Eilen tehtiin eräs virstanpylvään alitus suomalaisessa nettimaailmassa. Tähän samaa WordPress-palveluun ( jota mekin käytämme alustana) ilmestyi (mahdollisesti, todennäköisesti ja ilmeisesti)  ensimmäinen osa viime kesänä erään vasemmistopoliitikon suustaan lipsauttamasta laittomasta henkilörekisteristä (hän ei ilmeisesti sitten uskaltanut julkaista sitä omissa nimissään).

Julkisuuteen levitetyssä rekisterissä kerrotaan hyvin yksityiskohtaisesti ihmisen koko nimi, henkilötunnus, kotiosoite, yrityssidonnaisuudet ja niin edelleen – kaikki sellaisia tietoja joiden julkaiseminen ( jo pelkästään bona fide-aikein) on rangaistavaa lainsäädännössämme.

Poliisi tekee tietysti oman harkintansa mukaan omat johtopäätöksensä, mutta tässä tapauksessa on kuljettu sen viivan yli, minkä jälkeen poliisin olisi syytä puuttua kyseisen henkilörekisterin pitäjien ja julkaisijoiden toimiin.

Yksinkertaistaen, jos poliittinen johto hyväksyy kaikesa hiljaisuudessa tällaisen äärivasemmistolaisen toiminnan, eivätkä lakia valvovat viranomaiset, aika vauhdilla,  puutu tähän touhuun, silloin poliitikot ja viranomaiset sallivat poliittisen sisällissodan syttymisen tässä maassa.

Niin se vinkki. Kun kerran Antifaa ei ole Suomessa eikä selin Adidas-veryttelytakissa kuvaajaan päin seisovalla vasemmistolaisella (laittoman?) henkilörekisterin pitäjällä ole mitään tekemistä kyseisen (hänen ilmoituksensa mukaan olemattoman) anarkistijärjestön kanssa, kannattanee tutkia herran tietokoneen kovalevy (josta viimeksi Oulussa tunnistettiin, julkisuuteen päässeen tiedon mukaan, ihmisiä ihan ikiomasta henkilörekisteristä) ja kyseisen poliitikon suhde tähän sivustoon (joka julkaisi tässä kirjoituksessa mainitun laittoman henkilörekisterin internetosoitteen ensimmäisenä).

Copyright Kari Halkola via Hommaforum

Site Meter

KK

Niin? Mikä on suomalainen anarkisti pähkinänkuoressa?

Yksinkertaistaen:

***

Suomalainen anarkisti ei ole mikään anarkisti – hän surullisenhupaisa pahaaoloaan ja rahattomuuttaan ympäristöönsä purkava angstinen teini.

Site Meter

KK

Päivän Pravdan mukaan sisäministeri Päivi Räsänen(kd) antaisi poliisille oikeuden käyttää passeja varten kerättyjä sormenjälkiä vakavien rikosten selvittelyssä.Hänen mukaansa tämä olisi tarpeen yhteiskunnan yleisen edun vuoksi.

Ja kuka se tässä tapauksessa määrittelee yhteiskunnan yleisen edun?

Koko uutinen haisee sille, että  yhteiskunnan yleisen edun määrittelijä on sisäministeriössä lorviva (ja jatkuvasti tarkoituksella budjettinsa ylittävä)  poliisin ylijohto – Räsänen (kuten Anne Holmlundkin ennen häntä) on vain marionetti.

Suurin ongelma tässä on siinä, että valtiovalta lupasi tuota rekisteriä kerätessään omille kansalaisilleen, ettei rekisteriä käytetä muuhun kuin matkustaja-asiakirjojen varmentamiseen.

Jos nyt käy niin, että (ilmeisesti koko hankkeen takana luimisteleva ja kyyhöttävä) poliisiylijohto saa tämän laajennuksen aikaan (vastoin valtiovallan auktoriteetilla annettua ja perustuslakivaliokunnan siunaamaa lupausta), niin se on aito askel kohti poliisivaltiota.

Muistaen myös edelleen sen tosiasian, että poliisiin kohdistuvia rikosepäilyjä Suomessa tutkii toinen poliisi – ei mikään luotettava ulkopuolinen instanssi.

Site Meter

Jk. Pitää muistaa myös, että mikään sisäministeriössä ei tapahdu ilman kansliapäällikkönä häärivän Ritva Viljasen suostumusta. Viljanen on ollut viime aikoina muutenkin tapetilla – hänen kannaltaan  hieman epäedullisissa ympyröissä ja yhteyksissä.

HP

Oikeassa olemisen ja omien ennusteiden toteutumisen pitäisi kaiketi olla positiivinen asia. Jostain syystä tääällä toteutuneet skenaariot ovat olleet lähinnä negatiivisia tapahtumaketjun kohokohtia tai huipenuksia.

Vanhoja tekstejä tonkiessani huomasin, että olen ennustanut aika tarkasti vähemmistövaltuutetun virkaan liittyvän kehityksen  jo nykyistä edeltävän viranhaltijan nimitysprosessin aikana:

Pääsemmekö kenties näkemään ensimmäisen maahanmuuttajataustaisen vähemmistövaltuutetun komentelevan suomalaisten enemmistöä, vai käykö tässä kenties niin, että VN muuttaa pätevyysehtoja ja saamme seuraavaksi vähemmistövaltuutetuksi avoimessa yliopistossa lakia lukeneen anarkian- ja suomalaisvihan ykkösnimen – Akuliina Saarikosken?

Väärässä olin ainoastaan siinä, että seuraavalla kierroksella tuohon virkaan (epäpätevänä) nimitetyksi tuli oikeustieteen ylioppilas Eva Biaudet.

Ehkä tulemme vielä näkemään senkin ajan, kun avoimessa yliopistossa pari oikeutieteen luentoa kuunnellut (ja sen jälkeen itseään oikeustieteen opiskelijaksi nimittävä) entinen raitiovaunun kuljettaja  ja nykyinen (YLE:ssä julkisin varoin yksipuolista vihapropagandaa suoltava)  anarkisti toimii vähemmistövaltuutettuna?

Ja ehkä näemme senkin, kuinka nuorten vasemmistonaisten käsitys siitä, että joitain lakeja saa rikkoa vasemmistolaisen ideologian oikeutettamana tulee yleiseksi ohjenuoraksi koko yhteiskunnassamme – Kapteeni Anarkian heitellessä syrjiviksi katsomiensa yritysten ja yksityisten ihmisten ovista sisään polttopulloja ja hajottaessa toisten omaisuutta – vähemmistövaltuutetun virkaa toimittaessaan.

Eva Biaudetin nimittämisen epäpätevänä virkaansa runnoi muuten (vastoin hallituksen enemmistön mielipidettä) sisäministeriön kansliapäälikkö Ritva Viljanen – joka puolestaan runnottiin virkaansa huonompana vaihtoehtona ja vastoin hallituksen yksimielistä ehdotusta demokraattorimme presidenttimme Tarja Halosen toimesta – vastoin kaikkia demokratian periaatteita.

Viljasen maailmankatsomuksesta poikeaavaa ideologiaa tunnustavan ihmisen näkökulmasta katsoen, Viljanen on useaan kertaan venytellyt valtansa ja niihin liittyvien oikeuksiensa rajoja.

Tilanne on johtanut nyt siihen, että Viljasen viime viikkoinen avautuminen joutui hieman tarkemman tarkastelun alle. Perussuomalaisten työmies Matti Putkonen nimittäin haluaa selvittää sen ,  voiko  enää kansliapäällikkö Viljanen ihan oikeasti toimia nykyisessä puuhassaan.

Tämä asia on sellainen, että se tuntuu kiinnostavan Putkosen lisäksi meitä muitakin.

Site Meter

KO

Onko Suomen laki täydellinen?

HS:n toimituspäällikkö Reetta Räty on päästänyt näppäriltään kerrankin ihan asiallisen ajatuksen . Hän toteaa päivän Hyysärissä, että keskustelu on rasittavaa, jos toinen osapuoli kieltäytyy ymmärtämästä, mistä keskustellaan.

Tämä on sellainen asia, josta olen täysin samaa mieltä Reetta-tyttösen kanssa – tosin ilmeisen eri syistä, kuin Räty. Mutta yhtä kaikki, keskustelu, jossa keskustelijat eivät ymmärrä tosiaan, on aika rasittavaa ja yleensä täysin hedelmätöntä.

Ikävä kyllä, tämä asia on lisääntynyt viime aikoina käydyssä yhteiskunnallisessa keskustelussa ja siitä on tullut valitettavasti maan tapa. Tällä pohjalla kenenkään tuollaiseen syyllistyvän on turha kitistä siitä, että tämä tiputetaan keskustelusta ja vastauksia ei tule.

Räty heittää omasta puolestaan keskusteluun parikin esimerkkiä. Ensimmäiseksi hän ottaa aiheekseen yhteiskunnalliseen (kansanvallan ulkopuoliseen) kansalaistottelemattomuuteen ja suoranaiseen rikollisuuteen toiminnassaan syyllistyvät ns.eläinoikeusjärjestöt ja heidän tukiverkostonsa vihreät.

Tuosta suunnasta lentelee taas ja jälleen kerran(kevät on ilmeisesti taas tulossa) kovenevia vaatimuksia siitä , että turkistarhauksesta pitäisi luopua Suomessa.

Rätyäkin  kiukuttaa hallituksen ja ministerien vastaus siitä, että turkistarhaus on laillinen elinkeino Suomessa.

No niin on! Ja siksi nyt ehdotetaan, että lakia pitäisi muuttaa. Voisivatko tarhauksen kannattajat siis perustella, miksi eläinten häkkikasvatuksen pitää olla laillista? Saataisiin kiinnostava keskustelu ihmisten ja eläinten väleistä, ehkä jopa vastuusta ja tunteista.

Mutta ei. Laillinen elinkeino, laillinen ammatti, laillinen turkistarha, sanat soivat keskusteluohjelmissa, blogeissa, kyselytunnilla.

Ongelma tässä keskustelussa ei ole kuitenkaan laillinen elinkeino – ongelma on se, että reettarädyt ja kettutytöt pyrkivät määrittelemään oman maailmankuvansa mukaan oikean ja väärän – ja pakottaisivat muutkin varsin mielellään joko alistumaan tahtoonsa tai muuttamaan oman mielipiteensä kulloisestakin asiasta.

Ottamatta tässä muutenkaan kantaa siihen, että koskevatko ihmisoikeudet eläimiä, niin tietynlainen ulkopuolisuus, maailmankuvan pahanlainen vääristyminen ja puhdas omien tavoitteiden härkäpäiseen ajamiseen (laillisesti tai laittomasti) perustuva itsekkyys loistaa läpi.

Mitä vahvemmaksi ns.kansalaistottelemattomuuden ja suoranaisen rikollisen painostuksen annetaan kasvaa tässä maassa, sitä kauemmaksi luisumme kansanvaltaisesta ajattelusta ja yhteiskuntajärjestyksemme (rauhasta nyt puhumattakaan) rapisee pala palalta pienien kovaäänisten painostusryhmien vaatimusten jalkoihin.

Jokainen voi miettiä sitä, kuinka paljon eri ryhmien  keskinäistä ymmärrystä lisää se, että yhteiskunnallinen keskustelu ajautuu huuto- ja uhkailukilpailuksi.

Kuten jo sanoin, olen kuitenkin eräistä asioista Reetan kanssa samaakin mieltä.Reetta menee erään todellisen yhteiskunnallisen ongelmamme  olemukseen.

Suomessa ei voi puhua vaalirahasta toistelematta, että rahankeräys ja tuen ottaminen on laillista. Niinhän se on. Vaalirahailmoitukseen on laillista kirjoittaa KMS, vaikka raha on tullut yritykseltä, jolla on jokin syy peittää lahjoituksensa.

Miksi rahan alkuperän peittäminen sallitaan?

Siitä ei puhuta, kun rikostutkintoja riittää, ja noin muuten: vaalirahoitus on laillista, niin laillista.

Miksi meillä on eduskunta, jonka työ on säätää lakeja, jos lait ovat jo nyt erehtymättömiä? Olemmeko saavuttaneet kehitysvaiheen, jossa Suomen laki määrittelee, mikä on oikein ja mikä väärin? Ja miksi ihmeessä juuri kansanedustajat ovat kovimpia perustelemaan kantojaan lailla – he kuitenkin muuttavat lakeja työkseen!

Reetta vastasi itse esittämäänsä kysymykseen. Vanha sananlasku sanoo, ettei korppi korpin silmää noki – ei tässäkään tapauksessa.

Niin kauan kuin monipuoluejärjestelmäämme kuuluva parlamentarismi huseeraa kukkona tunkiolla ja poliittisen kaurapuurokompromissein huolehditaan siitä, että kaikki poliitikot hyötyvät henkilökohtaisesti asemastaan jakokoneiston jäseninä, niin pitkään on turha olettaa eduskunnan puuttuvan sisällään olevaan rakenteelliseen korruptioon.

Vaikka maailmalla Suomea on pidetty pitkään korruptiovapaana vyöhykkeenä, niin KMS:n, Punajuuren ja Nuorisosäätiön kautta julkisuuteen tulleet yhteiskunnallisesti epämiellyttävät asiat eivät olleet ns. yksittäistapauksia.

Ne olivat vain jäävuoren huippu siitä suomalaiseen politiikkaan vuosikymmenien saatossa hiipineestä korruptiosta ja julkisen aseman väärinkäyttämisestä. Ainoa tapa päästä siitä eroon on siirtyminen suoraan kansanvaltaan – ja valvontaan.

Räty kommentoi kirjoituksessaan myös luterilaista kansankirkkoamme. Aikaisemmin hän on keskittynyt kirkon ja siihen liittyvien traditioiden mollaamiseen, mutta nyt hän löytää jotain omasta mielestään positiivistakin kirkon toiminnasta.

Viime viikolla apulaisoikeusasiamies ilmoitti, että kirkolla ei ole laillista oikeutta antaa turvapaikkaa ihmiselle, jota ollaan karkottamassa.

Kirkosta vastattiin, että laki tai sen tulkinta voivat olla epäoikeudenmukaisia. Silloin pitää vaatia oikeutta.

Kerrankin: hyvä kirkko!

Tämäkin noudattaa samaa kaavaa. Ateistit katsovat oikeudekseen komennella sellaista instanssia, jonka jäseniä he eivät olet. Kun kirkko suorittaa omaa yhteisöllistä tehtäväänsä, se kelpaa näiden ihmisten sylkykupiksi tai se unohdetaan kokonaan. Vai olettekko lukeneet Reetan tai jonkun hänen tovereistaan kirjoittaneen koskaan esimerkiksi Kirkon kotimaanavusta?

Kirkon olisi tässä tilanteessa hyvä muistaa se koko olemuksensa ydin: antakaa keisarille se mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle se mikä Jumalan on.

Unohtamatta siitä, että kirkko koostuu omista jäsenistään ja kirkon pitäisi olla yhteisönä heidän puolellaan –  eikä etenkään toimia jonkin marginaaliryhmän,  toisuskoisten tai ateistien käsikassarana.

Jos kirkko sellaiseksi muuttuu yleisemminkin, sekin vaipuu syvemmälle ja syvemälle siihen suohon, jossa se kieltäytyy ymmärtämästä.

Omia jäseniään.

Lähteet: HS, STT

Site Meter

Onneksi olkoon Johanna Suurpää – sitkeä uurastuksesi on jälleen palkittu. Neuvostovaltio Valtioneuvosto nimitti uutisten mukaan torstaina Sinut oikeusministeriön kansandemokratia- ja vähemmistökieliasioiden yksikön johtajaksi .

Tämä (valtiohallinnolle nykyään tyypilliseen tapaan) viiden vuoden määräaikainen työ alkaa maaliskuun alussa.

Suurpää on toiminut joulukuusta 2007 lähtien vähemmistövaltuutettuna. Palaan Suurpään  työuran aikaisempiin vaiheisiin myöhemmin. Se kenestä tulee sitten Suurpään seuraaja vähemmistövaltuutettuna onkin toinen kysymys.

Pääsemmekö kenties näkemään ensimmäisen maahanmuuttajataustaisen vähemmistövaltuutetun komentelevan suomalaisten enemmistöä, vai käykö tässä kenties niin, että VN muuttaa pätevyysehtoja ja saamme seuraavaksi vähemmistövaltuutetuksi avoimessa yliopistossa (pari yleisökurssia)  lakia lukeneen anarkian ja suomalaisvihan ykkösnimen – Akuliina Saarikosken?

Kannattaa muistaa myös se, mistä Johannan ura alkoi.  Hän tuli rymisten julkisuuteen edellisen laman alla. Tuolloin poliisi esti hänen pääsynsä somalialaisia pakolaisia täynnä olleen laivaan.

Tämä johtui siitä, että kun ensimmäinen somaliryhmä saapui Suomeen, neiti Suurpää oli myös aluksessa – humanitaarisella maahanmuutolla rahoja käärivän Pakolaisapu ry:n juristina. Tuolloin nykyinen laillisuudenvalvojamme kunnostautui esittelemällä aivan omasta hihastaan revittyä laintulkintaa, vastustamalla viranomaisia ja neuvomalla myös – ilmeisesti – maahantulijoita hakemaan turvapaikkaa ja hävittämään matkustusasiakirjansa.

Hän ilmoitti tuolloin (HS 27.8.1990):

”YK:n ihmisoikeusjulistuksen mukaan jokaisella on oikeus hakea turvapaikkaa. Pakolaissopimus tarkentaa asiaa: pakolainen voi tulla maahan jopa laittomasti eli hänen matkustusasiakirjojensa ei tarvitse olla kunnossa. Paitsi viisumia pakolainen ei tarvitse välttämättä laillista passiakaan, jos hän heti rajalle tultuaan ilmoittaa oikeat henkilötietonsa.”

Suurpää väitti myös, ettei tuolloisesta Suomen laista löytynyt  perusteita viisumin vaatimiseksi (sic!).

Suurpään mukaan viranomaiset vertasivat Suomen silloista tilannetta perusteettomasti Ruotsiin.

”Ruotsiin oli tullut vuoden aikana lähes 30000 pakolaista, kun rajoituksiin ryhdyttiin. Suomeen ei ole tullut vielä kohtuuttoman paljon pakolaisia.”

Erässä asiassa täytyy antaa tunnustusta Suurpäälle. Täytyy nostaa tuollaisesta mistään ympäristötekijöistä tai yleisestä mielipiteestä piittaamattomuudesta (kansanvallan periaatteista nyt  puhumattakaan) harjoitetusta  härkäpäisyydestä määrätietoisuudesta Suurpäälle hattua. Hän on tehnyt  kaikkensa saadakseen tuon tilanteen korjatuksi haluamakseen.

Miten asiat sitten todellisuudessa menivät (ja olivat) tuolloin? Poliisi sai tiedon somalien maahantulosta etukäteen Tallinnasta viranomaistaholta. Helsingin poliisilaitos otti tulijoihin satamassa tiukan linjan.  Helsingin poliisilaitoksen komentaja Paavo Koskela perusti päätöksensä tuolloiseen lainsäädäntöön:

”Lähdin siitä, että kyseessä on luvaton maahantulo, jonka estimme”,

Aluksen päällikön velvollisuus oli (ja on) huolehtia siitä, että kaikkien aluksessa olevien henkilöiden matkustusasiakirjat ovat kunnossa. Muuten aluksen päällikkö on velvollinen viemään matkustajat takaisin. Poliisikomentaja Koskelan mukaan laivan purseri oli kertonut, että somalien viisumit olivat kunnossa Tallinnassa.

Suomen tullissa (Pakolaisapu ry:n terhakoiden tätien, Suurpään ja Kirsi Hytinantin laivassa tapahtuneen vierailun jälkeen) viisumia ei kuitenkaan ollut ollut yhdelläkään somalilla. Passi sen sijaan puuttui vain noin kymmeneltä. Suuresta osasta somalien passeista oli revitty yksi sivu irti. Poliisi epäilee, että kyseisellä sivulla oli väärennetty Suomen viisumi.

Laivan käytäviltä löytyi kaksi Etiopian passia, joissa oli väärennetyt viisumit. Kukaan ei kuitenkaan tunnustanut näitä passeja omakseen.

Näin Suomi sai ensimmäiset humanitaarisen maahanmuuton perusteella Suomeen saapuneet somalinsa.

Suurpään työura jatkui tuosta eteenpäin samoissa (suppeissa ja yksipuolisissa) merkeissä. Hän on toiminut ulkoasiainministeriön ihmisoikeuspolitiikan yksikön päällikkönä, Turvapaikkalautakunnan sihteerinä ja Pakolaisneuvontapisteen lakimiehenä. Hän on toiminut myös asiantuntijana Wienissä ja Tallinnassa maahanmuuttoasioihin liittyen.

Toimiessaan ns.kansalaisjärjestöjen ylläpitämän pakolaisneuvontapisteen lakimiehenä Johanna Suurpää valittiin myös Vuoden Kellokkaaksi (HS 1.3.1990). Naistoimittajien yhdistys valitsee Kellokkaakseen vuosittain henkilön, joka on merkittävällä tavalla kiinnittänyt huomiota ajankohtaiseen kysymykseen.

Johanna Suurpää oli tuolloin työskennellyt pakolaisneuvontapisteessä lähes kaksi vuotta. Työ oli määräaikainen ja saattoi loppua vuoden vaihteessa.

Tuolloin hän vaati Suomeen perustettavaksi pikaisesti riittävin valtuuksin varustettu ulkomaalaisvaltuutetun virkaa.

Näin jälkikäteen tarkasteltuna tulee äkkiä mieleen, että jo tuolloin Suurpää tähtäsi nykyiseen Vähemmistövaltuutetun virkaansa – ja oli uutterasti luomassa itselleen oksaa josta ponkaista suoraan vallan ytimeen.
Uutterasti hän on ollut sittemmin vähemmistövaltuutettuna vaatimassa ja komentamassa lakejamme säätävää Eduskuntaa. Vähemmistövaltuutetun viran myötä tulleet saavutukset eivät kuitenkaan ole olleet ilmeisesti Suurpään mielestä riittäviä, joten tämän uuden nimityksen mukana tullut mahdollisuus päästä (demlalaisen toverinsa oikeusministeri Tuija Braxin johdolla) suoraan lainsäätämisen ytimeen – niiden valmistelutyöhön –  on ilmeisen tervetullut

Tämä uusi Demokratia- ja kieliasioiden yksikkö perustettiin (tilaustyönä) oikeusministeriöön tämän vuoden alusta. Yksikkö huolehtii kansalaisvaikuttamiseen, vaalien järjestämiseen ja kehittämiseen, puoluelakiin sekä kieliasioihin liittyvistä tehtävistä.

Kansalaisvaikuttamisen alistaminen oikeusministeriön alaisuuteen on mainio tapa kiristää sensuuria ja kaventaa kansalaisten perusoikeuksiin kuuluvaa sanan-, mielipiteen- ja yhdistymisvapautta.

Demlalaisesta vaalien järjestämisestä kansalla on jo aikaisempaa kokemusta – persauksilleen menneen Braxin masinoiman (lippuäänestystä helpommin manipuloitavissa olevan) sähköisen äänestyskokeilun tiimoilta.

Puoluelain alistaminen Suurpään peukalon alle takaa puolestaan sen, että nykyinen korruptoitunut näennäisdemokratia saa jatkaa edelleen –  huolimatta yhä  äänekkäämmiksi käynneistä vaatimuksista siirtyä kohti suoraa kansanvaltaa (ja etenkään huolimatta vaalirahaskandaalista ).

Kieliasioiden alistaminen samaan sylttytehtaaseen, helpottaa lähinnä marginaalisen RKP:n tavoitteita luoda keinotekoisesti lisää ruotsinkielistä väestöä Suomeen:

RKP on uussuomalaisten puolue, joka haluaa houkutella mukaan maahanmuuttajia puoluetyöhön, myös johtaviin elimiin. Tavoitteemme on, että joka neljäs maahanmuuttaja valitsee ruotsin kielen ensimmäiseksi vieraaksi kielekseen.

(Asiasta on kirjoittanut myös Mikko Ellilä)

Kun Johanna Suurpää nimitettiin kyseisen yksikön päälliköksi, yhteiskuntamme saattoi astua taas uuden askeleen lähemmäksi kansandemokratiaa. Uskallan epäillä, että seuraavan vuoden aikana Suurpään yksikkö valmistelee yhden jos toisen yleistä oikeudentajua vastaan olevan ja enemmistöä alistavan lakiehdotuksen Eduskunnan kumileimasimen alle vahvistettavaksi.

Lähteet: VN, UM, SM, STT, HS

Site Meter

Jk. Kun Johanna kuitenkin lukee tämän kirjoituksen, haluaisin esittää hänelle yhden kysymyksen. Oletko vielä samaa mieltä kuin vuonna 1990?

”Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.”


Päivitys 120210 2242: Myös Yrjö on käsitellyt samaa aihetta.

Sulkekaa Pagani. Ei ehtoja, ei selityksiä. Riisukaa aseista Frontexin laivat ja helikopterit. Ei ehtoja, ei selityksiä. Jakakaa kaikille vapautuspaperit. Vapauttakaa lapset, naiset ja miehet, ilman ehtoja, selityksittä.


Voimalehden sylipuudeli Fifi 31.1.2010

Tuo paljonkertova kommentti liittyy artikkeliin Lesvoksesta tuntemattomaan, jossa Tarek , läpikulkusiirtolainen, vaatii oikeutta nähdä vallihaudan takana oleva paratiisi, josta on kuullut niin paljon. Samassa raja-aiheisessa kommunikeassa joukko eurooppalaisia vihervasemmistolaisia vaatii maanosan rajojen demilitarisointia.

Tuota samaa tavaraa löytyy lisää täältä.

Bon Appetit!

Lähde: Voima/Fifi

Site Meter

Helsingin Sanomien urheaan (ja todellisuudesta vieraantuneeseen) päätoimittajakuntaan kuuluva isovelihahmo uskaltaa hyökätä eilisen propagandapläjäyksen pääkirjoitussivulla suomalaisten kimppuun – kansanryhmänä karkeasti yleistäen ja yleisellä tasolla – pidättäytyen kuitenkin tyylikkäästi anonyymiteetin takana.

Ehkä minäkin uskallan arvostella tässä tuota kuvottavaa propagandistista oksennusta – myös anonyyminä?

Otsikolla Edes lapset eivät välty suomalaiselta rasismilta nimetyssä kirjoituksessa mennään tyylillisesti, asiallisesti ja tarkoitushakuisesti niin alas, että ainoastaan ja ehkä tämä saman mielipideaviisin aikaisempi tökerö tuherrus pystyy alittamaan riman yhtä tyylittömästi.

Suomalaisten kyky edes sietää ihmisiä – suvaitsemisesta puhumattakaan –, jotka poikkeavat ihonväriltään, ulkonäöltään tai kieleltään kantaväestöstä on vielä hyvin ohutta. Suurimmillaan suvaitsevaisuus ilmenee juhlapuheissa, puolue- ja yritysjohtajien lausunnoissa ja koulujen opetussuunnitelmissa.

Tämä havainto pitää varmasti jollain muotoa paikkaansa.

Näennäissuvaitsevaisuus on todellakin suurinta niissä joukoissa, jotka pyrkivät hyötymään taloudellisesti humanitaarisesta maahanmuutosta ja niissä jotka ovat vieraantuneet täydellisesti suomalaisten enemmistön arjesta ja siihen liittyvästä todellisuudesta. Kolmas ryhmä on tietysti tämä monikulttuurihumalassa sekoileva kukkahattutätien ja -setien varsin pieni (mutta sitäkin kovaäänisempi) joukko.

Toisaalta tuo väite, että suomalaisten kyky edes sietää ihmisiä – suvaitsemisesta puhumattakaan –, jotka poikkeavat ihonväriltään, ulkonäöltään tai kieleltään kantaväestöstä on vielä hyvin ohutta, ei itse asiassa pidä paikkaansa.

Suomalaisuus on lähtökohtaisesti kulttuurina hieman varauksellista, mutta perustaltaan ystävällisesti ja positiivisesti uusiin asioihin suhtautuvaa (tosin ennen hyväksymistä niitä karkealla huumorilla testaavaa ja tarkastelevaa). Historiamme orjajaksojen vuoksi kulttuurimme on hieman alentuvaa vieraita kohtaan, mutta sen pohjalla on kuitenkin 1800- ja 1900-luvuilla syntynyt kansallinen tietoisuus ja sen kautta itsensä arvostaminen. Tämäntyyppinen hyökkäys valtakunnallisen median (ja sen takana seisovan nykyhallinnon) taholta pyrkii romuttamaan tätä kansallista identiteettiä ja palauttamaan suomalaiset nöyriksi käskyläisiksi.

On helppoa sanoa, että Suomi ei ole rasistinen maa. Jos Suomeen alkaa muodostua todellista rasimia jossain vaiheessa, se on väärän politiikan seurausta.

Rasismi syntyy klassisen mekanismin kautta. Ystävällisyys ja uteliaisuus muuttuu kulttuurien kohdatessa – ja saapuvan (valloittavan) kulttuurin alkaessa kaventamaan alkuperäiskulttuurin elinmahdollisuuksia – ensin ksenofobiaksi ja sen jälkeen avoimeksi (kummaltakin puolelta toista vastaan suunnatuksi) rasismiksi.

Näin ollen on helppoa väittää myös, että maahanmuuton minimoiminen, maahanmuuttajien nopea ja tehokas integroiminen alkuperäiskulttuuriin ja kansallisvaltion puolustaminen ovat tehokkaimpia aseita rasismia vastaan.

Suomessa on nähty aikaisempien vähemmistöjen ja tulijoiden kanssa erinomaisia esimerkkejä tällaisesta yhteiskunnallisesti toivotusta kehityksestä. Nimet Fazer, Rosenlew, Sinebrychoff ja Finlayson ovat loistavia esimerkkejä maahanmuuttajien integroitumisesta tuottavaksi osaksi suomalaista yhteiskuntaa (he eivät tosin saapuneetkaan Suomeen humanitaarisen maahanmuuton tuloksena…).

Eikä tämä Suomessa syntyvä ja kehittyvä rasismi ei ole pelkästään suomalaisten vähemmistöihin kohdistamaa. Todellinen rasismi tilastojenkin mukaan on painottunut muutamien maahanmuuttajaryhmien toisiinsa ja valtaväestöön kohdistamaan toimintaan.

Se mikä tekee tästä Hyysärin pääkirjoituksesta oksettavan, on tämä keltaiselle lehdoistölle kuuluva tapa yleistää ja käyttää läpinäkyviä aasinsiltoja kirjoituksissaan:

Kun juhla- ja seminaarisaleista tai kirjoitetuista muistioista laskeudutaan arkimaailmaan vaikkapa paikallisjunan ovelle, vastassa on toisenlainen todellisuus. Siihen törmäsi muiden joukossa pieni kahdeksanvuotias tummaihoinen Amal Farah Abdi viime tiistaina, kun valkoihoinen mies tönäisi hänet asemalaiturille selälleen ja korosti väkivaltaansa nimittämällä tyttöä apinaksi.

Eli – kun joku suomalainen mies tekee tällaisen vastenmielisen ja tuomittavan teon, siitä voidaan syyllistää Hyysärin pääkirjoituspenaalin mukaan kaikkia suomalaisia? Eikö tämä ole juuri sellaista yleistämistä ja panettelua, joka on kriminalisoitu RL:ssa (kiihottaminen kansanryhmää vastaan)?

Ja pahemmaksi menee:

Erityisen vastenmielistä on se, että lapset joutuivat suomalaisten aikuisten harrastaman rasismin kohteeksi. Tyypillinen häiritsijä on humalainen suomalainen mies.

Jos tämä ei ole tuossa pykälässä kriminalisoitu yleistys, niin mikä sitten on (kysyn vaan, että missä on Mika Illman nyt) ?

Hyysärin mukaan Amal Farah Abdin vanhemmat osoittivat fiksuuttaan ja vastuullisuuttaan tehdessään lapsensa kohtelusta rikosilmoituksen ja antaessaan lapsensa kasvot julkisuuteen esimerkiksi rasismin uhrista.

Katsotaan nyt sitten – kun savu hälvenee – mitä on oikeasti tapahtunut. Kuten jo totesin, en hyväksy tuollaista käytöstä – jos näin on sitten todellisuudessa tapahtunut. Jostain syystä syyllistä – eikä todistajaakaan – ole löytynyt, vaikka niitä on haettu koko monikulttuurisen median ja Etelä-Suomen läänin poliisien voimin.

Tällaisissa paikoissa on kameravalvonta, joten hassua on myös se, miksi valvontakameroista ei löydy todisteita tytön väittämän mukaan tapahtuneelle hyökkäykselle?

Lapsilla on kautta maailman ja aikain tapana kertoa satuja – etenkin peitelläkseen omia tekemisiään. Jos savun hälvettyä näyttää siltä, että tulta ei ollutkaan, niin minusta media – ja etenkin Hyysäri – on syyllistynyt erittäin ajattelemattomaan ja typerään kirjoitteluun ja nykyisen henkisen ilmapiirin ja hallinnon aikana syylliset tulee saattaa (MIka Illmanin laintulkinnan ja yhdenvertaisuusperiaatteen perusteella) rikosoikeudelliseen vastuuseen.

Henkilökohtaisesti alan olemaan entistä enemmän vakuuttunut siitä, että tämä lainsäädäntöömme kirjattu kiihottaminen kansanryhmää vastaan on malliesimerkki sellaisesta lainsäädännöstä, jota ei pitäisi laatia missään.

Se on epäselvä, tulkinnanvarainen ja yleisen oikeudentajun vastainen – omiaan laskemaan lainrikkomiskynnystä yleiseimminkin. Se ei edusta laillisuutta eikä yhdenvartaisuutta – se edustaa hallitsevan luokan alistavaa suhtautumista kansan enemmistöön ja vähemmistöjen oikeuksien nostamista enemmistön oikeuksien yläpuolelle.

Hyysäri menee näissä johtopäätöksissään muuten vieläkin syvemmälle metsään – niin että vesaikko kaatuu ja hongat rytisevät:

Maahanmuutto ei ole Suomessa enää niin uusi asia, etteikö kantaväestöön kuuluvilla olisi ollut aikaa totutella elämään tasa-arvoisina kaikkien ihmisten kanssa. Viime vuodenvaihteessa Suomessa asui noin 235 000 ihmistä, jotka olivat joko ulkomaan kansalaisia tai ulkomaalaistaustaisia. Suomi on jo monikulttuurinen maa.

Ei muuten ole – siis niin, että Suomi olisi monikulttuurinen maa.

Ja jos olisikin – se olisi tuolla väestösuhteella suuri vääryys. Minua on pitkään ihmetyttänyt se, minkälaisten vanhempien lapsia nämä monikulttuurisuusfanaatikot ovat? Onko teitä alistettu ja piesty kotonanne niin pahasti, että oman menettämänne itsetuntonne lisäksi uskotte siihen, että kaikilla muillakin suomalaisilla on vielä orjan luonto ja huono itsetunto.

Erehdys – vaikka te kuinka kiihotatte toisianne monikulttuuriin, niin Suomi ei silti ole (todellisuudessa) mitenkään monikulttuurinen maa – täysin päinvastoin. Tyhmyys näkyy tiivistyvän Arkadianmäen ongelmajätelaitoksen ja Erkon lasitalon välille.

Kantaväestöllä on eräitä kansainvälisiin sopimuksiin kirjattuja oikeuksia omassa maassaan – tulijat sopeutukoot. Alkuperäiskulttuurriin sopeutumaton maahanmuuttaja on vihamielinen tunkeutuja, josta Jari Rantapelkonen varoittaa, että hyökkääjä ei välttämättä kanna asepukua ja että hyökkääjänä ei välttämättä ole valtio. Vuonna 2020 puhutaankin arvoperäisestä sodankäynnistä. Suomessa ei käydä laajoja maataisteluja vaan kamppailuja informaatiosolmuista.

Hyvä esimerkki suomalaisen kulttuurin yksikulttuurisuudesta on se, että äidinkielenään ruotsia puhuvan vähemmistön osuus väestöstä putoaa koko ajan – vielä nykyisestäkin neljän prosentin marginaalista vähemmistöä pienemmäksi kansanosaksi (omassa perheessäni kehitys on alkanut jo 1960-luvulla). Se, että suomalaiset ovat tavoiltaan yksikulttuurisia (riippumatta sitä kumpaa kansalliskieltä puhuvat), osoittaa Suomen kansan enemmistön olevan varsin yksikulttuurinen – ja Suomen olevan näin ollen yksikulttuurinen maa.

Se ken haluaa monikulttuuria, voi puolestani muuttaa Yhdysvaltoihin, Ruotsiin tai Etelä-Afrikkaan – ja jättää meidät (eli suomalaisten enemmistön) nauttimaan yksikulttuurisen maamme hedelmistä. Ei täällä ole pakko olla.

* * *

Eräästä asiasta olen tosin samaa mieltä tämän penaalin kanssa:

Jokaisella on oikeus henkilökohtaiseen rauhaan ja koskemattomuuteen. Kaikilla lapsilla rodusta ja ihonväristä riippumatta on lisäksi oikeus odottaa aikuisilta suojelevaa ja vastuullista käyttäytymistä.

Kyllä. Tuohon ei ole mitään lisättävää.

Minä olisin voinut hyvinkin otsikoida tämän kirjoituksen esimerkiksi otsikolla Edes koirat eivät välty Suomeen sopeutumattomien maahanmuuttajien väkivallalta.

Raflaavaa? Ehkä.
Totta? Ehdottomasti.
Subjektiivista? Mahdollisesti.
Kiihottamista kansanryhmää vastaan? Ei tietenkään.

Minä en (toisin kuin tuossa HS:n pääkirjoituksessa) yleistä tuossa lauseessa mitään kansanryhmää tai maahanmuuttajia kokonaisuutena. Tuo otsikko on kohdistettu niitä kuuluisa muutamia yksttäistapauksia vastaan – niitä joita ei (toisin kuin HS:n pääkirjoituksen laatija) käyttää yleistämiseen.

Myös minulla ja muilla valtaväestöön kuuluvilla on oikeus henkilökohtaiseen rauhaan ja koskemattomuuteen. Se nyt ei – sattuneesta syystä johtuen toteudu aina.

Tämä johtuu varsin usein muusta kuin humalassa örveltävästä suomalaisesta heteromiehestä. Viimeisten vuosien aikana suurin syy konflikteihin, jotka ovat häirinneet minun, perheeni, sukulaisteni ja tuttavieni oikeutta rauhaan ja koskemattomuutta, on ollut jokin aivan muu asia.


Sukulaiseni ja tuttavani
ovat joutuneet erääseen (nimeltä mainitsemattomaan) vähemmistöön kuuluvien edustajien pahoinpitelyjen, ryöstön (kalsarit ja T-paita jäivät kaverini pojan päälle jokin aika sitten Tennispalatsin kulmalla) ja jopa raiskauksen kohteeksi – eivätkä koiratkaan välty Suomeen sopeutumattomien maahanmuuttajien väkivallalta.

Haluaisinkin tietää, miten tämä Hyysärin penaali suhtautuu tilanteeseen, jossa erääseen-nimeltä-mainitsemattomaan-maahanmuuttajavähemmistöön kuuluva aikuinen mies potkii kytkettyjä koiria, aikuinen nainen yrittää jyrätä koirat lastenvaunujensa alle ja lauma vaahtosammuttinen kokoisia kakaroita juoksee ympärillä huutaen ja kiusaten (jopa hakaten kepeillä) koiria. Ja kun siihen sanot, että antakaas olla, niin vastauksena on ryöppy syytöksiä rasistksi – kaiken huipulla alle kouluikäisen pojan huutamat fak-juut, vitu-homot ja paskapäät – tämä vanhempien seistessä vieressä ja yllyttäessä tuohon käytökseen.

Ei hyvää päivää….

Lähde: HS

Päivitys 180509 0847: Asiasta kirjoittavat myös (ja ainakin) Aleksi Lääperi ja Roopen Ropinaa.


Site Meter

Hyysäri uutisoi ajatuksesta alistaa päihteitä raskausaikana käyttävät äidit tahdonvastaiseen hoitoon (l. pakkohoitoon).

Ajatus on tullut uudelleen esille ja se on saanut eduskunnassa jälleen ristiriitaisen vastaanoton. Päihdeäitien hoitoa pohtiva työryhmä aikoo esittää muiden keinojen ohella myös tahdonvastaisen hoidon käyttöönottoa. Työryhmän esitykset julkistetaan helmikuussa.

Yli 3 000 sikiötä altistuu vuosittain alkoholille ja osa vauvoista saa pysyviä vaurioita. Pakkohoitoesitystä pidetään osittain tervetulleena, mutta moni muistuttaa myös siitä, että tahdonvastaisen hoidon mahdollisuus voi karkottaa odottavat äidit jopa neuvoloista sekä siitä, että on turhaa puhua pakkohoidosta silloin kun resursseja vapaaehtoiseen hoitoonkaan ei ole.

(… maahanmuuttoon riittää sitä vastoin rahaa…)

Esitän tässä vuoden 2009 ensimmäisen mielipidekyselyn:

Ottamatta itse tähän – sinällään varsin kaksiteräiseen ja ajatuksia herättävään – kysymykseen tässä kantaa sen enemmän puolesta kuin vastaankaan, haluan kuitenkin todeta yhden asian.

Huomioni kiinnittyi erääseen asiaan liittyvään kommenttiin, nimittäin Anni Sinnemäen suustaan päästämään ilmeiseen lipsahdukseen.

Sinnemäen mielestä eräänlainen vapaaehtoinen pakkohoito voisi tulla kysymykseen. Siinä odottava äiti sopisi etukäteen, että hänet pidetään hoidossa, vaikka hänen oma mielipiteensä asiasta vielä muuttuisi.

Tämä herättää heti lisäkysymyksen siitä, että pitäisikö Annin mielestä tätä hänen lanseeraamaansa vapaaehtoisen pakon käsitettä laajentaa muuhunkin yhteiskunnalliseen toimintaan ja regulointijärjestelmiin?

Jos joku esimerkiksi äänestää ensin oikein ja myöhemmin väärin, hänen äänensä voidaan siirtää oikeaan leiriin – suostumuksella tai suostumuksella.

Koko ajatus on varsin radikaali. Se pitää sisällään oikeusjärjestyksemme vastaisen mallin siitä, että subjektiivisista kansalaisoikeuksista voitaisiin luopua vapaaehtoisesti ja kansalaisella olisi oikeus poistaa yhdenvertaisuusperiaate omalta kohdaltaan.

Näitä ajatuksia on totuttu kuulemaan yleensä enemmän totalitaarisissa yhteiskuntajärjestelmissä.

No toisaalta, eipä tämä kovin paljon yllättänyt. Mitä muuta voi odottaakaan Tiedonantajan entisen toimittajan tyttäreltä, joka on jo aikaisemmin ilmoittanut Vasemmistoliiton olevan hänelle luontevampi poliittinen toimintaympäristö kuin Virheet De Röda.

Toivottavasti Sinnemäestä tulee virheiden seuraava puheenjohtaja. Impulsiivinen käytös yhdistettynä vasemmistolaiseen ylimielisyyteen ja poliittiseen röyhkeyteen saattaa osoittautua lopultakin oikein annosteltuna virheiden joutsenlauluksi.


Lähde: HS


Site Meter

Suurin ongelma juuri tämän hetken keskustelussa on se, että me jotka haluamme puolustaa kansallisvaltio Suomea ja sen nykyistä yhteiskuntajärjestystä, olemme saaneet vastaamme sellaisten johtajien ohjaaman virkamieskunnan, joka haluaa tuhota sen – kansallisvaltio Suomen.

Tässä tilanteessa näyttäisi ainoa voittaja olevan yhteiskunnan laillinen väkivaltakoneisto – poliisi. Se saa haluamansa lisävaltuudet ja pystyy kiristämään otettaan kansalaisista – päämäärästä tai sen oikeudesta välittämättä.

Poliisi haluaa – jo pelkän asemansa vuoksi – mahdollisimman laajat valtuudet toimintansa helpottamiseksi.

Sisäministerin ja poliisiylijohtajan viimeaikaiset kommentit ovat tätä vasten erittäinkin ymmärrettäviä – tosin kansalaisen kannalta varsin epätoivottuja.

Jos yhteiskunta liikkuu siihen suuntaan, että kaikki se joka on jonkun mielestä epätoivottua kriminalisoidaan, päädymme miljoonien tavoitteiden ja toiveiden yhtälöön.

Mutta sehän onkin kaiketi monikultuurin syvin tarkoitus?

Toisaalta – minä en hyväksy sitä, että joku on sitä mieltä, että Suomessa on liian laaja sananvapaus ja hän pyrkii kriminalisoimaan sen.

Pitäisikö minun puolestani pyrkiä kriminalisoimaan hänen ajattelunsa rikoslakiin yksilöitynä – perustuslain hengen ja kirjaimen mukaisesti – vai pitäisikö minun sallia hänelle sananvapaus?

Kas – siinäpä kysymys.

Tämän päivän Totuuden Vieraskynässä julkaistu Tuija Braxin kirjoitus osoittaa sen, kuinka kauas hänkin on ilmeisesti valunut suomalaisen elämän todellisuudesta – ja lainsäädäntöämme säätelevästä yhdenvertaisuusperiaatteesta.

Sananvapauden rajoittamispyrkimyksissä on aikaisemmin käytetty keppihevosina pedofiliaa ja etnisiä kansanryhmiä (tässä herää taas kysymys; miten esimerkiksi polynesialainen turisti voi muuten edustaa Suomessa suomalaista kansanryhmää?).

Brax on avannut uuden sivun taistelussa sananvapautta ja kansalaisoikeuksia vastaan. Hän käyttää – varsin odotetusti – homoseksuaaleja keppihevosenaan vetämään monikulttuurisen agendansa nelikulmaisin pyörin varustettuja rattaita.

Hän kirjoittaa otsikolla EU:n on tartuttava kovin ottein suvaitsemattomuuden kasvuun. Olen henkilökohtaisesti myös huolestunut tästä asiasta – tosin hieman toisin perustein kuin Brax.

Ns. viharikos – tekosyy mielipidevainolle ja sensuurille

Brax liittyy – kuten muutama virkamieskin aikaisemmin – ristiretkeen sananvapautta vastaan määrittelemällä ihan itsekseen Suomen laissa tuntemattoman viharikoksen. Oikeusministeri Braxin mukaan viharikoksiksi kutsutaan rikoksia, joiden motiivina on viha tietynlaisia ihmisiä tai tiettyä väestönosaa kohtaan. Brax varmaan tietää -ministerinä, kansanedustajana ja juristina – että Suomessa lainsäädäntö tehdään eduskunnassa. Yksinkertainen ratkaisu tähänkin ongelmaan, olisi viedä käsite viharikos eduskunnan käsiteltäväksi lainsäätämisjärjestyksessä. Henkilökohtaisesti minua tökkii se, että yksi sun toinen tuntuu nykyään omaavansa tarpeeksi valtaa kävelyyn eduskunnan ylitse näissä lainsäätämiseen sekä sen tulkintaan liittyvissä kysymyksissä.

Yrittäkää säätää laki lainsäätämisjärjestyksessä ja lopettakaa kaikki muu omankäden oikeus ja mutuilu lainsäädäntöasioissa – kiitos.

Vasemmistojuristit matkalla kohti Eurostoliittoa.

Koko touhun perimmäisenä tarkoituksena näyttää entistä vahvemmin olevan pyrkimys lakkauttaa eurooppalaiset kansallisvaltiot ja luoda kasvoton, imperialistinen sekä hyvin rajatun oligarkkien joukon hallitsema monikulttuurinen Euroopan Yhdysvallat.

Ja mikä pelottavinta, tämä kansalaisyhteiskunnalle vieras oikeuslaitoksen muokkaaminen vihervasemmiston yksisilmäiseksi käsikassaraksi, mielipidesensuuriksi ja poikkeavien ajatusten esittäjien rangaistusautomaatiksi, näyttää olevan hyvin vakaasti vasemmistolaisten juristien käsissä. Puumalainen, Illman, Suurpää, Thors ja nyt sitten rintamavastuuseen juuri siirtynyt Brax.

Braxin mukaan nämä ns. viharikokset näyttävät lisääntyvän Euroopassa huolestuttavasti. Tämä ei ole sattumaa vaan johtuu erilaisten, esimerkiksi uskonnollisten tai rasististen, ääriryhmien vaikutusvallan kasvusta.

Tässä päättelyketjussa on ristiriita. Rasismi ei ole sisäsyntyistä eikä geneettisesti periytyvää. Rasismia tavataan kaikkialla missä kulttuurit kohtaavat toisiaan. Kulttuurien kohtaamisesta syntyy kitkaa, kitkasta syntyy kilvoittelua, kilvoittelusta syntyy riitaa ja riita johtaa pahimmillaan avoimeen väkivaltaan.

Ei tarvitse olla kovinkaan suuri ajattelija, pystyäkseen näkemään esimerkiksi Eurooppaan julistaen, vaatien, leviten ja laajenevan islamin sekä spontaanin eurooppalaisen islamkielteisen liikehdinnän keskinäisen yhteyden. Uskallan myös väittää, että joutilas maahanmuuttajaväestön osa aiheuttaa katkeruutta ja sen kautta asenteiden kovenemista veroja maksavassa ja veloissaan kituuttavassa alkuperäisväestöä edustavassa veronmaksajassa.

Kun tähän lisätään alkuperäisväestölle – omien hyysäreiden taholta – esitetyt tiukkenevat vaatimukset taloudellisesta tuesta ja alistumisesta vähemmistön tahtoon sekä muuttajien alkuperäisväestöön – joissain tilanteissa, paikoissa ja olosuhteissa, ei yleistäen – kohdistama ylimielisyys, käänteisrasismi, rikollisuus ja halveksunta, on varsin turha ihmetellä enää mistä johtuu viha, väkivalta ja rasismi.

Syy ja seuraus sekaisin

Brax on sotkenut vahvasti syyn ja seurauksen. Hänen mielestään suvaitsemattomuuden lisääntyminen Euroopassa näkyy muun muassa uhkailevana ja väkivaltaan vähemmistöjä kohtaan yllyttävänä propagandana. Hän väittää, että liian monet joutuvat elämään sen pelossa, että heidän kimppuunsa hyökätään ihonvärin, uskonnon tai seksuaalisen suuntautumisen vuoksi.

Kuten jo totesin kulttuurien kohtaaminen aiheuttaa rasismia – rasismi ei aiheuta kulttuurien kohtaamista. Lisäksi on syytä muistaa, että rasismi ei todellakaan ole valkoisen heteromiehen yksityisomaisuutta. Siihen pystyvät – ja sitä harjoittavat – kaikki rodut, kulttuurit ja kansat. Ja – kuten tuli jo todettua – tehokkain tapa luoda rasimia on kerätä mahdollisimman eri kulttuureista tulevia ihmisiä yhteen paikkaan ja alistaa – alkuperäisväestöä edustavaa – enemmistöä ns. positiivisen syrjinnän kautta – muualta tulleen – vähemmistön hyväksi.

…ja tulihan se homofobiakin sieltä…


Uusi Uljas Keppihevonen

Braxin omin sanoin:

Pidän tänään Tukholmassa Europride-tapahtuman yhteydessä järjestettävässä kansainvälisessä konferenssissa viharikosten vastaisen alustuspuheenvuoron. Ruotsin ympäristöpuolueen järjestämä konferenssi avaa keskustelua uskontojen edustajien, asiantuntijoiden ja aktivistien kesken eri menetelmistä viharikoksien ehkäisemiseksi.

Kuinka tärkeä ja vaikutusvaltainen sitten on Ruotsin ympäristöpuolueen järjestämä sateenkaarikonferenssi on tietysti henkilökohtainen arvostuskysymys. Henkilökohtaisesti pidän tuota Ruotsin ympäristöpuoluetta samanlaisena joukkona kuin sen suomalaista vastinetta Virheet De Rodaa.

Toki on varsin mielenkiintoista huomata mihin tuota viherhihhulijoukkoa edustava ja koko kansan puolesta verorahoja käyttävä oikeusministerimme priorisoi aikansa, kirjoittelunsa ja työnsä.

Tällä viikolla Tukholmaan on kokoontunut kaikkialta Euroopasta homo-, bi- ja transseksuaaleja. Braxin mukaan useat heistä joutuvat päivittäisessä elämässään kätkeytymään ja elämään jatkuvassa fyysisen ja psyykkisen väkivallan pelossa.

Tästä päästääkin keppihevosella hilpeästi laukaten yli aasinsillan.

”Arvostelu on sallittua, jos sitä ei sanota ääneen”

Brax kirjoittaa, että monissa maissa perustavanlaatuinen suoja viharikoksia vastaan puuttuu, ja etenkin itäisessä Keski-Euroopassa homofobiaa käytetään jopa sisäpoliittisena aseena. Esimerkiksi Puolan presidentti on useissa yhteyksissä esittänyt homovastaisia mielipiteitä, ja Liettuan pääkaupunki Vilna kielsi EU:n Moninaisuuden puolesta syrjintää vastaan -kampanjan pääsyn kaupunkiin.

Mikä tuossa on nyt omituista? Ilmeisesti se, että Brax & Co ajavat tosissaan ihmis- ja kansalaisoikeuksien kaventamista. Mitä pidemmälle tämä ristiretki etene, sitä painokkaammin vihervasemmistossa vaaditaan ns. väärien mielipiteiden kieltämistä – tai ainakin turvan kiinni pitämistä niitä esitettäessä.

Muistattehan mitä Mika Illman sanoi:

Demokraattisessa maassa hallitusta ja sen harjoittamaa politiikkaa tulee voida arvostella voimakkaastikin ja ulkomaalaispolitiikka on yksi sen osa. Jos siihen sisältyy samalla ulkomaalaisten arvostelu, sekin on hyväksyttävä, jos sitä ei ääneen lausuta.

Hyvin ovat Lenin-sedän opit pureutuneet otolliseen maaperään…

Ihan hypoteettisesti – jos nämä vasemmistoänkyrät pääsevät valtaan, kaukana ei ole se helvetti mitä todellisuudessa Itä-Eurooppa oli kommunismin kynsissä. Macchiavelliläisyyttä näissä jutuissa edustaa demokratian tynnyrin kovaääninen kolistelu – silloin kun se halutaan nimen omaan hävittää ja siirtyä Oikeiden Ajatusten Järjestelmään (viivaa tarvittaessa tarpeeton yli; homofobisesti/uskonnollisesti/kansanryhmää vastaan motivoitu viharikos. Puhumattakaan porvarillisesta ajatusrikoksesta… ).

Ja toisaalta – Suomi ihmisoikeuksineen ja kansalaisyhteiskuntineen on – vielä toistaiseksi -eri asia kuin itäinen Keski-Eurooppa. Ministeritasolla olisi muutenkin hyvä muistaa se, ettei Suomen kokoisen valtion edustajien ole syytä ryhtyä mestaroimaan muiden asioita – omissakin on vielä kaikesta ulkokultaisesta hyvinvoinnista huolimatta paljon tekemistä. Se tuntuu jotenkin hassulta, että hymäänisyydestään pullistuva vihervasemmistolainen poliitikko on – noin yleisestikin ottaen – kiinnostuneempi Romanian romaneista, itäisen Keski-Euroopan homoseksuaaleista sekä EU:n ilmastopäästöistä, kuin suomalaisista asunnottomista ja syrjäytyneistä, suomalaisen sananvapauden tilasta ja ilmastomuutoksen ja väestöräjähdyksen kiihdyttämisestä siirtämällä teollisuus ja kylvämällä kehitysapurahaa kehitysmaihin.

Juokse sinä humma….

Tehdäänpä tässä nyt ja saman tien selväksi eräs perusasia – minulle on aivan herttaisen yhdentekevää mitä aikuiset ihmiset puuhastelevat vapaaehtoisesti keskenään – niin kauan, kuin siitä ei aiheudu häiriötä, vaivaa, tuhoa tai kuluja minulle – tai edustamilleni tahoille.

Tämä koskee kaikkia ryhmiä – myös homoseksuaaleja.

Aikuiset saavat toki mielestäni tehdä vapaaehtoisesti keskenään lähes mitä tahansa – niin kauan kuin se on vapaaehtoista eikä koske lapsia tai sellaisia, jotka haluavat pysytellä moisten touhujen ulkopuolella.
Yleensä kun – Suomessa – homoseksuaalit joutuvat ongelmiin, kyse on siitä, että he aiheuttavat – ainakin osan – näistä ongelmistaan ihan itse .

Näin on tapahtunut esimerkiksi silloin, kun äänekäs homovähemmistö on levittänyt heteroihin kohdistuvaa vihaa ja vihapropagandaa.

Jotenkin tämän ajan perverssiyttä kuvaa myös se, että biologisesti luonnoton nostetaan luonnollisen yläpuolelle. Minua ei häiritse – edelleen henkilökohtaisesti – homoseksuaalinen avoliitto tai edes rekisteröity parisuhde. Se mikä minua häiritsee – ja tämä on edelleen henkilökohtainen mielipiteeni – ovat yhteisillä rahoilla lesbopareille annettavat hedelmällisyyshoidot (l.keinohedelmöitys), homopariskuntien laillistettu lapsenryöstö biologisilta vanhemmilta (l. homoparien adoptointi) ja röyhkeä nuoriin kohdistuva homoseksuaalinen kiihotus (l.feminismi-lesbo-eläinsuojelu-anarkismi-aktivismi).

Tehkää mitä haluatte, mutta jättäkää edes lapset ja nuoret rauhaan.

Homoparien häät ja avioliiton siunaus kansankirkkomme tiloissa loukkaavat kaltaiseni luterilaisen traditionalistin lisäksi varmaan muidenkin ns. kristinuskoisten ihmisten vakaumusta. Edelleen – tehkää mitä haluatte omissa nurkissanne, mutta älkää tuoko niitä perversioitanne kirkkoon. Raamatussa puhutaan miehestä ja naisesta – ei naisesta ja naisesta, eikä miehestä ja miehestä.

Tai tulkaa pois – sen jälkeen, kun pystytte näyttämään, miten täytätte kehotuksen täyttäkää maa – ilman adoptiota ja keinohedelmöitystä.

Kuten jo totesin – minulla ei ole sinänsä mitään homoseksuaaleja vastaan eikä mielestäni keneenkään saa kohdistaa väkivaltaa seksuaalisen suuntautumisen vuoksi – ei myöskään kansan, kielen, kulttuurin, poliittisen mielipiteen ja niin edelleen…

Silloin kun julistaa Jihadia heteroita kohtaan, saattaa olla, että kyseistä viestiä ei oteta kovinkaan positiivisesti vastaan heteroleirissä.

Kun Brax puhuu lämpimästi suvaitsevaisuuden puolesta, hänen kannattaa muistaa, että eräissä Euroopan ulkopuolelta ekspansiivisesti Eurooppaan suuntautuvissa uskonnoissa, kulttuureissa ja filosofioissa pyritään naisen alisteiseen asemaan, ei-eurooppalaiset normit täyttävään oikeudenkäyttöön torturatiivisine fyysisine rangaistuksineen sekä ruumiin mutilointeineen ja lopullisine eksekutiointeineen.

Nämä samat ismit ja opit suhtautuvat myös erittäin kielteisesti homoseksuaalisuuteen. Homoseksualismi kuuluu eräiden Eurooppaan levittäytyvien uskontojen pyhien kirjojen mukaan kuolemantuomiolla rangaistaviin tekoihin. Jo olisin oikeusministeri Brax, olisi erittäin huolestunut tällaisesta kehityksestä – pohjaltaan juutalais-kristillisille moraalille yhteiskunnallisesti rakennetussa – Euroopassa.

Miettikää muuten sitä, jos tuon alussa olevan flyerin tekstin muuttaisi homofobiseksi… Sitä ei – mitä suurimmalla todennäköisyydellä – otettaisi myötämielisesti vastaan tai pidettäisi vaarattomana tai joihin suhtauduttaisi välinpitämättömästi.

Minusta vaikuttaa siltä, että myös Brax on unohtanut suomalaiseen yhteiskuntaan kuuluvan yhdenvertaisuusperiaatteen. Positiivinen syrjintä on myös syrjintää, kaikki kiintiöt ovat isku lahjakkuutta ja kyvykkyyttä keskelle otsaa ja vähemmistön nostaminen enemmistön yläpuolelle on vastoin kansalaisyhteiskunnan periaatteita.

Lähde: HS


Site Meter

Olen kommentoinut aseisiin ja niiden hallussapitoon liittyvistä asioista ns. lukkarinrakkaudella aikaisemminkin.
Edellinen kommenttini on herättänyt pitkän keskustelun – tosin hieman varsinaisen tekstin ulkopuolelta.

En usko kovinkaan vahvasti yleisellä tasolla ns. salaliittoteorioihin, mutta tarkoitushakuiseen asioiden yhdistelyyn ja kehityksen ohjaamiseen uskon sitäkin enemmän.

Sattumaa ei ole olemassakaan.

Valitettavasti tällä hetkellä näyttäisi kuitenkin siltä, että olemme – yleisen kansalaisoikeuksien vähentämisen ja epädemokratiakehityksen ohella – siirtymässä myös yhä tiukemmin yleiseurooppalaiseen holhous- ja valvontajärjestelmään – vauhdilla kohti oligarkkien hallitsemaa poliisiyhteiskuntaa.

Vantaan poliisin – sekä myös tutkinnanjohtaja komisario Risto Purastien – toiminta herättää enemmän ja enemmän ihmettelyä.

NRA Finland

Helsingin Reservin Sanomat ottaa viime viikolla julkaistussa numerossaan 5/08 kantaa Vantaalla tapahtuneeseen poliisin mediassa rummuttamaan ns. asekätkölöytöön. Helsingin Reserviupseeripiirin toiminnanjohtaja Arto Pulkki kirjoittaa sivun verran. Pulkki syytää Vantaan poliisia töppäyksistä toukokuun lopulla tehdyssä asekeräilijän asunnon tyhjennyksessä.

Vantaan kihlakunnan poliisi tyhjensi 27. toukokuuta Vantaan Simonkylässä kerrostalon kuudennen kerroksen asunnon aseista, ammuksista ja räjähteistä. Samalla evakuoitiin rappukäytävän asukkaat ja läheinen päiväkoti tyhjennettiin. Tämän tapahtuman vuoksi kolmeksi vuorokaudeksi poliisivankilaan kiinniotettu 37-vuotias mies on aktiivireserviläinen. Pulkki sanoo, että hänen on hyvin vaikea ymmärtää ja hyväksyä poliisin toimia.

Luvanvaraiset ampuma-aseet olivat kaapeissa, niihin oli kaikkiin hallussapitoluvat ja säilytystilat oli hyväksytty Vantaan poliisin toimesta. Jokaiseen aseeseen ovat luvat ja asuntoon tulleella poliisipartiolla olisi ollut mahdollisuus tarkistaa tämä välittömästi,

Henkilö on lääninhallituksen hyväksymä ampuma-aselain mukainen asekeräilijä. Vantaan poliisi on hyväksynyt 2000 hänen asuntonsa säilytystilaksi. Toisin kuin on väitetty, poliisi on myös kerran uusintatarkastanut asunnon säilytystila .

Vantaan poliisin tutkinnanjohtaja, komisario Risto Purastie myöntää, että poliisin tekemässä aseiskussa selvisi jälkeenpäin, että lupa-asiat olivat pääosin kunnossa.

Sitä vastoin räjähteitä, mm. ruutia on asunnossa säilytetty asetusten vastaisesti ja tämä merkitsee ampuma-aserikoksen tunnusmerkkien täyttymistä, väittää Purastie. Kranaattien osalta kävi niin, että poliisit pelkäsivät, että ne voisivat vaikka räjähtää. Vasta paikan päällä kävi ilmi, että asunnossa oli vain tyhjiä kranaattien kuoria.

Purastie uskoo, että tapaus johtaa syytteeseen.

Arto Pulkki on reserviläisen esimies, joka tuntee miehen keräilyharrastuksen hyvin. Pulkin mukaan henkilön kohtelu on herättänyt järjestössä suurta hämmennystä.

Pulkki toteaa, ettei hän ymmärrä, mitä asiaa poliisi ei voimatoimiin ryhtymisen sijasta voinut selvittää neuvoin ja kehotuksin.

Kyseinen henkilö asioi aselupa-asioissa Vantaan poliisin kanssa useita kertoja vuodessa. Hän tapasi Vantaan apulaispoliisipäällikön viimeksi 5.5.2008

Myös poliisin vihjaamat yksityiselämän tiedot ja väitteet mm. aseiden lojumisesta ympäriinsä eivät välttämättä kestä päivänvaloa. Asekeräilijä oli valmistautumassa seuraavana päivänä pidettävään näyttelyyn, jonka häneltä olivat tilanneet Helsingin Reserviupseeripiiri ja Helsingin Seudun Reserviläispiiri.

Monet näistä asioista ovat ampuma-aselain mukaan salassa pidettäviä

Pulkki ihmettelee.

Kyseiselle reserviläiselle on aiheutettu huomattavaa vahinkoa ja kärsimystä, hän jatkaa.

Pähkinänkuoressa, se mitä asiasta tiedetään tätä kirjoitettaessa varmuudella:

Mitä poliisi väitti löytäneensä. Myöhemmin poliisi on joutunut tunnustamaan pääosan väitteistään perättömiksi:

1. Useita kymmeniä laittomia aseita.
2. Osan keräilijän laillisista aseista kadonneen.
3. Vastoin ohjeita säilytettyjä aseita.
4. Toimintakuntoisia kranaatteja.
5. Laittomia räjähteitä.
6. Ruutia lattialle levitettynä.
7. Puolustusvoimilta varastettuja patruunoita.
8. Puolustusvoimilta varastettuja varusesineitä.
9. Aseen piippu, joka oli poliisin mukaan laiton. Näin siksi, että sarjanumero oli poistettu.

Mitä poliisi sitten todellisuudessa löysi:

1. Asekeräilijän laillisesti omistamia ja hallussa pitämiä aseet.
2. Asekeräilijän laillisesti omistamia deaktivoituja entisiä aseita (eivät vaadi lupia).
3. Asekeräilijän laillisesti omistamia tyhjiä kranaatinkuoria ja hylsyjä.
4. Venäläisen ilmatorjuntakonekiväärin laillisesti hankittuja patruunoita.
5. Jälleenlatauksessa käytettyä (nitroselluloosa)ruutia laillinen määrä. Ei siis massaräjähdysherkkää mustaa ruutia – vaikka näin aikaisemmin jossain vihjailtiinkin.
6. Keräilypatruunoita jotka ovat laillisesti hankittuja.
7. PV:n tornikuviolla varustettuja, laillisesti hankittuja varusteita, kuten komposiittikypärä, hellesaappaat ja niin edelleen.
8. Tietokone, joka on laillisesti asekeräilijän hankkima.
9. Aseisiin liittyviä laillisesti hankittuja muita varusteita.
10. Aseen piippu, josta numero on poistettu, mutta se on laillisesti hankittu Useiden peruskorjattujen aseiden romutetuista piipuista on sarjanumero poistettu. Näiden piippujen hankinta oli lupavapaata vuoteen 1998 asti.
11. Sytytyslankaa ja esittelykäyttöön soveltuvia dynamiittinalleja 10 kpl. Laillisesti hankittuja.
12. Patruunoiden latauksessa käytettäviä laillisia nalleja.

Tästä huolimatta Purastie väitti Helsingin Sanomissa:

29.5..2008:

Vantaan asekeräilijä sanoo ostaneensa tarvikkeita kirpputorilta.

13.6.2008:

”Osa asunnossa olleista patruunoista oli sellaisia, joihin ei voi saada laillista lupaa, koska ne ovat puolustusvoimien omaisuutta”,

”Aseita, aseen osia ja patruunoita lojui pitkin poikin”

Nyt – ainakin minulle – syntyy sellainen kuva, että joku valehtelee. Kuka se on, selvinnee tulevaisuudessa.

Kaikkien osapuolten oikeusturvan sekä yleisen uskon poliisin rehellisyyteen säilymisen varmistamiseksi, olisi ehkä syytä tehdä vielä eräs asia. Minun mielestäni asian tutkijana ei pitäisi olla asianosaisia – eli Vantaan poliisin olisi syytä jäävätä tällaisen tapahtuneen asian jälkeen itsensä kokonaan asian tutkimuksista.

Vielä parempi olisi tietenkin, että tämä tapaus edistäisi pyrkimyksiä siirtää poliisiin kohdistuvien rikosepäilyjen tutkinta jollekin muulle viranomaiselle kuin poliisille. Yleisen oikeudentajun, lainkunnioituksen ja kansalaisyhteiskunnan puolustuksen vuoksi.

Vanha suomalainen sananlasku nimittäin sanoo, että ei korppi korpin silmää noki…

Lähteet: Helsingin Reservin Sanomat, IS, HS, STT, NRA Finland


Site Meter