SDP spedeilee kanssasi

Kun valtionbudjetti tuli taas ulos, se aiheutti meteliä monessa suunnassa. Ehdottomasti noloimmat ja eniten myötähäpeää tulleet kommentit tulivat SDP:n taholta.

Pitää muistaa, että vaikka nykyisessä porvarihallituksessa puuhastelevat puolueet eivät ole mitenkään syyttömiä (etenkään kepukuppila ja kokkelibaari) nykyiseen Suomea ja suomalaisia kurittavaan  taloudelliseen katastrofiin, niin vasemmisto (SDP etunenässä) on vetänyt meidät Paavo Lipposen venkuroinneista alkaen tähän EU:n aiheuttamaan kusiseen tilanteeseen .

Unohtamatta tässä mitenkään koko Suomen historian ammattitaidottomimman valtionvarainministerin, Jutta Urpilaisen, saavutuksia suomalaisten kansallisomaisuuden jakamisessa kansainväliselle kapitalismille (yhteisen omaisuuden lahjoittaminen ulkomaille ja Kreikka-takaukset). Unohtamatta, että hän sai samaan aikaan täysin käsittämättömillä  verotuspäätöksillään aikaan koko palvelusektorin tukehtumisen (yritysten edustuskulujen veronvähennysoikeuden poistaminen).

SDP osoitti tänään sen, että koko puolue olisi aikoinaan pitänyt kuopata niihin hiekkakuoppiin, mihin osa sen jäsenistä päätyi vuonna 1918. Nämä sen ajan anarkistit ja maanpetturit päätyivät sinne siksi, että SDP on ainoa (edelleen eduskunnassa oleva) puolue, joka on lähtenyt avoimeen aseelliseen vallankaappaukseen laillista yhteiskuntajärjestystä vastaan.

Historia kertoo sen, miten tuossa punakapinassa kävi. Ikävää on se, että monet uskoivat punaisten humpuukimaakareiden juttuihin ja lähtivät ase kädessä tekemään punaista vallankumousta. Ikävin kohtalo oli niillä torppareilla, jotka uhrasivat henkensä ja tulevaisuutensa omien teloittajiensa puolesta.

Jokainen historiaa lukenut tietää, ettei SDP eikä Punakaarti aikonut missään vaiheessa antaa näille harhaanjohdetuille heidän omia talojaan ja maitaan. Punikit olisivat sosialisoineet koko maataloussektorin ja pakottaneet nämä hyödylliset idiootit kolhooseihin.  Siis puhtaaseen  maaorjuuteen, josta pahat valkoiset (”porvarit” ja ”lahtarit”) heidät pelastivat lakkauttamalla koko torpparilaitoksen.

SDP:n työllisyyskommentit ovat samaa kukkahattutätien  verorahoilla tapahtuvaa huuhaata, kuin ne ovat aina aikaisemminkin olleet. Niiden ainoa kosketus yritysmaailmaan tai työttömyyteen on se, että nämä puuhastelijat onnistuvat olemaan sekä oikeiden töiden että työttömyyden ulkopuolella leikkiessään hiekkalaatikolla muiden ihmisten verorahoilla ja työttömien elämällä & tulevaisuudella.

Hilpeimmät ehdotukset näissä sössötyksissä koskevat demarien (vakavalla) naamalla ehdottamaa työnhakijan ja työntekijän ”Tinder-tapaamista” ja sitä, että huuhaa-taitelijoille pitää maksaa (verovaroista) palkkaa, koska he tekevät jollain määrittelemättömällä tavalla tärkeää yhteiskunnallista työtä.

Samaan aikaan kyseinen vasemmistopuolue (kuten koko muukin vasemmisto) huutaa kurkku suorana, että kaikkien maailman kehitysmaista tulevien pitää saada Suomesta vapaa turvapaikka ja ilmainen terveydenhuolto & ylläpito.

Kun tältä pohjalta ratkotaan työttömyyttä, alkaa tuntua siltä,että koko Sosialidemokraattinen puolue on naulannut itsensä ristille oikeaa kättä lukuunottamatta.

Se kun ei enää onnistu, kun ei ole kuin yksi käsi vapaana.

Myös SDP:n kommentit veroprogression lisäämisestä, yritysverotuksen kiristämisestä ja perintöverotuksen (=sosialisointia) kiristämisestä kannattaa huomioida (etenkin jos kuvittelisi näitä pinkkejä elefantteja äänestävänsä).

Kaikki nämä toimenpiteet osuvat loppujen lopuksi keskiluokkaan ja PK-yrittäjiin, koska SDP on muiden puolueiden joukossa mahdollistanut kapitaalien ja kapitalistien paon Suomen ulkopuolelle.

Perintöverotus on moneen kertaan verottamista eli sosialisointia ja tässä yhteydessä SDP:n ehdottamat toimenpiteet aiheuttavat PK-yritysten ja maatalouden konkursseja sen lisäksi, että tavallinen keskituloinen ei pysty enää mitenkään tulevaisuudessa lunastamaan perintöasuntoaan tai kesämökkiään perintöverotuksen vuoksi.

Tässä on erityisen  jännää huomata, että SDP (kuten vasemmisto yleensäkin) huutaa kyllä verotuksen kiristämisen puolesta, mutta unohtaa ja peittelee oman veronkiertobisneksensä täysin.

Vasemmisto pyörittää VVO:n ja SATO:n kaltaista valtakunnallista vuokra-asuntotoimintaa,  rakennuttaen infrastruktuurinsa yhteiskunnan rahoilla, nylkemällä vuokralaisiaan (ja KELAa asumistuen kautta) ja kierrättämällä tässä toiminnassa valtavia rahoja ilman minkäänlaista verojen maksamista

Vasemmistolla on näitä hokkus-pokkustemppuja (joista mikään ei ole koskaan yhteiskunnan hyväksi toiminut), röyhkeyttä, valtaa ja ylimielisyyttä – mitään oikeita ratkaisuja sillä ei ole ja toverit ovat varsin tyytyväisiä nykyiseen sulle-mulle-korruptioon.
Jo asioihin haluttaisiin todellisuudessa puuttua, niin keinottelu ja varsinaiseen kansainväliseen kapitalismiin puuttuminen kansallistamalla kansallisomaisuus takaisin, eroamalla vapaan liikkuvuuden EU:sta ja potkaisemalla laittomasti ”turvapaikanhakijoina” maahan saapunut joutoväki hyysääjiensä kanssa pihalle Suomesta.

Mutta tätä ei tulla näkemään ennen sitä, kun kansa on aidosti saanut tarpeekseen ja kulkee hamppuköysien ja soihtujen kanssa Suomen pimeää iltaa valaisemassa

SDP näyttää koostuvan sulle-mulle korruptiota tekevistä hyväsiskoista sekä miespuolisista pallittomista uuninpankkotytöistä.

Sellaisista jotka (muka) ovat huolissaan työttömistä, mutta lisäävät toimillaan työttömyyttä ja pahentavat työttömien asemaa.

Suomi ei tarvitse poliitikkoja eikä edustuksellista demokratiaa yhtään enempää kuin kukaan suomalainen tarvitsee tuberkuloosia.

Kysymys kuuluukin, ”milloin riittää, suomalainen”?

KK

 

Tuntuu hyvältä

Tunne siitä, että kaikki se mitä vuosien aikana on kirjoittnut, ei mennytkään aivan harakoille.

Kiitos puolustusvoimille siitä, että olette lukeneet ja arvioineet erään tämän blogin tärkeimmistä kirjoituksista myös tärkeäksi tämän kansan ja maan  puolustuksen suhteen.

KK

 

Poliitikot eivät muutu

Kuten varmaan kaikki ovat huomanneet, Suomen poliittinen johto (sekä sen narussa perässään vetämät rivikansanedustajat) päättivät sitoa suomalaisen maanpuolustajan toisen käden selän taakse mahdollisen sotilaallisen hyökkäyksen kohdistuessa Suomeen. Ainoastaan perussuomalaiset äänestivät eduskunnassa näytellyssä demokratiafarssissa tätä maanpetokselta haiskahtavaa järjettömyyttä vastaan.

Liittymällä Ottawan miinakieltosopimukseen poliitikkomme eivät suinkaan parantaneet maailmanrauhaa, vaan heikensivät sitä madaltamalla hyökkäyskynnystä Suomeen. Täysin päinvastoin esimerkiksi Rauhanliiton toiminnanjohtajan Laura Lodeniuksen näkemystä:

Hylkäämistä esittäessään perussuomalaiset ovat väärässä miina-asiassa. On tärkeää, että Suomi osallistuu sopimuksiin, joilla luodaan yhteisiä pelisääntöjä siihen, mikä sodankäynnissä on oikeutettua ja mikä ei. Miinat eivät erottele sotilasta siviileistä. Ne ovat epäinhimillinen ase, jota sivistynyt valtio ei käytä. Miinakieltosopimuksen myötä miinojen tuotanto ja kansainvälinen kauppa on tyrehdytetty ja käytännössä niiden käyttö konflikteissa on minimissään. Miinauhrien määrä on laskenut raivauksen johdosta dramaattisesti eikä uusia miinoja enää kylvetä

Kun suurvaltavihollinen tietää tästä eteenpäin , että suomalaiset – tekemiään sopimuksia kunnioittavina – todellakin hävittävät jalkaväkimiinansa, vihollisen ei  enää tarvitse huolehtia siitä, kohtaako se ns. passiivista tulta.

Eikä tällainen sopimus todellakaan vähennä sotatilanteessa maaperäämme kylvettävien jalkaväkimiinojen määrää. Ne suurvallat, jotka ovat ainoa mahdollisen sotilaallinen uhka Suomelle, eivät ole liittyneet (eivätkä ole liittymässä) Ottawan sopimukseen.

Kun tällainen miehittäjä tunkeutuu maahamme,  se tulee aivan varmasti suojaamaan valloittamansa alueet miinoittamalla ne jalkaväkimiinoilla. Niistä miinoista ei tehdä karttoja ja ne eivät todellakaan valitse uhriaan.

Tässä nykyisessä tilanteessa voisi vastaavasti miettiä, tuleeko mahdollisen sodan aikana puolustusvoimien suojella niitä ihmisiä ja tahoja, jotka ovat olleet tällaisen typeryyden takana?

Puolustusvoimat on joutunut reagoimaan ankaran säästökuurin ja miinakieltosopimuksen seurauksiin. Reagointi on ollut nohevaa ja oikeansuuntaista. Tänään julkistetussa uutisessa puolustusvoimat tiedottaa alueellisen puolustuksen suurimmasta remontista vuosikymmeniin.

Puolustusvoimat muuttaa alueellisten joukkojen sodan ajan rakenteita. Nykymuotoiset jalkaväkiprikaatit puretaan. Tilalle tulee muutamia uusia alueellisia prikaateja ja taisteluosastoja.

Aluepuolustuksesta ei luovuta, mutta sen perusfilosofia vaihdetaan.

Nykyään puolustustaistelu perustuu tärkeiden maastonkohtien pitämiseen. Tulevaisuudessa joukot pyrkivät tuottamaan hyökkääjälle riittävät tappiot toimimalla nykyistä hajautetummin, aktiivisemmin ja joustavammin.

Tätä asiaa on eräs tämänkin blogin kirjoittajista kommentoinut ja ideoinut jo jokin aika sitten. Tuo kirjoitus löytyy täältä.

Olennaista on kuitenkin se, että tämä sotilaallisesti katsottuna järjetön päätös ja hiljattain eduskunnassa  tapahtunut perustuslain raiskaaminen herättävät ainakin kirjoittajassa kysymyksen siitä, että onko suomalainen parlamentarismi kulkenut polkunsa päähän korruptoituneena demokratian irvikuvana?

Olisiko aika korvata poliitikot ja Arkadianmäen ongelmajätelaitos suoralla kansanvallalla ja unohtaa tuo hyväksikäyttäjien joukko lakia valmistelevien virkamiesten ja kansan väliltä?

HP

 

Kävelikö Pekka Haavisto jalkaväkimiinaan?

Mikähän muuten  mahtaa olla se sotilaallinen koulutus,   jonka pohjalta Pekka Haavisto esiintyy sotilasasioiden asiantuntijana?

Kun tämä vihreiden (ihan itse itsensä nimittämä) sotilasasiantuntija otti kantaa taannoin Ottawan sopimukseen ja jalkaväkimiinoihin, puurot ja vellit ainakin ovat hyvin sekaisin.

Suomi ei ole osa Afrikkaa, ei käy sotaa, on kansainvälisesti korkealle rankattu kansanvalta ja tärkeimpänä kaikista seikoista – suomalaiseen jalkaväkimiinaan kävelee ainoastaan Suomeen hyökkäävä vihollisvaltion sotilas. Tämän lisäksi ainoa potentiaalinen vihollinen ei ole sitoutunut luopumaan jalkaväkimiinoista.

Toisaalta (todellisuuskuvan vuoksi) on ihan kiva huomata vihreiden epärehellisyys tässäkin asiassa.

Se kuka on käynyt joskus  Kaunialan sotavammasairaalassa on  nähnyt sen, mitä vastuuntunnottomien ja ajattelemattomien poliitikkojen toimet ovat tehneet niille tavallisille suomalaisille miehille.  Niille tavallisille suomalaisille reserviläisille,  jotka lähetettiin kotimaisten  1930-luvun rauhanpoliitikkojen toimesta sotaan puutteellisesti varustautuneina.

Kun tänään on tullut myös julkisuuteen tieto siitä, mitä poliittinen päätös puolustusvoimien supistuksista ja säästöistä tarkoittaa puolustusvoimien komentajan näkökulmasta katseltuna, myös poliittisten päättäjien olisi syytä kertoa mitä nämä kaksi asiaa tarkoittavat yhteen ynnätytyinä.

Vaikka poliitikot ovat päätöstensä seurauksista hiljaa, niin ainakin everstiluutnantti (evp) Jarmo Niemisen US-blogissa on käyty varsin suoraa ja rehellistä kansalaiskeskustelua tästä muutoksesta ja sen todellisista seurauksista.

Lainaan tähän Ilari Kerttuojan varsin reipasotteista näkemystä:

”Tuo suunnitelma virallistaisi nykyisen poliittisen johdon näkemyksen siitä, että koko Suomea ei enää kriisitilanteessa puolustettaisi.

Arktinen prikaatikin olisi todellisuudessa (valmiusjoukkona) lähinnä hidastamassa etenemistä Ruotsin pohjoisosien kautta (Atlantin kuljetusten vuoksi Natolle elintärkeään) Pohjois-Norjaan.

Ajattelin tässä, että on ehkä ihan hyvä herättää ajatuksia siitä,mitä puolustusvoimien alasajo tarkoittaa elävässä elämässä. Hyvän avauksesi jälkeen.

Siinä voi Tarvaisen Kyösti olla ihmeissään pientilallaan siellä Nilsiän Nipasessa,kun aamulla herää ”kärjistyvään kriisiin”.

Jos kriisi onkin yllättäen kärjistynyt siihen, että Igor tyhjentää perheen arvoesineitä,Sergei jääkaappia ja Nikolai vie perheen dievustkaa väkisin banjaan…

Ja alueellinen puolustus on samaan aikaan kadonnut kuin pieru Saharaan ja Naton 10000 miehen iskujoukko odottelee jossain Nova Scotiassa lähtöä Suomen avuksi – Pohjois-Norjaan.”

Juuri tästä on kyse.

Lisäksi Haavisto aatetovereineen (etunenässä Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja) tekee näiden virallisen maanpuolustuksen hylkäämien ihmisten itsensä, omaistensa ja omaisuutensa puolustamisesta käytännössä mahdotonta – viemällä halvimman ja tehokkaimman asejärjestelmän näiden ulottuvilta – siis jalkaväkimiinat.

Onko todellakin näin, että vihreät haluavat ihan kaikessa erotella suomalaiset ihmiset parempiin (vihreisiin, jotka asuvat slummeissa radan varressa tai hienoilla omakotialueilla taajaman läheisyydessä) ja huonompiin (maaseudulla ja taajamien ulkopuolella asuvat ihmiset)?

Onko myös näin, että vihreät näkevät puolustusvoimien tehtäväksi suojella sosiaalisilla subventioilla eläviä kaupunkilaisia (sosiaalipummeja), niiden omavaraisten ( veroja maksavien) ja  syrjäseudulla asuvien kansalaisten kustannuksella?

Onko näin, etytä vihreiden lanseerama ns. kansalaistottelemattomuus (rikollisuus) on laajennettu koskemaan lainsäädäntöä yksityisen omistusoikeuden lisäksi myös esimerkiksi yhdenvartaisuuslain kohdalle?

Onko näin, että vihreiden maailmassa kaikki ovat toki yhdenvertaisia, mutta toisaalta vihreät ovat yhdenvertaisempia kuin muut?

Kaikkea tätä todellisuutta vasten tarkasteltuna Haaviston mahtipontinen julistus muuttuu aika groteskiksi:

”Toinen asia on Suomen kansallinen puolustuskyky. Siitä on tärkeä kantaa  huolta. En usko, että meidän puolustuksemme tulevaisuus on yhden asejärjestelmän varassa. Tämän syksyn aikana on tarkasteltava Suomen koko turvallisuuden kuvaa, myös uusia turvallisuusuhkia.”
”Maamiinakeskustelussa korostetaan vain yhtä turvallisuusuhkaa: massiivista maavoimien hyökkäystä itärajan ylitse Suomeen. Tänä päivänä meidän haasteemme ovat aivan muualla.”

Toisin kuin tämä presidenttiehdokas (ja vihreiden Ylin Ja Korkein Sotilasasiantuntija) Haavisto väittää., puolustusvoimien haasteet ja päätehtävät eivät ole missään muualla. Ja vaikka Haavisto olisikin jotain muuta mieltä, laki puolustusvoimista kertoo puolustusvoimien päätehtävät  (ja niihin liittyvät haasteet) varsin selvästi:

2 §

Puolustusvoimien tehtävät

Puolustusvoimien tehtävänä on:

1) Suomen sotilaallinen puolustaminen, johon kuuluu:

a) maa-alueen, vesialueen ja ilmatilan valvominen sekä alueellisen koskemattomuuden turvaaminen;

b) kansan elinmahdollisuuksien, perusoikeuksien ja valtiojohdon toimintavapauden turvaaminen ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen;

c) sotilaskoulutuksen antaminen ja vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen ohjaaminen sekä maanpuolustustahdon edistäminen

Toki toisessa momentissa mainitaan ne muutkin tehtävät – ne jotka ovat yleishyödyllisiä muiden viranomaisten avustamistehtäviä (muiden viranomaisten tukeminen). Tähän kategoriaan lasketaan laissa mukaan myös osallistuminen kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan.

Mutta – huomio tähän – nämä ovat siis vain ja ainoastaan kakkosluokan tehtäviä.  Maanpuolustus on puolustusvoimien tärkein tehtävä.

‎

Rehellisesti ottaen, minun on erittäin vaikea ymmärtää tällaista ajattelua Suomen puolustamisesta käytävän keskustelun yhteydessä:

”Toiseksi alueiden raivaaminen sataprosenttisesti kaikista miinoista oli lähes mahdotonta. Raivaustyötä ammatikseen tekevien rauhanturvaajien ja humanitääristen miinanraivaajien mukaan maastoon jää aina miinoja, joista syntyy ongelmia siviiliväestölle.”

Haavisto varmaan kertoo meille muille (sotilasasioista hänen tasollaan ymmärtämättömille höpsöille alamaisilleen) , kuinka moni siviili on kuollut suomalaisten joukkojen Suomen alueelle viime sodissa tekemiin miinoitteisiin?

Tässä syntyy sellainen mielikuva, että Haavisto halveksii avoimesti suomalaista maanpuolustajaa – ja tämän ymmärrystä.

Annetaan Haaviston kuitenkin jatkaa valitsemallaan polulla:

‎”Liittymällä Ottawan sopimukseen Suomi voi omalta osaltaan heikentää jalkaväkimiinojen markkinoita ja näin vähentää niiden tuotantoa kaikkialla maailmassa. Tämä heijastuu suoraan Aasian, Kaukasuksen ja Afrikan konfliktialueille. Näillä alueilla toimivilla ryhmittymillä ei ole varaa hankkia korvaavia järjestelmiä, vaan siviiliväestöä vahingoittava asetyyppi jää hiljalleen kokonaan pois käytöstä.”

Roskaa. Suomi ei myy maailmalle jalkaväkimiinoja, niitä valmistetaan ainoastaan omaa (kriisin aikaista) käyttöä varten.

Niin kauan kun Kiina, Venäjä ja Yhdysvallat toimittavat jalkaväkimiinoja (ei siis maamiinoja kokonaisuutena, panssari- ja viuhkamiinat ovat tuon sopimuksen ulkopuolella myös muiden osalta) kehitysapuna ja sille joka haluaa ostaa, niin Suomen liittyminen Ottawan sopimukseen aiheuttaa mahdollisen sodan alettua ainoastaan turhia suomalaisten ihmishenkien menetyksiä.

Vallattuaan munattoman miinattoman Suomen suurvaltavihollinen kylvää kyllä maaperämme täyteen jalkaväkimiinoja estääkseen vastatoimemme. Siitä ei ole minkäänlaista epäselvyyttä.  Ja noita miinoja ei merkitä karttoihin, toisin kuin suomalaisia.

Haavistolle tämä tuntuu olevan sivuseikka, koska hän polkaisee aivan omiin sfääreihinsä:

‎”Suomen esimerkkiä ja toimia seurataan. Sillä, miten menettelemme kansainvälisten aseistariisuntasopimusten kohdalla, on merkitystä myös Suomen asemalle haettaessa YK:n turvaneuvoston jäsenyyttä.”

Kysymys kuukin, että miksi ihmeessä Suomen pitäisi saada olla yksi kausi YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvana jäsenenä?

Etenkin kun kyseisellä neulontakerholla ei ole juurikaan sanomista suurvaltojen asioihin ja tekemisiin.

‎

”Jalkaväkimiinat jäävät konfliktin jälkeen omien siviilien uhkaksi vuosikymmeniksi. Suomessakin on kokemusta tästä Lapin sodan jäljiltä. ”

Rehellisyyden nimissä nuo miinat olivat saksalaisen suurvaltavihollisen kylvämiä. Haaviston historiantietämys ja logiikka  ontuvat tässä myös – ja pahasti (sodankäynnin perustiedoista nyt puhumattakaan).

Suomen liityttyä Ottawan sopimukseen maahamme hyökkäävä suurvaltavihollinen voi hyökätä rauhassa ylivoimansa turvin. Jalkaväkimiina edustaa passiivista tulta. Passiivisella tulella pyritään vihollisen liikkumisen hidastamisen lisäksi suuntaamaan vihollisen liike sille alueelle, jossa itse haluamme heikentämisen jälkeen käydä lopullisen tuhoamistaistelun.

Haaviston ajama ratkaisu ei siis luo lisää rauhaa maailmaan eikä  ei myöskään vähennä jalkaväkimiinojen määrää kuin yksipuolisesti (puolustajan puolelta) sotaa käyvässä Suomessa.

Vihollinen muistaa kyllä miinoittaa valtamansa alueet jalkaväkimiinoilla.

Haaviston mainostamaan ICRC:n raporttiin tämän kirjoituksen kirjoittaja suhtautuu aivan samalla tavalla kuin vihreiden näkemyksiin yleiselläkin tasolla  –  molemmat ovat yksisilmäistä propagandaa, joka on vahingollista  tavallisille suomalaisille ihmisille.

Ja jos nyt ollaan ihan rehellisiä, nykyisen taistelijan peruskoulutuksen saaneet suomalaiset taistelijat pystyvät rakentamaan saatavilla olevista ja tilapäismateriaalista huomattavasti teollllisesti valmistettuja jalkaväkimiinoja ilkeämpiä, tehokkaampia ja huonommin havaittavia miinoja ja ansoja.

Eikä miinantuotannon aloittaminen uudestaan ole todellakaan teollisestikaan mitään rakettitiedettä.

Lisäksi muistutan siitä, että Haavistolta on aikamoista hurskastelua väittää, että jotkut valmistajat ovat lopettaneet tuotannon sen vuoksi, että kaupallista kysyntää tälle asetyypille ei enää ole. Jos tämä vähentää jalkaväkimiinojen harkitsematonta käyttöä maailmalla, niin se on erinomainen asia.

Erinomainen asia olisi se, että Suomessa kuunneltaisiin kansan ääntä ja tietyt asiat alistettaisiin sitovan kansanäänestyksen alaisiksi.

Silloin kansalaiskeskustelu pitää huolen siitä, että näin vakavasta asiasta ja sen seurauksista on riittävästi tietoa saatavilla, ennen päätöstä.

Plus se, että Haaviston, Tuomiojan ja Halosen  kaltaiset ihmiset eivät tee päätöksiä (ainakaan kuulematta) meidän muiden puolesta.

KK

 

Päättäjät eivät ole oppineet historiasta mitään

Viimeisinä päivinä on käynyt erittäin selväksi sellainen totuus, että nykyiset päättäjämme eivät ole oppineet yhtään mitään omasta historiastamme. Se mikä asiasta tekee todella huolestuttavan, on tämän älyllisen dementoitumisen kohde.

Päättäjät (kokoomus etunenässä) ovat päättäneet ajaa Suomen puolustuskyvyn alas aina siihen malliin saakka, ettei maanpuolustukseen jää muuta vaihtoehtoja kuin Nato-jäsenyys. Nato-jäsenyys Suomen kohdalla tarkoittaa puolustusmenojen kasvua, turvattomuutta, 1300  kilometriä etulinjaa ja Suomen kokoista viivytystaistelualuetta, jolla puolustetaan Norjaa ja Ruotsia viimeiseen suomalaiseen saakka –  ja jopa jokamiehenoikeuksien rajoittamista.

Ja jotta tämä Suomen demilitarisointi ja asevoimien nöyryyttäminen saadaan vietyä kliimaksiin saakka, ulkoministeri Erkki Tuomioja ja Tasavallan presidentti Tarja Halonen masinoivat omien maanpuolustajiemme käsien selän taakse sitomisen – ja vetivät samalla koko puolustusvoimiltamme housut kinttuihin julkisesti.  Asiaa on käsitelty täällä aikaisemminkin.

Kun tähän ynnätään tavoite yleisestä asevelvollisuudesta luopumisesta – joka merkitsee myös vahvan maanpuolustustahdon tahallista romuttamista – ja nykyisen EU-jäsenyyden aikana tuhottu huoltovarmuutemme (joka on varmuusvarastoinnin hävittämisen ja  kotimaisen tuotannon lakkauttamisen lisäksi viety infrastruktuurinkin tasolle), katastrofi on käsissämme seuraavan kansainvälisen kriisin levitessä Suomeen .

Tällaista edesvastuuttomuutta on toki nähty aikaisemminkin omien päättäjiemme taholta. Sotien opetukset olivatkin sitten erinomaisen hyvin päättäjien muistissa aina Suomen EU-jäsenyyteen asti. Vuonna 1995 alkanut huoltovarmuuden, kansallisvaltion ja puolustuskyvyn romuttaminen on lähestymässä kohti surkeaa loppuaan nykyisen vallankäyttäjien puumerkkinä maamme historiaan.

Historia muistuttaa myös edellisten haihattelijoiden toimien seurauksista verisesti. Puolustuskyvyn laiminlyöminen johti Neuvostoliiton hyökkäykseen 1939, koska  se piti Suomea sotilaallisena tyhjiönä. Sotien jälkeinen vahva reserviin perustuva kenttäarmeija ja aluepuolustuksemme doktriini ovat pitäneet vieraat Suomen rajojen ulkopuolella tähän saakka.

Tulevaisuus saattaa olla sitten aivan toisenlainen.

Talvi- ja jatkosodan tappiot  olivat sotaväen kohdalla kaatuneina ja kadonneina talvisodassa 22 830 ja jatkosodassa 66 044 eli yhteensä 88 874 miestä. Siviiliuhrien kanssa näiden sotien uhrien määrä nousee melkein sataantuhanteen turhaan kuolleeseen suomalaiseen – unohtamatta myöskään suoranaisten sotarikosten uhreja.

Laittomasta aggressiosta  uhrille (eli Suomelle) aiheutuneet aluemenetykset olivat valtavat. Suomi luovutti Neuvostoliitolle talvisodassa menetettyjen Sallan ja Karjalan lisäksi Petsamon ja joutui vuokraamaan Porkkalan 50 vuodeksi ja takaamaan sinne Neuvostoliiton sotilaille vapaan pääsyn Suomen alueiden kautta.

Materiaaliset menetykset (sotakorvauksineen) olivat suunnattomat. Sodan tuhojen ja menetettyjen alueiden lisäksi Suomen piti maksaa hyökkääjälle ns. sotakorvauksia  300 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria kuudessa vuodessa, ja korvata kaikki luovutetulta alueelta viety ja hävitetty  (oma) omaisuus.

Tämän lisäksi maassa jouduttiin käyttämään oikeusjärjestyksemme vastaista takautuvaa lainsäädäntöä sotasyyllisyysfarssissa (jossa vihollisen avuliaana ajokoirana toimi Urho Kekkonen) ja maamme valui vuosikymmeniksi itäisen naapurin talutushihnaan kytketyksi rakiksi.

Näin kävi siksi, että vanha roomalainen viisaus oli unohdettu tyystin. Nimittäin Si vic Pacem, Para Bellum – jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan.

Kun lähdimme talvisotaan, sotaväellä ei ollut jakaa edes kaikille kiväärimiehille kivääriä –  asianmukaisista vaatteista ja muista varusteista nyt puhumattakaan. Esimerkiksi 3.12.1939 12. divisioonan materiaalivahvuudesta puuttui lähes 1000 kivääriä – ja näin huonosti varustetun joukon piti kuitenkin lähteä vastahyökkäykseen vahvan panssariaseen tukemaa  suurvaltavihollista vastaan.

Tykistön tilanne oli kuitenkin kaikkein surkein. Koko kenttätykistömme käsitti vaivaiset 500 tykkiä – joista suurin osa oli autamattomasti vanhentuneita. Lisäksi (kuin pisteenä iin päällä) ampumatarvikkeita tykistölle oli ainoastaan 280000 laukauksen verran – tuon määrän venäläisen armeijakunnan tykistö ampui talvisodassa yhtenä päivänä.

Panssaritorjunnan jälkikäteen luotu gloria on osittain todellinen – mutta se kuuluu suomalaiselle taistelijalle, ei päättäjälle.  Molotovin coctailit ja kasapanokset olivat päättäväisen puolustajan tilapäistarpeita vastustajan monituhantista panssarivoimaa vastaan. Niillä vajaalla sadalla pst-tykillä ei todellakaan torjuttu vihollisen panssarivoimaa.

Kun pääministeri Cajander onnitteli talvisodan sytyttyä armeijaa siitä, ettei sen tarvinnut raahata mukanaan vanhanaikaisia aseita, saa tämä kommentti lähinnä ironisen irvokkaan sävyn nykyään sitä tarkasteltaessa.

Tähän samaan tilanteeseen päättäjämme ovat ajamassa Suomen puolustusta uudelleen. Venäjällä kuohuviinipullot napsahtelevat auki ja suunnitelmia yksinkertaistetaan.Poliittinen johtomme on kyvytön näkemään sen, että yksipuolinen aseistariisunta pienen valtion taholta –  tai jäsenyys sen suurvaltanaapuria vastaan suunnatussa sotilasliitossa – ovat omiaan laskemaan suurvaltanaapurin hyökkäyskynnystä.

Jos me vielä joskus joudumme itänaapurin kanssa sotaan, syylliset tähän kansalliseen katastrofiin löytyvät tämän päivän päättäjien joukosta.

*  *  *

Jk. Valtio on muuten osoittanut myös luotettavuutensa ja lojaaliuutensa työnantajana niitä työntekijöitään  kohtaan, jotka kutsumuksensa mukaan varjelevat tätä maata.

… varjelkoon Luoja entistä tiukemmin Suomea – johtajamme kun eivät siihen kykene.

Lähteet: YLE, US, Puolustusvoimat, Wikipedia

KK

 

Edesvastuuttomat päättäjät sitovat maanpuolustajan kädet selän taakse

Päivän uutisvirta toi tullessaan surullisen tiedon siitä,  kuinka nykyisten päättäjien edesvastuuttomuus on alittanut jälleen kerran uuden kynnyksen.

Neuvostovaltio Valtioneuvosto on hyväksynyt lakiesityksen jalkaväkimiinojen kieltämisestä.

Huomenna perjantaina Suomen lipun voi hyvällä syyllä vetää puolitankoon, sillä eduskunnalle annettavan esityksen voimaantulo merkitsee Suomen liittymistä Ottawan sopimukseen, joka solmittiin Oslossa vuonna 1997.

Suomi ei ole halunnut kieltää jalkaväkimiinoja aikaisemmin, koska ne ovat olleet keskeisessä asemassa alueellisessa puolustusjärjestelmässä. Niistä luopumisen on nähty heikentävän olennaisesti maan puolustuskykyä. Nyt jokin on liikahtanut ja haihattelijat ovat saaneettahtonsa läpi tässä (äärimmäisen vakavassa) asiassa.

Suomen jalkaväkimiinavarastot on tarkoitus hävittää vuoden 2016 loppuun mennessä- vaikka Venäjä, Kiina ja Yhdysvallat eivät tee näin.

Näin Suomen edesvastuuttomat päättäjät ovat tehneet tietoisen päätöksen sitoa Suomea puolustavan kenttäarmeijan kädet selän taakse (mahdollisessa sodassa) suurvaltavihollisen kanssa.

Ne syyt miksi tarvitsemme jalkaväkimiinoja ja miksi tuollainen kielto on kuitenkin kierrettävissä (kalliden omien ihmisuhrien kustannuksella) ovat aikaisemmin olleet käsittelyn alla täälläkin.

Voitte halutessanne  tutustua niihin täällä.

Päättäjät ovat unohtaneet kaikki viime sotien opetukset,  mutta tulevaisuudessa näiden päätösten takia turhaan vuodatettu suomalainen veri on silti heidän käsissään .

Lähde: STT/IL

KK

 

Identtiset kaksoset 16.2.2011

Päivän identtiset kaksoset, olkaa hyvä:

Cruella De Vil, Disneyn äärifeministinen hahmo

Astrid Thors, kukkahattutäti.

(Kiitos  ideasta nimimerkki Iloveallpeople:lle)

 

Viikon typerin mokutus 52/10

Tämän määritelmän mukaan olen itse mitä äärimmäisin suomalainen, mutta tässäpä se ongelma onkin: minähän haluan, että suomalaisiksi kutsutaan myös muualla syntyneitä, ruskeaihoisia, suomea murtaen puhuvia ihmisiä, jotka täällä syystä tai toisesta asuvat ja haluavat suomalaisia olla

Johanna Korhonen HS:ssa 29.12.2010.

(Kiitokset Runegadelle  linkistä)

Toimitus tiedottaa: paikkaamme puuttuvat viikot tästä erittäin suositusta kategoriasta, ennen kuin käynnistämme tammikuussa 2011 ”Vuoden 20101 mokutus”-äänestyksen. Malttia.

 

Viikon typerin mokutus 50/10

Luistelukentällä käyty vanhemman ja lapsen välinen sananvaihto jätti minut mietteliääksi pitkäksi aikaa. Miehen kielenkäyttö oli niin törkeää, etten ensin uskonut korviani. 2000-luvun Suomessa, aikana, jolloin leikki ”kuka pelkää mustaa miestä” on korvattu ”kuka pelkää krokotiilillä” (tosin edelleen uhka tulee eteläisistä maista eikä suomalaisista mäntymetsistä), tällaista puhetta ei enää arvaisi kuulevansa
ainakaan lasten leikkipaikoilla.

Näin ollen jäin pohtimaan sekä isän käytöstä että omaa reagointiani siihen. Mietin, mitä minun olisi pitänyt tehdä kuullessani tällaista kieltä. Olisinko voinut keskeyttää perheen yhteisen liikuntahetken ja kehottaa miestä siistimään suunsa? Miksi en tuossa tilanteessa sanonut mitään vaan tyydyin vain tuijottamaan puhujaa?

Tiina Sotkasiira pohtii näin  Meille saa tulla -kampanjan torstaina 16.12.2010 julkaistun ja saman kampanjan nimeä kantavassa pamflettikokoelmassa. Hän päätyykin nopeasti oman moraalisen ylemmyytensä valossa seuraavaan johtopäätökseen:

Ajatus siitä, että perheet viisaudessaan neuvottelevat moraalisista valinnoista ja kasvattavat lapsensa parhaan ymmärryksensä mukaan, on liian idyllinen ollakseen totta… aikuisena minulla on vastuu,
ei vain omasta, vaan myös muiden lapsista.

Hmmm… eli moraalinen ylemmyys oikeuttaa puuttumaan toisten lasten kasvatukseen ja esimerkiksi häpäisemään isän lapsen kuullen  – mikä katsotaan lainsäädännössä raskauttavaksi, mutta mitä välii hei, moraalin oikeutus kato, niinqu noi kettutytöt ja vapaa liikkuvuus-aktiivitki, väärii lakei saa rikkoo, hei…

Kovin tuttuahan tämä toisten kasvattamiseen ja perheen sisäisiin asioihin puuttuminen on menneisyydestä. Sitä harrastettiin muun muassa Neuvostoliitossa ja DDR:ssä.

Ja yritettiinhän sitä täällä kotimaassakin:

Ai, niin. Lukija haluaa varmaan tietää, mitä olikaan se niiiiiin törkeä kielenkäyttö, joka oikeuttaa vaikka mihin (vaikka omatoimiseen lapsen huostaanottoon, l.kaappaukseen?) ?   Niin, tuo törkeä – vaarallinen suurrikollinen – isä oli sanonut lapselleen näin,

Pyllistä. Ajattele, että takanasi on neekeri.

Ajatelkaapa sitä.

 

Toisenlaisia vapaus- ja oikeuskäsityksiä

”Uskonnonvapaus on vaarallinen aate, jonka nimissä levitetään mm.
yhteisölle vahingollista yksilönvapautta.”

Tätä mieltä on etnisesti suomalainen (ja ns. islamiin palannut),  kotimainen Muhammedin apostoli, Koraanin asiantuntija,  Islamia ilmeisesti (ainakin tarpeeksi, jos ei liikaakin?)  sisäistänyt kotikutoinen Islam-asiantuntijamme, ex-ovimies  ja nykyinen  Taha Islam, joka kertoili näitä näkemyksiään vapaudesta eräällä vasemmistoliiton peitefoorumilla.

Tämä peitefoorumi näyttää jatkavan (yrityksistä huolimatta) samalla linjalla kuin edeltäjänsäkin.

Ei, hyvää päivää vaan…

Myös toisaalta kuuluu suomalaisen kansalaisyhteiskunnan ja oikeuskäsityksen kanssa riitasointuun päätyviä mielipiteitä. Eilisessä Hyysärissä oli kirjoitus toisen polven maahanmuuttajista ja näiden radikalisoitumisesta.

Tuosta kirjoituksesta hyppäsi silmille eräs (suomalaisittain) varsin ristiriitainen asia. Lasten kanssa päiväkodissa työskentelevä Abdillahi Farah Muhamed kertoi maailmankatsomuksestaan seuraavasti:

”Suurin ongelma Suomessa on, että somalialaiset naiset ajattelevat olevansa vapaita ja voivansa tehdä mitä haluavat. He ovat vieneet mieheltä kunnian olla vastuussa kaikesta siitä, mitä nainen syö, mihin hän pukeutuu tai mitä lapsille opetetaan.”

Silmää räpäyttämättä hän toteaa myös, että profeetta Muhammedista pilapiirroksia tehneiden kuuluu kuolla.

”Se on meidän pyhässä kirjassa. En voi tulla siinä vastaan. Jokainen meistä on teoistaan vastuussa.”

Vieläkin mielenkiintoisemmaksi nämä kommentit tekee se, että samaan tässä maassa eräs ministeri pyrkii rajoittamaan enemmistön sananvapautta – jopa sillä tasolla, että hän haluaa rasistisoida esimerkiksi ilmaisun kukkahattutäti.

Kaksoisstandardi näyttää olevan Suomessa enemmän ja vahvemmin voimissaan kuin koskaan. Kantaväestöltä pyritään viemään sananvapauden rajoittamisessa jopa oikeus arvostella poliitikkoja ja politiikkaa, kun samaan aikaan vähemmistöjen kovaäänisimmät yksilöt saavat esittää suomalaista elämänmenoa ja jopa lainsäädäntöä loukkaavia mielipiteitä – kenenkään niihin puuttumatta.

Jos valtakunnan asioista päättäviltä poliitikoilta vaadittaisiin tässä maassa samaa tulosvastuuta kuin esimerkiksi virkamiehiltä, niin koko sakki olisi todennäköisesti rikoksesta epäillyn asemassa esitutkinnassa.

Jos näiltä nomenklaturan edustajilta vaadittaisiin puolestaan samaa tulosvastuuta kuin mitä yksityisellä sektorilla vaaditaan, niin koko sakki olisi mittaamassa tietä.

Vaalit kuitenkin lähestyvät ja työnantajalla on mahdollisuus päättää oman kansanedustajansa työsuhteen loppumisesta tai jatkumisesta.

Siinä asiassa valta on vielä – vastoin ns.pitkien listojen vinkujia – vielä meidän jokaisen käsissä.

Lähteet: HS, YLE, Hikipedia, linkitetyt lähteet.

 

Viikon mokutus 14/10

Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors (r.) vaatii laajaa tuomiota vihapuheille ennen kuin ne muuttuvat vihateoiksi…

… Thorsin mukaan kotimainen rasismi on muuttanut muotoaan. Kokonaisten ryhmien leimaaminen -vaikkapa puheet sosiaalipummeista tai kukkahattutädeistä- on hänestä väärin.

Astrid Thors YLE:n mukaan 10.4.2010.

Kansanvallan kannalta on huomattavasti huolestuttavampaa se, että oikeustieteellisen koulutuksen saanut ministeri haluaa rajoittaa kanssakansalaistensa  ihmisoikeuksia. Ja se, että hän aloittaa totalitarisminsa  niiden (ihmisoikeuksien)  kulmakivestä – sananvapaudesta.

Kuten täällä on aikaisemminkin todettu, sananvapaus on erityinen itseisarvo, jos haluamme elää tasavertaisessa ja kansanvaltaisessa yhteiskunnassa ja sen raja tulee vetää siihen kohtaan, jolloin joku haluaa käyttää (kuten Thors tässä tapauksessa) sananvapauttaan jonkun toisen kanssakansalaisen sananvapauden rajoittamiseen.

Toisaalta tuo kommentti, jossa sanalle  ”kukkahattutäti” vaaditaan rasistista merkitystä maan sisäisessä poliittisessa keskustelussa, herättää lähinnä surrealistisia tuntemuksia.

Toisaalta – Astrid saattaa aivan aidosti tarkoittaa sitä, mitä hän on sanonutkin.

Ja se vasta huolestuttavaa onkin.

 

Viikon mokutus 52/09

Yksin tulleita lapsia on julkisuudessa nimitetty ankkurilapsiksi. Tällä tarkoitetaan, että lapsi olisi lähetetty turvapaikanhakijaksi, jotta koko perhe voisi saapua maahan hänen perässään. Todellisuudessa perheenyhdistäminen kestää pitkään ja vain osalla lapsista on oikeus hakea sitä. Lisäksi monen lapsen isä on kuollut tai perhe on kadoksissa.

Kirsi Hytinantti ja Anna G. Mikkonen Hyysärin Vieraskynässä 28.12.2009.

Näin siis  humanitaarista maahanmuuttoa  elinkeinonaan (l. verovaroja) pitävä Pakolaisapu ry:ssä vaikuttava sekä kansainvälistä ihmiskauppaa ruokkiva kukkahattukaksikko.

Hytinantti on varatuomari joka on toiminut turvapaikkaa hakevien lasten lakimiehenä. Mikkonen on valtiotieteiden maisteri  joka toimii yksin tulleiden lasten edustajana.

Kun  Hytinantin rahastuskoneisto (Pakolaisapu ry) sai samasta puusta elävältä Amnesty Internationalilta vuoden 2008 kynttiläpalkinnon hän  totesi, että tänne tulevien ihmisten puolesta todella haluaa tehdä työtä, eikä työ ole millään tavalla turhaa.

Mikkonen puolestaan  peittää taustansa valtiotieteiden maisterin arvonsa taakse. Hän edustaa humanitaarisen maahanmuuton lisäksi toista samanlaista ( itse itseään kasvattavaa ja verovaroilla subventoitua) inhimillisen kärsimyksen rahastamiseen erikoistunutta alaa – yksityisellä sektorilla pyöritettyä  lastensuojelua.

Heitä yhdistää siis se, että humanitaarinen  maahanmuutto on elintärkeä asia – siis heille itselleen. He edustavat sitä joukkoa, joka on onnistunut rakentamaan itselleen elinkeinon toisten ihmisten kärsimyksistä – veronmaksajien kustantamana.

Heitä ei tunnu kiinnostavan se tosiasia, että heidän puuhastelunsa seurauksena huomattavia summia  suomalaisten veronmaksajien taskuistaan puristamia verovaroja siirtyy erinäisten välikäsien kautta ihmiskauppiaille ja kasvottomalle kansainväliselle rikollisuudelle.

Ylläpitääkseen elinkeinonsa kannattavana, heidän on pakko esittää yllälainatun kaltaisia epätosia väitteitä julkisuudessa.

Vielä hassummaksi tuo väite muuttuu, kun lukee tuon propagandakirjoituksen  jatkon:

Paraikaa on valmisteilla ulkomaalaislain muutos, jonka mukaan perheenyhdistämistä hakevan olisi oltava alaikäinen vielä päätöksen saadessaan. Tähän saakka on ratkaissut hakijan ikä hakemuksen vireillepanohetkellä.

On epäoikeudenmukaista, jos viranomaismenettelyn kesto vaikuttaa lapsen mahdollisuuteen elää perheensä kanssa. Lisäksi lainmuutoksen seurauksena saattaa olla, että turvapaikanhakijaksi lähetetään entistä nuorempia lapsia ja pakomatkasta tulee heille yhä vaarallisempi.

Niin?

Jos Hytinantin ja Mikkosen esittämän väitteen mukaan tällaista ns.ankkurilasta ei siis ole lähetetty turvapaikanhakijaksi, jotta koko perhe voisi saapua maahan hänen perässään, niin miten on mahdollista, että turvapaikanhakijaksi lähetetään entistä nuorempia lapsia ja pakomatkasta tulee heille yhä vaarallisempi?

Siitä toki täytyy olla Hytinantin ja Mikkosen kanssa samaa mieltä, että ulkomaalaislainuudistuksessa on tapahtumassa suuri virhe.

Uudesta laista pitää poistaa kokonaan laajamittainen (suomalaisen ydinperhekäsityksen vastainen) perheenyhdistäminen ja alaikäisille ei pidä antaa pysyvää  turvapaikkaa (etenkään perheenyhdistämistarkoituksessa).

Muutenkin tässä maassa olisi syytä käydä jo pikkuhiljaa vakavaa  keskustelua siitä, kenen etujen mukaista on  ihmisten salakuljettaminen maapallon toiselta puolelta (eri luonnonolosuhteiden, kulttuurin ja uskonnon)  piiristä Suomeen?

Onko se pakolaisen tai määränpäämaan kansalaisten (suomalaisten) etujen mukaista?

Vai palveleeko se paremmin diktaattorien, naapurimaiden valtaajien, etnistä puhdistusta harjoittavien, ekspansiivisen islamin, järjestäytyneen rikollisuuden, ihmiskauppiaiden ja verovaroilla yksityistä bisnestä pyörittävien suomalaisten kukkahattuilijoiden etuja?

Joku rinnasti jossain suomalaisen työttömän ja sairaseläkeläisen samaan asemaan näiden verovaroilla varallisuuttaan kartuttavien juristien ja humanistien kanssa.

Minusta tuo rinnastus on väärä.

Työtön ja sairaseläkeläinen on pakkotilanteessa – verovaroja omaksi hyödykseen käyttävä ns.humanitaarista työtä tekevä kukkahattuilija on härski saalistaja.

Lähteet: HS, Amnesty

 

Oras oppitunnilla

Itsensä Suomen hallituksen ilmastopoliittiseksi asiantuntijaksi nimittänyt virheiden Oras Tynkkynen on saanut ensimmäisen oppitunnin maailman todellisuudesta. Oppitunnin antoivat Oraksen ystävät – kehitysmaat ja Kiina –  Kööpenhaminassa pidettävässä ilmastonmuutos(kupla)konferenssissa.

Vastoin Vihreän Langan vakuutteluja ns. koko kansan presidenttimme Tarja ”tulen työväenluokasta” Halonenkaan, ei ole pystynyt vakuuttamaan (tai pakottamaan) maailmaa punavihreän tahdon ja ilmastonmuutoskuplasopimuksen taakse.

Tämän takaiskun jälkeen myös vihreissä on ääni muuttunut kellossa. Oras on ilmeisesti oppinut (ainakin jotain) tästä saamastaan läksystä. Aikaisemmin tiukkaa monikulttuurista kukkahattufilosofiaa vetänyt Tynkkynen arvostelee (varsin yllättäen) vihreille pyhän lehmän asemassa olevien kehitysmaiden taktiikkaa.

Osa kehitysmaista käyttäytyy huolestuttavan joustamattomasti. Ne antavat menettelytapojen olla esteenä sisältöasioissa etenemiselle.

Tämä on hyvä havainto Orakselta – tosin se on vasta varsin pinnalinen ilmiö, eikä kerro vielä todellisuudesta oikein muuta kuin muotoseikkoihin perustetun puolustuksen olemassaolon.

Todellisuudessa kyse on siitä, että kyseinen ryhmä ei ole saanut haluamaansa määrää tulonsiirtoja vielä aikaiseksi – siis tulonsiirtoja kehittyneiden maiden köyhiltä suoraan köyhien maiden rikkaille.

Se, joka vielä kuvitteli, että tässä olisi kyseessä jotain ilmastonmuutoksen estämiseen liittyvää, voi laskeutua alas pilvilinnoistaan.

This is business, as ususal…

Toinen asia, jonka  Tynkkynen on havainnut on Kiinan rooli. Hän arvioi, että Kiinan ääni saattaa kuulua taustalla, kun köyhät kehitysmaat puhuvat:

On vähän lohdutonta katsoa, miten jotkin Afrikan maat liittoutuvat Kiinan kanssa. Hälytyskellojen pitäisi nyt soida, sillä osa köyhistä kehitysmaista päätyy puhumaan itseään vastaan.

Kiina investoi valtavia määriä Afrikan maihin. Kiina ostaa köyhistä Afrikan maista maanviljelysmaata, öljyä ja luonnonvaroja. Sillä on isot intressit Afrikassa. Köyhät maat sen sijaan tarvitsisivat tiukkaa ilmastosopimusta.

Oraksen havainnointi on terävää ja osuu oikeaan tässä asiassa. Eräs asia kuitenkin ihmetyttää.

Miksi Tynkkynen ei kuitenkaan puhu tästä nykyisestä Kiina-ilmiöstä sen oikealla nimellä? Kyse on kiinalaisesta uuskolonialismista ja imperialismista – sellaisesta, jonka rahoittajaksi se haluaa pahimman kilpailijansa eli EU:n

Mitä sitten voisi olla Oraksen ripityksen takana todellisuudessa? Kuten tiedämme suomalaiset vihreät MEP:t (Satu Hassi ja Heidi Hautala) ovat uineet syvälle eurooppalaisen vihreiden eliitin ytimeen ja heillä on aidosti valtaa tässä Uudessa Uljaassa Eurostoliitossa.

Kun katsoo tätä kehitysketjua hieman taaksepäin ja muistaa esimerkiksi kansanedustaja Pekka Haaviston matkustelun (veronmaksajien kustannuksella) pitkin Afrikkaa, koko kupletin juoni saattaa avautua.

Kyse ei ole ilmastonmuutoksen torjumisesta – kyse on hyvin peitellystä vihreiden voimilla toteutetusta eurooppalaisesta uuskolonialismista – sellaisesta mihin myös suomalainen työtön saa kantaa veronmaksajan lisäksi kortensa kekoon ja  johon pääsemiseen voidaan uhrata surutta  suomalaisten reserviläisten verta.

Valtapolitiikka on valtapolitiikkaa – sen on nyt myös Oras Tynkkynen saanut oppia.

Lähteet: Vihreä Lanka, STT, HS

Päivitys 181209 1143: Mielenkiintoisia näkökulmia tarjoavat myös (ainakin) Octavius, Pikkupoika ja Vasarahammer.

Tutustukaa myös kriittiseen ilmastoblogiin.

 

”Jos tämä kerrottaisiin, kuinka moni haluaisi tulla Suomeen?”

Eräs Alexis Kouroksen kirjoittamana mielenkiintoiseksi osoittautunut kirjoitus on julkaistu Hyysärin  Sunnuntaidebatti-sarjassa tänään 4.10.2009.

Kirjoittaja on tunnettu lähinnä siitä, että hänen vaimonsa on Ihmisoikeusliitossa työskentelevä äänekäs kukkahattutäti Kristiina Kouros.

Toissijaisesti Alexis Kouros tunnetaan joissain piireissä siitä, että hän on iranilaissyntyinen lääkäri, kirjailija ja elokuvantekijä. Nykyään hän on perustamiensa (ja ajoittain aika paksua suomalaisvihaa suoltavien) monikulttuuripropagandaa julistavien  englanninkielisten SixDegrees ja Helsinki Times -lehtien kustantaja ja päätoimittaja. Kouros on asunut Suomessa vuodesta 1990. Hän ei ole pakolaistaustainen maahanmuuttaja.

Mielestäni Kouros on osunut havainnoissaan ainakin osittain  oikeaan. Näiden havaintojen suurin arvo tosin on se, että niiden esittäjä on hyvin selvästi muuttanut kurssiaan eräiden maahanmuuttoon liittyvien perusasioiden suhteen.

Kouros toteaa näin:

Tein vuosina 2001–2005 yhteensä viisi dokumenttielokuvaa Suomeen otetuista kiintiöpakolaisista. Olin mukana, kun suomalainen viranomaisdelegaatio kävi vuonna 2001 Iranissa. Työministeriön, suojelupoliisin ja Ulkomaalaisviraston edustajat olivat valitsemassa 200 Iraniin asettunutta afgaanipakolaista uudelleensijoitettavaksi Suomeen.

Seurasin valintahaastatteluun päässeiden afgaanien elämää Iranissa, valintaprosessin kiemuroita, suomalaiseen yhteiskuntaan valmentavaa kurssia ja lopulta pakolaisten elämää Suomessa. Kokemani ja näkemäni perusteella minulle syntyi käsitys, ettei kiintiöpakolaisten ottamisessa ole paljonkaan järkeä.

Kiintiöpakolaisiksi eivät yleensä pääse eniten avun tarpeessa olevat, koska valintajärjestelmä suosii pakolaisten koulutetuinta ja sopeutuvaisinta osaa. Päästäkseen kohdemaiden edustajien haastatteluun pakolaisten on ensin vakuutettava paikalliset YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n edustajat siitä, että he täyttävät uudelleensijoittamiselle asetetut kriteerit. Pakolaisten tulee itse ottaa selvää tästä mahdollisuudesta ja hakemusten täyttämisestä.

UNHCR ei aktiivisesti etsi eniten apua tarvitsevia. Teheranissa haastattelemani uudelleensijoitusosaston italialainen johtaja ei halunnut paljastaa uudelleensijoittumishaastatteluun valituksi tulemisen kriteerejä, sillä muuten he ”saisivat valtavasti oikein täytettyjä hakemuksia”.

Prosessi on siten arvoitus, jonka ratkaisijalle myönnetään palkinnoksi matka tuntemattomaan paratiisiin. Listalle päätyminen on sattumanvaraista, eivätkä heikoimmassa asemassa olevat välttämättä pääse edes ehdokkaaksi.

Kun ajatellaan Suomea pakolaisuuden (mahdollisena) kohdemaana, kaikille pitäisi olla  varsin selvää, että ihmisten maahantuonti – Kouroksen kuvaamalla Lottovoitto-menetelmällä – maapallon toiselta puolelta ja aivan toisenlaisen kulttuurin ja ympäristön piiristä on huonointa mahdollista pakolaispolitiikkaa.

Pakolaisuuden pitäisi perustua henkilökohtaiseen tilanteeseen ja sen pitäisi olla aina kestoltaan väliaikaista. Timo Vihavainen on pukenut tämän erinomaiseen muotoon hetki sitten:

”Poliittinen turvapaikka on vanhastaan vainottujen ihmisten oikeus. Samoin kuin tietysti heidän velvollisuutensa on lähteä takaisin, kun turvapaikkaa ei enää tarvita.”

Pakolaisuusasema on laajennettunakin  luonteeltaan eräänlainen suojaväistö. Sillä pyritään suojaamaan yksilöä (ja hänen perhettään) joltain uhkalta (sota, poliittinen vaino, luonnonkatastrofi jne.).  Suojaväistön tulee UNHCR: (itsensä näköjään hylkäämien) perusperiaatteiden mukaisesti suuntautua mahdollisimman lähelle pakolaisen kotiseutua ja olla kestoltaan väliaikaista.

Kiintiöpakolaisuus on aivan samanlainen kiintiöön perustuva asia kuin kaikki muukin kiintiöinti (sukupuolikiintiöistä alkaen). Kiintiöinti on itse asiassa tietynlaista erottelua jonkin ominaisuuden perusteella ja se on omiaan heikentämään kyvykkäimmän tai suurimmassa tarpeessa olevan asemaa – kyvyttömyyden ja tarpeettomuuden hyväksi.

Viime vuosien aikana on näyttänyt siltä, että kiintiöpakolaisuudesta on tullut samanlainen sosiaalisen väestönsiirron mekanismi kuin USA:ssa myönnettävä Green Card on ollut jo hieman pidempään.

Kouros toteaa, varsin maanläheisesti:

Jokaiseen kiintiöpakolaiseen kulutettu raha voisi pelastaa satoja taakse jätettyjä pakolaisia kurjuudesta.

Tässä on varsin suuri viisaus – kiteytettynä yhteen lauseeseen.

Pakolaispolitiikan pitäisi perustua ihmisten hädänalaisen tilanteen helpottamiseen ja heidän auttamiseensa – ei sosiaalisilla tai humanitaarislla syillä perusteltuun kansainvaellukseen.

Eikä myöskään  humanitaaristen resurssien (koulutettujen ja kielitaitoisten ihmisten) kahmimiseen kehitysmaista kehittyneiden maiden halpatyövoimaksi.

Kun valintoja tehdään, hakijan eduksi lasketaan sopeutuminen toisessa maassa. Sitä pidetään merkkinä siitä, että pakolainen pärjäisi myös uudelleensijoitusmaassa. Näin kiintiöpakolaisiksi päätyvät useimmiten hyvin koulutetut tai itsensä työllistävät henkilöt. Juuri he, joita tarvittaisiin pakolaisten kotimaissa.

Tämä on sellainen asia, jota on itsekin pyrkinyt pitämään esillä . Minusta on ollut jotenkin käsittämätöntä, että tietyt vihervasemmistoa edustavat naiset – kuten Heidi Hautala, Tuija Brax, Satu Hassi ja Anne Sinnemäki – ovat tieten tahtoen ajaneet tällaista politiikkaa – ja sen myötä maailman väestönräjähdyksen pahentumista ja kehitysmaiden olojen kurjistumista.

(Ehkä tässäkin on kyse lopultakin vain vihreyteen ja humaanisuuteen kätketystä vallasta ja sen himosta?)

Kouros on pukenut sanoiksi myös erään erittäin tärkeän asiaan liittyvän (totuuteen pohjautuvan) havaintonsa:

Valitut pakolaiset kutsutaan muutaman päivän kestävään kulttuuriorientaatioon, jossa kerrotaan suomalaisesta yhteiskunnasta, ilmastosta, kielestä ja käytännön asioista. Pakolaisille jaettavan ja heidän äidinkielellään painetun esitteen otsikkona on ytimekkäästi ”Tervetuloa Suomeen”.

Tietoiskussa ei kuitenkaan kerrota selkeästi, että merkittävä osa suomalaisista ei toivota heitä tervetulleiksi. Jos tämä kerrottaisiin, kuinka moni haluaisi tulla Suomeen?

Asian ytimeen – tämä pitäisi ehdottomasti kertoa myös niille ihmisille, joille annetaan valheellinen ja ruusuinen kuva Suomi-nimiseen paratiisiin pääsemisestä muutaman päivän kestävän kulttuuriorientaation jälkeen.

Tässä kusetetaan sekä alkuperäisväestöä että toivorikkaita maahansaapujia. Kun maahanmuuttajien määrä kasvaa kriittisen pisteen yli, olemme samassa tilanteessa kuin monet muut eurooppalaiset valtiot – keskellä etnistä ja uskonnollista sisällissotaa.

Kenen etuja tällainen kansojen ja kulttuureiden sekottaminen keskenään sitten ajaa, onkin se päivän tuhannen taalan kysymys.

Macchiavelliläisittäin nykyistä Eurooppaa tarkastelevan skeptikon näkökulmasta tämä ajaa (macchiavelliläisittäin toimivien) oligarkkien (l. muutaman vallanpitäjän) todellisia etuja.

Jo muinaiset roomalaiset nimittäin tiesivät sen, että Divide et Impera toimii parhaimmin useiden erilaisten kansojen hallinta- ja alistuspyrkimyksien työkaluna.

Lähde: HS

 

Mihin Suomi tarvitsee tällaisia maahanmuuttajia?

Eräs tuntemani ihminen osui viime kesänä ikävän tilanteen todistajaksi ja sen keskeyttäjäksi.

Palatessaan kotiin aika myöhäiseen ajankohtaan, tuttuni kuuli tytön hätäistä huutoa ja näki kuinka maahanmuuttajataustainen mies yritti riisua nuorta tyttöä ja löi häntä nyrkillä kasvoihin. Tuttuni juoksi mukaan tilanteeseen, jolloin päällekarkaaja pakeni paikalta.

Tuttuni soitti hätäkeskukseen juostessaan tekijän perässä ja ohjasi poliisin ottamaan kiinni tämän. Kiinniotto tilateessa selvisi, että teosta epäilty mies oli täysi-ikäinen, kotoisin eräästä Itä-Afrikan sarvessa sijaitsevasta maasta, oleskelevan Suomessa pakolaisstatuksella ja ilman Suomen kansalaisuutta. Myöhemmin selvisi myös, että teosta epäillyn miehen syntymäpäivä oli (jotenkin sattumalta) 1.1..

Prosessi eteni esitutkinnan kautta syyteharkintaan ja yhdistettynä juttuna lopulta käräjäoikeuteen saakka. Käräjäoikeudessa tuttuni todisti ja tekijä sai teostaan (yhdistettynä muihin vastaaviin tekoihin) vankeustuomion.

Oikeudenkäynissä oli paikalla myös tekijän isäksi eisttäytynyt mies, joka yritti vakuutella tekijän puuttellista syyntakeisuutta – oikeuden uskomatta tätä kuitenkaan ja asianajankin ollessa aivan päinvastaista mieltä tekijän syyntakeellisuudesta.

Jokin aika siten tuttuni törmäsi tekijän isään puistossa. Kohtaaminen ei ollut sattumanvarainen, koska tuttuni sanoi isän seurailleen tätä jo aikaisemmin ja odottaneen häntä häntä sellaisessa paikassa, jossa oli saatavissa irtokiviä. Kohtaaminen alkoi sillä, että rikollisen isäksi esitäytynyt seuraaja ja ahdistelija huusi tutulleni mii-fak-juu ja kaivoi kiviä puistosta käsiinsä.

Seuraavaksi tutulleni tuli kiire – äijä ryhtyi nimittämään kivittämään häntä.

Asiasta on tehty ilmoitus ja jatko lienee varsin selvä – koska paikalla oli tälläkin kertaa ihmisiä, jotka ovat valmiita todistamaan näkemänsä, kaikesta monikulttuuripropagandasta ja sananvapauden rajoittamispyrkimyksistä huolimatta.

Kysymys kuuluukin – mitä helvettiä me teemme tällaisilla maahanmuuttajilla?

Voin nimittäin aivan huoletta väittää todeksi sellaisen asian, että kumpikin ikävä tapahtuma olisi jäänyt tapahtumatta, jos näitä ihmisiä ei olisi päästetty Suomeen.

 

Saako homoseksuaali varastaa lapsen hänen omalta vanhemmaltaan?

Eilisen uutisen mukaan nykyinen hallitusrintama ei kyennyt sopimaan homo- ja lesboparien adoptio-oikeudesta. Heidi Hautalan (vihreät) johtama lakivaliokunta ehdotti perjantaina äänin 10–5 lain hyväksymistä. Hylkäämistä esitti Esko Ahonen (keskusta). Tätä esitystä vastaan äänesti oppositioedustajan lisäksi myös neljä keskustan ja kokoomuksen edustajaa.

N.s ”perheen” sisäinen adoptio tarkoittaa, että rekisteröidyssä parisuhteessa elävän, samaa sukupuolta olevan parin toinen osapuoli voisi ryhtyä toisen osapuolen lapsen adoptiovanhemmaksi.

Tässä tapauksessa tämä biologisen vanhemman samaa sukupuolta edustava kumppani olisi adoption jälkeen elatusvelvollinen, lapsi voi periä myös adoptiovanhemman ja erotapauksissa syntyy myös tapaamisoikeus – biologisen vanhemman ex-kumppanin kanssa.

Lain tultua viime syksyllä eduskunnan käsiteltäväksi, osa homojen ja lesbojen parisuhdeoikeuksia yleensä vastustaneista kansanedustajista ilmoitti kannattavansa sitä, koska kirkkohallitus ja Mannerheimin lastensuojeluliitto pitävät sitä lapsen edun mukaisena. Kristillisdemokraatit kuitenkin tulkitsivat, että laki on vain yksi askel jatkumossa, joka alkoi parisuhteen rekisteröinnistä ja tähtää kohti sukupuolineutraalia avioliittolakia.

Ahosen mukaan tämä oli yksi valiokunnassa vähemmistöön jääneiden näkökohdista ja syy hallituksen esityksen vastustamiselle – kristillisillä ei ole valiokunnassa varsinaisen jäsenen paikkaa.

Hautala (joka tunnetaan paremmin siitä että hän haluaisi siirtää Eurooppaan satoja miljoonia afrikkalaisia tulevaisuuden halpatyövoimaksi) taas näkee asian niin, että kyseessä on osa perheoikeutta, joka tunnustaa myös samaa sukupuolta olevien oikeuden perustaa parisuhteita ja perheitä.

Todellisuudessa tässä asiassa korostetaan eräiden seksuaalisia vähemmistöjä edustavien ihmisten oikeutta käyttää myös lapsia leikkikaluinaan omissa parisuhdeleikeissään. Tämä perheen sisäinen adoptio puuttuu erittäin ikävästi lapsen oikeuksiin katkaisemalla hänen suhteensa toiseen biologiseen vanhempaan ja tämän sukuun. Lapsen oikeuksia pitäisi lisätä muilla keinoin kuin adoptio-oikeudella ja lasten oikeuksien pitäisi olla yhteiskunnallisestikin ajatellen korkeammalla kuin aikuisten ihmisten seksuaalinen suuntautuminen ja biologinen luonnonvastaisuus lasten hankkimisessa.

Eduskunta aloittaa lain viimeiset käsittelyt vapun jälkeen. Ahosen arvion mukaan asiaa pidetään laajasti omantunnonkysymyksenä, joten ryhmäkuria ei tarvitse noudattaa. Hautala puolestaan sanoo lähtevänsä siitä, että hallitusohjelmaan perustuva laki hyväksytään (kuten nykyinen järjettömyydessään vertaansa hakeva humanitaarinen maahanmuuttopolitiikkakin…)

Niin, kysymys kuuluukin, kumpi on tärkeämpää – lapsen oikeus biologisiin sukulaisiinsa, omaan henkilökohtaiseen historiaansa ja sukuunsa vai aikuisen ihmisen oikeus hankkia lapsi biologisesti luonnonvastaisella menetelmällä omaksi leikkikalukseen? Puhumattakaan siitä, mitä lapselle tapahtuu silloin, kun tämä huoltajana toimiva biologinen vanhempi kuolee ennenaikaisesti?

Tällainen laki takaa sen, että geneettisesti täysin ulkopuolinen ihminen pystyy kaappaamaan lapsen ja eristämään tämän täydellisesti lapsen biologisista sukulaisista. Tästä on olemassa ikäviä esimerkkitapauksia jo ennen tämän kuvottavan lapsenryöstölain mahdollista voimaantuloakin.

Eräs ikävimmistä tapauksista on ehdottomasti Eric Cometin ja hänen lastensa kohtalo suomalaisten sosiaaliämmien ja äidin lesbokaverin kynsissä.

Sveitsiläinen Comet oli naimisissa suomalaisen naisen kanssa ja heillä oli yhteisiä lapsia. Kun heidän parisuhteensa ajautui karille ja eroa käsiteltiin sveitsiläisessä tuomioistuimessa, niin siellä todettiin että lasten äiti oli alkoholisti. Sveitsin oikeuslaitos määräsi isän lasten huoltajaksi. Lasten äiti kuitenkin kaappasi vastoin oikeuden päätöstä lapset mukaansa ja pakeni Suomeen.

Kansainvälisen lainsäädännön ja Suomen sopimien ihmisoikeussopimusten (mm. lapsikaappausten estämiseen pyrkivä sopimus ja ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus) perusteella Suomen valtion viranomaisten olisi pitänyt palauttaa lapset lailliselle huoltajalleen Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan äidin annettiin pitää lapset laittomasti itsellään. Tapauksen käsittelyä viivyteltiin tarkoituksellisesti (vastoin virkavastuuta ja lainsäädäntöä) sosiaaliviranomaisten toimesta useiden vuosien ajan – lasten eläessä alkoholistiäitinsä kaappaamina Suomessa vastoin Suomenkin valtion tunnustamaa oikeudenpäätöstä.

Palautusprosessin kuluessa lasten äiti kuitenkin kuoli alkoholimyrkytykseen  – lasten nähden tämän tapahtuman vierestä seuraten(Helsingin sosiaaliviraston toimien vuoksi). Äidin kuoleman jälkeen lasten isä tuli Suomeen ja vaati (oikeuden päätökseen perustuen) lasten huoltajuutta itselleen.

Lasten äidin lesbokumppani vaati myös lasten huoltajuutta itselleen. Hän perusteli lapsikaappaustaan sillä, että lapset olivat asuneet hänen luonaan jo useamman vuoden ja muodostaneet voimakkaan tunnesiteen häneen (kaapattuina ja rikoksen uhreina). Tässä astuu kuvaan myös käsite nimeltään PAS-oireyhtymä joka on lyhenne sanoista Parental alienation syndrome ja se  tarkoittaa suomeksi käännettynä vanhemmasta vieraannuttamisen oireyhtymää.

Suomalainen tuomioistuin myönsi lasten huoltajuuden (sveitsiläiseen tuomioon perustuen) isälle, mutta äidin entinen lesbokumppani valitti asiasta. Määrättiin uusi oikeudenistunto, ja lapset määrättiin asumaan äidin entisen lesbokumppanin luona. Seurasi jälleen useiden kuukausin tauko, eikä isä voinut nähdä lapsiaan, joiden laillinen huoltaja hän oli silläkin hetkellä.

Kruununa tämän sosiaalitoimen kasaaman lapsiin ja heidän isäänsä kohdistuneen vääryyden päällä oli päätös siitä, että Comet määrättiin maksamaan elatusmaksuja lasten äidin entiselle lesbokumppanille (joka edelleen jatkoi Cometin lasten laitonta kaappausta). Näin helsinkiläiset sosiaaliämmät huolehtivat siitä, että rikoksen uhri joutui maksamaan korvauksia lasten kaappaamiseen liittynyttä rikosta jatkaneelle äidin lesbokumppanille.

Uudessa oikeuskäsittelyssä asiaa junaillut ja sotkenut sosiaalitantta totesi, että lasten kannalta olisi parempi, jos lapset pysyisivät laitonta kaappausta jatkavan äidin entisen lesbokumppanin luona, koska hänen ja lasten välinen tunneside on voimistunut äidin kuoleman jälkeen. Sosiaalityöntekijän mukaan lapsilla oli myös epäterve suhde isäänsä (joka oli syntynyt tämän saman sosiaalitantan ja hänen työkavereidensa toimien tuloksena). Cometia estettiin (vastoin lainsäädäntöä) myös osallistumasta ex-vaimonsa hautajaisiin, koska hänen ei haluttu olevan tekemisissä omien lastensa kanssa.

Lopulta Suomen korkein oikeus määräsi sosiaalityöntekijän lausunnon perusteella lasten huoltajaksi äidin entisen lesbokumppanin, Charlotta Lönnrothin (KKO:n päätös 110/2001) – näin siitä huolimatta, että Suomen lain mukaan lapsen vanhemmilla on ensisijainen oikeus huoltaa ja tavata omia lapsiaan.

Tämä erittäin räikeä ja ihmisoikeuksia rikkova tapaus herätti muualla Euroopassa suurta huomiota – Suomessa media ei hiiskunut jutusta jostain syystä melkein sanaakaan. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) nuhteli Suomen oikeuslaitosta ja tätä kautta Suomen valtiota (sic!) tapauksen kansainvälisen sopimusoikeuden vastaisesta käsittelystä.

Myöhemmin tapausta käsitelleen sosiaalitantan toiminnassa havaittiin (kantelutoimenpiteen jälkeen) vakavia virheitä, mutta hän selvisi pelkällä huomautuksella ja lapset ovat edelleen heidät alunperin laittomasti ryöstäneen Lönnrothin hallussa.

Kun jo nykyisenkin lainsäädännön puitteissa (tässä tapauksessa entinen ja alkoholisoitunut) lesbopuoliso pystyi ryöstämään lapset näiden biologiselta isältä, mitä tapahtuukaan sitten tulevaisuudessa? Tässä nimittäin kävi kiteytettynä niin, että Suomen oikeuslaitos ja Helsingin kaupungin sosiaalitoimi ryöstivät lapset heidän lailliselta huoltajaltaan (omalta geneettiseltä ja biologiselta isältään) ja antoivat ne lasten äidin entiselle homoseksuaaliselle kumppanille – Lönnrothille.

Näistä Hautalan tavoitteista saada homosuhteista osa perheoikeutta, joka tunnustaa myös samaa sukupuolta olevien oikeuden perustaa parisuhteita ja perheitä on enää kovin lyhyt loikka siihen tilanteeseen, jossa perheoikeus tunnustaa myös insestin, pedofilian ja sodomian oikeutetuiksi perhemuodoiksi.

Mutta eihän tässä sinänsä ole mitään uutta – Hautalahan on osoittanut aikaisemminkin lähinnä vihaavansa kaikkea luonnollista ja normaalia.

Miettikää – hyvät ihmiset – ihan oikeasti, ketä äänestätte vaaleissa ja miettikää myös sitä, onko nykyinen parlamentarismi kovinkaan kansanvaltainen tai oikeudenmukainen – pitäisikö sitä kenties kehittää suoran kansanvallan suuntaan ja antaa samalla kierroksella näille poliitikoille kenkää suojaduuneistaan?

Minun mielestäni lapsen oikeudet menevät aina edelle ja ohitse aikuisten seksuaalisen suuntautumisen – sanovat Hautala ja virheet sittten mitä tahansa.

Lähteet: Eduskunta, STT, HS, Mot, EIT, Jatkoaika, KKO

Edit 190509 1033: Samaa soppaa kauhoo omalla lusikallaan myös (ainakin) Tuplis.

 

Mitä kirjoitinkaan spermapankista…

Iltalehti – tai oikeastaan alunperin Aamulehti – uutisoi Suomea vaivaavasta huutavasta spermapulasta.

Pula sai alkunsa siitä, kun Suomen lainsäädäntö muuttui niin, ettei sperman luovuttaja enää voi tehdä lahjoitustaan nimettömänä ja myös lesboparit saivat oikeuden yhteiskunnallisesti tuettuun keinohedelmöitykseen. Lakimuutos on odotetusti vaikuttanut luovutukseen, sillä – oikeutetusti – monet potentiaaliset luovuttajat pelkäävät sitoumuksia, joita lapsen alulle saattaminen voisi tuoda.

Kyse on pähkinänkuoressa siitä, että uuden lain mukaan lapsella on oikeus tietää biologinen isänsä täytettyään 18 vuotta. Vaikka joukko kukkahattutätejä vähätteleekin tätä asiaa, en oikein usko kenenkään olevan otettu siitä, että vakisuhteessa kumppaninsa ja biologisten lastensa kanssa elävä isä törmää uuteen perheenjäseneen omalla kotiovellaan.

Toinen juttu sinänsä on se, että minun mielestäni sperman luovuttaminen naisparille – esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa opiskelijapoika tienaa lisää rahaa spermanluovutuksella – on lähinnä miehen ( l. tai nuoren pojan) seksuaalista hyväksikäyttöä. Ajatuksena tällainen on – mielestäni – aika lähellä opiskelijatytön rahapulassaan harjoittamaa prostituutiota.

Spermapula on siis odotetusti äitynyt jo niin pahaksi, että lapsettomuushoitoja antavat klinikat perustavat omia spermapankkeja ja houkuttelevat miehiä luovutustalkoisiin.

Tämä saattaa johtaa pahenevaan seksusalisen riistoon spermanluovutuksen muodossa – etenkin , jos nämä klinikat ryhtyvät markkinatalouden sääntöjen mukaan tarjoamaan enstistä suurempia korvauksia luovuttajille, samaan aikaan kun taloudellinen taantuma ja suurtyöttömyys rynnii Suomen porteista sisään.

Suurin kärsijä tässä tilanteessa on se kohtuullisen suuri joukko suomalaisia heteropariskuntia, jotka eivät ole yrityksistä huolimatta onnistuneet saamaan lasta keskenään. Heitä käy hieman sääliksi. He ja luovuttajat ovat tämän biologian vastaisen jumalaleikin ensimäiset kärsijät.

Seuraavat kärsijät saattavat olla ne lapset, jotka syntyvät keinohedelmöityksen seurauksena väärään ympäristöön tai joille asiasta tehdään numero.

Kenenkään ei pitäisi leikkiä jumalaa – ei ainakaan lapsilla eikä lasten elämällä. Oikeus lapsiin ei ole mikään subjektiivinen ihmisoikeus sekään, toisin kuin lapsen oikeus onnelliseen ja tasapainoiseen lapsuuteen ja nuoruuteen.

Ikävä sanoa, mutta nyt näyttää siltä, että olin oikeassa kirjoittaessani tästä aiheesta aikaisemmin.

Lähde: IL

 

Ihmeellinen ihmisoikeusliitto

Olen joskus aikaisemminkin kritisoinut Kristiina Kouroksen ohjastaman ihmisoikeusliiton käsittämättömyyksiä.

Tuore luterilaisen kansankirkkomme Kotimaa-lehti kertoo, että ihmisoikeusliiton toimisto selvittää vanhoillislestadiolaisuuden käsityksiä ehkäisystä. Pääsihteeri Kouroksen mukaan tarkoitus on selvittää, onko ehkäisykielto ongelmallinen ihmis- ja perusoikeuksien kannalta.

Selvitämme asiaa ihmisoikeusjuridiikan näkökulmasta, kyse on muun muassa seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta, ei vain naisten osalta vaan myös miesten.

Hetkinen?

Eikö juuri tässä asiassa puututa ihmisten seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen varsin henkilökohtaisella tasolla? Vaikka itse olen abortoinnin kannalla tietyissä olosuhteissa, kyse on kuitenkin ihmisten makuuhuoneissa tapahtuvasta toiminnasta – ja seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta.

Ja kuinka Kouros siveyspoliiseineen aikookaan valvoa tämän ehkäisypakon noudattamista? Interaktiivislla kondomeilla, pimeänäkökameroilla, ilmiantajaverkostolla vai jollain vielä eksoottisemmalla metodilla?

Tämä tilanne on sikäli myöskin tragikoominen, että se osoittaa tiettyjen suvaitsevaistoon kuuluvien piirien omituisen logiikan kierotumisen kaikessa ajatustyössä. Jos joku ryhmä tai ajatus on heidän mielestään hyvä tai tarpeellinen, tämän suunnan edustajat saavat tehdä lähes mitä tahansa. Jos ryhmä tai ajatus on mitenkään suvaitsevaiston maailmankatsomuksesta poikkeava, asia yritetään kriminalisoida.

Kriminalisointi eriarvoistavana yleisavaimena

Eli näin pyritään tekemään vakaumuksesta, uskonnosta tai mielipiteestä rikos. Tällainen toiminta täyttää sitten taas puolestaan – ainakin minun mielestäni – hyvin selvästi kansanryhmään kiihottamisen tunnusmerkistön.

Se on puolestaan kriminalisoitu – tosin kovin ympäripyöreästi ja epäselvästi – rikoslaissa.

Eikö Kouroksen tulisi puolustaa lestadiolaisia eikä syyllistää heitä? Ja jos Kouros jatkaa syyllistämistääm (=kiihottamista uskonnollista kansanryhmää vastaan), tässä on tilanne, johon pitää joko vähemmistövaltuutetun toimiston tai valtakunnansyyttäjänviraston puuttua – heti.

Kouroksen klaanin toiminta asettuu vielä kyseenalaisemmaksi, kun miettii miksi ihmisoikeusliiton ajaman kannan mukaan;

a) Lestadiolaisten seksi ilman ehkäisyä kielletään
b) Katolilaisten seksi ilman ehkäisyä sallitaan
b) Muslimien seksi ilman ehkäisyä sallitaan

Tämä on kysymys mihin oikeastaan haluaisin vastauksen Kristiina Kourokselta itseltään. Etenkin sen jälkeen, kun hän asettui ihmisten silpomisen kannattajaksi.

Lähde: Kotimaa

Jk. Asiasta kirjoittavat myös (ainakin) IDA ja Tacitus.

 

Osittainen torjuntavoitto

Kuten kaikki ovat uutistulvasta huomanneet, maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin lakiesityksen eteneminen sellaisenaan hidastui eduskunnan hallintovaliokuntaan.

Vaikka näin kävi, mihinkään voitonjuhliin tai herpaantumiseen ei ole syytä. Nyt pitää edelleen pitää jalat lämpiminä ja pää kylmänä – tämä erä päättyi vain ja ainostaan osittaiseen torjuntavoittoon isänmaallisen kansanosan puolelta.

Vain osittainen torjuntavoitto

Lakiesityksen saamat tappiot osuivat eniten julkista keskustelua aiheuttaneeseen kohtaan oleskeluluvan myöntämisestä. Eduskunnan hallintovaliokunta päätti (ehdottaa eduskunnalle), että henkilölle, jota ei voi poistaa maasta niin sanotun teknisen esteen eli esimerkiksi liikenneyhteyksien puuttumisen vuoksi, ei tarjota jatkuvaa oleskelulupaa.

Ulkomaalaislaki on kuitenkin tulossa eduskunnan käsittelyyn mahdollisesti jopa jo ensi viikolla. Hallintovaliokunnassa ainoan eriävän mielipiteen esitti perussuomalaisten Pirkko Ruohonen-Lerner, joka kaipasi täsmällisempiä perusteluja muutosesitykseen.

Thorsin esitys olisi tarjonnut maasta poistettavalle paitsi jatkuvan oleskeluluvan, myös mahdollisuuden perheen yhdistämiseen. Valiokunta pudotti kohdan kokonaan pois. Ulkomaalaislaki pysyy näin suunnilleen nykyisellä linjalla.

Mutta – kuten jo totesin – mihinkään hurraahuutoihin tai otteen herpaantumiseen ei ole varaa.

Ulkomaalaisen työskentely kuitenkin helpottuu

Hallintovaliokunnan puoskaroima lakiehdotus parantaa ulkomaalaisten mahdollisuuksia tehdä töitä Suomessa. Tähän asti tilapäisellä oleskeluluvalla maassa olevat eivät ole voineet ensimmäisen vuoden aikana tehdä lainkaan työtä. Pian se voi olla mahdollista . Aikaisemmin piti lopettaa työnteko kokonaan, jos sai tilapäisen oleskeluluvan.

Tämä on – toteutuessaan – ehkä ainoa todella järkeä sisältävä muutos. Ei ole mitenkään järkevää pitää maassa oleskelevaa ulkomaalaista joutilaana ja suomalaisen sosiaaliturvan varassa elävänä. Tosin tilapäinen (ns.b-lupa) on mielestäni lähinnä kansainvälistä ihmissalakuljetusta ja sosiaaliturismia ruokkiva typerä hallintomenettely.

Olen edelleen kuitenkin sitä mieltä, että Thorsin laki pitää kokonaisuutena torpata ja palauttaa uudelleen valmisteltavaksi ministeriöön.

Saatteena: Tehkää seuraavalla kerralla hieman enemmän alkuperäisten suomalaisten etuja huomioiva ehdotus – tai erotkaa viroistanne ja tehtävistänne

Karkotusta pitäisi keventää

Maahanmuuttoviraston ylijohtajan Jorma Vuorion mielestä karkotusmenettelyä olisi pitänyt keventää samalla, kun oleskelulupasäädöksiä muokattiin. Tämä koskisi henkilöitä, joilla ei ole töitä Suomessa.

Olisi parempi, että sellaiset henkilöt, jotka eivät kuulu työväestön piiriin ja joilla ei ole ole suojelun tarvetta, palaisivat vapaaehtoisesti kotimaahan.

Nykyisellään maasta karkotusta ei voi panna heti täytäntöön, vaikka lain mukainen tekninen este poistuu. Karkotus viivästyy jopa vuosia, jos henkilö valittaa asiasta eri oikeusasteisiin.

Vuorion mielestä oppia voitaisiin ottaa naapurimaista. Ruotsi, Norja ja Tanska tukevat mittavilla rahasummilla vapaaehtoista maasta poistumista. Tanskalla on Pohjois-Irakissa jopa konsulttitoimisto, joka pyrkii hankkimaan työtä ja koulutusta lähtijöille.

Vaikka vastustan rahan maksamista tällaisessa tapauksessa – noin periaatteessa – tämäkin ratkaisumalli olisi ehkä jotenkin hyväksyttävissä joissain tapauksissa – tietysti samalla varmistaen sen, ettei tästä tule rahanjakoautomaattia ja ettei sama kaveri ole kahden kuukauden kuluttua

Suojeluun tuli täsmennyksiä

Ulkomaalaislain oleskelulupasäädösten lisäksi valiokunta teki täsmennyksiä humanitaarista suojelua koskevaan kohtaan. Maassa oleva vaikea ihmisoikeustilanne ei vielä riitä humanitaarisen suojelun perusteeksi, vaan alueella pitää olla myös huono turvallisuustilanne. Valiokunta poisti myös hallituksen (eli Thorsin) esityksestä ilmaisun tai vastaavien olosuhteiden vuoksi. Valiokunnan mukaan tämä laajentaisi suojelua nykyisestä laista.

Taistelu suomalaisen kansallisvaltion, sen kulttuurin, kielen ja kansan, itsemääräämisoikeuden, hyvinvointivaltion perusteiden ja edellisten polvien uhrauksien puolesta jatkuu.

Kahtia jakautunut kansa

Taistelu siis jatkuu. Pitää kuitenkin muistaa perspektiivi. Tämä ulkomaalaislaista käytävä taistelu on vain eräs näytös kansaamme raastavan ja jakavan dilemman osana.

Kamppailu jatkuu – mutta toistaiseksi verettömänä – sisällissotana suomalaisten kesken. Nyt on viimeistään korkea aika syytä tunnustaa tosisasiat.

Suomen kansa on jakaantunut uudestaan kahtia vuoden 1918 tapaan. Se on surullista ja pelottavaa. Surullisinta on se, että ne poliitikot, joiden pitäisi jo äänestäjiensä vuoksi seistä yhteisessä rintamassa Thorsin lakiehdotuksen kaltaista oman yhteiskunnan ja kansalaisvaltion tuhomistoimenpidettä, he ovat osoittautuneet selkärangattomiksi opportunistisiksi ja omaa henkilökohtaista etuaan ajaviksi vätyksiksi.

Tämä on muuten oikea hetki valvoa sitä, miten kansanedustajasi käyttäytyy. Jos hän äänestää tämän lai puolesta, hän on siirtänyt itsensä historiassa samaan joukkoon, kuin ne vuoden 1940 virolaiset vässykät, jotka äänestivät Viron osaksi suurta neuvostokansojen perhettä.

Käytännön toimenpiteenä voit ottaa häneen sähköpostitse yhteyttä (etunimi.sukunimi@eduskunta.fi). Voit muotoilla viesti esimerkiksi siten, että jos menet ja äänestät Thorsin lain puolesta, voit olla varma, että minä en äänestä Sinua tulevaisuudessa.

Tämä on niitä äänestyksiä, jossa kansanedustajat ovat saaneet vapaat kädet. Ole myös Sinä aktiivinen ja vaikuta – huomisen puolesta.

Lähteet: AL, HS

Jk. Jos et ole vielä käynyt allekirjoittamassa, tee se nyt:

ASTRID THORSIN IDEOIMA UUSI ULKOMAALAISLAKI HYLÄTTÄVÄ!

Siinä et ainakaan häviä tai menetä mitään.

 

Sano ”ei” – Astridille ja Astridin uudelle ulkomaalaislaille

Laillinen kansalaisaktivismi on kaikin tavoin kannatettavaa toimintaa. Sananvapauden käyttäminen, äänestäminen, mielenosoitukset ja adressien allekirjoittaminen ovat perinteisiä – ja ajoittain jopa tehokkaiksi osoittautuneita – keinoja vaikuttaa ympäristöön ja yhteiskuntaan.

Etenkin silloin kun poliittinen päättäjä toimii vastoin suomalaisten enemmistön tahtoa ja Suomen vahingoksi.

Maanmuuttoministeri Astrid Thors on osoittautunut suomalaisen kansallisvaltion kannalta katsottuna kaikkien aikojen tuhoisimmaksi ministeriksi. Edes sotien jälkeen vallankumousta – varsin tosissaan – poliisiministerinä puuhastellut kommunisti Yrjö Leino ei ole saanut niin paljon tuhoa aikaan kuin tanten Astrid.

Ehdotus uudeksi ulkomaalaislaiksi

Suomeen on tulossa koko Euroopan väljin ulkomaalaislaki, jos maahanmuuttoministeri Thorsin esitys hyväksytään eduskunnassa.

Jostain syystä eduskunnan hallintovaliokunnassa sekä oppositio- että hallituspuolueet haraavat ministeriä vastaan. Hallitus on ollut lain sisällöstä yksimielinen – välittämättä eduskunnan ja oomien eduskuntaryhmiensä mielipiteistä ja näkemyksistä. Etenkin kokoomuksessa on esiintynyt kritiikkiä.

Eduskunnan hallintovaliokunnan on tarkoitus antaa laista mietintö tämän viikon lopussa. Eduskunnnan käsiteltäväksi tämä käsittämätön ja kansallisvaltiollemme vahingollinen laki saattaa tulla vielä ennen joulua.

Lain käsittely on viivästynyt, koska erimielisyyksien takia valiokunnassa on käynyt tavallista enemmän asiantuntijoita kertomassa kannoistaan. Hänen mielestään ministeri Thorsin kuuleminen olisi nyt erittäin tärkeää.

Jopa hallintovaliokunnassa istuvan vasemmistoliiton kansanedustaja Unto Valpas on todennut:

Lainsäädäntö ei voi olla sellainen, että Suomen kautta tullaan EU:n sisälle. Pitää katsoa tarkasti, onko laissa porsaanreikiä.

Hallintovaliokunnan jäsenet ovat olleet kriittisiä etenkin karkottamista odottavan turvapaikanhakijan perheen yhdistämisestä.

Thorsin lakiehdotuksen mukaan rikoksen tehnyt voisi saada oleskeluluvan, jos niin sanottu tekninen este estää poistamisen maasta. Hän voisi uuden lain mukaan tuoda myös perheensä Suomeen, kunnes hänet karkotetaan.

Lakiesityksen perusteluissa tekninen este voisi olla esimerkiksi liikenneyhteyksien puuttuminen, matkustusasiakirjojen puuttuminen tai se, että vastaanottajavaltion viranomaiset suhtautuvat kielteisesti hänen tuloonsa. Myös karkotettavalle (l.perusteettomalle) turvapaikanhakijalle voitaisiin myöntää jatkuva oleskelulupa humanitaarisen suojelun perusteella.

Valiokunnan jäsenet ovat huolissaan myös niin sanotuista ankkurilapsista, jotka tulevat maahan epämääräisillä papereilla, mikä jälkeen muu perhe seuraa perässä. Ilmiöön liittyy maailmalla järjestelmällistä liiketoimintaa – ihmiskauppaa.

Kansanedustaja Petri Pihlajaniemi (kok) katsoisi muihin Pohjoismaihin, joissa on kiristetty lainsäädäntöä viime aikoina.Hänen näkemyksensä mukaan Rkp ja virheet haluaisivat avata ”oven täysillä auki”.

Astrid ja vastuu

Thors on vannonut ministerinvalan. Hän on vannonut tuota valaa tehdessään toimivansa oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti kansalaisten ja yhteiskunnan parhaaksi.

Ministerivalan rikkomista ei ole erikseen lainsäädännössä sanktioitu, mutta hänen ministerinuraansa katsellessa mieleeni hiipii väkisinkin eräs varsin ikävä suomen kielen sana valapatto.

Ihmistä joka rikkoo tekemänsä valan kutsutaan valapatoksi. Valapattoutta on useimmissa kulttuureissa pidetty yhtenä alhaisimmista teoista mihin ihminen voi syyllistyä. Vala sitoo ihmisen omatuntoa siten, että valapaton omatuntoa pitää moraalisesti soimata ja hänen tulee tuntee itsensä likaiseksi ja alhaiseksi rikottuaan valansa – näin silti, vaikka vala olisi vannottu vastoin omaa tahtoa tai vastoin nykyisiä mielipiteitä.

Valaan liittyvään ajatteluun liittyy myös se, että ihmisen täytyy toimia jopa vastoin mielipiteitään, jos hänen valansa käskee toisin. Vala on mielipidettäkin vahvempi inhimillisen toiminnan määrittäjä.

Näin ollen – olen sitä mieltä – että, jos Thors haluaa vapauttaa maahanmuuton ja avata Suomen ovet lähes kaikille maahanpyrkiville tulijoille, hän on rikkonut Suomen tasavallalle – ja sen kansalle – antamansa valan, jossa hän siis vannoi toimivansa oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti kansalaisten ja yhteiskunnan parhaaksi.

(Tilanne muuttuu oleellisesti tietysti silloin, jos Thors tai hänen lähipiirinsä tai sidosryhmänsä hyötyvät tällaisesta laista – esimerkiksi taloudellisesti. Silloin kyseessä olisi ministerin tekemä virkarikos. Nämä käsitellään valtakunnanoikeudessa. Viimeinen, joka on tuomittu ns. koplaamisesta on keskustalainen rötösherra Kauko Juhantalo.)

Jos suomalainen kansallisvaltio – hyvinvointiyhteiskuntineen – muuttuu avoimeksi monikulttuuriseksi sosiaaliturismin kohteeksi, on ehkä turha enää etsiä tuohon muutokseen voimakkaimmin vaikuttaneita quislingeja tai kuusisia entisen kansamme joukosta…

Silloin on liian myöhäistä.

Kansalaisaktivismia

Vaikka olen joskus aikaisemmin suhtautunut hieman kriittisesti adressseihin, tämä näyttäisi kirjoittamisen, kansanedustajiin yhteydenpitämisen ja totuuden valottamisen lisäksi eräältä mahdolliselta toimintamallilta.

Jos vastustat Thorsin Suomi kuuluu kaikille-politiikkaa, käy allekirjoittamassa tämä adressi:

ASTRID THORSIN IDEOIMA UUSI ULKOMAALAISLAKI HYLÄTTÄVÄ!

Siinä et ainakaan häviä tai menetä mitään.

Lähteet: AL, HS, Eduskunta, KP, Wikipedia

 

Se siitä ns. työvoimapulasta

Päivän Kauppalehti kertoo totuuden kukkahattukansan vakiopeikosta – työvoimapulasta.

Raakaa peliä rakennuksilla otsikoidussa uutisessa kerrotaan, että korjausrakentamisessa on jo käynnistynyt raju hintasota.

Etenkin pienten ja keskisuurten alihankkijoiden tuntitaksat ovat romahtaneet yhdessä yössä pohjalukemiin pääkaupunkiseudun kerrostalojen remonteissa.

Urakkalaskutuksen tuntihinnat ovat nyt huoneremonteissa pudonneet yli 40 euron huipputasosta 25–30 euroon ilman arvolisäveroa. Pula on aliurakoinnissa kääntynyt nopeasti ylitarjonnaksi.

Helsinkiläisen keskisuuren rakennusliikkeen R. Muhosen toimitusjohtaja Toimi Niesniemi arvioi, että jo ensi keväänä monilla pienillä ja keskisuurilla rakennuttajilla on edessään hyppy tuntemattomaan, kun palkkamenot kohoavat ja tilauskannat ohenevat.

Jyväskyläläisen Jyväs-Seiskan toimitusjohtaja Kimmo Puusaaniemi kertoo puolestaan, että jotkut alan yritykset ovat jo valmiita ottamaan urakan miltei mihin hintaan tahansa turvatakseen työllisyytensä.

No niin monikulturistit ja rahanahneet – haluan kuulla sitten sen seuraavan tekosyyn.

Tekosyyn sille, miksi teidän mielestänne Suomeen pitää tässäkin tilanteessa aktiivisesti houkutella ulkomaalaista työvoimaa – tai miksi meidän pitäisi ottaa muutenkin tarpeeksi suuren omien (ja näköjään kasvavan) elätettävien joukon lisäksi maahamme lisää (muuten kuin työperäisyyden takia tulevia) ammatti- ja kielitaidottomia ihmisiä kilpailemaan ehtyvistä sosiaalisista subventioista alkuperäisväestön kanssa?

Haluatteko te luoda Suomeen avointa rasismia ja väkivaltaa? Haluatteko te luoda levottomuuksia tai jopa synnyttää sisällissodan?

Miten on – esimerkiksi Jeja Pekka Roos?

 

Suomalaisista jalkaväkimiinoista ja maanpuolustuksesta

(Toimitus jakaa tämän kirjoituksen uudelleen lukijoiden toivomuksesta 16.8.2016
Toimitus)

Poliittinen nomenklaturamme jatkaa edellisten sukupolvien uhrausten kautta luodun perinnön hävittämistä omin voimin. Kuten tiedämme, päättäjiksi kutsuttu haihattelijajoukkomme on liittämässä Suomea Ottawan sopimukseen. Kyseinen Ottawan sopimus kieltää osan maamiinoista – Suomen puolustamisen kannalta ne tärkeimmät eli jalkaväkimiinat.

Ottawan sopimus

Ottawan miinakieltosopimus on kansainvälinen valtiosopimus, joka kieltää henkilömiinojen käytön, valmistuksen, myynnin, varastoinnin ja kuljetuksen. Sopimuksen allekirjoittaneen maan tulee tyhjentää miinavarastonsa neljässä vuodessa, puhdistaa miinoitetut alueet kymmenessä vuodessa sekä tarjota apua miinojen uhreille.

Aloitteen tästä sopimuksesta teki Kanadan ulkoministeri Lloyd Axworthy vuonna 1996. Sopimus kirjattiin ja allekirjoitettiin perustajavaltioiden toimesta 5. joulukuuta 1997.

Jalkaväkimiinojen kieltoa koskevassa sopimuksessa on allekirjoittajina 153 jäsenvaltiota. Myös EU on ilmaissut – tyypillisen besserwissermäisen – huolensa siitä, että 40 maata ei ole vielä liittynyt kansainväliseen sopimukseen. Näitä maita ovat Suomen lisäksi muun muassa Somalia, Myanmar, Arabiemiirikunnat, Kiina, Venäjä, Yhdysvallat ja Irak.

Kansallisen päätöksenteon ylitse kävelevä EU:n parlamentti vaatii päätöslauselmissaan kaikkia jäsenmaitaan liittymään Ottawan sopimukseen – pystymättä takaamaan kuitenkaan jäsenmaidensa turvallisuutta.

Vaikka kyseistä paperinpalaa on ympäri maailman sodankäyntiä ymmärtämättömissä piireissä haihatellen julistettu erinomaiseksi asiaksi, jokaisen kannattaa kuitenkin muistaa muistaa mitä se on – paperia. Paperi voidaan repiä tai polttaa tarvittaessa. Jokainen paperille laadittu sopimus velvoittaa allekirjoittajiaan juuri niin pitkään, kunnes joku katsoo itsensä tarpeeksi vahvaksi pyyhkiäkseen sopimuksilla takamuksensa. Näin on käynyt ennenkin ja näin tulee käymään tulevaisuudessakin.

Tuhannen ruplan kysymys kuuluukin tällä kerralla oikeastaan näin: mitä hyötyä maailmanrauhalle Suomen sitoutumisesta jalkaväkimiinakieltoon on? Etenkin kun suurvallat Venäjä, Yhdysvallat ja Kiina eivät ole ratifioineet sitä – eivätkä aiokaan ratifioida sitä. Jos Suomi ratifioi tuon sopimuksen sen ainoana hyötynä voidaan nähdä maamme osittainen halvaannuttaminen ja suurvaltavihollisen valloitussodan helpottaminen.

Kun länsimaiden – ja muun liikaa degeneroituneen maailman – kukkahattutädit huutavat kaula pitkänä, kituset auki ja pää punaisena suomalaisten jalkaväkimiinojen kauheutta ja vaarallisuutta, he ovat – joko tietoisesti tai ajattelukyvyn puutteen vuoksi unohtaneet muutaman asian.

Suomen jalkaväkimiinat lepäävät tarkoin vartioiduissa varastoissa nykyisen syvän rauhan aikana. Ne kaivetaan maahan vasta sitten, kun Suomi on tilanteessa, jossa valtakunnan alueellista koskemattomuutta joudutaan turvaamaan voimakeinoin.

Ne eivät ole uhka kenellekään muulle, kuin sellaiselle joka haluaa väkisin ja asevoimia käyttäen tunkeutua Suomeen – siis vihamieliselle valloittajalle. Ne eivät ole siis minkäänlainen uhka lapsille, miehille, naisille, ukeille, vaareille, mummoille, huldille, hilkoille, arvoille, arskoille, tarjoille, erkeille, villeille eläimille, naisille, vapaamuurareille, pikajuoksijoille, kaupparatsuille, vinttikoirille, maahanmuuttajille, astridthorseille eivätkä buddhalaismunkeillekaan.

Jalkaväkimiinat Suomessa

Pitää myös muistaa, että näitä – kuten Suomen puolustusvoimia kokonaisuudessaankin – käytetään Suomen suojelemiseen aggressiota vastaan. Taistelun peruselementit ovat tuli ja liike – ja näistä vain tuli on tappavaa. Liikettä tarvitaan ainoastaan tulen siirtämiseksi oikeaan aikaan oikeaan paikkaan – tai pois vihollisen tulen vaikutukselta. Miinat edustavat tässä ns. passiivista tulta. Ne pystytään sijoittamaan ennakkoarvioiden mukaan nopeastikin alueellisesti tietyllä tavalla rajattuihin paikkoihin.

Miinat ovat perusolemukseltaan puolustusase. Passiivisena aseena ne suojaavat puolustajaa ja aiheuttavat tappiota ja hidastavat hyökkääjää. Sotatilan aikana miinat ovat lähes korvaamaton asejärjestelmä Suomessa – maassa, jolla on pitkät rajat puolustettavinaan mutta vain vähän puolustajia. Jalkaväkimiinojen etuna on myös niiden psykologinen vaikutus – kun vihollinen tietää maassa olevan miinoja, se varoo liikkeitään ja on sidottu puolustajan vastatoimien uhkaan. Valvotussa käytössä maamiinat ovat siviiliväestölle turvallisempia kuin rypälepommit. Lähi-idän kokemukset kertovat, että niiden mahdollisuus jäädä räjähtämättöminä maastoon on paljon suurempi

Kun taistelussa tarvittavia sulutteita ja miinotteita rakennetaan, niistä tehdään (Suomessa) hyvin tarkat peitepiirrokset. Näin siksi, että ne saattavat olla myös omille joukoille vaarallisia. Lisäksi näin helpotetaan kriisinjälkeistä raivaustyötä. Suomi ei  – ainakaan toistaiseksi –  ole mikään kolmannen maailman diktatuuri eikä ekspansiivinen imperiumi.

Panssarimiinoite on edelleen 2000-luvullakin tärkein kaikista sulutteista (myös rannikkopuolustuksessa). Hyökkääjän panssarivaunujen ja panssaroitujen ajoneuvojen liikkeen tehokas rajoittaminen ja kanavointi puolustajan kannalta edullisille alueille voidaan yleensä toteuttaa vain miinoitteilla, murrosteilla sekä hävittämällä teitä ja siltoja. Näiden toimien suojaaminen ilman jalkaväkimiinoja vihollisen vastatoimilta on vaikeaa ja erittäin kallista.

Korvaamiseen tarkoitetut kuorma-ammus- ja rypäleasejärjestelmätkin ovat päätyneet samanlaiseen kukkahattutätien aiheuttamaan mielikuvamyrskyyn, joten niiden käyttö jalkaväkimiinoja korvaavana järjestelmänä on – myös Suomessa – varsin epätodennäköistä. Ne ovat myös normaalia jalkaväkimiinaa epäluotettavampia ja Suomen olosuhteisiin huonosti sopivia teknisiä asejärjestelmiä.

Jalkaväkimiinojen tehokkuus perustuu muutamaan asiaan. Ne ovat yksinkertaisia, luotettavia, huokeita, helppoja käsitellä, tehokkaita ja koulutettu joukko pystyy rakentamaan niitä korvikemateriaaleistakin.

Tätä todellisuutta vasten tuntuu järjettömältä kieltää suomalaiselta maanpuolustajalta sakaramiinan (SM 65-98 ) käyttö. Tämän varsin pienen, halvan ja yksinkertaisen aseen käyttötarkoituksena on rikkoa pyöräajoneuvon rengas tai silpoa alaraajan osa, mutta ei surmata miinaan astunutta. Sakaramiina kuuluu painevaikutteisten polkumiinojen ryhmään. Sakaramiina SM 65-98:ssa käytetään räjähdysaineena 60 grammaa tiiviiksi puristettua trinitrotolueenia (TNT). SM 65-98 laukaistaan yleissytytin 65:llä ja sakaralaukaisin 98:lla.

Tai putkimiinaa (PM 68 95). Se asennetaan yleensä puuhun. Putkimiinan sirpaleet tappavat aina 15 metriin ja haavoittavat 30-50 metriin saakka. Teollisesti valmistetun putkimiinan paino on 900 g, josta räjähdysaineen osuus on 180 g. Suomessa tämän (kuten monen muunkin miinan) sytyttimenä käytetään vetosytytin 95:ttä. Miinan sirpaloituva kuori on valmistettu jousiteräksestä.

Kuka tahansa niiden toimintaperiaatteen tunteva taistelija – eli suomalainen reserviläinen – osaa rakentaa korvikemateriaaleista ja räjähdysaineista vastaavanlaisia – jopa nykyisin käytössä olevia tehokkaampia – taisteluvälineitä.

Uusi aika – vanhat ja uudet konstit

Tämä on aika, jolloin vanhat viisaudet ja kokemuksen kautta saadut opit tunnutaan hylkäävän lähes alalla kuin alalla. Suomi on pinta-alaltaan suurehko eurooppalainen maa. Sen tyhjenevä maaseutu ja taajamiin keskittyvä asutus mahdollistavat entistä paremmin puolustusdoktriinimme mukaisen vihollisen hidastamisen, kuluttamisen ja lopullisen tuhoamisen – siellä missä me itse haluamme. Tällaista sodankäyntiä varten tarvitaan aivan toisenlaisia joukkoja kuin nyt näköpiirissä oleva NATO-yhteensopiva teknistynyt armeija.

Näinä aikoina olisi syytä kääntää katse takaisin hajautettuun toimintaan ja sissitaktiikkaan. Samalla rahalla – ja halvemmallakin – kuin millä ostamme kalliita NATO-teknologiasta riippuvaisia ja olosuhteissamme epävarmoja teknisiä asejärjestelmiä (rypäleammukset, Leopard 2-taisteluvaunut, muutama hassu F/A-18 Hornet-taistelulentokone) pystymme ylläpitämään perinteistä uskottavuutta puolustuksessa perinteisin – ja vähän kehittyneimminkin – keinoin ja välinein.

Väitän, että huomattavasti pidemmän ajan, huomattavasti tehokkaammin, huomattavasti huokeammin ja huomattavan paljon vähemmillä omilla tappioilla.

Miettikää kuinka monta mönkijää peräkärryllä, Rskk:lla, IT- ja Pst-ohjuksilla, taistelumateriaalilla, lääkintätarvikkeilla, miinoilla ja elintarvikkeilla varustettuna saadaan yhden panssarivaunun hinnalla?

Unohtamatta tässäkään – jälleen kerran – maanpuolustuksen kulmakiveä: kansanarmeijaa ja sitä kautta nousevaa yhteistä maanpuolustustahtoa. Tämä saadaan kylkiäisenä tai sivutuotteena.

Tämä jos mikä on tulevaisuuden tuki ja liike – perisuomalaisena versiona.

En väitä, ettei motorisoituja nykyaikaisia joukkoja tarvita heikennetyn vihollisen tuhoamiseen ratkaisutaisteluissa. Sen sijaan väitän, että,  ja jos,  ns. kenttäarmeija hajautetaan, organisaatio kevennetään aina motorisoituun taistelupariin, motorisoidaan sellaisella laitteella, jonka taistelupari pystyy itse huoltamaan, on maastokelpoinen sekä nopea ja varustetaan  tämä laite tehokkailla torjunta-aseilla (maamiinoja unohtamatta) kynnys siihen, että suurvaltavihollinen(kaan) lähtee edes kokeilemaan Suomen valloitusta, nousee entisestään. Kyse on mönkijästä/moottorikelkasta.

Väitän myös, että tämä – todellinen motorisoitu sissiarmeija – pystyy nopeuttamaan vihollisen tuhoamista paremmin, kuin kolme panssariprikaatia tai 160 F/A taistelusuihkukonetta yhteensä – Suomessa.

Se kuka unohtaa historiansa on tuomittu tuhoutumaan

Ei pidä unohtaa sitä, että Pohjois-Vietnamin puolustusdoktriini oli Neuvostoliiton kautta – ainakin osittain – lainattu suomalaisilta. Se oli eräs syy siihen, että agraarinen Pohjois-Vietnam pystyi päihittämään teollistuneen suurvallan nimeltään Yhdysvallat.

Samaa suurvaltojen kömpelyyttä pystyä taistelemaan maahan sidottua ja kevyttä sissitaktiikkaa käyttävää puolustajaa vastaan on nähty myöhemmin kaikkialla – viimeisimmät esimerkit löytyvät Afganistanista ja Irakista.

Kun mietimme miinojen merkitystä Suomelle, muistettakoon myös se, että Venäjä ei ole sitoutunut luopumaan niistä. Venäjän edeltäjä – Neuvostoliitto ja sen neuvostoarmeija – käytti toisessa maailmansodassa noin 70 miljoonaa maamiinaa – ja voitti sen sodan.

YE eversti ja Mannerheim-ristin ritari Wolf Halsti varoitti jo 1970-luvulla jälkipolvia. Hän varoitti omiin kokemuksiinsa perustuen siitä, että meidän tulee ottaa oppia niistä virheistä mitä 1930-luvun suomalaiset poliitikot tekivät.

He nimittäin lähettivät suomalaisen reserviläisen puutteellisesti varustettuna puolustamaan maataan. Ja tuon ajan typeryys maksoi ihmishenkiä ja verta.

Tuota typeryyttä tuskin kukaan haluaa enää nähdä uusintana. Vai kuinka on Tarja Halonen, Erkki Tuomioja, Matti Vanhanen ja muut – haihattelijat?

Lähteet: Puolustusvoimat, Ottawan sopimus

Päivitys 170313.

 

Iltalehti: ”Kerjäläispulmaa hyssytellään”

Ministeri Astrid Thors kiitteli alaistensa raporttia Romanian kerjäläisten saapumisesta Suomeen.

Kirjoitin pari päivää sitten kerjäläisongelmasta ja maanmuuttoministeri Astrid Thorsin asettaman ns. työryhmän puuhastelusta kyseisen asian parissa. Saman päivän Iltalehti käsitteli myöskin tätä samaa aihetta pääkirjoituksessaan:

Pääkirjoitus 12.7.2008:
Kerjäläispulmaa hyssytellään

Vapaa liikkuvuus Euroopan unionissa on tuonut monien etujen rinnalla myös ongelmia. Niihin on lukuisissa maissa puututtu jo tiukasti. Sen sijaan sisäministeriön raporttia kerjäläisyydestä leimaa suomalainen hyväuskoisuus, vaikeuksien vähättely sekä pyrkimys olla EU:n mallioppilas myös kuvitellussa suvaitsevaisuudessa.

Ongelman suuruus on suhteellinen. Suomessa lienee vain vajaat sata kerjäävää Romanian romania, mutta heihin törmää helposti Helsingin keskustassa. Jo viime vuonna romanialaiset syyllistyivät Suomessa 1 157 rikokseen, lähinnä varkauteen – siis kolmeen rötökseen vuorokaudessa. Romanialaiset ovat pysäyttäneet autoja maanteillä ja vaatineet uhkaillen rahaa.

Romanien asema on monissa maissa surkea. Kun rutiköyhässä Suomessa oli jo 1700-luvulla kattava väestörekisteri, moni Romanian romani elää yhä minnekään kirjaamattomana ja vailla mahdollisuutta esimerkiksi koulutukseen. Romania otettiinkin EU:n jäseneksi liian varhain. Kiistelty Turkki on monissa suhteissa sen edellä.

Tulo Suomeen ei kuitenkaan auta hiukkaakaan Romanian romaneja, vaikka ah, niin avarasydäminen Astrid Thors ei tohdi edes neuvoa olemaan heittämättä lanttia kerjäläiselle. Millä rahoilla rutiköyhät romanit edes Suomeen saakka matkustavat?

Kerjäläiset eivät ole ainoita, joiden selityksiä sinisilmäiset suomalaiset ovat uskoneet. Taannoin hyysättiin ”elämäntapaintiaaneja”. Tänä kesänä siedettiin hämmästyttävän kauan irlantilaisia kulkureita, jotka terrorisoivat leirintäalueita ja tappoivat Tampereella puistolintuja. Muuan naivistiryhmä auttaa Romanian kerjäläisiä majoittumaan.

Maahantuloa ei voi EU-kansalaisilta kieltää, mutta kaikkien on elettävä Suomessa siivosti. Työryhmä vieroksuu kuitenkin niitäkin keinoja, joita jo on esimerkiksi lasten suojelemiseksi.Kaiken asioihin puuttumisen varoitetaan ajavan kerjäläiset rikosten tielle. Kerjääminen on kielletty monissa EU-maissa – ja oli Suomessa 1980-luvulle saakka. Tähän on syytä palata samalla, kun tuetaan kestävin keinoin romanien asemaa kaikkialla.

Minulla ei ole tähän oikeastaan mitään lisättävää.

Kommenttitasolla haluan kuitenkin vielä kertoa oman henkilökohtaisen mielipiteeni. Tämä juttu ns. työryhmineen haisee kuin kolme päivää vanha kala mätäkuussa. Kun Astrid kiittelee alaistensa kyhäilemää raporttia Romanian kerjäläisten saapumisesta Suomeen, olen lähes varma, että se ei tarkoita mitään hyvää kansanvaltaisuuden tai enemmistön mielipiteen kunnioittamisen kohdalla.

Porvarihallituksen suurin paradoksi on sen epäisänmaallisuus. Punamulta-, sateenkaari- ja sinipunayhdistelmät ovat olleet kaikki jollain tavoin epäkelpoja ja huonosti isänmaan etua – ja sen kautta suomalaisten etua – palvelevia.

Epäisänmaallisuuden viimeaikainen pohjanoteeraus on kuitenkin nykyinen porvarihallituksemme. Kokoomuksella on ollut liian kiire nuoleskella EU:n takamusta ja ajaa – vastoin kansalaisten enemmistön mielipidettä – Suomea vanhentuneeseen ja ainoastaan imperialismia palvelevaan NATO:on. Kokoomus voisi minun puolestani unohtaa nimestään kansallinen – tai ainakin muuttaa sen muotoon epäkansallinen.

Keskusta on puolestaan nykyisessä hallituksessa keskittynyt pääasiassa kähminnän jälkien peittelyyn ja positiivisen julkisuuskuvan rakentamiseen – unohtaen Paavo Väyrystä lukuun ottamatta Suomen ja suomalaisten kokonaisedun

Tämä on mahdollistanut RKP:n ja Virheet De Röda:n käynnistämän ja voimalla ajaman monikulttuurisuus- ja maanmuuttokampanjan. Hieman yllättävää asiassa on se, että halpaa työvoimaa haluavat riistäjät ja maailmantuskaa potevat arvostelukyvyttömät vihervasemmistolaiset ovat löytäneet tässä agendassa toisensa. Tässä touhussa tullee käymään niin, että Suomi monikulttuurisoituu ja muuttuu poikkirasistiseksi helvetiksi, pääoma muuttaa tropiikkiin ja duunarit kärsivät. Vaikka punakorporaatioilla – ja niihin kiinteästi liittyvillä virallisilla vasemmistopuolueilla – on taas oma lehmänsä ojassa, niin toivoisi duunarin edes huolehtivan omasta parhaastaan ja potkivan ns. edunvalvojaansa persuuksille.

Kaiken tämän keskellä Astrid istuu – ajaen omaa agendaansa, kutoen verkkojaan ja tehden maahanmuuttoon liittyviä päätöksiään enemmistön tahdon vastaisesti – alaistensa kanssa…

Tarttisko kenties tehdä jotain, ennen kuin on liian myöhäistä?

Lähteet: IL ,MTV3, YLE, HS

 

Isä ja lapset ovat suojattomia lastensuojeluhelvetin kynsissä

Kun luen näistä lastensuojeluun liittyvistä vääryyksistä, minulle tulee aina paha olo.

Tällä kerralla on kyse suomalaisen isän taistelusta norjalaista byrokratiaa ja lastensuojeluhelvettiä vastaan. Tämä tarina alkaa vuodesta 2000 ja on tavanomaisen ruma.

Näin alkuun mainittakoon, että lastensuojeluhelvetissä vallitsee eräs perustotuus – isät sivuutetaan usein – l. yleensä aina – lasten huoltajuudesta ja sijoituksista päätettäessä.

Vuonna 2006 julkaistussa tutkimuksessa selvisi, että lapsi määrätään edelleen, kaikista oikeudenmukaisuus- ja tasa-arvopuheista huolimatta, asumaan isän luo vain joka kolmannessa käräjäoikeuden päätöksistä.

Suomessa käsitellään vuosittain noin 42 000 lapsen huoltoa, asumista tai tapaamisoikeutta koskevaa asiaa. Niistä noin 2 000 on alioikeuksissa käsiteltäviä huoltajuusriitoja. Isät laittavat oikeusprosesseja vireille jo lähes yhä usein kuin äidit.

Mutta sivuuttaminen on kuitenkin edelleen jokapäiväinen käytäntö – myös muissa Pohjoismaissa.

Tähän sivuuttamiseen on törmännyt myös omista ja lapsensa oikeuksista taisteleva helsinkiläismies, jonka 12-vuotias tytär on yhä Norjassa, vaikka miehelle on määrätty oikeuden päätöksellä oman lapsensa yksinhuoltajuus Suomessa. Aluksi tytön huoltajuus oli hänen suomalaisella äidillään. Tytär otettiin huostaan Suomessa vuonna 2002, koska äidin ei katsottu päihteidenkäytön vuoksi kykenevän huolehtimaan lapsestaan.

Kun kuusivuotias tytär oli äitinsä luona lomalla kesällä 2002, äiti vei lapsen luvatta Osloon.

Suomalaiset sosiaaliviranomaiset ottivat kyllä norjalaisiin kollegoihinsa yhteyttä kuukauden kuluttua Norjaan menosta, mutta eivät vaatineet lapsen palautusta. Äitiä yritettiin houkutella Suomeen päihdehoitoon.
Pian Oslon lastensuojeluviranomaiset alkoivat saada perheestä huolestuneita ilmoituksia. Kesällä 2003 tytär otettiin huostaan päihtyneeltä äidiltä. Hänet sijoitettiin norjalaiseen lastenkotiin ja sieltä sijoitusperheeseen.

Huomaatteko, että suomalainen lastensuojelu on perusteiltaan kieroutunut eikä vastaa tarkoitustaan?

Lapsen edulla ei ole tälle Yhden Totuuden Kukkahattutätien muodostamalle armeijalle mitään todellista merkitystä.

Tärkeintä näyttää olevan se, että Pyhän Byrokratiuksen ikävimpien periaatteiden mukaan lastensuojelun – ja muun sosiaalitoimen asiakkaat – ovat vain tilastolukuja joilla saadaan lisää määrärahoja budjettiin. Ja – ainakin osaa heistä – pidetään hallintoalamaisina ja jopa suorastaan rikollisina.

Ihmisiä – isiä, äitejä ja lapsia.

Äiti on palannut Suomeen – ilman tytärtä. Suomalainen tytär asuu yhä norjalaisessa sijoitusperheessä, vaikka isä sai yksinhuoltajuuden omaan lapseensa viime joulukuussa.

Yksinhuoltajuutta isä rohkaistui hakemaan viime syksynä sen jälkeen, kun kuuli äidin jättäneen toisen lapsensa heitteille Myyrmäessä. Myönteinen huoltajuuspäätös tuli 17. joulukuuta.

Oslon käräjäoikeus ei ole kuitenkaan vaivautunut selvittämään, olisiko isästä ollut Norjaan jääneen tytön huoltajaksi – puhumattakaan siitä, että yhteispohjoismaisia sopimuksia ja menettelytapoja olisi vaivauduttu norjalaisviranomaisten toimesta noudattamaan tai edes kunnioittamaan. Suomen oikeusministeriö on – isän aloitteesta – toimittanut Norjaan Euroopan neuvoston yleissopimuksen mukaisen pyynnön huoltajuuden tunnustamisesta.

Lainsäädäntöneuvos Markku Helinin mukaan oikeusministeriöllä on yksi keino Norjaan viedyn tytön asian ajamisessa: se voi pyytää Norjaa tunnustamaan huoltajuuspäätöksen Euroopan neuvoston yleissopimuksen mukaisesti.

Se, mitä asianosaisen pitäisi tässä tehdä, on yrittää saada huostaanotto puretuksi vetoamalla siihen, ettei lastensuojelun tarvetta enää ole, koska lapsella on huoltaja, joka kykenee häntä hoitamaan. Norjalaiset päättävät sitten lakiensa mukaan, miten menettelevät.

Helinin mukaan tämänkaltaisia kiistoja ratkotaan lapsen edun ehdoilla.

Helin ei ota kantaa siihen, toimivatko suomalaiset sosiaaliviranomaiset oikein antaessaan huostaan ottamansa lapsen jäädä Norjaan.

Vaikka joku virhe olisi tapahtunut, se ei auta tämänhetkiseen ongelmaan, jos tavoite on lapsen palauttaminen.

Tämä on asia, jota ei pidä lakaista kuitenkaan maton alle. Vastuulliset olisi syytä saada leivättömän pydän ääreen – niin vakavista asioista tässä on kuitenkin kyse.

Nimittäin.

Suomalaiset lastensuojeluviranomaiset eivät tutkineet isän olosuhteita ja antoivat totuudenvastaisesti ymmärtää, ettei hän olisi ollut lapsen kanssa tekemisissä. Isä pitää – aivan oikeutetusti – tapahtunutta selvänä virkavirheenä. Hän on tehnyt sosiaaliviranomaisten toiminnasta rikosilmoituksen, hallintokantelun ja vetoomuksen EU:n parlamentille.

Myös isän norjalainen asianajaja Harald Hodt arvioi, että sekä Suomen että Norjan lastensuojeluviranomaiset tekivät vuonna 2003 aivan liian vähän työtä tytön palauttamiseksi:

Oikeuskäsittelyssä Norjassa tehtiin karkea virhe, sillä isää ei missään vaiheessa pidetty osapuolena jutussa, vain äitiä. Lastensuojelukysymyksiä ratkova Fylkesnemda antoi tuolloin vastuun lapsesta Oslon kunnalle. Myöhemmässä tuomioistuinkäsittelyssä isä ei taaskaan ollut osapuolena.

Norjan lastensuojeluviranomaiset eivät ole korjanneet virhettään, vaikka isä on itse ollut aktiivinen osapuoli asiassa. He eivät kommentoi yksittäisiä tapauksia, kuten ei asiaa Suomessa hoitanut Helsingin kaupungin sosiaalivirastokaan.

Helsingin kaupungin Sosiaaliviraston lakimies Karri Välimäki sanoo, ettei tunne tapausta. Isän kertoman perusteella kuulostaa kuitenkin siltä, että suomalaisviranomaiset eivät ole menetelleet oikein antaessaan huostaan otetun lapsen jäädä äidin kanssa ulkomaille:

Vastuu lapsesta säilyy sosiaalilautakunnalla. Jos näin ei olisi, meidät olisi liian helppo hoitaa pois pelistä tahdonvastaisissa lastensuojeluasioissa viemällä lapsi rajan yli.

Tämähän on varsin mielenkiintoista – etenkin kun vertaa Välimäen kantaa esimerkiksi Kerstin Campoyn ja Outi Kosken tapauksiin.

Muistatte varmaan?

Nyt kyseessä oleva suomalaislapsi on ollut Norjassa samassa sijoitusperheessä nelisen vuotta. Mitä kauemmin aikaa kuluu, sitä vaikeampaa sijoituskotipäätöstä on pyörtää.

Hodt arvioi tilannetta näin:

Jos lapsi on otettu huostaan vaikka parivuotiaana ja on ollut samassa paikassa kolme neljä vuotta, voi huoltajuuden saaminen olla vaikeaa.Lapsen siirtämistä sijoituskodista pidetään usein tällaisissa tapauksissa lapselle vahingollisena.

Huostaanoton purkamista käsiteltäneen oikeudessa syksyllä. Siihen saakka tytär pysyy Oslossa. Isä jatkaa taisteluaan.

Tilanne on isän kannalta tarkasteltuna varsin vähän toivoa herättävä. Tässä käydään taistelua Daavidin ja Goljatin välillä – sillä erolla, että Goljatin suomalainen sisarpuoli – Helsingin kaupungin sosiaalitantta-armeija – on sitonut pienemmän Daavidin kädet selän taakse ja on snutannut tämän ainokaisen aseen.

Mitä virkaa on tällaisella lastensuojelulla?

Jos äiti on mokannut, miksi siitä rangaistaan minua ja lasta, isä kysyy?

Tämä sama äiti tuomittiin siis Vantaan käräjäoikeudessa torstaina 11-kuukautisen poikansa heitteillepanosta ehdolliseen vankeuteen vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi. Hän jätti lapsen viime lokakuussa vähissä vaatteissa pensaaseen bussipysäkin taakse vilkkaan kadun viereen.

Eräissä tapauksissa tulee mieleen se, olisiko pakkosterilointi syytä ottaa uudelleen käyttöön suloisessa Suomessamme?

Vaikka lapsella on oikeus biologisiin vanhempiinsa, kaikki eivät sovi lasten vanhemmiksi. Tällaisten ihmisten kohdalla olisi – omasta mielestäni – todellakin syytä miettiä sterilisaatiota.

Jo pelkästään lastensuojelullisten syiden vuoksi.

Kun kyseessä on äiti, sama mantra ja tanttamölinä kuuluu kukkahattukuoron suusta. Vaikka äiti olisi kuinka huono ja kyvytön huolehtimaan edes itsestään, hänelle annetaan mahdollisuuksia ja tilaisuuksia – jos hän suhtautuu oikein sosiaalitanttoihin.

Kuten tässäkin tapauksessa. Äidiltään jo huostaan otettu lapsi annettiin tälle edesvastuuttomaksi tunnetulle biologiselle äidilleen lomailemaan – ilman valvontaa.

Kuitenkin lapsestaan – ilmeisesti – huolehtimaan kykenevän isän oikeuksilla pyyhitään takamusta. Samoin lapsen . Jokaisen lapsen on paras elää ja kasvaa biologisten vanhempiensa kanssa – sikäli kun nämä pystyvät vanhemmuuteen.

Tällainen Norjaan yksinään jätetyn lapsen tapaus on kaikkien näiden tapausten joukossa vielä karmeampi. Lapselta on riistetty viranomaisten toimesta identiteetti, perhe, sukulaiset ja kansallisuus.

Kenen on vastuu?

Kas siinäpä kysymys… Sen voin kuitenkin väittää, ettei tässä tapauksessa kuitenkaan isän eikä tyttären.

He ovat uhreja.

Lähteet: STT, Wikipedia, HS

 

Pieni järjen tuulahdus Hyysärissä

HS – eli Pravda – on yllättänyt jo pariinkin otteeseen.

Tiukan monikulttuurinen ja ylisuvaitsevainen valtakunnallinen propagandatorvemme on nimittäin julkaissut parin kuluneen päivän aikana kaksi varsin paljon normaalista toimituspolitiikastaan poikkeavaa kirjoitusta.

Eilisessä tiistain lehdessä toimittaja Paavo Tukkimäki arvioi nykyisen maahanmuuttopolitiikkamme uutisointia kirjoituksessaan Ruoskintaa vai itseruoskintaa?

Tukkimäki toteaa kirjoituksessaan, että noin puolet katuryöstöjen tekijöistä kuuluu Helsingissä etnisiin vähemmistöihin, erityisen usein he ovat somaleja tai romaneja. Pääkaupungin raiskauksista 40 prosentissa epäilty on ollut taustaltaan ulkomaalainen.

Hän viittaa myös erääseen toiseen uutiseen. Nimittäin siihen, jossa kerrottiin, että maahanmuuttajien rikollisuuden taustalla on usein huono-osaisuus.

Tukkimäki muotoilee kommenttinsa näin:

Mikä tätä maata tai tänne tulijoita oikein riivaa?

Yksi tapa vastata on kansallinen itseruoskinta. Syy on meissä suomalaisissa; virallinen ja joka kansalaisen oma epävirallinen kotouttamisohjelma ei vain toimi. Se ei auta maahanmuuttajia sopeutumaan tähän monella tavoin kylmään, kummalliseen ja vieraskauhuiseen maahan.

Toinen vastaus on tulijoiden ruoskinta, muukalaisviha. Moni tarttuu ruoskaan, jos ei nyt ihan konkreettisesti niin ainakin kuvaannollisesti ajaakseen ”pahan” pois keskeltämme. Kuuluhan jo alkeellisimpiinkin käytössääntöihin, että vieraat ovat kohteliaita, sävyisiä ja kunnioittavat isäntäväkeään.

Ja miten ovat tulijoiden omat kotiutumisohjelmat, joilla he aktiivisesti hakevat paikkaansa yhteiskunnassa. Onko sellaisia ja miten ne toimivat? Vai olisiko silläkin puolella syytä itseruoskintaan?

Vai ollaanko koko asiassa vain turhan hätäisiä, parantaisiko aika nämäkin haavat?

Vastausta en tiedä, olen yhtä ymmällä kuin romanialaisten kerjäläisten kanssa: inhimillisyys vaatisi yhtä, järki tolkuttaa ihan toista.

Olen myös yrittänyt miettiä, missä maassa maahanmuutosta ei ole syntynyt myös kärsimysnäytelmää. Ruotsi oireilee, samoin Norja, Tanska, Saksa, Ranska, Britannia, Hollanti… Jääkö listalta vain Monaco?

Tässä tulee erään valtiomiehen viisaus mieleen. Nimittäin se, että kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen.

Eivät ongelmat eivätkä niiden syyt katoa hyssyttelyllä eivätkä valehtelulla. Eivätkä ne ainakaan katoa valtakunnan pääinkvisiittorin järjestämillä näytösoikeudenkäynneillä.

Teppo Moisio puolestaan kysyy tänään, että loiko media ilmiön?

Hän kertoo saaneensa negatiivista palautetta ja että häntä on hyssyttelijöiden ja monikulturistien suunnasta ehditty jo syyttää Helsingin ns. skiniongelman pahentamisesta.

Syyksi hän mainitsee kirjoituksensa helmikuun lopulla. Hän kirjoitti taustoista, jotka johtivat viidenkymmenen nuoren joukkotappeluun Elielinaukiolla. Jutun kuvissa poseerasi kaksi nuorta naista.

”Julkisuuttahan ne skinit juuri haluavat”, maahanmuuttajien kanssa työtä tekevä nainen ripitti minua keskustelutilaisuudessa. ”Media ei pelkästään kirjoita ilmiöistä, se myös luo niitä.”

Ja kieltämällä keskustelu ja lakaisemalla ongelmat – sekä etenkin niiden todelliset syyt – piiloon asiat hoituvat kuin itsestään? Näinkö on maahanmuuttajien kanssa töitä tekevä nainen?

Eikö piilottelua tärkeämpää olisi kuitenkin selvittää, miksi nämä nuoret ovat muuttuneet maahanmuuttajavastaisiksi? Kaikkeen inhimilliseen käytökseen on syynsä. Omat kokemukset ovat kuitenkin huomattavasti opettavampia kuin pelkkä kuultu, nähty tai luettu totuus.

Jutun julkaisua seuraavana viikonloppua skinejä oli keskustassa enemmän kuin aikoihin. Skinejä – tai ”hitleristejä” kuten nuorisotyöntekijät skinheadien vähemmän aatteellista nuorta alajaosta kutsuvat – on kuitenkin ollut asemanseudulla jo ennen kuin he nousivat otsikoihin.

Skini-ilmiö on nousussa eikä se katoa sillä, että sen vaikenee kuoliaaksi.

Päinvastoin, nyt olisi syytä nostaa kissa pöydälle ja pohtia, mistä on kyse.

Aivan… Ehkä näillä kukkahattutädeillä on luuranko kaapissaan ja muutama synti plakkarista tunnustamatta. Moisio pukee tämän jutussaan sanoiksi seuraavasti:

Evästeeksi ajatuksille: keskustan etsivää nuorityötä tekevässä Katuluotsi-yksikössä on pohdittu, onko rasismin nousu vastareaktio sille, että maahanmuuttajat näkyvät yhä enemmän Helsingin katukuvassa.

Sanansaattajan syyttelyn sijaan kannattaisi pohtia, mitä tehdä itse asialle. Pahimmassa tilanteessa edessä saattaa olla rasistien ja maahanmuuttajanuorten välien kärjistyminen ennakkoluulojen ja koston kierteeksi.

Totta sekin. Moisio on tämän kirjoituksen perusteella sanansaattaja. Vanhan viisauden mukaan huonon viestin tuojat ammutaan. Mutta ei Moisiokaan täysin syyntakeeton ole.

Alkuperäinen helmikuussa kirjoitettu artikkeli oli kuvavalintoineen ja keskiolutkorilavastuksineen varsin raflaava ja Hyysärin normaalin toimituspolitiikan mukainen.

Homma lipsahti pahemmaksi heti tuon helmikuisen jutun jälkeen. Pari päivää tuon jutun julkaisemisen jälkeen Moisio teki Mika Illmanit – l. ryhtyi tulkitsemaan lakia by oma hiha ja hattu. Hän kirjoitti jutun joka oli otsikoitu Natsisymbolien julkinen käyttö on lain harmaata aluetta.

Laissa kun ei ole harmaata aluetta. Laki on regulaatiojärjestelmä joka erottaa sallitun ja kielletyn toisistaan.

Ihmisten ulkonäön kriminalisoiminen ei ole omiaan aiheuttamaan muuta kuin kapinaa kieltoa kohtaan – etenkin nuorisossa. Kielletty hedelmä on edelleen paras hedelmä. Kuka sitten päättää loppukädessä siitä mikä on sallittua ja mikä kiellettyä? Lain mukaan eduskunta – ei Helsingin sanomien toimittaja eikä valtionsyyttäjä.

Tuon saman pesuveden mukana menisivät muuten – nykyisen oikeusjärjestelmän pohjalta – myös vasemmiston symbolit. Puhumattakaan kaikkien ei-äärilaitaa edustavien poliittisten, aatteellisten tai uskonnollisten yhteisöjen symboleista

Tämän toisen jutun kirjoittamisen jälkeen näyttäisi käyneen niin, että Moisio on saanut muutakin palautetta kuin tuossa kirjoituksessaan mainitseman maahanmuuttajien kanssa työskentelevän naisen palautteen.

Kun asiaa tutkii tuolta kannalta – ja muistaa samalla, että HS:n levikki on romahtanut toimituspolitiikan vuoksi – tämä tänään julkaistu kirjoitus ei tavallaan kuitenkaan yllätä.

Pravdankin toimituksessa on pakko myötäillä myös yhteiskunnan yleistä ilmapiiriä. Tai ainakin vähintään tunnustaa olemassa olevat tosiasiat.

Totuus on se, että yksikulttuurinen kansallisvaltio on turvallinen jäsenilleen. Monikulttuurisuus tuo mukanaan erilaisia ryhmiä. Se tuo myös mukanaan näiden erilaisten ryhmien välistä kilpailua, taistelua resursseista, ennakkoluuloja ja jopa suoranaista väkivaltaa.

Monikulttuurisuus synnyttää rasismia, joten ei ole mikään ihme, että syylliset haluavat vaientaa keskustelun ja syyttää omien toimiensa seurauksia.

Kun tämä asia on näköjään – ainakin osittain – ymmärretty myös Pravdan toimituksessa, toivoa sopii, että se mikä on kansalaisten katutasolla kokeman elämän perustotuus, aukeasi nyt myös päättäjille.

Kovin kaukana nämä päättäjät ja heitä – muka – valvova valtamedia ovat olleet pitkään eletystä elämästä ja nykyisestä suomalaisesta todellisuudesta.

Toivotaan, että kehitys jatkuu samanlaisena…

Lähde: HS

Jk. Kehitys tosin saattaa palata takaisin pakkaselle. Uutinen nimittäin kertoo Hyysärin nimittäneen Reetta Rädyn toimituspäällikökseen. Googlaamalla saa varsin hyvän kuvan tästä tomerasta, foliohattuisesta ja väsymättömästä tyttelistä.

Asian toista puolta kuvaa nimimerkki P:n toteamus Jussi Halla-ahon vieraskirjassa:

Reetta Rädyn pestaaminen toimituspäälliköksi viittaa siihen, että Helsingin Sanomat pyrkii tosissaan täyttämään aukkoa, jonka huumorilehti Pahkasian lopettaminen jätti jälkeensä.

 

Enemmistö – Astrid ? Onko suhteellisuudentaju kateissa ?

Enemmistö puhuu vähemmistöstä. Näin otsikoi päivän Pravda.

Mitä? ”Venäläisviha – suomalaisen yhteiskunnan haaste?” on otsikkona seminaarissa, jossa pohditaan venäläisvähemmistömme asemaa. Syytä on, sillä ryssittely ja ennakkoluulot ovat arkipäivää.

Vai niin? Ja mikähän mahtaa olla lähde?

Henkilökohtaisesti – täältä maan pinnalta tarkastellen – näyttää siltä, että kaikesta huolimatta juuri venäläiset – ja tietenkin virolaiset – ovat parhaiten maahamme sopeutunutta maahanmuuttajajoukkoa. Tuo ryssittely ja ennakkoluulot näyttäisivät olevan lähinnä ennakkoluuloisen hyysäri-, kukkahattutäti- ja toimittajajoukon ennakkoluuloista kuvitelmaa.

Minä olen huomattavasti huolestuneempi Todellisesta rasismista. Siitä, joka syntyy toiselta puolelta maapalloa saapuvien maanmuuttajien toimien seurauksena. Sellaisten, jotka eivät halua sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen pelisääntöihin.

Mutta mitäpä sitä voisi vaatiakaan ymmärryksen osalta sellaiselta – kotimaiselta – joukolta, joka on onnistunut irrottautumaan todellisuudesta…

Kuka puhuu? Maahanmuuttoministeri Astrid Thors, vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää ja kahdeksan muuta asiantuntijaa, joita kaikkia yhdistää se, että yksikään ei ole itse suomenvenäläinen. Vähemmistö ei ole paneelissa edes vähemmistössä.

Ehkäpä suomessa asuvat venäläiset eivät näe asiaa samanlaisena ongelmana kuin tämä kukkahattukuoro? Ehkäpä he eivät näe myöskään itseään suomenvenäläisenä vähemmistönä…

Ja kun enemmistöstä puhutaan…

Vaatii aika erikoista maailmankuvaa pitää huonosti suomea osaavaa ja suomenruotsalaista identiteettiään jatkuvasti korostavaa maanmuuttoministeriä enemmistön edustajana…

Puhumattakaan siten vähemmistövaltuutetusta…

Miten tuleekaan mieleen tämä vanha juttu:

KADONNUT

Suhteellisuudentaju. Löytäjä saa pitää.
T: Kukkahattusakki

Yhteisten rahojen käyttäminen tällaisiin projekteihin on rahojen kaatamista suoraan sinne kuuluisaan Kankkulan kaivoon. Nämäkin rahat olisi voinut suunnata huomattavasti paremmin. Esimerkiksi maahanmuuttajien opetukseen perusasioissa.

Suomen kielessä sekä niissä asioissa joita Suomessa saa tehdä ja ei saa tehdä.

Lähde: HS

 

Kristiina Kouros – ihmisoikeuksien puolustaja?

Kirjoitin eilen islamilaisen lain – sharian – muodostamasta nykyisestä ja selvästä uhkasta yhteiskuntajärjestyksellemme, oikeusjärjestelmällemme ja yleismaailmallisille ihmisoikeuksille.

Viitasin tuossa kirjoituksessani Ihmisoikeusliitossa työskentelevän Kristiina Kouroksen lausuntoihin.

Kouros jatkaa valitsemallaan tiellä.

Tänään hän kommentoi Taneli Kylätaskun kirjoittamassa ultrasuvaitsevaisessa Kotimaassa julkaistussa artikkelissa.

Islamilainen laki ja ihmisoikeudet ovat yhteen sovitettavissa. Keskustelun lähtökohtana ei siksi pidä olla vaatimus uskonnon hylkäämisestä. Valitettavasti näin kuitenkin usein on, Kouros sanoo.

Tuota noin… Ei kai kukaan ole tosissaan vaatinut islamin uskon hylkäämistä Minusta täällä on vaadittu lähinnä islamin sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan – a´la Suomen tataarit. ja se mikä Kouroksen lausunnossa on täysin käsittämätöntä on se, että hän ilmoittaa islamilainen lain ja ihmisoikeuksien olevan yhteen sovitettavissa.

Olen täysin eri mieltä Kouroksen kanssa.

Käykääpä tutustumassa – noin muistinvirkistämisen merkeissä – mitä sharia tarkoittaa todellisuudessa.

Kouros päästelee suustaan ihmisoikeusaktivistille täysin käsittämätöntä tekstiä. Hänen mielestään naisten heikon aseman yhdistäminen islamiin uskontona ei ole perusteltua, eikä sellainen retoriikka myöskään edistä naisten oikeuksien kehittymistä. Sen sijaan naisten oikeuksia loukkaavien tapojen oikeutusta voidaan murentaa nostamalla esille Koraaniin liittyviä sukupuolten välistä tasa-arvoa korostavia sääntöjä ja ohjeita.

Naisen asema islamissa perustuu tapoihin – jotka taas perustuvat Koraaniin ja sen tulkintaan.

Käykääpä katsomassa mitä Risto Tammi sanoo asiasta itse asiassa kuultuna.

Kourosin mukaan Koraanin hengen mukainen tulkinta parantaisi monessa kysymyksessä naisten asemaa. Koraani on islamilaisen lain tärkein oikeuslähde, mutta naisen asemaan liittyvissä kysymyksissä islamilainen perimätieto on usein ristiriidassa Koraanin kanssa.

Kourosin ongelma on se, että naiset – eivätkä ihmisoikeusaktivistit – ole oikeutettuja tulkitsemaan Koraania. Koraanin tulkinta on varattu fundamentalisteille ja osa näistä tulkitsijoista haluaa laajentaa shariaa koskevan tulkinnan koskemaan myös ateisteja ja kristittyjä.

Kouros suvaitsee itsensä ja arvonsa ihan omalla lapiotyöllään kivitettäväksi tai hirtettäväksi hautaan.

Keskiverto musliminaisia maailmassa yhdistää kolme asiaa: he ovat köyhiä, lukutaidottomia ja asuvat maaseudulla. Näiden naisten vapauttaminen ei Kourosin mukaan onnistu kertomalla heille YK:n yleismaailmallisesta ihmisoikeusjulistuksesta, joka ei merkitse heille mitään.

Olen taas täysin eri mieltä Kourosin kanssa. Oma kokemukseni maailmalta sanoo, että opettamalla kehitysmaiden – myöskin islaminuskoiset – naiset lukemaan, ymmärtämään oma arvonsa, sanomaan ”ei” lapsentekokoneena toimimiselle ja takaamalla näille jonkin asteinen vanhuudenturva, voidaan saada maailman väestöräjähdys kuriin ja ihmisoikeudet toteutettua myöskin siellä vähemmän vauraassa maailmassa.

Jos hänelle sen sijaan kerrotaan Jumalan oikeudenmukaisuudesta ja niistä mahdollisuuksista, joita hänen oma uskontonsa sisältää, toivo syttyy hänen silmissään.

Eikä.

Tuolla tiellä päästään siihen, että shariaa aletaan tulkita myös koskemaan ateisteja ja kristittyjä ja edesautetaan fundamentaalisen islamin voimistumista ja maailmanvalloitusta.

Kouros on väärällä tiellä. Toivottavasti hän löytää oikean polun – ennen kuin on liian myöhäistä

Lähde: Kotimaa

Päivitys 30.10.2007: Myös Kekke on kirjoitellut Kristiinan seikkailuista monikulttuurisuuden ihmemaassa.