Homokapiaisista

 

 

 Kuva:Poliittisen Korrektiuden Parhaat

Viime viikonloppuna Helsingin kaduilla näkyneen Helsinki Pride-tapahtuman tiimoilta eräs asia on noussut julkiseen keskusteluun kaikkea muuta voimakkaammaksi aiheeksi.

Muuan asemaansa ja virkapuvun käyttöä ymmärtämätön ylikersantti Juho Pylvänäinen nimittäin osallistui tähän homomarssiin merivoimien M36 kavaijipuvussa.

Tämän puvun käytöstä on mainittu virkapukuohjesäännössä ja se on asemaltaan ns. vierailupuku. Puvun kantaminen palveluksen ulkopuolella on sallittu ainoastaan perhejuhlissa ja hautajaisissa. Siinä pukeutuneena esiintyminen poliittisissa kokouksissa tai mielenosoituksissa on erikseen kielletty. Samoin kuin ammattisotilaan kuuluminen poliittiseen puolueeseen tai järjestöön on kriminalisoitu erikseen rikoslaissa.

Politiikastahan Helsinki Pride-kulkueessa on kyse. Yrittää nyt vihervasemmiston ja oikeistoliberalistien kastraattikuoro sitten veisata ihan mitä tahansa ”Kyseessä oli juhlakulkue”-värssyä. Sitä se nimittäin kaikkein vähiten oli.

Eräissä vihervasemmistolaisissa piireissä on kuolattu homospektaakkelin perään täydellisessä henkisessä erektiossa. Muuankin kovaääninen vihervasemmistolainen joutomies ehti jo vaatimaan puolustusvoimia osallistuman virallisesti homoparaatiin lausua loihien näin:

PV ei saisi kuulemma osallistua Prideen. Siis tapahtumaan, jossa juhlitaan tasa-arvoa ja tasavertaisuutta.

Missä PV:n sitten kuuluisi olla? Siis muualla kuin kunnioittamassa omia sekä yhteiskunnan arvoja?

 

Tämä jääköön aikakirjoihin kertomaan kalmean totuuden nykyisestä ajasta ja  siitä, kuinka vihervasemmisto haluaa vääntämällä vääntää kaiken nurinperin, muodottomaksi, sairaaksi ja omituiseksi.

PV:n ei kuulu missään tilanteessa ottaa minkäänlaista kantaa politiikkaan. Koko kansan muodostamaan reserviin perustuva kaaderiarmeija on tarkoitettu suomalaisen yhteiskunnan puolustamiseen ulkoapäin tulevia uhkia vastaan, se ei voi asettua kenenkään kannalle sisäpoliittisissa kysymyksissä.

Jos joku vähemmistö vaatii (kuten juuri nyt) puolustusvoimia asettumaan jonkin vähemmistön, kansanryhmän tai poliittisen ryhmittymän puolelle, ollaan tilanteessa joka johtaa sisäiseen terroriin tai sisällissotaan. Kun tällaisia asioita vaaditaan ns.suvaitsevaisten ihmisten puolelta se pitäisi herättää huolestumista kaikissa rehellisesti politiikkaan osallistuvissa kansalaisissa.

Kyse on kulttuurimarxilaisesta tavasta tehdä V.I.Leninin aikoinaan muokkaama vasemmistovähemmistön vallankumous ja vähemmistödiktatuuri.

Jos tällainen nykymuotoinen vasemmistolainen vallankumous onnistuu sen välitön seuraus on se, että ei-vasemmistolaiset toisinajattelijat katoavat terrorin yöhön sekä ns.hyödyllisinä idiootteina toimineet  kaikki seksuaaliset & etniset vähemmistöt lentävät roskakoriin, kansojen sulatusuunin ja pakkotyöleireille

Vastauksena tuon nettiin päivittäin verbaaliulostetta työntävän työttömän automaatioteknikon kysymykseen ”Missä PV:n sitten kuuluisi olla? ” lyhyesti ja ytimekkäästi:

Turvaamassa Suomen alueellista koskemattomuutta. Piste.

Virkapuvun käyttäminen poliittisessa yleisötilaisuudessa ja yleisön jäsenenä on siis vastoin lakia ja sitä soveltavia ohjeita. Se edustaa tässä tapauksessa sotilaalle sopimatonta käyttäytymistä ja Pylvänäisen esimiehen tulisi rangaista häntä tästä,  ennen kuin tulee itse virkavirheestä rangaistuksi.

Jokainen voi miettiä mitä tapahtuisi poliisin osallistuessa virkapuvussaan tuollaiseen kulkueeseen ja kulkueen keskeytyessä (syystä tai toisesta) sattuvaan järjestyshäiriöön.

Yleisön olisi mahdoton päätellä se, kuka poliiseista on mukana mielenilmauksessa ja kuka valvomassa järjestystä. Sama totuus koskee myös valtion muita väkivaltaelimiä, puolustusvoimia, rajavartiolaitosta ja tullia.

Se koskee myös pelastusviranomaisia. Ihmisten turvallisuuden kannalta olisi fataalia, jos näiden  mielenilmaisijoiden joukossa olisi virkapukuun pukeutuneita sairaankuljettajia ja palomiehiä. Pahimmassa tapauksessa hoidon sijaan eri tavalla ajatteleva saisi puukon kylkeen hellän anarkistihoiturin kädestä.

Virkapuvut ja viranomaiset eivät kuulu polittisiin tilasuuksiin ja mielenilmaisuihin muuta kuin virkatehtävissä ja virkavastuulla.

Tom Of Finland eli Touko Laaksonen on eräs suomalaisen homokulttuurin ikoneista. Homokulttuurissa hänessä muistetaan aina kertoa myös se, että hän oli sotaan osallistunut reserviupseeri. Tämä pitää paikkansa, mutta kolikolla on myös kääntöpuoli.

Laaksonen soti sotansa IT-upseerina etulinjan takana – varsin itsenäisesti toimien. Kun hänellä oli varsin voimakas libido ja hän oli homoseksuaali, Laaksonen pääsi alaistensa kannalta varsin painajaismaiseen tilanteeseen. Laaksonen oli esimiesasemassa linjaorganisaatiossa – sota-aikana.

Kun Laaksonen ehdotti sukupuolista kanssakäymistä alaisilleen, näiden oli kuolemantuomion uhalla syytä alistua Laaksosen seksuaaliselle hyväksikäytölle ja tyydyttää perverssin esimiehensä perverssit himot.

Osana sotaväkeä ja sen organisaatiota.

Laaksonen on itse kertonut näistä sessioista avoimesti myöhemmin asuessaan Yhdysvalloissa. Hän kuvannut myös näitä homoseksuaalisia raiskauksia kuvissaan.

Juuri uniformujen vuoksi sotaväki on aina vetänyt puoleensa tietyn määrän hinttareita. Yleensä ottaen nämä ovat pystyneet pysymään kuosissaan, mutta kuten Laaksosen esimerkki kertoo, eivät aina.

1980-luvulla puolustusvoimissa löydettiin sattumalta erään va-kersantin tekemän itsemurhan jälkeen useamman vanhemman yksikköupseereina toimineen opistoupseerin muodostama hyväksikäyttörinki.

Nämä ylivääpelit ja sotilasmestarit toimivat ns.kesäkessujen esimiehinä ja vaativat seksuaalisia palveluita virkasuhteen jatkumiseksi sopiviksi katsomiltaan nuorilta miehiltä.

Sanomattakin on selvää minkälainen tällaisen nuoren kessun asema on ollut tuonaikaisessa sotaväen komentoketjussa. Eräs nuori mies ei kestänyt alistamista ja häpeää, teki itsemurhan ja jätti kirjeen jälkeensä.

Tästä tilanne alkoi purkautumaan ja lähikuukausina kyseisen ringin jäsenet hävisivät kaikessa hiljaisuudessa viroistaan. Hieman ennen eläkeiän täyttymistä.

Tää korutont´on kertomaa.

Tätäkö me haluamme? Tällaiseksiko haluamme puolustusvoimien muuttuvan?

Tuskin. Mutta meidän tulee enemmistönä myös vahtia sitä, ettei vähemmistö pääse painamaan parrua meidän peräämme.

HP

 

Tuntuu hyvältä

Tunne siitä, että kaikki se mitä vuosien aikana on kirjoittnut, ei mennytkään aivan harakoille.

Kiitos puolustusvoimille siitä, että olette lukeneet ja arvioineet erään tämän blogin tärkeimmistä kirjoituksista myös tärkeäksi tämän kansan ja maan  puolustuksen suhteen.

KK

 

Miksi jokapäiväinen turvallisuutesi on uhattuna?

Niin, miksi poliisin ja puolustusvoimien budjettimäärärahoista leikataan ja toimintaa supistetaan? Eli jokaisen suomalaisen perusturvallisuus  on uhan alla.

Syy on aika selvä. Sen nimi on libertalismi ja sen nousujohteisena jatkona eräiden piirien kiima päästä sen kautta anarkokapitalismiin. Sen juoksupoikina Suomen tasavallassa hääräävät EU ja Kokoomus.

Kyse ei ole siitä, etteikö velalla (vielä toistaiseksi) kokoon  kaavitussa valtion budjetissa riittäisi rahaa turvallisuuden ylläpitämiseen (näkyy siitä riitävän varoja toisten EU-valtioiden yli varojensa elämisen maksamiseenkin).

Kyse on poliittisesta tahdosta.

Kokoomus on ajanut pitkään valtionhallinnon yksityistämispolitiikkaa ja eräs tärkeimmistä sen poliittiseen  koriin osuneista (mädistä) omenoista tottelee nimeä Kapiteeli.

Kapiteeli on avain siihen, miksi Sinun turvallisuutesi ( ja myös minunkin)  on kokenut vakavan särön – joka näköjään laajenee vuosi vuodelta laajemmaksi.

Kokoomus (ja muuan Häkämies) saivat aikaan sellaisen julkisten varojen siirron, jolla ei taida Suomen (eletyssä) historiassa olla vertaa.

Ns. demokratian keinoja käyttäen (oligarkian kumileimaisimena toiminut) Eduskunta päätti (ryhmyrien painostamana ja kokoomuksen aloitteesta) siirtää lähes vastikkeetta valtion infrastruktuuriin liittyvän omaisuuden kyseiselle yhtiölle – ja jättää valtion (siis yhteisen yhteisömme) turvallisuudesta huolehtivat viranomaiset oman omaisuutensa vuokranmaksajiksi ja torppareiksi.

Kyse ei todellakaan ole siitä, etteikö meillä olisi varaa ylläpitää uskottavaa puolustuskykyä tai palkata riittävästi poliiseja. Kyse on siitä, että meidän turvallisuuteemme uhraamat verorahat juoksevat kabinettisopimuksin  pääosin (ulkomaalaisille) kiinteistösijoittajille – eivät yhteiseen turvallisuuteemme.

Jos äänestät nyt kunnallisvaaleissa. muista se, että kokoomusta ja sen siipeilijöitä äänestämällä saavutetaan jossain vaiheessa tällainen tilanne:

Anarkokapitalismi ei ole absurdia vaan vakava vaihtoehtoinen yhteiskuntamalli. Yksityinen tuomioistuin voi olla miljardibisnestä tekevän yhtiön omistama. Vaikka ei olisi, lahjonta ei silti välttämättä onnistu. Miljoona voi kiinnostaa, mutta useimmilla ihmisillä on omatunto, ammattiylpeyttä ja rangaistuksen pelkoa eivätkä he suostu toimimaan lainvastaisesti lahjusta vastaan. Isoilla yhtiöillä on valmis toimintamalli, miten toimitaan lahjustapauksessa: varmaankin jokin ulkopuolinen tuomioistuin pannaan käsittelemään lahjussyytettä eikä sen tuomioistuimen tarvitse olla biljoonabisnestä.

Siinäpä miettimistä meille jokaiselle – omasta(kin) turvallisuudestaan ja oikeuksistaan huolestuneelle. Tämän kehitysketjun päässä Suomen Armeija puolustaa kansainvälisen pääoman etuja ja rikoksen uhri tarvitsee rahaa saadakseen poliisin suojaamaan koskemattomuuttaan.

Lähteet: STT, HS, Homma

HP

 

Vallanpitäjien puudelit

Kun tässä suomalaisessa näennäistodellisuudessa tuntuu virallisesti kaikki muu paitsi vähemmistöjen asema olevan aivan loistavalla mallilla, on aina ajoittain syytä vetää  verbaalinen varsikenkä jalkaansa ja täräyttää potku konsensuksen lihavaan ahteriin.

Länsimaisissa kansalaisyhteiskunnissa lehdistöä on pidetty perinteisesti vallanpitäjiä vahtivana ärjynä hurttana. Suomessakin menneisyydessä tilanne  oli näin  –  jopa Kekkoslovakian ja YYA-sopimuksen ankeina aikoina.  Totuuden nimessä pitää muistaa, että tuolloin maassa oli kaksi valtakunnallista päivälehteä ja näiden välinen kilpailu lukijoista.

(Tuo toinen lehti oli muuten  Uusi Suomi –  jolla puolestaan ei ole mitään muuta yhteistä sen nykyisen hallitusta auliisti  tukevan virtuaalisen  huuskohyyskäpaperirullan kanssa,  kuin kovalla perintörahalla ostettu nimi.)

Helsingin Sanomat – eli Hyysäri – on kuitenkin vielä toistaiseksi (ennen tabloidikautta) huonolle hyyskäpaperille painettuna konkreettisena ongelmajätteenä  tuotteena aivan oma lukunsa. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana se on muuttunut puolueettomasta valtakunnallisesta päivälehdestä kulloistakin hallitusta ja sen edustamaa politiikkaa kritiikittömästi tukevaksi ja virallista propagandaa suoltavaksi sylipiskiksi.

Viimeisessä kyseisen julkaisun kuukausiliitteessä  julkaistu kirjoitus ihmiskaupasta ja ankkurilapsista oli hyvin harvinaislaatuinen objektiivisuudessaan. Kun kyseisen lehden päivälehtiversio  julkaisi eilen koko sivun kokoisena upseerien keskuudessa tehdyn mielipidekyselyn (kriittisine kommentteineen) luottamuksesta hallituksen toimiin,  alkoi jo hetken tuntua siltä,  että ehkä kyseinen läpyskä on palaamassa alkuperäiseen rooliinsa vallan vahtikoirana.

Turha luulo.  Tänään julkaistu pääkirjoitus palautti lehden taas sinne  omalle paikalleen – kiltisti hallitusta sohvalla myötäileväksi puudeliksi.

HS:n tyylille uskollisesti, joku limainen ja anonyyminä esiintyvä sepustelija oli kirjoittanut pääkirjoituksen otsikolla Armeija laiminlöi kotikenttäänsä.  Näin siitä huolimatta,  että HS kampanjoi aktiivisesti (US:n tavoin) sananvapautta ja anonyymikirjoittelua vastaan

Tuon hallitukselle kohdistetun anteeksipyynnön pääkirjoituksen läpikäyvänä punaisena lankana on ajatus siitä, että kansan mielipide on (jostain tämän kirjoittajalle tuntemattomasta syystä) sama kuin hallituksen kanta ja ettei oman hallintoalansa ammattilaisten mielipiteellä ole samaa painoarvoa kuin maallikkojen näkemyksillä. Sotilaiden näkemys sotilasasioista on tuon kirjoituksen mukaan jopa väärä –  myös pelkän  mielipiteenkin tasolla.  Ainakin siis kansanvaltaisena demokratiana esiintyvän Suomen suurimman päivälehden mukaan.

Tuo kirjoitus näyttää muutenkin olevan tehty joko hallituksen tilauksesta tai vaihtoehtoisesti Valtioneuvoston linnassa kirjoitettuna ja sieltä HS:n toimitukseen muokkaamattomana toimitettuna.

Kirjoituksessa on (vaikka se onkin lähinnä mielipidettä edustava pääkirjoitus) eräitä selviä asiavirheitä ja yksipuolisuuksia.

Anonyymi kirjoittaja toteaa näin:

Upseereiden mielipiteet poikkeavat dramaattisesti puolustuspolitiikan arvioista koko Suomen väestön keskuudessa tehdyissä kyselyissä. Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan MTS:n kyselyssä syksyllä yli 80 prosenttia suomalaisista piti puolustuspolitiikkaa vähintään melko hyvin hoidettuna.

Nämä kaksi kyselyä eivät ole vertailukelpoisia eivätkä yhdenmittaisia.  MTS:n kysely on tehty ennen nykyisen hallituksen julkistamia säästötoimia (=puolustusvoimien romuttamista) ja niitä seuraavaa Naton jäsenyyden pakolla läpiviemistä.  Jos samaa asiaa kysyttäisiin kansalaisilta  nyt Stefan Wallinin kartanoherrakukkoilujen jälkeen, niin tulos olisi millä vedonlyöntisuhteella tahansa aivan päinvastainen.

Toisaalta MTS:n kysely on tehty maallikkojen keskuudessa – Upseeriliiton kysely on täsmäohjattu ammattilaisten joukkoon. Yhtään aliarvioimatta suomalaisten maanpuolustustahtoa ja reserviläisten osaamista, ainoastaan hallinnon sisältä pystyy näkemään (etenkin lkp-asioiden suhteen varsin tarkasti salattujen) sotilasasioiden, koulutustason ja varustelun kokonaiskuvan.

Toinen silmäänpistävä vääristely liittyy upseeriston asemaan ja sen kautta heijastuvaan mielipiteeseen.

Selvityksen tuloksesta on helppo nähdä, miten puolustuksen säästöt aiheuttavat epävarmuutta. Ylempi upseeristo on huomattavasti tyytyväisempi puolustuksen tilaan kuin nuoremmat upseerit, joihin mahdollisten irtisanomisten uhka kohdistuu voimakkaimmin.

Vaikka kaikki kadettiupseerit vaikuttavat siviilien silmin samanlaisilta ja Upseeriliitto normaalilta ammattiliitolta, asia ei ole ihan näin.  Upseeriliitto on kylläkin ammattiliitto – mutta se on myös ideologinen kaikkia kadettiupseereita (nuoria, vanhoja ja eläkkeellä olevia) yhdistävä järjestö.

Tämä aiheuttaa eräitä ongelmia ay-tasoisessa toiminnassa – ja selittää myös sen, miksi eräät vanhemmat upseerit suhtautuvat hallituksen järjettömyyksiin positiivisesti, hymyillen ja tahdissa helvettiin marssien.

He nimittäin eivät edusta ay-tasolla Upseeriliittoa – he kun nyt sattuvat edustamaan valtiota työnantajana.  Siinä asemassa on aika vaikea olla työntekijäjärjestön puolella.

Suhteellisuudentaju on totuuden lisäksi ensimmäisiä uhreja kaikissa sodissa. Tasapuolisuuden vuoksi julkaisemme nyt ja tässä osan niistä kommenteista, joita tuo HS:n anonyymikirjoittelija piti vähäarvoisina.

”Tali-Ihantalan veteraanit ja sankarivainajat eivät pelkästään käänny sankarihaudoissaan, he pyörivät siellä kuin hyrrät.”

Kapteeniluutnantti, merivoimat

”Sodasta invalidina selvinnyt isoisäni olisi varmasti saanut verensyöksyn tämän päivän nähtyään. Onneksi hänet on jo kutsuttu viimeiseen iltahuutoon.”

Komentajakapteeni, merivoimat

”Puolustusvoimien rahoitusta pitäisi lisätä, jotta voisimme vastata kaikkiin moderneihin tietoverkko- ja terrorismiuhkiin. Kyllä tässä itku tulee, kun miettii isänmaata.”

Kapteeni, maavoimat

”Tehokkaiden aseiden vieminen taistelijoiden käsistä poliittisilla päätöksillä on maanpetturuutta, josta vastuulliset pitäisi haastaa valtakunnanoikeuteen.”

Kapteeniluutnantti, merivoimat

”Täysin järjetön teko, joka rapauttaa maan puolustuksen täydellisesti. Muutama poliitikko päätti Suomen puolustuskyvyn romahduttamisesta.”

Majuri, maavoimat

”Katainen, Urpilainen ja Kiviniemi muistetaan erityisen hyvin tulevissa historiakirjoissa sisäisinä Suomen syöjinä. Ne bobrikovit ovat tänään täällä, ei Brysselissä.”

Everstiluutnantti, pääesikunta tai sen alainen laitos

”Wallinin kommentti on juuri päinvastainen: lihakset pienenevät, mutta se tila mihin lihaksia tarvitaan jää tyhjäksi. Eli tehtävä ei täyty.”

Luutnantti, maavoimat

”Kyllähän ne jäljellä olevat lihakset nälkiintyneellä keskitysleirivangillakin oikein hyvin näkyvät.”

Majuri, pääesikunta tai sen alainen laitos

”Liian pieni univormu näyttää lähinnä hölmöltä, ei uskottavalta.”

Kapteeni, maavoimat

”Univormun kutistuminen ja lihasten paljastuminen on täysin absurdi lause. Miten voidaan perustella, että rahoitusta leikkaamalla, joukko-osastoja sulkemalla, väkeä pois potkimalla ja reserviä pienentämällä saadaan paremmat lihakset.”

Kapteeni, ilmavoimat

””Poliitikot suoraan sanoen puukottivat selkään””

Luutnantti, maavoimat

”Nykyisin häpeän kertoa sotaveteraani-isoisälleni, mitä Puolustusvoimissa tapahtuu. Olen kyyninen, vihainen ja epäuskon vallassa”

Luutnantti, maavoimat

”Kun 7-vuotiaana ilmoitin äidilleni lähteväni kadettikouluun ja ryhtyväni isona upseeriksi, olin valmis palvelemaan Suomen valtiota loppuun asti. Enää sitä en ole”

Luutnantti, merivoimat

*    *    *

Toinen tänään samaan aihepiiriin putkahtanut uutinen koskee erästä virallista vallanpitäjien puudelia – nimittäin oikeuskansleri Jaakko Jonkkaa.

Tämä hallituksen kirjuri ja tsuppari on tutkinut puolustusministeri Stefan Wallinin jääviyden ja epäillyn kansanedustajien uhkailun (jonka kansa pääsi vahingossa todistamaan TV:n suorassa lähetyksessä).

Vähemmän yllättäen,  Jonkan Jaska on tullut siihen lopputulokseen, että Wallinin kohdalla jääviyttä ei ole ja uhkailua ei ole tapahtunut (vaikka kansa pääsi sen vahingossa todistamaan TV:n suorassa lähetyksessä).

Huolimatta Jonkan tutkimuksen tuloksia, niin Wallinin kohdalla epäilyksen varjo uhkailusta tosin lankeaa tavallista synkempänä jo ainoastaan henkilöhistorian ja erään tunnetun  puoluetoverin todistuksen vuoksi:

Jokainen hänen kanssaan tekemisissä ollut tietää, että hänen kynnyksensä voi tietyssä tilanteessa olla vähän matalahko

Näin asian muotoilee RKP:n entinen varapuheenjohtaja (ja kokenut Ylen toimittaja)  Nils Torvalds.

Kansanvallan toteutumisen vuoksi, tässä täytyy toivoa, että kansanedustaja Pentti Oinonen pitää lupauksestaan kiinni ja vie asian eteenpäin.

Lähteet: HS, IL, YLE

JK. Ai niin, melkein unohtui. Arvatkaapa mikä yhteiskunnallinen laitos joutui luovuttamaan omistamansa infrastruktuurin (rakennukset ja maa-alueet) poliitikkojen ideoinnin vuoksi ulkopuolisille omistajille ilmaiseksi – ja maksaa nykyisin vuokraa omista tiloistaan?

Aivan – Puolustusvoimat.

KK

 

Poliitikot eivät muutu

Kuten varmaan kaikki ovat huomanneet, Suomen poliittinen johto (sekä sen narussa perässään vetämät rivikansanedustajat) päättivät sitoa suomalaisen maanpuolustajan toisen käden selän taakse mahdollisen sotilaallisen hyökkäyksen kohdistuessa Suomeen. Ainoastaan perussuomalaiset äänestivät eduskunnassa näytellyssä demokratiafarssissa tätä maanpetokselta haiskahtavaa järjettömyyttä vastaan.

Liittymällä Ottawan miinakieltosopimukseen poliitikkomme eivät suinkaan parantaneet maailmanrauhaa, vaan heikensivät sitä madaltamalla hyökkäyskynnystä Suomeen. Täysin päinvastoin esimerkiksi Rauhanliiton toiminnanjohtajan Laura Lodeniuksen näkemystä:

Hylkäämistä esittäessään perussuomalaiset ovat väärässä miina-asiassa. On tärkeää, että Suomi osallistuu sopimuksiin, joilla luodaan yhteisiä pelisääntöjä siihen, mikä sodankäynnissä on oikeutettua ja mikä ei. Miinat eivät erottele sotilasta siviileistä. Ne ovat epäinhimillinen ase, jota sivistynyt valtio ei käytä. Miinakieltosopimuksen myötä miinojen tuotanto ja kansainvälinen kauppa on tyrehdytetty ja käytännössä niiden käyttö konflikteissa on minimissään. Miinauhrien määrä on laskenut raivauksen johdosta dramaattisesti eikä uusia miinoja enää kylvetä

Kun suurvaltavihollinen tietää tästä eteenpäin , että suomalaiset – tekemiään sopimuksia kunnioittavina – todellakin hävittävät jalkaväkimiinansa, vihollisen ei  enää tarvitse huolehtia siitä, kohtaako se ns. passiivista tulta.

Eikä tällainen sopimus todellakaan vähennä sotatilanteessa maaperäämme kylvettävien jalkaväkimiinojen määrää. Ne suurvallat, jotka ovat ainoa mahdollisen sotilaallinen uhka Suomelle, eivät ole liittyneet (eivätkä ole liittymässä) Ottawan sopimukseen.

Kun tällainen miehittäjä tunkeutuu maahamme,  se tulee aivan varmasti suojaamaan valloittamansa alueet miinoittamalla ne jalkaväkimiinoilla. Niistä miinoista ei tehdä karttoja ja ne eivät todellakaan valitse uhriaan.

Tässä nykyisessä tilanteessa voisi vastaavasti miettiä, tuleeko mahdollisen sodan aikana puolustusvoimien suojella niitä ihmisiä ja tahoja, jotka ovat olleet tällaisen typeryyden takana?

Puolustusvoimat on joutunut reagoimaan ankaran säästökuurin ja miinakieltosopimuksen seurauksiin. Reagointi on ollut nohevaa ja oikeansuuntaista. Tänään julkistetussa uutisessa puolustusvoimat tiedottaa alueellisen puolustuksen suurimmasta remontista vuosikymmeniin.

Puolustusvoimat muuttaa alueellisten joukkojen sodan ajan rakenteita. Nykymuotoiset jalkaväkiprikaatit puretaan. Tilalle tulee muutamia uusia alueellisia prikaateja ja taisteluosastoja.

Aluepuolustuksesta ei luovuta, mutta sen perusfilosofia vaihdetaan.

Nykyään puolustustaistelu perustuu tärkeiden maastonkohtien pitämiseen. Tulevaisuudessa joukot pyrkivät tuottamaan hyökkääjälle riittävät tappiot toimimalla nykyistä hajautetummin, aktiivisemmin ja joustavammin.

Tätä asiaa on eräs tämänkin blogin kirjoittajista kommentoinut ja ideoinut jo jokin aika sitten. Tuo kirjoitus löytyy täältä.

Olennaista on kuitenkin se, että tämä sotilaallisesti katsottuna järjetön päätös ja hiljattain eduskunnassa  tapahtunut perustuslain raiskaaminen herättävät ainakin kirjoittajassa kysymyksen siitä, että onko suomalainen parlamentarismi kulkenut polkunsa päähän korruptoituneena demokratian irvikuvana?

Olisiko aika korvata poliitikot ja Arkadianmäen ongelmajätelaitos suoralla kansanvallalla ja unohtaa tuo hyväksikäyttäjien joukko lakia valmistelevien virkamiesten ja kansan väliltä?

HP

 

Kävelikö Pekka Haavisto jalkaväkimiinaan?

Mikähän muuten  mahtaa olla se sotilaallinen koulutus,   jonka pohjalta Pekka Haavisto esiintyy sotilasasioiden asiantuntijana?

Kun tämä vihreiden (ihan itse itsensä nimittämä) sotilasasiantuntija otti kantaa taannoin Ottawan sopimukseen ja jalkaväkimiinoihin, puurot ja vellit ainakin ovat hyvin sekaisin.

Suomi ei ole osa Afrikkaa, ei käy sotaa, on kansainvälisesti korkealle rankattu kansanvalta ja tärkeimpänä kaikista seikoista – suomalaiseen jalkaväkimiinaan kävelee ainoastaan Suomeen hyökkäävä vihollisvaltion sotilas. Tämän lisäksi ainoa potentiaalinen vihollinen ei ole sitoutunut luopumaan jalkaväkimiinoista.

Toisaalta (todellisuuskuvan vuoksi) on ihan kiva huomata vihreiden epärehellisyys tässäkin asiassa.

Se kuka on käynyt joskus  Kaunialan sotavammasairaalassa on  nähnyt sen, mitä vastuuntunnottomien ja ajattelemattomien poliitikkojen toimet ovat tehneet niille tavallisille suomalaisille miehille.  Niille tavallisille suomalaisille reserviläisille,  jotka lähetettiin kotimaisten  1930-luvun rauhanpoliitikkojen toimesta sotaan puutteellisesti varustautuneina.

Kun tänään on tullut myös julkisuuteen tieto siitä, mitä poliittinen päätös puolustusvoimien supistuksista ja säästöistä tarkoittaa puolustusvoimien komentajan näkökulmasta katseltuna, myös poliittisten päättäjien olisi syytä kertoa mitä nämä kaksi asiaa tarkoittavat yhteen ynnätytyinä.

Vaikka poliitikot ovat päätöstensä seurauksista hiljaa, niin ainakin everstiluutnantti (evp) Jarmo Niemisen US-blogissa on käyty varsin suoraa ja rehellistä kansalaiskeskustelua tästä muutoksesta ja sen todellisista seurauksista.

Lainaan tähän Ilari Kerttuojan varsin reipasotteista näkemystä:

”Tuo suunnitelma virallistaisi nykyisen poliittisen johdon näkemyksen siitä, että koko Suomea ei enää kriisitilanteessa puolustettaisi.

Arktinen prikaatikin olisi todellisuudessa (valmiusjoukkona) lähinnä hidastamassa etenemistä Ruotsin pohjoisosien kautta (Atlantin kuljetusten vuoksi Natolle elintärkeään) Pohjois-Norjaan.

Ajattelin tässä, että on ehkä ihan hyvä herättää ajatuksia siitä,mitä puolustusvoimien alasajo tarkoittaa elävässä elämässä. Hyvän avauksesi jälkeen.

Siinä voi Tarvaisen Kyösti olla ihmeissään pientilallaan siellä Nilsiän Nipasessa,kun aamulla herää ”kärjistyvään kriisiin”.

Jos kriisi onkin yllättäen kärjistynyt siihen, että Igor tyhjentää perheen arvoesineitä,Sergei jääkaappia ja Nikolai vie perheen dievustkaa väkisin banjaan…

Ja alueellinen puolustus on samaan aikaan kadonnut kuin pieru Saharaan ja Naton 10000 miehen iskujoukko odottelee jossain Nova Scotiassa lähtöä Suomen avuksi – Pohjois-Norjaan.”

Juuri tästä on kyse.

Lisäksi Haavisto aatetovereineen (etunenässä Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja) tekee näiden virallisen maanpuolustuksen hylkäämien ihmisten itsensä, omaistensa ja omaisuutensa puolustamisesta käytännössä mahdotonta – viemällä halvimman ja tehokkaimman asejärjestelmän näiden ulottuvilta – siis jalkaväkimiinat.

Onko todellakin näin, että vihreät haluavat ihan kaikessa erotella suomalaiset ihmiset parempiin (vihreisiin, jotka asuvat slummeissa radan varressa tai hienoilla omakotialueilla taajaman läheisyydessä) ja huonompiin (maaseudulla ja taajamien ulkopuolella asuvat ihmiset)?

Onko myös näin, että vihreät näkevät puolustusvoimien tehtäväksi suojella sosiaalisilla subventioilla eläviä kaupunkilaisia (sosiaalipummeja), niiden omavaraisten ( veroja maksavien) ja  syrjäseudulla asuvien kansalaisten kustannuksella?

Onko näin, etytä vihreiden lanseerama ns. kansalaistottelemattomuus (rikollisuus) on laajennettu koskemaan lainsäädäntöä yksityisen omistusoikeuden lisäksi myös esimerkiksi yhdenvartaisuuslain kohdalle?

Onko näin, että vihreiden maailmassa kaikki ovat toki yhdenvertaisia, mutta toisaalta vihreät ovat yhdenvertaisempia kuin muut?

Kaikkea tätä todellisuutta vasten tarkasteltuna Haaviston mahtipontinen julistus muuttuu aika groteskiksi:

”Toinen asia on Suomen kansallinen puolustuskyky. Siitä on tärkeä kantaa  huolta. En usko, että meidän puolustuksemme tulevaisuus on yhden asejärjestelmän varassa. Tämän syksyn aikana on tarkasteltava Suomen koko turvallisuuden kuvaa, myös uusia turvallisuusuhkia.”
”Maamiinakeskustelussa korostetaan vain yhtä turvallisuusuhkaa: massiivista maavoimien hyökkäystä itärajan ylitse Suomeen. Tänä päivänä meidän haasteemme ovat aivan muualla.”

Toisin kuin tämä presidenttiehdokas (ja vihreiden Ylin Ja Korkein Sotilasasiantuntija) Haavisto väittää., puolustusvoimien haasteet ja päätehtävät eivät ole missään muualla. Ja vaikka Haavisto olisikin jotain muuta mieltä, laki puolustusvoimista kertoo puolustusvoimien päätehtävät  (ja niihin liittyvät haasteet) varsin selvästi:

2 §

Puolustusvoimien tehtävät

Puolustusvoimien tehtävänä on:

1) Suomen sotilaallinen puolustaminen, johon kuuluu:

a) maa-alueen, vesialueen ja ilmatilan valvominen sekä alueellisen koskemattomuuden turvaaminen;

b) kansan elinmahdollisuuksien, perusoikeuksien ja valtiojohdon toimintavapauden turvaaminen ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen;

c) sotilaskoulutuksen antaminen ja vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen ohjaaminen sekä maanpuolustustahdon edistäminen

Toki toisessa momentissa mainitaan ne muutkin tehtävät – ne jotka ovat yleishyödyllisiä muiden viranomaisten avustamistehtäviä (muiden viranomaisten tukeminen). Tähän kategoriaan lasketaan laissa mukaan myös osallistuminen kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan.

Mutta – huomio tähän – nämä ovat siis vain ja ainoastaan kakkosluokan tehtäviä.  Maanpuolustus on puolustusvoimien tärkein tehtävä.

‎

Rehellisesti ottaen, minun on erittäin vaikea ymmärtää tällaista ajattelua Suomen puolustamisesta käytävän keskustelun yhteydessä:

”Toiseksi alueiden raivaaminen sataprosenttisesti kaikista miinoista oli lähes mahdotonta. Raivaustyötä ammatikseen tekevien rauhanturvaajien ja humanitääristen miinanraivaajien mukaan maastoon jää aina miinoja, joista syntyy ongelmia siviiliväestölle.”

Haavisto varmaan kertoo meille muille (sotilasasioista hänen tasollaan ymmärtämättömille höpsöille alamaisilleen) , kuinka moni siviili on kuollut suomalaisten joukkojen Suomen alueelle viime sodissa tekemiin miinoitteisiin?

Tässä syntyy sellainen mielikuva, että Haavisto halveksii avoimesti suomalaista maanpuolustajaa – ja tämän ymmärrystä.

Annetaan Haaviston kuitenkin jatkaa valitsemallaan polulla:

‎”Liittymällä Ottawan sopimukseen Suomi voi omalta osaltaan heikentää jalkaväkimiinojen markkinoita ja näin vähentää niiden tuotantoa kaikkialla maailmassa. Tämä heijastuu suoraan Aasian, Kaukasuksen ja Afrikan konfliktialueille. Näillä alueilla toimivilla ryhmittymillä ei ole varaa hankkia korvaavia järjestelmiä, vaan siviiliväestöä vahingoittava asetyyppi jää hiljalleen kokonaan pois käytöstä.”

Roskaa. Suomi ei myy maailmalle jalkaväkimiinoja, niitä valmistetaan ainoastaan omaa (kriisin aikaista) käyttöä varten.

Niin kauan kun Kiina, Venäjä ja Yhdysvallat toimittavat jalkaväkimiinoja (ei siis maamiinoja kokonaisuutena, panssari- ja viuhkamiinat ovat tuon sopimuksen ulkopuolella myös muiden osalta) kehitysapuna ja sille joka haluaa ostaa, niin Suomen liittyminen Ottawan sopimukseen aiheuttaa mahdollisen sodan alettua ainoastaan turhia suomalaisten ihmishenkien menetyksiä.

Vallattuaan munattoman miinattoman Suomen suurvaltavihollinen kylvää kyllä maaperämme täyteen jalkaväkimiinoja estääkseen vastatoimemme. Siitä ei ole minkäänlaista epäselvyyttä.  Ja noita miinoja ei merkitä karttoihin, toisin kuin suomalaisia.

Haavistolle tämä tuntuu olevan sivuseikka, koska hän polkaisee aivan omiin sfääreihinsä:

‎”Suomen esimerkkiä ja toimia seurataan. Sillä, miten menettelemme kansainvälisten aseistariisuntasopimusten kohdalla, on merkitystä myös Suomen asemalle haettaessa YK:n turvaneuvoston jäsenyyttä.”

Kysymys kuukin, että miksi ihmeessä Suomen pitäisi saada olla yksi kausi YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvana jäsenenä?

Etenkin kun kyseisellä neulontakerholla ei ole juurikaan sanomista suurvaltojen asioihin ja tekemisiin.

‎

”Jalkaväkimiinat jäävät konfliktin jälkeen omien siviilien uhkaksi vuosikymmeniksi. Suomessakin on kokemusta tästä Lapin sodan jäljiltä. ”

Rehellisyyden nimissä nuo miinat olivat saksalaisen suurvaltavihollisen kylvämiä. Haaviston historiantietämys ja logiikka  ontuvat tässä myös – ja pahasti (sodankäynnin perustiedoista nyt puhumattakaan).

Suomen liityttyä Ottawan sopimukseen maahamme hyökkäävä suurvaltavihollinen voi hyökätä rauhassa ylivoimansa turvin. Jalkaväkimiina edustaa passiivista tulta. Passiivisella tulella pyritään vihollisen liikkumisen hidastamisen lisäksi suuntaamaan vihollisen liike sille alueelle, jossa itse haluamme heikentämisen jälkeen käydä lopullisen tuhoamistaistelun.

Haaviston ajama ratkaisu ei siis luo lisää rauhaa maailmaan eikä  ei myöskään vähennä jalkaväkimiinojen määrää kuin yksipuolisesti (puolustajan puolelta) sotaa käyvässä Suomessa.

Vihollinen muistaa kyllä miinoittaa valtamansa alueet jalkaväkimiinoilla.

Haaviston mainostamaan ICRC:n raporttiin tämän kirjoituksen kirjoittaja suhtautuu aivan samalla tavalla kuin vihreiden näkemyksiin yleiselläkin tasolla  –  molemmat ovat yksisilmäistä propagandaa, joka on vahingollista  tavallisille suomalaisille ihmisille.

Ja jos nyt ollaan ihan rehellisiä, nykyisen taistelijan peruskoulutuksen saaneet suomalaiset taistelijat pystyvät rakentamaan saatavilla olevista ja tilapäismateriaalista huomattavasti teollllisesti valmistettuja jalkaväkimiinoja ilkeämpiä, tehokkaampia ja huonommin havaittavia miinoja ja ansoja.

Eikä miinantuotannon aloittaminen uudestaan ole todellakaan teollisestikaan mitään rakettitiedettä.

Lisäksi muistutan siitä, että Haavistolta on aikamoista hurskastelua väittää, että jotkut valmistajat ovat lopettaneet tuotannon sen vuoksi, että kaupallista kysyntää tälle asetyypille ei enää ole. Jos tämä vähentää jalkaväkimiinojen harkitsematonta käyttöä maailmalla, niin se on erinomainen asia.

Erinomainen asia olisi se, että Suomessa kuunneltaisiin kansan ääntä ja tietyt asiat alistettaisiin sitovan kansanäänestyksen alaisiksi.

Silloin kansalaiskeskustelu pitää huolen siitä, että näin vakavasta asiasta ja sen seurauksista on riittävästi tietoa saatavilla, ennen päätöstä.

Plus se, että Haaviston, Tuomiojan ja Halosen  kaltaiset ihmiset eivät tee päätöksiä (ainakaan kuulematta) meidän muiden puolesta.

KK

 

Päättäjät eivät ole oppineet historiasta mitään

Viimeisinä päivinä on käynyt erittäin selväksi sellainen totuus, että nykyiset päättäjämme eivät ole oppineet yhtään mitään omasta historiastamme. Se mikä asiasta tekee todella huolestuttavan, on tämän älyllisen dementoitumisen kohde.

Päättäjät (kokoomus etunenässä) ovat päättäneet ajaa Suomen puolustuskyvyn alas aina siihen malliin saakka, ettei maanpuolustukseen jää muuta vaihtoehtoja kuin Nato-jäsenyys. Nato-jäsenyys Suomen kohdalla tarkoittaa puolustusmenojen kasvua, turvattomuutta, 1300  kilometriä etulinjaa ja Suomen kokoista viivytystaistelualuetta, jolla puolustetaan Norjaa ja Ruotsia viimeiseen suomalaiseen saakka –  ja jopa jokamiehenoikeuksien rajoittamista.

Ja jotta tämä Suomen demilitarisointi ja asevoimien nöyryyttäminen saadaan vietyä kliimaksiin saakka, ulkoministeri Erkki Tuomioja ja Tasavallan presidentti Tarja Halonen masinoivat omien maanpuolustajiemme käsien selän taakse sitomisen – ja vetivät samalla koko puolustusvoimiltamme housut kinttuihin julkisesti.  Asiaa on käsitelty täällä aikaisemminkin.

Kun tähän ynnätään tavoite yleisestä asevelvollisuudesta luopumisesta – joka merkitsee myös vahvan maanpuolustustahdon tahallista romuttamista – ja nykyisen EU-jäsenyyden aikana tuhottu huoltovarmuutemme (joka on varmuusvarastoinnin hävittämisen ja  kotimaisen tuotannon lakkauttamisen lisäksi viety infrastruktuurinkin tasolle), katastrofi on käsissämme seuraavan kansainvälisen kriisin levitessä Suomeen .

Tällaista edesvastuuttomuutta on toki nähty aikaisemminkin omien päättäjiemme taholta. Sotien opetukset olivatkin sitten erinomaisen hyvin päättäjien muistissa aina Suomen EU-jäsenyyteen asti. Vuonna 1995 alkanut huoltovarmuuden, kansallisvaltion ja puolustuskyvyn romuttaminen on lähestymässä kohti surkeaa loppuaan nykyisen vallankäyttäjien puumerkkinä maamme historiaan.

Historia muistuttaa myös edellisten haihattelijoiden toimien seurauksista verisesti. Puolustuskyvyn laiminlyöminen johti Neuvostoliiton hyökkäykseen 1939, koska  se piti Suomea sotilaallisena tyhjiönä. Sotien jälkeinen vahva reserviin perustuva kenttäarmeija ja aluepuolustuksemme doktriini ovat pitäneet vieraat Suomen rajojen ulkopuolella tähän saakka.

Tulevaisuus saattaa olla sitten aivan toisenlainen.

Talvi- ja jatkosodan tappiot  olivat sotaväen kohdalla kaatuneina ja kadonneina talvisodassa 22 830 ja jatkosodassa 66 044 eli yhteensä 88 874 miestä. Siviiliuhrien kanssa näiden sotien uhrien määrä nousee melkein sataantuhanteen turhaan kuolleeseen suomalaiseen – unohtamatta myöskään suoranaisten sotarikosten uhreja.

Laittomasta aggressiosta  uhrille (eli Suomelle) aiheutuneet aluemenetykset olivat valtavat. Suomi luovutti Neuvostoliitolle talvisodassa menetettyjen Sallan ja Karjalan lisäksi Petsamon ja joutui vuokraamaan Porkkalan 50 vuodeksi ja takaamaan sinne Neuvostoliiton sotilaille vapaan pääsyn Suomen alueiden kautta.

Materiaaliset menetykset (sotakorvauksineen) olivat suunnattomat. Sodan tuhojen ja menetettyjen alueiden lisäksi Suomen piti maksaa hyökkääjälle ns. sotakorvauksia  300 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria kuudessa vuodessa, ja korvata kaikki luovutetulta alueelta viety ja hävitetty  (oma) omaisuus.

Tämän lisäksi maassa jouduttiin käyttämään oikeusjärjestyksemme vastaista takautuvaa lainsäädäntöä sotasyyllisyysfarssissa (jossa vihollisen avuliaana ajokoirana toimi Urho Kekkonen) ja maamme valui vuosikymmeniksi itäisen naapurin talutushihnaan kytketyksi rakiksi.

Näin kävi siksi, että vanha roomalainen viisaus oli unohdettu tyystin. Nimittäin Si vic Pacem, Para Bellum – jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan.

Kun lähdimme talvisotaan, sotaväellä ei ollut jakaa edes kaikille kiväärimiehille kivääriä –  asianmukaisista vaatteista ja muista varusteista nyt puhumattakaan. Esimerkiksi 3.12.1939 12. divisioonan materiaalivahvuudesta puuttui lähes 1000 kivääriä – ja näin huonosti varustetun joukon piti kuitenkin lähteä vastahyökkäykseen vahvan panssariaseen tukemaa  suurvaltavihollista vastaan.

Tykistön tilanne oli kuitenkin kaikkein surkein. Koko kenttätykistömme käsitti vaivaiset 500 tykkiä – joista suurin osa oli autamattomasti vanhentuneita. Lisäksi (kuin pisteenä iin päällä) ampumatarvikkeita tykistölle oli ainoastaan 280000 laukauksen verran – tuon määrän venäläisen armeijakunnan tykistö ampui talvisodassa yhtenä päivänä.

Panssaritorjunnan jälkikäteen luotu gloria on osittain todellinen – mutta se kuuluu suomalaiselle taistelijalle, ei päättäjälle.  Molotovin coctailit ja kasapanokset olivat päättäväisen puolustajan tilapäistarpeita vastustajan monituhantista panssarivoimaa vastaan. Niillä vajaalla sadalla pst-tykillä ei todellakaan torjuttu vihollisen panssarivoimaa.

Kun pääministeri Cajander onnitteli talvisodan sytyttyä armeijaa siitä, ettei sen tarvinnut raahata mukanaan vanhanaikaisia aseita, saa tämä kommentti lähinnä ironisen irvokkaan sävyn nykyään sitä tarkasteltaessa.

Tähän samaan tilanteeseen päättäjämme ovat ajamassa Suomen puolustusta uudelleen. Venäjällä kuohuviinipullot napsahtelevat auki ja suunnitelmia yksinkertaistetaan.Poliittinen johtomme on kyvytön näkemään sen, että yksipuolinen aseistariisunta pienen valtion taholta –  tai jäsenyys sen suurvaltanaapuria vastaan suunnatussa sotilasliitossa – ovat omiaan laskemaan suurvaltanaapurin hyökkäyskynnystä.

Jos me vielä joskus joudumme itänaapurin kanssa sotaan, syylliset tähän kansalliseen katastrofiin löytyvät tämän päivän päättäjien joukosta.

*  *  *

Jk. Valtio on muuten osoittanut myös luotettavuutensa ja lojaaliuutensa työnantajana niitä työntekijöitään  kohtaan, jotka kutsumuksensa mukaan varjelevat tätä maata.

… varjelkoon Luoja entistä tiukemmin Suomea – johtajamme kun eivät siihen kykene.

Lähteet: YLE, US, Puolustusvoimat, Wikipedia

KK

 

Edesvastuuttomat päättäjät sitovat maanpuolustajan kädet selän taakse

Päivän uutisvirta toi tullessaan surullisen tiedon siitä,  kuinka nykyisten päättäjien edesvastuuttomuus on alittanut jälleen kerran uuden kynnyksen.

Neuvostovaltio Valtioneuvosto on hyväksynyt lakiesityksen jalkaväkimiinojen kieltämisestä.

Huomenna perjantaina Suomen lipun voi hyvällä syyllä vetää puolitankoon, sillä eduskunnalle annettavan esityksen voimaantulo merkitsee Suomen liittymistä Ottawan sopimukseen, joka solmittiin Oslossa vuonna 1997.

Suomi ei ole halunnut kieltää jalkaväkimiinoja aikaisemmin, koska ne ovat olleet keskeisessä asemassa alueellisessa puolustusjärjestelmässä. Niistä luopumisen on nähty heikentävän olennaisesti maan puolustuskykyä. Nyt jokin on liikahtanut ja haihattelijat ovat saaneettahtonsa läpi tässä (äärimmäisen vakavassa) asiassa.

Suomen jalkaväkimiinavarastot on tarkoitus hävittää vuoden 2016 loppuun mennessä- vaikka Venäjä, Kiina ja Yhdysvallat eivät tee näin.

Näin Suomen edesvastuuttomat päättäjät ovat tehneet tietoisen päätöksen sitoa Suomea puolustavan kenttäarmeijan kädet selän taakse (mahdollisessa sodassa) suurvaltavihollisen kanssa.

Ne syyt miksi tarvitsemme jalkaväkimiinoja ja miksi tuollainen kielto on kuitenkin kierrettävissä (kalliden omien ihmisuhrien kustannuksella) ovat aikaisemmin olleet käsittelyn alla täälläkin.

Voitte halutessanne  tutustua niihin täällä.

Päättäjät ovat unohtaneet kaikki viime sotien opetukset,  mutta tulevaisuudessa näiden päätösten takia turhaan vuodatettu suomalainen veri on silti heidän käsissään .

Lähde: STT/IL

KK

 

Poliisihallitus tutki poliisihallituksen toimet?

Eilen julkisuuteen tulleen uutisen mukaan poliisiylijohtaja Mikko Paatero kertoi medialle, että poliisihallituksen sisäisessä tarkastuksessa ei ole tullut esille seikkoja, joiden perusteella poliisihallitukseen liitetyssä asekaappijutussa olisi syytä epäillä rikosta.

Tämä valtiollisen väkivaltaviranomaisen  itsetutkiskelu koski sisäasiainministeriön poliisiosaston vuoden 2006 muuton jäljiltä löytyneen kaapin vaiheita.

Poliisiylijohdon  oman ilmoituksen mukaan sen muuton yhteydessä unohtuneet aseet ovat olleet ampumakelvottomia. Tuonn saman ilmoituksen mukaan kaikki päiväkotiin matkalla ollutta 13 ampuma-asetta oli deaktivoitu määräysten mukaisesti. Myös kaikkien kahdeksan kaasusumuttimen säiliöt oli tyhjennetty ja puhkaistu – poliisin omanilmoituksen mukaan.

Niin tai näin – tämä epäillyn itseensä kohdistama tutkinta aseisiin liittyvässä asiassa ei täytä minkäänlaisia länsimaisessa kansalaisyhteiskunnassa perinteisesti käytettyjä puolueettomuuskriteerejä.

Mitä todennäköisemmin poliisiylijohto puhuu totta, mutta sen oman uskottavuuden vuoksi asiassa olisi ollut syytä suorittaa esitutkinta jonkin toisen viranomaisen toimesta. Poliisin itsenäisyys sitä koskevissa rikosasioissa on ongelma. Kun naapurikihlakunnan (valtiollinen) poliisi tutkii naapurissaan poliisiin (valtiolliseen) kohdistuvaa rikosepäilyä, epäily siitä, ettei korppi korpin silmää noki on (ja sen pitääkin olla) mukana tavallisen normivirtasen ajatuskuvioissa.

Tästä ikävästä ja poliisi uskottavuuteen varsin vahvasti purevasta jääviysongelmasta päästäisin eroon ainakin kahdella eri tavalla. Paikallispoliisin kunnallistamisella ja erillisellä oikeusministeriön alaisella (esimerkiksi hallinnollisesti Eduskunnan oikeusasiamiehen alaisuuteen  liitetyllä) poliisi- ja virkarikosten tutkintayksiköllä.

Paikallistasoinen kunnallinen poliisi olisi organisatorisesti erillään valtiollisesta KRP:sta, joten sen kontrollointi ja siihen kohdistuvien  rikosepäilyjen tutkinnan puolueettomuus   olisi nykyistä huomattavasti uskottavampaa. Jos tähän vielä lisäisi suoran kansanäänestyksen laajentamisen kunnallisiin johtaviin virkamiehiin, niin paikallispoliispäälliköllä pitäisi olla myös kuntalaisten luottamus toimessaan (kuten muillakin johtavilla virkamiehillä).

(Mikään ei tietenkään estä laajentamasta samaa käytäntöä myös valtiollisten virkamiesten valintatilanteisiin. Näin kansalaisten mielipide ja demokraattinen valvonta ulottuisi läpi koko yhteiskunnan ja kansanvaltaisuus vahvistuisi huomattavasti nykyisestä tilanteesta.)

Eduskunnan oikeusasiamiehen  alainen erillinen poliisi- ja virkarikosten tutkintayksikkö olisi toinen tärkeä askel kansalaisyhteiskunnan läpivalaisussa.

Tällainen erillinen yksikkö ei olisi minkään ministeriön alaisuudessa, joten sen pitäisi olla (ainakin teoriassa) koskematon korruptiolle ja poliittiselle käskyttämisellä. Se toimisi ainoastaan voimassaolevan  lainsäädännön mukaan itsenäisesti riippumatta siitä minkälainen hallituskokoonpano kulloinkin on Suomen peräsimessä.

Kun tämän asian yhteydessä miettii myös sitä faktaa, että poliisin hallinnollisen virheen vuoksi ampuma-ase myönnettiin sekä Jokelan että Kauhajoen tapauksissa väärin perustein – ja kammottavin seurauksin –  niin herää kysymys siitä, että pitäisikö aselupahallintokin siirtää pois poliisilta ja jonkin toisen viranomaisen hoidettavaski?

Esimerkiksi puolustusvoimien alueorganisaation?

Lähde: STT

 

Epäpätevä syyttää syytöntä

Presidentti Tarja Halosen mielestä rauhanturvaajien kotiuttamisesta Afganistanista päättäneet tahot sivuuttivat omin päin valtiojohdon päätökset.

Yle Uutisten tiistaina haastattelema Halonen ei maininnut nimiä, mutta arvostelun kärki kohdistui pääesikuntaan ja puolustusministeriöön.

Olennaista kuitenkin lienee se, että joku otti vastuun ja toimi Halosen reissatessa pitkin maailmaa veronmaksajien piikkiin. Nyt kädet kyynärpäitä myöten ristiin – olemme korviamme myöten kusessa, jos Suomi joutuu mukaan yhtään Afganistania lähempänä olevaan kriisiin tällaisen ylipäällikön komennossa.

Se mitä todellisuudessa tapahtui – Halosen kiukuttelusta huolimatta – selviää täältä.

Lähde: YLE

 

Demarifarssi jatkuu…

Kirjoitin eilen demareiden hysteriaksi muuttuneesta Afganistanin rauhanturvajoukkoja koskevasta julkisuuspelleilystä. Farssi jatkuu ja loppua ei taida olla näkyvissä tälle ilmaiselle kansanhuville.

SDP:n puheenjohtaja Jutta ”Urpå” Urpilainen vaatii hallitukselta selvitystä Afganistanin vaaleja turvaamaan lähetetyn rauhanturvajoukon kotiutuksesta.

Urpilainen haluaa eduskunnan arvioivan sitä, onko puolustusministeri Jyri Häkämies ylittänyt toimivaltuutensa, kun on jättänyt kertomatta maan johdolle joukkojen kotiuttamisaikataulusta.

Tiedättekö mistä oikeasti on kyse? Kyse on kuuluisasta sä-et-vaan-osaa-ilmiöstä. Nämä tiedot, joita Urpilainen väittää Häkämiehen pimittäneen ovat olleet (kuten jo eilen totesin) eduskunnan (eli myös kansanedustaja Urpilaisen tiedossa) jo pitkän aikaa. Herää kysymys onko Urpilainen laiska, tyhmä vai valehteleeko hän tietoisesti?

Näin eduskunta sai todellisuudessa tietää asiasta (vastoin demareiden väitteitä):

9. tammikuuta 2009

Hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta (utva) keskustelee presidentin kanssa Suomen saamasta pyynnöstä avustaa Afganistanissa järjestettäviä presidentinvaaleja.

6. maaliskuuta

Eduskunta hyväksyy vaalioperaatiota käsittelevän selonteon. Toiminta-ajaksi määritellään yhteensä noin 4–5 kuukautta. Väliaikaisten tukijoukkojen vahvuus ja käytön aikataulu täsmentyvät kevään 2009 aikana.

13. maaliskuuta

Presidentti päättää, että Suomi osallistuu presidentinvaalien turvaamiseen. Lähetettävän joukon kooksi rajataan ”noin sata” ja toiminta-ajaksi ”neljästä viiteen kuukautta”. Lähtökohta on, että mahdollinen vaalien toinen kierros pidetään kuukausi ensimmäisen kierroksen jälkeen eli syyskuussa. Joukolle varataan tämän lisäksi ylimääräinen kuukausi vaaliaikatauluun liittyvien epävarmuustekijöiden ja mahdollisten vaaleja seuraavien levottomuuksien takia.

16. kesäkuuta

Ulkoministeriö lähettää eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle (UAV) eduskunnan vaatiman lisäselvityksen Afganistanin vaalioperaatiosta. Siinä todetaan, että lähetettävän joukon operatiivinen toimintavalmius päättyy 25. lokakuuta ja että Suomen lähettämän osaston tehtävä on väliaikainen eikä osaston läsnäoloa jatketa.

3. syyskuuta

Ulkoministeriö lähettää eduskunnan ulkoasianvaliokunnalle selvityksen, jossa joukon toiminta-aika määritellään niin, että vaalitukijoukko kotiutetaan loka–marraskuun aikana riippuen presidentinvaalien mahdollisen toisen kierroksen aikataulusta.

22. lokakuuta

Puolustusministeri Jyri Häkämies ja kenraalimajuri Arto Räty käyvät ulkoasianvaliokunnassa selvittämässä operaation vaihetta. Pääesikunnan muistiossa kerrotaan, että Suomi ei voi toimia alueella vain kansalliseen päätökseen nojaten, ja että Suomen joukkojen kotiutumisaikataulu on ollut Ruotsilla tiedossa. Suomalaisten käytössä olevat tilat majoitus- ja toimitilat tulevat ruotsalaisten käyttöön.

Urpilaisen puheet on punnittu –  ja kevyeksi todettu. Demareiden puheenjohtaja on tehnyt itsensä entistäkin  naurettavammaksi ja epäuskottavammaksi.

Samoin kuin Tarja Halosen naurettavat selitykset. STT:n mukaan presidentti Tarja Halosen mielestä suomalaisen Afganistan-joukon kotiutuksesta syntyneessä sekaannuksessa on kyse muustakin kuin tiedonkatkoksesta.

Jep, saako tässä heittää villin veikkauksen  – presidentin täydellisestä inkompetenssista?

Lähteet: HS,US, STT

Jk. On muuten aika vastenmielistä seurata myös sitä kuinka Päivi Lipponen lobbaa täysin estoitta miehensä Paavo Lipposen työnantajan laskuun. Tähän korruptioon on ilmeisesti viimeinkin tulossa muutos.

 

Haluavatko demarit tapattaa suomalaisia?

Suomalaisten Afganistanissa  presidentinvaaleja turvanneiden  lisäjoukkojen (jo kauan sitten tiedossa ollut) paluu  lokakuun lopussa, on aiheuttanut täällä kotimaassa poliittisen farssin.

Tieto  Afganistanin presidentinvaaleja valvoneiden 86 suomalaissotilaan kotiuttamisesta aiheuttivat hälyn eduskunnassa torstaina. Kyselytunnilla hämmästeltiin, miksi sotilaat tulevat kotiin ennen kuin työt on tehty.

Suomi lähetti sotilaat Afganistaniin heinäkuussa valvomaan elokuussa pidettyjen vaalien turvallisuutta. Vasta viime viikonloppuna selvisi, että vaalien toinen kierros on vasta 7. marraskuuta, jolloin lisäjoukkojen palvelussopimus on jo päättynyt. Sopimus päättyy 28. lokakuuta.

Suurin osa valtiojohtoa presidenttiä myöten on ollut siinä (hyvässä)  uskossa, että sotilaat pysyvät Afganistanissa myös toisen kierroksen yli.

Presidentti Tarja Halonen kiukustui (tapansa mukaan) kuullessaan joukkojen sopimusten ja aikataulun mukaisesta vetäytymisestä Afganistanista.  Tiistaina Halonen arvioi  joukkojen pysyvän Afganistanissa myös presidentinvaalien toisen kierroksen yli.  Joukot ovat kuitenkin palaamassa aikataulun mukaan tämän kuun lopussa eli ennen marraskuisia vaaleja.

Meidän sotilaamme ovat hoitaneet tehtävänsä aivan erinomaisesti. Ei voida olettaa, että nyt heiltä edellytettäisiin vielä jotain jatkositoumusta. Lähdemme siitä, että job well done ja nyt kotiin. Näin kovan ja vaativan tehtävän jälkeen heidän on aika palata kotiin ja huilata,

kommentoi maavoimien operaatiopäällikkö, prikaatikenraali Veli-Pekka Parkatti maavoimien esikunnasta.

Jostain syystä rauhanpuolustajana aikaisemmin tunnettu Halonen halusi siis (sopimuksista huolimatta) pitää suomalaisia miehiä maalitauluina NATO:n ja Yhdysvaltojen Afganistanissa käymässä sodassa.

Eräs asia mikä vahvistui tämän sekoilun yhteydessä on se, että presidentti-instituutio on taipaleensa lopussa. Kun tuohon virkaan pääsee Halosen kaltaisia ihmisiä, voimme vain kuvitella kuinka suurta vahinkoa seuraa ja kuinka monta turhaan menetettyä suomalaista ihmishenkeä on saldona Halosen johtamisesta todellisessa kriisissä.

Pääministeri  Matti Vanhanen sekoili tapansa mukaan ja pesi vastuun Pontius Pilatuksen tavoin käsistään.Matti kertoi pääministerin saaneen tiedon asiasta vasta TV-uutisista. Yrittäessään työntää vastuuta muualle, Vanhanen osoitti (jälleen kerran) sen, kuinka huonosti hän pystyy hoitamaan virkaansa ja on perillä yleensä ottaen yhtään mistään.

Hän lupasi kuitenkin  eduskunnalle  selvityttää, miksi suurin osa valtiojohdosta oli pimeänä sen suhteen, mikä on Afganistanissa olevien suomalaissotilaiden kotiinpaluupäivä. Asiaa käsitellään seuraavassa hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan kokouksessa.

Rauhanpuolustajana, Yhdysvaltojen vihaajana ja NATO:n vastustajana profiloitunut Erkki Tuomioja kommentoi hieman yllättävästi. Hän ja – SDP:n vaalitappion alustaja tunnettu – Eero Heinäluoma katsovat, että päätökset joukkojen kotiuttamisesta on tehty väärässä järjestyksessä: sotilaat ovat marssineet poliittisen johdon yli.

”Nämä asiat kuuluisivat ulkoministeriön esiteltäviksi. Tasavallan presidentti on viimekätinen päätöksentekijä, kun joukkoja lähetetään ja otetaan pois. Puolustusministeriö on ottanut tässä muiden tehtäviä, eikä siitä ole kerrottu kaikille hallituksen jäsenille”

Tästä lausunnosta saa sen kuvan, että rauhanpulustajana tunnettu Tuomioja on valmis tapattamaan suomalaisia sotilaitaNATO:n ja Yhdysvaltojen turvallisuusintressien vuoksi ja että samaan on valmis myös vanha ay-jyrä Heinäluoma – joka on valmis myös rikkomaan vapaaehtoisten sotilaiden kanssa tehtyjä sopimuksia ja pakottamaan nämä toimimaan Afganistanissa.

Näin silti, vaikka aiemmin torstaina puolustusministeri Jyri Häkämies kävi kenraalimajuri Arto Rädyn kanssa selvittämässä sotkua eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle.

Häkämies selitti valiokunnalle, että työnantaja ei voi yksipuolisesti muuttaa vapaaehtoisten sotilaiden työsopimuksia. Kenraali Räty korosti joukkojen ”haluttomuutta” jatkaa Afganistanissa, jossa olot ovat muuttuneet sotilaille hyvin vaikeiksi.

Tästä huolimatta demarit haluaisivat pitää nämä suomalaiset meille kuulumattomassa sodassa elävinä maalitauluina.

Reilukerhosta päivää?

Lähteet: US, HS, STT

 

Viisaita sanoja – uusi aihealue

Koska julkaisen viikon mokutuksia ja sarjaa kirjoituksia typeyyden tynnyreistä on ehkä aihetta myös nostaa hyviä kirjoituksia ylös.

Tämän uuden aihealueen aloittajan kunnian saa eläkkeelle jäävä Puolustusvoimien komentaja amiraali Juhani Kaskeala. Amiraali Kaskeala on todennut erittäin osuvasti eräässä varuskuntien lakkauttamiseen liittyvässä uutisessa näin:

Jos halutaan säilyttää laatu, silloin satsataan asevelvollisuuteen. Puolustusvoimien ammattimaistaminen lähtee entistä paremmasta reserviläisten siviilitaitojen hyödyntämisestä

 

Suomalaisista jalkaväkimiinoista ja maanpuolustuksesta

(Toimitus jakaa tämän kirjoituksen uudelleen lukijoiden toivomuksesta 16.8.2016
Toimitus)

Poliittinen nomenklaturamme jatkaa edellisten sukupolvien uhrausten kautta luodun perinnön hävittämistä omin voimin. Kuten tiedämme, päättäjiksi kutsuttu haihattelijajoukkomme on liittämässä Suomea Ottawan sopimukseen. Kyseinen Ottawan sopimus kieltää osan maamiinoista – Suomen puolustamisen kannalta ne tärkeimmät eli jalkaväkimiinat.

Ottawan sopimus

Ottawan miinakieltosopimus on kansainvälinen valtiosopimus, joka kieltää henkilömiinojen käytön, valmistuksen, myynnin, varastoinnin ja kuljetuksen. Sopimuksen allekirjoittaneen maan tulee tyhjentää miinavarastonsa neljässä vuodessa, puhdistaa miinoitetut alueet kymmenessä vuodessa sekä tarjota apua miinojen uhreille.

Aloitteen tästä sopimuksesta teki Kanadan ulkoministeri Lloyd Axworthy vuonna 1996. Sopimus kirjattiin ja allekirjoitettiin perustajavaltioiden toimesta 5. joulukuuta 1997.

Jalkaväkimiinojen kieltoa koskevassa sopimuksessa on allekirjoittajina 153 jäsenvaltiota. Myös EU on ilmaissut – tyypillisen besserwissermäisen – huolensa siitä, että 40 maata ei ole vielä liittynyt kansainväliseen sopimukseen. Näitä maita ovat Suomen lisäksi muun muassa Somalia, Myanmar, Arabiemiirikunnat, Kiina, Venäjä, Yhdysvallat ja Irak.

Kansallisen päätöksenteon ylitse kävelevä EU:n parlamentti vaatii päätöslauselmissaan kaikkia jäsenmaitaan liittymään Ottawan sopimukseen – pystymättä takaamaan kuitenkaan jäsenmaidensa turvallisuutta.

Vaikka kyseistä paperinpalaa on ympäri maailman sodankäyntiä ymmärtämättömissä piireissä haihatellen julistettu erinomaiseksi asiaksi, jokaisen kannattaa kuitenkin muistaa muistaa mitä se on – paperia. Paperi voidaan repiä tai polttaa tarvittaessa. Jokainen paperille laadittu sopimus velvoittaa allekirjoittajiaan juuri niin pitkään, kunnes joku katsoo itsensä tarpeeksi vahvaksi pyyhkiäkseen sopimuksilla takamuksensa. Näin on käynyt ennenkin ja näin tulee käymään tulevaisuudessakin.

Tuhannen ruplan kysymys kuuluukin tällä kerralla oikeastaan näin: mitä hyötyä maailmanrauhalle Suomen sitoutumisesta jalkaväkimiinakieltoon on? Etenkin kun suurvallat Venäjä, Yhdysvallat ja Kiina eivät ole ratifioineet sitä – eivätkä aiokaan ratifioida sitä. Jos Suomi ratifioi tuon sopimuksen sen ainoana hyötynä voidaan nähdä maamme osittainen halvaannuttaminen ja suurvaltavihollisen valloitussodan helpottaminen.

Kun länsimaiden – ja muun liikaa degeneroituneen maailman – kukkahattutädit huutavat kaula pitkänä, kituset auki ja pää punaisena suomalaisten jalkaväkimiinojen kauheutta ja vaarallisuutta, he ovat – joko tietoisesti tai ajattelukyvyn puutteen vuoksi unohtaneet muutaman asian.

Suomen jalkaväkimiinat lepäävät tarkoin vartioiduissa varastoissa nykyisen syvän rauhan aikana. Ne kaivetaan maahan vasta sitten, kun Suomi on tilanteessa, jossa valtakunnan alueellista koskemattomuutta joudutaan turvaamaan voimakeinoin.

Ne eivät ole uhka kenellekään muulle, kuin sellaiselle joka haluaa väkisin ja asevoimia käyttäen tunkeutua Suomeen – siis vihamieliselle valloittajalle. Ne eivät ole siis minkäänlainen uhka lapsille, miehille, naisille, ukeille, vaareille, mummoille, huldille, hilkoille, arvoille, arskoille, tarjoille, erkeille, villeille eläimille, naisille, vapaamuurareille, pikajuoksijoille, kaupparatsuille, vinttikoirille, maahanmuuttajille, astridthorseille eivätkä buddhalaismunkeillekaan.

Jalkaväkimiinat Suomessa

Pitää myös muistaa, että näitä – kuten Suomen puolustusvoimia kokonaisuudessaankin – käytetään Suomen suojelemiseen aggressiota vastaan. Taistelun peruselementit ovat tuli ja liike – ja näistä vain tuli on tappavaa. Liikettä tarvitaan ainoastaan tulen siirtämiseksi oikeaan aikaan oikeaan paikkaan – tai pois vihollisen tulen vaikutukselta. Miinat edustavat tässä ns. passiivista tulta. Ne pystytään sijoittamaan ennakkoarvioiden mukaan nopeastikin alueellisesti tietyllä tavalla rajattuihin paikkoihin.

Miinat ovat perusolemukseltaan puolustusase. Passiivisena aseena ne suojaavat puolustajaa ja aiheuttavat tappiota ja hidastavat hyökkääjää. Sotatilan aikana miinat ovat lähes korvaamaton asejärjestelmä Suomessa – maassa, jolla on pitkät rajat puolustettavinaan mutta vain vähän puolustajia. Jalkaväkimiinojen etuna on myös niiden psykologinen vaikutus – kun vihollinen tietää maassa olevan miinoja, se varoo liikkeitään ja on sidottu puolustajan vastatoimien uhkaan. Valvotussa käytössä maamiinat ovat siviiliväestölle turvallisempia kuin rypälepommit. Lähi-idän kokemukset kertovat, että niiden mahdollisuus jäädä räjähtämättöminä maastoon on paljon suurempi

Kun taistelussa tarvittavia sulutteita ja miinotteita rakennetaan, niistä tehdään (Suomessa) hyvin tarkat peitepiirrokset. Näin siksi, että ne saattavat olla myös omille joukoille vaarallisia. Lisäksi näin helpotetaan kriisinjälkeistä raivaustyötä. Suomi ei  – ainakaan toistaiseksi –  ole mikään kolmannen maailman diktatuuri eikä ekspansiivinen imperiumi.

Panssarimiinoite on edelleen 2000-luvullakin tärkein kaikista sulutteista (myös rannikkopuolustuksessa). Hyökkääjän panssarivaunujen ja panssaroitujen ajoneuvojen liikkeen tehokas rajoittaminen ja kanavointi puolustajan kannalta edullisille alueille voidaan yleensä toteuttaa vain miinoitteilla, murrosteilla sekä hävittämällä teitä ja siltoja. Näiden toimien suojaaminen ilman jalkaväkimiinoja vihollisen vastatoimilta on vaikeaa ja erittäin kallista.

Korvaamiseen tarkoitetut kuorma-ammus- ja rypäleasejärjestelmätkin ovat päätyneet samanlaiseen kukkahattutätien aiheuttamaan mielikuvamyrskyyn, joten niiden käyttö jalkaväkimiinoja korvaavana järjestelmänä on – myös Suomessa – varsin epätodennäköistä. Ne ovat myös normaalia jalkaväkimiinaa epäluotettavampia ja Suomen olosuhteisiin huonosti sopivia teknisiä asejärjestelmiä.

Jalkaväkimiinojen tehokkuus perustuu muutamaan asiaan. Ne ovat yksinkertaisia, luotettavia, huokeita, helppoja käsitellä, tehokkaita ja koulutettu joukko pystyy rakentamaan niitä korvikemateriaaleistakin.

Tätä todellisuutta vasten tuntuu järjettömältä kieltää suomalaiselta maanpuolustajalta sakaramiinan (SM 65-98 ) käyttö. Tämän varsin pienen, halvan ja yksinkertaisen aseen käyttötarkoituksena on rikkoa pyöräajoneuvon rengas tai silpoa alaraajan osa, mutta ei surmata miinaan astunutta. Sakaramiina kuuluu painevaikutteisten polkumiinojen ryhmään. Sakaramiina SM 65-98:ssa käytetään räjähdysaineena 60 grammaa tiiviiksi puristettua trinitrotolueenia (TNT). SM 65-98 laukaistaan yleissytytin 65:llä ja sakaralaukaisin 98:lla.

Tai putkimiinaa (PM 68 95). Se asennetaan yleensä puuhun. Putkimiinan sirpaleet tappavat aina 15 metriin ja haavoittavat 30-50 metriin saakka. Teollisesti valmistetun putkimiinan paino on 900 g, josta räjähdysaineen osuus on 180 g. Suomessa tämän (kuten monen muunkin miinan) sytyttimenä käytetään vetosytytin 95:ttä. Miinan sirpaloituva kuori on valmistettu jousiteräksestä.

Kuka tahansa niiden toimintaperiaatteen tunteva taistelija – eli suomalainen reserviläinen – osaa rakentaa korvikemateriaaleista ja räjähdysaineista vastaavanlaisia – jopa nykyisin käytössä olevia tehokkaampia – taisteluvälineitä.

Uusi aika – vanhat ja uudet konstit

Tämä on aika, jolloin vanhat viisaudet ja kokemuksen kautta saadut opit tunnutaan hylkäävän lähes alalla kuin alalla. Suomi on pinta-alaltaan suurehko eurooppalainen maa. Sen tyhjenevä maaseutu ja taajamiin keskittyvä asutus mahdollistavat entistä paremmin puolustusdoktriinimme mukaisen vihollisen hidastamisen, kuluttamisen ja lopullisen tuhoamisen – siellä missä me itse haluamme. Tällaista sodankäyntiä varten tarvitaan aivan toisenlaisia joukkoja kuin nyt näköpiirissä oleva NATO-yhteensopiva teknistynyt armeija.

Näinä aikoina olisi syytä kääntää katse takaisin hajautettuun toimintaan ja sissitaktiikkaan. Samalla rahalla – ja halvemmallakin – kuin millä ostamme kalliita NATO-teknologiasta riippuvaisia ja olosuhteissamme epävarmoja teknisiä asejärjestelmiä (rypäleammukset, Leopard 2-taisteluvaunut, muutama hassu F/A-18 Hornet-taistelulentokone) pystymme ylläpitämään perinteistä uskottavuutta puolustuksessa perinteisin – ja vähän kehittyneimminkin – keinoin ja välinein.

Väitän, että huomattavasti pidemmän ajan, huomattavasti tehokkaammin, huomattavasti huokeammin ja huomattavan paljon vähemmillä omilla tappioilla.

Miettikää kuinka monta mönkijää peräkärryllä, Rskk:lla, IT- ja Pst-ohjuksilla, taistelumateriaalilla, lääkintätarvikkeilla, miinoilla ja elintarvikkeilla varustettuna saadaan yhden panssarivaunun hinnalla?

Unohtamatta tässäkään – jälleen kerran – maanpuolustuksen kulmakiveä: kansanarmeijaa ja sitä kautta nousevaa yhteistä maanpuolustustahtoa. Tämä saadaan kylkiäisenä tai sivutuotteena.

Tämä jos mikä on tulevaisuuden tuki ja liike – perisuomalaisena versiona.

En väitä, ettei motorisoituja nykyaikaisia joukkoja tarvita heikennetyn vihollisen tuhoamiseen ratkaisutaisteluissa. Sen sijaan väitän, että,  ja jos,  ns. kenttäarmeija hajautetaan, organisaatio kevennetään aina motorisoituun taistelupariin, motorisoidaan sellaisella laitteella, jonka taistelupari pystyy itse huoltamaan, on maastokelpoinen sekä nopea ja varustetaan  tämä laite tehokkailla torjunta-aseilla (maamiinoja unohtamatta) kynnys siihen, että suurvaltavihollinen(kaan) lähtee edes kokeilemaan Suomen valloitusta, nousee entisestään. Kyse on mönkijästä/moottorikelkasta.

Väitän myös, että tämä – todellinen motorisoitu sissiarmeija – pystyy nopeuttamaan vihollisen tuhoamista paremmin, kuin kolme panssariprikaatia tai 160 F/A taistelusuihkukonetta yhteensä – Suomessa.

Se kuka unohtaa historiansa on tuomittu tuhoutumaan

Ei pidä unohtaa sitä, että Pohjois-Vietnamin puolustusdoktriini oli Neuvostoliiton kautta – ainakin osittain – lainattu suomalaisilta. Se oli eräs syy siihen, että agraarinen Pohjois-Vietnam pystyi päihittämään teollistuneen suurvallan nimeltään Yhdysvallat.

Samaa suurvaltojen kömpelyyttä pystyä taistelemaan maahan sidottua ja kevyttä sissitaktiikkaa käyttävää puolustajaa vastaan on nähty myöhemmin kaikkialla – viimeisimmät esimerkit löytyvät Afganistanista ja Irakista.

Kun mietimme miinojen merkitystä Suomelle, muistettakoon myös se, että Venäjä ei ole sitoutunut luopumaan niistä. Venäjän edeltäjä – Neuvostoliitto ja sen neuvostoarmeija – käytti toisessa maailmansodassa noin 70 miljoonaa maamiinaa – ja voitti sen sodan.

YE eversti ja Mannerheim-ristin ritari Wolf Halsti varoitti jo 1970-luvulla jälkipolvia. Hän varoitti omiin kokemuksiinsa perustuen siitä, että meidän tulee ottaa oppia niistä virheistä mitä 1930-luvun suomalaiset poliitikot tekivät.

He nimittäin lähettivät suomalaisen reserviläisen puutteellisesti varustettuna puolustamaan maataan. Ja tuon ajan typeryys maksoi ihmishenkiä ja verta.

Tuota typeryyttä tuskin kukaan haluaa enää nähdä uusintana. Vai kuinka on Tarja Halonen, Erkki Tuomioja, Matti Vanhanen ja muut – haihattelijat?

Lähteet: Puolustusvoimat, Ottawan sopimus

Päivitys 170313.