Putous syöksykierteessä

MTV3:n viihdeohjelma Putous on päätymässä katsojaluvuissaan siihen tilanteeseen, että ohjelman nimeksi olisi varmaankin syytä muuttaa Syöksykierre. Näin on tapahtumassa siitäkin huolimatta, että kyseinen  televisioyhtiö ei ole vielä katsojalukujen todellisuutta julkaissut ja yrittää vakuuttaa kaiken olevan hyvin.

Tämä on aivan erinomainen uutinen jokaiselle sellaiselle, joka toivoo, että ihmiset ajattelisivat enemmän omilla aivoillaan. Tämä on hyvä uutinen sikälikin, että se saattaa vähentää TV:n katselua ja aktivoida ihmisiä tekemään muutakin kuin katsoa viihteeksi naamioitua nykyhallinnon propagandaa. Vanha totuushan on se, että kun normivirtasella  riittää ruokaa, keskikaljaa ja vaatteita sekä päällä on katto, kansa istuu tyytyväisenä, eikä välitä siitä, kuka oikeastaan päättää sen puolesta asioista.

Kun tähän lisätään tarkoitushakuinen (edelleen viihteeksi) naamioitu propaganda, vallanpitäjillä on näennäisesti huoleton ja turvallinen olo – laiska ja tyhmistetty kansa ei kyseenalaista johtajiaan eikä varsinkaan (kuten olemme nähneet) halua vaihtaa näitä. Todellisuudessa ainoastaan pakkotilanteessa oleva poliitikko jättää tehtävänsä vastenhaluisesti (mutta ainakin näennäisesti)  omasta tahdostaan – kuten viimeksi muuan Muna-Mattina paremmin tunnettu  Matti Vanhanen teki.

Ai niin, miksi Putous on sitten  päätynyt syöksykierteeseen? Sehän se oli tämän pienen hajatelman alkuperäinen kysymys.

Ei, kyse ei ole siitä, että joku känninen Aku Hirviniemi murjoo koomikkokommuninsa kollektiivisella Venla-patsaalla Seiska-lehden paparazzin autoa. Ei, vaikka kansalaistottelemattomuus onkin sanaleikkiin verhottua rikollisuutta, ehkä tässä tapauksessa näennäinen uhri oli ihan itse järjestänyt oman tilanteessa ja teko saattoi olla moraalisesti aivan oikeakin. Itse asiassa olisi erittäin toivottavaa, että jollain julkisuuden henkilöllä olisi munaa vetää raastupaan Panu Hörkkö, Pasi Murto, Mika Heikkilä  ja kaikki muutkin ihmisten yksityisyyden suojan loukkaamiseen syyllistyneet asianosaiset.

Tässä maassa on nimittäin tehty sellainen oikeudellinen linjaus (ennakkopäätös), että sinänsä oikeankin tiedon julkaiseminen vahingoittamis- tai loukkaamistarkoituksessa on rikos.

Syy tähän syöksykierteeseen on aivan toinen – se on poliittinen. Tämä komiikan polulta eksynyt kommuuni ei ole ymmärtänyt sitä, että omien mielipiteiden junttaaminen yleisölle väkisin ei ole poliittista huumoria – se on vastenmielistä pakottamista, toisen ihmisen älykkyyden ja mielipiteen halveksimista ja noin yleisellä tasolla, se edustaa erittäin huonoa käytöstä. Ns. luokatonta paskaa.

Jo pelkkä Mikko Kuustosen johdolla toteutettu tympeä besser-wisseröivä vihervasemmistolaisuus ja siihen liittyneet mauttomat jutut saivat aikaan lähinnä myötähäpeän tunteita. Tekopyhyydessään vertaansa suomalaisessa TV-historiassa hakeva  UNICEF-Putous aiheutti omalta osaltaan  puistatuksia ei-vasemmistolaisesti ajattelevalle katselijalle.  Lopullisena pohjarysäyksenä viihteen karikkoon oli kuitenkin Pekka Haavistolle annettu ilmainen mainosaika (kaupallisen TV-yhtiön viihdeohjelmassa) ja härski puffaus  presidentinvaalien loppuhuipennuksen aikana.

Ilmeisesti muutkin katsoivat tuota ohjelmaa, koska Haavistosta ei sitten tullutkaan (tämän kommuunin jäsenten suureksi pettymykseksi) presidenttiä Eikä Nexar-Antoniosta tasavallan ensimmäistä naista ( projekti näköjään jatkui tappiota noteeraamatta sittemmin saman TV-kanavan toisessa ohjelmassa…)

… joopa, joo, kiitos – ei kiitos.

Lopputulos ei siis ole ollut aivan se, mitä tekijät ovat tavoitelleet, mutta parempi niin. Mainosrahoitteisen yrityksen kuvittelisi toimivan markkinatalouden logiikalla ja karsivan tällaisen roskan pois. Tämä asia on myös YLE-veron tultua voimaan entistä huolestuttavampi ilmiö myös julkisrahoitteisessa ohjelmatarjonnassa. Veronmaksajien taskuista jatkuvana virtana valuvan rahan virratessa YLE:n monikulttuurisen Moolokin kitaan, Putousta vastaavan viihteeksi & hömpäksi naamioidun propagandan määrä on kasvanut räjähdysmäisesti myös tässä yhtiössä – kuukaudessa.

Paras ratkaisu olisi se, että ihmiset eivät katsoisi TV:tä ollenkaan. Se on kuitenkin mahdottomuus, joten se toiseksi paras vaihtoehto on tietysti se, että ihmiset alkaisivat hiljalleen kypsyä siihen sontaan, jota joka ilta työnnetään tuolta ruudusta katsojien syliin. Kypsymistä tosin pitää seurata sellainen reaktio, että kansa keksii itselleen muuta tekemistä kuin sen TV:n tuijottamisen.

Noin yleensäkin ottaen jokaisen kannattaa kysyä mitä elämältään haluaa – tylsyyttä orjuuttavan prpagandaruudun tai juorulehden edessä vai kaikkea sitä hienoa, mukavaa ja kaunista mitä löytyy TV:n ja Seiskan ulkopuolelta?

KK

Jk. Loppukevennyksenä &  ohjelmavinkkinä tuolle puuhapoppoolle voi hyvällä sydämellä osoittaa 1970-luvun klassikkoa – Näin Naapurissa.  Se taittuisi niiiiin ihanasti teidän agendaanne ja ammattitaitoonne.

 

Pahoinvointivaltio

Vaikka tällaisia uutisia tuleekin kiihtyvällä tahdilla, niin niihin ei totu silti koskaan.

Remonttimiehet ovat löytäneet iäkkään naisen kuolleena Helsingin Kannelmäessä. Nainen löytyi kotisohvaltaan, ja poliisin tutkimusten perusteella hän on kuollut vuonna 2007. Hän on ollut kuolleena 2,5 vuotta, eikä kukaan ole kaivannut häntä.

Taloyhtiössä oli tehty ikkunaremonttia. Nainen ei ollut avannut remonttimiehille ovea, joten remonttimiehet olivat menneet asuntoon yleisavaimella.

Naisella ei ollut puolisoa tai lapsia. Poliisi selvittää parhaillaan, onko hänellä muita sukulaisia. Rikosylikomisario Juha Rautaheimo kertoo, että esimerkiksi naisen laskut hoituivat automaattisesti. Helsingissä tehdään joka vuosi vanhoja ruumislöytöjä. Näin kauan viruneet ruumiit ovat kuitenkin harvinaisia.

Tämä on tietenkin taloudellisesti ajateltuna yhteiskunnallisesti  huomattavasti huokeampaa kuin se, että kyseinen ihminen olisi ollut edes kotihoidossa ja saanut ihmisarvoisen kuoleman – vaikka sitten sohvalleen, muttei 2,5 vuodeksi unohdettuna kuoleman yksinäisyyteen.

Sunnuntaina uutiskynnyksen ylitti puolestaan eräs lastensuojeluun liittyvä uutinen. Tuon uutisen mukaan teini-ikäisiä otetaan huostaan ja sijoitetaan kodin ulkopuolelle enemmän kuin nuorempia. Suurin ikäryhmä ovat murrosikäiset. Esimerkiksi Helsinki otti viime vuonna huostaan tammi–marraskuussa 360 lasta. Heistä yli puolet oli täyttänyt 13 vuotta.

Helsinkiläisen  Tonia Köngäksen perheestä otettiin huostaan toiseksi vanhin lapsi koulunkäyntivaikeuksien takia kaksi vuotta sitten.

Niiden syyksi epäiltiin kasvatusta.  Perheen Tonia-äiti oli liian joustava esimerkiksi salliessaan poikansa välttää joitakin ruokia. Perustelu ihmetytti tätä  viiden lapsen äitiä:

”Jos olisin huono vanhempi, minulta olisi viety muutkin lapset”.

Todellinen syy selvisi sitten lopulta vuosi sitten. Nyt Köngäs pitää kokemustaan esimerkkinä siitä miten ei saisi toimia.

Keskosena syntynyttä lasta seurattiin vuosia ja sairaala tuli tutuksi myös selvitettäessä keskittymisvaikeuksia. Äiti epäili neurologista ongelmaa, koska perheessä oli todettu sellainen, mutta sai kuulla huolen olevan turha. Lapsi vain kapinoi ikänsä mukaan.

Tilannetta yritettiin viranomaisten puolelta hoitaa avohuollon tukitoimilla. Tämän jälkeen  lääkäri suositteli huostaanottoa tilanteen rauhoittamiseksi tutkimuksia varten. Perhe suostui.

Se oli virhe,

Köngäs sanoo nyt, koska huomasi sittemmin papereista, että vastentahtoiseen huostaanottoon ei ollut aihetta.

Poika sijoitettiin perhekotiin, mutta tutkimuksia ei aloitettukaan. Äiti hankki lähetteen yksityiseltä lääkäriasemalta, mutta sairaala ei pitänyt tutkimuksia aiheellisina.

Tästä alkoi pojan alamäki. Yhteistyö perhekodin, sairaalan ja sosiaalityön kanssa takkusi, ja Köngäs kanteli eduskunnan oikeusasiamiehelle. Puutteita löytyikin.

Kantelu oli liikaa perhekodille, ja poika sijoitettiin nuorisokotiin. Sillä on tapana viedä kaikki lapset neuropsykologille mahdollisten koulunkäyntivaikeuksien selvittämiseksi.

Näissä tutkimuksissa heräsi epäily, joka varmistui keskussairaalassa. Oireilun takana oli Aspergerin oireyhtymä eli laaja-alainen kehityshäiriö sekä autismia. Ne selittävät oudoksi koettua käytöstä.

Helpotukseen sekoittui harmi, kun omat yritykset hakea apua oli tyrmätty. Köngäs sanoo:

”Meillä kävi onni, mutta nettikontaktien kautta olen havainnut, että Suomessa on paljon perheitä, jotka epäilevät jotakin, ja tuloksena on huostaanotto”

”Kun lapsi oireilee, ajatellaan, että vika on kotona. Olen kuullut, että lapsia ei edes tutkita ilman huostaanottoa. Se on kallista yhteiskunnalle, sillä sijoituspaikka maksaa satoja euroja vuorokaudessa.”

Niin, tällainen huostaanotetun nuoren pelkkä sijoittaminen kodin ulkopuolelle maksaa noin 250,00 euroa vuorokaudessa – tutkimuksista nyt puhumattakaan.

Kun tällainen nuori otetaan huostaan, hänen ja koko hänen perheensä elämä muuttuu ja yhteiskunnan maksamat kustannukset kasvavat – niin inhimilliset kuin taloudellisestkin.

Jos kantaväestön asunnottomuudesta on muodostunut kansallinen häpeäpilkku, niin omaisten hylkääminen ja myös sen päinvastainen ilmiö – yhteiskunnan tunkeutuminen pakkokeinoin yksilön elämään –  alkavat muodostua yksilö- ja perhetasolla samanlaiseksi.

Onko nykyinen egosentrinen, inhimillisestä hinnasta piittamaton ja pelkkään taloudelliseen kasvuun pyrkivä aikamme todellakin sitä, mitä  me yksilöinä, perheinä, sukuina, kansana ja yhteiskuntana todellakin haluamme?

Onko sen vastapainona koko ajan kiristyvä ja yksilönoikeksia rajoittava  (näytösluontoinen) yhteiskunnallinen voimankäyttö, vain julkisen kuvan kirkastamisen ja  pöydän siivoamisen vuoksi, sitten se  oikea tapa lähestyä  tätä ongelmaa. Vai luoko se suurempia ongelmia sen saman maton alle, minne alkuperäinen ongelma piilotetaan?

Mihin olemme unohtaneet yhteisöllisyyden? Miten viranomaisesta on todellakin tullut tietyissä tapauksissa se lähin omainen?

Toisaalta – tosiaan – ihmetyttää myös se, että  miksi viranomainen on väkisin rajoittamassa kansalaistensa oikeuksia siellä, missä asioista suoriuduttaisiin itsekin – pienemmällä vahingolla?

Onko nyt jälleen kerran niin, että viranomaisen toimenpiteet on helpointa ja vaarattominta kohdistaa niihin – niin tässä , kuin niin monessa monessa muussakin asiassa – jotka näyttävät puolustuskyvyttömiltä?

Jokainen varmaan tietää myös sen, että varsin usein suurimmat perheeseen liittyvät ongelmat eivät tule päivänvaloon, koska niiden olemassaolo peitetään rahalla – ja rahaa vastaan ei normaali virkamies ole koskaan uskaltanut lähteä sotimaan.

Emmää syyllisii kaippa… Minä kaipaan tervettä suomalaista yhteisöllisyyttä, keskinäistä vastuunkantoa ja viranomaisten todellista tukea silloin, kun kansalainen tai kansalaisten muodostama perusyksikkö – perhe – sitä tarvitsee.

Kukaan ei pärjää yksin, mutta pelkkä kuri ja kontrolli – ilman todellista välittämistä – ei ole yhteisöllisyyttä.

Anoppini kanssa pari kertaa viikossa kaupassakäyvänä (ja muutenkin hänen asioissaan auttavana), lasteni (myös aikuisten sellaisten) kanssa jatkuvassa vuorovaikutuksessa elävänä ja muihinkin sukulaisiini yhteyttä pitävänä suomalaisena miehenä katson, että minulla on ihan oikeus toivoa tätä.

Olkaa (asiallisesti) mukana toistenne elämässä suomalaiset.

Lähteet: IS, HS, IL, MTV3

 

Suora pormestarivaali – askel kohti todellista kansanvaltaa?

STT:n tänään julkaiseman uutisen mukaan kuntademokratiaa pohtiva työryhmä kokeilisi kunnissa suoraa pormestarivaalia

Tämä työryhmä tarjoaisi kunnille mahdollisuuden kokeilla pormestarivetoista johtamismallia. Kuntalaiset valitsisivat kokeilukunnissa pormestarin äänestämällä ja pormestari toimisi samalla esimerkiksi kunnanvaltuuston puheenjohtajana.

Työryhmän mielestä pormestarin toimikausi voisi olla 5–7 vuotta eli valtuustokautta pidempi. Pormestarimallin uskottaisiin lisäävän kuntalaisten äänestysintoa.

Samalla sen toivotaan selkeyttävän vastuunjakoa kunnan poliittisessa johtamisessa. Työryhmä ehdottaa, että kunnat voisivat vapaaehtoisesti kokeilla pormestarimallin toimivuutta.

Tämä on erittäin kannatettava ajatus – etenkin todellisen kansanvallan kannalta katsoen. Tätä ajatusta voitaisiin hyvinkin kokeilla – mutta sitä voitaisiin samalla kerralla jalostaa kunnallisdemokratiassa pari askelta pidemmällekin.

Vallan perusolemus on kuitenkin sellainen, että se turmelee – etenkin sellainen valta, joka on keskitetty yhdelle tai muutamalle ihmiselle tai joka perustuu poliittiisiin (edustuksellisen demokratian akilleen kantapäänä tunnettuihin) kaurapuurokompromisseihin.

Mitä jos ajatusta kehitettäisiin näin kunnallistasolla niin, että vaalikelpoisella kuntalaisella olisi oikeus vaatia itsään koskevassa kunnallisessa asiassa myös kunnallista kansanäänestystä? Näin kansalaiset voisivat vaikuttaa itseään koskeviin asioihin huomattavasti nykyistä tehokkaammin ja näin saataisiin myös läpinäkyvyyttä ja avoimmuutta kunnalliseen päätöksentekoon. Nykyinen edustuksellinen ns. demokratia ei ole kansanvaltaa – se on demokratian kaapuun puettua harvainvaltaa ja altis epädemokraattisuutensa lisäksi myös korruptiolle ja väärinkäytöksille.

Jos yksityisen kansalaisen oikeus ehdottaa ja saada aikaan sitova kansanäänestys tuntuu muutoksena jonkun oligarkin mielestä liian rajulta, lievempi versio voisi olla tällä muutoskierroksella kirjata kuntalakiin velvoite järjestää (sitova) kunnallinen kansanäänestys, kun kuntalaisista riittävä määrä sitä vaatii.

Kuntataso yhden kunnan kohdalla on myös kooltaan sellainen, että sähköistä äänestysmenettelyä voitaisiin turvallisesti kehitellä toimivammaksi, luotettavammaksi ja turvallisemmaksi, kuin esimerkiksi viime keväinen Tuija Braxin aikaansaama fiasko oli.

Tämä olisi oiva ensiaskel kehitykselle, jossa yhteiskuntamme siirtyisi nykyisestä harvainvallasta askelittain suoraan kansanvaltaan.

Lähde: STT

 

Veronmaksaja tukee tahtomattaan vasemmistopuolueita

Hienoa…

Juuri kun savu oli hälvennyt sen korruptioepäilyn ympäriltä, jonka Kehittyvien Maakuntien Suomi ja vasemmiston toimintaa rahoittaneet Punajuuri ry ja Ohjelmatyö ry saivat aikaan, niin johan taas jossain kytee.

Tällä kerralla kyse on siitä, että (saadun tiedon mukaan) jokainen suomalainen veronmaksaja omasta poliittisesta kannastaan huolimatta on päässyt mukaan rahoittamaan perinteisten vasemmistopuolueiden toimintaa.

Yleisradion MOT-ohjelman mukaan nimittäin Sdp saa ammattiliitoilta vuodessa lähes 400 000 ja vasemmistoliitto puolestaan 50 000 euroa – suoraan käteen maksettavaa veronmaksajien kustantamaa suora piilopuoluetukea..

Rahat on alun perin tarkoitettu ammattiyhdistysväen koulutukseen. Tästä Ay-liikkeen siirtämästä tuesta vasemmistolle on puhuttu vuosia. Ja vaikka nuo aikaisemmin mainitut Punajuuri ry ja Ohjelmatyö ry ovat jo paljastuneet, niin silti kakkien punakorporaatioiden suurin keskusjärjestö SAK kieltää edelleen tukevansa puolueita.

Ja näin silti, vaikka MOT-ohjelmalla on käytössään kuitti, jossa on tarkat summat tuesta perinteisille vasemmistopuolueille ja myöskään nämä puolueet eivät halunneet kertoa sitä, mistä liitoista rahaa on saatu.

Törkeintä koko asiassa on se, että rahat on kerätty jäsenmaksuina. Nämä ay-liittojen jäsenmaksut ovat lakisääteisesti puolestaan verovähennyskelpoisia, joten tämän pimeän rahan lopullisena maksumiehenä toimii tavallinen suomalainen veronmaksaja – halusi tai ei.

Näin meitä viedään taas kerran kuin kuoriämpäriä…

Tämän paljastuksen jälkeen on vaikea enää edes hyvällä tahdolla uskoa, että Suomi olisi muka maailman korruptoitumattomimpia maita todellisuudessa.

Se on käytännössä täysi mahdottomuus.

Valtiomuotomme on virallisesti parlasmentaarinen demokratia – käytännössä pienen poliittisen eliitin keskenään pyörittämä meritokratinen oligarkia. Tämä järjestelmää mahdollistaa poliittiset kaurapuurokompromissit, keskinäisen palkitsemisen, saalinjakamisen sekä korruption.

Tähän tautiin on olemassa erittäin tehokas lääke.

Siirtyminen vaiheittain parlamentarismista kohti suoraa kansanvaltaa ja puolueiden ja parlamentarismin alasajoa.

Suoraan kansanvaltaan ja yhden asian liikkeisiin on vaikeampi vaikuttaa poliittisten painostusryhmien taholta – ja vielä vaikeampaa on lahjoa yksittäistä kansalaista.

Olen kirjoittanut asiasta aikaisemmin esimerkiksi täällä.

Ai niin, eräs asia vielä.

Viimestään nyt alkaa tuntumaan vahvasti siltä, että nämä kaksi perinteistä vasemmistopuoluetta voivat kyllä pitää nimilyhenteensä, mutta niiden pitäisi ehkä kuitenkin muuttaa nimensä ajanmukaisemmiksi.

SDP voi hyvin muuttaa nimensä muotoon Stjälar Din Pengar ja VL omansa muotoon Veronmaksajan Laskuun.

Lähteet: STT, YLE

 

Eero Heinäluoma – viimeinen punakorporaatiomohikaani

Kansanedustaja Eero Heinäluoma (punakorporaatiot) on antanut haastattelun Itä–Savolle ja Länsi-Savolle. Sinänsä varsin tyylipuhtaan mahalaskun puoluejohtajana tehneen Sdp:n entisen puheenjohtajan sanomiset voisi sivuuttaa kintaalla, mutta tähän on rakennettu eräitä minussa kysymyksiä herättäneitä asioita.

Eläkerahojen kaappausyritys

Eero Heinäluoman mielestä eläkekiistassa oli kyse keskustan yrityksestä kaapata työeläkkeet oman peukalonsa alle. Hän väittää, että kyse oli vuoden 1956 toisinnosta.

Tuolloin maalaisliiton eli nykyisen keskustan johtama vähemmistöhallitus julisti menetetyksi palkansaajien siihen mennessä kertyneet eläkesäästöt rahapulassaan. Kansaneläkelaki muutettiin pelkäksi peruseläkkeitä antavaksi järjestelmäksi. Tuolloin vielä – jotenkin yhteiskunnallisesti tarpeellinen ja kyvykäs – Sdp sekä sen poliittinen käsikassara – punakorporaatioiden hallitsema ay-liike – tulkitsivat maalaisliiton operaation tulonsiirroksi työntekijöiltä maaseutuväestölle ja härskinä välistävetona. Siitä seurasi työmarkkinajärjestöjen neuvottelu ja sopimus uudesta työeläkejärjestelmästä.

Kysymykset heräävät

Sekä mikä minua kiinnostaa on kuitenkin tämä Heinäluoman suustaan päästämä lausahdus:

Palkansaajat ja työnantajat halusivat, että työeläkkeet eivät tule Kansaneläkelaitoksen haltuun, jotta hallitus ei voi niitä kaapata. Siksi työeläkkeitä hallinnoivat yksityiset eläkeyhtiöt.

Minusta tämä on aika omituinen kommentti Heinäluoman asemassa olevalta mieheltä. Se johtaakin muutamaan  kysymykseen:

• Onko Heinäluomasta nykyinen järjestelmä sitten parempi, kuin esimerkiksi sellainen, joka olisi sekä valtiosta että eri yhteiskunnallista intressipiireistä riippumaton ja kaikkiin tasapuolisesti suhttautuva eläkelaitos?
• Onko Heinäluoman mielestä oikein se, että pieni kansanosa (l.punakorporaatioihin ja demarivetoiseen työväenliikkeeseen sitoutuneet toverit) kerää itselleen suhteettoman eläkkeen  -veronmaksajien subventioimana ja ay-mafian työnantajilta kiristyksen kautta keräämänä?
• Onko Heinäluoma sitä mieltä, että köyhälistö, nuoremmat ikäpolvet  ja pienyrittäjät tulkoot toimeen kansaneläkkeellä?
• Tämänkö vuoksi työeläkkeitä hallinnoivat yksityiset eläkeyhtiöt.

Pata kattilaa soimaa – punasaalistajien saalis

Vaikka Heinäluoma on kääntänyt syyttävän sormensa Suomen Keskustaa kohti voisi todeta, että pata kattilaa soimaa.  Vaikka keskustaa (ja muutakin poliittista eliittiä) pitää vahtia eläkekassan ääressä, niin SDP ei myöskään  ole mitenkään syytön eläkekassan rohmuamiseen.

Edellisen laman aikana selvitystilaan ajautunut punakorporaatioiden oma vakuutusyhtiö – Kansa – on varsin surullinen esimerkki siitä, kuinka ohuita Heinäluoman puheet ovat todellisuutta vasten tarkasteltaessa (eikä ole syytä unohtaa myöskään Ekaa, Hakaa tai STS-pankkia…)

Kun Heinäluoma sanoo, että jokin asia on tulonsiirtoa työntekijöiltä maaseutuväestölle ja härski välistäveto, hän on siinä oikeassa.

Mutta, mutta… ennen kuin laskee suustaan tuollaisia kommentteja, ay-pampun kannattaisi vilkaista peiliin ja muistella oman sidosryhmänsä puuhia – ettei esitetty väite tule takaisin bumerangina päähän.

Koko kupletin juonen voi yksinkertaistaen tiivistää siihen, että näillä kahdella puolueella – Keskustalla ja SDP:lla – on ollut historiallinen missio jakaa muiden tienaamaa rahaa ja rakentamaa varallisuutta edesvastuuttomasti pitkin poikin – sinne sun tänne.

Sen surkean puuhastelun viimeisimpinä muotoina on ollut holtiton maahanmuuttopolitiikka. Kumpikin puolue on tarttunut hanakasti kabineteissa tarjottuun ulkomaalaiseen halpatyövoimaan turvatakseen omat intressinsä (samaan aikaan Kokoomus maksimoi ydinryhmänsä voittoja ja tuhoaa itsenäisyytemme rippeitä Kepua ja demareitakin tehokkaammin).

Vielä nykyisessäkin tilanteessa – kun hyvinvointivaltio vetää viimeisiään yskien ja puhisten – keskinäinen jakopolitikka tuntuu olevan pääpuolueille isänmaan etua tärkeämpää.

Eivät suomalaiset ole tyhmiä – olemme ehkä hieman liian rehellisiä ja hyväuskoisia – mukavuudenhalusta nyt puhumattakaan.

Heinäluoman (ja muidenkin oligarkkien) olisi syytä muistaa se, että kun koettu haitta ylittää mukavuudenhalun, laiskanlotkeankin kansan toiminta aktivoituu. Heinäluoman edustama (varsin läpinäkyvä) oderint, dum metuant-asenne ei ole välttämättä paras mahdollinen tyyli poliitikkolle kansanvaltaisessa tietoliikenneyhteiskunnassa.

Ainakaan minulle ei tule olemaan yllätys se, että jos meno ei muutu, niin seuraavissa eduskuntavaaleissa Keskusta putoaa 10%:n puolueiden joukkoon. Se, että myös SDP:lla on sama riski edessään, saattaa olla Heinäluomalle ja hänen tovereilleen varsin ikävä yllätys – vaikka minulle sekään ei ole.

Miten muuten on?

Lähteet: Itä-Savo, Länsi-Savo, Wikipedia

Jk. Koko eläkekeskustelussa on jäänyt hieman taka-alalle se, että ns. suuret ikäluokat ovat rahastaneet tämän maan ja luoneet oman henkilökohtaisen varallisuutensa velkasi ja jättäneet sen tulevien sukupolvien maksettavaksi. Palaan asiaan.

 

Tutkimus: Helsingissä pelätään maahanmuuttajia

Hieman yllättäen, päivän Hyysärissä on julkaistu sekä maahanmuuttoon että helsinkiläisten turvallisuudentunteeseen liittyvä uutinen. Tuon uutisen mukaan puolet helsinkiläisistä kokee kaupungin turvallisuuden heikentyneen.

Tarkemmin ottaen, noin puolet helsinkiläisistä on sitä mieltä, että kaupungin turvallisuustilanne on huonontunut viimeisimpien kolmen vuoden aikana.

Vähemmän yllättäen, kyselytyöryhmä itse yllättyi tuloksista, joiden mukaan helsinkiläiset pelkäävät maahanmuuttajia.

Turvallisuuskyselyn tuloksia kansalaistilaisuuksissa

Helsingin kaupungin turvallisuus- ja valmiusosasto on toteuttanut välillä 1.12.2008 – 31.1.2009 turvallisuuskyselyn, jossa kartoitettiin Helsingissä asuvien ja täällä kävijöiden näkemyksiä siitä, mihin seikkoihin tulisi kiinnittää huomiota uuden turvallisuusohjelman laadinnassa. Kyselyyn vastasi 765 helsinkiläistä tai vierailijaa. Tämän kyselyn otos on siis kapeudestaan huolimatta varsin tuore. Viimeksi tätä samaa asiaa on selvitetty perusteellisesti vuonna 2006.

Helsingin kaupungin turvallisuusohjelman valmistelua sekä vuoden vaihteessa toteutetun turvallisuuskyselyn tuloksia esitellään kansalaistilaisuuksissa tiistaina 24.2. kaupunkisuunnitteluviraston auditoriossa, keskiviikkona 25.2. Kanneltalossa ja torstaina 26.2. Näkövammaisten keskusliiton toimitalo Iiriksessä. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy.

Turvallisuusohjelman valmistelussa ovat mukana eri hallintokuntien, Helsingin poliisilaitoksen, seurakuntien, elinkeinoelämän sekä asukasyhdistysten ja muiden kolmannen sektorin toimijoiden edustajat. Tilaisuuksissa käsitellään kansalaiskyselyn keskeisiä vastauksia ja ohjelmatyöskentelyn painopistealueita. Turvallisuusohjelma antaa suuntaviivat sille työlle, jolla Helsingin turvallisuutta ja viihtyisyyttä lähivuosina parannetaan.

Mitä kaupunkilaiset sitten vastasivat?

Vastaukset esimerkiksi julkisten liikennevälineiden turvallisuudesta olivat melko samansuuntaisia kuin 2006. Sen sijaan uutta oli kaupunkilaisten mielipide maahanmuuttajien vaikutuksesta Helsingin turvallisuuteen.

Turvallisuustilanteen huonontuneeksi kokeneista vastaajista 70 prosenttia nimesi maahanmuuttajat syyksi heikentyneeseen tilanteeseen, vaikka sellaista vastausvaihtoehtoa ei edes annettu kyselylomakkeessa.

Vastaajat olivat huolissaan maahanmuuttajien kasvaneesta määrästä. Maahanmuuttajiin yhdistettiin usein myös rikollisuus ja häiriökäyttäytyminen. Kaupunkilaisten keskeisiksi huolenaiheiksi nousivat maahanmuuttajien lisäksi syrjäytyminen, välinpitämättömyys, yhteisöllisyyden puute, katuväkivalta ja sen uhka, joukkoliikenteen turvallisuus ja liikenneturvallisuus.

Helsingin kaupungin turvallisuus- ja valmiusosaston projektipäällikkö Johanna Seppälä kertoo tulosten yllättäneen kyselytyöryhmän.

Oli syy mikä tahansa, tämä on nyt niin vahva signaali kaupunkilaisten mielipiteestä, että asian eteen tullaan tekemään paljon töitä. Jos mahdollisiin ongelmakohtiin ei puututa nyt, tilanne saattaa olla muutaman vuoden päästä erittäin paha.

Seppälän mielestä olisi erittäin tärkeää välttää alueiden eriarvoistumista.

Emmehän halua Helsinkiin ongelmalähiöitä, joihin kukaan ei uskalla mennä.

Niin, emme me helsinkiläiset varmaankaan sitä halua, mutta nyt näyttää siltä, että eräät Helsingin ulkopuolelta tulevat poliitikot sitä haluavat.

Mikä tai kuka on tämä kuuluisa maahanmuuttaja?

Eräs asia, joka minua näissä uutisoinneissa tökkii on sellainen pieni seikka, että kaikki maahanmuuttajat niputetaan samaan nippuun.

Minun mielestäni nämäkin ongelmat, joista kaupunkilaisten pelko johtuu, ovat muutaman – tässä nimeltä mainitsemattoman – yhteiskuntaan sopeutumattoman maahanmuutajavähemmistön sekä kotimaisten ongelmaryhmien – ja niiden joukossa olevien vieläkin pienempien vähemmistöjen – aikaansaamia.

Jotenkin hullulta tuntuu niputtaa samaan uutiseen helsinkiläistynyt nokiainsinööri Mats Svensson ja kieli- ja ammattitaidoton, toiselta puolelta maailmaa Suomeen saapunut pakolainen tai turvapaikanhakija – puhumattakaan sitten eräistä syrjäytyneistä – tässä väestöryhmää edelleenkään nimeltä sanomatta – toisen polven maahanmuutajista.

(Tällaisen yleistämisen luulisi olevan sellainen asia, josta Johanna Suurpää tai Mika Illman saisivat kipinän tutkimuksilleen sen suhteen, onko joku nyt kiihottanut tai kiihottunut – siis siellä Hyysärin toimituksessa ja kaupungintalolla…)

Rasismin syntymekanismi

Olen todennut tämän saman asian aikaisemminkin, mutta otetaan asiayhteyden vuoksi se jälleen kerran pöydälle.

Kun alkuperäisväestö joutuu sietämään eriarvoista kohtelua suhteessa (lähinnä) sosiaalisilla subventioilla eläviin maahanmuutajiin nähden, ollaan varsin lähellä sitä pistettä jossa rasismi syntyy. Kun siihen lisätään ns. positiivinen syrjintä (kammottava ja inha sanahirviö ja etenkin ajatus) ja pakolla tapahtuva omista tavoista luopuminen keinotekoisen monikulttuurin alttarille, olemme rasismin todellisessa leimahtamispisteessä.

Rasismi syntyy kulttuurien ja kansojen kohtaamisesta, eikä se ole mitenkään valkoisen heteromiehen yksinoikeus. – sitä harjoitetaan kaikkialla. Espoon hiippakunnan piispa Mikko Heikka – käytti eilisessä Hyysärin puheenvuorossa (usein itsenikin lainaamaa) Aristotelesta. Aristoteles filosofioi, että ihminen luonnostaan rakastaa samanlaista ihmistä ja vierastaa toisenlaista. Tämä piirre palvelee yhteisön muodostamista mutta se palvelee myös minuuden kehittymistä yhteisön jäsenenä.

Todellisuus lyö monikulttuuritavoitteita korvalle

Yksinkertaistaen kyse on siitä, että päättäjät ovat luisuneet varsin kauas kansan edustamista mielipiteistä.

Jos tällaiselle työryhmälle on yllätys sellainen asia, mitä jokainen kaupungissa asuva normivirtanen pitää valitettavana itsestäänselvyytenä, niin minulle puolestani olisi yllätys, jos joku tämän työryhmän jäsenistä sattuisi mahdollisesti asumaan Helsingissä.

Asioiden – etenkin ongelmien – hyssyttely ja monikulttuurin väkisinvääntäminen (vastoin enemmistön tahtoa) on edesvastuutonta ja ikävillä seurauksilla lastattua edesvastuutonta peräsimenpitämistä.

Tämä tutkimus on omiaan osoittamaan sen, että vakavan maahanmuuttokeskustelun käymiseksi olemme jo siinä kuuluisassa yhdennessätoista hetkessä – jos kansa on aivan jotain muuta mieltä kuin päättäjät kansanvaltaisessa tasavallassa, olisko syytä vaihtaa päättäjät. Tämä nykyinen vanhastelu ja thorssaus eivät nimittäin osoita demokratian alkeidenkaan sisäistämistä.

Jos tarkkoja ollaan, Suomen muuttaminen yksikulttuurisesta kansallisvaltiosta monikulttuuriseksi yhteiskunnaksi saattaisi täyttää rikoslainsäädännössä määritellyn valtiopetoksen ja vallananastamisen tunnusmerkistön.

Ihmettelen sitä, mikä mies tämä Matti Vanhanenkin oikein on? Hyvän karjalaissuvun ja arvostetun tutkijan poika, joka puhuu vakavissaan pääministerin virasta käsin omasta Suomen diktaattoriksi ryhtymisestään ja Suomen rajojen avaamisesta kaikille.

Kansanvallan vastaisuutensa lisäksi nämä puheet ovat kylmä isku märällä rätillä vasten veteraanisukupolven kasvoja.

Luuletteko, että sodissamme annetut uhrit annettiin siksi, että nämä vanhaset saisivat jakaa toisten rakentaman hyvinvoinnin kenelle tahansa ja mistä tahansa Suomeen sosiaalituristille?

Tällainen toiminta on antautumista vastarinnatta valloittajan armeijoiden edessä – nykyaikaistettu Carl von Clausewitzin käsitys verettömästä valloituksesta.

Rikoslaki on valtiopetoksen ja vallankaappauksen osalta siis voimassa olevaa lainsäädäntöä – sellaista joka päättäjien olisi syytä huomata ja kunnioittaa sitä (sekä kansan tahtoa) – ennen kuin tuulen suunta muuttuu todella rajusti.

Teitä on varoitettu – ken tuuleen kylvää, se myrskyn niittää…

Lähteet: Helsingin kaupunki, HS

 

Kyse ei ole siitä mitä Sinä sanot tai tarkoitat

Tämä asia on pyörinyt mielessäni jo jonkin aikaa.

Kun Mikko Ellilä (puhumattakaan nimimerkki Tomashotista, joka lähinnä lainasi uutisia blogiinsa) joutui uussuomalaisen sensuurikoneiston hampaisiin, kyse ei suinkaan ollut Ellilän kirjoituksen sisällöstä tai viittauksista Vanhanen-Lynn-tutkimuksiin.

Kyse oli siitä, että nämä nykyajan inkvisiittorit hakivat case Ellilässä ennakkotapausta sille, että poliittisesti korrekti puheenvuoro, tieteellinen dokumentti, tutkimus tai puhdas mielipide voitaisiin julistaa rikokseksi sillä perusteella, että (poliittinen) laintulkitsija päättelee itse omassa mielessään (vastapuolta edustavan) lausujan tai lainaajan motiivin – ja käyttää näin virka-asemaansa poliittisten tarkoitusperiensä ajamiseen ja poliittisten vastustajiensa hiljäntämiseen/rankaisemiseen.

Haluatteko esimerkin?

Jos – sattumalta – joku vihervasemmistolaisuudesta ajatusmaailmaltaan poikkeava mielipidekirjoittaja julkaisisi tämän tekstin ja uskaltaisi analysoida tai kommentoida sitä – muuten kuin tunteenomaisesti ja poliittisesti korrektisti hymistellen, voivotellen ja ymmärtäen – tutkinta tuosta kirjoituksesta – ja etenkin sen merkityksestä -käynnistyisi Valtakunnaninkvisaattorin toimistossa välittömästi.

Vai epäilettekö?

Vihervasemmisto – nimiä tässä mainitsematta – on tietyiltä vallankumouksellisimmilta ja suvaitsemattomimmilta osiltaan osoittanut jo elkeensä. Heidän käsityksensä Niccolo Macchiavellistä perustuu vain WC-käyntien aikana tapahtuneeseen Valittujen Palojen lyhennelmän selailuun – todellinen taituruus ja sisäistäminen puuttuu ja touhu on varsin läpinäkyvää.

Tämä – jos mikä – on kuitenkin demokratiassa läpimennessään varsin pelottava näkymä sananvapauden ja kansalaisoikeuksien tulevaisuuden kannalta.

Ainoa valonpilkahdus tämänkin ajatusketjun nykyisen pakkopluralismin realiteeteista kumpuavassa synkkyydessä on IDA:n mietelause kuluneelta päivältä:

Suomalaiset poikkeavat maailman muista kansoista siinä, että Suomessa kansa on älymystöään älykkäämpää.

Siihen minäkin luotan.

 

Kansa ottaa kantaa

Hyysäri julkaisi tänään pääkirjoitussivullaan varsin mielenkiintoisen näkemyksen. Vieraskynänä kirjoittanut Elisa Juholin on on Helsingin yliopiston ja Jyväskylän yliopiston dosentti sekä Haaga-Helia-ammattikorkeakoulun Työyhteisöviestintä 2010 -hankkeen vetäjä.

Hän kirjoittaa otsikolla Nettikansa ottaa kantaa – turhaan? ja päätyy siihen johtopäätökseen, että päättäjien tulisi pitää verkkokeskusteluja kansanäänestysten tapaisena osviittana.

Sosiaalinen media tarkoittaa internetpalveluita, joihin käyttäjät itse tuottavat sisällön. Tämä verkkomaailma pursuaa keskusteluja, joiden yhteiskunnallista merkitystä ei ole vielä tajuttu.

Yhteiskunnan kannalta tärkeitä eivät ole vain ne kansalaiset, jotka keskustelevat verkossa, vaan myös se suuri joukko ihmisiä, joka seuraa keskusteluja ja omaksuu mielipiteitä.

Sosiaalinen media blogeineen ja verkostoineen on yllättänyt asiantuntijatkin räjähdysmäisellä kasvullaan.

Internet antaa jokaiselle mahdollisuuden ilmaista itseään ilman perinteisiä portinvartijoita, toimituksia ja toimittajia. Jokainen meistä voi olla samaan aikaan sekä sisältöjen tuottaja että osa yleisöä, kun perinteisen mallin mukaan yhdet tuottavat ja toiset kuluttavat.

Tyytymättömyyden purkutieksi mielletty sosiaalinen media tuntuu päätöksentekijöistä ja perinteisestä mediasta ehkä vellovalta kaaokselta, jonka sekavana rönsyilevistä keskusteluista on vaikea löytää kiinnostavia tai hyödyllisiä näkökulmia.

Hakujärjestelmät kehittyvät kuitenkin nopeaa tahtia, ja jo nyt käytetään järjestelmiä, joilla verkkokeskusteluista kyetään imuroimaan juuri se mitä halutaan. Hakurobotti saa ihmisälyyn verrattavia piirteitä, ja ihmisen ohjaamana robotti erottaa relevantit asiat vähemmän tärkeistä eli kykenee tulkitsemaan tekstin ajatusta.

Verkostoissa sinkoileva keskustelu ohitetaan helposti sillä perusteella, ettei se edusta ”kansalaisten harkitsevaa pohdintaa” vaan on pinnallista hyppimistä aiheesta toiseen.

Välttämättä ei olekaan tärkeää, miten voimallisesti tai harkitusti asioita puidaan vaan mitkä asiat ylipäätään ovat esillä. Pieneenkin huomioon voi sisältyä valtava potentiaali, sillä verkossa totuudet, puolitotuudet, väärinymmärrykset ja valheet leviävät valon nopeudella.

Toinen vähättelyn peruste on se, että verkossa asioista keskustelee vain pieni vähemmistö suuren enemmistön tyytyessä seuraamaan sivusta. Sivusta seuraamalla syntynyt hiljainen näkemys voi kuitenkin realisoitua sopivan tilaisuuden tullen odottamattomalla tavalla.

Periaatteessa kansalaisia kyllä halutaan kuulla yhteiskunnan ylemmillä portailla. Esimerkiksi monet mediatalot ovat perustaneet omia keskustelusivujaan, joilla mielipiteenvaihtoa voi ohjata ja seurata ja saada samalla tietoa ihmisten mielipiteistä.

Valtionhallinto yrittää pitää yllä omaa kansalaiskeskusteluaan otakantaa.fi-sivustolla, ja monissa kunnissa on verkkofoorumeita, joihin kuntalaisia kutsutaan yhteisten asioiden pohdintaan.

Kuntaliiton tutkimuksen (2006) mukaan kuntalaiset kuitenkin kokevat vaikutusmahdollisuuksiensa heikentyneen samaan aikaan kun heidän osallistumisvalmiutensa on kasvanut.

Monille yrityksille sosiaalisen median seuranta on jo arkipäivää. Verkosta välittyy liiketoiminnalle elintärkeitä asioita, kuten millaisia arvoja ja asenteita tulevaisuuden asiakkailla on tai mitä työltä ja työyhteisöltä odotetaan.

Samanlaista keskustelun seurantaa tarvitaan myös muualla yhteiskunnassa. Politiikantekijöiden pitäisi etsiä äänestäjien signaaleja verkosta. Verkkokeskusteluja voisi pitää kansanäänestysten tapaisena osviittana. Ainakin keskustelut heijastavat sitä, mikä on kansalaisille tärkeää.

Sosiaalisen median keskusteluja luotaamalla löydämme usein myös sellaista, mitä emme edes olisi osanneet kysyä.

Päättäjät, jotka vielä tuudittautuvat valtakunnan ja kotipaikkakuntansa päämedioiden tulkintoihin ja luottavat median teettämiin yksinkertaistaviin gallupeihin, jäävät helposti menneisyyden vangeiksi ja elävät eri todellisuutta kuin kansalaiset. Gallupeihin pääsevät jo tunnistetut ilmiöt, mutta voidaksemme ennakoida tulevaisuuden muutoksia ja riskejä niin sanotut heikot signaalit ovat olennaisia.

Yhteiskunnan päättäjien tulisi seurata ja analysoida kaikenlaista kansalaiskeskustelua, tapahtuipa se kotikunnan torilla tai virtuaalisesti verkossa. Jotta voi palvella kansaa, on tiedettävä, mistä puhutaan, mitä puhutaan, millaisin argumentein ja äänenpainoin.

Olen aika pitkälle samaa mieltä.

Lähde: HS