Päivän Hyysäri palaa rakkaaseen romanialaiskerjäläisiin liittyvään ikiteemaansa.

Helsingin kaupungin ja Helsingin Diakonissalaitoksen Rom po drom – Romanit tiellä -projektissa työskentelevä työpari – Tuomo Leinonen ja Marjatta Vesalainen – on haastatellut liki kahtasataa Helsingissä majailevaa kiertolaista.

Työryhmä tutkii

Se mitä on tähän mennessä tuolle työryhmälle (kerjäläisten itsensä kertomana) on selvinnyt:

* Nämä kerjäläiset oleskelevat Suomessa kerrallaan keskimäärin kuusi kuukautta.
* Suurin osa heistä kerjää Helsingin keskustassa joka päivä yhdeksästä viiteen.
* Päivän tuotto vaihtelee kymmenen ja viidentoista euron välillä.
* Valtaosa Helsingin keskustan kerjäläisistä on romanialaisia, muutamat ovat Bulgariasta.
* Suomessa pisimpään viipyvät ovat yleensä kotoisin Bacaun, Gorjin tai Alban lääneistä Romaniasta.
* Nuorin tavattu kiertolainen oli kaksivuotias, vanhin jo vanhus. Suurin osa kiertolaisista on miehiä.
* Kiertolaisryhmät – tai mustalaiset, kuten he itseään kutsuvat – olivat tulleet Suomeen leveämmän leivän perässä.
* Suomesta ei tiedetä etukäteen muuta kuin se, että se sijaitsee ”ulkomailla”.
* Osa romanialaisista luuli tai luulee Suomea kuningaskunnaksi.
* Työryhmä ei havainnut merkkejä laajemmin johdetusta toiminnasta.
* Myöskään pakotettua kerjäämistä ei havaittu, vaikka naiset ovatkin tiukasti miesten käskynalaisia.
* Romanikulttuuri ei salli prostituutiota.

Uskokoon kuka haluaa ja mitä haluaa – olen osittain aika skeptinen kerrotun todellisuuspohjan kanssa. Ei sovi unohtaa, että poliisi kertoi auton keräilevän kolehteja ja huoltavan kerjäläisiä. Eikä sitä, että – edelleen poliisin kertomana – Katajanokalta löytyi näiden kerjäläisten käyttämä rekvisiittavarasto.

Kerjääminen ja lapsen etu

Työryhmä ilmaisee myös huolensa kiertolaislasten kohtalosta. Kerjäläisten ja katusoittajien lasten koulunkäynti kärsii vanhempien jatkuvan poissaolon tai muuttamisen takia.

Tässä on varmaan oikea huolen paikka. Mutta mitä tehdä?

Kerjäläiskulttuuriin paikoilleen asettuminen ei oikein – tämänkään tutkimuksen mukaan – kuulu. Vaeltaminen maasta toiseen ei taida oikein antaa pohjaa koulunkäynnille tai edes yhden kielen kunnolliselle oppimiselle.

Ja kun lapsella ei ole edes mahdollisuutta hannkia ja saada kunnollista luku- ja kirjoitustaitoa, hänen on vaikea oppia edes ammattia. Ja jos oma kulttuuri pohjautuu kiertämiseen ja jo lapsena tapahtuvaan kerjäämiseen, lasten kokonaisetu on pahasti vinoutunut.

Minusta asiaa olisi syytä tarkastella myös tästä suunnasta – onko tällainen ns. alkuperäiskulttuuri sovitettavissa eurooppalaiseen ihmioikeuskäsitykseen?

Kerjäläisten tukeminen

Leinosen ja Vesalaisen mielestä kerjäläisille pitäisi antaa materiaalista tukea vain harkiten.

Tästä olen samaa mieltä. Jos jokin kulttuuri perustuu elannon hankkimiseen ilman työntekoa, se pyrkii myös hyödyntämään kaikki saamansa subventiot – jotka puolestaan vähentävät (yleistäen) halua minkäänlaiseen työntekoon.

Näin oravanpyörä on valmis.

Toisaalta, minulle tulee hieman epätodellinen olo, kun sama parivaljakko toteaa seuraavaksi:

Työlle on asetettava tavoitteeksi kerjäävien ja suomalaisten välisen yhdentymisen tukeminen sekä sosiaalisen eriarvoisuuden vähentäminen.

Jos he eivät pärjää kotimaassaan ja lähempänä omaa kulttuuriaan olevassa ympäristössä, miten he voivat pärjätä aivan toisella planeetalla sijaitsevassa Suomessa? Etenkin kun heidän kulttuurinsa perustuu kiertämiseen ja kerjäämiseen ja suomalainen kulttuuri vahvasti paikallaanolemiseen ja luterilaiseen työmoraaliin.

Eiköhän näitä ihmisiä pystytä parhaiten auttamaan heidän omassa kotimaassaan? Minun nähdäkseni ongelmien ratkominen niiden synty-ympäristössä on huomattavasti tehokkaampaa, kuin niiden levittäminen pitkin Eurooppaa.

Asiassa nousee vastakkain kaksi keskenään kovin ristiriidassa olevaa tavoitetta – sallitaanko kerjäämiseen ja kiertämiseen perustuva kulttuuri nykyisessä Euroopassa vai olisiko (jo pelkästään lasten tulevaisuuden ja kokonaisedunkin vuoksi) syytä rajoittaa tämän tyyppistä ( tämä ei siis ole luonteeltaan työvoiman vapaata liikkumista ) toimintaa rajojen yli.

Olisiko todellakin parempi auttaa näitä kiertolaisia omassa maassaan? Auttaa heitä sivistymään, juurtumaan ja hankkimaan itselleen todellisen, oikean elinkeinon ammatin kautta? Onko tällaisen toiminnan salliminen – jopa tukeminen – lopulta kenenkään etujen mukaista?

Huutava työvoimapula ja valtion runsaskätiset avustukset

Työryhmän mukaan moni saapuu Suomeen, koska on kuullut tuttaviltaan rikkaasta valtiosta ja anteliaista asukkaista. Harhatietoa levitetään muun muassa internetissä. Siellä on romaniankielisiä sivustoja, joissa kerrotaan tietoa Suomen huutavasta työvoimapulasta ja valtion runsaskätisistä avustuksista.

Samaan aikaan, eräät piirit hyysäävät asiaa ja muutamat vihervasemmistolaiset poliitikot ovat valmiita ottamaan nämä kiertolaiset suomalaisen sosiaaliturvan piiriin. Puhumattakaan ministereistä, jotka laman saavuttua huutavan työvoimapula(kupla)a julkisuudessa.

Sanoisin, että aika edesvastuutonta menoa – jopa kukkahattuväeltä.

Edelleen – samaan aikaan, tämä kukkahattuväki on unohtanut näköjään todellisuuden.

Suomessa on 650000 köyhyysrajan alapuolella elävää kantasuomalaista. Lisäksi – virallisesta humppukista huolimatta – maassamme on edelleen yli 200 000 työtöntä. Näitä (eläviä ja tuntevia ihmisiä) on piiloteltu tilastoihin, höpö-höpökursseille, sairauslomille, työkyvyttömyyseläkkeille ja ties mihin muuhun tilastoihin. Asunnottomuus on pääkaupunkiseudulla arkipäivää tuhansille ihmisille. Julkinen terveydenhoito on konkurssikypsä ja tehoton. Mielenterveydenhoidosta eivoida kai edes käytännössä puhua. Lapset, yksinhuoltajat, vanhukset, köyhät – jopa varakkaat, mutta ylityöllistetyt ja yksinäiset ihmiset – voivat pahoin.

Poliitikkojen lisäksi myös ammattiyhdistysliike ja vasemmisto kokonaisuudessaan on unohtanut työttömät ja keskittyy duunariammateissa säilyneen ylemmän keskiluokan hyvinvoinnin lisäämiseen – pätkätyökin kuuluu muille kuin tovereille. Vuoden 2008 alussa Asiakastiedon rekisterissä oli 309 000 maksuhäiriömerkinnän saanutta, eikä luvussa vielä näkynyt tuore pikavippibuumi.

Toimeentulotuki, kansaneläke ja työttömän perusturva ovat pysyneet pitkään samalla – noin 500 euroa kuukaudessa – tasolla. Toimeentulotuen perusosa vaatisi 35 prosentin korotuksen, jotta sen ostovoima saataisiin samalle tasolle kuin vuonna 1994.

Kuitenkin – jälleen samaan aikaan – vuonna 2008 pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottotoiminnan kulut olivat 60 miljoonaa euroa ja vuonna 2009 nämä samat kulut kasvavat 92 miljoonaan euroon.(Kiitos lukijalle vinkistä)

Näihin kyllä riittää Suomessa nykyään rahaa ja mielenkiintoa.

Lähteet: Tilastokeskus, HS, Ylioppilaslehti, STT

Jk. Lisää suomalaisesta todellisuudesta – ajoittain paljonkin parjaamani – Ylioppilaslehden julkaisemassa ja Antti Järven kirjoittamassa ansiokkaassa jutussa.


Site Meter

Mainokset