Yhteiskunnan yleinen etu?

Päivän Pravdan mukaan sisäministeri Päivi Räsänen(kd) antaisi poliisille oikeuden käyttää passeja varten kerättyjä sormenjälkiä vakavien rikosten selvittelyssä.Hänen mukaansa tämä olisi tarpeen yhteiskunnan yleisen edun vuoksi.

Ja kuka se tässä tapauksessa määrittelee yhteiskunnan yleisen edun?

Koko uutinen haisee sille, että  yhteiskunnan yleisen edun määrittelijä on sisäministeriössä lorviva (ja jatkuvasti tarkoituksella budjettinsa ylittävä)  poliisin ylijohto – Räsänen (kuten Anne Holmlundkin ennen häntä) on vain marionetti.

Suurin ongelma tässä on siinä, että valtiovalta lupasi tuota rekisteriä kerätessään omille kansalaisilleen, ettei rekisteriä käytetä muuhun kuin matkustaja-asiakirjojen varmentamiseen.

Jos nyt käy niin, että (ilmeisesti koko hankkeen takana luimisteleva ja kyyhöttävä) poliisiylijohto saa tämän laajennuksen aikaan (vastoin valtiovallan auktoriteetilla annettua ja perustuslakivaliokunnan siunaamaa lupausta), niin se on aito askel kohti poliisivaltiota.

Muistaen myös edelleen sen tosiasian, että poliisiin kohdistuvia rikosepäilyjä Suomessa tutkii toinen poliisi – ei mikään luotettava ulkopuolinen instanssi.

Jk. Pitää muistaa myös, että mikään sisäministeriössä ei tapahdu ilman kansliapäällikkönä häärivän Ritva Viljasen suostumusta. Viljanen on ollut viime aikoina muutenkin tapetilla – hänen kannaltaan  hieman epäedullisissa ympyröissä ja yhteyksissä.

HP

 

Poliisihallitus tutki poliisihallituksen toimet?

Eilen julkisuuteen tulleen uutisen mukaan poliisiylijohtaja Mikko Paatero kertoi medialle, että poliisihallituksen sisäisessä tarkastuksessa ei ole tullut esille seikkoja, joiden perusteella poliisihallitukseen liitetyssä asekaappijutussa olisi syytä epäillä rikosta.

Tämä valtiollisen väkivaltaviranomaisen  itsetutkiskelu koski sisäasiainministeriön poliisiosaston vuoden 2006 muuton jäljiltä löytyneen kaapin vaiheita.

Poliisiylijohdon  oman ilmoituksen mukaan sen muuton yhteydessä unohtuneet aseet ovat olleet ampumakelvottomia. Tuonn saman ilmoituksen mukaan kaikki päiväkotiin matkalla ollutta 13 ampuma-asetta oli deaktivoitu määräysten mukaisesti. Myös kaikkien kahdeksan kaasusumuttimen säiliöt oli tyhjennetty ja puhkaistu – poliisin omanilmoituksen mukaan.

Niin tai näin – tämä epäillyn itseensä kohdistama tutkinta aseisiin liittyvässä asiassa ei täytä minkäänlaisia länsimaisessa kansalaisyhteiskunnassa perinteisesti käytettyjä puolueettomuuskriteerejä.

Mitä todennäköisemmin poliisiylijohto puhuu totta, mutta sen oman uskottavuuden vuoksi asiassa olisi ollut syytä suorittaa esitutkinta jonkin toisen viranomaisen toimesta. Poliisin itsenäisyys sitä koskevissa rikosasioissa on ongelma. Kun naapurikihlakunnan (valtiollinen) poliisi tutkii naapurissaan poliisiin (valtiolliseen) kohdistuvaa rikosepäilyä, epäily siitä, ettei korppi korpin silmää noki on (ja sen pitääkin olla) mukana tavallisen normivirtasen ajatuskuvioissa.

Tästä ikävästä ja poliisi uskottavuuteen varsin vahvasti purevasta jääviysongelmasta päästäisin eroon ainakin kahdella eri tavalla. Paikallispoliisin kunnallistamisella ja erillisellä oikeusministeriön alaisella (esimerkiksi hallinnollisesti Eduskunnan oikeusasiamiehen alaisuuteen  liitetyllä) poliisi- ja virkarikosten tutkintayksiköllä.

Paikallistasoinen kunnallinen poliisi olisi organisatorisesti erillään valtiollisesta KRP:sta, joten sen kontrollointi ja siihen kohdistuvien  rikosepäilyjen tutkinnan puolueettomuus   olisi nykyistä huomattavasti uskottavampaa. Jos tähän vielä lisäisi suoran kansanäänestyksen laajentamisen kunnallisiin johtaviin virkamiehiin, niin paikallispoliispäälliköllä pitäisi olla myös kuntalaisten luottamus toimessaan (kuten muillakin johtavilla virkamiehillä).

(Mikään ei tietenkään estä laajentamasta samaa käytäntöä myös valtiollisten virkamiesten valintatilanteisiin. Näin kansalaisten mielipide ja demokraattinen valvonta ulottuisi läpi koko yhteiskunnan ja kansanvaltaisuus vahvistuisi huomattavasti nykyisestä tilanteesta.)

Eduskunnan oikeusasiamiehen  alainen erillinen poliisi- ja virkarikosten tutkintayksikkö olisi toinen tärkeä askel kansalaisyhteiskunnan läpivalaisussa.

Tällainen erillinen yksikkö ei olisi minkään ministeriön alaisuudessa, joten sen pitäisi olla (ainakin teoriassa) koskematon korruptiolle ja poliittiselle käskyttämisellä. Se toimisi ainoastaan voimassaolevan  lainsäädännön mukaan itsenäisesti riippumatta siitä minkälainen hallituskokoonpano kulloinkin on Suomen peräsimessä.

Kun tämän asian yhteydessä miettii myös sitä faktaa, että poliisin hallinnollisen virheen vuoksi ampuma-ase myönnettiin sekä Jokelan että Kauhajoen tapauksissa väärin perustein – ja kammottavin seurauksin –  niin herää kysymys siitä, että pitäisikö aselupahallintokin siirtää pois poliisilta ja jonkin toisen viranomaisen hoidettavaski?

Esimerkiksi puolustusvoimien alueorganisaation?

Lähde: STT