Kuoleva kala ui vedessä
Venäjä löytää ulkopuolelta annettua tukea etnisten vähemmistöjensä sille aiheuttamaan” uhkaan”.
Jos haluat saada suomalaisen hämilleen ja raivostuttaa venäläisen, niin kohota vodkalasillasi malja ja sano: ” Suuri Suomi – Uraliin asti!” Se kuulostaa mielikuvitukselliselta, jopa höperöltä Se on kuitenkin ollut todellisuutta poliittisessa maantieteessä. Luhistuvan tsaarinvallan viimeisinä päivinä Venäjän kääröt kuplivat kansallista kiihotusta vähemmistöjen keskuudessa, joista monilla oli etniset siteet Suomeen.
Suomalaiset pääsivät eroon Venäjästä lopullisesti. Heidän etniset sukulaisensa – komit, marit, udmurtit ja muut samanlaiset – onnistuivat siinä vain lyhytaikaisesti. Vuosina 1917-18 keskellä Venäjää sijaitsi Idel-Uralin ( kirjaimellisesti Volga-Uralin) valtio, joka yhdisti suomalais-ugrilaiset ( ”ugrilaiset” termi tulee sukulaisuudesta unkarilaisiin) ja turkkilaiset kansat noilla alueilla. Kun bolshevikit murskasivat sen loppuvuodesta 1918, sen pakolaisulkoministeri Sadri Maqsudi Arsal, sai lämpimän vastaanoton, ensin Suomessa ja sitten Virossa.
Ainakin venäläisten painajaisissa, tuo kummitus nousee taas esiin. Vladimir Putinin neuvonantajan Vladislav Surkovin mukaan, olemassa on Suomen, Viron ja Euroopan Unionin taholta järjestetty ”ennalta harkittujen toimien sarja” tyytymättömyyden lietsomiseksi. Yhä useammat nationalistien lehdet kertovat huuruisia tarinoita, kuinka länsimaalaiset vehkeilevät Venäjän tuhoamiseksi. Putinin hiljattaista lausuntoa siitä, että Venäjän turvallisuusviranomaisten pitää laittaa ulkomailta rahoitetut ryhmät tiukkaan tarkkailuun, seurasi virkamieskuntaa lähellä olevan nettisivuston, .news12.ru:n, ilmoitus siitä, että mareja puolustavia painostusryhmiä ryhdytään tutkimaan lähemmin (sama sivusto syytti virolaisia nationalisteja Pariisin mellakoitsijoiden kiihottamisesta).
Toistaiseksi suomalais-ugrilainen akseli maailmanpolitiikassa näyttää enemmän kuriositeetilta kuin salaliitolta. Vaikka Suomi ja Viro ovat läheisiä ( kielet ovat samalla tavalla samanlaisia kuin italia ja espanja keskenään), siteet Unkariin ovat pääasiallisesti tunnepohjaiset. Yhteiset kielelliset juuret ovat äärimmäisen kaukaiset. Suomalais-ugrilainen kasku kertoo muuttavasta esi-isien heimosta, joka löysi tienviitan missä luki ”Sivilisaatioon”. Ne ketkä eivät osanneet lukea menivät pohjoiseen ja heistä tuli suomalaisia, ja ne ketkä osasivat lukea menivät keski-Eurooppaan ja heistä tuli unkarilaisia (suomalaiset kertovat samaa tarinaa toisinpäin).
Tänään yhteys näyttää hauraalta. Kielitieteilijät ovat löytäneet kaikista kolmesta suomalais-ugrilaisesta pääkielestä noin 200 sanaa joilla on samat juuret. Kokonaiset 55 näistä liittyvät kalastukseen, 15 sanaa liittyy poroihin ja ainoastaan 3 sanaa liittyy kaupankäyntiin. Virolainen kielitutkija Mall Hellam päätyi vain yhteen laajasti yhteiseen lauseeseen : ”Elävä kala ui veden alla”.* (Tällaisia lauseita löytyy muitakin. Suom.huom.)
Unkarin osallistuminen suomalais-ugrilaiseen liikkeeseen on erittäin vähäistä. Maan vasemmistolaisella hallituksella on hyvät välit Venäjään, eikä sillä ole halua sotkeutua sellaiseen, minkä se näkee pohjoisten venäjäkauhuisten serkkujensa aikaansaamana rähäkkänä. Mutta ahtaalle ajetut suomalais-ugrilaiset vähemmistöt Venäjän keskialueilla, kuten Mari-Elissä, Komissa ja Udmurtiassa ovat entistä huolestuneempia. Heille Viro, takaisinsaatuine valtiollisine asemineen, on ihme ja Suomi kadehdittava supervalta. Suomalais-ugrilaiset vähemmistökielet ovat kuolemassa Venäjällä, niitä puhuvat pääasiassa maaseudun vanhat ihmiset ja kourallinen intellektuelleja. On hyvin harvoja kirjoja, sanomalehtiä, radio- ja TV-lähetyksiä ja hyvin vähän äidinkielellä annettua opetusta. Venäjä merkitsee kulttuuria ja sivilisaatiota; monille paikallinen kieli on hyödytöntä maalaisten kapulakieltä.
Tämä olisi ollut myös virolaisten kohtalo, jos Neuvostoliitto ei olisi romahtanut 1991. Virolaiset olivat pitkällä sillä tiellä, että heistä olisi tullut vähemmistö omassa maassaan, kiitos muualta neuvostoimperiumista tapahtuneen venäjää puhuvan väestön maahanmuuton; Venäjän asema opetuskielenä oli nopeasti kasvava.
Kiihkeimmille suomalais-ugrilaisille aktivisteille venäjän kielellinen kansalliskiihko on osa jotain vielä pahempaa. Ersän kielen pelastamisen säätiön tekemä vetoomus kuvaa heidän kansansa asemaa. (he asuvat pääasiassa Venäjän keskiosissa sijaitsevassa Mordvan tasavallassa) ”kriittiseksi” ja ”jopa toivottomaksi” , koska sekä opetusjärjestelmä että tiedotusvälineet ovat venäjäkeskeisiä. ”Imperiumin aggressio” on johtanut nopeaan etnisen väestön lukumäärän putoamiseen, sanotaan vetoomuksessa, syyttäen myös paikallisia ja liittovaltion viranomaisia ”kansanmurhasta”.
Vahvaa tekstiä – mutta totuus on se, että monet sadoista vähemistökielistä ovat kuolemassa. Esimerkiksi Shor , turkkilais-suomalaisjuurinen kieli, on enää 10.000 pääasiassa vanhemman ihmisen puhumaa Venäjän eteläosissa. Gennady Kostochakov , joka on yksi kourallisesta akateemisesti koulutettuja shorilaisia , on kirjoittanut kirjan: ”Olen viimeinen shorilainen runoilija”. Vaikka vatjan kieli, joka on viron läheinen sukulaiskieli, on joidenkin standardien mukaan kadehdittava, niin sitä puhuu ainoastaan 20 ihmistä parissa kylässä Venäjän luoteisosassa.
Puhutaan kielistä
Andres Heinäpuu, joka on Viron suomalais-ugristien terävintä kärkeä (hän oppi vatjan kielen viidessä päivässä), istuu unkarilaisessa ravintolassa kiireisessä Tallinnassa. Hän antaa masentavan kuvauksen apaattisesta, vihamielisestä tai tietämättömästä virkamieskunnasta Venäjän provinsseissa. Vain Mari-Elin tasavallassa viranomaiset tekivät yrityksen luoda kaksikielisyyttä ensimmäisinä neuvostoajan jälkeisinä vuosina ja nyt jopa tämä on kääntynyt ylösalaisin. Tasavallan vallanpitäjät puhdistaneet etnisesti marilaiset virkailijat ja leikanneet terävästi marin kielistä mediaa ja koulutusta. Marin aktivistit ovat kärsineet hakkaamalla tapahtuneista pahoinpitelyistä ja yksi tapahtuma on johtanut kuolemaan hämärissä olosuhteissa.
Huonompaa on se, etteivät suomalais-ugrilaiset ole yhtä lujatekoisia kuin heidän turkkilaisiin kieliryhmiin kuuluvat vertailukohteensa. Heinäpuu sanoo: ”suomalais-ugrilainen luonne on toisenlainen – olemme tottuneet juoksemaan pakoon”. Turkkilaisiin kieliryhmiin kuuluvien vähemmistöjen identiteettien tukena toimii islam sellaisissa paikoissa kuten Tatarstan., kun taas suomalais-ugrilainen traditio – joskus myöskin nykyisyys – on pakanallinen.
Mari-El ja Udmurtia ovat luultavasti ainoat paikat Euroopassa, joissa shamanismi (luonnonpalvonta) on edelleen aito, organisoitu uskonto, jossa häätkin vietetään pyhässä lehdossa.
Mitä pitäisi tehdä? Lukuun ottamatta Venäjän valtion luhistumista, ajatus virolaismallisesta itsenäisyydestä näyttää toivottomalta: jokaisella suomalais-ugrilaisessa alueella Venäjällä on indo-eurooppalainen enemmistö. Esimerkiksi Mordvassa ersit ja heidän etniset serkkunsa mokshat, muodostavat vajaan kolmanneksen koko väestöstä.
Näin ollen päätehtävä on selviytyminen. Heinäpuu kollegoineen yrittää tukea heidän sukulaiskansojensa kieliä ja kulttuureita ja osoittaa venäläistä kiihkoisänmaallisuutta. Ensimmäinen tehtävä on vaikea. Kahden huoneen suomalais-ugrilaisen liikkeen maailman päämajassa Tallinnassa, Heinäpuu näyttää ylpeänä hyllyä, jossa on vastajulkaistua runollisuutta mariksi ja muilla suomalais-ugrilaisilla kielillä. Se on pisara valtameressä. ”Se mitä me oikeasti tarvitsemme on ”Da Vinci-koodi” Udmurtiaan,” valittaa Heinäpuun kollega alakuloisesti.
Paljon lupaavampi idea tuoda opiskelijoita Venäjän suomalais-ugrilaisilta alueilta opiskelemaan Viroon. Tämä aloite Sukulaiskansojen ohjelma, alkoi 1999. Sen tarkoitus oli luoda asiantuntijoita, saattaa opiskelijoita läntisen yhteiskunnan vaikutuksen piiriin ja kohottaa moraalia.
Se ei ole toiminut kuitenkaan siten. Puolet noin sadasta opiskelijasta päätti jäädä Viroon. ”Nämä olivat ensimmäiset kaupungit missä he olivat koskaan eläneet. He sopeutuivat liian hyvin ja niille jotka palasivat takaisin syntyi ongelmia venäläisen elämänmenon kanssa,” sanoo Heinäpuu. Ja ohjelmaan varattu rahoitus oli hyvin pieni: vain 3 miljoonaa Eestin kruunua ($230.000). Rikas suomi antoi vain vähän enemmän. Unkari ei antanut juuri mitään.
Tämä jättää yhden alueen missä suomalais-ugrilainen liike voi väittää saavuttaneensa edes jotain menestystä: politiikkojen ja aktivistien tekemät aloitteet. Viime toukokuussa Euroopan Unionin Parlamentti päätti äänestyksen jälkeen moittia Mari-Elin tasavallan viranomaisia .
Tämä sai Venäjän viranomaiset ärsyyntymään. Näin pidettiin tieteellinen konferenssi elokuussa Marin pääkaupungissa Yoshkar Olassa. Mari-Elin presidentti, mahtipontinen ja Kremlille lojaali, Leonid Markelov joutui ristikuulusteluun, ilmeisesti ensimmäisen kerran elämässään Tämä tapahtui sen tosiseikan myötä, että jotkut ulkopuoliset – joukossa suurlähettiläitä ja politiikkoja suomalais-ugrilaisista valtioista plus nippu akateemikkoja – pitivät hänen maalaisalamaisen outoja tapojaan ja erikoista puhetyyliään varsin mielenkiintoisina.
Konferenssi korosti myös uuden marinkielisen radioaseman avajaisia, mikä – ratkaisevasti – ei pidä ohjelmistossaan pelkästään kulttuurinsäilöjien rakastamaa kansanmusiikkia ja runoutta, vaan sisältää myös nykyaikaisia ilmaisunmuotoja, kuten marin kielellä esitettyä rap-musiikkia.
Kielen rappeutumisen suunta on mahdollista kääntää myös takaisin parempaan suuntaan. Esimerkkinä Norja, joka on kaatanut varoja pohjoisten saamelaisten kielen ja kulttuurin suojelemiseen. Tästä ei ole olemassa mitään merkkejä Venäjällä, jossa viranomaiset lähestyvät vähemmistökieliä halveksien ja epäluuloisesti. Kun Tatarstan , vanha Idel-Uralin ydin, yritti palauttaa latinalaisen kirjoitusmerkkijärjestelmän, joka olisi sopinut kaikkein loogisimmin kirjoitettuun paikalliseen turkkilaiseen kieleen, Kreml kielsi sen.
On vaikea saada sopimaan yhteen, pääasiassa huolestuneista kieli- ja kansantieteilijöistä koostuvan löyhän liikkeen vaatimattomia protesteja sekä niitä seuranneita allergisia reaktioita. Suomalais-ugrilaisten aktivistien tarkoituksena
on osoittaa, että heidän sukulaiskansansa kuolevat sukupuuttoon, ei hajottaa Venäjän valtiota. Kun vielä nytkin katsoo näkymää läpi sen linssin , joka näyttää Venäjän vaikean suhteen omaan imperialistiseen historiaansa, reaktiot tuntuvat loogisilta. Neuvostoliiton romahdus – jota Putin kuvaa sanalla ”katastrofi” – heijastuu vielä tänäänkin suurimpaan osaa imperiumista. Venäjän kieli ja kulttuuri ovat vieläkin perääntymässä suinpäin. Kaukasuksella Azerbaizan on onnistunut siinä missä Tatarstan epäonnistui, se on pudottanut kyrilliset aakkoset pois käytöstä. Georgiassa englanti on syrjäyttämässä venäjän asemaa eliitin käyttämänä toisena kielenä.
Viron sekaantuminen lisää asiaan ylimääräistä ärsyyntymistä. Viro on hyvin epäsuosittu Venäjällä, koska se on menestynyt taloudellisesti, se on ottanut erittäin vahvan antineuvostoliittolaisen otteen historiaan ja rohkaisee alueelleen NL:n romahtamisen jälkeen juuttuneita venäläisiä opiskelemaan viroa ja hakemaan kansalaisuutta.
Heinäpuulle ja hänen ystävilleen viha, jota he herättävät venäläisissä on odottamaton kohteliaisuus.
Mutta se merkitsee vieläkin huonompia uutisia niille ihmisille, joita he yrittävät auttaa.
* Elävä kala ui veden alla (Suomi) … Elav kala ujub vee all (Viro) … Elleven hal úszik a víz alatt (Unkari).
20.12.2005
The Economist
Käännös: Kullervo Kalervonpoika