Hyysärin toimituskunnan kruununjalokivi, Reetta Räty, on vaihtanut missionsa pahkasikajournalismista slummijournalismiin.

Kuusamosta kotosin oleva – mutta nykyisin Helsingin Kallion kaupunginosassa asuva – touhutätimme on kirjoittanut työnantajansa lippulaivassa ja sen blogosfäärissä) tänään keskustelun avauksena maassamuuttoon kohdistuvan tekstin, joka on otsikoitu Onko pakkomuuton suunnalla väliä?

Jotta en syyllistyisi väkivaltaan Reetan hengentuotetta kohtaan, lainaan sen kokonaisuudessaan tänne:

Onko pakkomuuton suunnalla väliä?

Kollega ja koulukaveri Kuusamossa on hermostunut Helsingin Sanomien Kainuu-kirjoittelusta.

”Kainuu on helvetti helsinkiläisille”, kirjoittaa toimittaja Petri Karjalainen kolumnissaan Koillissanomissa.

Alueellistamisesta on tosiaan kirjoitettu Hesarissa usein juuri pääkaupunkiseudun työntekijöiden näkökulmasta: miltä se tuntuu, kun työpaikka pakkosiirretään satojen kilometrien päähän, kauas kodista, ystävistä ja puolison työpaikasta.

Mutta Karjalaisella on hyvä pointti kirjoituksessaan:

”Tekeekö muuttaminen kipeää vain helsinkiläiselle?”

Hän muistuttaa, että tarina pakolaiseksi joutumisesta omassa maassa kuulostaa tutulta Kuusamosta käsin.

Vain muuttokuorman suunta on toinen.

Maaseudun autioituminen – ja autioittaminen – merkitsee sitä, että tuhatmäärin ihmisiä (pakko)siirretään vuosittain pääkaupunkiseudulle asumaan.

Tilanne on ihan sama: miltä tuntuu muuttaa satojen kilometrien päähän, kauas kodista ja ystävistä?

Kuusamosta – joka ei ole mitään Kainuuta, vaan Koillismaata – käsin ei käsitä, miksi juuri pohjoiseen muuttaminen olisi niin kamalaa. Ettekö tajua: korvesta saa kohtuuhinnalla palatsin järven rannalta!

Vaan eikö ihmisen pitäisi saada asua missä huvittaa?

Alueellistamisessa on järkeä, pitkällä tähtäimellä. Sillä pyritään luomaan tilanne, jossa Suomen sisäiset muuttokuormat eivät aina suuntaisi pohjoisesta etelään.

Parkua tietenkin tulee.

Entä lopputulos?

Eivät helsinkiläiset lähde millään politiikalla maakuntiin. Täällä on elämää, ja vaihtoehtoja.

Maaseudun tilanne on toinen.

Jos vaihtoehtoja ei ole, ei ole kohta elämääkään.

Täytyy myöntää – asiallinen avaus päivänpolttavaan kysymykseen.

Mutta …

Onko keskustalaisten harjoittaman siltarumpupolitiikan myötäily ja siihen liittyvä valtion virastojen siirto väkisin (työntekijöiden tai heidän perheensä mielipiteestä pätkääkään välittämättä) kuitenkaan aito ja kestävä tapa luoda maaseudulle uutta elämää?

Eikö tuollainen politiikka ole kuitenkin vedenkantamista toiseen kaivoon ja erittäin ikävä takauma keskusjohtoisesta ja autoritäärisestä hallintopolitiikasta? Minusta tässä haisee ikävällä tavalla vanha ruotsalainen ja venäläinen itsehallitsijan tapa käskeä suomalaisia. Tai toisin päin tarkastellen – tunkiolle tuoksahtava vasemmistolainen minä-tiedän-mikä-sinulle-on-parhaaksi-ajattelutapa.

Kyse ei todellakaan siitä, onko Reetan (tai minun) mielestä ihmiselämän autuus elää luonnonläheisesti ja huokealla – kyse on siitä, että ihmisiä (joilla on juuret ja perhe) ei voi valtiovallan mahtikäskyllä asuttaa erämaahan vastoin näiden omaa tahtoa. Siitä ei ole koskaan seurannut mitään hyvää.

Eräs ihmisryhmä perheineen on siirtymisvelvollinen – ammattisotilaat. Mutta tuokin asia on tiedossa silloin kun uralle lähtee – tai avioituu sotilaan kanssa. Se on tietoinen valinta.

Mutta – noin muuten – ei hallitus voi siirrellä suomalaisia ihmisiä ja täysivaltaisia kansalaisia omassa maassaan rauhan aikana kuin karjaa.

Tällainen hallintopolitiikka ei – omasta mielestäni – ole tervettä. Ei sekään tietysti oikein ole, että ihmiset joutuvat siirtymään kasvukeskuksiin uransa vuoksi. Tämä kuitenkin tapahtuu – yleensä – nuorella iällä ja omasta tahdosta.

Minullakaan ei ole tähän asiaan viisasten kiveä. Olen joskus aikaisemminkin pähkäillyt tätä kysymystä.

Mutta eräs ehdotus minulla kuitenkin on. Kun suomalainen yhteiskunta muuttuu enemmän ja enemmän tietotekniikkaan tukeutuvaksi palveluyhteiskunnaksi, yhteiskunta voisi hyvinkin huokutella yrityksiä siirtänmään suuremman osan etätyöstä harvaan asutuille seuduille. Tämän kautta palvelut ja alueiden säilyminen asuttuina saataiaiin taattua – ympärivuotisesti, eikä pelkän hiihtosesongin aikana.

Miksi Reetta sitten otti sitten juuri tämän asian, juuri tänään esille?

Mieleeni juolahti muutama asia. Reetta on muuttanut Kuusamosta Helsinkiin. Helsinki ei kuitenkaan – Reetan kauhuksi – ollut niiiiiiiin monikulttuurinen kuin hän haluaisi.

Tähän samaan aikaan elämme sen totuuden kanssa, että Helsinkiin tulvii enemmän ja enemmän maahanmuuttajia. Pääasiassa niitä, joiden työllistyminen on vaikeaa. Tämän asian nosti tänään ensimmäisenä poliitikkona pöydälle Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen.

Se miljoonan ruplan kysymys.

Haluaako Reetta kenties tyhjentää Helsingin stadilaisista (kostaakseen oman muuttonsa), maahanmuuttokriittisistä (sehän edustaa hänen kannaltaan ns. väärää ajattelua) vai ihan kaikista suomalaisista (saadakseen ihqulle monikulttuurisuudelleen lisää tilaa)?

Olkoon vastaus ihan mikä tahansa noista vaihtoehdoista – se on kuitenkin tulevaisuuden kannalta väärä. Tosin se, että Helsinki slummiutuu ja suomalaiset muuttavat maaseudulle, saattaa olla tulevaisuudessa aivan oikeakin – vapaaehtoinen – vaihtoehto.

Toivottavasti näin ei kuitenkaan tapahdu. Suomi tarvitsee myös asutuskeskuksia – asutun maaseudun lisäksi.

Suomi on hyvä maa suomalaisille. Haluan sen pysyvänkin sellaisena – ja asutettuna Hangosta Petsamoon... öh, Utsjoelle.

Advertisement