Tultuaan valituksi toiselle kaudelleen, erittäin pienellä äänierolla vastustajaansa Sauli Niinistöön verrattuna, Tasavallan presidentti Tarja Halonen ilmoitti haluavansa olla koko kansan presidentti – ymmärtäen myös niitä, jotka eivät äänestäneet häntä.
Sanahelinää vailla mitään pohjaa.
Eilinen Hyysärin Sunnuntai-osiossa julkaistu juttu paljastaa presidenttimme todelliset yksipuoliseen katseeseen juuttuneet vasemmistomilitantin kasvot – jälleen kerran.
Halonen ilmoitti Kallion lukiossa järjestetyssä vuoden 1918 tapahtumia käsitelleessä tilaisuudessa , että hän aikoo osallistua – istuvana presidenttinä – punavankien muistotilaisuuteen, mutta ei osallistu vapaussodan muistojuhlaan.
Koululla Halonen tuomitsi 1918 vankileirien tapahtumat, eikä hän hyväksy niiden vähättelyä.
Näköjään Halonen kuitenkin vähättelee aseelliseen kapinaan – laillista yhteiskuntajärjestystä vastaan – nousseiden murhamiesten ja ryöstäjien tekoja ja heidän uhriensa kärsimyksiä.
Haluaako Halonenkin – muidenkin yksisilmäisten uuspunikkien tavoin – repiä auki vuoden 1918 vaivalla umpeutuneet kansalliset haavat ja jakaa yhtenäisen kansan uudelleen kahtia?
Tässäpä meillä koko kansan presidentti – vai sanoisimme kuitenkin, että varsinaisesta reilukerhosta, päivää?
Päivitys 2138: Myös Pikkupoika kirjoittaa samasta aiheesta. Tutustukaa – suosittelen.
Kullervo Kalervonpoika 
22.04.2008 at 11:10 am
Ei ole Halonen koko kansan presidentti, ei edes puolen. Onni onnettomuudessa on tietysti se, ettei Halonen voi jatkaa enää tämän kauden jälkeen.
Kuinka paljon vahinkoa tuo muumimamma saa aikaan, jää arvattavaksi.
22.04.2008 at 4:37 pm
Halonen on ylivoimaisesti surkein presidentti, mitä Suomella on koskaan ollut. Mitä hyvää hän on muka saanut aikaan? Kansaa yhdistäväksi arvojohtajaksi hänestä ei kerta kaikkiaan ole.
23.04.2008 at 10:31 am
Tavja on tulevien sukupolvien kronikoissa se presidentti, jonka valtakaudella Suomi ajettiin alas tässä monikulttuurisuuskiimassa.
24.04.2008 at 2:35 am
Tarja Halonen, yksi hyvä ajatus. Eipä tuu mieleen…
24.04.2008 at 12:33 pm
Hyvä vastakommentti Halosen typeryyteen löytyy Lapin Kansasta:
”Kolumni:90/1918
22.04.
Seppo Räty
Satuin ostamaan Ilta-Sanomat 18.4. Lehden sisäsivuilla oli uutinen, jonka mukaan presidentti Tarja Halonen on lupautunut puhujaksi ja suojelijaksi Tammisaaren punavankileirin 90-vuotisjuhlatapahtumaan. Ohjelmaan kuuluu punalippukulkue joukkohaudoille jne.
Halosen lehdistöpäällikkö Eila Nevalainen on kiistänyt, että kyseessä olisi poliittinen kannanotto. Uskokoon ken tahtoo. Minä en, sattuneesta syystä.
Ihmettelen omia aikojani suomalaisten intoa järjestää – vieläkin – väritteisiä tapahtumia vapaussodasta joka samalla oli sisällissota. Eikö jo riittäisi?
Että miksikö kirjoitin vapaussota? Venäjän vallasta vapautumisestahan kuitenkin oli kysymys. Ei sen pitäisi olla kenellekään epäselvää. Ei itsenäinen Suomi syntynyt pelkillä julistuksilla ja tunnustuksilla.
Sisällissota syntyi koska ei oltu yhtä mieltä siitä minkä värisen ideologian mukaan maassa elettäisiin ja kenelle valta kuuluisi.
On tullut tavaksi esittää Pohjanmaan venäläisten varuskuntien aseistariisunta sodan aluksi.
Se ei pidä paikkaansa, koska jo muutamia päiviä aikaisemmin oli aseellinen toiminta alkanut Karjalassa punakaartin hyökättyä Viipurissa Pietisen kenkätehtaalla olevalle suojeluskunnan asevarastolle. Karjalan suojeluskunnat suorittivat tuolloin liikekannallepanon. Tarkoituksena oli saada kokoon 2000-2500 miestä, mutta toisin kävi – sotaan lähtijöitä oli vain noin 650.
Ei heidän päätään kuitenkaan palellut: he hyökkäsivät Viipuriin ja valtasivat rautatieaseman. Temppu oli uskomattoman röyhkeä – kaupungissa kun oli 10 000 miehen venäläinen varuskunta ja punakaartinkin vahvuus laskettiin tuhansissa. Ylivoima pakotti valkoisen taisteluosaston ulos kaupungista. Joukko marssi Viipurinlahdella olevaan Venäjänsaareen miettimään seuraavaa siirtoa. Saareen ei voinut jäädä koska ympärillä oli vain vihollisia.
Suojeluskuntaosasto yritti murtautua Viipurin-Pietarin radan poikki Säiniöllä, mutta epäonnistui ja joutui vetäytymään. Seuraava yritys tehtiin Kämärällä ja paikalle osuneen punaisten junan vuoksi tapeltiinkin todella rajusti; läpi päästiin mutta se maksoi verta enemmän kuin oltiin osattu odottaa – kumpikin puoli kun oli tarpeeksi vimmoissaan, valkoiset lisäksi pakkotilanteessa: oli päästävä omille linjoille Antreaan.
Se onnistui ja rintama asettui joksikin aikaa Vuoksen tienoille.
Viime päivinä on muisteltu Tampereen valtausta, kuka mitenkin. Taistelua pidetään sodan ratkaisuoperaationa, vaikka paljon tekemistä vielä jäikin. Punaisten rintaman läntinen siipi oli lyöty rikki, mutta itäinen piti vielä puoliaan ja rautatieyhteys Pietariin oli avoin. Valkoisen armeijan oli siksi käytävä hyökkäykseen jolla tämä huoltoreitti katkaistaisiin ja niin tehtiin. Saksalaisen eversti Eduard Ausfeldin komentoon annettiin toistakymmentä pataljoonaa käsittävä taisteluosasto jossa alempina komentajina toimivat ratsumestari Georg Elfvengren ja kapteeni Karl-Lennart Oesch.
Tarkoituksena oli vallata Rautu ja siirtyä sen jälkeen länteen katkaisemaan toinen ratayhteys, Pietarin-Viipurin rata. Venäläiset ymmärsivät tilanteen ja Rautuun lähti noin 800 miestä, ennestään oli alueella (Rautu-Raasuli) 2700 venäläistä ja noin 900 suomalaista punaista. Lisänä oli vuoritykkipatteri, kaksi lentokonetta ja satakunta konekiväärimiestä. Elfvengren syyllistyi harkitsemattomiin hyökkäysliikkeisiin, tavoitteita ei saavutettu ja tappiot nousivat lähes sietämättömiksi.
Viimein vastustaja onnistuttiin saartamaan ja sen oli pakko yrittää murtautua ulos. Sitä oli osattu odottaa ja lumessa tarpova tiheä ihmisjoukko joutui kahden hyvin sijoitetun konekiväärin ristituleen. Paikalta laskettiin myöhemmin yli 400 ruumista. Samaan määrään päädyttiin Raudun asemalla. Pietariin selvisi vain noin 300 venäläistä ja punakaartilaista.
Terijoen punakaartia johti Heikki Kaljunen, entinen satulaseppä. Hän oli kuulu julmuudestaan ja harrastamastaan terrorista, aseettomien ja vankien murhaamisesta. Punapäällikkönä hän oli komeiluun taipuva: ratsu alla, miekka ja Mauser-pistooli vyöllä, kiikari kaulassa ja korkea valkoinen turkislakki päässä. Kaartilaisten johtajana hän oli kiihkomielinen ja niinpä punaiset puolustivat rautatietä tiukasti.
Se ei kuitenkaan auttanut. Ausfeldin joukot työntyivät väkisinkin länteen ja miehittivät radan yli 40 kilometrin matkalta.
Kaljusen viimeisenä ideana oli räjäyttää Terijoen asema ennen Pietariin pakenemista, mutta muuan asemamies ehti tehdä jo viritetyn panostuksen vaarattomaksi. Kaljunen toimi sittemmin erilaisissa tehtävissä Neuvostoliitossa kunnes katosi Stalinin Gulagiin. Suomessa häntä ei ole tiettävästi suuremmin muisteltu eikä ainakaan kaivattu.
Miksi kirjoittaa tästä rintamasta? Miksi en kirjoita mitä muualla tapahtui?
Sattui vain niin, että minun on pitänyt ja pitää kai edelleenkin yrittää ymmärtää, vaikka en voi koskaan hyväksyä.
Raudun taistelut olivat katkerat ja veriset myös valkoisten puolella ja todennäköisesti Terijoen valtaajat olivat tappioiden ja Kaljusen tekosien vuoksi raivoissaan ja niin sanotun taisteluhulluuden vallassa.
Niinpä paikkakunnalla pantiin toimeen pikaisia oikeudenkäyntejä ja nopeita teloituksia eikä väliä ilmeisesti ollut järin paljon sillä, oliko kiväärinpiippujen eteen joutunut syyllinen vai ei. Niin ammuttiin monta viatontakin, heidän joukossaan asemamies Antti Veijalainen. Väärän ilmiannon perusteella hänestä tehtiin ”kiihottaja”.
No, tiettävästi hän oli sosiaalidemokraatti, kuului Rautatieläisten liittoon ja joutui Kaljusen käskystä kanniskelemaan kivääriä työmaallaan. Sikäli kun muita piirteitä on jäänyt, ei hän kuulunut punakaartiinkaan. Joku perimätieto kertoo, että hänellä olisi ollut (perintönä?) kaksi taloakin. Siinä vaiheessa hänellä oli neljä lasta ja vaimo, viides lapsi tulollaan.
Hänen esikoisensa, tytär, oli sittemmin minun äitini. Äidinisäni kuoli valkoisten murhaamana 2. tai 3. toukokuuta 1918 Terijoella. En tiedä löytyikö hänen hautansa koskaan – ja hieman yli kaksikymmentä vuotta hänen kuolemastaan Terijoen ryösti Suomelta kommunistinen suurvalta kyynisesti ja täysin tekaistuin syin.
Ainoa muisto äidinpuoleisesta isoisästä on vanha perhevalokuva ehkä vuoden 1909 tienoilta. Siinä kaksi sievästi puettua pikkutyttöä katselee totisina kameran suuntaan, toinen äitinsä sylistä. Oikealla istuu vaaleatukkainen, hyvin tyynen näköinen siististi pukeutunut mies.
On oikein muistaa kaatuneita toukokuun 18. päivänä. Se saisi olla kaikkien yhteinen juhla – ilman poliittisia tunnuksia puoleen tai toiseen. ”
http://www.lapinkansa.fi/a/2008/04/22/5193381.shtml
24.04.2008 at 12:35 pm
Paskanärhi:
Hyvä kirjoitus, todellakin. Tähän samaan juttuun viittasi pari muuta kirjoittajaa tuolla toisessa 1918 tapahtumia käsittelevän kirjoitukseni kommenttiosiolla.
Kiitos joka tapauksessa.
Kullervo
29.04.2008 at 4:00 pm
Halonen tekee myyräntyötä jakamalla Suomen kansan kahtia. Tällä teollaan Halonen lisäsi juopaa ns. punaisten ja valkoisten ”kannattajien” välillä. Presidentin tulisi yrittää saada kansa yhteen ja antamaan anteeksi.
Nyt hän vain vahvistaa vihanpitoa ja yllyttää punaisten jälkeläisiä vihaan, samalla oikeuttaen heidän yksipuolisen ja kaunaisen näkökantansa.
Presidentti kyllä tuntee historiaa ja tietää hyvin, että punaiset demokratian vastustajat aloittivat koko sopan.
Punaisten toimet hyväksymällä hän osoittaa hyväksyvänsä anarkian ja demokratian vastustamisen väkivallalla.
05.04.2011 at 2:25 pm
Lokakuun lopussa 1915 lähti suomalainen lähetystö Tukholmaan: senaattori Otto Stenroth, Samuli Sario, A. H. Saastamoinen ja Axel Lille. Aaro Pakaslahti kertoo tästä teoksessaan Suomen politiikka maailmansodassa. Ruotsin valtakunnanmarsalkka kreivi Douglas vaati Suomelta Pohjois-Suomea (Kemijoki rajaksi) ja tarjosi korvaukseksi ”niin suuren osan Venäjän Karjalaa kuin se haluaisi.”
Suomalaisten lähetystö ei kuitenkaan halunnut luovuttaa Pohjois-Suomea, mitä Ruotsi yritti anastaa vielä 1918.
lyyxem.freehostia.com/teljo.htm
Presidentti Relander kaatui ruotsalaismielisyyteensä kuusi vuotta sitten [1931]. Olin mukana siinä kokouksessa, jossa maalaisliitto päätti olla asettamatta presidentti Relanderia uudelleen presidenttiehdokkaaksi. Ja se tapahtui juuri hänen ruotsalaisystävällisen politiikkansa takia.
Presidentti Svinhufvud ei kaatunut yksin ruotsalaisystävälliseen politiikkaansa, mutta se kuitenkin hyvin oleellisesti edisti hänen kukistumistaan.
– Veikko Heiskanen, kansanedustaja (ml), professori
lyyxem.freehostia.com/1930.htm
Vuonna 1905 yleistä äänioikeutta vastusti Huusis-lehti. Linkissä Tuulispään pilapiirros.
Piikkilangalla aidattu koulu Espoossa talvella 1908
Vähävaraisten torpparien ja muonamiehien ponnistuksilla syntyi Luukkaan eli Luukin kansakoulu vuonna 1906. Jouluna 1907 C.G. Avellan teetti koulurakennuksen ympärille piikkilanka-aidan sekä karkoitti kevätlukukauden alussa kouluun pyrkivät lapset pois.
http://suomenmaa.bravehost.com/