Uunipankkopoika ja kuinka sitä vedätetään

Nettikollektiivimme julkaisi eilen (vedonlyönnin seurauksena) varsin vähän  provokatiivisen kirjoituksen. Sen maalina oli omassa täydellisyydessään kukkona pöyhistelevä ja äärivasemmistolaisia blogikirjoituksia tehtaileva Sakari ”Uuninpankkopoika” Timonen.  Timonen siihen sitten tarttui ja vedonlyöntiin löytyi voittaja.

Uuninpankkopoika on tipahtanut henkisesti uuninpankoltaan ja  on  pöyhistellyt & kukkoilut viimeaikaisen valtamedian järjestämän julkisuutensa keilassa kuin Kukkokuningas.

Kun tähän lasketaan se pers´kärpästen määrä, joka käy Timosen laskemaa sontaa pöyhimässä ja punakaartin plutoonanpäällkön persausta nuolemassa, ei ole mitenkään ihme myöskään se, että sivullisesta saattaa näyttää pöyhistelevän kukon kaaliin nousseen litraakin enemmän kusta.

Kun tällaista omahyväistä, ylimielistä, suosiossa keikkuvaa, hipiästään herkkää ja nopeasti hiiltyvää kukkoa menee riipaisemaan tarpeeksi läheltä tikulla, niin sehän syttyy, palaa ja kipinöi.

Ja juuri näin kävi. Kiitos siitä Sinulle, Sakari, että lähdit mukaan leikkiin.

Timonen kirjoitti meidän kirjoitustamme  aikaisemmin varsin itsevarmasti, että mikään poliittinen ryhmä ei ole kansanryhmä. Hän viittasi tässä perussuomalaisiin, joista hän jakaa Side-Kickinsä Jori Eskolin kanssa paljon törkyä (kuten he ovat jakaneet jo aikaisemmissa nettivihaprojekteissaan).

Me puolestamme kaivoimme tuon pykälän esiin ja tuuppasimme verbaalisella liekinheittimellä lisää bensiiniä kytevään kokkoon. Kas näin:

Tämä väite on puhdasta roskaa. Valetta, fiktiota ja äärivasemmistolaista propagandaa. Par Excellence.

Perussuomalaiset ovat kansanryhmä. Ja Timosen esittämät väitteet saattavat täyttää näin ollen ”kansanryhmää vastaan kiihottamisen” tunnusmerkistön.

Miksi?

Siksi, että perussuomalaiset ovat lain suojaamia vakaumuksensa perusteella.  Tuossa lakitekstissä ei nimittäin puhuta uskonnollisesta vakaumuksesta tai poliittisesta vakaumuksesta. Siihen on kirjoitettu hyvin selkeästi vakaumus. Sen luulsi jopa kuntajuridiikan kirjekurssin suorittaneen takametsien miehen ymmärtävän.

Tuossa lain pykälässä (Rikoslaki, 11 Luku, 10 §) sanotaan hyvin selvästi, että  ”Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.” 

Näin on.  Poliittinen vakaumus on vakaumus, ja sitä vastaan kiihottaminen on rikos. Tuossa lakitekstissä  ei nimittäin puhuta uskonnollisesta vakaumuksesta tai poliittisesta vakaumuksesta. Siihen on kirjoitettu hyvin selkeästi vakaumus. Sen luulisi jopa Tampereen Punikkiyliopiston tai Hauhon Metsämieskoulun kuntajuridiikan kirjekurssin suorittaneen takametsien miehenkin  ymmärtävän

Ja bingo! Kas, Sakari lähti kiukkuisena leikkiin mukaan.

Tänään Timonen kirjoitti vastakirjoituksensa ja ilmestyi myös ryhmämme FB-sivulle melskaamaan ja möykkäämään.

Nyt pitänee hieman pahoitella, jos olisimme tietäneet kuinka paljon kipinää Saku ottaa, olisimme leikitelleet ajatuksena jollain muulla asialla. On siis aika  selventää se mistä on oikeasti kysymys.

Kumoamme Timosen väitteen hyvin yksinkertaisesti sillä, että tässä maassa ei ole mikään tuomioistuin (missään oikeusasteessa) määritellyt vielä sitä, mitä on ”vakaumus” tuon pykälän käsittämässä merkityksessä.

 

Mikä tämän ymmärtämisessä on vaikeaa?

 

Kun uskonto ja vakaumus rinnastetaan, kuvitteellinen ateistinen ja sekulaarinen suomalaisuus on mitä suurimmassa merkityksessä vakaumus.

Rautalangasta, kun kyseessä on esimerkiksi ateistinen kiihkoisänmaallinen vakaumus, se on  kuitenkin vakaumuksena samassa asemassa kuin esimerkiksi monoteistinen ja Ummaa ajava islam. Uskontona ja vakaumuksena.

 

Kuten jo totesimme, tämän pykälän voisi yhdenvertaisuusperiaatteen vastaisena poistaa lainsäädännöstä tai sitten siihen pitää saada oikeasti tuomioistuimen tulkinta. Sellainen, joka kestää myös Eduskunnan perustuslakivaliokunnan ja EIT:n tulevat tulkinnat.

Paras ratkaisu (jo valtion kolmijako-opin kannalta tarkasteltuna) olisi täysin valtiosta riippumattoman perustuslakituomioistuinmen perustaminen. Se poistaisi kaikki tulkintaongelmat.

Emmekä me tässä (kollektiivina) väitä mitään muuta kuin sen, että tämä pykälä pitää testata ennakkopäätöksillä. Sille pitää löytää rajat.

Tällä hetkellä meidän näkemyksemme (kollektiivina) on se, että vakaumus on vakaumus.

Piste.

 

Jk. Sananen vielä Sakarille. Ole hyvä ja jatka naiivia hiekkalaatikkoleikkiäsi. Tuolla herkkähipiäisyydellä ja ylimielisyydellä teet ihan itse itsestäsi pellen ja kaivat uskottavuutesi hautaa yhä syvemmälle.

 

Sinua on nyt toki hieman vedätetty. Luonteesi kun on sellainen ja itsehillintäsi on sitä tasoa, että ihme on sekin, ettet ole pahemmin itseäsi satuttanut. Sinä lähdit sitten mukaan siihen, kuin soitellen sotaan. Vedätykseemme.

 

Ja niistä laittomuuksista. Ei ole mitenkään herttaisen yhdentekevää, että juristi syyllistyy laittomaan uhkaukseen.

 

Jos se olisi yhdentekevää, tämä maa olisi silloin totalitaarisen äärivasemmistolaisen hallinnon johtama.

Toimitus

 

Viikon mokutus 20/11

 Avoin kirje Suomen jääkiekkojoukkueelle,

Ja oikein paljon onnea maailmanmestaruudesta. Katsoimme peliä yhdessä ystävien kanssa ja iloitsimme yhdessä monien muiden kanssa hienoa saavutusta.

Iloa kuitenkin synkensi kaupungilla kuuluneet juhlijoiden rasistiset huudot ja aggressiivinen käytös. Bussipysäkille kuului ensin huutoa, että uskaltaako joku täällä tunnustaa olevansa ruotsalainen ja hieman myöhemmin toinen porukka möykkäsi, että tänään saa kaikki ulkomaalaiset pataan. Meitä suututti ja harmitti, eikä juhlatunnelma enää palannut.

Raitiovaunussa kotimatkalla todella isokokoinen mies uhkaili kahta tummaa poikaa, haukkui näitä terroristeiksi ja huusi Suomen jääkiekkojoukkueen näyttävän kaikille. Hommasimme poikakaverini kanssa tälle riidanhaastajalle häädön raitiovaunusta ja pyysin anteeksi vaivaantuneesti hymyileviltä pojilta kaikkien meidän suomalaisten puolesta, jotka kyllä iloitsivat teidän voitosta, mutta joita hävetti kaduilla rasistisesti ja uhkaavasti käyttäytyvät suomalaiset.

Olisin todella kiitollinen, jos kertoisitte mitä mieltä itse olette rasismista ja siitä kenellä on oikeus iloita voitostanne, kenellä on oikeus turvassa kävellä juhlinnan keskellä? Toivottavasti vastaatte; voitte tehdä sen vaikka tänään siellä kuuluisalla torilla, jonne monet kokoontuvat teitä onnittelemaan.

Tässä adressi, jonka allekirjoittaneet toivovat teidän ottavan kantaa voitonjuhlinnassa esiintyvään rasismiin ja rasismiin yleisestikin: http://www.adressit.com/suomen_jaakiekkojoukkue_-_ota_kantaa_rasismiin

ystävällisin terveisin

Paloma Hannonen

Huomionkipeä Anni Sinnemäen neverheard avustaja Facebookissa 16. toukokuuta 2011.

 

Vihreiden poliittinen muisti – yksi kuukausi

Näin sanoi vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki 18.4.2011, kun häneltä kysyttiin, että onko mahdollista, että vihreät jossain tapauksessa olisivat tulevassa hallituksessa? Oliko virhe rajata hallitusyhteistyön mahdollisuus pois jo ennen vaaleja siinä tapauksessa, ettei vaalivoittoa tule?

Hallitukseen meno on täysin poissuljettu, enkä ole kenenkään muunkaan kuullut sanovan toisin. Näin ison tappion jälkeen puolueen ei pidä mennä tekemään hallitusyhteistyötä vaan sen pitää kartoittaa tilanne ja alkaa rakentaa uutta kannatusta omin ehdoin ja omin päämäärin. Hallituksessa pitää keskittyä neuvotteluihin, kompromisseihin ja yhteistyöhön eikä siihen, että missä me olemme ja mistä haemme kadonnutta kannatusta takaisin. Siksi oli perusteltua tehdä tämä linjaus. Neljä vuotta sitten oli jo selvää, että hallitustaival tulee olemaan meille raskas, ja siksikin oli perusteltua linjata, että hallitukseen mennään vain, jos sinne voidaan mennä voimakkaampina.

Samainen Sinnemäki kuukautta myöhemmin  18.5.2011:

Viime päivinä monia vihreitä on myös muistutettu siitä, että linjasin vuosi sitten meidän menevän hallitukseen vain, jos kasvamme vaaleissa. On aivan totta, että tuo lupaus tulee nyt rikotuksi, jos hallitukseen lopulta lähdemme.

Vuosi sitten en pystynyt ennalta näkemään koko suomalaisessa poliittisessa historiassa ainutlaatuista siirtymää, joka johti siihen, että vaalit voitti ainoastaan yksi puolue. Tuo puolue ilmoitti, ettei se halua kantaa vastuuta.

Itse ajattelen, että tässä tilanteessa – kun ainuttakaan vaalivoittajaa ei ole hallitukseen tarjolla – tuntuisi väärältä jäädä ajamaan kunnianhimoisia tavoitteitamme oppositiosta käsin, jos samalla tietäisin, että olisimme voineet myös tehdä näille samoille asioille jotain hallituksessa. Tässä vaiheessa siis haluan puskea kaikella sillä voimalla mitä meillä on niitä tavoitteitamme eteenpäin. Jos voimamme eivät riitä vihreiden näköiseen ohjelmaan, jäämme ulos hallituksesta.

Tällainen on siis vihreiden moraali, rehellisyys, demokratian kunnioittaminen – sekä poliittinen muisti. Valta on pilannut vihreät. Se on muuttunut äärivasemmistolaiseksi laitospuolueeksi – sellaiseksi, jolle on tärkeintä roikkua vallassa hinnalla millä tahansa.

Kiitos. Todistitte juuri itse sen, mikä on koko vihreiden ns. kansalaistottelemattomuuden ja muunkin arvomaailman tärkein kulmakivi.

Lähteet: VL, Vihreät

 

Vihreät pähkinänkuoressa

Moni muukin on varmaan pitkään pähkäillyt sitä, miten puristaa Vihreät De Gröna rp. nimisen järjestön olemus pähkinänkuoreen. Niin liukas ja amebamainen tuo puolue on.

Vihreiden touhu puolueena menee julkisuudessa niin, että aina silloin kun vihreille sopii  erityisesti vihreiden kansanedustajaehdokkaat                (esimerkiksi Jukka Relander ja  Husein Muhammed) ovat vaatimassa, että Suomessa pitää noudattaa ainoastaan suomalaista lainsäädäntöä. Maahanmuuttajataustainen Suomen kansalainen Muhammed on mennyt niinkin pitkälle, että hän kieltää suomalaisen kulttuurin ja siitä versoavan ns. maan tavan  – ymmärtämättä, että juuri se on lainsäädäntömme ja oikeuskäsityksemme perusta.

Tämä tiukka laillisuusperiaate koskee vihreästä näkökulmasta heitä vain silloin, kun se on heidän agendalleen hyödyllinen. Vihreiden poliittisia vastustajia se sitoo vihreiden mielestä myös muulloin.

Kun laillisuusperiaate on vihreille puolueena hyödytön, vihreät siirtyvät varsin nopeasti pakottamisen, komentamisen, kansalaistottelemattomuuden (l. lainsäädännön rikkomisen)  tai muunlaisen ahdistelun linjoille.

Erinomainen esimerkki parin päivän takaa liittyy ViNo:n puheenjohtajan  Paloma Hannosen huomiohakuiseen vaatimukseen. Hän nimittäin vaati, että Suomen jääkiekon MM-joukkueen tulisi irtisanoutua rasismista – asiasta joka ei kuulu koko lajin tai joukkueen toimintaan mitenkään.

Tuollainen vaade on aivan samanlainen, kuin jos joukkuetta kehotettaisiin sitoutumaan  olematta syyllistymättä pedofiliaan tai kannibalismiin. Tuollainen vaatimus jääkiekkojoukkueelle irtisanoutua jostain sellaisesta, joka ei edes tule tuollaisen ryhmän toiminnassa mieleen, tuo puolestaan mieleen sen, että pitääkö kaikkien vastata “kyllä” tai “ei” sellaiseen kysymykseen, jossa kysytään “joko olet lopettanut puolisosi hakkaamisen”

Tuo touhu on typerää ja yksisilmäistä omien poliittisten arvojen ajamista ja muiden syyllistämistä siitä ilosta, että sattuu olemaan sen kansakunnan jäsen, joka voitti maailmanmestaruuden.

Nyt päästäänkin siihen pähkinänkuoreen. Vihreissä noin yleensäkin korostuu erinomaisesti sellainen käsite kuin voimauttaminen.

Tuo termi tulee feministien luomasta sanasta Empowerment. Sen merkitsee arroganttia ja epäoikeudenmukaista tapaa muuttaa kielletty sallituksi huutamalla mulla on oikeus!  Tuon huudon jälkeen vääryydestä tai väärin ymmärretystä välttämättömyydestä tulee hyve. Jos nainen on huora tai mies spurgu,  niin voimaannuttamisessa huoraaminen ja retkuilu nähdäänkin arvokkaana asiana – sellaisena joka on itselle sallittua ja josta ollaan ylpeitä.

Tämä on siis koko vihreiden ns. kansalaistottelemattomuuden ja muunkin arvomaailman tärkein kulmakivi.

 

Satutäti Paloman pakkotunti

Anni Sinnemäen eduskunta-avustajana toimiva Paloma Hannonen pääsi historiaan sillä, että hän oli tällä kerralla se ensimmäinen ylimielinen elitisti, joka ehti härskisti ratsastamaan toisten urheilusaavutuksilla oman konkurssissa olevan poliittisen agendansa vuoksi. Hannosen suoritusta korostaa erityisesti se, että hän nappasi käteensä rasistikortin ja löi sillä 92,7 %:a  suomalaisista päähän –  siis kaikkia meitä normivirtasia, jotka emme äänestäneet vihreitä.

Tällainen huomiohakuisuus herättäisi normaalisti lähinnä myötähäpeän ja hilpeyden tunteita, mutta kun kyseessä on meille normivirtasille  (ja meidän tulevaisuudenuskollemme ja maailmankuvallemme) varsin  tärkeä jääkiekon maailmanmestaruus, niin jotenkin tuntuu siltä, että hymy muuttuu irvistykseksi.

Hannonen päätti siis napata tilaisuudesta kiinni ja kirjoitti eilen Facebookiin vaatimuksen siitä, että jääkiekkomaajoukkueen pitää irtisanoutua rasismista.

Vihreiden älyllinen epärehellisyys ja poliittinen kieroilu ovat muuttuneet omaksi surulliseksi palasekseen  ns. suomalaista poliittisen kulttuurin joutomaalle. Se, että vihreät ratsastavat urheilulla ja joukkuemestaruuden nostattamilla kansallisylpeyden tunteilla on irvokasta, kuvottavaksi se muuttuu silloin, kun vihreiden taholta esitetään, että jos joku ei irtisanoudu vihreiden pakottaessa irti julkisesti rasismista, hän ja häntä kannattavat ihmiset ovat rasisteja.

Vihreiden tärkein (aina Koijärveltä saakka alkanut lakia, omistusoikeutta, mielipiteenvapautta ja yhteisesti sovittuja tapoja rikkovaa) perinne  on ratsastaa jokaisella pienintäkin positiivista mediahuomiota saavalla asialla – oman  nollaa kohti syöksyvän kannatuksensa säilyttämiseksi.  Kotimaiset suuronnettomuudet, maanjäristykset, tsunamit, urheilu – mikä tahansa (kuten tässä tapauksessa nationalistisia tunteita herättävä jääkiekon maailmanmestaruus) on sopiva välikapistus alistettavaksi vihreän pakkopolitiikan käyttöön. Vihreän agendan mukaan oikeuksia kun ei ole muilla kuin vihreillä ja kaikki muut ajattelevat väärin.

Hannosen huomiohakuisuus jatkuu. Tänään hän kirjoittaa Facebookin seinällään, että ‎6400 allekirjoitusta, Mikko Koivun vastaus ja valtava määrä positiivista palautetta on hieno osoitus siitä, että välitämme mitä täällä tapahtuu. Eli rivien välistä, suomeksi  – Olen tyytyväinen siitä, että noinkin monta ihmistä lähti minun  juttuuni mukaan.

Juttu ei muuten mene, siten kuin Hannonen sen esittää.Mikko Koivu ei muuten – vastoin Hannosen väitettä – irtisanoutunut rasismista tai lähtenyt Hannosen mukaan. Todellisuudessa Koivu totesi omaan selkeään tyyliinsä, että

Meidän vahvuus on se, että jokainen on tuonut oman panoksensa ja kaikki ovat pystyneet olemaan omia itsejään. Jokainen on joukkueessa kuin kotonaan, ja se on ollut meidän voima tässä turnauksessa.

Ihmisellä täytyy olla aika voimakas mielikuvitus, jos tuon pystyy tulkitsemaan irtisanoutumiseksi rasismista. Toisaalta, ei Koivun tai muunkaan maajoukkueen tarvitse irtisanoutua mistään. Urheilu on urheilua, eikä se muutu vihreiden vaatimuksistakaan politiikaksi.

Vuorokausi pakotusyrityksen ja Hannosen kertoman  tarinan jälkeen alkaa näyttämään yhä vahvemmin siltä, että Paloman kuvailevat tapahtumat taitavat siten olla sepitettyjä. Eli nyt näyttää entistä vahvemmin siltä,  Paloma Hannonen ei ole pysynyt totuudessa. Pieni taustaselvityskierros ei vahvista Hannosen tarinaa todeksi, eikä hän ole itse myöskään pystynyt osoittamaan väitteitään tosiksi. Tosin pitää muistaa, että Palomalla on tässä asiassa  asiansa hallitseva oppiäiti.

Vihreiden moraalittomuus on tällä hetkellä esitettyjen väitteiden ja todisteiden pohjalta dyykannut tässä tapauksessa syvemmälle kuin koskaan aikaisemmin –  ja se on jo sinänsä saavutus edellisten moraalittomuuksien ketjussa.

Loppukaneetiksi toimitus ilmoittaa, että se  ei aio irtisanoutua rasismista. Me emme aio myöskään irtisanoutua kommunismista, kannibalismista, karaokelaulamisesta, homoseksualismista tai edes feminismistä.

Me emme näe siihen tarvetta – kuten emme myöskään siihen, että pilkkaisimme jonkun toisen saavutuksia omilla vaatimuksillamme.

Lähteet: Facebook, HKL, IL

 

Mari Kiviniemen käsitys avoimuudesta ja demokratiasta

Pääministerin mielestä opposition käytös oli epäisänmaallista eikä yksityiskohdista tällaisessa asiassa voi puhua julkisesti ilman, että vaikeuttaa Suomen neuvotteluasemaa.

Pääministeri Mari Kiviniemi (keskusta) eduskunnassa 9.3.2011 HS:n mukaan.

 

 

Naulan kantaan – Ana María Gutiérrez Sorainen 27.1.2010

”arroganssin puute” tuota voi sanoa perussuomalaisten vaaliohjelmasta.

Ana María Gutiérrez Sorainen 27.1.2010 kello 19.13   osui sitten  kerrankin naulan kantaan US Puheenvuorossaan.

 

Pekka ja Pätkä merirosvojahdissa

Nykyaikaan liittyvä todellisuus alkaa jo peitota älyttömimmätkin fiktiot tässä rakkaassa isänmaassamme.Se alkaa itseasiassa ylittämään jo jopa jo pahimman suomalaisen elokuvan rillumarei-kauden surkuhupaisimmat saavutukset.

Ja se jos mikä on jo todellinen saavutus.

Odotan jo kieli pitkällä tätä nykyaikaista Pekka ja Pätkä-leffojen nykyaikaistettujen versioiden esiinmarssia.Koska en halua olla mitenkään olla uuden ja uljaan kehityksen esteenä, haluan kantaa oman korteni kekoon ja esitellä oman ehdotukseni siitä, miten suomalaisen elokuvan unohdettu aarteisto saataisiin muutettua poliittisseti korrektiksi ja samalla saataisiin sadun keinoin muutettua suomalaisten enemmistö läpisuvaitsevaisiksi.

Elokuvan ohjaajana voisi toimia vaikka anonyymillä nimimerkillä esiintyvä Ali Quu ja tuottajana (samoin vaikka  peitehenkilöllisyydellä esiintyvä)  YLE:n tavat oppinut suomalaisvihaaja Wali Hoo. Kuvaajana voisi toimia esimerkiksi Käkkis Arhinmäki, jolla on asiaan liittyvää kokemuspohjaa ilmeisen riittävästi.

Nyt tarkkana kaikki muutkin uuden polven wannabe-tarantinot ja -coppolat,  tässä teille loistava business-idea  – etenkin kun vanhat rahoituslähteet ovat kuivuneet. Jos tälle projektille ei heru fyrkkaa YLE:stä, kulttuuriarkistosta ja elokuva-arkistosta – niin sitten ei kyllä heru millekään muulekaan produktiolle.

… ja onhan tietysti aina olemassa RAY ja UM…

Tämän uuden elokuvan nimeksi voitaisiin laittaa integroitumisen (sekä vanhan yksikulttuurin muuttamisen monikulttuuriseksi) merkeissä esimerkiksi Pekka ja Pätkä  merirosvojahdissa.

Pekan rooliin sopisi aivan itseoikeutetusti Afrikkaan verovaroin suuntautuneen turismin kuningaskuluttaja Pekka Haavisto ja hänen aisaparikseen Pätkäksi voitaisiin (turhaa castingia tekemättä) ottaa esimerkiksi Osmo Soininvaara. Odella nimittäin  taitaa olla juuri nyt ylimääräistä aikaa, kun hänen ajamansa Päijät-Hämeen slummiuttamissuunnitelma…  hmmmm… sanoisimmeko vaikka, että ajoi karille.

Tai kuten asiaa kuvaili:

Soininvaara epäonnistui minun mielestäni täysin. Tuommoinen ylimielinen stadin kundi tulee maalaisia opettamaan. Se tuli viestinä kaikilta, että selvittäjä pyörii samat kalvot kainalossa ympäri kuntia. Ja sitten kun selvitysmies tuli ulos valmiin pakettinsa kanssa, niin ne oli taas ne samat kalvot.

Osmo saisi tässä elokuvahassuttelussa kerrankin toteuttaa itseään ja jauhaa jargoniaan ”… asiahan ei kuulu mitenkäään minulle, mutta …”

Naispääosaan – kapteeni Akuliinaksi – sopisi (kuin poliisin nyrkki anarkistin  nenään) työministerinä touhottava Anni Sinnemäki. Annikin saisi kerrankin oikeita töitä, eikä hänen tarvitsisi enää huolehtia työttömyyden lisäämisestä, nuorille ja syrjäytyneillä käytävän ihmiskaupan  laajentamisesta  ja suomalaisen elinkeinoelämän kurjistamisesta.

Jos Haavisto on projektissa mukana, pakollinen homokiintiölin on täytetty, mutta jos hän ei jostain syystä ehdi tai halua osallistua tähän projektiin, tuon kiintiön täyttäminen voitaisiin huoletta uskoa aidon Akuliinan harteille.

Tämän uutta, uljasta ja kaunista uussuomalaista  monikulttuuria edustavan elokuvan synopsis menee suurin piirtein näin:

Kun kaukaa viisas ja täydellinen hallituksemme on komentanut  huonosti Somalian merialueille sopivan   Kaleerilaiva Puuhamaan seikkailuretkelle kapteeni Akuliinan komennossa alkaa käsittämätön hössötys, kaahaus ja sekoilu – kunnon b-farssin tyyliin. Puolustusvoimat palkkaa Kaleerilaiva Puuhamaalle sopivan joukon (noin 50) Suomessa asuvaa somalia  ”yhteyshenkilöiksi ja tulkeiksi”.

Näille annetaan väliaikainen erikoisupseerin vakanssi ja komea uniformu. Hassujen kommeltusten ja kahden upotetun valaanpyyntialauksen jälkeen, kapteeni Akuliinan komentama alus pääsee kuin pääseekin Somalian rannikolle. Kun suomalaiset ottavat ensimmäisen kerran kiinni somalimerirosvoja, todetaankin  yllättäen, että nämä vesselithän kuuluvatkin perheidenyhdistämisohjelman piiriin.

Jokaisessa  kunnon  merirosvotarinassa on aarre – niin myös tässä.  Elokuvan loppukohtauksessa Puuhamaa purjehtii auringonlaskuun kultamunien kanssa.

Lähteet: UM, KU, City, HS

 

Nykyinen hallintomme vaarantaa yhteiskuntarauhan – osa 1.

Aloitan kaksiosaisen kirjoitussarjan teemalla, kuinka nykyinen hallintomme vaarantaa suomalaisen yhteiskuntarauhan. Tässä ensimäisessä osassa keskitytään muutamiin yleisluontoisiin havaintoihin ja toisessa osassa esitetään esimerkkejä siitä, miten rappeutunut ja kansanvallasta vieraantunut nykyinen hallintomme on.

Nykyinen hallintomme on itsepäisyydessään ja ylimielisyydessään suurin uhka suomalaiselle yhteiskuntarauhalle. Sen yleisestä mielipiteestä ja kansanvallasta lähes piittaamaton politiikka saattaa aiheuttaa keskinäiseen sopimukseen perustuvan kansalaisyhteiskuntamme muuttumisen eri ryhmien välisiksi kilpailu- ja taistelutantereiksi – hyvinkin nopeasti näkyvissä olevissa lähitulevaisuudessa.

Tässä nykyhallinnon puuhastelussa näkyy kaksi kaikesta muusta toilailusta erikseen selvästi erottuvaa piirrettä.

Ensimmäinen on nöyristely EU:n suuntaan – asiassa kuin asiassa. Muut EU:n jäsenvaltiot toteuttavat kansallisen edun ja harkinnan kautta unionin määräämiä direktiivejä – tai jättävät noudattamatta niitä. Meidän hallintomme puolestaan pyrkii mallioppilaan tavoin viemään (vaikka väkivallan ja toisinajattelijoiden vankilaan sulkemisen uhalla) kaikkein päättömimmätkin euroeliitin läpijyräämät ideat ja pakot läpi Suomessa.

Suomalaisella kansanvallalla ja kansan mielipiteellä ei ole mitään merkitystä silloin, kun poliitikkomme etsivät vihreämpää oksaa ja osa korkeista virkamiehistämme käyttää tilannetta härskisti hyväkseen ajaessaan Suomessa vallankumouksen kaltaista muutosta.

Tämä juontaa virkamiehistön kohdalla juurensa sellaiseen paradoksiin, että vaikka kommunismi ja Neuvostoliitto luhistuivat, niin ne piirit (lähinnä Demla ry:n ympärille linnoittautuneet vallankumoukselliset) onnistuivat jostain syystä soluttautumaan läpi koko korkeimman valtionhallinnon ja pääsivät näistä asemista jatkamaan yhteiskuntamme murentamis- ja vallankaappauspyrkimyksiään.

Sosialismi, proletariaatti ja kansojen välinen veljeys tosin korvattiin uddella propagandatermillä – monikulttuurisuudella.

Monikulttuurisuuden taakse piiloteltu nöyristely (kaikkien jalkansa Suomeen pistävien) ulkomaalaisten ja vähemmistöjen edessä on toinen näistä erityisesti näkyvissä olevista ikävistä erityispiirteistä.

Nykyinen hallinto on unohtanut täysin sen, kenen palveluksessa ja renkinä sen pitäisi olla – nimittäin suomalaisten kansaa edustavan enemmistön. Nyt tilanne on kuitenkin kulkenut siihen suuntaan, että suomalaiseen yhteiskuntaan on syntynyt kaksoisstandardi. Tässä apatheidpolitiikassa syrjittyjä ovat enemmistön edustajat  ja etuoikeutettuja kaikkien vähemmistöjen edustajat.

Tätä syrjintää  jopa) kutsutaan nimellä positiivinen syrjintä. Positiivista tai ei, kaikki syrjintä on syrjintää ja kaikki kiintiöt ovat nyrkinisku lahjakkuuden ja kyvykkyden kasvoihin.

Koko hallintoamme koskeva ikävä ongelma kulminoituu siihen, että lähestulkoon kaikki mitä nykyinen hallinto esittää, ehdottaa ja toteuttaa, on vastoin kansan enemmistön näkemyksiä ja varsin usein ns. yleistä oikeustajua loukkaavaa.

Kun siihen yhdistetään kansanvallan halveksunta, ollaankin siinä pisteessä, jossa sisäministeri Anne Holmlund päästää yhtään edes häpeämättä suustaan tällaisia lausuntoja:

”Järjestöjen kuuleminen on suoritettu aivan normaalin käytännön mukaisesti. Toinen kysymys tietysti on se, että silloin, jos ne poikkeavat täysin hallituksen yksimielisestä pääministeri Matti Vanhasen johdolla tehdystä iltakoululinjauksesta, niitä voidaan ottaa huomioon erittäin rajallisesti.”

Se miten hyvää hallintotapaa, lainvalmistelua tai suhdetta kansanedustuslaitokseen ja kansalaisiin Holmlund kannanottoineen edustaa, jääköön jokaisen itsensä pohdittavaksi.

Perustuslain 14 § toteaa muuten asiasta näin:

”Julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon.”

Jos hallinto ei kunnioita kansaa, ennemmin tai myöhemmin tulee myös se tilanne jossa kansa ei kunnioita enää hallintoa.

Ja silloin tulee – kaikkien historiallistenkin esimerkkien valossa katsoen – suuria ongelmia.

Kun lainsäädäntö on huonosti valmisteltua ja kansan oikeustajun vastaista, se on omiaan alentamaan lainrikkomiskynnystä. Ja kun se lairikkomiskynnys alentuu jossain, sillä on tapana alentua muuallakin – se mikä ei ole oikeus, ei voi olla myöskään laki.

Kun virkamiehet keskittyvät pilkkuvirheiden etsimiseen ja vastaansanojien hiljentämiseen, ollaan kaukana kansanvallasta ja kansanvaltaisesta kansalaisyhteiskunnasta. Olemme lähestyneet vuoden 1995 jälkeen askel askeleelta byrokraattien pyörittämää tyranniaa.

Teitä on varoitettu – päättäjät ja virkamiehet.

(Sarja jatkuu osalla numero 2)

 

Viikon mokutus 25/09

Tilanne on huolestuttava, sillä Suomessa on yleisesti todettu olevan puutetta lasten mielenterveyspalveluista. Tilastoja lukiessa heräsi mielessäni kysymys: ohjataanko heidät kantaväestöön kuuluvien lasten kanssa jakamaan niukkoja palveluita vai onko heille omat kotouttamiseen liittyvät palvelut?

Päivi Lipponen US-blogissaan 12.6.2009.

 

Thors sai sapiskaa – koska on Suurpään vuoro?

STT:n eilen julkaiseman uutisen mukaan maahanmuuttoasioista hallituksessa vastaavan ministerin Astrid Thorsin (r.) luottamus on koetuksella hallituksen sisällä.

Kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok.) kertoi eduskunnan keskustelussa keskiviikkona, että muut voimat hallituksen piirissä ovat ottaneet aktiivisemman roolin Thorsille kuuluvassa turvapaikkapolitiikassa.

Tällä kommentillaan Zyskowicz viittasi hallituksen helmikuussa päättämiin linjauksiin. Hallitus muun muassa asetti tavoitteeksi vähentää perusteettomasti turvapaikkaa hakevien määrää.

Odotan, että ministeri Thors toimisi entistä pontevammin tämän hallituksen tavoitteen toteuttamiseksi,

Zyskowicz oudoksui myös sellaisia puheita, että turvapaikanhakijoiden määrät eivät Suomessa ole suuria verrattuna muihin Pohjoismaihin.

Eivätkö ministeri ja hänen virkamiehensä ymmärrä, että nimenomaan emme halua Suomeen niitä ongelmia, joita naapurimaissa on nähty, kun turvapaikkapolitiikka on lähtenyt käsistä?

Zyskowicz totesi hyvin suoraan myös sen asian, joka on ollut maahanmuuttokriittisissä piireissä jo pitkään pöydällä – Thorsilla ja tämän lähimmillä virkamiehillä on vahva asenneongelma viranhoidossa. Tämä ongelma näkyy etenkin silloin, kun pitäisi ottaa kantaa perusteettomiin turvapaikkahakemuksiin ja hakemusten käsittelyn nopeuttamiseen.

Edellisen hallituksen maahanmuuttoasioista vastannut Kari Rajamäki (sd.) sanoi, että hallitus ei hänen mielestään ole pystynyt hillitsemään perusteettomien turvapaikanhakijoiden vyöryä.

Väärien signaalien ja myös päätöksenteon heikkouden takia tilanne on riistäytynyt siihen, että meillä on lähes neljä tuhatta turvapaikanhakijaa haastattelematta.

Rajamäki ihmetteli myös sitä, miksi Suomessa ei ole ryhdytty toimiin ikätestien mahdollistamiseksi. Alaikäisten ja alaikäisinä esiintyvien turvapaikanhakijoiden määrä on kasvanut merkittävästi.

On pelkkää vetkuttelua ministeri Thorsin ja hallituksen taholta, ettei näitä asioita panna pikaisesti kuntoon.

Thors ilmeisesti jänisti tilannetta, eikä ollut paikalla kuulemassa ripitystä. Virallisesti hän istui samaan aikaan hallituksen neuvottelussa. RKP:n ryhmäjohtaja Ulla-Maj Wideroos (r.) sanoi, että hakemusten käsittelyn nopeuttamiseen tarvitaan lisää rahaa ja siihen RKP:n eduskuntaryhmä on kyllä valmis.

Olisikohan RKP:n eduskuntaryhmä myös valmis pistämään Thorsin ministeriuran poikki?

Thors on ollut lyhyessä ajassa ehdottomasti itsenäisyytemme ajan tuhoisimpia ministereitä eivätkä hänen toimensa (laajastikaan tarkastellen) ole oikein mahtuneet ministerivastuun piiriin.

Thorsilla – ja näillä häntä lähellä olevilla virkamiehillä – on ollut kumma tapa kävellä sekä Eduskunnan, hallituksen että kansan enemmistön tahdon yli. Olikin aika ottaa tähän asiaa hallituksen sisältäkin kantaa.

Toivottavasti Thorsin lähtölaskenta on alkanut – ja etenkin, toivottavasti hallitus seuraa sisäministeriön kansliapäällikön toimia hieman tarkemmin tulevaisuudessa.

* * *

Mutta palataanpa koko maan erikoisimpaan julkisen viran haltijaan – Johanna Suurpäähän.

Vähemmistövaltuutettu on kaiken muun laillisuuden rajoilla nähdyn puuhastelunsa jälkeen antanut lausunnon marjanpoiminnasta. Näennäisestä huvittavuudestaan huolimatta asia on jälleen kerran harvinaisen vakava.

Luin tuon vähemmistövaltuutetun tiedotteen ja täytyy todeta, että sielläkin on opittu viime aikoina kirjoittamaan asioita kryptisesti – enää ei mennä ns. perse edellä puuhun ja kerrota kansalle sitä mikä onkaan lopullinen tarkoitus.

Minulle heräsi ihan vakava kysymys, että kumpaakohan Suurpää tarkoittaa tällä muotoilullaan, kutsun esittänyttä yritystä vai suomalaista yhteiskuntaa?

Vaikka luonnonmarjojen poimijat eivät välttämättä työskentele työsuhteessa kutsujana toimineeseen yritykseen, tulee yksilön oikeuksien toteutuminen oleskelustatuksesta riippumatta pyrkiä toteuttamaan. Vähintäänkin toiminnasta syntyneiden tappioiden kattaminen olisi aiheellista taata.

Kummassakin tapauksessa Suurpää pyrkii juridisesti asettamaan sitten jo turistinkin suomalaisen alkuperäisasukkaan kanssa samalle viivalle sosiaalisten tukien ja hyvinvoinnin jakamisessa (ja vähemmistön edustajana jopa ohi).

Marjojenpoiminta on eräs ns. ikimuistoisista nautintaoikeuksista – sitä ei katsota työksi, joten siitä ei tarvitse maksaa myös veroakaan – toistaiseksi. Suurpää on näin ollen astunut askeleen täysin uudelle (ja hänelle) kuulumattomalle lainsäädännön ja sen tulkinnan alueelle.

Ikävimmillään Suurpään puuhastelun seurauksena syrjäseutujen ihmisiltä viedään viimeinen vapaa toimeentulon lähde ja avataan uusi luukku Suomeen suuntautuvalle sosiaaliturismille.

Varsin ikävää on tässä myös se, että Suurpää katsoo oikeudekseen tulkita lakia lähinnä lainsäädännöllisestä näkökulmasta – minusta on aika uskomatonta, että joku virkamies kuvittelee todellakin 2000-luvun Suomessa, että hänellä on oikeus puuttua lainsäätämiseen ja komennella lainsäätäjää.

Kuten olen aikaisemminkin todennut, Suurpää on henkilönä eräs suurimpia ongelmia suomalaisen hyvinvointi- ja kansallisvaltion tulevaisuuden kannalta tarkasteltuna.

1. Kuten olen todeksi osoittanut ja toteennäyttänyt, Suurpää on eräs tärkeimpiä tekijöitä somalitaustaisen vähemmistön syntymisessä (lakia väljästi tuolloin tulkiten ja jopa sitä loukaten) Suomeen.

2. Hän on leimannut itsensä selkeästi subjektiiviseksi koko asian ja näin myös virkansa) suhteen.

3. Miten voi olla mahdollista, että Suomen kaltaisessa vakiintuneessa demokratiassa annetaan korkea oikeudellinen valvontavirka sellaiselle ihmiselle, joka on koko työuransa aikana osoittanut yksisilmäisyyttä ja suoranaista fanaattisuutta siinä?

Suurpään kohdalla voidaan nimittäin jo aivan vakavasti todeta, että hän ei täytä niitä objektiivisuusvaatimuksia (historiansa, julkisen leimautumisensa ja virkatoimiensa vuoksi) joita odotetaan julkisen viran haltijalta.

Suurpään (ja myös Illmanin) asettaminen oikeudelliseen vastuuseen ja hänen erottamisprosessinsa – olisivat oman näkemykseni mukaan – tällä hetkellä eräitä ensiarvoisen tärkeitä toimia monikulttuurisoimisprosessin hidastamiseksi, torjumiseksi ja pysäyttämiseksi.

Ja ehkä vielä tärkeämpää – ne olisivat osoitus siitä, että Suomi on kuitenkin kansanvaltainen oikeusvaltio.

Lähteet: Vähemmistövaltuutettu, STT, AL

 

Vai koko kansan presidentti…

Tultuaan valituksi toiselle kaudelleen, erittäin pienellä äänierolla vastustajaansa Sauli Niinistöön verrattuna, Tasavallan presidentti Tarja Halonen ilmoitti haluavansa olla koko kansan presidentti – ymmärtäen myös niitä, jotka eivät äänestäneet häntä.

Sanahelinää vailla mitään pohjaa.

Eilinen Hyysärin Sunnuntai-osiossa julkaistu juttu paljastaa presidenttimme todelliset yksipuoliseen katseeseen juuttuneet vasemmistomilitantin kasvot – jälleen kerran.

Halonen ilmoitti Kallion lukiossa järjestetyssä vuoden 1918 tapahtumia käsitelleessä tilaisuudessa , että hän aikoo osallistua – istuvana presidenttinä – punavankien muistotilaisuuteen, mutta ei osallistu vapaussodan muistojuhlaan.

Koululla Halonen tuomitsi 1918 vankileirien tapahtumat, eikä hän hyväksy niiden vähättelyä.

Näköjään Halonen kuitenkin vähättelee aseelliseen kapinaan – laillista yhteiskuntajärjestystä vastaan – nousseiden murhamiesten ja ryöstäjien tekoja ja heidän uhriensa kärsimyksiä.

Haluaako Halonenkin – muidenkin yksisilmäisten uuspunikkien tavoin – repiä auki vuoden 1918 vaivalla umpeutuneet kansalliset haavat ja jakaa yhtenäisen kansan uudelleen kahtia?

Tässäpä meillä koko kansan presidentti – vai sanoisimme kuitenkin, että varsinaisesta reilukerhosta, päivää?

Päivitys 2138: Myös Pikkupoika kirjoittaa samasta aiheesta. Tutustukaa – suosittelen.