Irlanti on hyväksynyt pitkän vastarinnan jälkeen EU:n oligarkkien hallitsemaksi liittovaltioksi lähitulevaisuudessa muuttavan ns. Lissabonin sopimuksen. Dublinin linnassa tänään illansuussa julistettu tulos kertoi, että peräti 67,1 prosenttia irlantilaisista äänesti sopimuksen puolesta – väsytyksen, uhkailun, kiristyksen ja painostuksen jälkeen.
Meiltä suomalaisilta ei edes kysytty asiaa, vaan hallitus väänsi asian haluamaansa muotoon eduskunnassa – vastoin Suomen perustuslakia ja kansan enemmistön tahtoa.
Juuri tuon tiedossa olleen enemmistön kannan vuoksi, omat oligarkkimme eivät uskaltaneet järjestää edes neuvoa-antavaa kansanäänestystä.
”Tämä on hyvä päivä Irlannille ja Euroopalle”, Irlannin pääministeri Brian Cowen julisti neuvoa-antavaa kansanäänestystäijo iltapäivällä
– ja jätti sanomatta, että tämä on todellisuudessa hirveä päivä irlantilaisille ja eurooppalaisille – puhumattakaan eurooppalaisesta kansanvallasta.
Myös nykyisen EU:n puheenjohtajamaan Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt jatkoi samaa ennalta sovittua poliittista jargonia luonnehtimalla Irlannin äänestystulosta ”tärkeäksi voitoksi Irlannille – ja Euroopalle.”
– ja jätti myös sanomatta sen, että tämä on todellisuudessa hirveä päivä irlantilaisille ja eurooppalaisille – puhumattakaan eurooppalaisesta kansanvallasta.
”On enää lyhyen ajan kysymys, kun voimme lopultakin saada entistä paremman eurooppalaisen yhteistyön”
Bildt sanoi myös.
Bildtin lausumaa on syytä tarkastella lähemmin. Hänen tarkoittamansa parempi eurooppalainen yhteistyö tarkoittaa kansanvaltaisuudesta luopumista, paikallisen päätöksenteon alistamista keskushallinnolle, pienen oligarkkien joukon valtaan päästämistä, kansallisesta päätöksenteko-oikeudesta luopumista ja kaiken demokratian pyhimpien arvojen lokaan vetämistä.
EU:n komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso selitti omasta puolestaan, että Irlannin selvä äänestystulos kertoo siitä, että eurooppalainen projekti saa kansalaisten tuen, jos sitä vain jaksetaan selittää.
Tämä tarkoittaa selkokielellä sitä, että jos kansa ei suostu alistumaan päättäjien tahtoon, se joko väsytetään tai sen mielipide ohitetaan täydellisesti (kuten Suomessa on tapahtunut).
Nämä nykyiset liittovaltio-oligarkit ovat suora ja selvä Neuvostoliitossa vallinneen tyrannian henkinen perillinen – eivät ehkä vielä tässä vaiheessa (tai milloinkaan) aivan yhtä suora ja brutaali terrorissaan kuin NL oli KGB:n ja Vankileirien saariston muodossa, mutta nykyaikaisella tavalla varmasti vielä huomattavasti edeltäjiään ja esikuviaan tehokkaampi – esimerkiksi tietotekniikkaa hallitusti käyttävä – todellinen tulevaisuuden orwellilainen isoveli.
Lissabonin sopimus on nyt hyväksytty kaikissa EU-maissa joko parlamentissa tai kansanäänestyksessä. Tämä kertoo myös omaa karua kieltään parlamentarismin eurooppalaisesta konkurssista.
Suomalaisen ei tarvitse kuin katsoa sanaa ”Karto” ja miettiä sitä kuinka monta adressia, surunvalittelua ja onnentoivotusta hän onkaan vilpittömässä mielessä lähettänyt – ja tukenut samalla keskustalaista korruptiota.
Eikä keskusta ole ainoa, koko parlamentaarinen järjestelmämme on vaalirahoituksen jälkeen sotkenut ihan itsensä mustavetiseen suomalaiseen aapasuohon.
Jos EU:ssa (tai edes Suomessa) noudatettaisiin todellista kansanvaltaa – eli suoraa demokratiaa – tällaista valtiosopimusta ei olisi koskaan tehty- ratifioinnista puhumattakaan.
Paneurooppalainen hyvinvointi, vapaa markkinatalous ja turvallisuus on näyttänyt tässä sopimuksessa todelliset januksenkasvonsa – kaiken tuon hintana on kansanvallasta luopuminen ja askel askeleelta siirtyminen pienen poliittisen yläluokan hallitsemaan (muitakin ihmisoikeuksia kuin sananvapautta polkevaan) tyranniaan.
Eurooppalaisilla on vielä kaksi teoreettista mahdollisuutta kaataa tämä hirvittävin vuonna 1939 solmitun Molotov-Ribbentrop-sopimuksen jälkeen tehty valtiosopimus (Lissabonin sopimuksen lisäpöytäkirjaa ei ole vielä julkaitu). Ne mahdollisuudet ovat siinä, että tämän sopimuksen ratifiointiprosessi on kesken vielä Puolassa ja Tsekissä.
Käytännössä sopimuksen voimaantulon esteenä on enää Tsekki, jonka EU-skeptinen presidentti Vaclav Klaus on viivytellyt allekirjoitustaan. Tsekissä sopimusta syynää myös perustuslaillinen tuomioistuin.
Tällä Lissabonin sopimuksella saattaa olla tulevaisuudessa suurempiakin ja laajempiakin vaikutuksia. Kun kansalaisilta viedään mahdollisuus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin, vaihtoehtoja on kolme; alistuminen vallanpitäjien tahtoon, passiivinen vastarinta tai aktiivinen vastarinat.
Otetaan esimerkiksi vaikka Baltian maat – ja etenkin Viro. Kuvitteellisessa skenaariossa saattaa käydä niin, että EU pakottaa virolaisia (myös lätteja ja liettualaisia) polkemaan omien kansalaistensa oikeuksia ja etuja – ainoastaan Venäjän maakaasuun liittyvien (ranskalaisten ja saksalaisten) kauppapoliittisten etujen vuoksi.
Tällainen tilanne tullee historian kokemusten perusteella nostattamaan paikallisissa vastustusta ja pahimmillaan (kuten on jo nähty) etnistä väkivaltaa.
Tilanne saattaa jatkua siten, että Brysselistä käsin toimiva EU:n komissio määrää Suomen rauhoittelemaan kyseistä tilannetta voimakeinoin – eli kukistamaan alkuperäisväestön vastalauseet ja vastarinnan.
Todellisempaa tosin on se, että parin vuoden sisään huomaamme olevamme Darfurissa myös – nykyisen YK:n peiteoperaation lisäksi – Ranskan ja Saksan johtaman Eurostoliiton käsikassarana – valvomassa Ranskan ja saksan uuskolonialistisia etuja Kiinaa vastaan.
Se tietää myös sinkkiarkkujen ja suomalaisten uhrien tasaista virtaa – hintana Uudesta Uljaasta Eurostoliitosta.
Jokaisen täysijärkisen, joka on tarkastellut parlamentarismin syvään juurtunutta kansanvallanvastaisuutta, hyväveli-kerhotoimintaa, omien etujen härskiä ajamista ja suoraa mädännäistä korruptiota, pitäisi ymmärtää, että jos nykyiset 5 miljoonan ihmisen 200 edustajaa ovat vetäneet kansanvallan näin syvälle lokaan, miten hän voi edes kukaan kuvitella, että hieman toistakymmentä edustajaa pystyisi ajamaan 500 jäsenen EU-parlamentissa suomalaisten asioita (edes sitä halutessaan)?
Edelliset sukupolvet antoivat raskaan uhrin Suomen itsenäisyyden puolesta ja rakensivat suurin ponnistuksin kansallisen hyvinvointivaltiomme.
Nyt mattivanhaset ja alexstubbit tulevat ja antavat sen ilmaiseksi pois. Siksikö nämä uhraukset on tehty aikoinaan?
Tuskin.
Katsokaa – vaikka huviksenne ja ihan yleissivistyksen vuoksi – tämä puheenvuoro:
Itse asiassa kuultuna – A.F. Airo
Lähteet:STT, HS
03.10.2009 at 9:55 pm
Suostutko vedonlyöntiin?
”Todellisempaa tosin on se, että parin vuoden sisään huomaamme olevamme Darfurissa Ranskan ja Saksan johtaman Eurostoliiton käsikassarana – valvomassa Ranskan ja saksan uuskolonialistisia etuja Kiinaa vastaan.”
03.10.2009 at 10:09 pm
Riippuu vedosta ja panoksesta. Darfurin kohdalla kehitys on potkaistu jo käyntiin.
03.10.2009 at 10:47 pm
Odotan mielenkiinnolla mitähän se lisäpöytäkirja mahtanee muuten sisältää? Onko tietoa/arvauksia?
03.10.2009 at 10:50 pm
Kunhan heitin pahaennusteisen varjon ilmaan sen kuuluisan Ribbentrop-sopimuksen tiimoilta. Aika näyttää…
Minua muuten hieman huolestuttaa huominen. Jotenkin tässä ajassa on sisäänrakennettuna samaa hulluutta ja kytevää kaaosta, kuin 1930-luvun loppupuolellakin.
04.10.2009 at 6:58 am
Niin, eikös siitä sota aina lopulta saada aikaan, kun oikein pahasti kaikki ensin sotketaan? Hallelujaa ja onneksi elän nyt enkä luultavasti käppäile Telluksen pinnalla enää 30 vuoden päästä.
04.10.2009 at 7:05 am
Hyvä ja johdonmukainen kirjoitus, kuten yleensä. Koska veikkaat EU-kapinoiden alkavan?
04.10.2009 at 1:17 pm
Kiitos.
Veikkaan levottomuuksien laajenevan EU:n rauhallisiin osiin 3-5 vuoden viiveellä siitä, kun EU:sta tulee yllä kuvaillun mukainen liittovaltio.
Käykää katsomassa HS:n harvinainen juttu maahanmuutosta ja professori Timo Vihavaisen uudesta kirjasta Länsimaiden tuho.
Allekirjoitan henkilökohtaisesti kaiken Vihavaisen tuossa uutisessa esittämän.
12.01.2010 at 9:27 pm
Siinä Vihavainen on väärässä, että sopivin maahanmuuttajaryhmä olisivat venäläiset. Venäläinen kulttuuri poikkeaa suomalaisesta aivan ratkaisevasti, eikä se porukka istu ollenkaan meidän systeemiimme. Venäläinen keskivertoluonne on väkivaltainen, röyhkeä, sivistymätön ja kiero. Venäläinen mielistelee edessä ja iskee sitten selkään. Nyt myydään maata venäläisille, sitä tullaan katumaan, kun maailmassa tulee vakavampia kriisejä.
04.10.2009 at 10:54 am
http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/tassa-on-kaksi-ovelaa-miesta-jotka-punoivat-juonen-ohjaillakseen-eurooppaa/157185
04.10.2009 at 12:03 pm
”Otetaan esimerkiksi vaikka Baltian maat – ja etenkin Viro. Kuvitteellisessa skenaariossa saattaa käydä niin, että EU pakottaa virolaisia (lätteja ja liettualaisia) polkemaan omien kansalaisten oikeuksia ja etuja – ainoastaan Venäjän maakaasuun liittyvien (ranskalaisten ja saksalaisten) kauppapoliittisten etujen vuoksi.
Tällainen tilanne tullee historian kokemusten perusteella nostattamaan paikallisissa vastustusta ja pahimmillaan (kuten on jo nähty) etnistä väkivaltaa.
Tilanne saattaa jatkua siten, että Brysselistä käsin toimiva EU:n komissio määrää Suomen rauhoittelemaan kyseistä tilannetta voimakeinoin – eli kukistamaan alkuperäisväestön vastalauseet ja vastarinnan.”
Tanska on saanut näihin sotilallisiin ja turvallisuusasioihin poikkeuksen, Ruotsi nuuskaan ja hapansilakkaan (silakkamarkkinat muuten alkoivat tänään, sieltä ei taida saada enää surströmmingiä?).
Suomi on sitoutunut auliiksi juoksupojaksi. Hulluus laajenee.
05.10.2009 at 5:37 pm
Niin. Kun oikeistopuoluetta edustava Cowen, oikeistopuoluetta edustava Barroso ja oikeistopuoluetta edustava Bildt tuputtavat ja suitsuttavat kilvan Lissabonin sopimusta ja Euroopan Unionia, paras vertailukohde varmastikin on Neuvostoliitto.
05.10.2009 at 6:13 pm
Niin – EU:ssa on käynnissä kehitys jonka lopputuloksena sekä valta että pääosa kapitaaluista siirtyy pienen rajatun ryhmän käsiin ja haltuun, kuten Neuvostoliitossakin.
10.10.2009 at 2:17 pm
Lissabonin sopimuksesta (eli EU-perustuslaista) saivat äänestää ainoastaan viiden EU-maan kansalaiset, ja kolmessa niistä se hylättiin.
Ranskan ja Hollannin kielteiset äänestystulokset mitätöitiin nimenvaihtokikkailulla ja Irlannin äänestystulos taas uusinnalla.
Puhe EU:n demokraattisesta oikeutuksesta on yhtä vahvalla pohjalla kuin takavuosien puheet Neuvostojärjestelmästä työläisten paratiisina.
18.10.2009 at 9:43 am
Mitenkäs tämä Lissabonin sopimus suhteutuu oikein sotilasvalaan?
”Minä tahdon kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa isänmaani koskemattomuutta, sen laillista valtiojärjestystä sekä valtakunnan laillista esivaltaa. Jos havaitsen tai saan tietää jotakin olevan tekeillä laillisen esivallan kukistamiseksi tai maan valtiojärjestyksen kumoamiseksi, tahdon sen viipymättä viranomaisille ilmoittaa.”
Etenkin kohta: ”tai maan valtiojärjestyksen kumoamiseksi” tuntuu vaativan toimia reserviläisiltä nykyistä istuvaa eduskuntaa yms vastaan.
18.10.2009 at 12:48 pm
Esitit erittäin hyvän kysymyksen.
Vastaan sinulle seuraavassa kirjoituksessani. Kiitos kysymyksestäsi.
19.10.2009 at 1:11 pm
26.10.2009 at 6:57 pm
[…] (kuten on jo nähty ) se vie ihmisiltä mahdollisuuden vaikuttaa omiin asioihinsa. Seuraavassa vaiheessa se aiheuttaa […]
12.03.2010 at 11:11 pm
[…] ovien takana päätetään paljon muutakin kuin EU:n presidentistä. Käytännössä EU on demokratian ja siinä olevien valtioiden hiljainen, kituuttava […]