SDP:n suunnasta tulevia kommentteja seuratessa demokratiaan uskovaa ihmistä alkaa (tai ainakin luulisi alkavan) jo ihan oikeasti huolestuttamaan kyseisen puolueen ajama agenda. Vielä huolestuttavampaa on tietenkin tässä se,  (jos ja/tai ) kun tietää oman poliittisen maailmankuvansa olevan jokseenkin demareiden maailmankuvan peilikuva, mitä demarit ovat Sinun tai minun varalleni suunnitelleet – rangaistuksena väärien mielipiteiden esittämisestä.

Termi nollatoleranssi tarkoittaa (näin aluksi) tässä  demareiden luomassa uuskielessä nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa kritisoivien, demarien määrittämän ns. vihapuheen (aivan sama asia) ja ns. äärioikeistolaisten mielipiteiden (aivan sama asia) mielipiteiden esittämisen kieltämistä – eli perustuslain kieltämää ennakkosensuuria ja mielipiteen- ja sananvapauden rajoittamista (jopa kieltämistä). Jatkossa siihen saatetaan niputtaa yleinen hallituksen tai EU:n vastaisuus.

Vanhempi polvi saattaa muistaa seuraavaksi täällä lainattavan Jouni Backmanin edelliset puuhat. Sisäministerinä toimiessaan hän väänsi aika suoraviivaisesti oman tahtonsa mukaisesti läänien uudistuksen. Tämä Backmanin ihan omasta voimantunnostaan repimä uudistus todettiin sitten pari vaalikautta myöhemmin täysin epäonnistuneeksi byrokraattiseksi voimannäytöksi – ja läänit lakkautettiin.

(Äänestäjät tosin palkitsivat Savon Suuren Ajattelijan potkimalla tämän (ikävä kyllä vain väliaikaisesti) pois eduskunnasta.)

Käsi sydämelle, miten muuten kuin sensuuripuheeksi voi käsittää Backmanin suustaan laukoman väitteen siitä, että Suomessa pitää ottaa käyttöön nollatoleranssi kaikkeen sellaiseen kommentointiin, joka voi vaikuttaa asenteisiin esimerkiksi maahanmuuttajia kohtaan?

Ikävä kyllä, sotien jälkeisinä vaaran vuosina Suomen kommunismilta pelastaneet demarit alkavat joutsenlaulussaan valumaan lähinnä kansandemokraattisten poliittisten menettelytapojen synkkää suota.

Käytännössä tällä pyritään rajoittamaan vaalitappion kärsineiden puolueiden ja sen edustaman politiikan arvostelua.

Siellä missä rajoitetaan sananvapautta, siellä rajoitetaan nopeasti myös kansalaisten fyysistä vapautta – samoihin syihin perustuen. Meillä on jo nähty kuinka ns. katoavaa kansanhuumoria esittävän verbaalitaiteilijan alapäähuumori on johtanut vapauden rajoittamiseen – kohdistuessaan päättäjiin

Demarit ovat vaarallisella tiellä yrittäessään estää sananvapauden rajoittamisellaan lopunaikojen syöksymistään poliittiseen marginaaliin. Kun lailliset keinot oman viestin perille saamiseen loppuvat,  myös mielipiteidensä vuoksi kriminalisoitu ihminen ajetaan yhteiskunnan ulkopuolelle.

Ympyrä on sulkeutunut.

Pahimmillaan voi näyttää ulkopuolisen silmissä siltä, että vuoden 1918 pakottamisen ja aggression  henki on palannut SDP:n sisään ja voi siellä hyvin.

Siitä ilmapiiristä sananvapaus, yhdenvertaisuus ja kansalaisoikeudet ovat kaukana.

Lähde: YLE

Site Meter

KO

Mainokset

Tiedän jo tätä kirjoittaessani, että tämä lyhyt kirjoitus tulee aiheuttamaan pienehkön myrskyn vesilasissa – jos lasissa ollut  neste ei ole ajautunut sitä ennen näennäissuvaitsevaisen lukijan sieraimeen.

Nämä näennäissuvaitsevaiset suomalaiset ovat tanssineet Norjan terrorihyökkäysten uhrien haudoilla polskaansa ja käyttäneet toisten kuolemaa ja kärsimystä omien kyseenalaisten sisäpoliittisten näkemystensä vetojuhtina.

Kun tämä joukko syyttelee esimerkiksi Jussi Halla-ahoa ja epämääräisesti äärioikeistoksi määriteltyä kansanosaa suomalaisista  Anders Behring Breivikin teoista Oslossa ja Utøyassa, olisiko syytä miettiä asioita hieman toisestakin suunnasta?

Kun alaikäisiä lapsia suojellaan pohjoismaissa lapsiin kohdistuvalta mainonnalta, seksuaalisuudelta ja muualtakin pahalta, miten voi olla mahdollista, että alle 18-vuotiaita (joilla ei ole äänestysoikeutta) voidaan pitää laillisissa poliittisissa nuorisojärjestöissä propagandan ja mielenmuokkauksen kohteina?

Eli lyhyesti, miksi poliittiset lapsi- ja  nuorisojärjestöt sekä niiden kautta tehtävä aivopesu eivät ole kriminalisoituja lainsäädännössä?

Site Meter

KO

Hieman omalaatuisesti kuolleiden kunnioittamisen,sananvapauden ja kansanvallan ymmärtänyt SDP:n puoluesihteeri Mikael Jungner aloitti välittömästi Norjan tragedian jälkeen  ruumiiden päällä tapahtuvan kiihotustanssinsa – valjastaen yhden psykopaatin murhaamat Oslon ja Utøyan uhrit railakkaasti omien poliittisten päämääriensä vetojuhdiksi. Tänään  (tiistaina 26.7.2011) hän lupaa kovia otteita oikeistoa kohtaan Ilta-Sanomien paperiversion julkaisemassa haastattelussa.

Hän uhkailee toisinajattelijoita (oikeistolaisia) heti suruajan päättymisen jälkeen tapahtuvalla  hiljentämisellä – keinoja näihin pogromeihin Jungnerin mukaan (Suomessa äskettäin vaalitappion kärsineet javaalilupausten pettämisellä hallitukseen päässeet) demarit saattavat pohtia jopa yhteisellä pohjoismaisella tasolla…

Jungnerin suurin huoli on tuon jutun mukaan se, että monelle nuorelle saattaa syntyä sellainen kuva, että (ääri)oikeistolainen politiikka on jotenkin sallittu.

(…huokaus…  toim.huom.)

Samaan villiin rytmiin tanssimaan hautojen päällä on lähtenyt mukaan myös Erkki Tuomioja – jonka ajatusmaailma näiden väkivaltatekojen  lopettamisesta lailliset aseet kieltämällä tuntuu entistä tarkoitushakuisemmalta ja järjettömämmältä.

Norjassa on eräs maailman tiukimmista aselainsäädännöistä. Se ei estänyt kuitenkaan Oslon ja Utøyan tragedidoiden tapahtumista.  Tuomioja ei ymmärrä sitä, että tiukentamalla lainsäädäntöä aseiden ympärillä ei poisteta aseita rikollisten saatavilta – päin vastoin, ne suorastaan kerätään rikollisille valtiovallan toimesta.

Myös vasemmistoliittolainen, entinen anarkisti ja  jalkapallon (ajoittain varsin väkivaltaisia)  lieveilmiötä harrastava tosiduunari Paavo Arhinmäki, pääsi paljastamaan todellisen puolen itsestään ministerin asemassa.

Arhinmäki oli samoilla linjoilla Jungnerin kanssa –  joka taas ei yhtään ihmetytä. Vasemmiston perinteiset poliittiset keinot ovat pääsääntöisesti päättyneet  (jos vasemmisto on voittanut tai saanut huseerata vapaasti)  poliittiseen terroriin, sananvapauden poistamiseen, ihmisoikeusloukkauksiin ja vastustajien alistamiseen/eliminointiin.

*  *  *

Tämän poliittista kritiikkiä sisältävän yhteiskuntakriittisen tekstin  vihakirjoituksen kirjoittaja odottaa täällä pimeässä kellarissa Jungnerin mainostamia kovia otteita.

Katkotteko sormia  ja revitte irti kynsiä – vai riittääkö pelkkä toisinajattelijoiden   äärioikeistolaisten pieksentä? Tuleeko sähköshokkeja, alistamisraiskauksia, insuliinia tai vesikidutusta? Pehmeitä vai kovia menetelmiä? Stasin vai CIA:n mallin mukaan?

Ja tärkeimpänä kaikesta, pystyykö toisinajattelija äärioikeistolainen vaikuttamaan mihin Gulagiin joutuu?

(Vasemmistolainen suvaitsevaisuus on aika omituinen laji suvaitsevaisuuden kukkivassa tarhassa)

Lähteet: IS ja US.

Site Meter

 

HP

Kullervoblogin toimitus haluaa esittää syvän osanoton kaikille niille, joita Norjassa tapahtuneet terroriteot ovat koskettaneet  sekä esittää syvän pahoittelun uhreille ja heidän omaisilleen.

Tällainen toiminta on tuomittavaa. Se on myös kaukana siitä sveitsiläistyyppisellä suoralla kansanvallalla hallitusta ja rakenteeltaan  pohjoismaisesta  hyvinvointivaltiomallista,  jota tämän blogin toimitus ja kirjoittajat edustavat ja haluavat rauhanomaisesti rakentaa.

Site Meter

Kun luen näistä lastensuojeluun liittyvistä vääryyksistä, minulle tulee aina paha olo.

HS

Tällä kerralla on kyse suomalaisen isän taistelusta norjalaista byrokratiaa ja lastensuojeluhelvettiä vastaan. Tämä tarina alkaa vuodesta 2000 ja on tavanomaisen ruma.

Näin alkuun mainittakoon, että lastensuojeluhelvetissä vallitsee eräs perustotuus – isät sivuutetaan usein – l. yleensä aina – lasten huoltajuudesta ja sijoituksista päätettäessä.

Vuonna 2006 julkaistussa tutkimuksessa selvisi, että lapsi määrätään edelleen, kaikista oikeudenmukaisuus- ja tasa-arvopuheista huolimatta, asumaan isän luo vain joka kolmannessa käräjäoikeuden päätöksistä.

Suomessa käsitellään vuosittain noin 42 000 lapsen huoltoa, asumista tai tapaamisoikeutta koskevaa asiaa. Niistä noin 2 000 on alioikeuksissa käsiteltäviä huoltajuusriitoja. Isät laittavat oikeusprosesseja vireille jo lähes yhä usein kuin äidit.

Mutta sivuuttaminen on kuitenkin edelleen jokapäiväinen käytäntö – myös muissa Pohjoismaissa.

Tähän sivuuttamiseen on törmännyt myös omista ja lapsensa oikeuksista taisteleva helsinkiläismies, jonka 12-vuotias tytär on yhä Norjassa, vaikka miehelle on määrätty oikeuden päätöksellä oman lapsensa yksinhuoltajuus Suomessa. Aluksi tytön huoltajuus oli hänen suomalaisella äidillään. Tytär otettiin huostaan Suomessa vuonna 2002, koska äidin ei katsottu päihteidenkäytön vuoksi kykenevän huolehtimaan lapsestaan.

Kun kuusivuotias tytär oli äitinsä luona lomalla kesällä 2002, äiti vei lapsen luvatta Osloon.

Suomalaiset sosiaaliviranomaiset ottivat kyllä norjalaisiin kollegoihinsa yhteyttä kuukauden kuluttua Norjaan menosta, mutta eivät vaatineet lapsen palautusta. Äitiä yritettiin houkutella Suomeen päihdehoitoon.
Pian Oslon lastensuojeluviranomaiset alkoivat saada perheestä huolestuneita ilmoituksia. Kesällä 2003 tytär otettiin huostaan päihtyneeltä äidiltä. Hänet sijoitettiin norjalaiseen lastenkotiin ja sieltä sijoitusperheeseen.

Huomaatteko, että suomalainen lastensuojelu on perusteiltaan kieroutunut eikä vastaa tarkoitustaan?

Lapsen edulla ei ole tälle Yhden Totuuden Kukkahattutätien muodostamalle armeijalle mitään todellista merkitystä.

Tärkeintä näyttää olevan se, että Pyhän Byrokratiuksen ikävimpien periaatteiden mukaan lastensuojelun – ja muun sosiaalitoimen asiakkaat – ovat vain tilastolukuja joilla saadaan lisää määrärahoja budjettiin. Ja – ainakin osaa heistä – pidetään hallintoalamaisina ja jopa suorastaan rikollisina.

Ihmisiä – isiä, äitejä ja lapsia.

Äiti on palannut Suomeen – ilman tytärtä. Suomalainen tytär asuu yhä norjalaisessa sijoitusperheessä, vaikka isä sai yksinhuoltajuuden omaan lapseensa viime joulukuussa.

Yksinhuoltajuutta isä rohkaistui hakemaan viime syksynä sen jälkeen, kun kuuli äidin jättäneen toisen lapsensa heitteille Myyrmäessä. Myönteinen huoltajuuspäätös tuli 17. joulukuuta.

Oslon käräjäoikeus ei ole kuitenkaan vaivautunut selvittämään, olisiko isästä ollut Norjaan jääneen tytön huoltajaksi – puhumattakaan siitä, että yhteispohjoismaisia sopimuksia ja menettelytapoja olisi vaivauduttu norjalaisviranomaisten toimesta noudattamaan tai edes kunnioittamaan. Suomen oikeusministeriö on – isän aloitteesta – toimittanut Norjaan Euroopan neuvoston yleissopimuksen mukaisen pyynnön huoltajuuden tunnustamisesta.

Lainsäädäntöneuvos Markku Helinin mukaan oikeusministeriöllä on yksi keino Norjaan viedyn tytön asian ajamisessa: se voi pyytää Norjaa tunnustamaan huoltajuuspäätöksen Euroopan neuvoston yleissopimuksen mukaisesti.

Se, mitä asianosaisen pitäisi tässä tehdä, on yrittää saada huostaanotto puretuksi vetoamalla siihen, ettei lastensuojelun tarvetta enää ole, koska lapsella on huoltaja, joka kykenee häntä hoitamaan. Norjalaiset päättävät sitten lakiensa mukaan, miten menettelevät.

Helinin mukaan tämänkaltaisia kiistoja ratkotaan lapsen edun ehdoilla.

Helin ei ota kantaa siihen, toimivatko suomalaiset sosiaaliviranomaiset oikein antaessaan huostaan ottamansa lapsen jäädä Norjaan.

Vaikka joku virhe olisi tapahtunut, se ei auta tämänhetkiseen ongelmaan, jos tavoite on lapsen palauttaminen.

Tämä on asia, jota ei pidä lakaista kuitenkaan maton alle. Vastuulliset olisi syytä saada leivättömän pydän ääreen – niin vakavista asioista tässä on kuitenkin kyse.

Nimittäin.

Suomalaiset lastensuojeluviranomaiset eivät tutkineet isän olosuhteita ja antoivat totuudenvastaisesti ymmärtää, ettei hän olisi ollut lapsen kanssa tekemisissä. Isä pitää – aivan oikeutetusti – tapahtunutta selvänä virkavirheenä. Hän on tehnyt sosiaaliviranomaisten toiminnasta rikosilmoituksen, hallintokantelun ja vetoomuksen EU:n parlamentille.

Myös isän norjalainen asianajaja Harald Hodt arvioi, että sekä Suomen että Norjan lastensuojeluviranomaiset tekivät vuonna 2003 aivan liian vähän työtä tytön palauttamiseksi:

Oikeuskäsittelyssä Norjassa tehtiin karkea virhe, sillä isää ei missään vaiheessa pidetty osapuolena jutussa, vain äitiä. Lastensuojelukysymyksiä ratkova Fylkesnemda antoi tuolloin vastuun lapsesta Oslon kunnalle. Myöhemmässä tuomioistuinkäsittelyssä isä ei taaskaan ollut osapuolena.

Norjan lastensuojeluviranomaiset eivät ole korjanneet virhettään, vaikka isä on itse ollut aktiivinen osapuoli asiassa. He eivät kommentoi yksittäisiä tapauksia, kuten ei asiaa Suomessa hoitanut Helsingin kaupungin sosiaalivirastokaan.

Helsingin kaupungin Sosiaaliviraston lakimies Karri Välimäki sanoo, ettei tunne tapausta. Isän kertoman perusteella kuulostaa kuitenkin siltä, että suomalaisviranomaiset eivät ole menetelleet oikein antaessaan huostaan otetun lapsen jäädä äidin kanssa ulkomaille:

Vastuu lapsesta säilyy sosiaalilautakunnalla. Jos näin ei olisi, meidät olisi liian helppo hoitaa pois pelistä tahdonvastaisissa lastensuojeluasioissa viemällä lapsi rajan yli.

Tämähän on varsin mielenkiintoista – etenkin kun vertaa Välimäen kantaa esimerkiksi Kerstin Campoyn ja Outi Kosken tapauksiin.

Muistatte varmaan?

Nyt kyseessä oleva suomalaislapsi on ollut Norjassa samassa sijoitusperheessä nelisen vuotta. Mitä kauemmin aikaa kuluu, sitä vaikeampaa sijoituskotipäätöstä on pyörtää.

Hodt arvioi tilannetta näin:

Jos lapsi on otettu huostaan vaikka parivuotiaana ja on ollut samassa paikassa kolme neljä vuotta, voi huoltajuuden saaminen olla vaikeaa.Lapsen siirtämistä sijoituskodista pidetään usein tällaisissa tapauksissa lapselle vahingollisena.

Huostaanoton purkamista käsiteltäneen oikeudessa syksyllä. Siihen saakka tytär pysyy Oslossa. Isä jatkaa taisteluaan.

Tilanne on isän kannalta tarkasteltuna varsin vähän toivoa herättävä. Tässä käydään taistelua Daavidin ja Goljatin välillä – sillä erolla, että Goljatin suomalainen sisarpuoli – Helsingin kaupungin sosiaalitantta-armeija – on sitonut pienemmän Daavidin kädet selän taakse ja on snutannut tämän ainokaisen aseen.

Mitä virkaa on tällaisella lastensuojelulla?

Jos äiti on mokannut, miksi siitä rangaistaan minua ja lasta, isä kysyy?

Tämä sama äiti tuomittiin siis Vantaan käräjäoikeudessa torstaina 11-kuukautisen poikansa heitteillepanosta ehdolliseen vankeuteen vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi. Hän jätti lapsen viime lokakuussa vähissä vaatteissa pensaaseen bussipysäkin taakse vilkkaan kadun viereen.

HS

Eräissä tapauksissa tulee mieleen se, olisiko pakkosterilointi syytä ottaa uudelleen käyttöön suloisessa Suomessamme?

Vaikka lapsella on oikeus biologisiin vanhempiinsa, kaikki eivät sovi lasten vanhemmiksi. Tällaisten ihmisten kohdalla olisi – omasta mielestäni – todellakin syytä miettiä sterilisaatiota.

Jo pelkästään lastensuojelullisten syiden vuoksi.

Kun kyseessä on äiti, sama mantra ja tanttamölinä kuuluu kukkahattukuoron suusta. Vaikka äiti olisi kuinka huono ja kyvytön huolehtimaan edes itsestään, hänelle annetaan mahdollisuuksia ja tilaisuuksia – jos hän suhtautuu oikein sosiaalitanttoihin.

Kuten tässäkin tapauksessa. Äidiltään jo huostaan otettu lapsi annettiin tälle edesvastuuttomaksi tunnetulle biologiselle äidilleen lomailemaan – ilman valvontaa.

Kuitenkin lapsestaan – ilmeisesti – huolehtimaan kykenevän isän oikeuksilla pyyhitään takamusta. Samoin lapsen . Jokaisen lapsen on paras elää ja kasvaa biologisten vanhempiensa kanssa – sikäli kun nämä pystyvät vanhemmuuteen.

Tällainen Norjaan yksinään jätetyn lapsen tapaus on kaikkien näiden tapausten joukossa vielä karmeampi. Lapselta on riistetty viranomaisten toimesta identiteetti, perhe, sukulaiset ja kansallisuus.

Kenen on vastuu?

Kas siinäpä kysymys… Sen voin kuitenkin väittää, ettei tässä tapauksessa kuitenkaan isän eikä tyttären.

He ovat uhreja.

Lähteet: STT, Wikipedia, HS

Site Meter