Yliopistojen valtakunnallisessa Valoa-hankkeessa pohditaan, miten ulkomaalaiset korkeakouluopiskelijat saataisiin jäämään Suomeen töihin.

Söderqvistin tutkimuksen mukaan työnantajia ei välttämättä edes kiinnosta työnhakijan tutkinto.
” Riittää, että on hyvä tyyppi ja oikea asenne.”

Aalto-yliopiston erikoistutkija Minna Söderqvist Kansan Uutisten 18.2.2010 julkaiseman ns.uutisen mukaan.

Söderqvistin päiväuniin puuttumatta, suomeksi – työväestöä (muka) edustava ja internationalistista solidaarisuutta huutava kansandemokraattinen Vasemmistoliittomme haluaa riistää kehitysmaiden terävimmät aivot lääketieteellisen-, kaupallisen ja teknillisen korkeakoulutuksen jälkeen – tekemään Suomeen ns. viiden euron tunnin-töitä siivoamalla metroasemia ja muita julkisia tiloja.

… polkien samalla suomalaisen duunarin työoloja- ja ehtoja ja pätkääkään suomalaisesta työttömästä tai köyhästä välittäen.

Site Meter

Itsensä Suomen hallituksen ilmastopoliittiseksi asiantuntijaksi nimittänyt virheiden Oras Tynkkynen on saanut ensimmäisen oppitunnin maailman todellisuudesta. Oppitunnin antoivat Oraksen ystävät – kehitysmaat ja Kiina –  Kööpenhaminassa pidettävässä ilmastonmuutos(kupla)konferenssissa.

Vastoin Vihreän Langan vakuutteluja ns. koko kansan presidenttimme Tarja ”tulen työväenluokasta” Halonenkaan, ei ole pystynyt vakuuttamaan (tai pakottamaan) maailmaa punavihreän tahdon ja ilmastonmuutoskuplasopimuksen taakse.

Tämän takaiskun jälkeen myös vihreissä on ääni muuttunut kellossa. Oras on ilmeisesti oppinut (ainakin jotain) tästä saamastaan läksystä. Aikaisemmin tiukkaa monikulttuurista kukkahattufilosofiaa vetänyt Tynkkynen arvostelee (varsin yllättäen) vihreille pyhän lehmän asemassa olevien kehitysmaiden taktiikkaa.

Osa kehitysmaista käyttäytyy huolestuttavan joustamattomasti. Ne antavat menettelytapojen olla esteenä sisältöasioissa etenemiselle.

Tämä on hyvä havainto Orakselta – tosin se on vasta varsin pinnalinen ilmiö, eikä kerro vielä todellisuudesta oikein muuta kuin muotoseikkoihin perustetun puolustuksen olemassaolon.

Todellisuudessa kyse on siitä, että kyseinen ryhmä ei ole saanut haluamaansa määrää tulonsiirtoja vielä aikaiseksi – siis tulonsiirtoja kehittyneiden maiden köyhiltä suoraan köyhien maiden rikkaille.

Se, joka vielä kuvitteli, että tässä olisi kyseessä jotain ilmastonmuutoksen estämiseen liittyvää, voi laskeutua alas pilvilinnoistaan.

This is business, as ususal…

Toinen asia, jonka  Tynkkynen on havainnut on Kiinan rooli. Hän arvioi, että Kiinan ääni saattaa kuulua taustalla, kun köyhät kehitysmaat puhuvat:

On vähän lohdutonta katsoa, miten jotkin Afrikan maat liittoutuvat Kiinan kanssa. Hälytyskellojen pitäisi nyt soida, sillä osa köyhistä kehitysmaista päätyy puhumaan itseään vastaan.

Kiina investoi valtavia määriä Afrikan maihin. Kiina ostaa köyhistä Afrikan maista maanviljelysmaata, öljyä ja luonnonvaroja. Sillä on isot intressit Afrikassa. Köyhät maat sen sijaan tarvitsisivat tiukkaa ilmastosopimusta.

Oraksen havainnointi on terävää ja osuu oikeaan tässä asiassa. Eräs asia kuitenkin ihmetyttää.

Miksi Tynkkynen ei kuitenkaan puhu tästä nykyisestä Kiina-ilmiöstä sen oikealla nimellä? Kyse on kiinalaisesta uuskolonialismista ja imperialismista – sellaisesta, jonka rahoittajaksi se haluaa pahimman kilpailijansa eli EU:n

Mitä sitten voisi olla Oraksen ripityksen takana todellisuudessa? Kuten tiedämme suomalaiset vihreät MEP:t (Satu Hassi ja Heidi Hautala) ovat uineet syvälle eurooppalaisen vihreiden eliitin ytimeen ja heillä on aidosti valtaa tässä Uudessa Uljaassa Eurostoliitossa.

Kun katsoo tätä kehitysketjua hieman taaksepäin ja muistaa esimerkiksi kansanedustaja Pekka Haaviston matkustelun (veronmaksajien kustannuksella) pitkin Afrikkaa, koko kupletin juoni saattaa avautua.

Kyse ei ole ilmastonmuutoksen torjumisesta – kyse on hyvin peitellystä vihreiden voimilla toteutetusta eurooppalaisesta uuskolonialismista – sellaisesta mihin myös suomalainen työtön saa kantaa veronmaksajan lisäksi kortensa kekoon ja  johon pääsemiseen voidaan uhrata surutta  suomalaisten reserviläisten verta.

Valtapolitiikka on valtapolitiikkaa – sen on nyt myös Oras Tynkkynen saanut oppia.

Lähteet: Vihreä Lanka, STT, HS

Site Meter

Päivitys 181209 1143: Mielenkiintoisia näkökulmia tarjoavat myös (ainakin) Octavius, Pikkupoika ja Vasarahammer.

Tutustukaa myös kriittiseen ilmastoblogiin.

Ulkoministeriö on teetättänyt Taloustutkimuksella taas kerran manipulointiin pyrkivän ja varsin (kansanvallan kannalta) eettisesti arveluttavan mielipidekyselyn.

Tuosta tutkimuksesta voi päätellä suoraan pari asiaa:

Ensiksikin, 680 suomalaista 5 000 000:sta on tutkitusti sitä mieltä, että nykyistä kehitysapupolitiikkaa pitää jatkaa ja haluaa pitää nykyiset määrärahat ennallaan. Otos oli nimittäin jälleen kerran se kuuluisa 1000 (mahdollisesti hyvin tarkasti seulottua) haastateltavaa.

Näitä ihmisten mielipiteen muokkaukseen tarkoitettuja ns. mielipidekyselyjä on tehty aikaisemminkin. Ja aikaisemminkin niiden tekijät ovat jääneet varsin nolosti housut kintuissa kiinni moraalittomasta puuhastelustaan.

Muistuupa nyt mieleeni – ei ensimmäisenä mutta yhtenä härskeimmistä – viime eduskuntavaalien alla viime tipassa julkaistu ns. mielipidekysely. Tuolloin Hyysäri teetätti myös ns. mielipidekyselyn yllätys, yllätys 1000 (tarkkaan valitun demarin?) otannalla. Kyselyn mukaan demarit saisivat vaalivoiton ja sekä kokoomus että keskusta kärsisivät vaalitappion.

Kuinka sitten kävikään…

Tämä on lajiltaan samaa kamaa, kuin (nykyisten) päättäjien harrastama sananvapauden rajoittaminen, monikulttuurisuuden tuputtaminen ja Suomen muuttaminen kansan mielipiteen vastaisesti kansallisvaltiosta osaksi yhtä Suurta Eurooppalaista Monikulttuurista Liittovaltiota.

Toinen merkillepistävä asia on Ulkoministeriön virkamiesten varsin perinteinen tapa pitää kiinni määrärahoistaan ja Afrikkaan suuntautuvista virkamatkoistaan. Kovin inhimillistä, mutta yhtä vähän oikeutettua, kuin mitkään muutkaan verovarojen hassaamiset Kankkulan kaivoon.

Nykymuotoinen kehitysapu alkaa olla (vääristyneisyydestään huolimatta) kuin mantraa näille virkamiehille – kuten myös eräille poliitikoille, joista voisi nostaa esimerkiksi Kimmo Kiljusen, Erkki Tuomiojan, Paavo Arhinmäen ja Anni Sinnemäen, kovin, kovin yksipuolisesta vihervasemmistolaisesta kastista.

He ovat jauhaneet tätä jargonia niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin pitkään, että ovat alkaneet uskoa siihen ilmeisesti itsekin. Toinen mahdollisuus on se, että he (kuten eräät virkamiehetkin?) ovat taloudellisesti ja urallisesti riippuvaisia veronmaksajien rahojen haaskaamisesta nykymuotoiseen kehitysapuun.

Kun tietää Afrikan korruptiotason, herää ikävä epäilys siitä (etenkin vaalirahaskandaalin jälkeen), että ovatko nämä kotimaiset kehitysapupuuhastelijat olleet korruption koskemattomissa?

Olen toki samaa mieltä siitä, että ihmisiä pitää auttaa heidän kotiseudullaan – eikä ruokkia sosiaaliturismiin perustuvaa kansainvaellusta kehitysmaista kohti länttä.

Se ei kuitenkaan tapahdu nykymuotoisen kehitysavun keinoin.

Nykymuotoinen kehitysapu on rahojen kaatamista sinne kuuluisaan Kankkulan kaivoon. Se on suoraa varainsiirtoa kehittyneiden maiden köyhiltä kehitysmaiden rikkaille – diktaattoreille, mafiosoille, rosvopäälliköille, sotaherroille, rikollisille, murhaajille, raiskaajille ja ryöstäjille.

Ikävintä on kuitenkin huomata eurooppalaisen kolonialismin nousevan tämän kehitysyhteistyövarjon alla. Darfurin operaatiossa ei ole kyse mistään sen kummallisemmasta kuin nykyaikaisesta siirtomaasodasta EU:n (tai itse asiassa Ranskan ja Saksan) sekä nousevan Kiinan välillä. Kärsijänä ovat paikalliset ihmiset Afrikassa ja maksajana yleiseurooppalainen veronmaksaja.

Nykymuotoinen kehitysapu ruokkii pohjattoman ahnetta järjestäytynyttä rikollisuutta – huumekauppaa, ihmiskauppaa, valloitussotia ja inhimillistä kurjuutta. Lisäksi se ruokkii myös maailman väestöräjähdystä ja nälänhätiä sekä sitä kautta kasvavaa sosiaaliturismia. Se pitäisi muuttaa vastikkeelliseksi ja kehitysmaiden omaa suoriutumista kannustavaksi reilun kaupankäynnin pohjalta tehdyksi suosivuuspolitiikaksi.

Ennen sitä on turha kuvitella mitään hyvää tapahtuvan – ei kehitysmaissa eikä kehittyneissä maissa.

Mutta mitä tekevät päättäjät ja virkamiehet? He ovat kiinnostuneempia manipuloimaan ihmisten mieliä ja luomaan näennäissuvaitsevaa ja kaikesta rasismista (näennäisesti) uloskasvanutta Uutta Uljasta Homo Europeanusta (Heidän hengenheimolaistensa luoma Homo Sovieticus kun ei oikein toiminut…). Tulevaisuuden siirtomaasodat nimittäin tarvitsevat uhrattavissa yleiseurooppalaista lammaskaaderia.

Juuri tämän vuoksi kaikkiin näihin ns. mielipidekyselyihin pitäisi liittää varoitustarra ”ei kerro totuutta, sisältö vaarantaa tulevaisuutesi ja lastesi elämän”. Näin ihmiset osaisivat varoa kyseistä höpöhöpötietoa.

Parasta olisi tietysti kieltää moiset kyselyt lainsäädännön kautta, heivata korruptoitunut parlamentarismi historian tunkiolle ja siirtyä suoraan demokratiaan.

Lähde: HS


Site Meter

Kysyin taannoin mitä saa 57000:lla eurolla. Vastaus löytyy täältä.

Astrid Thors on nyttemmin kertonut meille sen, mitä suomalainen veronmaksaja saa 12000:lla eurolla. Tuolla summalla saadaan katettua yhden turvapaikanhakijan aiheuttamat kulut suomalaiselle yhteiskunnalle yhden vuoden ajan.

Thors on vastannut Etelä-Saimaassa ihan henkilökohtaisesti tähän kysymykseen.

Turvapaikkamenettelyä nopeutetaan
21.4. 04:00

Etelä-Saimaassa 10.4. julkaistussa Seppo Ahon mielipidekirjoituksessa esitettiin huoli turvapaikanhakijoiden Suomelle aiheuttamista kustannuksista.

Kuten kirjoituksessa arveltiinkin, valtion talouden kannalta on edullisempaa lisätä väliaikaisesti turvapaikkahakemusten käsittelijöiden määrää Maahanmuuttovirastossa, jolloin hakijoiden oleskelu vastaanottokeskuksessa ei pitkity.

Yhden turvapaikanhakijan kustannukset vastaanottokeskuksessa ovat keskimäärin 12 000 euroa vuodessa.

Maaliskuun tietojen mukaan normaalissa menettelyssä turvapaikkapäätösten käsittelyaika on keskimäärin 199 vuorokautta.

Arviolta noin 0,6 milj. euron lisämäärärahalla, joka kohdennetaan turvapaikkahakemusten käsittelyyn, voidaan vuositasolla säästää noin viisi miljoonaa euroa vastaanottokustannuksissa.

Turvapaikanhakijoiden määrä kääntyi Suomessa nousuun viime vuoden loppupuolella.

Turvapaikanhakijoiden määrät ovat vaihdelleet aina, mutta viime vuoden hakijamäärä on toistaiseksi suurin.

Sisäasiainministeriössä tehdään parhaillaan selvitystä Suomen turvapaikkapolitiikasta. Selvityksessä tehdään muun muassa vertailua turvapaikkamenettelyistä Pohjoismaissa ja ehdotuksia turvapaikkamenettelyn nopeuttamiseksi Suomessa.

Sellaiset hakemukset, jotka ovat ilmeisen perusteettomia tai joiden tutkinnasta on vastuussa toinen EU-valtio, pyritään nykyäänkin ratkaisemaan mahdollisimman nopeasti.

Tässäkin on pitkälti kysymys siitä, saadaanko turvapaikkamenettelyyn riittävästi voimavaroja.

ASTRID THORS

maahanmuutto- ja eurooppaministeri

Muutama nopea laskutoimitus.

199 vuorokautta jaettuna 30:lla (eli kuukauden keskipituudella) tekee tulokseksi noin 6.6 kuukautta.
Kun tämä kerrotaan taas (kahdelletoista jaetulla 12000) 1000:lla eurolla saadaan 6600 euroa.

Tämän verran – 6600 euroa – siis maksaa keskimäärin yksi turvapaikanhakija (turvapaikkaan liittyvän käsittelyprosessin kuluessa) suomalaiselle yhteiskunnalle.

Joukossamme on lukuisa joukko työmarkkinatuen perusosalla tai kansaneläkkeellä kituuttavia yhteiskuntamme syntyperäisiä jäseniä.

Heidän saamansa yhteiskunnallinen tuki on keskinmäärin noin 500 euroa kuukaudessa. Kun laskemme saman kaavan mukaan 199 vuorokautta jaettuna 30:lla (eli kuukauden keskipituudella) tekee tulokseksi noin 6.6 kuukautta. Kun tämä kerrotaan 500:lla saadaan 3300 euroa.

Tämän verran – 3300 euroa – siis maksaa keskimääräisellä yhden turvapaikanhakijan käsittelyajalla yhden suomalaisen sairaan, työttömän tai syrjäytyneen ylläpito suomalaiselle yhteiskunnalle.

Kummasti näyttää siltä, että ns. hyvinvointiyhteiskuntamme on valmis priorisoimaan kenet tahansa yhteiskuntamme ulkopuolelta saapuneen ihmisen omien kansalaistensa etu- ja yläpuolelle.

Onko tässä mitään laitaa?

Päivän kysymys:

EDIT: Kiitos AnttiT:lle pilkkuvirhestä huomauttamisesta.


Site Meter

Suomen kehityspolitiikan linjasta vallitsee perustavanlaatuinen riita asiasta vastaavan ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen (kesk) sekä holtittomasta rahankylvöstään ja typeristä projekteistaan tunnetun Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen Kepan välillä.

Vihervasemmistovetoinen – veronmaksajien varoja kylvävä – rahankylvökone Kepa tiedotti eilen , että Suomen suunnanmuutos on tehty ilman avointa valmistelua ja kehitysmaiden (eli Kepan ) toiveita kuulematta.

Myös ulkoministeri Alexander Stubb (kok) on aloittanut ikioman Afrikka-politiikkansa valmistelun Väyrysen kehityspoliittisen (virallisen) valmistelun oheen, mitä Väyrynen on aivan asiallisesti sanonut kummeksuvansa.

Väyrynen oikeilla jäljillä

Väyrynen käyttää mielenkiintoista termiä. Hän sanoo korjanneensa historiallisen virheen kehityspolitiikan linjassa tultuaan ministeriksi 2007. Virhe oli se, että aikaisemmin Suomi tuki liikaa (l. holtittomasti ja ilman tarvittavaa kontrollia) kehitysmaiden (korruptoitunutta ja ylisuurta) julkista sektoria. Suomen kehityspolitiikan painopisteitä olivat muun muassa koulutus- ja terveydenhuoltoasiat.

Näiden asioiden hoitaminen käytännössä vaati yhtä paljon varoja lahjontaan kuin varsinaiseen projektiin. Lisäksi näillä projekteilla oli sellainen piirre, että niitä ei arvostettu paikallisen väestön piirissä ja ne tuhoutuivat, ne ryöstettiin tai niiden ylläpito unohdettiin kokonaan. Ei kannettu vesi kaivossa pysy.

Väyrynen on lähestynyt tätä asiaa – mielestäni – varsin realiteetit huomioiden ja oikeasta suunnasta. Väyrysen mukaan kehitysmaiden yksityisen sektorin kehittäminen on tähän asti unohdettu. Hän haluaa Suomen vauhdittavan yritystoiminnan edellytyksiä kehitysmaissa.

Viime viikolla Väyrynen matkusti Afrikassa mukanaan parikymmenpäinen valtuuskunta suomalaisen elinkeinoelämän edustajia. Väyrysen mukaan Suomi on lakannut antamasta ”lahja-apua” esimerkiksi Etelä-Afrikkaan. Sen sijaan painotetaan teknologiahankkeita, jotka liittyvät muun muassa it-alaan ja uusiutuvaan energiaan.

Suomalaisen yhteiskunnan – myös yritysten – täytyy Väyrysen mukaan olla mukana kehityshankkeissa. Hän haluaisi myös suomalaisia elinkeinoelämän järjestöjä mukaan kehitysyhteistyöhön.

Onhan se selvä, kun kehitysapu toteutetaan suomalaisten veronmaksajien rahoilla.

Taloudellinen kannuste – vanhin ja toimivin

Yritteliäisyyteen kannustaminen ja yrityselämän kehittäminen ovat oikeaan suuntaan tapahtuva kehitysyhteistyötä. Tällä vedotaan ihmisen oman aktiivisuuden aikaansaaman taloudelliseen vaurastumiseen. Kaupankäynti ja sen edellytysten luominen eivät ole veden kantamista kaivoon, vaan aitoa ja todellista ihmisten auttamista heidän kotiseuduillaan.

Tällainen toiminta ehkäisee lyhyen ja keskipitkän ajanjakson aikana kyseisiitä alueilta teollistuneisiin maihin suuntautuvaa sosiaaliturismia, luo vaurautta ja kehittää yhteiskunnallisesti toivottavaa toimintaa.

Pidemmällä ajanjaksolla se rauhoittaa yhteiskuntaa, luo taloudellista vakautta, vähentää rikollisuutta ja korruptiota sekä vaikuttaa myös syntyvyyteen laskevasti.

Tämän tyyppinen todellinen kehitysapu mahdollistaa win-win tilanteen kaikille. Sen kautta on mahdollisuusksia myös vaikuttaa diktaattorien, rosvojoukkojen, ihmiskauppiaiden ja muun paikallisen ja kansainvälisen rikollisuuden vähentämiseen. Sekin on asia, josta hyötyvät kaikki muut paitsi rikolliset ja heistä hyötyvät tahot.

Ai niin… onhan meillä vielä joukko hyväuskoisia hölmöjäkin…

Kepalle ei kelpaa muu kuin suora rahanjako

Kepan pitkään ajaman kehityspolitiikan läpileikkaavat teemat ovat olleet naisten ja tyttöjen sekä helposti syrjäytyvien ryhmien kuten lasten, vammaisten ja etnisten vähemmistöjen aseman parantaminen sekä taistelu hiviä ja aidsia vastaan. Kepassa pelätään nyt , että tämä on unohdettu.

Minusta – jos jotain on oikeasti unohdettu – niin Kepassa on unohdettu nyt syy ja seuraus. Nuo kaikki asiat, joista Kepan suojatyöpaikoissa lihovat kukkahattutädit ovat huolissaan ovat seurauksia – mikään niistä ei ole syy.

Jos syihin ei puututa, ei seurauksiakaan pystytä hallitsemaan. Minkään ryhmän asemaan ei saada parannusta , ennen kuin yhteiskunnalliset perustekijät ovat kunnossa. Myös taistelu hiviä ja aidisa vastaan voidaan unohtaa siihen saakka, kunnes maailman väestönräjähdys on saatu kuriin.

Infrastruktuurin kuten teiden rakentaminen ja sähkön saatavuus on tähän asti unohdettu, Kun ne sekä yritystoiminta ovat kunnossa, julkisen sektorinkin asiat hoituvat. Mutta jos ne eivät ole kunnossa, myöskään julkinen sektori ei toimi

Viherkevennys

Jotta asia muuttusisi Väyrysen ilmeisen hyvistä toimista huolimatta vieläkin sekavammaksi ja veronmaksajien rahoja saataisiin tervehdyttämissuunnitelmasta huolimatta jaettua edelleen yhtä holtittomasti, niin Stubb on ehtinyt nimittämään ihan ikiomaksi Afrikan-edustajakseen kansanedustaja Pekka Haaviston (vihr).

Haavisto (jonka suurimpia kehitysyhteistyösaavutuksia on poikaystävän adoptiolapsen tuominen Etelä-Amerikasta) puolustaa omaa touhuiluaan ja on huolestunut siitä, että kehitysministerin ja kauppapolitiikasta vastaavan ministerin roolit menevät ristiin, kun asioista vastaa hallituksessa sama ihminen.

Varsin mielenkiintoista logiikkaa – yleensä asioiden keskittäminen tehostaa niiden hoitoa, Haavistön henkilökohtaisesta edusta huolimatta.

Kukaan ei voi omia Afrikkaa.

Juu – ei myöskään Kepa eikä pääministerin yksityisprojektia hoitava rivikansanedustaja.

Lähde: HS

Jk. Kun ensimmäiset sinkkiarkut saapuvat Suomeen Darfurista – tulen nostamaan syyttävän sormeni kohti Haavistoa. Jostain minulle käsittämättömästä syystä Haavisto halusi sotkea suomalaiset rauhanturvaajat mukaan Ranskan/Saksan ja Kiinan käymään kolonialisaatiokamppailuun Afrikassa.

Jos suomalainen veri vuotaa, se on Haaviston käsissä.


Site Meter


Eli esimerkiksi kustannettua suomalaisilla verovaroilla:
1) Turvapaikan yhdelle lapselle Suomessa
2) Todellisen kehitysavun kautta 4750:n lapsen koulunkäynnin vuodeksi Nepalissa.

Kumpi siis juuri Sinun mielestäsi on parempi vaihtoehto:

Lähde: Homma/antero (kiitos)


Site Meter