- Source: Katyn film rez Andrzej Wajda wyk
Tämän sivuston toimitus on seuranut mielenkiinnolla (ja erinomaisen huvittuneena) perskärpästen pörinää ja Juuan Isä Aurinkoisen, Sakari Timosen, kukkoilua hypehöpötyksensä keskellä. Olemme tässä tekemässä jo uutta juttua, mutta saamamme lukijapostin perusteella pöyhäisemme hieman Punaisen torpan tunkiota jo tässä.
Olemme saaneet monenlaista palautetta ja ihan suoria vinkkejä väärinkäytöksistä, veronkierrosta ja muusta ei-niin-kovin-toivotusta toiminnasta punarintaman fasaadin sisäpuolella.
Eräs lukijoistamme viittasi tähän Timosen kommenttiin hänen omien julkaisujensa kommenttiosioissa (kiitos tästä ja muista vinkeistä):
”Lakia ei koskaan voi kirjoittaa yksiselitteisesti, vaan se vaatii aina tulkintaa. Saksassa yritettiin 1800-luvulla kirjoittaa laki, jota ei tarvitse tulkita. Siitä tuli järjettömän pitkä ja yksityiskohtainen siäsältäen mm. sellaisen määräyksen, että mikä koskaa lauta-aitaa, koskee myös pensasaitaa.”
Juuri tuohon kommenttiin tulemme palaamaan, sillä Timonen myöntää tuossa meidän näkemyksemme tulkinnasta oikeaksi. Ja seuraavaksi myös vasemmiston hämärästi saamaan ja jakamaan rahoitukseen sekä siihen, että tietääkö verottaja kaiken tarvittavan näistä punakaartin ruskeista kirjekuorista? Vasemmistohan on kova vaatimaan muilta veronmaksua, mutta unohtaa sen kovin usein omalla kohdallaan…
Timonen edustaa äärivasemmistolaista populismia puhtaimmillaan.
Kun kirjoitimme Timosen ylimielisestä, mahtipontisesta, itsekeskeisestä ja valheellisesta mölyämisestä (l. äärivasemmistolaisesta propagandasta), kritisoiden samalla sitä, että 1980-luvulla kunnallisoikeuteen erikoistunut juristi esiintyy harvinaisen kukkomaisesti jokaisen oikeudenhaaran erikoisasiantuntijana, niin Timonen pölähti aidalle kiekumaan, että ”väärin arvosteltu”. Pyrkien näin viemään huomion oikeasta asiasta ja vääristelemään todellisuutta lisää.
Onhan se varsin erikoista, että kaikki muut (oikeat) juristit pitäytyvät omassa erikoisosaamisessaan ja kehottavat kysymään neuvoa kunkin alan ammattilaisilta, mutta Timonen katsoo olevansa niin kova ja ainutlaatuinen sälli, että hän pystyy antamaan mistä tahansa (varsin äärivasemmistolaisesti värittyneitä) kommentteja ja lausuntoja.
Kuten viimeksi perustuslakia koskevista tulkinnoista. Viittaamatta Timosen öyhötykseen tässä ja nyt muuten kuin, että ei, ei muukalaisilla ole Suomessa äänioikeutta ja valta kuuluu Suomessa kansalle, ei Timoselle.
Mihin me oikeastaan tarvitsemme oikeuslaitosta ja Eduskunnan lakivaliokuntaa, kun meillä on Juukan punakaartin asettama yhden miehen erehtymätön kansantuomioistuin?
Toimitus
Jk. On ihan hyvä sinänsä, ettei Timonen ole vielä laajentanut ns.asiantuntemustaan myös kurahaarojen suuntaan. Ruunalla kun ei yleensä ole kovin vankkaa omakohtaista kokemusta tammoista.
14.08.2016 at 7:14 am
Tänne oli ilmestynyt joukko Nettipunakaartin Isä Aurinkoisen kiihkeitä perskärpäsiä.
Nämä ja näiden jätökset on siivottu täältä ja näin tullaan toimimaan tulevaisuudessakin.
On turha kuvitella pystyvänsä käymään mitään dialogia sellaisten kanssa, jotka eivät ymmärrä edes lukemaansa. Dialogi näiden kanssa on ajanhukkaa ja sen aika on mennyt jo ohi.
Hämmästyttävintä äärivasemmistossa ja sitä beesailevassa liberaalien laumassa on sen sokea usko ja luottamus johtajiin. Näin on ollut V.I. Leninistä ja J.V. Stalinista alkaen, eikä se näytä muuttuvan milloinkaan.
Ehkä massat eivät todellakaan pysty itsenäiseen ajatteluun. Ehkä äärivasemmisto tarvitsee johtajia käskemään, kusettamaan ja rääkkäämään itseään.
On jotenkin myötähäpeää herättävää sellainen toiminta, jossa näitä kellokaita tuetaan näiden pyrkimyksissä valtaan. Ymmärtämättä sitä, etteivät nämä johtajat viittaa tuon taivaallista tavalisten ihmisten kärsimyksistä ja murheista. Oikeasti ja todellisuudessa.
Timosta edeltävä vasemmistolainen vallanhaalija puhtaimmillaan taitaa olla Paavo Arhinmäki.
Tämä anarkistien ja vasemmistohuligaanien äänillä eduskuntaan ja ministeriksi päässyt onnenonkija siirsi nopeasti kiinnostuksensa henkilökohtaiseen urheiluturismiin, elämysten hakemiseen, kalliisiin muotivaatteisiin, ökykelloihin, merkkikenkiin sekä massin käärimiseen omaan kukkaroon.
Vasemmistolaiset eivät taida sitten ikinä oppia yhtään mitään näistä punapomoista.
14.08.2016 at 7:42 am
On hämmästyttävää, kuinka tehokkaasti nämä Nettipunakaartin Isä Aurinkoisen perskärpäset suorastaan kiirehtivät julistamaan todeksi suvaitsemattomuuttaan, tyhmyyttään ja sivistymättömyyttään.
Sakari Timosen FB-seinällä muuankin punaista elittiä edustava Suuri Ajattelija ehdottaa perustuslakiin vedoten suomalaisten karkottamista Antarktikselle.
Hän ei taida olla itse tutustunut perustuslakiin, koska sen 9 §:ssä todetaan aika suoraan, ettei ”Suomen kansalaista ei saa estää saapumasta maahan, karkottaa maasta eikä vastoin tahtoaan luovuttaa tai siirtää toiseen maahan”.
Aika velikultia nämä vesselit.
14.08.2016 at 2:32 pm
”Tämä Kullervo onkin tavallista herkempi ansarikukkanen. Ensin hän väitti perussuomalaisten olevan rikoslain tarkoittama kansanryhmä. Kun kerroin lain esitöillä perustellen hänen olevan väärässä, niin hän pillastui täysin ja alkoi suoltaa minua herjaavia blogitekstejä. Loppua niille ei näy, mutta tyylilaji on selvä. Hän ei yritäkään perustella mitään asiallisesti, vaan käy uhmakkaaseen rintamahyökkäykseen solvauksia syytäen.
Mikäs siinä. Odottelen mielenkiinnolla tulevia paljastuksia veronkierrosta ja muista rikoksistani. Sitten asia meneekin poliisin tutkittavaksi, sillä perätön väite jonkun syyllistymisestä rikokseen on oikein oppikirjaesimerkki kunnianloukkauksesta. Senkin Kullervo tietäisi, jos tuntisi yhtään rikoslakia.”
Ai kun södeä. Ihan alkoi taas pelottamaan… 😀
Kiitos Sakari Timoselle jälleen lisäjulkisuudesta. Tosin Timosen kannattaisi opetella sisäistämään lukemansa ja hillitsemään itsensä.
Se joka (taas kerran) pillastui, on Sakari Timonen. Ja tyylilaji jatkuu Uuninpankkopoikamaiseen tapaan, uhkailua oikeudenkäynneillä ja asioiden vääristelyä.
On se vain aina yhtä ennalta-arvattavissa. Melkoinen vesseli vanhaksi ukoksi.
Jostain syystä Timonen hermostui siitä, että toimitus ilmoitti tekevänsä juttua vasemmistolaisesta veronkierrosta ja muista rikoksista. Timosesta ei ollut tässä yhteydessä kyllä minkäänlaista mainintaa.
Ehkä Timosella on jokin syy säikähtää tai sitten Timosen ego alkaa olla niiiiiiin suuri, ettei hän enää mahdu uuninpankolle itsensä kanssa.
Hyvin sä vedät, Saku. Kiitos taas. Julkisuudesta ja tahattomasta komiikastasi.
15.08.2016 at 6:58 pm
Sakari Timonen ei ilmeisesti edelleenkään ymmärrä tämän vedätyksemme kontekstia.
Kuten toimitus jo alunperin totesi, koko kansanryhmää vastaan kiihottaminen on lakipykälänä yhdenvertaisuutta loukkaava ja näin ollen suomalaisen oikeuskäsityksen vastainen.
SDP:n asemaan kymmenien tuhansien suomalaisten kuolemaan syyllisenä kapinapuolueena Timonen ei (tietenkään) kommentoinut mitään.
Timonen ei näin ollen myöskään kiistänyt olevansa kansanmurhaajapuolueen edustaja.
Jk. Huvittavaa on sekin, ettei Timonen ole tutustunut ryhmämme historiaan. Kullervon tarinan ja ryhmän funktion yhteys selviäisi sieltä sellaiselle, jolla on kykyä ymmärtää lukemaansa. Uuninpankkojuristilla sitä ei näytä olevan.
Jk 1. Sekin on huvittavaa, että lapseton (eli kansanomaisesti tuhkamuna) vanhus keskustelee toisten miehisyydestä ja miehekkyydestä.
Nolo sälli.