Yhdysvaltain rauhanpolitiikasta

Lähi-idässä on harjoitettu jo pitkään lähinnä Georg Orwellin dystopiaan 1984 pohjautuvaa imperialistista  rauhanpolitiikka (”Sota on rauhaa”)

. Edellisen kerran tästä rakkaudenosoituksesta pääsi nauttimaan kymmenisen vuotta sitten, koko kansan voimin ja täysin rinnoin, Irak.

 Tuolloin eräs rauhanvaltio (hännystelijöidensä kera) aloitti hyökkäyssodan Irakia vastaan, väittäen, että sen hallussa on kumoattomia todisteita Saddam Husseinin kemiallisista aseista.

Ennen tuota rakkaudenosoitusta (l. laitonta hyökkäys-, anastus- ja tuhoamissotaa)  Irak oli varsin kehittynyt ja vauras arabinationalistinen valtio.

Vaikka sen hallitsija käytti (kulttuurisidonnaisesti) suuria summia itsensä ja perheensä hyvinvointiin, hän käytti öljytulojen valtaosan yhteiskunnan rakentamiseen ja kansan hyväksi.

Vaikka sen hallitsija käytti (kulttuurisidonnaisesti) kovaa kättä toisinajattelijoiden, rikollisten ja terroristien kurinpitämiseen, hän käytti myös selkeää kättä yhteiskunnan järjestyksessä pitämiseen.

Ennen Yhdysvaltojen sotarikosta irakilaiset lapset elivät turvassa kotonaan – heillä oli koti, perhe, ruokaa, vettä, suojaa ja jopa hyvinvoinnin mukana tulleita kulutusyhteiskunnan tuotteita ja palveluita.

Heillä oli myös julkinen infrastruktuuri käytettävissän samoin kuin yhteiskunnan tuottamat muut palvelut. Irakilaiset lapset saivat terveyden- ja sairaanhoitoa, he kävivät koulua ja heillä oli tulevaisuudenkuvia ja unelmia.

Sitten tuli hyökkääjä.

Hyökkäyksensä lomassa Yhdysvallat testaili aseitaan (eläviin ja tunteviin ihmisiin) , käytti vanhentuneita aseitaan pois ja (sai sodan lisäämien määrärahojen vuoksi) tilattua lisää aseita (ja kansainvälinen aseteollisuustaputti karvaisia käsiään yhteen).

Sodan seurauksena Irakin infrastruktuuri, luonto ja yhteiskunta tuhottiin. Pakolaiset valuivat pääasiassa lopulta EU:n alueelle ja Yhdysvallat muisti EUa muutenkin.

Kun kaikki oli pistetty paskaksi, Yhdysvallat ojensi rupisen kouransa kohti Eurooppaa ja vaati rahaa Irakin jälleenrakennukseen.

Nämä rahat valuivat Yhdysvaltojen hallintoa lähelle olleille liikemiehille, urakat jäivät pääasiallisesti viemättä loppuun ja Yhdysvallat vetäytyi sotilaalisesti Irakista. Jätten raunioituneen maan savuavat rauniot jälkeensä – unohtamatta kuitenkaan varastaa maan kansallis- ja luonnonaarteita.

Kemialliset aseet olivat siis syy tälle sotilaalliselle interventiolle. Jostain syystä näitä kumoattomia todisteita Saddam Husseinin kemiallisista aseista ei esitelty silloin, ei sodan jälkeen, ei nyt eikä ilmeisesti koskaan.

Miksi?

Siksi, että niitä ei ole.

Miljoonan ruplan kysymys kuuluukin, että arvaako kukaan, missä tullaan näkemään sama kehitysketju seuraavaksi?

HP

 

Radio Jore Vaan: Anni Sinnemäki ja uuskolonialismi

Hyvää päivää, täällä jälleen Radio Jore Vaan, Absurdistan. Ehdottoman stalinistisen luotettava lähteenne –  joka yleensä vastaa kysymyksillä ja aniharvoin  vastaa kysymyksiinne, mutta siirtää aina ja ehdottomasti vastuun kaikesta (jopa Bodomjärven murhista) kuulijalle.

Kysykää meiltä mitä te haluatte, me vastaamme teille mitä me haluamme.

Meiltä kysytään;  Onko Anni Sinnemäki uuskolonialisti?

Me vastaamme; Ei suinkaan. Anni vain on ymmärtänyt sen, että Pohjois-Afrikan tilanne on kokonaisuudessaan Euroopalle valtava mahdollisuus – aivan kuten se oli menneinä vuosisatoina aikaisemmillekin edellisille eurooppalaisille ekspansionisteille, oligarkeille, kolonialisteille, ryöstäjille ja orjakauppiaille.

Radio Jore Vaan vaikenee tältä illalta – hyvää ötyä, muistakaa kansalaiset, että kansanvalta on pötyä…

 

Eurokolonialismin nousu – osa Libya

Uutisvuo on täyttynyt parin viimeisen päivän ajan  Libyaa koskevista uutisista.  Tämän hetkinen tilanne on se, että Yhdysvallat ja osa sen liittolaisista on ryhtynyt sotatoimiin Libyan (joka on myös YK:n jäsenvaltio)  laillista hallitusta vastaan – YK:n peruskirjan vastaisesti ja YK:n turvallisuusneuvoston siunauksella.

YK on  näin ollen valtuuttanut sotilasliiton puuttumaan jäsenvaltionsa Libyan sisäisiin asioihin ihmishenkien turvaamisen vuoksi – suomeksi asian voi muotoilla selväkielisesti niin, että YK on valtuuttanut Ranskan ottamaan haltuunsa Libyan luonnonvarat (öljyn) ja tukee näin suoraan ja varauksettomasti uutta eurooppalaista kolonialismia – nimitettäköön sitä sitten vaikka uuskolonialismiksi tai eurokolonialismiksi.

Tässä ei sinänsä ole mitään uutta. Sama järjestö myi periaatteensa edellisen kerran Yhdysvaltojen  (ja sen arabiliittolaisten) edulle jo Kosovon sodan (1999-2006) aikana. Tuolloin otettiin kiertoilmaisu rauhaanpakottaminen laajempaan poliittiseen arsenaaliin ja sillä pyhitettiin hyökkäyssota ja jäsenvaltion pilkkominen ensimmäistä kertaa YK:n historian aikana (meidän on suomalaisina syytä muistaa, että olimme itsekin puolueettomana valtiona mukana tässä interventiossa, eikä presidentti Martti Ahtisaaren ja sir Harri Holkerin roolit Serbian pilkkojina olleet mitenkään vähäpätöisiä).

Lännen tuolloin tukema ja varustama Kosovon vapautusarmeija (UÇK) perustettiin aikoinaan Sveitsissä olevien albaanien toimesta jo vuonna 1982. UÇK organisoitiin (vasemmistolaisen)  IRA:n tavoin, joten puhtaan terrorin käyttö on ollut liikkeen päätoimintamalli jo sen perustamisesta alkaen. Liikkeen alkuperäisinä tavoitteina oli luoda itsenäinen albaanialue sosialistiseen Jugoslaviaan ja liittää se  sen jälkeen Albaniaan – osaksi tulevaisuuden Suur-Albaniaa. Huomattavaa on se, että Kosovon kriisin alussa koko  UÇK:n olemassaoloa epäiltiin. Esimerkiksi  maltillinen albaanijohtaja Ibrahim Rugova piti UÇK:ta lähinnä  serbien provokaattoreina.

UÇK tuli ulos kaapistaan  helmikuussa 1996 serbipoliiseja ja viranomaisia vastaan tehdyn suuren tehdyn iskusarjan jälkeen. UÇK sai tukea luultavasti todennäköisesti  heti alusta asti  Yhdysvaltain, Ison-Britannian ja Saksan tiedustelupalveluilta. UÇK:n perustajista on syytä mainita ainakin  Zahir Pajaziti ja Adem Jashari.

Kun tarkastelemme Libyan nykyistä tilannetta,  sitä on syytä peilata myös Kosovon kautta. Kosovossa länsimaiden valtamedia julisti  NATO:n toimien olleen humanitäärinen interventio, jossa länsimaat olivat hyvää hyvyyttään pelastaneet albaanit.

Minkäänlaisia todellisia ratkaisuja ei kuitenkaan etsitty eikä sotaa edes pyritty välttämään. Näin siksi, että sota ja serbien nöyryyttäminen  se palveli  Yhdysvaltojen (ja sen arabiliittolaisten)  geopoliittisia ja  etuja.  Nato oli osallisena  kriisissä ja sen osallisuudelle haettiin edes jotain  oikeutusta.

Serbeiltä vaadittiin Rambouillet’n konferenssissa käytännössä koko Serbian miehitykselle alistumista. Presidentti Mauno Koiviston mukaan serbeille ennen sotaa esitetyt vaatimukset oli mahdotonta hyväksyä  edes maan omien lakien puitteissa. Koiviston mielestä sodassa saavutettu sopimus olisi voitu saavuttaa ilman väkivaltaa kärsivällisemmällä diplomatialla  Neuvottelujen sisältöä serbeille tehtyjen vaatimusten suhteen ei päästetty julkisuuteen ja asiakirjat julkistettiin tärkeimmiltä osiltaan vasta kuukausien päästä.

Pekka Visuri julkaisi tuoreeltaan aiheesta  kirjan Kosovon Sota. Visurin teos kyseenalaistaa valtamedian kuvaa sodasta, kuten teki myös  brittiläisen kirjeenvaihtaja Robert Fisk. Hän arvioi, että Rambouillet’n konferenssissa esitettiin tarkoituksella niin kovia ehtoja, että hänestä neuvotteluiden syy vaikutti olevan enemmän rauhan estäminen kuin sen tuominen. Myös norjalainen rauhan- ja konfliktitutkija Johan Galtung esitti samansuuntaista kritiikkiä.

Libyan nykyinen johtaja Muammar Gaddafi on de facto diktaattori. Se ei kuitenkaan muuta sitä tilannetta, että hänen hallituksensa on laillinen, kansainvälisesti laajasti tunnustettu sekä YK:ssa maataan edustava.

Kun Yhdysvaltojen kaltainen demokratian irvikuva lähtee tukemaan EU:n tiukassa ytimessä olevan entisen siirtomaavaltion harjoittamaa uuskolonialismia, sana demokraattinen on näissä kuvioissa lähinnä sen paperin arvoinen, jolle se kulloinkin on painettu. Yhdysvaltojen edustama good country vs. criminal country -ajattelu on laajentunut ja yleistynyt suurvaltapoliittisena julkisivun pesumenetelmänä, yksinkertaistuksen astalona ja asioiden sakrifioimiskeinona.

Yhdysvallat on Libyassa lähtenyt tukemaan avoimesti eurokolonialismia. Syyt ovat päivänselviä.

Yhdysvallat osallistuu tähän operaatioon kiittääkseen EU:ta tuesta Irakissa ja Afganistanissa ja sitoakseen EU:n tulevana liittovaltiona itseensä ja maailmanpolitiikkaansa.  Lisäksi Yhdysvallat sotii Kiinan vaikutusvaltaa vastaan epäsuorasti Afrikassa – käyttäen liittolaisiaan julistamattomassa sodassa suurinta rahoittajaansa Kiinaa vastaan (YK on muuten tukevasti mukana kulissina EU;n ja Kiinan välisessä siirtomaasodassa Afrikan sydämessä jo nyt).

Se mitä Yhdysvallat ei näytä oppineen vieläkään  on islamilaisen maailman (ja sen lisääntyvän väestön ja hengellisyyden) ymmärtäminen. Edes Irakista ja Afganistanista saadut kokemukset eivät näytä siirtyneen mukaan suurvallan selviytymisstrategiaan.

Kaatamalla maallistuneen diktaattorin tiukan hallinnon  islamilaisessa maassa, Yhdysvallat luo valta- ja arvotyhjiön. Tällainen tyhjiö on omiaan (etenkin nykyisin) täyttymään varsin nopeasti fundamentalistisen islamin kannattajien ja mullahien toimesta.

* * *

Näennäisesti humanitäärisin syin toteutetun intervention moraali ja oikeutus on tämän kirjoituksen aihe. Sen ymmärtämiseksi lukija voi halutessaan tutustua esimerkiksi Noam Chomskyn teokseen  Uusi sotilaallinen humanismi: Kosovon opetukset

Chomsky syyttää  teoksessaan erityisesti länsimaiden intellektuelleja tapahtumien järjestyksen nurinpäin kääntämisestä Kosovon sodan aikana, kun he kirjoittavat pommitusten olleen vastaus albaanien joukkokarkotuksiin (jotka todellisuudessa alkoivat vasta NATO:n  pommitusten käynnistyttyä). Chomskyn mukaan useat NATO:n kenraalit varoittivat siitä, että pommitukset voivat johtaa joukkokarkotuksiin.Hän asettaa Kosovon tapahtumat laajempaan poliittiseen kontekstiin muistuttamalla samana vuonna tapahtuneista Turkin kurdeihin NATO-maan kohdistamasta aseellisesta repressiosta sekä Itä-Timorin (kristittyyn)väestöön kohdistuneista (muslimien organisoimista) väkivaltaisuuksista.

Chomskyn näkemys on se, että länsimaat ovat olleet viimeisissä konflikteissa  tukemassa sortavaa osapuolta.  Tällä näkemyksellään hän arvostelee sellaista  ajatusta, että länsimaat toimisivat nykyään humanitäärisesti.

Tämän artikkelin kirjoittaja allekirjoittaa Chomskyn  kritiikin yllämainituilta osin eikä halua henkilökohtaisesti – eikä kansallisvaltio Suomen  kansalaisena –  olla missään tekemisissä tämän kehityksen ja sen ns.hedelmien kanssa.

Lähteet: YLE, HS, YK, Wiki,  Pekka Visuri,: Kosovon sota, Noam Chomsky; Uusi sotilaallinen humanismi: Kosovon opetukset

 

Päivän paras sananvalinta 27.2.2011

Tässä on mielestäni hyvä esimerkki kielen merkityksestä ajattelulle. Minun suomalaiset aivoni eivät tule koskaan ymmärtämään miksi käytetään sanaa kotouttaminen, mielestäni saman pitäisi olla sopeuttaa suomalaiseen kulttuuriin.

Kotouttaminen näkyy olevan ideologia, joka sanoo maahanmuuttajalle, olkaan kuin kotonanne, älkää vain muuttuko suomalaisiksi!

Hyvä esimerkki tästä olivat Ruotsin eduskuntavaalit. Miksi äänestysohjeet oli painettu liki neljällekymmenelle kielelle? Jos Ruotsin valtiollisissa vaalissa äänioikeutettu tarvitsee äänestysohjeet vieraalla kielellä, niin millä oikeudella hänelle annetaan oikeus päättää Ruotsin asioista?

Mika Lako US Puheenvuorossa vastauksessaan Ana María Gutiérrez Soraiselle.

 

Afganistanin aseistamisesta suomalaisilla aseilla – päivitys 17.2.2011

Tässä blogissa otettiin kantaa tuoreeltaan (vuonna 2007) kahteen eri otteeseen aikeista aseistaa Afganistania Suomen puolustusvoimien hylkäämillä kiinalaisvalmisteisilla rynnäkkökivääreillä (ja muullakin materiaalilla).  Kirjoitukset löytyvät täältä ja täältä.

Asian suhteen Kullervoblogin kanta ei ole muuttunut. Toimitus näkee asian edelleen niin, että Suomen osallistuminen Naton Afganistan-operaatioon on kyseenalaista ja alkaa viimeistään eilisten uutisten valossa näyttää suuren luokan poliittiselta typeryydeltä.

Nykyinen Nato-yhteistyö kannattaa toki ottaa hyötymisen ja oppimisen kannalta, mutta Nato-jäsenyys (ja tällaisiin operaatioihin osallistuminen)  on meille haitallista – jopa vaarallista tulevaisuudessa. Lisäksi näihin  Naton rauhaanpakottamisoperaatioihin (l. USA:n uuskolonialismin pönkittämisoperaatioihin) osallistuminen on muuttanut maailmalla olevaa käsitystä Suomesta rauhanturvaamisen suurvaltana – haitalliseen suuntaan.

Säilyttääksemme uskottavuutemme puolueettomina ja luotettavina rauhanturvaamisen expertteinä, meidän pitäisi osallistua ainoastaan YK:n lipun alla tapahtuviin perinteisiin rauhanturvaamisoperaatioihin. Tietotaitomme ja luotettavuutemme sillä saralla on todellisuudessakin maailman huipputasoa. Maineesta ja kunniasta puhumattakaan. Sitä ei kannata uhrata lyhytnäköisen Nato-politiikan alttarille.

Se mikä on muuttunut, on tiedon määrä tässä asiassa. Wikileaks-vuotojen mukana on julkisuuteen tullut lisää tietoa tästä(kin) kähminnästä.

Julkistettujen raporttien mukaan Yhdysvallat taivutteli erittäin sitkeästi Suomea lahjoittamaan ylijäämäaseita Afganistaniin. Jostain syystä Yhdysvallat päätteli myöhemmin, että hankkeesta oli tullut Suomessa ”poliittista myrkkyä”.

Hankeaseiden luovuttamisesta Afganistaniin hylättiin presidentin ja hallituksen kesken ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa vuonna 2006 ja uudelleen 2007. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun kokoomus oli  noussut hallitukseen demareiden tilalle.

Hylkäämistä perusteltiin sillä, että aseiden vieminen konfliktialueelle olisi laitonta. Suomi oli kuitenkin saanut jo hankkeen alkuvaiheissa pyytämänsä vakuudet, että aseet menisivät Afganistanin poliiseille eikä armeijalle tai puolisotilaallisille järjestöille. Yhdysvaltain lähetystö Kabulissa viestitti kesäkuussa 2006, että Suomen suurlähettiläs Antti Koistinen oli saanut afgaanien turvallisuusjoukkojen koulutuksesta vastaavalta komentajalta lupauksen ”palomuurista”, jolla aseiden siirtyminen poliiseilta armeijalle estettäisiin.

Hanketta perusteltiin puhtaasti Suomen esittämällä toiveella. Siihen ei kuitenkaan (jostain ihmeellisestä syystä johtuen) otettu kantaa, että aseiden väärinkäyttö Afganistanissa oli huomattavasti todennäköisempää poliisien kuin sotilaiden käsissä. Poliisien aseita päätyy jatkuvasti kapinallisille.

Yhdysvaltain lähetystö totesi kuitenkin myöhemmissä sähkeissä, että hanketta vastustivat erityisen tiukasti alussa ulkoministerinä ollut Erkki Tuomioja (sd) ja hallituksen vaihdoksen jälkeen edelleen presidentti Tarja Halonen.

Valtiomme ulkopoliittinen johto varoitti Suomessa syyskuussa 2007 vierailutta  Yhdysvaltain virkamiestä varoitettiin,  että ”tästä asiasta on tullut poliittista myrkkyä, ja se uhkaa kaataa hankkeitamme saada Suomi tekemään Afganistanissa enemmän muilla alueilla”.

Ilmeisen selvää sotahulluutta (ja täydellistä sodankäynnistä ymmärtämättömyyttä) edustavat kokoomusministerit toivoivat viestien mukaan, että luopumalla asehankkeesta hallitus saataisiin sopimaan lisäjoukkojen lähettämisestä Afganistaniin ja komentovastuun ottamista yhteisessä osastossa Ruotsin kanssa 2009. Joukkoja lisättiin, mutta komentovastuuta ei otettu.

Niin mitä tästä voimme oppia? Ainakin sen, että yhteiskunnan tulevaisuus ja puolustautumisesta päättäminen ovat aivan liian vakavia asioita annettavaksi poliitikkojen päätettäviksi.

Vastoin julkisuuteen annettuja tietoja, juuri kokoomus on pyrkinyt aktiivisesti ajamaan Suomen väkisin väännettyä (ja kansan enemmistön tahdonvastaista) Nato-jäsenyyttä ja edesvastuutonta osallistumista johtovastuussa laittomiin sotatoimiin vieraassa maassa.

Tällaisten asioiden ehkäisemiseksi kenenkään suomalaisen ei pitäisi äänestää tätä mätää poliittista kulttuuria edustavia poliitikkoja. Vieläkin varmempi turva tällaista rehottavaa mädännäisyyttä (ja suoraa hulluutta) vastaan olisi sitovien kansanäänestysten käyttöön ottaminen  – ainakin tämän mittaluokan kansallisissa päätöksissä.

Nato ei ole Suomelle turva – se on riski, joka aktivoituessaan saattaa ajaa koko maamme ja kansamme perikatoon. Kansainvälisiin sotilasoperaatioihin osallistuminen heikentää asemaamme suvereenina kansallisvaltiona ja madaltaa terrori-iskun kynnystä suuntautua Suomeen.

Kun tarkastelee etenkin kokoomusta edustavien ministerien toimintaa (tässä nimenomaisessa tapauksessa), ensimmäinen mielikuva on se, että ministerien toiminta (ministerivastuulla) on ollut kansakunnan ja kansalaisten etujen vastaista ja Suomen turvallisuutta vaarantavaa.

Tosin, ministerivalalla ei tunnu olevan mitään merkitystä. Kyseisen hallituksen ex-pääministerikin näyttää kävelevän oman vaalikampanjansa julkisista varoista tapahtuneesta touhusta ilman valtakunnanoikeutta tai edes rangaistusta.

Toivottavasti maan tapa muuttuu seuraavien vaalien myötä.

*   *   *

Ai niin… jotain oli unohtua. Toimituksen sivuhuomautuksena; lisäksi tästä uutisesta voi lukea rivien välistä (hyvällä tahdolla), että kansalaisjournalismi ja asioiden esille tuominen täällä avoimessa mediassa on aidosti sellaista toimintaa jolla on vaikutusta asioihin ja päätöksiin – kansalaismielipiteen kautta.

Lähteet: HS, Puolustusvoimat, STT, Wikileaks

 

”Onhan meillä varaa” – vuorossa Kreikka

Moni meistä varmaan muistaa uudenvuoden 2002? Tuolloin kansallisen yleisradioyhtiömme televisiolähetyksissä hehkutettiin euroalueen valuutanvaihdosta ja sitä kuinka Suomi ja Kreikka olivat ensimmäiset maat, jotka ottivat uuden valuutan käyttöön.

Tuolloin toimittajat tuntuivat autuaasti unohtaneen sen, että Kreikan pääseminen yhteisvaluuttaan mukaan oli lähinnä siinä ja siinä – johtuen maan holtittomasta julkisesta rahankäytöstä ja budjetin huolestuttavasta alijäämäisyydestä. Itse asiassa kukaan ei tuntunut muistavan myöskään sitä, että Kreikka oli viimeinen maa, joka sai luvan (vuotta myöhemmin kuin muut) liittyä vuonna 2001 euroalueeseen. Tuolloinkin kriittisten puheenvuorojen säestämänä.

Kun euroaluetta alettiin aikoinaan muodostamaan, kyseessä oli suhteellisen kunniahimoinen ja pitkäkestoinen projekti. 1990-luvun alussa (Neuvostoliiton romahduksen aikoihin) oli tultu tilanteeseen, jossa yhteisvaluutta alkoi näyttää yhdentymiskehityksen saavutusten puolesta mahdolliselta.

Euroopan talous- ja rahaliiton, EMU:n, ensimmäisen vaiheen lasketaan käynnistyneen vuoden 1990 puolivälistä alkaen. Tuolloin kansallinen kansanvalta oli saatu alistettua silloisen EY:n alueella pienen oligarkkien joukon tahdon alle ja näin myös oli saatu poistettua lähes kaikki entiset pääoman vapaan liikkuvuuden esteet.

1980- ja 1990-lukujen vaihteen tietämiltä 1990-luvun alkuvuosiin jatkunut kansainvälisesti levoton aika kuitenkin lykkäsi yhteisvaluutan luomista, mutta toisaalta vahvisti tahtoa saada yhteisvaluutta aikaan. Unionissa ajateltiin idealistisesti, että monen maan yhteinen raha mahdollisuutena suojautua sellaisilta globalisoituvan maailmantalouden voimilta, joita vastaan Euroopan minkään maan kansallinen raha ei enää yksinään ollut riittävän suuri ja vahva.

Vuonna 1992 allekirjoitetussa Maastrichtin sopimuksessa sovittiin EMU:n toimintatapa ja niin sanotut lähentymiskriteerit. EMU:n toinen vaihe alkoi vuoden 1994 alusta. Tuolloin aloitti toimintansa Euroopan rahapoliittinen instituutti, EMI, joka oli Euroopan keskuspankin edeltäjä. EMU:n kolmanteen vaiheeseen eli yhteisvaluuttaan siirtymiseksi tarvittavat käytännön valmistelut alkoivat myös tuolloin. Tulevan yhteisvaluutan nimeksi päätettiin myöhemmin euro.

Vuoden 1998 toukokuussa päätettiin, mitkä valtiot olivat kelpoisia osallistumaan euroalueeseen. Päätöstä oli edeltänyt vähintään kahden vuoden pituinen ERM II ‑vaihe, jonka aikana kelpoisuus eli taloudellisten ehtojen täyttyminen kunkin maan osalta mitattiin. Kelpuutettuja valtioita oli yksitoista: Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Luxemburg, Portugali, Ranska, Saksa ja Suomi. Samalla kaikkien euroalueeseen osallistuvien maiden valuuttakurssit sidottiin euroon kiinteällä ja peruuttamattomalla kurssilla, jota ei enää kutsuttu valuuttakurssiksi vaan muuntokertoimeksi. Nämä muuntokertoimet päätettiin määritellä virallisesti kuudella merkitsevällä numerolla.

Eurosta tehtiin – tulevaisuuteen sokeasti luottaen – varsin suuriarvoinen rahayksikkö: yhden euron arvo oli korkeampi kuin minkään euroon osallistuvan maan rahayksikön, Irlannin puntaa lukuun ottamatta. Kun kyse oli kokonaan uuden rahayksikön luomisesta, niin periaatteessa euron arvo olisi voitu määrätä millaiseksi tahansa. Käytännössä arvoksi kuitenkin päätettiin ottaa jo edellä mainitun, maiden valuutoista muodostetun korivaluutan ecun silloinen arvo siten, että 1 eurosta tuli 1 ecun suuruinen.

Vuoden 1998 kesäkuun alusta Euroopan keskuspankki aloitti toimintansa ja korvasi sitä edeltäneen EMI:n. EMU:n kolmas vaihe eli yhteisvaluutan aika alkoi, kun euro otettiin tilivaluuttana käyttöön 1. tammikuuta 1999 edellä mainituissa yhdessätoista maassa. Käteisvaluuttana euro tuli käyttöön 1.1.2002. Tätä seurasi eri maissa vaihtelevan pituinen vaihtojakso, jonka aikana euroa ja kansallista valuuttaa sai käyttää yhtä aikaa. Suomessa tämä vaihe kesti maaliskuun alkuun 2002.

Nyt tämä uusi, uljas valuutta alkaa olemaan sitten tiensä päässä. Eräs historiaan kirjattavista syypäistä kokeilun epäonnistumiseen on Kreikan hallitus.

Kukaan ei varmaankaan ole välttynyt huomaamasta sitä, miten Kreikan hallinto on itsensä tuohon taloudelliseen tilaan ajanut – ja jatkanut kaikista kauniista lupauksista huolimatta holtitonta talouspolitiikkaansa. Kreikka on elänyt kuin pellossa.

Esimerkkejä tästä edesvastuuttomuudesta on lukuisia ja ne ovat lähinnä käsittämättömiä. Uutistoimisto Reuters listasi eriskummallisimpia menoeriä, joiden takia Suomikin joutuu nyt maata tukemaan.

Bonuksia työpaikalle saapumisesta

Valtion palveluksessa olevat kreikkalaiset voivat saada jopa 1300 euroa palkanlisää erilaisista bonuksista. Virkamiehille on maksettu esimerkiksi lisiä siitä, että he käyttävät tietokonetta. Bonuksia tulee myös, jos ilmestyy ajoissa työpaikalle tai osaa edes yhtä vierasta kieltä. Lisäksi kreikkalaiset metsurit voivat saada ulkotyölisää.

Vuodessa 14 kuukauden palkka

Kaikki julkisella sektorilla työskentelevät saavat vuodessa 14 kuukauden palkan. Tällä on pyritty pitämään keskimääräiset kuukausipalkat ja eläkkeet pienempinä. Ylimääräinen puolen kuun palkka maksetaan pääsiäisenä ja toinen puolikas kesällä.

Virkamiehet saavat jouluna ylimääräisen kuukausipalkan. Vastaavasti joulun aikoihin esimerkiksi taksit, parturit ja ravintolat saavat laskuttaa asiakkailta normaalia enemmän ”joululahjana”. Bonuksista on nyt leikattu 12 prosenttia.

Kuolleiden eläkkeet maksetaan sukulaisille

Virkamiesten naimattomat tai eronneet tyttäret saavat nostaa isiensä eläkettä sen jälkeen kun isät ovat kuolleet. Tästä edusta on nauttinut capital.gr-verkkosivujen mukaan noin 40000 naista, ja siihen kuluu valtion varoja 550 miljoonaa euroa vuodessa. Laskujen mukaan kreikkalaisten eläkkeisiin kuluisi tätä menoa 12 prosenttia maan bruttokansantuotteesta, kun EU-maiden keskiarvo on kolme prosenttia.

Virkamiehiä ei voi erottaa, eläkkeelle 50-vuotiaana

Virkamiehiä ei voi lain mukaan erottaa, mutta he ovat oikeutettuja eläkkeeseen 50-vuotiaina. Hallitus on jo luvannut nostaa eläkeikää.

Tyhjänpäiväiset komiteat

Sadat valtion nimittämät komiteat ovat palkanneet työntekijöitä, vaikka ei ole selvää, mitä komiteat ylipäänsä tekevät. Valtio on ylläpitänyt esimerkiksi Kopaisjärveä hoitavaa komiteaa, vaikka järvi on kuivunut jo 1930-luvulla.

Kreikkalaislehtien arvioiden mukaan komiteat työllistävät 10000 ihmistä, ja niihin palaa 220 miljoonaa euroa vuodessa. Hallitus on luvannut lakkauttaa ainakin 200 hyödytöntä komiteaa.

Puolustusmenot toista Nato-maata vastaan

Kreikan armeija nieli viime vuonna 14 miljardia euroa eli kuusi prosenttia maan bruttokansantuotteesta, mikä on selvästi yli EU-keskiarvon. Perusteena on kiristyneet suhteet Turkkiin, vaikka molemmat ovat Nato-maita. Lisäksi asemenojen sijaan hallintokuluihin ja palkkoihin menee summasta peräti 80 prosenttia

Velkainen valtionyhtiö tarjosi ilmaisia lentoja

Työmarkkinajärjestöt estivät vuosikymmenien ajan hallitusta myymästä velkaantuneen lentoyhtiön Olympic Airwaysin. Lentoyhtiö teki miljoonatappiot joka vuosi, mutta tarjosi työntekijöille avokätisiä etuuksia. Esimerkiksi työntekijöiden perheet saivat lennellä ilmaiseksi ympäri maailmaa. Valtio maksoi velat, vaikka samaan aikaan yksityiset yhtiöt lensivät samoja reittejä halvemmalla.

Yhtiö myytiin 2008, mutta sitä ennen työntekijöille maksettiin irtisanomisista, tai heidät palkattiin muihin tehtäviin.

Kiitokseksi tästä holtittomasta taloudenpidosta, muut euroalueen jäsenvaltiot ovat päättäneet tukea Kreikkaa lahjoittamalla tähän Kankkulan kaivoon (nimellisesti lainan muodossa) yli 80 miljardia euroa.

Kun tarkastelee omien päättäjiemme  (ja virkamiestemme) tähän asiaan liittyviä kommentteja, niin  ei voi muuta kuin ihmetellä.

Ensimmäisenä tässä täytyy tietysti huomioida (poliittisen broilerin pätevyydellä toimeensa nimitetyn ja sitä hoitavan) Suomen Pankin pääjohtajan Erkki Liikasen naiivi lausahdus. Liikanen totesi YLE:n aamuohjelmassa, että Kreikan valtiolle annettavaan lainaan liittyvä riski on vähäinen. Liikanen sanoi myös, että Kreikka maksaa lainan ”aika varmasti” takaisin.

Kuka uskoo tähän? Minä en.

Toisaalta kansankoulunopettajan pätevyydellä puolestaan valtionvarainministeriötä luotsaava valtionvarainministeri Jyrki Katainen (kok) löysi päivässä muutenkin ylivelkaantuneesta valtiontaloudestamme 1,48 miljardia heitettäväksi tuohon Moolokin kitaan. Hän oli myös varma siitä, että eduskunta antaa tuon rahan tuosta noin vaan. Tämä lahjoitus tarkoittaa tässä (talouskriisin alkuvaiheessa) noin 300 euroa per jokainen suomalainen.

Sokerina pohjalla on (rehellisyytensä ja pätevyytensä useasti  kuluneen hallituskauden aikana esitellyt) pääministerimme Matti Vanhanen. Hän totesi Kataisen säestämänä, ettei vaihtoehtoja ole: Kreikan tukemisella estetään kriisin leviäminen muualle Eurooppaan ja puolustetaan näin omaa lamasta toipuvaa maata.

Velan ottamisella vähennetään velkaantumista?

Talouskriisi on tosin vielä alkuvaiheessa – todellakin. Nimittäin nyt näyttää siltä, että myös Espanja, Portugali ja Italia ovat ajautumassa konkurssin partaalle. Tämä tarkoittaisi monikymmenkertaisia taloudellisia satsauksia näiden maiden edesvastuuttoman talouden pönkittämiseen – ja kestämätöntä kasvavaa taloudellista rasitusta (yhä pienenevän) suomalaisen veronmaksajajoukon niskaan.

Silläkin uhkalla, että joku (ekonomi, merkonomi tai muuten vain reipas nuori mies) tulee kommentoimaan avun välttämättömyyttä ja euron uskontoon verrattavaa institutionaalista olemusta tähän kirjoitukseen, väitän tässä ja nyt kuitenkin, että yksinkertaisin, halvin ja fiksuin tie olisi erota koko rahaliitosta.

Vaikka kriisin suurin syypää ei ole se kuka pyytää (Kreikka) vaan se joka maksaa, niin en usko sellaisen toiminnan järkevyyteen jossa maksaja vaihdetaan ahneista ja moraalittomista sijoittajista yleiseurooppalaisiin veronmaksajiin. Meillä on edellisen laman seurauksena kokemusta siitä, kuinka konkurssikypsät ja edesvastuuttomat yritykset (pankit) nostettiin veronmaksajien subventoimilla rahoilla jaloilleen – ja myytiin pilkkahintaan sen jälkeen (ulkomaalaisille ) sijoittajille. ja näin tulee käymään tässäkin leikissä, tosin jaloilleen nouseminen ei ole ollenkaan varmaa.

Kaksinaismoralismin väkevimpänä ilmentymänä näyttäisi tämänkertaisen varallisuudensiirtoleikin alkuvaiheessa olevan se, että nimenomaan Saksan ja Ranskan pankit ja sijoittajat näyttävät olleen Kreikan valtion suurlainottajia.

Julkisuudessa on hieman sivuun jäänyt se, että juuri näiden maiden sijoittajat ovat holtittomasti rahoittaneet Kreikkaa (euroaikana) sadoilla miljardeilla euroilla. Nähtäväksi vielä jää, kuinka syvälle näiden sormeaan virallisesti Kreikan suuntaan heiluttavien maiden hallitukset ovat sotkeutuneet kriisin luomiseen ja ylläpitoon.

Joku (ekonomi, merkonomi tai muuten vain reipas nuori mies) voi tietysti olla sitä mieltä, että jos nämä lainat joudutaan mitätöimään, se uhkaa Euroopan talousalueen taloutta. Ensisijaisesti syöksykierre kohdistuu kuitenkin (vielä) tässä tapauksessa rahalaitoksiin ja sijoittajiin.

So?

Liiketoiminta on liiketoimintaa ja sen sääntöjen pitää vapaassa markkinataloudessa koskea kaikkia tasapuolisesti. Ei voi olla mitenkään moraalisesti hyväksyttävää, että eurooppalaisten veronmaksajien varoja siirretään tilanteen aiheuttaneiden spekulanttien ja riskirahoittajien taskuun. Riskin pitää realisoitua juuri sinne mihin se kuuluukin – itsekkäisiin sijoittajiin sekä kasvottomaan ja isänmaattomaan kapitalismiin.

Lähteet: Reuters, HS, IS, AL, EU, VM, YLE

Jk:  Tuo Kreikan valtiollinen lentoyhtiö oli muuten jo aikaisemminkin EU:n suurennuslasin alla. Joulukuussa 2002 (siis noin vuosi sen jälkeen kun euro muuttui käteisvaluutaksi) EU-komissio vaati Olympic Airwaysin maksavan takaisin Kreikan hallitukselle 194 miljoonaa euroa laitonta valtionapua, jota se oli saanut talousvaikeuksiinsa. Tuolloisen komissaarin, Loyola de Palacion, mukaan tuki oli komission selvitysten perusteella vaikeuttanut kilpailijoiden asemaa markkinoilla.

Palacio ilmoitti tuolloin, että nyt on Kreikan hallituksen aika vastata teoistaan.

… vaan miten sitten kävikään?

 

Lainauksia: Teemu Hiilinen (vas/Hommawatch) 18.03.2010

Maahanmuutosta keskusteltaessa sivuutetaan työperäinen maahanmuutto yleisesti sanomalla, ettei heistä mitään haittaa ole tai se on sitä oikeata maahanmuuttoa Suomelle. Asiahan ei näin ole.

Työperäisellä maahanmuutolla on huomattavia vaikutuksia suomalaisten työllistymiseen sekä palkkojen kehittymiseen. Työperäistä maahanmuuttoa käytetään yleisesti myös sellaisilla aloilla, missä suomalaisista työntekijöistä ei puutetta ole, kuten esimerkiksi rakennustyömailla. Pelottavimpana esimerkkinä tästä on uuden ydinvoimalan rakennustyömaa.

Maahanmuuttajia tarvitaan kyllä sellaisilla aloilla, missä työvoimapula on arkipäivää, kuten esimerkiksi hoitotyössä. Silloinkin on varmistettava, ettei ulkomaalaisella työvoimalla poljeta suomalaisten palkkoja tai rikota voimassa olevia työehtosopimuksia. Tätä valitettavasti tapahtuu useasti ja siihen on puututtava.

Ulkomaisen työvoiman käyttäminen on myös useasti liian helppo ratkaisu, jolloin rakenteellisia muutoksia koulutuspolitiikassa eikä palkkapolitiikassa tarvitse tehdä. Suomen pitäisi ensisijaisesti ratkaista itse työvoimapula-alansa tekemällä koulutus alalle houkuttelevammaksi sekä lisätä koulutuspaikkoja ja samaan aikaan vähentää niillä aloilla, missä työvoimapulaa ei ole. Palkkakannustin on tässä yksi asia, mutta myös erilaisia urakehitysmalleja pitäisi ruveta suunnittelemaan. Monen hoitajan urakehitys lakkaa samalla hetkellä, kun hän valmistuu, vain harvalle riittää paikkoja asiantuntijan tehtävissä.

Ulkomaisen työvoiman käyttäminen tulee kalliiksi myös maalle, josta koulutetut ihmiset ovat lähteneet pois. Harva maa kouluttaa toisten maiden tarpeisiin asti omia kansalaisiaan. Tässä poikkeuksen tekee Filippiinit, mistä on tullut ”sairaanhoitajatehdas”. On moraalisesti arveluttavaa hyötyä toisen maan kouluttamista työntekijöistä ja käyttää heitä halpatyövoimana Suomessa, samalla polkien suomalaisten palkkoja. Tätä moraalista ongelmaa ei ole Suomen itsensä kouluttamissa ihmisissä.

Perinjuurin vanhana vennamolaisena olen jo kerran (tai pari) ollut samaa mieltä – täysin eri ideologiaa ja puoluetta edustavan – Dan Koivulaakson kanssa ja nyt täytyy todeta (unohtakaa nuoleskelu), että myös Teemu Hiilinen osuu täysin napakymppiin kommentissaan.

Tosin Teemulle täytyy kertoa se, että myös hänen mainitsemallaan rakennusalalla työperäinen maahanmuutto näkyy ja juuri ns.talousajattelun myötä joka päivä voimakkaammin. Nämä ns. viiden euron vierastyöläiset alentavat suomalaistenkin palkkatasoa ja vievät myös heiltä työmahdollisuuksia. Kysele asiasta vaikka Rakennusliiton änkyröiltä.

Lähde: Hommawatch

JK. Jussi Jaloselle: tuolle mainitsemallesi käsitteelle ”remittance” ei taida löytyä vielä oikein suomenkielistä sanaa. Annapa jokin hyvä ehdotus, se saattaa päätyä ihan viralliseen kieleen saakka (me suomalaiset kun olemme vieläkin hanakoita kehittämään oman kulttuurimme pohjaa – omaa kieltämme).

Oma ehdotukseni on siirtotyöraha
tai vierastyöraha.

 

EU:n preussilainen sotilassaapas kopisee

Iltalehti uutisoi sellaisesta Euroopan unioniin liittyvästä asiasta, jonka pitäisi herättää huolestumista jokaisessa sellaisessa ihmisessä, joka uskoo kansanvaltaan ja ihmisten oikeuteen päättää itse omista asioistaan.

Kaksi saksalaista kansanedustajaa nimittäin  ehdottaa (ilmeisesti aivan vakavissaan), että Kreikka harkitsisi joidenkin asumattomien saariensa myymistä.

Konkurssiin ajautuneet joutuvat myymään kaiken, jotta voivat maksaa velkojilleen. Kreikka omistaa rakennuksia, yhtiöitä ja asumattomia saaria, joita kaikkia voitaisiin käyttää velanmaksussa.

Näin sanoi kristillisdemokraatti Josef Schlarmann Bild-lehdelle. Samoilla jäljillä oli myös vapaiden demokraattien Frank Schäffler.

Kreikan hallituksen on ryhdyttävä radikaaleihin toimiin myydäkseen omaisuuttaan — esimerkiksi asumattomia saariaan

Saman uutisen mukaan Kreikan varaulkoministeri Dimitris Droutsas kertoi saksalaisen ARD-tv:n haastattelussa kuulleensa ehdotuksia kuuluisan Akropoliskukkulan myymisestä.

Tällaiset ehdotukset eivät ole suotavia näinä aikoina

Sumuverho alkaa haihtua ja EU:n todellinen olemus paljastua päivä päivältä yhä selvemmin.  EU:sta on kehittymässä Saksan ja Ranskan johtama eurooppalainen uuskolonialistinen ja imperialistinen hirviö.

Sen lisäksi, että jo nyt esimerkiksi suomalaisia sotilaita on sidottu hiljalleen kiihtyvään EU:n ja Kiinan käymään siirtomaasotaan Afrikan luonnonvaroista, EU näyttäisi naamionsa takaa kiinnostuneelta toteuttamaan kolonialismia myös omien jäsenvaltioidensa luonnonvaroilla ja omaisuudella – kuten tässä Kreikkaa koskevassa esimerkissä näemme.

Kaikista kauniista puheista ja lupauksista huolimatta, hätään houkuteltua ja sinne joutunutta jäsenmaata potkitaan todellisuudessa päähän – jopa kolonialismin keinoin. Se mikä näyttää kansanvallalta teoriassa, on pienen oligarkkien muodostaman yläluokan häikäilemätöntä vallananastamista ja tulokseen perustuvaa omaneduntavoittelua.

Jos ihmisten paha olo purkautuu Kreikassa nykyisiä demonstraatiota vieläkin voimakkaammiksi mielenilmaisuiksi en hämmästyisi yhtään sitä, että EU:ssa tehtäisiin päätös lähettää joukkoja turvaamaan EU:n ylikansallista valtaa järjestystä Kreikassa. Mitä siitä taas seuraa, se on varmaan helppo jokaisen kuvitella itsekin. Sotilaallinen interventio aiheuttaa aina väkivaltaista vastustusta miehittäjää vastaan.

Sama kehitys on nähtävissä myös Suomessa. Nykyinen hallituksemme tekee velkaa sellaista vauhtia, että jossain vaiheessa tulee aivan varmasti pää vetävän käteen ja joudumme kaikkein pahimmassa skenaariossa Kreikan asemaan. Kohtelu tulee tuolloin olemaan tämän esimerkin valossa tylyä ja kyyti kylmää.

Samaan aikaan Metsähallitusta, jolle on siirretty ilmaiseksi kaikki valtion maaomaisuus,  ollaan hyvää vauhtia yhtiöittämässä – ja luovuttamalla samalla kansallisomaisuuttamme kenen tahansa eniten kertamaksulla tarjoavalle – unohtaen samalla maaomaisuuden tärkein olemus. Nimittäin se, että sen valmistus on jo lopetettu ja sen arvo kasvaa koko ajan.

Myös muiden julkisten instanssien hämärissä puuhailuissa soi sama sävel. Turjalainen kertoi hetki sitten siitä, kuinka:

(Oulun) kaupunki yhteistyössä ympäryskuntien ja Jaakko Pöyry Oy:n sekä Oulun Veden kanssa pumpata pohjavettä ”kasvavan kaupungin tarpeisiin” Viinivaaran alueelta.

Nyt alueen vesivarat aiotaan valjastaa. Hanke haisee ja pahasti. Alueelta aiotaan pumpata tulevaisuudessa yli 20 000 kuutiometriä vettä vuorokaudessa, mikä on yli kaksinkertaisesti oululaisten vedenkulutuksen määrä.

Tämä hämäräperäinen kansallisiin luonnonvaroihin kohdistuva anastustoimi on herättänyt myös vastareaktion. Jokainen voi itse miettiä sitä, millaiseksi Suomi (ja laillisuus) on muuttumassa virkavallan lailliseen mielenosoitukseen kohdistaman voimatoimen vuoksi. Jiri Keronen on kertonut asiasta laajemmin täällä.

Vihervasemmiston suhtautumisesta sanan- ja mielipiteenilmaisunvapauteen  saa loistavan kuvan, kun lukee Pekka Haaviston US-blogiinsa kirjaaman mielipiteen:

Suomessa voi vaikka parkkeerata asuntovaununsa viikkokausiksi eduskunnan eteen, ja huutaa ikkunasta ohikulkeville kansanedustajille ”Korruptiota! Korruptiota!”. Muualla maailmassa vaunu olisi jo pommiuhan pelossa saanut kyytiä.

Tämä on – kuten jo totesin – paljon puhuva ja kertova kommentti siitä, miten vihreät oikeasti suhtautuvat kansalaisoikeuksiin ja luonnonsuojeluun…

Itse asiassa kun päästiin vihreisiin, niin Tuija Braxin viimeaikaiset puuhastelut ovat loistava esimerkki siitä, kuinka paljon vihervasemmisto vihaa Suomea ja laillista yhteiskuntajärjestystämme. Pyrkimykset rajattomaan maailmaan, ns. monikulttuuriin ja kontrolloimattomaan maahanmuuttoon ovat muuttuneet noissa joukoissa sellaiseksi uskonnoksi, että nämä tiitiäiset ja vasemmistonatsit ovat valmiita epäpyhään allianssiin kasvottoman globaalin kapitalisminkin kanssa -aivan kuten oppi-isänsä Josif Stalin aikoinaan.

Vasemmistonuorten puheenjohtaja Dan Vapaavuori joko sumuttaa tai ei oikein ymmärrä näiden asioiden laajempaa viitekehystä. Hänen mielestään:

Itseäni tämä ”on voitava keskustella” -keskustelu on alusta asti huvittanut, vaikka meillä on monia typeriä lakeja, meillä ei kuitenkaan ole sensuuriviranomaisia. Minua huolestuttaa enemmän, että keskustelijat ilman mitään sanottavaa saavat niin paljon huomiota salaliittoteorioilleen ilman, että heiltä kuulee yhtään uskottavia esityksiä.

Tässä kohtaa kannattaa miettiä, mikä mahtaakaan olla Vapaavuoren motiivi tuohon kommenttiin…

Nimittäin totuus on se, että ultrakapitalismi takaa sinulle paikan katuojassa ja ultrakommunismi takaa Sinulle paikan pakkotyöleirissä. Onneksi meillä on kuitenkin  kolmaskin tie kuljettavanamme.

Aikaa ei ole kulunut kuin hieman yli kuusikymmentä vuotta siitä, kun saksalainen sotilassaapas alisti edellisen kerran  Kreikan (ja lähes koko muunkin Euroopan) nastoitetun teräspohjansa alle.

Vaikka EU tekee julkisuudessa pesäeroa tuohon aikaan ja sen ajan halintomalleihin, sittä on kehittymässä hyvää vauhtia kansalaisiaan sortava, imperialistinen, uuskolonialistinen ja pienen sisäpiirin hallitsema imperiumi.

Toivon koko maailman ja etenkin kaikkien eurooppalaisten vuoksi, että tämä hanke kaatuu omaan mahdottomuuteensa, ennen kuin Uusi Uljas Eurooppa pääsee jälleen toteuttamaan ambitiotaan – ja käynnistämään kolmannen maailmansodan.

Toivon tätä sydämestäni.

Lähteet: Iltalehti, Kauppalehti

 

Orjaemäntä Lipponen?

Maahanmuuttajille tulee tarjota työtä ja heidät pitäisi myös velvoittaa vastaanottamaan mitä työtä hyvänsä, jotta työkokemus karttuisi ja maahanmuuttajat voisivat näyttää työnantajille osaamistaan ja näin välttyä passiiviselta roolilta yhteiskunnassa ja tulonsiirtojen varassa elämiseltä.

Päivi Lipponen US-blogissaan 3.1.2010

Tässä tulikin sitten suoraan ja selkeästi korkeamman  demariluokan kommentti siitä, miksi heidän mielestään maahanmuuttoa pitää lisätä, mitä he maahanmuuttajilta odottavat ja kuinka paljon suomalaiset demarit arvostavat suomalaista työtöntä, duunaria, sairasta, syrjäytynyttä ja köyhää.

Puhumattakaan työehtosopimuksista, minimipalkasta, ammattitaidosta, kielitaidosta ja niin edelleen…

Maanviljelijä sanoi männävuosina (peltojen paketoinnin ja maaseudun tyhjenemisen aikoihin) demarille, että mitäpä sitä paskaa, kun ei ole peltoakaan…

Nykyaikaisemmassa muodossa tämän voisi muotoilla muotoon, että  mitäpä sitä työvoimaa, kun ei ole töitäkään.

 

Viikon mokutus 07/10

Yliopistojen valtakunnallisessa Valoa-hankkeessa pohditaan, miten ulkomaalaiset korkeakouluopiskelijat saataisiin jäämään Suomeen töihin.

Söderqvistin tutkimuksen mukaan työnantajia ei välttämättä edes kiinnosta työnhakijan tutkinto.
” Riittää, että on hyvä tyyppi ja oikea asenne.”

Aalto-yliopiston erikoistutkija Minna Söderqvist Kansan Uutisten 18.2.2010 julkaiseman ns.uutisen mukaan.

Söderqvistin päiväuniin puuttumatta, suomeksi – työväestöä (muka) edustava ja internationalistista solidaarisuutta huutava kansandemokraattinen Vasemmistoliittomme haluaa riistää kehitysmaiden terävimmät aivot lääketieteellisen-, kaupallisen ja teknillisen korkeakoulutuksen jälkeen – tekemään Suomeen ns. viiden euron tunnin-töitä siivoamalla metroasemia ja muita julkisia tiloja.

… polkien samalla suomalaisen duunarin työoloja- ja ehtoja ja pätkääkään suomalaisesta työttömästä tai köyhästä välittäen.

 

Rauhanturvaoperaatioista

Minun on pitänyt jo pitkään kirjoittaa eräästä rauhanturvaoperaatioihin liittyvästä ongelmasta. Asia on unohtunut ja aina jotenkin siirtynyt, mutta nyt saattaa olla oikea hetki tällekin.

Nykyinen monimutkainen ja kompleksoitunut maailma pitää sisällään entistä enemmän erilaisia kansainvälisiä kriisejä ja kansainvälisiä ponnistuksia niiden ratkaisemiseksi.

Olemme olleet kansana  pitkään mukana rauhanturvaamisessa. Meitä luonnehditaan omien rajojemmekin ulkopuolella rauhanturvaamisen suurvallaksi. Mutta tähänkin asiaan liittyy myös ei-toivottuja elementtejä. Jätän tällä kerralla ulko- ja EU-politiikan kirjoituksen ulkopuolelle ja keskityn asiaan liittyvään kansalliseen ja sotilaalliseen ongelmaan.

Henkilökohtaisesti (ihmisenä)  vastustan kaikkia muita, kuin YK:n lipun alla tehtyjä rauhanturvaoperaatiota. Ammatillisesti vastustan ihan  kaikkia rauhanturvaoperaatiota – tai ainakin suomalaisten osallistumista niihin.

Yhdysvaltalainen eversti  Harry Summers (joka oli Vietnamin sodan veteraani) esitti näiden ”rauhanoperaatioiden” sotilaalliset ongelmat ensimmäisenä.

Hän korosti sitä  perusasiaa, että asevoimien ainoa tehtävä oli valmistautua käymään taisteluja sodassa ja käydä niitä tarvittaessa. Humanitaarisia operaatioita voidaan kyllä avustaa logistisesti, mutta taistelujoukkojen käyttöä niissä pitäisi välttää.

Tällaiset matalan intesiteetin operaatiot ja rauhanturvatehtävät kuluttavat asevoimien moraalia ja opettavat joukoille menettelytapoja, jotka heikentävät kykyä taisteluun tosipaikan tullen. Tällainen taistelujoukko on menettänyt arvonsa ennaltaehkäisevänä pelotteena.

Tuntemattoman Sotilaan majuri Karjulaa siteeraten, te olette sotilaita, ette mitään apusisaria.

Olen itse nähnyt tällaisten operaatioiden vaikutuksen suomalaisiin reserviläisiin ja se on monesti ollut negatiivinen.

Sen lisäksi, että sotaan koulutetuilta ja erinomaisen motivoituneilta miehiltä viedään koulutuksen tarkoitus ja heistä tehdään eräänlaisia poliiseja, he myöskin usein tylsistyvät rutiineihin ja vapaa-aika kuluu voittopuolisesti nestemäisten virvokkeiden parissa.

Kun nämä kaverit palaavat kotimaahan, otteen saaminen normaalista elämästä voi olla tuskallisen vaikeaa ja surukseni olen huomannut aika monen hyvän miehen elämän  menneen ulkopuolisuuden ja alkoholismin kautta turmiolle.

Tavallaan (ammatillisesti) vieläkin pahempaa on ollut seurata sitä, miten tällaiset operaatiot vaikuttavat ammattiarmeijoiden värvättyyn miehistöön ja heidän moraalinsa.

Kun tiedämme myös sen, että ns.rauhaanpakottamisoperaatiot (tai EU/YK-operaatio Darfur) ja esimerkiksi Yhdysvaltojen johtamat operaatiot ovat yleensä vain kaapu uuskolonialismille ja tämän vuosituhannen siirtomaasodille, mielestäni meidän olisi syytä saadaan aikaan laaja ja avoin kansalaiskeskustelu tästä aiheesta.

Siitä, että mikä on roolimme tällaisessa toiminnassa, haluammeko me olla siinä mukana, mitkä ovat saavuttamamme todelliset hyödyt ja mitkä ovat toiminnan todelliset riskit?

Tämä on niin vakava koko kansaa koskeva asia, että se pitää ottaa pois presidentti Tarja Halosen yksityislautaselta ja poliitikkojen saunaseuroista.

Lähteet: Puolustusvoimat, Harry G. Summers, The New World Strategy: A Military Policy for America’s Future, Simon & Schuster, 1995,

Jk. Unohtamatta tätäkään.

 

Oras oppitunnilla

Itsensä Suomen hallituksen ilmastopoliittiseksi asiantuntijaksi nimittänyt virheiden Oras Tynkkynen on saanut ensimmäisen oppitunnin maailman todellisuudesta. Oppitunnin antoivat Oraksen ystävät – kehitysmaat ja Kiina –  Kööpenhaminassa pidettävässä ilmastonmuutos(kupla)konferenssissa.

Vastoin Vihreän Langan vakuutteluja ns. koko kansan presidenttimme Tarja ”tulen työväenluokasta” Halonenkaan, ei ole pystynyt vakuuttamaan (tai pakottamaan) maailmaa punavihreän tahdon ja ilmastonmuutoskuplasopimuksen taakse.

Tämän takaiskun jälkeen myös vihreissä on ääni muuttunut kellossa. Oras on ilmeisesti oppinut (ainakin jotain) tästä saamastaan läksystä. Aikaisemmin tiukkaa monikulttuurista kukkahattufilosofiaa vetänyt Tynkkynen arvostelee (varsin yllättäen) vihreille pyhän lehmän asemassa olevien kehitysmaiden taktiikkaa.

Osa kehitysmaista käyttäytyy huolestuttavan joustamattomasti. Ne antavat menettelytapojen olla esteenä sisältöasioissa etenemiselle.

Tämä on hyvä havainto Orakselta – tosin se on vasta varsin pinnalinen ilmiö, eikä kerro vielä todellisuudesta oikein muuta kuin muotoseikkoihin perustetun puolustuksen olemassaolon.

Todellisuudessa kyse on siitä, että kyseinen ryhmä ei ole saanut haluamaansa määrää tulonsiirtoja vielä aikaiseksi – siis tulonsiirtoja kehittyneiden maiden köyhiltä suoraan köyhien maiden rikkaille.

Se, joka vielä kuvitteli, että tässä olisi kyseessä jotain ilmastonmuutoksen estämiseen liittyvää, voi laskeutua alas pilvilinnoistaan.

This is business, as ususal…

Toinen asia, jonka  Tynkkynen on havainnut on Kiinan rooli. Hän arvioi, että Kiinan ääni saattaa kuulua taustalla, kun köyhät kehitysmaat puhuvat:

On vähän lohdutonta katsoa, miten jotkin Afrikan maat liittoutuvat Kiinan kanssa. Hälytyskellojen pitäisi nyt soida, sillä osa köyhistä kehitysmaista päätyy puhumaan itseään vastaan.

Kiina investoi valtavia määriä Afrikan maihin. Kiina ostaa köyhistä Afrikan maista maanviljelysmaata, öljyä ja luonnonvaroja. Sillä on isot intressit Afrikassa. Köyhät maat sen sijaan tarvitsisivat tiukkaa ilmastosopimusta.

Oraksen havainnointi on terävää ja osuu oikeaan tässä asiassa. Eräs asia kuitenkin ihmetyttää.

Miksi Tynkkynen ei kuitenkaan puhu tästä nykyisestä Kiina-ilmiöstä sen oikealla nimellä? Kyse on kiinalaisesta uuskolonialismista ja imperialismista – sellaisesta, jonka rahoittajaksi se haluaa pahimman kilpailijansa eli EU:n

Mitä sitten voisi olla Oraksen ripityksen takana todellisuudessa? Kuten tiedämme suomalaiset vihreät MEP:t (Satu Hassi ja Heidi Hautala) ovat uineet syvälle eurooppalaisen vihreiden eliitin ytimeen ja heillä on aidosti valtaa tässä Uudessa Uljaassa Eurostoliitossa.

Kun katsoo tätä kehitysketjua hieman taaksepäin ja muistaa esimerkiksi kansanedustaja Pekka Haaviston matkustelun (veronmaksajien kustannuksella) pitkin Afrikkaa, koko kupletin juoni saattaa avautua.

Kyse ei ole ilmastonmuutoksen torjumisesta – kyse on hyvin peitellystä vihreiden voimilla toteutetusta eurooppalaisesta uuskolonialismista – sellaisesta mihin myös suomalainen työtön saa kantaa veronmaksajan lisäksi kortensa kekoon ja  johon pääsemiseen voidaan uhrata surutta  suomalaisten reserviläisten verta.

Valtapolitiikka on valtapolitiikkaa – sen on nyt myös Oras Tynkkynen saanut oppia.

Lähteet: Vihreä Lanka, STT, HS

Päivitys 181209 1143: Mielenkiintoisia näkökulmia tarjoavat myös (ainakin) Octavius, Pikkupoika ja Vasarahammer.

Tutustukaa myös kriittiseen ilmastoblogiin.

 

Pieni vinkki Ilkka Mäkelälle

Kirjoitin pari päivää sitten EU:n käskytyspolitiikasta kalastuksen suhteen. Hyysäri on julkaissut samaan uutiseen  liittyen varsin uskomattoman haastattelun.

Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestön toiminnanjohtaja Ilkka Mäkelä ei näe ongelmaa uudessa EU-säädöksessä, joka kieltää harrastajakalastajilta merisaaliin myynnin ensi vuoden alusta lähtien. Mäkelä tekee selvän eron ammatti- ja harrastajakalastajien välille.

”… minun mielestäni silloin ei ole enää kyse harrastekalastuksesta, vaan harmaasta ammattikalastuksesta. Vapaa-ajan kalastajat käyttävät saaliin perhepiirissä ja ystävien kesken. Ei meillä ole mitään syytä ryhtyä vaatimaan vapaa-ajankalastajille oikeutta myydä saalistaan.”

Mäkelä ei ilmeisesti ymmärrä mitä suustaan päästelee tai sitten hän kertoo tarkoituksella asioita, jotka eivät pidä paikkaansa? Luontaiselinkeinot (tietyin rajoituksin metsästyksen ja poronhoidon kohdalla) kun ovat sallineet jokaisen suomalaisen harjoittaman lisätulojen keräämisen (muuallakin kuin Pohjois-Suomessa) ilman verotusta esimerkiksi kalastamalla.

Kyse ei ole siis harmaasta taloudesta, vaan eurooppalaisen siirtomaahallinnon puuttumisesta alkuperäiskansan ikimuistoisiin nautintaoikeuksiin.

Tuollaista toimintaa on tavattu kutsua kolonialismiksi ja sen paikallisia juoksupoikia… tuota noin , yleisesti ja ajoittain,  aika rumillakin nimillä.

Lähde: HS

 

Hyysäri on taas myöhässä ns.journalismissaan.

Helsingin Sanomat on julkaissut Suuressa Tietävyydessään Suuren Uutisen,  jossa todetaan näin:

Arvostelijat puhuvat jo esimerkiksi Kiinan kolonialismista Afrikassa.

Ai jaa?  Olette hieman myöhässä.

Lähde: HS

 

Arveluttavaa oikeudenkäyttöä – lomamatkoja Ruandaan?

Oikeusjärjestelmämme tarkoituksenmukaisuus ja sen puolueettomuus on syytä ottaa hieman lähempään tarkasteluun.

Samoihin aikoihin kun valtakunnansyyttäjänvirasto käy taistelua sananvapautta vastaan Jussi Halla-ahon tapauksen tiimoilla, samainen virasto ja Porvoon käräjäoikeus ovat järjestäneet työntekijöilleen (sekä joukolle poliiseja) ilmeisen (ja turhan) lomamatkan Ruandaan.

Kun asiaa tarkastelee siltä kannalta, että rikos on tapahtunut Suomen ulkopuolella ja sekä vastaaja että mahdolliset kantajat ja uhrit ovat ulkomaalaisia, en oikein näe tälle oikeusfarssille muita syitä kuin lomamatkojen järjestämisen veronmaksajien rahoilla Afrikkaan.

Tämä farssi on tullut jo nyt kalliiksi suomalaiselle veronmaksajalle – ja kulukattoa ei ole vieläkään näkyvissä.

Jos ajatellaan sitä, että Keskusrikospoliisi ryhtyi vuonna 2007 tutkimaan tätä Ruandasta kotoisin olevaa henkilöä, jota epäillään joukkotuhonnasta ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.  Tutkimuksia tehtiin useamman poliisin voimin Afrikassa – ja pitkään. Kun varsinainen pääkäsittely  asiassa käynnistyi  Porvoon käräjäoikeudessa 1.9.200, tuli oikeudelle (ja valtakunnansyyttäjän virastolle) kiire päästä osingoille ja siirtää oikeudenkäynti (sekä etenkin itsensä) Ruandaan.

Se,  kuinka paljon tämä touhu on maksanut tähän mennessä, olisi erittäin mielenkiintoinen tieto. Luulen, että aika moni muukin normivirtanen on kiinnostunut siitä, kuinka paljon verovaroja tähän Afrikkaan suuntautuneeseen matkailuun on todellisuudessa käytetty – täysin turhaan.

Tätä asiaa ei olisi pitänyt alkuunkaan  käsitellä suomalaisessa tuomioistuimessa, eikä suomalaisen poliisin resursseja olisi pitänyt hukata tämän tapauksen tutkimuksiin alunalkenkaan.

Suomessa tämä asia tuli vireille sen johdosta, että joukkotuhonnasta epäilty vastaaja on oleskellut Suomessa. Rikosepäilyjen tultua poliisin tietoon Suomella oli (kansainvälisten sopimusten pohjalta)  velvollisuus joko itse tutkia tapausta tai luovuttaa epäilty sellaiseen valtioon, joka haluaa tutkia tapausta.

Ruandan hallitus pyysi Suomea luovuttamaan epäillyn Ruandaan, mutta oikeusministeriö (eli käytännössä demlisti Tuija Brax) päätti tammikuussa 2009 ettei häntä aiota luovuttaa. Perusteena oli se, ettei epäillylle  olisi voitu taata oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä Ruandassa.

Ruanda on erittäin tiukan kansainvälisen seulan alla (johtuen juurikin siitä, että siellä on tapahtunut joukkotuhonta). Niin tiukassa, että  tuskin kyseisen vastaajan päätä olisi kuitenkaan irroitettu nykytilanteessa corpuksesta machetella.

Enkä jaksa oikein muutenkaan usko siihen, etteikö vastaaja olisi saanut omaan kulttuurinsa kuuluvaa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä (tästä asiasta paikallisetkin ovat valittaneet).

Ruandan kannalta suomalaisen oikeusjärjestelmän vienti on lähinnä uuskolonialismia.

Käytännössä koko touhusta  – samoin kuin oikeusjärjestelmämme politisoimisesta – on vastuussa joukko demlistejä. Demlistit ovat ns. oikeuspoliittisen yhdistyksen, Demla ry:n, jäseniä. Tämä Demla – entiseltä nimeltään Demokraattiset lakimiehet ry – on äärivasemmiston 1950-luvulla perustama äärivasemmistolainen ja näin  laillista yhteiskuntajärjestellmäämme murtamaan pyrkivä yhteenliittymä – varsinainen Hyvä Sisko-kerho.

Nämä demlistit ovat päässeet soluttautumaan kuin syöpä sisälle suomalaiseen oikeusjärjestelmään ja edustavat ihan viime aikaisen uutisoinninkin pohjalta tarkasteltuna inhottavaa, kansanvallanvastaista ja Suomen itsenäisyyttä romuttamaan pyrkivää uusstalinismia.

Tuija Braxin osuminen oikeusministeriksi oli tuskin mikään sattuma, mutta se on vain jäävuoren huippu. Sellaiset nimet kuten Mika Illman, Jorma Kalske ja Mikko Puumalainen ovat tehneet pitkään määrätietoista työtä yhteiskunnallisen muutoksen eteen.

Jos jotain asialle haluttaisiin tehdä ihan todellisuudessa, se merkitsisi aika monen korkean oikeusviranomaisen erottamista jääviyden, todellisen oikeudenkäynnin tai siten vaikka totuuskomission kautta.

Kun molempien vetoomustuomioistuimien virkaa meillä tekevien oikeudenvaltontaviranomaisten – niin Oikeuskanslerinviraston kuin Eduskunnan oikeusasiamiehenkin – johtopaikat on miehitetty näillä demlisteillä, on typerää ja naiivia odottaa oikeudenmukaista kohtelua, etenkin  jos edustaa vastakkaista mielipidettä kuin vallaan kahvassa olevat demlistit.

Vielä kipeämpi paikka kansalaisoikeuksien kannalta on demlistien väkivaltakoneistona ja sananvapauden hiljentäjänä toimiva Valtakunnansyyttäjänvirasto. Tuo laitos näyttää olevan niin pahasti mädättynyt jo luomisestaan alkaen, että sille pitäisi tehdä sama asia kuin mitä Valtiolliselle poliisille (Valpo) tehtiin vuonna 1948 – se pitää lakkauttaa ja korvata kokonaan uudella laitoksella ja aivan uusilla kasvoilla.

Ennen sitä suomalaisen oikeusjärjestelmän uskottavuus on banaanitasavallan tasoa.

Jk.  Saa nähdä kauan kestää siihen, kun normivirtasen ärsyyntymiskynnys ylittää mukavuudenhalun. Tätä menoa se tulee tapahtumaan jossain vaiheessa – toivotaan kuitenkin kaikkien asianosaisten  kannalta, että se tapahtuu vielä silloin kun meillä on kansalaisyhteiskunta ja yhteiskuntarauha.

Siihen saakka saamme kaiketi katsella mediasta sitä, kun demlistit lomailevat ulkomailla – jakamassa siinä sivussa suomalaista oikeutta veronmaksajien piikkiin.

 

Tarja Halonen ja oikeuslaitos pedofilian suojelijoina?

Jussi Halla-ahon saama tuomio uskonrauhan rikkomisesta on todellisuudessa oikeuden päätöksellä  toteutettu islamin uskonnon nostaminen kaiken arvostelun yläpuolelle Suomessa.

Samalla kun islam on nostettu pyhäksi, suomalainen tuomioistuin on kieltänyt kirjoittamasta islamin ja pedofilian suhteesta rangaistuksen uhkalla yhtään mitään. Tämä ei voi olla – eikä se olekaan –  suomalaisen kansalaisyhteiskunnan pelisääntöjen mukaista.

Helsingin käräjäoikeuden päätöksen mukaan islamilaisen oikeuden (sharian) mukainen tulkinta siitä, että seksi on sallittua ainoastaan avioliitossa mutta suojaikärajaa ei kuitenkaan ole, sai näin (de facto)  lainvoiman myös Suomessa – vastoin omaa lainsäädäntöämme ja ratifioimiamme ihmisoikeussopimuksia.

Eräs tämän kehityksen tärkeimmistä ylipapeista on Suomessa vaikuttava libanonilainen  imaami Chehab Khodr, joka on ilmoittanut identiteettinsä (kuten lapsensakin) olevan jossain muualla kuin Suomessa. Khodrin itsensä kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että hän haluaa virallistaa sharian ja hänen poikansa kohdalla sitä, että se sama maa mistä hän on saapunut turvapaikan hakijana henkilökohtaisen turvallisuutensa vuoksi Suomeen, on hänen pojalleen kyllin turvallinen.

Imaamimme avautui keväällä Kainuun Sanomille ja kertoi omista käsityksistään näin:

Miksei 13 vuotta voisi olla hyvä avioitumisikä?  Täälläkin on lain mukaan silloin sallittua mennä sänkyyn. On parempi mennä naimisiin.

Huomiomatta kovinkaan paljon tässä ja nyt sitä, että 13-vuotta ei ole Suomessa laillinen ikä mennä sänkyyn, niin koko tämä kommentti edustaa suomalaisen oikeudentajun kautta nähtynä  mitä iljettävintä pedofiilista ajattelumallia.

Joku saattaa ihmetellä sitä, miten Tarja Halonen liittyy aiheeseen? Presidentti halonen liittyy tiiviisti aiheeseen siten, että hän on kutsunut tämän pedofilian esipapin viisi kertaa Suomen tasavallan itsenäisyyspäiväjuhliin. Mielestäni näennäisuvaitseva arvo(ton)johtajamme antaa tällä valinnalaan myös oikeutuksen sharialain esiinmarssiin Suomessa – ja hyväksyy vanhana vasemmistolaisena ihmisoikeusjuristina lapsiavioliitot ja pedofilian ainakin henkisesti.

Jos Halonen kutsuu vielä kerran tämän libanonilaisen pedofilian puolustajan loukkaamaan menneiden sukupolvien uhrauksia ja suomalaisuutta itsenäisyyspäivänämme, lupaan omasta puolestani sen, että kun näen Halosen julkisella paikalla seuraavan kerran otan megafonin mukaan ja ilmoitan yleisölle:

Tuolta tulee presidenttimme, joka hyväksyy pedofilian puolustamisen, veteraanien ja menneiden sukupolvien halventamisen  ja ihmisten eriarvoisuuden kasvattamisen.

 

Muutama täky Illmanin Mikalle

Julkaistaan nyt sitten täälläkin tämä kirjoitus, jonka Helsingin käräjäoikeus – valtakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen kumileimasimena toimien – on katsonut rikkovan uskonrauhaa:

3.6.2008

Valtionsyyttäjä Mika Illmanin voittoputki jatkui muutama päivä sitten, kun alapäähuumorin suurmies Seppo Lehto tuomittiin kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeuteen ja kymmenien tuhansien eurojen vahingonkorvauksiin useista törkeistä kunnianloukkauksista, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta. Asiaa on puitu pitkin internettiä niin paljon, ettei minun varmaan tarvitse toistella itsestäänselvyyksiä:

a) Lehdon tekemät törkyblogit täyttävät toki minkä hyvänsä tulkinnan mukaiset ”törkeän kunnianloukkauksen” kriteerit, mutta

b) Suomessa ei ole koskaan tuomittu ketään kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeuteen tällaisista rikoksista. Mika Illmania en moiti, onhan hän mitä ilmeisimmin sukunimensä arvoinen mies, joka tekee sitä, mitä hänen mielestään on tehtävä, mutta niillä käräjäoikeuksilla, jotka kevään mittaan ovat kiltisti antaneet Mikalle kaiken, mitä tämä kehtaa pyytää, on syytä hävetä.

c) Illman kelpuutti asianomistajiksi ja jättiläiskorvausten saajiksi vain syyttäjäkavereitaan ja kansanedustajia, ei esimerkiksi Teemu Lahtista, jolle Lehdon törkyblogit aiheuttivat mahdollisesti todellista vahinkoa edellisten eduskuntavaalien alla. Ajattelu, jossa julkisuuden henkilön kunnia nauttii suurempaa suojelua kuin rivikansalaisen kunnia, on ollut tähän asti vieras demokraattiselle oikeusvaltiolle.

Kunnianloukkaukset sikseen. Lehto tuomittiin myös uskonrauhan rikkomisesta. Käräjäoikeuden perustelujen mukaan Lehto rikkoi muslimien uskonrauhaa pilkkaamalla profeetta Muhammadia. Professori Jaakko Hämeen-Anttila on vahvistanut tulkinnan, jonka mukaan Muhammad on islaminuskossa pyhä hahmo.

Valtionsyyttäjä Mika Illmanin ja Tampereen käräjäoikeuden kanta siis on, että profeetta Muhammadin loukkaaminen on laitonta, koska Muhammad on muslimeille pyhä.

(Toisaalta professori Hämeen-Anttila osaisi varmasti vahvistaa senkin, että kristinuskossa Jeesus ja Jumala ovat pyhiä hahmoja. Tämä ei tietenkään estä ketään pilkkaamasta Jeesusta ja Jumalaa vapaasti valitsemallaan tavalla.)

Aion seuraavaksi heittää Mikalle syötin:

Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto.

Ovatko nämä lauseet laittomia? Ne varmasti loukkaavat muslimin uskonnollisia tuntoja. Lähestytään asiaa loogisten ketjujen avulla:

Viisikymppisenä äijänä Muhammad kihlasi 6- tai 7-vuotiaan Aishan. Heidän liittonsa ”täyttyi” Aishan ollessa 9-vuotias. Voidaan tietysti ajatella, että ajat olivat tuolloin toiset, eikä Muhammadin tekoja pidä arvioida nykypäivän kriteereillä, mutta koska toisaalta olemme viime vuosina oppineet, että 50-luvun koulukirjat olivat rasistisia puhuessaan ”neekereistä” (vaikka ”neekeri” ei tuolloin ollut kenenkään mielestä rasistinen termi), on kai yhtä lailla paikallaan kutsua 1400 vuotta sitten elänyttä lapsenraiskaajaa lapsenraiskaajaksi.

Mitä on tehtävä, jotta yllä esitetyt, lihavoidut väitteet eivät pitäisi paikkaansa? On väitettävä, että …

a) … koraani ei ole kirjaimellisesti totta (ts. että Muhammad ei yhtynyt 9-vuotiaaseen tyttöön). Tämä ei käy, koska islamilaisen doktriinin ja muslimien näkemyksen mukaan Koraani on kirjaimellisesti otettavaa Jumalan sanaa. Yhtymistä ja Aishan ikää ei siis voida kiistää loukkaamatta muslimeja.

b) … Muhammadin toiminta ei ollut kaikilta osin hyväksyttävää. Tämäkään ei käy, koska muslimien (ja Tampereen käräjäoikeuden) näkemyksen mukaan Muhammadin kritisointi on Jumalan kritisointia ja siten pyhäinhäpäisyä. Rangaistus on kuolema. Muslimit uskovat, että Muhammadin teot olivat Jumalan tahdon mukaisia. Koska lapseen yhtyminen oli Muhammadin teko, myös se oli Jumalan tahdon mukainen.

Kuten näemme, kaikki argumentatiiviset väylät lihavoitujen väitteiden kumoamiseksi on teologisesti tukittu. Muhammadin pedofiiliys ja muslimien sekä Allahin pedofiliamyönteisyys voidaan kiistää vain kiistämällä koraanin kirjaimellinen totuudellisuus tahi Muhammadin asema Jumalan lähettiläänä, jonka teot ovat Jumalan tahdon mukaisia.

Niinpä toistan väitteeni:

Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto.

Seuraava täky kuuluu:

Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.

Onko tämä väite sopimaton? Kanssakirjoittaja Kekke kanteli Julkisen Sanan Neuvostolle taannoisesta Kaleva-lehden pääkirjoituksesta, jossa päissään tappamisen arveltiin olevan suomalaisten ”kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre”. JSN ei ottanut kantelua edes käsittelyyn. Neuvoston sihteeri Nina Porra:

”Kirjoittaja viitannee selvityksiin, joissa humalajuominen on havaittu suomalaisen alkoholikulttuurin erityispiirteeksi. Myös humalan ja väkivallan välillä on todettu yhteyksiä. Ongelman geneettistä taustaa kirjoittaja ei käsittele faktana vaan esittää siitä oman arvelunsa.”JSN:n päätökset eivät tietenkään ole juridisia ennakkotapauksia, joita inkvisiittori Illmanin tarvitsisi noteerata, mutta koska toisaalta ”kiihottaminen kansanryhmää vastaan” on yleisen syytteen alainen rikos, ja koska Illman (jolle asia viran puolesta kuuluisi) ei Kalevan juttuun ole puuttunut, voitaneen tehdä johtopäätös, että negatiivisia, kansallis-geneettisiä stereotypioita saa julkaista, kunhan niitä ei käsitellä faktana.

Emmehän voi ajatella, että Suomessa eri ihmisiä koskisivat eri säännöt.

Kaikki somalit eivät tietenkään ryöstä tai loisi verovaroilla, mutta eivät toisaalta kaikki suomalaisetkaan tapa päissään. Somalit, joita on 0.2 prosenttia Suomen kokonaisväestöstä, tekevät 12 prosenttia poliisin tietoon tulleista ryöstöistä. Yksi Suomessa asuva somali kymmenestä käy työssä. Ryöstely ja loisiminen ovat somalien lukumäärään suhteutettuna paljon tavallisempia ilmiöitä kuin humalassa tappaminen suomalaisten keskuudessa. Niinpä esitän uudelleen arveluni (jota en käsittele faktana):

Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.

Näissä merkeissä toivotan Mikalle hyvää päivän jatkoa.

Niinpä minäkin esitän uudelleen arveluni (jota en käsittele faktana): Tämän jälkeen Mika Illman meni itkemään Jorma Kalskeelle sitä kuinka häntä kiusataan ja toivotti niissä merkeissä sananvapaudelle hyvää yötä.

Lähde: Jussi Halla-ahon Scripta

 

Lainauksia: Miksi Jussi Halla-aho tuomittiin, Jouko Piho 080909

Jouko Piho Kertoo Hommassa oman näkemyksensä siitä miksi Jussi Halla-aho tuomittiin:

Jussi Halla-aho tuomittiin, koska syyttäjä ja tuomarit eivät ymmärtäneet oikein Halla-ahon kirjoituksia.
Tämä on sikäli outoa, että siitä toisesta eli somaleja koskevasta syytteestä luovuttiin, koska oikeus ymmärsi, että kyse oli satiirista, ei tahallisesta loukkaamisesta.

Myös tässä islamin pedofiilisuutta koskevassa asiassa kyse ei ollut siitä, että Halla-aho olisi halunnut loukata muslimeja. Halla-ahon taustalla oli nimittäin Kalevassa ollut pääkirjoitus, jossa esitettiin suomalaisista, että juopottelu ja väkivaltaisuus olisivat suomalaisten geneettisiä kansallisominaisuuksia. Halla-ahon mielestä sellainen kirjoittelu on kiihotusta kansanryhmää vastaan.
Siksi Halla-aho kirjoitti kirjoituksensa ”Muutamia täkyjä valtakunnansyyttäjä Mika Illmanille”, jossa Halla-aho kirjoitti kaksi esimerkkiä, toisen somaleista ja toisen islamista, että jos kerran suomalaisia saa loukata kansanryhmänä mennen tullen ilman oikeudellisia seuraamuksia, niin saako sitten tölväistä somaleja tai muslimeja ilman seuraamuksia.

Nyt se sitten nähtiin. Suomalaisia saa haukkua miten paljon vain ilman seuraamuksia, somaleita koskettanut juttu ymmärrettiin satiiriksi, mutta islamiin liittyvä Halla-ahon maininta (vaikka se on historiallisesti totta, koska Muhammedilla oli 9-vuotias Aisha-vaimo), toi tuomion, väärän tuomion.

Suomessa ei siis ole tasa-arvoa, vaan islamin usko on jostain syystä erityissuojelussa.

Halla-aho ei ole tehnyt mitään rikosta. Tuomarit eivät vain ole ymmärtäneet hänen kirjoitustyyliään, joka ei ole loukkaamaan tarkoitettua, vaan se on tarkoitettu poleemiseksi puheenvuoroksi ja keskustelun herättämiseksi. Halla-aho on itse kertonut parodioineensa sanomalehti Kalevan pääkirjoitusta, jossa esitettiin yleistävä väittämä suomalaisista humalaisina tappajina.

– Halusin osoittaa, että suomalaisista on luvallista esittää loukkaavia väitteitä, mutta muista kansanryhmistä ei. Eri ihmisryhmiä kohdellaan epätasavertaisesti.

Halla-aho aikoo valittaa hovioikeuteen. Toivon ja uskon, että ylemmissä oikeusasteissa on hiukan sisälukutaitoisempia ja sivistyneempiä sekä kielen eri tyylilajeja ymmärtäviä ihmisiä eikä tällaisia tosikkoja, jotka eivät tajua lukemansa tekstin todellista merkitystä.

Käräjäoikeus ei näemmä ymmärrä sen paremmin satiiria kuin parodiaa, vaan väittää Halla-ahon halunneen tositarkoituksella loukata muslimeja, kun Halla-aho halusi vain kiinnittää huomiota ilmeiseen epätasa-arvoon ja epäoikeudenmukaisten kaksoisstandardien olemassaoloon.

O, sancta simplicitas!

Katsoin juuri äsken Ajankohtaisen kakkosen ohjelman, jossa Halla-ahoa haastateltiin.

Siinä kävi ilmi sellainenkin asia, että Halla-aho vastustaa koko jumalanpilkka- ja uskonrauhapykälää.

Mutta hän totesi myös, että sitä lakia ei ole sovellettu aikoihin kristinuskoon, jota on pilkattu viime aikoina jatkuvasti ilman mitään seuraamuksia.

Tämä on tärkeä huomio, eli jos on kansankiihotus- ja uskonrauhapykälä, niin sitten niitä lakeja pitäisi soveltaa kaikkiin, myös suomalaisiin ja myös kristittyihin eikä vain loukkaantuneisiin muslimeihin.

Minä olen sitä mieltä, että tosiasian sanominen ei voi olla rikos eikä laittomuus. Jos joku sanoo ääneen sen, minkä islamin omat kirjoitukset sanovat todeksi, eli että Muhammed nai 5-vuotiaan tytön ja oli hänen kanssaan sukupuoliyhteydessä Aishan ollessa 9-vuotias, niin tällaisen faktan sanominen ei voi olla rikos.

Jos taas tästä tosiasiasta vetää sen johtopäätöksen, että koska islamin mukaan profeetta Muhammed oli pyhä mies ja kaikissa toimissaan esikuvallinen, niin silloinhan muslimimiesten pitää seurata esimerkillistä profeettaa ja naida alaikäisiä tyttöjä.

Jos tämä käytäntö on sitten OK islamin mukaan, niin se on muslimien käsitys. Muilla ihmisillä on kuitenkin oikeus sanoa, että heidän moraalinsa mukaan kyse on pedofiliasta ilman että siitä seuraa tuomio uskonrauhan rikkomisesta.

Mutta juuri niin kävi Halla-ahon kohdalla.

Länsimaisen sananvapauden mukaan on tähän asti ollut oikeus sanoa arvosteleva mielipiteensä eri asioista, ja varsinkin jos kritiikki perustuu tosiasioihin.

Nyt tämä arvostelu halutaan kieltää sillä perusteella, että arvostelun kohteena olevien muslimien uskonrauha järkkyy.

Tällainen perustelu on kestämätön. Maailma on täynnä erilaisia uskonnollisia, filosofisia ja poliittisia mielipiteitä ja niiden välisiä ideologisia taisteluita. Ei ketään pidä tuomita sakkoihin tai laittaa vankilaan sen takia, että hän on sanonut ääneen oman mielipiteensä.

Näin oli Neuvostoliitossa. Toisinajattelija passitettiin vankileireihin tai tapettiin.

Näin oli natsi-Saksassa. Hitleriä vastustavat surmattiin ja erirotuiset kaasutettiin kuoliaiksi.

Ja näin on tämän päivän Suomessa. Oikeutettua kritiikkiä antavat ajattelevat ihmiset tuomitaan sakkoihin.

Jouko Piho

Tämän varsin hyvin perustellun näkemyksen keskellä on eräs varsin tärkeä näkökulma:

Halla-aho ei ole tehnyt mitään rikosta. Tuomarit eivät vain ole ymmärtäneet hänen kirjoitustyyliään, joka ei ole loukkaamaan tarkoitettua, vaan se on tarkoitettu poleemiseksi puheenvuoroksi ja keskustelun herättämiseksi. Halla-aho on itse kertonut parodioineensa sanomalehti Kalevan pääkirjoitusta, jossa esitettiin yleistävä väittämä suomalaisista humalaisina tappajina.

Piho osuu sanansäilällään suoraan napakymppiin. Omat demlistimme (l. lainsäädäntövaltaa Suomessa käyttävät demlalaiset korkeat virkamiehemme) ovat ilmeisesti jautuneet niin kauas nykytodellisuudesta ja siitä miten kansa näkee asiat, etteivät he todellakaan pysty enää näkemään metsää puilta eivätkä ymmärrä mistä on kyse.

Se on surullista, mutta olemassaolevana asiana se on hyväksyttävä – siis hyväksyttävä vain ja ainoastaan  olemassaolevana asiana.

Toinen asia kokonaan on se, pitääkö se hyväksyä ajatuksen ja elämän tasolla vai pitääkö tuota asiaa pyrkiä muuttamaan?

Minusta meidän pitää pyrkiä muuttamaan tämä nykyinen kansanvallan irvikuva ja suoranainen painajainen.

Valta Suomessa kuuluu kansalle – ei näille demlalaisille virkamiehille.

Lähde: Homma / Jouko Piho

 

Jussi Halla-ahon näytösoikeudenkäynnin tuomio

Kuten varmaan lähes kaikki ovat huomanneet, Helsingin käräjäoikeus on antanut tänään kello 12.00 kansliapäätöksen Jussi Halla-ahon poliittisessa näytösoikeudenkäynnissä.

Käräjäoikeus on tuominnut ns. nahkapäätöksenä Halla-ahon uskonrauhan rikkomisesta  30 päiväsakkoon, joista kertyy maksettavaa yhteensä 330 euroa.  Syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan hylättiin.

Jotain perustavanlaatuisesti erikoista tässä tuomiossa kuitenkin on.

Nimittäin juttuhan on nyt niin, että Jussi kiisti tekonsa ja etenkin niiden tarkoituksellisuuden. Rikokseen nimeltä uskonrauhan rikkominen vaaditaan aina loukkaamistarkoitus.

Kun Halla-aho  on tuomittu vastoin omaa ilmoitustaan, niin oikeus on päätynyt (ainakin omasta mielestäni) aika erikoisen tulkinnan jälkeen tuohon tuomioon.

Tässä kohdassa voidaan aiheellisesti epäillä, että Halla-ahon tapauksessa eräs perinteinen oikeusperiaate on ohitettu kokonaan. Nimittäin nullum crimen, nulla poena sine previa lege poenali eli mikään sellainen teko ei voi olla rangaistava rikos, jota ei ole tekoa edeltävässä laisnsäädännössä määritelty rangaistavaksi rikokseksi.

(Tästä periaatteesta ja nykyisestä oikeuspolitiikasta on myös  edellinen toisinajattelusta näytösoikeudenkäynnin jälkeen tuomion saanut suomalainen, Mikko Ellilä, kirjoittanut jokin aika sitten.)

Halla-ahon tuomion jälkeen näyttää entistä selvemmältä, että virallisesta totuudesta poikkeavien mielipiteiden kohdalla noudatetaan – tuon edellämainitun oikeusperiaatteiden kulmakiven sijasta – aivan uutta periaatetta:

Lex Mika Illman; Nemo me impune lacessit.

Eli,  kukaan joka ärsyttää  Mika illmania ei jää ilman rangaistusta (sic!).

*  *  *

Jussi Halla-aholle toivon kaikkea parasta jatkossa ja totean uudestaan sen, että jonkun oli avattava tässä maassa suunsa omalla nimellään, että tämä nykyinen hullus saataisiin pöydälle ja jonkinlaiset suitset sen suuhun.

Meille muille, pieni ilmainen neuvo: kirjoittakaahan ihmiset vast´edes(kin)  –  tässä ihmisoikeuksien suurvallassa – anonyymeinä ja yhdysvaltalaisen palvelimen kautta. Se on kansalaisen perusoikeus ja sillä saa savun nousemaan eräistä korvista…

Päivitys (Kiitos Teemu Lahtiselle) 080909 1608:

SELOSTUS ASIASTA

Syyttäjän rangaistusvaatimus

1. USKONRAUHAN RIKKOMINEN
(8010/R/0103164/09)
Rikoslaki 17 luku 10 §

3.6.2008       HELSINKI

Jussi Halla-aho julkaissut lausunnon, joissa hän on
loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjannut ja
häpäissyt sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitetut
islamilaiset uskonnolliset yhdyskunnat pitävät pyhänä.
Lausunnon sisältö on seuraava:

”Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on
pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto.
Pedofilia on Allahin tahto”

Halla-aho on toimittanut edellä tarkoitetun lausunnon
yleisön saataville kirjoituksessa, jonka hän on
julkaissut 3.6.2008 internetissä olevalla sivustollaan
www.halla-aho/scripta. Halla-ahon julkaisema väite, joka
on sanamuodoltaan selkeä ja jota esitetään korostetulla
kirjoitustyylillä kahdesti kysymyksessä olevassa
kirjoituksessa, loukkaa Suomessa asuvien muslimien
uskonnollisia vakaumuksia ja tuntoja sekä vaarantaa
yhteiskunnassa vallitsevan uskonrauhan.

2. KIIHOTTAMINEN KANSANRYHMÄÄ VASTAAN
(8010/R/0103164/09)
Rikoslaki 11 luku 10 §

3.6.2008       HELSINKI

Jussi Halla-aho on yleisön keskuuteen levittänyt
lausunnon ja tiedonannon, joissa panetellaan ja
solvataan somaleista koostuvaa kansallista tai siihen
rinnastettavaa ryhmää. Lausunnon sisältö on seuraava:

”Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on
somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen
erityispiirre”.

Halla-aho on toimittanut edellä tarkoitetun lausunnon
yleisön saataville kirjoituksessa, jonka hän on
julkaissut 3.6.2008 internetissä olevalla sivustollaan
www.halla-aho/scripta.

Halla-aho on kyseisessä kirjoituksessa myös todennut,
että ”kaikki somalit eivät tietenkään ryöstä tai loisi
verovaroilla” ja ettei hän käsittele väitetteen sisältöä
faktana. Halla-ahon lausuma, jonka mukaan ryöstely ja
verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen tai
geneettinen erityispiirre, sisältää asiallisesti
väitteen, että kysymyksessä olevaan ryhmään kuuluvilla
ihmisillä on ominaispiirre, joka ennalta määrätysti
johtaa heidän kohdallaan yleiseen rikollisuuteen ja
verovaroilla loisimiseen. Sanottu syrjivä ja vahvasti
yleistävä väite on siten sanottua ihmisryhmää solvaava
ja panetteleva, koska siinä kerrotuin tavoin kuvataan
kokonaiseen kansanryhmään kuuluvat ihmiset rikollisina
ja yhteiskunnan loisina ja muihin nähden ala-arvoisina.
Lausunto loukkaa näiden ihmisten ihmisarvoa.

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun
lain 24 §:n 1 momentin mukaan valtakunnansyyttäjä
päättää syytteen nostamisesta julkaistun viestin
sisältöön perustuvasta virallisen syytteen alaisesta
rikoksesta sekä tällaiseen rikokseen liittyvästä
päätoimittajarikkomuksesta. Valtakunnansyyttäjä määrää
tällöin myös siitä, kenen on ajettava syytettä.
Valtakunnansyyttäjänviraston työjärjestyksen mukaan
apulaisvaltakunnansyyttäjä ratkaisee asiat, joissa on
kysymys sanotun syyteoikeuden käyttämisestä. Rikoslain
11 luvun 10 §:ssä rangaistavaksi säädetty kiihottaminen
kansan ryhmää vastaan ja 17 luvun 10 §:n 1-kohdassa
säädetty uskonrauhan rikkominen ovat julkaistun viestin
sisältöön perustuvia rikoksia (HE 54/2002 vp. s 68)

Syyttäjän muut vaatimukset

Muu vaatimus

Syytteissä 1 ja 2 tarkoitetut sisällöltään lainvastaiset
verkkoviestit on määrättävä poistettavaksi yleisön
saatavilta ja hävitettäväksi.

Laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä 22
§:n 3 mom.

Vastaus

Halla-aho on kiistänyt syytteet uskonrauhan rikkomisesta
ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sekä vaatimuksen
verkkoviestien poistamisesta.

Syytteessä kerrotut lauseet oli irrotettu
asiayhteydestään. Halla-aholla ei ollut ollut tarkoitus
herjata ja häpäistä sitä, mitä uskonnonvapauslaissa
tarkoitetut islamilaiset uskonnolliset yhdyskunnat
pitävät pyhänä eikä panetella ja solvata somaleista
koostuvaa kansallista tai siihen rinnastettavaa ryhmää.
Halla-aho oli kirjoituksissaan arvostellut ajatusta,
että lauseen subjektiivinen loukkaavuus voisi johtaa
siihen, että sitä tulisi pitää rikosoikeudellisesti
loukkaavana. Tosiasioiden sanominen ei voinut olla
loukkaavaa, vaikka joku siitä loukkaantuikin.

Vaikka Muhammad oli pyhä hahmo, hän ei ollut immuuni
kritiikille vaan häntäkin historiallisena henkilönä oli
voitava arvostella.

Somaleita koskeva kirjoituksen osa oli parodia
sanomalehti Kalevan pääkirjoituksesta siten, että siinä
suomalaiset oli korvattu somaleilla. Halla-ahon esittämä
väite oli ilmeisen naurettava ja törkeä, mutta sillä oli
tarkoitus irvailla Julkisen sanan neuvoston ratkaisulle
Kalevan pääkirjoitusta koskevassa kanteluasiassa. Eri
kansanryhmiä tuli perustuslain ja lain mukaan käsitellä
samalla tavalla.

Halla-ahon kirjoituksissa oli kysymys sananvapaudesta ja
tasa-arvosta.

Todistelu          Syyttäjän todisteet
Halla-aho todistelutarkoituksessa

Halla-ahon laatima ja yleisön saataville toimittama
teksti (etptk liite 17 s. 1 – 3)
Halla-ahon kirjoitus 30.10.2008  ”Kommentteja
A-Talk-lähetykseen 30.10.2008
Halla-ahon kirjoitus 27.3.2009 ”Syytteestä lyhyesti”
Halla-ahon kirjoitus 3.4.2009 ”Pahoitteluni”

Halla-ahon todisteet
Sanomalehti Kalevan pääkirjoitus 20.5.2008
Islam Question and Answer, fatqa nro 22442
Jaakko Hämeen-Anttila: Islam-taskusanakirja, s. 28
Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 37
Aamulehti 2.4.2009
Kolme valtakunnansyyttäjänviraston ratkaisua

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

Syyksilukeminen
Halla-aho on syyllistynyt siihen uskonrauhan
rikkomiseen, josta hänelle on kohdassa 1 vaadittu
rangaistusta. Kohdan 2 syyte kiihottamisesta
kansanryhmää vastaan on hylätty.

Perustelut
Taustasta
Asiassa on riidatonta, että Halla-aho on 3.6.2008
julkaissut internetissä kotisivuillaan kirjoituksen,
niin sanotun blogin, otsikolla ”Muutama täky Illmanin
Mikalle”. Kirjoituksessa Halla-aho on ensin käsitellyt
erästä muun ohessa uskonrauhan rikkomista ja
kiihottamista kansanryhmää vastaan koskevaa
oikeudenkäyntiä, jossa valtionsyyttäjä Illman oli
toiminut syyttäjänä. Halla-aho, joka on ollut eri mieltä
käräjäoikeuden tuomion ja Illmanin kanssa siitä, oliko
jutun vastaaja syyllistynyt uskonrauhan rikkomiseen, on
kirjoittanut tummennettuna syytteen 1 kohdassa kerrotun
väitteen yläotsikolla ”Aion seuraavaksi heittää Mikalle
syötin:”

Syytekohdassa 1 kerrotun väitteen esitettyään Halla-aho
on perustellut sitä ja perustelujen jälkeen hän on
toistanut väitteen tummennettuna ja alleviivattuna.
Seuraavaksi Halla-aho on esittänyt syytekohdassa 2
kerrotun väitteensä väliotsikon ”Seuraava täky kuuluu:”
alla. Halla-aho on perustellut myös tätä väitettään ja
todennut lopuksi väitteen tummennettuna toistaessaan
”niinpä esitän uudelleen arveluni (jota en käsittele
faktana):”  Kirjoituksensa lopuksi Halla-aho on lausunut
”näissä merkeissä toivotan Mikalle hyvää päivän jatkoa”.

Sovellettavaksi tulevista oikeusohjeista
Perustuslaki ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset
Suomen perustuslain 11 §:n mukaan jokaisella on uskonnon
ja omantunnon vapaus.

Suomen perustuslain 12 §:n mukaan jokaisella on
sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista,
julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita
viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Sananvapaus
taataa myös Suomea sitovissa kansainvälisissä
ihmisoikeussopimuksissa, Euroopan neuvoston piirissä
hyväksytyssä yleissopimuksessa ihmisoikeuksien ja
perusvapauksien suojaamiseksi, sen 10 artiklassa, sekä
Yhdistyneiden kansakuntien piirissä hyväksytyssä
kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevassa
kansainvälisessä yleissopimuksessa, sen 19 artiklan 2
kappaleessa.

Perustuslain suojaama sananvapaus ei kuitenkaan ole
rajoittamaton, vaan sitä rajoittavat muun ohessa
rikoslain 17 luvun 10 §:n säännös, joka koskee
uskonrauhan rikkomista sekä rikoslain 11 luvun 10 §:ään
sisältyvä säännös kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Uskonrauhan rikkominen
Uskonrauhan rikkomiseen syyllistyy muun ohessa henkilö,
joka julkisesti pilkkaa tai loukkaamistarkoituksessa
julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä
uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai
uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä.

Rikoslain 17 luvun 10 §:n perusteluissa (HE 6/1997)
todetaan, ettei uskonnollisen yhteisön asiallinen
arvostelu toteuta uskonrauhan rikkomisen
tunnusmerkistöä. Sitä ei lain esitöiden mukaan toteuta
myöskään ivallisessa sävyssä tapahtuva arvostelu, johon
sisältyy asiallisia perusteita. Kysymyksessä olevan
säännöksen soveltaminen edellyttää hallituksen esityksen
mukaan, että on ilmaistu pyhänä pidettävään seikkaan
kohdistuva käsitys, joka on omiaan halventamaan kohteen
arvoa toisen ihmisen silmissä. Teko voidaan katsoa
tapahtuneen loukkaamistarkoituksessa, kun herjaamisen
tai häpäisemisen loukkaavuuden käsittävät myös sellaiset
henkilöt, jotka kenties itse eivät pidä herjaamisen tai
häpäisemisen kohdetta pyhänä, mutta antavat arvoa
toisella tavalla ajattelevien ihmisten vakaumukselle.

Perustuslakivaliokunnan lakivaliokunnalle antamassa
lausunnossa (PeVL 23/1997) on todettu, että uskonrauhan
rikkomista koskevan rangaistussäännöksen suojelukohteina
ovat kansalaisten uskonnolliset vakaumukset ja tunteet
sekä uskonrauha yhteiskunnassa. Säännöksen taustalla on
siten sekä yleinen järjestys että toinen perusoikeus,
hallitusmuodon 9 §:ssä turvattu yksilön uskonnonvapaus.
Näitä rajoitusperusteita perustuslakivaliokunta on
pitänyt tuolloin voimassa olleen hallitusmuodon 10 §:n
ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2
kappaleen mukaisina.

Kiihottaminen kansanryhmää vastaan
Kiihottamiseen kansanryhmää vastaan syyllistyy henkilö,
joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita
tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan
jotakin kansallista, etnistä, rodullista tai
uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa muuta
kansanryhmää.

Kiihottamista kansanryhmää vastaan koskeva säännös on
alunperin otettu lakiin vuonna 1970, koska Yhdistyneiden
kansakuntien hyväksymän kaikkinaisen rotusyrjinnän
poistamista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen
ratifiointi edellytti kansallisen lainsäädännön
saattamista vastaamaan sopimuksen sisältöä.
Yleissopimuksen 4 artiklan a) kohdan mukaan sopimukseen
liittyvät valtiot sitoutuvat määräämään lain mukaan
rangaistaviksi teoiksi rodulliseen ylemmyyteen tai
rotuvihaan perustuvien aatteiden levittämisen,
rotusyrjintään yllyttämisen, jokaisen väkivallanteon tai
kiihottamisen sellaiseen tekoon jotain rotua tai muuta
ihonväriä tai etnistä alkuperää olevaa henkilöryhmää
vastaan sekä rotusortotoiminnan avustamisen tavalla tai
toisella, mukaan luettuna sen rahoitus.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuista
Sananvapauden ja sen rajoitusten laajuutta tulkittaessa
on otettava huomioon paitsi kansallisten säännösten
tarkoitus myös sananvapauden rajoittamisen tulkinta
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on lukuisissa
ratkaisuissaan arvioinut Euroopan neuvoston
ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan sananvapauden suojaa
tapauksissa, joissa valittajat on tuomittu jäsenmaassa
rangaistukseen lausumista, joiden on katsottu ylittäneen
sananvapauden rajat.

Poliittiset mielipiteet kuuluvat sananvapauden ytimeen
ja niillä on vahvin sananvapauden suoja. Euroopan
ihmisoikeustuomioistuin on toistuvasti lausunut
perusteluissaan lähtökohdan olevan, ettei
ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kohta anna juurikaan
mahdollisuutta rajoittaa sananvapautta poliittisen
puheen kohdalta tai yleisesti merkittävissä
kysymyksissä. Poliittista puhetta ei
ihmisoikeustuomioistuimen mukaan saa rajoittaa ilman
pakottavia syitä. Toisaalta ihmisoikeustuomioistuin on
poliittisia kannanottoja koskevissa ratkaisuissa ja siis
sananvapauden ydinalueen kysymyksiä käsitellessään
korostanut, että suvaitsevaisuus ja ihmisten välinen
tasa-arvo kuuluvat demokratian kulmakiviin.
Demokratiassa saattaa ihmisoikeustuomioistuimen
perustelujen mukaan tämän vuoksi olla välttämätöntä
määrätä seuraamuksia tai ryhtyä ennalta estäviin
toimenpiteisiin silloin, kun lausumilla yllytetään
suvaitsemattomuuteen, uskonnollinen suvaitsemattomuus
mukaan lukien, perustuvaan vihaan taikka luodaan,
edistetään, puolustetaan tai yritetään perustella sitä.
Seuraamusten ja toimenpiteiden on oltava oikeassa
suhteessa hyväksyttäviin tavoitteisiin. Vihapuheet,
jotka saattavat loukata henkilöitä tai henkilöryhmiä
eivät ansaitse 10 artiklan suojaa. Sille, onko kysymys
vihapuheesta on ratkaisukäytännössä annettu olennainen
merkitys.

Halla-aho on kunnallispoliitikko. Hän ei ole esittänyt
syytteessä kerrottuja lausumiaan varsinaisessa
poliittisessa keskustelussa. On kuitenkin mahdollista,
että hän pyrkii kirjoittamalla säännöllistä blogia
luomaan itsestään kuvaa, joka saattaa edistää myös hänen
poliittisia tarkoitusperiään. Vaikka Halla-ahon
kirjoituksissa liikutaan ainakin varsin lähellä
sananvapauden ydinaluetta, ei sananvapaus tuoltakaan
osin ole sovellettavaksi tulevien normien ja
oikeuskäytännön valossa rajoittamaton.

Kohta 1
Käräjäoikeus pitää riidattomana, että islam on rikoslain
17 luvun 10 §:n 1 kohdassa tarkoitettu uskonnollinen
yhdyskunta ja että Muhammad on islamissa säännöksen
tarkoittamalla tavalla pyhä. Riidatonta on niin ikään,
että Halla-ahon syytekohdassa 1 tarkoitettu väite on
esitetty lain tarkoittamalla tavalla julkisesti.

Halla-aho on syytteessä kerrotut väitteet esitettyään
pyrkinyt osoittamaan ne itse määrittelemällään tavalla
loogisten päättelyketjujen avulla todeksi sekä samassa
että myöhemmin blogi-palstallaan julkaisemissaan
kirjoituksissa. Halla-ahon perustelut lähtevät eräistä
uskonnollisen teoksen yksityiskohdista ja teoksesta
kysymyksessä olevassa uskonnossa esitetystä
totuudellisuusarvioinnista.

Halla-ahon väitteet on muotoiltu siten, että ne
yleistävät väitteen sisällön koskemaan paitsi islamin
pyhiä kohteita Muhammadia ja Allahia, myös koko
uskontokuntaa. Halla-ahon tarkoituksellisesti toistama
pedofilia-termi omaa poikkeuksellisen voimakkaan
kielteisen arvolatauksen. Jo Halla-ahon valitsema
sanamuoto on näin ollen omiaan halventamaan hänen
kirjoituksensa kohteen arvoa toisen ihmisen silmissä.

Yleisesti ottaen on selvää, että erilaisten
uskonnollisten käsitteiden totuusarvosta ei voida käydä
keskustelua samalla tasolla kuin millä keskustellaan
esimerkiksi luonnontieteisiin liittyvistä kysymyksistä.
Jälkimmäiset voidaan todistaa oikeiksi, kun sen sijaan
objektiivisesti arvioiden jo minkä tahansa uskonnon
olemukseen kuuluu, että sen käsitteisiin liittyvä totuus
on suhteellista. Logiikalla tai niin sanotuilla
järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista
merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävässä
keskustelussa. Uskontoon liittyvien pyhäksi
määriteltyjen instituutioiden riitauttaminen ja
halventaminen johtavat tämän vuoksi helposti enemmän tai
vähemmän vakavaan kiistaan osapuolten välillä riippuen
siitä, miten voimakas uskonnon asema henkilölle tai
uskonnolliselle yhdyskunnalle on. Nämä seikat filosofian
tohtori Halla-aho on epäilemättä ymmärtänyt. Halla-ahon
perustelut väitteilleen ovat siten tosiasiassa
näennäiset siitä huolimatta, että ne näyttävät
loogisilta. Toisin olisi asia arvioitava esimerkiksi
siinä tapauksessa, että Halla-aho olisi asiallisia ja
tavanomaisia sanamuotoja käyttäen kritisoinut
esimerkiksi sellaisia konkreettisia tapauksia, joissa
nuoret muslimitytöt olisivat joutuneet uskontonsa
seurauksena huonosti kohdelluiksi.

Halla-ahon kirjoituksen erityispiirre on, että se on
osoitettu tämän kaltaisiin asioihin erikoistuneelle
syyttäjälle. Tuollainen väitetty sananvapauden- tai
syytekynnyksen rajojen selvittämistarkoitus ei oikeuta
menettelyyn, joka rikkoo lakia. On selvää, että
luettuaan Halla-ahon väitteet ja niiden perustelut myös
sellaiset henkilöt, joille Muhammad tai islam eivät ole
pyhiä ymmärtävät paitsi, että kysymys on herjaamisesta
ja häpäisemisestä, myös pitävät väitteitä loukkaavina.
Näin siitä huolimatta, että lukija on voinut todeta
Halla-ahon osoittaneen kirjoituksensa syyttäjälle.

Syytteessä kerrottujen väitteiden ja niiden perustelujen
tarkoituksena ei ole ollut käydä asiallista keskustelua
islamin uskon epäkohdista vaan näennäisesti
sananvapauden kustannuksella häpäistä kysymyksessä
olevan uskonnon pyhiä arvoja. Halla-ahon lausuma on
ollut omiaan ruokkimaan uskonnollista
suvaitsemattomuutta. Käräjäoikeuden johtopäätös on, että
Halla-aho on syytteen kohdassa 1 kerrotut väitteet
esittäessään toiminut loukkaamistarkoituksessa ja
syyllistynyt siten uskonrauhan rikkomiseen.

Kohta 2
Käräjäoikeus pitää kohdan 2 osalta riidattomana, että
syytteessä kerrottu väite on levitetty yleisön
keskuuteen.

Halla-ahon väitteen sisältö on tekstin kokonaisuudesta
irrotettuna tyypillinen niin sanottu vihapuhe.
Pelkästään kysymyksessä olevan lauseen lukemalla voisi
päätellä, että Halla-ahon tarkoituksena olisi ollut
yleistämällä halventaa ja solvata lukijoille
somalialaista alkuperää olevia maahanmuuttajia. Asiaa
ainoastaan tällä tavalla tarkasteltaessa olisi tultava
siihen tulokseen, että Halla-ahon menettely täyttäisi
kiihottamisen kansanryhmää vastaan tunnusmerkistön.

Kysymyksessä olevan lausuman perusteluista on kuitenkin
todettavissa, että Halla-ahon tosiasiallisena
tarkoituksena on tämän väitteensä osalta ollut
arvostella viranomaisten menettelyä siltä osin kuin nämä
eivät olleet puuttuneet sanomalehti Kalevan
pääkirjoitukseen, jossa oli arveltu päissään tappamisen
olevan suomalaisten kansallinen, ehkä suorastaan
geneettinen erityispiirre.

Syytteessä tarkoitetulla väitteellä Halla-aho on
selvästi pyrkinyt osoittamaan olevan mahdollista, että
maahanmuuttajat saattavat nauttia parempaa suojaa
viranomaisten taholta kuin alkuperäisväestö. Halla-aho
on väitteensä perusteluissa lisäksi nimenomaisesti
ilmoittanut, ettei hänen tarkoituksenaan ole yleistää
väitettään koskemaan kaikkia somaleita, hän on esittänyt
väitteensä perusteeksi tilastotietoja ja hän on
korostanut, ettei käsittele väitettään faktana.
Kirjoituksesta ilmenee, että Halla-ahon väite on
toteutettu satiirin keinoin viittaamalla sekä
sanomalehden pääkirjoitukseen että siitä kantelun
johdosta lausuneen Julkisen sanan neuvoston päätökseen.
Väitettä ei ole esitetty totuutena, eikä kirjoitusta voi
siten myöskään tulkita. Käräjäoikeuden johtopäätös on,
ettei Halla-ahon tarkoituksena ole ollut panetella tai
solvata somalialaisia vaan mainittu ihmisryhmä on
valikoitunut hänen viranomaistoimintaan kohdistamansa
kritiikin välineeksi lähinnä sattumaan verrattavista
syistä.

Halla-ahon kirjoituksesta ilmenee, että syytteen
kohdissa 1 ja 2 tarkoitetut väitteet on esitetty
erilaisessa tarkoituksessa. Kohdassa 2 esitetyn väitteen
osalta Halla-aholta on puuttunut panettelu- ja
solvaustarkoitus. Syyte kiihottamisesta kansanryhmää
vastaan hylätään.

Rangaistusseuraamus
Halla-aho on julkaissut uskonrauhan rikkomisena hänen
syykseen luetun kirjoituksen internetissä ja siten
periaatteessa rajattoman lukijakunnan saataville.
Kysymyksessä olevan kaltaisella blogi-kirjoittelulla on
kuitenkin todellisuudessa varsin rajallinen määrä
lukijoita. Laajempaan tietoisuuteen syytteessä kerrotut
väitteet ovat tulleet vasta, kun Halla-ahon joutuminen
syytteen kohteeksi on uutisoitu, ja kun hän on joutunut
kirjoittelustaan syytteeseen. Asian todellisuudessa
saaman julkisuuden määrää Halla-aho ei mitä
ilmeisimminkään ole kohdassa 1 käsitellyt väitteet
kirjoittaessaan voinut arvata. Halla-ahon menettelystä
ilmenevä hänen syyllisyytensä edellyttää näissä
olosuhteissa sakkorangaistuksen tuomitsemista.

Tuomiolauselma
Käräjäoikeus on syytteen ja muut vaatimukset enemmälti
hyläten ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevällä
tavalla.

Muutoksenhaku
Tähän tuomioon saa hakea muutosta valittamalla Helsingin
hovioikeuteen. Tyytymättömyyttä on ilmoitettava
viimeistään tiistaina 15.9.2009.

Käräjätuomari          Jussi Sippola

Lähde: STT

 

Euroopan unioni – matkalla kohti diktatuuria

Tutustukaa itseännekin  koskevaan eurooppalaiseen tulevaisuudeen näkymään täällä.

Kansalaisoikeuksien nykyinen kehitys kulkee liittovaltiokehityksen rinnalla siihen suuntaan, että joudumme luopumaan eräistä perusoikeuksistamme –  tällä näkymällä varsin nopeasti.

Kansalaisyhteiskunnan kulmakivinä pidettyjä ilmaisun-, mielipiteen-, sanan- ja yhdistäytymisvapauksien kohtalo on ajautumassa siihen, että yleiseurooppaöainen EU-parlamentti on hiljakseen valmistellut sellaista lainsäädntöä, joka tulee  rajoittamaan kaikkia noita edellämainittuja osa-alueita.

Tämän näytöksen jälkeen tulemme kokemaan kansalaisoikeuksiltaan rajoitetun uuden liittovaltion synnyn – uusimperialistisen eurooppalaisen  maailmanvallan  nousun kilpailemaan muiden suurvaltojen uuskolonialismin saalistusalueista.

Kukaan kansallismielisesti (l.nationalistisesti) ajatteleva ihminen ei voi välttyä – luettuaan tuon tekstin ja ajaeltuaan sitä –  siltä ajatukselta, että seuraavat pogromit ja vainot tullaan Eurroopassa kohdistamaan kansallismielisiin ihmisiin – he häiritsevät uutta eurooppalaista yhtenäistymiskehitystä  pois kansanvaltaisuudesta kohti oligarkiaa – ja lopulta diktatuuria.

Kannattaa lukea myös ajatuksella tämä – erittäin hyvä – samaan asiaan  asiaan liittyvä eurooppalaisen  toisinajattelijan – Marco Cappaton -kommentti:

VÄHEMMISTÖÖN JÄÄNYT MIELIPIDE

Esittäjä Marco Cappato

Ehdotus neuvoston puitepäätökseksi rasismin ja muukalaisvihan vastaisesta toiminnasta

(KOM(2001) 664 – C5-0689/2001 – 2001/0270(CNS))

Ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa todetaan, että ”jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta”. Nämä suvaitsevat periaatteet vaarantava lainsäädäntö, jossa kriminalisoidaan ”vakaumuksia”, on tyypillistä totalitarismeille.

Tämä on komission linja, kun se pyytää tekemään ”julkisesta yllytyksestä rasistiseen vihaan”, ”rasistisia ilmauksia sisältävien kirjoitusten levittämisestä” ja näihin ja muihin rikoksiin yllyttämisestä rikosoikeudellisesti rangaistavaa ja määrää niihin liittyvästä takavarikoinnista ja menetettäväksi tuomitsemisesta. Näiden toimien lisäksi, joista langetettava enimmäisrangaistus on vähintään kahden vuoden vapausrangaistus, kun ne liittyvät laittomaan yhdistystoimintaan, olisi loogista järjestää julkisia tilaisuuksia, joissa poltetaan ja tuhotaan merkittävä osa maailmankirjallisuudesta ja -taiteesta.

Populististen ja antieurooppalaisten liikkeiden riemuksi eurobyrokraattien hulluus jyrää alleen Voltairelta perityn suvaitsevuuden – ”je ne suis pas d’accord avec ce que vous dites, mais je me battrai jusqu’au bout pour que vous puissiez le dire” (vapaa suomennos: ”en yhdy mielipiteeseenne, mutta teen kaikkeni, jotta voisitte ilmaista sen”) – ja osoittautuu paljon vaarallisemmaksi kuin se ”hirviö”, jota vastaan väittää taistelevansa.

Asiasta on käyty keskustelua myös Hommassa.  Käykää tutustumassa.

Lähde: Euroopan parlamentti, Kiitos  Roopelle

 

Globaalia tekohumanistista painostusta

Homma-foorumia selatessa silmiini osui eräs nimimerkki Riston linkittämä alunperin  Turun Sanomissa julkaistu (tämä nimenomainen) uutinen, joka on jostain syystä mennyt minulta hieman ohi.

Uutinen koski siis Guantanamon vankilasta pois päästettävien terroristirikollisten sijoittamista länsimaihin (kaikkien länsimaalaisten turvallisuutta vähentämään) – ja etenkään kysymättä paikallisilta asukkailta sitä, että haluavatko he kenties Al Quaida-veijarin naapurikseen. Tätä asiaa on käsitelty muualla sen verran paljon, että säästän teidät – raakkkat lukijat – koko asian uudelleen repostelulta ja keskityn siihen, mikä asiassa pisti silmääni.

Vankien ihmisoikeuksia puolustava järjestö Reprieve haluaa yhdelle Guantanamo Bayn vangeista asuinpaikan Suomesta. Somalialaisen Ismail Mahmoud Muhammadin kolme siskoa asuu jo Suomessa.

Haluan – tässä ja nyt – kuitenkin keskittyä siis erääseen tuossa uutisessa olleeseen – periaatteen tasolla varsin häiritsevään – yksityiskohtaan.

Tässä lauseessa onkin tiivistettynä lähes kaikki se mitä inhoan nykyisessä globalisoituneessa monikulturismissa – ainoataan huutava työvoimapula ja sen paikkaaminen paarialuokalla (tässä tapauksessa rikollisella) puuttuu:

Suomi olisi Muhammadille sopivin paikka, sillä hänen siskonsa ovat hänen lähimmät sukulaisensa. Vaikka hän ei puhu suomea, niin sujuvan englannin ja korkean koulutuksensa ansiosta hän varmaan sopeutuisi maahan hyvin, Reprieven juristi Cori Crinder kertoo.

Joku corigringer, jostain reprievestä, katsoo oikeudekseen kävellä kansanvaltaisen kansallisvaltion kansalaisten, itsemääräämisoikeuden ja demokratianyli.

Hän on sijoittamassa – kieleltään, väestöltään ja kulttuuriltaan kaikista muista länsimaista huomattavasti poikkeavaan – varsin syrjäiseen maahan terroristiepäiltyä sen vuoksi, että kyseinen sijoitettava puhuu englantia ja hänen kolme siskoaan on jo sijoitettuna Suomeen.

Huomioimatta paikallisten mielipidettä tai tutustumatta yhtään siihen, kuinka hyvin nämä siskot ja heidän heimolaisensa ovat Suomeen todellisuudessa sopeutuneet – englanninkielen taidosta tai sen puutteesta huolimatta.

Asiaa ei paranna myöskään se, että omat monikulttuuriuskovaisemme, vihreät aneiden ostajat ja muu ns.suvaitsevaisto on takapuolipystyssä rähmällään näiden kaiken maailman gorigridereiden edessä. Suomeen kohdistuva kolonisaatio on muuttanut muotoaan alkuperäisestä, mutta se on edelleen olemukseltaan sama paha kuin aikaisemminkin.

Missä ne alkuperäisväestön, YK:n peruskirjassa sekä Geneven sopimuksessa määritellyt oikeudet nyt ovatkaan?
Missä on suvereenin kansallisvaltion kansalaisten oikeus päättää omista asioistaan?

Kun meidät vietiin vuonna 1995 EU:iin, meille puhuttiin kaupan esteiden poistamisesta – ei valtioliitosta. Nyt huomaamme elävä,mme keskellä Uutta Uljasta (monikansallista ja – kulttuurista sekä vahvasti imperialistista) Euroopan Liittovaltiota.

Meitä on kusetettu ja huolella.

Humanitaarinen maahanmuutto on globalisoitunut ja se pitäisi (kuten nykymuotoinen kehitysyhteistyökin) pistää jäihin ja toteuttaa aivan toisin kuin miten sitä nykyään toteutetaan.

Kumpikin ruokkii kansainvälistä rikollisuutta, ihmiskauppaa, orjuutta, nälänhätää, sosiaaliturismia, ääri-islamismia, ,maailaman väestöräjähdystä, ilmastonmuutosta sekä (pahimpana kaikesta) vallan keskittymistä muutamille globaaleille tahoille ja muutaman ihmisen käsiin.

Tällainen kehitys on erittäin epätoivottavaa tavallisen ihmisen ja koko maapallon ekosysteemin kannalta.

Humanitaarista apua tulee antaa hädässä oleville (YK:n määrittelemän perusperiaatteen mukaan) mahdollisimman lähellä näiden ihmisten kotiseutua. Suojaväistö pitäisi saada toteutettua tarpeeksi lähelle ihmisten juuria ja sen pitäisi kestää mahdollisimman lyhyen ajanjakson verran. Ihmisten raahaaminen näennäishumanitaarisin perustein toiselle puolelle maapalloa – toisenlaisen kulttuurin ja ilmaston – keskelle on karhunpalvelus kaikille muille paitsi rikollisille ja sosiaalituristeille.

Tällaisella kansainvaelluksella on myös taipumus tuhota alkuperäiskulttuureita. Jokaisen kannattaa mielessään pohtia sellaista seikkaa, että hyökkäjä ei välttämättä kanna asepukua ja että hyökkääjänä ei välttämättä ole valtio.

Eräs muu minua häiritsevä asia liittyy sitten vielä samaisen Grinderin toiseen tuossa uutisessa julkaistuun lainaukseen.

Selvää on, ettei Somalian pääkaupunki Mogadishu ole Muhammadille nyt turvallinen paikka.

Koko tätä keskustelua (l.kansainvälistä Yhdysvaltain ohjailemaa painostusta) on leimannut ihmisoikeusaktiivien käsittämätön naiivius.

Nämä vangit edustavat ääri-islamilaista terrorijärjestöä Al Quaidaa. Miten heidän olonsa voi mahdollisesti olla kovinkaan turvaton ääri-islamistien (kuten Mogadishu) hallitsemilla alueilla? Hehän ovat valmiita sankareita kyseisten ryhmien keskuudessa.

Eräs asia mikä kuitenkin lienee varsin selvä on se, ettei Suomi ole välttämättä yhtä turvallinen paikka suomalaisille, jos Muhammad sijoitetaan Suomeen.

Lähteet: Homma, TS

Jk. Tätä(kin) uutista vasten olisi muuten mielkiintoista tietää tuoreen työttömyysministerimme Anni Sinnemäen nykyinen mielipide rajattomasta maailmasta. Minä nimittäin uskon, että tämä lausunto on poliittista jargonia puhtaimmillaan

 

Viikon mokutus 24/09

Fakta on se, että toisen maailmansodan jälkeistä Länsi-Eurooppalaista hyvinvointivaltiota ei olisi ollut olemassa ilman Neuvostoliittoa ja sen ympärille muodostunutta sosialistista leiriä. Fakta on se, että monet kolonialismin alla eläneet siirtomaat eivät olisi saaneet rohkeutta ja innoitusta itsenäistymiseen ilman sosialistisen leirin olemassaoloa.

Tommi Lievemaa US-blogissaan 8.6.2009.

 

Yhdysvaltain kapeat vaihtoehdot

Kuten olemme varmaan kaikki jo huomanneet, (monikulttuurinen) maailmanmahti nimeltään Yhdysvallat on rämpinyt taloudellisen taantuman suossa jo yli vuoden. Tämä taantuma on levinnyt myös muualle – Eurooppaan ja jopa pieneen Suomeen.

Asuntorakentamisen kuplasta paljastunut kansallinen likviditeetin vaje (tai sen olemattomuus) heiluttaa jo hyvin voimakkaasti maailman ainoaa supervaltiota ja sen kautta koko globaalia taloudellista järjestelmää.

Missä Yhdysvallat seisoo?

Yhdysvaltain suurissa talousongelmissa on taustalla on myös muita näkymättömämpiä ongelmia. George Bush nuoremman hallintokausi osoittautui sellaiseksi, joka oli valmis työntämään kansallista varallisuutta epämääräisiin sotiin – unohtaen samalla oman kansansa ja sen jokapäiväiset vaikeudet. Se, että alempi keskituloinen väestö on joutunut jo vuosia tekemään kahta tai kolme työtä pitääkseen kiinni amerikkalaisesta unelmasta, ei ole myöskään mikään uutinen. Myöskään se, että sotaa käydään ulkomaita vastaan ei ole uutinen – se on iät ajat ollut hallitsijoiden keino siirtää mielenkiinto pois sisäisistä ongelmista.

Tämä tuore uutinen – ainakaan kaltaiselleni paatuneelle macchiavellistille – ei ole yllätys. Siis se, että paljon puhuttu muutos ja uusi hallinto jatkavat pitkälti samoilla linjoilla edeltäjiensä kanssa.

Tosin on syytä muistaa, että heidän (siis uusien vallanpitäjien) vaihtoehdot ovat kovin vähissä kuuluisan 9/11 jälkeen aloitetun – sekavan – ristiretken jälkeen.

Missä mennään?

Sekä Afganistanissa että Irakissa käydyt – ja pitkittyneet – sodat ovat vieneet Yhdysvallat vararikon partaalle. Samaan aikaan Kiina ja Intia voimistuvat, mutta Venäjä on joutunut taantumaan (palaan tähän).

Nato-joukkojen (käytännössä Yhdysvaltain intressien) Afganistanin ja Irakin sotilaskomentaja vaati eilen Brysselissä Yhdysvaltain eurooppalaisia liittolaisia pistämään käden syvemmälle taskuun AfPak-operaation onnistumisen vuoksi. Yhdysvaltain keskisen komentoalueen johtaja, Irakin ja Afganistanin sodista vastaava kenraali David ”Catepillar” Petraeus sanoi, että Afganistan on Yhdysvaltain suurin sotilaallinen haaste tällä hetkellä.

(Tässä kannattaa miettiä sitä, ovatko Yhdysvaltain edut ja haasteet myös eurooppalaisesta näkökulmasta samanlaisia?)

Lauantaina puhuneen varapresidentti Joseph Bidenin hengessä Petraeus kehotti liittolaismaita pohtimaan tarkoin, millä tavoin ne voisivat lisätä ponnistuksiaan Afganistanissa.

(Jep…)

Myös Yhdysvaltain presidenin, Barack Obaman, erityislähettiläs Richard Holbrook totesi sunnuntaina Münchenin turvallisuuskokouksessa, että, Afganistan tulee olemaan pitkä ja vaikea kamppailu.

Guantamo olikin siis pelkkä taloudellinen rasite – ei poliittinen kysymys? Ja sen seuraukset työnnetään tunkiöoon nimeltään Eurooppa?

Ei – eipä juu – mitään uutta länsirintamalta…

Taloudelliset ja poliittiset vaihtoehdot

Eli siis – tilanne tänään on se, että Yhdysvallat – valtiona ja keskenään – on eilen päässyt yhteisymmärrykseen valtavasta ja kansallisesta tukipaketista. Tuon paketin suuruus on 800 miljardia dollaria. Ja tämä valtava rahasumma on sellainen, jonka Obaman hallinto joutuu hakemaan markkinoilta velkarahana.

Yhdysvaltain vaihtoehdot ovat vähissä (Eurooppa nimittäin alkaa muodostua jo kilpailijaksi sille):

1. Lisätä Kiinan omistusta liittovaltiosta – ja luovuttaa sen mukana herruus jossain vaiheessa.
2. Liittoutua Venäjän kanssa – ja jakaa sen mukana herruus jossain vaiheessa.
3. Harrastaa vanhan mallin mukaan isoloitumista (periaatteena se, että sisämarkkinat riittävät)
4. Lähteä mukaan härskiin uuskolonialismiin.

Viimeinen vaihtoehto näyttää todennäköisemmältä.

Yhdysvallat ajaa edelleen monarkististen Arabimaissa sijaitsevien öljyvaltioiden hallitsijoiden etuja (nitistämällä islamistit ja arabisosialistit) – ja nämä puolestaan tukevat Yhdysvaltoja.

Se nimittäin on tunnettuna ja selvänä ilmiönä niille pienempi paha kuin Putinin Venäjä – puhumattakaan Kiinasta.

Miten tämä sitten koskettaa suomalaista?

No – oman näkemykseni mukaan (ainakin) kolmella eri tavalla.

1. Ankkurilapset
Jo nyt olemme nähneet maahanmuuttorysäyksen kohdistuvan ns. ankkurilapsiin. Vuonna 2007 maahamme tuli 98 alle 18-vuotiasta turvapaikanhakijaa ilman yhtä tai kumpaakin vanhempaa.

Näiden ns. ankkurilasten lukumäärä kasvoi vuonna 2008 kuusi ja puolikertaiseksi edellisen vuoteen nähtynä. Vuonna 2008 näiden ankkurilasten määrä oli 647 – siis 647 ihmistä.

Näistä turvapaikanhakijoista 10 % oli kotoisin Afganistanista ja 30 % Irakista – siis juuri niistä maista, joissa Yhdysvallat käy järjetöntä ja määrittelemätöntä sotaansa ns. kansainvälistä terrorismia vastaan – ja vain joka kuudes näistä lapsista on tyttö.

Lyhyelläkin matematiikan oppimäärällä voi siis nähdä Yhdysvaltojen sodankäynnin ja näiden turvapaikanhakijoiden moninkertaistumisen yhteyden. Meidän etumme on noiden valtioiden kansallistuminen ja stabilisointi sen kautta.

Summa summarum: Yhdysvallat käy sotaa varjoja vastaan eurooppalaisen (l. suomalaisenkin) veronmaksajan kukkarolla.

2. Suomen Nato-jäsenyys

Tässä vaiheessa, fundamentalistemmankin Nato-jäsenyyden kannattajan toivoisi miettivän sitä hintaa, mitä Suomi tulee tuon jäsenyyden lisäkustannuksina maksamaan – sinkkiarkuissa ja suorana varojen siirtoina Pentagonin kassaan?

Nato (nykyisin) on – vain ja ainoastaan- Yhdysvaltain kassara oman imperialisminsa tukemiseksi – ei mikään vapaiden demokratioiden liitto. Jos mikään muu ei soita hälytyskelloja, viimeistään sen pitäisi soittaa, että Ranska ja Saksa (perinteiset eurooppalaiset kolonialistiset kisailijat) ovat yhtä kylmäkiskoisia Yhdysvaltojen ulkomaanpolitiikkaa kohtaan.

3. Uuskolonialismi

Siitä sitten ihan omana lukunaan, nimittäin…

Eurooppalainen uuskolonialismi

EU osallistuu tällä hetkellä kahteen sotilaspoeraatioon talousliittona – Darfruriin YK:n kanssa ja Somalian merirosvojen tukistamisoperaatioon.

Varsin – poliittisesti – epäkanonisesti väitän, että kummankin operaation perimmäisenä tarkoituksena on lisätä valtioliitto EU:n potentiaalista – ja uuskolonialistista – valtaa kyseisillä alueilla.

Tässä tilanteessa suomalaiselle on ehkä selvintä lukea se, mitä Kuninkaanporttiin on Suomenlinnassa kirjoitettu:

… and USA can kiss my hairy Finnish ass – with or without this new regime…

Lähteet: YLE, HS, STT, Wikicommons

 

Viikon mokutus 01/09

Maahanmuuton ansiosta Suomen väkiluku kasvaa tänä vuonna enemmän kuin vuosiin. Väkiluku nousee arviolta 5 325 600 ihmiseen, mikä on 25 100 suomalaista enemmän kuin vuonna 2007.

Penaali Milka Sauvala, Hyysärissä 30.12.2008

Maahanmuuton ansiosta?

Onko keinotekoinen väestömäärän kasvattaminen, sosiaaliturismi tai väestömäärän keinotekoinen ylläpito jotenkin ansiokasta? Onko Milka on unohtanut ilmastonmuutoksen, globalisaation, ihmiskaupan, puoliorjatyön, kansainvälisen rikollisuuden ja kolonialismin vaikutukset?

Puhumattakaan alkuperäisväestön oikeuksista ja kansanvallasta.

 

Monokulttuurinen monikulttuuri

Mietin tuossa aiemmin illalla, miksi sana monikulttuuri tökkii – etenkin silloin kun sitä käytetään Suomessa?

Tökkiminen johtuu siitä, että suomalaisittain monikulttuuri ja monikulttuurisuus on betonoitu monoliittiseksi monokulttuuriksi.

Suomalainen monikulttuuri on itse asiassa monokulttuuria.

Virallinen monikulttuuri ohjaa kansalaisia ymmärtämään käsitteen siten, että se pitää sisällään ns.suvaitsevaisuutta, hädänalaisuutta ja pakolaisuutta.

Todellisuudessa se pitää sisällään kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden tukemista, ihmiskauppaa, korruptiota, sosiaaliturismia, turvaverkkoihin passiivisesti heittäytymistä, väestöräjähdyksen ja ilmastomuutoksen kiihdyttämistä, rumaa globalisaatiota, alkuperäiskansojen oikeuksien polkemista, ekspansiota, käännytystyötä, ankkurilapsia, ihmisarvon alentamista, naisten alistamista, yleistä alistamista, etnistä puhdistamista, uuskolonialismia ja yhteiskunnallista huba-haba-työtä – jopa uuden ajan orjuutta.

Se ei suvaitse kritiikkiä – poliittisesta epäkorrektiudesta nyt puhumattakaan. Se ei hyväksy tilastoja. Se ei tunne totuutta. Se polkee kaiken samaan muottiin.

Se on uusdeedeeärräläinen versio Kekkoslovakiasta. Ummehtunut ja pistävä hajumuisto 1970-luvun konsensuksesta, kekkoslaisuudesta, YYA-sopimuksesta, taistolaisuudesta, pysähtyneisyyden ajasta ja suomettumisesta.

Viralliselle monikultturille ei ole edes olemassa saksalaista myyntijohtajaa, norjalaista tutkijaa, kalifornialaista kahvilayrittäjää eikä – missään nimessä – kristittyä valkoista afrikkalaista yrittäjänaista.

Pahimmillaan se tulee esiin ns. äärioikeistoa kosiskelevan vihreän tilastotutkijan uuskolonialistissa puheissa – hän kun haluaa hakea kehitysmaista – testien – kautta älykkäimmät ja parhaimmin koulutetut yksilöt. Viis veisaamatta noiden kehitysmaiden tilanteesta tai intresseistä omaa intelligentsiaan ja tulevaisuuttaan kohtaan.

Monikulttuuri pitää sisällään – vain ja ainoastaan – alistetun kotiäidin, työttömän maahanmuuttajan, kiihkosaarnaajan, vasemmistolaisen tutkijan ja yhteiskunnallista – toisarvoista työtä tekevän – alipalkatun (huutavaa työvoimaa paikkaavan) uuden ajan orjan.

Tätä on suomalainen monokulttuurinen monikulttuuri.

 

Nykyajan siirtomaaisännät – vihervasemmistolaiset

Viimeaikainen kotimaan uutisointi on keskittynyt julistamaan kansallismielisten ihmisten rasismia ja ulkomaalaisvastaisuutta.

Se on tavallaan ymmärrettävä pelkoreaktio, joka on saanut paniikkia muistuttavia piirteitä kansan äänestettyä (vastoin ns.virallista maahanmuuttototuutta) maahanmuuttokriittisiä, PerusSuomalaisia – ja etenkin Jussi Halla-ahoa.

Pelkopropagandaa – uuskolonialismin nimeen.

Totuus on kuitenkin se, että maahanmuuttokriitikot tai ns.kämypiirit (eli kansallismieliset) eivät ole suunnanneet voimiaan maahanmuuttajia vastaan. Kamppailu kansallisvaltion puolesta ja siihen liittyvä syyttävä sormi on suunnattu aivan toiseen kohteeseen – kotimaiseen vihervasemmistoon.

Nämä nykyajan siirtomaaisännät (l.vihervasemmistolaiset) haluaisivat muuttaa kansallisvaltio Suomen monikultuuriseksi kilpailuvaltioksi. Tähän tavoitteeseen tarvitaan kuitenkin maahanmuuttajia – tai kuten nyttemiin agendana näyttäisi olevan, kotimaisten vähemmistöjen nimittämistä moninaisiksi vähemmistöiksi.

Vähemmistötutkija Merja Pentikäisen sanoin:

Hallituksen maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassa ei oikeastaan käsitellä sitä kulttuurista muutosta, jota moninaisuuden lisääntyminen välttämättä merkitsee.

Suomeksi – maahanmuutto on vain yksi niistä keppihevosista, joilla pyritään ajamaan maatamme kohti dekadenssia ja järjestäytyneen yhteiskunnan – sekä sen tuoman hyvinvoinnin – tuhoa. (Asiasta ei tietenkään kysytä mitään kansalta. Tämä moninaisuus on lyöty lukkoon kabineteissa ja se ajetaan läpi vaikka väkisin.)

Maahanmuuton käyttämisenä keppihevosena ja metodina näyttäisi olevan – etenkin taloudellisen taantuman kolkuttaessa maamme ovia – paluu pakolaisiin, perheenyhdistämisiin ja muihin sellaisiin ihmisiin, joita vihervasemmisto voi käyttää kätevästi agendansa ajamiseen.

Nämä kun saapuvat Suomeen jäädäkseen yhteiskunnan hyvinvointikoneiston armoille.

Massa, massa

Vihervasemmistolaiset siirtomaaisännät ovat jääneet muussakin kuin joukkoliikenteessä 1800-luvulle. He ovat luoneet maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta aivan oman todellisuutensa.

Tuo todellisuus ei kuitenkaan ole mitenkään uusi ilmiö.

Se on puhdas toisinto siitä ajatusmaailmasta, jota eurooppalaiset siirtomaaisännät (ja -emännät) levittivät valloittamiinsa maihin ja sovelsivat näiden maiden ihmisiin.

Kuten oppi-isänsä, nykyisetkin siirtomaaisännät pitävät alistamiaan kansoja (maahanmuuttajia) pieninä tahdottomina lapsina. He olettavat, että jokainen länsimaahaan haalittu (valloitettu) kehitysmaan asukas katsoo heihin silmät pyöreinä – kuin uuteen jumalaan. He olettavat näiden ihmisten ajattelevan – tai oppivan ajattelemaan – kuin he. He olettavat näiden jakavan isäntiensä – ja emäntiensä – vihervasemmistolaiset arvot ja arvostavan kuin paratiisia sitä paikkaa johon heidät on johdatettu.

Todellisuus on kuitenkin toinen

Todellisuudessa maahanmuuttajat ovat kuitenkin yksilöitä. Kaikkia heistä ei kiinnosta se, mitä heitä hyysäävät tahot ajattelevat ja arvostavat. Todellisuudessa myös pakolaisten – ja ns. pakolaisten – keskuudessa elää ihmisiä, jotka ovat oppineet kovien kokemusten kautta selviytymään varsin egosentrisesti. He ovat jättäneet oman kulttuurinsa ja kansansa ja haluavat parantaa – totta kai – oman elämänsä laatua.

Tämä yritteliäs joukko on kaukana siitä vihervasemmistolaisuudesta. Siitä, jota heidän siirtomaaisäntänsä kuvittelevat.

He perustavat yrityksiä ja kilpailevat yritysmaailman keinoin – keinoja paljonkaan kaihtamatta – paikastaan auringossa. Ei heitä kiinnosta globaali solidaarisuus yhtään sen enempää kuin suomalainen monikulttuurisuuskaan. He haluavat hyvinvointia, mammonaa ja jossain vaiheessa myös valtaa.

He ovat pärjääjiä – toisin kuin nämä uuden ajan siirtomaaisännät antavat ymmärtää. Eivätkä he todellakaan tarvitse hyvinvointiyhteiskuntaa tai demokratiaa tavoitteidensa saavuttamiseen. Jos siitä toisaalta on heille hyötyä – miksi he eivät hyötyisi siitä, mitä ilmaiseksi nenän eteen työnnetään?

He – jos ketkä – ovat niitä työperäisiä maahanmuuttajia. Niitä, joiden jälkeläiset eivät erotu valtaväestöstä muutaman sukupolven jälkeen mitenkään.

Se toinen, toinen totuus

Toisaalta pitää muistaa, että kyse on yksilöistä. Joukossa on myös vaatimattomammalla kunnianhimolla ja vaatimattomimmilla kyvyillä varustettuja ihmisiä. Niitä, joille pohjoismainen hyvinvointivaltio on lupaus paremmasta, ilman omaa kovinkaan suurta ponnistelua. Näitä on myös omassa alkuperäisväestömme joukossa.

He ovat helppoa karjaa nykyajan siirtomaaisännille. He jäävät roikkumaan hyvinvointivaltion suhteellisen vaatimattomiin verkkoihin – ja syrjäytyvät näihin verkkoihin, kuten alkuperäisväestöä edustavat verkkojen omatkin asukkaatkin.

Heillä ei ole juurikaan tulevaisuutta uudessa maassa.

Heidän tulevaisuutensa on itse asiassa vielä synkempi kuin alkuperäisten luusereiden. Alkuperäisväestön syrjäytyneillä on sentään joitain juuria maahansa ja heillä on sentään joitain tukiverkkoja turvanaan. Vieraasta kulttuurista tulevan ja syrjäytyvän väestön ainoa turva on käpertyä tuttuun ja turvalliseen – eristäytyä omaan yhteisöönsä, valtakultuurin keskelle. Ainoa asia, joka yhdistää heidät tuolloin yhteiskuntaan on yhteiskunnan säännöllisesti jakamat tuet.

Nykyinen maahanmuuttosoppa

Nykyinen maahanmuutopolitiikkamme on valheellista.

Kaikki siihen kohdistuva kritiikki on pyritty – vihervasemmiston ja jopa julkisen vallan taholta – joko tukahduttamaan (rasistisena ja ulkomaalaisvastaisena) tai vaientamaan kuoliaaksi. Sen keskeiset ainesosat – kuten myös julkinen terveydenhuolto, koulutuspolitiikka, vanhukset, sairaat, mielneterveyshäiriöiset, syrjäytyneet tai köyhyyden hoitaminen – on kasattu vääristyneestä sosialidemokratiasta.

Se koostuu – kuten kouluruokakin – mahdollisimman halvoista aineksista, mahdollisimman välinpitämättömästi ja hutiloiden kokoonkeitetystä sopasta. Sellaisesta, jonka jokainen pystyy juuri ja juuri hampaitaan kiristellen nielemään ja joka täyttää hengissäpysymisen kaikkein alhaisimmat kriteerit.

Sitä pidetään julkisuudessa hyvänä – jopa loistavana – ja jokainen, joka uskaltaa kertoa, että keisarilla ei ole kuitenkaan vaatteita, päätyy omalla nimellään kritisoidessaan pahantahtoista julkisuutta suorastaan kerjäävän tosinajattelijan (l.kyseenalaistajan) ei-toivottuun asemaan.

Maahanmuuttopolitiikkamme tulevat hedelmät

Tulevaisuus näyttää tässä tapauksessa myöskin Euroopassa jo nähdyltä.

Se osa maahanmuuttajista joka ei pysty integroitumaan tulee asettumaan alkuperäisluusereiden kilpailijaksi. Tästä syntyy kiistaa ja kilpailua yhteiskunnan tarjoamista tukinuodoista. Kun ne vähenevät, syntyy eri kulttuurien välistä kitkaa. Sen seurauksena on räjähtävä rasismi, rikollisuus ja väkivalta.

Tämä on nähty nimittäin ennenkin.

Vimeistään toisen tai kolmannen polven syrjäytyneet maahanmuutttajat ymmärtävät sen, että heillä ei ole tulevaisuutta uudessa kotimaassaan. Kuten aikaisemmin totesin, heidän ainoa – ja varsin ymmärrettävä – mahdollisuutensa on vetäytyä yhteiskunnan ulkopuolella seisovaan oman alakulttuurin linnakeeseen.

Tämä on se tulevaisuus, jolla suorastaan kutsutaan Suomeenkin järjestäytynyttä rikollisuutta ja ääriliikkeitä – kuten mafiaa, ympäristöterroristeja tai ääri-islamin sanansaattajia.

Lainaan uudestaan erästä Christopher Caldwellin lausumaa:

Ruotsin suurimmat maahanmuutto-ongelmat eivät välttämättä liity ainoastaan rikollisuuteen, työttömyyteen ja ääri-islamilaisuuteen , vaan johonkin muuhun asiaan erillisenä kokonaisuutena.

Siihen, että Ruotsiin tulevat maahanmuuttajat ymmärtävät täydellisesti sen, että ruotsalainen järjestelmä on pystytetty tasa-arvon perustalle, mutta he ovatkin päättäneet, ettei tämä järjestelmä sovi erityisen hyvin heille.

Olisiko meidän jo aika painaa jarrua, pysähtyä ja miettiä missä helvetissä me oikeastaan olemme – tai ainakin miettiä sitä, minne me oikeastaan olemme matkalla?

Jk. Kiitos tämän kirjoituksen synnystä voidaan laskea niille keskusteluille, joita olen asiasta käynyt rakkaan vaimoni kanssa.

 

Viikon mokutus 47/08

… olen työskennellyt Suomessa 30 vuotta enkä voi hyväksyä kirjoituksia, joiden mukaan Suomi kuuluu alkuperäisille suomalaisille ja saamelaisille.

Sudanilainen Hassan Osman Gebreil Ilta-Sanomien mukaan

Pryceless.

Jk. Radio Jore Vaan antaa tästä suvaitsevaisesta ja Todellista Sosialistista Oikeudenmukaisuutta pursuavasta lausunnosta viisi proletaaria 😦 😦 😦 😦 😦 ja sosialistisen hampurilaisen.

Sellaisen, jonka joku muu on tienannut, se on löydetty ja sen koostumus on kaksi leipäkorttia, joiden välissä on lihakortti.

 

Eräs irlantilainen totuus – meille typeryksille

Uusin(kaan) Yliopistolehti ei juuri(kaan) yllätä.

Monikulttuurisuus – ja sen mukanaan tuoma peitelty totalitarismi ja uuskolonialismi – on tullut jäädäkseen myös Suomeen.

Gavan Titley on kirjoittanut – ojennukseksi meille tyhmille alkuasukkaille – kaikkien brittiläisen imperiumin parhaimpia perinteitä noudattavan saatekirjoituksen myös meille suomalaisille. Tuon kirjoituksen on suomentanut Tiina Ohinmaa.

Hurraa – uuskolonialismilla on uudet kasvot… entisen orjan kasvot…

Orjan kasvot – kyllä. Aivan kuten itsellänikin. Meitä suomalaisia ja irlantilaisia yhdistää – ainakin – se, että olemme läpi historiamme olleet suuremman naapurimme alistamia – kansallisesti orjan asemassa.

Tämä – siis yllättäen ja surukseni irlantilaiseksi havaitsemani – kirjoittaja toimii National University of Irelandissa mediatutkimuksen lehtorina sekä Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa vierailevana lehtorina. Olisin olettanut jotain aivan muuta ihmiseltä, jonka esi-isät ovat joutuneet alistumaan brittiläisen kolonialismin alle…

Hän on toki tätä taustaa vasten – varmaankin – täysin oikea ihminen kertomaan – meille suomalaisille – hallintoalamaisille, mitä tarkoittaa sananvapaus.

Gavan Titley – joka tarvitsee kirjoitukselleen suomentajan – ei ole omasta mielestäni ehkä kuitenkaan se kaikkein relevantein bärssoona kertomaan alkuperäisille suomalaisille mielipiteitään meille kuuluvasta suomalaisesta sananvapaudesta…

Jep, myönnetään saman tien.

Tässä purkauksessani on vakava argumentaatiovirhe – so fuckin´what?

Koko vihervasemmisto on viime aikaisten näyttöjen valossa seuraavaksi epärelevantein osapuoli kommentoimaan suomalaista sananvapautta… puhumattakaan näistä argumentaatiovirheistä.

Lähde: Yliopistolehti

Jk. Innolla odotan erään herra Höglundin kommentteja asiaan. Hyvin näyttää purevan Panun omien tarkoitusperiensä mukaiseksi rakentama kelttiläisyys…

Päivitys 20.11.007:

Titleyn kotisivut löytyvät muuten täältä.

Lotta Roti on kommentoinut (Yliopisto 11/2007) tätä Titleyn kirjoitusta tuoreeltaan seuraavasti:

Rasismia vai kritiikkiä?

Gavan Titley on kirjoittanut retorisen ilmavan kolumnin (Yliopisto 10/07), jonka asiasisältö näyttää olevan tiivistettävissä seuraavaan: vasemmistoliberaalit ovat hyviä ja oikeassa, oikeistolaiset arvokonservatiivit taas pahoja ja väärässä. Titley muistuttaa, että kaikki vaikuttamaan pyrkivät ja vallasta kamppailevat tahot pelaavat kielipelejä, mutta jättää mainitsematta, että vasemmistoliberaalit ovat tämän lajin mestareita.

Titley on oikeassa siinä, että poliittisen korrektiuden käsite on kärsinyt melkein yhtä pahan inflaation kuin sana rasismi. Nykyään rasismista puhuva tarkoittaa yhä harvemmin muuttumattomaan ja synnynnäiseen ominaisuuteen perustuvaa rotusyrjintää. ”Rasisminvastustajat” eli vasemmistoliberaalit ovat keksineet muun muassa sellaisia uuskäsitteitä kuin ”kulttuurirasismi” (jota käytetään kulttuurieroista johtuvien vakavien yhteiskunnallisten ongelmien poisselittämiseen ja trivialisointiin) tai ”islamofobia” (jolla islamin, poliittisen ja maailmankatsomuksellisen järjestelmän, arvostelu leimataan irrationaaliseksi peloksi sekä kielletään asiasta keskusteleminen).

Alun perin käsitys rasismin tuomittavuudesta perustuu siihen, että kukaan ei voi etniselle alkuperälleen mitään. Jos samalla termillä tarkoitetaankin yhtäkkiä sitä, ettei ideologioita tai kulttuurisia käytäntöjä saisi arvostella tai tosiasioita tutkia, on kysymys aivan eri asiasta.

Muuten kolumni on erinomainen demonstraatio siitä, että poliittinen korrektius ylimielisen liberaalin eliitin keinona määritellä todellisuutta ja sananvapauden rajoja on enemmän kuin myytti. Titley ei kyseenalaista feministien ja rasisminvastustajien yksinoikeutta määritellä, mitä sosiaalinen oikeudenmukaisuus on. Varsin monen kansalaisen mielestä esimerkiksi oikeudenmukaista on, että maassa ollaan maan tavalla ja että vakavista väkivaltarikoksista joutuu pitkäksi aikaa linnaan.

Titleyn mainitsemat ghetot ja ääriliikkeet Euroopassa eivät ole mytologiaa, vaan tosiasioita, jotka huolestuttavat kansalaisia (ruokafestivaaleista tuskin kukaan on huolissaan tai harmistunut). Jokin on mennyt pieleen. Ei liene ensimmäistäkään esimerkkiä siitä, että epämiellyttävät tosiasiat olisivat menneet pois kieltämällä niistä ääneen puhuminen tai sulkemalla niistä huolestuneet ryhmät demokraattisen prosessin ulkopuolelle.

Lopuksi Titley toteaa ilman sen kummempia perusteluja, että vasemmistoliberaalien poliittiset vastustajat eivät oikeasti ymmärrä sananvapauden arvon päälle, vaikka siitä puhuvatkin. Tämäkään ei ole omiaan hälventämään mielikuvaa ylimielisestä liberaalista eliitistä.