Onneksi olkoon Johanna Suurpää – sitkeä uurastuksesi on jälleen palkittu. Neuvostovaltio Valtioneuvosto nimitti uutisten mukaan torstaina Sinut oikeusministeriön kansandemokratia- ja vähemmistökieliasioiden yksikön johtajaksi .

Tämä (valtiohallinnolle nykyään tyypilliseen tapaan) viiden vuoden määräaikainen työ alkaa maaliskuun alussa.

Suurpää on toiminut joulukuusta 2007 lähtien vähemmistövaltuutettuna. Palaan Suurpään  työuran aikaisempiin vaiheisiin myöhemmin. Se kenestä tulee sitten Suurpään seuraaja vähemmistövaltuutettuna onkin toinen kysymys.

Pääsemmekö kenties näkemään ensimmäisen maahanmuuttajataustaisen vähemmistövaltuutetun komentelevan suomalaisten enemmistöä, vai käykö tässä kenties niin, että VN muuttaa pätevyysehtoja ja saamme seuraavaksi vähemmistövaltuutetuksi avoimessa yliopistossa (pari yleisökurssia)  lakia lukeneen anarkian ja suomalaisvihan ykkösnimen – Akuliina Saarikosken?

Kannattaa muistaa myös se, mistä Johannan ura alkoi.  Hän tuli rymisten julkisuuteen edellisen laman alla. Tuolloin poliisi esti hänen pääsynsä somalialaisia pakolaisia täynnä olleen laivaan.

Tämä johtui siitä, että kun ensimmäinen somaliryhmä saapui Suomeen, neiti Suurpää oli myös aluksessa – humanitaarisella maahanmuutolla rahoja käärivän Pakolaisapu ry:n juristina. Tuolloin nykyinen laillisuudenvalvojamme kunnostautui esittelemällä aivan omasta hihastaan revittyä laintulkintaa, vastustamalla viranomaisia ja neuvomalla myös – ilmeisesti – maahantulijoita hakemaan turvapaikkaa ja hävittämään matkustusasiakirjansa.

Hän ilmoitti tuolloin (HS 27.8.1990):

”YK:n ihmisoikeusjulistuksen mukaan jokaisella on oikeus hakea turvapaikkaa. Pakolaissopimus tarkentaa asiaa: pakolainen voi tulla maahan jopa laittomasti eli hänen matkustusasiakirjojensa ei tarvitse olla kunnossa. Paitsi viisumia pakolainen ei tarvitse välttämättä laillista passiakaan, jos hän heti rajalle tultuaan ilmoittaa oikeat henkilötietonsa.”

Suurpää väitti myös, ettei tuolloisesta Suomen laista löytynyt  perusteita viisumin vaatimiseksi (sic!).

Suurpään mukaan viranomaiset vertasivat Suomen silloista tilannetta perusteettomasti Ruotsiin.

”Ruotsiin oli tullut vuoden aikana lähes 30000 pakolaista, kun rajoituksiin ryhdyttiin. Suomeen ei ole tullut vielä kohtuuttoman paljon pakolaisia.”

Erässä asiassa täytyy antaa tunnustusta Suurpäälle. Täytyy nostaa tuollaisesta mistään ympäristötekijöistä tai yleisestä mielipiteestä piittaamattomuudesta (kansanvallan periaatteista nyt  puhumattakaan) harjoitetusta  härkäpäisyydestä määrätietoisuudesta Suurpäälle hattua. Hän on tehnyt  kaikkensa saadakseen tuon tilanteen korjatuksi haluamakseen.

Miten asiat sitten todellisuudessa menivät (ja olivat) tuolloin? Poliisi sai tiedon somalien maahantulosta etukäteen Tallinnasta viranomaistaholta. Helsingin poliisilaitos otti tulijoihin satamassa tiukan linjan.  Helsingin poliisilaitoksen komentaja Paavo Koskela perusti päätöksensä tuolloiseen lainsäädäntöön:

”Lähdin siitä, että kyseessä on luvaton maahantulo, jonka estimme”,

Aluksen päällikön velvollisuus oli (ja on) huolehtia siitä, että kaikkien aluksessa olevien henkilöiden matkustusasiakirjat ovat kunnossa. Muuten aluksen päällikkö on velvollinen viemään matkustajat takaisin. Poliisikomentaja Koskelan mukaan laivan purseri oli kertonut, että somalien viisumit olivat kunnossa Tallinnassa.

Suomen tullissa (Pakolaisapu ry:n terhakoiden tätien, Suurpään ja Kirsi Hytinantin laivassa tapahtuneen vierailun jälkeen) viisumia ei kuitenkaan ollut ollut yhdelläkään somalilla. Passi sen sijaan puuttui vain noin kymmeneltä. Suuresta osasta somalien passeista oli revitty yksi sivu irti. Poliisi epäilee, että kyseisellä sivulla oli väärennetty Suomen viisumi.

Laivan käytäviltä löytyi kaksi Etiopian passia, joissa oli väärennetyt viisumit. Kukaan ei kuitenkaan tunnustanut näitä passeja omakseen.

Näin Suomi sai ensimmäiset humanitaarisen maahanmuuton perusteella Suomeen saapuneet somalinsa.

Suurpään työura jatkui tuosta eteenpäin samoissa (suppeissa ja yksipuolisissa) merkeissä. Hän on toiminut ulkoasiainministeriön ihmisoikeuspolitiikan yksikön päällikkönä, Turvapaikkalautakunnan sihteerinä ja Pakolaisneuvontapisteen lakimiehenä. Hän on toiminut myös asiantuntijana Wienissä ja Tallinnassa maahanmuuttoasioihin liittyen.

Toimiessaan ns.kansalaisjärjestöjen ylläpitämän pakolaisneuvontapisteen lakimiehenä Johanna Suurpää valittiin myös Vuoden Kellokkaaksi (HS 1.3.1990). Naistoimittajien yhdistys valitsee Kellokkaakseen vuosittain henkilön, joka on merkittävällä tavalla kiinnittänyt huomiota ajankohtaiseen kysymykseen.

Johanna Suurpää oli tuolloin työskennellyt pakolaisneuvontapisteessä lähes kaksi vuotta. Työ oli määräaikainen ja saattoi loppua vuoden vaihteessa.

Tuolloin hän vaati Suomeen perustettavaksi pikaisesti riittävin valtuuksin varustettu ulkomaalaisvaltuutetun virkaa.

Näin jälkikäteen tarkasteltuna tulee äkkiä mieleen, että jo tuolloin Suurpää tähtäsi nykyiseen Vähemmistövaltuutetun virkaansa – ja oli uutterasti luomassa itselleen oksaa josta ponkaista suoraan vallan ytimeen.
Uutterasti hän on ollut sittemmin vähemmistövaltuutettuna vaatimassa ja komentamassa lakejamme säätävää Eduskuntaa. Vähemmistövaltuutetun viran myötä tulleet saavutukset eivät kuitenkaan ole olleet ilmeisesti Suurpään mielestä riittäviä, joten tämän uuden nimityksen mukana tullut mahdollisuus päästä (demlalaisen toverinsa oikeusministeri Tuija Braxin johdolla) suoraan lainsäätämisen ytimeen – niiden valmistelutyöhön –  on ilmeisen tervetullut

Tämä uusi Demokratia- ja kieliasioiden yksikkö perustettiin (tilaustyönä) oikeusministeriöön tämän vuoden alusta. Yksikkö huolehtii kansalaisvaikuttamiseen, vaalien järjestämiseen ja kehittämiseen, puoluelakiin sekä kieliasioihin liittyvistä tehtävistä.

Kansalaisvaikuttamisen alistaminen oikeusministeriön alaisuuteen on mainio tapa kiristää sensuuria ja kaventaa kansalaisten perusoikeuksiin kuuluvaa sanan-, mielipiteen- ja yhdistymisvapautta.

Demlalaisesta vaalien järjestämisestä kansalla on jo aikaisempaa kokemusta – persauksilleen menneen Braxin masinoiman (lippuäänestystä helpommin manipuloitavissa olevan) sähköisen äänestyskokeilun tiimoilta.

Puoluelain alistaminen Suurpään peukalon alle takaa puolestaan sen, että nykyinen korruptoitunut näennäisdemokratia saa jatkaa edelleen –  huolimatta yhä  äänekkäämmiksi käynneistä vaatimuksista siirtyä kohti suoraa kansanvaltaa (ja etenkään huolimatta vaalirahaskandaalista ).

Kieliasioiden alistaminen samaan sylttytehtaaseen, helpottaa lähinnä marginaalisen RKP:n tavoitteita luoda keinotekoisesti lisää ruotsinkielistä väestöä Suomeen:

RKP on uussuomalaisten puolue, joka haluaa houkutella mukaan maahanmuuttajia puoluetyöhön, myös johtaviin elimiin. Tavoitteemme on, että joka neljäs maahanmuuttaja valitsee ruotsin kielen ensimmäiseksi vieraaksi kielekseen.

(Asiasta on kirjoittanut myös Mikko Ellilä)

Kun Johanna Suurpää nimitettiin kyseisen yksikön päälliköksi, yhteiskuntamme saattoi astua taas uuden askeleen lähemmäksi kansandemokratiaa. Uskallan epäillä, että seuraavan vuoden aikana Suurpään yksikkö valmistelee yhden jos toisen yleistä oikeudentajua vastaan olevan ja enemmistöä alistavan lakiehdotuksen Eduskunnan kumileimasimen alle vahvistettavaksi.

Lähteet: VN, UM, SM, STT, HS

Site Meter

Jk. Kun Johanna kuitenkin lukee tämän kirjoituksen, haluaisin esittää hänelle yhden kysymyksen. Oletko vielä samaa mieltä kuin vuonna 1990?

”Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.”


Päivitys 120210 2242: Myös Yrjö on käsitellyt samaa aihetta.

Advertisements