Eilinen TV2:n järjestämä Suuri Pakkoruotsikeskustelu oli aivan odotetusti samanlainen rimanalitus kuin edellinen Suuri Homokeskustelukin.
Etenkin pakkoruotsin puolustajat edustivat lähinnä huutoa, päälle puhumista, käsittämätöntä älämölöä, huonoa käytöstä, vastapuolen kuuntelemattomuutta ja omien etujen vastaista toimintaa – sekä tietysti pakkoa.
Samaa kyvyttömyyttä dialogiin oli toki myös toisella puolella aitaa. Positiivisena valonpilkkuna tässä keskustelussa loisti Suomalaisuuden liiton puheenjohtaja Sampo Terho.
Se mikä tästä hajottavasta ja tarpeettomasta sirkusesityksestä jäi päällimmäisenä mieleen, on entisestään vahvistunut tunne siitä, että pakkoruotsin tähän mennessä kiistattomat saavutukset ovat helvetinmoinen vastarinta pakkoa vastaan ja sellainen jänä juttu, että juuri kukaan äidinkieleltään suomenkielinen ei opi tässä pakossa sellaista ruotsia jota voisi käyttää edes arkipäiväiseen asioimiseen.
Toissijaiset vaikutukset ovat järjetön kielenopetuksen resurssien haaskaus sekä suomalaista ruotsinkielisyyttä vastaan (vastoin tarkoitusperiä) kääntyvä enemmistön pakottaminen marginaalisen vähemmistökielen opiskeluun.
Suomenruotsalaisuus ja ruotsin kieli Suomessa ovat suurimmat häviäjät tässä touhussa.
Jk. Björn Månsson, Ruotsalaisen eduskuntaryhmän pääsihteeri, esitti muuten tuossa keskustelussa mielipiteensä ns. kansainvälisellä kielellä (joka ei jättänyt viestin sisältöä mitenkään arvailun varaan):
01.12.2010 at 2:41 pm
Juuri noin. Pakottamalla ei tule kuin kusipäisiä mukuloita. Ja kaupan päälle ruukinmatruuna on itsekin puolihurri.
01.12.2010 at 7:56 pm
Itse herkuttelin ajatuksella että olisi yhdessä käsitelty homo ja pakkoruotsi asiat. Millainen kirppusirkus siitä olisi tullut? Olisi samalla säästynyt niitä vähiä resussejakin.
02.12.2010 at 8:07 pm
Pakkoruotsista keskustelu oli todella säälittävää katseltavaa. Kannattajat eivät uskalla sanoa suoraan, että kyse on ainoastaan ruotsinkielisten etujen turvaamisesta.
Ruotsinkielisistä ruotsinmielisiin ja Ruotsin valtakunnan (tai pitäisikö EU-protektoraatin) uusi perustuslaki on karmaisevaa luettavaa. Asiaa ei tietenkään ole paljoa uutisoitu, vaikka se katastrofaalinen teko.
Lyhyesti: pakko-EU, pakko-monikulttuuri ja kansalaisuus ei merkitse oikein mitään. Toivoisin todella, että joku kriittisen linjan luettu bloggari tekisi tästä jutun, jotta sana leviää Suomessa.
02.12.2010 at 10:46 pm
Tässähän minä kerroin sen, mitä koko juttu on todellisuudessa. Ja on tuohon asiaan puututtu aikaisemminkin täällä.
Nyt pitää kuitenkin muistaa se, että RKP:n edut eivät ole samoja kuin ruotsinkielisen väestön edut Suomessa. Kuten tuossa kirjoituksessani totesin, pakkoruotsi on parhaimmillaan hyödytöntä varojen haaskaamista ja pahimmillaan ruotsinkielisen väestön etujen vastaista. Ei pakkoruotsilla eikä nykyisellä ilmoitukseen perustuvalla äidinkielikikkailulla paranneta koko ajan kuihtuvan vähemmistön todellisuutta.
Ruotsin perustuslaista olen samaa täysin mieltä kanssasi – mutta se taas on ruotsalaisten asia. Kuten ruotsalainen maahanmuuttokin.
03.12.2010 at 5:21 pm
Kuvaavaa pakkoruotsista keskustelussa oli se, että järkevimmät ruotsinkielisten kommentit esitti ”suomalaisten puolella” istuva suomenruotsalainen.
03.12.2010 at 6:03 pm
Totta. Vähän niin kuin täälläkin?