Perussuomalaisten julkistettua viime viikolla vaaliohjelmansa, sekä vihervasemmiston että Kehittyvien maakuntien kokokepuleiden synkimmistä koloista alkoi kuulua älämölöä.
Toistaiseksi eniten mölinää on aiheuttanut perussuomalaisten kulttuuripoliittinen linjaus. Vaikka kiihkeää miesvihaa ja änkyräfeminismiä edustava Anne ”Vulva” Moilanen oli viikonlopun keltalehdessä sitä mieltä, että kaikki taide on yhtä arvokasta, niin Kullervoblogin toimitus uskaltaa (muniin ampumisenkin uhalla) olla asiasta eri mieltä – kaikki ns. taide ei todellakaan ole yhtä arvokasta, vaan osa siitä on lähinnä irvokasta.
Täältä päin tarkasteltuna on kuitenkin aika vaikeaa nähdä mitään syytä tukea yhteiskunnallisesti (mitenkään) esimerkiksi Teemu Mäen taiteen nimissä suorittamaa eläinrääkkäystä ja suoranaista perseilyä.
Taitelija Mäki tuli nimittäin ns.suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 1988 tekemällään videoteoksella Sex and Death. Mäen itsensä mukaan, kyseinen videoinstallaatio on väkivallan eri muotoja käsittelevä montaasi. 30 minuuttia kestävässä tekeleen kliimaksi on kuusi sekuntia kestävä kohtaus, jossa Mäki tappaa kissan kirveellä. Tämän jälkeen hän masturboi ja ejakuloi viattoman luontokappaleen ruumiin päälle.Valtion elokuvatarkastamo kielsi teoksen julkisen esittämisen vuonna 1989. Syynä oli teoksen ”raaistavuus ja epäsiveellisyys”.
Helsingin hovioikeus tuomitsi 1991 Mäen eläinrääkkäyksestä 1 400 markan sakkoihin ja maksamaan 1 700 markkaa korvauksia Helsingin eläinsuojeluyhdistykselle, jolta sai kissan. Hovioikeus katsoi, että kissa ei kuollut riittävän nopeasti, koska Mäen käyttämä kirves oli liian tylsä ja pieni. Mäki oli myös ottaessaan kissan vastaan sitoutunut hoitamaan sitä hyvin ja siihen, että sitä ei saa lopettaa ilman yhdistyksen lupaa.
Mutta eihän tämä tähän (tietenkään)monikulttuurisessa ja suvaisevaisessa Suomessa tuolloinkaan jäänyt. Julkisesta esityskiellosta ja hovioikeuden päätöksestä huolimatta Valtion taidemuseo osti kokoelmiinsa vuonna 1994 20 000 markan hintaan Mäen videoteoksen My Way, a Work in Progress, joka sisältää osia Sex and Death -teoksesta, mukaan lukien kissantappokohtauksen.
Asia palasi uudestaan julkiseen keskusteluun vuonna 2004, Tuolloin heräsi keskustelu siitä, että oliko asiallista ja sopivaa hankkia (julkisin varoin) tällaista kuvottavaa roskaa Kiasman kokoelmiin. Päätös kohtasi laajaa kritiikkiä kansalaisilta, Kiasman sponsoriyrityksiltä ja (jopa) kulttuuriministeri Tanja Karpelalta.
Lopulta teos siirrettiin Kiasman kokoelmista toisen Valtion taidemuseon yksikön, Kuvataiteen keskusarkiston, kokoelmiin.
Tällaista toimintaa ymmärtävät ja tukevat ihmiset herättävät kysymyksen siitä, että onko heidän moraalinsa, maailmankuvansa ja mielenterveytensä normaalilla tasolla?
Jotenkin jää sellainen kuva, että sanoillakin on heille aivan toisenlainen merkitys kuin normivirtaselle tai Nyky-Suomen sanakirjalle.
Ehkä se ymmärrys kulkee niissä raameissa ja juuri siten, miten Mäki kommentoi itse kaikki mahdolliset horisontit ylittänyttä ( ja alittanutta) performanssiaan:
”Se nyt vain oli tapa ilmaista itsetarkoituksellista väkivaltaa ilman nöyryytystä tai alistamista!”
Onkohan täällä päässä jokin suvaitsevaisuuteen liittyvä puute tai vika, sillä me emme pysty ymmärtämään – emme Mäkeä, emmekä Mäen ymmärtäjiä.
Lähteet: Wikipedia, Hikipedia, IL, STT
Kullervo Kalervonpoika 