Jukka Mallinen – epäloogisuuden Suomen mestari?

En tiedä mitä perustavaa vikaa on Suomen Penissä, mutta nyt näyttää (tosin aika suppean otannan perusteella) siltä, että tuon järjestön puheenjohtajuus vaikuttaa ihmisen logiikan ymmärtämiseen negatiivisesti.

Suomen Penin entinen puheenjohtaja Jukka Mallinen on kirjoittanut Vihreän Langan lukijain leperryksiin jalat puoli metriä ilmassa (tukevasti) kirjoitetun epäloogisuuden ylistyksen. Tämä kirjoitus on otsikoitu raflaavasti Islamkritiikki on kotoisin Venäjältä. Mallinen pitää itseään Venäjän asiantuntijana, koska häneltä ilmestyi vuonna 2008 varsin tyhjänpäiväinen Venäjää käsittelevä esseekirja Varastettua ilmaa.

Mallinen oikaisee heti alkuun mutkat suoriksi. Hän väittää (varsin persoonallisesti, että Timo Vihavaisen ja Jussi Halla-ahon islamkritiikki toistaa nykyvenäläistä rasistista ajattelua, joka uhkaa eurooppalaisia perusarvoja.

Mallisen yleistys perustuu ilmeisesti sellaiseen ahaa-elämykseen, että Vihavainen on Venäjän politiikan tutkija ja Halla-aho on slaavilaisten kielten tutkija. Näin ollen heidän ajatusmaailmansa pitää (Mallisen esittämän logiikan mukaan) perustua nykyvenäläiseen rasistiseen mielipideilmastoon.

Eli kaikki johtuu Mallisen mukaan siitä, että kumpikin kirjoittajista on työnsä piirissä tekemisissä Venäjän kanssa? Eikö tätä mallisen logiikkaa (tarpeeksi pitkälle vedettynä) saada väännettyä sellaiseksi, että ihan kaikki sellaiset suomalaiset jotka työskentelevät Venäjän kanssa ovat rasisteja?

Ihan kaikkea Mallisen suoltamaa tarkoitushakuista jätettä en viitsi lainata hygieenisyyssyistäkään johtuen tänne – kommentointi on typeryyden kohdalla joskus tarpeetonta. Lukekaa sieltä Mallisen kirjoituksesta (ja yrittäkää tehdä se hymyilemättä).

Mallinen vääntää logiikkaa kirjoituksessaan päälaelleen ihan tosissaan. Vasemmistolainen änkyrämme mielipidekirjoittajamme saa (suomettuneisuutta todellisuudessa itse edustavana) sorvattua Vihavaisen näkemyksen Euroopasta linnoituksena edustamaan suomettuneisuutta – eli nöyristelemistä kommunistien edessä.

Uskomatonta – mutta näköjään totta. Kaikkea se usko teettääkin ihmisille…

Mallinen avaa hieman motiivejaan (ilmeisesti vahingossa). Hän tunnustautuu vasemmistolaiseksi – ja samaa epäloogisuuttaan noudattaen – väittää (eurooppalaisuudesta), että tällainen vanhaidealistinen kulttuurikonservatismi ja normiuskonto saneli ahtaat rajat suomalaiselle ajattelulle 1930-luvulla, kun koskenniemeläisyys, aitosuomalaisuus ja Saksa-sympatiat olivat nousussa.

Huomaamatta sitä, että sekä Vihavaisen että Halla-ahon kritiikki on kohdistettu islamilaisen vanhaidealistisen kulttuurikonservatismin ja normiuskonnon hyysääjiä ja hyväksyjiä vastaan…

Tänään Mallisen turbaanipäinen dhimmi näyttää anakronismilta, eli se sijoittuu väärään aikakauteen – kuin pakkokäännytetty, entinen kristitty, 1500-luvulta ilmestyisi miekalla huitoen huitoen opettamaan Johanna Suurpäätä.

Suuri ajattelijamme väittää, että historioitsija Vihavainen ja lingvisti Halla-aho paljastuvat hengentieteilijöinä harrastelijoiksi, jotka eivät tunne edes oman kulttuurinsa juuria: antiikin perintö ja herätteet renessanssiin tuotiin keskiajalla Eurooppaan nimenomaan islamilaisesta kulttuurista.

Tämä väite on syytä ampua saman tien alas. Se tosiasia, että osa Aleksandrian kirjastosta jäi muslimien käsiin, ei poista sitä totuutta, että muslimit hävittivät edellisen valtausyrityksensä aikana eurooppalaista kulttuuria ja sivistystä varsin verisesti.

Rooman valtakunnan perintöä (myös kulttuuriperintöä) säilyttänyt Bysantti tuhoutui kulttuureineen muslimien käsissä. Minun mielestäni ihminen, joka vielä nykyään väittää, että antiikin perintö ja herätteet renessanssiin tuotiin keskiajalla Eurooppaan nimenomaan islamilaisesta kulttuurista, ampuu lähinnä itseään jalkaan.

Lähinnä säälittävää.

Mutta hauskuuttakaan ei tästä surkuhupaisasta kirjallisesta oksennuksesta puutu. Mallisen seuraava suuri väite koskee sitä, että kristinusko on paha ja islam on joutunut puolustautumaan sen edessä.

Vapaasti islamin omille alueilleen päästävä nykyinen rauhantahtoinen kristillisyys on samassa asemassa kuin ekspansiotaan jatkava islam. Mallisen väitteen mukaan suvaitsevaisuus–dogmaattisuus- ja sotaisuus–rauhanomaisuus-mittareilla arvioituna islam on kutakuinkin identtinen kristinuskon kanssa.

Mallisen olisi tällaisen väitteen jälkeen ehkä jo oikeasti syytä tutustua uskontoon nimeltä islam – ja etenkin siihen kiinteästi liittyvään Šaria-lainsäädäntöön.

Mallisen väiteeseen siitä, että islamin nykyinen konservatiivinen jälkeenjääneisyys ja islamismin synty selittyvät historiallisilla tilanteilla ja prosesseilla – ei niistä mitään ylimaallista lopullista tarkoitusta löydy, pitäisi kaiketi suhtautua huumorilla- jos kyse ei olis kuolemanvakavasta asiasta.

Islamin tilaan on monia syitä ja Mallisen esittämä väite on raaka yleistys. Sen enemmän historiaa tässä tonkimatta, on syytä muistaa (etenkin ylimaallista tarkoitusta käsiteltäessä)  että islam on käännyttävä uskonto-  eli jo kyseisen uskonnon perustassa on sisäänrakennettuna ylimaallinen tarkoitus.

Islam tarkoittaa alistumista Allahin tahtoon ja jokainen joka tulee Umman (maailmanlaajuisen islamilaisen yhteisön jäseneksi) palaa takaisin (ei siis käänny) islamiin – tämän uskonnon oman käsityksen mukaan.

Vasemmistolaisuus ei jää todellakaan piiloon tässä avautumisessa – se korvaa historialliset tosiasiat ja logiikan ja osoittautuu lähes islamin veroiseksi uskonnoksi Malliselle.

Mallinen kuvaa Vihavaisen kirjaa (ilmeisesti lukematta sitä?) taantumukselliseksi visioksi todellisesta lännestä, joka jää (Mallisen mielestä) utopiaksi.

Mallinen näkee, että Vihavaisen kaipaama porvarillinen menneen maailman Eurooppa ei tänään olisi uusi antiikin Ateena tai renessanssin Firenze, vaan Vladimir Sorokinin Pyhän Venäjän palveluksessa-kirjassa kuvattu painajainen.

Mallinen väittää, että 1920-luvun Italia ja Saksa osoittavat, mitä sulkeutuneisuus tuottaa – kuten Putinin Venäjäkin.

Unohtaen iloisesti oman ideologiansa ja sen hirveyden mitä kommunismi on aiheuttanut ihmiskunnan historiassa.

Tällainen tarkoitushakuinen vääristely paistaa koko Mallisen mielipideräpellyksen läpi sen punaisena lankana toimien.

Vihavaisen kuvailema (kansallisvaltiohin perustuva) malli suojaisi eurooppalaista kulttuuria, perintöämme, kieliämme, arvojamme ja oikeusjärjestelmäämme.

Mallisen ja hänen tovereidensa ajama Eurostoliitto  on erittäin suuri todellinen uhka nykyisessä Euroopassa.

Alkuvaiheessa (kuten on jo nähty ) se vie ihmisiltä mahdollisuuden vaikuttaa omiin asioihinsa. Seuraavassa vaiheessa se aiheuttaa (liian suuren väestömäärän ja llian monen kulttuurin alistamisella) etnisiä levottomuuksia (kuten sekin on jo nähty) ja aitoa rasismia.

Loppuvaiheessa seuraa uskonnollis-kulttuurillinen sisällissota – tuhoa, kärsimystä, vääryyksiä ja kuolemaa.

Ja jos näin käy, syypäitä ovat Mallisen kaltaiset haihattelijat.

Mallinen käy kirjoituksessaan ajoittain – suoraan sanoen – täysin kuutamolla. Hän esittää varsin sinisilmäisen väitteen siitä, että maahanmuuttajien integroiminen vapauksiimme ja hyvinvointiimme pitäisi olla helppoa, tulevathan he tänne kohottaakseen elintasoaan ja elämänlaatuaan sekä lisätäkseen vapauksiaan.

Jostain kumman syystä näin ei kuitenkaan ole tapahtunut siellä, missä maahanmuuttajien määrä on kasvanut suureksi, kuten esimerkiksi Ruotsissa.

Ruotsin suurimmat maahanmuutto-ongelmat eivät välttämättä liity ainoastaan rikollisuuteen, työttömyyteen ja ääri-islamilaisuuteen , vaan johonkin muuhun asiaan erillisenä kokonaisuutena.

Siihen, että Ruotsiin tulevat maahanmuuttajat ymmärtävät täydellisesti sen, että ruotsalainen järjestelmä on pystytetty tasa-arvon perustalle, mutta he ovatkin päättäneet, ettei tämä järjestelmä sovi erityisen hyvin heille.

Minun oli joskus vaikea ymmärtää näiden mallisten logiikkaa.Sen jälkeen kun tunnustin sen tosiasian, että nämä suhtautuvat maailmankuvaansa kuin uskontoon, asioiden ristiriitaisuuden ymmärtäminen muuttui helpommaksi.

Mallien on puuttumassa Vihavaiusen ja Halla-ahon sananvapauteen. Kuitenkin hän vetää sivulauseessa, että Euroopan paras perinne on toisinajattelu, loputon kritiikki ja skepsis. Se on antiikin, renessanssin ja valistuksen yleisinhimillisiä arvoja ja vapauksia: Sokrateen kahleetonta kyselyä, Lutherin omantunnon vapautta ja Strindbergin individualismia.

Vihavainen ja Halla-aho noudattavat noita perinteitä selvemmin ja aidommin kuin Mallinen hengenheimolaisineen. Silti juuri Mallinen käy älyllisen individualismin kimppuun.

Mallisen poskettomin väite kuuluu niin, että Vihavaisen ja Halla-ahon ristiretki uhkaa siis eurooppalaisuuden perusarvoja.

Vai niin (pitäisikö tässä kohtaa itkeä vai nauraa)?

Minun mielestäni sekä Vihavaisen että Halla-ahon esittämä yhteiskuntakritiikki puolustaa juuri niitä eurooppalaisina pitämiämme perusarvoja – yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa, sananvapautta, mielipiteenvapautta, ilmaisunvapautta, uskonnonvapautta, kokoontumisvapautta, yksilön oikeutta omaan ruumiiseensa, yhteiskunnallista vallan kolmijakoa, puolueetonta tuomioistuinlaitosta, uskonnonvapauden, äänioikeutta sekä (islamin kohdalla erikseen) yksilön oikeutta päättää omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan.

Kun Mallinen ei siis hyväksy näitä Vihavaisen ja Halla-ahon puolustamia arvoja oman arvomaailmansa pohjaksi, niin pitäisikö tässä heittäytyä yhtä hurjaksi kuin Mallinenkin.

Pitäisikö minun puolestani esittää villi arvaus niistä arvoista, joille tämä Mallisen islamin puolustuspuhe perustuu?

Veikkaan (ihan leikilläni ja huvin vuoksi) Mallisen kohdalla näin, että hänen kirjoituksensa ja asenteensa perustuvat joko-ja-tai:

• täydelliseen ymmärtämättömyyteen islamilaisen kulttuurin ja uskonnon olemuksesta.
• ruusunpunaiseen näkemykseen ihmisluonnosta.
• omaa kulttuuria kohtaan tunnettuun häpeään.
• alemmuudentunteeseen.
• rahapalkkioon.
• UFOihin.

Tai ihan yksinkertaisesti siihen, että kenties Mallinen pitää esimerkiksi häntä europpalaisten arvojen ja ihmisoikeuksien puolustajana?

Lähde:  Vihreä Lanka

 

Euroopan unioni – demokratia?

Toivon, että – te rakkaat lukijat – miettitte tarkkaan  yhtä kysymystä.

Kysymys kuuluu näin , onko EU lisännyt vai kaventanut omia mahdollisuuksiasi  päättää yhteisistä asioistamme?

Niin:

 

Yrittäkää ymmärtää Berlusconia

Italian pääministeri on – taas kerran – ikävällä tavalla päässyt todistamaan omaa sivistystasoaan ja kulttuurin ymmärtämistään – ja edustamaansa maata siinä sivussa:

Ajatelkaa, kun olin Suomessa, suomalaiset veivät minut 1700-luvulla rakennettuun puukirkkoon. Muistan, kuinka tärkeää se heille oli. Heräsimme aamulla aikaisin ja matkasimme kolme tuntia kirkolle. Meillä moinen kirkko olisi pantu maan tasalle.

Jep – kyllähän ruotsalaiset, venäläiset ja Napoleon Bonaparten kumppanit (Italian kuningas mukaanluettuna) tuosta asiasta – siis kulttuurin, omaisuuden ja sivistyksen maan tasalle panemisesta – ovat meidänkin puolestamme huolta pitäneet näin historian saatossa.

Ilman mukavia naapureita ja eurooppalaista imperialismia me – kuten monet muutkin kansat – olisimme saaneet elää kaikessa rauhassa kehittäen siinä sivussa omanlaistamme yhteiskuntaamme.

Hassuinta asiassa on tietysti se, että Italian pääministeri sanoo näin.

• Valtion, joka on itsenäisenä valtiona hävinnyt kaikki käymänsä sodat tasapuolista vastustajaa vastaan.
• Valtion, jonka armeija on ollut kautta aikain suuri vitsi.
• Valtion, jonka välittäminen omista kansalaisistaan on vielä suurempi vitsi.
• Valtion, jonka pystyttämän  siirtomaavallan pystyivät sekä somalit että etiopialaiset heittämään mereen suurin piirtein kivin ja kepein.
• Valtion, joka on lähinnä säälittävä kuriositeetti G9-ryhmässä.
• Valtion, joka pitää tuomioista huolimatta korruptoitunutta umpiroistoa pääministerinään.
• Valtion, joka on poikkeuksetta puukottanut jossain vaiheessa liittolaisiaan selkään.
• Valtion, jonka suurin kulinaristinen saavutus on saada pilaantuneista jätteistä jotenkin ihmisravinnoksi kelpaavaa ruokaa.
• Valtion, jonka yhä suuremmaksi kasvavan valtaväestönosan muodostavat 50-vuotiaiksi äitinsä kanssa elävät peräkammarinpojat  – mammonet.
• Valtion, joka ylpeilee edellisen kulttuurin 2000-vuotta vanhoilla raunioilla kulttuurisaavutuksina.
• Valtion, jonka 2000-luvulla rakennetuissa rakennuksissa saa kissojen ja koirien kanssa etsiä kaapeloituja ja turvallisia sähkölinjoja, joiden seinät rappeutuvat ja joissa toimiva WC monesti on pelkkää unelmaa.
• Valtion, jonka talous olisi konkurssissa ilman EU:a ja ja Euroopan valuuttaunionia.
• Valtion, jonka asukkien keskivertainen kielitaito on sitä luokkaa, etteivät he ymmärrä edes toisiaan – vieraista kielistä puhumattakaan.
• Valtion, jonka suurimmat vientituotteet  ovat FIAT,  huono ja kalkittuneesta maasta peräisin oleva viini, puolimätä sianliha, kieli- ja ammattitaidottomat rikolliset sekä järjestäytynyt rikollisuus.
• Valtion, jonka (eurooppalaisen maan) kansalaisten kirjoitus- ja lukutaso on alle 70 %:a.
• Valtion, joka pitää eurooppalaisittain PISA-tutkimusten häntäpäätä kiinni, haluamatta edes päästä eteenpäin.
• Valtion, joka ei pysty pitämään sopimastaan  eurooppalaisesta Schengen-politiikasta kiinni, vaan vuodattaa sosiaalituristeja muualle Eurooppaan kuin seula.
• Valtion, jonka kansalaiset haluavat Berlusconin edustavan itseään kansainvälisillä areenoilla.

Niin – yrittäkää ymmärtää tätä Berlusconia – ei niin kuin mafiapomoa, vaan niin kuin retardia ymmärretään.

Äijä vaan ei itse ymmärrä – eikä osaa edes englantia.

Jk. Tämä kirjoitus on suunnattu Signor Bombasticoa – ei italialaisia – vastaan. Oman tyttäreni kummisetä on italialainen Carabinieri, joka joutui hakemaan paavilta luvan saadakseen olla luterilaisen ystävänsä tyttären kummisetänä.

Ja hän inhoaa sydämestään Signor Bombasticoa ja sitä mitä tämä on tehnyt Italialle.

Lähde: STT

 

Eurooppalainen kansalaisyhteiskunta?

Viime aikojen uutiset ovat vahvistaneet entisestään kuvaani siitä  mikä on suomalaisen (ja yleisemminkin eurooppalaisen) kansalaisyhteiskunnan tila ja vointi.

Potilas (eli kansanvalta) voi huonosti – EU:n liittovaltiokehitykseen saumattomasti kuuluvana osana – kansanvaltaisina pidetyissä yhteiskunnissa.  Suomessa se alkaa olla jo henkihievereissään.

Vai mitä mieltä olette siitä, että eräässä kansainvälisessä vertailussa Suomi on jaetulla 45. sijalla samoilla pisteillä kuin Honduras, Mongolia ja Filippiinit?

Keskeneräisistä asioista ei ole soveliasta keskustella?

Tähän saavutukseen kansalaisyhteiskunta Suomi yltää YK:n vertailussa. Tässä tuoreessa vertailussa mitataan valtioiden tapaa käyttää ict-teknologiaa kansalaisten mielipiteen kuulemiseen. Ruotsi ja Tanska ovat kärkisijoilla kaikissa tähän asiaan liittyvissä selvityksissä, muista ongelmistaan huolimatta.

Kansalaisten lähes kokonaan puuttuvat mahdollisuudet vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin  eivät kuitenkaan herätä keskustelua  nykyisessä nomenklatuuran pyörittämässä valtiodiktatuurissamme.  Siinä tekopyhässä teeskentelyssä,  jossa kansalaisvaikuttamisen ainoa muoto on äänioikeus (äänestyspakkoa odotellessa…). Tai puhumattakaan siitä, että kukaan vallan kahvaan kiinni päässyt poliitikko ottaisi asiakseen muuttaa nykyistä järjestelmäämme yhtään nykyistä enemmän kansanvaltaiseksi.

Monet – Suomea vähemmän kansanvaltaisina pidetyt – valtiot ovat jo huomanneet sen,  että internet on hyödyllinen keino  kansalaisten mielipiteiden kuuntelemiseen.  Suomessa  valtioneuvoston, vähemmistövaltuutetun, nykyisen apulaisoikeuskanslerin ja erään valtionsyyttäjän muodostama inkvisitiolautakunta pyrkii puolestaan  sensuroimaan internetiä ja rajoittamaan kansalaisten sananvapautta – jopa rankaisemaan kansalaisia ns.vääristä mielipiteistä

Demokraattisessa maassa hallitusta ja sen harjoittamaa politiikkaa tulee voida arvostella voimakkaastikin ja ulkomaalaispolitiikka on yksi sen osa. Jos siihen sisältyy samalla ulkomaalaisten arvostelu, sekin on hyväksyttävä, jos sitä ei ääneen lausuta.

Mika Illman

Suomessa tätä asiaa pyrittiin maskeeraamaan surkuhupaisalla tavalla – muistatte varmaan oikeusministeri Tuija Braxin masteroiman  sähköisen äänestyksen farssin viime vaaleissa? Vaikka sähköinen äänestys saataisiinkin toimimaan, niin kyse on siitä, että kansaa tarvitaan antamaan äänensä vallanpitäjille – ei käyttämään valtaa ja kertomaan oma mielipiteensä asioista (vaikka perustuslaki alkaakin sanoilla Suomessa valta kuuluu kansalle…).

Useimmissa demokraattisina pidetyissä  maissa näiden kansalaisia autetaan (ja suorastaan yllytetään)  kertomaan näkemyksensä valmisteltavista asioista.  Suomessa sen sijaan ministeritason päättäjät  – ja muutamat virkamiehet, eli kansan palvelijat – ovat toinen  toisensa ja kerta kerran  jälkeen todenneet, että keskeneräisistä asioista ei ole soveliasta keskustella.

Näin ei tapahdu kuitenkaan Suomessa.

Aika jännä juttu – eikö?

Kansalaiskeskustelu takaisi paremmin valmistellut päätökset

Suomessa on kuljettu iso askel kohti latinalaista hallintokulttuuria – ja korruptiota. Nykyään suomalaiset päättäjät nimittäin uskovat,  että (päättäjien keskinäiseen)  konsensukseen perustuva mahdollisimman  nopea ja salamyhkäinen toiminta ilman kansalaiskeskustelua on yhteiskunnallisesti taloudellisinta ja tarkoituksenmukaisinta (muualla  on jo tosin  alettu ajatella siten, että valtio palvelee paremmin kansalaisia, jos valtio tuntee kansalaisten tarpeet ja odotukset).

Aidossa kansalaisyhteiskunnassa  säästetään kuluissa ja tehdään vähemmän virhepäätöksiä silloin , kun asioista keskustellaan avoimesti  ennen päätöksiä. Tätä voisi pitää jopa liiketaloudellisesti tehokkaana toimintana.

Tuossa YK:n tekemässä vertailussa (kuten aikaisemmissa perusopetuksen tasoa koskevissa tutkimuksissakin) Suomen tärkein vahvuus on todistetusti  voimavara nimeltään maailman parhaiten koulutetut kansalaiset.

Poliittista nomenklaturaamme ei kuitenkaan kiinnosta se mitä kansalaiset ajattelevat. Inhimilliset resurssit jäävät todellisuudessa muutaman keskinkertaisen pyrkyrin keskenään tekemien päätösten jalkoihin – näin silti, vaikka samat poliittiset apinat jankuttavat kaikkialla – ulkoa opitun kuuloista – mantraa Suomen elämisestä huippuosaamisen kautta.  Kuten joku muukin on jo todennut, huippuyliopistojen perustaminen Suomeen on todennäköisesti  – vain ja ainoastaan –  rahan tuhlaamista maassa, jossa ihmisten ajattelukykyyn ei kuitenkaan luoteta.

Suurten ikäluokkien aiheuttama (kahdenkymmenen vuoden mittainen) tilastollinen työvoimapulakupla näkyy yhteiskunnassamme jo ensi vuodesta alkaen. Vaikka työttömyys kuristaa koko yhteiskuntaamme, niin julkisella sektorilla on entistä vähemmän työntekijöitä ja enemmän tekemistä. Tätä ei aukkoa ei pystytä täyttämään kieli- ja ammattitaidottomalla – ja vastoin kansan enemmistön tahtoa ja ilman mitään järkevää suunnitelmaa – maahantuodulla halpatyövoimalla.  Tehokkuutta on lisättävä näissä talkoissa ja nykyinen  tietotekniikka on tässä asiassa avainsana.

Suomen hallitus (suuressa viisaudessaan) on juossut näissäkin asioissa perse edellä puuhun (ja päänsä siihen kuuluisaan Karjalan mäntyyn). Väkisin tehty TV-kanavien digitalisointi (ja syrjäseuduilla asuvan kansanosan  hylkääminen samalla kerralla, analogisista palveluista järjenvastaisesti luopumalla). Itseään Suomen uudeksi diktaattoriksi nostavan Matti Vanhasen luotsaama hallitus ilmoittikin muutama viikko sitten, että valtio investoi nyt laajakaistaan ja uusiin sähköisiin palveluihin. Tämänkin on joku muu todennut jo ennen minua, mutta totuushan on se, että mitä helvetin hyötyä on satsata uusiin järjestelmiin, jos päättäjien omaksumat toimintamallit pysyvät samoina?

Totuus lienee kuitenkin se (ai prkkl kuinka inhoankaan tuota kielikuvaa…), että päättäjät näkevät laajakaistateknologian keinona alistaa kansa tiukemmin poliittiseen kontrolliin ja helpottaa kurinpidollisia toimenpiteiden kohdistamista ns. toisinajattelijoihin. Luuletteko ihan aikuisten oikeasti, että Braxin sähköinen äänestyskokeilu ei jättäisi takaportteja kansalaisten valvontaan?

(Hyödyllisempää olisi varmaankin taata kotimaisella polttoaineella palava tulisija jokaiseen suomalaiseen asuntoon – niin huoltovarmuuden kuin hallituksen salliman viestinnän tasonkin kautta – savumerkit kun eivät taida olla vielä uhka nomenklaturalle?)

Noin summa summarum – henkilökohtaisesti olisin valmis tukemaan ketä tahansa poliitikkoa, joka avoimesti (ja tarpeeksi vilpittömästi)  ilmoitta ajavansa todellista kansalaisyhteiskuntaa – sveitsiläistyyppistä demokratiaa.

Sananvapauden ihmemaa?

Demokratiana pitämämme Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta (EIT) enemmän langettavia sananvapaustuomioita kuin mikään muu muista Euroopan neuvoston maista tai esimerkiksi muut Pohjoismaat.

Kymmenessä vuodessa Suomi on saanut seitsemän tuomiota, joissa on todettu ihmisoikeussopimuksen sananvapausartiklan rikkomus.

Lähelle Suomea rikkomusten määrässä pääsee Pohjoismaista Norja, joka on vuodesta 1999 lähtien tuomittu viisi kertaa sananvapauden rikkomisesta. Tapaukset ovat koskeneet lähinnä lehdistöä. Ruotsi on saanut samassa ajassa kahdet rapsut, Tanska ja Islanti eivät yhtään.

Ihmisoikeussopimuksen ratifioineista 47 maasta on Suomea enemmän langettavia sananvapaustuomioita saanut seitsemän maata. Vain Turkki (jota oma poliittinen nomeklaturamme kuolaa ja hinkuu EU:n jäsenmaaksi) pyörii näissä rikkomuksissa aivan omassa luokassaan  169 tuomiollaan.

Lehdistöä koskevissa tapauksissa EIT ottaa huomioon (kategorisesti ja ihmisoikeussopimusten mukaisesti)  myös yleisön oikeuden saada tietoa. Poliittisessa  Suomessa kiistat  ajatellaan  lehtikirjoituksen tekijän ja kirjoituksen kohteen välisiksi – ilman yhteiskunnallista merkitystä ( keskeneräisistä asioista ei ole soveliasta keskustella).

Suomi ei ole saanut sananvapausjutuista yhtään vapauttavaa tuomiota.

Tämän maan valtaapitävät eivät tunnu edelleenkään ymmärtävän sitä , että:

Sananvapaus ei kata pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin

Niinpä niin…

Eikä kuuntele myöskään EU

Tuore uutinen kertoo näin, että vasemmistoryhmien europarlamentaarikot ovat huolissaan mahdollisuudesta,
että ranskalainen äärioikeistolaispoliitikko Jean-Marie Le Pen saisi johtaa uuden EU-parlamentin avausistuntoa heinäkuun puolivälissä.

Tätä avausistuntoa on perinteisesti johtanut parlamentin vanhin meppi, ja on todennäköistä, että kesäkuussa 81 vuotta täyttävä Le Pen on kesäkuussa valittavan uuden parlamentin ikäpresidentti.

EU-parlamentin sosiaalidemokraattista ryhmää johtavan saksalaisen Martin Schulzin mielestä on sietämätön ajatus, että avausistuntoa johtaisi poliitikko, joka kiistää holokaustin eli juutalaisten joukkotuhoamisen tapahtuneen toisen
maailmansodan aikana. Schulz haluaakin muuttaa parlamentin sääntöjä tältä osin.

EU-parlamentin vihreiden johtaja, saksalainen (oikeasti ranskalainen, maansa rikoksen takia hylännyt) Daniel Cohn-Bendit pitää koko ikäpresidenttikäytäntöä vanhentuneena.

Meidän mielestämme avausistunnon puheenjohtajana pitäisi olla parlamentinnuorin edustaja. Ei Le Penin vuoksi, vaan siksi, että nuorin edustaja edustaatulevaisuutta

Eli suomeksi:

Nykyinen nomenklatura muuttaa härskisti sääntöjä – etenkin silloin kun säännöt eivät sovi sen tavoitteisiin. Tähän kun ynnätään vielä natsi/fasisti-kortin heiluttelu, vähemmistöjen nostaminen enemmistöjen yläpuolelle ja ehdottomuus vihervasemmiston ja seteliselkärankaisten oman asian suhteen, pääsemme tilanteeseen, että jäykkävasemmistolais-globaalikapitalistinen vuosi 1984 ei ole kovinkaan kaukana.

(Punaiseen Danyyn pitää suhtautua (kaikesta huolimatta) kaikella vakavuudella. Tämä virheiden nykyinen MEP on todellinen anarkomarkojen esi-isä.)

Tämä on – kaiken muun tuoreen uutistulvan sisällä – taas kerran osoitus siitä, että virheet ja sen ympärillä pyörivä loiskiehunta on kansanvallan pahin vastustaja koko Euroopassa.

Johdonmukainen jatko

Johdonmukaisena jatkona soraäänien hiljentämiselle ja oman valtansa pönkittämiselleen, ikioma nomenklaturamme on tullut siihen johtotulokseen, että tuomaria ei jatkossakaan voida panna viralta sen vuoksi, että hän on yksityiselämässään syyllistynyt vain sakolla rangaistavaan tekoon. Eduskunta on hylkäämässä hallituksen lainmuutosesityksen tältä osin.

Hallitus oli esittänyt, että tuomari voitaisiin panna viralta, jos hän on syyllistynyt tahalliseen rikokseen, josta rangaistus on ollut vähintään 60 päiväsakkoa. Eduskunnan lakivaliokunta ehdottaa, että tätä ei hyväksytä.

Tällä hetkellä tuomareiden viraltapanoa koskevat samat säännökset kuin muitakin virkamiehiä. Viraltapano on ehdoton, jos virkamies tuomitaan elinkautiseen. Pääsääntö se on silloin, kun tuomio on vähintään kaksi vuotta vankeutta.

Harkinnanvaraiseksi viraltapano muuttuu sitten, kun tuomio tahallisesta rikoksesta on alle kaksi vuotta vankeutta.

Hallituksen mielestä tuomarin syyllistyminen tahalliseen rikokseen yksityiselämässään voi osoittaa, että hän on sopimaton toimimaan tuomarina, vaikka rangaistus teosta olisikin lievä. Tästä tuli ehdotus 60 päiväsakon rajasta.

Ehdotukselle vastusti aiemmin eduskunnan perustuslakivaliokunta. Sen mielestä hallituksen perustelut eivät olleet riittävät. Myös ehdotettu 60 päiväsakon raja vaikutti sattumanvaraiselta.

Vai niin?

Minusta taas näyttää siltä, että hallitus on kiinnostunut lähinnä siitä, että tuomarit toimivat sen sylikoirina ja jakavat ns.oikeita tuomioita –  virkakelpoisuudesta ja virkamiehen nuhteettomuudesta paskaakaan välittämättä.  Sopivuus – ja etenkin poliittinen sellainen – saattaa olla oikeudenkäyttäjien mittari entistä enemmän tulevaisuudessa.

(Puhu tässä nyt sitten kansalaisyhteiskunnasta…)

Lainaan tähän loppuun veli Valkean muualle hyvin muotoilemaa tekstiä:

Valtion viehtymys tunnustuksiin, pahoitteluihin, anteeksipyyntöihin, selontekoihin, jne. voidaan selittää sillä, että valtio haluaa olla kaikkinäkevä ja kaikkitietävä.

Anteeksipyyntö ja/tai pahoittelu on valtiolle, vaikkakaan ei aukoton, ennuste tulevasta käyttäytymisestä, ja sopeutumisesta ja alistumisesta valtion valtaan.

Rangaistusten lieventyminen 1790-1810 välillä  ei johtunut humaanisuuden lisääntymisestä valistusajan seurauksena kuten väitetään, vaan tehokkaampien, erityisesti armeijasta opittujen johtamis- ja hallitsemismetodien soveltamisesta siviilielämään, sekä hiukan myöhemmin lisääntyneestä kansaan (populaatioon = numeroiksi ja tilastoiksi muuttunut kansa) kohdistuvasta tiedonkeruusta ja valvonnasta, sen käyttäytymisen tarkemmasta ymmärtämisestä ja erilaisten metodien aiheuttamista vaikutuksista siihen, jne. Lisäksi talousrakenteiden kehittyminen vaati aiempaa suurempaa kansalaisten toimintavapautta ja vallan täytyi siksi toimia toisella tavalla, kuin monimutkainen yhteistoimintakoneisto.

Aiemmin rankaiseminen oli ollut hallitsijan kosto, monessa suhteessa tuntemattoman ja arvaamattomasti käyttäytyvän kansan kovaotteista kurissapitämistä, nyt siitä on tullut tarkoin tunnetun populaation tarkoin säädeltyä ohjailemista haluttuihin suuntiin. Ennen kovimmat rangaistukset olivat mahdollisimman julkisia ja ne oli tarkoitettu saamaan aikaan voimakas psykologinen efekti, esim. kuolemanrangaistus kiduttamalla. Ne olivat monessa suhteessa tärkeimpiä rangaistuksia, hallitsijan osoitus hänen kyvystään päättää kansalaisten elämästä ja kuolemasta.

Nyt tärkeimpiä rangaistuksia ovat pienet ja pienehköt rangaistukset, joita on paljon. Ne on tarkoitettu ohjaamaan kansan enemmistöä, sen lainkuuliaisinta, tuottoisinta ja tärkeintä osaa tarkoin lasketuilla keskimääräisillä efekteillä. Vähemmän tärkeät kovimmat rangaistukset on jätetty kovimmille rikollisille, joilta ei voi odottaa tuottoa, jotka eivät pidä yhteiskuntaa pystyssä (päinvastoin), ja jotka eivät useimmiten muuta käytöstään, ainakaan ennen kohtuullista ikääntymistä. Heidät pyritään eristämään määräajoiksi muusta yhteiskunnasta, jotta heistä aiheutuva haitta minimoituu.

Kommunismi ja kansallissosialismi olivat suoraa seurausta yhteiskuntien humanisoitumisesta; kansojen muuttamisesta abstrakteiksi numeroiksi, populaatioiksi, dehumanisoiduiksi laskennallisiksi yksiköiksi; yhteiskuntien toiminnan muuttamisesta teollista koneistoa muistuttavaksi; ideasta ”ihmisosien” lähes täydellisestä korvattavuudesta ja vaihdettavuudesta (tabula rasa, kansainvälisyys/ universaalisuus, kosmopolitanismi, jne.); kaikkialle ulottuvasta valvonnasta ja ohjaamisesta; jne. Nykyisen ”humaanin” suomalaisen yhteiskunnan muuttuminen diktatuuriksi on luonnollinen ja mahdollinen kehityskulku, koska tämän muutoksen tarvitsemat elementit on sisäänrakennettu yhteiskuntaamme, ja nimenomaan sellaisiin käsitteisiin kuin ihmisoikeudet ja suvaitsevaisuus. Sanojen julkisen, retorisen ja tunnesisällön sijaan kannattaa tarkastella sanojen teknistä sisältöä, jotta näkee yhteiskunnan sellaisena kuin se on. (Lähde: Michel Foucault, eri vuosia)

– Men have dreamed of liberating machines. But there are no machines of freedom, by definition – Michel Foucault

Hyvää yötä kansalaisyhteiskunta…

Lähteet: Taloussanomat, KL, IL, HS, IS, STT,EIT, Valkea

 

Tuija Brax – eroa!

Koko ajan omituisemmaksi käyvä Tuija Braxin (virheet) hoitelema oikeusministeriön luotsaaminen on saanut tänään uuden virstanpylvään.

Tuskin viimeiset kunnallisvaalit olivat ohi, kun Brax jo puuhasteli – PerusSuomalaisten vaalivoiton pelästyttämänä – sensuurin ja väärin äänestettyjen kunnanvaltuutettujen kontrolloinnin parissa. Sittemmin hän joutui selittelemään agendaansa tämän kansanvaltaa halveksivan ehdotuksen vuoksi:

Oikeusministeriö alkaa kouluttaa kunnanvaltuustojen puheenjohtajia mahdollisten vihaa lietsovien puheiden varalta. Yhtenä syynä koulutustarpeeseen on perussuomalaisten rynnistys valtuustoihin.

Ja tuskin savu tuosta episodista on hälventynyt, kun Braxin luotsaaman oikeusministeriön väkisin läpi runttaama sähköinen äänestys. Tämän sähköisen äänestyksen kokeilu ajettiin läpi lukuisista asiantuntijoiden kielteisistä kommenteista huolimatta. Seurauksena oli se, että kaikkien äänestäneiden äänet eivät kirjautuneet. Sähköisesti annettuja ääniä katosi Kauniaisissa, Vihdissä ja Karkkilassa kaikkiaan 232 kappaletta.

Päivän Uusi Suomi kertoo, että oikeusministeriö myöntää virheensä kunnallisvaaleissa kokeillun sähköisen äänestyksen suhteen.

Ministeriö paljastaa, että jo testausvaiheessa huomattiin, että äänestäjälle saattaa jäädä virheellinen käsitys äänestyksen onnistumisesta, mikäli äänestyskortin poistaa laitteesta liian aikaisin. Asialle ei kuitenkaan tehty mitään.

Ministeriön sisäisen tarkastuksen päällikkö Riitta Laitinen selitti tiedotustilaisuudessa, että syynä ongeman unohtamiseen oli testaustulosten tavanomaista epämuodollisempi käsittelytapa.

Tässä alkaa syntymään sellainen kuva, että koko oikeusministeriötä johdetaan nykyisin – ei niinkään lakeihin ja asetuksiin perustuen – enemmänkin tavanomaista epämuodollisemmalla käsittelytavalla.

Kun virheet peräänkuuluttavat eurooppalaisia arvoja, avoimuutta, poliittista vastuuta ja eurooppalaista parlamentarismia, niin Braxille on avautunut historiallinen paikka kantaa poliittinen vastuu – ja erota.

Se – jos mikä – edustaisi parlamentarismin ja uskottavuuden kannalta toivottua – ja normaalista suomalaisesta poliittisesta käytännöstä edukseen poikkeavaa – tavanomaista epämuodollisempaa käsittelytapaa.

Lähteet: YLE, US