Runoja


Tämän päivän Honkajoen iltarukous

Varjele meitä vihollisen juonilta
ja ennen kaikkea hänen demlalaislta valtionsyyttäjiltään
sekä vähemmistövaltuutetuiltaan.

Suomalaisen köyhän kansaneläke ja työmarkkinatuki
saisi myös olla jonkin verran suurempi,
mikäli sinulla vielä on käyttämättömiä varastoja
lastesi tarpeisiin.

Anna siedettäviä ilmoja, että leipäjonossa
olisi hauskempi seisoa vartiossa.

Kuutamot öisin olisivat tervetulleita
jännityksen lieventämiseksi kaupunkien keskustojen puistoissa.

Asunnottomien ihmisten vähien kynttilöiden
sekä juopuneiden teinityttöjen vähien avunhuutoon
tarvittavien äänivarojen säästämiseksi.

Suojele kaikkia eläkeläisiä, duunareita, merenkulkijoita ja syrjäytyneitä,
mutta poliittisissa viroissa olevista ei ole niin suurta lukua.

Suojele ylipäällikköä ja pääministeriä
sekä pienempiäkin kihoja jos sinulta aikaa riittää.

Suojele kansanedustajia, edustajien henkilökohtaisia avustajia,
kunnanvaltuutettuja, ministereitä sekä erikoisesti maahanmuuttoministeriä

Ja lopuksi yleensä ja erikseen:

Varjele noita Suomen herroja,

etteivät ne toista kertaa
löisi päätään eurooppalaisen monikulttuurin mäntyyn

Aamen

Väinö Linnaa, kaikkia tuntemattomia sotilaita sekä Suomen hyvinvoinnin jälkeläisilleen rakentaneita ihmisiä muistaen.

Teidän uhrauksianne loukataan ja työnne hedelmiä jaetaan nykyään ilmaiseksi pois. Koska nykymaailma on niin kovin teknistynyt, tehostan tätä rukousta parin mediaesityksen voimin.

Site Meter

Viininmaistelu loppui nyt dhimmi Maria,
Vuorossa on on suora Sharia

Maria vinkun huiviin nakkaa,
imaami pirun naisesta hakkaa

Kun vinkusta alkaa Maria juovuta,
Imaami ei hakkaamisesta luovuta

Päähän särkyy pullo juovuttava,
On Marian synnistä luovuttava

Voi Maria syntistä parkaa,
Onneksi imaami hieroo paikkaa arkaa

Pian on syntyvä poika noheva,
Pelastettu liitto on Marian oleva

Tätä ei estä väri ihon tai kypsyys mikään,
Kuin Somaliassa tai Libanonissa ikään

Vaan tästäkös Ahmed pultin nappaa,
Enhämmäoo edes pannutota akkaa!

Sossua varten sen siihen haalin,
Elantoa pakolaisen kurjan vaalin

Imaami sanoo pojalleen, takaisin pois!
Luuletko, että maa lännen sua varten ois?

Sun vihaa kotimaassa mielees kerätä pitää,
siitä vasta islamin muutos ja kumous täällä itää!

Länsi on syntistä pahuuden pesää,
Siksi sinun täällä hyvä on elää

Kunhan et koskaan mitenkään vaan,
Ala niitä työlläsi auttelemaan

Sarvesta tulee poikaa vaikka yksi tai kaksi,
Niiltä ota oppi naisen, se on tiukka ote ja saksi

Kivikasan äärellä, äitinsä haudan
Muhammed antoi äpärälle rauhan

Tämä runo on syntynyt spontaanisti kahden kirjoittajan – Kullervon ja MW:n – Homma-foorumissa käydyn perinteisen kalevalaisen runonlaulannan tuloksena, kesäisenä kymmenes elokuuta aamuna.

Site Meter

Kun vallanpitäjä kieltää mielipiteen ilmaisemisen julkisuudessa – jäljelle jää anonymiteetti

Kun vallanpitäjä vie anonymiteetin – jäljelle jää julkinen häpeä ja vaikuttaminen verkoissa.

Kun vallanpitäjä katkaisee tietoliikenneyhteydet ja takavarikoi tietokoneet – jäljelle jäävät perinteiset kopiot ja monistuskoneet.

Kun vallanpitäjä takavarikoi kopio- ja monistuskoneet – jäljelle jää kirjoittaminen seiniin.

Kun vallanpitäjä takavarikoi kirjoitusvälineet – jäljelle jää sana.

Sillä sanaa ei voi takavarikoida.


Site Meter

Haluan toivottaa hyvää itsenäisyyspäivää kaikille suomalaisille.

(Etenkin heille, jotka eivät oikein tunnu ymmärtävän sen sisältöä ja arvoa.
Heille, jotka eivät osaa tai halua arvostaa edellisten sukupolvien työtä ja uhrauksia.
Heille, jotka eivät ymmärrä sitä perusasiaa, että suomalainen yhteiskunta on luotu ensisijaisesti suomalaisia varten

Toivottavasti ymmärrätte joskus itsenäisen kansallisvaltion arvon.)

Avasin joulukalenterini ja sieltä löysin päivän mietelauseen:

    Hoivatkaa, kohta poissa on veljet,
    Muistakaa, heille kallis ol´maa.

    Kertokaa lasten lapsille lauluin,
    himmetä ei koskaan muistot saa.

    Wikicommons

(Kiitos joulukalenterista kuuluu Sakari N:lle)

Ah…

Luinpa Tohtori Vihan vieraskirjaa ja kas kummaa – ma luin rivin, ma luin kaks´ ja tunsin vereni oudommaks´.

Ja kas ma tunsin myös, , ett´on viimein aika tullut avata portit Pegasoksen – eli on aika työntää poliittinen junttius tunkiolle ja siirtyä runouden pariin uudella aihealueella. Sen nimi olkoon – yllättäen – runoja.

Aloittajaksi olen valinnut nimimerkki Vilhelm Holmstenin, olkaa niin hyvä:

Kävi kymmenen nuivaa netsiä yhdessä bloggaamaan, vaan yksi kun spämmiin tukehtui, on jäljellä yhdeksän.

Vietti yhdeksän nuivaa netsiä illan niin rattoisan, vaan aamun tullen avaa bloginsa vain kahdeksan.

Lähti kahdeksan nuivaa netsiä tilastoja esittämään,
yksi kun kritiikkiä sai, joukko väheni seitsemään.

Ja seitsemän nuivaa netsiä suututti Tri. Vihan, nyt kuusi on enää jäljellä, kun yksi pelästyi ihan.

Otti kuusi nuivaa netsiä palloksi proffan harmaan, vaan yhtä alkoi säälittää, jäi jäljelle viisi varmaan.

Kun viisi nuivaa netsiä oikeutta halaa, niin yksi silloin tuomittiin, vain neljä heistä palaa.

On neljä nuivaa netsiä baariin lähtenyt, iskee yhden akka punainen, on heitä kolme nyt.

Käy kolme nuivaa netsiä nyt eläintarhan teitä, kun yhden krokodiili ahmaisee, on kaksi enää heitä.

On kaksi nuivaa netsiä sensuroitu perätyksin, toista alkaa vituttaa, on toinen ypöyksin.

Vaan yksi nuiva netsi ei kestänyt yksinään, hän muutti Äetsään, ei jäljellä yhtäkään.

Näetsä – niinqu Äetsä?