Olen ajoittain viitannut työmarkkinatuella vallankumousta tekeviin yhteiskuntamme jäseniin. Näitä aikaisempia kirjoituksiani voitte käydä lukemassa esimerkiksi täällä, täällä, täällä, täällä ja täällä. Muihin asiaan liittyviin teksteihin löydätte linkit noista kirjoituksistani.

Nämä – yhteiskunnan kannalta aika tarpeettomat ja haitalliset – ihmiset ovat yrittäneet aloittaa vastaiskuaan. Sekin on valunut – eikä mitenkään yllättäen – talonvaltausten tapaan tyhjiin.

Eräs tunnettu anarkisti päästeli tällaista tekstiä käräjäoikeudelle – päätettyään ryhtyä oppiensa mukaan myös totaalikieltäytyjäksi:

Herra puheenjohtaja,

minut on kutsuttu tänne Helsingin käräjäoikeuteen 11.8.2004 sanomaan sanottavani muuntorangaistusasiassa, jossa sakkoja, jotka on määrätty minulle kutsunnoista 23.11.1998 ja 26.11.2001 poisjäännin takia muunnetaan vankeusrangaistukseksi.

Maailmankatsomukseltani olen anarkisti, ja pidän valtiota rakenteellisen väkivallan keskittymänä joka on hävitettävä – näin ollen luonnollisesti vastustan myös kaikkia armeijoita ja niiden lieveilmiöitä, kuten kutsuntoja joissa en käy. Syksystä 1997 lähtien minut on määrätty saapumaan kutsuntoihin 17 kertaa, viimeksi jätin kutsunnat väliin viime maanantaina 9.8.2004.

Viimeiset seitsemän vuotta valtiovalta on jatkuvasti vainonnut minua kutsuntojen vastaisen vakaumukseni vuoksi. Olen ollut miltei keskeytyksettä etsintäkuulutettuna; minulle toistuvasti määrättyjä sakkoja en ole koskaan maksanut, enkä tule maksamaan. Voitte määrätä minut minkälaiseen vankeusrangaistukseen vain haluatte, mutta vakuutan ettei kansainvälinen anarkistiliike jää välinpitämättömäksi tämän vuosikausia jatkuneen vainon edessä.

Jos tuomitsette minut vankeusrangaistukseen, tuhoamme Suomen valtion. Anarkisteina vastustamme kaikkia auktoriteetteja ja valtioita, joten voimme aloittaa tuhoamisen Suomesta. Antiautoritäärisen liikkeen jatkuvat hyökkäykset Yhdysvaltoja vastaan ovat paitsi hieman banaaleja, myös strategisesti lyhytnäköisiä – miksi aloittaa valtioiden tuhoaminen kaikista voimakkaimmasta? Suomi on varmasti helpompi tuhota, ja vaikka eristetty vallankumous ei voi selvitä, tarjoaa vapaudenhenkisen kommunismin väliaikainen toteuttaminen Suomessa mahdollisuuden harjoittaa 30-luvun Espanjan anarkosyndikalistien sanojen mukaisesti ”vallankumouksellista jumppaa”, jossa työväenluokka harjaantuu tulevan maailmanvallankumouksen haasteisiin. Tästä lähtien poltammeennen kaikkea Suomen lippuja.

Olemme valmiita iskemään Suomen talousjärjestelmän heikoimpaan linkkiin – huonolaatuisista matkapuhelimistaan kuuluisaan Nokia-konserniin, joka on avainasemassa valheellisen suomalaisen yhteiskuntarauha-illuusion ylläpitämisessä. 50 000 anarkistia joka puolella maailmaa on valmis varastamaan uunituoreita Nokian matkapuhelimia, näin voimme halutessamme nopeasti romuttaa Nokian vakavaraisuuden ja saada Helsingin pörssin ja koko Suomen talousjärjestelmän syöksykierteeseen. Nokian huolellisesti brändätyt matkapuhelimet, jotka ovat päältä siloiteltuja mutta arkikäytössä leviävät nopeasti käsiin, symboloivat koko suomalaisen demarijärjestelmän mädännäisyyttä.

Herra puheenjohtaja, en pyydä teiltä yhtään mitään.

Olen tehnyt valintani, mikä on teidän valintanne?

Sama sälli on muuten todennut myös näin:

En vastusta väkivaltaa aina ja kaikkialla. Mielestäni vapauden ja tasa-arvon puolustaminen tarpeen vaatiessa väkivalloin on jokaisen ihmisen oikeus ja velvollisuus. Mutta valtio tarkoittaa väkivallan monopolia, hallitsevan luokan yksinoikeutta ratkaista moraaliset kysymykset väkivallan oikeutuksesta.

Tällaisia mussukoita me kasvatamme yhteiskuntaamme. Hänen näkemyksensä vapaudesta ja tasa-arvosta ovat lähinnä paradoksi.

Tälle kaverille on tähän mennessä kelvannut suomalaisen kansallisvaltion tarjoama turva, hyvinvointi, terveydenhoito, koulutus ja sosiaalipalvelut. Vastikkeeksi hän ei ole valmis suorittamaan yhteiskunnan tarjoamaa etuoikeutta – oikeutta varusmies- tai siviilipalveluun. Tuo palvelu on nimen omaan etuoikeus. Se on miehille sallittu etuoikeus maksaa edes – hyvinkin vaatimaton – osa takaisin kaikesta siitä hyvästä mitä on saanut Suomen kansalaisena.

Kuitenkin – ja kaikesta huolimatta – hän haluaa purra syöttävää ja hoitavaa kättä. Hän haluaa tuhota kaiken sen, minkä hän itse on saanut – sallimatta sitä edes nuoremmille samaa kieltä, kulttuuria ja kansallisuutta edustaville ihmisille.

Aika itsekästä.

Lisäksi tietty ylimielisyys ja suuruudenhulluus paistavat läpi tästä varsin älyttömästä kommentista. Hän on valmis rakentamaan vallankumoustaan hyvinvointivaltiomme hoivissa ja työmarkkinatuella.

Voi hellandudelis…

Mihin me tarvitsemme tällaisia kansalaisia?

Emme mihinkään. Tämä hyvin syötetty ja viimmeisen päälle puettu pikku anarkiaa larppaava pseudovallankumouksellisemme voisi oikeastaan näyttää esimerkkiä – luopua niin gauhiast vihaamastaan Suomen kansalaisuudestaan ja painua huitsintuuttiin – vaikka Goalle pössyttelemään. Ja nimen omaan omin rahoin ja varoin.

Olisin henkilökohtaisesti valmis ottamaan hänen tilalleen kansaamme ja maahamme integroitumishaluisen maahanmuuttajan.

Me emme tee mitään näillä kitisevillä ja kiittämättömillä – todellisuudessa juurettomilla ja henkisesti keskenkasvuisilla – pellevallankumouksellisilla.

Näkemiin – ja hyvästi.

Jk. Ja Anttiseni, kuten jo muualla totesit; kaikki on tallessa.

Site Meter