Oppositio oli oikea päätös Soinilta

HS julkaisi hetki sitten uutisen. Tuossa uutisessa kerrottiin, että Timo Soini on ilmoittanut tänään, että perussuomalaiset eivät lähde mukaan Jyrki Kataisen (kok) ja Jutta Urpilaisen (SDP) puuhaamaan EU:n Suomessa toimivaan nukkehallitukseen.

Onneksi olkoon, päätös oli oikea ja edusti korkeaa poliittista selkärankaisuutta ja moraalia nykyisessä ajassa. Vaikka osa äänestäjistä varmasti pettyikin, niin kannattaa miettiä sitä kumpi on parempi vaihtoehto, suoraselkäisyys vai sanojensa ja periaatteidensa myyminen.

Kukaan ei voi vaatia persuja ja Soinia pistämään Kataisen ja edellisen hallituksen tekemien lupausten takia päänsä uskottavuuden hirttoköyteen. Tämä taakka tulee (ja sen pitääkin tulla)  pääasiassa  kokoomuksen maksettavaksi ja siinä sivussa osansa saavat kaikki ne, jotka lähtevät mukaan tähän historiamme suomettuneimpaan ja nöyristelevimpään kuvernööripuuhasteluun mukaan.

Viisas johtaja ei hyökkää vastustajan päämäärien  puolesta –  eikä etenkään silloin, kun tuollainen hyökkäys on selvästi turha ja aiheuttaa itselle tarpeettomia ja omien tavoitteiden vastaisia tappioita. Oppositio on tässä tilanteessa ihan hyvä vaihtoehto – etenkin jos vanhat puolueet eivät vieläkään ymmärrä sitä, kenen asiaa ne palvelevat pistämällä päästämällä  persut oppositioon.

Edellinen hallitus on antanut EU:n todellisille hallitsijoille (salaisia) lupauksia (suljetuissa) kabineteissa. Sellaisia, jotka antamalla Katainen on antanut pallinsa EU:n kassakaappiin. Kataisen kohdalla on kyse kasvojenpelastukselta näyttävästä velallisen kiirastulesta. Kataisen on ilmeisesti henkilökohtaisesti pakko vetää edustamansa puolue ja jopa Suomen kansa itse aiheuttamaansa sotkuun mukaan. Tätä on jokaisen tervepäisen, isänmaataan ja lastensa tulevaisuutta ajattelevan suomalaisen syytä kuitenkin vastustaa.

EU tulee (vastoin siinä sitkeästi roikkuvien oligarkkien vaateita, ilmoituksia ja toiveita) ajautumaan taloudellisen kriisin kautta myös todelliseen olemassaolokriisiin. Todellisuudessa kyse on siitä, että Suomessa vuonna 2011 käydyt EU-vaalit pistivät liikkeelle sen kiven, joka aiheuttaa vyöryn.

Jos nyt joku epäilee vielä kansan poliittisen muistin lyhyttä, niin kannattaa pistää merkille se, että poliittinen kulttuuri on muuttumassa – perussuomalaisten oppositioon jäämispäätös on osa tätä kehitystä. Kun  persut eivät lähteneet takinkääntämisen tielle, se on (poliittisesta suunnitelmallisuudestaankin huolimatta) selvä merkki siitä, että tuuli on kääntynyt ja poliittinen kulttuuri on oikeasti muuttumassa.

Kataisen tiukasti EU:n hallitsijoiden tahdon mukaan ajaman hallitustunnustelun ja sen ehtojen seurauksena oli lopputulos, jossa kansan vapaissa vaaleissa osoittaman mielipiteen yli käveltiin ja demarit käänsivät takkiaan. Tulevan hallitusratkaisun välittömänä seurauksena on Suomen sitominen tiukemmin mukaan yleiseurooppalaiseen konkurssiin.

Kotimaassa (poliittisia) seurausvaihtoehtoja on tasan kaksi.

1. Kansa menetti uskonsa parlamentarismiin ja ryhtyy vaikuttamaan tulevaisuudessa ulkoparlamentaarisesti.
2. Kansa uskoo edelleen parlamentarismiin ja äänestää seuraavissa vaaleissa persuille murskavoiton.

Jos (niin kuin nyt näyttäisi)  sama meno jatkuu ja vaalitulosta ei kunnioiteta edes periaatetasolla, joko lainkunnioittamattomuus tai vaihtoehtoisesti suora kansanvalta ovat loikanneet jo kunnallisvaaleihin mennessä ison askeleen eteenpäin.

Nyt on loistava hetki näyttää suomalaisen parlamentarismin mädännäisyys ja antaa näiden vanhassa ajassa elävien veijareiden kiertää itse sitä silmukkaa vielä kireämmälle. Edellisen hallituksen kaikille-vähemmistöille-jotain-ja maksumiehiksi-enemmistö-politiikka tulee nykyisessä vaalien jälkeisessä ( ja EU:ssa kulman takana häämöttävän mahdottomuuden kera) jatkuessaan oksennuksena sitä jatkavien syliin.

Kokoomuksen korpitaival Kekkosen aikana on muuten klassinen esimerkki siitä, miten päähän potkittu poliittinen puolue saa Suomessa kansan sympatiat – etenkin kun kansan vaaleissa antama ääni sivuutetaan ja mitätöidään.

Me suomalaiset olemme hitaasti syttyvää sorttia, mutta emme tyhmiä. Vaikka Eurostoliitto ja uussuomettuminen olivat tavallaan ironisia väliheittoja, niin ironia näyttää muuttuvan parodiahorisontin ylitettyään todellisuudeksi.

Jos Katainen ja Urpilainen eivät ole oppineet mitään tähän mennessä, on jatkoläksyn aika. Kun tässä olen fundeerannut näitä asioita, niin mikään ei ole tosiaan  niin hieno alkuasetelma uudelle läksylle, kuin Sinipunahallitus vahvistettuna vihreillä ja ankkalammikon rasistipoppoolla.

Henkilökohtaisesti haluan (koko tämän shown jälkeen) nähdä vihreät edelleen hallituksessa. Eväätkin ovat valmiina. Uskokaa pois, tässä tulee hetki jolloin todetaan, että keisarilla ei ole vaatteita.

Kun vielä Thors, Brax ja Sinnemäki jatkaisivat ministereinä, niin asetelma olisi täydellinen.

*  *  *

Voin toki olla väärässäkin – kaikessa muussa kuin siinä, että EU:ta nuoleskelevan quislinghallituksen takuumiehen paikka ei ole persujen etujen mukainen.

Aika näyttää.

 

”Onhan meillä varaa” – vuorossa Kreikka

Moni meistä varmaan muistaa uudenvuoden 2002? Tuolloin kansallisen yleisradioyhtiömme televisiolähetyksissä hehkutettiin euroalueen valuutanvaihdosta ja sitä kuinka Suomi ja Kreikka olivat ensimmäiset maat, jotka ottivat uuden valuutan käyttöön.

Tuolloin toimittajat tuntuivat autuaasti unohtaneen sen, että Kreikan pääseminen yhteisvaluuttaan mukaan oli lähinnä siinä ja siinä – johtuen maan holtittomasta julkisesta rahankäytöstä ja budjetin huolestuttavasta alijäämäisyydestä. Itse asiassa kukaan ei tuntunut muistavan myöskään sitä, että Kreikka oli viimeinen maa, joka sai luvan (vuotta myöhemmin kuin muut) liittyä vuonna 2001 euroalueeseen. Tuolloinkin kriittisten puheenvuorojen säestämänä.

Kun euroaluetta alettiin aikoinaan muodostamaan, kyseessä oli suhteellisen kunniahimoinen ja pitkäkestoinen projekti. 1990-luvun alussa (Neuvostoliiton romahduksen aikoihin) oli tultu tilanteeseen, jossa yhteisvaluutta alkoi näyttää yhdentymiskehityksen saavutusten puolesta mahdolliselta.

Euroopan talous- ja rahaliiton, EMU:n, ensimmäisen vaiheen lasketaan käynnistyneen vuoden 1990 puolivälistä alkaen. Tuolloin kansallinen kansanvalta oli saatu alistettua silloisen EY:n alueella pienen oligarkkien joukon tahdon alle ja näin myös oli saatu poistettua lähes kaikki entiset pääoman vapaan liikkuvuuden esteet.

1980- ja 1990-lukujen vaihteen tietämiltä 1990-luvun alkuvuosiin jatkunut kansainvälisesti levoton aika kuitenkin lykkäsi yhteisvaluutan luomista, mutta toisaalta vahvisti tahtoa saada yhteisvaluutta aikaan. Unionissa ajateltiin idealistisesti, että monen maan yhteinen raha mahdollisuutena suojautua sellaisilta globalisoituvan maailmantalouden voimilta, joita vastaan Euroopan minkään maan kansallinen raha ei enää yksinään ollut riittävän suuri ja vahva.

Vuonna 1992 allekirjoitetussa Maastrichtin sopimuksessa sovittiin EMU:n toimintatapa ja niin sanotut lähentymiskriteerit. EMU:n toinen vaihe alkoi vuoden 1994 alusta. Tuolloin aloitti toimintansa Euroopan rahapoliittinen instituutti, EMI, joka oli Euroopan keskuspankin edeltäjä. EMU:n kolmanteen vaiheeseen eli yhteisvaluuttaan siirtymiseksi tarvittavat käytännön valmistelut alkoivat myös tuolloin. Tulevan yhteisvaluutan nimeksi päätettiin myöhemmin euro.

Vuoden 1998 toukokuussa päätettiin, mitkä valtiot olivat kelpoisia osallistumaan euroalueeseen. Päätöstä oli edeltänyt vähintään kahden vuoden pituinen ERM II ‑vaihe, jonka aikana kelpoisuus eli taloudellisten ehtojen täyttyminen kunkin maan osalta mitattiin. Kelpuutettuja valtioita oli yksitoista: Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Luxemburg, Portugali, Ranska, Saksa ja Suomi. Samalla kaikkien euroalueeseen osallistuvien maiden valuuttakurssit sidottiin euroon kiinteällä ja peruuttamattomalla kurssilla, jota ei enää kutsuttu valuuttakurssiksi vaan muuntokertoimeksi. Nämä muuntokertoimet päätettiin määritellä virallisesti kuudella merkitsevällä numerolla.

Eurosta tehtiin – tulevaisuuteen sokeasti luottaen – varsin suuriarvoinen rahayksikkö: yhden euron arvo oli korkeampi kuin minkään euroon osallistuvan maan rahayksikön, Irlannin puntaa lukuun ottamatta. Kun kyse oli kokonaan uuden rahayksikön luomisesta, niin periaatteessa euron arvo olisi voitu määrätä millaiseksi tahansa. Käytännössä arvoksi kuitenkin päätettiin ottaa jo edellä mainitun, maiden valuutoista muodostetun korivaluutan ecun silloinen arvo siten, että 1 eurosta tuli 1 ecun suuruinen.

Vuoden 1998 kesäkuun alusta Euroopan keskuspankki aloitti toimintansa ja korvasi sitä edeltäneen EMI:n. EMU:n kolmas vaihe eli yhteisvaluutan aika alkoi, kun euro otettiin tilivaluuttana käyttöön 1. tammikuuta 1999 edellä mainituissa yhdessätoista maassa. Käteisvaluuttana euro tuli käyttöön 1.1.2002. Tätä seurasi eri maissa vaihtelevan pituinen vaihtojakso, jonka aikana euroa ja kansallista valuuttaa sai käyttää yhtä aikaa. Suomessa tämä vaihe kesti maaliskuun alkuun 2002.

Nyt tämä uusi, uljas valuutta alkaa olemaan sitten tiensä päässä. Eräs historiaan kirjattavista syypäistä kokeilun epäonnistumiseen on Kreikan hallitus.

Kukaan ei varmaankaan ole välttynyt huomaamasta sitä, miten Kreikan hallinto on itsensä tuohon taloudelliseen tilaan ajanut – ja jatkanut kaikista kauniista lupauksista huolimatta holtitonta talouspolitiikkaansa. Kreikka on elänyt kuin pellossa.

Esimerkkejä tästä edesvastuuttomuudesta on lukuisia ja ne ovat lähinnä käsittämättömiä. Uutistoimisto Reuters listasi eriskummallisimpia menoeriä, joiden takia Suomikin joutuu nyt maata tukemaan.

Bonuksia työpaikalle saapumisesta

Valtion palveluksessa olevat kreikkalaiset voivat saada jopa 1300 euroa palkanlisää erilaisista bonuksista. Virkamiehille on maksettu esimerkiksi lisiä siitä, että he käyttävät tietokonetta. Bonuksia tulee myös, jos ilmestyy ajoissa työpaikalle tai osaa edes yhtä vierasta kieltä. Lisäksi kreikkalaiset metsurit voivat saada ulkotyölisää.

Vuodessa 14 kuukauden palkka

Kaikki julkisella sektorilla työskentelevät saavat vuodessa 14 kuukauden palkan. Tällä on pyritty pitämään keskimääräiset kuukausipalkat ja eläkkeet pienempinä. Ylimääräinen puolen kuun palkka maksetaan pääsiäisenä ja toinen puolikas kesällä.

Virkamiehet saavat jouluna ylimääräisen kuukausipalkan. Vastaavasti joulun aikoihin esimerkiksi taksit, parturit ja ravintolat saavat laskuttaa asiakkailta normaalia enemmän ”joululahjana”. Bonuksista on nyt leikattu 12 prosenttia.

Kuolleiden eläkkeet maksetaan sukulaisille

Virkamiesten naimattomat tai eronneet tyttäret saavat nostaa isiensä eläkettä sen jälkeen kun isät ovat kuolleet. Tästä edusta on nauttinut capital.gr-verkkosivujen mukaan noin 40000 naista, ja siihen kuluu valtion varoja 550 miljoonaa euroa vuodessa. Laskujen mukaan kreikkalaisten eläkkeisiin kuluisi tätä menoa 12 prosenttia maan bruttokansantuotteesta, kun EU-maiden keskiarvo on kolme prosenttia.

Virkamiehiä ei voi erottaa, eläkkeelle 50-vuotiaana

Virkamiehiä ei voi lain mukaan erottaa, mutta he ovat oikeutettuja eläkkeeseen 50-vuotiaina. Hallitus on jo luvannut nostaa eläkeikää.

Tyhjänpäiväiset komiteat

Sadat valtion nimittämät komiteat ovat palkanneet työntekijöitä, vaikka ei ole selvää, mitä komiteat ylipäänsä tekevät. Valtio on ylläpitänyt esimerkiksi Kopaisjärveä hoitavaa komiteaa, vaikka järvi on kuivunut jo 1930-luvulla.

Kreikkalaislehtien arvioiden mukaan komiteat työllistävät 10000 ihmistä, ja niihin palaa 220 miljoonaa euroa vuodessa. Hallitus on luvannut lakkauttaa ainakin 200 hyödytöntä komiteaa.

Puolustusmenot toista Nato-maata vastaan

Kreikan armeija nieli viime vuonna 14 miljardia euroa eli kuusi prosenttia maan bruttokansantuotteesta, mikä on selvästi yli EU-keskiarvon. Perusteena on kiristyneet suhteet Turkkiin, vaikka molemmat ovat Nato-maita. Lisäksi asemenojen sijaan hallintokuluihin ja palkkoihin menee summasta peräti 80 prosenttia

Velkainen valtionyhtiö tarjosi ilmaisia lentoja

Työmarkkinajärjestöt estivät vuosikymmenien ajan hallitusta myymästä velkaantuneen lentoyhtiön Olympic Airwaysin. Lentoyhtiö teki miljoonatappiot joka vuosi, mutta tarjosi työntekijöille avokätisiä etuuksia. Esimerkiksi työntekijöiden perheet saivat lennellä ilmaiseksi ympäri maailmaa. Valtio maksoi velat, vaikka samaan aikaan yksityiset yhtiöt lensivät samoja reittejä halvemmalla.

Yhtiö myytiin 2008, mutta sitä ennen työntekijöille maksettiin irtisanomisista, tai heidät palkattiin muihin tehtäviin.

Kiitokseksi tästä holtittomasta taloudenpidosta, muut euroalueen jäsenvaltiot ovat päättäneet tukea Kreikkaa lahjoittamalla tähän Kankkulan kaivoon (nimellisesti lainan muodossa) yli 80 miljardia euroa.

Kun tarkastelee omien päättäjiemme  (ja virkamiestemme) tähän asiaan liittyviä kommentteja, niin  ei voi muuta kuin ihmetellä.

Ensimmäisenä tässä täytyy tietysti huomioida (poliittisen broilerin pätevyydellä toimeensa nimitetyn ja sitä hoitavan) Suomen Pankin pääjohtajan Erkki Liikasen naiivi lausahdus. Liikanen totesi YLE:n aamuohjelmassa, että Kreikan valtiolle annettavaan lainaan liittyvä riski on vähäinen. Liikanen sanoi myös, että Kreikka maksaa lainan ”aika varmasti” takaisin.

Kuka uskoo tähän? Minä en.

Toisaalta kansankoulunopettajan pätevyydellä puolestaan valtionvarainministeriötä luotsaava valtionvarainministeri Jyrki Katainen (kok) löysi päivässä muutenkin ylivelkaantuneesta valtiontaloudestamme 1,48 miljardia heitettäväksi tuohon Moolokin kitaan. Hän oli myös varma siitä, että eduskunta antaa tuon rahan tuosta noin vaan. Tämä lahjoitus tarkoittaa tässä (talouskriisin alkuvaiheessa) noin 300 euroa per jokainen suomalainen.

Sokerina pohjalla on (rehellisyytensä ja pätevyytensä useasti  kuluneen hallituskauden aikana esitellyt) pääministerimme Matti Vanhanen. Hän totesi Kataisen säestämänä, ettei vaihtoehtoja ole: Kreikan tukemisella estetään kriisin leviäminen muualle Eurooppaan ja puolustetaan näin omaa lamasta toipuvaa maata.

Velan ottamisella vähennetään velkaantumista?

Talouskriisi on tosin vielä alkuvaiheessa – todellakin. Nimittäin nyt näyttää siltä, että myös Espanja, Portugali ja Italia ovat ajautumassa konkurssin partaalle. Tämä tarkoittaisi monikymmenkertaisia taloudellisia satsauksia näiden maiden edesvastuuttoman talouden pönkittämiseen – ja kestämätöntä kasvavaa taloudellista rasitusta (yhä pienenevän) suomalaisen veronmaksajajoukon niskaan.

Silläkin uhkalla, että joku (ekonomi, merkonomi tai muuten vain reipas nuori mies) tulee kommentoimaan avun välttämättömyyttä ja euron uskontoon verrattavaa institutionaalista olemusta tähän kirjoitukseen, väitän tässä ja nyt kuitenkin, että yksinkertaisin, halvin ja fiksuin tie olisi erota koko rahaliitosta.

Vaikka kriisin suurin syypää ei ole se kuka pyytää (Kreikka) vaan se joka maksaa, niin en usko sellaisen toiminnan järkevyyteen jossa maksaja vaihdetaan ahneista ja moraalittomista sijoittajista yleiseurooppalaisiin veronmaksajiin. Meillä on edellisen laman seurauksena kokemusta siitä, kuinka konkurssikypsät ja edesvastuuttomat yritykset (pankit) nostettiin veronmaksajien subventoimilla rahoilla jaloilleen – ja myytiin pilkkahintaan sen jälkeen (ulkomaalaisille ) sijoittajille. ja näin tulee käymään tässäkin leikissä, tosin jaloilleen nouseminen ei ole ollenkaan varmaa.

Kaksinaismoralismin väkevimpänä ilmentymänä näyttäisi tämänkertaisen varallisuudensiirtoleikin alkuvaiheessa olevan se, että nimenomaan Saksan ja Ranskan pankit ja sijoittajat näyttävät olleen Kreikan valtion suurlainottajia.

Julkisuudessa on hieman sivuun jäänyt se, että juuri näiden maiden sijoittajat ovat holtittomasti rahoittaneet Kreikkaa (euroaikana) sadoilla miljardeilla euroilla. Nähtäväksi vielä jää, kuinka syvälle näiden sormeaan virallisesti Kreikan suuntaan heiluttavien maiden hallitukset ovat sotkeutuneet kriisin luomiseen ja ylläpitoon.

Joku (ekonomi, merkonomi tai muuten vain reipas nuori mies) voi tietysti olla sitä mieltä, että jos nämä lainat joudutaan mitätöimään, se uhkaa Euroopan talousalueen taloutta. Ensisijaisesti syöksykierre kohdistuu kuitenkin (vielä) tässä tapauksessa rahalaitoksiin ja sijoittajiin.

So?

Liiketoiminta on liiketoimintaa ja sen sääntöjen pitää vapaassa markkinataloudessa koskea kaikkia tasapuolisesti. Ei voi olla mitenkään moraalisesti hyväksyttävää, että eurooppalaisten veronmaksajien varoja siirretään tilanteen aiheuttaneiden spekulanttien ja riskirahoittajien taskuun. Riskin pitää realisoitua juuri sinne mihin se kuuluukin – itsekkäisiin sijoittajiin sekä kasvottomaan ja isänmaattomaan kapitalismiin.

Lähteet: Reuters, HS, IS, AL, EU, VM, YLE

Jk:  Tuo Kreikan valtiollinen lentoyhtiö oli muuten jo aikaisemminkin EU:n suurennuslasin alla. Joulukuussa 2002 (siis noin vuosi sen jälkeen kun euro muuttui käteisvaluutaksi) EU-komissio vaati Olympic Airwaysin maksavan takaisin Kreikan hallitukselle 194 miljoonaa euroa laitonta valtionapua, jota se oli saanut talousvaikeuksiinsa. Tuolloisen komissaarin, Loyola de Palacion, mukaan tuki oli komission selvitysten perusteella vaikeuttanut kilpailijoiden asemaa markkinoilla.

Palacio ilmoitti tuolloin, että nyt on Kreikan hallituksen aika vastata teoistaan.

… vaan miten sitten kävikään?

 

Kansanvallan loppu – Lissabonin sopimus

Irlanti on hyväksynyt pitkän vastarinnan jälkeen EU:n oligarkkien hallitsemaksi liittovaltioksi lähitulevaisuudessa muuttavan  ns. Lissabonin sopimuksen. Dublinin linnassa tänään illansuussa julistettu tulos kertoi, että peräti 67,1 prosenttia irlantilaisista äänesti sopimuksen puolesta – väsytyksen, uhkailun, kiristyksen ja painostuksen jälkeen.

Meiltä suomalaisilta ei edes kysytty asiaa, vaan hallitus väänsi asian haluamaansa muotoon eduskunnassa – vastoin Suomen perustuslakia ja kansan enemmistön tahtoa.

Juuri tuon tiedossa olleen enemmistön kannan vuoksi, omat oligarkkimme eivät uskaltaneet järjestää edes neuvoa-antavaa kansanäänestystä.

”Tämä on hyvä päivä Irlannille ja Euroopalle”, Irlannin pääministeri Brian Cowen julisti  neuvoa-antavaa kansanäänestystäijo iltapäivällä

– ja jätti sanomatta, että tämä on todellisuudessa hirveä päivä irlantilaisille ja eurooppalaisille – puhumattakaan eurooppalaisesta kansanvallasta.

Myös  nykyisen EU:n puheenjohtajamaan Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt jatkoi samaa ennalta sovittua poliittista jargonia luonnehtimalla Irlannin äänestystulosta ”tärkeäksi voitoksi Irlannille – ja Euroopalle.”

– ja jätti myös sanomatta sen, että tämä on todellisuudessa hirveä päivä irlantilaisille ja eurooppalaisille – puhumattakaan eurooppalaisesta kansanvallasta.

”On enää lyhyen ajan kysymys, kun voimme lopultakin saada entistä paremman eurooppalaisen yhteistyön”

Bildt sanoi myös.

Bildtin lausumaa on syytä tarkastella lähemmin. Hänen tarkoittamansa parempi eurooppalainen yhteistyö tarkoittaa kansanvaltaisuudesta luopumista, paikallisen päätöksenteon alistamista keskushallinnolle, pienen oligarkkien joukon valtaan päästämistä, kansallisesta päätöksenteko-oikeudesta luopumista ja kaiken demokratian pyhimpien arvojen lokaan vetämistä.

EU:n komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso selitti omasta puolestaan, että Irlannin selvä äänestystulos kertoo  siitä, että eurooppalainen projekti saa kansalaisten tuen, jos sitä vain jaksetaan selittää.

Tämä tarkoittaa selkokielellä sitä, että jos kansa ei suostu alistumaan päättäjien tahtoon, se joko väsytetään tai sen mielipide ohitetaan täydellisesti (kuten Suomessa on tapahtunut).

Nämä nykyiset liittovaltio-oligarkit ovat suora ja selvä Neuvostoliitossa vallinneen tyrannian henkinen perillinen – eivät ehkä vielä tässä vaiheessa (tai milloinkaan) aivan yhtä suora ja brutaali terrorissaan kuin NL oli KGB:n ja Vankileirien saariston muodossa, mutta nykyaikaisella tavalla varmasti vielä huomattavasti edeltäjiään ja esikuviaan tehokkaampi  – esimerkiksi tietotekniikkaa hallitusti käyttävä – todellinen tulevaisuuden orwellilainen isoveli.

Lissabonin sopimus on nyt hyväksytty kaikissa EU-maissa joko parlamentissa tai kansanäänestyksessä. Tämä kertoo myös omaa karua kieltään parlamentarismin eurooppalaisesta konkurssista.

Suomalaisen ei tarvitse kuin katsoa sanaa ”Karto” ja miettiä sitä kuinka monta adressia, surunvalittelua ja onnentoivotusta hän onkaan vilpittömässä mielessä  lähettänyt – ja tukenut samalla keskustalaista korruptiota.

Eikä keskusta ole ainoa, koko parlamentaarinen järjestelmämme on vaalirahoituksen jälkeen sotkenut ihan itsensä mustavetiseen suomalaiseen aapasuohon.

Jos EU:ssa (tai edes Suomessa) noudatettaisiin todellista kansanvaltaa – eli suoraa demokratiaa – tällaista valtiosopimusta ei olisi koskaan tehty- ratifioinnista puhumattakaan.

Paneurooppalainen hyvinvointi, vapaa markkinatalous ja turvallisuus on näyttänyt tässä sopimuksessa todelliset januksenkasvonsa – kaiken tuon hintana on kansanvallasta luopuminen ja askel askeleelta siirtyminen pienen poliittisen yläluokan hallitsemaan (muitakin ihmisoikeuksia kuin sananvapautta polkevaan) tyranniaan.

Eurooppalaisilla on vielä kaksi teoreettista mahdollisuutta kaataa tämä hirvittävin vuonna 1939 solmitun Molotov-Ribbentrop-sopimuksen jälkeen tehty valtiosopimus (Lissabonin sopimuksen lisäpöytäkirjaa ei ole vielä julkaitu). Ne mahdollisuudet ovat siinä, että tämän sopimuksen ratifiointiprosessi on kesken vielä Puolassa ja Tsekissä.

Käytännössä sopimuksen voimaantulon esteenä on enää Tsekki, jonka EU-skeptinen presidentti Vaclav Klaus on viivytellyt allekirjoitustaan. Tsekissä sopimusta syynää myös perustuslaillinen tuomioistuin.

Tällä Lissabonin sopimuksella saattaa olla tulevaisuudessa suurempiakin ja laajempiakin vaikutuksia. Kun kansalaisilta viedään mahdollisuus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin, vaihtoehtoja on kolme; alistuminen vallanpitäjien tahtoon, passiivinen vastarinta tai aktiivinen vastarinat.

Otetaan esimerkiksi vaikka Baltian maat – ja etenkin Viro. Kuvitteellisessa skenaariossa saattaa käydä niin, että EU pakottaa virolaisia (myös lätteja ja liettualaisia) polkemaan omien kansalaistensa oikeuksia ja etuja – ainoastaan Venäjän maakaasuun liittyvien (ranskalaisten ja saksalaisten) kauppapoliittisten etujen vuoksi.

Tällainen tilanne tullee historian kokemusten perusteella nostattamaan paikallisissa vastustusta ja pahimmillaan (kuten on jo nähty) etnistä väkivaltaa.

Tilanne saattaa jatkua siten, että Brysselistä käsin toimiva EU:n komissio määrää Suomen rauhoittelemaan kyseistä tilannetta voimakeinoin – eli kukistamaan alkuperäisväestön vastalauseet ja vastarinnan.

Todellisempaa tosin on se, että parin vuoden sisään huomaamme olevamme Darfurissa myös – nykyisen YK:n  peiteoperaation lisäksi – Ranskan ja Saksan johtaman Eurostoliiton käsikassarana – valvomassa Ranskan ja saksan uuskolonialistisia etuja Kiinaa vastaan.

Se tietää myös sinkkiarkkujen ja suomalaisten uhrien tasaista virtaa – hintana Uudesta Uljaasta Eurostoliitosta.

Jokaisen täysijärkisen, joka on tarkastellut parlamentarismin syvään juurtunutta kansanvallanvastaisuutta, hyväveli-kerhotoimintaa, omien etujen härskiä ajamista ja suoraa mädännäistä korruptiota, pitäisi ymmärtää, että jos nykyiset 5 miljoonan ihmisen 200 edustajaa ovat vetäneet kansanvallan näin syvälle lokaan, miten hän voi edes kukaan kuvitella, että hieman toistakymmentä edustajaa pystyisi ajamaan 500 jäsenen EU-parlamentissa suomalaisten asioita (edes sitä halutessaan)?

Edelliset sukupolvet antoivat raskaan uhrin Suomen itsenäisyyden puolesta ja rakensivat suurin ponnistuksin kansallisen hyvinvointivaltiomme.

Nyt mattivanhaset ja alexstubbit tulevat ja antavat sen ilmaiseksi pois. Siksikö nämä uhraukset on tehty aikoinaan?

Tuskin.

Katsokaa – vaikka huviksenne ja ihan yleissivistyksen vuoksi – tämä puheenvuoro:

Itse asiassa kuultuna – A.F. Airo

Lähteet:STT, HS