Pahoinvointivaltio

Vaikka tällaisia uutisia tuleekin kiihtyvällä tahdilla, niin niihin ei totu silti koskaan.

Remonttimiehet ovat löytäneet iäkkään naisen kuolleena Helsingin Kannelmäessä. Nainen löytyi kotisohvaltaan, ja poliisin tutkimusten perusteella hän on kuollut vuonna 2007. Hän on ollut kuolleena 2,5 vuotta, eikä kukaan ole kaivannut häntä.

Taloyhtiössä oli tehty ikkunaremonttia. Nainen ei ollut avannut remonttimiehille ovea, joten remonttimiehet olivat menneet asuntoon yleisavaimella.

Naisella ei ollut puolisoa tai lapsia. Poliisi selvittää parhaillaan, onko hänellä muita sukulaisia. Rikosylikomisario Juha Rautaheimo kertoo, että esimerkiksi naisen laskut hoituivat automaattisesti. Helsingissä tehdään joka vuosi vanhoja ruumislöytöjä. Näin kauan viruneet ruumiit ovat kuitenkin harvinaisia.

Tämä on tietenkin taloudellisesti ajateltuna yhteiskunnallisesti  huomattavasti huokeampaa kuin se, että kyseinen ihminen olisi ollut edes kotihoidossa ja saanut ihmisarvoisen kuoleman – vaikka sitten sohvalleen, muttei 2,5 vuodeksi unohdettuna kuoleman yksinäisyyteen.

Sunnuntaina uutiskynnyksen ylitti puolestaan eräs lastensuojeluun liittyvä uutinen. Tuon uutisen mukaan teini-ikäisiä otetaan huostaan ja sijoitetaan kodin ulkopuolelle enemmän kuin nuorempia. Suurin ikäryhmä ovat murrosikäiset. Esimerkiksi Helsinki otti viime vuonna huostaan tammi–marraskuussa 360 lasta. Heistä yli puolet oli täyttänyt 13 vuotta.

Helsinkiläisen  Tonia Köngäksen perheestä otettiin huostaan toiseksi vanhin lapsi koulunkäyntivaikeuksien takia kaksi vuotta sitten.

Niiden syyksi epäiltiin kasvatusta.  Perheen Tonia-äiti oli liian joustava esimerkiksi salliessaan poikansa välttää joitakin ruokia. Perustelu ihmetytti tätä  viiden lapsen äitiä:

”Jos olisin huono vanhempi, minulta olisi viety muutkin lapset”.

Todellinen syy selvisi sitten lopulta vuosi sitten. Nyt Köngäs pitää kokemustaan esimerkkinä siitä miten ei saisi toimia.

Keskosena syntynyttä lasta seurattiin vuosia ja sairaala tuli tutuksi myös selvitettäessä keskittymisvaikeuksia. Äiti epäili neurologista ongelmaa, koska perheessä oli todettu sellainen, mutta sai kuulla huolen olevan turha. Lapsi vain kapinoi ikänsä mukaan.

Tilannetta yritettiin viranomaisten puolelta hoitaa avohuollon tukitoimilla. Tämän jälkeen  lääkäri suositteli huostaanottoa tilanteen rauhoittamiseksi tutkimuksia varten. Perhe suostui.

Se oli virhe,

Köngäs sanoo nyt, koska huomasi sittemmin papereista, että vastentahtoiseen huostaanottoon ei ollut aihetta.

Poika sijoitettiin perhekotiin, mutta tutkimuksia ei aloitettukaan. Äiti hankki lähetteen yksityiseltä lääkäriasemalta, mutta sairaala ei pitänyt tutkimuksia aiheellisina.

Tästä alkoi pojan alamäki. Yhteistyö perhekodin, sairaalan ja sosiaalityön kanssa takkusi, ja Köngäs kanteli eduskunnan oikeusasiamiehelle. Puutteita löytyikin.

Kantelu oli liikaa perhekodille, ja poika sijoitettiin nuorisokotiin. Sillä on tapana viedä kaikki lapset neuropsykologille mahdollisten koulunkäyntivaikeuksien selvittämiseksi.

Näissä tutkimuksissa heräsi epäily, joka varmistui keskussairaalassa. Oireilun takana oli Aspergerin oireyhtymä eli laaja-alainen kehityshäiriö sekä autismia. Ne selittävät oudoksi koettua käytöstä.

Helpotukseen sekoittui harmi, kun omat yritykset hakea apua oli tyrmätty. Köngäs sanoo:

”Meillä kävi onni, mutta nettikontaktien kautta olen havainnut, että Suomessa on paljon perheitä, jotka epäilevät jotakin, ja tuloksena on huostaanotto”

”Kun lapsi oireilee, ajatellaan, että vika on kotona. Olen kuullut, että lapsia ei edes tutkita ilman huostaanottoa. Se on kallista yhteiskunnalle, sillä sijoituspaikka maksaa satoja euroja vuorokaudessa.”

Niin, tällainen huostaanotetun nuoren pelkkä sijoittaminen kodin ulkopuolelle maksaa noin 250,00 euroa vuorokaudessa – tutkimuksista nyt puhumattakaan.

Kun tällainen nuori otetaan huostaan, hänen ja koko hänen perheensä elämä muuttuu ja yhteiskunnan maksamat kustannukset kasvavat – niin inhimilliset kuin taloudellisestkin.

Jos kantaväestön asunnottomuudesta on muodostunut kansallinen häpeäpilkku, niin omaisten hylkääminen ja myös sen päinvastainen ilmiö – yhteiskunnan tunkeutuminen pakkokeinoin yksilön elämään –  alkavat muodostua yksilö- ja perhetasolla samanlaiseksi.

Onko nykyinen egosentrinen, inhimillisestä hinnasta piittamaton ja pelkkään taloudelliseen kasvuun pyrkivä aikamme todellakin sitä, mitä  me yksilöinä, perheinä, sukuina, kansana ja yhteiskuntana todellakin haluamme?

Onko sen vastapainona koko ajan kiristyvä ja yksilönoikeksia rajoittava  (näytösluontoinen) yhteiskunnallinen voimankäyttö, vain julkisen kuvan kirkastamisen ja  pöydän siivoamisen vuoksi, sitten se  oikea tapa lähestyä  tätä ongelmaa. Vai luoko se suurempia ongelmia sen saman maton alle, minne alkuperäinen ongelma piilotetaan?

Mihin olemme unohtaneet yhteisöllisyyden? Miten viranomaisesta on todellakin tullut tietyissä tapauksissa se lähin omainen?

Toisaalta – tosiaan – ihmetyttää myös se, että  miksi viranomainen on väkisin rajoittamassa kansalaistensa oikeuksia siellä, missä asioista suoriuduttaisiin itsekin – pienemmällä vahingolla?

Onko nyt jälleen kerran niin, että viranomaisen toimenpiteet on helpointa ja vaarattominta kohdistaa niihin – niin tässä , kuin niin monessa monessa muussakin asiassa – jotka näyttävät puolustuskyvyttömiltä?

Jokainen varmaan tietää myös sen, että varsin usein suurimmat perheeseen liittyvät ongelmat eivät tule päivänvaloon, koska niiden olemassaolo peitetään rahalla – ja rahaa vastaan ei normaali virkamies ole koskaan uskaltanut lähteä sotimaan.

Emmää syyllisii kaippa… Minä kaipaan tervettä suomalaista yhteisöllisyyttä, keskinäistä vastuunkantoa ja viranomaisten todellista tukea silloin, kun kansalainen tai kansalaisten muodostama perusyksikkö – perhe – sitä tarvitsee.

Kukaan ei pärjää yksin, mutta pelkkä kuri ja kontrolli – ilman todellista välittämistä – ei ole yhteisöllisyyttä.

Anoppini kanssa pari kertaa viikossa kaupassakäyvänä (ja muutenkin hänen asioissaan auttavana), lasteni (myös aikuisten sellaisten) kanssa jatkuvassa vuorovaikutuksessa elävänä ja muihinkin sukulaisiini yhteyttä pitävänä suomalaisena miehenä katson, että minulla on ihan oikeus toivoa tätä.

Olkaa (asiallisesti) mukana toistenne elämässä suomalaiset.

Lähteet: IS, HS, IL, MTV3

 

Vallananastajat

Pravdasta löytyi vaihteeksi mielenkiintoinen kirjoitus. Kirjoituksessa valtio-opin emeritusprofessori Tuomo Martikainen tekee muutamia johtopäätöksiä siitä, kenelle – kansalle kuuluva – valta on Suomessa siirtynyt. Martikaisen mukaan puolueiden puheenjohtajille on yhtäkkiä keskittynyt hirveästi valtaa.

Valtaa on siirtynyt puolueille, ja puolueessa ylivoimaisessa asemassa on puoluejohtaja. Puolueet tuskin ovat kansanvaltaisesti hallittuja elimiä.

Vaikka juhlapuheissa ja julkisuudessa puhutaan ja paasataan parlamentarismin vahvistumisesta, uuden perustuslain myötä onkin käynyt toisin.

Vaikuttaa siltä kuin eduskunta olisi vastuullinen hallitukselle, eikä päinvastoin.

Hallituksen asema suhteessa eduskuntaan on vahvistunut, ja kun hallituksen jäsenistä – pääministeristä ja ministereistä – päättävät puolueet tai puolueiden puheenjohtajat, hämmästyttävä vallan siirtymä puolueiden voitoksi on tapahtunut.

Martikaisen mukaan samasta epätoivotusta ilmiöstä oli kyse myös silloin, kun ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok) erotettiin.

Oikeastaan (kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri) Jyrki Katainen erotti Kanervan, vaikka Kanerva oli hallituksen jäsen.

Martikainen sanoo, että vastaavanlainen muutos on nähty Britanniassa, jossa parlamentin rooli suhteessa hallitukseen on heikentynyt.

Henkilökohtaisesti näen tämän – epätoivotun – kehityksen isänä Paavo Lipposen. Lipposen härski ja ylimielinen tapa hallita Suomea ja suomalaisia sai erinomaisen uuden poliittisen kulttuurin perintöprinssin Matti Vanhasesta.

Vanhasen aikana politiikka on viihteellistynyt ja valta on keskittynyt kansanvallan vastaisesti ja varsin ikävällä tavalla muutamiin – kuten Martikainenkin toteaa – puolueita johtaviin käsiin. Vanhanen on osoittautunut vallanhimoiseksi ja pikkusieluiseksi valtapoliitikoksi – pohjaltaan ja tavoiltaan varsin samanlaiseksi kuin edeltäjänsä Lipponenkin. Eikä valtapoliitikoista Kataisenkaan omena kauas tästä puusta putoa – puhumattakaan uusstalinistisesta hörhölaumasta, Virheet De Dorkasta tai … no, antaa olla… Tajusitte varmaan mitä tarkoitan?

Pahemmaksi näyttäisi päivä päivältä menevän.

Päivänpolitiikan ulkopuolella – ns. harmaaksi amanuenssiksi suomalaisten kiusaksi jääneen – vaikuttavan Paavo Lipposen viimeaikaiset vaatimukset ns. pitkistä listoista ovat avokas kansanvallan korvalle ja pippurikaasusuihke suomalaisen äänestäjän kasvoille. Tällaisessa järjestelmässä puolue (eli viime kädessä puolueen puheenjohtaja ) päättää kenet se asettaa Sinun äänelläsi eduskuntaan. Äänestäjä ei valitse tässä järjestelmässä – vastoin suomalaiseen yhteiskuntaan juurtunutta kansanvallan perinnettä – edustajaa vaan puolueen.

Puolue tietää Sinua paremmin.

Tämä Lipposelle – ja muillekin vallananastajille – sopiva järjestelmä on käytössä esimerkiksi kansanvallan irvikuvaksi muuttuneessa pakkososialidemokratiavaltiossa nimeltään Ruotsi. Ja Lipposen nykyinen – eräs asemaansa reittä pitkin kiivennyt vallananastaja – vaimo pelottelee kansalaisia olemattomilla kummituksilla ja pyrkii rajoittamaan (perinteiseen vasemmistolaiseen tyyliin) omasta mielipiteestään eroavien mielipiteiden ilmaisun.

Toisaalla Vanhasen käytös Susanna Kurosen oikeustapauksessa osoittaa Matin olevan sekä herkkähipiäinen että henkisesti pienimunainen. Se osoittaa myös sydämetöntä suhtautumista vastapuoleen ja häikäilemätöntä valta-aseman hyväksikäyttöä. Sekä – jälleen kerran – vallassa olevan henkilön pyrkimystä rajoittaa sanan- ja mielipiteenvapautta.

Kun pääministerin asemassa oleva ihminen hyökkää lakimiesarmeijan kanssa yksinhuoltaja-yksityisyrittäjää vastaan, se on – sanalla sanoen – kuvottavaa. Etenkin kun sama Matti on avannut aikaisemmin kotinsa ja suhteensa juorulehdille.

Ja samaan aikaan kansan suoraan valitsema arvojohtaja on kiinnostunut lähinnä virka-asemansa käyttämisestä henkilökohtaiseen elämysmatkailuun ja kansan enemmistön halveksimisesta. Pyrkien myös rajoittamaan sanan- ja mielipiteen vapautta.

Olemme varmaan kaikki huomanneet tähän asiaan liittyvän viimeisen ns. jäit-kiinni-housut-kintuissa-ilmiön. Tämä vaalirahoitussotku on varsin mielenkiintoista myös tätä aihetta vasten tarkasteltuna.

Jos – ja kun – poliitikko toimii jonkun tai jonkin tahon marionettina samaan aikaan, kun hän kahmii enemmän ja enemmän valtaa itselleen, ollaan matkalla kauas kansanvallasta. Hyvä tuore esimerkki on liikemies Toivo Sukarin pyrkimys murtaa edustuksellista tietä pitkin valmisteltu ja päätetty yleiskaava – omien liiketoimintaan liittyvien henkilökohtaisten intressiensä vuoksi. Palaan asiaan…

Näinä aikoina demokratian vahtikoira – media – juoksee pääsääntöisesti näiden vallanpitäjien touhuissa täysin kritiikittömästi. Helsingin Sanomat ja sen nykyinen toimituspolitiikka on – yleisesti, eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta – varsin hyvä merkki kansanvallan ja sananvapauden alemmuustilasta Suomessa vuonna 2008.

Vuonna 1991 maailma ja tulevaisuus näyttivät suomalaisestakin näkökulmalta – lamasta huolimatta – lupaavilta ja valoisilta. Neuvostoliiton romahtaminen loi uskoa tulevaan.

Se oli kuitenkin harhakuva.

YYA-sopimuksen jälkeinen aika muutti poliittisen – ja koko kansakunnankin – moraalin. Yhteisöllisyyden, yhteisen rakentamisen ja muista välittämisen tilalle nousivat egosentrisyys, ahneus ja kaiken maailman huuhaa-liikkeet.

Nykyisistä prekariaatti- ja anarkistipuuhailuista mieleeni nousee vääjäämättä mielikuva Länsi-Saksassa 1970-luvulla toimineista ääriliikkeistä ja kommuuneista. Näitä tuettiin hiljaisesti – mutta vahvasti – taloudellisin keinoin DDR:n toimesta. Kuinkahan moni näistäkin hippaheikeistä ja sen ajan anarkisteista lopultakin ymmärsi mitä heille olisi tapahtunut ns.sosialismissa? Kansandemokratiat eivät sulattaneet dekadenssia.

Olin muuten toisaalta aikanaan tavattoman hämmästynyt miten uuden vaurauden ja ahneuden aikana päättäjät pystyivät ajamaan kansalaisoikeuksiamme rajusti kaventaneet poliisi- ja pakkokeinolakien muutokset. Ja kuten huomaamme – sama linja jatkuu. Uusi valmiuslaki ja sen valmistelu jatkaa samaa hiljaisen hyväksynnän perinnettä.

Thaimaan lomat, uusi auto, uudet keittiökoneet ja tanssit tähtien kanssa ovat korvanneet osan kansalaisoikeuksista hiljalleen. Halpa on ollut hinta vallan siirtämiselle muutamiin käsiin ja sen pönkittäminen kansanvallan pelisääntöjen vastaisesti.

Katsokaa nyt hyvät ihmiset ympärillenne ja miettikää tarkkaan tätä; mitä Te haluatte tulevaisuudeltanne. Kohta tahtonne voi olla kokonaan jonkun muun taskussa.

Lähde: HS

 

RKP – syrjitään suomen kieltä Suomessa

Eräät asiat eivät kaikista kaunista sanoista ja hyvästä uskosta huolimatta muutu.

RKP on Suomen rasistisin puolue ja sen tavoitteena on – ei enempää eikä vähempää – kuin suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin vahingoittaminen – mahdollisesti jopa hävittäminen – Suomesta.

Tuoreimpana esimerkkinä on kyseisen marginaalijoukon 22.5.2008 Helsinkiin masinoima rasistinen monikulttuuritilaisuus.

Käsikassarana nämä multikultistit käyttävät RKP:n organisaatiota joka on nimetty – tulevaisuutta ja lopullista tavoitetta ennakoiden – Multicultural Finlandiksi. Suomalaisilla – etenkään suomenkielisillä alkuperäisasukkailla – kun ei ole sijaa tämän alle viittä prosenttia koko väestöstä edustavan joukon taivuttaessa demokratian sääntöjä tahtonsa alle.

Kyseisen organisaation työkielet ovat ruotsi ja englanti – suomenkielinen ei ole tervetullut päättämään itseään koskevista asioista näissä piireissä.

Tilaisuutta mainostetaan näin (kiitos vinkistä tiedonantajalle):

Koko humpuukin keskeltä nousee edelleen muutama kysymys.

Miksi nämä eliittiin kuuluvat ankkalammikon omistajat ja kasvatit tekevät tätä?
Eivätkö he ymmärrä, että jokainen kasvava vähemmistö kaventaa heidän – suhteettoman suurta – vähemmistöasemaansa?
Onko heillä mitään ymmärrystä huoltosuhteesta – kuka maksaa tämän lystin silloin kun veronmaksajat loppuvat?
Vai onko kyse siitä, että he edustavat piirejä, joille halpa – lähes ilmainen orjatyövoima – työvoima on liiketoiminnan ja oman ahneuden tärkein tekijä?
Mihin tämä rasistisakki aikoo pistää syrjäytyneet tai työvoimana liian kalliit alkuperäisasukkaat?

Pihalle, kadulle vai leireihin?

Eivätkö he usko maailmalta löytyviä esimerkkejä monikulttuurin mukanaan tuomista seurauksista?

Tärkeimpänä tietysti: he kysyvät väärällä kysymyksellä. Oikea kysymys kuuluu tietysti miksi ihmeessä Suomeen pitää saada 100000 maahanmuuttajaa?

Koska työvoimapula on vain suurien ikäluokkien aiheuttama kupla, nyt näyttää siltä, että tarkoitus on korvata alkuperäisasukkaat muualta tuodulla väestöllä. Kuten Baltian maissa tehtiin Neuvostoliiton miehityksen aikana.

RKP = Rasistinen Kielipuolue.

Tämä on taas niitä päiviä jolloin hävettää se, että olen myös puoliksi suomenruotsalainen. Ei siksi, että häpeäisin perimääni tai esi-isiäni. Minua hävettää joutua leimatuksi tällaisen saalistavan elitistijoukon kanssa samaan ryhmään – rasistina.

Ei kiitos.

Lähde: SFP:n taisteluorganisaatio MCF.

 

Elitisti – Tarja Halonen

Presidentti Tarja Halonen järjestää kuudennen Presidenttifoorumin lempiaiheistaan monikulttuurisuudesta ja suvaitsevaisuudesta.

Presidentinlinnaan saapuu liuta poliitikkoja, virkamiehiä, tutkijoita sekä uskontokuntien ja kansalaisjärjestöjen edustajia, kuten Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi. Keskustelua voi seurata suorana Ylen nettisivuilla. TV1 lähettää koosteen torstaina.

Esitän Teille – rouva Tasavallan presidentti – kysymyksen:

Aiotteko kenties – ja mahdollisesti koska – järjestää Presidenttifoorumin niistä ikävimmistä aiheista?

Työttömyydestä, syrjäytymisestä, mielenterveyshuollon surkeasta tilasta, terveydenhuollon ongelmista, sosiaaliturismista, poliitikkojen suhteista rahoittajiinsa, korruptiosta, politiikan viihteellistymisestä, oligarkiasta, demokratiamme irvikuvaksi muuttuneesta parlamentarismista, köyhyydestä, tuloloukuista, maaseudun tyhjenemisestä, lasten ja nuorten pahoinvoinnista, yksinäisten vanhusten asemasta, hoitolaitosten tilasta, avohoidon tilasta, slummiutumisesta, ghetoista, white flightistä, sensuurista, sananvapauden rajoittamispyrkimyksistä, käänteisrasismista, lähestyvästä taantumasta, väkivallasta, naisten asemasta, avioeroisien asemasta, lasten hyväksikäytöstä, islamisoitumisesta, yhteisöllisyyden katoamisesta, anarkistisista ja muista omankäden oikeuteen liittyvistä pyrkimyksistä, ekoterrorismista, monikulttuurin mukanaan tuomista ongelmista ja suomalaisen alkuperäisväestön syrjinnästä omassa kotimaassaan?

Tuskin – nämä asiathan eivät merkitse – näiden kommenttienne ja puuhasteluidenne perusteella – kaltaisellenne etuoikeutetulle ihmiselle yhtään mitään. Kuten ne eivät näköjään merkitse mitään muuta kuin poispeiteltäviä ikäviä asioita myöskään muullekaan poliittiselle eliitillemme.

Panem & Circus

Mutta kuinka pitkään?