Oppositio oli oikea päätös Soinilta

HS julkaisi hetki sitten uutisen. Tuossa uutisessa kerrottiin, että Timo Soini on ilmoittanut tänään, että perussuomalaiset eivät lähde mukaan Jyrki Kataisen (kok) ja Jutta Urpilaisen (SDP) puuhaamaan EU:n Suomessa toimivaan nukkehallitukseen.

Onneksi olkoon, päätös oli oikea ja edusti korkeaa poliittista selkärankaisuutta ja moraalia nykyisessä ajassa. Vaikka osa äänestäjistä varmasti pettyikin, niin kannattaa miettiä sitä kumpi on parempi vaihtoehto, suoraselkäisyys vai sanojensa ja periaatteidensa myyminen.

Kukaan ei voi vaatia persuja ja Soinia pistämään Kataisen ja edellisen hallituksen tekemien lupausten takia päänsä uskottavuuden hirttoköyteen. Tämä taakka tulee (ja sen pitääkin tulla)  pääasiassa  kokoomuksen maksettavaksi ja siinä sivussa osansa saavat kaikki ne, jotka lähtevät mukaan tähän historiamme suomettuneimpaan ja nöyristelevimpään kuvernööripuuhasteluun mukaan.

Viisas johtaja ei hyökkää vastustajan päämäärien  puolesta –  eikä etenkään silloin, kun tuollainen hyökkäys on selvästi turha ja aiheuttaa itselle tarpeettomia ja omien tavoitteiden vastaisia tappioita. Oppositio on tässä tilanteessa ihan hyvä vaihtoehto – etenkin jos vanhat puolueet eivät vieläkään ymmärrä sitä, kenen asiaa ne palvelevat pistämällä päästämällä  persut oppositioon.

Edellinen hallitus on antanut EU:n todellisille hallitsijoille (salaisia) lupauksia (suljetuissa) kabineteissa. Sellaisia, jotka antamalla Katainen on antanut pallinsa EU:n kassakaappiin. Kataisen kohdalla on kyse kasvojenpelastukselta näyttävästä velallisen kiirastulesta. Kataisen on ilmeisesti henkilökohtaisesti pakko vetää edustamansa puolue ja jopa Suomen kansa itse aiheuttamaansa sotkuun mukaan. Tätä on jokaisen tervepäisen, isänmaataan ja lastensa tulevaisuutta ajattelevan suomalaisen syytä kuitenkin vastustaa.

EU tulee (vastoin siinä sitkeästi roikkuvien oligarkkien vaateita, ilmoituksia ja toiveita) ajautumaan taloudellisen kriisin kautta myös todelliseen olemassaolokriisiin. Todellisuudessa kyse on siitä, että Suomessa vuonna 2011 käydyt EU-vaalit pistivät liikkeelle sen kiven, joka aiheuttaa vyöryn.

Jos nyt joku epäilee vielä kansan poliittisen muistin lyhyttä, niin kannattaa pistää merkille se, että poliittinen kulttuuri on muuttumassa – perussuomalaisten oppositioon jäämispäätös on osa tätä kehitystä. Kun  persut eivät lähteneet takinkääntämisen tielle, se on (poliittisesta suunnitelmallisuudestaankin huolimatta) selvä merkki siitä, että tuuli on kääntynyt ja poliittinen kulttuuri on oikeasti muuttumassa.

Kataisen tiukasti EU:n hallitsijoiden tahdon mukaan ajaman hallitustunnustelun ja sen ehtojen seurauksena oli lopputulos, jossa kansan vapaissa vaaleissa osoittaman mielipiteen yli käveltiin ja demarit käänsivät takkiaan. Tulevan hallitusratkaisun välittömänä seurauksena on Suomen sitominen tiukemmin mukaan yleiseurooppalaiseen konkurssiin.

Kotimaassa (poliittisia) seurausvaihtoehtoja on tasan kaksi.

1. Kansa menetti uskonsa parlamentarismiin ja ryhtyy vaikuttamaan tulevaisuudessa ulkoparlamentaarisesti.
2. Kansa uskoo edelleen parlamentarismiin ja äänestää seuraavissa vaaleissa persuille murskavoiton.

Jos (niin kuin nyt näyttäisi)  sama meno jatkuu ja vaalitulosta ei kunnioiteta edes periaatetasolla, joko lainkunnioittamattomuus tai vaihtoehtoisesti suora kansanvalta ovat loikanneet jo kunnallisvaaleihin mennessä ison askeleen eteenpäin.

Nyt on loistava hetki näyttää suomalaisen parlamentarismin mädännäisyys ja antaa näiden vanhassa ajassa elävien veijareiden kiertää itse sitä silmukkaa vielä kireämmälle. Edellisen hallituksen kaikille-vähemmistöille-jotain-ja maksumiehiksi-enemmistö-politiikka tulee nykyisessä vaalien jälkeisessä ( ja EU:ssa kulman takana häämöttävän mahdottomuuden kera) jatkuessaan oksennuksena sitä jatkavien syliin.

Kokoomuksen korpitaival Kekkosen aikana on muuten klassinen esimerkki siitä, miten päähän potkittu poliittinen puolue saa Suomessa kansan sympatiat – etenkin kun kansan vaaleissa antama ääni sivuutetaan ja mitätöidään.

Me suomalaiset olemme hitaasti syttyvää sorttia, mutta emme tyhmiä. Vaikka Eurostoliitto ja uussuomettuminen olivat tavallaan ironisia väliheittoja, niin ironia näyttää muuttuvan parodiahorisontin ylitettyään todellisuudeksi.

Jos Katainen ja Urpilainen eivät ole oppineet mitään tähän mennessä, on jatkoläksyn aika. Kun tässä olen fundeerannut näitä asioita, niin mikään ei ole tosiaan  niin hieno alkuasetelma uudelle läksylle, kuin Sinipunahallitus vahvistettuna vihreillä ja ankkalammikon rasistipoppoolla.

Henkilökohtaisesti haluan (koko tämän shown jälkeen) nähdä vihreät edelleen hallituksessa. Eväätkin ovat valmiina. Uskokaa pois, tässä tulee hetki jolloin todetaan, että keisarilla ei ole vaatteita.

Kun vielä Thors, Brax ja Sinnemäki jatkaisivat ministereinä, niin asetelma olisi täydellinen.

*  *  *

Voin toki olla väärässäkin – kaikessa muussa kuin siinä, että EU:ta nuoleskelevan quislinghallituksen takuumiehen paikka ei ole persujen etujen mukainen.

Aika näyttää.

 

Onko kassa jo nyt tyhjä?

Jokainen meistä on varmaan ymmärtänyt sen, että Suomi elää nykyisten EU-kuvernöörien (Mari Kiviniemi, Jyrki Katainen, Alexander Stubb, Tuija Brax,  Anni Sinnemäki, Astrid Thors, Anne Holmlund,  Paavo Väyrynen, Jyri Häkämies, Tapani Tölli, Henna Virkkunen, Stefan Wallin, Sirkka-Liisa Anttila,  Anu Vehviläinen, Suvi Lindén,  Mauri Pekkarinen, Juha Rehula, Paula Risikko,  Paula Lehtomäki, Jan Vapaavuori)  myöntyväisyyssenaatin johtamana tällä hetkellä täysin edesvastuuttomasti yli varojensa ja syö velaksi.

Kassan täytyy jossain vaiheessa tällä menolla tyhjentyä ja kun likvideetti loppuu niin luottokin loppuu – tai siitä tulee huomattavasti kalliimpaa. Tämän asian luulisi olevan ymmärrettävissä ihan normaalin tietämyksen, ymmärryksen ja sivistyksen pohjaltakin. En ryhdy tässä sen enempää tonkimaan kansantalouden teoriaa tai nykytilanteen seurauksia. Kanssasyyllinenblogisti Octavius tekee sen paremmin ja ymmärrettävämmin kuin tämän blogin toimitus, joten tutustukaapa todellisuuteen täällä.

Otsikkokysymys kuului siis, onko kassa jo nyt tyhjä?

Ikävä kyllä siltä alkaa vaikuttamaan – ja vahvasti.

Uutiset ovat parin viime viikon aikana kertoneet toistuvasti OP-Pohjolan ja  eräiden pienten kotimaisten pankkien (Säästöpankit, paikallisosuuspankit ja Aktia)  tietoliikennevaikeuksista ja siitä, että rahat eivät siirry asiakkaiden tileille – tai jos siirtyvät, asiakas ei pysty käyttämään omia varojaan.

Suomen kaltaisessa korkean teknologian ja syvän luottamuksen maassa on totuttu siihen, että sekä yksilöt että yhteisöt pitävät kiinni velvoitteistaan sekä siihen, että omaisuudensuoja on lähestulkoon pyhä asia. Esimerkkinä sen pyhyydestä voitaisiin käyttää 1990-luvun alun pankkikriisiä. Tuolloin veronmaksajat maksoivat pankkien holtittoman rahankäytön seuraukset (itse laman alla kärvistellessään) ja mahdollistivat kuntoon pumpattujen pankkien (siis kansallisomaisuuden) myynnin pilkkahintaan ulkomaille.

Mikään ei tosiaan näytä muuttuvan tässä piilokorruption ja häikäilemättömän saalistuksen maassa. Hälyttävintä tällä kerralla ei ole rahan kylväminen konkurssikypsiin liikelaitoksiin. Hälyttävintä tässä ja nyt  on  se, että itse (aikoinaan omalla työllään) tekemänsä eläkkeen varassa elävät vanhukset eivät ole saaneet eläkettään siten kun se on luvattu. Kaikista kauniista puheista ja lupauksista huolimatta, nyt näyttää tosiaan siltä, että ongelma näyttäisi vain laajenevan ja leviävän.

Eräs eläkkeellä oleva (elämäntyönsä tehnyt, eläkkeensä ansainnut ja kohtuullisen korkean iän saavuttanut) lähisukulaiseni soitti tänään hädissään ja sanoi, että hänen eläkkeensä ei ollut tullut Ilmarisesta hänen Nordeassa sijaitsevalle tililleen.

Läheiselläni on rahaa ja varallisuutta, joten hänellä ei sinänsä ole hätää, mutta tulipa mieleen siivoojana elämänsä töitä tehnyt (kuvitteellinen) Hilja tai Hilma. Hän on joutunut tinkimään pienestä eläkkeestään ja kituuttamaan tämän kuukauden alkuun. Hänellä ei olekaan rahaa nyt ostaa ruokaa eikä mahdollisesti lääkkeitäkään. Puhumattakaan siitä, että minkälaisena häpeänä hän kokee sen, ettei pysty maksamaan vuokraansa /tai yhtiövastikettaan) ajoissa.

Kävin ruokatunnillani sitten selvittelemässä läheiseni  tilannetta ja näin oli tosiaan tapahtunut. Ilmarisen asiakaspalvelunumeroon soitettaessa nauha kertoo selitellen pankkiyhteyshäiriöstä ja Ilmarisen pyrkimyksestä maksaa eläkkeet tämän päivän aikana eläkkeensaajille.

Arvatkaa miltä tämä minusta katsoen näyttää? En ole ollenkaan vakuuttunut näistä selvityksistä. Nämä kuulostavat aivan hätävalheilta, sellaisilta joita yleensä on totuttu kuulemaan taloudellisissa vaikeuksissa (kassakriisissä)  olevien pienyrittäjien suusta; asiakas ei ole maksanut laskujaan, maksoin laskun vahingossa väärälle tilille, pankin tietoliikenneohjelma ei toiminut…

Olisikohan todellisuus se, että eläkeyhtiöiden ja tiettyjen pankkien kassavaranto on huvennut ja näillä on ajoittain todellisia kassakriisejä – eli rahat ovat aidosti lopussa.? Jos näin on käynyt, tekevätkö nämä (tällaisessa tilassa olevat) lisää velkaa korkealla korolla?

Ja odottavatko nämä potentiaaliset kriisipesäkkeet (jotka ovat mahdollisesti tuhlanneet oman ja asiakkaidensa omaisuuden lisäksi  koko säästetyn eläkekassan),  että valtio tulee taas kerran pelastamaan ne?

Ja veronmaksaja maksaa – taas kerran.

Lähteet: Valtioneuvosto, Wikipedia, TS, US, ESS, YLE