Kun luen näistä lastensuojeluun liittyvistä vääryyksistä, minulle tulee aina paha olo.
Tällä kerralla on kyse suomalaisen isän taistelusta norjalaista byrokratiaa ja lastensuojeluhelvettiä vastaan. Tämä tarina alkaa vuodesta 2000 ja on tavanomaisen ruma.
Näin alkuun mainittakoon, että lastensuojeluhelvetissä vallitsee eräs perustotuus – isät sivuutetaan usein – l. yleensä aina – lasten huoltajuudesta ja sijoituksista päätettäessä.
Vuonna 2006 julkaistussa tutkimuksessa selvisi, että lapsi määrätään edelleen, kaikista oikeudenmukaisuus- ja tasa-arvopuheista huolimatta, asumaan isän luo vain joka kolmannessa käräjäoikeuden päätöksistä.
Suomessa käsitellään vuosittain noin 42 000 lapsen huoltoa, asumista tai tapaamisoikeutta koskevaa asiaa. Niistä noin 2 000 on alioikeuksissa käsiteltäviä huoltajuusriitoja. Isät laittavat oikeusprosesseja vireille jo lähes yhä usein kuin äidit.
Mutta sivuuttaminen on kuitenkin edelleen jokapäiväinen käytäntö – myös muissa Pohjoismaissa.
Tähän sivuuttamiseen on törmännyt myös omista ja lapsensa oikeuksista taisteleva helsinkiläismies, jonka 12-vuotias tytär on yhä Norjassa, vaikka miehelle on määrätty oikeuden päätöksellä oman lapsensa yksinhuoltajuus Suomessa. Aluksi tytön huoltajuus oli hänen suomalaisella äidillään. Tytär otettiin huostaan Suomessa vuonna 2002, koska äidin ei katsottu päihteidenkäytön vuoksi kykenevän huolehtimaan lapsestaan.
Kun kuusivuotias tytär oli äitinsä luona lomalla kesällä 2002, äiti vei lapsen luvatta Osloon.
Suomalaiset sosiaaliviranomaiset ottivat kyllä norjalaisiin kollegoihinsa yhteyttä kuukauden kuluttua Norjaan menosta, mutta eivät vaatineet lapsen palautusta. Äitiä yritettiin houkutella Suomeen päihdehoitoon.
Pian Oslon lastensuojeluviranomaiset alkoivat saada perheestä huolestuneita ilmoituksia. Kesällä 2003 tytär otettiin huostaan päihtyneeltä äidiltä. Hänet sijoitettiin norjalaiseen lastenkotiin ja sieltä sijoitusperheeseen.
Huomaatteko, että suomalainen lastensuojelu on perusteiltaan kieroutunut eikä vastaa tarkoitustaan?
Lapsen edulla ei ole tälle Yhden Totuuden Kukkahattutätien muodostamalle armeijalle mitään todellista merkitystä.
Tärkeintä näyttää olevan se, että Pyhän Byrokratiuksen ikävimpien periaatteiden mukaan lastensuojelun – ja muun sosiaalitoimen asiakkaat – ovat vain tilastolukuja joilla saadaan lisää määrärahoja budjettiin. Ja – ainakin osaa heistä – pidetään hallintoalamaisina ja jopa suorastaan rikollisina.
Ihmisiä – isiä, äitejä ja lapsia.
Äiti on palannut Suomeen – ilman tytärtä. Suomalainen tytär asuu yhä norjalaisessa sijoitusperheessä, vaikka isä sai yksinhuoltajuuden omaan lapseensa viime joulukuussa.
Yksinhuoltajuutta isä rohkaistui hakemaan viime syksynä sen jälkeen, kun kuuli äidin jättäneen toisen lapsensa heitteille Myyrmäessä. Myönteinen huoltajuuspäätös tuli 17. joulukuuta.
Oslon käräjäoikeus ei ole kuitenkaan vaivautunut selvittämään, olisiko isästä ollut Norjaan jääneen tytön huoltajaksi – puhumattakaan siitä, että yhteispohjoismaisia sopimuksia ja menettelytapoja olisi vaivauduttu norjalaisviranomaisten toimesta noudattamaan tai edes kunnioittamaan. Suomen oikeusministeriö on – isän aloitteesta – toimittanut Norjaan Euroopan neuvoston yleissopimuksen mukaisen pyynnön huoltajuuden tunnustamisesta.
Lainsäädäntöneuvos Markku Helinin mukaan oikeusministeriöllä on yksi keino Norjaan viedyn tytön asian ajamisessa: se voi pyytää Norjaa tunnustamaan huoltajuuspäätöksen Euroopan neuvoston yleissopimuksen mukaisesti.
Se, mitä asianosaisen pitäisi tässä tehdä, on yrittää saada huostaanotto puretuksi vetoamalla siihen, ettei lastensuojelun tarvetta enää ole, koska lapsella on huoltaja, joka kykenee häntä hoitamaan. Norjalaiset päättävät sitten lakiensa mukaan, miten menettelevät.
Helinin mukaan tämänkaltaisia kiistoja ratkotaan lapsen edun ehdoilla.
Helin ei ota kantaa siihen, toimivatko suomalaiset sosiaaliviranomaiset oikein antaessaan huostaan ottamansa lapsen jäädä Norjaan.
Vaikka joku virhe olisi tapahtunut, se ei auta tämänhetkiseen ongelmaan, jos tavoite on lapsen palauttaminen.
Tämä on asia, jota ei pidä lakaista kuitenkaan maton alle. Vastuulliset olisi syytä saada leivättömän pydän ääreen – niin vakavista asioista tässä on kuitenkin kyse.
Nimittäin.
Suomalaiset lastensuojeluviranomaiset eivät tutkineet isän olosuhteita ja antoivat totuudenvastaisesti ymmärtää, ettei hän olisi ollut lapsen kanssa tekemisissä. Isä pitää – aivan oikeutetusti – tapahtunutta selvänä virkavirheenä. Hän on tehnyt sosiaaliviranomaisten toiminnasta rikosilmoituksen, hallintokantelun ja vetoomuksen EU:n parlamentille.
Myös isän norjalainen asianajaja Harald Hodt arvioi, että sekä Suomen että Norjan lastensuojeluviranomaiset tekivät vuonna 2003 aivan liian vähän työtä tytön palauttamiseksi:
Oikeuskäsittelyssä Norjassa tehtiin karkea virhe, sillä isää ei missään vaiheessa pidetty osapuolena jutussa, vain äitiä. Lastensuojelukysymyksiä ratkova Fylkesnemda antoi tuolloin vastuun lapsesta Oslon kunnalle. Myöhemmässä tuomioistuinkäsittelyssä isä ei taaskaan ollut osapuolena.
Norjan lastensuojeluviranomaiset eivät ole korjanneet virhettään, vaikka isä on itse ollut aktiivinen osapuoli asiassa. He eivät kommentoi yksittäisiä tapauksia, kuten ei asiaa Suomessa hoitanut Helsingin kaupungin sosiaalivirastokaan.
Helsingin kaupungin Sosiaaliviraston lakimies Karri Välimäki sanoo, ettei tunne tapausta. Isän kertoman perusteella kuulostaa kuitenkin siltä, että suomalaisviranomaiset eivät ole menetelleet oikein antaessaan huostaan otetun lapsen jäädä äidin kanssa ulkomaille:
Vastuu lapsesta säilyy sosiaalilautakunnalla. Jos näin ei olisi, meidät olisi liian helppo hoitaa pois pelistä tahdonvastaisissa lastensuojeluasioissa viemällä lapsi rajan yli.
Tämähän on varsin mielenkiintoista – etenkin kun vertaa Välimäen kantaa esimerkiksi Kerstin Campoyn ja Outi Kosken tapauksiin.
Muistatte varmaan?
Nyt kyseessä oleva suomalaislapsi on ollut Norjassa samassa sijoitusperheessä nelisen vuotta. Mitä kauemmin aikaa kuluu, sitä vaikeampaa sijoituskotipäätöstä on pyörtää.
Hodt arvioi tilannetta näin:
Jos lapsi on otettu huostaan vaikka parivuotiaana ja on ollut samassa paikassa kolme neljä vuotta, voi huoltajuuden saaminen olla vaikeaa.Lapsen siirtämistä sijoituskodista pidetään usein tällaisissa tapauksissa lapselle vahingollisena.
Huostaanoton purkamista käsiteltäneen oikeudessa syksyllä. Siihen saakka tytär pysyy Oslossa. Isä jatkaa taisteluaan.
Tilanne on isän kannalta tarkasteltuna varsin vähän toivoa herättävä. Tässä käydään taistelua Daavidin ja Goljatin välillä – sillä erolla, että Goljatin suomalainen sisarpuoli – Helsingin kaupungin sosiaalitantta-armeija – on sitonut pienemmän Daavidin kädet selän taakse ja on snutannut tämän ainokaisen aseen.
Mitä virkaa on tällaisella lastensuojelulla?
Jos äiti on mokannut, miksi siitä rangaistaan minua ja lasta, isä kysyy?
Tämä sama äiti tuomittiin siis Vantaan käräjäoikeudessa torstaina 11-kuukautisen poikansa heitteillepanosta ehdolliseen vankeuteen vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi. Hän jätti lapsen viime lokakuussa vähissä vaatteissa pensaaseen bussipysäkin taakse vilkkaan kadun viereen.
Eräissä tapauksissa tulee mieleen se, olisiko pakkosterilointi syytä ottaa uudelleen käyttöön suloisessa Suomessamme?
Vaikka lapsella on oikeus biologisiin vanhempiinsa, kaikki eivät sovi lasten vanhemmiksi. Tällaisten ihmisten kohdalla olisi – omasta mielestäni – todellakin syytä miettiä sterilisaatiota.
Jo pelkästään lastensuojelullisten syiden vuoksi.
Kun kyseessä on äiti, sama mantra ja tanttamölinä kuuluu kukkahattukuoron suusta. Vaikka äiti olisi kuinka huono ja kyvytön huolehtimaan edes itsestään, hänelle annetaan mahdollisuuksia ja tilaisuuksia – jos hän suhtautuu oikein sosiaalitanttoihin.
Kuten tässäkin tapauksessa. Äidiltään jo huostaan otettu lapsi annettiin tälle edesvastuuttomaksi tunnetulle biologiselle äidilleen lomailemaan – ilman valvontaa.
Kuitenkin lapsestaan – ilmeisesti – huolehtimaan kykenevän isän oikeuksilla pyyhitään takamusta. Samoin lapsen . Jokaisen lapsen on paras elää ja kasvaa biologisten vanhempiensa kanssa – sikäli kun nämä pystyvät vanhemmuuteen.
Tällainen Norjaan yksinään jätetyn lapsen tapaus on kaikkien näiden tapausten joukossa vielä karmeampi. Lapselta on riistetty viranomaisten toimesta identiteetti, perhe, sukulaiset ja kansallisuus.
Kenen on vastuu?
Kas siinäpä kysymys… Sen voin kuitenkin väittää, ettei tässä tapauksessa kuitenkaan isän eikä tyttären.
He ovat uhreja.
Lähteet: STT, Wikipedia, HS
Kullervo Kalervonpoika 
