Tänään 22.1.2012 järjestetään presidentinvaalien ensimmäinen äänestys. Muodoltaan presidentinvaalit edustavat suoraa kansanvaltaa, ilman edustuksellista taktikointia ja suhmurointia. Näin ollen kaikkien pitäisi olla tyytyväisiä ja poliittisesti aktiivisten ihmisten olettaisi äänestävän  yhteiskunnallisesti vaikutusvaltaisesta valtiomme päämiehestä asiasta uurnilla.

Väärin.

Kun edustuksellisesta järjestelmästä  kansalta varastavat elatuksensa  saavat poliitikot pääsivät pitkän parlamentaarisen saaliinjaon ja kaurapuurokompromissien keittelyn jälkeen sopuun presidentinvaalien muuttamisesta suoraksi kansanvaaliksi, vastaveto oli jo odottamassa.

Kun sopu (näennäisesti suoraa kansanvaltaa edustavan) uudenlaisen presidentinvaalijärjestelmän luomisesta saatiin aikaan, niin seurauksena oli presidentin valtaoikeuksien purkaminen ja tämän instituution muuttaminen Suomea edustavaksi marionetiksi.

Kenenkään itsenäiseen ajatteluun kykenevän ei pidä edes odottaa, että valtaan ja sen makuun päässyt edustuksellinen poliitikko luopui vallastaan vapaaehtoisesti. Eikä sitä pidä uskoa edes maaliskuun alussa voimaan tulevan kansalaisaloitelainkaan kohdalla.

Politiikot ovat varmistaneet sen, että oli kansa mitä mieltä tahansa, niin eduskunnan hallituspuolueiden ryhmyrit pystyvät kävelemään ryhmäkurin merkeissä saappaineen kansan tahdon yli.

Edustuksellinen demokratia on kansanvallan irvikuva. Sillä on yhtä vähän tekemistä demokratian kanssa kuin kansandemokratialla.

Kun tämän ymmärtää, voi toki äänestää tässäkin farssissa.  Kun presidentti on vain edustuksellinen hahmo, niin jokaisen meistä pitää miettiä lähinnä sitä kuka ehdokkaista edustaa Suomea  itse kunkin arvoja parhaimmalla tavalla – ja etenkin sitä, kuka tekee sen huonoimmin.

Haluatko presidentiksi sellaisen ehdokkaan, joka tuskin pääsee puolisonsa kanssa edes valtiovierailulle useimpiin länsimaisen systeemin ulkopuolisiin  maihin ja aiheuttaa todennäköisesti maailmalla yleisen  Tom of Finland-reaktion –  joka kohdistuu myös (ja ensisijaisesti) tavalliseen suomalaiseen heteroonkin?

Tai haluatko presidentiksi monissa veivauksissa  keitetyn jalasmökkeilijän? Sellaisen, joka myi myös ylihintaan oman puutarhansa omenoita omalle puoluetoimistolleen ja pimitti aikoinaan Urho Kekkosen sairauden – johtaen itse itsensä nimittäneenä salaisena sijaishallitsijana Suomea?

Vai haluatko mahdollisesti presidentiksi jonkun niistä ehdokkaista, jotka haluavat lakkauttaa lopullisesti Suomen itsenäisyyden, nopeuttaa liittovaltiokehitystä ja viedä Suomen Natoon?

Olisiko mahdollisesti (ilmeisen) dementian alkuoireita sairastava, entuudestaan omahyväisyydestään tunnettu, itsekeskeinen ja neuvottelukyvytön ärisijä mainio valtiollinen edustaja Suomelle?

Miten puolestaan Sinulle sopii sellainen presidentti, joka valittiin nykyiseen poliittiseen suojatyövirkaansa ohi täysin muodollisesti(kin) epäpätevänä – ohi useiden pätevien hakijoiden?

Tai helluntaiherätystä edustava entinen huippu-urheilija?

Tai entinen kuokkavieras/anarkisti/jalkapallohuligaani ja nykyinen veronmaksajien rahoilla futisturismia harjoittava hipsteri?

Niinpä niin. Tämä on tällä kerralla yhteiskunnallisen marketin valikoima ja tästä sortimentista pitää sitten jokaisen meistä valita itselleen sopivin tuote.

Joskus elämässä tulee kuitenkin tilanteita,  joissa täytyy valita monesta huonosta vaihtoehdosta se vähiten  huonoin – ja niin näyttää olevan myös presidentinvaalien 2012 kohdallakin.

Site Meter

KK

Mainokset

Viime viikon katsotuin suomalainen poliittinen näytelmä osoitti sen arvottomuuden ja falskiuden, joka liittyy suomalaiseen parlamentarismiin – ja sitä monopolinaan pyörittävään puoluelaitokseen.

Kun päättäjillä (ja näiden sylikoirana toimivalla HS-medialla) oli kiire peitellä Kreikan taloudellisen kriisin todellisuutta, niin sopiva syntipukki koko tilanteeseen tehtiin kansanedustaja Jussi Halla-ahosta.

Halla-ahon sarkastinen (Facebookissa jutusteltu kahden rivin) kommentti parlamentaarisen demokratian institutionaalisesta kyvyttömyydestä ratkaista yhteiskunnallisesti vaikeita asioita ymmärrettiin tahallaan väärin – ja näin Jussi Halla-ahosta tehtiin yhden aamupäivän aikana demokratian vihollinen.

Otetaanpa hieman perspektiiviä siihen, kuinka vanha ja instituutionaalinen parlamentarismiin liittyvä suomalainen puoluelaitos on.

Puoluelaitos (ja puoluetuki) virallistettiin vasta vuonna 1967 – ja tämäkin vasemmiston vaalivoiton jälkeen (ek-vaalit 1966)  Rafael Paasion (sd) vasemmistohallituksen esiteltyä tämän edistyksellinen saavutuksen vuonna 1966. Paasion hallituksen toinen vastaavanlainen edistyksellinen saavutus liittyi vasemmiston ajamaan kansan tasapäistämiseen ja oli – yllätys, yllätys – peruskoululaki.

Ennen puoluelaitoksen virallistamista (puoluetukilaki 1967 ja puoluelaki 1969) puolueet nähtiin suomalaiseen yhteiskuntaan kuuluvina riippumattomina ideologisina ryhmittyminä. Sellaisina aatteellisina yhdistyksinä,  jotka eri suuntiin vetäen pyrkivät toteuttamaan maailmankatsomustaan ja tavoitteitaan. Ne hyväksyttiin yleisesti lähinnä  yhteiskunnallisesti välttämättömänä pahana (suorasta kansanvallasta ei oltu käyty edes keskustelua tuolloin).

Tämän uudistuksen eräs perustarkoituksista oli betonoida puoluelaitos ns. kansanvaltaisen järjestelmän (l. käytännössä parlamentaarisen meritokratian/oligarkian) välttämättömäksi toimintaedellytykseksi, järjestelmää ylläpitäväksi hyödylliseksi laitokseksi, joka on tunnustettava ja jolle on annettava erityisiä oikeuksia ja korvausta suoritetuista palveluksista (Pertti Pesonen, 1971).

Eduskuntavaalien 1966 jälkeen Paasion ensimmäinen henkilökohtainen (ja tietenkin myös tovereiden)  missio oli käynnistää puoluetukihanke.  SDP palkkasi heti vaalien jälkeen kaksi tutkimussihteeriä, joista (yllätys, yllätys) juuri eduskuntaan valittu Paavo  Lipponen oli toinen.

SDP käytti ainakin osan puoluetukirahoista sellaiseen tutkimukseen ja asioiden selvittämiseen, joka olisi ollut valtiovallan tehtävä (eli tunkeutui valtiovallan toiminta-alueelle).

(Näin SDP pystyi luomaan itselleen sellaisen henkisen substanssin, jolla se vähitellen tunkeutui maan suurimmaksi puolueeksi ja johtavaksi poliittiseksi voimaksi. Tähän ei ollut kyennyt kokoomus, joka perusti silloin toimintansa liian yksisilmäisesti vain elinkeinoelämän ja yrittämisen perusteiden luomiseen.)

Kun keskustellaan parlamentarismista ja demokratiasta, tämä historiallinen tausta on hyvä muistaa ja tiedostaa.

Parlamentarismin suurin heikkous ei ole se, että se ei pysty tekemään vaikeita päätöksiä – sen suurin heikkous on siinä, ettei se pysty tekemään oikeastaan mitään järkeviä ja yleishyödyllisiä päätöksiä – paitsi kriisitilanteessa ja silloinhan ei tunnetusti demokratia ole se tärkein iskulause poliittisessa keskustelussa.

Parlamentarismissa päätökset ovat joko muodottomia ja kenenkään etuja ajamattomia  kaurapuurokompromisseja tai kähminnän seurauksena tapahtuvan ryöstösaaliin jakamisen kirjaamista ja legalisoimista.

Ja kun nyt (ja tässä ajassa) keskustellaan  demokratiasta ja totalitarismista, on todellakin syytä miettiä myös sitä, että onko parlamentarismi demokratiaa – vai edustaako se harvainvaltaa sotilasjuntan tavoin?

En väitä, että ajamani suora kansanvalta pystyisi välttämättä kaikissa asioissa parempaan ja tehokkaampaan kuin parlamentarismi. Väitän kuitenkin, että se edustaa aidompaa kansanvaltaa ja siinä on mahdollisuus päästä yhteiskunnan etujen kautta järkevämpiin päätöksiin kuin parlamentarismissa.

Suorassa kansanvallassa asiat joudutaan perustelemaan ja argumentoimaan, näin vaikeatkin asiat pystytään tarvittaessa perustelemaan.

Toisin kuin kabinettien kätköissä, kähminnän ja salailun ilmapiirissä, tapahtuva parlamentaarinen päätöksen teko.

*

Lähteet:  HS, YLE, Pertti Pesonen( Protestivaalit, nuorisovaalit : tutkielmia kansanedustajien vaaleista 1966, 1970 ja 1972, . Ylioppilastuki 1972) , Sami Outinen (Pro Gradu 2000, Helsingin yliopisto).

Jk.  Jos aihe kiinnostaa, suosittelen myös tämän lukemista.

HP

Tänään jokaisen meistä äänioikeutetuista suomalaisista on syytä muistaa muutama asia äänestäessämme tänään siellä uurnilla. Nykyisessä parlamentarismissa äänestäminen on ainoa asia, jossa kansan ääni kuuluu edes kerran neljässä vuodessa, joten äänestämättä jättäminen palvelee ainoastaan valtiaiden etuja.

Jokaisen on syytä  miettiä hyvin tarkkaan minne äänensä antaa. Äänen saajan pitäisi edustaa äänestäjän maailmankuvaa – ei mainostoimiston luomaa mielikuvaa jostain olemattomasta. Kun meidän näennäisdemokratiamme ei ole vielä rapautunut Ruotsin ns. pitkien listojen tasolle, äänestäjän väkevin ase on sellaisen ehdokkaan äänestäminen, joka on valmis rikkomaan ryhmäkuria sekä seisoo edustamiensa äänestäjien, arvojen ja asioiden takana.

Kun katsoo nykyisen eduskunnan suruillista saldoa, niin huomaa että pitkien puukkojen listojen aika on perinteisten puolueiden agendassa ja heille yksityinen kansanedustaja on ainoastaan puoluejohdon tahdoton marionetti – käytännössä kumileimasin. Tällaisella toiminnalla ja lainsäätämisellä ei ole mitää tekemistä kansanvallan kanssa.

Haluan erityisesti kiinnittää huomion näin vaalipäivänä kokoomuksen suuntaan. Kokoomus on erinomainen esimerkki siitä, miten markkinamiehet ovat pystyneet käyttämään kokoomuksen perinteisiä teemoja Koti, Uskonto ja Isänmaa niiden alkuperäistä merkityksestä katsoen  täysin päinvastaiseen tarkoitukseen

Nykyisellä kokoomuksella on koti veronkiertosyistä Espanjan rannikolla, uskonto ahneuteen ja orjatyövoiman maahantuontiin perustuva monikulttuuri ja isänmaa on EU:n liittovaltio (jonka rajoja vartio Yhdysvaltojen johtama Nato).

Uskottelu siitä, että äänestämällä muutamaa äänekästä ns. maahanmuuttokriittisenä esiintyvää ehdokasta kokoomuksen listoilta eduskuntaan, saataisiin kokoomuksen sisällä muutos aikaan on edesvastuutonta äänestäjien harhaan johtamista. Mikään ei muutu ennen kokoomuksen massiivista vaalitappiota ja oppositiotaivalta. Ainoa tapa saada Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin edustama linja palautettua isänmaalliseen suuntaan on Kataisen johdon kärsimä murskatappio.

Muiden puolueiden kohdalla negatiivisten asioiden kiteyttäminen on myös varsin selvää. Äänestämällä mitä tahansa kolmesta perinteisestä puolueesta (kokoomus, keskusta, SDP), äänestäjä antaa nykyiselle kähminnälle ja pienen joukon vallalle äänensä. SDP:lle äänensä antava äänestää lisäksi komentotalouden, lipposöyhötyksen ja jatkuvan holtittoman jakamisen puolesta. Keskustaa äänestävä tukee lähinnä järjestäytynyttä huijausta, ihmisten alistamista maaseudulla, verorvarojen tuhlaamista ja jatkuvaa kusetusta.

Ääni vihreille on ääni vääristyneelle tasa-arvolle, kehityksen ja talouden taantumalle, laillistetulle lastenryöstölle, anarkialle, lainkuuliaisten kansalaisten oikeuksien supistamiselle, holhousyhteiskunnalle, vähemmistöjen nostamiselle enemmistön yläpuolelle, omistusoikeuden murenemiselle, sananvapauden murentamiselle ja mielipidevankien aikakauden saapumiselle.

Ääni RKP:lle on ääni vähemmistödiktatuurille ja hallitsemattomalle sosiaaliturismille Suomeen. Ääni vasemmistoliitolle on henkinen myötätunnonosoitus kommunismille ja sen tekemille rikoksille.

Ääni perussuomalaisille on ääni ja teko muutoksen sekä paremman huomisen toivon puolesta.

Muista puolueista ei ole muuta sanottavaa, kuin se, että ääni niille on ääni Kankkulan kuuluisaan kaivoon.

Hyvää vaalipäivää suomalaiset – käyttäkää äänioikeuttanne ja käyttäkää sitä harkiten.

Site Meter

Jos olet huolestunut nykyisen näennäisdemokratian tilasta, Kullervoblogin toimitus suosittelee tutustumista suoran kansanvallan perusteokseen. Kirja on tietenkin  Nadja Braunin, Rolf Büchin ja  Bruno Kaufmannin Opas suoraan demokratiaan. (jos et halua ostaa tätä kirjaa itsellesi, voit ladata sen myös PDF-tiedostona).

Sivuilla 142-143 on kuvattu varsin selkokielisesti se, mistä suorassa kansanvallassa on kyse:

Edustuksellinen demokratia sopii hyvin yhteen käsitykseen demokratiasta hallitusmuotona. Suomalainen kansanvalta on demokratia, jossa ”eliitit” hallitsevat ”kansan” puolesta. Eliitit näkevät itsessään kaikki ne ominaisuudet ja kyvyt, joita tarvitaan valtion ohjaamiseen.

He katsovat asioita hallitsijan näkökulmasta ja pitävät ”tavallisia kansalaisia” poliittisesti epäpätevinä. Tämä demokratiakäsitys on jatkoa vanhan autoritaarisen alamaiskulttuurin tavalle, että hallinto päättää asiat ihmisten puolesta, ei ihmisten kanssa. Perusteluna esitetään edelleen ns. tavallisen kansan ”tyhmyys” eli uskomus, että ainoastaan pienellä eliitillä on johtamiseen tarvittava kyky ja äly.

Osallistavan demokratian perustana täytyy olla toisenlainen käsitys: demokratia on enemmän kuin pelkkä hallitusmuoto, se on elämäntapa.

Asioita katsotaan pikemmin alhaalta kuin ylhäältä päin. Poliitikot ja kansalaiset hallitsevat yhdessä ja kummallakin on omaa päätösvaltaa. Näin nähtynä,demokratian perustana on usko ihmisten mahdollisuuksiin, ”usko inhimilliseen älykkyyteen sekä yhteiseen ja yhdistettyyn kokemuksen voimaan. Kyse ei ole siitä, että nämä asiat olisivat täydellisiä vaan siitä, että jos niille annetaan mahdollisuus, ne voisivat vähitellen tuottaa sellaista tietoa ja viisautta, joita tarvitaankollektiivisen toiminnan ohjaamiseksi” (John Dewey, 1937).

Siirtyessä edustuksellisesta demokratiasta osallistavaan demokratiaan eli demokratiasta hallitusmuotona demokratiaan elämäntapana kaikkein vaikeinta on juuri tämä: oppia luottamaan ihmisiin ja heidän mahdollisuuksiinsa, vallan jakaminen, täydestä kontrollista luopuminen. Erityisen vaikea tämä askel on vallanpitäjille ja heidän tukijoille (vrt. Elisan kommentit tässä ketjussa, Kullervon huomio).

Tämä tulee hyvin näkyviin, kun politiikoilta vaaditaan, että he jakavat valtansa kansalaisten kanssa. Kansalaisdemokratia on alistettu edustukselliseen päätöksentekoon nähden neuvoa-antavaan asemaan. Luutuneet asenteet ja ajattelutavat, jotka näkevät edustuksellisen ja suoran demokratian vastakkaisina, ovat edelleen vahvasti esillä valtamedioissa ja myös tutkijoiden ja tietysti poliitikkojen keskuudessa.

Mutta 1990-luvulta lähtien on ollut nousemassa vaihtoehtoinen näkemys, jonka mukaan välitöntä kansalaisvaikuttamista tarvitaan täydentämään edustuksellista demokratiaa. Tämä näkemys ei ole suinkaan uusi, vaan yhtä vanha kuin moderni demokratia; sen merkitys näyttää lisääntyvän samassa tahdissa kuin kansallisvaltiollisen ja edustuksellisen demokratiamme vaikeudet syvenevät.

Poliittisen järjestelmän uskottavuuden menetykset (esim. vaaliosallistumisen väheneminen, vuoden 2008 vaalirahasotkut) luovat tilaa ajatella pitkään torjuttua suoraa demokratiaa ja sen käyttöönottoa tosimielessä.

Site Meter

Vihreiden periaateohjelmassa kerrotaan, että parempi maailma ei synny ylhäältä päin annettuna, vaan ihmisten vapaaehtoisesta toiminnasta. Ihmisten on voitava vaikuttaa laajasti ja eri tavoin yhteisiin asioihin niin paikallisesti, kansallisesti kuin globaalistikin.

Se kuka sitten on vihreiden mielestä sellainen ihminen, jonka on voitava vaikuttaa laajasti ja eri tavoin yhteisiin asioihin, onkin taas aivan toinen kysymys.

Tästä on nähty aikaisemminkin lukuisia esimerkkejä.  Viimeisin näistä määrittelyistä koski Itä-Lapissa asuvia ihmisiä ja heidän oikeuksiaan. Tuolloin vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki kertoi selvästi, että hän ja muut vihreiden jäsenkirjan saaneet ovat se instanssi, joka tietää aina paikallisia ihmisiä paremmin ja on oikeutettu päättämään heitä koskevista asioista heidän puolestaan.

Eräs kansanvallan halventamiseen liittyvä käynnissä oleva viherepisodi on jostain syystä jäänyt hieman piiloon valtamediassa.Vihreiden Havukka-ahon ajattelijana tunnettu helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Osmo Soininvaara on myös määritellyt omalla toiminnallaan jälleen uusia rajoja kansanvallan käsitteelle – ja antanut siinä sivussa aika vakuuttavan kuvan oman poliittisen toimintansa todellisesta kivijalasta (ei, tämä ei tarkoita liberalismia tai kansanvaltaisuutta).

Hallituksemme on nimittänyt suuressa viisaudessaan tämän vihreitä edustavan helsinkiläisen kaupunginvaltuutetun Päijät-Hämeen kuvernööriksi. No, jos nyt ei ihan kuvernööriksi, niin kuitenkin vain yhden ihmisen (helsinkiläisen vihreän) mielipidettä edustavaksi selvitysmieheksi.

Tämän touhun jatkuessa on tullut varsin hyvin selväksi se, että Soininvaara ajaa häikäilemättömästi vihreiden edustamaa ideologiaa ja on ilmeisen humaltunut yksinvaltiudestaan. Näin hän toimii vastoin paikallisten ihmisten mielipiteitä ja estäen heitä päättämästä itseään koskevissa asioissa.

Soininvaara on yksinvaltaisesta asemastaan käsin (alueen ulkopuolisena, niin poliittisesti kuin kunnallisestikin) ilmoittanut, että hän ei aio ehdottaa ns. Oiva-kuntien keskinäistä kuntaliitosta. Oivan peruspalvelukeskuksen alueeseen kuuluvat Asikkala, Hollola, Hämeenkoski, Kärkölä ja Padasjoki. Soininvaaran mukaan näiden kuntien liitos ei vähentäisi Päijät-Hämeen kuntien välistä kilpailua, vaan todennäköisesti kärjistäisi sitä edelleen.

Vaikka kaksikymmentäneljä hollolalaista valtuutettua teki Hollolan kunnanhallitukselle välikysymyksen, miksi tässä – yhden helsinkiläisen kaupunginvaltuutetun tekemässä – kuntaliitosselvityksessä ei ole tarkasteltu myös vaihtoehtoisia liitosmalleja, niin mikään ei hetkauta Soininvaaraa valta-asemassaan.

Soininvaaran mukaan kysymyksen osoite on väärä:

Se olisi pitänyt esittää kuntajakoselvittäjälle, siis minulle.

… näin silti, vaikka Hollolan valtuusto teki aikoinaan toivomusponnen eri vaihtoehtojen selvittämisestä.


Soininvaara väittää tarkastelleensa vaihtoehtoisia malleja
, mutta näiden tarkastelujen jälkeen hän on päättänyt keskittyä suureen, lähes koko Päijät-Hämeen kattavaan kuntaliitokseen.

Selvitysraportissa (minä) tulen käymään läpi nuo vaihtoehtoiset mallit ja syyt niiden hylkäämiseen.

Oiva-kuntien liitos ei toisi (minun mielestäni) mainittavia toiminnallisia hyötyjä, koska yhteistyö sosiaali- ja terveystoimen alalla toimii jo nyt.

Soininvaara toimii siis näin – vaikka Suomen perustuslain 2 § kertoo, että kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen. Samaisessa pykälässä todetaan myös, että julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.

Vihreään tapaan logiikka ontuu ja samat säännöt eivät koske kaikkia – eikä oikeus päättää omista asioistaan koske tietenkään (poliittisesti vihreistä poikkeavalla tavalla ajattelevia) paikallisia ihmisiä.

Tässäkin näkyy se perinteinen viherperiaate, että kyllä vihreät tietävät Sinua paremmin mikä on Sinulle parhaaksi – ja Sinähän teet sen mitä vihreät puolestasi päättävät, vaikka sitten väkisin…

Kuntaliitokset ovat joissain tapauksissa hyödyllisiä ja joissain tapauksissa jopa välttämättömiä. Ne ovat hyödyllisiä silloin, kun liian pienet kuntayksiköt yhdistetään toimivammaksi suurkunnaksi ja välttämättömiä silloin, kun vältetään jonkun kunnan ajautuminen vararikkoon.

Tässä tapauksessa on kyse siitä, että joukko vauraita pikkukuntia (kuten Asikkala) yhdistetään (paikallisella yksimielisyydellä) toimivammaksi, mutta kooltaan kuntalaisten hallittavissa olevaksi ja omavaraiseksi kunnalliseksi  yksiköksi.

Jos Soininvaaran malli toteutuisi, näistä maalaiskunnista tulisi parhaimmassa tapauksessa  joukko Lahden lähiöitä – huonoimmassa tapauksessa hallinnon mahtikäskystä syntynyt nippu slummeja tai entisiä ja väestöstä tyhjennettyjä maalaiskyliä.

Kun tutkii vihreiden puheenvuoroja, niin tällainen maaseudun tyhjentäminen ja väestön kerääminen betonisiin kaupunkeihin on suorastaan yhteiskuntapoliittinen uskonto tuolle ryhmälle.

Jokainen omilla aivoillaan ajatteleva kansalainen ymmärtänee myös sen, että mitä isompi kunnallinen yksikkö on kyseessä, sitä vähemmän tavallisella kansalaisella on mahdollisuus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin ja sitä enemmän ns.valtapuolueet junailevat keskenään asioita – tavalla, jossa on ollut viime aikoina jopa suora korruptio mukana.

Tässä voi aika aiheellisesti osoittaa Soininvaaraa (ja hänen vihreää sidosryhmäänsä) sekä hänet nimittänyttä hallitusta sormella ja vaatia selityksiä tällaiselle kansalaisoikeuksia maahan polkevalle hankkeelle.

Vihreistä on muuten syytä muistaa se, että koko puolue on aikoinaan syntynyt ns. kansalaistottelemattomuudeksi naamioidun lakien rikkomisen, omaisuudensuojan loukkaamisen ja pakottamisen ympärille. Puolue istuu edelleen useammalla eri pallilla; laillisena puolueena, valituksia tehtailevana ja enemmistöpäätöksiä murentavana demokratian häirikkönä ja jopa laittomaan toimintaan (vähintään) suopeasti suhtautuvana erilaisten anarkististen ryhmien sateenvarjona.

Kun tähän ynnää nimimerkki Valkean sanoiksi pukeman määritelmän siitä, että Vihreitä perustettaessa puolet sen jäsenistä oli entisiä taistolaisia eli stalinisteja, nykyään heitä on jonkin verran alle kolmasosa. Siten kulttuurimarxismi on olennainen osa vihreiden poliittisia menetelmiä, niin vihreän todellisuuden kivijalka hahmottuu jo hyvin selvästi kaiken sumutuksen keskeltä.

Sen kivijalan päälle rakennetaan muutamaa slummiutuvaa suurkaupunkia ja autioitetaan suomalaista maaseutua. Miten hyvin se sitten sopii vihreiden julistukseen siitä, että parempi maailma ei synny ylhäältä päin annettuna, vaan ihmisten vapaaehtoisesta toiminnasta. Ihmisten on voitava vaikuttaa laajasti ja eri tavoin yhteisiin asioihin niin paikallisesti, kansallisesti kuin globaalistikin, sen voi itse kukin päätellä itse.

Lähteet: Vihreät De Gröna, VL, ESS, Finlex

Site Meter

Onko Suomen laki täydellinen?

HS:n toimituspäällikkö Reetta Räty on päästänyt näppäriltään kerrankin ihan asiallisen ajatuksen . Hän toteaa päivän Hyysärissä, että keskustelu on rasittavaa, jos toinen osapuoli kieltäytyy ymmärtämästä, mistä keskustellaan.

Tämä on sellainen asia, josta olen täysin samaa mieltä Reetta-tyttösen kanssa – tosin ilmeisen eri syistä, kuin Räty. Mutta yhtä kaikki, keskustelu, jossa keskustelijat eivät ymmärrä tosiaan, on aika rasittavaa ja yleensä täysin hedelmätöntä.

Ikävä kyllä, tämä asia on lisääntynyt viime aikoina käydyssä yhteiskunnallisessa keskustelussa ja siitä on tullut valitettavasti maan tapa. Tällä pohjalla kenenkään tuollaiseen syyllistyvän on turha kitistä siitä, että tämä tiputetaan keskustelusta ja vastauksia ei tule.

Räty heittää omasta puolestaan keskusteluun parikin esimerkkiä. Ensimmäiseksi hän ottaa aiheekseen yhteiskunnalliseen (kansanvallan ulkopuoliseen) kansalaistottelemattomuuteen ja suoranaiseen rikollisuuteen toiminnassaan syyllistyvät ns.eläinoikeusjärjestöt ja heidän tukiverkostonsa vihreät.

Tuosta suunnasta lentelee taas ja jälleen kerran(kevät on ilmeisesti taas tulossa) kovenevia vaatimuksia siitä , että turkistarhauksesta pitäisi luopua Suomessa.

Rätyäkin  kiukuttaa hallituksen ja ministerien vastaus siitä, että turkistarhaus on laillinen elinkeino Suomessa.

No niin on! Ja siksi nyt ehdotetaan, että lakia pitäisi muuttaa. Voisivatko tarhauksen kannattajat siis perustella, miksi eläinten häkkikasvatuksen pitää olla laillista? Saataisiin kiinnostava keskustelu ihmisten ja eläinten väleistä, ehkä jopa vastuusta ja tunteista.

Mutta ei. Laillinen elinkeino, laillinen ammatti, laillinen turkistarha, sanat soivat keskusteluohjelmissa, blogeissa, kyselytunnilla.

Ongelma tässä keskustelussa ei ole kuitenkaan laillinen elinkeino – ongelma on se, että reettarädyt ja kettutytöt pyrkivät määrittelemään oman maailmankuvansa mukaan oikean ja väärän – ja pakottaisivat muutkin varsin mielellään joko alistumaan tahtoonsa tai muuttamaan oman mielipiteensä kulloisestakin asiasta.

Ottamatta tässä muutenkaan kantaa siihen, että koskevatko ihmisoikeudet eläimiä, niin tietynlainen ulkopuolisuus, maailmankuvan pahanlainen vääristyminen ja puhdas omien tavoitteiden härkäpäiseen ajamiseen (laillisesti tai laittomasti) perustuva itsekkyys loistaa läpi.

Mitä vahvemmaksi ns.kansalaistottelemattomuuden ja suoranaisen rikollisen painostuksen annetaan kasvaa tässä maassa, sitä kauemmaksi luisumme kansanvaltaisesta ajattelusta ja yhteiskuntajärjestyksemme (rauhasta nyt puhumattakaan) rapisee pala palalta pienien kovaäänisten painostusryhmien vaatimusten jalkoihin.

Jokainen voi miettiä sitä, kuinka paljon eri ryhmien  keskinäistä ymmärrystä lisää se, että yhteiskunnallinen keskustelu ajautuu huuto- ja uhkailukilpailuksi.

Kuten jo sanoin, olen kuitenkin eräistä asioista Reetan kanssa samaakin mieltä.Reetta menee erään todellisen yhteiskunnallisen ongelmamme  olemukseen.

Suomessa ei voi puhua vaalirahasta toistelematta, että rahankeräys ja tuen ottaminen on laillista. Niinhän se on. Vaalirahailmoitukseen on laillista kirjoittaa KMS, vaikka raha on tullut yritykseltä, jolla on jokin syy peittää lahjoituksensa.

Miksi rahan alkuperän peittäminen sallitaan?

Siitä ei puhuta, kun rikostutkintoja riittää, ja noin muuten: vaalirahoitus on laillista, niin laillista.

Miksi meillä on eduskunta, jonka työ on säätää lakeja, jos lait ovat jo nyt erehtymättömiä? Olemmeko saavuttaneet kehitysvaiheen, jossa Suomen laki määrittelee, mikä on oikein ja mikä väärin? Ja miksi ihmeessä juuri kansanedustajat ovat kovimpia perustelemaan kantojaan lailla – he kuitenkin muuttavat lakeja työkseen!

Reetta vastasi itse esittämäänsä kysymykseen. Vanha sananlasku sanoo, ettei korppi korpin silmää noki – ei tässäkään tapauksessa.

Niin kauan kuin monipuoluejärjestelmäämme kuuluva parlamentarismi huseeraa kukkona tunkiolla ja poliittisen kaurapuurokompromissein huolehditaan siitä, että kaikki poliitikot hyötyvät henkilökohtaisesti asemastaan jakokoneiston jäseninä, niin pitkään on turha olettaa eduskunnan puuttuvan sisällään olevaan rakenteelliseen korruptioon.

Vaikka maailmalla Suomea on pidetty pitkään korruptiovapaana vyöhykkeenä, niin KMS:n, Punajuuren ja Nuorisosäätiön kautta julkisuuteen tulleet yhteiskunnallisesti epämiellyttävät asiat eivät olleet ns. yksittäistapauksia.

Ne olivat vain jäävuoren huippu siitä suomalaiseen politiikkaan vuosikymmenien saatossa hiipineestä korruptiosta ja julkisen aseman väärinkäyttämisestä. Ainoa tapa päästä siitä eroon on siirtyminen suoraan kansanvaltaan – ja valvontaan.

Räty kommentoi kirjoituksessaan myös luterilaista kansankirkkoamme. Aikaisemmin hän on keskittynyt kirkon ja siihen liittyvien traditioiden mollaamiseen, mutta nyt hän löytää jotain omasta mielestään positiivistakin kirkon toiminnasta.

Viime viikolla apulaisoikeusasiamies ilmoitti, että kirkolla ei ole laillista oikeutta antaa turvapaikkaa ihmiselle, jota ollaan karkottamassa.

Kirkosta vastattiin, että laki tai sen tulkinta voivat olla epäoikeudenmukaisia. Silloin pitää vaatia oikeutta.

Kerrankin: hyvä kirkko!

Tämäkin noudattaa samaa kaavaa. Ateistit katsovat oikeudekseen komennella sellaista instanssia, jonka jäseniä he eivät olet. Kun kirkko suorittaa omaa yhteisöllistä tehtäväänsä, se kelpaa näiden ihmisten sylkykupiksi tai se unohdetaan kokonaan. Vai olettekko lukeneet Reetan tai jonkun hänen tovereistaan kirjoittaneen koskaan esimerkiksi Kirkon kotimaanavusta?

Kirkon olisi tässä tilanteessa hyvä muistaa se koko olemuksensa ydin: antakaa keisarille se mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle se mikä Jumalan on.

Unohtamatta siitä, että kirkko koostuu omista jäsenistään ja kirkon pitäisi olla yhteisönä heidän puolellaan –  eikä etenkään toimia jonkin marginaaliryhmän,  toisuskoisten tai ateistien käsikassarana.

Jos kirkko sellaiseksi muuttuu yleisemminkin, sekin vaipuu syvemmälle ja syvemälle siihen suohon, jossa se kieltäytyy ymmärtämästä.

Omia jäseniään.

Lähteet: HS, STT

Site Meter

Eilen putkahti viimein julkisuuteen se uutinen, jota (ainakin jotkut meistä) ovat odottaneet (kaiken tähän mennessä ryssineen) valtionjohdon viimeinkin tunnustavan julkisesti.

Vastoin valtionvarainministeri Jyrki Kataisen (kok) ilmoituksia siitä, että meillä on varaa, (rikostutkinnan kohteena oleva) pääministeri Matti Vanhanen (kesk) ilmoitti  maanantai-iltana virka-asunnossaan Kesärannassa:

”Suomalaisille annetun hyvinvointilupauksen toteuttamiseen ei ole rahaa”

Tämä asia on ollut  – aika hyvin ja aika pitkään – kansalaisten tietoisuudessa ja tajunnassa, mutta ilmeisesti poliittinen kulttuuri on aidosti muuttumassa siihen, että poliitikonkin pitää jossain vaiheessa luopua ”ei”-mantran julistamisesta.

Toisaalta Vanhanen lopettelee uraansa politiikassa samalla tavalla kuin hän on sitä  toteuttanutkin – siirtämällä vastuun omista toimistaan Suomen kansalle ja seuraajalleen sekä irtisanoutumalla aikaisemmista puheistaan ja lupauksistaan.

Media kertoi siis eilen, että Suomen julkinen talous on ajautumassa umpikujaan.  Suomessa on aloitettava mittava sopeutusohjelma, kertoo valtiovarainministeriön tuore raportti. Tässä yhteydessä termi julkinen talous tarkoittaa valtiota, kuntia ja erilaisia sosiaaliturvarahastoja (esimerkiksi eläkeyhtiöiden hallussa olevia eläkerahastoja).

Julkisen talouden kestävyysvaje on jo 5,5 prosenttia bruttokansantuotteesta. Vaje on uhannut aiempienkin tietojen mukaan, mutta nykyinen  talouskriisi – ja sen aikana hallituksen suruton velanotto –   on pahentanut tilannetta.

Kestävyysvaje kertoo, kuinka paljon pitäisi löytää säästöjä tai lisätuloja, jotta raha riittäisi tulevaisuudessakin esimerkiksi terveyskeskusten ja koulujen pyörittämiseen ja eläkkeiden maksamiseen.

Vanhasen hallituksen tyylin  koreografisesti sopien, tämä sopeutusohjelma alkaa heti ensi vaalikaudella eli kevään 2011 eduskuntavaalien jälkeen. Eli Vanhasen hallitus mätkäyttää seuraavan hallituksen persauksilleen jäähän – kerien tai ilman.

Ministeriön raportin laatinut ylijohtaja Jukka Pekkarinen laskee, että sopeutus vie koko vuosikymmenen eli kaksi vaalikautta. Taloutta pitäisi joka vuosi vahvistaa 1,5 miljardilla eurolla. Pekkarinen korostaa sitä, että toimien pitää tulla pian. Käytännössä se tarkoittaa leikkauslistoja ja veronkorotuksia.

Vanhanen on (tyylilleen aina uskollisena) ilmoittanut puolestaan, ettei menoleikkauksia tarvita, vaan muut keinot riittävät.

Tämän (kauan tiedossa olleen) vajeen paikkaaminen pelkästään tuloveronkorotuksilla,  tarkoittaisi nykyisten tuloverotuottojen kaksinkertaistamista. Se taas tarkoittaisi nykyisen taloudellisen taantuman aikana sitä, että ne joilla vielä on tuloverotettavia töitä, läkähtyisivät ennätysmäisen verotaakan alle.

Vasemmiston näkemyksen mukaan, verojen nostaminen on aina paikallaan ja heidän mielestään paljon lisätuloja olisi saatavissa esimerkiksi poistamalla verotuet eli erilaiset verovähennysoikeudet. Verotukien poistamisen  merkitys olisi valtion budjetissa noin 13 miljardia , joten (vasemmistolaisen näkökulman mukaan) yksin niiden poistaminen täyttäisi kestävyysvajeen.

Jos koko vaje haluttaisiin puolestaan (libertalistien toiveiden mukaan)  täyttää pelkillä menoihin kohdistuvilla leikkauksilla, se tarkoittaisi julkisten menojen leikkaamista 11 prosentilla. Pelkästään valtion rahoista otettuna se tarkoittaisi neljäsosaa valtion budjetista.

Konsensukseen perustuvassa yhteiskunnassa talouden tasapainotukseen (l.konsensuspolitiikalla itseaiheutetun tuhon korjaamiseen) käytetään kuitenkin  useita erilaisia keinoja.

Tässä on jälleen kerran nähtävissä sekä perinteisen vasemmiston, että uuslibertalistien ajattelumaailmojen suurimmat sokeat pisteet.

Vasemmistolla on edelleen se  ikuinen ja sokea usko veronkorotusten autuaaksi tekevään voimaan hyvinvointiyhteiskunnan pelastusrenkaana – huomioimatta verotuksen kiristämisen aiheuttamia muita vaikutuksia.

Huomattavimpia nykyisiä  verotukia ovat ansiotulovähennys sekä laskennallinen asuntotulo. Nämä poistamalla saadaan kyllä budjetti tasapainoon, mutta seurauksena on ihmisten elämän kurjistaminen entisestään ja pakkohuutokauppojen esiin vyöry – kun asuntovelalliset eivät pysty enää huolehtimaan velvoitteistaan.

Kun tähän lisätään vielä kokonaisveroasteen korottaminen ja nykyinen sosiaalipolitiikka, päädymme ilman kaavailtua maahanmuuttajavyöryäkin seuraavan vaalikauden aikana hyvinvointivaltion konkurssiin.

Kun veroaste nousee liian kireäksi, kukaan ei halua tehdä töitä (etenkään jos saman toimeentulon saa kotona makaamalla). Jos kukaan ei tee töitä, kassassa ei ole rahaa hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitoon.

Hyvinvointiyhteiskunta on hiellä, verellä ja työllä aikaansaatu luomus. Se on aivan  liian arvokas (ja liian suurten uhrausten varaan rakennettu) annettavaksi pelkästään tällaisten (ajattelemattomien) haihattelijoiden käsiin.

Vuosi 1918 näyttää olevan heille aivan turhan kaukana historiassa (talvisodasta näköjään puhumattakaan…)

Toisaalta nämä libertalistit ovat supistuksiin ja hyvinvoinnin romuttamiseen (kuin pässi suuriin sarviinsa) uskova ja itsekeskeistä talouskasvumantraa kiljuva minä-minulle-kaikki-ja-heti-heimo.

Jos lakkautamme kaiken hyvinvointiyhteiskuntaan kuuluvan ja siirrymme ns. yövartijayhteiskuntaan, siirrymme hetken päästä anarkiaan ja yhteiskunnan menot (eli tuossa yhteisössä ainoastaan yksityisen omaisuuden valvontaan kuluvat) kasvavat hetkessä yli yhdenvertaisuuteen perustuvan yhteiskunnan rauhallisena pitävien välttämättömien menojen.

Tällaiseen yhteiskuntaan liittyy myös (vääjäämättä ja  jossain vaiheessa), joko yhteiskunnan vähäosaisten alistaminen puoliorjuuteen tai näiden korvaaminen yhteiskunnan ulkopuolelta tuodulla vierastyövoimalla.

(Sivuhuomiona; se mitä en ymmärrä, että miksi miksi jotkut libertalistit ovat maahanmuuttokriittisiä?. Etenkin jos suomalainen kansallisvaltio, oma kansa, kulttuuri, traditiot, käytöstavat ja kaikki siihen muuten liittyvä ei kiinnosta pätkääkään?

Onko näiden (nimeltä mainitsemattomien) ihmisten maahanmuuttokritiikin syy (jos he eivät noita asioita tunnusta) ksenofobia vai ihan aito rasismi?)

Hyvinvointiyhteiskunta on hiellä, verellä ja työllä aikaansaatu luomus. Se on aivan  liian arvokas (ja liian suurten uhrausten varaan rakennettu) annettavaksi pelkästään tällaistenkaan (itsekkäiden) haihattelijoiden käsiin.

Vuosi 1918 näyttää olevan heille aivan turhan kaukana historiassa (talvisodasta näköjään puhumattakaan…)

Tämän ministeriön julkaiseman raportin luvuissa ei kuitenkaan ole laskettu erilaisten (todellisten) rakenteellisten uudistusten varaan.

Vastoin eräiden ns.suurien ajattelijoiden  näkemyksiä, todelliset uudistukset tarkoittavat työnteon kannattavuuden lisäämistä, väestönkasvuun liittyvästä odotteesta luopumisesta ja työperäisen maahanmuuton patoamista (omaan massatyöttömyyteen perustuen).

Työnteon kannattavuuden lisääminen olisi erinomaisen helppoa pelkillä veroteknisillä toimenpiteillä. Jos työtulon nollaveroprosentti (edes valtionverotuksessa) nostettaisiin 700-1000 euroon kuukaudessa, suurin osa tällä hetkellä aikaansa kannusteloukuissa viettävistä suomalaisista palautuisi todennäköisesti kiljuen työelämään. Tätä kautta menetetyt tuloveroeurot palautuisivat valtion kassaan kasvavan kulutuksen ja välillisten verojen kautta.

Köyhällä kun saattaisi olla useampikin akuutti hankinta edessään, kuin varakkaammalla ja ultrakuluttaneella kanssakansalaisella  – vaikka jollakin olisi seitsemän autoa, ei hän pysty ajamaan niistä kuin yhdellä kerrallaan.

Väestönkasvun rajoittaminen on myös eräs tärkeä rakenteellinen muutos. Vaikka sen vaikutukset ovatkin  hieman hitaammat, se on ekologisesti, työvoimapoliittisesti, teollisesti ja rakenteellisesti jossain vaiheessa elintärkeää Suomella ja suomalaisten tulevaisuudella.

Meidän pitäisi (niin äkkiä kuin mahdollista) luopua ajattelusta, jossa >5,3 miljoonaa asukasta nähdään Suomen elinehdoksi. Tällainen ajattelu johtaa itse asiassa täysin päinvastaiseen tulokseen – Suomen tuhoutumiseen sivistys-, kansallis- ja hyvinvointivaltiona.

Nykyinen yli viiden miljoonan ihmisen muodostama väestömme on pääasiassa sodan ja sitä seuranneiden  ns.suurten ikäluokkien syntymän  aiheuttama tilastollinen harha – jota on pahentanut täysin järjetön ulkomaalaispolitiikkamme ja EU:n jäsenyys.

Kun suuret ikäluokat siirtyvät noin 10-15 vuoden sisällä luonnollisella tavalla historiaan, Suomen väestön pitäisi antaa painua luonnolliseen määräänsä – noin 3,5 – 4 miljoonaan suomalaiseen. Siitä miten tästä mahdollisesta ylikäymisen ajasta selviydytään, jos työvoimapula tuleekin (johon en enää milloinkaan  suostu uskomaan tällä näytöllä), olen kertonut aikaisemmin esimerkiksi täällä.

Ehkä tärkein kaikista näistä toimenpiteistä on kuitenkin työperäisen maahanmuuton rajoittaminen. On täysin järjetöntä jakaa samaan aikaan suomalaisille yhteiskunnallisia tukia työttömyyden ajalta ja raahata maahan (usein alle minimipalkan ja – työehtojen työtä tekevää) ulkomaalaista työvoimaa. Tähänkin pystymme puuttumaan lainsäädännöllä (ja aktiivisilla toimilla), ilman että EU:lla olisi sanansijaa asiassa.

Puhumattakaan eräiden todellisuudeesta vieraantuneiden elitistien näkemyksistä siitä, että tällaisen ns.työperäisen maahanmuuttajan mukana pitäisi tuoda koko hänen sukunsa – rasittamaan jo muutenkin vinossa olevaa huoltosuhdettamme.

Lainaan tähän erään Kullervoblogin lukijan oivaltavaa kommenttia:

Kuka sitten elättää sen 500000 (Helsingin väestömäärän kokoisen lisäväestön sitä kuuluisaa työvoimapulaa odotellessa?

Kirjoitukseen linkitetyn (ilmeiasesti luotettavan) tilaston mukaan työllisiä oli vuoden 2009 joulukuussa 2 410 000. Kun koko väestö on 5 350 000 (nyt 5352332) ja siitä vähennetään tämä 2 410 000, tulokseksi saadaan 2 940 000.

Tästä päästään sellaiseen lukuun, tämän lyhyen laskutoimituksen 2 940 000 – 2 410 00 = jälkeen, kuin 530 000.

Meillä on nytkin yli puoli miljoonaa ruokittavaa enemmän kuin ruokkijoita. Tällaisen suunnitelman jälkeen pelkkä ns. vierastyövoima noataa ruokittavien määrän yli miljoonan.

Tämän kun kertoo vaimolla + kolmella lapsella + mummilla + ukilla eli kuudella luku onkin , lyhyen laskutoimituksen jälkeen 500000 x 6 =, 3 000 000.

Tähän 3 000 000 miljoonaan kun listään kotimainen elätettävä väestö 500 000, ollaan siinä tilanteessa, että huoltosuhteemme on muuttunut raskaasti negatiiviseksi.

Vai uskooko joku, että 2 400 000 ihmisen työllä voidaan elättää 3 500 000 työvoiman ulkopuolista ihmistä ja säilyttää siinä sivussa vielä hyvinvointiyhteiskunta?

Niinpä niin… Siinä muuten kysymys…

Puhumattakaan sitten humanitaarisesta maahanmuutosta. Nykyinen täysin hallitsematon humanitaariseen maahanmuuttoon liittyvä politiikkamme tulee jouduttamaan (tällaisena jatkuessaan) hyvinvointivaltiomme romahdusta, etnisiä konflikteja, avointa rasismia ja yhteiskunnallisia väkivaltaisuuksia.

Minusta on aivan käsittämätöntä se, miten sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen voi leijua kaksi metriä maan pinnan yläpuolella. Miten hän voi kuvitella, että kieli- ja ammattitaidoton, lapsia kotona hoitava ja kulttuurinsa mahdollisesti alistama maahanmuuttajanainen voisi ”tienata” sosiaalisesti subventoiduilla tukirahoilla enemmän kuin 20 senttiä työtätekevän suomalaisen eurosta?

Maahanmuuttajanaiset ovat taloudellisesti hyvin heikossa asemassa. Siinä missä naisen euro on Suomessa 82 senttiä, maahanmuuttajanaisen euro on vain noin 20 senttiä, sanoo Etnisten suhteiden foorumin puheenjohtaja Ritva Viljanen.

Kuule Ritva, ei se ole 20 senttiä kummallisempi suomalisenkaan – miehen tai naisen – saama sosiaalinen tulonsiirto. Työ on työtä ja tulonsiirrot ovat tolonsiirtoja.

Koska muuten aloitat suomalaisen syrjäytyneen, köyhän tai työttömän puolesta puhumisen? Luulisi feministiä kiinnostava se, kuinka paljon Suomessa onkaan vielä sodan kärsineitä ja sotien jälkeen suomalaisen yhteiuskunnan ritvoille rakentaneita tyynejä ja hilmoja – ilman työeläkettä, pelkän kansaneläkkeen perusosan varassa kituuttaen?

(Kysymys oli retorinen. Tyyne ja Hilma ovat vääränvärisiä tai vääräuskoisia herättääkseen rouva kansliapäällikön mielenkiintoa.)

Kun lukee näitä ministeriöiden kommentteja tulee (kansalaisena) varsin skitsofreeninen olo. Eikä sisäministeriössä todellakaan tiedetä sitä, missä jamassa Suomi on. Luuleeko Viljanen, että rasistiset rahanjakotalkoot vieläkin jatkuva?

* * *

Niin… Minulla on muuten eräs muukin ihan vakava ehdotus säästötalkoisiin. Lakkautetaan parlamentarismi, poistetaan palkkalistoilta kaikki poliittiset virkamiehet ja palkataan näiden tilalle aitoja alojensa ammattilaisia.

Niin – ja alistetaan kaikki yhteiskunnalliset asiat (myös nimitykset) suoraan kansanäänestykseen. Ehkä siten saamme pelastettua jotain kansallisvaltiosta – sekä sen solidaarisuuteen perustuvasta hyvinvoinnista.

Ehkä saamme näin karsittua myös tarpeettomat rimpsut pois hyvinvointivaltion turvaverkosta.

Lähteet: VM, SM, UM, HS, STT, IL, Wikipedia

Site Meter