Homokapiaisista

 

 

 Kuva:Poliittisen Korrektiuden Parhaat

Viime viikonloppuna Helsingin kaduilla näkyneen Helsinki Pride-tapahtuman tiimoilta eräs asia on noussut julkiseen keskusteluun kaikkea muuta voimakkaammaksi aiheeksi.

Muuan asemaansa ja virkapuvun käyttöä ymmärtämätön ylikersantti Juho Pylvänäinen nimittäin osallistui tähän homomarssiin merivoimien M36 kavaijipuvussa.

Tämän puvun käytöstä on mainittu virkapukuohjesäännössä ja se on asemaltaan ns. vierailupuku. Puvun kantaminen palveluksen ulkopuolella on sallittu ainoastaan perhejuhlissa ja hautajaisissa. Siinä pukeutuneena esiintyminen poliittisissa kokouksissa tai mielenosoituksissa on erikseen kielletty. Samoin kuin ammattisotilaan kuuluminen poliittiseen puolueeseen tai järjestöön on kriminalisoitu erikseen rikoslaissa.

Politiikastahan Helsinki Pride-kulkueessa on kyse. Yrittää nyt vihervasemmiston ja oikeistoliberalistien kastraattikuoro sitten veisata ihan mitä tahansa ”Kyseessä oli juhlakulkue”-värssyä. Sitä se nimittäin kaikkein vähiten oli.

Eräissä vihervasemmistolaisissa piireissä on kuolattu homospektaakkelin perään täydellisessä henkisessä erektiossa. Muuankin kovaääninen vihervasemmistolainen joutomies ehti jo vaatimaan puolustusvoimia osallistuman virallisesti homoparaatiin lausua loihien näin:

PV ei saisi kuulemma osallistua Prideen. Siis tapahtumaan, jossa juhlitaan tasa-arvoa ja tasavertaisuutta.

Missä PV:n sitten kuuluisi olla? Siis muualla kuin kunnioittamassa omia sekä yhteiskunnan arvoja?

 

Tämä jääköön aikakirjoihin kertomaan kalmean totuuden nykyisestä ajasta ja  siitä, kuinka vihervasemmisto haluaa vääntämällä vääntää kaiken nurinperin, muodottomaksi, sairaaksi ja omituiseksi.

PV:n ei kuulu missään tilanteessa ottaa minkäänlaista kantaa politiikkaan. Koko kansan muodostamaan reserviin perustuva kaaderiarmeija on tarkoitettu suomalaisen yhteiskunnan puolustamiseen ulkoapäin tulevia uhkia vastaan, se ei voi asettua kenenkään kannalle sisäpoliittisissa kysymyksissä.

Jos joku vähemmistö vaatii (kuten juuri nyt) puolustusvoimia asettumaan jonkin vähemmistön, kansanryhmän tai poliittisen ryhmittymän puolelle, ollaan tilanteessa joka johtaa sisäiseen terroriin tai sisällissotaan. Kun tällaisia asioita vaaditaan ns.suvaitsevaisten ihmisten puolelta se pitäisi herättää huolestumista kaikissa rehellisesti politiikkaan osallistuvissa kansalaisissa.

Kyse on kulttuurimarxilaisesta tavasta tehdä V.I.Leninin aikoinaan muokkaama vasemmistovähemmistön vallankumous ja vähemmistödiktatuuri.

Jos tällainen nykymuotoinen vasemmistolainen vallankumous onnistuu sen välitön seuraus on se, että ei-vasemmistolaiset toisinajattelijat katoavat terrorin yöhön sekä ns.hyödyllisinä idiootteina toimineet  kaikki seksuaaliset & etniset vähemmistöt lentävät roskakoriin, kansojen sulatusuunin ja pakkotyöleireille

Vastauksena tuon nettiin päivittäin verbaaliulostetta työntävän työttömän automaatioteknikon kysymykseen ”Missä PV:n sitten kuuluisi olla? ” lyhyesti ja ytimekkäästi:

Turvaamassa Suomen alueellista koskemattomuutta. Piste.

Virkapuvun käyttäminen poliittisessa yleisötilaisuudessa ja yleisön jäsenenä on siis vastoin lakia ja sitä soveltavia ohjeita. Se edustaa tässä tapauksessa sotilaalle sopimatonta käyttäytymistä ja Pylvänäisen esimiehen tulisi rangaista häntä tästä,  ennen kuin tulee itse virkavirheestä rangaistuksi.

Jokainen voi miettiä mitä tapahtuisi poliisin osallistuessa virkapuvussaan tuollaiseen kulkueeseen ja kulkueen keskeytyessä (syystä tai toisesta) sattuvaan järjestyshäiriöön.

Yleisön olisi mahdoton päätellä se, kuka poliiseista on mukana mielenilmauksessa ja kuka valvomassa järjestystä. Sama totuus koskee myös valtion muita väkivaltaelimiä, puolustusvoimia, rajavartiolaitosta ja tullia.

Se koskee myös pelastusviranomaisia. Ihmisten turvallisuuden kannalta olisi fataalia, jos näiden  mielenilmaisijoiden joukossa olisi virkapukuun pukeutuneita sairaankuljettajia ja palomiehiä. Pahimmassa tapauksessa hoidon sijaan eri tavalla ajatteleva saisi puukon kylkeen hellän anarkistihoiturin kädestä.

Virkapuvut ja viranomaiset eivät kuulu polittisiin tilasuuksiin ja mielenilmaisuihin muuta kuin virkatehtävissä ja virkavastuulla.

Tom Of Finland eli Touko Laaksonen on eräs suomalaisen homokulttuurin ikoneista. Homokulttuurissa hänessä muistetaan aina kertoa myös se, että hän oli sotaan osallistunut reserviupseeri. Tämä pitää paikkansa, mutta kolikolla on myös kääntöpuoli.

Laaksonen soti sotansa IT-upseerina etulinjan takana – varsin itsenäisesti toimien. Kun hänellä oli varsin voimakas libido ja hän oli homoseksuaali, Laaksonen pääsi alaistensa kannalta varsin painajaismaiseen tilanteeseen. Laaksonen oli esimiesasemassa linjaorganisaatiossa – sota-aikana.

Kun Laaksonen ehdotti sukupuolista kanssakäymistä alaisilleen, näiden oli kuolemantuomion uhalla syytä alistua Laaksosen seksuaaliselle hyväksikäytölle ja tyydyttää perverssin esimiehensä perverssit himot.

Osana sotaväkeä ja sen organisaatiota.

Laaksonen on itse kertonut näistä sessioista avoimesti myöhemmin asuessaan Yhdysvalloissa. Hän kuvannut myös näitä homoseksuaalisia raiskauksia kuvissaan.

Juuri uniformujen vuoksi sotaväki on aina vetänyt puoleensa tietyn määrän hinttareita. Yleensä ottaen nämä ovat pystyneet pysymään kuosissaan, mutta kuten Laaksosen esimerkki kertoo, eivät aina.

1980-luvulla puolustusvoimissa löydettiin sattumalta erään va-kersantin tekemän itsemurhan jälkeen useamman vanhemman yksikköupseereina toimineen opistoupseerin muodostama hyväksikäyttörinki.

Nämä ylivääpelit ja sotilasmestarit toimivat ns.kesäkessujen esimiehinä ja vaativat seksuaalisia palveluita virkasuhteen jatkumiseksi sopiviksi katsomiltaan nuorilta miehiltä.

Sanomattakin on selvää minkälainen tällaisen nuoren kessun asema on ollut tuonaikaisessa sotaväen komentoketjussa. Eräs nuori mies ei kestänyt alistamista ja häpeää, teki itsemurhan ja jätti kirjeen jälkeensä.

Tästä tilanne alkoi purkautumaan ja lähikuukausina kyseisen ringin jäsenet hävisivät kaikessa hiljaisuudessa viroistaan. Hieman ennen eläkeiän täyttymistä.

Tää korutont´on kertomaa.

Tätäkö me haluamme? Tällaiseksiko haluamme puolustusvoimien muuttuvan?

Tuskin. Mutta meidän tulee enemmistönä myös vahtia sitä, ettei vähemmistö pääse painamaan parrua meidän peräämme.

HP

 

Sotaveteraanit ja Tom of Finland

Kaikki mielipiteet ja aikuisten väliset vapaaehtoiset suhteet  ovat  demokratiassa sallittuja. Tämän blogin toimitus tosin pidättäytyy  julkisuudessa arvostelemasta niitä ihmisiä, jotka ovat  tärkeitä tai joille toimitus katsoo  olevansa kiitollisuudenvelassa. Kun kerran kaiken retosteleminen on sitten sallittua, niin lipsutaan nyt sitten reilusti eräiden vaahtoajien käsityksen  puolelle (ilman esimerkiksi tätä kirjoitusta,alla oleva teksti olisi jäänyt kirjoittamatta.

Tässä hiljattain eräissä muissakin perässähiihtäjien blogeissa on hehkutettu vänrikki Touko Laaksosen (taiteilijanimeltään Tom of Finland) muistelmia sodasta – ja etenkin niissä korostettua poikkeustilanteisiin (kuten sotaan) liittyvää dekadenssia.

On aika selvää (tutkimustenkin kautta), että pelko ja autoritäärinen kuri ajavat ihmisiä hakemaan lämpöä toisesta ihmisestä. Sota on hyvä esimerkki tällaisesta tilanteesta. Monet taistelijat ovat (kautta historian) hakeneet puuttuvan fyysisen lämmön lisäksi myös henkistä läheisyyttä toisistaan taistelutilanteissa (ja etenkin niiden välillä).

Se tilanne, jossa taas  joku käyttää toisen hädänalaista asemaa (tai jopa muodollista esimiesasemaansa) oman seksuaalisuutensa toteuttamiseen on lähinnä perverssiä hyväksikäyttöä.

Rauhan aikana sen voisi rinnastaa vankiloissa tapahtuvaan homoseksuaaliseen ahdisteluun ja alistamiseen.

Parisuhdeseksin ja rakkauden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Homoseksuaalisuus on ilmiö, jota tulee aina edustamaan  tietty prosentti väestöstä. Se on totuus ja sitä vastaan en paini. Toisten ihmisten hädänalaisen aseman käyttäminen omien seksuaalisten tarpeidensa tyydyttämiseen on taas väärin. Raiskaus ja hyväksikäyttö eivät ole seksiä.

Kuten Laaksonen totesi itsekin,”Sodan päätyttyä me kaikki sitten vetäydyimme omiin leireihimme.”

Tällaisen toiminnan korostaminen, jalustalle asettaminen ja glorifioiminen on tavallisen (niin hetero-kuin homoseksuaalisenkin) veteraanin kunnian anaaliraiskaus.

HP

 

Mitä kirjoitinkaan spermapankista…

Iltalehti – tai oikeastaan alunperin Aamulehti – uutisoi Suomea vaivaavasta huutavasta spermapulasta.

Pula sai alkunsa siitä, kun Suomen lainsäädäntö muuttui niin, ettei sperman luovuttaja enää voi tehdä lahjoitustaan nimettömänä ja myös lesboparit saivat oikeuden yhteiskunnallisesti tuettuun keinohedelmöitykseen. Lakimuutos on odotetusti vaikuttanut luovutukseen, sillä – oikeutetusti – monet potentiaaliset luovuttajat pelkäävät sitoumuksia, joita lapsen alulle saattaminen voisi tuoda.

Kyse on pähkinänkuoressa siitä, että uuden lain mukaan lapsella on oikeus tietää biologinen isänsä täytettyään 18 vuotta. Vaikka joukko kukkahattutätejä vähätteleekin tätä asiaa, en oikein usko kenenkään olevan otettu siitä, että vakisuhteessa kumppaninsa ja biologisten lastensa kanssa elävä isä törmää uuteen perheenjäseneen omalla kotiovellaan.

Toinen juttu sinänsä on se, että minun mielestäni sperman luovuttaminen naisparille – esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa opiskelijapoika tienaa lisää rahaa spermanluovutuksella – on lähinnä miehen ( l. tai nuoren pojan) seksuaalista hyväksikäyttöä. Ajatuksena tällainen on – mielestäni – aika lähellä opiskelijatytön rahapulassaan harjoittamaa prostituutiota.

Spermapula on siis odotetusti äitynyt jo niin pahaksi, että lapsettomuushoitoja antavat klinikat perustavat omia spermapankkeja ja houkuttelevat miehiä luovutustalkoisiin.

Tämä saattaa johtaa pahenevaan seksusalisen riistoon spermanluovutuksen muodossa – etenkin , jos nämä klinikat ryhtyvät markkinatalouden sääntöjen mukaan tarjoamaan enstistä suurempia korvauksia luovuttajille, samaan aikaan kun taloudellinen taantuma ja suurtyöttömyys rynnii Suomen porteista sisään.

Suurin kärsijä tässä tilanteessa on se kohtuullisen suuri joukko suomalaisia heteropariskuntia, jotka eivät ole yrityksistä huolimatta onnistuneet saamaan lasta keskenään. Heitä käy hieman sääliksi. He ja luovuttajat ovat tämän biologian vastaisen jumalaleikin ensimäiset kärsijät.

Seuraavat kärsijät saattavat olla ne lapset, jotka syntyvät keinohedelmöityksen seurauksena väärään ympäristöön tai joille asiasta tehdään numero.

Kenenkään ei pitäisi leikkiä jumalaa – ei ainakaan lapsilla eikä lasten elämällä. Oikeus lapsiin ei ole mikään subjektiivinen ihmisoikeus sekään, toisin kuin lapsen oikeus onnelliseen ja tasapainoiseen lapsuuteen ja nuoruuteen.

Ikävä sanoa, mutta nyt näyttää siltä, että olin oikeassa kirjoittaessani tästä aiheesta aikaisemmin.

Lähde: IL