Sotaveteraanit ja Tom of Finland

Kaikki mielipiteet ja aikuisten väliset vapaaehtoiset suhteet  ovat  demokratiassa sallittuja. Tämän blogin toimitus tosin pidättäytyy  julkisuudessa arvostelemasta niitä ihmisiä, jotka ovat  tärkeitä tai joille toimitus katsoo  olevansa kiitollisuudenvelassa. Kun kerran kaiken retosteleminen on sitten sallittua, niin lipsutaan nyt sitten reilusti eräiden vaahtoajien käsityksen  puolelle (ilman esimerkiksi tätä kirjoitusta,alla oleva teksti olisi jäänyt kirjoittamatta.

Tässä hiljattain eräissä muissakin perässähiihtäjien blogeissa on hehkutettu vänrikki Touko Laaksosen (taiteilijanimeltään Tom of Finland) muistelmia sodasta – ja etenkin niissä korostettua poikkeustilanteisiin (kuten sotaan) liittyvää dekadenssia.

On aika selvää (tutkimustenkin kautta), että pelko ja autoritäärinen kuri ajavat ihmisiä hakemaan lämpöä toisesta ihmisestä. Sota on hyvä esimerkki tällaisesta tilanteesta. Monet taistelijat ovat (kautta historian) hakeneet puuttuvan fyysisen lämmön lisäksi myös henkistä läheisyyttä toisistaan taistelutilanteissa (ja etenkin niiden välillä).

Se tilanne, jossa taas  joku käyttää toisen hädänalaista asemaa (tai jopa muodollista esimiesasemaansa) oman seksuaalisuutensa toteuttamiseen on lähinnä perverssiä hyväksikäyttöä.

Rauhan aikana sen voisi rinnastaa vankiloissa tapahtuvaan homoseksuaaliseen ahdisteluun ja alistamiseen.

Parisuhdeseksin ja rakkauden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Homoseksuaalisuus on ilmiö, jota tulee aina edustamaan  tietty prosentti väestöstä. Se on totuus ja sitä vastaan en paini. Toisten ihmisten hädänalaisen aseman käyttäminen omien seksuaalisten tarpeidensa tyydyttämiseen on taas väärin. Raiskaus ja hyväksikäyttö eivät ole seksiä.

Kuten Laaksonen totesi itsekin,”Sodan päätyttyä me kaikki sitten vetäydyimme omiin leireihimme.”

Tällaisen toiminnan korostaminen, jalustalle asettaminen ja glorifioiminen on tavallisen (niin hetero-kuin homoseksuaalisenkin) veteraanin kunnian anaaliraiskaus.

HP

 

Sananen taiteesta

Perussuomalaisten julkistettua  viime viikolla vaaliohjelmansa,  sekä vihervasemmiston että Kehittyvien maakuntien kokokepuleiden synkimmistä koloista alkoi kuulua älämölöä.

Toistaiseksi eniten mölinää on aiheuttanut perussuomalaisten kulttuuripoliittinen linjaus. Vaikka kiihkeää miesvihaa ja  änkyräfeminismiä edustava Anne ”Vulva” Moilanen oli viikonlopun keltalehdessä sitä mieltä, että kaikki taide on yhtä arvokasta,  niin Kullervoblogin toimitus uskaltaa  (muniin ampumisenkin uhalla) olla asiasta eri mieltä – kaikki ns. taide ei todellakaan ole yhtä arvokasta, vaan osa siitä on lähinnä irvokasta.

Täältä päin tarkasteltuna on kuitenkin aika vaikeaa nähdä mitään syytä tukea yhteiskunnallisesti (mitenkään) esimerkiksi Teemu Mäen taiteen nimissä suorittamaa eläinrääkkäystä ja suoranaista  perseilyä.

Taitelija Mäki tuli nimittäin ns.suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 1988 tekemällään  videoteoksella Sex and Death.  Mäen itsensä mukaan, kyseinen videoinstallaatio on  väkivallan eri muotoja käsittelevä montaasi.  30 minuuttia kestävässä tekeleen kliimaksi on kuusi sekuntia kestävä kohtaus, jossa Mäki tappaa kissan kirveellä. Tämän jälkeen hän masturboi ja ejakuloi viattoman luontokappaleen  ruumiin päälle.Valtion elokuvatarkastamo kielsi teoksen julkisen esittämisen vuonna 1989. Syynä oli  teoksen ”raaistavuus ja epäsiveellisyys”.

Helsingin hovioikeus tuomitsi 1991 Mäen eläinrääkkäyksestä 1 400 markan sakkoihin ja maksamaan 1 700 markkaa korvauksia Helsingin eläinsuojeluyhdistykselle, jolta sai kissan. Hovioikeus katsoi, että kissa ei kuollut riittävän nopeasti, koska Mäen käyttämä kirves oli liian tylsä ja pieni. Mäki oli myös ottaessaan kissan vastaan sitoutunut hoitamaan sitä hyvin ja siihen, että sitä ei saa lopettaa ilman yhdistyksen lupaa.

Mutta eihän tämä tähän (tietenkään)monikulttuurisessa ja suvaisevaisessa Suomessa tuolloinkaan jäänyt. Julkisesta esityskiellosta ja hovioikeuden päätöksestä huolimatta Valtion taidemuseo osti kokoelmiinsa vuonna 1994 20 000 markan hintaan Mäen videoteoksen My Way, a Work in Progress, joka sisältää osia Sex and Death -teoksesta, mukaan lukien kissantappokohtauksen.

Asia palasi uudestaan julkiseen keskusteluun  vuonna 2004, Tuolloin heräsi keskustelu siitä,  että oliko asiallista ja sopivaa  hankkia (julkisin varoin) tällaista kuvottavaa roskaa Kiasman kokoelmiin. Päätös kohtasi laajaa  kritiikkiä kansalaisilta, Kiasman sponsoriyrityksiltä ja (jopa) kulttuuriministeri Tanja Karpelalta.

Lopulta teos siirrettiin Kiasman kokoelmista toisen Valtion taidemuseon yksikön, Kuvataiteen keskusarkiston, kokoelmiin.

Tällaista toimintaa ymmärtävät ja tukevat ihmiset herättävät kysymyksen siitä, että onko heidän moraalinsa, maailmankuvansa ja mielenterveytensä normaalilla tasolla?

Jotenkin jää sellainen kuva, että sanoillakin on heille aivan toisenlainen merkitys kuin normivirtaselle tai Nyky-Suomen sanakirjalle.

Ehkä se ymmärrys kulkee niissä raameissa ja juuri siten, miten Mäki kommentoi itse kaikki mahdolliset horisontit ylittänyttä ( ja alittanutta) performanssiaan:

”Se nyt vain oli tapa ilmaista itsetarkoituksellista väkivaltaa ilman nöyryytystä tai alistamista!”

Onkohan täällä päässä jokin suvaitsevaisuuteen liittyvä puute tai vika, sillä me emme pysty ymmärtämään – emme Mäkeä, emmekä Mäen ymmärtäjiä.

Lähteet: Wikipedia, Hikipedia, IL, STT

 

MTV3:n syvin olemus

Vaikka joku asia tuntuisi henkilökohtaisesti vaikka kuinka kuvottavalta ja vahingolliselta, yleensä jokaisella kolikolla on kääntöpuolensa.  Niinkin vastenmielisellä TV-ohjelmalla kuin Big Brother on myös tarkoituksensa totuuden osoittamisessa.

Tällä kerralla totuuden torvena on toiminut BB-Nino – ilmeisesti  itse huomaamattaan ja ymmärtämättömyyttään.

Tämä edellisellä kaudella ohjelmasta yliseksuaalisen levottomuutensa vuoksi (nuoremman miehen seksuaalinen lähentely)  ulospotkittu (ja ilmeinen?) narsisti oli kertonut eilen, että kun hän joutui lähtemään ohjelmasta niin MTV3:n suuri johtaja oli tullut lohduttelemaan häntä.

Tämän turhan sirkushuvin gladiaattori oli kuulemma kerännyt potkujensa aikana enemmän katsojia kuin Konginkankaan onnettomuus. BB-Nino oli kyseisestä asiasta puolestaan erittäin mielissään.

Kas näin – MTV3 on toki yritys, mutta tämä paljastus, että kyseisen median johdolle yhtäällä inhimillinen kärsimys ja toisaalla epästabiilien ja ja omaa parastaan ymmärtämättömien rassukoiden hyväksikäyttö rahantekovälineinä, on koko toiminnan peruskivi.

Tässä yhteydessä on kai turha edes puhua riippumattoman median perustehtävästä välittää neutraaleja uutisia ja toimia vallan vahtikoirana.

No, jokainen meistä voi äänestää lompakollaan (ja sen voi ulottaa myös ns. yhteistyökumppaneihin)  ja se onkin ainoa asia, joka sattuu näihin toisten kärsimyksellä ja vajavaisuuksilla omaisuuksia itselleen rahastaviin pomoihin…

Lähde: BB, MTV3

 

Rutja: Yhteiskunnan henkinen rappio

Fokloristina tunnettu veli Rutja on pohtinut yhteiskunnan henkistä rappiota. Ohessa lainauksena koko – varsin mielenkiintoinen – kyseistä asiaa koskeva teksti.

YHTEISKUNNAN HENKINEN RAPPIO

Terminä rappio merkitsee jonkin luodun ja ylläpidetyn asian huonontumista ja heikentymistä, kun se jää hoitamattomaan tilaan. Se merkitsee rakenteiden palautumista järjestyksestä kohti kaaosta ja sekasortoa. Kaikki, mikä maailmassamme on ihmisen luomaa, vaatii myös ylläpitoa. Tämä sääntö koskee niin konkreettisia, materiaalisia asioita, kuin kulttuurisia ja abstrakteja rakenteita, ja mikäli tämä unohdetaan, on seurauksena kehityksen kääntyminen kohti sitä alkutilaa, josta ihminen on asioita luonut. Mikäli yhteiskunnassa ei pidetä huolta kiinteistöistä, ne homehtuvat ja lahoavat, mikäli puistoja ei hoideta, ne rehevöityvät ja villiintyvät ja mikäli laillista yhteiskuntaa ei pidetä yllä asialle omistautunein viranomaisin, seuraa anarkia ja totalitarismi. Samoin on kyse myös kulttuurisissa asioissa, sillä jos hyvää makua ja asiantuntemusta ei arvosteta, tapahtuu kulttuurin rappeutuminen. Näistä yksinkertaistetuista määritelmistä pyrin tarkastelemaan sitä rappiokehitystä, joka yhteiskunnassamme nähdäkseni tänään vallitsee ja kuinka poliittinen eliittimme käyttää sitä sumeilematta hyödykseen.

Kulttuuri ihmisen elämänmuotona

Kulttuuri merkitsee ihmisten tapaa toteuttaa omia tarpeitaan ja halujaan suhteessa muihin ihmisiin ja ympäristöönsä. Se on tapa toimia yhteiskunnan osana ja se seuraa läpi koko ihmiselämän kirjon tieteestä, taiteesta, kirjallisuudesta ja pukeutumisesta kieleen, käytöstapoihin, elämänarvoihin ja maailmankuvaan. Inhimillisessä toiminnassa ei ole mitään sellaista, mihin kulttuuri ei olisi vastavuoroisessa vaikutussuhteessa. Kulttuuri on merkitysjärjestelmä, joka antaa mielen ymmärtää asioita ja ilmiöitä kulloisessakin kontekstissaan ja tämä merkitsee sitä, että osaamme tulkita muiden ihmisten käyttäytymistä, sekä ennustaa heidän reaktioitaan suhteessa omaan toimintaamme.

Länsimainen kulttuuri on kulkenut vuosituhansia pitkän tien ollakseen sitä, mitä kulttuuri on silloin, kun se on kehittynyt ja muokkautunut pitkään monien vaiheiden lävitse. Lääkinnässä luonnosta löytyneistä rohdoista alkanut hoito on kehittynyt moderniksi lääketieteeksi, musiikki on kehittynyt satunnaisten käteen sattuneiden esineiden tuottamasta äänestä sinfoniamusiikiksi ja käsitykset ympäröivästä maailmasta ovat muovautuneet taikauskosta tieteelliseen maailmanselitykseen. Ihminen sinänsä on tämän matkan aikana muuttunut kuitenkin hyvin vähän. Mikäli moderni ihminen syntyisi 10 000 vuotta sitten vallinneeseen kulttuurin, niin tuskin eroa muihin tämän kulttuurin yksilöihin huomaisi. Koko yhteiskunnan kehitys on siis pohjimmiltaan abstraktien käsitteiden, ajatusten, tiedon, teorioiden ja arvojen jalostumista. Toki tekniikka ja infrastruktuuri ovat materiaalisia, mutta näiden olemassaololle on ensisijaisen tärkeää, että on ensin olemassa ideat ja tietotaito näiden toteuttamiseksi – kerrostaloa ei voi rakentaa, ellei ymmärrä matematiikkaa ja rakennusoppia. Mikäli tämä sivistys katoaa, sitä ei kehitetä ja ylläpidetä, taantuu myös yhteiskunta takaisin kohti primitiivisiä kulttuureja. Toisaalta tekniikka ja infrastruktuuri saattavat säilyä korkeina rappeutuneessakin kulttuurissa, mutta tekniikan ja infrastruktuurin tarjoamia mahdollisuuksia käytetään yhä enemmän vain yksinkertaisimpien tarpeiden ja halujen toteuttamiseen.

Kuinka rappio ilmenee?

Kulttuurinen rappeutuminen koskee kaikkia elämän alueita. Se näkyy taiteessa, filosofiassa, politiikassa, viihteessä ja ennen kaikkea ihmisten arvoissa. Rappiokehitys on itseään ruokkivaa ja eksponentiaalista, sillä mitä vähemmän yhteiskunnan vanhoja, hidastavia arvoja asettautuu vasten tätä kehitystä rappion niitä syödessä, sitä nopeammaksi dekadenssi käy.

Taiteessa rappio ilmenee kaiken ylevään, sopusuhtaisuuteen ja luonnolliseen estetiikkaan pyrkivien suuntauksien hylkäämisenä. Tämä kehitys on leimallista ennen kaikkea toisen maailmansodan jälkeiseen taidemaailmaan, jolloin taiteilijapiirit täyttyivät laajalti sosialisteista, joiden agendaan kuului kaiken sen romuttaminen ja mitätöiminen, mikä on perinteistä, ylevää, romanttista, kansallista ja klassisen estetiikan ihanteita noudattaa. Tilalle astuvat shokeeraavuus, groteskius, sekä muut rajojen ja hyvän maun rikkomukset. Luonnollisesti hyvä maku on sidonnainen kulttuuriin, mutta hyvän maun määritelmäksi sovittakoon tässä yhteydessä se, mikä ei vakavasti riko kansan perusarvoja. Sinänsä hyvän maun vastaisen taiteen tuottaminen ei ole tuomittavaa siinä mielessä, että sellainen tulisi suoranaisesti kieltää, mutta on kyseenalaista, että kansan tuottamia verorahoja käytetään tällaisen taiteen edistämiseen.

Filosofian rappio näkyy aatteellisena dekonstruktiivisuutena ja löysänä relativismina, joka mahdollistaa älyllisen perustelun moraaliselle selkärangattomuudelle. Tässä ajattelussa hylätään perusarvojen ja etiikan oikeutus vain keinotekoisina rakenteina, eikä niillä katsota olevan elämää määrittäviä arvoja. Pitkälti filosofisen rappeutumisen taustalla ovat samat poliittiset ja yhteiskunnalliset voimat, kuin jotka taiteenkin kehityksen taustalta ovat esiin nostettavissa. Olkoot arvot ja kulttuuri kuinka keinotekoisia tahansa, ovat ne perustana koko ihmisyhteisön toiminnalle. Sitoutuminen ihanteisiin merkitsee elämäntavoitteiden asettamista tiettyyn ideaaliin ja mikäli tämä ideaali hylätään turhana, ei ihmiselle jää enää tavoiteltavaa ja elämä menettää sisältönsä.

Poliittisessa rapautumisessa kyse on ennen kaikkea siitä, että poliitikon tehtävänä ei enää ole toteuttaa kansan tahtoa ja parasta vaan hankkia mahdollisimman paljon ääniä turvatakseen seuraavan valtakautensa. Tämä johtaa huonolla tavalla populistiseen politiikkaan, valehteluun, sananvapauden rajoituksiin ja korruptioon. Kaikki edellä mainitut ilmiöt ovat näkyvissä myös Suomen poliittisella kentällä, kun äänestäjiä pyritään kosiskelemaan pintapuolisella retoriikalla, ministerit valehtelevat aikomuksistaan ja sananvapautta pyritään rajoittamaan hiljentämällä toisinajattelijat sakoin ja leimakirvein. Vaikka Suomen peruslaki alkaakin toteamuksella, että maassamme valta kuuluu kansalle, ei tämä periaate nykyisessä poliittisessa ilmastossa toteudu. Poliittisen eliittimme yli puoluerajojen läpi kulkeva asenne on se, että yhteiskunnallista kansalaiskeskustelua ei arvosteta. Ovatpa eräät pitkän linjan poliitikkomme tuoneet esille kannanottojaan, että jotkin asiat eivät kuulu vaalikeskusteluihin, vaan niistä puhutaan ja päätetään vasta vaalien jälkeen. Tämä on totaalisen halveksuva asenne kansaan ja kansanvaltaan.

Vakavin rappiokehitys, jolle kaikki edellä mainittu on pohjana, on kuitenkin kansan arvojen murentuminen. Tämä merkitsee individualistista ja vaatimuslähtöistä elämänasennetta, jossa yksilöillä ja ryhmillä katsotaan olevan yhä enemmän toteutumattomia oikeuksia, mutta ei lainkaan velvollisuuksia. Tämä ilmenee muun muassa suhtautumisena vanhempaan väestöön, että tuleviin sukupolviin. Vanhuksien olot ovat monille hyvin toissijaisia ja merkityksettömiä – samoin on laita tulevien sukupolvien suhteen, joille ei ainakaan toteutetun toiminnan valossa haluta jättää oikeutta terveeseen elämään, puhtaaseen luontoon, kulttuuriin ja riittäviin luonnonvaroihin. Yleinen välinpitämättömyys ja lyhytkatseisuus yhteiskunnallista asioissa mahdollistaa puolueiden voitokkaan ratsastamisen julkkisehdokkailla, ympäripyöreällä poliittisella keskustelulla, populismilla ja kaunopuheisilla, kaikkia hiukan kosiskevilla maailmanparannusvisiolla – vailla selkeää, konkreettista ohjelmaa. Lyhyesti sanottuna, ottamalla kantaa kaiken kivan puolesta kaikesta ikävästä irtisanoutuen. Näin valtaan nousevat ne, jotka propagandistisesti puhuvat hyvinvointivaltiosta tai uusliberaalien tapauksessa mahdollisimman matalasta yhteiskunnallisesta, taloudellista ja sosiaalisesta vastuusta. Tämä ei kuitenkaan ole kestävää politiikkaa, vaan mitä enemmän poliitikkojen toiminta keskittyy ongelmien siirtämiseen vain oman vaalikauden yli, sitä nopeammin ja varmemmin järjestelmä kulkee kohti romahtamistaan.

Vapautuminen

Mikäli lukijana tunnistat edellä kuvattuja ilmiöitä yhteiskunnassamme, tullee seuraavaksi mieleesi, kuinka tässä itseään ruokkivassa kurimuksessa voisi toimia. Millä keinoin taistella tällaista surkuhupaisaa kehitystä vastaan?

Ensimmäiseksi on herättävä siihen, että kukaan ei ole tästä muutoksesta vapaa. Perinteisten ihanteiden mukaisia arvoja on yksiselitteisen raskasta noudattaa, mikäli ympäröivä yhteiskunta rohkaisee monilla tavoin päinvastaiseen toimintaan. Raastavinta on havaita yhteiskunnan ja kulttuurin rappio itsessään ja omassa toiminnassaan, mutta se on lähtökohtana mille tahansa positiiviselle kehitykselle. Itsensä kieltäminen ja valheellinen kohottaminen muiden yläpuolelle tukahduttavat toiminnan minkään paremman puolesta. Riittämättömyyden tunne itsessään on se armottomin piiskuri, joka saa ihmisen toimimaan paremmin. Kaikessa toiminnassa elämässä tulisi lähteä siitä, että itseään lähellä olevat asiat ovat kunnossa ennen, kuin pyrit vaikuttamaan oman elinpiirisi ulkopuolisiin asioihin. Silloin, kun omat elämäntavat, perhe ja työ ovat ihanteidesi mukaisia, on helpompaa ja rehellisempää pyrkiä vaikuttamaan muiden toimintaan.

Kun oma pesä on siivottu, on syytä pyrkiä vaikuttamaan omaan lähipiirinsä keskustelemalla ja kysyen millaisena he haluaisivat nähdä esimerkiksi Suomen 50 vuoden kuluttua. Useimmat ihmiset ovat siinä määrin takapihakonservatiiveja, etteivät he toivoisi mitään suuria ja mullistavia muutoksia tapahtuvan vaan, että tuolloin ihmisillä olisi samat mahdollisuudet, oikeudet ja velvollisuudet, kuin tänäänkin. Yleensä tämän mielipiteen tiedostaminen johtaa siihen, että alkaa vastustaa ja halveksua monia rappiokehitykseen liittyviä ilmiöitä.

Pidemmällä ajanjaksolla on toiminta kohdistettava siihen, että poliittinen ympäristö on kokonaan uudelleenmuodostettava, reformoitava. Tämä on välttämätöntä, sillä nykypoliittinen kansanvallan halveksunta on alku itseään ruokkivalle ja eksponentiaalisesti kiihtyvälle kehitykselle, jossa hallitsevan politiikan vastaisista kannanotoista ja toiminnasta tulee asia kerrallaan kriminalisoitua. Siksi nykyinen ilmapiiri kannustaa välinpitämättömyyteen ja keskinkertaisuuteen, sillä tällainen asenne ei ole koskaan uhkana vallassa oleville poliitikoille.

”Rutja” 2009

 

Pata kattilaa soimaa

Kuluneiden kahden päivän eräs luetuimmista uutisista tulee poliittiselta kissataistelurintamalta. Tämä on malliesimerkki siitä alennustilasta ja viihteellisyydestä mihin kotimainen tilaan kotimainen politiikka on ajautunut – kaikkien tanssikilpailujen ja muun huuhaan lisäksi.

Lähinnä pornotaiteilijana tunnettu Rakel Liekki on aloittanut kolumnistina sosiaalidemokraattisen puolueen pää-äänenkannattajassa Uutispäivä Demarissa.

Liekki on aloittanut samalla oman poliittisen kampanjansa loanheitolla. Hänellä on ilmeisesti tarkoitus sitoutua – tai ainakin tulla – vakavasti otettavaksi vasemmistopoliitikoksi

Kampanjansa sonnanheiton kohteeksi hän on ottanut kokoomuslaisen TV-kasvon Viivi Avellanin.

Liekki aloittaa kirjoituksensa otsikolla Poliittinen itsemurha mediassa. Sanavalinta on varsin mielenkiintoinen, kun tietää Liekin taustat.

Hän kirjoittaa:

Minusta, rajoja kokeilevasta provokaattorista, on tullut hyviä käytöstapoja penäävä kukkahattutäti.

Tämä osoittaa mielestäni lähinnä sen, että rajojen kokeileminen, provokaatiot ja kokeilut ovat olleet Raakelille vain keino päästä julkisuuteen – ja sen kautta valtaan.

Kokoomuksen jäsenkirjaa kantava Avellan möläytti suorassa radiolähetyksessä tykkäävänsä ”arjalaishenkisistä miehistä” ja kertoi että häneen eivät uppoa ”mokkakikkelit”. Europarlamenttivaaleissa vuonna 2004 ehdokkaana ollut Viivi lisäsi vielä, että hän tykkää ”semmosista miehistä, joiden eteläisin paikka vois olla Berliini”.

Mitäpä tuosta hermostumaan? – muuta kuin tarkoitushakuisessa mielessä…

Viivi osoittaa harvinaista suoraselkäisyyttä ja rehellisyyttä näinä sananvapauden alennustilan ja poliittisen sirkusviihteen aikoina. Tosin kovin fiksua se ei – kaiken tämän ajan ja sen kaulaan saakka kohoavan teennäisen poliittisen liman keskellä – ole.

Annetaanpa rajoja rikkovan provokaattorimme jatkaa:

Omasta mielestään Viivi kuitenkin vain käyttää värikästä kieltä. Iltasanomille antamassaan lausunnossa hän ei nähnyt mitään pahaa mokkakikkeli-termin käytössä. Hän myös yritti leimata lausuntonsa huumoriksi. Olen pahoillani, mutta minua ei yhtään naurata. Rasismi liitettynä seksuaalisuuteen on mauton isku vyön alle, ei vitsi. Värikästä kieltä voi käyttää solvaamatta vähemmistöjä.

Mautonta ehkä – mutta onko pornon käyttäminen poliittisen uran ponnahduslautana kovinkaan paljon sopivampaa?

Tällaiset liekinheittimet antavat nuorille tytöille varsin kieroutuneen esikuvan. Kun yleisellä tasolla puhutaan tasa-arvosta ja naisten ja miesten kykyjen mukaisesta pärjäämisestä elämässä ja urallaan, niin Liekki vetää maton näiden pyrkimysten alta.

Tai sitten tässä on aivan oikeasti uskottava, että sosialidemokraattinen liike kannustaa naisia tekemään uraansa ns. reiden kautta. Liekin esikuvan mukaan, kaikki paljastelu ja piparin jakaminen – julkisuudessakin – on tie nousta valtaan ja vakavasti otettavaksi poliitikoksi.

SDP = Sosialidemokraattinen Porno?

Nämä Avellanin persoonaan kohdistuvat möläytykset koskevat mitä suurimmalla tavalla myös niiden esittäjää – siis Liekkiä:

Möläytysten mahdollinen tahattomuus ei mielestäni paranna tilannetta. Silloinhan on mahdollista, että tämä lokasuinen wannabe-poliitikko kommentoi jatkossakin julkisissa töissään vastaavia asioita vastaavin sanankääntein.

(kursivoinnit ja niiden sisältämät sananvaihdot kirjoittajan)

… käyttämät sanavalinnat ovat niin outoja, että epäilen niiden takana piilevän moraalitonta perusasennetta, joka kuvastaa puhujansa arvomaailmaa.

… Jokainen toki voi joskus tehdä huonoja sanavalintoja, mutta pornografiasta puhuminen positiiviseen sävyyn ei mielestäni ole selitettävissä millään tavalla.

…Jos omaa jonkinlaisen perustietouden historiasta, niin ymmärtää, ettei naisten alistamisen perusperiaatteiden kannattaminen julkisessa mediassa ole hyväksyttävää.

… Vaikka Liekki olisi vain viihdejulkkis, eivät moiset lausunnot olisi hyväksyttäviä. Järjettömän tilanteesta tekee se, että Liekki on viime aikoina väläytellyt politiikkakorttia antaen olettaa mahdollista ehdokkuutta tulevissa kuntavaaleissa.

.. Onneksi lipsautus tapahtui ennen kuin Raakel oli virallisesti nimetty ehdokkaaksi. Kohun jälkeen nimittäin voisi olettaa, ettei nimeämistä tapahdukaan.

… Ehdokaskandidaatin naisen aseman alistamiseen liittyvät jutut kahteen kertaan toistettuna puoli vuotta ennen vaaleja kun vahingoittavat mitä tahansa poliittista liikettä.

…Taisi käydä niin, että Rakelin poliittinen ura ei ehtinyt edes käynnistyä ennen kuin se jo tuhoutui.

Vai kuinka? 😉

Pata kattilaa soimaa….

Tälle kaikelle on kuitenkin selityksensä. Maailmamme on kieroutunut rappiovaiheeseen ja perusarvot heittävät häränpyllyä. Konservatiivisuus, yhteiskunnan ylläpito ja sen suojelu, yhteisestä arvomaailmasta kiinnipitäminen ja yhteisön suojelu pyritään useilla eri tahoilla maalaamaan rikolliseksi ja saatanasta peräisin olevaksi.

Samaan aikaan kaikki dekadenssi pyritään osoittamaan tavoittelunarvoiseksi ja eletään kuin viimeistä päivää – miettimättä laskun suuruutta tai edes sitä kuka sen loppupelissä maksaa.

Panem et Circus – sanoivat jo muinaiset roomalaiset

Leipää ja sirkushuveja – niin kansa pysyy tyytyväisenä, eikä kiinnitä huomiota todellisiin ongelmiin eikä etenkään politiikassa pyörivien itsekeskeisten pyrkyreiden todelliseen olemukseen ja tavoitteisiin. Siis näiden sirkuspoliitikkojen, jotka haluavat päättää meidän puolestamme yhteisistä asioistamme.

Cavem canem – sanoivat myös jo nämä muinaiset roomalaiset.

Varokaa koiraa – joka kuuluu nykymuodossaan, varokaa tosipopulisteja. Varovaisuus on nimittäin edelleenkin viisautta, sillä ainakin tässä tapauksessa, missä pata kattilaa soimaa – julkisuudessa mustunut kylki on kummallakin…

Lähteet: Uutispäivä Demari, STT, MTV3

 

Vihreät, vasemmisto ja feminismi – iloisesti irti todellisuudesta

Heti aluksi ilmoitan tätä artikkelia koskevan disclaimerin. En ole missään nimessä patologinen naisten vihaaja – toisin kuin esimerkiksi Panu Höglund vaikuttaisi olevan sellainen – ainakin kirjoitustensa valossa tarkasteltuna.

Olen kolmen tyttären isä ja olen ollut onnellisesti naimissa saman naisen kanssa parisenkymmentä vuotta. Pidän naisista.

Oman maailmankatsomukseni eräitä peruskiviä on suomalaiseen kulttuuritraditioon kiinteästi liittyvä kirjoittamaton sopimus. Se sopimus, jonka perusteella nainen ja mies huolehtivat tasavertaisesti perheestä omien kykyjensä mukaan. Niin vanhuksista kuin jälkeläistäänkin.

Vaikka tämä sopimus pitää sisällään käsitteet kykyjensä mukaan ja tasaveroisesti, niin se ei edusta kommunismia. Se edustaa perinteistä yhteisöllisyyttä.

Eräs tärkeimpiä rappeutuvan yhteiskunnan merkkejä on dekadenssin paljas ja röyhkeä esiinmarssi.

Rappio, vähemmistöt ja perversiot kävelevät traditioiden, enemmistön ja oikeudenmukaisuuteen perustuvan yhteisöllisyyden yli. Tämän ohimarssin aikana dekadenssi pyyhkii lihavan takalistonsa lippuihin, lakeihin, perinteisiin arvoihin ja enemmistön oikeuksiin.

Tämä 1960-luvulta saakka länsimaihin vaikuttanut ja meilläkin ajoittain voimakaasti esiintynyt dekadenssi voidaan nähdä pohjana nykyiselle suuntaukselle kohti helvettiä.

Siihen liittyy globalisaatiota, yleistä rappiota, valtapyrkimyksiä (aikaisemmin NL:n, myöhemmin Kiinan ja islamistien), poliittista naiiviutta, tasa-arvon täydellistä väärinymmärtämistä, vastuuntunnottomuutta sekä suurta inhimillistä typeryyttä.

Koko touhu muodostaa jo peruslähtökohdissaan valtavan paradoksin: Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, vaikka eivät samaan pystykään – tai eivät edes halua.

Koko apinalajimme historian läpi joukossamme on ollut johtajia ja johdettavia, vahvoja ja heikkoja – mutta myöskin hyväksikäyttäjiä ja hyväksikäytettäviä.

Ihmiset eivät ole samanlaisia ja se pitää hyväksyä totuutena. Mielestäni paras hallintomalli ottaa huomioon yksilön kyvyt niin, että kyvykkäitä kannustetaan ja palkitaan mutta kyvyttömistäkin pidetään tarvittavassa määrin huolta.

Tämä on todellista tasa-arvoa.

Ei sellainen, jossa laiskat ja lahjattomat saavat kaiken sen saman minkä ahkerat ja lahjakkaatkin. Tai sellainen yhteiskunta missä vähemmistöllä on tasan kaikki samat oikeudet kuin enemmistölläkin – jos ei sitten jopa paremmat. Tämä näyttää valitettavasti olevan nykyinen kehityssuunta.

Tämä rappiosoittokuntamme huutaa ajoittain milloin mistäkin asiasta tasa-arvon nimissä. Yleensä näissä tapauksissa on todellisuudessa kyse kuitenkin oikeastaan epätasa-arvopyrkimyksistä. Projekteista, hankkeista ja hilkkeistä sekä lainsäädännön muuttamisesta kohti yltiösuvaitsevaista kaaosta ja sekasortoa.

Hupaisimpia puuhasteluja – heidän oman asemansa kannalta katseltuna – on tämä islamin ja etenkin sen ekspansion hyväksyminen ja tukeminen.

Islam on valloittava ja käännyttävä uskonto ja islamilainen oikeus perustuu tiukan fundamentalistiseen sharia-lakiin. Kun tämä suvaitsevaistomme huutaa hyi! Muhammed-pilakuville ja ajaa äänekkäästi islamilaista maahanmuuttopolitiikkaa ja siihen liittyvää Euroopan islamisoitumista, tietävätkö he edes mitä tekevät?

He nimittäin ruokkivat kyytä omalla povellaan.

He ovat ensimmäisiä islamilaisen hallinnon ja sharian uhreja. Eturintaman ruoskittavia, silvottavia, kivitettäviä ja hirtettäviä. Eivät inhottavat konservatiivit ja keskivertosuomalaiset. Eivätkä missään nimessä kristillisdemokraatit tai muut kristilliset hihhulit

Risto Tammi, fundamentalistisine islamilaispuolueeseen liittyvine puuhineen, ilmoitti haastattelussa haluavansa yhteistyötä nimenomaan kristillisdemokraattien kanssa. Ateismi, liberalismi, feminismi ja vasemmistolaisuus on myrkkyä fundamentalistiselle ja feodaaliselle islamille.

Koraani käskee muslimia suhtautuman eri tavalla kirjan kansoihin – l. juutalaisiin ja kristittyihin – kuin ateisteihin tai pakanoihin. Mitä se käytännössä merkitsee on sitten toinen juttu. Vilkaisu muslimien suhtautumiseen Israeliin saattaa antaa viitteitä asiaan…

Eräs tämän huuhaasakin keppihevosia on myös ns. kiintiöimisvimma.

Kiintiöt käsitteenä edustavat kaiken lahjattomuuden esiinmarssia.

Näiden pösilöiden mukaan kaikkeen ja kaikkialle tulisi saada kiintiöitä. Ja näiden pitää perustua johonkin vähemmistöasemaa. Kieleen, sukupuoleen, seksuaaliseen perversioon, etniseen alkuperään, mielenterveyshäiriöön tai aivan mihin muuhun tahansa vähemmistöön perustuvaan ominaisuuteen.

Tämä ajattelu perustuu siihen, että enemmistö alistetaan vähemmistön tahdon alle ja enemmistön tehtäviin kuuluu tämän puuhastelun kulujen maksaminen ja turpansa kiinni pitäminen.

Aika kaukana demokratiasta, vai kuinka?

Tämän touhun vaarallisin piirre ei ole kuitenkaan sen ehdoton epädemokraattisuus. Vaarallisinta on asiaan liittyvä kehityksen hidastaminen ja jopa sen kääntäminen päinvastaiseksi.

Kiintiöpuuhastelussa ei pyritä hakemaan sopivinta ja kyvykkäitä. Kyvykkyydellä ei ole kiintiöihin perustuvissa valintakriteereissä mitään sijaa. Näin kiintiöityihin tehtäviin saadaan vähemmän kyvykkäitä henkilöitä enemmän kyvykkäiden tilalle.

Ääriesimerkissä henkilö on muodollisesti pätevä mutta täysin kykenemätön toimimaan kiintiötehtävänsä muissa rooleissa. Häneltä saattaa olla muodollisesti pätevä, mutta ilman tarvittavia sosiaalisia tai johtamistaidollisia kykyjä.

Olen kuullut hurjia tarinoita kiintiöidyistä naisjohtajista, jota eivät ole tehtäviensä tasolla. He sotkevat henkilökohtaiset tunteensa ja kuukautiskiertonsa esmiesasemaansa – ymmärtämättä sitä, että alaiset eivät ole hänen ystäviään tai vihollisiaan. Tämä touhu ylimääräisine sairauskuluineen ennenaikaisine eläkkeineen ei ole mitenkään hyödyllistä millekään organisaatiolle.

Ja olen muuten henkilökohtaisesti törmännyt kielikiintiön kautta lääketieteelliseen päässeeseen ja sieltä valmistuneeseen lääkäriin. Sellaiseen, joka aloitti tutkimaan vasemman jalan nilkkaani, kun ilmoitin oikean polveni olevan kipeä.

Onneksi osaan kumpaakin kansalliskieltä…

Että silleen… Lisää kielitaidottomia lääkäreitä ulkomailta näiden kiintiöityjen kotimaisten jatkoksi.

Ja miten käy loppupelissä, kun organisaatio karkottaa kaiken kyvykkyyden ja luovuuden sisältään?

Vain kiintiöiden vuoksi…

Puhumattakaan niistä seurauksista, joita kaikki muut kiintiöt aiheuttavat. Odotan kauhulla poliisiin asettavaa ulkomaalaiskiintiötä. Ei sillä niin väliä vaikka olet ryöstänyt ja raiskannut. Pääasia on se, että sovit kiintiöön.

Tai miten olisi tulevaisuuden uusi upea ja suvaitsevainen idea; kaikkiin päiväkoteihin ja peruskouluihin asetetaan pedofiilikiintiöt?

Suurin osa tämän sakin touhuista päätyy todellakin ns. perse edellä puuhun menetelmällä katajikkoon.

Kuten tämä älytön ajatus kieltää seksin ostaminen.

Nyt jopa ministeritasolla on huomattu se, minkä me tavalliset kaduntallaajat tiesimme jo lakia hyväksyttäessä. Sen että, tuo lakitorso ei onnistu eikä toimi.

Tänään julkaistussa lausunnossaan sisäministeri Anne Holmlund (kok) kertoo, että laki seksin ostokiellosta toimii huonosti nykyisessä muodossaan. Laki on kieltänyt seksin oston parituksen ja ihmiskaupan uhreilta lokakuusta 2006 lähtien.

Rikoksesta ei ole tuomittu ketään, vaikka poliisi on paljastanut uuden lain aikana muutaman paritusliigan.

Helsingin poliisi tiedotti torstaina paljastaneensa suuren venäläisliigan, jonka epäillään parittaneen 150:tä naista 19 kaupungissa 2005–2007. Poliisi ei puuttunut tässäkään tapauksessa asiakkaiden toimintaan.

Ja mitä tehdäänkään taas täällä ultrasuvaitsevaisuuden hölmöläislandiassa asian hyväksi?

Oikeusministeri Tuija Braxin (Virheet – De Dorka) mukaan oikeusministeriö on perustanut työryhmän pohtimaan seksin ostokieltoa ja parituksen torjuntaa jokunen viikko sitten. Braxin erityisavustajan Ari Heikkisen mukaan on vielä ennenaikaista arvioida, kannattaako työryhmä lain muuttamista.

Työryhmä on hieman poikkeuksellinen, koska sille ei ole annettu kirjallista toimeksiantoa ja siihen kuuluvat ministeri Brax itse sekä muutama virkamies.

Lopputuloksen voimme varmaankin arvata? Voi kiesus…

Totuus tässä asiassa on se, että prostituutio on maailman vanhimpia ammatteja. Sitä ei ole saatu kitkettyä mistään pois lainsäädännöllä – tai edes terroriin perustuvilla poliisitoimilla.

Se on ja pysyy – kuten eräs aine Junttilan tuvan seinässä.

Parhaimmillaan yhteiskunta pärjää tämän asian – kuten muutaman muunkin asian kanssa – säätämällä asiaa reguloivan lainsäädännön. Saksassa ja Hollannissa homma pelittää varsin hyvin. Tytöt omistavat kiinteät työpaikkansa – bordellit – itse, saavat rahan suoraan käteensä ja lääkäri suorittaa säännölliset terveystarkastukset. Eläke kertyy ja yhteiskunta saa verotuloja.

Se malli mitä Brax ja suvaitsevasito ajaa auttaa ainoastaan kansainvälistä rikollisuutta ja ihmiskauppaa. Kun tämä toiminta kilelletään, sitä ei pystytä valvomaan – kuten ministeritasolta asiasta nyt jo tässä vaiheessa todettiin. Liiketoiminta ajautuu järjestäytyneen rikollisuuden käsiin ja yhteiskunta saa ainoastaan kulut hoidettavakseen.

Fiksua – Minusta ei.

Seuraavaksi joku valopää kysyy minulta, että haluaisitko Sinä Kullervo tyttäriesi toimivan huorina bordelleissa?

Vastaan siihen kysymykseen jo etukäteen, että en todellakaan.

Mutta, mutta… Jos he joutuisivat siihen tilanteeseen, pidän kuitenkin omaomisteisessa bordellissa tapahtuvaa ja lainsäädännön suojaamaa huoraamista huomattavasti parempana vaihtoehtona kuin kadulla sutenöörin armoilla ja piikkiin toimimista.

Oletteko muuten huomanneet, että suvaitsevaiston eräs perusteema on tämä miesviha?

Tuossa männäviikolla Hyysäri julkaisi seuravan uutisen:

Mies-loppuisista sanoista halutaan eroon
Julkaistu: 13.10.2007 11:06

Suomen kielen lautakunta aikoo puuttua kielen sukupuoleen sidottuihin ilmauksiin, kirjoittaa Turun Sanomat. Pohdittavina ovat esimerkiksi virkamies, lautamies, varusmies ja jokamiehenoikeus.

Lehden haastatteleman tutkijan Kaisa Karppisen mukaan lait ja asetukset ovat tyyliltään neutraaleja asiatekstejä, mutta niiden kieli kohtelee naisia syrjivästi ja tekee heidät näkymättömiksi.

Epätasa-arvoista kielenkäyttöä on esimerkiksi, kun naisia nimitetään miessukupuolta tarkoittavilla sanoilla.

Tutkijan mukaan suomalaisen lainsäädännön kieli on maskuliinisuuden kyllästämää ja suuressa osassa säädöksiä esiintyy mies-loppuisia sanoja.

Esimerkiksi sanan sotilaslakimies voisi korvata oikeusupseerilla.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskus julkaisee valmisteilla olevan kannanottonsa joulukuun alussa

Todella tarpeellista puuhastelua yhteisillä rahoillamme… varsinainen nollatutkimus. Jään jännityksellä odottamaan naistutkija Karppisen yhteiskunnallisesti elintärkeän puuhastelun tuloksia.

Virkanainen, lautanainen, varusnainen … every woman?

Tässä kiintiöimisvimmassa on yksi mielenkiintoinen piirre. Se aiheuttaa sokeutta – tai ainakin pahan perspektiivivirheen. Nämä kaiken maailman vähemmistöjä edustavat pikku maailmanparantajat eivät tajua sitä, että he eivät ole oikeastaan mitään muuta kuin nippu marionetteja todellisen vallanhaalijan kourissa.

Vaikka tämä rappiosoittokuntamme saisi ajettua Suomen muun EU:n mukana anarkiaan ja kansallisvaltion tuhoon, kannattaa meidän muistaa historiasta pari juttua edes omaksi lohduksemme.

Ninittäin ensiksikin sen, että se joka ei tunne historiaansa, joutuu elämään sen kerta kerran jälkeen uudestaan. Kunnes oppii historiansa eikä tee enää samoja virheitä.

Ja toiseksi se, että dekadenssia ja anarkiaa on seurannut historiassa aina vahva ja moraalinen aikakausi.

Ken tuuleen kylvää, se myrskyn niittää….

Lähteet: STT, HS