Päivi Lipponen kirjoittaa varsin usein asenteellista ja totuutta aika rajulla kädellä murjovaa roskaa – julistaen sen kuitenkin ajoittain yleisobjektiiviseksi totuudeksi. Hän esiintyy yleensä vasemmistolaisten medioiden – kuten Totuuden ja Demarin palstoilla. Yleisvasemmistolainen touhutätimme on tunkenut itsensä nyt myös Uusi Suomi-verkkojulkaisun vaaliblogeihin.

Ja mitä jännää Päivi onkaan sitten kirjoittanut?

Se selviää tästä (oheistan koko tekstin jälleen tänne, koska näillä on taipumus kadota nettiavaruuden syövereihin):

Säädyt sulkeutuvat
23.8.2008 10.09 | Lipponen | Yleistä

Taivallahden koulussa vietettiin 50-vuotisjuhlaa. Koulun historiaa käytiin läpi pienoisnäytelmien avulla. Tyttäreni luokan näytelmänä oli äidinkielen tunti 70-luvulla. Opettaja -venäläinen ruusuhuivi harteillaan kysyi mikä oli sadun aihe. Tyttäreni vastasi: “Pikkutyttö, vesipuhveli ja Vietnamin sota.” Pieni poika viittasi: “Opettaja lauletaan taas maailmanpelastuslauluja” Satu keskeytyi ja kirkkaat lasten äänet helätivät soimaan kuinka aseista pitäisi tehdä leluja maailman lapsille.

Näytelmä osui sieluuni. Miten lapset voivatkin olla niin vilpittömiä ja vastaanottavaisia? Tuollaisia mekin olimme. Taistolaisopettajamme soitti kitaraa ja me oppilaat lauloimme rauhasta ja kansojenvälisestä veljeydestä. Muistan kuinka antaumuksella veisasin lempilauluani “Seis sotilas, kuule sotilas, rauhaa myös aikuiset kaipaa. Paistaa aurinko aina, taivas kirkas on aina, elää saa äiti aina elää saan minä myös”. Laulun sanat ja sävel synnyttivät tunteen oikealla asialla olemisesta ja tulevaisuuden uskosta.

Nyt niin kaukainen 70-luku oli yhteisöllisyyden aikaa. Peruskoulu keräsi kaikki lapset yhteen sosiaaliseen taustaan katsomatta. Toki oppilaat tiesivät toistensa perhetaustat, mutta eivät ne vaikuttaneet kaverisuhteisiin. Aamuisin marssimme pituusjärjestyksessä aamuhartauteen veisaamaan virttä ja kuulemaan Sanaa. Viikottain hammashoitaja muisti meitä fluoripurskutuksin. Nyt koulu ei ole niin selvästi kansalaisten kasvattamisväline. Samalla yhteisöllisyyden ja tasa-arvon ihanteet ovat haalistuneet.

Luin professori Laura Kolben ja tohtori Katariina Järvisen kirjan “Luokkaretki hyvinvointiyhteiskuntaan”. Kirjassa tarkastellaan suomalaista luokkayhteiskuntaa omine tyypillisine arvoineen. Vaatimattomista oloista syntyisin oleva Järvinen pääsi Helsingin yliopistoon, jossa tutustui ylemmän keskiluokan lapsiin. Järvinen puhuu oman elämänsä kautta kuinka yhteiskunnan rakenteet uusintavat luokkayhteiskuntaa. Edelleen yliopistojen opiskelijoista valtaosa tulee akateemisista perheistä. Kirjoittajien viesti on se, että Suomi on edelleen luokkayhteiskunta. Siitä puhuminen on kuitenkin tabu. Ihmiset haluavat elää tasa-arvon illuusiossa.

Opettajana ja tutkijana olen pohtinut omia koulustvalintojani. Olin oppilas, joka uppoaa luokkaan. Kotonani ei puhuttu oppikouluun pyrkimisestä. Olin onnekas 10-vuotiaana siirryin peruskouluun eikä kukaan kysellyt ammatinvalintani perään. Lukion jälkeen vanhemmilleni oli tärkeintä, että hankin itselleni ammatin.

Nykyisin meillä on esiopetus, peruskoulu, erityisopetus, valinnan vapaus, huippuopettajat, hienot oppimisympäristöt ja lähes ilmainen jatkokoulutus. Silti 10 prosenttia ikäluokasta jättää opintonsa peruskoulun varaan ja merkttävä osa ammattikoulun aloittaneista keskeyttää tutkintonsa. Arvioidaan, että Suomessa on peräti 30 000 kadonnutta lasta eli nuorta, jotka ovat kadonneet tilastoista peruskoulun jälkeen. He eivät opiskele mitään tai osallistu työelämään.

Löytyykö ratkaisu ilmaisesta varhaiskasvatuksesta tai oppivelvollisuuden pidentämisestä 17-vuoteen, joita molempia demarit ovat ehdottaneet.

Peruskoulun merkitys oli siinä, että se pyrkii tasoittamaan sosiaalisen taustan merkitystä lapsen koulutusvalintoihin. PISA -tutkimus osoittaa, että näin on todella tapahtunut. Valitetavasti edelleen tutkimukset todistavat, että lasten oppimismenestys korreloi lapsen sosiaalisentaustan kanssa ei lahjakkuuden kanssa. Lahjakas oppilas köyhästä perheestä ei pärjää koulussa niin hyvin kuin häntä hieman heikompi oppilas vauraasta perheestä.

Opettajana minun on vaikea uskoa, että ihmisten välillä olisi suuria oppimiskykyeroja. Erot löytyvät kyvystä sitoutua, keskittyä ja motivoitua. Oleellisempia oppimisen ja koulutsvalintojen kannalta ovat lasten ja nuorten sosiaaliset erot. Entistä enemmän nuorten koulutusvalinnat korreloivat vanhempien varallisuuden kanssa. Perheiden valveutuneisuus ja uskonvalanta vaikuttavat merkittävästi nuorten koulutusvalintoihin. Kun 70-luvulla säätyrajat murtuivat, nyt koen säätyjen sulkeutuvan.

Tohtori Marjo Vuorikoski toteaa, että oppilaat tulevat erilaisista oloista ja perheet antavat heille kovin erilaiset eväät koulunkäyntiin. Hänen mielestään koulukeskustelussa pitää nostaa esille sosiaalisen taustan vaikutus koulumenestykseen. Vuorikosken mielestä koulua pitäisi uudistaa ottamalla paremmin huomioon oppilaiden erilaisuus ja lähtökohtien erot.

Olin kauan sitten radio-ohjelmassa ikäiseni miehen kanssa. Hän oli Kontulasta ja minä olin asunut lapsuuteni Länsimäessä, naapurilähiössä. Mies oli käynyt lukion jälkeen Kauppakorkean ja saanut stipendin toista tutkintoa varten Yhdysvaltoihin. Ohjelmassa hän vaati ilmaisen yliopistokoulutuksen lakkauttamista. Sanoin kaverille, että miten voit moista vaatia, kun itse olet suurin hyötyjä. Mies meni mietteliääksi ja totesi, että monet hänen kavereistaan eivät olleet enää edes elossa. “Silti ilmainen koulutus tulee liian kalliiksi yhteiskunnalle.”

Miten ihminen, joka on saanut järjestettyä lapsensa eliittikoulu SYK:iin voi kirjoittaa noin punaista uusvasemmistolaista luokkasodan kiihotusta?

Huoh… 😦

Mikään ei näköjään muutu – ainakaan parempaan suuntaan – Päivin kohdalla. Olen aikaisemminkin kommentoinut hänen aikaisempia älynväläyksiään.

Tosin tämä edustaa myös samaa ajattelutapaa, jonka koko kansan presidenttimme lohkaisi kuukauden sammakkona suustaan viime viikolla. Hänhän istui Pekingin olympialaisissa kannustamassa ja tukemassa Kiinan kansantasavallan diktatuuria, ihmisoikeusrikkomuksia ja teräskomentoa. Hän osoitti – jälleen kerran – todellisen luonteensa ehdottamalla kouluihin lisää pakkopullaa lauantaipäiviksi.

Syyksi Tarja Halonen ilmoitti nuorison huonon kunnon. Kunnon vasemmistolainen uskoo pakon autuaaksi tekevään voimaan. Nykyiselläkin toteutuksella koululiikunta aiheuttaa päinvastaisen tuloksen, kuin mitä opetustavoitteissa haetaan. Nykyinen liikuntakasvatus luo ja syventää inhoa liikuntaa kohtaan – sen tavoitteena olisi kannustaa läpi elämän kestävään liikuntaharrastukseen ja iloon.

Liikunnan iloa haetaan vapaaehtoisesta toiminnasta ja perheen piiristä. Tämän kaiken Halonen haluaisi kieltää ja ehkäistä viemällä perheiltä lauantaiden ja kahden päivän viikonloppujen vapaan ja yhteisen ajan – perusvasemmistolaiseen kontrollointi- ja pakotustyyliin.

Nämä tapaukset ja kommentit ovat kuitenkin läpinäkyvyydessään ja tietyissä ristiriitaisuuksissaan vain pinnalle pulpahtaneita esimerkkejä vasemmistolaisesta nykymenosta. Ainakin minusta varsin ikävä katsella Suomen nykyistä kehitystä.

Suomen kansan tuhoamisrintaman foliohattuosasto kukkahattutäteineen on huonossa kansallisessa itsetunnossaan pilkkaamassa ja purkamassa kaikkea sitä, mitä edelliset sukupolvet rakensivat ja vaalivat.

Samaan aikaan vasemmisto uhoaa luokkasotaa, unohtaen kaikki historian opetukset.

Tämä kuvaa tosin varsin selvästi vasemmiston ideologiaa. Pasifismi oikeuttaa (luokka)sotaan ja väkivaltaan, kunhan kohde on porvari. Eikä tuo ole mikään ihme. Kun SDP:nkin pohjana oleva sosialismi otetaan preparaattipöydälle ja avataan, totuus tulee entistä selvemmin esiin.

Tämänkaltainen vasemmistolaisuus perustuu kateuteen ja väkivallan voimalla toisen ihmisen omaan koskemisen (omankäden)oikeuteen. Yhteisöllisyys on hyvin suppeaa ja rajoittunutta vasemmistolaisittain. Se koskee lähinnä nomenklaturan yhteisten etujen ajamista periaatteella toveria ei jätetä. Muut pärjätköön miten taitavat.

Päivi Lipposen ja Tarja Halosen tahoillaan erinomaisesti esiin nostama yleisvasemmistolainen maailmankatsomus lukee yksilön yhteiskunnan omaisuudeksi. Vasemmistolainen yhteiskunta tarvitsee yksilöä tekemään palveluksia itselleen. Se ohjaa ja valvoo sitä, kuinka yksilö saadaan alistettua työmuurahaiseksi työmuurahaisten joukkoon – tarvittaessa turvallisuuspoliisin, pakkokeinojen ja keskitysleirien avulla.

Toivottavasti äänenpainot vasemmalla rauhoittuvat kohtuullisen nopeasti. Nimittäin, jos luokkasotakiihotus jatkuu ja yltyy, olemme matkalla vuoden 1918 toisintoa.

Ja sitähän ei kukaan täysjärkinen ihminen halua.


Lähde: US