa. Khodrin itsensä kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että hän haluaa virallistaa sharian ja hänen poikansa kohdalla sitä, että se sama maa mistä hän on saapunut turvapaikan hakijana henkilökohtaisen turvallisuutensa vuoksi Suomeen, on hänen pojalleen kyllin turvallinen.

Imaamimme avautui keväällä Kainuun Sanomille ja kertoi omista käsityksistään näin:

Miksei 13 vuotta voisi olla hyvä avioitumisikä?  Täälläkin on lain mukaan silloin sallittua mennä sänkyyn. On parempi mennä naimisiin.

Huomiomatta kovinkaan paljon tässä ja nyt sitä, että 13-vuotta ei ole Suomessa laillinen ikä mennä sänkyyn, niin koko tämä kommentti edustaa suomalaisen oikeudentajun kautta nähtynä  mitä iljettävintä pedofiilista ajattelumallia.

Joku saattaa ihmetellä sitä, miten Tarja Halonen liittyy aiheeseen? Presidentti halonen liittyy tiiviisti aiheeseen siten, että hän on kutsunut tämän pedofilian esipapin viisi kertaa Suomen tasavallan itsenäisyyspäiväjuhliin. Mielestäni näennäisuvaitseva arvo(ton)johtajamme antaa tällä valinnalaan myös oikeutuksen sharialain esiinmarssiin Suomessa – ja hyväksyy vanhana vasemmistolaisena ihmisoikeusjuristina lapsiavioliitot ja pedofilian ainakin henkisesti.

Jos Halonen kutsuu vielä kerran tämän libanonilaisen pedofilian puolustajan loukkaamaan menneiden sukupolvien uhrauksia ja suomalaisuutta itsenäisyyspäivänämme, lupaan omasta puolestani sen, että kun näen Halosen julkisella paikalla seuraavan kerran otan megafonin mukaan ja ilmoitan yleisölle:

Tuolta tulee presidenttimme, joka hyväksyy pedofilian puolustamisen, veteraanien ja menneiden sukupolvien halventamisen  ja ihmisten eriarvoisuuden kasvattamisen.

Site Meter

Julkaistaan nyt sitten täälläkin tämä kirjoitus, jonka Helsingin käräjäoikeus – valtakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen kumileimasimena toimien – on katsonut rikkovan uskonrauhaa:

3.6.2008

Muutama täky Illmanin Mikalle

Valtionsyyttäjä Mika Illmanin voittoputki jatkui muutama päivä sitten, kun alapäähuumorin suurmies Seppo Lehto tuomittiin kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeuteen ja kymmenien tuhansien eurojen vahingonkorvauksiin useista törkeistä kunnianloukkauksista, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta. Asiaa on puitu pitkin internettiä niin paljon, ettei minun varmaan tarvitse toistella itsestäänselvyyksiä:

a) Lehdon tekemät törkyblogit täyttävät toki minkä hyvänsä tulkinnan mukaiset ”törkeän kunnianloukkauksen” kriteerit, mutta

b) Suomessa ei ole koskaan tuomittu ketään kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeuteen tällaisista rikoksista. Mika Illmania en moiti, onhan hän mitä ilmeisimmin sukunimensä arvoinen mies, joka tekee sitä, mitä hänen mielestään on tehtävä, mutta niillä käräjäoikeuksilla, jotka kevään mittaan ovat kiltisti antaneet Mikalle kaiken, mitä tämä kehtaa pyytää, on syytä hävetä.

c) Illman kelpuutti asianomistajiksi ja jättiläiskorvausten saajiksi vain syyttäjäkavereitaan ja kansanedustajia, ei esimerkiksi Teemu Lahtista, jolle Lehdon törkyblogit aiheuttivat mahdollisesti todellista vahinkoa edellisten eduskuntavaalien alla. Ajattelu, jossa julkisuuden henkilön kunnia nauttii suurempaa suojelua kuin rivikansalaisen kunnia, on ollut tähän asti vieras demokraattiselle oikeusvaltiolle.

Kunnianloukkaukset sikseen. Lehto tuomittiin myös uskonrauhan rikkomisesta. Käräjäoikeuden perustelujen mukaan Lehto rikkoi muslimien uskonrauhaa pilkkaamalla profeetta Muhammadia. Professori Jaakko Hämeen-Anttila on vahvistanut tulkinnan, jonka mukaan Muhammad on islaminuskossa pyhä hahmo.

Valtionsyyttäjä Mika Illmanin ja Tampereen käräjäoikeuden kanta siis on, että profeetta Muhammadin loukkaaminen on laitonta, koska Muhammad on muslimeille pyhä.

(Toisaalta professori Hämeen-Anttila osaisi varmasti vahvistaa senkin, että kristinuskossa Jeesus ja Jumala ovat pyhiä hahmoja. Tämä ei tietenkään estä ketään pilkkaamasta Jeesusta ja Jumalaa vapaasti valitsemallaan tavalla.)

Aion seuraavaksi heittää Mikalle syötin:

Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto.

Ovatko nämä lauseet laittomia? Ne varmasti loukkaavat muslimin uskonnollisia tuntoja. Lähestytään asiaa loogisten ketjujen avulla:

Viisikymppisenä äijänä Muhammad kihlasi 6- tai 7-vuotiaan Aishan. Heidän liittonsa ”täyttyi” Aishan ollessa 9-vuotias. Voidaan tietysti ajatella, että ajat olivat tuolloin toiset, eikä Muhammadin tekoja pidä arvioida nykypäivän kriteereillä, mutta koska toisaalta olemme viime vuosina oppineet, että 50-luvun koulukirjat olivat rasistisia puhuessaan ”neekereistä” (vaikka ”neekeri” ei tuolloin ollut kenenkään mielestä rasistinen termi), on kai yhtä lailla paikallaan kutsua 1400 vuotta sitten elänyttä lapsenraiskaajaa lapsenraiskaajaksi.

Mitä on tehtävä, jotta yllä esitetyt, lihavoidut väitteet eivät pitäisi paikkaansa? On väitettävä, että …

a) … koraani ei ole kirjaimellisesti totta (ts. että Muhammad ei yhtynyt 9-vuotiaaseen tyttöön). Tämä ei käy, koska islamilaisen doktriinin ja muslimien näkemyksen mukaan Koraani on kirjaimellisesti otettavaa Jumalan sanaa. Yhtymistä ja Aishan ikää ei siis voida kiistää loukkaamatta muslimeja.

b) … Muhammadin toiminta ei ollut kaikilta osin hyväksyttävää. Tämäkään ei käy, koska muslimien (ja Tampereen käräjäoikeuden) näkemyksen mukaan Muhammadin kritisointi on Jumalan kritisointia ja siten pyhäinhäpäisyä. Rangaistus on kuolema. Muslimit uskovat, että Muhammadin teot olivat Jumalan tahdon mukaisia. Koska lapseen yhtyminen oli Muhammadin teko, myös se oli Jumalan tahdon mukainen.

Kuten näemme, kaikki argumentatiiviset väylät lihavoitujen väitteiden kumoamiseksi on teologisesti tukittu. Muhammadin pedofiiliys ja muslimien sekä Allahin pedofiliamyönteisyys voidaan kiistää vain kiistämällä koraanin kirjaimellinen totuudellisuus tahi Muhammadin asema Jumalan lähettiläänä, jonka teot ovat Jumalan tahdon mukaisia.

Niinpä toistan väitteeni:

Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto.

Seuraava täky kuuluu:

Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.

Onko tämä väite sopimaton? Kanssakirjoittaja Kekke kanteli Julkisen Sanan Neuvostolle taannoisesta Kaleva-lehden pääkirjoituksesta, jossa päissään tappamisen arveltiin olevan suomalaisten ”kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre”. JSN ei ottanut kantelua edes käsittelyyn. Neuvoston sihteeri Nina Porra:

”Kirjoittaja viitannee selvityksiin, joissa humalajuominen on havaittu suomalaisen alkoholikulttuurin erityispiirteeksi. Myös humalan ja väkivallan välillä on todettu yhteyksiä. Ongelman geneettistä taustaa kirjoittaja ei käsittele faktana vaan esittää siitä oman arvelunsa.”JSN:n päätökset eivät tietenkään ole juridisia ennakkotapauksia, joita inkvisiittori Illmanin tarvitsisi noteerata, mutta koska toisaalta ”kiihottaminen kansanryhmää vastaan” on yleisen syytteen alainen rikos, ja koska Illman (jolle asia viran puolesta kuuluisi) ei Kalevan juttuun ole puuttunut, voitaneen tehdä johtopäätös, että negatiivisia, kansallis-geneettisiä stereotypioita saa julkaista, kunhan niitä ei käsitellä faktana.

Emmehän voi ajatella, että Suomessa eri ihmisiä koskisivat eri säännöt.

Kaikki somalit eivät tietenkään ryöstä tai loisi verovaroilla, mutta eivät toisaalta kaikki suomalaisetkaan tapa päissään. Somalit, joita on 0.2 prosenttia Suomen kokonaisväestöstä, tekevät 12 prosenttia poliisin tietoon tulleista ryöstöistä. Yksi Suomessa asuva somali kymmenestä käy työssä. Ryöstely ja loisiminen ovat somalien lukumäärään suhteutettuna paljon tavallisempia ilmiöitä kuin humalassa tappaminen suomalaisten keskuudessa. Niinpä esitän uudelleen arveluni (jota en käsittele faktana):

Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.

Näissä merkeissä toivotan Mikalle hyvää päivän jatkoa.

Niinpä minäkin esitän uudelleen arveluni (jota en käsittele faktana): Tämän jälkeen Mika Illman meni itkemään Jorma Kalskeelle sitä kuinka häntä kiusataan ja toivotti niissä merkeissä sananvapaudelle hyvää yötä.

Lähde: Jussi Halla-ahon Scripta

Site Meter

Kuten varmaan lähes kaikki ovat huomanneet, Helsingin käräjäoikeus on antanut tänään kello 12.00 kansliapäätöksen Jussi Halla-ahon poliittisessa näytösoikeudenkäynnissä.

Käräjäoikeus on tuominnut ns. nahkapäätöksenä Halla-ahon uskonrauhan rikkomisesta  30 päiväsakkoon, joista kertyy maksettavaa yhteensä 330 euroa.  Syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan hylättiin.

Jotain perustavanlaatuisesti erikoista tässä tuomiossa kuitenkin on.

Nimittäin juttuhan on nyt niin, että Jussi kiisti tekonsa ja etenkin niiden tarkoituksellisuuden. Rikokseen nimeltä uskonrauhan rikkominen vaaditaan aina loukkaamistarkoitus.

Kun Halla-aho  on tuomittu vastoin omaa ilmoitustaan, niin oikeus on päätynyt (ainakin omasta mielestäni) aika erikoisen tulkinnan jälkeen tuohon tuomioon.

Tässä kohdassa voidaan aiheellisesti epäillä, että Halla-ahon tapauksessa eräs perinteinen oikeusperiaate on ohitettu kokonaan. Nimittäin nullum crimen, nulla poena sine previa lege poenali eli mikään sellainen teko ei voi olla rangaistava rikos, jota ei ole tekoa edeltävässä laisnsäädännössä määritelty rangaistavaksi rikokseksi.

(Tästä periaatteesta ja nykyisestä oikeuspolitiikasta on myös  edellinen toisinajattelusta näytösoikeudenkäynnin jälkeen tuomion saanut suomalainen, Mikko Ellilä, kirjoittanut jokin aika sitten.)

Halla-ahon tuomion jälkeen näyttää entistä selvemmältä, että virallisesta totuudesta poikkeavien mielipiteiden kohdalla noudatetaan – tuon edellämainitun oikeusperiaatteiden kulmakiven sijasta – aivan uutta periaatetta:

Lex Mika Illman; Nemo me impune lacessit.

Eli,  kukaan joka ärsyttää  Mika illmania ei jää ilman rangaistusta (sic!).

*  *  *

Jussi Halla-aholle toivon kaikkea parasta jatkossa ja totean uudestaan sen, että jonkun oli avattava tässä maassa suunsa omalla nimellään, että tämä nykyinen hullus saataisiin pöydälle ja jonkinlaiset suitset sen suuhun.

Meille muille, pieni ilmainen neuvo: kirjoittakaahan ihmiset vast´edes(kin)  –  tässä ihmisoikeuksien suurvallassa – anonyymeinä ja yhdysvaltalaisen palvelimen kautta. Se on kansalaisen perusoikeus ja sillä saa savun nousemaan eräistä korvista…

Päivitys (Kiitos Teemu Lahtiselle) 080909 1608:

SELOSTUS ASIASTA

Syyttäjän rangaistusvaatimus

1. USKONRAUHAN RIKKOMINEN
(8010/R/0103164/09)
Rikoslaki 17 luku 10 §

3.6.2008       HELSINKI

Jussi Halla-aho julkaissut lausunnon, joissa hän on
loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjannut ja
häpäissyt sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitetut
islamilaiset uskonnolliset yhdyskunnat pitävät pyhänä.
Lausunnon sisältö on seuraava:

”Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on
pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto.
Pedofilia on Allahin tahto”

Halla-aho on toimittanut edellä tarkoitetun lausunnon
yleisön saataville kirjoituksessa, jonka hän on
julkaissut 3.6.2008 internetissä olevalla sivustollaan
www.halla-aho/scripta. Halla-ahon julkaisema väite, joka
on sanamuodoltaan selkeä ja jota esitetään korostetulla
kirjoitustyylillä kahdesti kysymyksessä olevassa
kirjoituksessa, loukkaa Suomessa asuvien muslimien
uskonnollisia vakaumuksia ja tuntoja sekä vaarantaa
yhteiskunnassa vallitsevan uskonrauhan.

2. KIIHOTTAMINEN KANSANRYHMÄÄ VASTAAN
(8010/R/0103164/09)
Rikoslaki 11 luku 10 §

3.6.2008       HELSINKI

Jussi Halla-aho on yleisön keskuuteen levittänyt
lausunnon ja tiedonannon, joissa panetellaan ja
solvataan somaleista koostuvaa kansallista tai siihen
rinnastettavaa ryhmää. Lausunnon sisältö on seuraava:

”Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on
somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen
erityispiirre”.

Halla-aho on toimittanut edellä tarkoitetun lausunnon
yleisön saataville kirjoituksessa, jonka hän on
julkaissut 3.6.2008 internetissä olevalla sivustollaan
www.halla-aho/scripta.

Halla-aho on kyseisessä kirjoituksessa myös todennut,
että ”kaikki somalit eivät tietenkään ryöstä tai loisi
verovaroilla” ja ettei hän käsittele väitetteen sisältöä
faktana. Halla-ahon lausuma, jonka mukaan ryöstely ja
verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen tai
geneettinen erityispiirre, sisältää asiallisesti
väitteen, että kysymyksessä olevaan ryhmään kuuluvilla
ihmisillä on ominaispiirre, joka ennalta määrätysti
johtaa heidän kohdallaan yleiseen rikollisuuteen ja
verovaroilla loisimiseen. Sanottu syrjivä ja vahvasti
yleistävä väite on siten sanottua ihmisryhmää solvaava
ja panetteleva, koska siinä kerrotuin tavoin kuvataan
kokonaiseen kansanryhmään kuuluvat ihmiset rikollisina
ja yhteiskunnan loisina ja muihin nähden ala-arvoisina.
Lausunto loukkaa näiden ihmisten ihmisarvoa.

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun
lain 24 §:n 1 momentin mukaan valtakunnansyyttäjä
päättää syytteen nostamisesta julkaistun viestin
sisältöön perustuvasta virallisen syytteen alaisesta
rikoksesta sekä tällaiseen rikokseen liittyvästä
päätoimittajarikkomuksesta. Valtakunnansyyttäjä määrää
tällöin myös siitä, kenen on ajettava syytettä.
Valtakunnansyyttäjänviraston työjärjestyksen mukaan
apulaisvaltakunnansyyttäjä ratkaisee asiat, joissa on
kysymys sanotun syyteoikeuden käyttämisestä. Rikoslain
11 luvun 10 §:ssä rangaistavaksi säädetty kiihottaminen
kansan ryhmää vastaan ja 17 luvun 10 §:n 1-kohdassa
säädetty uskonrauhan rikkominen ovat julkaistun viestin
sisältöön perustuvia rikoksia (HE 54/2002 vp. s 68)

Syyttäjän muut vaatimukset

Muu vaatimus

Syytteissä 1 ja 2 tarkoitetut sisällöltään lainvastaiset
verkkoviestit on määrättävä poistettavaksi yleisön
saatavilta ja hävitettäväksi.

Laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä 22
§:n 3 mom.

Vastaus

Halla-aho on kiistänyt syytteet uskonrauhan rikkomisesta
ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sekä vaatimuksen
verkkoviestien poistamisesta.

Syytteessä kerrotut lauseet oli irrotettu
asiayhteydestään. Halla-aholla ei ollut ollut tarkoitus
herjata ja häpäistä sitä, mitä uskonnonvapauslaissa
tarkoitetut islamilaiset uskonnolliset yhdyskunnat
pitävät pyhänä eikä panetella ja solvata somaleista
koostuvaa kansallista tai siihen rinnastettavaa ryhmää.
Halla-aho oli kirjoituksissaan arvostellut ajatusta,
että lauseen subjektiivinen loukkaavuus voisi johtaa
siihen, että sitä tulisi pitää rikosoikeudellisesti
loukkaavana. Tosiasioiden sanominen ei voinut olla
loukkaavaa, vaikka joku siitä loukkaantuikin.

Vaikka Muhammad oli pyhä hahmo, hän ei ollut immuuni
kritiikille vaan häntäkin historiallisena henkilönä oli
voitava arvostella.

Somaleita koskeva kirjoituksen osa oli parodia
sanomalehti Kalevan pääkirjoituksesta siten, että siinä
suomalaiset oli korvattu somaleilla. Halla-ahon esittämä
väite oli ilmeisen naurettava ja törkeä, mutta sillä oli
tarkoitus irvailla Julkisen sanan neuvoston ratkaisulle
Kalevan pääkirjoitusta koskevassa kanteluasiassa. Eri
kansanryhmiä tuli perustuslain ja lain mukaan käsitellä
samalla tavalla.

Halla-ahon kirjoituksissa oli kysymys sananvapaudesta ja
tasa-arvosta.

Todistelu          Syyttäjän todisteet
Halla-aho todistelutarkoituksessa

Halla-ahon laatima ja yleisön saataville toimittama
teksti (etptk liite 17 s. 1 – 3)
Halla-ahon kirjoitus 30.10.2008  ”Kommentteja
A-Talk-lähetykseen 30.10.2008
Halla-ahon kirjoitus 27.3.2009 ”Syytteestä lyhyesti”
Halla-ahon kirjoitus 3.4.2009 ”Pahoitteluni”

Halla-ahon todisteet
Sanomalehti Kalevan pääkirjoitus 20.5.2008
Islam Question and Answer, fatqa nro 22442
Jaakko Hämeen-Anttila: Islam-taskusanakirja, s. 28
Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 37
Aamulehti 2.4.2009
Kolme valtakunnansyyttäjänviraston ratkaisua

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

Syyksilukeminen
Halla-aho on syyllistynyt siihen uskonrauhan
rikkomiseen, josta hänelle on kohdassa 1 vaadittu
rangaistusta. Kohdan 2 syyte kiihottamisesta
kansanryhmää vastaan on hylätty.

Perustelut
Taustasta
Asiassa on riidatonta, että Halla-aho on 3.6.2008
julkaissut internetissä kotisivuillaan kirjoituksen,
niin sanotun blogin, otsikolla ”Muutama täky Illmanin
Mikalle”. Kirjoituksessa Halla-aho on ensin käsitellyt
erästä muun ohessa uskonrauhan rikkomista ja
kiihottamista kansanryhmää vastaan koskevaa
oikeudenkäyntiä, jossa valtionsyyttäjä Illman oli
toiminut syyttäjänä. Halla-aho, joka on ollut eri mieltä
käräjäoikeuden tuomion ja Illmanin kanssa siitä, oliko
jutun vastaaja syyllistynyt uskonrauhan rikkomiseen, on
kirjoittanut tummennettuna syytteen 1 kohdassa kerrotun
väitteen yläotsikolla ”Aion seuraavaksi heittää Mikalle
syötin:”

Syytekohdassa 1 kerrotun väitteen esitettyään Halla-aho
on perustellut sitä ja perustelujen jälkeen hän on
toistanut väitteen tummennettuna ja alleviivattuna.
Seuraavaksi Halla-aho on esittänyt syytekohdassa 2
kerrotun väitteensä väliotsikon ”Seuraava täky kuuluu:”
alla. Halla-aho on perustellut myös tätä väitettään ja
todennut lopuksi väitteen tummennettuna toistaessaan
”niinpä esitän uudelleen arveluni (jota en käsittele
faktana):”  Kirjoituksensa lopuksi Halla-aho on lausunut
”näissä merkeissä toivotan Mikalle hyvää päivän jatkoa”.

Sovellettavaksi tulevista oikeusohjeista
Perustuslaki ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset
Suomen perustuslain 11 §:n mukaan jokaisella on uskonnon
ja omantunnon vapaus.

Suomen perustuslain 12 §:n mukaan jokaisella on
sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista,
julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita
viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Sananvapaus
taataa myös Suomea sitovissa kansainvälisissä
ihmisoikeussopimuksissa, Euroopan neuvoston piirissä
hyväksytyssä yleissopimuksessa ihmisoikeuksien ja
perusvapauksien suojaamiseksi, sen 10 artiklassa, sekä
Yhdistyneiden kansakuntien piirissä hyväksytyssä
kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevassa
kansainvälisessä yleissopimuksessa, sen 19 artiklan 2
kappaleessa.

Perustuslain suojaama sananvapaus ei kuitenkaan ole
rajoittamaton, vaan sitä rajoittavat muun ohessa
rikoslain 17 luvun 10 §:n säännös, joka koskee
uskonrauhan rikkomista sekä rikoslain 11 luvun 10 §:ään
sisältyvä säännös kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Uskonrauhan rikkominen
Uskonrauhan rikkomiseen syyllistyy muun ohessa henkilö,
joka julkisesti pilkkaa tai loukkaamistarkoituksessa
julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä
uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai
uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä.

Rikoslain 17 luvun 10 §:n perusteluissa (HE 6/1997)
todetaan, ettei uskonnollisen yhteisön asiallinen
arvostelu toteuta uskonrauhan rikkomisen
tunnusmerkistöä. Sitä ei lain esitöiden mukaan toteuta
myöskään ivallisessa sävyssä tapahtuva arvostelu, johon
sisältyy asiallisia perusteita. Kysymyksessä olevan
säännöksen soveltaminen edellyttää hallituksen esityksen
mukaan, että on ilmaistu pyhänä pidettävään seikkaan
kohdistuva käsitys, joka on omiaan halventamaan kohteen
arvoa toisen ihmisen silmissä. Teko voidaan katsoa
tapahtuneen loukkaamistarkoituksessa, kun herjaamisen
tai häpäisemisen loukkaavuuden käsittävät myös sellaiset
henkilöt, jotka kenties itse eivät pidä herjaamisen tai
häpäisemisen kohdetta pyhänä, mutta antavat arvoa
toisella tavalla ajattelevien ihmisten vakaumukselle.

Perustuslakivaliokunnan lakivaliokunnalle antamassa
lausunnossa (PeVL 23/1997) on todettu, että uskonrauhan
rikkomista koskevan rangaistussäännöksen suojelukohteina
ovat kansalaisten uskonnolliset vakaumukset ja tunteet
sekä uskonrauha yhteiskunnassa. Säännöksen taustalla on
siten sekä yleinen järjestys että toinen perusoikeus,
hallitusmuodon 9 §:ssä turvattu yksilön uskonnonvapaus.
Näitä rajoitusperusteita perustuslakivaliokunta on
pitänyt tuolloin voimassa olleen hallitusmuodon 10 §:n
ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2
kappaleen mukaisina.

Kiihottaminen kansanryhmää vastaan
Kiihottamiseen kansanryhmää vastaan syyllistyy henkilö,
joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita
tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan
jotakin kansallista, etnistä, rodullista tai
uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa muuta
kansanryhmää.

Kiihottamista kansanryhmää vastaan koskeva säännös on
alunperin otettu lakiin vuonna 1970, koska Yhdistyneiden
kansakuntien hyväksymän kaikkinaisen rotusyrjinnän
poistamista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen
ratifiointi edellytti kansallisen lainsäädännön
saattamista vastaamaan sopimuksen sisältöä.
Yleissopimuksen 4 artiklan a) kohdan mukaan sopimukseen
liittyvät valtiot sitoutuvat määräämään lain mukaan
rangaistaviksi teoiksi rodulliseen ylemmyyteen tai
rotuvihaan perustuvien aatteiden levittämisen,
rotusyrjintään yllyttämisen, jokaisen väkivallanteon tai
kiihottamisen sellaiseen tekoon jotain rotua tai muuta
ihonväriä tai etnistä alkuperää olevaa henkilöryhmää
vastaan sekä rotusortotoiminnan avustamisen tavalla tai
toisella, mukaan luettuna sen rahoitus.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuista
Sananvapauden ja sen rajoitusten laajuutta tulkittaessa
on otettava huomioon paitsi kansallisten säännösten
tarkoitus myös sananvapauden rajoittamisen tulkinta
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on lukuisissa
ratkaisuissaan arvioinut Euroopan neuvoston
ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan sananvapauden suojaa
tapauksissa, joissa valittajat on tuomittu jäsenmaassa
rangaistukseen lausumista, joiden on katsottu ylittäneen
sananvapauden rajat.

Poliittiset mielipiteet kuuluvat sananvapauden ytimeen
ja niillä on vahvin sananvapauden suoja. Euroopan
ihmisoikeustuomioistuin on toistuvasti lausunut
perusteluissaan lähtökohdan olevan, ettei
ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kohta anna juurikaan
mahdollisuutta rajoittaa sananvapautta poliittisen
puheen kohdalta tai yleisesti merkittävissä
kysymyksissä. Poliittista puhetta ei
ihmisoikeustuomioistuimen mukaan saa rajoittaa ilman
pakottavia syitä. Toisaalta ihmisoikeustuomioistuin on
poliittisia kannanottoja koskevissa ratkaisuissa ja siis
sananvapauden ydinalueen kysymyksiä käsitellessään
korostanut, että suvaitsevaisuus ja ihmisten välinen
tasa-arvo kuuluvat demokratian kulmakiviin.
Demokratiassa saattaa ihmisoikeustuomioistuimen
perustelujen mukaan tämän vuoksi olla välttämätöntä
määrätä seuraamuksia tai ryhtyä ennalta estäviin
toimenpiteisiin silloin, kun lausumilla yllytetään
suvaitsemattomuuteen, uskonnollinen suvaitsemattomuus
mukaan lukien, perustuvaan vihaan taikka luodaan,
edistetään, puolustetaan tai yritetään perustella sitä.
Seuraamusten ja toimenpiteiden on oltava oikeassa
suhteessa hyväksyttäviin tavoitteisiin. Vihapuheet,
jotka saattavat loukata henkilöitä tai henkilöryhmiä
eivät ansaitse 10 artiklan suojaa. Sille, onko kysymys
vihapuheesta on ratkaisukäytännössä annettu olennainen
merkitys.

Halla-aho on kunnallispoliitikko. Hän ei ole esittänyt
syytteessä kerrottuja lausumiaan varsinaisessa
poliittisessa keskustelussa. On kuitenkin mahdollista,
että hän pyrkii kirjoittamalla säännöllistä blogia
luomaan itsestään kuvaa, joka saattaa edistää myös hänen
poliittisia tarkoitusperiään. Vaikka Halla-ahon
kirjoituksissa liikutaan ainakin varsin lähellä
sananvapauden ydinaluetta, ei sananvapaus tuoltakaan
osin ole sovellettavaksi tulevien normien ja
oikeuskäytännön valossa rajoittamaton.

Kohta 1
Käräjäoikeus pitää riidattomana, että islam on rikoslain
17 luvun 10 §:n 1 kohdassa tarkoitettu uskonnollinen
yhdyskunta ja että Muhammad on islamissa säännöksen
tarkoittamalla tavalla pyhä. Riidatonta on niin ikään,
että Halla-ahon syytekohdassa 1 tarkoitettu väite on
esitetty lain tarkoittamalla tavalla julkisesti.

Halla-aho on syytteessä kerrotut väitteet esitettyään
pyrkinyt osoittamaan ne itse määrittelemällään tavalla
loogisten päättelyketjujen avulla todeksi sekä samassa
että myöhemmin blogi-palstallaan julkaisemissaan
kirjoituksissa. Halla-ahon perustelut lähtevät eräistä
uskonnollisen teoksen yksityiskohdista ja teoksesta
kysymyksessä olevassa uskonnossa esitetystä
totuudellisuusarvioinnista.

Halla-ahon väitteet on muotoiltu siten, että ne
yleistävät väitteen sisällön koskemaan paitsi islamin
pyhiä kohteita Muhammadia ja Allahia, myös koko
uskontokuntaa. Halla-ahon tarkoituksellisesti toistama
pedofilia-termi omaa poikkeuksellisen voimakkaan
kielteisen arvolatauksen. Jo Halla-ahon valitsema
sanamuoto on näin ollen omiaan halventamaan hänen
kirjoituksensa kohteen arvoa toisen ihmisen silmissä.

Yleisesti ottaen on selvää, että erilaisten
uskonnollisten käsitteiden totuusarvosta ei voida käydä
keskustelua samalla tasolla kuin millä keskustellaan
esimerkiksi luonnontieteisiin liittyvistä kysymyksistä.
Jälkimmäiset voidaan todistaa oikeiksi, kun sen sijaan
objektiivisesti arvioiden jo minkä tahansa uskonnon
olemukseen kuuluu, että sen käsitteisiin liittyvä totuus
on suhteellista. Logiikalla tai niin sanotuilla
järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista
merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävässä
keskustelussa. Uskontoon liittyvien pyhäksi
määriteltyjen instituutioiden riitauttaminen ja
halventaminen johtavat tämän vuoksi helposti enemmän tai
vähemmän vakavaan kiistaan osapuolten välillä riippuen
siitä, miten voimakas uskonnon asema henkilölle tai
uskonnolliselle yhdyskunnalle on. Nämä seikat filosofian
tohtori Halla-aho on epäilemättä ymmärtänyt. Halla-ahon
perustelut väitteilleen ovat siten tosiasiassa
näennäiset siitä huolimatta, että ne näyttävät
loogisilta. Toisin olisi asia arvioitava esimerkiksi
siinä tapauksessa, että Halla-aho olisi asiallisia ja
tavanomaisia sanamuotoja käyttäen kritisoinut
esimerkiksi sellaisia konkreettisia tapauksia, joissa
nuoret muslimitytöt olisivat joutuneet uskontonsa
seurauksena huonosti kohdelluiksi.

Halla-ahon kirjoituksen erityispiirre on, että se on
osoitettu tämän kaltaisiin asioihin erikoistuneelle
syyttäjälle. Tuollainen väitetty sananvapauden- tai
syytekynnyksen rajojen selvittämistarkoitus ei oikeuta
menettelyyn, joka rikkoo lakia. On selvää, että
luettuaan Halla-ahon väitteet ja niiden perustelut myös
sellaiset henkilöt, joille Muhammad tai islam eivät ole
pyhiä ymmärtävät paitsi, että kysymys on herjaamisesta
ja häpäisemisestä, myös pitävät väitteitä loukkaavina.
Näin siitä huolimatta, että lukija on voinut todeta
Halla-ahon osoittaneen kirjoituksensa syyttäjälle.

Syytteessä kerrottujen väitteiden ja niiden perustelujen
tarkoituksena ei ole ollut käydä asiallista keskustelua
islamin uskon epäkohdista vaan näennäisesti
sananvapauden kustannuksella häpäistä kysymyksessä
olevan uskonnon pyhiä arvoja. Halla-ahon lausuma on
ollut omiaan ruokkimaan uskonnollista
suvaitsemattomuutta. Käräjäoikeuden johtopäätös on, että
Halla-aho on syytteen kohdassa 1 kerrotut väitteet
esittäessään toiminut loukkaamistarkoituksessa ja
syyllistynyt siten uskonrauhan rikkomiseen.

Kohta 2
Käräjäoikeus pitää kohdan 2 osalta riidattomana, että
syytteessä kerrottu väite on levitetty yleisön
keskuuteen.

Halla-ahon väitteen sisältö on tekstin kokonaisuudesta
irrotettuna tyypillinen niin sanottu vihapuhe.
Pelkästään kysymyksessä olevan lauseen lukemalla voisi
päätellä, että Halla-ahon tarkoituksena olisi ollut
yleistämällä halventaa ja solvata lukijoille
somalialaista alkuperää olevia maahanmuuttajia. Asiaa
ainoastaan tällä tavalla tarkasteltaessa olisi tultava
siihen tulokseen, että Halla-ahon menettely täyttäisi
kiihottamisen kansanryhmää vastaan tunnusmerkistön.

Kysymyksessä olevan lausuman perusteluista on kuitenkin
todettavissa, että Halla-ahon tosiasiallisena
tarkoituksena on tämän väitteensä osalta ollut
arvostella viranomaisten menettelyä siltä osin kuin nämä
eivät olleet puuttuneet sanomalehti Kalevan
pääkirjoitukseen, jossa oli arveltu päissään tappamisen
olevan suomalaisten kansallinen, ehkä suorastaan
geneettinen erityispiirre.

Syytteessä tarkoitetulla väitteellä Halla-aho on
selvästi pyrkinyt osoittamaan olevan mahdollista, että
maahanmuuttajat saattavat nauttia parempaa suojaa
viranomaisten taholta kuin alkuperäisväestö. Halla-aho
on väitteensä perusteluissa lisäksi nimenomaisesti
ilmoittanut, ettei hänen tarkoituksenaan ole yleistää
väitettään koskemaan kaikkia somaleita, hän on esittänyt
väitteensä perusteeksi tilastotietoja ja hän on
korostanut, ettei käsittele väitettään faktana.
Kirjoituksesta ilmenee, että Halla-ahon väite on
toteutettu satiirin keinoin viittaamalla sekä
sanomalehden pääkirjoitukseen että siitä kantelun
johdosta lausuneen Julkisen sanan neuvoston päätökseen.
Väitettä ei ole esitetty totuutena, eikä kirjoitusta voi
siten myöskään tulkita. Käräjäoikeuden johtopäätös on,
ettei Halla-ahon tarkoituksena ole ollut panetella tai
solvata somalialaisia vaan mainittu ihmisryhmä on
valikoitunut hänen viranomaistoimintaan kohdistamansa
kritiikin välineeksi lähinnä sattumaan verrattavista
syistä.

Halla-ahon kirjoituksesta ilmenee, että syytteen
kohdissa 1 ja 2 tarkoitetut väitteet on esitetty
erilaisessa tarkoituksessa. Kohdassa 2 esitetyn väitteen
osalta Halla-aholta on puuttunut panettelu- ja
solvaustarkoitus. Syyte kiihottamisesta kansanryhmää
vastaan hylätään.

Rangaistusseuraamus
Halla-aho on julkaissut uskonrauhan rikkomisena hänen
syykseen luetun kirjoituksen internetissä ja siten
periaatteessa rajattoman lukijakunnan saataville.
Kysymyksessä olevan kaltaisella blogi-kirjoittelulla on
kuitenkin todellisuudessa varsin rajallinen määrä
lukijoita. Laajempaan tietoisuuteen syytteessä kerrotut
väitteet ovat tulleet vasta, kun Halla-ahon joutuminen
syytteen kohteeksi on uutisoitu, ja kun hän on joutunut
kirjoittelustaan syytteeseen. Asian todellisuudessa
saaman julkisuuden määrää Halla-aho ei mitä
ilmeisimminkään ole kohdassa 1 käsitellyt väitteet
kirjoittaessaan voinut arvata. Halla-ahon menettelystä
ilmenevä hänen syyllisyytensä edellyttää näissä
olosuhteissa sakkorangaistuksen tuomitsemista.

Tuomiolauselma
Käräjäoikeus on syytteen ja muut vaatimukset enemmälti
hyläten ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevällä
tavalla.

Muutoksenhaku
Tähän tuomioon saa hakea muutosta valittamalla Helsingin
hovioikeuteen. Tyytymättömyyttä on ilmoitettava
viimeistään tiistaina 15.9.2009.

Käräjätuomari          Jussi Sippola

Lähde: STT

Site Meter

    Lähde:HS

Eräs  vihervasemmistolaisen liikkeen suurimmista ajattelijoista ja innostavimmista intellektuelleista on antanut pari vuotta sitten virheiden Vihreä Lanka-julkaisulle seuraavan (sananvapautta koskevan) lausunnon:

”Suomessa arvostetaan kumman paljon vaiteliaisuutta. Meidän pitäisi oppia laukomaan puheita, iskemään sanalla. Useissa muissa Euroopan maissa väittelykulttuuri on kehittynyttä: kiivaan yhteenoton jälkeen mennään yhdessä kaljalle eikä suututa”, Jarkko Tontti kertoo ulkomailla asuttujen vuosien kokemuksesta.

Tontin ihannemaassa ei ole pääministeriä, joka kieltää hallitustaan puhumasta julkisuudessa keskeneräisistä asioista tai pyytää muslimeilta anteeksi profeetta Muhammedia käsitteleviä pilapiirroksia.

Tontille sananvapaus on sydämen asia. Hän kuuluu Suomen Peniin, eli toimittajien, kääntäjien ja kirjailijoiden sananvapausjärjestöön. Tontti kannattaa lämpimästi Penin piiristä lähtenyttä ajatusta, jonka mukaan kunnianloukkausrikos pitäisi poistaa kokonaan laista. Kunnianloukkausta käytetään liian usein tekosyynä, kun joku haluaa rajoittaa toisten ilmaisunvapautta.

”Mitä tahansa täytyy voida sanoa”, Tontti vaatii.

Ateistina omaa räväkkää kampanjansa uskontoa vastaan käyvä Tontti totesi jumalanpilkasta jokin aika sitten näin:

Ja niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, Suomen rikoslaissa on yhä kriminalisoitu jumalanpilkka. Minun mielestäni riittäisi, jos jumalanpilkka muutettaisiin asianomistajarikokseksi, eli vain rikoksen uhri voisi käynnistää syytetoimet, jos katsoo tulleensa loukatuksi.

Sama teema jatkui Tontin Vihreän Langan julkaisemassa Tontilta -blogissa myös tänä keväänä. Kyse oli tuolloin siitä, että onko moraalisesti oikein, että Suomen pääministeri yrittää hiljentää oikeuden kautta entisen naisystävänsä sananvapauden. Tuolloin Tontti kirjoitti näin:

Vain vähän aikaa sitten kansanedustaja Bjarne Kallis teki eduskuntakyselyn Vihreässä Langassa julkaistusta sarjakuvasta, jossa asetettiin rinnakkain hakaristi ja Israelin valtion lippu. Sarjakuva ja vertaus eivät olleet erityisen onnistuneita, kuten ei ole Pääministerin morsian -teoskaan. Mutta ilmaisunvapauteen kuuluu, että tyhmiäkin pitää saada puhua.

Tätä mieltä Jarkko Tontti oli siis vielä viime keväänä – ja silloin kun ei vielä puhuttu todellisista poliittisen ilmaisuvapauden piiriin kuuluvista lausunnoista ja niihin liittyvästä sananvapaudesta. Mutta kuten monesti aikaisemminkin, kaikki ei todellakaan ole sitä miltä se aluksi vaikuttaa.

Nimittäin Jussi Halla-aho, häneen kohdistunut poliittinen ajojahti ja lopulta viime viikolla (parhaimpien tyrannivaltioiden perinteitä noudattaen) käyty poliittinen näystösoikeudenkäynti, ovat paljastaneet Tontin todellisen karvan.

Tämä samainen Tontti antoi viime viikolla lausunnon (samaisen Penin varapuheenjohtajan ominaisuudessa) Halla-ahoa koskevassa sananvapausasiassa. Kun tämä lausunto tuli pyytämättä sananvapausjärjestönä tunnetun yhdityksen johdosta, tällä kommentilla on laajakantoinen ja syvä merkitys. Ääni Tontin kellossa oli kuitenkin aivan toisenlainen nyt, kun kyse oli Halla-ahosta. Aikaisemmin siis jopa kunnianloukkauslainsäädännön lakkauttamista vaatineen Penistimme ämyrissä soi nyt aivan uusi virsi:


Sananvapausjärjestö Suomen Penin mukaan ihmisoikeuksien ja sananvapauden nimissä ei voi blogiinsa kirjoittaa ihan mitä tahansa. Penin varapuheenjohtaja Jarkko Tontti kritisoi helsinkiläistä kaupunginvaltuutettua Jussi Halla-ahoa (ps./sit.) siitä, että hän on kirjoittanut blogeissaan yhdestä kansanryhmästä yleistäen, ei yksilöinä.

– Niin tärkeä ihmisoikeus kuin sanavapaus onkin, täytyy harkita ja punnita kommentteja, kommentoi asiaa Sananvapausjärjestö Suomen Penin varapuheenjohtaja Jarkko Tontti Uudelle Suomelle.

Sillälailla…

Kun Jussi Halla-aho kritisoi oikeutta kaksoisstandardista ja sen soveltamisesta yhdenvertiasuusperiaatteen vastaisesti, tämä standardi näyttää levinneen oikeudenkäytön ulkopuolellekin – ainakin Jarkko Tontti nimisen lakimiehen moraaliin.

Tontti on nykyään (ainakin Jussi Halla-ahon tapauksessa) sitä mieltä, että se mikä on hänelle (siis Tontille) sallittua ei ole sallittua Jussi Halla-aholle – eikä muillekaan sellaisille kansalaisille, jotka ajattelevat Tontin ajatusmaailmasta poikkeavasti. j

Tontti on kirjoittanut myös ajoittain (l. tasaisin väliajoin) varsin räväkästi kirkkoa ja luterilaista uskontoa vastaan suunnattuja tekstejä.

Itse hän kommentoi noita – ainakin minua ja vakaumustani tasaisesti loukkaavia – tekstejä kuuluisan Halla-ahon sananvapautta koskevan Pen-lausuntonsa yhteydessä näin:

Tontti myöntää, että joku kristitty voi teksteistä loukkaantua. Hän haluaakin ravistella uskovia ihmisiä.

– Sitä ei voi käydä kieltämään, että Koraani ja Raamattu sisältävät hätkähdyttäviä väitteitä, Tontti puolustautuu ja kritisoi tiettyjen kristittyjen kirjaimellista tapaa tulkita tekstejä.

– Jokaisen kristyttynä itseään pitävän olisi syytä pohtia Raamatun sisältämiä väitteitä, hän jatkaa.

Tontti ei kuitenkaan katso, että hänen tekstinsä voitaisiin katsoa kansanryhmää vastaan kiihottamisena, kuten Halla-ahon tapauksessa.

– Uskontoja ja maailmankatsomuksia täytyy kritisoida perustellulla tavalla, kertoo uskonnottomaksi tunnustautuva Tontti.

Eli nyt taidettiin sitten päästä asian ytimeen. Jos tätä Tontin meriselitystä tulkitsee miten tahansa, niin  muille kuin Tontin kanssa samoin ajatteleville ihmisille jää joka kerran Musta-Pekka käteen.  Perusteltu tapa perustuu Tontin perusteluun, joka taas perustuu Tontin subjektiiviseen mielipiteeseen.

Tontti on ottanut itselleen oikeuden määritellä mitkä mielipiteet ovat oikeita – tarkemmin ottaen kenen esittäminä ja missä yhteydessä. Tontti varaa itselleen oikeuden toimia sananvapausasioissa sensorina ja kertoa mikä sopii ja mikä ei tähän Uuteen Uljaaseen Monikulttuurisen Eurooppalaiseen Liittovaltioon – ja sen hallintoalueeseen nimeltä Suomi.

Herää vahva epäilys, että Tontin ns.humanistisen hymyn takaa irvistelee todellisuudessa herkkähipiäinen, toisinajattelua, sananvapautta ja mahdollisesti myös muita kansalaisoikeuksia rajoittamaan pyrkivä ehta uusstalinisti. Demlalainen kansandemokraatti.

Toinen mahdollisuus on myös se, että sieltä löytyy aidosti kaksinaamaisia menettelytapoja ja henkistä epärehellisyyttä hyödyntävä elitistisesti ajatteleva – ajattelunsa kansanvallan ja sananvapauden hyötyajatteluun perustava – laskelmoiva opportunisti.

Vaikea sanoa mikä on sitten totuus – mutta tällainen kuva on ainakin minulle välittynyt henkilökohtaisesti –  seuratessani Tontin puuhasteluja ja kirjoittelua.

Lähteet: US, STT, VL, HS. Kiitokset Juuso Peltoniemelle ja Antti Heiskalalle

Site Meter

    Lähde:Hommaforun/Matias Turkkila

Halla-aho olisi voinut käsitellä teemaa mainitsematta mitään erityisiä kansanryhmiä tai uskontoja.

Syyttäjä Simo Kolehmaisen suusta kuultu väite   Jussi Halla-ahon oikeudenkäynnissä , hänen kommentoidessaan uskonnon arvostelemista ja miten sitä hänen henkilökohtaisen mielipiteensä mukaan saa tehdä.

Tällainen ääneen lausuttu idiotismi  on täysin linjassa Mika Illmanin ( kiistellyssä ja laajasti kritisoidussa)  väitöskirjassaan ”Hets mot Folkgrupp” esittämän vastaavanlaisen järjenvastaisuuden kanssa:

    Lähde: Nelonen

Demokraattisessa maassa hallitusta ja sen harjoittamaa politiikkaa tulee voida arvostella voimakkaastikin ja ulkomaalaispolitiikka on yksi sen osa. Jos siihen sisältyy samalla ulkomaalaisten arvostelu, sekin on hyväksyttävä, jos sitä ei ääneen lausuta.

Tässä alkaa hiljalleen näyttää siltä, syyttäjälaitokseemme  on pesiytynyt Saksassa 1940-luvulla vallalla ollut henki, tein vain työni ja täytin minulle annetut käskyt – siitä riippumatta ovatko ne oikeudenmukaisia tai jopa kansalaisyhteiskunnan periaatteiden ja  lainsäädännön hengen vastaisia.

Voisi jopa kysäistä, että onko täydellinen moraalittomuus, eettinen selkärangattomuus ja henkinen vajavaisuus kyseisen ammattikunnan ammatillinenllinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre?

Jk. Tämä samainen Simo Syyttäjä  on muuten kunnostautunut aikaisemminkin vallanpitäjien juoksupoikana , kansalaisoikeuksien rajoittajana ja sananvapauden kaventajana.

Päivitys 260809 2100: Jatkan aiheesta myöhemmin. Käykää ihmeessä tutustumassa ainakin Jussin omaan kuvaukseenja kommentteihin ja  Jukka Hankamäen kirjoitukseen sekä  Johan Bäckmanin näkemykseen oikeudenkäynnistä.

Lähteet: MTV3,  ”Hets mot Folkgrupp”

Kuvat: Hommaforum/Matias Turkkila, Nelonen


Site Meter

Jussi K. Niemelä pääsi viime keväänä jälleen kerran tapetille henkilökohtaisen lähetysuskonsa saarnamiehenä.

Vapaa-ajattelijain liiton ja Humanistiliiton yhteiskampanjassa bussien kyljistä ostettiin mainostilaa ja niin liimattiin mainoksia, joissa lukee ”Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä”.

Kampanjan tarkoitus oli – Niemelän omin sanoin:

Emme pyri käännyttämään ketään, vaan rohkaisemaan ihmisiä huomaamaan oma uskonnottomuutensa.

Vai niin? Joko lainaus on huono tai Niemelä ei huomannut lauseensa olevan varsin paradoksaalinen. Tuota samaa kielikuvaa huomaamaan oma uskonnollisuutensa on käytetty kristillisessä sisälähetystyössä iät ajat pehmentämään kuvaa käännyyttämisestä ja ristiretkestä.

Tällainen toiminta on mielestäni hieman enemmän kuin vähän eettisesti arveluttavaa. Vielä arveluttavammaksi sen tekee tapa käyttää jumalattomuutta lähetystyön sisältönä. Näin ateismi muuttuukin hetkessä lähes uskonnoksi ja sen eteen tehtävä työ aivan yhtä vastenmieliseksi kuin esimerkiksi kristillinen tai islamilainen pakkokäännytystyö.

Vanhakantainen ateismi edusti ihmisen oikeutta omaan ajatteluun ja yksilönvapauden toteutumista. Niemelän ja hänen aisankannattajiensa edustama suuntaus on sen sijaan varsin aggressiivista, pakottavaa, ahdistavaa ja julistavaa – se sisältää niin paljon (käännyttävälle) uskonnollisuudelle ominaisia piirteitä, että sitä on syytä tarkastella uskonnollisena isminä.

Jotenkin minua ihmetyttää myös se vimma, millä näissä Niemelän johtamissa ateistipiireissä pyritään todistelemaan tieteellisesti Jumalan olemattomuutta. Ei se kuulkaa pojat kovin kauas mene siitä, että joku pyrkii todistelemaan tieteellisesti Jumalan olemassaoloa.

Kovin vähän löytyy kummallekaan väitteelle tieteellistä pohjaa… (usko onkin sitten aivan eri asia ).

Kovin kauas taas tämä eräs länsimaisen yksilönvapauden kulmakivistä (siis ateismi) on kulkeutunut oikeasta paikastaan (tai ehkä sillä on kiviitetty jotain vastustajaa?) näiden ateistihihhuleiden käsissä. Hihhulointi on kuitenkin pohjimmiltaan hihhulointia ja hihhuli on aina hihhuli – olkoon sitten ateistihihhuli tai muslimihihhuli. Hihhulit eivät rakenna yhteiskuntaa – he pyrkivät rikkomaan yhteiskuntaa päästäkseen valtaan tai aivan itsekkäästi pyrkimyksestä saada itselleen privilegioita ja päästääkseen korostamaan oman narsisminsa erinomaisuutta.

Kansallisuusmielisyyteen tuollainen toiminta sopii varsin huonosti, koska kansallisuusmielisyys on joukkuepeliä. Joukkuepeliä, joka jakaa yhteiset arvot mutta suvaitsee myös yksilöllisyyttä.

Suomalainen nykykulttuuri ja elämänmeno perustuu luterilaiseen moraaliin ja se taas perustuu Raamatun kymmeneen käskyyn. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että suomalaisen kulttuuriin kasvaneilla ateisteilla olisi jotenkin erilainen moraalikäsitys – päin vastoin.

Jokainen suomalaiseen yhteiskuntaan kasvanut ja sitoutunut kansalainen omaa samat perusarvot. Olitpa siten tapakristitty, hihhulikristitty, agnostikko tai ateisti, moraalimme on pojaltaan samaa. Moraalin rappeutumisen suurimmaksi ongelmaksi näyttäisi kuitenkin – uskonnollisuutta tai uskonnottomuutta vahvemmin ja huolestuttavammin – nousevan nykyinen itsekeskeisyyden ja yhteisvastuuttomuuden aikakausi.

Tältä pohjalta tarkastellen jokainen hyökkäys kansallisvaltion moraalista pohjaa vastaan on minun mielestäni luokiteltavissa samaan myyräntyöhön, jota vihervasemmisto ja monikulttuuriuskovaiset harjoittavat. Myös Niemelän levittämä julistava ateismi on kansallisvaltion pohjaa ja moraalia rappeuttava (Mutta Jussi Koohan onkin virheä, mikä yllätys…)

Lyhyesti ottaen asia voidaan jakaa karkeasti kahtia – maahanmuuttokriittisyys pohjautuu kansallisvaltioon ja näin ollen se on luonteltaan konservatiivista. Maahanmuuttomyönteisyys pyrkii muuttamaan kansallisvaltiota, joten se on luonteeltaan revolutionalistista.

Jos taas itseään kämynä pitävän ja kuitenkin Niemelän julistavaa ateismia seuraavan ihmisen maahanmuuttokriittisyyden pohjana on jokin ihmeellinen ajatus länsimaalaisuudesta tai valkoisesta rodusta, silloin puhutaankin WPWW-hörhöilystä. Ja sillä ei ole mitän tekemistä kansallisuusaatteen kanssa – isänmaallisuudesta tai vastuunkannosta nyt puhumattakaan.

Sana sekularisointi toistuu usein näiden hihhuliateistien puheissa ja kirjoituksissa. Sekularisointi tarkoittaa kirkon ja valtion erottamista toisistaan. Tämä sekularisointia koskeva ajatus on – ainakin Suomessa – kaksiteräinen miekka.

Se antaa mahdollisuuksia uskonnon varjolla samanlaiselle vähemmistöjen suosimiselle ja ns. positiivisille syrjinnälle, kuin kaikki muutkin (periaatteessa hyvää tarkoittavat) yhteiskunnan ääriliberalisointitoimet.

Niemelä tuntuu kyvyttömältä näkemään sitä, että luterilaisuus ja valtionkirkko pitävät edelleen maallistunutta kansallisvaltiota pystyssä ja toimivat näin myös suojamuurina vihamielisille vaikutteille – esimerkiksi Niemelän kovasti karsastamalle islamisaatiolle.

Jos (nykykehityksen mukaisesti) kirkolta leikataan pallit pois ja vähemmistöille annetaan enemmistöä enemmän oikeuksia, tilanne muuttuu vääjäämättä ajan mittaan sellaiseksi, että islam Suomessa vahvistuu näiden sekularisaatiotoimenpiteiden mukaan todellisuutta vahvemmaksi ja (yhteiskunnan suojamuurina ja yhdistäjänä toimivan) evankelis-luterilaisen kirkon asema romahtaa todellista tilannettaan heikommaksi.

Ken miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu – tämä koskee myös Niemelää.

Lopuksi on hyvä varmaan todeta pari asiaa omasta ajatusmaailmastani.

Olen (kuten olen jo muualla kertonutkin) vakaumuksellinen luterilainen traditionalisti. Olen käynyt kehityskulun, joka alkoi lapsenuskosta luopumisesta, agonostikoksi kasvamisen kautta ateistiksi tunnustautumiseen – ja henkilökohtaisen kokemuksen sekä sitä seuranneen ajatteluketjun kautta tunnustukselliseksi traditionalistiseksi luterilaiseksi kasvamiseen.

Minä en käske enkä käännytä – suvaitsen sitä mikä kuuluu suomalaisuuteen (esimerkiksi ateismia). Sen verran suomalainen olen, että en myöskään katso hyvällä mitään käännyttämään pyrkiviä hihhuleita – en kristittyjä, hinduja, buddhalaisia, muslimeja enkä myöskään ateisteja.

Minulla on Suomessa oikeus omaan ajatusmaailmaani, juuri niin kauan kuin se ei tekoina sodi yhteiskunnallisesti määriteltyjä arvoja tai sopimuksia vastaan.

Ja sitä samaa odotan myös muilta kanssakansalaisilta.

Ai niin, minusta Jussi K. Niemelä on lähinnä säälittävä agendoineen. hän ei tajua tekevänsä kiihkossaan itselleen ja edustamalleen aatteelle puhtaita karhunpalveluksia.

Lähde: YLE Uutiset


Site Meter

Homma-foorumia selatessa silmiini osui eräs nimimerkki Riston linkittämä alunperin  Turun Sanomissa julkaistu (tämä nimenomainen) uutinen, joka on jostain syystä mennyt minulta hieman ohi.

Uutinen koski siis Guantanamon vankilasta pois päästettävien terroristirikollisten sijoittamista länsimaihin (kaikkien länsimaalaisten turvallisuutta vähentämään) – ja etenkään kysymättä paikallisilta asukkailta sitä, että haluavatko he kenties Al Quaida-veijarin naapurikseen. Tätä asiaa on käsitelty muualla sen verran paljon, että säästän teidät – raakkkat lukijat – koko asian uudelleen repostelulta ja keskityn siihen, mikä asiassa pisti silmääni.

Vankien ihmisoikeuksia puolustava järjestö Reprieve haluaa yhdelle Guantanamo Bayn vangeista asuinpaikan Suomesta. Somalialaisen Ismail Mahmoud Muhammadin kolme siskoa asuu jo Suomessa.

Haluan – tässä ja nyt – kuitenkin keskittyä siis erääseen tuossa uutisessa olleeseen – periaatteen tasolla varsin häiritsevään – yksityiskohtaan.

Tässä lauseessa onkin tiivistettynä lähes kaikki se mitä inhoan nykyisessä globalisoituneessa monikulturismissa – ainoataan huutava työvoimapula ja sen paikkaaminen paarialuokalla (tässä tapauksessa rikollisella) puuttuu:

Suomi olisi Muhammadille sopivin paikka, sillä hänen siskonsa ovat hänen lähimmät sukulaisensa. Vaikka hän ei puhu suomea, niin sujuvan englannin ja korkean koulutuksensa ansiosta hän varmaan sopeutuisi maahan hyvin, Reprieven juristi Cori Crinder kertoo.

Joku corigringer, jostain reprievestä, katsoo oikeudekseen kävellä kansanvaltaisen kansallisvaltion kansalaisten, itsemääräämisoikeuden ja demokratianyli.

Hän on sijoittamassa – kieleltään, väestöltään ja kulttuuriltaan kaikista muista länsimaista huomattavasti poikkeavaan – varsin syrjäiseen maahan terroristiepäiltyä sen vuoksi, että kyseinen sijoitettava puhuu englantia ja hänen kolme siskoaan on jo sijoitettuna Suomeen.

Huomioimatta paikallisten mielipidettä tai tutustumatta yhtään siihen, kuinka hyvin nämä siskot ja heidän heimolaisensa ovat Suomeen todellisuudessa sopeutuneet – englanninkielen taidosta tai sen puutteesta huolimatta.

Asiaa ei paranna myöskään se, että omat monikulttuuriuskovaisemme, vihreät aneiden ostajat ja muu ns.suvaitsevaisto on takapuolipystyssä rähmällään näiden kaiken maailman gorigridereiden edessä. Suomeen kohdistuva kolonisaatio on muuttanut muotoaan alkuperäisestä, mutta se on edelleen olemukseltaan sama paha kuin aikaisemminkin.

Missä ne alkuperäisväestön, YK:n peruskirjassa sekä Geneven sopimuksessa määritellyt oikeudet nyt ovatkaan?
Missä on suvereenin kansallisvaltion kansalaisten oikeus päättää omista asioistaan?

Kun meidät vietiin vuonna 1995 EU:iin, meille puhuttiin kaupan esteiden poistamisesta – ei valtioliitosta. Nyt huomaamme elävä,mme keskellä Uutta Uljasta (monikansallista ja – kulttuurista sekä vahvasti imperialistista) Euroopan Liittovaltiota.

Meitä on kusetettu ja huolella.

Humanitaarinen maahanmuutto on globalisoitunut ja se pitäisi (kuten nykymuotoinen kehitysyhteistyökin) pistää jäihin ja toteuttaa aivan toisin kuin miten sitä nykyään toteutetaan.

Kumpikin ruokkii kansainvälistä rikollisuutta, ihmiskauppaa, orjuutta, nälänhätää, sosiaaliturismia, ääri-islamismia, ,maailaman väestöräjähdystä, ilmastonmuutosta sekä (pahimpana kaikesta) vallan keskittymistä muutamille globaaleille tahoille ja muutaman ihmisen käsiin.

Tällainen kehitys on erittäin epätoivottavaa tavallisen ihmisen ja koko maapallon ekosysteemin kannalta.

Humanitaarista apua tulee antaa hädässä oleville (YK:n määrittelemän perusperiaatteen mukaan) mahdollisimman lähellä näiden ihmisten kotiseutua. Suojaväistö pitäisi saada toteutettua tarpeeksi lähelle ihmisten juuria ja sen pitäisi kestää mahdollisimman lyhyen ajanjakson verran. Ihmisten raahaaminen näennäishumanitaarisin perustein toiselle puolelle maapalloa – toisenlaisen kulttuurin ja ilmaston – keskelle on karhunpalvelus kaikille muille paitsi rikollisille ja sosiaalituristeille.

Tällaisella kansainvaelluksella on myös taipumus tuhota alkuperäiskulttuureita. Jokaisen kannattaa mielessään pohtia sellaista seikkaa, että hyökkäjä ei välttämättä kanna asepukua ja että hyökkääjänä ei välttämättä ole valtio.

Eräs muu minua häiritsevä asia liittyy sitten vielä samaisen Grinderin toiseen tuossa uutisessa julkaistuun lainaukseen.

Selvää on, ettei Somalian pääkaupunki Mogadishu ole Muhammadille nyt turvallinen paikka.

Koko tätä keskustelua (l.kansainvälistä Yhdysvaltain ohjailemaa painostusta) on leimannut ihmisoikeusaktiivien käsittämätön naiivius.

Nämä vangit edustavat ääri-islamilaista terrorijärjestöä Al Quaidaa. Miten heidän olonsa voi mahdollisesti olla kovinkaan turvaton ääri-islamistien (kuten Mogadishu) hallitsemilla alueilla? Hehän ovat valmiita sankareita kyseisten ryhmien keskuudessa.

Eräs asia mikä kuitenkin lienee varsin selvä on se, ettei Suomi ole välttämättä yhtä turvallinen paikka suomalaisille, jos Muhammad sijoitetaan Suomeen.

Lähteet: Homma, TS

Jk. Tätä(kin) uutista vasten olisi muuten mielkiintoista tietää tuoreen työttömyysministerimme Anni Sinnemäen nykyinen mielipide rajattomasta maailmasta. Minä nimittäin uskon, että tämä lausunto on poliittista jargonia puhtaimmillaan

Site Meter

Seuraava sivu »