Kaatuneiden muistopäivänä 2011

Näin kaatuneiden muistopäivänä, on syytä miettiä vapauden ja itsenäisyyden merkitystä.

Kolmessa viime vuosisadan aikana käydyssä sodassa 140000 suomalaista miestä kaatui itsenäisyytemme ja vapautemme puolesta. Nyt suomalaiset päättäjät ovat – Jyrki Kataisen vetämän kokoomus kärkijoukkona – antamassa kalliilla uhrilla saadun vapauden vieraiden käsiin ja myymässä Suomen itsenäisyyden EU:ta johtavalle pienelle oligarkkien joukolle.

Samaan aikaan maahan valuu jatkuvasti kasvava joukko ulkomaalaisia, jotka muuttavat tätä maata ilman aseita.

Vaikka ajatus Suomen kansalaisuuden saaneista entisen vihollisen kansalaisista onkin tietenkin  mielessä, niin on myös eräs toinen asia, joka on jäänyt hieman kaivelemaan parin viime viikon aikana.

Nimittäin se, että miten hyödyllinen ja integroitunut meidän pienelle yhteiskunnallemme onkaan sellainen  maahanmuuttaja, joka saatuaan koulutuksen, kansalaisuuden ja turvan Suomesta käyttää tätä hyväkseen ja alkaa ulkomailla asuvaksi ammattiurheilijaksi? Meillä on ihan riittävästi kokemuksia siitä, kuinka ammattilaisurheilu aiheuttaa yhteiskunnalle suuria kustannuksia monen ns. ammattilaisurheilijan aktiiviuran jälkeen.

Sekin mietityttää, että missä on roti silloin, kun tällainen maahanmuuttaja uhkaa väkivallalla yrittäjätaustaista kansanedustajaa? Peruselinkeinosta (esimerkiksi metsätaloudesta ja sen jalostusvaiheista) leipänsä saava yrittäjä on nimittäin aito verotulojen tuoja yhteiskunnalle. Ei mikään Panem et Circus-hahmo. Sellainen joka täyttää yhteiskunnan klinikoiden erikoispalvelulistat ja juorulehtien palstat saavutettuaan kehäraakkiuden noin 30-vuotiaan korkeassa iässä.

Kysykääpä muuten joskus (ihan huviksenne) joltain äänekkäästi Suomea ja suomalaisuutta kritisoivalta maahanmuuttajalta, että mitä se Sinun sukusi tekikään vapautemme ja itsenäisyytemme eteen talvi- ja jatkosodan aikana?

Kaikesta huolimatta arvokasta kaatuneiden muistopäivää vuonna 2011 kaikille kanssasuomalaisille.

 

Itsenäisyyspäivänä 2009

Näin itsenäisyyspäivänä, joulukuun kuudentena , Kullervoblogin toimitus haluaa toivottaa hyvää yhdeksättäkymmenettätoista itsenäisyyspäivää kaikille lukijoilleen.

Tämä päivä herättää tämän tekstin kirjoittajassa nykyään varsin ristiriitaisia tunteita. Toisaalta tämä päivä ja sen sisältö – eli itsenäisyys – on yksi tärkeimmistä asioista kodin ja maailmankatsomuksen lisäksi kirjoittajan elämässä.

Itsenäisyytemme on lunastettu aikoinaan kallilla hinnalla ja suurilla kärsimyksillä. Sitä on jouduttu puolustamaan kaksi kertaa raskain uhrein ja menetyksin. Edelliset sukupolvet pystyivät rakentamaan Suomesta hyvinvointiyhteiskunnan sotien jälkeisen surutyön, menetysten, epäoikeudenmukaisuuden, nöyryytyksen ja tuhojen alhosta.

Ne sukupolvet, jotka joutuivat vastoin omaa tahtoaan puolustamaan itseään, läheisiään, omaa kieltään ja kulttuuriaan sekä isänmaataan, ovat pääsääntöisesti poistuneet manan majoille meidän muiden suomalaisten joukosta – ja he todennäköisesti kääntyvät haudoissaan nykyisen elämänmenon aikana.

Nykyinen poliittinen johtomme on hyvää vauhtia tuhoamassa kaiken sen minkä edelliset sukupolvet raskain uhrauksin rakensivat.

Tämän (lähes maanpetoksellisen) poliittisen johtomme toiminnan syvimmän olemuksen on nimimerkki Kantakaupunkilainen pukenut varsin osuvaan muotoon:

Tuli tuossa mieleen puutarhassa, että miten ihminen onkaan voinut edetä tähänkin asti vaikka onkin käytännössä paljon järjettömämpi kuin esim. muurahaiset jos muurahaispesässä olisi näitä sirniöitä ja pelkosia niin osa murkuista hajottaisi pesää kun toiset rakentavat ja osa toisi kusiaisia asumaan murkkujen ruokavarastolle.

Niinpä.

Tuntuu todella pahalta, kun miettii tämän Suomessa nykyisin harjoitetun – täältä katsoen jokaiselle onnenonkijalle avoimen – maahanmuuttopolitiikan valossa sitä, että toinen isoisäni kaatui sodassa ja toinen haavoittui ja sai psyykkisiä traumoja puolustaessaan samaa maata tuolloisilta maahantulijoilta.

Tulevaisuudessa tämä nykyinen aika saattaa tuntua samanlaiselta veitsenterällä tasapainottelulta kuin rähmälläänolon aika 1970-luvulla tuntuu nyt – käsittämättömältä ja painajaismaiselta valveunelta.

Tuolloin vallassa oli kuitenkin sodan kokenut sukupolvi ja vasemmistoradikaalien suoranaiset vallankumouspuuhastelut – jotka tapahtuivat Neuvostoliiton suurlähettilään Aleksei Beljakovin masinoimina ja suojeluksessa – pystyttiin torjumaan laajan (puoluerajat ylittäneen) kansallismielisen rintaman ja presidentti Kekkosen aktiivisten toimenpiteiden avulla.

Itse asiassa meidän pitää tarkastella juuri tuota Kekkoslovakian aikaa ja silloista vasemmistoradikaaalien sukupolvea, ymmärtääksemme sen mitä ja miksi itsenäisyydellemme on tapahtunut ja on tapahtumassa tässä ajassa.

Tuolloin nämä (jo silloin)  moraaliltaan ja maailmankatsomukseltaan vinksahtaneet vallankumoukselliset  olivat liian nuoria ja vailla valtaa –  saadakseen tuon kammottavan maailmankatsomuksensa valtaan Suomessa.

Aika kului ja 1990-luvulle tultaessa kommunismi hajosi omaan mahdottomuuteensa, mutta se ei näitä 1970-luvun vasemmistoradikaaleja juurikaan hetkauttanut. Ilman sen suurempaa häpeää, suurin osa näistä ihmisistä vaihtoi kommunismin tilalle sanan monikulttuuri – ja agenda jatkui muuten samanlaisena.

Nämä entiset vasemmistoradikaalit ovat miehittäneet nykyisin vallan avainpaikat varsin tehokkaasti. Kun tarkastelllaan itsenäisyyttä tuhoavaa virkamies- ja poliitikkojoukkoa, huomamme, että sana demla (ja sen jäsenyys) yhdistää näitä ihmisiä.

Nämä vasemmistoradikaalit eivät ilmeisesti näe sitä, että oman sukupolveni jälkeen valtaan on tulossa 1990-luvun alun lama-aikana kasvanut entistä konservatiivisempi – ja asenteiltaan meitä vanhempiaankin jyrkempi – sukupolvi.

Heissä lepääkin Suomen toivo. Toivottavasti kansallisvaltion ja itsenäisyyden tuhoaminen ei ole edennyt tuolloin niin pitkälle, että Suomessa päädytään vuoden 1918 toisintoon – sillä erolla, että sortajina toimivat punaiset.

Niin pitkälle on itsenäisyytemme tuhoaminen edistynyt, että presidentiksemme on valittu avoimesti suomalaisia arvoja ja kansallisvaltiota pilkkaava ns. koko kansan presidentti – joka ei kuitenkaan suvainnut osallistua vuoden 1918 tapahtumien tiimoilta koko kansan tilaisuuksiin. Hän osallistui ainoastaan punaisten tapahtumiin – ilmoittaen tulevansa työväenluokasta.

Tämä samainen presidentti on osoittanut hallintokautensa aikana viisveisaavansa demokratian pelisäännöistä. Tämä on nähty esimerkiksi täysin käsittämättömässä sisäministeriön kansiapäällikön ja Suomen Pankin johtajan nimityksiin liittyneissä valtioneuvoston ja eduskunnan ylikävelyssä.

Tuollaista toimintaa on totuttu muualla kutsumaan tyranniaksi tai vähintään itsevaltiudeksi.

Kun jälkipolvet tarkastelevat tämän ajan kuvaa, niin uskallan lyödä vetoa siitä, että tämä nimenomainen kuva tulee symboloimaan tätä aikaa sekä sen estetiikan tajua että myös sen perinteiden kunnioitusta.

Kaikesta huolimatta – hyvää itsenäisyyspäivää kaikille niille, jotka itsenäisyyttämme arvostavat.